UUTISET VK1/2015. Finnlamelli panostaa rakennustoimialan nousuun

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUTISET VK1/2015. Finnlamelli panostaa rakennustoimialan nousuun"

Transkriptio

1 UUTISET VK1/2015 Finnlamelli panostaa rakennustoimialan nousuun Suomen johtava hirsitalovalmistaja Finnlamelli Oy Alajärveltä ja Vertex Systems Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jolla Finnlamellin suunnitteluprosessia modernisoidaan. Sopimuksella Vertex Systems toimittaa Finnlamellille hirsi- ja pilari-palkkitalojen suunnittelussa käytettävät 3D-ohjelmistot, joilla tuotetaan ohjaustietoa myös huipputeknisille tuotantokoneille. Finnlamellin 25 suunnittelijaa aloittavat Vertex-ohjlemiston käytön. Samalla Finnlamelli Oy kehittää hirsitalojen tuotanto- ja toimitusprosessiaan. Finnlamellin juuret ovat vahvasti alajärveläisessä hirsitaloperinteessä lamellihirsien teollinen valmistus alkoi ensimmäisenä Suomessa Alajärvellä lähes kolme vuosikymmentä sitten Perälän Höyläämössä. Tänä päivänä Finnlamelli Oy tarjoaa perheille hirsikoteja ja vapaaajanrakennuksia. Kokonaistoimitusten lisäksi Finnlamelli tuottaa rakennus- ja puuteollisuudelle mm. hirsiaihioita, liimattuja pilareita ja sahatavaraa myös erikoistyöstettynä. Finnlamelli Oy on kasvanut tiukassa markkinatilanteessa yhdeksi Suomen johtavista hirsitalotehtaista, joka vaalii laatua nykyaikaisella huipputeknologialla ja toimivilla tuotantotiloilla. Vientitoiminta on ollut tärkeä osa Finnlamellin toimintaa alusta alkaen, ja nykyisin vajaa puolet tuotannosta menee vientiin. Jula kasvaa PLM:n avulla Jula, johtava ruotsalainen tee-se-itse vähittäiskauppa, on tehnyt sopimuksen Technian kanssa PLM-ratkaisun käyttöönotosta. Julan PLM-ratkaisu tulee perustumaan Dassault Systèmesin 3DEXPERIENCES-alustaan. PLM-ratkaisun avulla Jula hakee kasvua ja laajemman tuoteportfolion hallintaa. Jula on kasvanut voimakkaasti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Yhteistyö Technian ja Dassault Systèmesin kanssa auttaa meitä seuraavassa kasvuvaiheessa sekä mahdollistaa laajemman ja paremman ostokokemuksen asiakkaillemme, kertoo Magnus Sigurd, Julan ostojohtaja. PLM-ratkaisu tulee olemaan globaali alusta tuotehallinnalle, tuotevariaatioille, kampanjoilla ja toimittaja yhteistyölle. PLM myös integroidaan useisiin muihin liiketoimintajärjestelmiin. Metos panostaa PLM:ään Aikaisemmin suunnittelija teki tuotteesta osapiirustukset tuotantoon ja dxf-tiedostot leikkaamiseen. Nyt suunnittelun tuottamista piirustuksista syntyy tarvittavat tiedostot automaattisesti, kertoo Metos Oy Ab:n tuotesuunnittelupäällikkö Tero Kähärä.

2 Metos-ryhmä valmistaa ja markkinoi ammattikeittiölaitteita Metos-, Hackman- ja Wexiödisk tavaramerkeillä. Metos on markkinajohtaja Pohjoismaissa, Baltian maissa sekä Benelux - maissa ja kuuluu ALI-ryhmään, joka on Euroopan johtava ammattikeittiölaitteiden valmistaja. Metoslaisia on noin 850 yhdeksässä eri maassa. Metos-ryhmän liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilikaudella noin 200 miljoonaa euroa. Tuotantomme on pitkälti aika perinteistä ohutlevyvalmistusta, johon liittyy ohjauselektroniikan ja sähköistyksen liittäminen kokonaisuuteen", kertoo Metos Oy Ab:n tuotesuunnittelupäällikkö Tero Kähärä ja jatkaa oleellista tietysti on, että keittopadat ja painekeittokaapit ovat paineastioita, joiden valmistamiseen tarvitaan hyväksynnät ja luokitellut hitsarit. Korkea laatu vaatii myös vankkaa osaamista. Kähärä kertoo, että jokainen pata valmistetaan tilauksen mukaisesti konfiguroituna, joskin menevimpien mallien perusrunkoja valmistetaan jonkin verran varastoon. Varsinaista suunnittelua vaativaa räätälöintiä keittolaitteissa ei ole kovin paljoa, mutta jakelulaitteiden kokoonpanot ovat usein pitkälle räätälöityjä ja niihin liittyy paljon asiakaskohtaisia piirustuksia. Aikaisemmin meillä ei ollut suoraa linkkiä suunnittelujärjestelmän ja ERPin välillä, jatkaa Kähärä. Siirtyminen uuteen ERP-järjestelmään toi tarpeen saada tuoterakenteet hyvin hallintaan. Suunnittelu palvelee tuotantoa ja tieto pitää saada oikeisiin järjestelmiin mahdollisimman vähällä käsityöllä. Aikaisemmin suunnittelija teki tuotteesta osapiirustukset tuotantoon ja dxf-tiedostot leikkaamiseen. Nyt suunnittelun tuottamista piirustuksista syntyy tarvittavat tiedostot automaattisesti. Tämä vähentää virhemahdollisuuksia oleellisesti. Kun Inventorissa liitetään kokoonpanoon osia, syntyy Soveliaan vastaava nimikerakenne automaattisesti. Suunnittelunaikaiset piirustukset hallitaan Autodesk Vaultissa ja suunnitelman valmistuttua tuote hyväksytään tuotantoon Soveliassa, jolloin rakenteet ja nimikkeet siirtyvät kontrolloidusti ERPiin. Lisäetuna on Kähärän mukaan kaiken tuotteeseen liittyvän dokumentaation hallinta, kuten komponenttien datalehdet, ohjelmakoodi, kokoonpano-ohjeet ja mittausdata. Mikä tahansa tieto saadaan liitettyä juuri oikeisiin kohteisiin. Cadmaticille uusi asiakas Italiasta Cadmaticin asiakaskunta on kasvanut Italiassa tasaiseen tahtiin viime vuosien aikana. Uusin asiakas Italiassa on Pensotti FCL S.p.A, joka on keskittynyt boilereiden valmistukseen. Sillä on toimintoja Euroopassa sekä Väli- ja Etelä-Amerikassa. Päätimme investoida Cadmatic Plant 3D -tuotteeseen tehostaaksemme suunnittelutoimintojamme. Mielestämme tuote on kustannustehokkain työkalu teollisuuden 3Dsuunnitteluun. Tavoitteemme on ottaa Cadmatic käyttöön kaikissa projekteissamme tämän vuoden aikana, kertoo Mr. Maurizio Pizzoli Pensotti FCL S.p.A:n prosessiosastolta.

3 Cadmaticille merkittävä sopimus Intiasta Cadmatic on allekirjoittanut sopimuksen Intian kansallisen ydinvoimayhtiön Nuclear Power Corporationin (NPCIL) kanssa laitosten prosessisuunnitteluun. Kauppa sisältää suunnittelujärjestelmälisenssit, käyttökoulutukset ja ohjelman käyttöön liittyvän tuen. Sopimus kattaa myös ydinvoimalaitoksia rakentavat yhtiöt. Sopimus NPCIL:n kanssa auttaa Cadmaticiä kasvuun Intian ja Aasian kasvavilla energiamarkkinoilla "Asiakas vertasi meidän ja kilpailijoidemme ohjelmistoja tarkasti. Sopimus syntyikin pitkän ja sinnikkään oman panostuksen ja kontaktiverkoston tuloksena", kertoo yhtiön toimitusjohtaja Jukka Rantala. NPCIL haluaa kuusinkertaistaa ydinvoiman tuotannon seuraavien kymmenen vuoden aikana, ja yhtiö aikoo rakentaa yli 50 uutta tuotantoyksikköä vuoteen 2025 mennessä. Cadmatic on toiminut Intiassa vuodesta 2010 asti. Yhtiön tuotekehitys tapahtuu Suomessa, mutta myynti ja asiakastuki tehdään paikallisin voimin. Cadmaticilla on toimintaa useassa Aasian maassa, mutta yrityksen suurimmat lyhyen aikavälin kasvuodotukset kohdistuvat Intiaan, Persian lahden maihin, Japaniin ja Kiinaan. Intia on yksi maailman nopeimmin kasvavista kansantalouksista, mikä näkyy muun muassa voimakkaasti lisääntyvänä energiantarpeena. "Intialaiset asiakkaat ovat vaativia ja yleensä teknisesti hyvin taitavia. Teknistä osaamista arvostetaan paljon ja tuotteiden tuomaan hyötyyn tutustutaan perusteellisesti", Rantala sanoo. Husqvarna Group ja Etteplan Husqvarna Group ja Etteplan ovat sopineet pitkäjänteisestä yhteistyöstä, jossa Husqvarna Group ulkoistaa kaikkien tuotteidensa ja brändiensä teknisen dokumentaation tuotannon ja ylläpidon Etteplanille. Maailmanlaajuisen sopimuksen toimeenpano aloitetaan Ruotsista, jossa yhdeksälle Husqvarna Groupin työntekijälle tarjotaan työtä Etteplanin Jönköpingin toimistossa. Toimeenpanoa jatketaan seuraavaksi Husqvarna Groupin Ulmin yksikössä Saksassa ja Charlottessa Yhdysvalloissa. Kolmannessa vaiheessa seuraavat Husqvarna Groupin Kiinan ja Japanin yksiköt. Tekninen dokumentaatio tarkoittaa kaikkia tuotteiden käyttäjille ja huoltohenkilöstölle laadittavia teknisiä dokumentteja ja käsikirjoja, joiden tarkoituksena on varmistaa tuotteiden oikea ja turvallinen käyttö ja kunnossapito. Etteplanilla on edistyksellistä osaamista, työkaluja ja prosesseja, joilla tuotetaan ja jaetaan kustannustehokkaasti korkealaatuista teknistä dokumentaatiota.

4 Odotamme hedelmällistä ja tuloksellista yhteistyötä Etteplanin kanssa. Olemme varmoja, että teknisen dokumentaatiomme laatu paranee asiakkaittemme eduksi, sanoo Husqvarna Groupin Technology Officen Senior Vice President Henric Andersson. Solar Impulse ja Dassault Systèmes Dassault Systèmes ilmoittaa jatkavansa yhteistyötä Solar Impulsen kanssa. Solar Impulse 2 on aurinkovoimalla toimiva lentokone, joka teki onnistuneen testilennon viime kesänä. Kone on suunniteltu käyttäen Dassault Systèmesin kehittämää 3DEXPERIENCE-alustaa. Nyt yritysten yhteistyö jatkuu projektissa, jonka tavoitteena on lentää Solar Impulse 2 -koneella maailman ympäri. Solar Impulse hyödyntää Dassault Systèmesin 3DEXPERIENCE-alustaa, johon kuuluvat CATIA- ja ENOVIA-sovellukset. Alustan avulla aurinkolentokonetta voidaan suunnitella, rakentaa ja testata virtuaalisesti. Jo Solar Impulse 1 toimi testialustana uudelle huipputeknologialle. Teknologian avulla testattiin, että aurinkovoimalla toimiva lentokone pystyi lentämään öisin ja päivisin. Solar Impulse 2 jatkaa tuotekehitystä. Koneen tavoitteena on lentää maailman ympäri tänä keväänä. Suunnitellessaan uutta innovatiivista lentokonetta tekijätiimi kohtasi lukuisia haasteita. Koneen runko ja siivet vaativat aivan uudenlaisten materiaalien käyttöä, jotta ne olivat tarpeeksi kevyitä. Ohjaamoa suunniteltaessa piti ottaa huomioon pilotin turvallisuus ja mukavuus, sekä koneen hyvä ohjattavuus. Suunnittelutiimi on hyödyntänyt Dassault Systèmesin ohjelmistoja työssään vuodesta 2006 lähtien. Suunnittelutyön pioneerit ovat jo vuosisadan ajan pyrkineet kehittämään lentämistä aina ensimmäisestä kuumailmapallolennosta avaruuslentoihin. Tavoitteenamme on pitää yllä tätä yrittäjyyden pioneerihenkeä. Insinöörimme ja tutkimusohjelmamme käyttävät 3DEXPERIENCEalustan kaltaista huipputeknologiaa, jotta voimme vähentää ihmiskunnan vaikutusta ympäristöön, kertoo Solar Impulsen perustaja, toimitusjohtaja ja lentäjä André Borschberg. Käännyimme Dassault Systèmesin puoleen, sillä tarvitsimme luotettavan, huipputeknologisen yritysratkaisun luodaksemme aurinkovoimalla toimivan koneen, joka kestäisi pitkiäkin lentoaikoja. Me lentäjät vietämme ohjaamossa viisi päivää kerrallaan. Kaiken koneen tekniikasta ohjaamon varustukseen on oltava hyvin suunniteltua, jotta onnistumme lentämään maailman ympäri, toteaa Bertrand Piccard, yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja lentäjä Solar Impulselta. Liitteet Image_Copyright Dassault Systèmes_SI2 Cockpit (5).png Kauko-ohjattavat kopterit

5 Dassault Systèmes kertoo Parrotin käyttävän SOLIDWORKS Industrial Design - ohjelmistoratkaisuaan kauko-ohjattavien helikoptereiden suunnittelussa. Parrot kehittää ja myy langattomia tuotteita kuluttaja- ja ammattilaiskäyttöön. Dassault Systèmesin tekniikka tarjoaa Parrotille pilvipalveluihin pohjaavan suunnittelutyökalun, joka tekee suunnittelutiimien yhteistyöstä entistä saumattomampaa. SOLIDWORKS Industrial Design -sovellus edustaa suunnittelu- ja muotoilutyökalujen uutta sukupolvea. Sovellus auttoi meitä luomaan innovatiivisia ratkaisuja koptereihimme ennätyksellisen nopeasti, kertoo Parrotin perustaja ja toimitusjohtaja Henri Seydoux. Sovelluksen ominaisuudet auttoivat Parrotin insinöörejä ja suunnittelijoita luomaan helikoptereista moninaisia 3D-malleja ja -muotoja, joiden tekeminen ja työstäminen teollisen muotoilun tarpeisiin ei aikaisemmin ole ollut mahdollista. Sovelluksen ominaisuudet mahdollistivat myös Parrotin tiimien virtuaalisen yhteistyön Ranskasta ja Kiinasta käsin ja säästivät näin merkittävästi aikaa. Kauko-ohjattavat helikopterit ovat kasvava teollisuuden haara, joka kiinnostaa yhä enemmän niin kuluttajia kuin kaupallisia ja sotilaallisiakin tahoja. Laitteen tekniset ominaisuudet, kuten rakenne, paino, vakaus, koko, ohjautuvuus ja teho vaikuttavat ratkaisevasti siihen, miten kiinnostavaksi tuote koetaan markkinoilla. parrot-bebop-drone-new-01.jpg.jpg SKYCONTROLLER+BEBOP_BLUE_Lifestyle00.jpg.jpg Miljoonien eurojen säästöt datan analysoinnilla Caryn ja SAS:n kehittämä järjestelmä tuottaa yksinkertaisia käyttöraportteja ja paljastaa poikkeamat, jotka voivat olla seurausta ongelmista vesijärjestelmässä tai asuin- ja liikekiinteistöissä. Kehittyneen analytiikan ansiosta Cary pystyy käsittelemään mittareiden tunneittain tuottamaa dataa tuhansista eri paikoista ja yhdistämään kulutustiedot tiettyyn kuluttajaan laskutusjärjestelmän kautta. Pohjois-Carolinassa sijaitseva Caryn kaupunki on yhdessä analytiikkaan erikoistuneen SAS:n kanssa kehittänyt vedenkulutusta mittavan järjestelmän, joka perustuu mittareiden etäluentaan ja kuluttajien mahdollisuuteen tarkkailla verkossa omaa vedenkulutustaan tunnin tarkkuudella. Caryn kaupunki auttaa asukkaitaan tarkkailemaan vedenkulutustaan uudella Aquastarjärjestelmällä, jossa perinteiset vesimittarit korvattiin etäluettavilla mittareilla. Uuden järjestelmän kautta kaupunki pystyy tarjoamaan asukkailleen aina ajan tasalla olevaa tietoa heidän vedenkulutuksestaan. Caryn kaupunki on korvannut vesimittaria uusilla etäluettavilla mittareilla ja radiolähettimillä. Kaupunki arvioi säästävänsä muutosten avulla projektin kulujen jälkeenkin jopa 10 miljoonaa dollaria. Ennen uuden järjestelmän käyttöönottoa mittarit luettiin manuaalisesti kämmentietokoneiden avulla.

6 Uusi järjestelmä on muuttanut asiakaspalvelumme reaktiivisesta proaktiiviseksi. Voimme paitsi antaa yksityiskohtaisempaa tietoa veden käytöstä, myös tunnistaa mahdolliset ongelmat. Näin voimme auttaa asukkaita vähentämään kuluja ja säästämään vettä, Caryn kaupungin talousjohtaja Karen Mills kertoo. SAS:lla on mittava kokemus mittareiden tuottaman datan analysoinnista. Caryn ja SAS:n kehittämä järjestelmä tuottaa yksinkertaisia käyttöraportteja ja paljastaa poikkeamat, jotka voivat olla seurausta ongelmista vesijärjestelmässä tai asuin- ja liikekiinteistöissä. Kehittyneen analytiikan ansiosta Cary pystyy käsittelemään mittareiden tunneittain tuottamaa dataa tuhansista eri paikoista ja yhdistämään kulutustiedot tiettyyn kuluttajaan laskutusjärjestelmän kautta. Pystyimme yhdessä SAS:n kanssa tuottamaan ja julkaisemaan helposti ymmärrettävää dataa. Sähköiset käyttöraportit ovat saaneet asukkailtamme erittäin hyvän vastaanoton, teknologiajohtaja Bill Stice sanoo. Kaupungin tarjoaman verkkoportaalin avulla kansalaiset voivat nykyään seurata keskimääräistä veden kulutustaan tunti-, päivä- ja kuukausitasolla. Kuluttajat voivat myös asettaa kulutukselleen käyttörajoja, jolloin he saavat ylityksistä ilmoituksen sähköpostilla tai tekstiviestillä. Kaupunki puolestaan tunnistaa raporttien avulla asiakkaita, joilla on mahdollinen vuototapaus tai epätavallinen vedenkäyttö. Vesilaitoksen henkilökunta on proaktiivisesti yhteydessä asiakkaisiin ja ilmoittaa heille suuresta vedenkäytöstä. Asiakaskontakteja ja saavutettuja tuloksia seurataan tietojärjestelmän avulla. Uuden järjestelmän ansiosta kaupunki saa lisäksi päivittäistä dataa eri asiakastyypeistä, mikä auttaa ymmärtämään paremmin veden hukkakulutusta ja ennakoimaan käyttöastetta. Kaupunki voi esimerkiksi kohdentaa vedensäästökampanjoita tietyille, eniten vettä käyttäville alueille. Esineiden internet on yksi päivän kuumimmista sanoista. Aquastar on malliesimerkki siitä, kuinka yhdistämällä analytiikkaa automatisoituihin laitteisiin voidaan parantaa kaupunkilaisten saamaa palvelua ja samalla säästää veronmaksajien rahoja tehostamalla toimintaa, Business Advisor, Manufacturing and Supply Chain Practice Oscar Lindqvist SAS:lta sanoo. ework laajentaa Puolaan ework on tehnyt päätöksen toimipisteen avaamisesta Puolaan. Toimenpiteellä vastataan konsulttien kasvavaan tarpeeseen Puolassa. Puolan Warsovaan tullaan tämän vuoden aikana perustamaan oma tytäryhtiö. Warsova tulee olemaa eworkin ensimmäinen toimisto Pohjoismaiden ulkopuolella. Puolassa on 38 miljoonaa asiakasta verrattuna eworkin nykyiseen kotimarkkina-alueeseen Pohjoismaihin, jossa on yhteensä 27 miljoonaa asukasta. Puolan talous on kasvanut Pohjoismaita nopeammin jo useamman vuoden ajan.

7 Tämä on meille houkutteleva liiketoimintamahdollisuus. Kun olemme kertoneet kokeneen ja osaavan tiimin perustamisesta Puolaan, useat olemassa olevat asiakkaamme ovat osoittaneet kiinnostuksensa palveluihin, kommentoi eworkin toimitusjohtaja Zoran Covic. Cadmatic vahvistuu Singaporessa Cadmatic on aloittanut yhteistyön singaporelaisen TDS Engr Solutions Pte Ltd:n kanssa tavoitteena palvella Singaporen laitossuunnittelun markkinoita. TDS Engr Solutions yrityksellä on 25 vuoden kokemus laitossuunnittelusta ja 3D-sovelluksista. Liiketoimnnan kehitysjohtaja Mr. Thiam Seng Goh näkee monia etuja, joita Cadmatic Plant 3D voi tarjota paikallisille yrityksille. Hänen mukaan Cadmatic soveltuu sekä pieniin että laajoihin projekteihin. Joustava arkkitehtuuri sopii Gohin mukaan hyvin teollisuuden käytössä oleviin toimintamalleihin. Vuoden asiakas: Metso IDEAL PLM:n henkilökunta on saanut valita 'Vuoden Asiakkaan' jo useita vuosia. Valintakriteereinä on käytetty muun muassa seuraavia perusteluja: haastaa toimittajaa, esittää toteutuskelpoisia vaatimuksia, kehittää omaa toimintaansa, antaa palautetta ja odottaa yhteistyöltä paljon. Näiden perustelujen pohjalta IDEAL PLM:n henkilökunta valitsi 'Vuoden Asiakkaaksi 2014' Metson. Olemme pyrkineet Metson kanssa joustavaan ja vuorovaikutteiseen yhteistyöhön. Tavoitteenamme on vastata Metson tarpeisiin nopeasti, mutta samalla laadukkaasti. Tapaamme paljon ja pyrimme arvioimaan omaa tekemistämme kriittisesti ja kehittämään toimintaamme Metsolta saadun palautteen perusteella kuvailee IDEAL PLM:n Metsosta vastaava projektipäällikkö Joonas Konola. IDEAL PLM on yhteistyökumppanina ammattitaitoinen, nopea ja luotettava sekä hyvin tavoitettavissa paikasta ja ajasta riippumatta. Hyvään asiakastuntemukseen perustuen IDEAL PLM tutkii, esittelee ja tuottaa uusia ratkaisuja Metson PLM-alueen haasteisiin, tarvittaessa avoimesti kyseenalaistaen ja ohjaten Metson omaa toimintaa. Juurikin joustavuus ja avoimuus yhteistyössä on taannut perustan tuloksekkaalle yhteistyölle Metson ja IDEAL PLM:n välillä muotoilee Otto Voutilainen, Metson kehityspäällikkö. Multiprint on ostanut Paino-Arran liiketoiminnan Multiprint Oy on ostanut Tampereella toimivan Paino-Arra Oy:n liiketoiminnan. Liiketoiminnot ovat siirtyneet Multiprintille ja kauppaan sisältyvät asiakkuudet, vaihto-omaisuus, käyttöomaisuus sekä henkilöstö. Paino-Arra toimii jatkossa Multiprint-nimellä.

8 Olemme hakeneet laajentumismahdollisuuksia painamisen erityisalueilta ja Paino-Arra sopii tähän kuvaan erinomaisesti. Paino-Arran tuotesektori tuo meille lisää voimia monikanavaviestintään ja postituspalveluihin erityisesti suoramarkkinoinnin tuotteissa. Multiprint tavoittelee vahvaa osaamista painamisen lähellä olevissa palveluissa, sanoo Multiprintin toimitusjohtaja Jaakko Hirvonen. Yrityksellämme on vahva tausta markkinointiratkaisuiden toteuttajana. Olemme hyvin innoissamme mahdollisuuksista, joita liiketoimintakauppa Multiprintin kanssa tuo. Multiprintin mittavat resurssit sekä johtava asema painoalalla yhdistettynä erikoisosaamiseemme varsinkin crossmedia-palveluissa, tuovat asiakkaillemme uusia huikeita mahdollisuuksia viestinnän murroksessa", toteaa Paino-Arran toimitusjohtaja Kimmo Arramies. Kelan paperit sähköistyvät Kela uudistaa asiakirjatuotantoaan yhdessä CGI:n kanssa. Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena on lisätä automaatiota asiakirjojen käsittelyssä, sähköistää prosesseja ja tehostaa toimintaa. Tammikuussa käynnistyneen hankkeen kokonaisarvo optioineen on noin 8,5 miljoonaa euroa ja se sisältää toimituksen sekä tuotannon aikaiset ylläpito- ja tukipalvelut kaksi vuotta tuotantoon oton jälkeen. Toimituksessa hyödynnetään soveltuvin osin ketterän kehittämisen menetelmiä. Hanke kattaa kaikki Kelan operatiivisen toiminnan asiakirjat, kuten hakemukset, lomakkeet ja päätöskirjeet. Kela tuottaa vuosittain noin 16,5 miljoonaa kirjettä sekä vastaanottaa noin 12 miljoonaa asiakirjaa. Asiakirjatuotannon automatisointi helpottaa etuuskäsittelijöiden työtä ja luo valmiudet itsepalvelun lisäämiseen. Tulevaisuudessa Kelan asiakas voi valita, haluaako päätöksensä ja kirjeensä sähköisenä vai myös paperilla. Hän pystyy myös seuraamaan asiansa etenemistä helposti verkossa, Kelan etuusjohtaja Anne Neimala sanoo. Kelan asiakirjatuotannon järjestelmät ovat rakentuneet vuosien saatossa palasina. Nyt tuotantoa tarkastellaan kokonaisuutena ja luodaan keskitetty ratkaisu. ASKI-nimellä kulkeva hanke on osa Kelan Arkki-hanketta, jossa uudistetaan Kelan etuusjärjestelmät ja parannetaan ydinprosessien toimivuutta. Manuaalityön vähentäminen, monikanavaisuus ja palveluiden digitalisointi ovat nyt asialistalla monella organisaatiolla, kun toimintoja tehostetaan ja asiakaspalvelua parannetaan. On hienoa päästä auttamaan Kelaa näiden kehittämisessä. Nyt solmittu sopimus vahvistaa myös CGI:n asiakirjatuotannon ja dokumentinhallinnan palvelualuetta merkittävästi, CGI:n julkishallinnon palveluliiketoiminnasta vastaava johtaja Kimmo Koivisto kertoo. CAD-työvoimakoulutusta

9 Primetieto Oy järjestää yhdessä CAD-Quality Finland Oy:n kanssa useita CAD-osaajatyövoimakoulutuksia ajalla huhtikuu joulukuu Koulutus on tarkoitettu insinööreillä, arkkitehdeille, piirtäjille, kehittäjille ja muille suunnittelijoille. Koulutusyhteistyötä käynnistettäessä työnantaja kuvaa Primetiedolle talossa avautumassa olevan tehtävän. Primetieto seuloo koulutuksen hakijoista tehtävään sopivimmat ja toimittaa sopivien henkilöiden tiedot työnantajalle. Työnantaja valitsee valmennettavansa haastatteluiden jälkeen. Kuuden kuukauden valmennusajan valmennettava saa julkista koulutuspäivärahaa, työnantaja ei siis maksa palkkaa valmennettavalle. Koulutusajasta valmennettava työskentelee noin 5 kk työnantajan osoittamassa tehtävässä. Lisäksi hänen CAD-osaamistaan päivitetään päivän suunnitteluohjelmien opetuksella (AutoCAD, Revit Architect, Inventor, jne). Uuden CAD-osaajan valmentaminen koulutusyhteistyössä on taloudellisesti edullinen rekrytointimalli, sen kustannus on noin neljäsosa normaalista palkkauksesta. Tavoitteena on, että valmennettava ottaa työnantajan tehtävän haltuun koulutuksen aikana ja varsinaisesta rekrytoinnista sovitaan koulutuksen lopulla. Yritysten ilmoittautumiset ja lisätietoa: primeinfo@primetieto.fi

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.11.2011 11/21/2011 1 Vacon - Driven by drives Vacon on globaali taajuusmuuttajavalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 Vaasassa.

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Teollinen Internet tuotantotoiminnassa -seminaari Raahe 13.1.2016 Kimmo Jaakkonen, Absent Oy. Teollinen Internet konepajateollisuudessa

Teollinen Internet tuotantotoiminnassa -seminaari Raahe 13.1.2016 Kimmo Jaakkonen, Absent Oy. Teollinen Internet konepajateollisuudessa Teollinen Internet tuotantotoiminnassa -seminaari Raahe 13.1.2016 Kimmo Jaakkonen, Absent Oy Teollinen Internet konepajateollisuudessa Absent Oy Teollisuuden palveluliiketoimintajärjestelmät Aftersales

Lisätiedot

Lisätietoa tuotteista saa Pemcon nettisivuilta www.pemco.fi, soittamalla Pemcolle p. 03 887410 tai käymällä Finnbuild messuosastollamme 6d31.

Lisätietoa tuotteista saa Pemcon nettisivuilta www.pemco.fi, soittamalla Pemcolle p. 03 887410 tai käymällä Finnbuild messuosastollamme 6d31. [1] Erittäin hiljaisia ja huippulaatuisia puhallinpattereita vaativiin kohteisiin. Pemco Oy on ottanut omia tuotteitaan täydentämään saksalaiset Roller puhallinpatterit. Niiden äänenpainetaso on alhaisimmillaan

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Oyj sijoituskohteena

Smart way to smart products. Etteplan Oyj sijoituskohteena Etteplan Oyj sijoituskohteena Sijoitus Invest 2014 -tapahtuma 12.-13.11.2014 Etteplan suunnittelualan edelläkävijä yli 30 vuotta Suomen suurin kone- ja laitesuunnitteluun erikoistunut yritys ja suurimpien

Lisätiedot

Entistäkin hyödyllisempi Subscription ja Autodesk 360

Entistäkin hyödyllisempi Subscription ja Autodesk 360 Autodesk Subscription Entistäkin hyödyllisempi Subscription ja Autodesk 360 Tapani Parmanen, Vianova Systems Finland Oy tapani.parmanen@vianova.fi Monien etujen Autodesk Subscription Autodesk Subscription

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat

Lisätiedot

septima tuotannon uusi elämä

septima tuotannon uusi elämä septima tuotannon uusi elämä 1 2 3 4 5 6 7 Lupaus Septima-palvelutuotteella saamme seitsemässä päivässä aikaan yrityksesi tuotannolle uuden elämän. Uuden tehokkaamman elämän, jossa kustannukset saadaan

Lisätiedot

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja

Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja 1 Korkean pohjoismaisen laadun kupariputkien ja palveluiden toimittaja Cupori on vuonna 2008 perustettu uusi yritys, kun yhtiö osti Outokummulta sen kupariputkiliiketoiminnan MBO-kaupalla. Oma myyntiyhtiö

Lisätiedot

CASE Pisla Oy. Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella

CASE Pisla Oy. Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella CASE Pisla Oy Sähköistä osto- ja matkalaskujen käsittelyä eofficella Pisla Oy yritysinfo Pisla Oy on vuonna 1976 perustettu konserni, pääpaikka on Viitasaarella Suomessa. Konserniin kuuluvat seuraavat

Lisätiedot

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä

ecome Markkinoiden kehittynein julkaisujärjestelmä ecome Ecome Finland Oy Itämerenkatu 3 p. 020 7749 580 00180 Helsinki p. 020 7749 585 Suomi - Finland ecome@ecome.fi y. 2193874-3 www.ecome.fi Ecome-järjestelmä pähkinänkuoressa Ecome on suomalaisen yhtiön

Lisätiedot

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004

Aldata Solution Oyj. Yhtiökokous 15.4.2004 Aldata Solution Oyj Yhtiökokous 15.4.2004 Matti Hietala, toimitusjohtaja Aldata Solution Oyj lyhyesti Perustettu 1988 Toimiala Aldata kehittää, markkinoi ja asentaa integroituja kaupan ohjelmistoratkaisuja.

Lisätiedot

verkkolasku.fi 2.1.2011

verkkolasku.fi 2.1.2011 palveluna Notebeat Entrepreneur -ohjelmalla hoidat kaikki yrityksesi myynti- ja ostolaskut sähköisesti selainkäyttöliittymässä, sekä siirrät ne kätevästi tilitoimistoon. Säästät heti käyttöönotosta alkaen

Lisätiedot

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa

Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Digitaalinen valmistaminen ja palvelut tulevaisuuden Suomessa Josek-VTT, Älyä koneisiin ja palveluihin digitalisaation vaikutukset valmistavassa teollisuudessa 7.2.2017

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Saadut tilaukset kasvoivat 49 % MEUR 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2006 2007 2008 2009 2010 8.3.2011 3 Liikevaihto oli vuoden 2009 tasolla

Lisätiedot

Hybrid Cloud -ratkaisulla pilvipalvelun hyödyt nopeasti käyttöön, Case Haarla Oy:n M-Filesdokumenttienhallintajärjestelmän käyttöönotto

Hybrid Cloud -ratkaisulla pilvipalvelun hyödyt nopeasti käyttöön, Case Haarla Oy:n M-Filesdokumenttienhallintajärjestelmän käyttöönotto Hybrid Cloud -ratkaisulla pilvipalvelun hyödyt nopeasti käyttöön, Case Haarla Oy:n M-Filesdokumenttienhallintajärjestelmän käyttöönotto Toiminnot Haarla Oy Prosessiteollisuuden tuotteet ja palvelut Raaka-aineet

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

Punnituksen ja annostuksen kokonaisosaamista

Punnituksen ja annostuksen kokonaisosaamista Punnituksen ja annostuksen kokonaisosaamista 100 years of experience Lahti Precision Teknologiajohtaja punnitus- ja annostusprosesseissa Annostusprosessit Jatkuva annostus Eräannostus Automaatio Punnitus

Lisätiedot

Loikkaa turvallisesti pilveen

Loikkaa turvallisesti pilveen Loikkaa turvallisesti pilveen Microsoft Azure tuo pk-yrityksille säästöjä ja työskentelyn helppoutta. Luotettava ja turvallinen pilvipalvelu skaalautuu kaikenlaisiin ja -kokoisiin tarpeisiin. Pilvipalveluilla

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO Tehoa toimintaan Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO HR-tehtävistä 2/3 on perusrutiineja Ulkoistamalla henkilöstöhallinnon rutiinit voitte merkittävästi parantaa yrityksenne

Lisätiedot

Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen. Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy

Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen. Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy SOLID KNOWLEDGE PL 35 82501 KITEE www.kit-sell.fi KIT-SELL

Lisätiedot

Mikä mättää mobiilipalveluissa?

Mikä mättää mobiilipalveluissa? Mikä mättää mobiilipalveluissa? Diplomi-insinööri Mika Helenius Toimitusjohtaja 19.12.2005 Esitys Mermit lyhyesti Ekosysteemi Palvelut Kumppanit Tulevaisuus Diplomi-insinööri Mika Helenius s. 1966 Mermitin

Lisätiedot

Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon

Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon Teollisuusnosturit Ydinvoimalanosturit Satamanosturit Raskaat haarukkatrukit Kunnossapito Työstökonehuolto MATERIAALINHALLINTA Oikeat osat, oikeassa paikassa, oikeaan aikaan agilon 2 Konecranes Agilon

Lisätiedot

ERP, joka menestyy muutoksessa

ERP, joka menestyy muutoksessa ERP, joka menestyy muutoksessa Se joustavampi ERP Agresso on toiminnanohjausjärjestelmä, joka tukee dynaamisten organisaatioiden kehitystä nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Ohjelmistokehityksen tavoitteena

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi

Kustannustehokas hankintaosastosi Kustannustehokas hankintaosastosi Helsinki Tel: +358 9 4247 7600 Fax: +358 9 4247 7603 Beijing Tel: +86 10 650 14273 Fax: +86 10 650 14275 Shanghai Tel: +86 21 627 00640 Fax: +86 21 627 00872 Hong Kong

Lisätiedot

Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa

Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa JKMM Arkkitehdit Rakennesuunnittelija ja teräsrunkotoimittaja samassa tietomallissa Max Levander, Ramboll Tero Ollikainen, Peikko Group Oy Teräsrakennepäivä 2016, Scandic Park 8.11.2016 RAMBOLL SUOMESSA

Lisätiedot

Yrityksesi kumppani kaikissa yhteyksissä

Yrityksesi kumppani kaikissa yhteyksissä Yrityksesi kumppani kaikissa yhteyksissä ICT-palveluyhtiö VSP Perustettu 1896, itsenäinen operaattori ISO 9001 -laatusertifioitu palveluntarjoaja 200 alan ammattilaista viidellä paikkakunnalla Liikevaihto

Lisätiedot

AVOIMEN TUOTTEEN HALLINTAMALLIT. Kunnassa toteutettujen tietojärjestelmien uudelleenkäyttö. Yhteentoimivuutta avoimesti 2.12.2011

AVOIMEN TUOTTEEN HALLINTAMALLIT. Kunnassa toteutettujen tietojärjestelmien uudelleenkäyttö. Yhteentoimivuutta avoimesti 2.12.2011 AVOIMEN TUOTTEEN HALLINTAMALLIT Kunnassa toteutettujen tietojärjestelmien uudelleenkäyttö Yhteentoimivuutta avoimesti 2.12.2011 Erikoistutkija, MSc. Tapio Matinmikko, Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 Esittäjästä

Lisätiedot

Verkkokauppa ja Kotisivut

Verkkokauppa ja Kotisivut Kaupan liiton verkkokauppa -koulutus 2011 6.4.2011 Hotelli Radisson Blu Royal Verkkokauppa ja Kotisivut Markku Korkiakoski, Vilkas Group Oy Agenda Vilkas Group Oy:n esittely Käsitteitä? Monikanavainen

Lisätiedot

Supply Chain Module 1

Supply Chain Module 1 2.5.2016 Supply Chain Module 1 1. Määritelmä 2. Kuinka vähittäiskaupan ketju toimii? 3. Mitä toimenpiteitä teet kaupassa? 3.1. Perusvarastonvalvonta/ Check-in ja Check-out toiminnot (Vastaanotto ja Palautukset)

Lisätiedot

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Toukokuu 2014

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Toukokuu 2014 Exel Composites Reinforcing Your Business Toukokuu 2014 Exel Composites on maailman johtava komposiittiprofiilien valmistaja jolla on yli 50 vuoden kokemus kasvusta ja innovaatiosta Maailman johtava, vuonna

Lisätiedot

Miten kasvatan myyntiä verkossa ja kivijalassa?

Miten kasvatan myyntiä verkossa ja kivijalassa? Miten kasvatan myyntiä verkossa ja kivijalassa? Kohti Kesää -tietopäivä 10.5.2016 Patrik Cederberg, Myynti- ja markkinointijohtaja, Nethit Oy 27.5.2016 1 Me = & Toimituksia vuodesta 1991 liikevaihto 5,3

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

TUOTEVALIKOIMA. Laadukkaat asiakaskohtaiset ratkaisut

TUOTEVALIKOIMA. Laadukkaat asiakaskohtaiset ratkaisut TUOTEVALIKOIMA Laadukkaat asiakaskohtaiset ratkaisut 2 LAPP CONNECTO Lapp Connecto valmistaa kaapeli- ja johdinsarjoja vaativiin kone- ja laiterakennuksen tarpeisiin. Yhtiön palveluvalikoimaan kuuluvat

Lisätiedot

Etteplanista entistä vahvempi kumppani asiakkaiden digitalisoitumishaasteiden ratkaisemiseen. Juha Näkki, President and CEO Etteplan Oyj 15.3.

Etteplanista entistä vahvempi kumppani asiakkaiden digitalisoitumishaasteiden ratkaisemiseen. Juha Näkki, President and CEO Etteplan Oyj 15.3. Etteplanista entistä vahvempi kumppani asiakkaiden digitalisoitumishaasteiden ratkaisemiseen Juha Näkki, President and CEO Etteplan Oyj 15.3.2016 ETTEPLANIN KEHITYSHISTORIA Edelläkävijänä suunnittelumenetelmien

Lisätiedot

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen.

Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Asiakaskeskeisyys, joustavuus ja luotettavuus ovat yrityksellemme tärkeitä arvoja. Toimintatapamme perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen. Stairon Oy on isojen, vaativien ja ruostumattomien ohutlevytuotteiden

Lisätiedot

Tavallisimmat kysymykset

Tavallisimmat kysymykset Autodesk Design- ja Creation Suite -paketit Tavallisimmat kysymykset Tässä dokumentissa on vastauksia tavallisimpiin kysymyksiin Design- ja Creation Suite -pakettien myynnin loppumisesta. 24.5.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015. Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT

Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015. Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT Jalostuslogistiikkapalvelut yrityksille 3.11.2015 Jukka Lanu & Marina Sharapova ASIANTUNTIJAPALVELUT LOGISTIIKAN ULKOISTUS- JA PÄÄOMARATKAISUT PAKKAUKSET JA PAKKAUSPALVELUT WWW.HUB.FI Agenda Lyhyt yritysesittely

Lisätiedot

Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja

Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja Chint, keskuskomponenttien markkinajohtaja www.klinkmann.com Kustannustehokkaat ratkaisut Chint, kustannustehokkaat ratkaisut Yleiskatsaus Yrityksemme Tuotteemme Referenssikohteet Toimintapamme www.klinkmann.com

Lisätiedot

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa.

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. Netel -yritysesittely Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. 2017 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tietoliikenne- sekä

Lisätiedot

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy

Jalat maassa, tavoitteet korkealla. MSK Group Oy Jalat maassa, tavoitteet korkealla MSK Group Oy 6.9.2016 Sisältö 01 MSK Groupin historia 02 MSK Group korkean teknologian perheyhtiö 03 MSK lukuina 04 Tytäryhtiöt 1. Sukupolvi - perustaja "Ville Isosaari

Lisätiedot

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti Aurinkosähköä Satakunnasta 2 Uusiutuvien energiamuotojen kasvua ajavat voimat Vuosittainen

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS

Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS Markkinointiautomaation haltuunotto toi lisää liidejä CASE DNA BUSINESS + Toimiala: viestintä- ja asiakasverkkopalveluiden tarjoaminen Yritys: DNA "Markkinointiviestien tarkan kohdennuksen ansiosta voimme

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Lämpötila-anturit ATEX- ja IECEx-hyväksytyt, Ex d -rakenne

Lämpötila-anturit ATEX- ja IECEx-hyväksytyt, Ex d -rakenne Lämpötila-anturit ATEX- ja IECEx-hyväksytyt, Ex d -rakenne ATEX / INSTRUMENTIT Lämpötila-anturit ATEX- ja IECEx-hyväksytyt, Ex d -rakenne Sisällysluettelo sivu Tietoa valmistajasta ja tuotteista SKS Group

Lisätiedot

Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D

Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Sonera perustaa Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Perustamme Suomen suurimman kaikille yrityksille palveluja tarjoavan datakeskuksen

Lisätiedot

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Lähtökohta. Integroinnin tavoitteet

Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Lähtökohta. Integroinnin tavoitteet Järjestelmäarkkitehtuuri (TK081702) Integraation tavoitteita Lähtökohta Web-palvelut Asiakasrekisteri ERP, Tuotannon ohjaus Tuotanto Myynti Intranet Extranet? CRM Johdon tuki Henkilöstö Kirjanpito Palkanlaskenta

Lisätiedot

Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems

Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems Advanced Test Automation for Complex Software-Intensive Systems Aiheena monimutkaisten ohjelmistovaltaisten järjestelmien testauksen automatisointi Mistä on kyse? ITEA2-puiteohjelman projekti: 2011-2014

Lisätiedot

Visuaaliset työpöydät - lisää voimaa liiketoimintaan suurten datamassojen ketterästä analysoinnista

Visuaaliset työpöydät - lisää voimaa liiketoimintaan suurten datamassojen ketterästä analysoinnista Visuaaliset työpöydät - lisää voimaa liiketoimintaan suurten datamassojen ketterästä analysoinnista Tomas Rytkölä Presales Leader Business Analytics 2013 IBM Corporation Agenda 1 Miten saadaan lisää voimaa

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

1. Käytettiinkö projektissa yrityksen omia komponentteja (custom componentit, pluginit, makrot)? a. Kyllä b. Ei Minkä tyyppisiä komponentteja

1. Käytettiinkö projektissa yrityksen omia komponentteja (custom componentit, pluginit, makrot)? a. Kyllä b. Ei Minkä tyyppisiä komponentteja 1. Yhteystiedot Yritys / Yritykset Tietoja projektin ilmoittajista Kilpailuun osallistuvat yritykset ja niiden tehtävät hankkeessa Ilmoituksen jättäjän yhteystiedot Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Puhelin

Lisätiedot

ja prosessien tiedoista noin 90 tehty ilman selviä

ja prosessien tiedoista noin 90 tehty ilman selviä Lehdistötiedote Konica Minolta esittelee asiakkaidensa työnkulkuja merkittävästi tehostavat dokumentinhallinnan ja prosessien palvelut (MCS, Managed Content Services) Lokakuu 2014 Konica Minolta, Inc.

Lisätiedot

Varastossa kaikki hyvin vai onko?

Varastossa kaikki hyvin vai onko? Varastossa kaikki hyvin vai onko? Done Software Solutions Oy Arto Pellonpää Done Software Solutions Oy Revenio Group Oyj 2013 liikevaihto 25,4 MEUR henkilöstö lähes 300 listattu NASDAQ OMX Helsingin Pörssissä

Lisätiedot

ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7

ANVIA PILVI. kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 ANVIA PILVI kotimaisia pilvipalveluita yrityksille 24/7 Anvia Pilvi TIESITKÖ, ETTÄ YLI PUOLET SUOMALAISYRITYKSISTÄ KÄYTTÄÄ PILVIPALVELUITA? Anvia Pilvi on suomalaisille yrityksille tarkoitettu palvelu,

Lisätiedot

TERVETULOA. Yhtiökokous 1.4.2014. Digitaalisuuden edistäjä. Teleste Proprietary. All rights reserved.

TERVETULOA. Yhtiökokous 1.4.2014. Digitaalisuuden edistäjä. Teleste Proprietary. All rights reserved. Digitaalisuuden edistäjä TERVETULOA Yhtiökokous 1.4.2014 1. Teleste lyhyesti VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 2.Tilinpäätös

Lisätiedot

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011 Tilinpäätös 2011 Keskeiset asiat 2011 Orgaanisen kasvun tavoite ylittyi. Liiketoiminnan kassavirta parani merkittävästi. Suunnittelukapasiteetin käyttöaste oli hyvällä tasolla. Palveluratkaisujen myynti

Lisätiedot

Etteplan sijoituskohteena. Sijoitus Invest 2015 -tapahtuma 11. 12.11.2015

Etteplan sijoituskohteena. Sijoitus Invest 2015 -tapahtuma 11. 12.11.2015 Etteplan sijoituskohteena Sijoitus Invest 2015 -tapahtuma 11. 12.11.2015 Etteplanin palvelut Erilainen insinööritoimisto Suunnittelupalvelut Tekninen dokumentointi Suunnittelupalveluilla tuetaan asiakkaan

Lisätiedot

Sähköiset laskut kaikissa muodoissa suoraan nykyiseen järjestelmääsi

Sähköiset laskut kaikissa muodoissa suoraan nykyiseen järjestelmääsi OSTOLASKUJEN KÄSITTELYN AUTOMATISOINTI PARHAAT KÄYTÄNNÖT READSOFTIN SÄHKÖISEN LASKUTUKSEN RATKAISUN AVULLA Sähköiset laskut kaikissa muodoissa suoraan nykyiseen järjestelmääsi ON-BOARDING TOOL INCLUDED

Lisätiedot

Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla

Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla Oy Pameto Ab Kokonaislaatua asiakkaan ehdoilla Ammattitaitoista palvelua ja valmistusta jo vuodesta 1952 Oy Pameto Ab on suomalainen kiinnitystarvikkeisiin erikoistunut perheyritys, joka on saavuttanut

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT. hyvinvoinnin maailma...

KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT. hyvinvoinnin maailma... KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT hyvinvoinnin maailma... Hygieniaa ja mukavuutta yksinkertaisesti 1 Keskuspölynimuri 2 PVC-putket 3 Äänenvaimennin 4 Imurasia Kuvat ovat suuntaa-antavia. KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.

Lisätiedot

Kumppaniratkaisu. M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa. Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua!

Kumppaniratkaisu. M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa. Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua! Kumppaniratkaisu M-Files Cloud Vault Dokumenttien hallinta on helppoa Paranna tietotyön tehokkuutta ja laatua! Vaihdoimme vanhan järjestelmän M-Filesiin viikonlopun aikana. Henkilökunnan kouluttamiseen

Lisätiedot

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto

FinnTec. Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma. Messuvieraskyselyn yhteenveto FinnTec Metalli- ja konepaja-alan suurtapahtuma Messuvieraskyselyn yhteenveto Metalli- ja konepajateollisuuden toimialakohtainen tutkimus FinnTec-messujen jälkeen toteutettiin toimialan arvostuksista ja

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

ETÄLUETTAVAT ZENNER VESIMITTARIT

ETÄLUETTAVAT ZENNER VESIMITTARIT ETÄLUETTAVAT ZENNER VESIMITTARIT 13.03.2018 RAINER KORKEAMÄKI Puh. 050-556 2244 MIKAEL KORKEAMÄKI Puh. 050-561 2944 ZENNER-KORKEAMAKI.COM INFO@ZENNER-KORKEAMAKI.COM KORKEAMAKI OY PL 168 65101 VAASA 2 Yritys

Lisätiedot

Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011

Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011 Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011 Night People konserni tarjoaa asiakkaille parhaita mahdollisia elämyksiä kustannustehokkaasti turvallisessa ja laadukkaassa ympäristössä. NIGHT PEOPLE

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki

Kustannustehokas hankintaosastosi. Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Kustannustehokas hankintaosastosi Beijing - Shanghai - Hong Kong - New Delhi - Stockholm - Helsinki Nikolai Sourcing Hankinta- ja logistiikkaratkaisuja ja vastuullisuuden hankintapalveluita teollisuudelle

Lisätiedot

Timo Drachman. Patjanen: saumaton palvelumalli keskisuurille yrityksille

Timo Drachman. Patjanen: saumaton palvelumalli keskisuurille yrityksille Timo Drachman Patjanen: saumaton palvelumalli keskisuurille yrityksille Mitkä tehtävät työllistävät yrityksen IThenkilöstöä eniten (Market Visio) Ylläpito (työasemat, palvelimet, sovellukset) 41 Käyttäjätuki

Lisätiedot

työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu

työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu LIIKKEENJOHDON SUURIN HAASTE Modernin yrityksen on muutoksen kyydissä pysyäkseen suunniteltava tehokas strategia ja seurattava sitä. Siinä piilee kuitenkin

Lisätiedot

Kustannustehokas hankintaosastosi

Kustannustehokas hankintaosastosi Kustannustehokas hankintaosastosi Helsinki Tel: +358 9 4247 7600 Fax: +358 9 4247 7603 Beijing Tel: +86 10 650 14273 Fax: +86 10 650 14275 Shanghai Tel: +86 21 627 00640 Fax: +86 21 627 00872 Hong Kong

Lisätiedot

asapflow - Yksinkertaistetut työprosessit saumattomalla yhteydellä SharePointiin ja SAP-järjestelmään

asapflow - Yksinkertaistetut työprosessit saumattomalla yhteydellä SharePointiin ja SAP-järjestelmään asapflow - Yksinkertaistetut työprosessit saumattomalla yhteydellä SharePointiin ja SAP-järjestelmään 2 asapflow Saumaton yhteys SharePointista SAP-järjestelmään asapflow on ADSOTECHin kehittämä sovellusperhe,

Lisätiedot

Testauksen hallintaa teekkareille (ja muille kiinnostuneille) Arto Stenberg

Testauksen hallintaa teekkareille (ja muille kiinnostuneille) Arto Stenberg Testauksen hallintaa teekkareille (ja muille kiinnostuneille) Arto Stenberg Symbio lyhyesti Innovatiivinen tuotekehitys- ja testauskumppani Juuret Suomessa, perustettu 1997 Laadukkaat ohjelmistotoimitukset

Lisätiedot

Vaisala vuonna 2012. Kjell Forsén Toimitusjohtaja 26.03.2013

Vaisala vuonna 2012. Kjell Forsén Toimitusjohtaja 26.03.2013 Vaisala vuonna 2012 Kjell Forsén Toimitusjohtaja 26.03.2013 Taloudelliset mittarit Yleiskatsaus vuoteen 2012 Saadut tilaukset 264,7 (278,8) milj. euroa Liikevaihto 293,3 (273,6) milj. euroa Liiketulos

Lisätiedot

Paikoillenne, valmiit, lähetetty!

Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Paikoillenne, valmiit, lähetetty! Toimitusketjun hallinta Logistiikka ei ole pelkästään tavaran siirtämistä ja säilyttämistä, vaan se on keskeinen osa laadukasta palvelua ja tehokasta toimitusketjua Logistiikkayritysten

Lisätiedot

Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan

Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan Kuinka IdM-hanke pidetään raiteillaan Projektipäällikön kokemuksia 4.10.2011 IdM-projektitkin pitää suunnitella Kaiken perustana on riittävä ymmärrys projektin sisällöstä, laajuudesta ja vaaditusta osaamisesta

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja

Lisätiedot

Muistatko, miten asiat olivat ennen?

Muistatko, miten asiat olivat ennen? Muistatko, miten asiat olivat ennen? Muistat varmaan ajan, kun jokaisella menestyvällä yrityksellä oli vähintään yksi oma palvelin? Muistat varmaan myös, että palvelimen käyttöönottoprojekti oli lähes

Lisätiedot

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle

Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle 1 Monipuolisen yhteistyön haaste pyrittäessä korkealle Markus Hellström 2 Esityksen kiteytys 3 Esityksen sisältö Tavoite ja sen merkitys liiketoiminnan johtamisessa Miten vien liiketoiminnan tavoitteeseen?

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa.

Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. Verkkokaupan tilanne Suomalaisia 15-79-vuotiaita internetin käyttäjiä on yli 3,9 miljoonaa. 65 %:lla suomalaisista on käytössään älypuhelin. Suomalaisista kuluttajista 45 % tekee verkko-ostoksia. Vuonna

Lisätiedot

Siirtyminen sähköiseen tilausjärjestelmään. TOOLS Finland Oy Timo Kaartinen, MDM- manager

Siirtyminen sähköiseen tilausjärjestelmään. TOOLS Finland Oy Timo Kaartinen, MDM- manager Siirtyminen sähköiseen tilausjärjestelmään TOOLS Finland Oy Timo Kaartinen, MDM- manager Pohjoismaiden johtava teollisuustarvikkeiden ja komponenttien toimittaja B&B TOOLS pähkinänkuoressa Toimipisteitä

Lisätiedot

LeaseGreen ostaa TalPron

LeaseGreen ostaa TalPron Kauppalehti Keskiviikko 06.08.2014 klo 11:17 LeaseGreen ostaa TalPron KUVA: Katja Lehto EMC Talotekniikka myy TalPron LeaseGreen Groupille. Ydinliiketoimintoihinsa keskittyvä EMC Talotekniikka myy TalPron

Lisätiedot

Loogisempaa sisälogistiikkaa: tuotteiden yksilöinti ja tuotetietojen hallinta verkkokaupassa

Loogisempaa sisälogistiikkaa: tuotteiden yksilöinti ja tuotetietojen hallinta verkkokaupassa Loogisempaa sisälogistiikkaa: tuotteiden yksilöinti ja tuotetietojen hallinta verkkokaupassa Tomi-Pekka Juha, Sector Manager, GS1 Finland Oy 08.10.2015 Sisältö GS1 Finland GS1 ja verkkokauppa GS1 järjestelmä

Lisätiedot

Tammi kesäkuun 2013 osavuosikatsaus, 18.7.

Tammi kesäkuun 2013 osavuosikatsaus, 18.7. Tammi kesäkuun 2013 osavuosikatsaus, 18.7. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä toisella vuosineljänneksellä Hatlapa-yritysosto heinäkuussa Saadut tilaukset

Lisätiedot

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä. Rakennuslehti 18.12.2012 EMC Talotekniikka myydään Hollantiin EMC Talotekniikka Oy myydään hollantilaiselle teknisten palveluiden toimittaja Royal Imtech N.V.:lle. EMC Talotekniikan nykyiset omistajat

Lisätiedot