Integroidut grafiikkaihmeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Integroidut grafiikkaihmeet"

Transkriptio

1 TEKSTI JA TESTIT: PAULI RIIKONEN KUVAT: JARI TOMMINEN Integroidut grafiikkaihmeet 20 MikroPC 8/2012

2 Asian ydin Uusimmat suorittimiin integroidut grafiikkapiirit pyrkivät tekemään erilliset näytönohjaimet turhiksi jopa pelikäytössä. Selvitimme, millaiseen käyttöön Intelin ja AMD:n ratkaisut todellisuudessa soveltuvat. Pöytäkoneella pelaava on muksen uudemmillakin peleillä. Nopeuden kasvua hankaloittaa kuitenkin ahdas tähän mennessä joutunut luottamaan lähes toimintaympäristö, jossa lämmöntuotto poikkeuksetta erilliseen pitäisi saada pysymään kurissa. näytönohjaimeen, sillä Suoritinvalmistajat ovatkin havainneet emolevylle integroitujen integroitujen grafiikkakiihdyttimien tehostamisessa tilaisuutensa. Jos grafiikkapiiri grafiikkapiirien teho ei ole yksinkertaisesti riittänyt mihinkään. Virtasyöpölle ja usein siirretään emolevyltä samalle sirulle massiivisen jäähdyttimen tarvitsevalle suorittimen kanssa, systeemistä saadaan erillisnäytönohjaimelle löytäisi kuitenkin kompaktimpi. Jos suoritin ja grafiikkapiiri mielellään vaihtoehtoisen ratkaisun. saadaan vielä keskustelemaan keskenään Sylimikrojen puolella AMD:n ja Nvidian täydellisessä symbioosissa, suorituskykyä parhaat mobiiligrafiikkapiirit ovat sen voidaan kasvattaa erittäin energia- ja sijaan jo pidemmän aikaa pystyneet tuottamaan vähintään kohtuullisen pelikoke- kustannustehokkaasti. Intel aloitti, AMD jatkoi TESTASIMME Intelin HD ja AMD Llano/Radeon HD6550D -grafiikkapiiriä useilla peleillä ja vertasimme tuloksia erillisnäytönohjaimiin. Vertailukohtina toimivat noin 50 euron hintainen Nvidia GeForce GT610 sekä noin 80 euroa maksava AMD Radeon HD6570. Testien perusteella suorittimiin integroiduissa grafiikkapiireissä on potentiaalia ja ne riittävät satunnaispelaajalle, kunhan tämä on valmis luopumaan graafisista hienouksista. Etenkin vanhempien pelien ystävälle integroitu ohjain on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Huomionarvoista on, että sekä AMD että Intel löivät Nvidian viidenkympin erillisnäytönohjaimen jokaisessa testissä. Toisaalta, noin 80 eurolla pelikokemuksesta saa kertaheitolla paremman. Alle satasen sijoitus ei kuitenkaan vielä takaa, että erottelukykyä ja kuvanparannusta voi täysin huoletta ruuvailla asetuksista ylöspäin tähän päästään vasta parin kolmen sadan euron uhrauksella. Intel julkisti ensimmäiset suorittimiin integroidut grafiikkapiirinsä edellisen Sandy Bridge -suoritinsukupolven yhteydessä. Nämä mallit oli suunniteltu kuitenkin lähes ainoastaan työpöytäkäyttöön. TESTATUT TUOTTEET: AMD A8-850 Intel Core i7-770k Asus Radeon HD6570 1GB Asus GeForce GT610 1GB Kiitämme lähtökuvan vaa an lainasta: Helsingin Joutsen Apteekin apteekkimuseo, apteekkari Bengt Mattila. MikroPC 8/

3 AMD nokitti pian tehokkaammalla Brazos-arkkitehtuurillaan, mikä sai Intelin satsaamaan uusimman Ivy Bridge -sukupolven grafiikkapiirin kehityksessä myös pelinopeuteen. Tuloksena tehokkain Ivy Bridge -grafiikkapiiri, HD 4000, on yli 50 prosenttia Sandy Bridgen aikaista HD 000 -mallia nopeampi. Tulevan Haswell-suoritinsukupolven huhutaan olevan tästä taas puolet nopeampi, joten kehitystahti on huimaa. AMD:n toisen sukupolven Llano-suorittimet olivat grafiikkapiirin osalta niin ikään merkittävä parannus edellisestä. AMD julkisti vastikään uusimman ja tehokkaimman Trinity-sukupolvensa, mutta toistaiseksi pöytäkoneversiota on saatavissa ainoastaan oem-laitteistoihin. Työpöytä- ja kuluttajaversiot tulevat syksymmällä. Kannettaviin koneisiin Trinityä kuitenkin jo saa. AMD kutsuu suorittimen ja grafiikkapiirin yhdistelmää nimellä apu (accelerated processor unit). Nimestä ja teknisistä vivahdeeroista huolimatta toteutus on hyvin paljon Intelin kaltainen. Integroitujen sudenkuopat Emolevylle integroitujen grafiikkapiirien ominaisuudet eivät pitkään olleet lainkaan vertailukelpoisia erillisnäytönohjainten kanssa. Muutos tapahtui vasta, kun AMD (silloinen ATI) ja Nvidia päättivät alkaa integroida piirejään mobiililaitteisiin, sylimikroihin ja osaksi myös pöytäkoneiden emolevyille. Etenkin hieman vanhemman integroidun näytönohjaimen kanssa saattaa ajautua ongelmaan, jossa kaikki yleisetkään erottelutarkkuudet eivät ole tuettuja. Grafiikkapiireistä ei välttämättä myöskään löydy näyttöliitännän ddc/ci-komentokanavaa, jonka kautta tietokone voi käskyttää näyttölaitetta esimerkiksi kirkkauden, kontrastin ja väritasapainon säätämiseksi. Sen sijaan käytännöllisesti katsoen kaikki ohjaimet ovat nykyään ddc2b-yhteensopivia. Ddc2b-väylän kautta näyttölaite kertoo tietokoneelle omat kykynsä, jolloin tietokone voi suoraan valita muun muassa näytölle optimaalisimman erottelutarkkuuden ja tahdistukset. Niin vanhemmat kuin tässäkin testatut integroidut grafiikkaohjaimet jakavat keskusmuistin tietokoneen suorittimen kanssa. Tämä on ongelma etenkin silloin, kun muistia on vähän. Keskusmuisti ei myöskään usein pärjää nopeudessa erillisnäytönohjainten muisteille, mistä aiheutuu välitöntä tappiota ruudunpäivitysnopeuksissa. Tilannetta voi yrittää parantaa keskusmuistin kellotajuutta nostamalla. Kuvanparannustekniikat EROTTELUTARKKUUDEN ELI resoluution lisäksi pelien kuvanlaatuun vaikuttavat erilaiset kuvanparannustekniikat. Yleisimpiä tekniikoita ovat reunanpehmennys eli antialiasointi (antialiasing, aa) sekä anisotrooppinen suodatus (anisotropic filtering, af). Ne voidaan kytkeä päälle joko pelin grafiikka-asetuksista tai näytönohjaimen hallintapaneelista. REUNANPEHMENNYKSEN tarkoitus on tasoittaa viistojen kohteiden sahalaitaisuutta. Sen hyöty tulee esiin etenkin matalammilla erottelutarkkuuksilla, jolloin kuva koostuu pienemmästä määrästä pikseleitä ja rosoiset sahalaidat ovat helpommin nähtävissä. Yleisin ja vähiten resursseja kuluttava reunanpehmennystekniikka on msaa (multisampling anti-aliasing). Siinä vierekkäisiä pikseleitä näytteistetään yhteen ja kerättyjä näytteitä jaetaan keskenään älykkäämmin uudelleen reunojen siistimiseksi. Usein parhaimman kuvanlaatu-suorituskykysuhteen tarjoava nelinkertainen msaa-reunanpehmennys syö ruudunpäivitysnopeutta noin 20 0 prosenttia. Vanhempi koko ruudun reunanpehmennys eli ssaa (supersampling anti-aliasing, tunnetaan myös nimellä fsaa eli full-scene anti-aliasing) tekee yleisesti siistimpää jälkeä, mutta vaatii myös selvästi enemmän laskentatehoa. Msaa:n ja ssaa:n lisäksi AMD ja Nvidia ovat kehittäneet omia reunanpehmennystekniikoitaan, jotka voidaan haluttaessa kytkeä päälle näytönohjaimen hallintapaneelista. ANISOTROOPPINEN SUODATUS poistaa etäämmällä näkyvien kohteiden sumentumista. Sen käyttö siistii kuvaa selvästi, ja mikä parasta, tehokkaimman 16-kertaisen suodatuksenkin vaikutus suorituskykyyn on nykyisillä hitaamman luokan näytönohjaimillakin varsin pieni. Ominaisuutta kannattaakin pitää mahdollisuuksien mukaan päällä. 22 MikroPC 8/2012

4 Ilahduttavasti Intelin testattu HD 4000 on ominaisuuksiltaan lähes samoilla viivoilla AMD Llano -kokoonpanoon integroidun Radeon-grafiikkapiirin ja erillisnäytönohjainten kanssa. Sen kanssa ei pitäisi tulla ikäviä yllätyksiä työpöytä- eikä pelikäytössä. 166x768-tarkkuudella nelinkertainen reunanpehmennyskin kytkettynä. HD 4000:n kanssakin pystyi pelaamaan, mutta reunanpehmennyksen käyttö pudotti ruudunpäivitysnopeutta dramaattisesti. Testitulosten kertomaa Raskaat pelit, kuten Crysis 2, olivat integroiduille ohjaimille ja Nvidian erillisnäytönohjaimelle kovia paloja. Crysiksestä saatiin pelattava vasta pudottamalla erottelutarkkuus 640x480-tasolle ja yksityiskohdat minimiin. Radeon HD6570 sen sijaan pystyi parempaan. Crysis 2 -peliä tahkosi mielikseen 1024x768-resoluutiolla jopa reunanpehmennys aktivoituna. Uudehko Batman: Arkham City pysyi pelattavana vielä 166x768-tarkkuudella viistojen kohteiden sahalaitaisuutta poistavan reunanpehmennyksenkin kanssa. Vanhempien tuotosten kanssa integroidut grafiikkapiirit pärjäsivät paremmin. Esimerkiksi reilun parin vuoden ikäinen Dirt 2 -autopeli pysyi pelattavana vielä 1680x900-tarkkuudella. Legendaarinen, OpenGL-rajapintaa käyttävä nettiräiskintä Enemy Territory pyöri AMD Llano -kokoonpanolla erinomaisesti Edullisissakin erillisohjaimissa on usein monipuolisemmat liitännät kuin perustason integroiduissa. Näissä testikorteissa on vakiovarusteena vga-, dvi- ja hdmi-liitännät. Mikä DirectX, mikä OpenGL? PELIEN JA näytönohjainajureiden grafiikkaasetuksia kahlatessa törmää ennen pitkää termeihin DirectX ja OpenGL. Samaiset termit tulevat vastaan näytönohjainta grafiikan toistamisessa hyödyntävien sovellusten, kuten AutoCADin ja Photoshopin asetuksissa. Mistä on kyse? DirectX ja OpenGL ovat standardoituja ohjelmointirajapintoja, jotka toimivat näytönohjaimen ja sovelluksen eli esimerkiksi d-pelin välissä. Rajapintojen tarkoitus on muuttaa sovelluskehittäjien tuottamaa ohjelmakoodia grafiikkapiirin ymmärtämään muotoon. Ohjelmointityö helpottuu, kun sovellusta ei tarvitse koodata erikseen markkinoiden jokaiselle grafiikkapiirille, vaan ohjelmointiin voidaan käyttää DirectXja OpenGL-kirjastojen yleisiä komentoja. DIRECTX on Microsoftin etupäässä pelien ohjelmointiin kehittämä rajapinta windows-ympäristöön. Emulaattorin, kuten esimerkiksi Winen kanssa DirectX saadaan toimimaan myös linuxissa. DirectX:n versio 1 ilmestyi aikanaan Windows 95:n yhteydessä. Kehitystahti on ollut tasaista, ja tällä hetkellä mennään versiossa 11. DirectX sisältää erilliset osat muun muassa grafiikan, äänen ja näppäinkomentojen käsittelyyn. d-grafiikasta vastaava osa on nimeltään DirectD. OPENGL-rajapintaa on kehitetty niin ikään 90-luvun alkupuolelta. Tällä hetkellä uusin versio on 4.2. OpenGL:n valtti on avoimuus, se toimii windowsin lisäksi muun muassa linuxissa ja Mac OS X:ssä. Teknisten eroavaisuuksien vuoksi OpenGL on DirectX:n DirectD-rajapintaa riippuvaisempi näytönohjaimen ajurin toteutuksesta. Käytännössä eron huomaa siten, että DirectD-nopeudessa tasaisten eri valmistajien näytönohjainten välille saattaa OpenGLsovelluksissa tulla suuriakin suorituskykyeroja. Jos peli antaa mahdollisuuden valita, kannattaa kokeilla, kumman rajapinnan käyttö antaa parempia ruudunpäivitysnopeuksia. Yleisesti DirectX on rajapinnoista laajemmin tuettu. Uudet DirectX- ja OpenGL-versiot ovat lähes aina tuoneet mukanaan uuden tukun työkaluja ja tekniikoita, joilla pelien kehittäjät voivat tehdä peleistä näyttävämpiä. Pelaajan kannalta ikävää on viive uusien versioiden ja niitä tukevien pelien välillä. Näytönohjainvalmistajien markkinointipuheet ja tekniikkademot houkuttelevat helposti ostamaan upouuden näytönohjaimen, vaikkei sen hienouksia tukevia pelejä ole tulossa vielä moneen kuukauteen. Usein kannattaakin miettiä, olisiko edellisen sukupolven tehonäytönohjain parempi valinta kuin uudempi, mutta lähes samanhintainen ominaisuushirmu, jonka käytännön pelinopeus nykyhetken peleillä ei yllä samalle tasolle. MikroPC 8/2012 2

5 Paremman puutteessa. Lupauksia paremmasta. AMD Radeon HD 6550D Integroitu AMD Fusion/Llano -suorittimeen Integroitu Intel Core i -suorittimeen LLANO EDUSTAA AMD:n toisen sukupolven apu-arkkitehtuuria (accelerated processing unit), jossa suorittimen yhteyteen on integroitu Radeon-grafiikkapiiri. Radeon HD 650D on mukana AMD:n A ja A suorittimissa. Tehokkaamman Radeon HD6550D:n saa A ja A suorittimien kylkiäisenä. Ominaisuuksiltaan D-lisänimelliset Radeonit vastaavat toisiaan. Tuettuina ovat DirecX 11 ja OpenGL-versio 4.1. Eroavaisuudet syntyvät grafiikkapiirien kellotaajuuksista ja laskentayksiköiden määrästä. Radeon 6550D suoriutui testeissä lähes kauttaaltaan Intelin virkaveljeä nopeammin. Suurin ero syntyi OpenGLnopeudessa. Videon purkamisessa HD 4000 oli selvästi Radeonia nopeampi, joskin tähän vaikuttaa myös Core i7-suorittimen teho. Erikoisuutena Llano-arkkitehtuuri mahdollistaa erillisen Radeon 6450-, tai 6670-näytönohjaimen käyttämisen yhteistyössä suorittimeen integroidun grafiikkapiirin kanssa. Dual graphics -ratkaisun teholisä on DirectX 11 -peleillä parhaimmillaan 50 prosentin luokkaa pelkkään integroituun piiriin verrattuna. Vanhemmilla nimikkeillä vaikutus voi tosin olla jopa negatiivinen. Llano-pohjainen Radeon HD 6550D on Inteliä suositeltavampi ratkaisu pelikäyttöön, mutta 80 euron hintaisen erillisnäytönohjaimen haastajaksi siitäkään ei ole. INTEL JULKAISI Ivy Bridgen yhteydessä kaksi grafiikkapiiriä, HD 2500:n ja HD 4000:n. Näistä HD 2500 on kaikissa Core i- ja i5-pöytäkonesuorittimissa lukuun ottamatta ylikellottajille suunnattua Core i5 570K -mallia. HD 4000 on ympätty kaikkiin Core -i7 -pöytämalleihin sekä mobiilimalliston Core i -suorittimiin. HD 2500 ja HD 4000 vastaavat ominaisuuksiltaan toisiaan. Molemmissa on edellisestä Sandy Bridge -sukupolvesta poiketen täysi DirectX 11 -tuki ja Quick Sync -tekniikka avustaa videomateriaalin purkamisessa. Pelinopeudessa HD 4000 on selvästi nopeampi, sillä se pureskelee grafiikkaa 16 laskentayksikön voimin. HD mallissa yksiköitä on kuusi. Pelitesteissä HD 4000 hävisi kuitenkin lähes poikkeuksetta niin erillisnäytönohjaimille kuin AMD:n Llano -kokoonpanollekin. Merkittävimmät erot syntyvät reunanpehmennystä käytettäessä sekä OpenGL-nopeudessa. Videonpakkauksessa Intel on Llanoa ja verrokkinäytönohjaimia selvästi rivakampi. HD 4000 soveltuu lähinnä satunnaispelaajalle, jota kiinnostavat vanhemmat nimikkeet uutuuspelejä enemmän. Erillisnäytönohjainten haastajaksi Intelin ohjaimesta ei toistaiseksi ole. Aika näyttää, miten tilanne muuttuu tulevan Haswell-suoritinsukupolven myötä. + Pelikelpoinen matalilla tarkkuuksilla + Inteliä parempi OpenGL-nopeus Pelinopeus suuremmilla tarkkuuksilla ja reunanpehmennyksen kanssa + Pelikelpoinen matalilla tarkkuuksilla + Videopakkausnopeus Pelinopeus suuremmilla tarkkuuksilla ja reunanpehmennyksen kanssa 24 MikroPC 8/2012

6 Testijoukon ykkönen. Peränpitäjä. Asus AMD Radeon HD GB Asus Nvidia GeForce GT GB TOISEKSI ERILLISOHJAIMIEN edustajaksi valittiin Radeon HD Se edustaa yhdessä isoveljensä 6670:n kanssa AMD:n ohjaimia vajaan 100 euron hintaluokassa sisältää kaikki Radeon sarjan ominaisuudet DirectX 11- ja OpenGL 4.1 -tukineen sekä uvd-videonpurkupiireineen. Näytönohjainta on saatavissa 512 megatavun sekä yhden ja kahden gigatavun muisteilla varustettuna. Pelitesteissä Radeon HD 6570 menestyi testijoukosta parhaiten. Pelattavuus säilyi muista testilaitteista poiketen reunanpehmennys aktivoitunakin, kunhan erottelutarkkuus pysyi hillityissä lukemissa. Korkeammilla tarkkuuksilla myös 6570:n kyvyt kuitenkin loppuvat nopeasti, vaikkakin muita testilaitteita myöhemmin. Videonpakkauksessa 6570 ei pärjännyt Intelin HD 4000:lle, vaan hävisi tälle reilut pari minuuttia. Dual graphics -ominaisuuden aktivointi oli helppoa. Kunhan emolevn bios-asetuksista valittiin integroitu malli ensisijaiseksi grafiikkaohjaimeksi, AMD:n näytönohjainajuri ehdotti toiminnon aktivoimista heti windowsin käynnistyttyä. Radeon 6570 soveltuu pelikäyttöön integroituja testilaitteita paremmin, mutta tosipelaajalle senkään kyvyt eivät vielä riitä. TOISENA ERILLISOHJAIMENA testasimme Nvidian vastikään markkinoille tulleen, noin 50 euron hintaluokassa taistelevan GeForce GT 610:n. Nvidian edullisimman pään näytönohjainkategoriaan sijoittuvat isovelimallit tunnetaan nimillä 620 ja 60. Tuoreet julkistukset eivät perustu Nvidian tehokkaaseen Kepler-arkkitehtuuriin, vaikka mallinimistä voisi niin päätellä. Käytännössä GT 610 on vanhempi GT 520 vain uudella nimellä varustettuna. Ominaisuuksiensa puolesta GT 610:n ei tarvitse hävetä kovemmassakaan seurassa. Tuoreimpien DirectX- ja OpenGLversioiden lisäksi laitteessa on muun muassa pelien fysiikanmallinnuksessa auttava PhysX-yksikkö. Myös linuxissa hyödyllistä vpdau-videonpurkuominaisuutta tuetaan. Pelitesteissä GT 610 jäi viimeiseksi. Vanhempaa Enemy Territorya lukuun ottamatta se ei pystynyt pelattaviin ruudunpäivitysnopeuksiin erottelutarkkuutta pudottamallakaan. Suurin osa testeistä oli pelkkää dia-showta. Videopakkaustestissä GT 610 päihitti AMD Llano-kokoonpanon ja sijoittui kolmanneksi. GeForce GT 610 soveltuu lähinnä mediakeskuskoneeseen, joskin integroidut ohjaimet ovat siihenkin houkuttelevampia vaihtoehtoja. Pelikäyttöön edullisesta nvidialaisesta ei ole. + Testijoukon nopein + Dual graphics -tuki AMD Llanon kanssa Hinta + Hinta Erittäin vaatimaton pelinopeus MikroPC 8/

7 Batman: Arkham City, DirectX 11 -suorituskyky Pidempi palkki parempi Testiasetus Furmark OpenGL -suorituskyky Pidempi palkki parempi 1024 x 768, no AA 1024 x 768, 4 x AA 166 x 768, no AA 166 x 768, 4 x AA AMD Llano Geforce GT 610 Radeon 6570 Furmark mittaa näytönohjaimen OpenGL-suorituskykyä. Tuloksista on tässä esitetty käytön kannalta oleellinen ruudunpäivitysnopeus Testiasetus 1024 x 768, no AA, low 1024 x 768, 4 AA, low 166 x 768, no AA, medium 166 x 768, 4 x MSAA, medium 1680 x 900, 4 x MSAA, high Ruudunpäivitysnopeus on mitattu pelin sisäänrakennetulla benchmarktoiminnolla. Enemy Territory Pidempi palkki parempi Ohjain AMD Llano Geforce GT 610 Radeon Pelin ruudunpäivitysnopeus on mitattu Frapsilla aina minuutin ajalta kerrallaan AMD Llano Geforce GT 610 Radeon , , ,0 49, x 768, no AA, high 166 x 768, 4 x AA, high ,8 72, , ,7 Testiasetus Crysis 2 Pidempi palkki parempi 1024 x 768, no AA, high 1024 x 768, no AA, high, grafiikkapiiri MHz 1024 x 768, 4 x AA, Edge AA, high 1024 x 768, 4 x AA, Edge AA, high, grafiikkapiiri MHz 166 x 768, no AA, high 1680 x 900, Edge AA 1024 x 768, DX 11 mode, no AA, high 1024 x 768, DX 11 mode, 4 x AA, Edge AA, high 7,4 10,0 12,0 11,5 10, AMD Llano Geforce GT 610 Radeon 6570 Crysis 2 -pelin ruudunpäivitysnopeus on mitattu Crysiksen testaamiseen tarkoitetulla Adrenaline Benchmark -sovelluksella. Intelin suorittimen ylikellotus Extreme Tuning Utility -sovelluksella. 1,4 14,4 16,5 14,6 19,7 22,7 20,9 22,9 19, 22,7 19,2 18,8 18, 24,8 2,8 27,9 26,8 26,2 25, 29,9 4,1 Dirt 2 Pidempi palkki parempi 1024 x 768, no AA, high textures Testiasetus 1024 x 768, 4 x MSAA, high 166 x 768, no AA, high 166 x 768, 4 x MSAA, high 1680 x 900, no AA, high 1680 x 900, 4 x AA, high 1920 x 1080, no AA, high 1920 x 1080, 4 x MSAA, high 44,9 42, AMD Llano Geforce GT 610 Radeon 6570 Keskimääräinen ruudunpäivitysnopeus Dirt 2 -pelissä. Nopeus on mitattu Frapsilla aina minuutin ajalta kerrallaan. 24,2 2,9 28,1 2,6 29,5 20,4 18,2 20,0 25,8 15,7 16,6 29,8 4,7 2,8 29,2 25,5 26,8 15,9 21,6 1,9 27, 7,9 6,1 4,1 6,0 41,1 4,2 48,0 51,2 57,5 26 MikroPC 8/2012

8 Valmistaja Intel AMD AMD Nvidia Arkkitehtuuri Ivy Bridge Llano / BeaverCreek Turks GF119 Lisätietoja Grafiikkapiirin malli HD 4000 Radeon HD6550D Radeon HD6570 GeForce GT610 Grafiikkapiirin tyyppi Grafiikkapiirin kellotaajuus Muistin kellotaajuus Integroitu suorittimen yhteyteen 650 MHz, d-tilassa maks MHz MHz (testikoneessa 1600 MHz) Integroitu suorittimen yhteyteen Erillinen Erillinen 600 MHz 650 MHz 810 MHz MHz (testikoneessa 1600 MHz) Muistin määrä Jaettu, maks Mt Jaettu, maks Mt 1800 MHz 1200 MHz 512 Mt, 1 Gt tai 2 Gt (testilaitteessa 1 Gt) Grafiikkayksiköiden lukumäärä Tuetut standardit DirectX 11, OpenGL.1 DirectX 11, OpenGL 4.1 DirectX 11, OpenGL 4.1 DirectX 11, OpenGL 4.2 Suurin resoluutio 2560x x x x1600 Tuetut liitännät hdmi, display port, dvi, vga hdmi, display port, dvi, vga hdmi, display port, dvi, vga hdmi, display port, dvi, vga 1 Gt Testikone Intel Core i7-770k -suoritin, 8 Gt ram, Intel DZ77GA -emolevy, Windows 7 64-bit AMD A suoritin, 8 Gt ram, Gigabyte GA-A75M-UD2H -emolevy, Windows 7 64-bit Intel Core i7-770k -suoritin, 8 Gt ram, Intel DZ77GA -emolevy, Windows 7 64-bit Intel Core i7-770k -suoritin, 8 Gt ram, Intel DZ77GA -emolevy, Windows 7 64-bit Testattu tuote Intel Core i7-770k AMD A8-850 Asus AMD Radeon HD GB ASUS GeForce GT610 1GB Videopakkausnopeus Lyhyempi palkki parempi Ohjain AMD Llano Geforce GT 610 Radeon 6570 Videopakkausnopeus on mitattu Cyberlink MediaEspresso 6.5 -ohjelmalla pakattaessa 720p-resoluutioinen H.264-koodattu videoleike mobiilikäyttöön sopivaan muotoon 640x60-tarkkuuteen. DMark 2011 DirectX 11 -suorituskyky, 1280 x 720 px Pidempi palkki parempi 781, 662, AMD Llano 1102, 988,0 666,7 Geforce GT ,7 1419, Radeon , Keskiarvo, DMark DMark 2011 mittaa tietokoneen ja näytönohjaimen DirectX 11 -suorituskykyä. Pidempi pylväs on parempi. Sähkönkulutus Lyhyempi palkki parempi Ohjain AMD Llano Geforce GT 610 Radeon 6570 Kuvaajassa on esitetty tietokoneen ottoteho näytönohjaimen eri kuormitustasoilla Pakkausaika, sekuntia 8,9 45,2 Keskiarvo, Graphics Store 55, 52, 108, Ottoteho, W Joutokäynti Rasitus (maksimiarvo DMark 2011:n testikierroksesta) ,9 122,9 12,9 Näin testasimme TESTASIMME NÄYTÖNOHJAINTEN pelisuorituskykyä eri peleillä ja testiohjelmilla. DirectX 9 -suorituskykyä mittasimme raskaalla Crysis 2 -räiskinnällä ja Dirt 2 -ajopelillä. Crysiksen kohdalla käytimme pelin testaamiseen suunniteltua Adrenaline Benchmark -apuohjelmaa, jolla voidaan virhemarginaalien pienentämiseksi ajaa sama skriptattu tapahtumasarja läpi useilla eri laitteilla ja asetuksilla. Dirt 2:n kanssa käytimme ruudunpäivitysnopeuden talteen nappaavaa Frapsia, jolla pelaamisen ohessa tallensimme keskimääräisen ruudunpäivitysnopeuden minuutin pätkältä ja kolmesta otosta laskimme keskiarvon kullekin testille. DirectX 11 -nopeutta selvitimme tuoreen Batman: Arkham Cityn sisäänrakennetulla suorituskykytestillä ja Crysis 2:n laajennoksella, jolla peli saadaan hyödyntämään DirectX 11 -ominaisuuksia. Lisäksi testasimme näytönohjainten DirectX 11 -kykyjä DMark sovelluksella. OpenGL-suorituskykyä mittasimme muutaman vuoden vanhalla Enemy Territory -nettiräiskintäpelillä yhdessä Frapsin kanssa. Mittasimme OpenGL-nopeutta myös Furmark-testisovelluksella. Videopakkauskykyjä vertailimme muuntamalla noin kahden gigatavun kokoisen, H.264-koodatun 720p-elokuvan kännykälle sopivaan 640x60-kokoon Cyberlinkin MediaEspresso 6.5 -sovelluksella. Kiitokset City Anttilan Top Ten Megastorelle testipelien lainasta. MikroPC 8/

Alienware Alpha R2 Asetukset ja tekniset tiedot

Alienware Alpha R2 Asetukset ja tekniset tiedot Alienware Alpha R2 Asetukset ja tekniset tiedot Tietokonemalli: Alienware Alpha R2 Säädösten mukainen malli: D07U Säädösten mukainen tyyppi: D07U002/ D07U003 Huomautukset, varoitukset ja vaarat HUOMAUTUS:

Lisätiedot

Raspberry Pi. Yhden piirilevyn tietokone. Tässä dokumentissa kerrotaan yleistä tietoa Rasberry Pi- tietokoneesta ja. sen toiminnoista.

Raspberry Pi. Yhden piirilevyn tietokone. Tässä dokumentissa kerrotaan yleistä tietoa Rasberry Pi- tietokoneesta ja. sen toiminnoista. Yhden piirilevyn tietokone Tässä dokumentissa kerrotaan yleistä tietoa Rasberry Pi- tietokoneesta ja sen toiminnoista. Sisällys Raspberry Pi Yleistä... 2 Teknistä... 2 Käyttöjärjestelmät... 4 Pelaaminen

Lisätiedot

Vinkkejä tietokoneen hankintaan

Vinkkejä tietokoneen hankintaan Vinkkejä tietokoneen hankintaan 8.11.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Tietokoneet ja käyttöjärjestelmä PC-tietokoneet Isoja valmistajia mm. Acer, Asus, Fujitsu, HP, Samsung, Toshiba jne. Pöytäkoneen

Lisätiedot

Vesijäähdytys. Valmiinkin vesijäähdytyspaketin asentaminen edellyttää sorminäppäryyttä.

Vesijäähdytys. Valmiinkin vesijäähdytyspaketin asentaminen edellyttää sorminäppäryyttä. Vesijäähdytys TEKSTI: PAULI RIIKONEN JA OSSI JÄÄSKELÄINEN KUVAT: PAULI RIIKONEN JA JARI TOMMINEN Valmiinkin vesijäähdytyspaketin asentaminen edellyttää sorminäppäryyttä. 32 MikroPC 6-7/2012 WWW.MIKROPC.NET

Lisätiedot

sivu 1 SURFCAM V5 JÄRJESTELMÄN VAATIMUKSET

sivu 1 SURFCAM V5 JÄRJESTELMÄN VAATIMUKSET sivu 1 Minimi: Käyttöjärjestelmä: Windows XP Service Pack 3 Prosessori: Duo Core II tai nopeampi Muisti: 2 GB RAM Kovalevytila: 1 GB vapaana DVD asema Näytönohjain: 512 MB näyttömuistia. DirectX 9.0c tai

Lisätiedot

Isompi näyttö kannettavaan tietokoneeseen eli läppäriin

Isompi näyttö kannettavaan tietokoneeseen eli läppäriin Mukanetin logo Isompi näyttö kannettavaan tietokoneeseen eli läppäriin Läppäri on kätevä, koska se on kokonaisuus, mutta sen näyttö ei ole aina riittävän kokoinen ja kaksin sitä on vaikea katsoa yhdessä

Lisätiedot

CR70137 1 m CR70138 2 m CR70139 3 m CR70140 5 m CR70141 7,5 m CR70142 10 m CR70143 15 m CR70144 20 m. CR70312 1 m CR70314 2 m CR70315 3 m CR70316 5 m

CR70137 1 m CR70138 2 m CR70139 3 m CR70140 5 m CR70141 7,5 m CR70142 10 m CR70143 15 m CR70144 20 m. CR70312 1 m CR70314 2 m CR70315 3 m CR70316 5 m HDMI - DVI Clicktronic välijohdot Clicktronic in viimeisimmän sukupolven The Casual Series välikaapelit tarjoavat kokemuksen täydellisestä kuvanlaadusta ja dynaamisesta äänestä. Vieläpä erittäin kukkaroystävälliseen

Lisätiedot

Luku 6: Grafiikka. 2D-grafiikka 3D-liukuhihna Epäsuora valaistus Laskostuminen Mobiililaitteet Sisätilat Ulkotilat

Luku 6: Grafiikka. 2D-grafiikka 3D-liukuhihna Epäsuora valaistus Laskostuminen Mobiililaitteet Sisätilat Ulkotilat 2D-grafiikka 3D-liukuhihna Epäsuora valaistus Laskostuminen Mobiililaitteet Sisätilat Ulkotilat 2D-piirto 2-ulotteisen grafiikan piirto perustuu yleensä valmiiden kuvien kopioimiseen näyttömuistiin (blitting)

Lisätiedot

Intelin i7-suorittimet lyövät edeltäjät laudalta halvemmalla

Intelin i7-suorittimet lyövät edeltäjät laudalta halvemmalla Intelin i7-suorittimet lyövät edeltäjät laudalta halvemmalla 3.11.2008 07:02 Kalevi Nikulainen Intel tuo tässä kuussa markkinoille kolme Core i7-sarjan prosessoria, jotka Digitodayn tehovertailussa lyövät

Lisätiedot

Linux omaan kannettavaan. Ilkka Kiistala

Linux omaan kannettavaan. Ilkka Kiistala Linux omaan kannettavaan Ilkka Kiistala 18.2.2016 Aiheet 1. Linuxista 2. Kannettavista 3. Live-Linux 4. Linux-asennus 5. Käyttö 6. Vinkit ja linkit Arviointia lopuksi Lopuksi voi kysyä oman koneensa ja

Lisätiedot

24.9.2015. HP ProDesk 490 G2 MT i5-4590 4Gb DDR3-1600 (1x4) 1TbHDD DVD+/-RW

24.9.2015. HP ProDesk 490 G2 MT i5-4590 4Gb DDR3-1600 (1x4) 1TbHDD DVD+/-RW 1(5) HP ProDesk 490 G2 MT i5-4590 4Gb DDR3-1600 (1x4) 1TbHDD DVD+/-RW AMD Radeon HD 8490 (1 Gt) W7PRO64/W8.1 W1/1/1 Kuvaus Kasvata liiketoimintaasi HP ProDesk 490 G2 -mikrotornitietokoneella, joka sisältää

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Voodoo Dragon 2. Voodoo Dragon 2. Käyttöohje. Versio 1.0

Voodoo Dragon 2. Voodoo Dragon 2. Käyttöohje. Versio 1.0 Voodoo Dragon 2 Käyttöohje Versio 1.0 Tekijänoikeus Tätä käsikirjaa ei saa miltään osin kopioida tai luovuttaa missään muodossa tai millään tavalla: sähköisesti, mekaanisesti, valokopiona tai äänitteenä

Lisätiedot

Kannettavatilanne (päivitetty )

Kannettavatilanne (päivitetty ) Kannettavatilanne (päivitetty 16.9.2016) Kannettavat Renew Meiltä tietokoneet myös asennettuna avaimet käteen -periaatteella! Kaikki tietokoneet on päivitetty Windows 10 käyttöjärjestelmään. HP RENEW Program-Remanufactured:

Lisätiedot

Anvia IT-palvelut Oy Tuotetiedot. Tiedot. Tuotenumero FUJITSU CELSIUS W550 + K1200. Tuotetiedot.

Anvia IT-palvelut Oy Tuotetiedot. Tiedot. Tuotenumero FUJITSU CELSIUS W550 + K1200. Tuotetiedot. Tuotetiedot Tiedot Valmistaja Fujitsu Tuotenumero FUJITSU CELSIUS W550 + K1200 VFY:W5500W75ABNC + S26361-F2222-L120 - CELS W550, i5-6500, 1x8GB DDR4, DVD SM, MCR 24IN1, HDD 1000GB SATA III, no graphics,

Lisätiedot

Mitä ovat yhteistyörobotit. Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa.

Mitä ovat yhteistyörobotit. Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa. Yhteistyörobotiikka Mitä ovat yhteistyörobotit Yhteistyörobotit ovat uusia työkavereita, robotteja jotka on tehty työskentelemään yhdessä ihmisten kanssa. Yhteistyörobotit saapuvat juuri oikeaan aikaan

Lisätiedot

MacBook Air ja. Ohutläppärit. TESTATUT TUOTTEET Apple MacBook Air Asus U36JC LG Xnote P210 Samsung 900X3A Sony Vaio S VPC-SB1V Toshiba Satellite R630

MacBook Air ja. Ohutläppärit. TESTATUT TUOTTEET Apple MacBook Air Asus U36JC LG Xnote P210 Samsung 900X3A Sony Vaio S VPC-SB1V Toshiba Satellite R630 Ohutläppärit TEKSTI JA TESTIT: OSSI JÄÄSKELÄINEN KUVAT: JARI TOMMINEN TESTATUT TUOTTEET Apple MacBook Air Asus U36JC LG Xnote P210 Samsung 900X3A Sony Vaio S VPC-SB1V Toshiba Satellite R630 MacBook Air

Lisätiedot

Voodoo Dragon. Voodoo Dragon. Käyttäjän opas. Versio 1.0

Voodoo Dragon. Voodoo Dragon. Käyttäjän opas. Versio 1.0 Voodoo Dragon Käyttäjän opas Versio 1.0 Tekijänoikeus Tätä käsikirjaa ei saa miltään osin kopioida tai luovuttaa missään muodossa tai millään tavalla: sähköisesti, mekaanisesti, valokopiona tai äänitteenä

Lisätiedot

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ

TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ aaro.leikari@hotmail.com TIETOKONE JA TIETOVERKOT TYÖVÄLINEENÄ 25.01.2016 SISÄLLYS 1. Käyttöjärjestelmän asentaminen... 1 1.1 Windowsin asettamia laitteistovaatimuksia... 1 1.2 Windowsin asentaminen...

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Windows rökitti linuxin

Windows rökitti linuxin Windows rökitti linuxin 32 MPC 2/2014 SteamOS ja Ubuntu eivät pärjää pelikäytössä Windows 8:lle. Syy on näytönohjaimessa. TEKSTI JA TESTIT: TAPIO BERSCHEWSKY KUVITUS: ERIC LERAILLEZ Selvitimme, miten linux

Lisätiedot

Teollisuuden LED-valaistus

Teollisuuden LED-valaistus Teollisuuden LED-valaistus Hollantilainen innovaatio made in Europe LumoLumen, eurooppalaista huipputekniikkaa! LumoLumen LED-teollisuusvalaisimissa yhdistyvät ainutlaatuinen mekaaninen rakenne, edistyksellinen

Lisätiedot

SCS Data Manager. Julkaisutiedot. Versio 3.00

SCS Data Manager. Julkaisutiedot. Versio 3.00 SCS Data Manager Julkaisutiedot Versio 3.00 Yrityksen hallinto Trimble Navigation Limited Engineering and Construction Division 935 Stewart Drive Sunnyvale, California 94085 U.S.A. Puhelin: +1-408-481-8000

Lisätiedot

ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys

ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys ClassPad fx-cp400 päivitys + Manager for ClassPad II Subscription päivitys Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin

Lisätiedot

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen

Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Online-kurssien pikaopas Adobe Connect -yhteyden käyttämiseen Laitteisto ja ohjelmat Sovelton Online-kurssit käyttävät alustanaan Adobe Connect -ympäristöä. Asiakasohjelmaksi riittää pelkkä www-selain

Lisätiedot

JHS 180 Paikkatiedon sisältöpalvelut Liite 4 INSPIRE-palvelujen laadun testaus

JHS 180 Paikkatiedon sisältöpalvelut Liite 4 INSPIRE-palvelujen laadun testaus JHS 180 Paikkatiedon sisältöpalvelut Liite 4 INSPIRE-palvelujen laadun testaus Versio: 28.2.2013 Julkaistu: 28.2.2013 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Yleiset vaatimukset... 2 2 Latauspalvelun

Lisätiedot

24.9.2015. Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit (IC130301) Apumuistit. Kiintolevyt. 5 opintopistettä. Petri Nuutinen

24.9.2015. Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit (IC130301) Apumuistit. Kiintolevyt. 5 opintopistettä. Petri Nuutinen Työasema- ja palvelinarkkitehtuurit (IC130301) 5 opintopistettä Petri Nuutinen 5 opintopistettä Petri Nuutinen Apumuistit Tarvitaan ohjelmien ja dokumenttien tallentamiseen, kiintolevyjen varmuuskopiointiin,

Lisätiedot

Tietokonerä 29.2.2016. Tarjos voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

Tietokonerä 29.2.2016. Tarjos voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Tietokonerä 29.2.2016 Tarjos voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Asennuspalvelu 150 : Tietokone asennettuna avaimet käteen periaatteella: virusturvat, ohjelmat, tiedostojen siirto vanhasta koneesta,

Lisätiedot

Tekniset vaatimukset Tikon 6.4.1

Tekniset vaatimukset Tikon 6.4.1 Marraskuu 2014 1 (22) Tekniset vaatimukset Marraskuu 2014 2 (22) 1 Ohjelmapalvelin... 6 1.1 Ohjelmat... 6 1.1.1 Tuetut käyttöjärjestelmät... 6 1.1.2 Muut tarvittavat ohjelmat... 6 1.2 Palvelin (Suositus

Lisätiedot

Halvat pöytäkoneet. hintakatoksi asetimme tuhat euroa. 16 MikroPC 11 / 2007 WWW.MIKROPC.NET

Halvat pöytäkoneet. hintakatoksi asetimme tuhat euroa. 16 MikroPC 11 / 2007 WWW.MIKROPC.NET Halvat pöytäkoneet SYLIMIKROJA MYYDÄÄN vauhdilla koteihin. Siitä huolimatta pöytäkoneille riittää kysyntää. Otimme tällä kertaa vertailuun kotikäyttäjille tarkoitetut edullisimmat pöytäkoneet. Pyysimme

Lisätiedot

Test-Driven Development

Test-Driven Development Test-Driven Development Ohjelmistotuotanto syksy 2006 Jyväskylän yliopisto Test-Driven Development Testilähtöinen ohjelmistojen kehitystapa. Tehdään ensin testi, sitten vasta koodi. Tarkoituksena ei ole

Lisätiedot

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi

Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit. Uusi moottorisukupolvi Silent Gliss 9020/21, 9040/41 ja 5091 moottorit Uusi moottorisukupolvi Elämää helpottavia innovaatioita Silent Glissillä on yli 40 vuoden kokemus sähkötoimisista verhokiskoista. Toimme ensimmäisenä markkinoille

Lisätiedot

Kova hinta ei takaa huipputehoa

Kova hinta ei takaa huipputehoa MPC-TESTI TEKSTI: OSSI JÄÄSKELÄINEN KUVAT: MATTI SULANTO GRAAFIT: SARI LIHAVAINEN GeForce FX 5200 GeForce FX 5600 Ultra GeForce FX 5900 Ultra Millennium P750 Radeon 9200 Pro Radeon 9600 Pro Vertailukortit:

Lisätiedot

Strategiset suunnittelupelit: SimCity ja Civilization

Strategiset suunnittelupelit: SimCity ja Civilization Strategiset suunnittelupelit: SimCity ja Civilization Pekka Hytinkoski HY, Ruralia-instituutti pekka.hytinkoski@helsinki.fi Kaupunginrakennus- ja sivilisaatiosimulaatio (managerointipelit) Will Wright

Lisätiedot

WINDOWS 10 -kurssi. petri.kiiskinen@wellamo-opisto.fi

WINDOWS 10 -kurssi. petri.kiiskinen@wellamo-opisto.fi WINDOWS 10 -kurssi petri.kiiskinen@wellamo-opisto.fi Yleistä kurssista Keskiviikkoisin 9.9. 30.9. (15 oppituntia) 16:45 20:00 (viimeinen kerta 16:45 19:15) Puolivälissä 15 minuutin kahvitauko Materiaali

Lisätiedot

TIES530 TIES530. Moniprosessorijärjestelmät. Moniprosessorijärjestelmät. Miksi moniprosessorijärjestelmä?

TIES530 TIES530. Moniprosessorijärjestelmät. Moniprosessorijärjestelmät. Miksi moniprosessorijärjestelmä? Miksi moniprosessorijärjestelmä? Laskentaa voidaan hajauttaa useammille prosessoreille nopeuden, modulaarisuuden ja luotettavuuden vaatimuksesta tai hajauttaminen voi helpottaa ohjelmointia. Voi olla järkevää

Lisätiedot

Ala-Härmän atk-sanomat

Ala-Härmän atk-sanomat Ala-Härmän atk-sanomat Tietokoneen toimintaperiaate Tietokone on elektroninen laite, joka suunniteltiin alun perin auttamaan ihmistä laajoissa tietojenkäsittelytehtävissä. Suurin hyöty tietokoneesta onkin

Lisätiedot

Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi

Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi Mobiilileikkipaikka! www.lappset.com/mobi Jos et voi voittaa heitä, liity heihin Pelikulttuuri on yhä enenevässä määrin läsnä yhteiskunnassamme. Tietokonepelejä pelataan jokaisessa kodissa tietokoneella,

Lisätiedot

DELL 7010 MT I7-3770/4GB/500GB/MCR/3NBD

DELL 7010 MT I7-3770/4GB/500GB/MCR/3NBD DELL 7010 MT I7-3770/4GB/500GB/MCR/3NBD Dell Optiplex 7010 MT on minitornikoteloon pakattu yritystietokone. Tehokkaiden komponenttien, erinomaisen laajennettavuuden ja kehittyneiden Intel vpro-hallintaominaisuuksien

Lisätiedot

Esitystavat 4K ja 8K. Mitä esitystavat 4K ja 8K ovat, milloin tulevat, vai tulevatko ja miksi. Muutama olettamus miksi. Koonnut Pekka Mielityinen 1

Esitystavat 4K ja 8K. Mitä esitystavat 4K ja 8K ovat, milloin tulevat, vai tulevatko ja miksi. Muutama olettamus miksi. Koonnut Pekka Mielityinen 1 Mitä esitystavat 4K ja 8K ovat, milloin tulevat, vai tulevatko ja miksi. Muutama olettamus miksi. Koonnut Pekka Mielityinen 1 Teräväpiirtotekniikan tarkkuus on 1080 juovaa ja 1920 pistettä juovalla Elämme

Lisätiedot

HP WEBCAM HD KÄYTTÖOPAS

HP WEBCAM HD KÄYTTÖOPAS HP WEBCAM HD KÄYTTÖOPAS Copyright 2012 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Microsoft, Windows ja Windows Vista ovat Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröityjä tavaramerkkejä. AMD ja Athlon

Lisätiedot

Sääasema Probyte JUNIOR

Sääasema Probyte JUNIOR Sääasema Probyte JUNIOR JUNIOR sääanturi COM1 12VDC RS-232 signaali PC W9x Excel-tiedosto PROBYTE JUNIOR sääanturin toimintaperiaate Yleistä Probyte SÄÄASEMA JUNIOR1 on sään mittaukseen tarkoitettu ulkoanturi,

Lisätiedot

DELL 3010 SFF I3-3220/4GB/500GB/3NBD

DELL 3010 SFF I3-3220/4GB/500GB/3NBD DELL 3010 SFF I3-3220/4GB/500GB/3NBD Dell OptiPlex 3010 SFF on hyvin pienikokoinen mutta silti monipuolisesti laajennettavissa oleva yritystietokone. Edullisen hankintahinnan ansiosta OptiPlex 3010 SFF

Lisätiedot

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU. Ubuntu. Yukun Zhou

KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU. Ubuntu. Yukun Zhou KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Ubuntu Yukun Zhou 2014 Yukun Zhou Harjoitustyö 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 2 2. JULKAISUT... 3 3. SUOSIO... 4 4. ASENNUS... 4 5. TURVALLISUUS... 4 6. PAKETTIENHALLINTA...

Lisätiedot

Datatähti 2009 -alkukilpailu

Datatähti 2009 -alkukilpailu Datatähti 2009 -alkukilpailu Ohjelmointitehtävä 1/3: Hissimatka HUOM: Tutustuthan huolellisesti tehtävien sääntöihin ja palautusohjeisiin (sivu 7) Joukko ohjelmoijia on talon pohjakerroksessa, ja he haluavat

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0

DNA Netti. DNA Netti - Käyttöohje v.1.0 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti asennus...

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Järjestelmän asetukset. Asetustiedostojen muokkaaminen. Pääkäyttäjä eli root. Järjestelmänhallinnan työkalut

Järjestelmän asetukset. Asetustiedostojen muokkaaminen. Pääkäyttäjä eli root. Järjestelmänhallinnan työkalut Järjestelmän asetukset Järjestelmänhallinnan työkalut Ubuntussa järjestelmän hallintaan ja asetusten muokkaamiseen tarkoitetut ohjelmat on koottu Järjestelmä-valikon alle Asetukset- ja Ylläpito -alavalikoista

Lisätiedot

Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1

Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 Nokia Lifeblog 2.5 Nokia N76-1 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N76 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa

Lisätiedot

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 120 Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 107 114 100 87 93 Oppilasmäärä 80 60 40 20 0 3 5 7 14 20 30 20 30 36 33 56 39 67 48 69 77 76 56 65 35 25 10 9,75 9,5 9,25 9 8,75 8,5 8,25 8 7,75 7,5 7,25 7

Lisätiedot

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE MINI- JA MIDITENNISKIERTUE Minitennis Osallistumiskelpoisuus, luokkajako, ilmoittautuminen ja osanottajamäärän rajoittaminen Minitenniskilpailuun osallistuvan pelaajan ei tarvitse maksaa kilpailulisenssiä.

Lisätiedot

1. Taustatietoa näppäimistönkuuntelusta

1. Taustatietoa näppäimistönkuuntelusta Muilla kielillä: English Suomi Pong-peli, vaihe 5 Tämä on Pong-pelin tutoriaalin osa 5/7. Tämän vaiheen aikana Lisäämme peliin näppäimet Laitetaan mailat liikkumaan pelaajien ohjaamina Näin ohjelmaamme

Lisätiedot

DELL 7010 SFF I7-3770/4GB/500GB/3NBD

DELL 7010 SFF I7-3770/4GB/500GB/3NBD DELL 7010 SFF I7-3770/4GB/500GB/3NBD Dell Optiplex 7010 SFF on erittäin pienikokoinen mutta silti laajennettavissa oleva yritystietokone. Tehokkaiden komponenttien ja kehittyneiden Intel vpro-hallintaominaisuuksien

Lisätiedot

2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä

2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä Nokia Lifeblog 2.5 2007 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Nokia, Nokia Connecting People, Nseries ja N77 ovat Nokia Oyj:n tavaramerkkejä tai rekisteröityjä tavaramerkkejä. Muut tässä asiakirjassa mainitut

Lisätiedot

Nimettömien tietojen lähettäminen Lenovolle

Nimettömien tietojen lähettäminen Lenovolle Nimettömien tietojen lähettäminen Lenovolle Sisältö Nimettömien tietojen lähettäminen Lenovolle... 1 Harmony... 1 Lenovo Companion 3.0... 2 Lenovo Customer Engagement Service... 3 Lenovo Experience Improvement

Lisätiedot

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu?

oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Oppimispäiväkirjablogi Hannu Hämäläinen oppilaan kiusaamista kotitehtävillä vai oppimisen työkalu? Parhaimmillaan oppimispäiväkirja toimii oppilaan oppimisen arvioinnin työkaluna. Pahimmillaan se tekee

Lisätiedot

Test-Driven Development

Test-Driven Development Test-Driven Development Syksy 2006 Jyväskylän yliopisto Test-Driven Development Testilähtöinen ohjelmistojen kehitystapa. Tehdään ensin testi, sitten vasta koodi. Tarkoituksena ei ole keksiä kaikkia mahdollisia

Lisätiedot

JOHDANTO AirPrint on käytettävissä vain tulostimissa tai monitoimilaitteissa, jotka tukevat AirPrintiä. Huomaa

JOHDANTO AirPrint on käytettävissä vain tulostimissa tai monitoimilaitteissa, jotka tukevat AirPrintiä. Huomaa Käyttöopas AirPrint JOHDANTO Tässä oppaassa olevien tietojen täydellisyys, täsmällisyys ja ajantasaisuus on pyritty varmistamaan kaikin keinoin. Valmistaja ei vastaa omien vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella

Lisätiedot

y Polttonestetoiminen lämmitin 87

y Polttonestetoiminen lämmitin 87 Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä

Lisätiedot

Kannettavatilanne Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

Kannettavatilanne Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Kannettavatilanne 3.3.2016 Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Asennuspalvelu 150 : Tietokone asennettuna avaimet käteen periaatteella: virusturvat, ohjelmat, tiedostojen siirto vanhasta

Lisätiedot

HUAWEI MEDIAPAD T1 10" 4G 225 sis. alv

HUAWEI MEDIAPAD T1 10 4G 225 sis. alv HUAWEI MEDIAPAD T1 10" 4G 225 sis. alv Huawei Mediapad T1 10" 4G Tyylikkään ja tehokkaan tabletin sulavalinjainen unibody - muotoilu ja pintamateriaali tuntuvat miellyttävältä käytössä. Laitteen neliydinsuorittimen

Lisätiedot

50% Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. EcoDesign. Optyma Plus New Generation

50% Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. EcoDesign.  Optyma Plus New Generation Optyma Plus New Generation Korkean tason tehokkuutta. Hiljainen ja huippuunsa viritetty koneikko. Laajennettu tuotesarja: 0.6-16.5 kw MBP-sovelluksiin 0.7-9.6 kw LBP-sovelluksiin 50% lyhyempi aika tarvitaan

Lisätiedot

Integrointialgoritmit molekyylidynamiikassa

Integrointialgoritmit molekyylidynamiikassa Integrointialgoritmit molekyylidynamiikassa Markus Ovaska 28.11.2008 Esitelmän kulku MD-simulaatiot yleisesti Integrointialgoritmit: mitä integroidaan ja miten? Esimerkkejä eri algoritmeista Hyvän algoritmin

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

Suomi. Grafiikkakortti. Ajurit ja lisäohjelmat. Asennusopas

Suomi. Grafiikkakortti. Ajurit ja lisäohjelmat. Asennusopas Grafiikkakortti Ajurit ja lisäohjelmat Asennusopas FI4930 Ensimmäinen versio Elokuu 2009 Copyright 2009 ASUSTeK COMPUTER INC. Kaikki oikeudet pidätetään. Mitään tämän käyttöohjeen osaa, mukaan lukien siinä

Lisätiedot

Tietotalo Insight. Digitaalinen markkinointi. Beacon FAQ: Vastaukset yleisimpiin kysymyksiin beaconeista

Tietotalo Insight. Digitaalinen markkinointi. Beacon FAQ: Vastaukset yleisimpiin kysymyksiin beaconeista Tietotalo Insight Digitaalinen markkinointi Beacon FAQ: Vastaukset yleisimpiin kysymyksiin beaconeista 1 Beacon FAQ Digitaalisesta kontekstisidonnaisesta markkinoinnista puhuttaessa mennään usein monelle

Lisätiedot

Tällä ohjelmoitavalla laitteella saat hälytyksen, mikäli lämpötila nousee liian korkeaksi.

Tällä ohjelmoitavalla laitteella saat hälytyksen, mikäli lämpötila nousee liian korkeaksi. Lämpötilahälytin Tällä ohjelmoitavalla laitteella saat hälytyksen, mikäli lämpötila nousee liian korkeaksi. Laite koostuu Arduinokortista ja koekytkentälevystä. Hälyttimen toiminnat ohjelmoidaan Arduinolle.

Lisätiedot

Media-pc:t. Asian ydin. Testissä Acer Aspire Revo L80 Asus EeeBox PC EB1033 Apple Mac Mini Fujitsu Esprimo Q510 Raspberry Pi (vertailulaite)

Media-pc:t. Asian ydin. Testissä Acer Aspire Revo L80 Asus EeeBox PC EB1033 Apple Mac Mini Fujitsu Esprimo Q510 Raspberry Pi (vertailulaite) Media-pc:t Asian ydin TEKSTI, TESTIT JA KUVAT: JARI TOMMINEN PIKKUKONEITA KAUPATAAN usein lähes kaikki mahdolliset askareet ratkaisevina yleiskoneina, jotka lisäksi sopivat kodin sisustukseen tai jopa

Lisätiedot

Kannettavatilanne Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää.

Kannettavatilanne Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Kannettavatilanne 24.3.2016 Tarjous voimassa niin kauan kuin tavaraa riittää. Asennuspalvelu 100 : Tietokone asennettuna avaimet käteen periaatteella: virusturvat, ohjelmat, tiedostojen siirto vanhasta

Lisätiedot

Rahapelihaittojen ehkäisy Minna Kesänen

Rahapelihaittojen ehkäisy Minna Kesänen Rahapelihaittojen ehkäisy Esityksen sisältö Yleistä rahapelaamisesta Rahapelihaittojen ehkäisy yhteisössä Rahapeliongelmien ehkäisy yksilötyössä Rahapelaamisesta yleisesti Rahapeleillä tarkoitetaan kaikkea

Lisätiedot

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet

Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Langattoman kotiverkon mahdollisuudet Tietoisku 5.4.2016 mikko.kaariainen@opisto.hel.fi Lataa tietoiskun materiaali netistä, kirjoita osoite selaimen osoitelokeroon: opi.opisto.hel.fi/mikko Tietoverkot

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

Videon tallentaminen Virtual Mapista

Videon tallentaminen Virtual Mapista Videon tallentaminen Virtual Mapista Kamera-ajon tekeminen Karkean kamera ajon teko onnistuu nopeimmin Katseluohjelmassa (Navigointi > Näkymät > Tallenna polku). Liikeradan ja nopeuden tarkka hallinta

Lisätiedot

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja:

AirPrint-opas. Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: AirPrint-opas Tämä käyttöopas koskee seuraavia malleja: HL-340CW/350CDN/350CDW/370CDW/380CDW DCP-905CDW/900CDN/900CDW MFC-930CW/940CDN/9330CDW/9340CDW Versio A FIN Kuvakkeiden selitykset Tässä käyttöoppaassa

Lisätiedot

Integrointi ja sovellukset

Integrointi ja sovellukset Integrointi ja sovellukset Tehtävät:. Muodosta ja laske yläsumma funktiolle fx) x 5 välillä [, 4], kun väli on jaettu neljään yhtä suureen osaan.. Määritä integraalin x + ) dx likiarvo laskemalla alasumma,

Lisätiedot

TigerStop Standard Digitaalinen Syöttölaite / Stoppari

TigerStop Standard Digitaalinen Syöttölaite / Stoppari Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi TigerStop Standard Digitaalinen Syöttölaite / Stoppari Malli Työpituus Kokonaispituus Standardi mm mm

Lisätiedot

Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta

Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Kuluttajille tarjottavan SIP-sovelluksen kannattavuus operaattorin kannalta Diplomityöseminaari 6.6.2005 Tekijä: Sanna Zitting Valvoja: Heikki Hämmäinen Ohjaaja: Jari Hakalin Sisältö Taustaa Ongelmanasettelu

Lisätiedot

Grafiikka kiihtyy joulupuhelimissa

Grafiikka kiihtyy joulupuhelimissa Grafiikka kiihtyy joulupuhelimissa 5.12.2006 06:47 Timo Poropudas timo.poropudas@sanoma.fi Joulumarkkinoiden puhelimet osoittavat vahvaa graafista suorituskykyä. Rautapohjainen grafiikkakiihdytys nostaa

Lisätiedot

Peliohjelmointi: Kontrollilaitteet. Teppo Soininen

Peliohjelmointi: Kontrollilaitteet. Teppo Soininen Peliohjelmointi: Kontrollilaitteet Teppo Soininen Lähteet: Core Techniques and Algorithms in Game Programming, MSDN, www.xbox.com, www.playstation.com Arsenaali Tietokonepeleissä käytettäviä kontrollilaitteita

Lisätiedot

Navistools Standard. Navistools

Navistools Standard. Navistools Navistools Standard Navistools on Naviswork pohjainen Asset management sovellus, jota käytetään laitoksen, infrakohteen tai rakennuksen elinkaarenaikasen tiedonhallintaan, suunnittelusta työmaavaiheen

Lisätiedot

JÄRJESTELMÄTYÖKALUT SEKÄ SOVELLUSTEN POISTAMINEN

JÄRJESTELMÄTYÖKALUT SEKÄ SOVELLUSTEN POISTAMINEN JÄRJESTELMÄTYÖKALUT SEKÄ SOVELLUSTEN POISTAMINEN Tämänkertaisen tehtävän aiheena ovat sovellusten lisäys/poisto sekä Windowsin mukana tulevat järjestelmätyökalut, jotka löytyvät valinnan Käynnistä Apuohjelmat

Lisätiedot

SPESIFIKAATIOT 1(6) 27.2.2016. HP EliteDesk 800 TWR i7-4790 8Gb DDR3-1600 (1x8) 500Gb HDD

SPESIFIKAATIOT 1(6) 27.2.2016. HP EliteDesk 800 TWR i7-4790 8Gb DDR3-1600 (1x8) 500Gb HDD 1(6) HP EliteDesk 800 TWR i7-4790 8Gb DDR3-1600 (1x8) 500Gb HDD HP EliteDesk 800 TWR i7-4790 8Gb DDR3-1600 (1x8) 500Gb HDD DVD+/-RW W7PRO64/W8.1 W3/3/3 Kuvaus Liiketoiminta vaatii varmuutta. Tämä takaa

Lisätiedot

Ver. 2. Ohjelmisto-opas. PIXELA CORPORATION. All rights reserved. Finnish

Ver. 2. Ohjelmisto-opas. PIXELA CORPORATION. All rights reserved. Finnish Ver. 2 Ohjelmisto-opas Copyright c PIXELA CORPORATION. All rights reserved. Finnish Johdanto...3 Tämän ohjelmisto-oppaan käyttäminen...3 Järjestelmävaatimukset...4 Varoitukset...6 Asentaminen/poistaminen...6

Lisätiedot

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon

Lisätiedot

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti - Testaa

Lisätiedot

Vääntöä samassa kehässä

Vääntöä samassa kehässä T EH OK AN N E TTA VA T Vääntöä samassa kehässä ENNEN CAD-JA VASTAAVAT SUUNNITTELUTEHTÄVÄT jätettiin suosiolla toimiston tehotyöasemille. Uudet tehokannettavat jaksavat kuitenkin pyörittää myös suuria

Lisätiedot

20 SYYTÄ, MIKSI JOKAISEN SEURAAVAN TIETOKONEEN TULISI OLLA THINKPAD TAI THINKCENTRE

20 SYYTÄ, MIKSI JOKAISEN SEURAAVAN TIETOKONEEN TULISI OLLA THINKPAD TAI THINKCENTRE 20 SYYTÄ, MIKSI JOKAISEN SEURAAVAN TIETOKONEEN TULISI OLLA THINKPAD TAI THINKCENTRE THINKVANTAGE TECHNOLOGY AND DESIGN Napsauta tästä ThinkVantage Technology and Design -ominaisuudet ovat ThinkPad -kannettaviin

Lisätiedot

Luku 6. Dynaaminen ohjelmointi. 6.1 Funktion muisti

Luku 6. Dynaaminen ohjelmointi. 6.1 Funktion muisti Luku 6 Dynaaminen ohjelmointi Dynaamisessa ohjelmoinnissa on ideana jakaa ongelman ratkaisu pienempiin osaongelmiin, jotka voidaan ratkaista toisistaan riippumattomasti. Jokaisen osaongelman ratkaisu tallennetaan

Lisätiedot

Käyttöohje - Sanoma Pro digikirjat verkkopalvelu v 1.0 2013-07- 10. Sanoma Pro digikirjat verkkopalvelu... 2. Yleistä... 2. Laitteistovaatimukset...

Käyttöohje - Sanoma Pro digikirjat verkkopalvelu v 1.0 2013-07- 10. Sanoma Pro digikirjat verkkopalvelu... 2. Yleistä... 2. Laitteistovaatimukset... - 1 - Käyttöohje - Sanoma Pro digikirjat verkkopalvelu v 1.0 2013-07- 10 Sanoma Pro digikirjat verkkopalvelu... 2 Yleistä... 2 Laitteistovaatimukset... 2 Sisäänkirjautuminen... 2 Uloskirjautuminen... 3

Lisätiedot

Loppuraportti. Virtuaali-Frami, CAVE-ohjelmisto. Harri Mähönen projektiassistentti Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Versio

Loppuraportti. Virtuaali-Frami, CAVE-ohjelmisto. Harri Mähönen projektiassistentti Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Versio 1 Loppuraportti Virtuaali-Frami, CAVE-ohjelmisto Harri Mähönen projektiassistentti Seinäjoen ammattikorkeakoulu Versio 1.0 15.1.2006 2 Sisällys Tiivistelmä... 3 1 Johdanto... 4 1.1 Dokumentin tarkoitus...

Lisätiedot

Ulkoiset laitteet. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä.

Ulkoiset laitteet. Asiakirjan osanumero: Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä. Ulkoiset laitteet Asiakirjan osanumero: 419462-351 Tammikuu 2007 Tässä oppaassa kerrotaan lisävarusteena saatavien ulkoisten laitteiden käytöstä. Sisällysluettelo 1 USB-laitteen käyttäminen USB-laitteen

Lisätiedot

Automaattinen yksikkötestaus

Automaattinen yksikkötestaus Teknillinen Korkeakoulu T-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Lineaaristen rajoitteiden tyydyttämistehtävän ratkaisija L models Automaattinen yksikkötestaus Ryhmä Rajoitteiset Versio Päivämäärä Tekijä

Lisätiedot

PPKY Selänne pyytää tarjouksia tietoteknisistä laitteista seuraavasti:

PPKY Selänne pyytää tarjouksia tietoteknisistä laitteista seuraavasti: ATK-laitteet TARJOUSPYYNTÖ PPKY Selänne on kolmen kunnan muodostama peruspalvelukuntayhtymä, joka hoitaa Haapajärven, Pyhäjärven kaupunkien sekä Reisjärven kunnan peruspalvelut ja siihen kuuluvien kuntien

Lisätiedot

Yleisimmin koneen nopeuden. Muistipäivitys poistaa pc:n pullonkaulat

Yleisimmin koneen nopeuden. Muistipäivitys poistaa pc:n pullonkaulat Muistipäivitys poistaa pc:n pullonkaulat Tietokoneen keskusmuistin päivitys on helppo, nopea ja halpa keino parantaa suorituskykyä. Jopa uusi pc voi saada huiman tehoruiskeen muutamalla kympillä. TEKSTI:

Lisätiedot

Tietorakenteet ja algoritmit syksy Laskuharjoitus 1

Tietorakenteet ja algoritmit syksy Laskuharjoitus 1 Tietorakenteet ja algoritmit syksy 2012 Laskuharjoitus 1 1. Tietojenkäsittelijä voi ajatella logaritmia usein seuraavasti: a-kantainen logaritmi log a n kertoo, kuinka monta kertaa luku n pitää jakaa a:lla,

Lisätiedot

LaserQC mittauksia laserin nopeudella

LaserQC mittauksia laserin nopeudella LaserQC mittauksia laserin nopeudella 1/6 prosessi LaserQ mittaustulokset 20 sekunnissa! 2D-aihioiden mittojen manuaalinen tarkastus ja muistiinmerkintä on aikaa vievä prosessi. Lisäksi virheiden mahdollisuus

Lisätiedot

Laundry Center. Radiotaajuuslinkki pesukoneen ja kuivausrummun välillä

Laundry Center. Radiotaajuuslinkki pesukoneen ja kuivausrummun välillä Laundry Center Radiotaajuuslinkki pesukoneen ja kuivausrummun välillä Johdanto Monissa maissa käytettävissä oleva kokonaissähköteho on rajoitettu käytettäessä kahta kodinkonetta yhtä aikaa: -Kokonaisteho

Lisätiedot

Virtualisointiympäristössä on kolme pääosaa: isäntä (host), virtualisointikerros ja vieras (guest).

Virtualisointiympäristössä on kolme pääosaa: isäntä (host), virtualisointikerros ja vieras (guest). 1 Virtualisoinnin avulla voidaan purkaa suora linkki suoritettavan sovelluksen (tai käyttöjärjestelmän tms.) ja sitä suorittavan laitteiston välillä. Näin saavutetaan joustavuutta laitteiston käytössä.

Lisätiedot