Arviot kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman tuloksista ja hallituksen alustavat linjaukset tulevan turvallisuustyön painopisteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arviot kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman tuloksista ja hallituksen alustavat linjaukset tulevan turvallisuustyön painopisteet"

Transkriptio

1 Arviot kolmannen sisäisen turvallisuuden ohjelman tuloksista ja hallituksen alustavat linjaukset tulevan turvallisuustyön painopisteet Kansliapäällikkö Päivi Nerg Oulu

2 Sisäisen turvallisuuden ohjelma I, II ja III Valtioneuvoston periaatepäätös sisäisen turvallisuuden ohjelmasta 2004, 2008 ja Arjen turvallisuuden tilanteen arviointi uhkat, riskit ja mahdollisuudet Mitä asioita tulee parantaa jotta huominen on turvallisempi?

3 III Sisäisen turvallisuuden ohjelman arviointi (1) Ulkopuolinen arviointi (Tempo Economics) valmistui tammikuussa Onnistumisia Ohjelma oli strategisesti onnistunut. Ohjelman teemat ja toimenpiteet onnistuttiin kytkemään kattavasti valmisteluvaiheessa esiin nostetuttuihin haasteisiin. Ohjelmatyössä luotiin yhteistyöverkostoja ja erilaisia yhteistyömuotoja. Järjestöt ja elinkeinoelämä ovat kytkeytyneet vahvemmin osaksi sisäisen turvallisuuden työtä. Ohjelmaa toteuttavien tahojen toimintatavat muuttuivat, yhteistyö vahvistui, eri toimijoiden toiminta yhdensuuntaistui ja sisäiseen turvallisuuteen liittyvä ymmärrys parani. Laaja turvallisuuskäsite ja laaja-alaisemmin tehtävän yhteistyön merkitys sekä ennaltaehkäisevän työn merkitys ymmärretään aiempaa paremmin ja laajemmin. Arvioinnin mukaan ohjelman horisontaalinen poikkihallinnollinen toimintatapa on käytännössä ainoa mahdollinen tapa toteuttaa laaja-alaista laajaan turvallisuuskäsitteeseen perustuvaa kehittämistyötä

4 III Sisäisen turvallisuuden ohjelman arviointi (2) Kehitettävää Ohjelmassa ei ollut selkeästi määritelty kärkiteemoja tai hankkeiden toteutuksen kiireellisyyttä, mikä hankaloitti toimenpiteiden toteutuksen priorisointia. Ohjelman sisältö ja toteutus eivät kytkeytyneet riittävän vahvasti eri hallinnon alojen formaaleihin strategia- ja toteutusprosesseihin. Ohjelman laaja-alaisuus ja pisteittäinen hanketoiminta on osin johtanut resurssien sirpaloitumiseen. Arvioinnissa esitetään vajaat 20 kehittämisehdotusta mm. horisontaaliseen toimintaan sitouttaminen motivoinnin vahvistaminen poikkihallinnollisen toiminnan ohjausvoiman lisääminen sisällön fokusointi ja priorisointi alueellisen toiminnan toimintaedellytysten suoraviivaistaminen

5 Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä. Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus

6 Suomen vahvuudet, heikkoudet, uhat ja mahdollisuudet

7 Suomen kehitysnäkymät - haasteet Polarisaatiokehitys jatkuu, ikääntyminen, kaupungistuminen, globalisaatio jne. Digitalisaatio ja tekninen kehitys (resurssitehokkaat teknologiat, robotisaatio, keinoäly etc.) Yleinen kompleksisuus lisääntyy ja ennustettavuus vaikeutuu Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta ja kyky korostuu Monikulttuuristuminen Henkisen ilmapiirin muuttuminen Taloudellinen epävarmuus; Riittävätkö voimavaramme ylläpitämään hyvinvointivaltiotamme? Kestävän kehityksen haasteet: Itämeren turvallisuus Turvallisuuspoliittiseen toimintaympäristöön liittyvät haasteet ja rajat ylittävät uhat

8 Turvallisuuspoliittiseen toimintaympäristöön liittyvät haasteet ja rajat ylittävät uhat Euroopan turvallisuustilanne on muuttunut perusteellisesti Venäjän ja lännen suhteet huonontuneet, näkyy myös Itämeren alueella Ennustettavuus on heikentynyt jännittyneen poliittisen tilanteen vuoksi Vakava ja järjestäytynyt rikollisuus Terrorismi, värvääminen, radikalisoituminen, ääriliikkeet Hybridiuhat ja informaatiosodankäynti Hallitsematon maahantulo Luonnonkatastrofit, pandemiat Laiton maahantulo, ihmiskauppa Uudet teknologiat, cyberrikollisuus Väkivaltainen ekstrimismi

9 Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman toimeenpanemiseksi

10 Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman toimeenpanemiseksi - reformit Hallituskauden tavoite: Hallitus vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä seuraavilla rakenteellisilla uudistuksilla. Tehtävillä ratkaisuilla on tavoitteena vähintään 4 miljardin euron taloudelliset vaikutukset. Ennen lakiesitysten antamista ja toimeenpanoa uudistuksilla tavoitellut kestävyysvajevaikutukset arvioidaan. KÄRKIHANKKEET Kuntien tehtävät ja velvoitteet SOTEuudistus Tulevaisuuden kunta Aluehallinnon uudistus Keskushallinnon uudistus

11 Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman toimeenpanemiseksi - keskeiset kivijalkahankkeet Hanke 1: Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Hanke 2: Kansainvälisen kestävän kehityksen toimintaohjelman kansallinen suunnitelma Hanke 3: Suomen kehityspoliittinen linjaus, ml. tavoitteiden yhtymäkohdat maailmanlaajuiseen kestävän kehityksen ohjelmaan Hanke 4: Puolustusselonteko Hanke 5: Puolustusvoimien strategiset suorituskykyhankkeet toteutetaan Hanke 6: Arktisen strategian päivitys Hanke 7: Kyberturvallisuus kansalaisten arjen ja yritysten kasvun takaajana Hanke 8: Ulkomaan- ja tietoliikennetiedustelun toimivaltuuksien säädösperustan luominen Hanke 9: Oikeudenhoidon uudistamisohjelman toimeenpano mm. käräjäoikeuksien rakenneuudistus, korkeimpien oikeuksien yhdistäminen, tuomioistuinvirasto Hanke 10: Hallituksen tulevaisuuselonteko Hanke 11: Sisäisen turvallisuuden selonteko

12 Sisäisen turvallisuuden tavoitteet hallitusohjelmassa Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä Sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon palvelut sekä viranomaisten toimintakyky turvataan koko maassa

13 Hallitusohjelman kivijalkahanke: sisäisen turvallisuuden selonteko Hanke sisäisen turvallisuuden selonteon laatimiseksi asetettu Taustalla on Suomen sisäisen turvallisuuden sekä oikeudenhoidon tulevaisuutta koskeva parlamentaarinen työryhmä: Pitkän aikavälin tavoitteet ( ). Kivijalkahankkeiden poliittinen vastuutus sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon osalta (ministerityöryhmä)

14 Selonteko ja STS Hallitusohjelma 5/2015 Hallituksen toimintasuunnitelma 6/2015 8/2015 Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko valmistelu käyntiin 10/2015 Sisäisen turvallisuuden selonteko valmis 2/2016 Selonteon vaikutukset kehyspäätökseen 5/2016 Syötteet selonteosta sisäisen turvallisuuden strategiaan Sisäisen turvallisuuden strategia valmis 9/2016 Selonteon ja strategian parlamentaarinen käsittely samanaikaisesti (kesä ja syksy 2016) Sisäisen turvallisuuden strategian ja selonteon syötteet tuloskeskusteluihin

15 Selonteon viestinnän perusviestit 1. Sisäisen turvallisuuden selonteko on tiekartta kohti hallitusohjelmassa kirjattua visiota: Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. 2. Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut. Selonteko antaa suunnan toiminnalle, nostaa esiin uudet toimenpiteet ja kartoittaa resurssitarpeet uuteen tilanteeseen vastaamiselle. 3. Selonteon valmistuttua sen pohjalta valmistellaan sisäisen turvallisuuden strategia, joka ohjaa hallitusohjelman rinnalla koko hallinnon alan toimintaa tulevina vuosina. Tähän työhön kutsutaan sidosryhmät mukaan. Selonteko valmistuu keväällä 2016 ja strategia valmistuu syksyllä

16 Sisäisen turvallisuuden tavoitteet hallitusohjelmassa Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä Sisäisen turvallisuuden ja oikeudenhoidon palvelut sekä viranomaisten toimintakyky turvataan koko maassa

17 Kiitos!

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista ilman rikollisuudesta, häiriöistä,

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden selonteko uutena strategisena avauksena. SPPL:n jouluseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg

Sisäisen turvallisuuden selonteko uutena strategisena avauksena. SPPL:n jouluseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg Sisäisen turvallisuuden selonteko uutena strategisena avauksena SPPL:n jouluseminaari 8.12.2015 Kansliapäällikkö Päivi Nerg Toimintasuunnitelma strategisen hallitusohjelman toimeenpanemiseksi 9.12.2015

Lisätiedot

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN

MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN MIKÄ TEKEE KAUPUNGISTA TURVALLISEN RIKOKSENTORJUNNAN ALUESEMINAARI TRE 22.3.2017 Poliisipäällikkö Timo Vuola "Käsityksemme turvallisuudesta on muuttunut." Tasavallan presidentti Sauli Niinistö MUUTOSVOIMAT

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Sisäisen

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Hallitus

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Harri Martikainen kehittämisjohtaja Sisäisen turvallisuuden strategian valmistelu, Etelä-Suomen alueellinen työpaja 4.10.2016 Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Sisäisen

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy. Dosentti, Tampereen Teknillinen

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät 9.12.2015 Tiina Männikkö Pelastustoimen strategiahanke SM asetti hankkeen ajalle 12/2014 5/2016 Ohjausryhmä Strategiaryhmä 8.1.2016 2 Strategiahankkeen

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö

Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta. Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö Ajankohtaista sisäisestä turvallisuudesta Hamina 18.4.2013 Kia Vertio Sisäasiainministeriö 17.4.2013 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma 20.6.2011 Suomi on Euroopan

Lisätiedot

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun Kehittämisneuvos Harri Martikainen Sisäisen turvallisuuden strategian laadinta Hankkeen toimikausi jakautuu kahteen osaan: 20.1.2015-31.3.2015,

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia Alueellinen työpaja Rovaniemi

Sisäisen turvallisuuden strategia Alueellinen työpaja Rovaniemi Sisäisen turvallisuuden strategia Alueellinen työpaja Rovaniemi 9.12.2016 Kehittämisjohtaja Harri Martikainen Sisäinen turvallisuus Sisäisen turvallisuuden ylläpitämisellä ehkäistään ennalta ja torjutaan

Lisätiedot

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset

PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ Pelastustoimen tutkimuslinjaukset PETU10+ on dynaaminen pelastustoimen TKI-toimintaa ohjaava asiakirja PETU10+:n teemat määritellään 10 vuoden perspektiivillä,

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

Onko Suomi turvallinen tulevaisuudessakin?

Onko Suomi turvallinen tulevaisuudessakin? Onko Suomi turvallinen tulevaisuudessakin? Kimmo Himberg projektijohtaja Sisäministeriö, sisäisen turvallisuuden strategiahanke Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia

Lisätiedot

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Verkkokoulutus 2.6.2016 Mari Ahonen-Walker, TPY Esityksen rakenne 1. Valtakunnallisen vaikuttamistyön näkökulmat & ajankohtaiset painopisteet 2. Vaikuttamistyön hyvät

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa PAREMMIN PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ järjestöt yhteiskunnan tukena seminaari Pori 13.4.2018 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter@PousiJouni Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta Annika Lindblom, pääsihteeri Kestävän kehityksen toimikunta Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen päivitys KIITOS OSALLISTUMISESTA! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Yhteiskuntasitoumuksen päivitys:

Lisätiedot

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet ja kasvavat jännitteet Megatrendit 2016 KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana kuin viimeisen 300 vuoden aikana?"

Lisätiedot

VN TEAS -HAKUUN 2016 SAAPUNEET HAKEMUKSET

VN TEAS -HAKUUN 2016 SAAPUNEET HAKEMUKSET VN TEAS -HAKUUN 06 SAAPUNEET HAKEMUKSET PAINOPISTEALUE. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY. Kilpailukyvyn vahvistaminen elinkeinoelämän ja yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla. Työn vastaanottamista estäviä

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus ja sisäasiainministeriön strategia. VIRVE-päivä 19.3.2013. Pelastusylijohtaja Pentti Partanen

Sisäinen turvallisuus ja sisäasiainministeriön strategia. VIRVE-päivä 19.3.2013. Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Sisäinen turvallisuus ja sisäasiainministeriön strategia VIRVE-päivä 19.3.2013 Pelastusylijohtaja Pentti Partanen Sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden tehtävät Yleinen järjestys ja turvallisuus

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista

Lisätiedot

Muuttuva Suomi, turvallisempi Suomi

Muuttuva Suomi, turvallisempi Suomi Muuttuva Suomi, turvallisempi Suomi Sisäministeri Paula Risikko Valtakunnallinen turvallisuusseminaari 25. 26.1.2017, Turku Suomen turvallisuus on murroksessa Suomi muuttuu ikääntyminen kaupungistuminen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012 Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008- Sauli Rouhinen Ympäristöministeriö / kestävän kehityksen sihteeristö Smolna 24.4.2008 1 Kestävä kehitys mahdollisuuksien luomisena Kestävä kehitys

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia

Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia Sisäinen turvallisuuden selonteko ja strategia Rehtori Kimmo Himberg, Poliisiammattikorkeakoulu Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 52 Luosto 1.2.2018 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko

Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko Sisäisen turvallisuuden strategia ja selonteko 31.1.2019 Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi 53 Ari Evwaraye, sisäministeriö Esityksen sisältö 1. Sisäisen turvallisuuden selonteko (2016) 2. Sisäisen

Lisätiedot

Minkälaista Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimusta Suomessa tarvitaan? I Aleksanteri-instituutti Runeberg-sali, Helsingin yliopisto

Minkälaista Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimusta Suomessa tarvitaan? I Aleksanteri-instituutti Runeberg-sali, Helsingin yliopisto Minkälaista Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimusta Suomessa tarvitaan? 17.11.2016 I Aleksanteri-instituutti Runeberg-sali, Helsingin yliopisto Mitkä ovat keskeisimmät Venäjän turvallisuuden kehitystrendit

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään?

Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Vt kansliapäällikkö Jukka Aalto Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Järvenpäässä 24.1.2018 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri

Lisätiedot

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY 1.1 Asuntomarkkinoiden toimivuus A) Varainsiirtoveron asuntomarkkinavaikutukset B) Vuokra-asuntosijoitusalan

Lisätiedot

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen

Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari 19.2.2018 Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Kuntalaki 37 (410/2015) mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari 9.6.2015 Kehittämisneuvos Harri Martikainen Keskeinen toimintaympäristö SM:n tulevaisuuskatsaus

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa

Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa 20.3.2013 Yleissihteeri Vesa Valtonen (ST) vesa.valtonen@turvallisuuskomitea.fi Kuntien varautuminen

Lisätiedot

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma 1 Suunnitelman laatiminen Sisäisen turvallisuuden alueellisten toimeenpanosuunnitelmien laatiminen perustuu

Lisätiedot

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva Kansallinen varautuminen kriiseihin Yleissihteeri, Jari Kielenniva 24.1.2019 www.turvallisuuskomitea.fi 1 www.turvallisuuskomitea.fi UHKAMALLIT 2018 Globaali Yhteiskunta Terveysturvallisuuden häiriöt Terrorismi

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia ohjaa myös pelastustoimea. Rehtori Kimmo Himberg Poliisiammattikorkeakoulu

Sisäisen turvallisuuden strategia ohjaa myös pelastustoimea. Rehtori Kimmo Himberg Poliisiammattikorkeakoulu Sisäisen turvallisuuden strategia ohjaa myös pelastustoimea Rehtori Kimmo Himberg Poliisiammattikorkeakoulu Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän

Lisätiedot

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö

Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan. Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Katsaus Kansalliseen metsäohjelmaan Metsän siimeksessä -seminaari 30.1.2013 Katja Matveinen-Huju, maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen metsäohjelma 2015 Valtioneuvosto hyväksyi päivitetyn Kansallinen

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden selonteko

Sisäisen turvallisuuden selonteko Sisäisen turvallisuuden selonteko Kansliapäällikkö Päivi Nerg Kehittämisneuvos Harri Martikainen Tänään aiheena 1. Onko Suomi turvallinen maa? 2. Mikä meitä Suomessa uhkaa? 3. Mikä parantaisi sisäistä

Lisätiedot

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012

Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa. Timo Lankinen 20.8.2012 Keskushallintouudistus kohti yhtenäistä valtioneuvostoa Valtioneuvostossa tehtävä politiikka-, lainsäädäntöja resurssiohjaus yhtenäiseksi Hallituksen strategisen näkemyksen nykyistä parempi toimeenpano

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Itämerelle kirkkaampi huominen olemmeko toimissamme oikeilla jäljillä? FT Anita Mäkinen, WWF II Kansallinen Itämerifoorumi Turku 15.05.

Itämerelle kirkkaampi huominen olemmeko toimissamme oikeilla jäljillä? FT Anita Mäkinen, WWF II Kansallinen Itämerifoorumi Turku 15.05. Itämerelle kirkkaampi huominen olemmeko toimissamme oikeilla jäljillä? FT Anita Mäkinen, WWF II Kansallinen Itämerifoorumi Turku 15.05.2009 Ympäristöfoorumi Itämeremme pelastus: Yksi Itämeri-politiikka

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi. Varautumisjohtaja Jussi Korhonen Maakuntien kriisiviestintäseminaari

Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi. Varautumisjohtaja Jussi Korhonen Maakuntien kriisiviestintäseminaari Maakuntien varautumisen kehittäminen - Riskien arviointi Varautumisjohtaja Jussi Korhonen 4.12.2018 Maakuntien kriisiviestintäseminaari Varautumisen alueellinen koordinaatiotehtävä maakunnille Yhteensovittamiselle

Lisätiedot

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia Kirkot kriisien kohtaajina 25.3.2009 Valtiosihteeri Risto Volanen Suomen valtion kriisistrategia TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Uhkat tietojärjestelmille

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari

Kuntajohdon seminaari Kuntajohdon seminaari Kuopio 11.11.2015 Hallituksen kärkihankkeiden vaikutukset Itä-Suomeen Elli Aaltonen Ylijohtaja 11.11.2015 1 11.11.2015 2 11.11.2015 3 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat

Lisätiedot

Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina.

Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina. 1 Viestinnän periaatteet Kymenlaakson Liitossa Kymenlaakson visio, ydinprosessit ja liiton tulostavoitteet ovat viestinnän perusteina. Kymenlaakson visio 2030 Kymenlaakso on elinvoimainen ja ekotehokas

Lisätiedot

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Uudistuksen lähtökohdat Perustui Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan Hallinto- ja kuntaministeri

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

Kansallinen näkemys biotalouden kehittämisestä. Reijo Munther Työ- ja elinkeinoministeriö Länsi- Suomen yhteistyöfoorumi Kauhava, 22.10.

Kansallinen näkemys biotalouden kehittämisestä. Reijo Munther Työ- ja elinkeinoministeriö Länsi- Suomen yhteistyöfoorumi Kauhava, 22.10. Kansallinen näkemys biotalouden kehittämisestä Reijo Munther Työ- ja elinkeinoministeriö Länsi- Suomen yhteistyöfoorumi Kauhava, 22.10.2015 1 2 Strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu

Aluehallintouudistus. Tilannekatsaus joulukuu Aluehallintouudistus Tilannekatsaus joulukuu 2015 18.12.2015 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta,

Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta, Sisäisen turvallisuuden ja Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko Talousvaliokunta, 30.9.2016 Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Kyberturvallisuusjohtaja, Insta Group Oy.

Lisätiedot

Valviran strategia

Valviran strategia Valviran strategia 2016 2020 Miten valvonta voi tukea sote-uudistuksen tavoitteita seminaari 9.3.2016 Säätytalo Ritva Kujala, hallintojohtaja Jussi Holmalahti, johtaja Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari

Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari Maakuntauudistuksen tilannekatsaus ja sen vaikutus työsuojeluhallintoon Työsuojelulautakuntien seminaari 9.3.2017 1 Maakuntauudistus ja työsuojeluhallinto Maakuntauudistus on hallituksen reformi. Maakuntien

Lisätiedot

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,

Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, normit ja kokeilut 1.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN

HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN HALLITUSOHJELMAN VAIKUTUS KORKEAKOULUJEN RAKENTEISIIN Johtaja Anita Lehikoinen Johdon IT-strategiaseminaari Jyväskylä 30.10.2007 OPETUSMINISTERIÖ /15.11.2007/1. KORKEAKOULUJEN RAKENTEELLINEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY. Thea Forstén 6.11.2012

Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY. Thea Forstén 6.11.2012 Verkkokaupan perustaminen - CASE NANSO GROUP OY Thea Forstén 6.11.2012 NANSO GROUP LYHYESTI Vuonna 1921 perustettu vaatetusalan perheyhtiö Tunnettuja brändejä ovat Nanso, Finnwear, Black Horse, Vogue,

Lisätiedot

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki

Meren pelastaminen. Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta Helsinki Meren pelastaminen Ympäristöneuvos Maria Laamanen Sidosryhmätilaisuus Suomen Itämeri-strategiasta 15.12.2016 Helsinki Sisältö 1. Miksi meri tulee pelastaa? Meren hyödyt 2. Mikä on muuttunut sitten 2009

Lisätiedot

MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA

MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA Image size: 7,94 cm x 25,4 cm MITEN HANKINTAMENETTELYILLÄ VOIDAAN VAIKUTTAA TIETOMALLIEN KÄYTÖN TEHOKKUUTEEN RAKENNUSHANKKEISSA -Infrahankkeiden näkökulma Mikko Leppänen 28.5.2013 Infrarakentaminen vuonna

Lisätiedot

Metsäpolitiikka arvioitavana

Metsäpolitiikka arvioitavana Metsäpolitiikka arvioitavana Päättäjien 33. Metsäakatemia Seminaarijakso, Majvik, 12.9.2012 Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö, metsäosasto Esityksen sisältö 1.Metsäpolitiikan toimintaympäristö

Lisätiedot

ELY-keskuksen tulossuunnittelu ja strategiset painopisteet kaudelle 2016-2019. Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus

ELY-keskuksen tulossuunnittelu ja strategiset painopisteet kaudelle 2016-2019. Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus ELY-keskuksen tulossuunnittelu ja strategiset painopisteet kaudelle 2016-2019 Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus Ohjausjärjestelmää uudistettu Tavoite Ohjausjärjestelmä strategisemmaksi, kevyemmäksi,

Lisätiedot

Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle

Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle Tietohallintomallin soveltamisohje julkiselle hallinnolle HanselForum ICT-päivä 2013 26.9.2013 Avoin menetelmä on turvallinen valinta Tietohallintomalli, ICT Standard for Management on tietohallinnon johtamisen

Lisätiedot

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Joensuun tulevaisuusfoorumi 15.3.2010

Kohti vähäpäästöistä Suomea. Joensuun tulevaisuusfoorumi 15.3.2010 Kohti vähäpäästöistä Suomea Joensuun tulevaisuusfoorumi 15.3.2010 Tulevaisuus- selonteon sisällöstä Miksi tulevaisuusselonteko? Tulevaisuusselonteko täydentää ilmasto- ja energiastrategiaa pitkän aikavälin

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

Kyberturvallisuus. Petri Vilander, Kyberturvallisuuspäällikkö, Elisa Oyj

Kyberturvallisuus. Petri Vilander, Kyberturvallisuuspäällikkö, Elisa Oyj Kyberturvallisuus Petri Vilander, Kyberturvallisuuspäällikkö, Elisa Oyj Kyberturvallisuus toiminta Valtio Kyberturvallisuuden poliittinen ohjaus kuuluu valtioneuvostolle, joka päättää myös strategisista

Lisätiedot

Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan

Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Arvioijastatistiikat Name Evals Answering Answered Lapin eduskuntavaaliehdokkaat 98 58 45 Yhteensä 102 58 45 Vastausprosentti

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

Osaamistarpeiden ennakointi ja osaamisen kehittäminen. Kirteko Seinäjoki

Osaamistarpeiden ennakointi ja osaamisen kehittäminen. Kirteko Seinäjoki Osaamistarpeiden ennakointi ja osaamisen kehittäminen Kirteko Seinäjoki 24.10.2017 Pajan rakenne Esittely + odotukset ja painotukset Megatrendit + metataidot Johdon haasteet Muutosten haaste, osaamisen

Lisätiedot

Hallitusohjelman analysointia lainsäädännön näkökulmasta

Hallitusohjelman analysointia lainsäädännön näkökulmasta Hallitusohjelman analysointia lainsäädännön näkökulmasta Kuntamarkkinoiden lakiklinikka 9.9.2015 lakiasiain johtaja Arto Sulonen Hallinnon rakenteet Sote-uudistuksessa lähtökohtana kuntaa suuremmat itsehallintoalueet

Lisätiedot

Kokeilukulttuurin rakentaminen valtioneuvoston tasolla. 10.5.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko, VNK Työ 2.0 Lupa tehdä fiksummin

Kokeilukulttuurin rakentaminen valtioneuvoston tasolla. 10.5.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko, VNK Työ 2.0 Lupa tehdä fiksummin Kokeilukulttuurin rakentaminen valtioneuvoston tasolla 10.5.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko, VNK Työ 2.0 Lupa tehdä fiksummin 2 Tukea erilaisille kokeiluille 5-10 kokeilua Seuranta: osana hallitusohjelman

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

SISÄISEN TURVALLISUUDEN SUUNTA - KANSAINVÄLISEN, KANSALLISEN JA ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖN LINJANVETOJA

SISÄISEN TURVALLISUUDEN SUUNTA - KANSAINVÄLISEN, KANSALLISEN JA ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖN LINJANVETOJA SISÄISEN TURVALLISUUDEN SUUNTA - KANSAINVÄLISEN, KANSALLISEN JA ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN YHTEISTYÖN LINJANVETOJA Sisäisen turvallisuuden alueellisen yhteistyön seminaari, 5.9.2013 Kansliapäällikkö

Lisätiedot

Kyberturvallisuus edellyttää johtajuutta Salo CyberTalks,

Kyberturvallisuus edellyttää johtajuutta Salo CyberTalks, Kyberturvallisuus edellyttää johtajuutta Salo CyberTalks, 29.1.2019 Jarno Limnéll Professori, kyberturvallisuus, Aalto-yliopisto Toimitusjohtaja, TOSIBOX OY Dosentti, kyberturvallisuuden johtaminen, Maanpuolustuskorkeakoulu

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen ja turvallisuuden yhdyspinnat

Hyvinvoinnin edistämisen ja turvallisuuden yhdyspinnat Hyvinvoinnin edistämisen ja turvallisuuden yhdyspinnat Ari Evwaraye, SM 13.2.2019 Kanta-Hämeen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen seminaari Esityksen sisältö 1. Mikä turvallisuus? 2. Hyvinvoinnin ja

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio

Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt. Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio Sisäisen turvallisuuden ohjelma ja järjestöt Elina Pajula, 24.4.2012 järjestöjen aluetyön kokous, Kuopio 3. Sisäisen turvallisuuden ohjelma Laaja käsitys turvallisuudesta Ennalta ehkäisy, tilanteen mukainen,

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Aluehallintovirastojen strateginen ohjaus ja tulosohjaus HAUS 15.6.2010 Neuvotteleva virkamies Anu Nousiainen ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS, AVI-laki

Lisätiedot

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian

Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian Pohjoinen periferia ja Arktinen ohjelma 2014-2020 (NPA) - Ohjelma-alue - Toimintalinjat - Toteutustilanne - Miten NPA toteuttaa Itämeristrategian tavoitteita? Ohjelma-alueen yhteiset erityispiirteet 1)

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Työpajojen koonti. Ylijohtaja Tapio Kosunen

Työpajojen koonti. Ylijohtaja Tapio Kosunen Työpajojen koonti Ylijohtaja Tapio Kosunen Korkeakoulujen ohjauksen ja rahoituksen näkökulmia sopimuskausi 2021-2024 OKM:n tulevaisuuskatsaus Hallitusohjelma Hallituksen toimintasuunnitelma Kehyspäätös

Lisätiedot

Miten suojautua nykyisiltä tieto- ja kyberuhilta? Petri Vilander, Kyberturvallisuuspäällikkö, Elisa Oyj

Miten suojautua nykyisiltä tieto- ja kyberuhilta? Petri Vilander, Kyberturvallisuuspäällikkö, Elisa Oyj Miten suojautua nykyisiltä tieto- ja kyberuhilta? Petri Vilander, Kyberturvallisuuspäällikkö, Elisa Oyj Kyberturvallisuus toiminta Valtio Kyberturvallisuuden poliittinen ohjaus kuuluu valtioneuvostolle,

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimus

Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastosopimus Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin ilmastosopimuksen keskeinen tulos on maiden tiukan kahtiajaon murtaminen Ilmastotoimiin osallistutaan maailmanlaajuisesti 188 maata

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategiahanke

Sisäisen turvallisuuden strategiahanke Sisäisen turvallisuuden strategiahanke Projektijohtaja Kimmo Himberg 15.05.2017 Sisäinen turvallisuus Sellainen yhteiskunnan tila, jossa jokainen voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1. Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan

Lisätiedot

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä

Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen. Lapin kuntapäivä Lappi vastaa hallitusohjelman haasteeseen Lapin kuntapäivä 25.9.2015 Ratkaisujen Suomi Strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Työllisyys ja kilpailukyky 1. Kilpailukyvyn vahvistaminen yrittäjyyden ja

Lisätiedot

Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri -kärkihanke. 17.6.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko

Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri -kärkihanke. 17.6.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri -kärkihanke 17.6.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko Kärkihanke 4: Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri TAVOITE: Kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja, parannetaan

Lisätiedot

Sidosryhmätapaaminen Itä-Suomen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015. Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto

Sidosryhmätapaaminen Itä-Suomen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015. Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Sidosryhmätapaaminen aluehallintovirastossa Kuopiossa 16.9.2015 Elli Aaltonen ylijohtaja aluehallintovirasto 16.9.2015 1 Sidosryhmätapaaminen aluehallintovirastossa 16.9.2015 OHJELMA: 9.00 Tervetuloa ja

Lisätiedot

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä.

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Kärkihanke Toimintasuunnitelma 2013-2014 Lähtökohtia Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Verkostoviestimisellä paikkatietoalan sisällä pyritään sitouttamaan osapuolet pyrkimään yhdessä

Lisätiedot

Turvallisempi huominen

Turvallisempi huominen Turvallisempi huominen III sisäisen turvallisuuden ohjelma ja kunnat Valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaari 22-23.1.2013, Hyvinkää Kansliapäällikkö Päivi Nerg Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

Aluehallintouudistus

Aluehallintouudistus Aluehallintouudistus www.alueuudistus.fi Tilannekatsaus tammikuu 2016 1.2.2016 1 Juha Sipilän hallitusohjelma Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2. @Jari_Parkkonen #PHliitto Lähde: Tilastokeskus Kartta ja analyysi: Timo Aro Lähde:

Lisätiedot