Itella Oyj. Osavuosikatsaus tammi syyskuu Markkinatilanne
|
|
- Matilda Hyttinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (6) Itella Oyj Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2008 Markkinatilanne Yleinen taloussuhdanteiden heikentyminen ei vielä näkynyt Itellan palveluiden kysynnässä lukuun ottamatta Tanskan ja Baltian liiketoimintoja. Venäjällä kysyntä jatkui vahvana. Kansainvälisten raha ja pääomamarkkinoiden epävarmuus ei ole toistaiseksi haitannut kysyntää. Liikevaihto ja tulos Itella konsernin liikevaihto kasvoi tammi syyskuussa 1 391,5 miljoonaan euroon (1 247,4 miljoonaa euroa tammi syyskuussa 2007). Kasvua oli 11,6 %, josta 4,8 % oli orgaanista kasvua ja 6,8 % yritysostojen vaikutusta. Liikevaihto kasvoi kaikissa liiketoimintaryhmissä. Konsernin kasvu oli Suomessa 7,0 % ja muualla 24,2 %. Kansainvälisen liikevaihdon osuus oli 30 % (27 %). Konsernin liikevoitto laski 14,6 % ollen 68,1 miljoonaa euroa (79,7 miljoonaa euroa), joka oli 4,9 % liikevaihdosta (6,4 %). Liikevoitto heikkeni Itella Viestinvälityksessä ja Itella Logistiikassa ja parani Itella Informaatiossa. Tärkeimmät syyt kannattavuuden heikkenemiselle olivat työvoimakulujen voimakas nousu viime syksyn työehtosopimuksen seurauksena sekä kohonneet polttoainekustannukset. Liikevoittoa paransi 5,4 miljoonan euron kertaluonteinen myyntivoitto. Konsernin rahoitusnetto oli 5,3 miljoonaa euroa (5,4 miljoonaa euroa). Konsernin verot tammisyyskuussa olivat 24,4 miljoonaa euroa (22,7 miljoonaa euroa), ja efektiivinen veroaste 33,2 % (26,7 %). Itellan avainluvut 7 9/ /2007 Muutos (%) 1 9/ /2007 Muutos (%) 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 18,0 % 1391, ,4 11,6 % 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 71,6 % 68,1 79,7 14,6 % 101,8 Liikevoittoprosentti 5,2 % 3,6 % 4,9 % 6,4 % 6,0 % Voitto ennen veroja, milj. euroa 29,4 15,5 89,7 % 73,4 85,1 13,7 % 109,5 Oman pääoman tuotto, % 8,9 11,4 11,1 Sijoitetun pääoman tuotto, % 14,1 15,6 15,6 Omavaraisuusaste, % 51,0 64,1 65,9 Gearing, % 21,1 23,6 36,4 Henkilöstö keskimäärin ,8 % ,1 % Investoinnit, milj. euroa 264,5 34,8 660,1 % 325,7 73,0 346,2 % 94,2 Itella Oyj Kotipaikka: Helsinki Y tunnus , ALV rek.
2 2 Itella Viestinvälitys Itella Viestinvälitys liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi tammi syyskuussa 2,8 % ollen 663,4 miljoonaa euroa (645,2 miljoonaa euroa). 1. ja 2. luokan kirjeiden jakeluvolyymi kasvoi 4 % edellisvuoteen verrattuna. Osoitteettoman suoramainosjakelun volyymi laski edellisvuoden tasosta. Sanomalehtien jakeluvolyymi laski 4 % verrattuna edellisvuoteen. Aikakauslehtien jakeluvolyymi säilyi edellisen vuoden tasolla. Liiketoimintaryhmän liikevoitto oli 56,4 miljoonaa euroa (67,6 miljoonaa euroa) eli 8,5 % liikevaihdosta (10,5 %). Kannattavuuden heikkeneminen johtui tuotantokustannusten, erityisesti henkilöstökustannusten noususta. Itella osti helmikuussa kampanjanhallintaan erikoistuneen DH Tools Oy:n, jonka palveluksessa on 16 työntekijää. Itella Informaatio Itella Informaatio liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi tammi syyskuussa 181,9 miljoonaan euroon (163,5 miljoonaa euroa) eli 11,3 %. Liikevaihto kasvoi kaikissa tuotelinjoissa lukuun ottamatta laskutuksen monikanavaisten palveluiden (transactional messaging) aluetta. Maantieteellisesti tarkasteltuna liikevaihto kasvoi kaikissa toimintamaissa. Liiketoimintaryhmän liikevoitto oli 8,7 miljoonaa euroa (5,1 miljoonaa euroa) eli 4,8 % liikevaihdosta (3,1 %). Kannattavuuden parantuminen johtui tehostamistoimenpiteistä kaikissa tuotelinjoissa. Norjan Postin ja Itella Informaation perustama yhteisyritys aloitti toimintansa Norjassa kesäkuussa. Puolaan perustettu uusi tytäryhtiö Itella Information sp. z o.o aloitti toimintansa toukokuussa. Syyskuussa ostettiin taloushallinnon prosessien ulkoistamiseen sekä liiketoiminnan kehittämiseen liittyviä asiantuntijapalveluita, toimintamalleja ja järjestelmäratkaisuja tarjoava Tuottotieto Oy. Yhtiö työllistää noin 100 henkeä. Itella Logistiikka Itella Logistiikka liiketoimintaryhmän liikevaihto kasvoi tammi syyskuussa 568,3 miljoonaan euroon (466,3 miljoonaa euroa). Liikevaihto kasvoi 21,9 %, josta 17,4 prosenttiyksikköä tuli tehdyistä yritysostoista joko edellisenä tai kuluvana vuonna. Liiketoimintaryhmän liikevoitto oli 8,7 miljoonaa euroa (21,0 miljoonaa euroa) eli 1,5 % (4,5 %) liikevaihdosta. Liikevoiton lasku johtui kohonneista tuotantokustannuksista, panostuksista palveluvarastoliiketoimintaan Venäjällä sekä maantieliikenteen volyymien laskusta viime kuukausina erityisesti Baltiassa ja Tanskassa. Suomessa Express tuotteiden volyymit kasvoivat maltillisesti.
3 3 Kansainvälisiin kuljetuspalveluihin erikoistunut Kauko Group Oy sekä ruotsalainen Hansar Logistics AB ostettiin keväällä, ja ne ovat mukana Itella konsernin luvuissa huhtikuusta alkaen. Venäläisen logistiikkakonserni NLC:n (National Logistic Company) kauppa toteutui elokuun lopussa. Myyjäosapuolina kaupassa olivat RosEvroGroup sekä Citi Venture Capital Internationalin (CVCI) hallinnoimat pääomasijoitusrahastot. Osakkeiden kauppahinta oli 199,6 miljoonaa euroa. RosEvroGroup jatkaa vuoden 2010 loppuun asti vähemmistöosakkaana 10 %:n omistusosuudella, ja sille siirtyi kaupan yhteydessä NLC:n harjoittama tullaustoiminta kokonaisuudessaan. Myöhemmin toteutettava 10 %:n vähemmistöosuuden hankinta tulee lisäämään kokonaiskauppahintaa vähintään noin 20 miljoonalla eurolla. Kaupan arvosta merkittävän osan muodostivat NLC konsernin omassa omistuksessa olevat kiinteistöt. NLC:n taseen korolliset velat kaupantekohetkellä olivat 114,0 miljoonaa euroa. Kauppahinta maksettiin käyttämällä Itellan kassavaroja ja olemassa olevaa luottolimiittiä. NLC:n liikevaihto on tänä vuonna noin 180 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin henkilöä. Sen luvut yhdistettiin Itellan lukuihin elokuusta alkaen. Liiketoimintaryhmien avainluvut (miljoonaa euroa) 7 9/ /2007 Muutos 1 9/ /2007 Muutos Itella Viestinvälitys Liikevaihto 208,7 197,7 5,6 % 663,4 645,2 2,8 % Liikevoitto 14,9 14,1 5,7 % 56,4 67,6 16,6 % Liikevoitto % 7,1 % 7,1 % 8,5 % 10,5 % Itella Informaatio Liikevaihto *) 59,2 53,2 11,3 % 181,9 163,5 11,3 % Liikevoitto 2,1 0,9 133,3 % 8,7 5,1 70,6 % Liikevoitto % 3,5 % 1,7 % 4,8 % 3,1 % Itella Logistiikka Liikevaihto 207,6 159,0 30,6 % 568,3 466,3 21,9 % Liikevoitto 3,4 5,2 34,6 % 8,7 21,0 58,6 % Liikevoitto % 1,6 % 3,3 % 1,5 % 4,5 % Muut toiminnot Liikevaihto 4,2 2,4 75,0 % 12,9 10,6 21,7 % Liikevoitto/tappio 3,8 6,1.. 5,7 14,0.. Liikevoitto % 90,5 % 254,2 % 44,2 % 132,1 % Sisäinen myynti 11,7 15,8.. 35,0 38,2.. KONSERNI YHTEENSÄ Liikevaihto 468,0 396,5 18,0 % 1 391, ,4 11,6 % Liikevoitto 24,2 14,1 71,6 % 68,1 79,7 14,6 % Liikevoitto % 5,2 % 3,6 % 4,9 % 6,4 % *) Itella Informaation osalta liikevaihdon laskentaperiaatteita on muutettu toisella neljänneksellä edelliseen vuoteen verrattuna. Tähän taulukkoon liikevaihtoluvut on muutettu vertailukelpoisiksi. Muutoksen vaikutus liikevaihtoon oli +22,3 miljoonaa euroa vuonna Muutoksella ei ole tulosvaikutusta.
4 4 Rahoitusasema ja investoinnit Konsernin liiketoiminnan rahavirta ennen investointeja oli 21,3 miljoonaa euroa (44,4 miljoonaa euroa). Investointeihin käytettiin 325,7 miljoonaa euroa (73,0 miljoonaa euroa), josta yritysostoihin 258,6 miljoonaa euroa (20,9 miljoonaa euroa). Merkittävimmät käyttöomaisuusinvestoinnit kohdistuivat postinkäsittelyn kimppu ja pakettilajittelukoneisiin, kirjelajittelun kuljetusjärjestelmiin ja tiloihin Suomessa. Likvidit varat olivat syyskuun lopussa 160,5 miljoonaa euroa (203,7 miljoonaa euroa). Yritystodistuksia oli kauden lopussa liikkeelle laskettuna 73,2 miljoonalla eurolla. Konsernin korollinen velka oli 318,8 miljoonaa euroa (34,5 miljoonaa euroa), josta Itella NLC:n korolliset velat yhteensä 108,9 miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli 51,0 % (64,1 %) ja nettovelkaantumisaste 21,1 ( 23,6 %). Henkilöstö Itella konsernin palveluksessa oli tammi syyskuussa keskimäärin (25 793) henkilöä. Katsauskauden lopussa henkilömäärä oli (25 022). Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna konsernin henkilöstö kasvoi Itella Logistiikan ja Itella Informaation yritysostojen kautta. Suomessa henkilömäärä väheni 95:llä ja muissa maissa nousi työntekijällä. Katsauskauden lopussa konsernin henkilöstö jakaantui segmenteittäin seuraavasti: Itella Viestinvälitys henkilöä, Itella Informaatio 1 964, Itella Logistiikka ja konsernin muut toiminnot 32 henkilöä. Toisella neljänneksellä Itella Information Oy:n tulostustuotannon yhteistoimintaneuvotteluissa vähentämistarpeeksi tarkentui 20 henkilöä, ja 12 henkilöä jäi uudelleensijoitettaviksi. Postin myymäläverkoston uudistamisen seurauksena 70 henkilön nykyinen työ loppuu. Myymälöiden yhdistämisten seurauksena noin 110 henkilön nykyiseen työsuhteeseen voi tulla muutoksia tai nykyinen työ voi loppua. Lisäksi myymälöiden toiminnan tehostamisesta seuraa enintään 100 henkilötyövuoden vähennystarve. Itella Viestinvälityksessä toisella neljänneksellä Itella TGM:n tuotannon yhteistoimintaneuvotteluissa vähentämistarpeeksi tarkentui 38 henkilötyövuotta. SAP järjestelmien ylläpito ja pienkehitys ulkoistettiin kesäkuussa Accenture Oy:lle, jolloin Itellasta siirtyi 15 työntekijää Accenturen palvelukseen. Itella solmi tammi syyskuussa Suomessa uutta pysyvää työsuhdetta, minkä lisäksi konserni on merkittävä kausityöpaikkojen tarjoaja. Konsernirakenteen muutokset Itella Viestinvälitys liiketoimintaryhmään ostettu, kampanjanhallintaan erikoistunut DH Tools Oy liitettiin konserniin helmikuun alusta.
5 5 Itella Logistiikka liiketoimintaryhmään ostettiin suomalainen kansainvälisiin kuljetuksiin erikoistunut Kauko Group Oy, ja samassa yhteydessä sen ruotsalaisen osakkuusyhtiön Hansar Logistics AB:n koko osakekanta. Yhtiöt liitettiin Itella konsernin lukuihin huhtikuusta alkaen. Itella Logistiikka liiketoimintaryhmän 51%:sti omistaman CF Geologistics A/S:n omistus myytiin kesäkuussa. Venäjällä toimiva NLC konserni liitettiin osaksi Itellan Logistiikka liiketoimintaryhmää elokuusta alkaen. Toimintaa jatketaan nimellä Itella NLC. Itella Information sp. z o.o, johon siirrettiin tammikuussa ostetun puolalaisen BusinessPoint S.A.:n liiketoiminta, aloitti toimintansa toukokuussa. Kesäkuussa Norjassa aloitti toimintansa yhteisyritys Itella Information AS, josta Itella omistaa 51 % ja Norjan Posti 49 %. Tuottotieto Oy ostettiin syyskuussa osaksi Itella Informaatio liiketoimintaryhmää. Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät Konsernin toimintaan liittyviä riskejä on selvitetty edellisen tilinpäätöksen yhteydessä. Taloussuhdanteisiin liittyvä yleinen epävarmuus vaikeuttaa Itellan palveluiden kysynnän ennakointia. Tilanne Venäjän markkinoilla heijastuu aikaisempaa voimakkaammin Itellan tuloskehitykseen. Toiminnan kausiluonteisuus Konsernin liiketoimintojen luonteeseen liittyy kausivaihtelua. Liiketoimintasegmenttien liikevaihto ja liikevoitto eivät kerry tasaisesti. Erityisesti ensimmäinen ja viimeinen neljännes ovat vahvoja toisen ja kolmannen neljänneksen ollessa näitä heikompia. Tänä vuonna pääsiäisen ajoittuminen jo ensimmäiseen neljännekseen laimensi ensimmäisen ja toisen neljänneksen eroa. Loppuvuoden näkymät Taloussuhdanteiden heikentyminen on nähtävissä, ja se heijastunee ensiksi logistiikan ja markkinointiviestinnän kysyntään. Itellan muiden palveluiden kysynnälle on edelleen hyvät edellytykset. Vuoden aikana tehtyjen yritysostojen johdosta Itella konsernin liikevaihto kasvaa vahvasti edellisvuodesta. Suhteellisen kannattavuuden ei arvioida yltävän edellisvuoden tasolle johtuen erityisesti tuotantokustannusten voimakkaasta kohoamisesta. Toimet jatkuvat tuottavuuden nostamiseksi ja tuotantokustannusten sopeuttamiseksi volyymien vaihteluihin. Itella Viestinvälityksen tuotantorakenteen uudistukset Suomessa kasvattavat käyttöomaisuusinvestointeja edellisvuodesta.
6 6 Laadintaperiaatteet Osavuosikatsaus on laadittu IFRS standardien mukaisia kirjaamis ja arvostusperiaatteita noudattaen. Siinä on sovellettu samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin edellisessä vuositilinpäätöksessä.
Kilpailutilanteessa ei tapahtunut muutoksia. Ensimmäinen kahden kansallisen postin fuusio Ruotsissa ja Tanskassa etenee.
Itella Oyj Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2008 Markkinatilanne Yleinen taloussuhdanteiden heikentyminen ei vielä näkynyt Itellan palveluiden kysynnässä lukuun ottamatta Tanskan ja Baltian liiketoimintoja.
Kilpailutilanteessa ei tapahtunut muutoksia. Ensimmäinen kahden kansallisen postin fuusio Ruotsissa ja Tanskassa etenee.
Osavuosikatsaus tammi kesäkuu 2008 Markkinatilanne Yleinen taloussuhdanteiden heikentyminen ei vielä näkynyt Itellan palveluiden kysynnässä lukuun ottamatta Tanskan ja Baltian liiketoimintoja. Venäjällä
Itella Oyj. Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2008. Markkinatilanne
1 (6) 22.10.2008 Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2008 Markkinatilanne Yleinen taloussuhdanteiden heikentyminen ei vielä näkynyt Itellan palveluiden kysynnässä lukuun ottamatta Tanskan ja Baltian liiketoimintoja.
Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008. 22.10.2008 Itella Oyj
Itellan osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan viestinvälitys informaatiologistiikka palvelulogistiikka Liikevaihto 1 688 meuroa, tulos 102 meuroa
Itella Oyj. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Markkinatilanne
1 (5) 23.4.2008 Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2008 Markkinatilanne Yleinen taloustilanne säilyi tammi maaliskuussa edelleen suotuisana Itellan liiketoimintojen kannalta. Kansainvälisten raha ja pääomamarkkinoiden
7-9 / Muutos (%) 1-9 / / 2006
1 (5) 26.10.2007 Itella Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2007 Liikevaihto ja tulos Heinä-syyskuu Konsernin liikevaihto kasvoi 391,2 miljoonaan euroon (359,8 miljoonaa euroa). Kasvu oli 9 %, ilman yritysostojen
Itella Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Yleistä
1 (6) 10.8. Itella Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Yleistä Suomen Posti Oyj:n nimi muuttui 1.6. Itella Oyj:ksi, ja samalla koko konserni muuttui Itellakonserniksi. Suomessa kuluttajia palvellaan edelleen
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004
Q3 Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004 tammikuu syyskuu Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Yritysostot kasvattivat liikevaihtoa, kustannusten hallinta paransi kannattavuutta Liikevaihto 886,0 miljoonaa euroa
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
Itella Oyj Tulos 2008
Itella Oyj Tulos 2008 13.2.2009 1 13.2.2009 Itella Oyj Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tuotevirtojen hallintaan Päivittäiset postipalvelut kaikkialla Suomessa Itella Viestinvälitys kirje, lehti ja
Itella Oyj Tulos 2007
Itella Oyj Tulos 2007 15.2.2008 1 Itella lyhyesti Palveluita tieto ja tavaravirtojen hallintaan Itella Viestinvälitys kirjeiden, lehtien ja suoramainosten jakelupalvelut Itella Informaatio informaatiologistiikan
Itella Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2007. Yleistä
1 (6) 10.8.2007 Itella Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2007 Yleistä Suomen Posti Oyj:n nimi muuttui 1.6. Itella Oyj:ksi, ja samalla koko konserni muuttui Itellakonserniksi. Suomessa kuluttajia palvellaan
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE
1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00
Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.
Cloetta Fazer -konsernin osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2002
Cloetta Fazer -konsernin osavuosikatsaus tammi- Konsernin tulos rahoituserien jälkeen kasvoi 93 :iin (86 ilman myyntivoittoja) Verrattavien yksiköiden liikevoitto kasvoi 91 :iin (85). Liikevoitto nousi
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0
Atria Oyj Tilinpäätös 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2007
1 (4) 24.4.2007 Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2007 Yleistä Osavuosikatsaus on laadittu IFRS -standardien mukaisia kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Osavuosikatsauksen laatimisessa
SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003
Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin
Itella Oyj. Osavuosikatsaus tammi syyskuu Liikevaihto ja tulos. Heinä syyskuu
1 (5) 26.10.2007 Itella Oyj Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2007 Liikevaihto ja tulos Heinä syyskuu Konsernin liikevaihto kasvoi 391,2 miljoonaan euroon (359,8 miljoonaa euroa). Kasvu oli 9 %, ilman yritysostojen
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006
TIEDOTE 1(6) 28.8.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 46.737.073 euroa (vuonna 2005 vastaavalla
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
Markkinatilanne. Liikevaihto ja tulos
1 (6) 30.4.2009 Itella Oyj Hallituksen toimintakertomus Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2009 Markkinatilanne Talouden suhdannekehitys on heikentänyt Itellan palvelujen kysyntää merkittävästi. Suomessa
Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012
Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6
Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0
Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29
6.5.2013. Liiketulokseen sisältyy omaisuuden myyntivoittoja 7,0 (6,8) miljoonaa euroa.
6.5.2013 VR-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2013 VR-konsernin liikevaihto oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 310,4 (331,7) miljoonaa euroa. Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 4,6 prosenttia. Raportoitu
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 212 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä katsauksessa esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos
TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina
Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001
Osavuosikatsaus 1.7. - 30.9.2001 1 Elisan kasvu jatkui ja taloudellinen asema säilyi hyvänä Valitun strategian mukainen ohjelma eteni Osakevaihtotarjous Soonin osakkeenomistajille toteutui, Elisan omistus
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS
TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %
Sanoma 1 6/2009. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen 6.8.2009
Sanoma 1 6/29 Toimitusjohtaja 6.8.29 Tehostamistoimet jatkuvat Sopeuttaminen toimii liiketoiminnan kulut laskeneet yli 5 % ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Rakenteellisten muutosten tekemistä jatketaan.
Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja
Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,
Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005
Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005 Kari Kallio, toimitusjohtaja Ramirent-konserni lyhyesti Ramirent on yksi Euroopan johtava konevuokraamo. Tällä hetkellä Ramirentillä on 270 (223) toimipistettä yhdessätoista
Martela. Tilinpäätös
Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki
Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6 / 211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä vuoden 211 toisella neljänneksellä Tilauskanta oli ennätyskorkea: 1,7 mrd euroa Infrarakentamisessa hyvä tuloskehitys,
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2014 25.7.2014 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2003
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 1.1.- Liikevaihto 288,4 miljoonaa euroa (+4 %) Liikevoitto 25,7 miljoonaa euroa (+68 %) Tilikauden voitto 18,0 miljoonaa euroa (+68 %) Liikevaihto ja tulos Suomen Posti
Osavuosikatsaus. Tammi-syyskuu 2013 24.10.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2013 24.10.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon kannattavuus parani Keskon liikevaihto 7,0 mrd. euroa, kehitys -3,8 % Kulutuskysyntä heikentynyt Suomessa erityisesti käyttötavara-
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2005 ESITYS 27.4.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-3/2005 Joustopakkaukset 17,6 milj. euroa 34 % Muut 2,8 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 30 % Kuitukankaat 31
MARTELA TILINPÄÄTÖS /
MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)
Julkaisuvapaa 24.8.2016 kello 14:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta verkkokaupan
Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015
Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 5.11.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.10.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2003 Tammi syyskuu Liikevaihto tammi-syyskuussa oli 191,8 (170,8) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 12,3
MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /
MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna
Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja
Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.
YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008
YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 25.7.2008 1 Sisältö Osavuosikatsaus 1-6/2008 Strategisia askeleita kaudella Näkymät vuodelle 2008
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7
- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2003
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu Liikevaihto 562,4 miljoonaa euroa (+2 %) Liikevoitto 43,8 miljoonaa euroa (+16 %) Voitto 30,1 miljoonaa euroa (+20 %) Liikevaihto ja tulos Suomen Posti -konsernin
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00
Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS
YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008
YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/28 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 29.1.28 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 ESITYS 25.7.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-6/2005 Joustopakkaukset 35,0 milj. euroa 33 % Muut 5,5 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 32 % Kuitukankaat 30
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS
TIEDOTE 16.5.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 14.674.840 euroa. Liikevaihto kasvoi 9,9 % edellisen
TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.
1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla
Sanoma 1 9/2010. Toimitusjohtaja Hannu Syrjänen Nordea,
Sanoma 1 9/2010 Toimitusjohtaja Nordea, 5.11.2010 Näkymät parantuneet (1/2) Kolmas neljännes Liikevaihto kasvoi 1,2 % (rakennemuutoksilla oikaistuna) Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä parani edelleen
Oikaistut vertailutiedot tilikausilta Q3 2016
Oikaistut vertailutiedot tilikausilta 2014 - Q3 2016 Konsernin avainluvut 1-3/2014 1-6/2014 1-9/2014 1-12/2014 1-3/2015 1-6/2015 1-9/2015 1-12/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-9/2016 Liikevaihto 473,2 937,7 1
Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS
SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2
MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008
MARIMEKKO OYJ Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 5.11.2008 LIIKETOIMINNAN KEHITYS 1-9/2008 Liikevaihto kasvoi ja tulos parani ennakoidun mukaisesti. Suomessa merkittävä osa kasvusta kertyi kertaluonteisista
MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa
CORRECTION: Atria Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014
Julkaistu: 2014-10-30 09:40:00 CET Atria Oyj Osavuosikatsaus CORRECTION: Atria Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2014 Atria-konsernin kolmannen neljänneksen tulos kehittyi myönteisesti vaikeassa markkinatilanteessa
HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006
Julkaistu: 2007-02-22 08:00:30 CET Honkarakenne Oyj - Tilinpäätöstiedote HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006 Honkarakenne-konsernin
Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan. Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho 10.2.2016
Tilinpäätös 2015 Katsaus konsernin toimintaan Toimitusjohtajan sijainen ja COO Aki Laiho Koko vuoden vertailukelpoinen liikevoitto parani, viimeinen neljännes jäi edellisvuodesta 2 HKScan-konserni 2015
Q3 osavuosikatsaus. Talousjohtaja Tuomo Valkonen
Q3 osavuosikatsaus Talousjohtaja Tuomo Valkonen Heikko tulos tehostamistoimet käynnissä 2 HKScan-konserni Q3/2017 Positiivista Negatiivista Tuotemyynnin liikevaihto ja markkinaosuus kääntyivät kasvuun
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004
Q2 Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 2004 tammikuu kesäkuu Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2004 Yritysostot kasvattivat liikevaihtoa, toiminnan tehostaminen paransi kannattavuutta Liikevaihto 611,5 miljoonaa
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)
OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.
Keskon osavuosikatsaus Q3/2018. Pääjohtaja Mikko Helander
Keskon osavuosikatsaus Q3/218 Pääjohtaja Mikko Helander 1 Keskeiset asiat Q3/218 Liikevaihdon kasvu +3,5 % Kaikkien aikojen paras kvartaalitulos, liikevoitto 113 M Päivittäistavarakaupan vahva markkinaosuus-
Etteplan Q1/2013: Kysyntätilanne odotetun haasteellinen. Toimitusjohtaja Juha Näkki 3.5.2013
Etteplan Q1/2013: Kysyntätilanne odotetun haasteellinen Toimitusjohtaja Juha Näkki 3.5.2013 Toimintaympäristö Tammi-maaliskuussa kone- ja metalliteollisuuden yritykset saivat uusia tilauksia 15 % vähemmän
Suomen Postin osavuosikatsaus heinä-syyskuu 2006
Suomen Postin osavuosikatsaus heinä-syyskuu 2006 Suomen Posti -konserni siirtyi vuoden 2006 alusta tilinpäätös- ja osavuositulosraportoinnissaan IFRS-tilinpäätöskäytäntöön. Osavuosikatsaus on laadittu
Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj
Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja
OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009
OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS
SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 ESITYS 26.4.2006 Liikevaihdon jakauma 1-3/2006 49,2 milj. euroa Joustopakkaukset 18,6 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 34 % Kuitukankaat 28 % Pyyhkeet
Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Pääjohtaja Matti Halmesmäki
Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2010 23.7.2010 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Paraneva asiakastyytyväisyys ja tehokkuus tuovat tulosta Keskon liikevaihdon positiivinen kehitys vahvistui ja tulos parani selvästi
Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004
Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2004 Liikevaihto kasvoi 14% edelliseen vuoteen verrattuna ja oli 42,8 miljoonaa euroa Liiketulos parani 93% ja nousi 2,4
Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen
Osavuosikatsaus 1 3/215 Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö Q1/215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita.
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2003
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Liikevaihto 819,4 miljoonaa euroa (+3 %) Liikevoitto 49,9 miljoonaa euroa (+71 %) Voitto 34,2 miljoonaa euroa (+74 %) Liikevaihto ja tulos Suomen Posti -konsernin
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.
Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.
- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.
Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen
Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu
Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 29 22.1.29 Keskon osavuosikatsaus 1-9/29 Ruokakaupan kasvu yli markkinakehityksen ja kannattavuus edelleen hyvällä tasolla Käyttötavarakaupassa K-citymarketin ja Intersportin
Q1-Q4 2015 Q4 2015 Q4 2014
Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni 1.1. 31.12. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 351,0 363,4 1 340,2
Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015
Oriola-KD Oyj Tammi maaliskuu 2015 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.4.2015 23.4.2015 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2015 Ruotsin liiketoimintojen liikevaihto kasvoi ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2002
Suomen Posti Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2002 Liikevaihto 552,9 miljoonaa euroa (+9 %) Liikevoitto 37,8 miljoonaa euroa (+7 %) Voitto 25,0 miljoonaa euroa (-6 %) Liikevaihto ja tulos Suomen Posti -konsernin
Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä
Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5