KANSAINVÄLISIÄ PELEJÄ JA LEIKKEJÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSAINVÄLISIÄ PELEJÄ JA LEIKKEJÄ"

Transkriptio

1 KANSAINVÄLISIÄ PELEJÄ JA LEIKKEJÄ Intia: Pyyhekumiviesti Aasia Leikkijät istuvat riveissä. Rivin toiseen päähän asetetaan pyyhekumi. Leikkijän tehtävänä on ottaa pyyhekumi käteensä, nostaa se päänsä päälle ja vaihtaa siellä toiseen käteen ja laskea sitten kumi itsensä ja vieressä istuvan leikkijän väliin. Seuraava leikkijä toistaa saman. Nopein rivi voittaa. Asukasluku: 1,2 miljardia Pääkaupunki: New Delhi Kieli: hindi, englanti ja 22 kansallista kieltä Valuutta: rupia Saksa: Tuli, vesi, hiekkamyrsky Valitaan yksi leikkijöistä huutajaksi ja rajataan leikille alue esim. pihalla sellainen alue, jossa on penkkejä tms. joiden päälle voi kiivetä. Kun huutajaksi valittu huutaa TULI, muiden leikkijöiden pitää juosta ennalta sovitulle alueelle esim. alueen keskelle tai nurkkaan. Kun huudetaan VESI leikkijöiden tulee kiivetä johonkin niin, että jalat eivät kosketa maata. Kun huudetaan hiekkamyrsky kaikkien tulee mennä maahan makaamaan. Se kuka on viimeisenä ehtinyt määrättyyn paikkaan/ asentoon, putoaa pelistä pois. Leikitään kunnes, voittaja eli viimeiseksi jäänyt, on selvillä. Asukasluku: 82 miljoonaa Pääkaupunki: Berliini Kieli: saksa Valuutta: euro

2 Saksa: Hippa ja hotspot Valitaan jokin tietty alue tai esim. ovi, johon leikkijät yrittävät ehtiä, ennen kuin heidät saadaan kiinni. Kiinniottaja laskee viiteenkymmeneen, sillä välin muut piiloutuvat. Kiinniottaja yrittää koskettaa leikkijöitä ennen kuin he ehtivät turvapaikkaan. Jos leikkijä ehtii turvaan ennen kuin hänet saadaan kiinni, hän on pelastunut. Jos leikkijä saadaan kiinni ennen turvapaikkaan ehtimistä hänestä tulee myös kiinniottaja ja he yrittävät saada kiinni yhdessä muita leikkijöitä. Leikki loppuu kun kaikki leikkijät ovat joko turva-alueella tai jääneet kiinni. Asukasluku: 82 miljoonaa Pääkaupunki: Berliini Kieli: saksa Valuutta: euro Nepal: Apina ja turistit Aasia Leikkijät jakautuvat kahteen osaan, jotka asettuvat kahdeksi riviksi kolmen metrin päähän toisistaan. Toinen ryhmä on turisteja, jotka katselevat toisen ryhmän apinoita. Ohjaaja kuiskaa jokaiselle apinalle, ketä turistia tämän pitää matkia. Ihmiset liikehtivät ja ilveilevät, ja apinat toistavat oman turistinsa liikehdinnän niin hyvin kuin pystyvät. Kun turisti arvaa, kuka apinoista matkii häntä, hän kysyy apinalta, onko oikeassa. Kun kaikki turistit ovat selvittäneet oman apinansa, vuoroja vaihdetaan. Ohjaaja voi myös jakaa parit antamalla turistien nimet kirjoitettuina lapuille. Asukasluku: 30 miljoonaa Pääkaupunki: Katmandu Kieli: nepalin kieli Valuutta: Nepalin rupia

3 Chile: Kuka se on? Etelä-Amerikka Leikkijät muodostavat jonon. Kun jono on valmis jonon ensimmäisenä olevaa leikkijää lukuun ottamatta muut vaihtavat jonossa paikkaa. Jonon ensimmäisen tulee katsoa kokoajan eteenpäin (silmät voi sitoa). Jonon ensimmäinen esittää kolme kysymystä hänen takanaan seisovasta leikkijästä, joihin muut vastaavat kyllä tai ei. Esim. Onko hän tyttö? Onko hänellä silmälasit? Onko hänellä punaiset vaatteet? Tämän jälkeen jonon ensimmäisen tulee arvata, kuka hänen takanaan seisoo. Jos hän arvaa oikein, takana seisseestä tulee uusi arvaaja. Jos hän arvaa väärin, hän saa kaksi arvausta lisää (tai miten sovitaan) Jos hän ei vieläkään arvaa, valitaan uusi arvaaja muun porukan joukosta ja leikki alkaa alusta. Asukasluku: 17 miljoonaa Pääkaupunki: Santiago Kieli: Espanja Valuutta: peso Australia: Hait ja Kalat Australia Valitaan kolme haita, muut ovat kaloja. Merkitään kentän päätyihin kalojen turva-alue, jossa kalat uivat. Kentän keskeltä valitaan alue kolmelle haille. Kalat yrittävät uida alueen toiseen päähän jäämättä kiinni, jolloin hait poistuvat alueeltaan ja yrittävät ottaa kaloja kiinni. Kun hai saa kalan kiinni, hänestä tulee merilevää ja hän jää seisomaan paikalleen. Merilevät auttavat haita ottamaan kaloja kiinni. Kun hai tai merilevä saa kalan kiinni hänestä tulee merilevää. Leikki loppuu kun kaikki kalat ovat muuttuneet merileväksi. Asukasluku: 22 miljoonaa Pääkaupunki: Canberra Kieli: englanti Valuutta: Australian dollari

4 USA: Palloviesti (Pass the ball) Pohjois-Amerikka Muodostetaan kaksi yhtä pitkää jonoa. Jonon ensimmäisellä on pallo, jonka hän ojentaa toisena olevalle päänsä yli. Toisena oleva puolestaan antaa pallon kolmannelle jalkojensa alta. Kolmas ottaa pallon ja antaa sen päänsä yli neljännelle, joka ojentaa taas pallon eteenpäin jalkojensa alta. Kisan voittaa joukkue, jonka pallo on ensin jonon viimeisellä ylösnostettuna. Vaihtoehto: viimeisenä oleva juoksee pallon saatuaan ensimmäiseksi ja pallo lähtee liikkeelle kuten ensimmäiselläkin kierroksella. Voidaan sopia esim. että se joukkue voittaa kenen pallo on kiertänyt ensimmäisenä jonon läpi kolme kertaa. Asukasluku: 308 miljoonaa Pääkaupunki: Washington DC Kieli: ei virallista kieltä, paljon englantia puhuvia Valuutta: Yhdysvaltain dollari Kuuba: Papin hattu Pohjois-Amerikka Leikkijät istuvat piirissä ja leikinohjaaja seisoo keskellä. Ohjaaja sanoo: Pappi on hukannut hattunsa. Sanotaan että joku leikkijöistä on sen löytänyt ja kätkenyt. En tiedä, kuka se on, mutta luulen, että se on Kaisa. Samalla hän näyttää Kaisaa sormellaan. Kaisa ei saa puhua eikä hymyillä, vaan hänen on päätään ravistamalla kiellettävä syyllisyytensä ja näytettävä sormella jotakin toista, joka vuorostaan kieltää ja näyttää jotakuta muuta. Leikin tarkoituksena on saada joku nauramaan tai hymyilemään. Niiden jotka erehtyvät, on suoritettava jokin tehtävä/ tultava keskelle seuraavaksi. Asukasluku: 11,5 miljoonaa Pääkaupunki: Havanna Kieli: espanja Valuutta: Kuuban peso

5 Angola: Numerot Afrikka Tässä leikissä on yksi leikinjohtaja ja hän huutelee eri numeroita, ei kuitenkaan suurempia kuin leikkijöiden yhteismäärä. Leikkijöiden tehtävänä on muodostaa ryhmiä, joissa on numeroiden mukainen määrä henkilöitä. Kun ryhmät on muodostettu, huutaa leikinjohtaja välittömästi seuraavan numeron. Asukasluku: 18 miljoonaa Pääkaupunki: Luanda Kieli: portugali Valuutta: Kwanza Afganistan: Portsari (Doorkeeper) Aasia Leikkijät seisovat ympyrässä jalat erillään. Yksi leikkijöistä on piirin keskellä. Piirin keskellä oleva leikkijä yrittää saada vieritettyä pallon jonkin leikkijän jalkojen välistä. Leikkijät voivat estää tämän laittamalla nopeasti jalkansa yhteen kun pallo tulee heitä kohti. Se, jonka jalkojen välistä pallo pääsee läpi, tulee keskelle ja yrittää vuorostaan saada palloa jonkun jalkojen välistä läpi. Asukasluku: 30,4 miljoonaa Pääkaupunki: Kabul Kieli: pastu (afgaani), dari Valuutta: Afghani

6 Suomi: Viimeinen pari uunista ulos Leikkijät valitsevat leikkipaikakseen tasaisen alueen. Leikkijöitä on pariton luku. Leikkijät seisovat pareittain. Pariton leikkijä seisoo jonon edessä selin toisiin ja huutaa: "Viimeinen pari uunista ulos!" Silloin viimeisenä olevat lähtevät juoksemaan omaa puoltaan eteenpäin ja yrittävät tavoittaa parinsa. Edessä oleva pariton yrittää saada kiinni toisen juoksijoista omaksi parikseen. Jos hän onnistuu ennen kuin takaa-ajettavat ehtivät koskettaa toisiaan, heistä tulee uusi pari jonon etupäähän. Yksin jäänyt juoksija on vuorostaan huutaja. Ellei pariton saa kiinni ja parilliset koskettavat toisiaan huutaa pariton niin kauan, että onnistuu saada jonkun pariksi itselleen. Asukasluku: 5,4 miljoonaa Pääkaupunki: Helsinki Kieli: suomi, ruotsi Valuutta: Euro Nicaragua: Lippuleikki Pohjois-Amerikka Leikkijöistä muodostetaan kaksi ryhmää. Molemmat ryhmät muodostavat rivin niin, että ryhmät ovat vastakkain noin 5 metrin päässä toisistaan. Kaikki laskevat yhdessä espanjaksi UNO, DOS, TRES! Lipunkantaja lähtee juoksemaan vastakkaisen leikkijän luo, jolla antaa lipun. Lipun tuonut jää tyhjälle paikalle ja paikalta lähtenyt vie lipun vastakkaisen ryhmän rivin toisena olevalle leikkijälle. Tämä jatkuu niin kauan kunnes lippu on kädessä viimeisellä leikkijällä. Ohjaaja voi ottaa aikaa ja ryhmä voi yrittää parantaa omaa tulostaan seuraavalla kierroksella. Asukasluku: 5,9 miljoonaa Pääkaupunki: Managua Kieli: espanja Valuutta: córdoba

7 Ghana: Antokyie (muistuttaa tervapataa) Afrikka Leikkijä kyykistyvät ympyrän muotoon. Yksi leikkijöistä juoksee ympyrän ulkolaitaa pitäen kädessään pelivälinettä (tikku, käpy tms.). Haluamanaan ajankohtana hän pudottaa esineen jonkun pelaajan selän taakse. Henkilö, jonka taakse esine on pudotettu nostaa esineen ja yrittää saada juoksijan kiinni ennen kuin tämä ehtii juosta ringin ympäri. Jo pudottaja saadaan kiinni, hän jatkaa pudottajana. Jos ei, kiinniottajasta tulee pudottaja. Asukasluku: 25,2 miljoonaa Pääkaupunki: Accra Kieli: englanti Valuutta: cedi Meksiko: Kirvesmiehet, kaivosmiehet, kardinaalit (Carpenteros, carboneros, cardinales) Pohjois-Amerikka Joukkueet asettuvat kahteen riviin noin 1 m päähän toisistaan. Molempien rivien taakse 5-10 m päähän piirretään viivat. Valitaan johtaja. Toinen rivi nimetään kirvesmiehiksi, toinen kaivosmiehiksi. Kun johtaja huutaa kirvesmiehet, tämä joukkue kääntyy ympäri ja yrittää juosta heidän takanaan olevalle viivalle. Toinen joukkue yrittää ottaa kirvesmiehiä kiinni, ennen kuin he ehtivät viivalle. Jos huudetaan kaivosmiehet he lähtevät juoksemaan karkuun. Jos johtaja huutaa kardinaalit, kaikkien tulisi jäädä paikoilleen. Jos leikkijä tuolloin lähtee juoksemaan tai jää kiinni karkuun juostessa, hänestä tulee johtaja. Jos jää monta, valitaan yksi. Johtaja tulee leikkiin tyhjäksi jääneelle paikalle. Voidaan pelata myös kilpailuna niin, että kiinnijäänyt tai väärään aikaan liikkunut putoaa pois ja se joukkue keneltä loppuu pelaajat, häviää. Asukasluku: 112,5 miljoonaa Pääkaupunki: México Kieli: espanja Valuutta: Meksikon peso

8 Australia: Australialainen jalkapallo (mukautettu versio) Australia Ryhmä jaetaan kahtia ja molemmille joukkueille osoitetaan omat kenttäpuoliskot. Toinen joukkue saa peliliivit. Koko joukkue on yhtä aikaa kentällä. Peli alkaa kun pelaajat ovat omilla kenttäpuoliskoillaan. Tuomari pompauttaa pallon keskiviivalla niin, että lähimpänä olevat pelaajat yrittävät lyödä pallon oman joukkueen pelaajalle. Palloa ei saa ottaa tässä kohtaa kiinni. Sama toistuu maalin jälkeen. Pelin aikana yritetään tehdä mahdollisimman monta maalia. Palloa saa kuljettaa käsissä, mutta se täytyy pompauttaa maahan muutaman metrin välein. Palloa voi syöttää pelaajalta toiselle suoraan käsistä potkaisemalla (punt-kicking) tai lyömällä sitä nyrkillä toisesta kädestä (handballing). Maaliksi hyväksytään vain käsistä potkaistu maali. Pallon tulee käydä ainakin kolmella oman joukkueen pelaajalla ennen maalin tekoa, jotta maali hyväksytään. Asukasluku: 22 miljoonaa Pääkaupunki: Canberra Kieli: englanti Valuutta: Australian dollari USA: Ketjuhippa Pohjois-Amerikka Valitaan leikkijöiden joukosta yksi hippa. Muut yrittävät juosta hippaa karkuun. Kun hippa saa jonkun leikkijöistä kiinni, hän ottaa tätä kädestä ja he jatkavat kiinniottamista yhdessä. Kun seuraava jää kiinni, hän liittyy ketjun jatkoksi. Näin jatkuu kunnes kaikki on saatu kiinni ja kaikki ovat ketjussa mukana. Asukasluku: 308 miljoonaa Pääkaupunki: Washington DC Kieli: ei virallista kieltä, paljon englantia puhuvia Valuutta: Yhdysvaltain dollari

9 Bolivia: Tikkuleikki Etelä-Amerikka Maahan laitetaan pystyyn noin miehen peukalon paksuinen 15 cm pitkä tikku. Vedetään viiva metrin päähän tikusta ja vedetään vielä viisi viivaa aina metrin kauemmaksi edellisestä viivasta. Leikkijät asettuvat seisomaan ensimmäiselle viivalle ja koettavat heittää pienellä kivellä tikkua. Se leikkijä, jonka kivi sattuu tikkuun, siirtyy välittömästi seuraavalle viivalle heittämään. Jos hän ei joltakin viivalta osu tikkuun, hän siirtyy syrjään odottamaan. Seuraavalla vuorolla hän heittää siltä viivalta, jolla viimeksi epäonnistui. Se leikkijä, joka ensimmäiseksi pääsee kuudennelle viivalle ja sieltä osuu tikkuun, on voittaja. (Jos monta leikkijää, voidaan tehdä useampi jono) Asukasluku: 10 miljoonaa Pääkaupunki: Sucre (perustuslain mukaan) La Paz (hallinnollinen pääkaupunki) Kieli: espanja (60%) ja monta monta muuta Valuutta: Boliviano Tansania: Nago-pullopeli Afrikka Neljä pelaajaa. Välineet: pallo, pullo ja paljon hiekkaa. Neljä osallistujaa jakaantuu kahteen puolueeseen. Toinen pari saa pallon ja he asettuvat noin 5-10 metrin päähän toisistaan. Toinen pari asettuu istumaan edellisten väliin. He täyttävät pulloa hiekalla samanaikaisesti kun kaksi ensin mainittua lasta heittelevät palloa toisilleen. Pallo heitetään yhteensä kymmenen kertaa ja tänä aikana pullon pitäisi tulla täyteen. Mikäli näin ei käy, ovat pallon heittäjät voittaneet. Hävinneet aloittavat jälleen mahdollisimman nopeasti pullon täyttämisen. Ehtiessään täyttää pullon ajoissa he ovat voittaneet ja siirtyvät pallon heittäjiksi. Asukasluku: 44 miljoonaa Pääkaupunki: Dodoma Kieli: swahili, englanti Valuutta: Tansanian sillinki

10 Suomi: Dino ( peili) Leikkialueeksi pihalle piirretään kaksi samansuuntaista viivaa n. 15 askeleen päähän toisistaan. Yksi leikkijöistä on peili, hän asettuu toisen raja viivan taakse. Muut leikkijät asettuvat toisen rajaviivan taakse. Kun peili kääntyy selin toisiin leikkijöihin, saavat nämä lähteä kävelemään kohti peiliä. Heidän on koko ajan tarkkailtava peiliä, joka voi kääntyä milloin tahansa muihin leikkijöihin päin. Peilin kääntyessä on leikkijöiden pysähdyttävä. Peilinä olevan ei saa nähdä muiden etenemistä. Se, jonka etenemisen peili huomaa, joutuu palaamaan rajaviivan taakse. Se leikkijä, joka onnistuu salaa kulkemalla päästä ensiksi peilin luo, on seuraavalla kerralla peilinä. Asukasluku: 5,4 miljoonaa Pääkaupunki: Helsinki Kieli: suomi, ruotsi Valuutta: Euro Japani: Dorokei Aasia Jaetaan leikkijät kahteen joukkueeseen rosvoihin (Dorobo) ja poliiseihin (Keiatsu) ja sovitaan vankilan paikka, esim. maahan piirretty tai puun ympärys. Rosvot asettuvat vankilaan ja poliisit laittavat aarteen sovittuun paikkaan. Poliisien tehtävä on ottaa rosvot kiinni ja saada heidät vankilaan. Rosvot puolestaan yrittävät varastaa poliisien aarteen. Kun rosvo saadaan kiinni, joutuu hän vankilaan. Vapaana juoksevat rosvot voivat pelastaa vangitut rosvot koskettamalla. Peli päättyy kun kaikki rosvot on saatu kiinni tai rosvot onnistuvat sieppaamaan poliisien vartioiman aarteen. Taktiikka kuntoon!! Asukasluku: 127 miljoonaa Pääkaupunki: Tokio Kieli: japani Valuutta: Jeni

11 Tanska: Myrskyinen meri Leikkijät valitsevat itselleen parin ja piirtävät itselleen maahan pienen alueen asunnokseen. Kun kaikkien asunto on piirretty, parit ottavat toisiaan kädestä kiinni ja valitsevat itselleen jonkin kalan nimen. "Kalastajapari" seisoo keskellä, josta he alkavat marssia ympäriinsä ja luetella kalojen nimiä. Kun jonkun parin nimi huudetaan, on sen juostava kalastajien taakse ja alettava marssia heidän perässään. Kun kalastajapari on maininnut kaikki muistamansa kalojen nimet, he huutavat: "Merellä on myrsky!" Silloin kaikkien kalaparien on juostava minne tahansa tyhjään liidulla piirrettyyn asuntoon. Se pari, joka ei ehdi mihinkään asuntoon, joutuu kodittomaksi ja siitä tulee kalastajapari. Asukasluku: 5,5 miljoonaa Pääkaupunki: Kööpenhamina Valuutta: Tanskan kruunu Kieli: tanska Suomi: Polttopallo Piirretään iso ympyrä. Yksi leikkijöistä on polttaja muut menevät ympyrän sisälle. Polttaja yrittää osua pallolla ympyrän sisällä oleviin joko vartaloon tai jalkoihin. Se, johon pallo osuu, joutuu polttajan apuriksi. Voittaja on se, joka viimeisenä on ympyrän sisällä, ja hän pääsee seuraavaksi polttajaksi. Asukasluku: 5,4 miljoonaa Pääkaupunki: Helsinki Kieli: suomi, ruotsi Valuutta: Euro

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee

Lisätiedot

Alku ja lämmittelyleikit

Alku ja lämmittelyleikit Alku ja lämmittelyleikit EVOLUUTIOLEIKKI Evoluutioleikissä kaikki leikkijät aloittavat Ameeba tasolta ja tekevät käsillään sammakon uintiliikettä ja huutavat Ameeba Ameeba!, kun kaksi ameebaa kohtaa, he

Lisätiedot

Palloleikit ja pelit HIRVEN METSÄSTYS

Palloleikit ja pelit HIRVEN METSÄSTYS Palloleikit ja pelit HIRVEN METSÄSTYS Peliin osallistujat jaetaan kahteen joukkueeseen, metsästäjiin ja hirviin. Metsästäjät ovat keskellä salia merkityllä alueella. Hirvet juoksevat salia ympäri. Mikäli

Lisätiedot

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ

VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ LYHYESTI VIISIPALLOSTA Viisipallo muistuttaa pohjimmiltaan paljon polttopalloa: Siinä on sisäjoukkue ja ulkojoukkue. Sisäjoukkue lyö pallon

Lisätiedot

Piia Kurki 2016. HANMOODO Leikinomaisia kuntoharjoituksia ja lajiharjoitteita

Piia Kurki 2016. HANMOODO Leikinomaisia kuntoharjoituksia ja lajiharjoitteita Piia Kurki 2016 HANMOODO Leikinomaisia kuntoharjoituksia ja lajiharjoitteita Tekniikkajonot Muodostetaan joukkueita. Joukkueen jäsenet asettuvat peräkkäin jonoon. Tehtävästä tekniikasta riippuen välimatka

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto.

Yleismotoriikka 1. Koordinaatio PISTETYÖSKENTELY. Kehonhallinta Keräponnistukset. Kehonhallinta Kuperkeikka eteenpäin *matto. PISTETYÖSKENTELY Kuperkeikka eteenpäin Yleismotoriikka 1 Lähdetään kyykystä jalat vierekkäin, kämmenet matossa. Leuka painetaan rintaan, ponnistetaan jalat suoriksi ja asetetaan takaraivo maahan. Rullataan

Lisätiedot

Säännöt. Pelivalmistelut

Säännöt. Pelivalmistelut Haasteet Haasteet 1. Lusikka kuppiin 2. Posse Pong 3. Räkäpallo 4. Syömäpuikkohaaste 5. hamsteriposket 6. Lattian kautta kuppiin 7. Korttipalapeli 8. Lajitteluhaaste 9. Pingis ristinolla 10. Lusikkaflipperi

Lisätiedot

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min)

TELINERATA. Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Ikäryhmä 9-12-vuotiaat, 1 osio (10 min) Salipallo/ikuisuuspolttopallo Polttopallosta johdettu leikki, jossa on enemmän toimintaa. Toimintamuoto Pelit ja leikit Kesto 10 min Liikuntataidot Juokseminen,

Lisätiedot

Palloultimate Soveltaminen:

Palloultimate Soveltaminen: Liikuntaseikkailu Liikuntavinkit2013 Palloultimate Peliä pelataan suurehkolla kentällä, ulkona alueeksi sopii esimerkiksi puolikas jalkapallokenttä. Kentän molemmissa päädyissä on koko kentän levyinen

Lisätiedot

Muista harjoituksissa aina: - Ohjaaja on leikin keskellä - ole esillä, älä tiellä tai syrjässä

Muista harjoituksissa aina: - Ohjaaja on leikin keskellä - ole esillä, älä tiellä tai syrjässä Muuramen Yritys ry Salibandy Listassa olevat leikit ovat pallon kanssa tai ilman tehtäviä leikkiä. Mukana on myös kaksi alkeisharjoitusta (kulmista ja pujottelukisa), joita voi käyttää leikkien tukena

Lisätiedot

1. Kentän Kuningas. Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen

1. Kentän Kuningas. Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen 1. Kentän Kuningas Pallon hallinta, kuljettaminen ja suojaaminen Toimintamuoto: Pelit ja leikit Kesto väh: 10 min Liikuntataidot: Juokseminen, kuljettaminen, koukistaminen-ojentaminen, pallonhallinta maassa/ilmassa,

Lisätiedot

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta

Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin

Lisätiedot

Hampurilainen Ravirata Tyynyralli Solmu Kameli(poni)leikki Jeesuksen aasi- leikki Juudas-hippa

Hampurilainen Ravirata Tyynyralli Solmu Kameli(poni)leikki Jeesuksen aasi- leikki Juudas-hippa LEIKKIPANKKI Hampurilainen Kaikki istuvat piirissä tuoleilla ja sitten sanotaan esim. että jos sinulla on villasukat jalassa, siirry 4 tuolia vasemmalle. Jos joku istuu jo siinä tuolissa, pitää istua sen

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 90min 1

LIPPUPALLODEMO 90min 1 LIPPUPALLODEMO 90min 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2.OPETUSKESKUSTELU a) OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

1. PALLON KÄSITTELY. Alkutoimet & Lämmittely. Opetettava asia. Viitepelit

1. PALLON KÄSITTELY. Alkutoimet & Lämmittely. Opetettava asia. Viitepelit 1. PALLON KÄSITTELY Tavoitteet: Tutustuminen ja totuttautuminen palloon tuttujen viitepelien avulla. Liputtamisen perusteet Alkutoimet & Lämmittely Lipunryöstäjät Kiinniottaja keskellä kenttää, esim. SET,

Lisätiedot

- pallon tarkkuusheitto ( esim. sulkapallon heittäminen yläkautta korilevyyn tai esteen yli)

- pallon tarkkuusheitto ( esim. sulkapallon heittäminen yläkautta korilevyyn tai esteen yli) Jonot mataliksi pesäpallo 3-6 lk. PELI 1. Pesishippa Välineet: räpylöitä, palloja, mailoja ja kartioita Leikitään pesishippaa, jossa hipan tehtävänä on saada mahdollisimman monta ryhmäläistä kiinni. Kenttäalue

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kurlausvälineet Kurlauskenttä Pelin kulku Rikkeet ja rangaistukset Kurlauksen eri versiot... 6

SISÄLTÖ. Kurlausvälineet Kurlauskenttä Pelin kulku Rikkeet ja rangaistukset Kurlauksen eri versiot... 6 SISÄLTÖ Kurlausvälineet.... 2 Kurlauskenttä... 3 Pelin kulku.... 4 Rikkeet ja rangaistukset... 5 Kurlauksen eri versiot... 6 Kurlausvälineet Kurlauspallot ovat tehty koivusta ja niiden läpimitta on n.

Lisätiedot

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja.

1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä ja palloja. KARAMBOLEN SÄÄNNÖT Kolmen vallin kara Yhden vallin kara Suora kara - Cadre YHTEISET SÄÄNNÖT KAIKILLE PELIMUODOILLE 1 PÖYDÄT JA PALLOT 1. Kilpailuissa tulee käyttää Suomen Biljardiliiton hyväksymiä pöytiä

Lisätiedot

PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE.

PuMu D-TYTÖT Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. PuMu D-TYTÖT 2013 Ensimmäinen ja tärkein sääntö koko pesäpallossa, olit sitten ulkopelissä tai sisäpelissä, on: TIEDÄ AINA TILANNE. Onko 1-tilanne, 2-tilanne, 3-tilanne, 1-3-tilanne, 2-3-tilanne, ajolähtö

Lisätiedot

Leikkejä kasvimaalle. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry

Leikkejä kasvimaalle. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry Leikkejä kasvimaalle Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry NIMI- JA TUTUSTUMISLEIKIT Läpsy Keskelle valittu leikkijä yrittää ehtiä "läimäyttämään" esim. pehmeällä sanomalehti rullalla sitä kenen nimi on

Lisätiedot

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,

Lisätiedot

Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta

Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta Coerver harjoitus 1: Pallonhallinta Pelaajamuodostelma 1) Paikallaan juoksu pallo jalkojen välissä. (polvet hieman koukussa) 2) Tikkaus pallon syöttely jalkojen välissä mahd. nopeasti (kisa: lasketaan

Lisätiedot

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016

LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 LIIKKUVA KOULU-SEMINAARIN LQ-OHJELMAN WORKSHOP (45 min) 13.4.2016 Lions Quest elämisentaitoja-ohjelman pääkouluttaja Ulla Sirviö-Hyttinen TAVOITE: Jokainen meistä tarvitsee tunteen siitä, että kuulumme

Lisätiedot

KIEKKOHEITOT RYSTYHEITTO

KIEKKOHEITOT RYSTYHEITTO KIEKKOHEITOT RYSTYHEITTO Peukalo on kiekon päällä, ja muut sormet ovat kiekon alapinnalla. Alapinnalla olevat sormet taivutetaan niin, että sormenpäät koskettavat kiekon sisäreunaa. Seiso heittokäden kylki

Lisätiedot

3m-5m. T: kuljettaminen, kääntyminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali

3m-5m. T: kuljettaminen, kääntyminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali Kenttäalue: LIIKUNTASALI tai ¼ tekonurmikenttä JA KÄÄNTYMINEN 3m-5m 5m 5m 3m-5m TAITO A (0 ): kääntyminen kuljettaminen merkkikiekolle, pysähtyminen ja kääntyminen seuraavaa merkkiä kohti kääntyminen ilman

Lisätiedot

LEIKI USKO TODEKSI Kristillisiä leikkejä leikki-ikäisille

LEIKI USKO TODEKSI Kristillisiä leikkejä leikki-ikäisille Tämän leikkivihkon leikit on tarkoitettu tukemaan lasten kristillistä kasvatusta seurakunnissa, kotona, koulussa, kerhoissa tai päiväkodissa. Leikkien avulla lapsi pääsee itse elämään Raamatun kertomuksia

Lisätiedot

P97 seututaitokoulu (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit

P97 seututaitokoulu (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit P97 seututaitokoulu 29.12 2007 (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.10 min -Taitokujat 2 kpl, n.20 min -Pienpelit lohkoissa 1-5 15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten.

Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten. 1 PROMOOTIOTANSSIT 2012, LAPIN YLIOPISTO POLONEESI Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten. Poloneesiaskel:

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kurlausvälineet Kurlauskenttä Pelin kulku Rikkeet ja rangaistukset Kurlauksen eri versiot... 6

SISÄLTÖ. Kurlausvälineet Kurlauskenttä Pelin kulku Rikkeet ja rangaistukset Kurlauksen eri versiot... 6 SISÄLTÖ Kurlausvälineet.... 2 Kurlauskenttä... 3 Pelin kulku.... 4 Rikkeet ja rangaistukset... 5 Kurlauksen eri versiot... 6 Kurlauksen taktiikkaa... 7 1 Kurlausvälineet Kurlauspallot ovat tehty koivusta

Lisätiedot

... 5 ... 5 ... 5 ... 6 ... 7 ... 8 ... 8 ... 9 ... 11 ... 12

... 5 ... 5 ... 5 ... 6 ... 7 ... 8 ... 8 ... 9 ... 11 ... 12 BILJARDI 2 3 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 5 1.1 KOLMIO/ 9-KEHIKKO... 5 2. PELIN ALOITUS... 5 3. LYÖNTIVUORON VAIHTO... 5 4. VIRHELYÖNNIT... 6 4.1 ERILAISET VIRHEET... 6 4.2 RANGAISTUS VIRHEESTÄ... 7

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee Oikea vastaus B ja

Lisätiedot

SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! PIHASEIKKAILU

SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! PIHASEIKKAILU 1 SUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! Yrittäkää kaataa keilaämpärit kumoon potkaisemalla. Kokeilkaa molemmilla jaloilla. Isompaa palloa on helpompi potkaista. 1 TUPLASUPERPOTKU ÄMPÄRIT KUMOON! Tehkää tuplasuperpotku!

Lisätiedot

RANTALENTIS- SA A NNÖ T

RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTIS- SA A NNÖ T RANTALENTOPALLOTURNAUS LAUANTAINA 27.6.2015 PAUKARLAHDEN KYLÄYHDISTYS 27.6.2015 Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN

Lisätiedot

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY

RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat Oikea vastaus B ja C GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista

Lisätiedot

Koululentistä ikäluokittain

Koululentistä ikäluokittain Koululentistä ikäluokittain AT OK U L 56 MALLIOPPITUNNIT Välineet: vat lyhyempiä PALLOT EMPUT noin 15 min Heitot tehdään omalla pallolla tai vuorotellen parin kanssa: pomppua) Tehdään noin 1015 kertaa

Lisätiedot

LYÖNTIMYLLY PESIS. Suomen Pesäpalloliitto ry

LYÖNTIMYLLY PESIS. Suomen Pesäpalloliitto ry LYÖNTIMYLLY PESIS 1 PELI-IDEA Lyöntimyllyssä pelaa kaksi 4-6 hengen joukkuetta. Joukkueiden tavoitteena on tehdä pisteitä. Pisteiden määrä ratkaisee jakson voiton. Jakso päättyy, kun toisella joukkueella

Lisätiedot

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min)

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min) 8. P97 seututaitokoulu 26.1 2008 (1h,45min) -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.15 min -Nopeus ketteryys harjoituksen alussa, n.15 min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 max.15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

TESTIOHJEET APM- TESTIÄ VARTEN

TESTIOHJEET APM- TESTIÄ VARTEN TESTIOHJEET APM- TESTIÄ VARTEN HAVAINTOMOTORISET TAIDOT 1. Itsensä tunnistaminen: - Mikä on sinun nimesi? Tulos on KYLLÄ jos lapsi tietää nimensä ja EI jos hän ei tiedä sitä. - Tässä on peili. Kuka sieltä

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja 2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja Tavoite: Oppilaat oppivat löytämään ja tunnistamaan ekosysteemipalveluja Vaikeusaste: vaikea Aineisto: - Jokaiselle ryhmälle digikamera tai puhelinkamera - Kannettava

Lisätiedot

Juomaksi käy mikä tahansa alkoholijuoma, jossa on tilavuudeltaan 4-7% alkoholia.

Juomaksi käy mikä tahansa alkoholijuoma, jossa on tilavuudeltaan 4-7% alkoholia. Beer pong on juomapeli, jossa tarkoituksena on saada vastustaja juomaan juomansa. Pelit pelataan joukkueissa. Kussakin joukkueessa on aina kaksi pelaajaa ja kussakin pelissä aina kaksi joukkuetta. Turnauspelien

Lisätiedot

Kaikki Pelissätehtäväkortit

Kaikki Pelissätehtäväkortit Kaikki Pelissätehtäväkortit 1. Salmiakkikuljetus Lapsi kuljettaa salmiakkiruudun ympäri ensin toiseen suuntaan ja sitten toiseen suuntaan. Pelaajan tulee käyttää vasenta ja oikeaa jalkaa. Toinen ja neljäs

Lisätiedot

HYÖKKÄYKSEN NUMEROINTI

HYÖKKÄYKSEN NUMEROINTI HYÖKKÄYKSEN NUMEROINTI JUOKSUPELI KESKELTÄ Dive Dive-peleissä keskushyökkääjällä ei ole lead blokkaajaa. Tällöin pallollinen keskushyökkääjä iskee, sukeltaa nopeasti aloituslinjan juoksureikään hyvin nopeasti.

Lisätiedot

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017

LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 LIIKUNTALUOKAN SOVELTUVUUSTESTIT 2017 A. FYSIIKKA 1. Voima (etunojapunnerrus rintakehä nyrkkiä koskettaen) Suoritusohjeet: Oikeaa suoritustekniikkaa saa kokeilla kaksi toistoa. Lähtöasento on etunoja,

Lisätiedot

OHJELMOINTIKERHO. 1. KERTA: Tervetuloa ohjelmointikerhoon! Alkuvalmistelut ennen kerhoa

OHJELMOINTIKERHO. 1. KERTA: Tervetuloa ohjelmointikerhoon! Alkuvalmistelut ennen kerhoa OHJELMOINTIKERHO Alkuvalmistelut ennen kerhoa Kerholaisille luodaan tunnukset www.code.org sivustolle. Toisen ohjaajan tulee luoda Opettajatunnukset sekä oppilastunnukset kerholaisille. Tunnistuksena on

Lisätiedot

LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE

LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE LIPPUPALLOTUOMARIN PIKASÄÄNTÖKOE 1. Ottelun aikana saa blokata eli estää muita pelaajia asettumalla koripallon tapaan scriiniin. 2. Puolustava joukkue saa syötönkatkon ja palauttaa pallon 4 jaardin päähän

Lisätiedot

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA D -IKÄISTEN HARJOITTELUA VERYTTELYT niveljumppa Erityisen tärkeitä kaikki käsien heilautukset, olkapäiden rentouden kehittämiseen paljon aikaa. Matkitaan rennosti iskulyönnin käsien vientiä ylös ja liikettä

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY

SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 56 LUOKKIEN FUTSALTURNAUS 2010 Aika: Maanantaina 18.1.2010 Paikka: Pirkkahalli, Dhalli kentät no 3 ja 4, Ahalli kentät no 1 ja 2(jalkapallokenttä, mutta nappikset

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA ALKUPOTKU JA PELIN JATKAMINEN JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2010 Ottelun alku Ennen ottelun alkua kenttäpuoli arvotaan kolikon heitolla. Veikkauksen voittaja saa valita kenttäpuolen. Vastajoukkue saa oikeuden

Lisätiedot

Näkökulmia taidon oppimiseen: Kaaos kotoisaksi. Nuorisovalmennusseminaari, Susi Training Center

Näkökulmia taidon oppimiseen: Kaaos kotoisaksi. Nuorisovalmennusseminaari, Susi Training Center Näkökulmia taidon oppimiseen: Kaaos kotoisaksi Nuorisovalmennusseminaari, Susi Training Center 15.1.2016 @Jyri_Lohikoski Taidonoppiminen Mindset Työkalut Päätöks enteko 2 Oppimisalue Mukavuusalue Ahdistus

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Yhden pelaajan pallokontrollitemput

Yhden pelaajan pallokontrollitemput Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi 10 x Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

3. Kunnianteko. kuljettava osaston sivustan ympäri. Yksityinen mies.

3. Kunnianteko. kuljettava osaston sivustan ympäri. Yksityinen mies. 25 Upseerin tai vääpelin tullessa tupaan huutaa mies, joka hänet ensiksi näkee:,,huomio!" Miehet menevät kaappiensa luo ja seisovat siinä, kunnes esimies heidät siitä vapauttaa. Tuvanvanhin ilmoittaa,

Lisätiedot

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 C- pojat ja C-tytöt 1. Haran potkutaitotesti 2. Lyhyt ja pitkä syöttö (paritaito) + haltuunotto 3. Kuljetus, syöttö ja laukaus (paritaito) Kilpailupallo: pallo

Lisätiedot

Kaiken maailman leikit. PLANGLOBAALIKOULU: Globaalien pihaleikkien ideapakka

Kaiken maailman leikit. PLANGLOBAALIKOULU: Globaalien pihaleikkien ideapakka Kaiken maailman leikit PLANGLOBAALIKOULU: Globaalien pihaleikkien ideapakka 32 PIHALEIKKIÄ MIKÄ Pihaleikkejä joka puolelta maailmaa lasten leikittäväksi Suomessa. MIKSI Lapsella on oikeus leikkiin ja vapaa-aikaan.

Lisätiedot

opas ryhmänvetäjälle

opas ryhmänvetäjälle opas ryhmänvetäjälle sisältää 114 leikin ohjeet Kuopion kaupungin nuorisopalveluiden nuorisonohjaajat, koostanut Janne Kuitu versio 1.1 (2007) 36 sivua 1 Tämän oppaan ryhmänvetäjille ovat tehneet Kuopion

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

SCHOOL TOUR TUNTIRAKENNE JA HARJOITTEET

SCHOOL TOUR TUNTIRAKENNE JA HARJOITTEET SCHOOL TOUR TUNTIRAKENNE JA HARJOITTEET Suomen Käsipalloliitto 2014 School Tour Käsipalloshown rakenne 1. Lajin ja henkilöiden esittely 2 min 2. Aloitusleikki esim. Lima ja keiju tai Kuka pelkää käsipalloilijaa

Lisätiedot

Opas omatoimiseen harjoitteluun

Opas omatoimiseen harjoitteluun Opas omatoimiseen harjoitteluun Muista myös taitopassi ja kuperkeikkapassi Tämä on opas omatoimiseen jalkapallotaitojen harjoitteluun. Oppaasta saat vinkkejä eri tekniikoiden opetteluun. Katso ja opi videolta

Lisätiedot

FUTIS-LIIGAN TAITOTEKNIIKKAKILPAILUT FUTIS LIIGAN TAITOKILPAILULAJIT Lajit ikäluokille

FUTIS-LIIGAN TAITOTEKNIIKKAKILPAILUT FUTIS LIIGAN TAITOKILPAILULAJIT Lajit ikäluokille FUTIS-LIIGAN TAITOTEKNIIKKAKILPAILUT KAUDELLA 2015 TAITOTEKNIIKKAKILPAILUT JÄRJESTETÄÄN PYYNIKIN KENTÄLLÄ SEURAAVASTI: klo 13.00 alkaen ikäluokat; F9 (2006), E10 (-05), E11(-04), D12 (-03), D13 (-02),

Lisätiedot

Harjoitus 1. TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1

Harjoitus 1. TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1 Harjoitus 1 TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1 Alkulämmittely. 20min Huuhkaja hippa ilman palloa 5min -Tarkoituksena ohittaa puolustaja ja lukea tila milloin mahdollisuus päästä läpi. Kannusta rohkeaan murtautumiseen.

Lisätiedot

1. Pihapelit ja -leikit

1. Pihapelit ja -leikit 1. Pihapelit ja -leikit Pihapelit ovat oiva tapa viettää aikaa ulkona ja niitä voi leikkiä monipuolisesti eri paikoissa. Monet pihapelit kestävät sukupolvelta toiselle, mutta osa vanhoista pihapeleistä

Lisätiedot

Mieti! Vaikeusasteen säätely onnistumisten mukaan, fyysiset edellytykset ja tavoitteet, taitoerojen tasaaminen kilpailtaessa.

Mieti! Vaikeusasteen säätely onnistumisten mukaan, fyysiset edellytykset ja tavoitteet, taitoerojen tasaaminen kilpailtaessa. 2. PALLOLEIKIT Mieti! Vaikeusasteen säätely onnistumisten mukaan, fyysiset edellytykset ja tavoitteet, taitoerojen tasaaminen kilpailtaessa. Pääpalloviesti Kussakin joukkueessa on 4-5 paria, jotka ovat

Lisätiedot

Paikalliskorotusten perusarvot toistaiseksi olevassa virkasuhteessa. Edustuston päällikkö (vaativuustasot 1-3) 36 950

Paikalliskorotusten perusarvot toistaiseksi olevassa virkasuhteessa. Edustuston päällikkö (vaativuustasot 1-3) 36 950 970 N:o 308 Liite 1 Paikalliskorotusten perusarvot toistaiseksi olevassa virkasuhteessa Virkanimike tai tehtävä Perusarvo euroa vuodessa Edustuston päällikkö (vaativuustasot 1-3) 36 950 Edustuston päällikkö

Lisätiedot

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,

Lisätiedot

Tasavallan presidentin asetus

Tasavallan presidentin asetus Tasavallan presidentin asetus Suomen ulkomaanedustustojen sijaintipaikoista ja konsulipalveluiden järjestämisestä ulkoasiainhallinnossa Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti säädetään ulkoasiainhallintolain

Lisätiedot

15m - 20m. T: kuljettaminen, pallon pysäyttäminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali

15m - 20m. T: kuljettaminen, pallon pysäyttäminen Kenttä: ¼ tai liikuntasali JA PYSÄHTYMINEN 1 8m - 4 1 3 2 15m - 20m 2 3 1 4 8m - TAITO 1A (10 ): kuljettaminen Lyhyt/pitkä kuljetus vastakkaiselle linjalle ja pysähtymineen viivalle/merkkikiekolle Kerrataan sama toiseen suuntaan

Lisätiedot

TÄRKEINTÄ ON LIIKKUMISEN ILO

TÄRKEINTÄ ON LIIKKUMISEN ILO MUISTAKAAHAN OHJAAJAT Lapsille testit ovat iloinen ja hauska mahdollisuus päästä kokeilemaan omia taitojaan. Te ohjaajat näytätte esimerkkiä, joten ilo ja innostus liikkeelle kun näytätte lapsille miten

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan. b) Olen liikkumatta ja puhumatta GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä sinun tulee huomioida, kun pelikaverisi lyö palloaan? a) Voin keskustella hänen kanssaan b) Olen liikkumatta ja puhumatta c) Katson mihin hänen pallonsa menee GOLFIN ETIKETTI 2 Miksi

Lisätiedot

KIRVES SÄÄNNÖT. Kamotskineiden talon säännöillä pelataan normaalilla maapakkosäännöllä, ei kuitenkaan ylimenopakolla Rantasalmelaisittain..

KIRVES SÄÄNNÖT. Kamotskineiden talon säännöillä pelataan normaalilla maapakkosäännöllä, ei kuitenkaan ylimenopakolla Rantasalmelaisittain.. KIRVES SÄÄNNÖT Yleistä Kamotskineiden talon säännöillä pelataan normaalilla maapakkosäännöllä, ei kuitenkaan ylimenopakolla Rantasalmelaisittain.. Pelaaja voi pelata ensimmäisellä kyselykierroksella pintavalttiin

Lisätiedot

Säännöt pähkinänkuoressa

Säännöt pähkinänkuoressa Säännöt pähkinänkuoressa Lentopallossa pyritään "tappamaan" pallo vastustajan kenttään ja toisaalta pitämään sitä elossa omalla kenttäpuolella. Pisteen voi hankkia myös lyömällä pallo vastustajan torjunnan

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Benjamin, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi,

Lisätiedot

Asuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori

Asuinalue (ruskea tausta) Kalatori Viljatori Carcassonne Die Stadt Pelin osat: 70 muuria 2 lyhyttä muuria (käytetään portin vieressä silloin kun tavallinen muuri olisi liian pitkä) 12 tornia 1 portti 32 asukasta - 4 eri väriä 2 kangaspussia kaupunkilaattojen

Lisätiedot

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN 3.9.2016 UUDET SÄÄNNÖT 1.7.2016 1. Passiivinen peli 2. 7 ken0äpelaajaa 3. Sininen kor7 4. Viimeisen 30 sekunnin sääntö 5. Loukkaantunut pelaaja PASSIIVINEN PELI Tuomarit

Lisätiedot

Täyttötehtävä. Ratkaisut

Täyttötehtävä. Ratkaisut Täyttötehtävä Ratkaisut Lentopallo on kahden joukkueen verkon jakamalla kentällä pelaama urheilulaji. Pelissä tavoite on toimittaa pallo verkon yli ja saada pallo koskettamaan vastapuolen kenttää ja estää

Lisätiedot

SÄÄNTÖKYSYMYKSIÄ 2010

SÄÄNTÖKYSYMYKSIÄ 2010 1) Joukkueen A maalivahti on aikeissa vapauttaa pallon peliin käsistään pompauttaen palloa kerran kentän kautta potkaistakseen pallon kohti vastustajan maalia. Vastustajan B pelaaja yrittää ja onnistuu

Lisätiedot

Sulkapallo: verkkoa ei välttämättä tarvita, ideana on saada palloa elämään mahdollisimman pitkään

Sulkapallo: verkkoa ei välttämättä tarvita, ideana on saada palloa elämään mahdollisimman pitkään Kaikki pelaa, kaikki palaa pompotustehtävin 1 Leikitään kaikki pelaa, kaikki palaa -leikkiä rajatulla alueella. Kuka tahansa voi polttaa heittämällä kenet tahansa. Pelialueella on yhtäaikaisesti viisi

Lisätiedot

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet

Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden

Lisätiedot

P97 seututaitokoulu (1h,45min)

P97 seututaitokoulu (1h,45min) P97 seututaitokoulu 5.1 2008 (1h,45min) -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.10 min -Nopeus ketteryys harjoituksen alussa, n.20 min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015

Voiko olla elämää ilman metsiä? Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 "Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 Laaja-alainen oppimiskokonaisuus Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2 korostaa:

Lisätiedot

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa.

Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Sinä olet kuin Lasse, koska... Tavoittelet unelmaasi. Pidät itsesi kunnossa. Käytät voimiasi viisaasti. Sinulla on tahdonvoimaa. Kehität taitojasi jatkuvasti. Osaat keskittyä yhteen asiaan. Kuljet rohkeasti

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa

Lisätiedot

Todennäköisyyslaskenta - tehtävät

Todennäköisyyslaskenta - tehtävät Todennäköisyyslaskenta - tehtävät Todennäköisyyslaskentaa käsitellään Pitkän matematiikan kertauskirjan sivuilla 253 276. Klassinen todennäköisyys Kombinatoriikka Binomitodennäköisyys Satunnaismuuttuja,

Lisätiedot

CTIF 100 metrin estejuoksu

CTIF 100 metrin estejuoksu CTIF 100 metrin estejuoksu Säännöt (6. painos 2004, keskeisimmät kohdat Suomessa järjestettävää kilpailua varten) Kilpailusarjat (1.2) Kilpailussa on erikseen sarjat vapaaehtoisille palokunnille ja ammattipalokunnille.

Lisätiedot

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS

OHJEET : KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 26042016 KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS ( JA VÄHÄN MIKKELINKIN ;-)) KUOPION HIIPPAKUNNAN XXIII SALIBANDYTURNAUS 7.5.2016 PIEKSÄMÄELLÄ PÄIVÄN YLEINEN AIKATAULU 10.00-10.20 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Pipsa Nieminen Vanhat tanssit Jyväskylän yliopiston promootiossa 2009

Pipsa Nieminen Vanhat tanssit Jyväskylän yliopiston promootiossa 2009 Pipsa Nieminen Vanhat tanssit Jyväskylän yliopiston promootiossa 2009 Tanssijärjestys: Poloneesi Kehruuvalssi - perhevalssi Cicapo Pompadour Pas d'espagne Wienervalssi (sommitelma) Kehruuvalssi - perhevalssi

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

KOIVISTON POLSKA. kävely-, puolijuoksu- ja hyppyaskelia sekä kanta- ja varvashyppy askelia tanssijat seisovat piirin kehällä kädet vapaina

KOIVISTON POLSKA. kävely-, puolijuoksu- ja hyppyaskelia sekä kanta- ja varvashyppy askelia tanssijat seisovat piirin kehällä kädet vapaina KOIVISTON POLSKA Tämän karjalaiseksi tanssiksi nimetyn sommitelman muistiinmerkitsi Anni Collan julkaisuun Suomalainen Kisapirtti. Kansantanssin Riemuvuoden 2016 yhteisohjelmiin tanssin on versioinut Petri

Lisätiedot

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä

Tarvikkeet: A5-kokoisia papereita, valmiiksi piirrettyjä yksinkertaisia kuvioita, kyniä LUMATE-tiedekerhokerta, suunnitelma AIHE: OHJELMOINTI 1. Alkupohdinta: Mitä ohjelmointi on? Keskustellaan siitä, mitä ohjelmointi on (käskyjen antamista tietokoneelle). Miten käskyjen antaminen tietokoneelle

Lisätiedot

VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE

VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE VAUVAN MOTORISTA KEHITYSTÄ TUKEVA KÄSITTELY - OHJEET VANHEMMILLE Vauvan motorista kehittymistä voidaan edistää kiinnittämällä huomio lapsen asentoon sekä monipuoliseen ja tarkoituksenmukaiseen käsittelyyn.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013. 168/2013 Ulkoasiainministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013. 168/2013 Ulkoasiainministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2013 Ulkoasiainministeriön asetus ulkomaanedustuksen korvauksista annetun ulkoasiainministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

Agility Games Gamblers

Agility Games Gamblers Agility Games Gamblers Games-lajeista ehkä hieman helpommin sisäistettävä on Gamblers, jota on helppo mennä kokeilemaan melkein ilman sääntöjä lukematta. Rata koostuu kahdesta osuudesta: 1. Alkuosa, jossa

Lisätiedot