Liite 1. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liite 1. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen 8.6.2016"

Transkriptio

1 1 Liite 1 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen Valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen liittyvän raskasmetalleja koskevan vuoden 1998 pöytäkirjan muutos: hyväksyminen Tausta Valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen liitetty raskasmetalleja koskeva pöytäkirja (SopS 78/2003, jäljempänä raskasmetallipöytäkirja) allekirjoitettiin Århusissa ja se tuli kansainvälisesti ja Suomen osalta voimaan Pöytäkirjalla on 33 osapuolta. Pöytäkirjalla rajoitetaan kolmen raskasmetallin (elohopean, kadmiumin ja lyijyn) päästöjä ilmaan. Päästöjen tulee pysyä tietyn perusvuoden päästöjen tason alapuolella, jonka sopimusosapuoli voi valita vuosien väliltä ja vahvistaa pöytäkirjan ratifioinnin yhteydessä. Suomi vahvisti perusvuodekseen vuoden 1990 ratifioidessaan pöytäkirjan. Kokonaispäästöjen vähentämisen lisäksi raskasmetallipöytäkirjan tavoitteena on vähentää teollisten lähteiden, polttoprosessien ja jätteenpolton päästöjä. Pöytäkirja asettaa päästöraja-arvot kiinteille lähteille ja vaatii parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) soveltamista uusiin lähteisiin ja suosittaa käyttöönottoa olemassa olevilla lähteille. Pöytäkirja edellyttää, että osapuolet luopuvat lyijyllisen bensiinin käytöstä sekä alentavat paristojen elohopeapitoisuutta. Raskasmetallipöytäkirjaan tehtiin muutoksia Genevessä , jolloin läsnä olleet osapuolet hyväksyivät yksimielisesti yleissopimuksen päätökset 2012/5, 2012/6 ja 2012/7. Päätöksellä 2012/5 muutetaan pöytäkirjan tekstiä ja liitettä II VII. Nyt hyväksyttävänä oleva raskasmetallipöytäkirjan muutos (2012/5) antaa pöytäkirjaan liittyville uusille osapuolille joustavuutta päästöjen jäädyttämisvelvoitetta koskevan perusvuoden valinnassa sekä tiettyjä joustavuusmenettelyjä 3 artiklan perusvelvoitteiden noudattamisesta sekä toimeenpanoaikatauluissa. Pöytäkirjan muutos sisältää myös eri teollisuuden aloja koskevat nykyisen pöytäkirjan päästöraja-arvoja tiukemmat hiukkaspäästöraja-arvot kaikille pöytäkirjan liitteen II päästölähderyhmiin kuuluville laitoksille. Pöytäkirjan muutoksessa 13 artiklaan lisättiin nopeutettu liitteiden II, IV, V ja VI muuttamismenettely. Lisäksi joihinkin artikloihin tehtiin teknisluonteisia muutoksia. Eduskunnalle annettiin tietoja pöytäkirjamuutosten neuvotteluvaiheista ja sisällöstä päivätyllä E- kirjeellä (E 35/2010 vp.), päivätyllä E-jatkokirjeellä sekä päivätyllä E-kirjeellä (YM ). Lisäksi eduskunnalle on annettu tietoja teollisuuden päästöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU (jäljempänä teollisuuspäästödirektiivi) valmistelusta U-kirjeellä (U 13/2008 vp, komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi koskien teollisuuden päästöjen yhdennettyä ehkäisemistä ja vähentämistä). Pöytäkirjan muutosten hyväksymisestä pyydettiin lausuntoja EU on hyväksynyt pöytäkirjan muutoksen ratifioinnin unionin puolesta (2016/768, virallinen lehti L 127, ). Pöytäkirjan osapuolista Luxemburg, Hollanti, Ruotsi, Tanska ja Yhdysvallat ovat ratifioineet pöytäkirjan muutoksen. Pöytäkirjan muutos tulee voimaan kun kaksi kolmasosaa osapuolista, jotka olivat pöytäkirjan osapuolia muutoksen antamishetkellä, on tallentanut ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa.

2 2/5 Pöytäkirjan muutokset Raskasmetallipöytäkirjan 1 artiklan (Määritelmät) kohtaa 10 uuden kiinteän lähteen määritelmää muutetaan sekä kohtaan 12 lisätään pöytäkirjan määritelmä. Pöytäkirjan 3 artiklan (Perusvelvoitteet) kohdan 2 alakohtiin a ja c tehdään teknisluonteisia muutoksia ja viitataan parasta käyttökelpoista tekniikkaa koskeviin ohjeisiin, jotka osapuolet ovat hyväksyneet toimeenpanevan elimen istunnossa. Kohdan 2 jälkeen lisätään uudet kohdat 2a (2bis) ja b (2ter), jotka sisältävät pöytäkirjan osapuolelle mahdollisuuden soveltaa olemassa olevien lähteiden päästöraja-arvoja uuteen lähteeseen, jota on ryhdytty rakentamaan tai olennaisesti muuttamaan ennen kuin on kulunut kaksi vuotta siitä, kun tämä pöytäkirja on tullut asianomaisen osapuolen osalta voimaan. Tarkennetaan 3 artiklan kohdassa 5, että osapuolet käyttävät raskasmetallipäästöjen inventaarioissa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumissopimuksen Euroopan tarkkailu ja arviointiohjelman (Cooperative Programme for Monitoring and Evaluation of the Long-Range Transmission of Air Pollutants in Europe, jäljempänä EMEP) johtoelimen laatimissa ja osapuolten toimeenpanevan elimen istunnossa hyväksymissä ohjeissa määriteltyjä menetelmiä. EMEP:n maantieteellisen soveltamisalueen ulkopuolella sijaitsevat osapuolet käyttävät ohjeina toimeenpanevan elimen työsuunnitelmassa kehitettyjä menetelmiä. Lisätään 3 artiklan loppuun uusi 8 kohta jossa kannustetaan osapuolia osallistumaan aktiivisesti yleissopimuksen mukaisiin ohjelmiin, joissa käsitellään ilman epäpuhtauksien vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön, sekä ilmakehän seuranta- ja mallinnusohjelmiin. Lisätään uusi 3a artikla (3 bis), jossa määritellään uusi määräaikainen joustavuusmenettely maille, jotka tulevat pöytäkirjan osapuoliksi 1 päivän tammikuuta 2014 ja 31 päivän joulukuuta 2019 välisenä aikana. Menettelyssä lisättiin joustavuutta BAT:n ja raja-arvojen käyttämiseen artiklassa määritellyin ehdoin, sekä velvoitetaan kyseessä olevat osapuolet ilmoittamaan ratifioinnin tai liittymisen yhteydessä kiinteän lähteen ryhmät, joihin siirtymäjärjestelyjä sovelletaan sekä täytäntöönpanosuunnitelma aikatauluineen. Muutos ei koske Suomea. Lisätään 7 artiklaan (Kertomusten antaminen) 1 kohdan a alakohtaan uusi i alakohta, jonka mukaan osapuolen on dokumentoitava 3 artiklan 2 kohdan b, c tai d alakohdan mukaisesti erilaisten päästöjen vähentämisstrategioiden soveltaminen ja niiden yhdenmukaisuus sekä uusi ii alakohta, jonka mukaan osapuolen on perusteltava, jos se katsoo, että jotkin 3 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti asetetut raja-arvot eivät ole teknisesti tai taloudellisesti toteutettavissa. Korvataan 7 artiklan 1 kohdan b alakohta uudella tekstillä, jossa tarkennetaan pöytäkirjan liitteessä 1 määriteltyjen raskasmetallien päästöjen määrien ilmoittamista ja päästöjen määrittämistä EMEP-ohjeiden mukaisesti. Lisätään 7 artiklan 1 kohtaan uudet alakohdat c ja d, joiden mukaan osapuolen olisi ilmoitettava toimeenpanevalle elimelle saatavilla olevat tiedot sen yleissopimuksen mukaisista ohjelmista, joissa käsitellään ilman epäpuhtauksien vaikutuksia ihmisten terveyteen ja ympäristöön, sekä ilmakehän seuranta- ja mallinnusohjelmista käyttäen toimeenpanevan elimen hyväksymiä ohjeita. Tarkennetaan 8 artiklassa (Laskelmat), että EMEP:n, sen teknisten elinten ja keskusten on pyydettäessä ja toimeenpanevan elimen asettaman aikataulun mukaisesti, toimitettava laskelmia raskasmetallien kulkeutumisesta ja laskeumasta käyttäen asianmukaisia malleja ja mittauksia. Muutetaan 10 artiklan (Toimeenpanevan elimen istunnoissa tehtävät tarkastelut) 4 kohdan alakohtaa a) laativat työohjelman lievempään muotoon siten, että osapuolet harkitsevat tarkistusmenettelyn johtopäätösten perusteella ja sen päättymisen jälkeen työohjelman laatimista jatkotoimista. Lisäksi poistetaan ilmaisu "liitteessä I lueteltujen raskasmetallien ilmakehään joutuvien päästöjen vähentämiseksi. Poistetaan 13 artiklan (Muutokset) 3 kohdasta viittaukset liitteisiin II, IV, VI ja VII. Tarkennetaan, että kaksi kolmasosaa osapuolista tarkoittaa kahta kolmasosaa osapuolista, jotka olivat osapuolia muutoksen

3 antamishetkellä. Muutetaan 13 artiklan 4 ja 5 kohdassa yhdeksänkymmentä päivää 180 päiväksi. 180 päivän kuluttua sihteeristön ilmoituksesta muiden kuin liitteiden II ja VII muutokset tulevat voimaan, elleivät osapuolet ole kohdan 5 mukaisesti jättäneet ilmoitus, etteivät hyväksy muutosta. Lisätään 13 artiklan 5 kohdan jälkeen uusi 5 a (5bis) ja 5 b (5ter) kohta liitteiden II, IV, V ja VII nopeutusta muuttamismenettelystä. Osapuolet, jotka ovat sen hyväksyneet kohdassa 5 b esitetyn menettelyn, menettely korvaa 3 kohdassa esitetyn menettelyn liitteeseen II, IV, V ja VI tehtävien muutosten osalta. Uuden kohdan 5 b) mukaan toimeenpanevan elimen kokouksessa läsnä olevien osapuolten on hyväksyttävä liitteen II, IV, V ja VII muutokset yksimielisesti. Kun on kulunut yksi vuosi päivästä, jona komission toimeenpaneva sihteeri on antanut liitteen muutoksen tiedoksi kaikille osapuolille, näiden liitteiden muutokset tulevat voimaan niiden osapuolten osalta, jotka eivät ole jättäneet tallettajalle kirjallista ilmoitusta vuoden kuluessa siitä päivästä, jona muutoksen hyväksyminen on toimitettu tiedoksi, ettei se ei voi hyväksyä liitteeseen II, IV, V ja VI tehtyä muutosta. Osapuoli voi milloin tahansa korvata antamansa ilmoituksen hyväksymisellä, jolloin asianomaisen liitteen muutos tulee voimaan tämän osapuolen osalta, kun hyväksymiskirja talletetaan tallettajan huostaan. Liitteeseen II, IV, V and VI tehdyt muutokset eivät tule voimaan, jos yhteensä vähintään kuusitoista osapuolta joko on toimittanut ilmoituksen a alakohdan määräysten mukaisesti tai ei ole hyväksynyt tässä kohdassa esitettyä menettelyä eikä ole vielä tallettanut hyväksymiskirjaa 3 kohdan määräysten mukaisesti. Lisätään 15 artiklaan (Ratifiointi, hyväksyminen ja liittyminen) uusi 3 kohta, jonka mukaan valtion tai alueellisen taloudellisen yhdentymisen järjestön on ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjassaan ilmoitettava, mikäli se ei aio tulla 13 artiklan 5 b kohdassa esitettyjen menettelyjen sitomaksi liitteen II, IV, V ja VI muutosten osalta. Korvataan liitteen II (Kiinteiden lähteiden ryhmät) osassa II olevassa taulukossa ryhmän 5 kuvauksessa lyijyn ja sinkin tuotanto lyijyn, sinkin sekä piin- ja ferromangaaniseosten tuotannolla. Muutetaan liitteen IV (Määräajat raja-arvojen ja parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamiselle uusien ja olemassa olevien kiinteiden lähteiden osalta) 1 kohdan b alakohdassa kahdeksan vuoden määräaika kahden vuoden määräajaksi siitä päivästä, jona tämä pöytäkirja tulee osapuolen osalta voimaan, tai 31 päivänä joulukuuta 2020, sen mukaan, kumpi ajankohta on myöhäisempi. Lisätään liitteeseen IV uusi 2 kohta, jonka mukaan sen estämättä, mitä 1 kohdassa määrätään, mutta 3 kohdan määräyksiä noudattaen, yleissopimuksen osapuoli, josta tulee tämän pöytäkirjan osapuoli 1 päivän tammikuuta 2014 ja 31 päivän joulukuuta 2019 välisenä aikana, voi tämän pöytäkirjan ratifioidessaan tai hyväksyessään tai siihen liittyessään ilmoittaa, että se jatkaa 3 artiklan 2 kohdan d alakohdassa mainittuja raja-arvojen soveltamisen määräaikoja enintään 15 vuodella siitä, kun tämä pöytäkirja tulee voimaan kyseisen osapuolen osalta. Lisätään liitteeseen IV uusi 3 kohta, jonka mukaan osapuoli, joka on tehnyt tietyn kiinteiden lähteiden ryhmän osalta tämän pöytäkirjan 3 a (3 bis) artiklan mukaisen päätöksen, ei voi antaa myös 2 kohdan nojalla samaa lähteiden ryhmää koskevaa ilmoitusta. Korvataan liite V (Huomattavista kiinteistä lähteistä peräisin olevin päästöjen vähentämistä koskevat raja-arvot) kokonaan. Liitteen V kohdassa 1 määritellään, että kahdentyyppiset raja-arvot (tiettyjen raskasmetallien tai raskasmetalliryhmien raja-arvot ja hiukkaspäästöjen raja-arvot yleensä) ovat tärkeitä raskasmetallipäästöjen rajoittamiseksi. Liitteen V kohdassa 2 todetaan, että periaatteessa hiukkasten raja-arvoilla ei voida korvata erityisiä kadmiumin, lyijyn ja elohopean raja-arvoja, koska hiukkaspäästöihin sisältyvien metallien määrä vaihtelee prosessista toiseen. Näiden raja-arvojen noudattaminen edistää kuitenkin merkittävästi raskasmetallipäästöjen vähenemistä yleisellä tasolla. Liitteen V kohdan 3 mukaan kohta A osaa sovelletaan muihin osapuoliin kuin Amerikan yhdysvaltoihin. B osaa sovelletaan Amerikan yhdysvaltoihin. Liitteen V A osan kohdissa 4-7 todetaan, mitä hiukkasilla ja päästöraja-arvoilla tämän liitteen soveltamiseksi tarkoitetaan, ja että päästöjen seuranta ja prosessiin liittyvien muuttujien mittaukset sekä automaattisten mittausjärjestelmien laadunvarmistus sekä näiden järjestelmien kalibrointiin käytettävät vertailumittaukset on tehtävä CEN-standardien tai menetelmillä, jotka vastaavaa samaa tieteellistä tasoa. 3/5

4 4/5 Liitteen V A osan kohdassa 8 määrätään polttolaitosten (kattilat ja prosessiuunit), joiden nimellislämpöteho on yli 50 megawattia (liitteessä II oleva 1 ryhmä) raja-arvot muiden kiinteiden ja nestemäisten polttoaineiden kuin biomassan ja turpeen polton hiukkaspäästöille, kohdassa 9 edellisessä 8 kohdassa tarkoitettuja polttolaitoksia koskevat erityismääräykset (kaasumaisten polttoaineiden saatavuushäiriöt, tunnin jäljellä olevaan käyntiaikaan liittyminen, polttolaitoksen laajentaminen, puhdistinlaitteiden toimintahäiriöt ja kahden tai useamman polttoaineen polttaminen samanaikaisesti). Liitteen V A osan kohdassa 10 määrätään primäärinen ja sekundäärinen rauta- ja terästeollisuuden (liitteessä II oleva 2 ja 3 ryhmä), kohdassa 11 määrätään rautasulattojen (liitteessä II oleva 4 ryhmä), kohdassa 12 määrätään kuparin, sinkin sekä pii- ja ferromangaaniseosten tuotannon ja jalostuksen, mukaan lukien Imperial Smelting - uunit (liitteessä II oleva 5 ja 6 ryhmä), kohdassa 13 määrätään lyijyn tuotannon ja jalostuksen (liitteessä II oleva 5 ja 6 ryhmä) ja kohdassa 14 määrätään sementin tuotannon (liitteessä II oleva 7 ryhmä) hiukkaspäästöjen rajaarvot, kohdassa 15 määrätään lasin tuotannon (liitteessä II oleva 8 ryhmä) hiukkaspäästöjen raja-arvot ja kohdassa 16 lasintuotannon lyijypäästöjen raja-arvo, kohdassa 17 ja 18 määrätään kloorialkaliteollisuuden elohopeapäästöjen rajoittamisesta, kohdassa 19 jätteenpolton (liitteessä II oleva 10 ja 11 ryhmä) hiukkaspäästöjen raja-arvo, kohdassa 20 jätteenpolton elohopeapäästöjen raja-arvo ja kohdassa 21 määrätään jätteen rinnakkaispolton elohopeapäästöjen raja-arvo liitteen II lähteiden ryhmässä 1 ja 7. Liitteen V B osan kohdassa 22 määrätään Amerikan yhdysvaltojen käyttämistä asiakirjoissa, joissa kerrotaan kiinteistä lähteistä peräisin olevien hiukkasten ja/tai tiettyjen raskasmetallien päästöjen raja-arvot sekä ryhmät, joihin niitä sovelletaan. Liitteen VI (Tuotteita koskevat rajoitustoimet) kohdassa 1 muutetaan voimaantuloa siten, että rajoituksia on noudatettava (nykyisen kuuden kuukauden kuluttua pöytäkirjan voimantulosta sijaan) siitä päivästä, jona tämä pöytäkirja tulee osapuolen osalta voimaan. Poistetaan kokonaan kohta 3, jolla on aiemmin mahdollistettu lyijyllisen bensiinin käyttö 10 vuoden ajan teknisistä ja sosioekonomisista syistä. Liitteen VI kohdassa 5 korvataan johdantolause siten, että kunkin osapuolen on viimeistään sinä päivää, jona tämä pöytäkirja tulee asianomaisen osapuolen osalta voimaan, noudatettava kohdissa a ja b alkalimangaaniparistoille asetettuja elohopeapitoisuuksia. Pöytäkirjan muutosten suhde kansalliseen ja Euroopan unionin lainsäädäntöön Raskasmetallipöytäkirja ja sen muutos on luonteeltaan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välinen jaetun toimivallan sopimus. Unionilla on pöytäkirjan määräysten tarkoittamista asioista voimassa olevaa lainsäädäntöä. Pöytäkirjan muutoksen mukanaan tuomat vaatimukset pannaan täytäntöön EU:n lainsäädännöllä. Keskeisin on teollisuuspäästödirektiivi sekä komission täytäntöönpanopäätökset, jotka on hyväksytty kyseisen direktiivin mukaisesti ja joissa määritetään sovellettavat parasta käytettävissä olevaa tekniikkaa (BAT) koskevat päätelmät teollisuuden eri aloille, kuten lasin valmistukselle, raudan ja teräksen tuotannolle, sementin, kalkin ja magnesiumoksidin tuotannolle sekä kloorialkalin tuotannolle. Lisäksi pöytäkirjan muuttaminen otetaan EU:n lainsäädännössä huomioon teollisuuspäästödirektiiviin perustuvilla komission täytäntöönpanopäätöksillä, jotka koskevat ei-rautametallien jalostusta sekä takomo- ja valimoteollisuutta. Liitteessä VI tarkoitetut tuotteita koskevat vaatimukset katetaan EU:ssa bensiinin ja dieselpolttoaineiden laadusta ja neuvoston direktiivin 93/12/ETY muuttamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 98/70/EY sekä paristoista ja akuista sekä käytetyistä paristoista ja akuista ja direktiivin 91/157/ETY kumoamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2006/66/EY. Teollisuuspäästödirektiivi on Suomessa pantu täytäntöön ympäristönsuojelulailla (527/2014) sekä sen nojalla annetuilla valtioneuvoston asetuksilla: valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta (713/2014), valtioneuvoston asetus suurten polttolaitosten päästöjen rajoittamisesta (936/2014), valtioneuvoston asetus jätteen polttamisesta (151/2013), valtioneuvoston asetus eräiden orgaanisia liuottimia käyttävien toimintojen ja laitosten ilmaan johdettavien päästöjen rajoittamisesta (64/2015) sekä valtioneuvoston asetus titaanidioksidia tuottavien laitosten ympäristönsuojeluvaatimuksista (712/2014). EU:n direktiivi 98/70/EY on pantu täytäntöön valtioneuvoston asetuksella moottoribensiinin, dieselöljyn ja eräiden muiden nestemäisten polttoaineiden laatuvaatimuksista (1206/2010) ja direktiivi 2006/66/EY valtioneuvoston asetuksella paristoista ja akuista (520/2014).

5 5/5 Teollisuuspäästödirektiivi ja edellä mainitut direktiivit kattavat pöytäkirjan muutoksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset (1 artikla ja II liite). Toimivalta on mainittujen määräysten osalta kattavasti EU:lla. Sopimuksen teknistä rakennetta (3 artiklan 2, 3 ja 8 kohta, 7 artikla, 8 artikla, 10 artikla) ja pöytäkirjan muutoksia koskevia menettelyjä (13 artiklan 3, 4 ja 5 kohta ja 5a-b kohta, 15 artikla) koskevat artiklat kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan. Käsittelyjärjestys Ympäristöministeriön arvion mukaan raskasmetallipöytäkirjan muutoksen Suomen toimivaltaan kuuluvat määräykset ovat osin teknisiä, osin tavanomaisia menettelyllisiä määräyksiä, jotka eivät kuulu lainsäädännön alaan. Pöytäkirjan muutos ei sitoisi eduskunnan budjettivaltaa eikä sisältäisi muita merkitykseltään huomattavia velvoitteita. Pöytäkirjan muutoksen hyväksyminen ei siten edellyttäisi eduskunnan suostumusta. Pöytäkirjan muutoksen hyväksyisi tasavallan presidentti.

Liite 1. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen 8.6.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Riitta Soveri

Liite 1. YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen 8.6.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Riitta Soveri Liite 1 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen 8.6.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Riitta Soveri Valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158. YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158. YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2010-00158 YSO Karjalainen Anneli 21.05.2010 SUURI VALIOKUNTA Viite Asia Komission suositus neuvostolle Euroopan unionin osallistumisesta vuoden 1979 kaukokulkeutumissopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.1.2015 COM(2014) 749 final 2014/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen

Lisätiedot

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016,

KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 C(2016) 3942 final KOMISSION PÄÄTÖS, annettu 30.6.2016, teollisuuden päästöistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/75/EU 32 artiklan 6 kohdan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Liettuan välillä tehdyn sopimuksen lakkauttamisesta ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain kumoamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 153 final 2015/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS yhteistä passitusta käsittelevässä EU EFTA-sekakomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta yhteistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 211 final 2016/0114 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖKSET. (6) Pöytäkirjan osapuolten on hyväksyttävä päätöksessä 2012/5 esitetyt muutokset pöytäkirjan 13 artiklan 3 kohdan mukaisesti.

PÄÄTÖKSET. (6) Pöytäkirjan osapuolten on hyväksyttävä päätöksessä 2012/5 esitetyt muutokset pöytäkirjan 13 artiklan 3 kohdan mukaisesti. L 127/8 PÄÄTÖKSET NEUVOSTON PÄÄTÖS (EU) 2016/768, annettu 21 päivänä huhtikuuta 2016, valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen liittyvän

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies 16.12.2012 Anneli Karjalainen

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Neuvotteleva virkamies 16.12.2012 Anneli Karjalainen YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies 16.12.2012 Anneli Karjalainen VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 110 A :SSÄ TARKOI- TETUSTA POLTTOAINETEHOLTAAN VÄHINTÄÄN 50 MEGAWATIN POLTTOLAI-

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi EUROOPAN KOMISSIO EUROOPAN UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 13.1.2014 JOIN(2014) 1 final 2014/0004 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS rajoittavista toimenpiteistä

Lisätiedot

SISÄLLYS. tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. N:o 172. Laki

SISÄLLYS. tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. N:o 172. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 172 178 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Laki Kiinan kansantasavallan kanssa sijoitusten edistämisestä ja vastavuoroisesta suojaamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.2.2012 COM(2012) 78 final 2012/0032 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan talousyhteisön ja Syyrian arabitasavallan yhteistyösopimuksen soveltamisen osittaisesta keskeyttämisestä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rautatiejärjestelmän turvallisuudesta ja yhteentoimivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan rautatiejärjestelmän turvallisuudesta

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. lokakuuta 2012 (26.10) (OR. en) 15496/12 STATIS 76 ECOFIN 882

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. lokakuuta 2012 (26.10) (OR. en) 15496/12 STATIS 76 ECOFIN 882 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 25. lokakuuta 2012 (26.10) (OR. en) 15496/12 STATIS 76 ECOFIN 882 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jens NYMAND- CHRISTENSEN, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2014 COM(2014) 626 final 2014/0290 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Latvian tasavallalle annettavasta luvasta soveltaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0119 (COD) 7756/16 JUSTCIV 56 FREMP 59 CODEC 403 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 8. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2015 COM(2015) 409 final 2015/0182 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS pysyvistä orgaanisista yhdisteistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 850/2004

Lisätiedot

99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8

99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 NEUVOSTOSSA KOKOONTUNEIDEN JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN SISÄINEN SOPIMUS AKT EY-KUMPPANUUSSOPIMUKSEN

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

LIITTEET. ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2013 COM(2013) 919 final ANNEXES 1 to 4 LIITTEET ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tiettyjen keskisuurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.9.2015 COM(2015) 416 final 2015/0185 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Slovenian tasavallalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille

Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille Valuuttamääräiset maksut RM-järjestelmässä Toimitusjohtajan päätös RM-järjestelmän liikkeeseenlaskijoille RM-järjestelmän tilinhoitajille Sääntöviite: 3.4.3 Hyväksytty: 27.6.2013 Voimaantulo: 1.7.2013

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.5.2015 A8-0141/60. Tarkistus. Marielle de Sarnez ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 13.5.2015 A8-0141/60. Tarkistus. Marielle de Sarnez ALDE-ryhmän puolesta 13.5.2015 A8-0141/60 60 1 artikla 1 kohta 1. Tällä asetuksella perustetaan omaehtoiseen vakuutukseen perustuva toimitusketjun due diligence -periaatteita koskeva unionin järjestelmä, jotta voidaan estää

Lisätiedot

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä EBA/GL/2017/13 05/12/2017 Ohjeet toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013,

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2013 C(2013) 6835 final KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu 18.10.2013, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/65/EU liitteen IV muuttamisesta sen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, XXX Luonnos: KOMISSION ASETUS (EY) N:o /2009, annettu [ ] päivänä [ ] kuuta [ ], ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2013) 919 final Annexes 1 to 4

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2013) 919 final Annexes 1 to 4 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. joulukuuta 2013 (OR. en) 18170/13 ADD 1 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 20. joulukuuta 2013 Vastaanottaja: ENV 1236 ENER 601 IND 389 TRANS 694 ENT 357 SAN 557 PARLNAT

Lisätiedot

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

Ehdotus päätökseksi (COM(2018)0744 C8-0482/ /0385(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 8.2.2019 A8-0014/ 001-008 TARKISTUKSET 001-008 esittäjä(t): Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta Mietintö Miroslav Poche A8-0014/2019 Energiatehokkuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. neuvoston päätös

LIITE. asiakirjaan. neuvoston päätös EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.7.2015 COM(2015) 381 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan neuvoston päätös Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Keski-Afrikka-osapuolen ensivaiheen talouskumppanuussopimuksessa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. kesäkuuta 2014 (OR. en) 9412/14 Toimielinten välinen asia: 2013/0418 (NLE) LIMITE ENV 429 WTO 162 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 9.12.2003 KOM(2003) 761 lopullinen 2003/0295 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. huhtikuuta 207 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 207/006 (NLE) 7725/7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: CLIMA 73 ENV 294 MI 278 DEVGEN 48 ONU 47 NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain 30 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi veroäyrin käsitteestä ortodoksisesta kirkkokunnasta annetussa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 2.6.2016,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 2.6.2016, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.6.2016 C(2016) 3206 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 2.6.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä kauppaa edeltävien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 291 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) lisäpöytäkirjan

Lisätiedot

Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta

Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta 05/06/2019 ESMA-70-156-869 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala... 3 II. Lainsäädäntöviittaukset ja lyhenteet... 3 III. Tarkoitus...

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön muistio 13.1.2004 (HEL1031-4) liitteineen (2 kpl).

Ulkoasiainministeriön muistio 13.1.2004 (HEL1031-4) liitteineen (2 kpl). ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeudellinen osasto OIK -06 Henriikka Hämäläinen LÄHETE 13.01.2004 HEL1031-6 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN JA ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN

Lisätiedot

Isojen ja pienten polttolaitosten päästövaatimukset

Isojen ja pienten polttolaitosten päästövaatimukset Isojen ja pienten polttolaitosten päästövaatimukset Teollisuuden polttonesteet - seminaari Tampere 9.-10.9.2015 Neuvotteleva virkamies Anneli Karjalainen Polttolaitosten päästöjen sääntely Ympäristönsuojelulaki

Lisätiedot

Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. joulukuuta 2013 (OR. en) 18165/13 Toimielinten välinen asia: 2013/0448 (NLE) EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 20. joulukuuta 2013 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n ja tuloverolain 33 c :n muuttamisesta Esityksessä

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 17.6.2016 L 160/23 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/959, annettu 17 päivänä toukokuuta 2016, tiedon ilmaisevien markkinaosapuolten käyttöön tarkoitettuja järjestelmiä ja ilmoitusmalleja sekä kirjattavien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.1.2016 COM(2016) 8 final ANNEX 2 PART 1/8 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä SADC:n talouskumppanuussopimusvaltioiden

Lisätiedot

N:o 362 1809. Dibentso-p-dioksiinien ja dibentsofuraanien ekvivalenttikertoimet

N:o 362 1809. Dibentso-p-dioksiinien ja dibentsofuraanien ekvivalenttikertoimet N:o 362 1809 Dibentso-p-dioksiinien ja dibentsofuraanien ekvivalenttikertoimet Liite I Dioksiinien ja furaanien kokonaispitoisuuksien (toksisuusekvivalentin) määrittämiseksi seuraavien dibentso-p-dioksiinien

Lisätiedot

1 Artikla. Sopimuksen tarkoitus

1 Artikla. Sopimuksen tarkoitus Liite Sopimusteksti SUOMEN TASAVALLAN JA RUOTSIN KUNINGASKUNNAN VÄLINEN SOPIMUS TIETTYIHIN JÄTEVIRTOIHIN KUULUVIEN JÄTTEIDEN SIIRROISTA MAIDEN RA- JA-ALUEILLA 1 Artikla Sopimuksen tarkoitus Tämän sopimuksen

Lisätiedot

IFRS 9:N KÄYTTÖÖNOTON SIIRTYMÄJÄRJESTELYJEN MUKAISIA YHTENÄISIÄ JULKISTAMISMUOTOJA KOSKEVAT OHJEET EBA/GL/2018/01 16/01/2018.

IFRS 9:N KÄYTTÖÖNOTON SIIRTYMÄJÄRJESTELYJEN MUKAISIA YHTENÄISIÄ JULKISTAMISMUOTOJA KOSKEVAT OHJEET EBA/GL/2018/01 16/01/2018. EBA/GL/2018/01 16/01/2018 Ohjeet yhtenäistä julkistamista koskevista siirtymäjärjestelyistä asetuksen (EU) N:o 575/2013 473 a artiklan mukaisesti IFRS 9:n käyttöönoton omiin varoihin kohdistuvien vaikutusten

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM Karjalainen Anneli, Soveri Ulla- Riitta Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM Karjalainen Anneli, Soveri Ulla- Riitta Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2015-00063 YSO Karjalainen Anneli, Soveri Ulla- Riitta 26.02.2015 Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 990. Laki. patenttilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2004

SISÄLLYS. N:o 990. Laki. patenttilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 19 päivänä marraskuuta 2004 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2004 N:o 990 995 SISÄLLYS N:o Sivu 990 Laki patenttilain muuttamisesta... 2695 991 Tasavallan presidentin asetus Kansainvälistä tietoliikennetekokuujärjestöä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.4.2019 C(2019) 2910 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 23.4.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/625 täydentämisestä siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko. PÖYTÄKIRJA Työehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (TES: 331002) Tarkentava virkaehtosopimus STUK/ Pardia ja JHL (VES: 331052) Pöytäkirja Säteilyturvakeskuksen (STUK), Pardia ry:n ja JHL ry:n välisestä neuvottelusta,

Lisätiedot

LIITE LIITE VIII. Assosiaatiosopimus Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välillä.

LIITE LIITE VIII. Assosiaatiosopimus Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välillä. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 148 final ANNEX 8 LIITE LIITE VIII Assosiaatiosopimus Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välillä asiakirjaan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], siviili-ilmailun lentomiehistöä koskevien teknisten vaatimusten ja hallinnollisten menettelyjen säätämisestä Euroopan

Lisätiedot

HE 104/2015 vp. Järjestöstä ehdotetaan erottavaksi lähinnä taloudellisista syistä.

HE 104/2015 vp. Järjestöstä ehdotetaan erottavaksi lähinnä taloudellisista syistä. Hallituksen esitys eduskunnalle Kansainvälisen viinijärjestön perustamisesta tehdyn sopimuksen irtisanomisesta ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun

Lisätiedot

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Oikeusministeri Johannes Koskinen Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle Euroopan yhteisöjen komission suosituksista neuvoston päätöksiksi (Bryssel I asetuksen ja tiedoksiantoasetuksen ulottaminen Tanskaan) Perustuslain 96 :n 2 momentin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0357 (COD) 9763/17 ADD 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio FRONT 248 VISA 203 DAPIX 213

Lisätiedot

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT)

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Likvidit varat 1.1. Yleiset huomautukset FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Tämä on yhteenvetotaulukko, johon kootaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 412 artiklan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen FI FI LIITE PÖYTÄKIRJA ELATUSVELVOITTEISIIN SOVELLETTAVASTA LAISTA FI 2 FI Tämän pöytäkirjan allekirjoittajavaltiot, jotka

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0008 (NLE) 9666/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENV 544 COMER 73 MI 452 ONU 72 SAN 221 IND 138 NEUVOSTON

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

Terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lisäpöytäkirja

Terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lisäpöytäkirja Terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lisäpöytäkirja Euroopan neuvoston jäsenvaltiot ja muut tämän pöytäkirjan allekirjoittaneet terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta

Lisätiedot

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKU HANKINTAPÄÄTÖKSEEN Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.12.2014 C(2014) 9656 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY täydentämisestä tietyillä huomattavia

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, L 52/12 Euroopan unionin virallinen lehti 24.2.2012 PÄÄTÖKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 10 päivänä helmikuuta 2012, teollisuuden päästöistä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä

Lisätiedot

Suositukset, joilla muutetaan suosituksia EBA/REC/2015/01

Suositukset, joilla muutetaan suosituksia EBA/REC/2015/01 EBA/REC/2015/02 23/11/2016 Suositukset, joilla muutetaan suosituksia EBA/REC/2015/01 luottamuksellisuusjärjestelyjen vastaavuudesta 1 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat vaatimukset Näiden suositusten

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) 15382/17 COLAC 140 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. joulukuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Maaseutuviraston määräyskokoelma 20/11

Maaseutuviraston määräyskokoelma 20/11 MAASEUTUVIRASTO MÄÄRÄYS Maaseutuelinkeino-osasto PL 405 60101 SEINÄJOKI Pvm 28.3.2011 Dnro 562/22/2011 Maaseutuviraston määräyskokoelma 20/11 Valtuutussäännökset: Laki maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt

Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt Markkinoiden väärinkäyttöasetusta koskevat ohjeet Markkinoiden tunnustelun vastaanottavat henkilöt 10/11/2016 ESMA/2016/1477 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Viittaukset, lyhenteet ja määritelmät...

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0192 (NLE) 10653/16 PECHE 242 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. kesäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus : EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus : EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 20.12.2001 KOM(2001)807 lopullinen 2001/0310 (COD) Ehdotus : EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Itävallan kautta kulkeviin raskaisiin tavarankuljetusajoneuvoihin

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014. 50/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus

SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014. 50/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus suomalais-norjalaisesta vesienhoitoalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Salo-Asikainen Sirpa(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Ympäristöministeriö E-KIRJE YM YSO Salo-Asikainen Sirpa(YM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Ympäristöministeriö E-KIRJE YM2014-00102 YSO Salo-Asikainen Sirpa(YM) 01.04.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi valtiosta toiseen tapahtuvan ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D049061/02. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2017 (OR. en) 5896/17 AGRILEG 26 VETER 10 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 1. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D049061/02 Asia:

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot