Ravitsemustiede. Ravitsemustiede.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ravitsemustiede. Ravitsemustiede. http://www.helsinki.fi/mmtdk/mmkem/rav"

Transkriptio

1 Ravitsemustieteen tavoitteena on tutkia ja opettaa ihmisen ravitsemukseen liittyviä kysymyksiä perustieteistä aina käytännön sovelluksiin saakka. Kemia ja biologia sekä erityisesti biokemia ja fysiologia muodostavat sen pohjan, jolla selvitetään ravinnon osuutta eri elintoiminnoissa. vastaa kysymyksiin kasvun, elämän ylläpidon, lisääntymisen ja terveyden vaatimista ravintoaineista ja niiden määristä. Ravitsemustieteen tutkimuskohteisiin kuuluvat myös ruoka-aineiden ja -lajien merkitys ravitsemuksessa samoin kuin ravinto- ja ruoka-aineissa eri ruoanvalmistusprosesseissa tapahtuvat muutokset. ei tukeudu yksinomaan luonnontieteisiin, sillä ihmisen ravitsemukseen vaikuttavat paitsi biologiset myös sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja psyykkiset tekijät. Selviteltäessä yksilöiden, ryhmien ja kokonaisten kansakuntien ruoankäytön eroja sekä etsittäessä ratkaisuja kansallisiin ja kansainvälisiin ravitsemusongelmiin sovelletaan myös yhteiskunta- ja käyttäytymistieteellistä tietoa ja tutkimusmenetelmiä. ttä pääaineenaan opiskelevat valmistuvat elintarviketieteiden kandidaateiksi (alempi korkeakoulututkinto 180 op) tai maistereiksi (ylempi korkeakoulututkinto yhteensä 300 op). Ravitsemustieteen kandidaatin tutkinto koostuu yleisopinnoista, ravitsemustieteen perus- ja aineopinnoista sekä näitä tukevista sivuaineopinnoista. Maisterin tutkintoon kuuluvat yleisopinnot ja ravitsemustieteen syventävät opinnot. Ravitsemustieteen maisterin tutkintoa suorittavat voivat keskittyä syventävissä opinnoissaan fysiologiseen ravitsemukseen, kansanravitsemukseen tai ravitsemus- ja ruokapalveluiden johtamiseen - suuntaan tai koostaa syventävät opinnot vapaasti valiten. Ravitsemustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena on antaa riittävät tiedot ja edellytykset ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamiseen. Kandidaatin tutkinnon suorittaneilla on ravitsemustieteen perusteiden tuntemus sekä edellytykset alan kehityksen seuraamiseen. Ravitsemustieteen kandidaatit voivat työskennellä järjestöissä, elintarviketeollisuudessa sekä ruokapalvelualalla. Ravitsemustieteen maisterin tutkinto antaa valmiudet tieteellisen ajatteluun ja tieteellisten menetelmien soveltamiseen sekä alan tieteellisen jatkokoulutukseen. Ravitsemustieteen maisterin tutkinnon saavuttaneet voivat toimia asiantuntijatehtävissä järjestöissä, tutkimuslaitoksissa, elintarvike- ja lääketeollisuudessa sekä ruokapalvelualan johtotehtävissä. Ravitsemusterapia Ravitsemusterapeutin pätevyys edellyttää maisterin tutkinnon suorittamista Kuopion yliopistossa. PL 66 (Viikki, Agnes Sjöbergin katu 2, EE-talo), Helsingin yliopisto, puh. (09)19151, fax (09) , tai Opettajat Mutanen, Marja, vastuuprofessori, ma 9-11, h (EE), puh. (09) , marja.mutanen(at)helsinki.fi Erkkola, Maijaliisa, yliopistonlehtori alkaen , FT, ma 10-11, h. 2034B (EE), puh. (09) , maijaliisa.erkkola(at)helsinki.fi Freese, Riitta, opintoneuvontaa antava yliopistonlehtori, dos., ETT, ma 9-10, h. 2027A (EE), puh. (09) , riitta.freese(at)helsinki.fi Kärkkäinen, Merja, yliopistonlehtori asti, dos., ETT, ti 10-11, h. 2034B (EE), puh. (09) , merja.um.karkkainen(at)helsinki.fi Lamberg-Allardt, Christel, yliopistonlehtori, dos., MMT, FM, ma 11-12, h 2027B (EE), puh. (09) , christel.lamberg-allardt(at)helsinki.fi Lipre, Endla, lehtori, dos., Ph.D., ke 12-14, h (EE), puh. (09) , endla.lipre(at)helsinki.fi Pajari, Anne-Maria, yliopistonlehtori asti, dos., ETT, ma 9-10, h (EE), puh. (09) , annemaria.pajari(at)helsinki.fi Peuhkuri Katri, yliopistonlehtori asti, FT, pe 9-10, h (EE), puh , katri.peuhkuri(at)helsinki.fi Alfthan, Georg, dos., FT, puh. (09) (työ), georg.alfthan(at)thl.fi Fogelholm, Mikael, dos., ETT, puh.(09) (työ), mikael.fogelholm(at)aka.fi Hasunen, Kaija, dos., MMT, puh Kosonen, Anna-Liisa, dos., FT, puh. (015) (työ), anna-liisa.rauma(at)uef.fi Lallukka, Tea, dos. FT, puh. (09) (työ), tea.lallukka(at)helsinki.fi Mykkänen, Hannu, dos., Ph.D., prof. (Kuopion yliopisto), puh. (017) , hannu.mykkanen(at)uef.fi Männistö, Satu, dos., ETT, puh. (09) (työ), satu.mannisto(at)thl.fi Ovaskainen, Marja-Leena, dos., ETT, puh. (09) (työ), marja-leena.ovaskainen(at)thl.fi Pietinen Pirjo, dos., MMT, tutkimusprof., puh. (09) (työ), pirjo.pietinen(at)thl.fi Prättälä, Ritva, dos., ETT, puh. (09) (työ), ritva.prattala(at)thl.fi Roos, Eva, dos., ETT, puh. (09) (työ), eva.roos(at)helsinki.fi Sarlio-Lähteenkorva, Sirpa, dos., FT, puh. (09) (työ), sirpa.sarlio-lahteenkorva(at)stm.fi Turpeinen, Anu, dos., ETT, puh (työ), anu.turpeinen(at)valio.fi Valsta, Liisa, dos., ETT, M.Sc., puh. (09) (työ), liisa.valsta(at)thl.fi Virtanen, Suvi, dos., LT, ETM, puh. (09) (työ), suvi.virtanen(at)thl.fi 1

2 Tutkintovaatimukset KANDIDAATIN TUTKINTO, 180 op opintopisteet ajoitus YLEISOPINNOT, op Y120 Opintoihin orientoiva jakso YKEM010 Yleinen ja epäorgaaninen kemia 4 1 YKEM020 Orgaanisen kemian perusteet 4 1 YKEM101 Kemian työt 5 1 BKEM100 Biokemia I 5 1 BKEM101 Biokemia I harjoitustyöt Genetiikan luennot 2 2 Y130 Tilastollisen päättelyn perusteet 5 3 Y96 Matematiikan tasokoe 1 1 Y125 Tieteellisen tutkimuksen perusteet I: Tieteellinen ajattelu 2 2 PÄÄAINEOPINNOT, 76 op Perusopinnot, 25 op RAV092 Solubiologian perusteet 2 1 RAV093 Anatomian ja fysiologian perusteet 5 1 RAV094 Anatomian ja fysiologian harjoitustyöt 8 1 RAV095 Syventävä fysiologia 5 2 BKEM200 Biokemia II 5 2 Aineopinnot, 49 op (+ 2 op HOPS, 3 op äidinkieltä ja 1 op TVT:tä) RAV090 Johdatus ravitsemustieteeseen 5 1 RAV RAV RAV RAV120 Ruoankäytön historia ja merkitykset 2 1 RAV121 Ravitsemusepidemiologian ja ruoankäyttötutkimusten perusteet 3 3 RAV130 Käytännön ruoanvalmistus 5 1.kesä RAV131 Elintarvikkeet ruokavaliossa 3 2 RAV132 Kokeellinen ruoanvalmistus 5 2 RAV133 Erityisruokavaliot 4 3 RAV104 Proseminaarit 4 2 RAV105 Ravitsemusasiantuntija työelämässä 2 3 RAV106 Kandidaatintutkielma 6 3 Kypsyysnäyte Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), 2 op HOPS-opinnot on integroitu opintojaksoihin RAV101 (1 op) sekä RAV105 (1 op) KIELIOPINNOT SEKÄ TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN (TVT) OPINNOT, 14 op Toinen kotimainen kieli vieras kieli 3 1 TVT-ajokortti 3 1 Kandidaatin tutkinnossa suoritettavat äidinkielen opinnot on integroitu opintojaksoihin RAV101 (1 op) ja RAV104 (2 op) sekä 1 op TVT-opintoja opintojaksoon RAV104. SIVUAINEOPINNOT, 25 op Elintarviketieteiden perusopinnot MIKRO200 Mikrobiologian peruskurssi, 5 op EK110 Elintarvikekemian peruskurssi, 3 op EK131 Food Legislation and Control, 5 op Elintarviketeknologian peruskursseja, 5 op Valinnaisia elintarvikeaineiden opintoja, 7 op MUUT OPINNOT, 25 op Henkilökohtaisen opintosuunnitelman perusteella sovittavia opintoja VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT 6-7 KANDIDAATIN TUTKINTO YHTEENSÄ Biotieteellisen tiedekunnan opintojakso (osana Biotieteiden perusteet I ja II opintojaksoja). 2

3 MAISTERIN TUTKINTO, 120 op opintopisteet ajoitus YLEISOPINNOT, 7 op Y126 Tieteellisen tutkimuksen perusteet 2: Tieteellinen tutkimus 2 4 Tilastotieteen opintoja 5 4 PÄÄAINEOPINNOT, op Syventävät opinnot, op (+ 1 op TVT) RAV RAV201 Harjoittelu 1 4. kesä RAV202 Seminaarit RAV203 Maisterin tutkielma (pro gradu) Kypsyysnäyte RAV204 Syventävä kirjallisuus 4 5 RAV205 Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja kehittymiskansio Valinnaiset ravitsemustieteen syventävät opinnot: Valinnaiset ravitsemustieteen syventävät opinnot voi koostaa vapaasti tai opintosuuntia noudattaen seuraavista syventävistä opintojaksoista: RAV213 Syventävä ravitsemusfysiologia, 6 op RAV214 Biokemialliset merkkiaineet ravitsemustutkimuksessa, 4 op RAV215 Kokeellisen ravitsemustutkimuksen menetelmät, 6 op RAV221 Sosiokulttuurinen ruokatutkimus, 3 op RAV222 Ravitsemusepidemiologia, 5 op RAV223 Ravitsemus ja yhteiskunta, 4 op RAV224 Ruoankäytön tutkimusmenetelmät, 4 op RAV225 Ruokakäyttäytymisen tutkimusmenetelmät, 3 op RAV231 Ruokapalvelujen suunnittelu, 8 op RAV241 Nutritional problems in low income countries, 2 op muut (4 op) Opintosuuntiin ehdotetut opintojaksot: Fysiologinen ravitsemus: RAV213 (6 op), RAV214 (4 op), RAV215 (6 op), muut (7 op) Kansanravitsemus RAV221 (3 op), RAV222 (5 op), RAV223 (4 op), RAV224 (4 op), RAV225 (3 op), muut (4 op) Ravitsemus ja ruokapalveluiden johtaminen RAV223 (4 op), RAV224 (4 op), RAV225 (3 op), RAV231 (8 op), Henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), 1 op HOPS-opinnot (1 op) on integroitu opintojaksoon RAV205. KIELIOPINNOT SEKÄ TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN (TVT) OPINNOT, 1 op 1 op TVT-opintoja on integroitu opintojaksoon RAV202. MUUT OPINNOT, 25 op Henkilökohtaisen opintosuunnitelman perusteella sovittavia opintoja VAPAASTI VALITTAVAT OPINNOT MAISTERIN TUTKINTO YHTEENSÄ 120 Opintokokonaisuudet pääaineopiskelijoille Elintarviketieteiden perusopinnot Ravitsemustieteen perusopinnot Ravitsemustieteen aineopinnot Ravitsemustieteen syventävät opinnot Opintokokonaisuudet sivuaineopiskelijoille Ravitsemustieteen perusopinnot sivuaineopiskelijoille, 25 op Tunniste: BKEM100* Biokemia I, 5 op RAV090 Johdatus ravitsemustieteeseen, 5 op RAV092 Solubiologian perusteet, 2 op RAV093 Anatomian ja fysiologian perusteet, 5 op RAV131 Elintarvikkeet ruokavaliossa, 3 op RAV120 Ruoankäytön historia ja merkitykset, 2 op RAV121 Ravitsemusepidemiologian ja ruoankäyttötutkimusten perusteet, 3 op * BKEM100 esivaatimuksena YKEM010 ja YKEM020 Perusopintokokonaisuutta (88280) suorittavien opiskelijoiden tulee ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen rav-sivuaine(at)helsinki.fi. Ravitsemustieteen aineopinnot sivuaineopiskelijoille, 60 op Tunniste: Ravitsemustieteen sivuainekokonaisuus, 25 op Sen lisäksi: BKEM200 Biokemia II, 5 op RAV095 Syventävä fysiologia, 5 op RAV101 1, 4 op RAV102 2, 8 op RAV103 3, 4 op 3

4 RAV132 Kokeellinen ruoanvalmistus, 5 op RAV133 Erityisruokavaliot, 4 op Kokonaisuutta Ravitsemustieteen aineopinnot sivuaineopiskelijoille (882030) suorittamaan valitaan rajoitettu määrä opiskelijoita aikaisempien opintosuoritusten perusteella. Vapaamuotoinen hakemus tulee jättää oppiainevastaavalle professorille viimeistään toukokuun viimeisenä arkipäivänä. Ravitsemustieteen perusopintokokonaisuuden (88280) tai vastaavien opintojen tulee olla suoritettuina hakuhetkellä. Opintojaksot Opetustiedot WebOodissa Nutritional Science (RAV080) 3 cr Ajoitus: Master studies, 1st year, period IV Tavoite: Introduction to human nutrition Basic nutritional physiology, energy metabolism, nutrients, nutrition and health Oppimateriaali ja kirjallisuus: Gibney MJ, Vorster HH, Kok FJ: Introduction to human nutrition. Blackwell Publishing, Suoritustavat: 2-3 lectures. Independent studying + tutored group work. Arviointi: Literature examination Vastuuhenkilö: Christel Lamberg-Allardt Johdatus ravitsemustieteeseen (RAV090) 5 op Kohderyhmä: Kuuluu ravitsemustieteen perusopintokokonaisuuteen sivuaineopiskelijoille. Ajoitus: Periodit I-II Tavoite: Tuntea perusteet ravintoaineista, kansanravitsemuksesta sekä ravinnon ja terveyden välisistä yhteyksistä. Ravintoaineet Suomalaisen väestön ravitsemustilanne Ravitsemuksen yhteydet kansansairauksiin Suoritustavat: K38-H0-R0-I96 Arviointi: Tentti. Vastuuhenkilö: Virpi Kemi Lisätietoja: Opintojakson laajuus on aikaisemmin ollut 4-6 op. RAV092 Solubiologian perusteet 2 op / 1.5 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen ensimmäinen vuosi, II periodi Tavoite: Aitotumallisen solun rakenteen ja perustoimintojen ymmärtäminen. Solujen perusominaisuudet ja alkuperä; solubiologia tieteenä. Soluelimet ja solun tukiranka. Solun kalvostot. Solun informaatiovirrat. Solukierto ja solukuolema. Solut osana kudoksia: soluliitokset, kantasolut ja syöpä. Oppimateriaali ja kirjallisuus: Alberts ym. Essential cell biology. 2. tai uudempi painos. New York & London: Garland Publishing; 2003; tai vaihtoehtoisesti: Heino & Vuento. Biokemian ja solubiologian perusteet. 1. painos. Helsinki: WSOY; Muu materiaali osoituksen mukaan. Suoritustavat: K14-H0-R0-I40 Arviointi: Kirjallinen tentti. Vastuuhenkilö: Anne-Maria Pajari RAV093 Anatomian ja fysiologian perusteet 5 op / 3.5 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen ensimmäinen vuosi, periodit III-IV Tavoite: Ymmärtää pääpiirtein nisäkkään (erityisesti ihmisen) elimistön rakenne ja toiminta. Kudokset, elimistön ohjausjärjestelmät, tuki ja liike, elimistön ylläpito, elämän kiertokulku, selkärankaisten erot ja yhtäläisyydet, fysiologiset tasapainot. Oppimateriaali ja kirjallisuus: Ravitsemustieteen opiskelijoille: Martini. Fundamentals of anatomy & physiology. 8. painos. San Francisco: Pearson Benjamin Cummings; Marieb & Hoen. Human anatomy & physiology. 7. painos. San Francisco: Pearson Benjamin Cummings; 2007; tai vaihtoehtoisesti Bjålie, Haug, Sand, Sjaastaad, Toverud. Ihminen - fysiologia ja anatomia. Helsinki: WSOY; 1999 tai uudempi. Muu materiaali osoituksen mukaan. Kotieläintieteen opiskelijoille: Sjaastad, Hove & Sand. Physiology of domestic animals. Oslo: Scandinavian Veterinary Press; 2003; tai vaihtoehtoisesti Frandson, Wilke & Fails. Anatomy and physiology of farm animals. 6. painos. Ames: Blackwell Publishing; Muu materiaali osoituksen mukaan. Suoritustavat: K36-H0-R0-I98 Arviointi: Tentti. Vastuuhenkilö: Anne-Maria Pajari Lisätiedot: Luento-opetus yhteinen farmasian tiedekunnan kurssin Ihmisen biologia ja terveys kanssa. Kurssia ei voi käyttää farmaseutin tai proviisorin valinnaisiin opintoihin. RAV094 Anatomian ja fysiologian harjoitustyöt 8 op / 5.5 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen ensimmäinen vuosi, periodit III-IV Edeltävät opinnot: Esivaatimuksena tai samaan aikaan suoritettava Anatomian ja fysiologian perusteet (RAV093). Tavoite: Syventää tietoja anatomiasta ja fysiologiasta sekä tutustua tieteelliseen työskentelyyn ja kirjoittamiseen. Histologian mikroskopointiharjoituksia, fysiologian laboratorioharjoituksia, makroanatomian harjoituksia ja demonstraatiota, ongelmalähtöistä opiskelua. Oppimateriaali ja kirjallisuus: Materiaali osoituksen mukaan Suoritustavat: K0-H84-R12-I117 (ravitsemustiede) / K0-H76-R0-I57 (kotieläintiede) Arviointi: Työselostukset. Vastuuhenkilö: Anne-Maria Pajari Lisätiedot: Tarkoitettu ensisijaisesti ravitsemustieteen ja kotieläintieteen pääaineopiskelijoille. Kotieläintieteen opiskelijoille kurssista 5 op kokonaisuus. RAV095 Syventävä fysiologia 5 op / 3.5 ov

5 Ajoitus: Kandidaattiopintojen toinen vuosi, periodit I-II Edeltävät opinnot: Anatomian ja fysiologian perusteet (RAV093). Tavoite: Syventää fysiologian tietoja valikoiduista aiheista. Perehtymiskohteet osin opiskelijoiden valittavissa; aihepiireinä mm. immunologia, neurofysiologia, endokrinologia, verenkierto- ja hengitys, urheilufysiologia, detoksifikaatio ja antioksidanttipuolustus. Oppimateriaali ja kirjallisuus: Ganong WF. Review of medical physiology. 22. painos. Lange Medical Books / McGraw-Hill; 2005; tai vaihtoehtoisesti Boron WF & Boulpaep EL. Medical physiology. Philadelphia: Elsevier; 2005; tai vaihtoehtoisesti Guyton AC & Hall JE. Textbook of medical physiology. 11. painos. Philadelphia: Elsevier; Muu materiaali osoituksen mukaan. Suoritustavat: K40-H0-R12-I82 Arviointi: Ryhmätyö, opponointi ja tentti. Vastuuhenkilö: Anne-Maria Pajari Lisätiedot: Opetus osin yhteinen farmasian tiedekunnan kurssin Valittuja kohtia fysiologiasta kanssa. 1 (RAV101) 4 op / 2 ov Kohderyhmä: Ravitsemustieteen pääaineopiskelijat. Ajoitus: Kandidaattiopintojen ensimmäinen vuosi, periodit I-IV Tavoite: Tuntea suomalaisen kansanravitsemuksen ja kansainvälisten ravitsemuskysymysten perusteet. Suomalaisen väestön ravitsemustilanne Ravitsemussuositukset ja ravitsemukseen vaikuttamisen keinot Johdatus kansainvälisiin ravitsemuskysymyksiin Integroituna HOPS 1 op ja äidinkieli 1 op Oppimateriaali ja kirjallisuus: Gibney MJ, Margetts BM, Kearney JM, Arab L, toim. Public health nutrition. Oxford: Blackwell Publishing, 2004.Muuta kirjallisuutta osoituksen mukaan. Suoritustavat:. K40-H0-R30-I40 pienryhmätyöskentelyyn ja kontaktiopetukseen. Suullinen kuulustelu Vastuuhenkilö: Merja Kärkkäinen 2 (RAV102) 8 op / 5.5 ov Kohderyhmä: Ravitsemustieteen pääaineopiskelijat. Ajoitus: Kandidaattiopintojen toinen vuosi, periodit I-IV Tavoite: Osata ruoansulatuksen fysiologia, energiaaineenvaihdunta, kivennäisaineiden ja vitamiinien fysiologia. Ruoansulatuksen fysiologia Energia-aineenvaihdunta Kivennäisaineet ja vitamiinit Ravinnon muut yhdisteet Kehon koostumus ja sen mittausmenetelmät Oppimateriaali ja kirjallisuus:. Gibney MJ, Vorster H, Kok FJ, toim. Introduction to human nutrition. Oxford: Blackwell Publishing, 2002 Freyn KN. Metabolic regulation a human perspective. 3. painos. Oxford: Wiley- Blackwell, Aro A, Mutanen M, Uusitupa M, toim.. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim; Muuta kirjallisuutta osoituksen mukaan. Suoritustavat: K74-H4-R56-I80 pienryhmätyöskentelyyn ja kontaktiopetukseen, raporttien laadinta, esitelmät ja kuulustelut. 3 (RAV103) 4 op / 2.5 ov Kohderyhmä: Ravitsemustieteen pääaineopiskelijat. Ajoitus: Kandidaattiopintojen kolmas vuosi, periodit I- II Tavoite: Ymmärtää ravinnon yhteydet kansansairauksiin. Tuntea ravitsemushoitoa vaativat sairaudet ja ravitsemushoidon perusteet. Ravitsemuksen yhteys kansansairauksiin, joissa elintavoilla on merkittävä osuus (sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, osteoporoosi, syöpäsairaudet, lihavuus) Ravitsemusterapian perusteet ja ravitsemushoitoa vaativat sairaudet Ikäkausiravitsemus Oppimateriaali ja kirjallisuus:. Aro A, Mutanen M, Uusitupa M, toim.. 2. uudistettu painos. Helsinki: Duodecim; 2005 Muuta kirjallisuutta osoituksen mukaan. Suoritustavat: K10-H0-R10-I86 Arviointi: Kirjallisuuskuulustelu ja työt. Vastuuhenkilö: Christel Lamberg-Allardt Proseminaarit (RAV104) 4 op / 2 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen toinen vuosi, periodit I-II Tavoite: Oppia ammatillinen ja tieteellinen kirjoitusprosessi. Tieteellisen tiedon hankintaan ja informaatiopalveluihin tutustuminen. Ammatillinen ja tieteellinen lukeminen ja kirjoittaminen Prosessikirjoittamisen metodi Ravitsemustieteellisen tiedon lähteet ja tietokannat Viittauskäytännöt tieteellisessä kirjoittamisessa Integroituna äidinkielen opintoja 2 op ja TVT-opintoja 1 op Suoritustavat: K20-H0-R0-I87 Arviointi: Seminaareihin osallistuminen ja harjoitusaine. Vastuuhenkilö: Katri Peuhkuri Ravitsemusasiantuntija työelämässä (RAV105) 2 op / 1.5 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen kolmas vuosi, periodit I- II Tavoite: Tutustuttaa opiskelijat ravitsemusasiantuntijoiden sijoittumiseen työelämässä. Ravitsemusasiantuntijan työtehtäviin tutustuminen Työnhakuprosessi Ansioluettelon laatiminen Integroituna 1 op HOPS-opintoja Oppimateriaali ja kirjallisuus: Ilmoituksen mukaan Suoritustavat: K22-H0-R10-I22 Arviointi: Osallistuminen opetukseen ja vierailukäynteihin. Työnkuvahaastattelu. Henkilökohtainen opintosuunnitelma. 5

6 Kandidaatin tutkielma (RAV106) 6 op / 5 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen kolmas vuosi Tavoite: Oppia hankkimaan ja käsittelemään tieteellistä tietoa ja kirjoittamaan tieteellinen raportti. Tieteellisen raportin kirjoittaminen Kypsyysnäyte, joka osoittaa perehtyneisyyden opinnäytetyön alaan sekä suomen tai ruotsin kielen taidon Suoritustavat: K6-H0-R0-I154 Arviointi: Tieteellinen raportti ja hyväksytty kypsyysnäyte. Vastuuhenkilö: Katri Peuhkuri Projektityöskentely (RAV108) 1-5 op / 1-5 ov Tavoite: Tutustua ravitsemustieteen osastolla tehtävään tutkimukseen. Osallistuminen tutkimusprojekteihin. Suoritustavat: Arviointi: Kirjallinen raportti. Lisätiedot: Opintopisteitä voi saada esim. osallistumisesta tutkimukseen koehenkilönä tai tutkimusapulaisena. Suoritus edellyttää kirjallista raporttia. Opintopistemäärästä, aikataulusta ja raportin sisällöstä sovitaan tutkimuksesta vastaavan tutkijan kanssa. Ruoankäytön historia ja merkitykset (RAV120) 2 op / 1 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen ensimmäinen vuosi, periodit III-IV Tavoite: Tuntea suomalaisten ruoankäytön historia ja ruokatottumusten kulttuuriset, sosiaaliset ja emotionaaliset taustatekijät. Ruoankäytön historia kivikaudesta nykyaikaan Ruoan ja ruokakäyttäytymisen psykologiset, sosiaaliset ja kulttuuriset merkitykset Suoritustavat: K28-H0-R0-I25 Arviointi: Kirjallinen tentti. Ravitsemusepidemiologian ja ruoankäyttötutkimusten perusteet (RAV121) 3 op / 2 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen kolmas vuosi, II periodi Edeltävät opinnot: Johdatus ravitsemustieteeseen (RAV090) tai vastaavat tiedot; Tilastollisen päättelyn perusteet (Y130) tai vastaavat tiedot Tavoite: Tuntea ravitsemusepidemiologian ja ruoankäyttötutkimusten peruskäsitteet ja tutkimusmenetelmät. Ravitsemusepidemiologian ja ruoankäyttötutkimusten menetelmät, muuttujat ja käyttötarkoitukset. Suoritustavat: K20-H10-R10-I40 Arviointi: Harjoitustyöt ja oppimispäiväkirja/tentti. Vastuuhenkilö: Merja Kärkkäinen Käytännön ruoanvalmistus (RAV130) 5 op / 4 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen ensimmäisen opiskeluvuoden kesä. Järjestetään elokuussa ennen syyslukukauden alkua. Tavoite: Tuntea ruoanvalmistuksen periaatteet Elintarvikkeiden käsittely ja tuntemus Käytännön ruoanvalmistusta sekä opintokäyntejä ja ryhmätöitä Suoritustavat: K12-H80-R24-I18 pienryhmätyöskentelyyn, ryhmätyö ja kirjallinen raportti. Lisätiedot: Kurssi järjestetään Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa Elintarvikkeet ruokavaliossa (RAV131) 3 op / 1.5 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen toinen vuosi, I periodi Edeltävät opinnot: RAV090 tai vastaavat tiedot Tavoite: Tuntea elintarvikkeet ja niiden merkitys ruokavaliossa. Elintarvikkeiden tuntemus, koostumus, merkitys ruokavaliossa Ruokavalion laatimisen peruskysymykset ja suunnittelu Ravintolaskentaohjelman Diet32 käyttö Suoritustavat: K14-H0-R0-I66 Arviointi: Työselostukset. Kokeellinen ruoanvalmistus (RAV132) 5 op / 4.5 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen toinen vuosi, IV periodi Edeltävät opinnot: RAV130 tai vastaavat tiedot Tavoite: Tuntea ruoanvalmistuksen aikana ruokaaineissa tapahtuvat fysikaaliset ja kemialliset muutokset sekä niiden ravitsemuksellinen merkitys. Ruoanvalmistuksen aikana ruoka-aineissa tapahtuvat muutokset elintarvikeryhmittäin (kasvikset, viljavalmisteet, maito ja maitovalmisteet, kananmuna, liha ja kala sekä ravintorasvat) ja niiden vaikutukset ruoan ravintoarvoon. Suoritustavat: K28-H28-R0-I78 Arviointi: Kirjallinen tentti. Erityisruokavaliot (RAV133) 4 op / 1.5 ov Ajoitus: Kandidaattiopintojen kolmas vuosi, III periodi Edeltävät opinnot: RAV090 tai vastaavat tiedot, RAV131 ja RAV103 Tavoite: Tuntea ruokavaliot ravitsemushoitoa vaativissa sairauksissa. Erityisruokavalion suunnittelu (ruoansulatuskanavan sairaudet, diabetes, sydän- ja verisuonitaudit, munuaissairaudet, kihti, reumataudit, ruoka-allergiat) Tutustuminen erityiselintarvikkeisiin ja erityisruokavalion vaatimaan tuotekehitystyöhön Oppimateriaali ja kirjallisuus: Erityisruokavaliot - opas ammattilaisille. RTY, Dieettimedia, Aro A., Mutanen M., Uusitupa M.. Duodecim, 2005 Muuta kirjallisuutta osoituksen mukaan. Suoritustavat: K24-H16-R0-I70 Arviointi: Kirjallinen tentti ja työselostus. 6

7 4 (RAV200) 10 op / 6.5 ov Kohderyhmä: Ravitsemustieteen pääaineopiskelijat. III-IV Edeltävät opinnot: 1, 2 ja 3 (RAV101, RAV102 ja RAV103). Tavoite: Syventää ymmärrystä ravinnon ja terveyden välisistä yhteyksistä. Tieteellinen evidenssi Nutrigenetiikka Sairauksien etiologiaa Ravinto sairauksien primaari- ja sekundaaripreventiossa (diabetes, lihavuus, metabolinen oireyhtymä, osteoporoosi, sepelvaltimotauti, verenpainetauti, syöpätaudit) Suoritustavat: K60-H0-R60-I147 pienryhmätyöskentelyyn ja kontaktiopetukseen, kirjallinen ryhmätyö, tentti. Harjoittelu (RAV201) 1 op / 0-1 ov Ajoitus: Maisteriopinnot Tavoite: Edistää työelämään sijoittumista Harjoittelun pituus on 12 viikkoa ja se suoritetaan vähintään 4 viikon jaksoina. Harjoittelupaikasta sovitaan erikseen lehtori Endla Lipren kanssa. Suoritustavat: K2-H0-R0-I25 Arviointi: Harjoitteluraportti. Seminaarit (RAV202) 4 op / 3 ov Ajoitus: Maisteriopinnot Edeltävät opinnot: Maisterin tutkielman yhteydessä Tavoite: Syventää tieteellistä ajattelua ja ymmärrystä tutkimusprosessista. Tutkielman teon ja raportoinnin eri vaiheet Omien tulosten esittely posterina ja suullisesti kollokviossa Integroituna 1 op TVT-opintoja Suoritustavat:. K26-H0-R0-I54 seminaarityöskentelyyn ja omien tulosten esittely posterina ja suullisesti kollokviossa Maisterin tutkielma (RAV203) 40 op / 20 ov Ajoitus: Maisteriopinnot Tavoite: Oppia itsenäisesti hankkimaan, käsittelemään ja raportoimaan tieteellistä tietoa ja ratkaisemaan tieteellisiä ongelmia. Tutkimusaiheen valinta ja tutkimuksen suunnittelu Tutkimuksen toteuttaminen ja raportointi Kypsyysnäyte, joka osoittaa perehtyneisyyden opinnäytetyön alaan sekä suomen tai ruotsin kielen taidon. (Mikäli opiskelija on osoittanut kielitaitonsa alempaa korkeakoulututkintoa varten antamassaan kypsyysnäytteessä, suomen tai ruotsin kielen taitoa ei tarvitse osoittaa maisterin tutkielman yhteydessä.) Suoritustavat: K0-H0-R0-I534 Arviointi: Kirjallinen tutkielma. Syventävä kirjallisuus (RAV204) 4 op / 2 ov Ajoitus: Maisteriopinnot Tavoite: Syventää ravitsemustieteellistä näkemystä. Ajankohtaiset ravitsemustieteelliset katsausartikkelit. Oppimateriaali ja kirjallisuus: Nutrition reviews vuoden 2009 numerot suplementteineen. Suoritustavat: K0-H0-R0-I108 Arviointi: Kirjallinen kuulustelu. Henkilökohtainen opintosuunnitelma ja kehittymiskansio (RAV205) 1-2 op / ov Kohderyhmä: Pääaineopiskelijat Ajoitus: Maisteriopintojen ensimmäinen vuosi, I-II periodi Tavoite: Kehittää oman työn suunnittelua ja arviointia. Kehittymiskansio Integroituna 1 op HOPS-opintoja Oppimateriaali ja kirjallisuus: Ilmoituksen mukaan Suoritustavat: K6-H0-R5-I15-41 Arviointi: HOPS ja kehittymiskansio. Syventävä ravitsemusfysiologia (RAV213) 6 op Kohderyhmä: II-III. Järjestetään joka toinen vuosi, seuraavan kerran lukuvuonna Edeltävät opinnot: RAV101, RAV102 ja RAV103 Tavoite: Syventää ymmärrystä ravintoaineiden merkityksestä elimistön toiminnassa. Ravintoaineiden merkitys aineenvaihdunnan ja geenien ilmenemisen säätelyssä fysiologisissa ja patofysiologisissa tiloissa. Suoritustavat: K26-H0-R27-I109 pienryhmä- ja seminaarityöskentelyyn, raporttien laadinta, esitelmät ja tentti. Biokemialliset merkkiaineet ravitsemustutkimuksessa (RAV214) 4 op Ajoitus: Maisteriopintojen ensimmäinen vuosi, III-IV periodi Edeltävät opinnot: RAV101, RAV102 ja RAV103 Tavoite: Ymmärtää biokemiallisten merkkiaineiden teoriaa ja käyttöä ravitsemustutkimuksessa sekä niihin liittyvät käsitteet. Tärkeimmät analyysimenetelmät Näytteet Ravitsemustilan merkkiaineet Aineenvaihduntaan ja tautitiloihin liittyvät merkkiaineet Suoritustavat: K8-H8-R20-I70 Arviointi: Työt ja tentti. Vastuuhenkilö: Christel Lamberg-Allardt Kokeellisen ravitsemustutkimuksen menetelmät 7

8 (RAV215) 6 op III-IV. Järjestetään joka toinen vuosi, seuraavan kerran lukuvuonna Edeltävät opinnot: RAV101, RAV102, RAV103 ja RAV214. Tavoite: Oppia kokeellisessa ravitsemustutkimuksessa käytettäviä asetelmia ja menetelmiä. Tutkimussuunnitelman laatiminen kokeellista tutkimusasetelmaa varten (solu-, eläin- tai ihmiskokeet). Laboratoriotyöskentely. Tulosten käsittely, tulkinta ja raportointi. Suoritustavat: K10-H30-R50-I70 Arviointi: Tutkimussuunnitelma, laboratoriopäiväkirja, raportit, tentti. Vastuuhenkilö: Christel Lamberg-Allardt Sosiokulttuurinen ruokatutkimus (RAV221) 3 op / 2 ov Ajoitus: Maisteriopintojen ensimmäinen vuosi, IV periodi Edeltävät opinnot: RAV120 ja RAV220 tai vastaavat tiedot. Tavoite: Tuntea ravitsemusantropologisen ja ruokasosiologisen tutkimuksen teoria ja käsitteet. Perehtyminen ravitsemusantropologisen ja ruokasosiologisen tutkimuksen klassisiin esimerkkeihin ja käyttömahdollisuuksiin nyky-yhteiskunnassa. Suoritustavat: K20-H0-R0-I60 Arviointi: Seminaariraportti ja -esitys. Ravitsemusepidemiologia (RAV222) 5 op / 3 ov III-IV Edeltävät opinnot: Ravitsemusepidemiologian ja ruoankäyttötutkimusten perusteet (RAV121). Tavoite: Osata käyttää ravitsemusepidemiologian menetelmiä ja tulkita tutkimustuloksia. Ravitsemusepidemiologisen tutkimuksen suunnittelu Epidemiologisten menetelmien harjoittelu Epidemiologisten tutkimustulosten tulkinta Suoritustavat: K28-H28-R28-I50 Arviointi: Harjoitustyöraportit ja suullinen kuulustelu. Vastuuhenkilö: Maijaliisa Erkkola Ravitsemus ja yhteiskunta (RAV223) 4 op / 2 ov Ajoitus: Maisteriopintojen toinen vuosi, II periodi Edeltävät opinnot: Johdatus ravitsemustieteeseen (RAV090) tai vastaavat tiedot Tavoite: Tuntea väestön terveystilanne ja keinot vaikuttaa siihen. Terveyserot yhteiskunnassa Kansanterveystyön käsitteet ja sisältö Suomalainen ravitsemuspolitiikka Kansainväliset organisaatiot, maailman ravitsemusongelmat ja terveyden edistäminen Ravinto ja ympäristö Suoritustavat: K16-H0-R0-I92 Arviointi: Tentti ja luentopäiväkirja. Vastuuhenkilö: Kaija Rautavirta Lisätiedot: Kurssille voidaan ottaa 25 opiskelijaa, etusijalla ravitsemustieteen pääaineen opiskelijat. Ruoankäytön tutkimusmenetelmät (RAV224) 4 op Ajoitus: Maisteriopintojen ensimmäinen vuosi, I periodi. Järjestetään joka toinen vuosi, seuraavan kerran syksyllä Tavoite: Osata ruoankäytön tutkimusmenetelmät Ruoankäyttötutkimuksen menetelmät, niiden harjoittelu käytännössä ja tulosten arviointi Suoritustavat: K28-H70-R0-I10 Arviointi: Tentti, harjoitustyöraportit. Vastuuhenkilö: Merja Kärkkäinen Ruokakäyttäytymisen tutkimusmenetelmät (RAV225) 3 op Ajoitus: Maisteriopintojen ensimmäinen vuosi, II periodi. Järjestetään joka toinen vuosi, seuraavan kerran syksyllä 2010 Tavoite: Osata ruokakäyttäytymisen tutkimusmenetelmät Kysely-, haastattelu- ja havainnointimenetelmät ruokakäyttäytymisen tutkimisessa. Suoritustavat: K10-H0-R50-I20 Arviointi: Harjoitustyöraportit ja osallistumisaktiivisuus. Ruokapalvelujen suunnittelu (RAV231) 3-8 op / ov I-II. Järjestetään joka toinen vuosi. Seuraavan kerran lukuvuonna Tavoite: Tuntea joukkoruokailun toteuttaminen. Ruokapalvelujen organisaatio ja seurantajärjestelmät Ravitsemussuositukset ja viranomaisohjeet joukkoruokailussa Ravitsemusasiantuntija ruokapalvelujen johtajana Suoritustavat: K42-H28-R60-I84 Arviointi: Kirjallinen tentti ja tutkimusraportti. Lisätiedot: Mahdollisuus suorittaa erikseen 3 op (Ruokapalvelut toimialoittain). Kurssin osuus 5 op (Ravitsemusasiantuntija ruokapalveluiden johtajana) edellyttää 3 op osuuden suorittamista. Nutritional problems in low income countries (RAV241) 2 cr Ajoitus: Master studies, period I Tavoite: To become acquainted with food habits in developing countries and to understand basic principles in food insecurity, child and maternal malnutrition and their consequences. Food habits in Africa and Asia, reasons and forms for child and maternal malnutrition, physiological consequences of the malnutrition, role of international NGOs, food security. Suoritustavat: Contact teaching 28 h, practical work 0 h, group work 0 h, self study 26 h Arviointi: Examination. 8

9 Ravitsemustieteen jatko-opinnot (RAV300) 1-10 op / ov Ajoitus: Ravitsemustieteen jatko-opinnot Jatko-opiskelijaseminaarit sekä harjoitustöiden ja opinnäytetöiden ohjaus. Suoritustavat: Kokonaisuuden laajuus maksimissaan 10 op (5 ov) koostuen seuraavasti:1 x graduohjaukseen osallistuminen 6 op (3 ov) 1 x projektityön ohjaus 2 op (1 ov) jatko-opintoseminaari 2 op (1 ov) (edellyttää 1 esitys seminaarissa, 10 x osallistuminen seminaareihin sekä seminaarin vetovastuu pareittain tai vaihtoehtoisesti toinen esitys seminaarissa) Vastuuhenkilö: Professori Marja Mutanen 9

Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(13) Opinto-opas 2011-2014 Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Ravitsemustiede

Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(13) Opinto-opas 2011-2014 Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos Ravitsemustiede Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta 1(13) tutkintovaatimukset kandidaatin tutkinto, 180 op maisterin tutkinto, 120 op Opintojaksokuvaukset Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksen yhteystiedot Ravitsemustieteen

Lisätiedot

Menetelmätieteiden opintokokonaisuudessa on kaikissa tapauksissa oltava vähintään 10 op matematiikkaa ja vähintään 10 op tilastotiedettä.

Menetelmätieteiden opintokokonaisuudessa on kaikissa tapauksissa oltava vähintään 10 op matematiikkaa ja vähintään 10 op tilastotiedettä. Tutkintovaatimukset LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (180 OP) 584111 PERUSOPINNOT (25 OP) 582102 Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen, 4 op 581325 Ohjelmoinnin perusteet, 5 op 582103 Ohjelmoinnin

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2012 2016 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op eo ped A I A II AIII Viestintä- ja orientoivat opinnot 20 Vo 1 Orientoituminen yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

Matematiikka. Orientoivat opinnot /

Matematiikka. Orientoivat opinnot / Matematiikka Orientoivat opinnot / 30.8.2011 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot erillisiä

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot /

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 27.8.2013 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013)

ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS (EP) (Opintonsa syksyllä 2012 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2010-2013) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

Alkuorientaation tavoitteet

Alkuorientaation tavoitteet Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences SIS Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 2014 Alkuorientaation tavoitteet tutustuttaa yliopisto-opiskeluun tutustuttaa opiskelijoita Tampereen

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN LAITOS

KASVATUSTIETEEN LAITOS KASVATUSTIETEEN LAITOS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus www.helsinki.fi/ktl/opiskelu/ Kasvatustieteet tutkivat ihmisen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä näiden prosessien edistämistä

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA UUDISTUS KEMIAN LAITOKSELLA 2011->

OPETUSSUUNNITELMA UUDISTUS KEMIAN LAITOKSELLA 2011-> OPETUSSUUNNITELMA UUDISTUS KEMIAN LAITOKSELLA 2011-> KANDIDAATIN TUTKINTO 2011-> Perusopinnot 27 op KEMP010 Alkukeitos, 2 op KEMP111 Kemian perusteet 1 (yleinen kemia 1), 5 op KEMP112 Kemian perusteet

Lisätiedot

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat:

VERO-OIKEUS Tax Law. Ammatillisten ja tieteellisten tavoitteiden saavuttamiseksi opinnoissa tulevat esille erityisesti seuraavat asiat: VERO-OIKEUS Tax Law Hallintotieteiden kandidaatin ja maisterin tutkintojen tavoitteet Vero-oikeus pääaineena suoritettavan hallintotieteiden kandidaatin tutkinnon (120 ov) ja maisterin tutkinnon (160 ov)

Lisätiedot

Erityispedagogiikan koulutus

Erityispedagogiikan koulutus Erityispedagogiikan koulutus Erityispedagogiikan koulutuksen tavoitteena on kouluttaa vuorovaikutustaitoisia, monipuolisia, joustavia asiantuntijoita, jotka ymmärtävät erityispedagogiikan olemuksen laajassa

Lisätiedot

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS

KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN KOULUTUS KANSANTERVEYSTIETEEN TUTKINTOJEN TAVOITTEET Koulutus tähtää terveystieteiden kandidaatin (TtK, alempi korkeakoulututkinto) ja terveystieteiden maisterin (TtM, ylempi korkeakoulututkinto)

Lisätiedot

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015

Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot

Lisätiedot

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op

Opintopisteitä yht. 180op n. 60op n. 60op n. 60op KANDIDAATIN TUTKINNON OPINTOJEN ETENEMISJÄRJESTYS 1. lukuvuosi 2. lukuvuosi 3.lukuvuosi Teologian kandidaatin tutkinto (180 op) A1-linja sl kl sl kl sl kl Yleis- ja kieliopinnot 25op YK10 Filosofia ja

Lisätiedot

Elintarviketieteiden kandiohjelma

Elintarviketieteiden kandiohjelma Elintarviketieteiden kandiohjelma MMTDK Ravitsemustiede, kiintiö 15 MMTDK Elintarviketieteet, kiintiö 60 MMTDK + BYTDK Molekyylibiotieteet, kiintiö 60 ETK ETK LuK 15 max 5 max 15 max 35 max 10 max 15 max

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO

KASVATUSTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO ERITYISKASVATUKSEN ASIANTUNTIJAKOULUTUS (EA) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.

OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla. 1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op

Korvataan uuden ohjelman opintojaksolla. Suorittamatta jäänyt YPATperuskurssi. tutkinto-ohjelman peruskurssilla, á 5 op Siirtymäsäännökset 2010 YPAT KOULUTUSOHJELMASSA JATKAVILLE (YPATohjelman uusilla YAP-opintosuunnan opintojaksoilla suorittaville) Ohje siitä miten uuden ohjelman opintojaksot korvaavat vanhan koulutusohjelman

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa

Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op peruskurssi maissa

Lisätiedot

RAVITSEMUSTIEDE PERUSOPINNOT 25 OP

RAVITSEMUSTIEDE PERUSOPINNOT 25 OP 1 (5) RAVITSEMUSTIEDE PERUSOPINNOT 25 OP Ravitsemustiede selvittää ravitsemuksen merkitystä terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa sekä tutkii syömisen merkitystä hyvinvoinnin osatekijänä. Perusopinnoissa

Lisätiedot

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op

1. periodi 2. periodi 3. periodi 4. periodi P1a Sosiaalipolitiikan. P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi (alkaa) 2 op LIITTEET Kandidaatin tutkinnon ohjeellinen suorittamisjärjestys sosiaalipolitiikassa 1. vuosi 60 op P1a Sosiaalipolitiikan P4 Sosiaalipolitiikka eri peruskurssi 2 op maissa 4 op P2a Toimeentuloturvan ja

Lisätiedot

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP

KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP 1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA HOPS SAKSAN KIELI JA KULTTUURI Nimi: Opiskelijanumero: Sähköpostiosoite: Pääaine: Puh: Yo-tutkinnon suoritusvuosi: Sivuaine(et): Ylioppilastutkinnon jälkeen / ennen saksan

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 31.8.2017 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18) Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut SYKSY 2013 7.5.2013 Mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa

Lisätiedot

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012

AIKATAULUJA SYKSYLLÄ 2012 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen AIKATAULUJA SYKSYLLÄ mahdollisten muutosten vuoksi aikataulu kannattaa tarkistaa vielä juuri

Lisätiedot

FM-opiskelijan opintopolku, fysiologia ja neurotiede, neurobiologian erikoistumislinja (vastuuopettajat Juha Voipio & Mikael Segerstråle)

FM-opiskelijan opintopolku, fysiologia ja neurotiede, neurobiologian erikoistumislinja (vastuuopettajat Juha Voipio & Mikael Segerstråle) FM-opiskelijan opintopolku, fysiologia ja neurotiede, neurobiologian erikoistumislinja (vastuuopettajat Juha Voipio & Mikael Segerstråle) 1. SYVENTÄVÄT OPINNOT (522065), 70-100 op 1.1. Pakolliset opinnot,

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op

Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista

Lisätiedot

Kandidaatin tutkinnon rakenne

Kandidaatin tutkinnon rakenne Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen

Lisätiedot

TIETOJENKÄSITTELYTIEDE

TIETOJENKÄSITTELYTIEDE TIETOJENKÄSITTELYTIEDE Tietojenkäsittelytieteen laitos Exactum (Kumpulan kampus) PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Puhelinnumero 02941 911 (vaihde), ohivalinta 02941... http://www.cs.helsinki.fi/

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 25.8.2016 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma

Viestintätieteiden kandidaattiohjelma Viestintätieteiden kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 30.8.2018 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Opintokoordinaattori Heli Rikala Luonnontieteiden tiedekunnan alkuorientaatio 28.8.2017 28.8.2017 Luonnontieteiden tiedekunta UTA.FI/LUO 1 Tampereen yliopisto TaY nyt http://www.uta.fi/yliopisto/

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2008 2009

OPINTO-OPAS 2008 2009 OPINTO-OPAS 2008 2009 Hoitotieteen tieteenalaohjelma Terveystieteiden opettajan koulutusohjelma Terveyshallintotieteen tieteenalaohjelma Radiografian tieteenalaohjelma Kliinisen laboratoriotieteen tieteenalaohjelma

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / VENÄJÄN JA ITÄ-EUROOPAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINE- JA SIVUAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ

SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ 1 (9) JOHTAMISKORKEAKOULU Huom.! Päivitetty 19.12.2013 SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET OPINTO-OPPAIDEN 2012 2015 ja 2008 2012 VÄLILLÄ talousjohtamisen opintosuunta (oppiaineet finanssihallinto ja julkisyhteisöjen laskentatoimi

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS. Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014 TERVEYSTIETEIDEN LAITOS Hoitotieteen, hoitotieteen didaktiikan aineopintojen ja terveyshallintotieteen opintojen aikataulut Syksy 2014 MCH schedule (International Master s Programme in Health and Wellbeing

Lisätiedot

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017

VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO), opetussuunnitelma 2014-2017 Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op I Kieli- ja viestintäopinnot sekä orientoivat opinnot, 20 op: KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun

Lisätiedot

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET 1. Terveystieteiden tutkinto-ohjelman yleisrakenne ja vaadittavat opintosuoritukset Terveystieteiden tutkinto-ohjelmassa kandidaatin tutkinto

Lisätiedot

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta

Ulla Laakkonen. KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen KTK- ja KTM-tutkinnot Pääaineen ja ohjelman valinta 5.4.2017 Teknillinen tiedekunta Pääaineinfon ohjelma Pääaineen valintamenettely Ohjelman esittely Tuotantotalouden esittely Tietotekniikkan/tietojärjestelmätieteen

Lisätiedot

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207.

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207. Saamelainen kulttuuri 25.5.09 SYKSYN 2009 OHJELMA I periodi 24. 8. 16. 10. ja II periodi 26. 10. 18.12.2009 Viikolla 43 eli 19.- 23.10.2009 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT 683371P Johdatus saamelaiseen kulttuuriin

Lisätiedot

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS

ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOIS-AMERIKAN TUTKIMUS TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Johdatus alue- ja kulttuurintutkimukseen

Lisätiedot

Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko ( ) asti)

Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko ( ) asti) Yhteiskuntapolitiikan vastaavuustaulukko 1.8.2014 (14..2014) 2011-2014 (voimassa op 2014-2017 (voimassa op Huom. 31.7.2014 asti) 1.8.2014 alkaen) Perusopinnot (73018) 2 Perusopinnot 2 Mikäli kokonaisuuden

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Saamelainen kulttuuri 25.2.09 KEVÄÄN 2009 OHJELMA IV periodi 9. 3. 15.5.2009

Saamelainen kulttuuri 25.2.09 KEVÄÄN 2009 OHJELMA IV periodi 9. 3. 15.5.2009 Saamelainen kulttuuri 25.2.09 KEVÄÄN 2009 OHJELMA IV periodi 9. 3. 15.5.2009 PERUSOPINNOT 683373P Perinteiset elinkeinot ja aineellinen kulttuuri 3op Luennot 1 op (16 t) Anna-Liisa Väyrynen: Saamelainen

Lisätiedot

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset

Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset

Lisätiedot

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos)

Historian kandidaattiohjelma (180op) ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Historian kandidaattiohjelma (180op) 2019 2020 ( 2023) Yleinen linja (luonnos) Perusopinnot 25 op HISP05 Teemaseminaari 5 op Aineopinnot 55 op HISA03 Historiantutkimuksen ajankohtaisia keskusteluja, 20

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä

Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien sekä välillä Vastaavuudet ja siirtymäsäännöt opetussuunnitelmien 2012 2015 sekä 2015 2018 välillä PERUS- JA AINEOPINNOT Perus- ja aineopintojen suurin muutos on se, että jaksot Suomen kielen ja sen tutkimuksen historia

Lisätiedot

Tutkintovaatimukset. 1. Pääaineopinnot. 2. Sivuaineopinnot (50 op)

Tutkintovaatimukset. 1. Pääaineopinnot. 2. Sivuaineopinnot (50 op) Tutkintovaatimukset Näiden tutkintovaatimusten mukaan opiskelevat lukuvuonna 2007 2008 opintonsa aloittaneet opiskelijat sekä uuteen tutkintojärjestelmään lukuvuoden 2006 2007 jälkeen siirtyneet opiskelijat.

Lisätiedot

Opintojakson nimi ja laajuus. Suositeltu suoritusajankohta. 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi. 1. syksy 1. kevät 2. syksy 2. kevät 3. syksy 3.

Opintojakson nimi ja laajuus. Suositeltu suoritusajankohta. 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi. 1. syksy 1. kevät 2. syksy 2. kevät 3. syksy 3. Oulun yliopisto Opintojen rakennekaavio 2018 2019 Tutkinto-ohjelman nimi, Kemian tutkinto-ohjelma Tutkinnon nimi, Luonnontieteiden kandidaatti (3 vuotta, 180 op)/ Kemisti Koodi Opintojakson nimi ja laajuus

Lisätiedot

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2

694661P Lukutaidot erilaisissa informaatioympäristöissä 5 op, periodi 2 1 TIETOJA AIEMPIEN VUOSIEN OPINTOJAKSOISTA Informaatiotutkimuksen opintojaksot 2015-2016 Opintosuunnitelman uudistuksen myötä erityisesti perus- ja aineopinnot ovat muuttuneet (opintojaksojen nimet ja

Lisätiedot

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta.

Myös opettajaksi aikova voi suorittaa LuK-tutkinnon, mutta sillä ei saa opettajan kelpoisuutta. Tietojenkäsittelytiede Tutkintovaatimukset Perustutkinnot LUONNONTIETEIDEN KANDIDAATIN TUTKINTO (VÄHINTÄÄN 120 OV) 1. Tietojenkäsittelytieteen cum laude approbatur -oppimäärä (vähintään 55 ov) ja kypsyysnäyte

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) HUOM! Nämä opinnot ovat vain niille opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon pedagogiset opinnot syyslukukaudella 2011! Tasatunnein

Lisätiedot

Pedagogisten opintojen infotilaisuus ke 9.1. klo n salissa L5. Läsnäolo välttämätön!

Pedagogisten opintojen infotilaisuus ke 9.1. klo n salissa L5. Läsnäolo välttämätön! KANDIDAATTIVAIHEEN PEDAGOGISET OPINNOT (30 OP), KEVÄTLUKUKAUSI 2013 Tasatunnein merkityt (8-10, 10-12 jne.) luentoajat tarkoittavat seuraavia aikoja: 8.15-9.45 10.15-11.45 12.30-14.00 14.30-16.00 Poikkeavat

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset PÄÄAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Käsityönopettajan koulutus. Uusien opiskelijoiden aloitusinfo maanantaina 2.9. klo 9.00-10.30

Käsityönopettajan koulutus. Uusien opiskelijoiden aloitusinfo maanantaina 2.9. klo 9.00-10.30 Käsityönopettajan koulutus Uusien opiskelijoiden aloitusinfo maanantaina 2.9. klo 9.00-10.30 1 Infon aiheet þ Käsityötieteen professori Leena K. Kaukisen tervehdys þ Ilmoittautuminen þ Käsityönopettajan

Lisätiedot

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa 31.5.2013 1 SIIRTYMÄSÄÄNNÖT AALTO-YLIOPISTON KAUPPAKORKEAKOULUN KTK- JA KTM-TUTKINTOJA SUORITTAVILLE Nämä siirtymäsäännöt sisältävät periaatteet, joita sovelletaan, kun ennen 1.8.2013 opintooikeuden saanut opiskelija

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken 25.8.2016 Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman Koulutusohjelman opinnot Amanuenssi Hanna Snellman (Fabriikki F3428B) puh.

Lisätiedot

OPINTOPOLKU lukuvuosi

OPINTOPOLKU lukuvuosi OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso

Lisätiedot

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista

Infoa voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Infoa 1.8.2015 voimaan astuneesta uudesta opetussuunnitelmasta, uudistetuista säädöksistä ja opintoja koskevista ohjeista Kasvatustieteiden yksikkö 10.9.2015 Arja Tahvola PÄÄAINEPOHJAISTEN KOULUTUSTEN

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola.

Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola. Saamelainen kulttuuri 20.10.2010 SYKSYN 2010 OHJELMA I periodi 23.8. 22.10. ja II periodi 1. 11. 17.12.2010 Viikolla 43 eli 25. 29.10.2010 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT I Periodi: 683371P Johdatus saamelaiseen

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE

Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin uudet tutkintovaatimukset SIVUAINEOPISKELIJOILLE Suomen kielen ja kulttuurin tutkintovaatimukset uudistuvat 1.8.2012. Siirtymäaika uusiin tutkintovaatimuksiin päättyy 31.7.2014,

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Lukijalle. Lukuvuosi Lukuvuosi on jaksotettu viiteen periodiin:

Lukijalle. Lukuvuosi Lukuvuosi on jaksotettu viiteen periodiin: Lukijalle Tämä opinto-opas sisältää hallintotieteiden kandidaatin ja hallintotieteiden maisterin tutkintojen rakenteet, oppiaine-esittelyt sekä keskeiset tiedot opintojen suorittamisesta lukuvuonna 2010

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 Luokanopettaja Muutos22.10.2015 Muutos 04.11.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 Yleisiä valmiuksia

Lisätiedot

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013.

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013. Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa 30.1.2013. Tämä sääntö sisältää tiedekunnassa suoritettaviin tutkintoihin ja opintoihin

Lisätiedot

Hallintotieteiden opinto-opas lkv 2014 15, Yleisopinnot ok 16.4.14. Yleisopinnot

Hallintotieteiden opinto-opas lkv 2014 15, Yleisopinnot ok 16.4.14. Yleisopinnot Yleisopinnot STAT1020 Tilastotieteen johdantokurssi 5 op TITE1022 Tietokone työvälineenä 3 op LIIK1200 Johdatus liiketoimintaosaamiseen 5 op Kansainvälistyminen 10 op OPIS0033 Harjoittelu 5 op Tilastotieteen

Lisätiedot

HOITOTIETEEN TUTKINTOJEN YLEISRAKENNE

HOITOTIETEEN TUTKINTOJEN YLEISRAKENNE HOOEEE KOULUUS HOOEEE UKOJE YLESRKEE Hoitotieteen lähtökohdat Hoitotieteen teoria Hoitotieteellinen tutkimus YHESE OPO 38 op (amk-tutkinnon perusteella korvautuu yht. 3, opistoasteen tutkinnon perusteella

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma ssa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta. Ohjelma yhdistää kolmen oppiaineen opintoja, ja se

Lisätiedot

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta

Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot. Marja Vettenranta Kielikeskuksen järjestämät tutkintoihin kuuluvat viestintä- ja kieliopinnot Marja Vettenranta 29.8.2018 Kandidaatin tutkinnon viestintäja kieliopinnot 15 op I Äidinkieli 5 op: suomi: KSUO6000 Akateemiset

Lisätiedot

Harjaannuttaa opiskelijan aiheen valintaan, tiedonhankintaan, tiedon jäsentämiseen ja tieteelliseen esittämiseen kirjallisesti ja suullisesti

Harjaannuttaa opiskelijan aiheen valintaan, tiedonhankintaan, tiedon jäsentämiseen ja tieteelliseen esittämiseen kirjallisesti ja suullisesti Harjaannuttaa opiskelijan aiheen valintaan, tiedonhankintaan, tiedon jäsentämiseen ja tieteelliseen esittämiseen kirjallisesti ja suullisesti 10 sivua tieteellistä tekstiä 30 min tieteellinen suullinen

Lisätiedot

4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset

4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 34 4. Diplomi-insinöörin tutkinto ja koulutusohjelmien tutkintovaatimukset 4.1. DI-koulutusohjelmien rakenne ja tutkinnon suorittaminen Koulutusohjelman opintojen yleinen rakenne on Tampereen teknillisessä

Lisätiedot

MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN TUTKINTOVAATIMUSTEN MUKAISESTI UUDESSA OPETUSOHJELMASSA?

MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN TUTKINTOVAATIMUSTEN MUKAISESTI UUDESSA OPETUSOHJELMASSA? SUORITUSKAAVIOT VANHOILLE OPISKELIJOILLE päivitetty 28.8.13 (ennen vuotta 2012 opintonsa aloittaneet) MITEN SOSIAAALITYÖN PERUSOPINNOT SUORITETAAN VANHOJEN PERUSOPINNOT VANHAT VAATIMUKSET 2010 12 STYPP1A

Lisätiedot

Ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelman rakenne

Ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelman rakenne Ympäristö- ja elintarviketalouden kandiohjelman rakenne YMPÄRISTÖ- JA ELINTARVIKETALOUDEN YHTEISET PERUSOPINNOT, 25 op YMPÄRISTÖ- JA ELINTARVIKETALOUDEN YHTEISET AINEOPINNOT, 23 op OPINTOSUUNTAUKSEN MUKAISET

Lisätiedot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri KTM. 29.8.2016 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Ulla Laakkonen

Kauppatieteiden maisteri KTM. 29.8.2016 Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Ulla Laakkonen Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta Ulla Laakkonen Luennon sisältö Kauppatieteiden maisterin (KTM) tutkinto tutkinnon rakenne tutkinto-ohjelman osaamistavoitteet Täydentävät

Lisätiedot

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Filosofinen tiedekunta / Hallintotieteet Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset Tutkintojen järjestämistä ja suorittamista koskevat määräykset tarkentavat opetusta ja tutkintoja sääteleviä lakeja,

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä

Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Tervetuloa opiskelemaan suomen kieltä Henkilökunnan esittely Perus- ja aineopintojen rakenne Yleisen kielitieteen ja Fonetiikan peruskurssit ja Suomen kielen rakenne Luokanopettajien korvaavuudet Opettajan

Lisätiedot

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma ssa opiskellaan suomea ja ruotsia aidosti kaksikielisessä ympäristössä. Ohjelmaan sisältyy kolme pääainetta: suomenkieliset opiskelevat pääaineenaan ruotsia, ruotsinkieliset joko ruotsia äidinkielenä tai

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset

Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Tietojenkäsittelytieteen tutkintovaatimukset Näiden tutkintovaatimusten mukaan opiskelevat lukuvuonna 2006 2007 opintonsa aloittaneet opiskelijat sekä uuteen tutkintojärjestelmään lukuvuoden 2005 2006

Lisätiedot

KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA

KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA 1(7) KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA ERITYISPEDAGOGIIKKA Erityispedagogiikan perusopinnot Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä erityispedagogiikasta vähintään syventävät opinnot. Opintojen järjestäminen

Lisätiedot

HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon

HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tilastotiede HOPS - Tilastotiede HOPS Henkilökohtainen opintosuunnitelma LuK -tutkintoon Nimi: Syntymäaika: Ammatti ja urasuunnitelmat: Muuta:

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

KEHITYSMAA- TUTKIMUS - johdantoluennot

KEHITYSMAA- TUTKIMUS - johdantoluennot KEHITYSMAA- TUTKIMUS - johdantoluennot Ti ja to 16-18 4.9. - 16.10. 2012 U40, sali 1 4.9. Johdanto Kehitysmaatutkimuksen johdantokurssi ja sen suorittaminen Kehitysmaatutkimus ja kehitysmaatutkimuksen

Lisätiedot

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa

Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Erilliset opintokokonaisuudet teologisissa oppiaineissa Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus 25 op Oppiainekohtainen erillinen opintokokonaisuus koostuu oppiaineen perusopinnoista (12 op), oppiaineen

Lisätiedot