Tiedonsiirtokaapelointi ja 10 Gigabit Ethernet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tiedonsiirtokaapelointi ja 10 Gigabit Ethernet"

Transkriptio

1 Tiedonsiirtokaapelointi ja 10 Gigabit Ethernet

2 State of the Art Kolme vuosikymmentä Ethernetiä Ethernet protokolla jatkaa menestystarinaansa tietoliikenneteollisuudessa. Robert M.Metcalfe n 70-luvun puolivälissä esittämästä konseptista (alun perin 3 MBps), Ethernet on jatkuvasti kehittynyt nopeammaksi ja nopeammaksi. Vuonna 1983 IEEE julkaisi ensimmäisen standardin, jossa tiedonsiirtonopeudeksi oli määritelty 10 MBps koaksiaalikaapelissa. Alle kymmenessä vuodessa standardiin lisättiin parikaapeli ja valokuitu. Siitä lähtien tiedonsiirron harppaukset ovat olleet degadin luokkaa; joka kolmas vuosi nopeus on kasvanut kymmenkertaiseksi, lopulta tarjoten 10 Giga-bit/s valokuidussa. Standardisoinnin käsittäessä aina kummatkin mediat, IEEE ei epäröinyt 4 vuoden työn jälkeen lisätä myös kupariversion. Kolmessakymmenessä vuodessa Ethernet lähettää datasignaaleja kertaa alkuperäistä versiota nopeammin. Mikä meitä odottaa seuraavaksi...? Rajapyykit IEEE Kaistanleveydelle ei ole vaihtoehtoa

3 Elinkaari Tulevaisuuden Suunnittelu Alati muuttuvat lähiverkot asettavat IT-vastuuhenkilöille jatkuvan haasteen; miten nykyinen tiedonsiirtoverkko vastaa lisääntyviin vaatimuksiin? Perinteisen datasiirron lisäksi uudet sovellusalueet kuten,voip, video-, turvajärjestelmät ja konesalijärjestelyt lisääntyvät jatkuvasti. Tämän seurauksena vaaditaan nopeampaa, entisestä luotettavampaa tiedonsiirtoverkkoa varmistamaan taloudellinen toiminta ja kriittisten sovellusten jatkuva hallinta mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen. Sovellukset kuten Gigabit Ethernet, on saavuttanut viime aikoina suosiota tulevaisuuden nopean tiedonsiirron ratkaisuna aina työpisteelle asti. Tällaisten nopeuksien käyttäminen työpisteessä vaatii vielä suurempien tiedonsiirtonopeuksien käyttöä runkoverkossa ja servereiden välillä, mistä johtuen tämä on otettava päästrategiaksi tulevaisuutta suunniteltaessa.. Lähiverkkolaitteiden elinkaari Jatkuva prosessoreiden tehon kasvu työasemissa, lisääntyvä tiedonsiirtotarve kiinteistöissä kasvaa vuosi vuodelta. Ottamalla huomioon verkon fyysisen rakenteen itse kaapeloinnin sen keskimääräinen elinikä on vuotta ja sen täytyy palvella n. 3 sukupolvea kytkimiä, 4 sukupolvea työasemia, 4 sukupolvea tai jopa 5 sukupolvea ohjelmistoja! Niinpä suunnittelu nopeasta ja pitkälle tulevaisuuteen toimivasta tiedonsiirtoverkosta alkaa investoinnilla suorituskykyiseen kaapeloin- tiin... Vaikka kaapelointi ei tunnu rakettiteknologialta nauttiakseen suuresta nopeudesta tiedonvaltaväylillä, tarvitaan tietoa ja taitoa Suojele investointejasi

4 Sovellusten mukainen valinta Kaistanleveys vaatimus IP verkoissa tapahtuva jatkuva sovellusten kasvu vaatii lisää kaistanleveyttä jo olemassa olevilta kaapelointijärjestelmiltä. Uudet suorittimet suuremmilla nopeuksilla lisäävät kasvuvauhtia 50% vuosittain. Nykypäivän tiedonsiirto ei ole vain PC tiedonsiirtoa varten vaan siinä on toimittava IP puhelimet, videoneuvottelut, HDTV, viihde-elektroniikka, kiinteistöautomaatio sekä teollisuus-ethernet. AMP NETCONNECT XG Järjestelmä tarjoaa Sinulle tarvittaessa takuulla varustetun turvan tulevaisuutta varten. Kaikki alan asiantuntijat suosittelevat kaapeloinnin uusimista viimeistään 10 vuoden välein. Tämä tarkoittaa suunnitelmaa jonka täytyy riittää ainakin kolmen uuden teknologiasukupolven yli. Autamme Kohtaamaan Tulevaisuuden

5 Punnitse verkkosi tulevaisuus Ethernet evoluutio Älä unohda runkoverkkoa. Kun kaistanleveysvaatimus kasvaa käyttäjän toimintakentässä niin runkoverkko, mikä yhdistää käyttäjät servereihin ja ulkomaailmaan, täytyy myös saattaa ajantasalle. Siispä suosittelemme sen varmistamista riittävällä kapasiteetilla tulevaisuutta varten ROI = Investoinnin takaisinmaksuaika XG kaapelointijärjestelmä on meidän kattavin ratkaisumme olematta kuitenkaan kallein kun otetaan huomioon kaapelointijärjestelmän elinikä. On huomattavan paljon halvempaa asentaa järjestelmä, jonka elinkaari on mahdollisimman pitkä kun tarkastellaan kokonaiskuluja verrattuna käyttöikään. Suojaa Sijoituksesi Tulevaisuuteen

6 XG A Kategoria 6 A ja 7 A ratkaisut XG A Suojattu parikaapeli (Kat. 6 A, Kat. 7 A ) AMP Netconnectin kehittämällä XGA suojatulla kaapeloinnilla saavutetaan aina 10GBase-T (IEEE 802.3an) vaatimustaso, lisäksi hallitaan kaapeloinnista toiseen ylikuuluminen( Alien Crosstalk) ja minimoidaan ulkoiset häiriöt (EMC). Näillä tuotteilla voidaan saavuttaa jopa soveltuvuus tulevaisuuden 2,4 Gigabit/s järjestelmiin ilman ylimääräistä häiriönsuojausta. AMP CO Plus Systeemi AMP-TWIST-6 A S SL liitin 22 STP Kat. 6 A Kaapelit 22 UTP Kat. 6 A Kaapelit UTP Kat. 6 A 10 Gb/s systeemi vaatii 60% enemmän tilaa kuin vastaava STP systeemi. AMP-TWIST-6 A S Paneeli Edistyksellinen patentoitu liitosmenetelmä Tyco Electronicsin 60 vuoden liitos- ja liitinteknologian kokemuksella on kehitetty tekniikka millä suojattu liitin liitetään suojattuun kaapeliin yhtä helposti kuin vastaavat suojaamattomat liittimet. Automaattinen johtimen katkaisu (AutomaticWireCut) -teknologia yhdistettynä ergonomiseen asennustyökaluun sallii erityyppisten kaapeleiden liittämisen luotettavasti taaten aina korkealaatuisen liitoksen aivan yhtä taloudellisesti ja nopeasti kuin UTP verkoissa. Sen lisäksi suojattu XGA kaapelointi säästää tilaa kaapelikanavissa sekä suojaa tiedonsiirtoa muiden kaapeleiden häiriöiltä, mikä tekee siitä erityisen sopivan nopeaan tiedonsiirtoon. Suojatut ratkaisut = Ei rajoituksia

7 Haastena EMC Taustakohina Kaapelointistandardit ympäri maailmaa ovat ottaneet MICE (Mechanical, Ingress, Climatic, and Electromagnetic) luokituksen toimisto- ja teollisuusympäristöön. EN :2006 mukaan elektromagneettinen luokitus "E3, joka kuvaa normaalisti raskaan teollisuuden ympäristövaatimuksia. Nämä on otettava huomioon kun: Kiinteistö on 1 km säteellä TV, radio tai mobiilitukiasemasta os käytät DECT-puhelimia kiinteistössä Jos käytössä on langattomia (WiFi) laitteita Yleisesti taustakohina on kaikkien elektromagneettista kenttää muodostavien laitteiden summa. Suoja taustakohinaa vastaan voidaan saavuttaa joko suojatulla kaapeloinnilla tai kokonaan suojatulla kaapelikanavalla. Molemmissa tapauksissa tarvitaan riittävä maadoitus ja potentiaalin tasaus. 10 Gigabit Ethernet parikaapelissa : Haasteet AlienNEXT Taustakohina UTP ratkaisu: 37 m kanava 0 db marginaali STP ratkaisu: 100 m kanava 20 db marginaali Varmistaakseen virheettömän tiedonsiirron 10 Gb/s, IEEE standardi rajoittaa taustakohinan tason vastaanottavissa pareissa max. -150dB/ Hz. TVn lähetyssignaaali tyyppillisesti edustaa häiriötasoa 80 dbm/hz. Kyky sietää taustakohinaa riippuu kaapelointijärjestelmästä: Standardinmukaisen Kat. 6A UTP kaapeloinnin suojauskyky on vain 40 db, kun taas Kat. 7 STP järjestelmän suojauskyky riittää 95 db kohinatason eliminoimiseen. Taustakohinan suojauskyky Suojattu Suorituskyky

8 10 Gigabit Valokuitujärjestelmä XG Valokuitu (OM3, OM4) XG OM3 on standardoitu järjestelmä aina 10GBase-SR/SW asti. Tycon kontrolloiman hiontatekniikan sekä käytössä olevien erityyppisten liitostekniikkojen avulla saavutetaan paras mahdollinen joustavuus. Tämä tekee mahdolliseksi käyttäjälle valita joustavin kytkentätekniikka kiinteistön verkotuksessa ja kontrolloitu liitinteknologia takaa parhaat tiedonsiirtoliikenteen ominaisuudet kuten alhainen vaimennus, pieni heijastusvaimennus ja linkin tasaisuus. Käyttämällä OM4 valokuitua saavutetaan lähes kaksinkertainen maksimi linkkipituus verrattuna standardi OM3 valokuituun. AMP NETCONNECT tarjoaa 3 erilaista kytkentäteknologiaa OM4 -järjestelmään: Järjestelmäominaisuudet Yksimuoto ja monimuoto Kontrolloidut hiontatekniikat 10 Gbit aina 550m asti OM4 kuidulla 10 Gbit aina m asti yksimuotokuidulla Yksimuotokuidussa 40 Gigabit tai jopa enemmän Tehdashiotut Liittimet LightCrimp Plus Perinteinen hitsattu liitos Valmiiksi päätetyt järjestelmät MPO/MPOptimate Järjestelmät SC Jatkoslevy 12 x LC Duplex kasetti LC SC kuituhäntä 12 kuitua sisältävä runkokaapeli Enemmän pituutta ja kaistanleveyttä

9 Miksi kontrolloitu hiontatekniikka on tärkeää? Optimoitu kontaktipinta Kehittyneet ratkaisut kuten 10 Gigabit Ethernet vaatii korkeatasoisen kaapelointijärjestelmän. Kansainvälinen Standardi ISO/IEC määrittelee valokuituliittimille tietyt erityisarvot jotka on täytettävä on saavutettava minimi niin optiikan kuin myös ympäristön suhteen. Tämä ei välttämättä aina takaa parasta mahdollista optista suorituskykyä. AMP NETCONNECT kontrolloidun liitinteknologian ansiosta saat aina parhaan liitoksen, joka takaa myös parhaan mahdollisen suorituskyvyn. Liittimen mittatarkat vaatimukset ovat suoraan verrannollisia valmiiksi hiotun ferrulen ominaisuuksiin. Kun nämä liittimen ominaisuudet ovat optimoituja (Optimized Physical Contact (OPC)) on myös liitos paras mahdollinen. OPC:n ansiosta saavutetaan liittimien päiden välillä aina hyvä fyysinen kontakti. Näin saavutetaan erittäin matala vaimennus ja korkea takaisinheijastusvaimennus jolloin voimme luotettavasti ajaa suurella nopeudella järjestelmiä kuten 10 Gigabitin Ethernet. AMP NETCONNECT takaa kontrolloidun liitoksen kaikille OM3 tuotteille ja kentällä tehtäville liittimille. Kontrolloitu MT liittimen pää Optimoitu fyysinen liitos (OPC) parantaa linkin arvoja suurilla nopeuksilla ja korkealla laadulla Optimoitu Suorituskyky

10 Testattua 10 Gb/s Laatua Standardin mukaiset sovellukset ja niiden kaapelointivaatimukset Tyco Electronics AMP Netconnect ottaa aktiivisesti osaa kaikissa merkittävissä standardeja tekevissä ryhmissä niin kansainvälisellä, euroopan kuin kansallisella tasolla. Näistä verkostoista koostuvaan tietoon perustuen suoritamme tulevaisuuden sovelluksiin tuotekehitystä joka palvelee asiakkaitamme. Tiedonsiirron nopeus vs. Transmissioetäisyys Tycon Globaali Tuotekehitys Tämän päivän standardointi luo pohjan uusille tuotteille ja sovelluksille. Tyco Electronics on osallisena yli 40 erilaisessa globaalissa ja kansallisessa ryhmässä. Itseasiassa Tyco Electronics on ollut mukana, osallistunut 10GBASE-T standardin komponentti ja järjestelmän standardointiin. Tyco Electronics on mukana myös IEEE, ISO/IEC, CENELEC ja TIA myötä määrittämässä tulevaisuuden nopeiden tiedosiirtojärjestelmien kehitystä alan johtavalla innovaatiolla ja tutkimuksellaan. Johtavana alallaan AMP Netconnectilla on kolme tutkimus- ja kehittämiskeskusta ympäri maailmaa, jotka auttavat asiakkaitamme parantamaan tiedonsiirtonopeuksiaan vastaamaan käytännön tarpeita. Tuotekehitykseen käytettiin vuonna 2008 $640 miljoonaa Uudet tuotteet vastaavat 34% liikevaihdosta Yli 16,000 patenttia tai hakemusta kertovat innovaatiosta Maailmanlaajuista Osaamista

11 Yhteenveto Palvelemme asiakkaitamme kattavalla suunnittelu, valmistus ja jakeluosaamisella. Yhteistyökumppanien verkosto on sinua lähellä. Tyco Electronicsilla on 1,700 valtuutetun asennusliikkeen (ND&I: Network Design and Installation) verkosto 59 maassa Yli työntekijän joukossa 7000 insinööriä yli 50 maassa ovat Yrityksenne tukena valmiina auttamaaan oikean ratkaisun toteuttamisessa. Tiedon ja kokemuksen kautta tulee ymmärrys. Ymmärrämme asiakkaidemme vaatimukset on kyseessä konesali tai yrityksen kokonaisratkaisu kehittämällä teknisiä ratkaisuja vastaamaan asiakkaiden investointeihin. Tyco Electronicsin globaali logistiikka ja jakelutietuki sisältää tiheän verkoston alan johtavia jälleenmyyjiä varastoiden AMP NETCONNECT tuotteita lähellä asiakasta. Tämän lisäksi käytössämme on 150 omaa varastoa varmistamassa joustavat toimitukset. Globaali Järjestelmätakuu Tyco Electronics myöntää asiakkailleen 25 vuoden AMP NET- CONNECT järjestelmä- ja komponenttitakuun kattaen kaikki kansainväliset ja paikalliset standardit. Tutustu takuuehtoihimme. Kerromme mielellämme mikä kaapelointiratkaisuistamme sopii parhaiten juuri Teidän yrityksenne tiedonsiirtotarpeisiin nyt ja pitkälle tulevaisuuteen. Liity AMP NETCONNECT XG maailmaan

12 TE AMP NETCONNECT Alueellinen pääkonttori: North America Greensboro, NC, USA Ph: Fx: Latin America Europe Buenos Aires, Argentina Kessel-Lo, Belgium Ph: Ph: Fx: Fx: Mid East & Africa Cergy-Pontoise, France Ph: Fx: Asia Hong Kong, China Ph: Fx: Pacific Sydney, Australia Ph: Fx: TE AMP NETCONNECT Euroopassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja Intiassa: Austria Vienna Ph: Fx: Belgium Kessel-Lo Ph: Fx: Bulgaria Sofia Ph: Fx: Czech&Slovak Rep. Kurim Germany Langen Ph: Ph: Fx: Fx: Denmark Glostrup Ph: Fx: Egypt Cairo Ph: Fx: Finland Helsinki Ph: Fx: France Cergy-Pontoise Ph: Fx: Greece/Cyprus Athens Ph: Fx: Hungary Budapest Ph: Fx: India Bangalore Ph: Fx: Italy Collegno (Torino) Ph: Fx: Kazakhstan Almaty Ph: Fx: Lithuania Vilnius Ph: Fx: Netherlands Den Bosch Ph: Fx: Norway Nesbru Ph: Fx: Poland Warsaw Ph: Fx: Portugal Evora Ph: Fx: Romania Bucharest Ph: Fx: Russia Moscow Ph: Fx: Spain Barcelona Ph: Fx: Sweden Upplands Väsby Ph: Fx: Switzerland Steinach Ph: Fx: Turkey Istanbul Ph: Fx: UK Stanmore, Middx Ph: Fx: Ukraine Kiev Ph: Fx: U.A.E. Dubai Ph: Fx: M o2e 06/09 AMP CO, AMP NETCONNECT, AMP-TWIST, LightCrimp, MPOptimate, NETCONNECT, Tyco Electronics and TE Logo are trademarks Tyco Electronics All rights reserved

10 Gb/s TESTAUS JA TUTKIMUS. UTP vs. STP ja 10 Gbit/s Ethernet. Maailman ensimmäinen riippumaton 10GBASE-T vertailutestaus ja tutkimus

10 Gb/s TESTAUS JA TUTKIMUS. UTP vs. STP ja 10 Gbit/s Ethernet. Maailman ensimmäinen riippumaton 10GBASE-T vertailutestaus ja tutkimus 10 Gb/s TESTAUS JA TUTKIMUS UTP vs. STP ja 10 Gbit/s Ethernet Maailman ensimmäinen riippumaton 10GBASE-T vertailutestaus ja tutkimus Todellisessa Ympäristössä Tutkimuksen avaintiedot: l Tutkimuksen tekijä

Lisätiedot

Mainosvuosi 2015 TNS

Mainosvuosi 2015 TNS Mainosvuosi 2015 TNS Kansainvälinen mediamainonnan määrän kehitys Kaikki mediat Euroopassa mainonnan kasvu on ollut vielä vaatimatonta. Ainoastaan Itä-Euroopassa, erityisesti Unkarissa, on päästy jo hieman

Lisätiedot

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla Sisällys 1. Energiatehokkuudesta. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla 3. Hiilidioksidipäästöihin vaikuttavia tekijöitä dekompositioanalyysi 4. Päätelmiä Energiatehokkuudesta Energiatehokkuuden

Lisätiedot

Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta. Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto

Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta. Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto ISS Suomessa ja maailmalla Maailmalla Perustettu 1901 Tanskassa Toimimme 53 maassa Työllistämme 534

Lisätiedot

OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ

OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ Koulutus, konsultointi ja kansainvälistyminen Soprano Oyj Arto Tenhunen CEO SOPRANON KASVUTARINA PERUSTETTU 1984 - Kansainvälisen kaupan konsulttitoimisto SOPRANO 1996 -

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Oxford Economics yhteenveto Helsinki 2012 To represent, lead and serve the airline industry Lentoliikenne : Taloudellisen kasvun perusta On kustannustehokasta

Lisätiedot

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen biokapasiteetti ja sen kestävä ä käyttö Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen kestävän kehityksen toimikunta 4 / 2010 Suomen ekologisen jalanjäljen ja biokapasiteetin kehitys Lähde: Global

Lisätiedot

Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille

Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille Syysseminaari, Turku 4.11.2015 Markus Näkki, Development Manager, Sonera Operator Business 1. Miten valokuitua koko

Lisätiedot

Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Maksujärjestelmäsimulaattori 10.12.2013 Tatu Laine Sisältö Maksutapahtuma maksujärjestelmässä BoF-PSS2 simulaattorin historia Maksujärjestelmän simulointi Kysymyksiä, joihin maksujärjestelmäsimulaattori

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi

Lisätiedot

group I.VIEW LINE KAIVUKONEEN KAIVUSYVYYSJÄRJESTELMÄ edizione/edition 07-13

group I.VIEW LINE KAIVUKONEEN KAIVUSYVYYSJÄRJESTELMÄ edizione/edition 07-13 I.VIEW LINE KAIVUKONEEN KAIVUSYVYYSJÄRJESTELMÄ edizione/edition 07-13 I.VIEW LINE: PUNNITUS I.VIEW LINE: KAIVU Cobo-3B6 ymmärtää että tämän päivän avainsanat koneohjauksessa ovat JOUSTAVUUS ja KUSTANNUSTEHOKKUUS.

Lisätiedot

YKSITYISKOHDILLA ON MERKITYSTÄ

YKSITYISKOHDILLA ON MERKITYSTÄ Orbis OptoMast TM Valokuitu- ja sähkökaapeloinnin kokonaisratkaisu 5G YKSITYISKOHDILLA ON MERKITYSTÄ Miten OptoMast TM toimii? Vuodesta 2007 valmistettu Orbiksen OptoMast -valikoima sisältää lukuisia erilaisia

Lisätiedot

Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta. Juha Ylä-Jääski 21.9.2006

Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta. Juha Ylä-Jääski 21.9.2006 Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta Juha Ylä-Jääski 21.9.26 Teknologiateollisuus - Suomen tärkein elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 66 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Ajankohtaista Fingridistä

Ajankohtaista Fingridistä 1 Ajankohtaista Fingridistä Jukka Ruusunen Toimitusjohtaja, Fingrid Oyj Verkkopäivä 9.9.2008 2 Mielenkiintoinen toimintaympäristö! Suomen ilmasto- ja ja energiastrategia Suuret ydinvoimayksiköt Tuulivoima

Lisätiedot

QUICK INSTALLATION GUIDE

QUICK INSTALLATION GUIDE Wireless AC1200 Dual Band ACCess Point QUICK INSTALLATION GUIDE ASENNUSOPAS PAKKAUKSEN SISÄLTÖ Wireless AC1200 Dual Band Access Point Huomaa: Kaksi irrotettavaa antennia. 12 V, 1A ULKOINEN VIRTALÄHDE (SISÄLTÄÄ

Lisätiedot

Teknisiä käsitteitä, lyhenteitä ja määritelmiä

Teknisiä käsitteitä, lyhenteitä ja määritelmiä Teknisiä käsitteitä, lyhenteitä ja määritelmiä Yleistä Asuinkiinteistön monipalveluverkko Asuinkiinteistön viestintäverkko, joka välittää suuren joukon palveluja, on avoin palveluille ja teleyritysten

Lisätiedot

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA 4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA Bruttoveroaste Suomessa... 4.2 Efektiivinen tuloveroaste eräissä maissa 21... 4.3 Tuloveroprosentit tulotasoittain 22... 4.4 Tuloveroprosentit 22

Lisätiedot

Tietoverkkotuotteet. Suojaamaton Cat6-kaapelointiratkaisu Suojattu Cat6 A. -kaapelointiratkaisu

Tietoverkkotuotteet. Suojaamaton Cat6-kaapelointiratkaisu Suojattu Cat6 A. -kaapelointiratkaisu Tietoverkkotuotteet Suojaamaton Cat6-kaapelointiratkaisu Suojattu Cat6 A -kaapelointiratkaisu Suojaamaton Cat6-kaapelointiratkaisu Parikaapelit Suojaamattomat Cat6 U/UTP-parikaapelit nousu- ja kerroskaapelointiin.

Lisätiedot

HD WIRELESS N OUTDOOR CLOUD CAMERA DCS-2330L ASENNUSOPAS

HD WIRELESS N OUTDOOR CLOUD CAMERA DCS-2330L ASENNUSOPAS HD WIRELESS N OUTDOOR CLOUD CAMERA DCS-2330L ASENNUSOPAS PAKKAUKSEN SISÄLLYS HD WIRELESS N OUTDOOR CLOUD CAMERA DCS-2330L VIRTASOVITIN VIRTALÄHDE ETHERNET (CAT5 UTP) -KAAPELI KYTKE KAMERA REITITTIMEEN

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1

Lisätiedot

Kierretapit kunnossapitoon, korjauksiin ja huoltoon. Uudet tuotteet

Kierretapit kunnossapitoon, korjauksiin ja huoltoon. Uudet tuotteet Kierretapit kunnossapitoon, korjauksiin ja huoltoon Uudet tuotteet 2016.2 KIERRETAPIT KUNNOSSAPITOON, KORJAUKSIIN JA HUOLTOON JOHDANTO Dormer on täydentänyt laajaa kierretappivalikoimaansa kehittämällä

Lisätiedot

ELÄMÄSI TÄRKEISIIN HETKIIN

ELÄMÄSI TÄRKEISIIN HETKIIN ELÄMÄSI TÄRKEISIIN HETKIIN SAPHIRA KUULOKOJEET Teknologia, joka sopii sinulle Elämässäsi on paljon hetkiä, joita et halua menettää. Bernafonin Audio Efficiency -teknologia varmistaa parhaan mahdollisen

Lisätiedot

VALMISKAAPELITUOTTEET

VALMISKAAPELITUOTTEET VALMISKAAPELITUOTTEET Kuitu kotiin Laajakaistaverkot Orbis Oy - Valmiskaapelituotteet 2015 1 Orbiksen osaaminen Orbiksella on yli 25 vuoden kokemus valokuitutuotteiden valmistamisesta ja tuotteitamme käyttävät

Lisätiedot

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKIN UUDET HAASTEET Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006 Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKin uudet tehtävät 2007 Yhtenäistää ja selkeyttää Suomen matkailullista kokonaiskuvaa

Lisätiedot

*) %-yks. % 2018*)

*) %-yks. % 2018*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista

Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista Projektikokemuksia pk-yrityshankkeista Jari Uotila VTT Research for SMEs ohjelman hakemuskoulutus 05.09.2012 2 Miksi PK-yritys mukaan EU-hankkeisiin Vähäriskinen tapa aloittaa kansainvälistyminen Uusien

Lisätiedot

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille?

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? 28.5.2014 1 Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? Lieksan Puuakatemia seminaari Puun käytön laaja-alaistaminen Janne Monni, vtj, Iivari Mononen Oy 20.-21.5.2014 Lieksa 28.5.2014 2 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Erasmus liikkuvuus Suomesta

Erasmus liikkuvuus Suomesta Erasmus liikkuvuus Suomesta 2007 2013 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 2011/12 2012/13 AT - Austria 239 242 230 264 294 271 BE - Belgium 88

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2017*)

muutos *) %-yks. % 2017*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä

SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS. Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä SOSIAALITURVA JA LUOTTAMUS Heikki Ervasti Seminaarialustus Työeläkepäivä 20.10.2010 2 Mitä on luottamus? Sosiaalinen pääoma = yhdistystoiminta + luottamus Luottamus instituutioita kohtaan Luottamus toisia

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen DEMOGRAFIA Lähde: Statista 2013 Koko 357 092 km2 (1,05 x Suomi) 82,4 miljoonaa asukasta (15,8 x Suomi)

Lisätiedot

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Taloudelliset ulkosuhteet Aasia maailmantaloudessa - merkitys Suomelle Kasvumarkkinat Toimintaympäristö ja kauppajärjestelmän

Lisätiedot

LexCom 125 Cat5e suojaamattomat kuparikaapelit (sisäkäyttöön) 100 Ohm +/- 15% 1-100 MHz. 4 parikierrettä kierrettynä Johdin Kiinteä kupari AWG 24

LexCom 125 Cat5e suojaamattomat kuparikaapelit (sisäkäyttöön) 100 Ohm +/- 15% 1-100 MHz. 4 parikierrettä kierrettynä Johdin Kiinteä kupari AWG 24 Kaapelit LexCom 125 Cat5e suojaamattomat kuparikaapelit (sisäkäyttöön) Suojaamaton (UTP, U-UTP) datakaapeli sisätilojen tietoverkkoihin. Kaapelissa on vihreä halogeeniton kuori, johon on painettu metrimerkinnät.

Lisätiedot

Position Position Passengers Percentage Passengers Percentage of all visitors 2013 of all visitors

Position Position Passengers Percentage Passengers Percentage of all visitors 2013 of all visitors Suomen matkatoimistoalan liitto ry - SMAL Association of Finnish Travel Agents - AFTA TOP TEN TRAVEL DESTINATIONS FROM FINLAND IN 2014 Based on the annual statistics of AFTA, air based package holidays,

Lisätiedot

SOUNDGATE. Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla

SOUNDGATE. Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla SOUNDGATE Yhteydessä maailmaan SoundGaten avulla Vaihtoehtoja yhteyksien muodostamiseen on enemmän kuin koskaan. Olemme yhteydessä läheisiimme, ystäviimme ja työkavereihimme missä ja milloin tahansa erilaisten

Lisätiedot

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä

Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Tuottavuuskehitys pkyrityksissä Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu) Talouskasvua pk-yritysten tuottavuutta kehittämällä, TEM, 20.10.2010 1 Johtopäätökset (1/2) Kasvupolitiikka

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007-2011 Erasmus-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Country 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 AT - Austria 239 242 230 264 BE - Belgium 88 102 109 124 BG - Bulgaria 8 15

Lisätiedot

ICT-RATKAISUT. Tilaa kuvasto tai lataa osoitteesta: www.pistesarjat.fi

ICT-RATKAISUT. Tilaa kuvasto tai lataa osoitteesta: www.pistesarjat.fi Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään. pistesarjat oy Karvaamokuja 1, 00380 Helsinki Jatkokatu 2, 15230 lahti Puh. +358 10 423 8770 Faksi +358 9 346 3095 myynti@pistesarjat.fi www.pistesarjat.fi ICT-RATKAISUT

Lisätiedot

Business Finland muutoksen edistyminen Finpron näkökulmasta

Business Finland muutoksen edistyminen Finpron näkökulmasta Business Finland muutoksen edistyminen Finpron näkökulmasta Kalle Kivekäs Strategiajohtaja, Finpro Eduskunnan työ- ja elinkeinojaosto, 6.10.2017 05/10/2017 Footer text 1 Muutoksen tavoitteet Asiakasarvo

Lisätiedot

SISÄLMYSLUETTELO QUO VADIS?... 9

SISÄLMYSLUETTELO QUO VADIS?... 9 SISÄLMYSLUETTELO QUO VADIS?... 9 1. TELETOIMIALA...11 1.1 Teleala yritystoimintana...11 1.2 Telealan kehitys...14 1.2.1 Suomen erikoinen toimintamalli...16 1.2.2 Puhelinlaitosten talous...16 1.2.3 Automatisointi

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Osaamista ohjaukseen koulutuspäivä 13.3.2015, Lahti Heikki Taulu ekonomisti Akava 25 20 15 10 5 0 Työttömyysaste Suomessa, Euroopassa ja

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2016

muutos *) %-yks. % 2016 TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Stenvest Oy - kultakolikkotaulukko

Stenvest Oy - kultakolikkotaulukko Maa Nimellisarvo Lyönti- Kolikon paino Kulta- Suomi 10 Markkaa 1878-1913 3,2258 0,9000 0,0933 2,903 (Finland) 20 Markkaa 1878-1913 6,4516 0,9000 0,1867 5,806 100 Markkaa 1926 4,2105 0,9000 0,1218 3,789

Lisätiedot

Suomalaista automaatio-osaamista globaaleille aurinkoenergiamarkkinoille

Suomalaista automaatio-osaamista globaaleille aurinkoenergiamarkkinoille Suomalaista automaatio-osaamista globaaleille aurinkoenergiamarkkinoille Tuukka Savisalo Cencorp Oyj Head of module technology Cencorpin historia Cencorp on ollut jo lähes 40 vuoden ajan johtava automaatioteknologiayhtiö,

Lisätiedot

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä?

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä? Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus VANHUUS JA SUKUPUOLI Kasvun ja vanhenemisen tutkijat ry:n, Ikäinstituutin ja Gerontologian tutkimuskeskuksen yhteisseminaari 2.1.215, Tieteiden

Lisätiedot

Oma valokuituverkko on edullisin ja luotettavin tapa saada huippunopeat tulevaisuuden Internet-yhteydet omakoti- ja rivitaloihin

Oma valokuituverkko on edullisin ja luotettavin tapa saada huippunopeat tulevaisuuden Internet-yhteydet omakoti- ja rivitaloihin Oma valokuituverkko on edullisin ja luotettavin tapa saada huippunopeat tulevaisuuden Internet-yhteydet omakoti- ja rivitaloihin 1. Mihin valokuitua tarvitaan 2. Valokuitu vs kilpailevat teknologiat 3.

Lisätiedot

Eduskunnan tarkastusvaliokunta

Eduskunnan tarkastusvaliokunta Eduskunnan tarkastusvaliokunta 20.3.2018 lausunto asiakirjoista Valtiontalouden tarkastusviraston erilliskertomus eduskunnalle: Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2017 Valtioneuvoston selvitys: Euroopan

Lisätiedot

Nylund Group Energia, ekologisuus, elinkaari. Jyrki Laine tuotepäällikkö

Nylund Group Energia, ekologisuus, elinkaari. Jyrki Laine tuotepäällikkö Nylund Group Energia, ekologisuus, elinkaari Jyrki Laine tuotepäällikkö Tehtävämme Nylund on suomalainen, vakavarainen ja kasvava perheyritys. Myymme tietoverkkojen ja valaistuksen kokonaisratkaisuja sekä

Lisätiedot

Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta?

Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta? Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta? Matti Tuomala STN Vuosiseminaari 14022017 Helsinki 1 Työ, Tasa-arvo ja Julkisen Vallan Politiikka Globalisaatio ja ulkomaankauppa:

Lisätiedot

toukokuu oukokuu 2016 Electrification products -divisioona Profiili

toukokuu oukokuu 2016 Electrification products -divisioona Profiili toukokuu oukokuu 2016 Electrification products -divisioona Profiili 1 Electrification products -divisioona Yleiskatsaus ~41 000 työntekijää $ 9,6 miljardia liikevaihto (2015) Toimii yli 100 maassa Valmistuspaikkoja

Lisätiedot

valokuituratkaisut TAKUULLA VALOKUITU TYÖKALUTON JÄRJESTELMÄ APS-Lan SCSFO Ominaisuudet ja hyödyt

valokuituratkaisut TAKUULLA VALOKUITU TYÖKALUTON JÄRJESTELMÄ APS-Lan SCSFO Ominaisuudet ja hyödyt ja työkalut APS:n Opternan pikaliittimet on suunniteltu nopeaan paikan päällä tehtävään asennukseen. Ne tunnetaan myös nimellä valmiiksi hiotut NPC-liittimet (NPC = No Polish Connector). Voimaa tai erikoishiontatekniikkaa

Lisätiedot

VAHVA OTE ELÄMÄÄN SUPREMIA

VAHVA OTE ELÄMÄÄN SUPREMIA VAHVA OTE ELÄMÄÄN SUPREMIA Uusi suunta elämälle Äänet ovat tärkeitä meille kaikille, mutta lapsille ne ovat välttämättömiä heidän kognitiivisen ja kuuloon liittyvän kehityksensä kannalta. Vanhempana haluat

Lisätiedot

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Ulla Hämäläinen Johtava tutkija Sosiaaliturvan ABC toimittajille 31.5.2012 Nuorten työttömyysaste Euroopassa Työttömyysaste ikäryhmittäin Suomessa 1995-2011 % 40

Lisätiedot

DHL Freight (Finland) Oy. Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 020 345 345 VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA

DHL Freight (Finland) Oy. Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 020 345 345 VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA DHL Freight (Finland) Oy Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 020 345 345 VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA TUONTI AT Wels ti pe DHL Global Forwarding (Austria) GmbH Wels pe ma

Lisätiedot

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa?

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Pekka Ylä-Anttila ETLA ja Etlatieto Oy ELKOM 07 - ECT Forum 5.9.07 Esityksen teemat Mitä maailmantaloudessa

Lisätiedot

Miten varmistaa osaaminen työelämän muutoksessa?

Miten varmistaa osaaminen työelämän muutoksessa? Arja Haapakorpi, dos., VTT, yliopistotutkija Miten varmistaa osaaminen työelämän muutoksessa? Osaaminen ja johtajuus muuttuvassa työelämässä Seminaari ILO:n 100-vuotisen taipaleen kunniaksi 9.5.2019, Tampereen

Lisätiedot

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki

Kuntien talous ja sote-uudistus. Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki Kuntien talous ja sote-uudistus Olli Savela, kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää 28.9.2014 Helsinki 1 Sote-alueiden rahoitus Kunnat rahoittavat sote-alueiden toiminnan painotetun asukasluvun perusteella, painotekijöinä

Lisätiedot

DHL Freight (Finland) Oy. Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA

DHL Freight (Finland) Oy. Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA DHL Freight (Finland) Oy Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 020 345 345 VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA TUONTI AT Wels ti pe DHL Global Forwarding (Austria) GmbH Wels pe ma

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia

Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia Elias Einiö Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT VATT päivä 2.10.2013 Päästöjä vähennetään 1990=100 Kasvihuonekaasujen päästöt, Suomi 140 120 100 80 Tavoite

Lisätiedot

Korkeasti koulutettujen työllisyys

Korkeasti koulutettujen työllisyys Korkeasti koulutettujen työllisyys Heikki Taulu ekonomisti Akava Tulevaisuuden tekijät -seminaari Käsitteet selviksi Työikäinen väestö = kaikki Suomessa asuvat 1 74 -vuotiaat Työvoima = työikäiseen väestöön

Lisätiedot

COMMISSION INTERNATIONALE DE L'ECLAIRAGE INTERNATIONAL COMMISSION ON ILLUMINATION INTERNATIONALE BELEUCHTUNGSKOMMISSION.

COMMISSION INTERNATIONALE DE L'ECLAIRAGE INTERNATIONAL COMMISSION ON ILLUMINATION INTERNATIONALE BELEUCHTUNGSKOMMISSION. Advancing knowledge and providing standardisation to improve the lighted environment The International Commission on Illumination - also known as the CIE from its French title, the Commission Internationale

Lisätiedot

MUUTA ÄÄNIEN SEKAMELSKA ONNITTELU LAULUKSI

MUUTA ÄÄNIEN SEKAMELSKA ONNITTELU LAULUKSI MUUTA ÄÄNIEN SEKAMELSKA ONNITTELU LAULUKSI Ensiluokkaiseen kuunteluun JUNA KUULOKOJEET Tee toiveistasi totta Haluaisitko kuulla ja saada puheesta selvän myös kovassa melussa? Bernafon kuulokojeet auttavat

Lisätiedot

Merkittävää eriarvoisuutta WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista

Merkittävää eriarvoisuutta WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista SOSIAALILÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 28.11.2012 Nuoret ja huono-osaisuus Merkittävää eriarvoisuutta WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista Kristiina Ojala Jyväskylän yliopisto WHO-Koululaistutkimus

Lisätiedot

MUUTA PIKKU TERVEHDYS LÄMPIMÄKSI KOHTAAMISEKSI

MUUTA PIKKU TERVEHDYS LÄMPIMÄKSI KOHTAAMISEKSI MUUTA PIKKU TERVEHDYS LÄMPIMÄKSI KOHTAAMISEKSI Ensiluokkaiseen kuulemiseen JUNA PICO RITE Muuta arkiset hälinät sykähdyttäviksi hetkiksi Vietä iltapäivä läheistesi kanssa rennosti keskustellen tai soita

Lisätiedot

Fingrid uuden edessä. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Kantaverkkopäivä

Fingrid uuden edessä. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen. Kantaverkkopäivä Fingrid uuden edessä Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen Kantaverkkopäivä 7.9.2011 Perimmäisten kysymysten äärellä Kuka saa omistaa ja ohjata kantaverkkoyhtiöitä? Kantaverkkotoiminnan eriytys Fingridillä uusi

Lisätiedot

Älypuhelinverkkojen 5G. Otto Reinikainen & Hermanni Rautiainen

Älypuhelinverkkojen 5G. Otto Reinikainen & Hermanni Rautiainen Älypuhelinverkkojen 5G Otto Reinikainen & Hermanni Rautiainen Johdanto [1][2] Viimeisen 30 vuoden aikana mobiiliverkkojen markkinaosuus on kasvanut merkittävästi Langattomia laitteita on joillain alueilla

Lisätiedot

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuuden kustannuksia Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuus Monien sairauksien riskitekijä Väestötasolla nopeasti yleistyvä ongelma Taloudellisista vaikutuksista lisääntyvästi

Lisätiedot

Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa

Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa LEHDISTÖTIEDOTE EUROOPAN PATENTTIVIRASTO Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa Suomalaiset patenttihakemukset Euroopan patenttivirastoon ovat vähentyneet vuoden 2014 aikana, mutta Nokian uudet innovaatiot

Lisätiedot

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi

NUORET JA LIIKENNE. Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi Rovaniemi NUORET JA LIIKENNE Aluepäällikkö Rainer Kinisjärvi 14.2.2013 Rovaniemi 2 Rainer Kinisjärvi Liikenneonnettomuudet ja uhrit 2012 254 kuollutta Yhteensä 26 000 loukkaantunutta (vuonna 2011). Poliisin tietoon

Lisätiedot

Henkilöstöhallinto Venäjällä: Johtaminen ja sitouttaminen Venäjällä. Jon Hellevig Awara Eduhouse Training

Henkilöstöhallinto Venäjällä: Johtaminen ja sitouttaminen Venäjällä. Jon Hellevig Awara Eduhouse Training Henkilöstöhallinto Venäjällä: Johtaminen ja sitouttaminen Venäjällä Jon Hellevig Awara Eduhouse Training 04.02.2014 VENÄJÄN MARKKINASTA Venäjä on normalisoitunut Inflaatio Byrokratia Korruptio Lait ja

Lisätiedot

Elämää PISA:n varjossa

Elämää PISA:n varjossa Professor Markku Niemivirta, PhD, Docent Institute of Behavioural Sciences University of Helsinki, Finland Elämää PISA:n varjossa Tasapainottelua menestyksen ja hyvinvoinnin välissä? PISA 2000 Finland

Lisätiedot

Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset

Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset Miksi GLP (Good Laboratory Practice)? Kemikaalien ja lääkkeiden turvallisuuden testaamiseksi myyntilupaa tai rekisteröintiä varten

Lisätiedot

Kovametallikierrejyrsimet

Kovametallikierrejyrsimet Kovametallikierrejyrsimet Johdanto Dormerin kierrejyrsinohjelma sisältää kattavan valikoiman suurtehojyrsimiä, joilla voidaan saavuttaa erinomainen työstötalous ja jotka ovat erittäin pitkäikäisiä. Premium

Lisätiedot

DHL Freight (Finland) Oy. Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA

DHL Freight (Finland) Oy. Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA DHL Freight (Finland) Oy Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 020 345 345 VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA TUONTI AT Wels ti pe DHL Global Forwarding (Austria) GmbH Wels pe ma

Lisätiedot

www.galebreaker.com Ilmanvaihto Sääsuoja ja Sisäänpääsyratkaisut

www.galebreaker.com Ilmanvaihto Sääsuoja ja Sisäänpääsyratkaisut Ilmanvaihto Sääsuoja ja Sisäänpääsyratkaisut Galebreaker tuotteet GALEBREAKER TUOTEOPAS Tämä kaava auttaa valitsemaan oikean ja juuri sinun vaatimuksiasi vastaavan Galebreaker- tuotteen. TÄSSÄ ESITTEESSÄ

Lisätiedot

Lehdistötiedote RENAULT MYYNTI 2016 RENAULT YHTYMÄN KOLMAS PERÄTTÄINEN KASVUN VUOSI KOKONAISMYYNNIN KASVU

Lehdistötiedote RENAULT MYYNTI 2016 RENAULT YHTYMÄN KOLMAS PERÄTTÄINEN KASVUN VUOSI KOKONAISMYYNNIN KASVU 18.1.2016 RENAULT MYYNTI 2016 RENAULT YHTYMÄN KOLMAS PERÄTTÄINEN KASVUN VUOSI Renault Yhtymän rekisteröinnit kasvoivat 3,3 ja saavuttivat uuden ennätyksen, 2 800 242 ajoneuvoa. Euroopassa Yhtymän rekisteröinnit

Lisätiedot

IAB Europella on toimintaa 27 Euroopan maassa. IAB Finland ry perustettiin Nykyään noin sadan asiantuntijayrityksen ja liki tuhannen yksilön

IAB Europella on toimintaa 27 Euroopan maassa. IAB Finland ry perustettiin Nykyään noin sadan asiantuntijayrityksen ja liki tuhannen yksilön IAB Europella on toimintaa 27 Euroopan maassa. IAB Finland ry perustettiin 1997. Nykyään noin sadan asiantuntijayrityksen ja liki tuhannen yksilön IAByhteisö kattaa horisontaalisti koko digiekosysteemin

Lisätiedot

kaapelointijärjestelmä

kaapelointijärjestelmä Luotettava ja kilpailukykyinen kaapelointijärjestelmä Suojaamaton Cat6-kaapelointiratkaisu n Suojattu Cat6 A -kaapelointiratkaisu Oy Nylund-Group Ab, Talotekniikka Masalantie 375 02430 MASALA Vaihde (myynti)

Lisätiedot

Air based package holidays abroad in 2017 and 2016 (including tailor made packages and long-haul cruises without flights)

Air based package holidays abroad in 2017 and 2016 (including tailor made packages and long-haul cruises without flights) Air based package holidays abroad in 2017 and 2016 (including tailor made packages and long-haul cruises without flights) Difference 2017/2016 EUROPE 2017 2016 % All Spain 264 983 235 650 12,4 % Canary

Lisätiedot

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Mistä hyvinvointi ja erityisesti sen kokemus tulee? Palveluista: 20% Väestötasolla terveydestä terveydenhuollosta

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Yöpymiset + 4 % tammi-heinäkuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.400) lisääntyivät tammi-heinäkuussa 3,9 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin. Lukitusjärjestelmät

Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin. Lukitusjärjestelmät Oikea konsepti kaikkiin tarpeisiin Lukitusjärjestelmät dormakaba Lukitusjärjestelmät Ensimmäinen askel kohti turvallisempaa ympäristöä dormakaban lukitusjärjestelmiä on saatavana eri konsepteina, jotka

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

Väestöennuste 2012 mikä muuttui?

Väestöennuste 2012 mikä muuttui? mikä muuttui? Markus Rapo, Tilastokeskus Rakenteet murroksessa pohjoinen näkökulma 29.11.2012, Oulu Esityksessäni Havaittu väestökehitys Tilastokeskuksen väestöennuste luonne ja tulkinta oletukset (vs.

Lisätiedot

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu

Lisätiedot

Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin

Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin Kuinka ammattirakenteet mukautuvat globaaleihin arvoketjuihin Mika Maliranta (ETLA & Jyväskylän yliopisto) Maakunnan yhteistyöryhmän tulevaisuusfoorumi, osa 2, Jyväskylä, 10.5.2011 THE RESEARCH INSTITUTE

Lisätiedot

KIINTEISTÖJEN SISÄVERKOT - hyvät asennustavat. Harri Mutanen

KIINTEISTÖJEN SISÄVERKOT - hyvät asennustavat. Harri Mutanen KIINTEISTÖJEN SISÄVERKOT - hyvät asennustavat Harri Mutanen ORBIS OY Perustettu 1949 Suomalainen perheyritys Maahantuonti ja oma valmistus Työntekijöitä 50 Liikevaihto 7,8 MEUR (2015) Toimipisteet Vantaa,

Lisätiedot

Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa. INFRA ry Juha Laurila

Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa. INFRA ry Juha Laurila Kiertotalouden mahdollisuudet infrarakentamisessa INFRA ry 20.3.2018 Juha Laurila Tuotanto suhteutettuna asukasmäärään 18 National Production Tonnes per Capita, 2016 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Norway Finland

Lisätiedot

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende Visit Finland Global Sales Promotion Heli Mende VISIT FINLANDIN MARKKINAT ON JAETTU KOLMEEN KATEGORIAAN Päämarkkinat Focus Markets Saksa, Britannia, Kiina, Japani KAIKILLA MARKKINOILLA TOTEUTETAAN SEURAAVIA

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Vanerintuotanto ja kulutus

Vanerintuotanto ja kulutus Vanerintuotanto ja kulutus vuosina 2000, 2005, 2010 ja 2014 (milj. m 3 ) Vanerintuotanto ja kulutus 120,0 100,0 80,0 60,0 Vuosi Tuotanto Kulutus 2000 58,4 59,6 2005 73,3 72,5 2010 81,5 79,4 2014 98,9 94,1

Lisätiedot

WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010)

WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010) WELHO ADSL -LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 24.8.2010) WELHO-LAAJAKAISTAPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS KULUTTAJA-ASIAKKAILLE (alkaen 19.5.2010) 2 (3) WELHO-LAAJAKAISTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Kuolleiden lukumaara 7.5.2010 H1N1 pandemic 2009 Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Pasi Penttinen, European Centre for Disease Prevention and Control 22 April 2010, Helsinki, Suomi Virallisesti ilmoitetut

Lisätiedot