Jatkuva kasvu? Viimeisten 45 vuoden aikana maapallon väestö on kasvanut enemmän kuin sitä edeltäneiden MAAPALLO POTILAANA

Transkriptio

1 MAAPALLO POTILAANA V äestönkasvu kehitysmaissa ja aineellisen tuotannon ja kulutuksen kasvu teollistuneessa maailmassa ovat tärkeimmät syyt sille ekokatastrofin uhalle, joka globaalina ja alueellisena on edessämme lähivuosikymmeninä ja osittain toteutuneena jo nyt. Aineellisen kasvun väestönkasvun, tuotannon ja kulutuksen materiaalisen kasvun sekä jätepäästöjen kasvun pysäyttäminen on ehdoton edellytys ihmiskunnan pääsylle ekologisesti kestävän kehityksen uralle. Aineellinen kasvu ei kuitenkaan ole sama asia kuin taloudellinen kasvu. Ensin mainittua voidaan mitata kiloina, litroina, lukumäärinä ja pitoisuuksina, talouskasvun mittareita ovat dollarit, jenit ja markat. Taloutta kasvattavat myös tietoyhteiskunnalle ominaiset ympäristöä vähän rasittavat alat. Tulevaisuudessa talouskasvu voi jatkua jopa tilanteessa, jossa ihmisen aineellinen vaikutus ympäristöön vähenee. Tähän tulisi myös tietoisesti pyrkiä. Viimeisten 45 vuoden aikana maapallon väestö on kasvanut enemmän kuin sitä edeltäneiden neljän miljoonan vuoden aikana eli siitä lähtien kun ensimmäiset hominidit nousivat kahdelle jalalle. Maapallon väestö kasvaa miljoonalla hengellä vuosittain. Tulevasta kasvusta yli 90 %:n arvioidaan toteutuvan nk. kehitysmaissa. Samanaikaisesti väestönkasvu teollisuusmaissa on pysähtymässä tai jo pysähtynyt ja väestön ikärakenteen muuntuminen vanhusvaltaiseksi on hyvää vauhtia toteutumassa. Varsin yleinen ennuste on nykyään se, että vuonna 2000 maapallolla on kuusi ja vuonna 2020 kahdeksan miljardia ihmistä, kun vielä vuonna 1980 väkiluku oli 4.4 miljardia ja vuonna miljardia. Duodecim 113: ,

2 Väestönkasvun ohella maapallon taloudellisen tai aineellisen tuotannon kasvu on ollut huikeasti kiihtyvää (Brown ym. 1996). Vuosien 1950 ja 1995 välillä maapallon kokonaistuotanto kasvoi miljardista dollarista yli miljardiin dollariin. Viimeisten kymmenen vuoden aikana, vuosina , kokonaistuotanto kasvoi miljardia dollaria, mikä on enemmän kuin ihmiskunnan kokonaistuotanto sivilisaatioiden alkupäivistä vuoteen Kasvu on vain kiihtynyt erityisesti nopeasti teollistuvilla alueilla Kaukoidässä, jossa aiemmin teollistuneiden maiden kokemukset ovat olleet käytössä ja samanaikaisesti on luotu halvalla työvoimalla voimakkaasti kasvavia uusia aloja, suoraan tietoyhteiskuntaan soveltuvia tuotteita ja palveluja. Esimerkiksi Kiinan talous kasvoi vuosina yhteensä 57 %. Maailmanpankki on ottanut käyttöön käsitteen High Performing Asian Economies, joihin kuuluvat Singapore, Malesia, Etelä- Korea, Indonesia, Thaimaa, Taiwan, Kiina ja Japani ja joita luonnehtivat voimakas talouskasvu, korkea säästämisaste ja myös korkea investointiaste. Todettakoon vielä, että tulonjako maailmassa on pysynyt erittäin epätasaisena. Viidennes ihmiskunnasta elää, kuten ennenkin, toimeentulon minimirajalla. Maailman rikkaimman ja köyhimmän viidenneksen väliset tuloerot ovat kaikesta kehitysyhteistyöstä huolimatta kasvaneet; kun rikkaimman viidenneksen tulot vuonna 1960 olivat 30-kertaiset köyhimpään viidennekseen verrattuna, vastaava luku vuonna 1991 oli 61. Nämä ovat vastaansanomattomia lukuja, joita kukaan vastuullinen ihminen ei voi sivuuttaa pohtiessaan ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuutta. Kestävä kehitys? YK:n ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportin»yhteinen tulevaisuutemme» julkistamisesta v (World Commission 1987) lähtien on keskusteltu vilkkaasti tarpeesta suunnata ihmiskunnan suhde ympäristöönsä kestävän kehityksen uralle. Herman Daly on luonnehtinut kestävän kehityksen vaatimuksia seuraavasti: 1) Uusiutuvien resurssien käyttövauhti ei saa ylittää niiden uusiutumisvauhtia. 2) Uusiutumattomien resurssien käyttövauhti ei saa ylittää sitä vauhtia, jolla kehitetään kestäviä uusiutuvia substituutteja. 3) Saastepäästöjen vauhti ei saa ylittää ympäristön kapasiteettia käsitellä päästöjä. Parasta Dalyn määrittelyissä on, että ne keskittyvät olennaisimpaan: ihmisen ja luonnon väliseen aineelliseen suhteeseen. Paljon tutkimusta, suunnittelua, yhteiskunnallis-taloudellis-teknologista päätöksentekoa ja uusia organisatorisia ratkaisuja tarvitaan, ennen kuin Dalyn nasevat määrittelyt (ekologisesti) kestävästä kehityksestä ovat todellisuutta paikallisella, alueellisella ja globaalilla tasolla ennen kuin edes tiedämme, milloin näin on. Ihmisen taloudellisia ja teknologisia järjestelmiä ei voi pitää erillään luonnon ekosysteemeistä. Ne vaikuttavat toisiinsa, kuitenkin siten, että elävä luonto on pitemmällä aikavälillä eli ekologisesti kestävässä kehityksessä välttämätön ihmisen toiminnalle, mutta suhde ei ole sama toisinpäin: luonto ei tarvitse ihmistä. Tulevaisuutta vähänkään pitemmällä aikavälillä arvioitaessa mitään muita kuin kestävän kehityksen mukaisia yhteiskuntia ei voi olla olemassakaan.»ylittyvät kasvun rajat» -raportti (Meadows ym. 1993) jonka edustama näkemys kestävästä kehityksestä vastaa Dalyn määrittelyjä, päätyy erilaisten skenaariotarkastelujen jälkeen päätelmiin, joiden mukaan ihmiskunta on kiistatta kestämättömän kehityksen uralla, mutta näin ei tarvitsisi olla ja nopeiden muutosten kautta toisenlainen kehitys voisi olla mahdollinen. Vaikka otettaisiin huomioon se, että saatavilla oleva tieto on osittain puutteellista ja että yllätyksiä sekä iloisia että surullisia tapahtunee, 2376

3 maapallon resurssien riittävyyden ja kestokyvyn rajojen tutkiminen johtaa»ylittyvät kasvun rajat» -tutkimuksen mukaan seuraaviin kolmeen päätelmään: 1) Ihmiskunta käyttää nykyisin resursseja ja tuottaa jätteitä vauhdilla, joka ei ole kestävän kehityksen mukainen. 2) Materiaalivirtojen liiallinen vauhti ei ole välttämätön. Tekniset, jakeluun liittyvät ja institutionaaliset muutokset voisivat vähentää niitä suuresti samalla säilyttäen ja jopa parantaen maapallon väestön elämänlaatua. 3) Vaikka instituutiot ja teknologiat olisivat paljon nykyisiä tehokkaampia, rajat maapallon kyvylle elättää ja ylläpitää väestöä ja pääomaa ovat lähellä, todennäköisesti eivät kauempana kuin kaksin- tai nelinkertaistumisen päässä. Viesti on muutama vuosi raportin ilmestymisen jälkeenkin edelleen huomattavan ajankohtainen ja hälyttävä.»ylittyvät kasvun rajat» esittääkin myös eräitä yleisiä ohjenuoria maailmanjärjestelmän uudelleen rakentamiselle kohti ekologisesti kestävää kehitystä: ympäristön rasitusta indikoivien signaalien aktiivinen seuraaminen ja reaktioaikojen nopeuttaminen, uusiutumattomien luonnonvarojen käytön minimointi, uusiutuvien luonnonvarojen eroosion estäminen, kaikkien resurssien käyttö maksimitehokkuudella sekä väestön ja aineellisen pääoman kiihtyvän kasvun hidastaminen ja mahdollinen pysäyttäminen. Kukin niistä sisältää satoja erilaisia mahdollisuuksia käytännön toimiin yhteiskunnan eri tasoilla yksilöistä kotitalouksiin, yhteisöihin, yrityksiin, valtioihin ja kansainvälisiin järjestöihin niiden globaalissa toiminnassa:»vaikka rajaisimme kestävän kehityksen olennaiseen, ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen, kyse on tuhansista pienemmistä ja suuremmista muutoksista tavoissamme arvostaa, asennoitua, toimia ja luoda järjestelmiä toiminnan tueksi yhteiskunnan eri tasoilla ja alueilla (Meadows ym. 1993).» Itse lisäisin tähän vain sen, että arvoista ja asennoitumisestahan on kyse ainakin pitkälle kehittyneessä lännessä, jossa ei ole mitään»pakkoa» jatkaa aineellista kasvua. Muu on seurausta asenteista ja arvostuksista. Nk. kehitysmaissa, joissa köyhyys pakottaa ihmisiä tuhoamaan ympäristöä, tilanne on vähän toinen. Kasvu ja talouskasvu Kirjoitin kirjassani»tulevaisuus murroksesta mosaiikkiin» vuonna 1993 seuraavasti:»kestävän kehityksen ja talouskasvun välisestä suhteesta on käyty kiivastakin väittelyä julkisuudessa. Joidenkin mielestä esimerkkinä mainittakoon Brundtlandin maailmankomissio ja useimmat nk. talousmiehet omassa maassamme ympäristöongelmien ratkaiseminen edellyttää välttämättä taloudellista kasvua. Toiset mm. monet ympäristöaktivistit pitävät talouskasvun pysäyttämistä ja kääntämistä laskuun kestävän kehityksen uralle pääsemisen ehtona Talous ja sen mahdollinen kasvu on toinen asia kuin ihmisen aineellinen suhde ympäristöönsä ja siihen liittyvä mahdollinen aineellinen kasvu. Vuorineuvokset ja monet ympäristöaktivistit voivat jatkaa hyödytöntä väittelyään kasvun puolesta ja sitä vastaan loputtomiin, koska eivät tee eroa taloudellisen ja aineellisen kasvun välille.» Nyt havaintojeni mukaan talouskasvua ei vastusta enää juuri kukaan (Linkola tietysti). Sen sijaan pohditaan ahkerasti mahdollisuuksia sovittaa talouskasvu kestävän kehityksen määrittämiin reunaehtoihin. Edistysaskeleita on otettu ainakin puheiden tasolla. Esimerkiksi teollisuudessa kestävän kehityksen vaatimuksiin suhtaudutaan nykyään entistä useammin siten, että se on enemmän mahdollisuus kuin uhka. Syksyllä 1995 ilmestyneessä Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton julkaisussa tuotiin keskusteluun uutena käsitteenä ajatus ekokilpailukyvystä: hinta- ja laatukilpailukyvyn lisäksi olennai- 2377

4 nen kilpailukykytekijä tulevaisuudessa on juuri ekokilpailukyky, joka määriteltiin seuraavasti:»yrityksen ekokilpailukyky tarkoittaa yrityksen kykyä vastata sidosryhmien ympäristövaatimuksiin ja hyödyntää ympäristönäkökohtia liiketoiminnassaan kilpailijoita paremmin (Teollisuus ja työnantajat 1995).» Yrityksen ekokilpailukykyyn vaikuttaa sen tuotteiden ympäristönmyötäisyys. Ympäristönmyötäiset tuotteet käyttävät luonnonvaroja säästävästi ja tehokkaasti ja kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä. Ympäristönmyötäisyyden arviointi ei saa rajoittua yksittäiseen ominaisuuteen, vaan ympäristönmyötäisyyttä tulee tarkastella tuotteen koko elinkaaren ympäristövaikutusten perusteella. Ympäristönmyötäisyys on suhteellinen käsite; periaatteessa mikä tahansa tuote voidaan kehittää ympäristönmyötäiseksi, ja lopullinen arviointi on kuluttajien käsissä. Tietynlainen talouskasvu on sallittua, mutta Kestävän kehityksen ajatus merkitsee sitä, että huomio tulisi kiinnittää aineellisiin asioihin ja olisi kehitettävä niitä kuvaavia mittareita ja tilastoja. Luonnon näkökulmasta ihmisen talous on aineen muuntamista jätteeksi. Ratkaisevaa on se, miten paljon ja miten ihminen ottaa luonnosta ainetta ja energiaa käyttöönsä, miten tuotteet prosessoidaan ja miten jätteet palautetaan luontoon. Se, mitä ekonomistikirjanpitäjät rekisteröivät tästä tilastoihin bruttokansantuotteeksi ja sen kasvuksi eli talouskasvuksi, ei luontoa kosketa. Kestävän kehityksen tulisi silloin merkitä sitä, että aineellisessa mielessä ihmisen suhde luontoon voi jatkua periaatteessa loputtomiin, ilman pysyviä tai edes pitkävaikutteisia ympäristövaikutuksia. Tämä tarkoittaa mm. täydellistä luopumista uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä globaalisesti varsin lyhyen ajan kuluessa.»lyhyt aika» on luonnovaran mukaan joitakin kymmeniä (esim. öljy) tai korkeintaan joitakin satoja vuosia (esim. hiili). Bruttokansantuote kertoo ihmisen suhteesta ympäristöönsä itse asiassa vielä vähemmän kuin se mittaa ihmisten hyvinvointia (ja senhän se tekee kehnosti). BKT ei esimerkiksi rekisteröi ympäristön saastumista. Jos tehdas pilaa saasteillaan järven, se ei näy bruttokansantuotteessa hyvinvoinnin vähenemisenä. Mutta jos tehdas myöhemmin perustamalla puhdistuslaitoksen palauttaa järven entiseen tilaansa, se näkyy BKT:n lisäyksenä. Eli BKT väittää kansakunnan hyvinvoinnin kasvaneen, vaikka todellisuudessa vain kerran pilattu on saatettu entiselleen. Aineellinen kasvu rajallisessa tilassa on ennen pitkää mahdottomuus, mutta omia taloussymbolejaan ihminen sen sijaan voi kasvattaa rajattomasti. Bruttokansantuotetta voidaan kasvattaa loputtomasti keksimällä uusia tuotteita ja palveluja, vähän tai ei lainkaan ainetta kuluttavia. Kun talous kasvaa ja aineellinen kulutus vähenee, tyytyväisiä voivat olla yhtä hyvin luonnonsuojelijat kuin teollisuuspatruunatkin. Talouskasvu on siis teoreettisesti mahdollista jopa tilanteessa, jossa aineellinen kasvu on kääntynyt lasku-uralle. Ympäristöongelmien kärjistyttyä ja aineetonta kehitystä voimistavan tietoyhteiskunnan murtautuessa esiin on tullut entistä ajankohtaisemmaksi tarve tehdä mahdollisimman selkeä ero aineellisen kasvun ja taloudellisen kasvun välille. Aineeton talouskasvu voi olla hyvinkin toivottavaa, mutta aineellisella kasvulla on rajansa, kuten olen edellä pyrkinyt tuomaan esiin. Tilastointijärjestelmää voitaisiin kehittää siten, että kyseinen ero on mahdollista tehdä; nykyisin se on erittäin vaikeaa. Aineellisesta talouskasvusta ja vastaavasta aineettomasta kehityksestä voitaisiin raportoida erikseen. Näiden asioiden 2378

5 erillinen seuraaminen on olennaista sekä kehityksen kestävyyteen että tietoyhteiskunnan kehitykseen vaikuttamisessa. Tällaista tilastointijärjestelmää voidaan käyttää aineettoman kasvun suosimiseen aineelliseen nähden esimerkiksi verotuksellisin keinoin tai sanktioin. Lopuksi Aineellinen kasvu on uhka, mörkö, joka on pysäytettävä. Talouskasvu ei välttämättä ole sellainen. Miten meidän sitten käy? Kukaan ei tarkkaan tiedä, mutta itse en voi olla kovin optimistinen. Pahoin pelkään, että aineellinen kasvu väestönkasvu, resurssien käyttö ja jätepäästöt jatkuvat tahtiin, joka johtaa lähivuosikymmeninä vaikeisiin ympäristövaurioihin, jopa paikallisiin ekokatastrofeihin. En kuitenkaan usko mihinkään yhteen suureen pamaukseen, joka lopettaisi kaiken kerralla. Ehkä ihmiskunta katastrofeista selviävät ihmiset karvaiden kokemusten kautta oppii toimimaan kestävän kehityksen mukaisesti. Siihen kuluu kuitenkin aikaa, enkä oikein usko, että me nyt elävät olemme sitä näkemässä. Kirjallisuutta Brown L R, ym.: Maailman tila Gaudeamus, Tampere, 1996 Mannermaa M: Tulevaisuus murroksesta mosaiikkiin. OTAVA, Keuruu, 1993 Meadows D, Meadows D, Randers J: Ylittyvät kasvun rajat. Tulevaisuuden tutkimuksen seuran julkaisusarja Acta Futura Fennica n:o 4. Painatuskeskus, Helsinki 1993 Osaaminen, kumppanuus, ekokilpailukyky. Teollisuus ja työnantajat, Helsinki 1995 World Commission on Environment and Development: Our common future. Oxford University Press, Bungay, Suffolk, 1987 MIKA MANNERMAA, kauppatieteiden tohtori, dosentti Turun kauppakorkeakoulu 2379