Valmistelu 1 (6) Puijon urheilulaakson yleissuunnitelmatyön tilannekatsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistelu 1 (6) 17.9.2014. Puijon urheilulaakson yleissuunnitelmatyön tilannekatsaus"

Transkriptio

1 Valmistelu 1 (6) Puijon urheilulaakson yleissuunnitelmatyön tilannekatsaus Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut ja hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen Hyvinvoinnin palvelualue Taustaa Arkkitehtitoimisto Risto Vuori Oy on laatinut Puijon urheilualueesta v yleissuunnitelman. Yleissuunnitelman tavoite Puijolle on laadittu kävijätutkimukseen perustuva virkistysmetsien hoito- ja käyttösuunnitelma. Se on hyväksytty kaupunginvaltuustossa Suunnitelman tavoitteena oli koota laajasti kuopiolaisten odotuksia ja näkemyksiä Puijon alueen nykytilasta ja kehittämisestä. Hoito- ja käyttösuunnitelman pohjalta perustettiin toukokuussa 2011 Puijotyöryhmä Puijon kokonaiskehittämisen varmistamiseksi. Ryhmä toimi vuoden 2012 vuoden loppuun. Puijo-työryhmä määritti keskeiset kehittämiskohteet. Nyt käynnistynyt projekti, Puijon urheilualue, on yksi näistä työryhmän nimeämistä kehittämiskohteista. Puijon luonnonsuojelualue rajautuu urheilulaaksoon. Luonnonsuojelualueella sijaitsee mm. hyppyrimäet, laskettelurinne ja lakialueen matkailupalvelut. Yleissuunnitelman avulla luodaan maankäytölliset mahdollisuudet toteuttaa urheilulaaksoon eri käyttäjätarpeiden mukainen toiminnallinen kokonaisuus. Suunnitelman avulla pystytään parantamaan kuntalaisten palveluja ja edistämään yritysten ja yhdistysten toimintaedellytyksiä alueella sekä kehittää myös suurtapahtumien olosuhteita. Puijon urheilulaakson yleissuunnitelman tavoitteena on mm. vahvistaa Puijon brändiä ja kehittää aluetta ensisijaisesti ulkoilu-, virkistys- ja tapahtumapaikkana huomioiden suurtapahtumat. Tavoitteena on myös vahvistaa nykyisiä toimintoja ja selvittää mitä uusia toimintoja alueelle voisi sijoittua. Työssä tutkitaan tarvittavat tila- ja aluevaraukset toiminnoille, kehitetään sisäisiä järjestelyjä (pysäköinti, väylät, opasteet) ja tutkitaan myös yhteydet Puijolle. Työn aikana on selvitetty eri käyttäjäryhmien lisäksi urheiluseurojen, yhdistysten ja yritysten tarpeita ja toiveita siitä, millaisia tila- tai aluevarauksia eri toiminnoille tarvitaan ja minne niitä toivotaan.

2 Valmistelu 2 (6) Projektin lopputuloksena on alueen maankäytön yleissuunnitelma sekä kesäettä talvikäyttöön. Suunnitelma antaa lähtökohdat alueen vaiheittaiselle yksityiskohtaiselle suunnittelulle ja alueen toteutukselle. Yleissuunnitelmaa tullaan käyttämään mm. alueen asemakaavan päivittämisen lähtötietona. Rahoitus Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus myönsi joulukuussa 2013 noin euron rahoituksen Kuopion kaupungille Puijon urheilualueen yleissuunnitelman laadintaan. Myönnetty EAKR- ja valtionrahoitus on noin 77 % projektin kokonaiskustannuksista. Projekti on hyväksytty talousarvion käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä ja siihen on varattu investointimäärärahaa vuosille 2013 ja Osallistaminen Kaupunginjohtaja on asettanut työlle projektille ohjaus- ja projektiryhmät. Suunnitteluryhmissä on ollut mukana yritysten ja yhdistysten edustajat, yksi kummastakin kaupungin edustajien lisäksi. Projektin yhteystyötahoja ovat alueella toimivat yritykset, liikuntaseurat ja muut yhdistykset sekä Pohjois- Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja kaupungin eri organisaatiot. Virkistysmetsien hoito- ja käyttösuunnitelman laatimisen aikana tehty kävijätutkimus on hyödynnettävissä myös urheilu- ja liikuntapuiston yleissuunnitelman laatimisessa. Yleissuunnitelman päivittämisen yhteydessä ei tehdä uutta käyttäjäkyselyä. Yleissuunnitelmaluonnos esitellään kuntalaisille yleisötilaisuudessa syyskuun lopussa. Urheiluseuroja ja yhdistyksiä sekä yrityksiä osallistetaan suunnittelutyöhön työryhmien lisäksi myös työpajoissa. Ensimmäisen työpajan tavoitteena maaliskuussa 2014 oli muodostaa yhteinen näkemys Puijon alueen sisällöllisen kehittämisen suuntaviivoista sekä saada toimijoilta lisätietoa niistä tekijöistä, joista tulevaisuuden Puijo voisi koostua. Puijo nähtiin ensisijaisesti aktiivisen lajiharrastamisen sekä kunto- ja luontoliikunnan kohteena. Alueelle toivottiin pysyvää ja kiinteää, jatkuvasti saatavilla olevaa palvelu- ja tuotetarjontaa ensisijaisesti paikallisille ja alueella asuville ihmisille. Toinen työpaja pidettiin kesäkuussa. Tilaisuudessa seitsemän toimijaa ja liikuntaseurojen seurafoorumin edustajat esittelivät, mitä tämän hetkisiä ja tulevaisuuden tarpeita heillä on. Seuroista toivottiin monitoimihallia, jossa voidaan järjestää esim. useimpien palloilu- ja budolajien kansainvälisen tason kilpailuja. Toivottiin myös huoltotiloja kuten yleisöwc:t, katoksia, seuroille yhteisiä toimistotiloja. Suuressa osassa seuroista toimitaan vapaaehtoisvoi-

3 Valmistelu 3 (6) min, vain muutamassa seurassa on palkattuja toimihenkilöitä. Harrastuksen kustannukset pyritään pitämään kohtuullisina, jotta harrastajia saavutetaan elinkaaren molemmissa päissä. Monet kokivat, että olosuhteiden ja harjoitusvuorojen puute on este toiminnan kasvulle. Seuroilla on halua järjestää tapahtumia ja turnauksia. Seurojen toiminnan edellytys on, että kaupunki investoi olosuhteisiin. Yhteiset halliyhtiöt ja mahdollinen allianssina toteutettava elinkaarimalli voisivat olla mahdollisia. Kun hanke hieman konkretisoituisi, seurat voisivat miettiä mahdollista omaa sitoutumistaan. Projektin aikataulu Työ tehdään konsulttityönä vuoden 2014 aikana. Konsultiksi on valittu LOCI Maisema-arkkitehdit Oy. Konsultti on laatinut kevään 2014 aikana idealuonnokset projekti- ja ohjausryhmän ohjauksessa. Luonnokset on esitelty kaupunkisuunnitteluryhmälle 4.6., hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle ja sidosryhmille työpajassa. Kaupunginhallitus linjasi jatkosuunnittelua Konsultti laati saatujen kommenttien ja kaupungin hallituksen päätöksen pohjalta yleissuunnitelmaluonnoksen kesä- ja talvikäytöstä. Luonnos esitellään kaupunginhallituksen lisäksi kaupunkisuunnitteluryhmässä ja hyvinvoinnin edistämisen lautakunnassa ja yleisötilaisuudessa Kuntalaiset voivat kommentoida suunnitelmaa internet kyselyn kautta Valmiista maankäyttösuunnitelmasta pyydetään kaupunkirakennelautakunnan ja ympäristö- ja rakennuslautakunnan lausunnot. Suunnitelma tuodaan hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan hyväksyttäväksi joulukuussa 2014 ja kaupunginhallitukseen vuoden 2015 alussa. Suunnitelmaluonnos Rakennusten sijoittuminen Laakson reunalle saapumisaukion ja nykyisen huoltorakennuksen väliin on merkitty alue, jonne voidaan osoittaa monitoimihallille ja hotellille rakennuspaikka. Hissiaseman yhteydessä olevalle pysäköintialueelle on osoitettu paikka, jonne on mahdollista rakentaa huoltorakennus. Urheilu- ja liikuntatoimintojen alue Hiihdon maali- ja lähtöalue säilyy ennallaan. Kesäkäytössä alue toimii jalkapallokenttänä. Tässä suunnitelmassa jalkapalloaluetta laajennetaan siten, että siihen mahtuu kolme juniorikenttää. Hyppyrimäen yhteyteen mahdollistetaan tila siirrettäville katsomoille ja maarakenteilla seisomakatsomoille.

4 Valmistelu 4 (6) Saapumisaukion ja pesäpallostadionin väliselle liikuntatoimintojen alueelle on tutkittu, mitkä toiminnot sopisivat alueelle ja millaisen tilavarauksen ne vaativat. Laaksoa pitkin on suunniteltu toimintaraitti, joka mahdollistaa myös tapahtumakäytön. Liikuntatoimintojen alueelle on ideoitu ns. nuorisopuisto, jonne on mahdollista sijoittaa mm. skeittipuisto, beach volley -kenttiä, monitoimiareenoita, BMX rata. Talvikäytössä alue voi muuntua hiihtomaaksi ja lumilautapuistoksi. Pesäpallostadionin puoleiseen päähän on merkitty täysmittaisen jalkapallokentän aluevaraus. Kentän kohdalle on mahdollista talvikaudeksi pystyttää kuplahalli esim. seuravetoisena. Pesäpallostadionille on mietitty ympärivuotista käyttöä. Sinne on merkitty tila 333 m tekojääradalle ja luistelualueelle. 400 m radan sijoittaminen alueelle vaatisi isoja maanrakennustöitä ja kunnallisteknisten linjojen siirtoa. Reitistöt ja ensilumen varastoalue Ensilumenlatu ja rullahiihtorata on suunniteltu yhteiskäyttöiseksi. Reitit on suunniteltu asfaltoitavaksi. Ensilumenladun pituuden kasvaessa tarvitaan lisäaluetta lumen varastointiin. Suunnitelmassa on merkitty tilavaraus lumelle hissiaseman pohjoispuolella olevan pysäköintialueen viereen. Laakson alueelta säilyy latuyhteys pesäpallostadionin pysäköintialueelle, josta pääsee edelleen keskustaan ja tulevaisuudessa Ala-Antikkalaan. Jos hallin laajennusosa toteutuu, joudutaan ns. saunalenkkiä lyhentämään. Kevyen liikenteen väylät Urheilulaakson molemmin puolin on merkitty kevyen liikenteen väylät. Puijon rinteen juurella olevaa nykyistä väylää jatkettaisiin Puijon portaille ja siitä edelleen Rypysuontielle. Toinen väylä on Suurmäenpuolella. Väylä nostettaisiin kulkemaan Suurmäentien varteen välikaistalla erotettuna. Saapumisaukion jälkeen väylä palautuisi nykyiselle sijainnilleen kulkemaan huoltorakennuksen edestä ja latusiltojen alta takaisin Suurmäentien varteen. Hissi Suunnitelmaan on merkitty varaus tuolihissille nykyisen hissin paikalle. Nykyinen hissi on elinkaarensa päässä, joten sen uusiminen on ajankohtaista.

5 Valmistelu 5 (6) Suunnittelussa on tutkittu myös toista, matkailijoita palvelevaa hissiä urheilulaaksosta Puijon laelle. Tässä suunnitemassa esitetään, että se suunnitellaan yhdessä hallin ja hotellin kanssa. Nyt on määritetty hissiasemalle paras sijainti urheilulaakson toiminnallisuuden näkökulmasta. Mahdollisen hissiaseman sijainti on huomioitu alueen liikennesuunnittelussa. Lähtöpaikka on sijoitettu hotellin kupeeseen, jolloin urheilualueelle ei tulisi poikittaisliikennettä. Jos halli ja hotellihanke käynnistyvät, tarkennetaan silloin hissin sijainti ja sen sijoittuminen luonnonsuojelualueelle. Tarvittavat erillisselvitykset tehdään siinä yhteydessä. Pysäköinti Hissiaseman pohjoispuolella oleva pysäköintialue voi toimia suurtapahtumien huoltoalueena. Suurmäentien varteen on esitetty pysäköintikampa, joka palvelee liikuntatoimintojen alueen käyttäjiä. Suurmäentien tunneli ja hiihtoputki Urheilulaakson suunnitelma ei sulje pois Suurmäentien tunnelin tai hiihtoputken myöhempää suunnittelua. Näistä tunnelivaihtoehtoa on luonnosteltu Puijonlaakson täydennysrakentamissuunnitelman yhteydessä. Yleissuunnitelmatyön yhteydessä on tullut esille hiihtoputken mahdollistaminen urheilulaaksoon. Eteneminen Suunnitelmaluonnoksesta kootaan palautteet virkamiehiltä, luottamushenkilöiltä ja kuntalaisilta syyskuun aikana. Jatkosuunnittelussa otetaan palautteet mahdollisuuksien mukaan huomioon. Konsultti laatii vuoden loppuun mennessä yleissuunnitelman urheilulaakson kesä- ja talvikäytöstä. Vaikutusten arviointi Päätöksellä on positiiviset vaikutukset ihmisiin, ympäristöön ja ilmastoon, kunnan talouteen ja yrityksiin. Maankäyttöratkaisuilla mahdollistetaan monipuolinen urheilulaakson käyttö ja lisätään harrastusmahdollisuuksia. Ratkaisu täydentää rakennettua ympäristöä ja yhdyskuntarakennetta ja antaa mahdollisuuden kustannustehokkaaseen rakentamiseen ja toiminnan järjestämiseen. Maankäyttöratkaisuilla luodaan uusia mahdollisuuksia yritystoimintaan ja tuetaan nykyisiä. Alueella pystytään paremmin järjestämään erilaisia tapahtumia, joilla on positiiviset kerrannaisvaikutukset Kuopion elinkeinoelämään.

6 Valmistelu 6 (6) Esitys Esitän, että kaupunginhallitus merkitsee Puijon urheilulaakson yleissuunnitelman tilannekatsauksen tiedoksi. Liitteet 9129/2013 Puijon urheilulaakso kesäkäyttö 9129/2013 Puijon urheilulaakso talvikäyttö Valmistelija Paula Pakarinen puh etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 248 30.06.2014. 248 Asianro 8064/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 248 30.06.2014. 248 Asianro 8064/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (1) 248 Asianro 8064/10.03.01/2013 Puijon urheilulaakson yleissuunnitelman idealuonnokset Taustaa Yleissuunnitelman tavoite Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 236 11.12.2013. 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (1) 236 Asianro 2479/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Puijonlaakson etelärinne / Puijonlaakso 12-73 tontit 1...9 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (42) Kaupunginhallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (42) Kaupunginhallitus. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (42) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 14:00-15:50 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 83 10.11.2015. 83 Asianro 6407/12.04.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 83 10.11.2015. 83 Asianro 6407/12.04.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (1) 67 15.9.2015 83 Asianro 6407/12.04.01/2015 Keskuskentän vaihdettavan tekonurmikentän sijoittaminen ja kuplahallin suunnittelu Päätöshistoria 15.9.2015 67 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 115 26.06.2013. 115 Asianro 5027/10.02.05/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 115 26.06.2013. 115 Asianro 5027/10.02.05/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 115 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Tiivistelmä:

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 17 Asianro 2715/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 50 16.5.2017 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 14 23.8.2017 Kaupunginhallitus 91 4.9.2017 17 Asianro 2715/10.03.02.05/2017

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) Kaupunginhallitus 256 15.7.2013. 256 Asianro 5027/10.02.05/2013. Kaupunkirakennelautakunta 26.6. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 21/2013 1 (1) 256 Asianro 5027/10.02.05/2013 Rakennuskiellon määrääminen Vehmersalmi Ritoniemi Kaupunkirakennelautakunta 26.6.2013 115 Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 7954/ /2013. Kaupunkirakennelautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 03/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 307 8.9.2014 49 Asianro 7954/10.02.03/2013 Asemakaavan muutos / Tahkovuori, kortteli 215 (osa) tontti 11 historia Kaupunginhallitus 8.9.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Sammonkadun katusuunnitelman välillä Aallonmurtajankatu - Hyrräkatu ja Hyrräkadun katusuunnitelman hyväksyminen Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.1.2015 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Niiralankadun katusuunnitelmamuutoksen hyväksyminen Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Taustaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi. Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 82 27.8.2012 Asianro 337/10.03.01.00/2012 4 Valtuustoaloite: Selvityksen laatiminen koulukeskuksen parkkipaikoista Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 117 13.04.2015. 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 70 8.4.2015 117 Asianro 3041/10.02.03/2012 Asemakaavan muutosehdotus / Talo Oy Kuopion Tulliportinkatu 27 / Multimäki 4-8 tontti 3, 5

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/6 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS OLD COURSE- GOLFALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Valkamalahdentietä ja golfaluetta Tahkovuoren

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari

Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos. TL 137/26.11.2008 Valmistelija: Kaupunginarkkitehti Maaria Mäntysaari Tekninen lautakunta 77 19.04.2011 Tekninen lautakunta 141 25.10.2011 Kaupunginhallitus 284 14.11.2011 Valkon kolmion eteläinen osa, ensimmäinen asemakaava ja asemakaavan muutos 341/10.02.03/2011 TL 137/26.11.2008

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 42 19.05.2015. 42 Asianro 2978/12.04.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 42 19.05.2015. 42 Asianro 2978/12.04.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 47 29.4.2014 42 Asianro 2978/12.04.01/2014 Kuopion kaupungin sisäliikuntatilasuunnitelma ja Lippumäen jäähallin muutossuunnitelma Päätöshistoria 29.4.2014 47 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiä, Tahkovuori 1/5 NILSIÄ, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 120 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen korttelia 110, 119

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten luovuttaminen / Kolmisopen Ryhmäpuutarhayhdistys

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

LEPOLAN LIIKUNTAHALLI JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA 2010 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY

LEPOLAN LIIKUNTAHALLI JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA 2010 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY LEPOLAN LIIKUNTAHALLI JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA 2010 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY 47 50 47 ATU 5 43.9 44.2 6 9 44.0 43.9 43.8 43.9 44.0 44.1 kt 44.1 44.0 44.1 44.0 44.0 44.1

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 148 11.05.2015. 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 78 29.4.2015 148 Asianro 1341/10.02.03/2015 Asemakaavaehdotus / Keilanrinne Päätöshistoria Kaupunkirakennelautakunta 25.2.2015 40 Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Ô ÌÛ ëòï

Ô ÌÛ ëòï Ô ÌÛ ëòï Kuopion kaupunki MUISTIO 1 Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus Pauli Sonninen 14.8.2013 Jakelussa mainitut Linja-autoaseman asemakaava / -muutos Ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 94 08.06.2016. 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 94 Asianro 4183/10.03.01.01/2016 Savilahti - Keskusta (Niiralankatu - Tulliportinkatu) yleissuunnitelmaperiaatteiden hyväksyminen nähtävillä oloa varten Va. suunnittelujohtaja

Lisätiedot

NILSIÄN KAUPUNKI. TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS

NILSIÄN KAUPUNKI. TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 215 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee korttelin 215 rakennuspaikkoja

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSLOMAKE LAUSUNNOT. Lausunto Museovirasto. Strategisen kaavoituksen vastine (Lausunto Museovirasto )

VUOROVAIKUTUSLOMAKE LAUSUNNOT. Lausunto Museovirasto. Strategisen kaavoituksen vastine (Lausunto Museovirasto ) VUOROVAIKUTUSLOMAKE Yleiskaavan muuttaminen Valionranta-Koskipuisto Vireilletulovaiheen kuuleminen, osallistumis- ja arviointisuunnitelma uudelleen nähtävillä 25.9.-8.10.2014 LAUSUNNOT Lausunto Museovirasto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 44 28.11.2013. 44 Asianro 3719/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (1) 44 Asianro 3719/08.01.00/2012 Kuopion ja Siilinjärven maaseutuliikenteen lippujen hinnoittelu 1 Hinnoittelun periaatteet Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8529/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8529/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (1) 92 Asianro 8529/10.03.01/2013 Kuopion kuntatekniikkaliikelaitoksen kunnossapitosopimus ajalle 1.1. - 31.12.2014 Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2124/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2124/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 134 Asianro 2124/10.03.01.02/2016 Valtuustoaloite Puijon suunnitelmien toteuttamiseksi Valtuustoaloite 14.3.2016 Ilkka Raninen ja 23 muuta valtuutettua: Puijon

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE NISKANSELÄN RANTA-ASEMAKAAVA KUHMON KAUPUNKI PYKÄLIKÖN 290-408-79-12 TILA, om. UPM-Kymmene Oyj SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY

Lisätiedot

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006

ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006 Naantalin kaupunki sivu 1 (6) ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.04.2006 NAANTALI, ITÄTAMMISTON ASEMAKAAVAN LAATIMINEN (AK-259) Aloite Aloitteen kaavan laatimisesta on tehnyt maanomistaja.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 42 05.06.2014. 42 Asianro 4014/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 42 05.06.2014. 42 Asianro 4014/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 42 Asianro 4014/08.01.01/2014 Kuopion toimivalta-alueen maaseutuliikenteen kannusteurakkakohteiden liikennöintisuunnitelmat Kannusteurakkasopimukset Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu Päätösehdotus

Otteet Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/202 (5) 57 Aluevarauksen jatkaminen ja laajentaminen Kauppahuone Laakkonen Oy:lle, Broman Group Oy:lle, Ativa Oy:lle ja A-Katsastus Oy:lle liike- ja toimitilahankkeiden

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 4/2011 11.5.2011

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Liikennejärjestelmätyöryhmä muistio 4/2011 11.5.2011 Aika: 11.5.2011 klo 14.00 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä, kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Liikennejärjestelmätyöryhmä: Laaksonen Risto tilaajapäällikkö Tampere, pj.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 1371/02.02/2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 18 Asianro 1371/02.02/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden sekä sisäisen valvonnan toteutuminen

Lisätiedot

PUIJON GOLFKENTÄN LAAJENNUS

PUIJON GOLFKENTÄN LAAJENNUS 1 Kuopion kaupunki Strateginen maankäytön suunnittelu Juha Romppanen UIJON GOLFKENTÄN LAAJENNUS VAIKUTUKSET YLEISKAAVAAN 25.9.2012 2 uijon alueella on voimassa uijo-uijonsarvi -osayleiskaava, joka on vuodelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

Lempäälän puoleisen Vuoreskeskuksen yleissuunnitelma

Lempäälän puoleisen Vuoreskeskuksen yleissuunnitelma LEMPÄÄLÄN KUNTA Lempäälän puoleisen Vuoreskeskuksen yleissuunnitelma Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue ja -tehtävä... 1 2 Suunnittelutilanne... 1 3 Päävaiheet... 5 4 Osalliset ja vuorovaikutuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjaus

Vähittäiskaupan ohjaus Vähittäiskaupan ohjaus Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä 25.11.2015 Pekka Normo Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjaus, nykytilanne MRL -muutos 2011, keskeinen sisältö Kauppaa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus historia

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009

SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 SATAKUNNAN MAAKUNTAKAAVA Ehdotus 27.4.2009 NAKKILAN TAAJAMAOSAYLEISKAAVAN Tarkistaminen ja laajentaminen 2010 SATAKUNNAN ALUESUUNNITTELUN YHTEISTYÖRYHMÄ 20.1.2011 * KAAVOITUSARKKITEHTI SUSANNA ROSLÖF Satakunnan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 184, 185 JA 307 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 184,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 4590/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (1) 38 14.6.2016 50 24.8.2016 57 21.9.2016 67 26.10.2016 74 Asianro 4590/02.02.00/2016 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2017 talousarviolaadinnan tilannekatsaus

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

Tilojen ym. käyttömaksut

Tilojen ym. käyttömaksut Tilojen ym. käyttömaksut Yhteenveto hinnastoista Nilsiä-neuvottelukunnalle, huomioitu vain liikuntapaikat ja tilat, jotka vaikuttavat Nilsiään. Peruskoulujen ja lukioiden tilojen käyttömaksut 1.1.2015

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 102 18.11.2014. 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (1) 102 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Palvelualuejohtaja Pekka Vähäkangas Konsernipalvelu

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Kysymykset ja vastaukset

Kysymykset ja vastaukset HELSINGIN KAUPUNKI 1 / 6 Töölöntorin yleinen ideakilpailu 27.8.2019 / päivitetty 13.9.2019 Kysymykset ja vastaukset Voimmeko metroa suunnitella katos ja kyynellinjan sisäänkäynnit? Jos on, onko meidän

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

Suunnittelualue, rajaus sinisellä

Suunnittelualue, rajaus sinisellä 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ ASEMAKAAVANMUUTOS Herttuankulma 25.4.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Diaarinumero 9515-2013 Asemakaavatunnus 27/2013 Asemakaavamuutos

Lisätiedot

MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA

MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus MATKUSNIEMEN KAHVILA-RAVINTOLA RAKENTAMISTAPAOHJEET SISÄLTÖ: 1 Yleistä 2 Asemakaava 3 Rakentamistapaohjeet 4 Sijainti ja aluevaraukset

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE KUOREJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA RISTIJÄRVEN KUNTA RINNE 697-401-226-6, om. UPM-Kymmene Oyj MÄKÄRÄISEN YHTEISMETSÄ 697-874-1-4, om.

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5. YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarionumero 1285-2013 Asemakaavatunnus 2/2013 ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2013 Asemakaavamuutos laaditaan

Lisätiedot

Liikunnan kehittämissuunnitelma 2011 2020 Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU

Liikunnan kehittämissuunnitelma 2011 2020 Liite 5. TAVOITE TOIMENPIDE-EHDOTUKSET TULEVAISUUS TOTEUTUS/VASTUUTAHO AIKATAULU 1 Ohjausryhmän hyväksymä päivitys 11.12.2014 1. TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ LIIKUNTA Kouluikäisten liikunnan lisääminen Suositus: Koululaiset kulkevat koulumatkat pyörällä tai kävellen Sivistyslautakunta antaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2004/ 28.3.2006 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. kaupunginosan (Keskus) urheilualue (liikuntakeskus ja golfkenttä) 1. SUUNNITTELUALUE SIJAINTI

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 442 15.12.2014. 442 Asianro 7308/10.03.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (1) Kaupunginhallitus 442 15.12.2014. 442 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 35/2014 1 (1) 442 Asianro 7308/10.03.02.01/2014 Kuopion kaupungin uimahalli- ja jäähallipalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 18.11.2014

Lisätiedot

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen /

Yleiskaava Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / Yleiskaava 2029 Andrei Panschin & Matilda Laukkanen / 9.12.2016 Esityksen sisältö Yleiskaavan 2029 tavoitteisto ja eteneminen Asukasnäkökulma suunnittelussa Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava

Lisätiedot

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS

IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Suonenjoen kaupunki IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Koskee osaa korttelista 1146 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekninen lautakunta, 23.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 OULUNKYLÄN HUOLTORAKENNUKSEN KATON JA PIHAKANNEN PERUSPARANTAMINEN

HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 OULUNKYLÄN HUOLTORAKENNUKSEN KATON JA PIHAKANNEN PERUSPARANTAMINEN HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 HANKESUUNNITELMA OULUNKYLÄN LIIKUNTAPUISTON HUOLTORAKENNUKSEN KATON JA PIHAKANNEN PERUSPARANTAMINEN HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 2 HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA

Lisätiedot

PUMPTRACK- RATA SAVELA

PUMPTRACK- RATA SAVELA 1 (5) PUMPTRACK- RATA SAVELA TRAIL IT PUMPTRACK- RADAT Pumptrack- rata on lähiliikuntapaikka, jossa liikkumisen aloittaminen on helppoa. Pumptrack- rata rakennetaan kiviaineksista ja asfaltista. Pumptrack-

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 135 25.06.2014. 135 Asianro 4468/10.00.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 135 25.06.2014. 135 Asianro 4468/10.00.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 0/04 () 5 5.06.04 5 Asianro 4468/0.00.0.00/04 Kiinteistöjärjestelyt Tahkon alueen kortteleissa 5 ja 60 Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut 8..004

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1621/ /2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1621/ /2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (1) 9 Asianro 1621/10.02.03/2012 Asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus / Siikalahden liikennealueet ja korttelin 8-66 osa Kaupunginhallitus 7.10.2013 328: Kaupunkirakennelautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7550/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 7550/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 59 Asianro 7550/00.01.02.00/2015 Palvelualueorganisaation jatkokehittäminen / Kasvun ja oppimisen palvelualue Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen

Lisätiedot

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS 15.6.2016 Maankäyttöinsinööri Kalle Sivén KAAVAHANKKEEN KUVAUS Asemakaavamuutos on käynnistetty Joensuun kaupungin aloitteesta loppuvuodesta 2013.

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Tampereen läntiset väylähankkeet

Pirkanmaan maakuntakaava 2040. Maakuntakaavaluonnos Tampereen läntiset väylähankkeet Pirkanmaan maakuntakaava 2040 Maakuntakaavaluonnos Tampereen läntiset väylähankkeet Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 Kaavaluonnoksen keskeinen sisältö Yleismääräykset Kehittämisvyöhykkeet

Lisätiedot

3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS

3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus KLå 18.06.2015 3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS 2 VALMISTELUVAIHE

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Kaupunginhallitus 253 19.9.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 81 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja)

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 67 10.04.2013. 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 67 Asianro 2516/10.00.02.00/2013 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut

Lisätiedot

OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY. Elokuu 2003 ( muutokset 22.3.2004 rsh)

OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY. Elokuu 2003 ( muutokset 22.3.2004 rsh) OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY Elokuu 2003 ( muutokset 22.3.2004 rsh) YLEISSUUNNITTELMAN LAADINTA Oulun keskustan katuympäristön yleissuunnittelu käynnistetty kesäkuulla 2002.

Lisätiedot

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvik pysyy väljästi rakennettuna ja viihtyisänä asuinalueena 3.5.2012 1 Långvikin kehittäminen kunnan päätöksenteossa 1(5) Joulukuu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 15.02.2012 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1201 OSA, 1226 JA 1227 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6328/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 6328/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) 21 27.9.2017 26 25.10.2017 34 Asianro 6328/02.02.00/2017 Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen vuoden 2018 talousarvioesitys / Tilannekatsaus Päätöshistoria 27.9.2017

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 20/2014 1 (6) Stadsfullmäktige Kj/10 10.12.2014

Helsingfors stad Föredragningslista 20/2014 1 (6) Stadsfullmäktige Kj/10 10.12.2014 Helsingfors stad Föredragningslista 20/2014 1 (6) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 01.12.2014 1258 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto päättää katsoa

Lisätiedot