ANESTESIASAIRAANHOITAJIEN AMMATILLISEN PÄTEVYYDEN AVAINTEKIJÄT PÄIVÄKIRURGIASSA

Transkriptio

1 ANESTESIASAIRAANHOITAJIEN AMMATILLISEN PÄTEVYYDEN AVAINTEKIJÄT PÄIVÄKIRURGIASSA Tampereen yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos Pro gradu -tutkielma Joulukuu 2009 Maiju Haapala

2 TIIVISTELMÄ Tampereen yliopisto Hoitotieteen laitos HAAPALA MAIJU: Anestesiasairaanhoitajien ammatillisen pätevyyden avaintekijät päiväkirurgiassa Pro-gradu -tutkielma: 61 sivua ja 4 liitettä Ohjaajat: TtT, Meeri Koivula ja TtT Katja Joronen Hoitotiede Joulukuu 2009 Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata millaisia ammatillisia pätevyysvaatimuksia päiväkirurginen hoitotyö edellyttää anestesiasairaanhoitajilta. Tavoitteena oli selvittää anestesiasairaanhoitajien näkemyksiä ammatillisesta pätevyydestä päiväkirurgisessa hoitotyössä. Tutkimuksen lähestymistapa oli laadullinen. Aineisto kerättiin teemahaastattelulla keväällä Tutkimuksen tiedonantajina toimivat (n=8) anestesiasairaanhoitajat, jotka työskentelivät päiväkirurgisella osastolla sekä leikkausosastolla. Tutkimusaineiston analyysimenetelmänä käytettiin induktiivista sisällön analyysiä. Tutkimuksen tuloksena muodostettiin anestesiasairaanhoitajien ammatillisen pätevyyden avaintekijät päiväkirurgisessa hoitotyössä, jotka jaoteltiin potilaan hoitoprosessin mukaisesti. Preoperatiivisessa vaiheessa anestesiasairaanhoitajien ammatillisen pätevyyden muodostavat haastattelu- ja ohjaustaidot sekä psyykkisen turvallisuuden edistäminen. Intraoperatiivisessa vaiheessa anestesiasairaanhoitajien ammatilliseen pätevyyteen sisältyvät potilaan fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden hallinta, kliiniset ja tiedolliset valmiudet, eettiset taidot, vuorovaikutustaidot sekä potilaan hoitoprosessin kokonaishallinta. Postoperatiivisessa vaiheessa anestesiasairaanhoitajien ammatillinen pätevyys muodostuu kotihoidon ohjaamisen taidosta, monipuolisesta asiantuntijuudesta, vastuun otosta ja päätöksien teosta sekä perhekeskeisestä ja moniammatillisesta yhteistyöstä. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää päiväkirurgisen hoitotyön kehittämisessä ja sairaanhoitajien koulutuksen suunnittelussa. Avainsanat: ammatillinen pätevyys, anestesiasairaanhoitaja, avaintekijät, päiväkirurgia, sisällön analyysi

3 UNIVERSITY OF TAMPERE Department of Nursing Science HAAPALA MAIJU: The key factors of the professional competence of anesthesia nurses working in day surgery Master`s thesis: 61 pages and 4 appendices Supervisors: Meeri Koivula PhD and Katja Joronen PhD Nursing Science December 2009 The purpose of the research was to find out what kind of professional competences are required from anesthesia nurses working in day surgery. The aim was to assess the anesthesia nurses views on professional competence in day surgery. The approach was qualitative and the data was collected by theme interviews carried out in spring The interviewees were anesthesia nurses (n=8) working in day surgery and in operating room. The data were analysed using inductive content analysis. Using the results of this research, the key factors of the professional competence of anesthesia nurses working in day surgery were identified. These factors were classified according to the phases of patient care. In the preoperative phase the competence of anesthesia nurses was compiled of skills in interviewing and guidance and of promoting mental safety. In intraoperative phase the professional competence consists of the management of the patient s physical and mental safety, of clinical skills and knowledge, ethical and communicational skills and of the management of the care process as a whole. In the postoperative phase the professional competence consists of the skill to guide the care at home, of versatile expertise, of the ability to be responsible and to make decisions and also of family-centered and multiprofessional co-operation. The research findings can be utilised in developing day surgery and in planning study programmes for nurses. Keywords: anesthesia nurse, content analysis, day surgery, key factor, professional competence

4 SISÄLTÖ 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS 4 2 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT Sairaanhoitajan ammatilliseen pätevyyteen liittyviä aikaisempia tutkimuksia Päiväkirurgia ja päiväkirurginen hoitotyö Anestesiasairaanhoitajan pätevyysvaatimukset Sairaanhoitajan ammatillinen pätevyys Ammatillisen pätevyyden lähikäsitteet 14 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYS 16 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Metodologiset lähtökohdat Teemahaastattelu Kohderyhmä ja aineiston hankinta Aineiston analyysi 19 5 TUTKIMUSTULOKSET Päiväkirurgisen anestesiasairaanhoitajien ammatillinen pätevyys preoperatiivisesti Haastattelu- ja ohjaustaidot Psyykkisen turvallisuuden edistäminen Päiväkirurgisen anestesiasairaanhoitajien ammatillinen pätevyys intraoperatiivisesti Fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden hallinta Kliiniset ja tiedolliset valmiudet Eettiset taidot Vuorovaikutustaidot Potilaan hoitoprosessin kokonaishallinta Päiväkirurgisten anestesiasairaanhoitajien ammatillinen pätevyys postoperatiivisesti Kotihoidon ohjaamisen taito Monipuolinen asiantuntijuus Kyky vastuun ottoon ja päätöksien tekoon Kyky perhekeskeiseen ja moniammatilliseen yhteistyöhön Anestesiasairaanhoitajien ammatillisen pätevyyden avaintekijät päiväkirurgiassa 43 6 POHDINTA Tutkimuksen eettisyys Tutkimuksen luotettavuuden tarkastelu Tutkimustulosten tarkastelu ja päätelmät Jatkotutkimushaasteet 55 LÄHTEET LIITTEET (4)

5 1 TUTKIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS Työelämän vaatimukset ovat kasvaneet ja 2000-luvuilla. Sairaanhoitajilta, kuten muiltakin terveydenhuollossa työskenteleviltä ammattiryhmiltä, odotetaan erityisesti moniammatillista yhteistyötä, kykyä hankkia uutta tietoa ja toimia oman alansa asiantuntijana. Muuttuva työelämä tarvitsee ihmisiä, joilla on kyky, halu ja tahto oppia jatkuvasti. Heidän on osattava hyödyntää kokemuksiaan, ottaa vastuu omasta oppimisestaan ja tarvittaessa kyetä arvojen ja asenteiden muutokseen ja tietoisuuden avartumiseen. Tulevaisuudessa hoitotyössä korostuu kriittinen ja tutkiva näkökulma. Kun toimintaympäristö muuttuu, työelämä ja ihmiset muuttuvat, muuttuu sitä kautta myös itse hoitotyö. Näin ollen myös osaamiseen liittyvät vaatimukset muuttuvat. Sairaanhoitajat eivät kykene toimimaan samanlaisella osaamisella kuin kymmenen vuotta sitten. Sairaanhoitajat ovat itse vastuussa siitä, että heidän ammatillinen osaamisensa pysyy ajan tasalla. (Hilden 1999; Metsä-Muuronen 2000; Hilden 2002; Ruohotie ja Honka 2003; Laakkonen 2004; Lauri 2007.) Sairaanhoitajan työn kehittämisen pääpaino tulee olla pätevyyksien vahventamisessa. Oleellista on löytää ne osaamisalueet ja ne avaintehtävät, jotka ovat merkittäviä tulevaisuutta ajatellen ja pyrittävä kehittämään juuri niitä. Sairaanhoitajan osaaminen on tulevaisuuden kilpailutekijä ja kilpailukyky syntyy siitä, kuka tehokkaimmin ja nopeimmin uudistaa osaamistaan, luo uutta osaamista ja tuottaa uusia innovaatioita. (Ruohotie ja Honka 2003; Hätönen 2004.) Päiväkirurgisten toimenpiteiden osuuden ennustetaan kasvavan Suomessa yli 50 %:iin kaikista leikkauksista. Päiväkirurgisten toimenpiteiden määrä kasvanee kaikilla operatiivisilla erikoisaloilla ja niiden kirjokin laajenee. Päiväkirurgia on Suomessa olennainen keino säilyttää operatiivisen toiminnan taso ja volyymi korkeana Päiväkirurgia on lyhyt hoitotapahtuma potilaalle ja juuri tämän vuoksi se edellyttää erityisosaamista henkilökunnalta. Potilas joutuu ottamaan itsestään moninkertaisen vastuun sairaalapotilaaseen verrattuna, joten hänet on innostettava hyvän informaation ja huolenpidon avulla. (Lahtinen ym. 1998; Rosenberg ym. 2001; Valanne 2005.) Päiväkirurgisen potilaan hoidon kehittäminen edellyttää paneutumista päiväkirurgisen anestesiasairaanhoitajan tietorakenteisiin ja taitoihin, jotka muodostavat ammatillisen pätevyyden vaatimukset. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia ammatillisia pätevyyden vaatimuksia päiväkirurginen hoitotyö edellyttää anestesiasairaanhoitajilta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa päiväkirurgiseen hoitotyöhön ja anestesiasairaanhoitajien koulutuksen kehittämiseen. 4

6 2 TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 2.1 Sairaanhoitajan ammatilliseen pätevyyteen liittyviä aikaisempia tutkimuksia Tämän tutkimuksen teoreettiseksi viitekehykseksi valittiin ammatillista pätevyyttä selvittäneet tutkimukset, joissa tiedonantajina olivat sairaanhoitajat itse sekä hoitotyön johtajat. Tutkimukset ovat tasoltaan väitöskirjoja sekä tieteellisiä julkaisuja. Erityisesti suomalaisia kvantitatiivisia tutkimuksia sairaanhoitajan ammatillisesta pätevyydestä yleisellä tasolla on tehty paljon. (Mm. Luotola ym. 2004; Meretoja ja Leino-Kilpi 2003; Paloposki ym. 2003; Meretoja ym. 2004; Hintsala 2005; Heikkilä ym. 2007; Mäkipeura ym.2007; Salonen ym ) Laadullista ja määrällistä metodia on käyttänyt Pelttari (1997), jonka näkökulma oli sairaanhoitajan nykyiset ja tulevaisuuden kvalifikaatiovaatimukset. Pelttarin (1997) tutkimus on nykyäänkin merkittävä lähde hoitajien kvalifikaatioiden tutkimuksessa. Pelttarin (1997) tutkimuksen ihminenihmiselle vaatimukset ovat: vuorovaikutusvalmiudet, empaattisuus, ystävällisyys, vastuullisuus, huolenpito, ihmisen monien ongelmien kokonaisvaltainen kohtaamis- ja auttamisvalmius sekä kyky toimia potilaan asianajajana. Lisäksi painottuivat monikulttuuriset valmiudet ja terveyden edistämisvalmiudet, jatkuva itsensä ajan tasalla pitäminen ja kehittämisvalmius sekä muutoksen hallinta. Hilden (1999) on tutkinut sairaanhoitajan ammatillista pätevyyttä ja ammatilliseen pätevyyteen vaikuttavista tekijöistä. Sairaanhoitajien arvio ammatillisesta pätevyydestään Sairaanhoitajat arvioivat useiden tutkimusten mukaan parhaimmiksi pätevyysalueiksi hoitotyössään hoitotyön toimintojen hallinta, kuten fyysisen hoidon antamisen ja kommunikoinnin potilaiden, kollegoiden ja omaisten kanssa ja vastuun kantaminen. Lisäksi parhaimpina pätevyysalueina koettiin auttamistaidot, tiimityöskentely sekä potilaan hoitoprosessin hallinta, johon sisältyy suunnittelu, toteutus ja arviointi. (Hilden 1999; McCaughan ja Parahoo 2000; Meretoja ja Leino- Kilpi 2003; Paloposki ym. 2003; Meretoja ym. 2004; Clinton 2004; Tseng 2004; Siebens ym. 2006; Heikkilä ym. 2007; Mäkipeura ym. 2007; Salonen ym ) Hintsalan (2003) tutkimuksessa naishoitajat pitivät itseään ammatillisesti pätevämpinä kuin miespuoliset sairaanhoitajat. Vahvoiksi pätevyysalueiksi sairaanhoitajat kokivat myös eettisyyden, arvot, asenteet, kontaktit potilaiden ja omaisten kanssa, äänettömän ammattitaidon, intuitiivisuuden, itsenäisyyden, muutosten hallinnan ja päätöstenteon. Autonomia ja ammatillinen pätevyys muodostui kahdeksasta pääkomponentista: 5

7 ammattitaidosta, vaikutusvallasta työyhteisössä, ammattiylpeydestä, koulutuksen arvostuksesta, aktiivisesta tiedonhankinnasta, uralla etenemisestä, ammattitaidon päivityksestä ja vuorovaikutustaidoista. Sairaanhoitajat arvostavat nykyisin omaa ammattitaitoaan ja heillä on tarvetta parantaa omia suunnittelu-, kehittämis- ja arviointitaitojaan. Sairaanhoitajat käyttävät tutkittua tietoa paljon ammattitaitonsa kehittämiseen. Vain kymmenen prosenttia kirurgian ja sisätautiosastojen sairaanhoitajista käyttää harvoin tieteellistä tietoa. (Hilden 1999; Parahoo ja McCaughan 2001.) Heikoimmiksi pätevyysalueiksi sairaanhoitajat kokivat potilaan tukemisen, kannustamisen ja auttamisen hyväksymään sairaus. Heikoimmiksi osa-alueiksi koettiin työrooliin liittyvät tehtävät, hoitotoimien hallinnan, järjestelytehtävät, laadunvarmistus ja oman työn organisointi yhteistyössä muiden kanssa. Lisäksi heikoimmiksi osa-alueiksi koettiin opettaminen, ohjaaminen ja hoitotiede. Teoreettinen osaaminen koettiin heikompana kuin käytännöllinen osaaminen. (McCaughan ja Parahoo 2001; Meretoja ja Leino-Kilpi 2003: Paloposki ym. 2003; Luotola ym. 2004: Mertoja ym. 2004; Siebens 2006; Mäkipeura ym. 2007; Salonen ym ) Teoreettisen osaamisen alueella sairaanhoitajilla on keskimääräistä paremmat tiedot aseptiikassa, anatomiassa ja fysiologiassa ja keskimääräistä heikompia tiedot ovat hoitotyön hallinnon ja alueella ja sosiaalitieteissä (Paloposki ym. 2003). Heikoimmiksi ammatillisen pätevyyden osa-alueiksi koettiin oman erikoisalan kliininen osaaminen sekä monimutkaiset tekniset taidot (Tseng 2004). Sairaanhoitajien tulisi vahvistaa suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistaitoja sekä parantaa oman erikoisalansa tietojen soveltamista. (Meretoja 2003, Tseng 2004; Hintsala 2005; Mäkipeura ym. 2007). Hildenin (1999) tutkimuksen mukaan sairaanhoitajat arvioivat tarvitsevansa laaja-alaisempaa ja syvällisempää tietoa terveydenhuollosta ja hoitotyöstä sekä omasta erityisalastaan, kuin mitä sairaanhoitajilla tutkimuksen teko hetkellä oli. Sairaanhoitajat tarvitsivat myös vahvempaa henkistä jaksamista sekä parempaa kykyä kestää koviakin työpaineita. Sairaanhoitajat tarvitsivat myös lisää rohkeutta antaakseen palautetta työtoverilleen ja käyttääkseen erilaisia viestintätapoja. Työelämässä olevat sairaanhoitajat ovat arvioineet ammatillisen kokonaispätevyyden yleisesti hyväksi, mutta eivät kuitenkaan erittäin hyväksi millään osa-alueella. (Meretoja ja Leino-Kilpi 2003; Salonen ym. 2005; Heikkilä ym ) Sairaanhoitajat joutuvat itse kantamaan vastuuta omasta pätevyydestään. Sairaanhoitajan tulee harjoittaa itsearviointia oman osaamisensa kartoittamiseksi. Lisäksi sairaanhoitajan tulee saada palautetta esimiehiltä, potilailta ja työryhmän 6

8 muilta jäseniltä ammatillisen osaamisen tason tunnistamiseksi. Myös työnantajan tehtävänä on tukea sairaanhoitajia järjestelmällisellä perehdytysohjelmalla, kehityskeskusteluilla ja täydennyskoulutuksella. (Meretoja ym. 2004; Mäkipeura ym ) Hildenin (1999) tutkimuksen mukaan potilaan aktiivisuuden tukemista ja kykyä pitää yhteyttä potilaan omaisiin pidetään vähiten tärkeinä anestesia-, leikkaus- ja teho-osastoilla. Lisäksi sairaanhoitajan kyvyllä tukea potilasta ja taidolla kuunnella potilasta ei ole suurta merkitystä anestesia-, leikkaus- ja teho-osastolla. Myös kontaktin merkitys potilaisiin korostuu vähiten anestesia-, leikkaus- ja teho-osastoilla verrattuna muihin osastoihin. Tärkeänä pidetään monipuolista kokemusta erilaisista toimenpiteistä, työmenetelmistä ja erilaisista teknisistä laitteista. Anestesia- ja leikkausosastolla tärkeänä pidetään myös sairaanhoitajan kykyä oppia nopeasti uusia asioita. Hoitotyön johtajien arvio hoitohenkilökunnan pätevyydestä Hoitotyön johtajien arviot sairaanhoitajien ammatillisesta pätevyydestä eroavat jonkin verran sairaanhoitajien omista arvioinneista. Hoitotyön johtajien mukaan parhaimmat ammatillisen pätevyyden osa-alueet sairaanhoitajilla ovat tarkkailutehtävät, auttaminen, opettaminen ja ohjaaminen, ammatillinen kasvu ja kognitiiviset taidot. (Meretoja ja Leino-Kilpi 2003; Clinton ym ) Hoitotyön johtajat kokevat sairaanhoitajien pätevyyden osa-alueista auttamisen, opettamisen ja ohjaamisen parhaina taitoina kun taas sairaanhoitajat itse kokevat ne heikoimpina taitoinaan. Meretoja (2003) on kehittänyt ammattipätevyysmittarin sairaanhoitajille Bennerin ammattipätevyyden viitekehyksen pohjalta. Mittarin osa-alueet ovat: auttaminen, opettaminenohjaaminen, tarkkailutehtävät, tilanteiden hallinta, hoitotoimien hallinta, laadun varmistus ja työrooliin liittyvät tehtävät. Tulosten mukaan erityisesti leikkaussalissa työskentelevien sairaanhoitajien ja heidän osastonhoitajiensa arvioimat ammattipätevyysroolit erosivat muista sairaanhoitajaryhmistä. Perioperatiivisten sairaanhoitajien ammattipätevyydessä opettaminenohjaaminen, tarkkailutehtävät ja laadun varmistus saivat matalat osaamisen pisteet ammattipätevyydessä. Hoitotyön johtajat arvioivat kehitettäviksi osa-alueiksi sairaanhoitajilla ammatti-identiteetin, suunnittelu- ja arviointitaidot, ongelmanratkaisu- ja päätöksentekotaidot, palautteen antamisen, yleisen tietotaidon ja hoitotyön asiantuntijana olemisen. 7

9 Heikoimmiksi sairaanhoitajien pätevyyden osa-alueiksi hoitotyön johtajat arvioivat hoitotoimien hallinnan, laadun varmistuksen ja työrooliin liittyvät tehtävät (Meretoja ja Leino-Kilpi 2003). Heikoimpia pätevyyden osa-alueita sairaanhoitajilla on hoitotyön johtajien mielestä sosiaalinen osallistuminen, tieto tutkimuksista ja toimintaperiaatteiden tunnistaminen (Clinton ym. 2005). Päiväkirurgian TKK-hankkeen loppuraportti on ilmestynyt Hanke on ollut osa laajempaa kokonaisuutta, jossa rahoittajina ovat toimineet SITRA sekä HUS. Muut osiot hankkeessa olivat tekonivelkirurgian kehittäminen sekä leikkaustoiminnan kehittäminen. Hankkeen tavoitteena oli muodostaa käsitys, millaisilla päiväkirurgian 24-tunnin kirurgian tuotantotavan muutoksilla päästään kustannustehokkaimpaan tuotantotapaan. Hankkeeseen sisältyi osio hoitohenkilökunnan osaamisvaatimuksista päiväkirurgiassa. Päiväkirurgisen hoitohenkilökunnan osaamisvaatimukset ovat vastuullinen hoitotyön asiantuntijuus, laaja työkokemus, vuorovaikutustaidot, taito ohjata ja opettaa, yhteistyötaidot, muutosvalmius, tekniset taidot. Lisäksi päiväkirurgien hoitohenkilökunta tarvitsee muuttuvien tilanteiden hallintaa, kokonaisuuksien hallintaa, kykyä toimia itsenäisesti, tutkivaa ja kehittävää työotetta, luovaa palveluosaamista, prosessien ymmärtämistä, ammattialan kehityksen seuraamista ja tulevaisuuden ennakoimista sekä kykyä työskennellä monipuolisesti yksikön sisällä eri toimipisteissä. (Torkki ym ) 2.2 Päiväkirurgia ja päiväkirurginen hoitotyö Päiväkirurgista hoitoa toteutettiin lasten leikkauksissa jo 1909 Glasgow ssa, mutta varsinaisesti päiväkirurgian alkusanat lausuttiin Yhdysvalloissa 1950-luvulla. Vuonna 1970 Yhdysvalloissa avattiin ensimmäinen itsenäinen päiväkirurginen yksikkö. Päiväkirurgia yleistyi Yhdysvalloissa nopeasti ja 1990-luvulla kaikista elektiivisistä leikkauksista noin 80 % oli päiväkirurgisia leikkauksia. Suomessa lääkintöhallituksen asettama työryhmä käynnisti vuonna 1990 lyhythoitoisen kirurgian. Tuolloin asetettiin tavoitteeksi, että vuonna 1995 kolmasosa kaikista leikkauksista tehtäisiin päiväkirurgisesti tai lyhytjälkihoitoisesti. Painopisteen tuli olla päiväkirurgiassa. Vuonna 1993 päiväkirurgian osuus leikkauksista oli vain 12 prosenttia. Päiväkirurgisen toiminnan osuus on kuitenkin voimakkaassa kasvussa. Päiväkirurgisessa toiminnassa yhdistetään sekä leikkaussaliolosuhteet että vaativa toimenpide ja sen polikliininen toteutus. Päiväkirurgisen toiminnan etuna nähdään monia tekijöitä. Potilaalle etuja ovat lyhentynyt sairaalassaoloaika ja mahdollisimman vähäinen häiriö potilaan jokapäiväiseen elämään. Päiväkirurgisen toiminnan etuina pidetään lisäksi tehokkuutta ja leikkauksen suorittamista ilman että sairaalan sairaansijoja sidotaan. Päiväkirurgiassa tavoitellaan myös nopeaa läpimenoaikaa, joka taas lyhentää odotusaikaa 8

10 hoidonvarauksessa. Päiväkirurgian avulla saadaan myös sairaalalle kustannussäästöjä mm. henkilökuntakustannuksissa. Päiväkirurginen leikkaus on noin kolmanneksen tavanomaista vuodehoitoa vaativaa leikkausta edullisempi vaihtoehto. Lisäksi sairaalainfektioiden määrä pienenee. Päiväkirurgiaan sisältyy suunnitellut toimenpiteet, jotka edellyttävät laajan puudutuksen tai yleisanestesian käyttämistä. Potilas ei myöskään yövy sairaalassa. Suomessa päiväkirurgian osuus sairaaloiden operatiivisten erikoisalojen elektiivisistä leikkauksista on lisääntynyt vähitellen. Vuonna 2000 päiväkirurgian osuus kaikista leikkauksista oli 40 prosenttia ja vuonna 2004 päiväkirurgian osuus oli 44 prosenttia. (Viitamäki 1996; Lahtinen ym. 1998; Alanko ym. 1999; Iivanainen ym. 2001; Suomen kuntaliitto 2006.) Päiväkirurgia on lyhyt hoitotapahtuma potilaalle ja juuri tämän vuoksi se edellyttää erityisosaamista henkilökunnalta. Päiväkirurginen potilas lähtee leikkaavasta yksiköstä jo tulopäivänä, usein muutaman tunnin kuluessa. Kokonaisvaltainen hoito korostuu ja sen tehokkuus ja tuottavuus näkyvät henkilökunnan työssä. Päiväkirurgia on Suomessa olennainen keino säilyttää operatiivisen toiminnan taso ja volyymi korkeana. Prosessin hyvä kontrollointi ja henkilökunnan hyvä motivaatio ovat avainasioita päiväkirurgiassa. Päiväkirurgia on osa lyhythoitoista kirurgiaa. Laajan määrittelyn mukaan päiväkirurgien hoitopolku alkaa lähetteen kirjoittamisesta ja päättyen päiväkirurgisen toimenpiteen jälkitarkastukseen. Suppeamman määrittelyn mukaan päiväkirurgia on hoitojakso, johon liittyy suunniteltu toimenpide ja potilaan ei tule viipyä sairaalassa yli kahtatoista tuntia. (Lahtinen ym. 1998; Valanne 2005.) Lyhythoitoinen kirurgia jakautuu lyhytjälkihoitoiseen kirurgiaan (short day surgery, LYHKI) ja päiväkirurgiaan (ambulatory surgery, day surgery, PÄIKI). Lyhytjälkihoitoisessa kirurgiassa sairaalassa oloaika on noin yhdestä kolmeen vuorokautta. Päiväkirurgiassa potilas on sairaalassa vain toimenpidepäivän. Toimenpiteen kulun ja keston tulee olla tarkkaan tiedossa, jotta toiminta kaikilta osin voidaan suunnitella etukäteen. Toimenpiteen jälkeen potilaan tulisi toipua nopeasti ilman pahoinvointia tai muita haittavaikutuksia. (Heino 2005.) Perioperatiivisen hoitotyön periaatteina korostuvat turvallisuuden ja terveyskeskeisyyden sekä hoidon jatkuvuuden periaatteet. Kehittyneillä hoitomenetelmillä ja terveysteknologialla on pyritty siihen, että vältytään turvallisuusriskeiltä hoidossa. Perioperatiivisen sairaanhoitajan tulee pitää erityisen hyvää huolta potilaan turvallisuudesta. Hoitajan tulee osata käyttää kaikkia hoitoon tarvittavia laitteita ja pyytää tarvittaessa niiden käyttöön opastusta. Potilaan fyysinen turvallisuus taataan siten, ettei missään vaiheessa potilasta jätetä yksin. Hyvä tiedottaminen, kunnioittaminen 9

11 sekä potilaan mielipiteiden huomioon ottaminen luovat psyykkistä turvallisuuden tunnetta. Terveyskeskeisyyden periaatteen mukaisesti perioperatiivisessa hoitotyössä tulee varmistaa, ettei potilaalle aiheuteta lisävauriota hoitamisen aikana tai hoitotoimenpiteillä. Perioperatiivista potilasta hoidetaan tukemalla ja edistämällä mahdollisuuksien mukaan terveyttä ja toimintakykyä. (Viitamäki 1996; Lukkari ym ) Yksilövastuisen hoitotyön lisäksi perhehoitotyön näkökulma on kiinteästi mukana perioperatiivisessa hoitotyössä. Sosiaaliset yhteydet ovat tärkeitä kaikenikäisille potilaille. Perheen ja läheisten voimavarojen tiedostaminen ja tukeminen on perioperatiivisen hoitotyön haaste eriikäisten potilaiden kohdalla. (Lukkari ym ) Hoidon jatkuvuus on potilasturvallisuuden ja hoidon lopputuloksen onnistumisen kannalta merkittävä periaate. Kaikissa hoitopolun vaiheissa tulisi varmistaa huolellinen tiedonsiirto ja kulku sekä hoitohenkilökunnan kesken, että potilaalle ja hänen perheelleen, jotta kaikki asiat siirtyvät kirjallisina ja suullisina tiedotteina potilaan mukaan. (Lukkari ym ) 2.3 Anestesiasairaanhoitajan pätevyysvaatimukset Perioperatiivinen hoito-käsite korvasi Yhdysvalloissa vuonna 1978 käsitteen Operating Room Nursing. Se tarkoittaa leikkausta edeltävää, leikkauksen aikaista ja leikkauksen jälkeistä toimintaa kirurgisen potilaan hoidossa. Suomessa perioperatiivisen hoitotyön käsite otettiin käyttöön keskiasteen koulu-uudistuksen alkaessa vuonna 1987, jolloin leikkaus- ja anestesiahoitotyön opetus alkoi perioperatiivisen hoitotyön nimellä. Perioperatiivisen sairaanhoitajan nimikettä käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran Paneliuksen ja Variston vuonna 1990 ilmestyneessä Perioperatiivisen hoito-opin perusteet oppikirjassa. (Lukkari ym ) Leikkaus- ja anestesiaosaston henkilökunnalta edellytetään erikoisosaamista. Perioperatiivinen sairaanhoitaja kantaa huolta potilaasta ja tulevasta toimenpiteestä, kuten myös potilaan turvallisuudesta ja heidän fyysisistä tarpeistaan. Perioperatiivinen sairaanhoitaja on vastuullinen, ammatti-taitoinen, oma-aloitteinen ja itsenäinen työssään. Lisäksi perioperatiivinen sairaanhoitaja toimii potilaan asianajajana. Hän on myös jämäkkä, empaattinen, joustava, organisointikykyinen, vastuuntuntoinen ja välittävä, ei vain teknisesti pätevä. (Silen-Lipponen ym. 1999; Chard 2000; Kleinbeck 2000.) 10

12 Suomen Anestesiasairaanhoitajat ry:n hallitus on laatinut anestesiasairaanhoitajan osaamisvaatimukset kansainvälisten IFNA:n (International Federation of Nurse Anesthetists) anestesiasairaanhoitajan osaamiskriteereiden pohjalta. Osaamisvaatimukset on määritelty anestesiasairaanhoitajan ammatti-identiteetin kehittymisen tueksi. Kriteerit ovat haluttu määrittää myös, jotta käytännön tarpeet tulisi huomioiduksi anestesiasairaanhoitajien koulutuksessa. (Spirium 2006.) Anestesiasairaanhoitajan työnkuvaan kuuluu toimia moniammatillisen työryhmän jäsenenä, hoitotyön edustajana, omaten siihen tarvittavat vuorovaikutustaidot. Anestesiasairaanhoitaja näkee potilaan ruumiillisena, henkisenä ja sielullisena ykseytenä ja hänen ihmiskuvansa on ihmisarvoa kunnioittava. Anestesiasairaanhoitaja huolehtii koko perioperatiivisen hoitojakson aikana potilaan hyvinvoinnista, jotta hän tuntisi olonsa mahdollisimman turvalliseksi ja tasa-arvoiseksi. (Spirium 2006.) Taulukossa 1 on esitetty IFNA:n (International Federation of Nurse Anesthetists) määrittelemiä mukaillen anestesiasairaanhoitajan osaamisvaatimukset. Taulukko 1. Anestesiasairaanhoitajan IFNA:n määrittelemät (International Federation of Nurse Anesthetists) osaamisvaatimukset Osaamisen osa-alue Selitys Haastatteleminen Anestesiasairaanhoitaja haastattelee itse tai osallistuu anestesiaa edeltävään haastatteluun potilaan kokonaistilanteen kartoittamiseksi. Tiedon kerääminen Anestesiahoitaja arvioi ja kerää tietoja potilasasiakirjoista ja ymmärtää niiden merkityksen anestesiahoidossa. Hoitosuunnitelman teko Anestesiasairaanhoitaja laatii potilaan anestesiahoitosuunnitelman yhteistyössä anestesialääkärin kanssa. 11

13 Osaamisen osa-alue Selitys Arviointi Anestesiasairaanhoitaja arvioi saamaansa tietoa ja ymmärtää sen merkityksen anestesiasairaanhoidossa. Hän osaa käyttää tietoa mielekkäästi hyväksi anestesiaan valmistautumisessa. Kliiniset taidot Anestesiasairaanhoitajalla on tarvittavat tiedot lääkkeistä, niiden antotavoista ja yhteisvaikutuksista. Hän osaa toteuttaa nestehoitoa ja verivalmisteiden käyttöä hoitosuunnitelman puitteissa huomioiden sairaalan käytännöt laskimonsisäisen lääkityksen- ja verensiirtolupamenettelyissä. Hän hallitsee lääke- ja nestehoidon aseptiikan. Havainnointi Anestesiasairaanhoitaja osaa tulkita sekä potilaasta havainnoimalla saatua että potilasvalvontalaitteiden tuottamaa tietoa. Hän osaa toimia tarkoituksen mukaisesti hakemansa tiedon perusteella. Anestesiamuotojen hallinta Anestesiasairaanhoitaja hallitsee eri anestesiamuodot ja niiden vaikutukset elimistöön. Anestesian aikainen hoito Anestesiasairaanhoitaja tunnistaa, kirjaa ja raportoi anestesiatoimintaan liittyvät laatupoikkeamat ja haittatapahtumat sekä hallitsee niiden hoidon. Hän osaa Käypä Hoito -suosituksen mukaisen perus- ja tehoelvytyksen. Potilaan hyvinvoinnista huolehtiminen Anestesiasairaanhoitaja huolehtii potilaan hyvinvoinnista perioperatiivisen hoitovaiheen aikana. 12

14 Osaamisen osa-alue Selitys Postoperatiivinen hoito Anestesiasairaanhoitaja toteuttaa itsenäisesti postoperatiivista hoitoa ja valvontaa lääkärin antamien ohjeiden puitteissa. Kivunhoito Anestesiasairaanhoitaja arvioi potilaan kipua sekä tuntee kivunhoidossa käytettävät menetelmät. (Spirium 2006.) 2.4 Sairaanhoitajan ammatillinen pätevyys Ammatillisen pätevyyden käsite ei ole yksiselitteinen ja suomenkielessä sitä käytetään yleisesti yläkäsitteenä käsitteille taito ja kvalifikaatio. Pätevyys on suhde työn yhteiskunnallisesti määräytyvien ehtojen ja ihmisten pyrkimysten välillä. Tietyissä tilanteissa tarvitaan tietynlaista pätevyyttä, jota voidaan kuvata ihmisen ominaisuudeksi. Pätevyyssuhde muuttuu historiallisesti, systemaattisesti ja toiminnan kohteesta riippuen. (Ruohotie 1996; Väärälä 1998.) Pätevyys koostuu ydinpätevyydestä, erikoispätevyydestä tai potilaan hoitoon liittyvästä pätevyydestä eli yleispätevyydestä. Ydinpätevyyteen liittyvät taidot ja tiedot ovat välttämättömiä, jotta sairaanhoitajan on ylipäätään mahdollista suunnitella ja toteuttaa potilaan yksilöllistä hoitoa. Erikoispätevyyteen liittyy puolestaan ne taidot ja tiedot, joka ovat ominaisia hoitotyöntekijälle, hänen toteuttaessaan tarkoituksenmukaista hoitoa tietylle potilasryhmälle. Esimerkiksi sydänvalvontayksikkö vaatii erilaista osaamista kuin synnytysosasto. Potilaan hoitoon liittyvä yleispätevyys kuvaa sitä, kuinka sairaanhoitaja osaa yhdistää ydinpätevyyden ja erikoispätevyyden suunnitellessaan potilaan yksilöllistä hoitotyötä. Näiden kaikkien pätevyyden osa-alueiden hallintaan sairaanhoitaja tarvitsee yhdistelmän psykomotorisia taitoja, psykososiaalisia taitoja ja ongelmanratkaisutaitoja. Näillä taidoilla hoitotyöntekijän on mahdollista minimoida komplikaatiot ja näin ollen parantaa jokaisen potilaan hoitotuloksia. (Hilden 2002.) Ammatillisen osaamisen kuvaamisessa voidaan käyttää käsitettä pätevyys. Pätevyyteen kuuluu taitojen ja tietojen lisäksi asenteet, arvot, etiikka, motivaatio, kriittinen ajattelu, joustava tietoperustaa hyödyntävä toiminta, toimintojen yhteiskunnallisten kytkentöjen ymmärtäminen, intuitiivinen ajattelu sekä sanattomien viestien tulkinta. Sairaanhoitaja tarvitsee työssään monia hoitotyön auttamismenetelmiä, kuten käden-, ajattelun- ja päätöksenteon taitoja, sosiaalisia taitoja ja 13

15 niin sanottuja äänettömiä taitoja. Pätevyys katsotaan yksilön potentiaaliseksi kyvyksi suhteessa tiettyyn tehtävään, tilanteeseen ja kontekstiin. Kyky ja pätevyys sisältyvät tietoon, taitoon sekä itsekontrolliin. Vaikka pätevyys on selvästi yksilöllinen ominaisuus, se on kuitenkin aina pätevyyttä johonkin ja johonkin aikaan. (Pelttari 1997; Räisänen 1998; Laakkonen 2004; Hintsala 2005.) Hoitotyössä tapahtuu jatkuvasti muutoksia, jotka edellyttävät uutta osaamista. Näin ollen oman ammatillisen pätevyyden kehittäminen ja ylläpito on jatkuva koko työuran kestävä prosessi. Jokainen sairaanhoitaja voi kehittää omaa työtään jatkuvan opiskelun, yrityksen, kokeilun, työn ohjauksen, kehityskeskustelujen ja omien toimintojensa vaikuttavuuden arvioinnin avulla. Oman ammatillisen pätevyyden ylläpitoon ja kehittämiseen motivoivat muun muassa työstä saatu palaute, halu olla hyvä sairaanhoitaja ja työn tuomat uudet haasteet.(hilden 1999; Hilden 2002; Lauri 2006.) Ammatillisilla pätevyysvaatimuksilla tässä tutkimuksessa tarkoitetaan niitä tietoja, taitoja, arvoja ja asenteita joita erityisesti päiväkirurgisessa potilaan hoidossa anestesiasairaanhoitajat tarvitsevat (Hilden 2002). 2.5 Ammatillisen pätevyyden lähikäsitteet Kvalifikaatio on ammatillisen pätevyyden lähikäsite. Luotola ym. (2003) määrittelevät kvalifikaation työstä lähteviksi sisältöalueiksi, joita hoitotyö edellyttää sairaanhoitajilta. Päiväkirurginen osasto on vahvasti mukana tämän tutkimuksen teoreettisessa kontekstissa ja empiirisenä tutkimuskohteena, joten kvalifikaatiollinen näkökulma on haluttu säilyttää. MOT-sanakirja (2008) määrittelee englanninkielisen termin Qualification tutkintona, loppututkintona pätevöitymisenä, edellytyksenä, pätevyytenä, varauksena ja rajoituksena. Nurmi ym. (2003) määrittelevät Gummeruksen suuressa sivistyssanakirjassa kvalifikaatio-käsitteen soveliaisuutena, pätevyytenä, edellytyksenä ja laadun määrittelynä. Kvalifikaatio ja pätevyys käsitteiden käyttö ja niiden merkitykset alkoivat hajaantua 1970-luvun loppupuolelta lähtien, kun työelämää, koulutusta sekä näiden suhteita selvittävä tutkimus lisääntyi, monipuolistui ja jakaantui erityylisiksi tutkimusotteiksi. Toisaalta käsitteitä alettiin käyttää myös toistensa synonyymeinä eli käsitteiden sisällöt yhdentyivät, mutta toisaalta ne taas eriytyivät ja saivat useita erilaisia merkityksiä. (Jaakkola 1995.) 14

16 Kvalifikaatio ja kompetenssi ovat ammatillisen osaamisen peruskäsitteitä. Ongelmana voidaan pitää sitä, että ne ymmärretään monin eri tavoin. Ammattipätevyyteen sisältyviä ammattitaidon vaatimuksia on selvitetty sekä kvalifikaatioiden että kompetenssien avulla, jolloin kvalifikaatiot ovat työelämälähtöisiä työn määrityksiä, kun taas kompetenssin painotus on työntekijän yksilöllisissä valmiuksissa. (Pelttari 1997; Helakorpi 2005.) Käsite kompetenssi (lat. competentia) tarkoittaa yhteensopivuutta tehtävän ja tietämyksen välillä (Kirjavainen ja Laakso-Manninen 2000). MOT-sanakirjan (2008) mukaan englannin kielen Competence-termin suomennoksia ovat pätevyys, kyky, kompetenssi, kelpoisuus, henkilökunnan pätevyys, sisäinen toimivalta, ulkoinen toimivalta, virkakelpoisuus ja (riittävä) toimeentulo. Nurmi ym. (2003) määrittelevät Gummeruksen suuressa sivistyssanakirjassa kompetenssin pätevyytenä, lahjakkuutena, viranomaisten toimivaltana sekä kielikykynä. Yksilön kompetenssit ovat toisiinsa nivoutuvia ja oppiminen ja kehittyminen ovat yhteydessä kompetensseihin. Muodollinen kompetenssi voidaan hankkia koulutuksen avulla. Todellinen kompetenssi kuvaa yksilön todellista pätevyyttä. Yksilön kompetenssit muodostuvat kolmesta elementistä. Yksilön omasta persoonallisuudesta, joka sisältää arvot, tiedot ja taidot. Yksilön kompetenssi muodostuu myös työtehtäviin liittyvistä vaatimuksista ja yleisistä tilannetekijöistä. (Heikka 2008.) 15

17 3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYS Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää anestesiasairaanhoitajien näkemyksiä ammatillisista pätevyysvaatimuksista päiväkirurgisessa hoitotyössä. Tavoitteena on, että tuotettua tietoa voidaan hyödyntää anestesiasairaanhoitajien koulutuksessa ja hoitotyön kehittämisessä päiväkirurgiassa. Tutkimuskysymys on: 1. Millaisia ammatillisia pätevyysvaatimuksia päiväkirurginen hoitotyö asettaa anestesiasairaanhoitajille? 16

18 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 4.1 Metodologiset lähtökohdat Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymys ohjasivat laadullisen tutkimusmenetelmän valintaan. Laadullinen tutkimusmenetelmä soveltuu tähän tutkielmaan, koska aihetta on tutkittu niukasti päiväkirurgisessa anestesiahoitotyössä ja halutaan saada uutta syvällistä ja monipuolista tietoa anestesiasairaanhoitajien ammatillisista pätevyyden osa-alueista päiväkirurgiassa. Laadullinen lähestymistapa on tarkoituksenmukainen juuri silloin, kun halutaan saada tietoa puutteellisesti tunnetusta asiasta tai ilmiöstä. Laadullista lähestymistapaa on sovellettu myös terveydenhuoltoon, kun tutkimuksen kohteena ovat kokemukset, tuntemukset ja ajatukset. (Hilden 2002; Holloway ja Wheeler 2002.) 4.2 Teemahaastattelu Haastattelun etu on ennen kaikkea joustavuus ja se sopii moniin erilaisiin tutkimustarkoituksiin. Haastattelussa tärkeintä on saada mahdollisimman paljon tietoa halutusta asiasta. Tällöin on perusteltua ja suositeltavaa antaa teemat tai aiheet haastateltaville jo hyvissä ajoin etukäteen tutustuttavaksi. Haastattelussa ollaan kielellisessä vuorovaikutuksessa yhdessä tutkittavan kanssa, ja tämä antaa mahdollisuuden kohdistaa tiedonhankintaa itse tilanteessa. Samoin on mahdollista saada esille vastausten takana olevia motiiveja. (Hirsjärvi ja Hurme 2004; Ruusuvuori ja Tiittula; 2005; Tuomi ja Sarajärvi 2009.) Aiheen käsitteellisyyden vuoksi teema-alueet olivat haastateltavien tiedossa jo ennen haastattelua. Menettely tuntui onnistuneelta, koska monet haastateltavista olivat valmistautuneet ja paneutuneet aiheeseen kirjoittamalla paperille asioita, joita halusivat haastattelussa tuoda esiin. Aineistonkeruu toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna. Puolistrukturoidun haastattelun painopisteet ovat ennalta suunnitelluissa teemoissa. Kvalitatiivisen tutkimushaastattelun tarkoituksena on ymmärtää tutkittava aihe tutkittavien omasta eletystä maailmasta käsin. Avoimuudessaan teemahaastattelu on lähellä syvähaastattelua. Haastattelutilanne oli tarkoitus saattaa mahdollisimman lähelle jokapäiväistä keskustelutilannetta. Teemahaastattelussa keskeistä on se, että haastattelu etenee tiettyjen keskeisten teemojen mukaan ja siinä pyritään löytämään merkityksellisiä vastauksia tutkimuksen tarkoituksen mukaisesti. (Kvale 1996; Hirsjärvi ja Hurme 2004; Tuomi ja Sarajärvi 2009.) 17

19 Tämän tutkimuksen haastattelussa oli kolme teemaa. (Liite 1). Ensimmäisenä teemana oli päiväkirurginen hoitotyö anestesiasairaanhoitajan näkökulmasta. Toisessa teemassa syvennyttiin tarkemmin anestesiasairaanhoitajan ammatilliseen pätevyyteen päiväkirurgisessa salityössä. Kolmannessa teemassa käsiteltiin anestesiasairaanhoitajan ammatilliseen pätevyyteen kuuluvia tekijöitä päiväkirurgisessa heräämötyössä. 4.3 Kohderyhmä ja aineiston hankinta Myönteinen tutkimuslupa anottiin ja saatiin leikkaus- ja anestesiaosaston johtajalta tammikuussa Tämän jälkeen aloitettiin välittömästi haastateltavien rekrytointi. Valituille henkilölle esitettiin sekä suullinen että kirjallinen pyyntö tutkimukseen osallistumisesta. Haastattelut suoritettiin helmi-maaliskuussa Tuomen ja Sarajärven (2009) mukaan laadullisessa tutkimuksessa on tärkeää, että henkilöt, joilta tietoa kerätään, tietävät tutkittavasta ilmiöstä mahdollisimman paljon tai heillä on kokemusta asiasta. Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat anestesiasairaanhoitajat, jotka työskentelevät päiväkirurgisella osastolla sekä leikkausosastolla sekä heillä on vähintään kolmen vuoden työkokemus anestesiasairaanhoitajan työstä. Mahdollisten haastateltavien joukko valikoitui ensimmäisessä vaiheessa harkinnanvaraisesti. Leikkaus- ja anestesiaosaston osastonhoitajalta saatiin lista anestesiasairaanhoitajista. Valintakriteerit täyttäviä henkilöitä oli 27. Olennaista oli, että haastateltava oli motivoitunut tutkimukseen. Kun kriteerit täyttävät joukko oli tiedossa, suoritettiin arvonta. Ainoastaan yksi henkilö kieltäytyi, jonka jälkeen suoritettiin uusi arvonta. Arvontamenetelmää käytettiin, koska kaikki haastateltavat olivat tutkijalle entuudestaan tuttuja, ja tutkija arvioi, että kuka tahansa heistä voisi toimia aktiivisena ja laadukkaana tiedonantajana. Tutkija ei kuitenkaan halunnut suosia tai syrjiä ketään, joten sattumanvarainen otanta harkinnanvaraisesta kohdejoukosta katsottiin oikeudenmukaiseksi ja vilpittömäksi. Kohdejoukon muodostivat arvontojen jälkeen kahdeksan henkilöä. Haastatteluprosessin aikana pidettiin mielessä saturaation periaate, sillä tarkoituksena oli saada kattava kuva tutkittavasta ilmiöstä. Saturaation tarkoituksena on haastatella henkilöitä niin kauan, että uudet haastateltavat eivät enää anna olennaisesti uutta tietoa. Ajatuksena on, että tietty määrä aineistoa riittää tuomaan esiin teoreettisen peruskuvion, joka tutkimuskohteesta on mahdollisuus saada. Laadullisen tutkimuksen aineistossa merkitsee sen laatu, ei määrä. (Eskola ja Suoranta 1999; Hirsjärvi ja Hurme 18

20 2004; Tuomi ja Sarajärvi 2009.) Haastateltavat olivat kaikki naisia. Heidän työkokemuksensa anestesiasairaanhoitajan työstä vaihteli alle viidestä vuodesta alle kahteenkymmeneen vuoteen. Haastateltavien keski-ikä oli 37,4 vuotta. Haastattelut toteutettiin haastateltavan valitsemassa paikassa. Haastattelut tapahtuivat pääosin päiväkirurgisessa yksikössä haastateltavan valitsemassa huoneessa. Haastatteluista viisi toteutettiin lääkärin kansliassa. Yksi haastattelu suoritettiin päiväkirurgisessa leikkaussalissa rauhallisena ajankohtana. Yksi haastatteluista toteutettiin potilaiden tutkimushuoneessa. Yksi haastatteluista suoritettiin sairaalan ulkopuolella. Haastattelut tallennettiin digitaaliselle nauhurille. Kaikki haastattelut sujuivat ongelmitta ja rauhallisessa ilmapiirissä yhtä lukuun ottamatta, jossa nauhoitus epäonnistui. Yhteisen pohdinnan jälkeen päädyimme suorittamaan haastattelun uudelleen. Haastattelujen kestot vaihtelivat minuutin välillä. Keksimäärin haastattelut kestivät 45 minuuttia. Haastateltavalla oli täysi vapaus puhua anestesiasairaanhoitajan ammatillisesta pätevyydestä päiväkirurgiassa, kuitenkin teemat huomioiden. Haastattelija pyrki olemaan kuuntelija, jotta vältyttäisiin johdattelevilta kysymyksiltä. 4.4 Aineiston analyysi Analyysi suoritettiin induktiivisella sisällön analyysillä. Tutkimuksen tarkoitus ohjasi analyysiä, siten että aineistosta haettiin vastauksia tutkimuskysymykseen. Induktiivisen sisällön analyysin avulla on mahdollista analysoida dokumentteja objektiivisesti ja systemaattisesti. Sen avulla voidaan järjestää, kuvailla ja kvantifioida tutkittavaa ilmiötä. Sisällön analyysin avulla tiivistetään tietoaineistoa siten, että tutkittavia ilmiöitä voidaan lyhyesti ja yleistettävästi kuvailla tai että tutkittavien ilmiöiden suhteet saadaan selkeinä esille. (Kyngäs ja Vanhanen 1999; Latvala ja Vanhanen- Nuutinen 2003.) Aineiston kokonaisuuden hahmottaminen Aineistona olevien haastattelujen kokonaisuuden hahmottaminen on tärkeää, jotta tutkija voi sijoittaa myöhemmin analyysissä irrotettavat aineiston elementit laajempaan kontekstiin. Tutkija voi haastatellessaan tehdä havaintoja ilmiöistä, niiden toistuvuuden, jakautumisen ja erityistapausten perusteella. Aineiston hahmottamista edisti se, että tutkija suoritti haastattelemisen ja litteroinnin itse. Ennen varsinaisen analyysin aloittamista teksti luettiin useaan kertaan läpi kokonaisuuden hahmottamiseksi. (Kyngäs ja Vanhanen 1999; Hirsjärvi ja Hurme 2004; Kylmä ym ) 19

21 Aineiston litterointi eli haastattelujen auki kirjoitus aloitettiin välittömästi viimeisen haastattelun jälkeen. Jos aineistoa ei ole jo keruuvaiheessa samanaikaisesti purettu ja tarkasteltu, on sen käsittelyyn ja analyysiin ryhdyttävä mahdollisimman pian keruuvaiheen jälkeen. Aineisto on silloin vielä tuore ja inspiroi tutkijaa. (Hirsjärvi ja Hurme 2004.)Haastattelut litteroitiin sanasta sanaan, kaikki täytesanat mukaan lukien. Lisäksi laitettiin esimerkiksi huutomerkkejä kuvaamaan äänenpainoja. Yhteensä litteroitua haastatteluaineistoa muodostui 104 A4 sivua, fonttikoolla 12 ja rivivälillä 2. Pelkistäminen Analyysin alussa aineistosta pyrittiin tunnistamaan tutkittavaa ilmiötä kuvaavia tekstinosia, jotka olivat sanoja tai lauseita. Näitä voidaan nimittää analyysi- tai merkitysyksiköksi. Tässä tutkimuksessa käytetään analyysiyksikön termiä. Analyysiyksiköt ovat pelkistämisen pohja. Avainajatus on siinä, että analyysiyksiköt eivät ole etukäteen sovittuja tai harkittuja. Pelkistettäessä merkitykselliset ilmaukset tiivistettiin siten, että niiden olennainen sisältö säilyi. (Liite 3). Analyysin alkuvaiheessa pelkistetyt ilmaukset kirjoitettiin mahdollisimman samalla tavalla kuin ne olivat ilmaistuna aineistossa. (Kylmä ym. 2008; Tuomi ja Sarajärvi 2009.) Aineistolta kysyttiin tutkimusongelman mukaisia kysymyksiä. Aluksi tunnistettiin asiat, joista tutkielmassa oltiin kiinnostuneita. Litteroidusta tekstistä analysoitiin lauseita tai lauseen osia yhteensä 289. Lauseet käsittelivät päiväkirurgisen anestesiasairaanhoitajan ammatilliseen pätevyyteen vaikuttavia asioita. Analyysiyksiköt erotettiin tekstinkäsittelyohjelmassa kursivoinnilla haastattelumateriaalin yhteydestä. (Kyngäs ja Vanhanen 1999; Kylmä ym. 2008: Tuomi ja Sarajärvi 2009.) Ryhmittely ja abstrahointi Seuraavaksi pelkistetyt ilmaisut ryhmiteltiin erilliselle listalle. Ryhmittelyssä on kyse pelkistettyjen ilmauksien erojen ja yhtäläisyyksien etsimisestä. Ryhmittelyssä yhdistettiin sisällöllisesti samankaltaiset samaan luokkaan. Sama pelkistys ei voi kuulua useaan alaluokkaan, joten alakuokat muodostettiin toisensa poissulkeviksi. Analyysiä jatkettiin yhdistämällä saman sisätöiset luokat toisiinsa, muodostaen niistä yläluokkia. Yläluokille annettiin nimi, joka kuvasi sen sisältöä, eli niitä luokkia, joista se oli muodostettu. Luokkien muodostaminen on kriittinen vaihe, sillä tutkija päättää 20

22 tulkintansa mukaan, millä perusteella eri ilmaisut kuuluvat samaan tai eri luokkaan. Alaluokkien, yläluokkien ja yhdistävien luokkien avulla vastataan tutkimusongelmiin. (Kyngäs ja Vanhanen 1999; Tuomi ja Sarajärvi 2009.) Ryhmittely toteutettiin tässä tutkimuksessa käyttämällä apuna Microsoft Word tekstinkäsittelyohjelmaa. (Liite 4). Kyngäs ja Vanhanen (1999) käyttävät termiä abstrahointi eli käsitteellistäminen, kun luokkia muodostetaan. Vähittäisen ryhmittelyn ja abstrahoinnin avulla rakennettu synteesi antaa vastauksen tutkimuksen tarkoitukseen. Aineistolähtöinen sisällön analyysi perustuu induktioon. Siinä edetään yksittäisen haastattelun tarjoamasta kuvauksesta yleiskuvaukseen. Abstrahoinnissa aineisto liitetään teoreettisiin käsitteisiin ja tuloksissa esitetään empiirisestä aineistosta muodostettu malli, käsitejärjestelmä. Aineiston abstrahointivaiheessa yhdistetään samansisältöisiä luokkia, jolloin saadaan yläluokkia. (Latvala ja Vanhanen-Nuutinen 2003; Kylmä ym. 2008; Tuomi ja Sarajärvi 2009.) Tässä tutkimuksessa aineiston analyysin tuloksena muodostettiin päiväkirurgisten anestesiasairaanhoitajien ammatillisen pätevyyden avaintekijät päiväkirurgiassa. Kuviossa 1 on esitetty analyysin vaiheiden eteneminen. Aineiston kokonaisuuden hahmottaminen Yksityiskohtainen analyysi alkuperäisten ilmauksien pelkistäminen pelkistettyjen ilmaisujen ryhmittely abstrahointi Kuvio 1. Aineistolähtöisen sisällön analyysin eteneminen mukaillen (Kylmä ym. 2008, s. 25) 21

23 5 TUTKIMUSTULOKSET 5.1 Päiväkirurgisten anestesiasairaanhoitajien ammatillinen pätevyys preoperatiivisesti Selvitettäessä anestesiasairaanhoitajan ammatillisen pätevyyden vaatimuksia päiväkirurgiassa, pyydettiin haastateltavia kuvailemaan niitä tietoja, taitoja, arvoja ja asenteita joita anestesiasairaanhoitajan työssä tarvitaan. Haastattelujen aikana haastateltavat selvästi erittelivät vastauksissaan ammatillisen pätevyyden vaatimuksia preoperatiivisesti, intraoperatiivisesti ja postoperatiivisesti. Siten on luontevaa avata tulokset näiden vaiheiden mukaisesti. Päiväkirurgisten anestesiasairaanhoitajien preoperatiivisen vaiheen ammatillinen pätevyys muodostuu kahdesta yläluokasta: haastattelu- ja ohjaustaidoista sekä psyykkisen turvallisuuden edistämisestä. Yhdistävä luokka kahdelle yläluokalle on päiväkirurgisten anestesiasairaanhoitajien ammatillinen pätevyys preoperatiivisesti. (Kuvio 2). ALAKALUOKKA YLÄLUOKKA Vastuu potilaan haastattelusta Laaja-alaisen informaation antaminen potilaalle Perheen huomioiminen ohjaustilanteessa Hyvä ihmistuntemus ohjaamisen perustana HAASTATTELU- JA OHJAUSTAIDOT Turvallisuuden tunteen aikaan saaminen potilaalle ensikohtaamisessa Rauhallisen olemuksen merkitys potilaan turvallisuuden tunteelle Potilaan huomiointi ennen toimenpidettä Potilaan hoitoprosessin ymmärtäminen PSYYKKISEN TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Kuvio 2. Päiväkirurgisten anestesiasairaanhoitajien ammatillinen pätevyys preoperatiivisesti Haastattelu- ja ohjaustaidot Potilaan tulovaiheeseen päiväkirurgiselle osastolle on kiinnitettävä huomiota. Tulohaastattelu koetaan merkittävänä ammatillisen pätevyyden vaatimuksena päiväkirurgisille anestesiasairaanhoitajille. Tulohaastattelussa anestesiasairaanhoitajien on noudatettava tarkkuutta ja kannettava vastuu haastattelun toteutuksesta. Anestesiasairaanhoitajien haastattelun ja ohjaamisen 22

24 taitoon kuuluvat myös laaja-alaisen informaation antaminen, tiedottaminen päivän kulusta ja aikataulusta, perheen huomioiminen sekä hyvä ihmistuntemus. Vastuu potilaan haastattelusta Haastattelijalta edellytetään tarkkuutta ja ripeyttä, koska operaatioon siirtyminen tapahtuu yleensä melko nopeasti. Hyvä haastattelu suoritetaan ripeästi mutta rauhallisesti, siten että kaikki olennainen tulee selville. Oleellisena osana haastatteluun kuuluvat potilaan perustietojen varmistaminen, anestesiakaavakkeen läpikäyminen, allergioiden, lääkityksen ja ravinnotta olon tarkistus. Lisäksi potilaalta varmistetaan terveydentila ja tiedustellaan potilaalta onko hänellä jotakin, mikä voisi vaikuttaa toimenpiteen suorittamiseen. No kyllä mä painottaisin ehkä juuri tätä tulohaastattelua, koska siinä pystyy niin paljon antamaan ja luomaan sitä ilmapiiriä ja poistamaan sitä jännitystä ja siinä selviää niin paljon asioita. Vaikka se voi olla lyhytkin aika, mutta siinä selviää niin paljon asioita ja sä voit niin paljon kertoa potilaalle vaikka siitä päivän kulusta esimerkiksi. Joka heti rentouttaa. Laaja-alaisen informaation antaminen potilaalle Päiväkirurgisessa hoitotyössä korostuvat anestesiasairaanhoitajien ohjaustaidot, sillä potilaan on kyettävä selviytymään kotona nopeasti itsenäisesti. Ohjauksen näkökulma on jo alkuvaiheessa potilaan kannustamisessa ja opastamisessa itsenäiseen pärjäämiseen kotona. Lisäksi tulohaastattelun yhteydessä annetaan tietoa toimenpiteestä, anestesiamuodosta ja kotiinlähtökriteereistä. Tärkeää on kuunnella potilasta, mitä hän haluaa tietää. Lyhyessä ajassa on annettava paljon tietoa, jota he voivat pohtia päivän aikana. Merkittävää on myös se, että potilailla saattaa olla paljon tietämystä omasta vaivastaan, joten se lisää siten myös anestesiasairaanhoitajien asiantuntijuuden vaatimusta. Tulohaastattelussa potilaalle kerrotaan tarkasti päivän kulku ja neuvotaan käytännön asiat. Potilaalle selvitetään mm. missä on wc-tilat, missä hän voi vaihtaa vaatteet, miten hänen omaisuutensa säilyy ja minne hän voi jäädä odottamaan leikkaukseen pääsyä. Anestesiasairaanhoitajien on tärkeää selvittää potilaalle aikataulun muutokset tai arvioida mahdollista ajankohtaa jolloin toimenpide suoritetaan. Tutkimukseen osallistuneiden anestesiasairaanhoitajien mukaan potilaille on tärkeää tietää milloin hän pääsee leikkaukseen, sillä se rauhoittaa potilaita. 23

25 Että kyllä sellaista pientä tarkennusta koko ajan, ja jos on pitkiä odotusaikoja niin jotakin käydä sanomas. Mä en välttämättä käy sanomas kellellään, että tunnin päästä sä pääset, vaan että onko kaikki hyvin, että valitettavasti tässä nyt on odottelua, että sille ei voida mitään. Se helpottaa huomattavasti sellaista ärsytyskynnystä, laskee sitä, kun sä käyt välillä sanomas jotakin. Perheen huomioiminen ohjaustilanteessa Päiväkirurgisella potilaalla tulee olla mukanaan perheen jäsen. Usein perheen jäsen on tuomassa potilasta päiväkirurgiseen hoitoon. Anestesiasairaanhoitajien on kannustettava potilasta ja hänen perhettään kotona selviytymiseen. Perheen huomioiminen kuuluu ammatillisesti pätevien anestesiasairaanhoitajien toimenkuvaan. Kun potilas tulee niille tehään semmonen haastattelu, niin siinä on todella usein mukana perheenjäsen, useampikin, ne haluaa tulla siihen ja kuulla mitä tehdään. Hyvä ihmistuntemus ohjaamisen perustana Anestesiasairaanhoitajien merkittävä osa ammatillista pätevyyttä on ihmisten ymmärtäminen. Hyvä ihmistuntemus luo perustan potilaan ja perheen kanssa kommunikointiin. Anestesiasairaanhoitajien on kyettävä yksilöllisesti tulkitsemaan potilaita ja perheitä, jotta he saavat juuri heille parhaiten sopivaa hoitoa. Niin, että kyllä siinä sellainen herkkyys pitää olla ja sellainen vaistoaminen ja ihmistuntemus Psyykkisen turvallisuuden edistäminen Anestesiasairaanhoitajien turvallisen hoidon toteutus nähdään merkittävänä osana ammatillista pätevyyttä preoperatiivisessa hoitovaiheessa. Turvallisella hoidolla tarkoitetaan tässä yhteydessä erityisesti potilaan psyykkisen turvallisuuden tunteen aikaan saamista. Haasteita potilaan turvallisuuden tunteelle ja luottamuksen aikaansaamiselle asettaa melko lyhyt aika. Turvallisuuteen voidaan vaikuttaa kiinnittämällä huomiota siihen, millaisen ensivaikutelman anestesiasairaanhoitajat potilaalle antavat. Lisäksi rauhallinen olemus, asiantuntemus ja potilaan huomioiminen korostuvat preoperatiivisessa vaiheessa. Oleellista potilaan ohjaamisessa ja kohtaamisessa on ymmärtää potilaan hoitoprosessi päiväkirurgisessa hoidossa. 24