5.2 Kuntien kulttuuripalvelujen tuottaminen sekä kunnan ja ulkopuolisten kulttuuripalvelujen tuottajien välinen yhteistyö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "5.2 Kuntien kulttuuripalvelujen tuottaminen sekä kunnan ja ulkopuolisten kulttuuripalvelujen tuottajien välinen yhteistyö"

Transkriptio

1 5.2 Kuntien kulttuuripalvelujen tuottaminen sekä kunnan ja ulkopuolisten kulttuuripalvelujen tuottajien välinen yhteistyö Johtopäätökset Kuntien kulttuuripalvelujen järjestämisen tavat ovat moninaiset, mikä kytkeytyy käytettävissä oleviin resursseihin. Yleisen kulttuuritoiminnan osuus kuntien koko käyttötalouden kustannuksista on Itä-Suomessa valtakunnallista tasoa matalampi. Vuonna 2013 Manner-Suomessa yleiseen kulttuuritoimintaan käytetty työpanos oli yksi henkilötyövuosi tai enemmän yli puolessa kunnista (53,6 %). Itä-Suomessa luku oli huomattavasti korkeampi (70,2 %). Palvelujen järjestämiseen osallistuu kuntien itsensä lisäksi mm. kolmannen ja yksityisen sektorin toimijoita. Kokonaistarkastelua hankaloittaa tiedon puute ja epätasaisuus: esimerkiksi kustannustiedot eivät ole suoraan vertailtavissa, eikä henkilöstötietoja koota valtakunnallisesti tai alueellisesti. Palvelujen järjestämisen kokonaisuudesta tarvittaisiin lisää tietoa. Hieman yli puolet sekä Manner- että Itä-Suomen kunnista on tehnyt kulttuuritoimintaan tai - palveluihin liittyviä sopimuksia kolmannen sektorin kanssa. Palveluja on ostanut tai ulkoistanut yrityksille Manner-Suomen kunnista 37,6 prosenttia, mikä on vähemmän kuin Itä-Suomessa (43,2 %). Enemmistö kuntien kulttuuritoiminnan järjestämiseen myöntämien avustusten kokonaismäärästä suuntautuu kolmannelle sektorille sekä Manner- että Itä-Suomessa. Yrityksille myönnettyjen avustusten osuus on Manner-Suomessa (15,5 %) huomattavasti korkeampi kuin Itä-Suomessa (1,5 %). Sen sijaan muille toimijoille (esimerkiksi yksittäisille taiteilijoille) myönnettyjen avustusten osuus on Manner-Suomessa (7,2 %) huomattavasti matalampi kuin Itä-Suomessa (37,8 %). Kulttuuripalveluihin kuntien peruspalveluina liittyy tasa-arvo palvelujen saatavuudessa. Kunnat ovat resursoinnillaan pyrkineet tavoitteeseen. Vuonna 2013 Manner-Suomen vastaajakunnissa järjestettiin yli ja Itä-Suomen vastaajakunnissa noin kulttuuritapahtumaa, joista hieman alle puolet sai avustusta kunnalta. Kyselyyn vastanneiden kuntien kulttuuritoiminnasta valtaosa järjestetään keskustaajamissa sekä Manner- että Itä-Suomessa. Hoiva- ja hoitolaitoksissa järjestetään Manner- ja Itä-Suomen kuntien arvioiden mukaan noin kolmasosa monipuolisesta ikäihmisille suunnatusta kulttuuritoiminnasta. Toimenpide-ehdotukset Varmistetaan riittävät taloudelliset resurssit kuntien kulttuuritoiminnan järjestämiseen osana peruspalveluita ja selvitetään rahoituksen kannustavuuden ja siihen liittyvän, vertailukelpoisen tiedontuotannon kehittämismahdollisuudet. Suositellaan että kuntiin palkattaisiin vähintään yksi päätoiminen yleisen kulttuuritoiminnan työntekijä asukasta kohden. Käytännössä tehtävien hoitaminen edellyttää useimmiten myös pienemmissä, alle asukkaan kunnissa, vähintään 0,5 1,0 henkilötyövuotta kulttuuritoiminnan tehtävien hoitamiseen. 100 Aluehallintovirasto Peruspalvelujen tila 2013

2 Palvelutuotantojen vahvistamiseksi valtion tulisi parantaa edellytyksiä (lainsäädännölliset, verotukselliset, taloudelliset) kuntien ja kolmannen sektorin välisten, kuntien ja yritysten välisten sekä kuntien ja yksityisten toimijoiden välisten sopimusten tekemiseen. Kunnat sisällyttävät kulttuuritoiminnan kuntien hyvinvointikertomuksiin ja muuhun strategisen toiminnan tuloksellisuuden tarkasteluun. Niihin liittyen kehitetään erilaisia toimenpiteitä tasa-arvon lisäämiseen palvelujen saatavuudessa alueilla, jotka nykyisellään poikkeavat mahdollisuuksiltaan tarjota kulttuuritoimintaa ja kulttuuripalveluja. Vahvistetaan tietopohjaa kulttuuritoimintaan osallistumisen ja osallistumattomuuden mittaamiseksi. Täsmennetään tahot (kunnat, maakuntien liitot, Taiteen edistämiskeskuksen aluetoimipisteet, yliopistot, ammattikorkeakoulut, aluehallintovirastot, elinkeino-, liikenneja ympäristökeskukset), jotka vastaavat tiedon keräämisestä ja käsittelystä aluetasolla yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa. Selvitetään mahdollisuudet luoda valtakunnallinen kulttuuritoiminnan paikkatietojärjestelmä, joka hyödyttäisi myös alueellista kulttuurisuunnittelua. Alueilla sovitaan, kenen koordinoimana ja kenen toimesta (kunnat, maakuntien liitot, Taiteen edistämiskeskuksen aluetoimipisteet, yliopistot, ammattikorkeakoulut, aluehallintovirastot, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset) tietojen kerääminen toteutetaan. Arviointiasetelma Arviointikriteerit Arviointikysymykset Arviointimittarit Palvelutavoitteet Kunnan kulttuuripalvelujen tuottamiseen osoittamat resurssit Kunnan muille toimijoille osoittamat resurssit kulttuuripalvelujen tuottamiseen Kuinka paljon kunta käyttää resursseja kulttuuritoiminnan järjestämiseen? Kuinka paljon kunta käyttää varoja kulttuuritoiminnan järjestämiseen kunnan oman toiminnan lisäksi? Yleisen kulttuuritoiminnan sekä museo-, teatteri- ja musiikkitoiminnan kustannukset ( /asukas) Monipuoliset kulttuuripalvelut kunnan asukkaiden saavutettavissa Kunnan yleisessä kulttuuritoiminnassa työskentelevä henkilöstö Kunnan tekemät sopimukset Monipuoliset kulttuuripalvelut Kunnan myöntämät avustukset kunnan asukkaiden saavutettavissa Kunnassa olevien Mitä toimintaa kunta kulttuuripalvelujen saatavuus ja resursoinnillaan saa saavutettavuus aikaiseksi? Kulttuuritapahtumien määrä Ikääntyneille suunnattu toiminta Palvelujen läheisyys ja osallistuminen Kulttuuripalvelujen tuottajien monipuolisen toiminnan mahdollistaminen Monipuoliset kulttuuripalvelut kunnan asukkaiden saavutettavissa Tasa-arvo palvelujen saatavuudessa 101

3 Johdanto Lainsäädännöllinen tausta Kunnalliset kulttuuripalvelut ovat merkittävä osa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelutarjontaa. Arviointikohteena oli kuntien kulttuuripalvelujen tuottaminen sekä kunnan ja ulkopuolisten kulttuuripalvelujen tuottajien välinen yhteistyö Itä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) alueella. Virasto toimii Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa. Arviointi koskee alueen kuntien kulttuuritoimintaan kuuluvina yleistä kulttuuritoimintaa sekä taide- ja kulttuurilaitoksia. Lain kuntien kulttuuritoiminnasta (728/1992) mukaan kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan taiteen harjoittamista ja harrastamista, taidepalvelusten tarjontaa ja käyttöä, kotiseututyötä sekä paikallisen kulttuuriperinteen vaalimista ja edistämistä. Museolaki (729/1992) sekä teatteri- ja orkesterilaki (730/1992) määrittelevät taide- ja kulttuurilaitosten oikeutta valtionosuuteen. Myös kansalaisopistoilla, kirjastoilla ja taiteen perusopetuksella on tärkeä merkitys kulttuuripalveluina. Tässä arviointikohteessa niitä ei kuitenkaan tarkastella: kirjastotoimi on omana kohteenaan ja taiteen perusopetuksesta on toteutettu erillinen arvio vuodelta 2012 (julkaistu 2014). Arviointiaineistot ja -menetelmät Arviointikriteerejä ovat kunnan kulttuuripalvelujen tuottamiseen osoittamat resurssit, kunnan kulttuuripalvelujen tuottamiseen muille toimijoille osoittamat resurssit sekä kunnassa olevien kulttuuripalvelujen saatavuus ja saavutettavuus. Arvioinnissa Itä-Suomen tilannetta tarkastellaan suhteessa valtakunnalliseen tilanteeseen. Alueen sisällä vertailevaa tarkastelua tehdään maakuntien välillä. Arviointiaineistoina käytettiin Tilastokeskuksen kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta -tilastoa, joka kattaa koko maan mukaan lukien Ahvenanmaan, sekä Manner-Suomen (ilman Ahvenanmaata) kuntien kulttuurivastaaville lähetettyä kyselyä, johon mennessä heistä vastasi 70,7 prosenttia. Itä-Suomessa vastausprosentti oli aluehallintovirastojen alueista korkein (78,7 %). Pienten, alle asukkaan kuntien osuus vastaajista oli suurempi Manner-Suomessa (39,7 %) kuin Itä-Suomessa (30,4 %). Kyselyn tulokset tarjoavat vähintään suuntaa-antavaa tietoa kuntien kulttuuritoiminnasta ja -palveluista. Tilasto- ja kyselyaineistojen lisäksi arvioinnin pohjana käytettiin aiempaa tutkimusta. Kunta vastaa kulttuurin peruspalveluista alueellaan. Kuntien kulttuuritoiminta perustuu pääasiassa kunnan itse tuottamiin kulttuuripalveluihin, mutta kunnan oman palvelutuotannon rinnalle on noussut uusia, toisaalta markkinoihin ja kilpailuun ja toisaalta kumppanuuksiin ja verkostoihin pohjautuvia malleja. Kuntien tavat järjestää kulttuuritoimintaa ja kulttuuripalveluja ovat siis moninaiset: palveluja tuotetaan itse, järjestetään yhteistyössä muiden kanssa ja/tai hankitaan ostopalveluina. Yhteistyön tarve on korostunut kuntatalouksien kiristyessä. Tämän arvioinnin erityiskysymyksinä ovat kolmannen sektorin rooli kulttuuripalvelujen tuottajana kunnissa sekä ikäihmisille tarjottavien peruspalvelujen alueellinen saatavuus. Kulttuuripalvelujen järjestäminen Kunnalla on kulttuuritoiminnan järjestämisvastuu. Kulttuuripalvelut ovat peruspalveluja, joita kunnat voivat toteuttaa parhaaksi näkemällään tavalla ja laajuudella. Kulttuuripalvelujen järjestämisen mallit ja lähtökohdat palvelujen tuottamiseen ovat kunnissa hyvin erilaiset. Siten 102 Aluehallintovirasto Peruspalvelujen tila 2013

4 myös kulttuuritoiminnan sisällöt vaihtelevat kunnittain huomattavasti. Hyvin erilaisin hallinto- ja palvelutuotantomallein sekä rahoitusjärjestelyin toteutetun kulttuuritoiminnan ja kulttuuripalvelujen arviointi on haastavampaa kuin monilla muilla kunnan sektoreilla: tuloksiin liitettävät mittarit eivät ole yksiselitteisiä ja valtakunnallista vertailutietoa kuntien kulttuuritoiminnasta on niukasti. Tiedonkeruun haasteet korostuvat etenkin kuntien muutostilanteissa. Kunnallinen kulttuurihallinto on 2010-luvulla monimuotoistunut. Vuonna 2003 toteutetun Kuntaliiton selvityksen mukaan erillinen kulttuurilautakunta oli lähes neljäsosassa kuntia; vuonna 2011 se oli enää vajaassa kymmenesosassa Kankaan ja Ruokolaisen tutkimista 78 kunnasta. Sen sijaan yhdistelmälautakuntana sivistyslautakuntia oli perustettu yli puoleen tutkimuskunnista. Tämän arvioinnin mukaan yli puolessa kunnista sekä Manner-Suomessa (56,5 %) että Itä- Suomessa (66,7 %) kulttuuripalvelujen tuottaminen ja järjestäminen oli vuonna 2013 sivistyslautakunnan (yhdistelmälautakunnan) alaisuudessa. Sen jälkeen suosituimpia olivat muut lautakuntaratkaisut: vapaa-aikalautakunta (Manner-Suomi 15 % ja Itä-Suomi 19,4 %), kulttuurilautakunta (tai yhdistelmä kirjasto/liikunta/nuoriso) (20,6 % ja 5,6 %) ja muut hallintoratkaisut (7,9 % ja 8,3 %). Muita hallintoratkaisuja olivat Itä-Suomessa aikuisväestön lautakunta, Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunta sekä kasvatus- ja opetuslautakunta. Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten osuus koko väestöstä on kasvussa: vuonna 2030 yli 65-vuotiaita on Tilastokeskuksen ennusteen mukaan 24,4 prosenttia ja yli 75-vuotiaita 12,9 prosenttia suomalaisista. Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella ikääntyneiden osuus on hieman suurempi: yli 65-vuotiaiden osuus vuonna 2030 on ennusteen mukaan 31,8 prosenttia ja yli 75-vuotiaiden osuus 17,6 prosenttia alueen asukkaista. Väestön rakenne vaikuttaa myös kulttuuripalvelutarjontaan. Ikäihmisille suunnattuja kulttuuripalveluja on pyritty lisäämään sekä kuntien perustoimintana että hankkeiden avulla. Taide- ja kulttuuritoiminnalla on todettu lukuisia hyvinvointia lisääviä vaikutuksia: taideja kulttuuriharrastaminen edistää terveyttä, ehkäisee dementoitumista, lievittää kiputuntemuksia sekä ennustaa pidempää elinikää. Ikääntyvien ja ikääntyneiden mielestä kulttuuritoiminta lisää hyvinvointia ja elämän mielekkääksi kokemista, ja esimerkiksi osallistuminen kulttuuritilaisuuksiin ja tapahtumiin tarjoaa piristävää ajanvietettä ja arjesta irtautumisen mahdollisuuksia. Kunnissa kulttuuripalveluilla on yhä kasvava merkitys hyvinvoinnin edistäjänä. Kulttuurin hyvinvointipalveluista puhutaan myös kun tavoitellaan esimerkiksi ikäihmisten kotona asumisen tukemista. Lähitulevaisuuden näkymät Hallitusohjelman mukaan toteutetaan laaja kuntauudistus, jonka osana myös kuntien kulttuuripalvelujen asemaa arvioidaan uudelleen. Kansalaisten käsityksiä kulttuuripalveluista ja kuntahallinnosta selvityksessä kolme vastaajaa neljästä piti kulttuuria kansalaisen peruspalveluna. Vajaa puolet vastaajista (41 %) katsoi, että kuntahallinto turvaa kansalaisten peruspalvelut. Valtiovarainministeriön syksyllä 2013 toteuttamassa kyselyssä kuntalaisilla, kunnan viranhaltijoilla ja kuntapäättäjillä oli mahdollisuus kertoa mielipiteensä kuntien tehtävien uudistamisesta. Vastaajista noin kolmasosa vähentäisi ensisijaisesti opetus- ja sivistystoimesta ja noin viidesosa erityisesti kulttuuri- ja liikuntapalveluista. Kuitenkin vastauksissa katsottiin, että peruspalveluiden osalta vastuun palvelujen järjestämisestä ja tuottamisesta tulee olla julkisella hallinnolla. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisussa 80 prosenttia vastanneista/ haastatelluista piti kulttuuri- ja liikuntatoimintojen järjestämistä kuntien tehtävänä. 103

5 Hyvinvointikertomus on hyvinvointipolitiikan suunnittelun, arvioinnin ja raportoinnin työväline kunnissa ja alueilla. Taide ja kulttuuri mainittiin hyvinvointikertomuksessa muiden osioiden yhteydessä useammin Manner-Suomessa (60,3 %) kuin Itä-Suomessa (54,1 %). Oma osionsa taide- ja kulttuuripalveluille oli noin kymmenesosassa sekä Manner-Suomen (8,9 %) että Itä- Suomen (8,1 %) vastaajakuntia. Noin kolmasosa Manner-Suomen kunnista (30,8 %) ei maininnut lainkaan taidetta ja kulttuuria kunnan hyvinvointikertomuksessa. Itä-Suomessa näiden kuntien osuus oli hieman korkeampi (37,8 %). Kuinka paljon kunta käyttää resursseja kulttuuritoiminnan järjestämiseen? Itä-Suomen kuntien käyttötalouden kustannuksista yleisen kulttuuritoiminnan osuus on valtakunnallista tasoa matalampi. Kulttuuritoiminnan kustannukset Kuntien kustannustietoja kootaan Tilastokeskuksen Kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta -tilastoon. Kuntien kirjaustapojen vaihtelusta johtuen kustannustiedot ovat jossain määrin puutteellisia. Ongelma on myös se, että kulttuurin kustannuksia kirjataan eri kustannusluokkiin. Näin ollen tiedot eivät anna kokonaiskuvaa kuntien kulttuuritoiminnan laajuudesta, vaikuttavuudesta tai toiminnallisesta tehokkuudesta: korkeat kustannukset eivät suoraan merkitse hyvää palvelutasoa tai toisaalta huonoa taloudenpitoa. Kuntien erot vaikuttavat kulttuuritoiminnasta aiheutuviin kustannuksiin: esimerkiksi kaksikielisyys lisää palvelujen tarvetta ja siten kustannuksia. Myös erilaiset käytännöt kustannusten kirjaamisessa vaikuttavat lukujen taustalla. Kulttuuritoiminnan osuus kuntien taloudesta on pieni: yleisen kulttuuritoiminnan osuus kuntien käyttötalouden käyttökustannuksista vuonna 2012 oli koko maassa 0,35 prosenttia ja Itä-Suomessa 0,23 prosenttia. Osuus on laskenut vuodesta 2006 lähtien sekä valtakunnallisesti että Itä- Suomessa. Myös museoiden, teattereiden ja orkestereiden osuus kuntien käyttötalouden käyttökustannuksista on laskenut vuodesta 2006 vuoteen 2012 sekä valtakunnallisesti että Itä- Suomessa. Museoiden, teattereiden ja orkestereiden osuus kuntien käyttötalouden käyttökustannuksista vuonna 2012 oli koko maassa 0,76 prosenttia ja Itä-Suomessa 0,69 prosenttia. (Taulukko 24) Tämän raportin aineistona käytettävään Tilastokeskuksen yleisen kulttuuritoiminnan luokkaan kuuluvat muu kunnan järjestämä kulttuuritoiminta, jonka tarkoituksena on kulttuuriharrastusten ja -palvelujen tarjonta ja tukeminen, yleiseen kulttuuritoimeen luettavan henkilöstön palkkauksesta ym. aiheutuvat menot ja tulot sekä kulttuurikeskusten toiminnasta aiheutuvat menot ja tulot sekä kaikki kulttuuritoimen ja muiden hallintokuntien kulttuuritapahtumille sekä kulttuuritoiminnalle myönnetyt avustukset lukuun ottamatta museo- ja näyttelytoiminnan, teatteri-, tanssi ja sirkustoiminnan sekä musiikkitoiminnan avustuksia, joiden kustannukset on kirjattu omiin tehtäväluokkiinsa. 104 Aluehallintovirasto Peruspalvelujen tila 2013

6 TAULUKKO 24. Yleisen kulttuuritoiminnan sekä museoiden, teattereiden ja orkestereiden käyttökustannusten osuus Itä-Suomessa ja koko maassa vuosina Yleisen kulttuuritoiminnan käyttökustannukset kunnissa Museoiden, teattereiden ja orkesterien käyttökustannukset kunnissa Osuus käyttötalouden käyttökustannuksista kunnissa yhteensä, % Vuosi Koko maa 0,43 0,41 0,41 0,39 0,40 0,39 0,35 Etelä-Savo 0,34 0,30 0,31 0,34 0,31 0,33 0,29 Pohjois-Karjala 0,20 0,19 0,17 0,21 0,23 0,21 0,21 Pohjois-Savo 0,36 0,30 0,28 0,27 0,27 0,26 0,22 Itä-Suomen AVI 0,31 0,27 0,26 0,27 0,27 0,26 0,23 Koko maa 0,81 0,78 0,77 0,79 0,79 0,79 0,76 Etelä-Savo 0,63 0,59 0,55 0,53 0,52 0,51 0,52 Pohjois-Karjala 0,61 0,59 0,55 0,54 0,55 0,54 0,54 Pohjois-Savo 0,93 0,94 0,92 0,88 0,89 0,93 0,89 Itä-Suomen AVI 0,75 0,75 0,71 0,69 0,69 0,70 0,69 Lähde: Tilastokeskus: Kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta -tilasto. Yleisen kulttuuritoiminnan nettokustannukset vaihtelivat valtakunnallisesti vuonna 2009 välillä 2 70 euroa/asukas ja vuonna 2012 välillä euroa/asukas. Nettokustannusten vaihteluväli kasvoi myös Itä-Suomen kunnissa: vaihteluväli oli euroa/asukas vuonna 2009 ja 2 60 euroa/asukas vuonna Vuonna 2009 hieman yli puolet (54,6 %) suomalaisista asui kunnassa, jossa yleisen kulttuuritoiminnan nettokustannukset olivat 16 euroa/asukas tai enemmän. Itä-Suomen alueella näissä kunnissa asuvien osuus oli matalampi (45,1 %). Vuonna 2012 korkeimpien nettokustannusten kunnissa asuvien osuus oli laskenut sekä valtakunnallisesti että Itä-Suomessa. Osaltaan taustalla vaikuttanevat kuntaliitokset. (Taulukko 25) TAULUKKO 25. Yleisen kulttuuritoiminnan asukaskohtaiset nettokustannukset Itä-Suomessa ja koko maassa vuosina 2009 ja Kuntien asukasmäärä koko asukasmäärästä, % Yleisen kulttuuritoiminnan Itä-Suomen AVI Koko maa Itä-Suomen AVI Koko maa nettokustannukset, /asukas 2 tai vähemmän/asukas* 7,1 4,4 4,1 3,8 3-5 /asukas 8,7 6,3 5,1 5, /asukas 39,1 34,7 58,9 37,4 16 tai yli/asukas 45,1 54,6 31,9 53,6 Yhteensä 100 (n= ) 100 (n= ) 100 (n= ) 100 (n= ) * Sisältää myös kunnat, joista tieto puuttuu tai on pienempi kuin puolet käytetystä yksiköstä. Lähteet: Kangas & Kivistö 2011, Tilastokeskus: Kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta -tilasto. 105

7 Vuosina koko Suomessa yleisen kulttuuritoiminnan asukaskohtaisten nettokustannusten keskiarvo kasvoi 18 eurosta 23 euroon. Vuonna 2012 keskiarvo oli valtakunnallisesti 22 euroa/asukas ja Itä-Suomessa 15 euroa/asukas. Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella keskiarvo oli kaikkina tarkasteluvuosina valtakunnallista matalampi. (Taulukko 26) TAULUKKO 26. Yleisen kulttuuritoiminnan asukaskohtaiset nettokustannukset Itä-Suomessa ja koko maassa keskimäärin vuosina Yleisen kulttuuritoiminnan nettokustannusten keskiarvo* ( /asukas) Vuosi Koko maa Etelä-Savo Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Itä-Suomen AVI Lähde: Tilastokeskus. *Alueen yleisen kulttuuritoiminnan käyttökustannukset - käyttötuotot / koko alueen asukasluku Yleisen kulttuuritoiminnan lisäksi Tilastokeskuksen Kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta -tilastossa eritellään kunnan järjestämä museo- ja näyttelytoiminta, teatteri-, tanssi ja sirkustoiminta sekä musiikkitoiminta, vastaavan toiminnan tukeminen sekä kunnan alojen toimintaan myöntämät avustukset yhteisöille, yhdistyksille ja yksittäisille taiteilijoille. Näyttelytoimintaan luetaan taidenäyttelyt sekä yleisemmin kulttuurialaan kuuluvat näyttelyt. Musiikkitoiminta sisältää mm. orkesteri- ja bänditoiminnan, oopperatoiminnan, kuorot sekä esitysten järjestämisen. Yhteenlasketut yleisen kulttuuritoiminnan sekä museoiden, teattereiden ja musiikkitoiminnan asukaskohtaiset nettokustannukset vuosina 2009 ja 2012 olivat sekä valtakunnallisesti että Itä- Suomessa korkeimpia pääosin asukasluvultaan suurissa kunnissa, joissa toimi lukuisia valtionosuutta saavia taide- ja kulttuurilaitoksia. Itä-Suomessa yhteenlasketut kustannukset olivat kuitenkin korkeat myös esimerkiksi asukkaan Nurmeksessa. Yhteenlasketut yleisen kulttuuritoiminnan sekä museoiden, teattereiden ja orkestereiden nettokustannukset vaihtelivat valtakunnallisesti vuonna 2009 välillä euroa/asukas ja vuonna 2012 välillä euroa/asukas. Itä-Suomen kunnissa vaihteluväli oli euroa/asukas vuonna 2009 ja euroa/asukas vuonna Ääripäiden erot ovat kasvaneet sekä valtakunnallisesti että Itä- Suomessa. Vuonna 2012 yhteenlasketut asukaskohtaiset nettokustannukset olivat vuoteen 2009 verrattuna hieman nousseet Itä-Suomen aluehallintoviraston alueella. (Kuviot 36 ja 37) 106 Aluehallintovirasto Peruspalvelujen tila 2013

8 KUVIO 37. Yleisen kulttuuritoiminnan, museo- ja näyttelytoiminnan, teatteri-, tanssi ja sirkustoiminnan sekä musiikkitoiminnan yhteenlasketut nettokustannukset Itä-Suomen kunnissa vuonna

9 KUVIO 38. Yleisen kulttuuritoiminnan, museo- ja näyttelytoiminnan, teatteri-, tanssi ja sirkustoiminnan sekä musiikkitoiminnan yhteenlasketut nettokustannukset Itä-Suomen kunnissa vuonna Aluehallintovirasto Peruspalvelujen tila 2013

10 Kunnan yleisessä kulttuuritoiminnassa työskentelevä henkilöstö Henkilöstömääriin kuntien kulttuuritoiminnassa ja -palveluissa vaikuttaa merkittävästi palvelujen järjestämisen tapa. Yleisen kulttuuritoiminnan virkoja yhdistettiin ja vähennettiin kunnissa etenkin 1990-luvulla. Myös kuntaliitokset ovat aiheuttaneet muutoksia kuntien kulttuurialan henkilöstömäärissä. Vuonna 2013 Manner-Suomessa yleiseen kulttuuritoimintaan käytetty työpanos oli yksi henkilötyövuosi tai enemmän yli puolessa kunnista (53,6 %). Itä-Suomen kunnissa luku oli huomattavasti korkeampi (70,2 %). Vuonna 2013 henkilötyövuosien lukumäärä oli sekä Manner- että Itä-Suomessa korkein asukasluvultaan suurissa, kaupunkimaisissa kunnissa (taulukko 27). TAULUKKO 27. Yleiseen kulttuuritoimintaan käytetty työpanos erikokoisissa kunnissa Itä-Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna Vuosi 2013 Henkilötyöv uodet Itä- Suomen AVI Manner- Suomi Itä- Suomen AVI Asukasluku Alle ja yli Manner- Suomi Itä- Suomen AVI Manner- Suomi Itä- Suomen AVI Manner- Suomi Itä- Suomen AVI Manner- Suomi Alle 0,2 30,8 % 33,3 % 8,3 % 7,7 % 0,0 % 1,8 % 0,0 % 0,0 % 13,5 % 16,3 % 0,2-0,9 30,8 % 46,4 % 16,7 % 32,7 % 0,0 % 18,2 % 0,0 % 0,0 % 16,2 % 30,1 % 1-1,9 38,5 % 16,7 % 50,0 % 44,2 % 33,3 % 23,6 % 33,3 % 0,0 % 40,5 % 24,4 % 2-4,9 0,0 % 1,2 % 8,3 % 13,5 % 33,3 % 38,2 % 33,3 % 33,3 % 13,5 % 16,7 % 5 tai yli 0,0 % 2,4 % 16,7 % 1,9 % 33,3 % 18,2 % 33,3 % 66,7 % 16,2 % 12,4 % Yhteensä 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % Lähde: Kysely kunnille. Kyselyyn vastasi 78,7 % (37 kpl) Itä-Suomen AVI-alueen ja 70,7 % (215 kpl) Manner-Suomen kunnista. Yhteensä Kuntien arviot yleisessä kulttuuritoiminnassa työskentelevien henkilöiden lukumäärästä vaihtelivat huomattavasti. Päätoimisten, toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa työskentelevien lukumäärä oli suurin asukasluvultaan suurimmissa vastaajakunnissa. Yksinomaan kulttuuriin liittyviä nimikkeitä (kulttuurijohtaja, -sihteeri, -koordinaattori, -ohjaaja ja -suunnittelija) käytettiin yli kolmasosassa Manner-Suomen kunnista ja lähes puolessa Itä-Suomen kunnista. Sekä Manner-Suomessa (35,1 %) että Itä-Suomessa (47,2 %) yleisimpiä kulttuurista vastaavan henkilöstön nimikkeitä olivat kulttuurijohtaja sekä kulttuurisihteeri, -koordinaattori, -ohjaaja ja -suunnittelija. Niiden lisäksi Itä-Suomessa kulttuuriasioista vastaavia olivat kirjastoalan henkilöstö (kuten kirjastonjohtaja, -hoitaja tai -vastaava tai kirjaston ja muun alan yhdistelmänimike) (19,4 %), vapaa-aikajohtaja/-sihteeri (13,9 %), sekä sivistystoimen henkilöstö (sivistysjohtaja tai rehtori) (8,3 %). Muita nimikkeitä (11,1 %) Itä-Suomen kunnissa olivat nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja/-ohjaaja, matkailu- ja kulttuurisihteeri sekä kulttuurivastaava. Kuinka paljon kunta käyttää resursseja kulttuuritoiminnan järjestämiseen kunnan oman toiminnan lisäksi? Enemmistö kuntien kulttuuritoiminnan järjestämiseen myöntämien avustusten kokonaismäärästä suuntautuu kolmannelle sektorille sekä Manner- että Itä-Suomessa. Itä-Suomessa avustuksia myönnetään muille toimijoille (esimerkiksi yksittäisille taiteilijoille) selvästi muuta maata enemmän. 109

11 Kunnilla on vastuu kulttuuripalvelujen järjestämisestä. Kunnan lisäksi muilla toimijoilla voi olla rooli kulttuurin palvelutuotannossa: oman tuotannon lisäksi kunta voi hankkia kulttuuripalveluja yksityisiltä palvelutuottajilta tai toiselta kunnalta sekä toteuttaa yhteistyö- ja ostopalvelutuotantoa kolmannen sektorin kautta. Kulttuurialan kolmas sektori käsittää laajan joukon erilaisia yhdistystai säätiöpohjaisia toimijoita harrastusyhteisöistä erittäin ammattimaista toimintaa harjoittaviin suuriin organisaatioihin. Yksiselitteisen kuvan saaminen kulttuurin kolmannen sektorin laajuudesta on haastavaa: kulttuurialalla ei esimerkiksi ole koko kulttuurin kolmatta sektoria kattavaa kattojärjestöä liikunta- ja nuorisoalojen tapaan. Sekä Manner- että Itä-Suomessa kolmannen sektorin osuus kulttuuritoiminnan järjestämisen ja tuottamisen menoista oli vastaajien arvioiden mukaan noin neljäsosa ja yritysten noin kymmenesosa. Muiden toimijoiden (kuten taiteilijoiden ja muiden yksityishenkilöiden, seurakuntien, oppilaitosten ja muiden kuntien) osuus oli sekä Manner-Suomen että Itä-Suomen kunnissa noin kymmenesosa (kuvio 39). KUVIO 39. Arvio toimijoiden osuuksista kunnan kulttuuritoiminnassa Itä-Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna Yli puolet sekä Manner-Suomen (53,8 %) että Itä-Suomen (56,8 %) kunnista oli tehnyt kulttuuritoimintaan tai -palveluihin liittyviä sopimuksia kolmannen sektorin kanssa. Palveluja oli ostanut tai ulkoistanut yrityksille Manner-Suomessa 37,6 prosenttia kunnista, mikä oli vähemmän kuin Itä-Suomessa (43,2 %). Valtaosa kuntien sopimuksista sekä ostetuista palveluista liittyi tapahtumien ja esiintymisten tuotantoon. Itä-Suomessa Pertunmaan ja Kontiolahden kunnat ostivat yritystoimijoilta myös laajemmin kunnan kulttuuripalveluja. Kuntien arviot kolmannen sektorin ja yritysten rooleista kunnan kulttuuritoiminnan ja kulttuuripalvelujen tuottamisessa olivat samansuuntaisia Manner-Suomessa ja Itä-Suomessa. Kolmannen sektorin roolin arvioitiin olevan useimmissa kunnissa kunnallisia toimintoja vahvistava tai täydentävä. Yritysten rooli arvioitiin kolmatta sektoria useammin kunnallisia toimintoja korvaavaksi (kuvio 40). 110 Aluehallintovirasto Peruspalvelujen tila 2013

12 Lähde: peruspalvelukysely kunnille KUVIO 40. Kolmannen sektorin ja yritysten rooli kunnan kulttuuritoiminnan ja kulttuuripalvelujen tuottamisessa kuntien arvion mukaan Itä-Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna Kyselyyn vastanneiden kuntien arviot kunnan kulttuuritoiminnan järjestämiseen myöntämien avustusten kokonaismäärästä (pois lukien valtionosuutta saavat museot, teatterit ja orkesterit) vaihtelivat huomattavasti. Avustusten kokonaismäärästä valtaosa (77,3 %) suuntautui Manner- Suomessa kolmannelle sektorille. Itä-Suomessa kolmannen sektorin avustusten osuus oli matalampi (60,7 %). Yrityksille myönnettyjen avustusten osuus oli Manner-Suomessa (15,5 %) huomattavasti korkeampi kuin Itä-Suomessa (1,5 %). Sen sijaan muille toimijoille (esimerkiksi yksittäisille taiteilijoille) myönnettyjen avustusten osuus oli Manner-Suomessa (7,2 %) huomattavasti matalampi kuin Itä-Suomessa (37,8 %). (Kuvio 41). Viisi eniten avustuksia saanutta toimijaa sai kolme neljäsosaa Itä-Suomen vastaajakuntien kulttuuritoiminnan järjestämiseen kokonaisuudessaan myöntämistä avustuksista. Osuus oli korkeampi kuin Manner-Suomen 111

13 kunnissa keskimäärin (48,5 %). Viisi suurinta avustuksensaajaa toimivat sekä Manner- että Itä- Suomessa useimmiten musiikin, perinne- ja kotiseututyön ja näyttämötaiteen aloilla. Lähde: Peruspalvelukysely kunnille KUVIO 41. Kuntien kulttuuritoiminnan edistämiseen myöntämien avustusten jakautuminen Itä-Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna Mitä toimintaa kunta resursoinnillaan saa aikaiseksi? Alle puolet Itä-Suomen kunnissa järjestetyistä kulttuuritapahtumista sai avustusta kunnalta. Kyselyyn vastanneiden kuntien kulttuuritoiminnasta valtaosa järjestetään keskustaajamissa. Kulttuuripalvelut kunnissa ovat hyvin monimuotoisia: kunnalliseen kulttuuritoimintaan kuuluvat yleisen kulttuuritoiminnan lisäksi kirjastot, museot, teatterit, orkesterit ja taideoppilaitokset. Tässä arvioinnissa tarkastellaan kulttuuritapahtumia, joita ovat esimerkiksi festivaalit, kaupunkitapahtumat ja kulttuurijuhlat. Kulttuuritapahtumaksi ei lueta taide- ja kulttuurilaitosten, kirjastojen, kulttuuritalojen ja kulttuurikeskusten sekä taideoppilaitosten normaaliin kausiohjelmaan sisältyviä esityksiä, näyttelyjä, konsertteja tai kurssi- ja opetustoimintaa. Kulttuuritapahtumien määrä Kulttuuritapahtumalla tarkoitetaan tässä arvioinnissa sellaista yleisötapahtumaa tai -tilaisuutta, jonka sisältö perustuu pääosin taiteeseen tai kulttuuriin. Kaikkien kuntien kulttuuritapahtumien määriä ei tilastoida valtakunnallisesti. Kyselyyn vastanneiden Itä-Suomen kuntien arviot kunnassa järjestettyjen kulttuuritapahtumien kokonaismäärästä vaihtelivat muutamista tapahtumista yli tuhanteen. Kulttuuritapahtumien kokonaismäärä oli korkein asukasluvultaan suurissa, kaupunkimaisissa kunnissa. Vastanneissa Itä- Suomen kunnissa järjestettiin vuonna 2013 keskimäärin noin 130 kulttuuritapahtumaa. Kaikkiaan Itä-Suomen vastaajakunnissa järjestettiin noin kulttuuritapahtumaa. Niistä kunnilta 112 Aluehallintovirasto Peruspalvelujen tila 2013

14 avustusta sai alle puolet (42,1 %). Osuus oli hivenen matalampi kuin Manner-Suomessa keskimäärin (42,8 %). Ikääntyneille suunnattu toiminta Vastanneiden kuntien arviot ikääntyneille suunnatun kulttuuritoiminnan määristä vaihtelivat huomattavasti. Osassa kunnista ikääntyneille suunnattu kulttuuritoiminta luettiin yleisesti kunnan kulttuuritoiminnan piiriin. Osassa kunnista ikäihmisille suunnattu kulttuuritoiminta nähtiin lisäksi omana erillisenä kokonaisuutenaan. Näissä kunnissa vuotiaille suunnatun kulttuuritoiminnan osuus oli korkeampi kuin yli 75-vuotiaille suunnatun toiminnan osuus. Ikäihmisille suunnattu kulttuuritoiminta oli hyvin monimuotoista. Sekä Manner- että Itä-Suomessa yleisimpiä olivat taiteen ja kulttuurin harrastus- ja opetustoiminta, konsertit ja musiikkitapahtumat sekä muut tapahtumat ja juhlat. Ikäihmisille suunnattu toiminta piti sisällään myös esimerkiksi teatteriesityksiä ja näytelmiä, matkoja ja retkiä kulttuurikohteisiin ja -tapahtumiin, museo- ja näyttelytoimintaa sekä elokuvatarjontaa. Ikäihmisille tarjotun kulttuuritoiminnan järjestäjiin ja rahoittajiin kuului kunnan lisäksi esimerkiksi yhdistyksiä, kansalaisopistoja, kirjastoja, palvelutaloja, seurakuntia sekä yksityisiä toimijoita. Kyselyyn vastanneiden Manner-Suomen ja Itä-Suomen kuntien arvioiden mukaan ikäihmisille tarkoitetusta kunnan kulttuuritoiminnasta keskimäärin noin kolme neljäsosaa järjestettiin kunnan keskustaajamassa tai -taajamissa. Noin kolmasosa Itä-Suomen vastaajista arvioi, että kaikki ikäihmisille suunnattu kulttuuritarjonta järjestettiin keskustaajamassa. Hoiva- ja hoitolaitoksissa järjestettiin Manner-Suomen ja Itä-Suomen kuntien arvioiden mukaan noin kolmasosa ikäihmisille suunnatusta kulttuuritoiminnasta. (Kuvio 42.) Lähde: Peruspalvelukysely KUVIO 42. Ikäihmisille tarkoitetun kulttuuritoiminnan sijainti Itä-Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna

15 Palvelujen läheisyys ja osallistuminen Kulttuuriosallistumisen suurimmiksi esteiksi on tutkimuksissa todettu palvelujen sijainti, kiinnostamaton sisältö sekä käyttäjän kannalta haastavat aukioloajat ja hinta. Kulttuurilaitosten kävijäosuudet on todettu suuremmiksi kaupungeissa kuin taajaan asutuissa tai maaseutumaisissa kunnissa. Suomen Kulttuurirahaston tutkimukseen vastanneista vajaa kolmasosa katsoi liian pitkien matkojen estävän osallistumista kulttuuripalveluihin. Jo yli kolmen kilometrin etäisyydellä kaupungin keskuksesta asumisen on tutkittu vähentävän kulttuuritilaisuuksissa käymistä. Pitkät välimatkat myös lisäävät kulttuuripalvelujen kustannuksia. Kuntien kohdalla yli 50 kilometrin etäisyyden lähimmästä suuresta kaupungista on todettu pakottavan kuntia kulttuuripalvelutarjonnan omavaraisuuteen ja palvelumuotojen lisäämiseen. Valtaosa Manner-Suomen (72 %) ja Itä-Suomen (78,3 %) kuntien kulttuuritoiminnasta järjestetään kuntien keskustaajamissa. Kolmannen sektorin järjestämän toiminnan osuus keskustaajamien kulttuuritoiminnasta oli lähes yhtä suuri Manner-Suomessa ja Itä-Suomessa. (Kuvio 43) Lähde: Peruspalvelukysely kunnille KUVIO 43. Kunnassa järjestetty kulttuuritoiminta: sijainti ja kolmannen sektorin järjestämän toiminnan osuus Itä-Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna Paitsi palvelujen sijainti, kulttuurin kulutukseen vaikuttavat henkilön sukupuoli, tulot, koulutus ja asuinpaikka. Naiset ovat tutkimusten mukaan lähes kaikilla taiteen ja kulttuurin osa-alueilla miehiä kiinnostuneempia, osallistuvampia ja harrastavampia. Naiset sekä harrastavat kulttuuria että käyvät kulttuuritilaisuuksissa miehiä enemmän. Kulttuurin aktiivisiin suurkuluttajiin kuuluu keskimääräistä enemmän pääkaupunkiseudulla asuvia naisia. Passiivisissa kulttuurin kuluttajissa taas on keskimääräistä enemmän miehiä ja muissa kuin kaupunkimaisissa kunnissa asuvia. Myös ikäryhmien välillä on eroja: ns. korkeakulttuuritapahtumiin (mm. taidenäyttelyihin, teatteriin ja klassisen musiikin konsertteihin) ikääntyneemmät ryhmät osallistuivat nuorimpia ryhmiä aktiivisemmin. Yli 65-vuotiaiden osuus etenkin klassisen musiikin tilaisuuksissa on muita 114 Aluehallintovirasto Peruspalvelujen tila 2013

16 ikäryhmiä korkeampi. Kaikkiaan 50 vuotta täyttäneen väestön kulttuuriosallistuminen on jopa aktiivisempaa kuin aikuisväestön kokonaisuudessaan. Palvelujen hinta, sijainti ja ajallinen saatavuus on todettu kulttuuripalvelujen käyttöä selittäviksi tekijöiksi. Arviointiryhmä: Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, OKM, puhelin , kirsi.kaunisharju(at)minedu.fi Projektitutkija Vappu Renko, Jyväskylän yliopisto, vappu.m.renko(at)jyu.fi Projektitutkija Sari-Minna Havimäki, Jyväskylän yliopisto, puhelin , sariminna.havimaki(at)jyu.fi Professori Anita Kangas, Jyväskylän yliopisto, puhelin , anita.h.k.kangas(at)jyu.fi Tietolähteet: Laki kuntien kulttuuritoiminnasta (728/1992) Museolaki (729/1992) Teatteri- ja orkesterilaki (730/1992) Kysely Manner-Suomen kunnille: kuntien kulttuuripalvelujen tuottaminen sekä kunnan ja ulkopuolisten kulttuuripalvelujen tuottajien välinen yhteistyö Vastausaika joulukuu 2013 tammikuu 2014, vastausprosentti 70,7 % (215 kuntaa). Opetus- ja kulttuuriministeriö. Avustukset valtakunnallisille taide- ja kulttuuritapahtumille. Tilastokeskus: Kuntien ja kuntayhtymien talous ja toiminta -tilasto Tilastokeskus: Väestöennuste iän ja sukupuolen mukaan Diges ry (toim.) Kulttuurialan kolmas sektori. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:24. Kangas, Anita & Ruokolainen, Vilja Toimintamalli muutoksessa. Tutkimus kuntien kulttuuripalveluista. Cuporen verkkojulkaisuja 16. Kunnat.net, Kulttuuri hyvinvointipalveluna. Kunnat.net, Kunnalliset kulttuuripalvelut. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä Kulttuuritoiminnan muutostilanteet kunnassa. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 5/2013. Niemeläinen, Tuula Ennustaako kulttuurin ja taiteen harrastaminen pitkäikäisyyttä? Pro gradu -tutkielma. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto. Pynnönen, Katja & Mitchell, Ritva Ikääntyvät ja ikääntyneet taiteen ja kulttuurin kentillä. 50+ kulttuuribarometrin tuloksia. Cupore, Helsinki Ruusuvirta, Minna, Saukkonen, Pasi & Karttunen, Sari Tuumasta toimeen välineitä kuntien kulttuuripolitiikan seurantaan ja arviointiin. Cupore ja Suomen Kuntaliitto, Helsinki. Ruusuvirta, Minna, Saukkonen, Pasi, Ruokolainen, Vilja & Karttunen, Sari Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa. Kulttuuritoiminnan kustannukset 25 kaupungissa vuonna Cupore ja Suomen Kuntaliitto, Helsinki. Siisiäinen, Martti & Kankainen, Toimi Järjestötoiminnan kehitys ja tulevaisuudennäkymät Suomessa. Teoksessa Suomalaiset osallistujina. Katsaus suomalaisen kansalaisvaikuttamisen tilaan ja tutkimukseen. Oikeusministeriön julkaisu 2009:2. Sokka, Sakarias, Kangas, Anita, Itkonen, Hannu, Matilainen, Pertti & Räisänen, Petteri Hyvinvointia myös kulttuuri- ja liikuntapalveluista. Kunnallisalan kehittämissäätiön Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 77. Suomen Kulttuurirahasto (SKR) Suomalaisten näkemykset kulttuurista. 115

17 Suomen Kuntaliitto. 2012a. Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilaston luokitukset Suomen Kuntaliitto, Helsinki. Suomen Kuntaliitto. 2012b. Tililuettelomalli kunnille ja kuntayhtymille. Suomen Kuntaliitto, Helsinki. Suominen, Seppo Essays on the Demand for Cultural Performances. Acta Wasaensia 287. Economics 8. THL, Hyvinvointikertomus. TNS Gallup Kansalaisten käsityksiä kulttuuripalveluista ja kuntahallinnosta Valtiovarainministeriö (VM) Yhteenveto kansalaisvastauksista Kuviot ja taulukot: Taulukko 24. Yleisen kulttuuritoiminnan sekä museoiden, teattereiden ja orkestereiden käyttökustannusten osuus Itä-Suomessa ja koko maassa vuosina Taulukko 25. Yleisen kulttuuritoiminnan asukaskohtaiset nettokustannukset Itä-Suomessa ja koko maassa vuosina 2009 ja Taulukko 26. Yleisen kulttuuritoiminnan asukaskohtaiset nettokustannukset Itä-Suomessa ja koko maassa keskimäärin vuosina Taulukko 27. Yleiseen kulttuuritoimintaan käytetty työpanos erikokoisissa kunnissa Itä-Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna Kuvio 37 Yleisen kulttuuritoiminnan, museo- ja näyttelytoiminnan, teatteri-, tanssi ja sirkustoiminnan sekä musiikkitoiminnan yhteenlasketut nettokustannukset Itä-Suomen kunnissa vuonna Kuvio 38 Yleisen kulttuuritoiminnan, museo- ja näyttelytoiminnan, teatteri-, tanssi ja sirkustoiminnan sekä musiikkitoiminnan yhteenlasketut nettokustannukset Itä-Suomen kunnissa vuonna Kuvio 39. Arvio toimijoiden osuuksista kunnan kulttuuritoiminnassa Itä-Suomessa ja Manner- Suomessa vuonna Kuvio 40. Kolmannen sektorin ja yritysten rooli kunnan kulttuuritoiminnan ja kulttuuripalvelujen tuottamisessa kuntien arvion mukaan Itä-Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna Kuvio 41. Kuntien kulttuuritoiminnan edistämiseen myöntämien avustusten jakautuminen Itä- Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna Kuvio 42. Ikäihmisille tarkoitetun kulttuuritoiminnan sijainti Itä-Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna Kuvio 43. Kunnassa järjestetty kulttuuritoiminta: sijainti ja kolmannen sektorin järjestämän toiminnan osuus Itä-Suomessa ja Manner-Suomessa vuonna Aluehallintovirasto Peruspalvelujen tila 2013

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

19 Uusimaa. 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan

Lisätiedot

21 Lopuksi Kulttuuripalvelut

21 Lopuksi Kulttuuripalvelut Kulttuuria kartalla 21 Lopuksi Edellä on tarkasteltu Manner-Suomen maakuntien osalta valtion osarahoittamien kulttuuripalvelujen sijaintia ja alueellista saavutettavuutta sekä kulttuurin rahoitusta. Työn

Lisätiedot

8 Keski-Pohjanmaa. 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

8 Keski-Pohjanmaa. 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 8 Keski-Pohjanmaa 8.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 8.1. KESKI-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen

Lisätiedot

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO

10 Kymenlaakso. 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti KYMENLAAKSO Kulttuuria kartalla 10 Kymenlaakso 10.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 10.1. KYMENLAAKSO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: - kpl Maaseutumaiset: 4 kpl Kymenlaakson

Lisätiedot

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

12 Pirkanmaa. 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 12 Pirkanmaa 12.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 12.1. PIRKANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 7 kpl Taajaan asutut: 7 kpl Maaseutumaiset: 8 kpl Pirkanmaa

Lisätiedot

7 Kanta-Häme. 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

7 Kanta-Häme. 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 7 Kanta-Häme 7.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 7.1. KANTA-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 6 kpl Kanta-Hämeen

Lisätiedot

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju

Peruspalveluiden arvioinnista , Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arvioinnista Vauhtia kulttuuriin! 12.1.2012, Helsinki Kirsi Kaunisharju Peruspalveluiden arviointi Peruspalveluiden arviointi on aluehallintovirastoista annetun lain (896/2009) 4 :n 2

Lisätiedot

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

6 Kainuu. 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 6 Kainuu 6.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 6.1. KAINUU Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 1 kpl Maaseutumaiset: 7 kpl Kainuun maakuntaan

Lisätiedot

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma

Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Kulttuuripalvelut kuntarakenteen muutoksissa, pienten kuntien näkökulma Suomen musiikkioppilaitosten liiton syyspäivät 13.11.2013. Kuhmo Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

3 Etelä-Karjala. 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 3 Etelä-Karjala 3.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Etelä-Karjalan maakunta jakautuu kahteen seutukuntaan ja kymmeneen kuntaan. Kunnista Imatra ja maakuntakeskus Lappeenranta

Lisätiedot

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

9 Keski-Suomi. 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 9 Keski-Suomi 9.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 9.1. KESKI-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 17 kpl Keski-Suomi

Lisätiedot

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013

Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013 Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden toiminta 2013 Joensuun kaupungin strategiaa Rajaton tulevaisuus toteutetaan elämänkaaren mukaisilla palveluohjelmilla. Työikäisten palveluohjelmassa on yhtenä

Lisätiedot

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

11 Lappi. 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 11 Lappi 11.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Lappi on Suomen pohjoisin maakunta, jonka ainoa naapurimaakunta on Pohjois-Pohjanmaa. Lapin maakunnan muodostavat 21 kuntaa,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO KULTTUURITOIMINTA- Anita Kangas KULTTUURITOIMINTA- KOKEILUT Anita Kangas KESKI-SUOMEN KULTTUURITOIMINTAKOKEILUN TAUSTA (VUOSINA 1976-1979) ARVO SALON JOHTAMA KULTTUURITOIMINTAKOMITEA 1974:2. KULTTUURIPOLITIIKAN TAVOITTEET: TASA-ARVON

Lisätiedot

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 15 Pohjois-Pohjanmaa 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 15.1. POHJOIS-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 6 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset:

Lisätiedot

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.)

Kunnan kulttuuritoiminnan hallinto- ja palvelurakenne: (Kuvaus hallinnosta, palvelurakenteesta ja palveluvalinnoista.) Tehhään yhessä hanke / Kuntien kulttuurin talous Hankkeen tavoite Selvitetään kuntien kulttuuritoiminnan ja talouden nykytilanne vertailukelpoisella tavalla, otetaan käyttöön ja vakiinnutetaan yhteinen

Lisätiedot

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa.

Laskennallisille menoille ja tuloille on oma kohtansa käyttökustannusten ja käyttötuottojen taulukoissa. Kuntien kulttuuritoiminnan kustannukset 2010 Vastausohjeet Yleiset vastausohjeet Tässä kyselyssä kootaan tietoa kuntien kulttuuritoiminnan kustannuksista. Kulttuuritoiminnalla tarkoitetaan kirjastoissa,

Lisätiedot

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

19 Uusimaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 19 Uusimaa 19.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 19.1. UUSIMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 13 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl Uusimaa on väkiluvultaan

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke

Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,

Lisätiedot

5 Etelä-Savo. 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

5 Etelä-Savo. 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 5 Etelä-Savo 5.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 5.1. ETELÄ-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 2 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Savossa

Lisätiedot

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA

13 Pohjanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti POHJANMAA Kulttuuria kartalla 13 Pohjanmaa 13.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 13.1. POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 11 kpl Pohjanmaan

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu käynnistystilaisuus 7.12.2017, Helsinki Taustaa Kulttuurin merkitys on lisääntynyt paikallisesti,

Lisätiedot

Mistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy?

Mistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy? Mistä kunnan kulttuuritoiminta syntyy? Kulttuuria tehhään yhessä seminaari, Iisalmi 3.12.2013 Heli Talvitie Kulttuuriteemaryhmä, c/o opetus- ja kulttuuriministeriö Laki velvoittaa ja mahdollistaa Kirjasto-,

Lisätiedot

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

18 Satakunta Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 18 Satakunta 18.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 18.1. SATAKUNTA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 6 kpl Maaseutumaiset: 12 kpl Satakunnan

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Suomen Kuntaliitto, 24 kaupunkia ja Cupore Cuporen raportissa Kuopion asukasluku 2016 on virheellinen,

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa

Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kuntien kulttuuritoiminta muutoksessa Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 6.2.2018 Tampere ja 7.2.2018 Oulu Taustaa Kulttuurin merkitys on lisääntynyt paikallisesti,

Lisätiedot

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Alueellinen museotyö ja kuntauudistus Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Kuntauudistuksen valmistelu Peruspalveluiden arvioinnin kehittäminen Museopoliittiset linjaukset Kuntauudistus Hallitusohjelma:

Lisätiedot

kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna

kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna kulttuuri lähipalveluna Anna Vilkuna Kotka 21.2.2013 KUULTO projekti kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke toimii Jyväskylän yliopistossa, rahoittajana OKM lähtenyt liikkeelle vuonna 2011, jatkorahoitus

Lisätiedot

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen

OKM ajankohtaiset asiat. Yleisten kirjastojen neuvoston kokous , Oulu. Leena Aaltonen OKM ajankohtaiset asiat Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 19.4.2018, Oulu Leena Aaltonen Hallinnon uudistus osana maakuntauudistusta valtion lupa-, valvonta- ja ohjaustehtävät kootaan yhteen valtakunnalliseen,

Lisätiedot

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla

Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hanketreffit Kulttuuri ja hyvinvointi Ajankohtaisia kehittämishankkeita ja poliittisia linjauksia valtakunnan tasolla Hämeenlinna 22.5.2014 ja Oulu 27.5.2014 Maaseudun elämänlaatuverkosto Heli Talvitie,

Lisätiedot

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä Esa Vienamo 9.11.2018 Etelä-Pohjanmaa Ikäihmisten yksinäisyyden ehkäiseminen

Lisätiedot

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä

KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä KULTTUURITALO VALVE Saatavuuden ja saavutettavuuden toteuttaminen monialaisena yhteistyönä Arja Huotari kulttuuritalon johtaja Sivistys- ja kulttuuripalvelut Oulun kaupunki 7.2.2018 Kulttuuritalo Valve

Lisätiedot

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana

Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kulttuuri sivistyskunnan voimavarana Kuntien kulttuuritoimintalaki uudistuu 7.12.2017 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto Kulttuuripalvelujen visio 2025 Kulttuuripalveluiden merkitys

Lisätiedot

Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa

Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa Taide- ja kulttuuriasiat uudistuvassa aluehallinnossa Sivistystoimen asiat uudistuvassa aluehallinnossa 14.10.2009 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Taustaa 1/2 Lääninhallituslain (22/1997) 2 :n

Lisätiedot

KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT

KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT KUNTIEN SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT SYKSY 211 Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS VTK Anna Laiho Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ...4 2. SÄÄSTÖTOIMET JA TULONLISÄYSKEINOT KUNNISSA....5 2.1 Tehdyt säästötoimet.5

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Minna Ruusuvirta, Pasi Saukkonen, Sari Karttunen. Tuumasta toimeen välineitä kuntien kulttuuripolitiikan seurantaan ja arviointiin.

Minna Ruusuvirta, Pasi Saukkonen, Sari Karttunen. Tuumasta toimeen välineitä kuntien kulttuuripolitiikan seurantaan ja arviointiin. Minna Ruusuvirta, Pasi Saukkonen, Sari Karttunen Tuumasta toimeen välineitä kuntien kulttuuripolitiikan seurantaan ja arviointiin Cupore TEKIJÄT Ruusuvirta Minna Saukkonen Pasi Karttunen Sari 1. painos

Lisätiedot

Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta

Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Projektikoordinaattori Niina Saukko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kulttuuri tea hanke miksi? Tiedontuotannon

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle

Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Varhaiskasvatuksen siirto opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle Sivistystoimen neuvottelupäivät 4.10.2012 Tarja Kahiluoto, neuvotteleva virkamies Esityksen aiheita Poimintoja hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 2/2018 Kuntaliiton ajankohtaiset Erityisasiantuntija Johanna Selkee, Suomen Kuntaliitto ry Sisältö Kulttuuripolitiikan ajankohtaiset. Alv-muutosesitys, VM179:00/2018:

Lisätiedot

Kulttuurin aluetietoperustan työpaja

Kulttuurin aluetietoperustan työpaja Kulttuurin aluetietoperustan työpaja 28.5.2018 LUOVA TALOUS, KULTTUURIMATKAILU JA KULTTUURIALOJEN TYÖLLISYYS TAITEEN JA KULTTUURIN HYVINVOINTI- VAIKUTUKSET KULTTUURITARJONTA KULTTUURIN RAHOITUS KULTTUURI-

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko?

Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa. Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Uusi liikuntalaki kunta- talouden puristuksessa Talous Liikuntalain keskeiset kuntapykälät Mikä muuttuu vai muuttuuko? Kari Sjöholm 26.11.2014 Bruttokansantuote, määrän muutos-% ed. vuodesta Lähde: kansalliset

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 1(32) TARKASTUSVIRASTO PALVELUKUSTANNUSTEN KEHITYS OPETUS-, KULTTUURI- JA VAPAA-AJAN PALVELUISSA

HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 1(32) TARKASTUSVIRASTO PALVELUKUSTANNUSTEN KEHITYS OPETUS-, KULTTUURI- JA VAPAA-AJAN PALVELUISSA HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 1(32) PALVELUKUSTANNUSTEN KEHITYS OPETUS-, KULTTUURI- JA VAPAA-AJAN PALVELUISSA 2015 HELSINGIN KAUPUNKI ARVIOINTIMUISTIO 2(32) Sisällysluettelo 1 ARVIOINNIN TAUSTATIEDOT...

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan rahoitusmahdollisuuksista Museoista hyvinvointia ja terveyttä Vava Lunabba Suunnittelija Opetus- ja kulttuuriministeriö Kulttuuribudjetin jakautuminen 2011

Lisätiedot

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet

Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet TIEDOTE 1 Kansalaisten suosimat vapaa-ajan palvelut: Elokuvat, kirjasto ja kunnan tarjoamat liikuntamahdollisuudet Selvä enemmistö suomalaisista on kiinnostunut elokuvista, kirjastopalveluista, kunnan

Lisätiedot

KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA

KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA Kärjet liikkeelle aluekehittämisen ajankohtaispäivät KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN JA KILPAILUKYVYN VAHVISTAJANA Nikke Isomöttönen, intendentti Mikkelin kaupunginorkesteri 23.11.2015 KULTTUURI ALUEEN ELINVOIMAN

Lisätiedot

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet

Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Elinvoimaiset kunnat, toimivat itsehallintoalueet, hyvinvoivat kuntalaiset Sote-uudistus ja itsehallintoalueet Valmisteluseminaari 6.11.2015 Jari Koskinen Uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset,

Lisätiedot

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015 1. Toiminta-avustukset a. Taide- ja kulttuurilaitosten toiminta-avustukset 2015 b. Taide- ja kulttuuriyhteisöjen toiminta-avustukset

Lisätiedot

21 Lopuksi. 21.1 Kulttuuripalvelut

21 Lopuksi. 21.1 Kulttuuripalvelut Kulttuuria kartalla 21 Lopuksi Edellä on tarkasteltu Manner-Suomen maakuntien osalta valtion osarahoittamien kulttuuripalvelujen sijaintia ja alueellista saavutettavuutta sekä kulttuurin rahoitusta. Työn

Lisätiedot

Minna Ruusuvirta, Pasi Saukkonen, Sari Karttunen. Tuumasta toimeen välineitä kuntien kulttuuripolitiikan seurantaan ja arviointiin.

Minna Ruusuvirta, Pasi Saukkonen, Sari Karttunen. Tuumasta toimeen välineitä kuntien kulttuuripolitiikan seurantaan ja arviointiin. Minna Ruusuvirta, Pasi Saukkonen, Sari Karttunen Tuumasta toimeen välineitä kuntien kulttuuripolitiikan seurantaan ja arviointiin Cupore TEKIJÄT Ruusuvirta Minna Saukkonen Pasi Karttunen Sari 1. painos

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) KULTTUURITOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 27.10.2008. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU KULTTUURILAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Toimiala

Lisätiedot

KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA

KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA KULTTUURIOHJELMA NURMIJÄRVEN KUNTA Sisältö Kulttuurin vuoro...3 Laki kuntien kulttuuritoiminnasta...5 Visio vuodelle 2016...5 Nurmijärven kunnan arvot...6 Arvot kulttuurin näkökulmasta...7 Kriittiset menestystekijät...9

Lisätiedot

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)

Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Laki kuntien kulttuuritoiminnan vahvistajana Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019) Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju Kuntien

Lisätiedot

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018

Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 Alustava käyttösuunnitelma 2019 vs. 2018 TA-tili TA /SEUKO 2 RAHAPELITOIMINNAN VOITTOVARAT TAITEEN EDISTÄMISEEN TA 2018 TAE 2019 29.80.52. MOMENTTI YHTEENSÄ 238 294 000 246 260 000 1) Luova työ ja tuotanto

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät?

Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Uusi liikuntalaki voimaan 2015 Kunnat uusien haasteiden edessä Muuttuvatko kuntien tehtävät? Kari Sjöholm 10.9 2014 -200-400 -600-800 -1000-1200 -1400-1600 Hallitusohjelman sekä vuosien 2012-2014 kehysriihien

Lisätiedot

Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä

Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä RAPORTTI 1/6 Vaikuttamistoiminta vanhempainyhdistyksissä Vanhempainyhdistyksissä tehdään monenlaista vaikuttamistyötä lasten koulu- ja päiväkotiympäristön ja ilmapiirin parantamiseksi. Oman koulun lisäksi

Lisätiedot

KEMPELE KASVAA KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELE KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELEESTÄ KULTTUURIKUNTA. Kempeleen kunnan kulttuuriohjelma

KEMPELE KASVAA KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELE KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELEESTÄ KULTTUURIKUNTA. Kempeleen kunnan kulttuuriohjelma KEMPELE KASVAA KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELE KULTTUURIKUNNAKSI KEMPELEESTÄ KULTTUURIKUNTA Kempeleen kunnan kulttuuriohjelma 1. Johdanto Yhteisöllisyysvaliokunta on helmikuussa 2012 tehnyt valtuustoaloitteen

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Hankasalmen kulttuuritoimi. Hankasalmi Ellinoora Auvinen

Hankasalmen kulttuuritoimi. Hankasalmi Ellinoora Auvinen Hankasalmen kulttuuritoimi Hankasalmi 14.2.2012 Ellinoora Auvinen Mitä kulttuuri merkitsee yksilölle ja yhteisölle? 2 YKSILÖLLE ehkä tätä Elämyksiä, luovuutta ja identiteetin vahvistamista Mahdollisuus

Lisätiedot

Valikko 2: Valikko 3: Jos haluat korvata kokoluokan Jos haluat korvata maakunnan jollain vertailukunnalla, valitse jollain vertailukunnalla, valitse

Valikko 2: Valikko 3: Jos haluat korvata kokoluokan Jos haluat korvata maakunnan jollain vertailukunnalla, valitse jollain vertailukunnalla, valitse Valikko Suomen Kuntaliitto/Kuntatalous Päivitetty 15.8.217 Lisätiedot: Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 25-215 Heikki Pukki, 5 324 3621, (9) 771 219 (Pl. Ahvenanmaa) Mikko Mehtonen, 5 592 8986, (9)

Lisätiedot

Peruspalvelujen tila 2013 Arvioinnista nousevat yhteisen tekemisen haasteet

Peruspalvelujen tila 2013 Arvioinnista nousevat yhteisen tekemisen haasteet Peruspalvelujen tila 2013 Arvioinnista nousevat yhteisen tekemisen haasteet Sirkka Jakonen, johtaja, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, Itä-Suomen aluehallintovirasto Aluehallintovirasto edistää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (5) 97 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 3. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätös päätti merkitä kulttuurikeskuksen vuoden 2016 kolmannen

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Näkökulma itäsuomalaisten nuorten tilanteeseen

Näkökulma itäsuomalaisten nuorten tilanteeseen Näkökulma itäsuomalaisten nuorten tilanteeseen Jouko Laaksonen, Mikkelin ammattikorkeakoulu Iisalmi 5.5.2011 Raameja esitykselle: - haastava aihe; keskittyminen esityksessä erityisesti alueelle kiinnittymiseen,

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ Kuntalaisten ilonaiheet ovat hyvät asumisen olosuhteet (5 %), hyvät liikunta-, urheilu- ja kuntoilumahdollisuudet (1 %), hyvin toimivat kulttuuripalvelut

Lisätiedot

Suosittelemme taidetta jokaiselle

Suosittelemme taidetta jokaiselle Suosittelemme taidetta jokaiselle Rahoittajan näkökulma ja ministerien suositukset Johanna Vuolasto, FT, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskus 9.11.2018/ 2.11.2018 Parannetaan taiteen ja kulttuurin

Lisätiedot

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Mikkolan navetta 21.1.2012 Ellinoora Auvinen kulttuurituottaja Hanksalmen kunta Hankasalmi Kolme taajamaa: Kirkonkylä, Asema ja Niemisjärvi Noin neljännes asukkaista

Lisätiedot

Sivistysjohtajat toimialansa kehityksestä:

Sivistysjohtajat toimialansa kehityksestä: Antti Mykkänen, KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö (RAPORTTI) Sivistysjohtajat toimialansa kehityksestä: - Sivistystoimen yhteistyö säilyy ennallaan tai lisääntyy - Digitalisaatio, pedagogiikka ja oppimisympäristöt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Yhpa/Kultj/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 1 Kulttuurikeskuksen vuoden 2016 talousarvion 4. toteutumisennuste HEL 2016-002761 T 02 02 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä kulttuurikeskuksen

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto 1.4.2011

Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto 1.4.2011 Perusterveydenhuollon suunta 0 kyselytutkimuksen tulokset Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto..0 Johdanto Perusterveysbarometri 0 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet

Lisätiedot

Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet

Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet Vertailukunta 1 Kunta1 Selvitysalue Kunta2 Kunta_n Vertailukunta 2 Vertailukunta n Vertailualueet Koko maa Kuntien talouden ennakoimisen vaikeudet Heikki Miettinen 11.11.2014 Kuntatalouden trendiennuste

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha

Lisätiedot

Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016

Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016 Lapin maakuntatilaisuus 23.5.2016 Lapin maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 11. KIRJASTOT 11.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden

Lisätiedot

VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN

VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN Selvitys suomalaisen nykytaiteen kansainvälistymisestä Sari Karttunen ja Jutta Virolainen, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö (Cupore) Art

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot Kuntaliitto Kunnan toiminnot Kunnan organisaatio VALTUUSTO Tarkastuslautakunta KUNNANHALLITUS LAUTAKUNNAT Päätehtävät: Opetus ja sivistys Sosiaali- ja terveydenhuolto Ympäristö ja tekninen infrastruktuuri

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016

VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8

Lisätiedot

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI

VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ VARKAUDEN KULTTUURI- JA VAPAA-AIKATOIMI TOIMINTASÄÄNTÖ 1. LUKU Varkauden sivistyslautakunta päättää toimintasäännöllä alaistensa palvelualueiden tehtävistä

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja

Lisätiedot

Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2

Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2 Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2 Kulttuuri instituuttia ei perustettu tilanäkökulmasta lähtien. syksyllä 2004 valtuuston päättämänä tehtävänä perustetulla

Lisätiedot

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 23.1.2014 Erityisen kuntajakoselvitysalueen kunnat Joensuu www.joensuu.fi

Lisätiedot

Kuntien näkökulma kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelupalveluihin Kunnat kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestäjänä

Kuntien näkökulma kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelupalveluihin Kunnat kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestäjänä Kuntien näkökulma kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelupalveluihin Kunnat kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluiden järjestäjänä Hallitusneuvottelujen Kulttuuri-, nuoriso- ja liikunta-asioita käsittelevä

Lisätiedot

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen käyttötutkimus 2011 - lasten, nuorten ja lapsiperheiden osalta Pauliina Mattinen 1 Tutkimuksesta yleensä Tutkimuksen aineistonkeruun toteutti Innolink Research Oy. Tutkimus

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom

Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy. Socom Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom TOIMINTASUUNNITELMA 2008 2 1 YLEISTÄ Socomin toimintaa säätelee laki sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001). Sen mukaan osaamiskeskusten tehtävänä

Lisätiedot

Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014

Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014 TILASTORAPORTTI Statistikrapport Statistical report Lasten päivähoito 2014 Barndagvård 2014 Salla Säkkinen +358 29 524 7064 salla.sakkinen@thl.fi Tuula Kuoppala +358 29 524 7234 tuula.kuoppala@thl.fi Terveyden

Lisätiedot