Esko Valtaoja: Miss UniVErsUMi on salarakkaani! sivu 4 Pyhäin yhteydessä luontoon sivu 8

Transkriptio

1 K U O P I O N H I I P PA K U N TA L E H T I 2/2013 Esko Valtaoja: Miss UniVErsUMi on salarakkaani! sivu 4 Pyhäin yhteydessä luontoon sivu 8

2 Kuva: Kati Jansa KUOPion hiippakuntalehti S I S Ä L L Y S 02/ Pääkirjoitus Miss Universumi on salarakkaani! Työelämän säädöksiä on muutettu Pyhiinvaellusta ja ympäristökasvatusta Riparipassi kännykkään? Hehkuvaa liturgiaa paikallisesti toteutettuna Tapasin eilen muukalaisen. Asetin syötävää ruokapöydälle, juotavaa juomapaikalle ja musiikkia paikkaan, missä voi kuunnella. Ja kolmiyhteisen Jumalan nimeen hän siunasi minut ja minun perheeni ja karjani. Ja leivonen lauloi lauluaan: usein, usein, usein kulkee Kristus muukalaisen hahmossa. Irlantilainen siunaus Vapaaehtoistoiminta on pysyvä osa seurakuntaelämää Ylä-Savossa pontta seurakuntakoulusta Kroppa on hyvä luomislahja huolehdi siitä! Koulutukset ja tapahtumat Hiipan alta Yhteystiedot Defensor idei Julkaisija: Kuopion hiippakunnan tuomiokapituli Päätoimittaja: Kati Jansa Toimitussihteeri: Kaija Pyykönen Toimituskunta: Hannu Keränen, Marjatta Pulkkinen, Kaisa Rönkä Ulkoasu: Leea Wasenius Kansikuva: Kuopion tuomiokirkko, Kaija Pyykönen Painopaikka: Kopijyvä Oy, Kuopio 2

3 PÄ Ä K I R J O I T U S jeesuksen kielellä lokakuu 2013 Jos sä kirjoitat jotain hartauksia, niin älä viitti sitten lässyttää ja kirjoita ihan normaalia kieltä eikä mitään jeesuskieltä, josta Jeesuskaan ei tajuis mitään. Näin evästi pappisystäväni jälkikasvu vanhempaansa. Tunnistan teinin turhautumisen. Olen viime kuukausina miettinyt paljon kieltä, jolla Jumalasta yritämme jotain sanoa. Otetaanko siinä huomioon varmasti eri-ikäiset ja eri elämäntilanteissa elävät kuulijat? Eihän vain kirkossamme ole käytössä jotain yleistä jeesuskieltä, johon työntekijän tulee oma, ainutkertainen tapansa ja äänensä sovittaa? Jos näin on, onko puheemme Jumalasta uskottavaa? Käytetystä kielestä keskusteleminen voi olla työlästä, sillä henkilökohtaiselle tasollehan siinä mennään. Loukkaantuminen on lähellä, jos kuulen korjaavaa palautetta. Silti tätä keskustelua pitäisi käydä. Onko käyttämässämme kielessä katvealueita? Onkohan se usein hieman keskiluokkaista, keski-ikäistä ja keskinkertaista ihan vain varmuuden vuoksi, ettei kukaan loukkaantuisi? Voikohan olla, että enenevä hiljaisuuden viljely, pyhiinvaelluskiinnostus ja kehollinen kristinuskon eläminen kertoo väsymyksestä jeesuskieleen, joka aliarvioi kuulijaansa ja joka on tylsyttänyt sinänsä ihan hyvän jumalapuheen? Jeesuksen käyttämä kieli ei ollut jeesuskieltä, mutta rohkeaa ja rehellistä se oli. Tuon kielen tukena oli myös toiminta pelkkä puhe ei vielä vie pitkälle. Tämä Capitol-lehti jää viimeiseksi. Vuodesta 1976 julkaistu hiippakunnan tiedotuslehti tuli tiensä päätökseen tuomiokapitulin päätöksellä. Painopiste hiippakunnallisessa viestinnässä siirtyy nyt sähköiseen viestintään. Vahva toiveemme on, että molemminpuolinen yhteydenpito tuomiokapitulin ja seurakuntien henkilöstön välillä säilyisi, jopa vahvistuisi. Lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette olleet tekemässä ja lukemassa Capitol-lehteä ja sen edeltäjiä vuosien varrella. Välineet muuttuvat, kieli elää, mutta yksi on ja pysyy: Jumala on ihan sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. KaTI Jansa 3

4 Esko Valtaoja: Miss universumi on salarakkaani! Maapallo on vain yksi tomuhiukkanen kaikkeudessa. Kosmiset nihilismit kauhistuvat tätä ja ajattelevat, että me ihmiset olemme niin surkeita ja mitättömiä, ettei millään ole väliä. Mutta me olemme sillä lailla suuria, että alamme jo ymmärtää, missä olemme maailmankaikkeudessa!, sanoo Esko Valtaoja. Turun yliopiston tähtitieteen professori Esko Valtaoja on pikkupojasta lähtien ihmetellyt ja ihastellut universumimme saloja. Hän herkistyy yhä tähtitarhojen ja galaksien kauneuteen eläytyessään. Kun katselen maailmankaikkeutta, näen kuinka valtavasta kokonaisuudesta me olemme osa. Samalla olen tietoinen siitä, kuinka atomit ovat koostuneet aivotoiminnakseni. Silloin minut valtaa toisinaan tunne, jota joku muu voisi kutsua pyhyyden kokemukseksi. Kuvittelen, että uskovaisilla on samanlainen tunne. Se saa heidät kiittämään Jumalaa, joka on tämän kaiken lahjaksi antanut. Minä poika kiitän maailmankaikkeutta, sillä minullapa on koko maailmankaikkeus salarakkaana!, sitten poikavuosiensa kelpo parran kasvattanut mies paljastaa. Vain kupla kosmoksen samppanjalasissa Filosofit kiistelevät siitä, voivatko aika ja avaruus jatkua äärettömiin. Esko Valtaojan mielestä pieni ihmi- 4 nen ei voi käsittää iankaikkisuutta. Mittasuhteet ylittävät niin ymmärryksemme kuin mittausvälineemme. Maailmankaikkeus laajenee kaiken aikaa äärettömiin eikä äärettömyys mahdu rajallisen ihmisen tajuntaan. Tähtitieteilijän vinkkelistä näyttää, että ihmisen havaittavissa olevalla maailmankaikkeuden osalla on alkunsa muttei loppua. Paikallisen pikkumaailmankaikkeutemme alussa oli iso pamaus, jota me sanomme nollahetkeksi. On erilaisia käsityksiä siitä, mitä silloin tapahtui. Napsauttiko Jumala metafyysisiä sormiaan? Raamatussa sanotaan, että tulkoon valkeus ja valkeus tuli, Valtaoja siteeraa Isoa kirjaa. Alku oli tulinen, aine vailla muotoa. Ja se valkeuden väri oli oranssia. Kaikki alkoi arviolta 13,7 miljardia vuotta sitten. Kukaan vakavasti otettava tutkija ei tätä ajoitusta suuresti epäile. Arvelen, että kyseessä oli vain paikallinen pikku poksaus, yksi kupla kosmoksen suuressa samppanjalasissa. Toivottavasti Marsiin jo minun elinaikanani Utelias tähtitieteilijä spekuloi, onko muualla elävää tietoisuutta. Arthur C. Clarke sanoi, että kumpikin mahdollisuus on pelottava. Joko meillä on yksin vastuu kaikesta tai saatamme olla kaikkeuden tyhmimpiä tyyppejä Mutta eiköhän tekniikka kehity niin, että pääsemme tähtiin 2800-luvulla, ja toivottavasti Marsiin jo minun elinaikanani! Maapallo on kehtomme, mutta kukapa kehdossa ikuisesti olisi. Samanlaiset olosuhteet kuin Telluksella ovat esiintyneet kaikkeudessa kenties miljardeja kertoja. Valtaojasta olisi outoa, jos elämää ja tiedostavia olentoja olisi ilmestynyt vain kerran. Toivottavasti muualta löytyy elämää. Muuten joku on ryssinyt pahasti maailmankaikkeuden! Jos universumi ei pursukaan elämää, on velvollisuutemme tuoda sinne iloa ja rakkautta ja jonkun mielestä varmaan uskontoakin, Valtaoja heittää, pientä ironiaa äänessään.

5 Esko Valtaoja on agnostikko. En usko Jumalaan, mutta minulla ei ole myöskään todisteita siitä, ettei Jumalaa ole. Näyttää siltä, että osa ihmisistä syntyy uskonnollisiksi; osa taas minunlaisikseni, eikä voi ymmärtää uskontoja. Saatanan kätyrit ja aivottomat kreationistit Esko Valtaoja on kiinnostunut uskonnoista, koska suuri osa ihmisistä uskoo jumaluuteen. Välillä tulee tosin mieleen, että eipä mene sullakaan hyvin, Valtsu, kun istut mökkilaiturilla ja luet Osmo Tiililää... Koska uskonto pysyy kuitenkin ainakin meidän elinaikanamme vahvana vaikuttajana maailmassa, on parasta pysyä vähän perillä siitä. On hyödyllistä, ellei välttämätöntä, käydä tieteen ja uskonnon dialogia, jotta ymmärrämme, ettei toisella puolella ole pelkkiä saatanan kätyreitä ja toisella aivottomia kreationisteja. Kreationistien kaltaisten huuhaatyyppien kanssa kommunikointiin professori ei suostu tuhlaamaan aikaansa. He elävät kuin rajoitetussa psykoosissa. Mikään asia-argumentti tai tutkimustieto ei mene lävitse tajuntaan, jolloin järjellinen keskustelu käy mahdottomaksi. Kunnioitusta rehellisille ja vilpittömille etsijöille Esko Valtaoja ei ole nähnyt kaukoputkillaan vilaustakaan Jumalasta, eikä kuullut hiiskaustakaan Korkeamman älyn viesteistä. Suorasuisen ja sympaattisen professorin suhde uskontoon on humoristisesta otteesta huolimatta poleeminen. Toki toivoisin, että kaikki uskonnot katoaisivat, tutkija tunnustaa niin aseistariisuvan avoimesti, etteivät kirkonmiehetkään osaa näemmä ottaa nokkiinsa. Metropoliitta Ambrosius valitsi Valtaojan kirjan Kotona maailmankaikkeudessa vuoden 2002 Tieto-Finlandia -palkinnon saajaksi. Piispa Juha Pihkala kirjoitti Suomen luonnontieteen ylipapin kanssa keskustelukirjan Nurkkaan ajettu Jumala? (2004), joka valittiin Vuoden kristilliseksi kirjaksi. He jatkoivat debattiaan teoksessa Tiedän uskovani, uskon tietäväni (2010). Ystävykset ovat keskustelleet tänäkin syksynä yleisön edessä, ja puhuivatpa he taannoin körttiseuroissakin. Valtaoja koetti teoksessaan Kotona maailmankaikkeudessa (2001) antaa helppolukuisen, tieteellisen yleiskuvan maailmasta. Hän heitti tuolloin haasteen, että joku kirjoittaisi vastaavan teoksen Kotona kristinuskossa. Kuopiolainen teologian tohtori ja pappi Kari Kuula tarttui ideaan kirjan nimeä myöten. Kesällä Valtaoja luki Kuulan apologeettisen teoksen. Kari koettaa etsiä rehellisesti ja vilpittömästi vastauksia peruskysymyksiin. Välillä ihailen Kuulan kunnioitettavaa pyrkimystä ja välillä tuskastun siihen, että hän koettaa löytää epätoivoisesti kaikkeen kristillisen selityksen. Hänen selityksensä eivät useinkaan kuulosta uskottavilta, mutta suosittelen kirjan lukemista. Avarat ateistit ja kristityt yhteisrintamaan Tiedettä ja uskoa on verrattu kahteen junaan, jotka sivuavat toisiaan vierekkäisillä radoilla. Toisiaan täydentävillä lähestymistavoilla ihmiset tavoittelevat totuutta. 5

6 Maailmankaikkeuden syvimmät salaisuudet eivät avaudu minun elämäni aikana, tähtitieteilijä tiedostaa. Paatuneena luonnontieteilijänä Esko Valtaoja ei näe, että uskonnolla olisi mitään viisautta tai tietoa annettavanaan tieteelle. Toisaalta puhe tieteen ja uskon yhteentörmäyksestä on miehen mielestä liioiteltua. Hän tuntee monta aidosti uskovaa tutkijaa, joten tieteen ja uskon yhteensovittaminen on mahdollista, vaikkei hän itse ymmärräkään yhtälöä. Piispa Pihkalan kaltaisten valistuneiden teologien ja uskovaisten kanssa Esko Valtaoja käy mielellään dialogia. Tutkija katsoo, että ateisteilla ja luterilaisilla on paljon yhteistä rutkasti enemmän kuin esimerkiksi luterilaisilla ja muslimeilla. Meidän täytyy löytää keinoja tulla toimeen erilaisten uskontojen ja maailmankatsomusten kanssa. En näe valitettavasti uskontojen välisestä dialogista pienintäkään merkkiä maailman mittakaavassa, mikä on hyvin paha juttu. Avarakatseiset ihmiset tunnustautuvat he kristityiksi tai ateisteiksi voivat löytää yhteisiä humaaneja lähtökohtia sivistyneelle keskustelulle. Meillä löytyy kyllä riittävästi 6 yhteistä pohjaa paremman maailman rakentamiseksi, vaikka tuonpuoleisesta oltaisiinkin eri mieltä, tähtitieteilijä sovittelee. Hyvä poliisi ja tieteen pikku samurai Kari Enqvist ja Esko Valtaoja esiintyvät julkisuudessa luonnontieteellisen maailmankuvan tulkkeina. Minä olen hyvä poliisi ja Enqvist se paha poliisi. Me olemme tieteen tiukkoja pikku samuraita. Viemme kaikki hörhöt kellariin ja alamme hakata niitä ennen kuin tarjoamme kupillisen kahvia. Karin todistetuissa tosiasioissa tiukasti pysyvä näkemys on minun näkökulmastani tylsä ja arkinen. Kari taas ajattelee, että minä olen scifi-henkisine tulevaisuuden pohdintoineni vähän liian hörhö, Valtaoja nauraa. Aggressiivisesti esiintyvistä vapaaajattelijoista agnostikko ei innostu. Ateismi on saanut huonon kaiun. Taistelevista ateisteista ei tule positiivisia mielikuvia, vaan he esiintyvät usein yhtä epä-älyllisesti kuin pahimmat hihhulit. Maailma ei tule paremmaksi räksytyksellä ja sen huutamisella, että kuinka te voitte olla noin pöljiä. Elää hyvin ja hauskasti, kuole iloisena Tuonpuoleista elämää ei ole odotettavissa, joten tärkeintä on elää täysillä tässä ja nyt, tähtitieteilijä uskoo. Ei kannata odottaa, että taivaassa on sitten tarjolla lapsillekin tai ruikuttaa koko ikäänsä, kun oli niin kurja lapsuus ja äiti ei ymmärtänyt. Pitkällä tähtäimellä kannattaa toimia järkevästi ja eettisesti ja minimoida se haitta, minkä aiheuttaa ympäristölleen. Minulle riittää Valtsun elämän tarkoitukseksi se, että jätän jälkeeni vähän paremman maailman kuin se oli tänne putkahtaessani. Siinä sivussa voin pitää vähän hauskaa, jotta voin kuolla iloisena, Esko Valtaoja summaa katsomuksensa. Joku fiksu kristitty totesi, että ilotta eläminen on kristinuskon vastaista. Siihen sopii vastata vain, että aamen! Tätä oppia sopisi saarnata laajemminkin. Janne VILLa

7 Työelämän säädöksiä on muutettu Kirkossa on tullut voimaan joukko virkamiesoikeudellisia kirkkolain ja kirkkojärjestyksen muutoksia. Ne liittyvät meidän kaikkien työhön ja työyhteisöön. Lehdistö on repäissyt pientä riemua siitä, että papin voi nyt irtisanoa. Ehkä se joissakin yksittäistapauksissa voi olla tarpeellinen asia, mutta paljon muutakin olisi voinut huomata. Vaikkapa sen, että melkein kaikki kanttoreita koskevat asiat on nyt uskottu seurakuntiin. Virantäytöt todennäköisesti nopeutuvat, mutta esim. kelpoisuuden tutkimisessa riittänee päänvaivaa. Onhan kanttoreiden koulutusjärjestelmä uusiutunut useasti ja esim. tutkinnon päivämäärällä on siten merkitystä. Kirkon virkasuhteisen työntekijän tulee vastedes olla konfirmoitu. Pelkkä jäsenyys ei siis riitä. Sama vaatimus koskee työsuhteisia, joiden tehtävät liittyvät jumalanpalve- luselämään, diakoniaan, kasvatukseen, opetukseen tai sielunhoitoon. Virkoihin tulee entistä laajemmin käyttöön enintään kuuden kuukauden koeaika. Piispaa se ei sentään koske, ei myöskään kirkkoherraa, kirkkoneuvosta, pappisasessoria eikä lääninrovastia. Koeajan lopulla työnantajan on todettava, jatkuuko työ. Työntekijä puolestaan voi selittelemättä ilmoittaa, ettei jatka. Koeaikana virkasuhde voidaan siis purkaa päättymään heti, ei kuitenkaan syrjivällä tai koeajan tarkoitukseen nähden asiattomalla perusteella. Papin osalta päätöksen tekee tuomiokapituli, jonka on käsiteltävä asia kiireellisenä eli vireillepanoa seuraavassa istunnossaan. Lain mukaan koeaika voidaan määrätä. Pakollinen se ei siis ole. Kurinpitomenettely poistuu. Tästä moni henkäisee helpotuksesta. Järjestelmä on ollut raskas ja työllistävä. Menettelyn alaiset ovat kokeneet pitkät tutkinta- ja odotusajat rangaistuksena jo ennen kuin asiassa on tehty päätöstä. Vastedes mahdolliset hölmöilyt tai niiden epäilyt tutkitaan yleisen lain mukaan. Uutta on myös kielto kilpailevasta toiminnasta. Pappi ei esim. saa vapaa-ajallaan alkaa antaa maksullista sielunhoitopalvelua. Monet konsultit ja terapeutit joutunevat miettimään, mitä kenenkin laskuun voi tehdä. Muutama seurakunta on vielä velvoittanut asumaan virka-asunnossa. Nyt tuokin rasite on lopullisesti poistunut. Nämä ja monet muut muutokset tuovat kirkon ja seurakuntien käytännöt lähemmäksi ns. tavallista elämää. Säätyajattelun aika on ohi. MaRJa-sIsKO AaLTO Tuomiokapitulin notaari, rovasti 7

8 - Pyhiinvaellusta ja ympäristökasvatusta 8

9 Luonto on keskeisessä osassa pyhiinvaelluksilla, ja toisaalta ympäristökasvatusta voidaan tietoisesti toteuttaa pyhiinvaellusten kautta. Pyhiinvaellus: suosittu ikivanha ilmiö Kristillisessä perinteessä pyhiinvaellus on hyvin keskeinen vertauskuva, jota käytetään ihmisen elämänmatkasta ja laajemmin koko kirkon maallisesta vaelluksesta. Pyhiinvaellus on kokonaisvaltaista: sekä ruumis että mieli ovat liikkeessä. Yhteyden tunne toisiin vaeltajiin koetaan tutkimustenkin mukaan erityisen tärkeäksi, samoin kontaktit paikallisväestön kanssa. Kuten matkat yleensä, pyhiinvaellukset tarjoavat irtioton arjesta. Tällöin moni asia saattaa kirkastua: kaukaa näkee joskus paremmin lähelle. Samalla saadaan virkistymisen kautta voimia arkeen. Pyhiinvaellus on mystiikan ja hartauselämän eräs muoto, ja esimerkiksi hiljaisuuden retriittien sisar. Kyse on keskittymisestä, vetäytymisestä, irtautumisesta. Samoin kuin pyhiinvaelluksilla, myös retriiteissä luonnolla on hyvin tärkeä osa. Ympäristö ei ole mikään kaunis lavaste, vaan paikka, joka vaikuttaa läsnäolijoihin. Pyhiinvaellusten toteutustavasta toki riippuu se, mikä laajempi merkitys luonnolle annetaan. Luonto keskeisessä osassa Nykyihminen ei välttämättä ole lainkaan tottunut olemaan pitkiä aikoja ulkoilmassa, sään ja luonnonkauneuden armoilla. Pyhiinvaellus tarjoaa yleisen vaeltamisharrastuksen vahvoja puolia, ja yhdistää niihin tietyn hengellisen kehyksen. Vaeltamisella elämä pelkistyy olennaiseen. Valtavia tavaramääriä ei tarvita, vaan reppu kuljettaa välttämättömät varusteet. Elämälle muodostuu rytmi, jossa perusasiat korostuvat: levon ja liikkeen vaihtelu, ateriat ja juomavesi, suojaisan yösijan löytäminen ja palautuminen seuraavan päivän kulkemista varten. Tietty perusrytmi palvelee ihmistä, ja siihen yhdistettynä säännöllinen hartauksien rytmi tekee matkasta vielä kokonaisvaltaisempaa. Hartauksien, Raamatun lukemisen ja ylipäätään mietiskelyn kautta esimerkiksi Lapin-vaelluksestaan voi myös tehdä pyhiinvaelluksen. Yhteys luontoon tuo esille pyhiinvaellusten ympäristökasvatuksellisen olemuksen. Olennainen tekijä sille, että ihmiselle voi syntyä kestävä suhde muuhun luontoon, on yhteyden kokeminen. Pyhiinvaellus ilmentää ihmisen yhteyttä luontoon jalkapohjien ja pisaroiden ja kaikkien aistien kautta. Sään armoilla oleminen voi vahvistaa kokemusta siitä, että ihminen ei suinkaan hallitse kaikkea: hän on luonnosta riippuvainen. Jos pyhiinvaeltaja selviää vaelluksestaan niin kuin hän nykyaikana useimmiten tekee voi kiitollisuuden tunne olla hyvin vahva. Moni vaeltaja kokee, että hänestä, pienestä olennosta, on pidetty silti huolta. Pyhiinvaellus herättää parhaimmillaan kiitollisuuden, yhteenkuuluvuuden ja riippuvuuden tunteita sekä muuta luontoa että Jumalaa kohtaan. Usko saa liikkeelle Pyhiinvaellus liittyy monenlaisiin käytännön toimintatapoihin, jotka ovat yhtä aikaa fyysistä matkantekoa ja samalla kuvastavat vertauskuvallisesti kristityn vaellusta. Kulkue, joka astelee sisään kirkkoon, on samalla kuva koko Jumalan vaeltavasta kansasta. Eri asia on sitten se, kuinka monelle nykysuomalaiselle tämä vertauskuvallisuus on selvillä. Monissa maissa kulkue liikkuu muussakin maastossa, jolloin yhteys pyhiinvaeltamiseen on huomattavasti itsestään selvempi. Ristin seuraaminen ja mahdollinen yhteinen arjesta poikkeava pukeutuminen erottavat kulkijoiden joukon ympäristöstään: esimerkiksi rippikoululaisten albat toteuttavat tätä. 9

10 Pyhiinvaellusta ja ympäristökasvatusta... Toinen rituaalinomainen vaeltamisen tapa, lyhyet pyhitetyt polut, liittyy läheisesti jumalanpalveluskulkueisiin. Ristikulkue, prosessio, kulkee esimerkiksi Keski-Euroopassa usein kirkolta ristin tien pysäkkejä myöten ylös läheistä kukkulaa, jonka laella on pieni kappeli tai alttari. Lyhyt polku on periaatteessa kenen tahansa käytettävissä hartaudellisen kulkemisen välineeksi. Pyhiinvaellukset valmiilla reiteillä ovat yleisin toimintatapa, josta pyhiinvaellus-sanaa käytetään. Espanjan Santiago de Compostelaan on suunnattu Suomestakin jo keskiajalla, ja 2000-luvulla uuden innostuksen myötä. Varsinais-Suomen Jaakon ja Henrikin vaellukset ovat saaneet seurakseen paikallisia ja alueellisia pyhiinvaelluksia eri puolille maata. Itä-Suomeen perustettiin vuonna 2010 Pyhät polut -yhdistys, joka on järjestänyt usean päivän mittaisia vaelluksia eri liikuntamuotoja käyttäen. Pyhiinvaellus voi perustua myös tietyn matkan tai matka-ajan pyhittämiseen, jolloin kyse ei välttämättä ole yhteisesti sovitusta reitistä. Tällainen pyhiinvaellus on yksittäisen henkilön tai laajemman ryhmän henkilökohtainen hengellinen harjoitus, hartauselämän muoto. Jos valmista reittiä ei ole, on vaelluksen alku ja loppu sovittava itse, esimerkiksi hartaushetkien kautta. Tämän kaltaista pyhiinvaellusta on esiintynyt kautta historian, mutta vähemmän kuin valmiiden reittien kulkemista. Ympäristökasvatus pyhiinvaellusten kautta Jo se, että ihmisiä saadaan liikkeelle luontoon, on aina hyvä asia. Vielä parempaa on, jos liikkumisen kautta tapahtuu kasvamista ja kannustusta kestävämpiin elämäntapoihin. Kristinuskon näkökulmasta kaikista syvintä kasvua tapahtuu, jos ihminen vahvistuu uskossaan vaelluksen kautta ja samalla luontoyhteys juurtuu kristillisen uskon perusteisiin. Luonto on läsnä kaikilla vaelluksilla, mutta sen merkitystä on hyvä sanoittaa selkeäsanaisesti ja nivoa hartauksissa yhteen uskon perusasioiden kanssa. Jumalanpalvelukseen saapuva kulkue voidaan järjestää luonnon halki. Voidaan esimerkiksi kokoontua yhteen sunnuntaiaamuna yhdeksältä ja kulkea metsäkirkkopaikalle. Matkan alussa voi kannustaa kulkemaan aistit avoinna ja luontoa havainnoiden. Aivan yhtä mahdollista on myös kokoontua jonkin matkan päähän kirkosta ja vaeltaa sieltä jumalanpalvelukseen kirkolle. Kirkon ympäristö tarjoaa erilaisia mahdollisuuksia pyhiinvaellusten ja ympäristökasvatuksen yhdistämiselle. Esimerkiksi voidaan lähteä liikkeelle kastemaljan luota ja pohtia siellä veden merkitystä, kulkea sitten puiden luona ja esimerkiksi vaeltaa hautausmaan kautta alttarin luo. Tällöin vaellus muodostaa vahvan vertauskuvan elämän pyhiinvaelluksesta: kasteesta luonnon ja hautausmaan kautta ylösnousemuksen alttarille. Lyhyitä pyhitettyjä polkuja on mahdollista rakentaa kirkon luo, leirikeskuksen lähelle tai vaikkapa seurakunnan suojellulle metsäalueelle (metsiä voi suojella esimerkiksi METSO-ohjelman tai WWF:n Perintömetsä -ohjelman kautta). Poluille on lukuisia mahdollisia teemoja. Yksinkertaisin apuväline polkujen luomisessa on puisten taulujen pystyttäminen. Parhaimmillaan tauluissa yhdistyy Raamatun sana ja teologia, tieto ympäristön historiasta ja luonnontieteellinen tieto alueen ekosysteemistä. Tällaisia polkuja on tehty esimerkiksi Pieksämäen seurakunnassa. Pyhiinvaelluksilla kannattaa tuoda monipuolisesti esiin luonnon merkitystä. Esimerkiksi kirkoilta naapurikirkoille tehtävät vaellukset välttävät yleensä vilkkaasti liikennöityjä teitä: maasto on valmiiksi luonnonläheistä. Vaatii vain hivenen ylimääräistä vaivaa ottaa selvää hienoista luontokohteista matkalla, kulkea niiden kautta ja pysähtyä niiden äärellä. Pyhiinvaelluksen kohde voi olla myös seurakunnan omistama metsä, suo tai leirikeskus. Tällaisten vaellusten perintönä voi syntyä vakiintuneempi reitti. Panu PIHKala Lisätietoa: Elonheimo, Kalle: Pieni pyhiinvaelluskirja. Kirjapaja. Jansa, Kati (toim.): Pyhiinvaellus. LK-kirjat. 10

11 - Kansainvälisyys on mielenkiintoinen mahdollisuus. Meillä on perinteisesti vahvat yhteydet eteläiseen Afrikkaan. Siellä uskonnollisten yhteisöjen rooli on huomattavan paljon voimakkaampi kuin meillä, ja mobiililaitteiden käyttö kasvaa nopeasti, kertoo projektipäällikkö Ilkka Jormanainen (vas.). Kuvassa myös hankkeessa työskentelevät teologisen osaston tutkijat Eveliina Ojala ja Harri Koskela. Riparipassi kännykkään? Itä-Suomen yliopistossa kehitetään mobiilisovelluksia seurakuntien ja hengellisyyttä kaipaavien ihmisten tarpeisiin. Erkki Sutisesta se lähti liikkeelle Seurakunnalliset mobiiliteknologiat -hanke. Opetusteknologian tutkimusryhmää Itä-Suomen yliopistossa johtava tietojenkäsittelytieteen professori, pastori Sutinen pyöritteli kollegoidensa kanssa kysymystä siitä, mitä lisäarvoa mobiiliteknologia voisi tarjota seurakunnille. Alkuideointi sai siivet, kun ELY-keskus myönsi hankkeelle reilun euron rahoituksen. Tutkimusprojekti työllistää tällä hetkellä kuusi henkilöä, joista kaksi on teologisen osaston tutkijoita ja loput tietojenkäsittelyn asiantuntijoita. Aikaa hankkeelle on annettu vajaat kaksi vuotta. Päätepiste häämöttää vuoden 2014 lopussa. Hanke on luonteeltaan ennen kaikkea kehittävä. Pyrimme kehit- tämään seurakuntalaisten ja seurakuntien tarpeisiin vastaavia teknologisia ratkaisuja sekä arvioimaan niiden soveltuvuutta, kertoo hankkeen projektipäällikkö Ilkka Jormanainen. Mobiilimessu ensitestissä Pisimmälle käytännön sovelluksista on kehitetty Jubiili-nimistä mobiilimessusovellusta, jonka ensisysäys tuli Ruotsista. Joku ulkosuomalainen otti meihin yhteyttä ja toivoi sovellusta, joka kirkkoon mennessä lataisi automaattisesti tilaisuudessa käytettävät virret, raamatuntekstit ja muun tarpeellisen kännykkään, kertoo Jormanainen. Sovelluksen kehittäminen on nyt siinä pisteessä, että se paikallistaa käyttäjän, ja jos siinä sijainnissa on menossa tilaisuus johon liittyen järjestelmään on ladattu materiaalia, sovellus tuo materiaalin automaattisesti esille. Jubiili-mobiilimessua testattiin viime kesänä rippikoululaisilla Vaiviossa, ja sitä testataan tänä syksynä helluntaiseurakunnan nuortenillassa ja Joensuun seurakuntayhtymän tapahtumissa. Jormanaisen mukaan Jubiili on varsin perinteinen mobiilisovellus, jossa hyödynnetään laitteiden paikannusominaisuuksia. Konteksti on kuitenkin uusi kirkko ja jumalanpalveluselämä. On tärkeätä, että sovelluksilla olisi aina joku lisäarvo. Ei olisi järkevää tehdä vaikkapa Raamattua tai virsikirjaa sähköisessä muodos- 11

12 Riparipassi kännykkään... sa saatavaksi, koska sellaiset ovat jo olemassa. Tässä sovelluksessa aikaja paikkasidonnaisuus on se lisäarvo, joka tekee siitä kannattavan. Ajatuksena on kehittää tähän myös mahdollisuus antaa suoraa palautetta papille esimerkiksi saarnan aikana. Tai lähettää esirukouspyyntö jumalanpalveluksen aikana. Rukoukset voisi myös heijastaa seinälle rukousosion aikana. Mahdollisuuksia on monia, kertoo Jormanainen. Rippikoulusovellus työn alla Toinen ohjelmointivaiheessa oleva sovellus vastaa rippikoulun tarpeisiin. Sovellukseen on mietitty erilaisia osa-alueita kuten riparipassia ja pelejä. Myös erilaiset mobiilikilpailut ja palkitseminen olisivat mahdollisia. Rippikoululainen pystyy keräämään riparin suorittamiseen kuuluvat käynnit eri tapahtumissa mobiiliriparipassiin, kertoo kehittelytyötä tekevä tutkija Eveliina Ojala. Teknologialla ei pyritä sitomaan tai määrittelemään rippikoulun toimintamuotoja tai rakennetta. Soveltamismahdollisuudet ovat rippikouluvetäjien käsissä. Mobiilimessun ja riparisovelluksen lisäksi tutkimusryhmä on hahmottelemassa hengellisen elämän ja rukouksen tukemiseen liittyviä sovelluksia. Mobiilisovellukset seurakuntatyössä Seurakunnalliset mobiiliteknologiat -hanketta on tehty paitsi tieteidenvälisenä yhteistyönä, myös yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa. Mukana ovat olleet niin ortodoksit, luterilaiset kuin vapaiden suuntien edustajat. Joensuun ev.lut. seurakunnan nuorisotyönohjaaja Delila Myyry oli mukana rippileirillä, jossa mobiilimessusovellusta testattiin. Myyry on osallistunut myös riparipassin kehittelyyn Eveliina Ojalan kanssa. Myyry pitää hanketta hyvänä ja mobiilimessusovelluksen testausta rippikoululeirillä onnistuneena. Sovellusten käyttöönotto seurakunnissa vaatii hänen mukaansa ennen kaikkea avointa ja ennakkoluulotonta asennetta. Työntekijöiltä vaaditaan sitoutumista ja innostumista tekemiseen. Myös teknisiä valmiuksia tarvitaan. Tiloihin, joissa sovelluksia käytetään, tarvitaan avoimet, langattomat verkot, eikä sovelluksia voi käyttää ilman päätelaitetta. Vaikka monilla on jo sopivat laitteet, kaikilla ei tule niitä laitteita olemaan, eikä sitä voida rippikoululaisilta edellyttää. Olisi hyvä, jos seurakunnan puolella olisi vaikka pari lainattavaa tablettia, mutta ajattelen, että myös vanhaa tapaa, esimerkiksi paperista riparipassia tarvitaan jatkossakin. Riparisovellus olisi toki suuri helpotus työntekijälle. Enää ei olisi niitä kadonneita riparipasseja: vaikka äiti olisi laittanut passin pesuun farkkujen mukana, mobiilipassin tiedot pysyvät tallessa, naurahtaa Myyry. Myös Ilkka Jormanainen näkee seurakunnan roolin tärkeänä sovellusten käyttöönotossa. Seurakuntien, jotka ottavat tällaista teknologiaa laajemmin käyttöön, on tunnettava vastuunsa siinä, että tila varustetaan sopivilla tietoliikenneyhteyksillä. Sovellusten hyödyntäminen tulee vaatimaan työskentelytapojen ja totuttujen rutiinien rikkomista. Miksi mobiileja kirkkoon? Kirkkohallitus on mukana tutkimushankkeen rahoituksessa euron summalla. Hengellinen elämä verkossa -hanketta kirkkohallituksessa viime vuodet luotsannut Hannu Majamäki pitää Itä-Suomen yliopiston hanketta kiinnostavana ja sen ajoitusta onnistuneena. Juuri nyt tapahtuu laajasti verkon mobiilistuminen ja mobiilin käytön rankka kasvu. Älypuhelimet ja tabletit ovat kehittyneet jo varsin helppokäyttöisiksi ja edullisiksi. Verkon kattavuus ja nopeus on kasvanut. Laajan mobiilin käytön aika alkaa olla valmis. Majamäen mukaan kirkko tarvitsee satsausta siihen, että se voisi edelleen paremmin palvella jäseniään siinä maailmassa jossa jäsenet elävät. Uusi teknologia mahdollistaa kontaktin myös niihin, jotka eivät kirkon jäseniä ole. Varsinkin nuorille mobiilissa eläminen on ihan normaali osa elämää, kommunikaatiota, sosiaalisten suhteiden ylläpitoa ja viihdettä. Tässä on kirkollakin paikka. Tulevaisuudessa on hassu ajatuskin, että mä meen nettiin, koska verkossa ollaan koko ajan. Vain välineet, liittymäpinnat ja siten myös sisällöt vaihtuvat. Verkosta tulee hyvin arkinen asia, toteaa Majamäki. VIRPI HyväRInen 12

13 Kuva: Kirkon kuvapankki Tomi Valjus: Hehkuvaa liturgiaa paikallisesti toteutettuna Omana aikanamme, kun niin moni janoaa ja kaipaa hengellisyyttä ja etsii siihen tekniikoita itämaisista perinteistä, ei voi muuta kuin ihmetellä, että me vain viivyttelemme, emmekä avaa perinteen sinetöityä aarretta, joka on liturgiassa. Ruotsin kirkossa työskentelevä Tomi Valjus allekirjoittaa tämän André Gouzesin ajatuksen ja toivoo liturgista herätystä kirkkoon. Valjus toimii työalasihteerinä kirkollisen työn ja yhteiskuntavastuun osastolla Ruotsin kirkon kirkkokansliassa. Hänen työnään on ennen muuta ruotsinsuomalaisen seurakuntatyön tukeminen. Suomenkielisiä luterilaisia seurakuntia Ruotsissa on vain Tukholmassa, muualla suomenkielinen toiminta on paikallisseurakunnan omaa toimintaa. Ekumeeniset ja uskontodialogiset kysymykset ovat paljon esillä, ja toiminta on usein kaksikielistä, toimituksissa kolmikielistäkin, kuvaa Valjus. Työssään Valjus on päivittäin tekemisissä jumalanpalveluksen kanssa: mitä se on, mitä se voisi olla. Liturgiikasta paljon kirjoittanut dominikaanipater André Gouzous on yksi Valjuksen innoittajista. Gouzes on Ranskassa sijaitsevan Sylvanesin kulttuuris-liturgisen keskuksen perustaja ja johtaja, ja aikamme merkittäviä liturgisen elämän uudistajia. Se mikä hänen tavassaan viettää messua puhutteli, oli läsnäolo ja konstailemattomuus, kuvaa Valjus. Gouzes on myös kirjoittanut uutta liturgista musiikkia, joka ammentaa perinteisestä. Tavoitteekseen hän on sanonut, että yksinkertaisen talonpojan tulisi voida osallistua messun lauluun, kun sitä lauletaan neliäänisenä. Paikallisesti ja maailmanlaajasti Ruotsin kirkossa on meneillään laaja käsikirjauudistus. Tavoitteena on, että jokainen seurakunta loisi itselleen omannäköisen jumalanpalveluksen, kuvaa Valjus. Siinä maailmanlaajan kirkon sanoma on keskiössä paikallisesti toteutettuna. Kirkkokäsikirjaehdotuksen lukuisista vaihtoehdoista seurakunnat valitsevat itselleen parhaiten soveltuvan kokeilun kautta. Kutakin sä- 13

14 Liturgian kieli ja taiteen kieli ovat sukulaisia. Niiden tarkoituksena on olla toisia varten. Liturgian kauneus pohjautuu siihen, että se on tekemisissä Jumalan kanssa hänen, joka on täysin muuta kuin me ajattelemme. velmäsarjaa kokeillaan muutama kuukausi ja kerätään siitä palautetta, joka aikanaan vaikuttaa koko käsikirjan muotoutumiseen. Kirkossa käytettävästä kielestä pyritään tekemään inklusiivista, sisäänsäsulkevaa, niin että eri-ikäiset ja eri taustoista tulevat kirkkovieraat voisivat samaistua puhuttuun. Tunnistettavuus, mitä se on? Ruotsin kirkon uudistuksen yksi tavoite on, että messun musiikin tulisi olla seurakuntalaisen tunnistettavissa. Suomalaisessa kirkollisessa musiikissa tunnistettavuudella tarkoitetaan yleensä tuttuutta: kun menet messuun, on musiikki tunnistettavissa samaksi kuin aiemmilla messukerroillasi. Ruotsin kirkon uudistuksessa asia ymmärretään toisin: Tunnistettavuus liittyy ympäröivään maailmaan. Musikaaliseen kieleen haetaan vaihtoehtoja siitä musiikista, mitä kuunnellaan muulloinkin, eikä perinteisestä jumalanpalvelusmusiikista. Miten näet ristiriidan, että messun pitäisi olla tunnistettava ja ymmärrettävä, mutta kuitenkin eletään mysteeriä? Karvat nousevat pystyyn jos messusta yritetään tehdä täysin ymmärrettävä! Silloinhan mysteeri häviää, kauhistuu Valjus. Mysteeriä, Jumalan läsnäolon syvää kokemusta, tarvitaan. Jos ihminen ei pääse jumalanpalveluksessa mysteerin äärelle, hakee hän sitä jollain muulla tavalla. Nykyisin ihmiset hakevat sitä oman kirkon karismaattisista tilaisuuksista tai toisista kristillisistä yhteisöistä. Monet hakeutuvat ei-kristillisten yhteisöjen yhteyteen. Myös profaanit tapahtumat kuten rave- partyt tai rock-konsertit voivat antaa osallistujille jotain mystistä kokemusta: yhteenkuuluvuutta esiintyjiin ja toisiin osallistujiin. Niissäkin on riittinsä: toistetaan kertosäettä tai heilutetaan samaan tahtiin palavia tupakansytyttimiä. Mysteeriä haetaan myös totaalisessa hiljaisuudessa, yksin järven rannalla tai korven keskellä, muistuttaa Valjus. Tuoreutta ja hiljaisuutta Jumalanpalveluksen pitäisi olla kuin pihanurmi joka kevät sama kuin syksyllä, kun lumi peitti sen, mutta uusi, aina tuore! kuvailee Valjus. Mutta millä siihen päästäisiin? Olennaista on, että liturgiaa ei suoriteta! Turhan usein unohtuu, että liturgiassa ollaan Jumalan mysteerissä, jota eletään ja hengitetään. Liturgiaa ei ole tarkoitus vain oppia ulkoa, vaan antaa sen asettua sydämeen toiston myötä. Englannin kelen sana by heart sydämen kautta, kuvaa sitä hyvin: se mikä osataan ulkoa, onkin mennyt sydämeen saakka. Mitä tahtoisit tuoda Ruotsista suomalaiseen jumalanpalveluselämään? Tahtoisin tuoda rajojen sisällä olevan spontaniteetin ja viedä pois jäykkyyttä. Ajatus siitä, teenkö oikein vai väärin, kahlitsee vielä liikaa liturgian toimittamista. Sanat ohjaavat toimintaa: entä jos viettäisimme messua yhdessä seurakunnan kanssa, emmekä toimittaisi? Myös kiireettömyyttä ja levollista hiljaisuutta jumalanpalvelukseen Valjus kaipaa lisää. Luterilaisessa jumalanpalvelusperinteessämme ei hiljaisuudella ole vielä juurikaan sijaa. Jos pappi vaikenee, ainakin kirkkomuusikko hätääntyy ja seurakuntalaiset alkavat miettiä, että nyt se unohti jotain. Kiireettömyys ja hiljaisuus syntyvät pienistä yksityiskohdista. Messussa on monta mahdollisuutta hiljaisuudelle, ei vain synnintunnustuksessa. Esimerkiksi kun ehtoollisastiat on katettu pois, on luontevaa hiljentyä, ennen kuin yhdytään kiitosrukoukseen. Muissakin kohdin messua hiljaisuus puhuu ja puhuttelee. Siitä sanoo jotain virren säkeistö: Hiljaisuuteen rakkaan Herran / vaiti, 14

15 vailla voimaa jään, / selvyyteen ja avoimuuteen, / armon rantaan lämpimään. (RVK 522) Yhdessä tekemistä Ruotsissa messu ei ole niin pappiskeskeinen kuin täällä arvioi Valjus. Tehtäviä jaetaan monelle ihmiselle, jotka tekevät yhdessä jumalanpalvelusta. Eihän pappia tarvita kuin viiteen asiaan: alku- ja päätössiunaukseen, synninpäästöön, evankeliumin lukemiseen ja ehtoollisen asettamiseen. Kaiken muun voi jakaa toisille! Ruotsissa jokaisessa seurakunnassa toimii kirkkojärjestyksen määräämänä kirkkoväärtejä, seurakuntalaisia, joiden vastuulla on yhdessä kirkkoherran kanssa vastata jumalanpalveluselämästä. Nykyään heidän lisäkseen kuka tahansa voi - seurakunnan käytännön mukaan - palvella eri palvelutehtävissä jumalanpalveluksissa. Parhaimmillaan esimerkki rohkaisee toisiakin mukaan kantamaan vastuutta lukijoina, esirukoilijoina, ehtoollisavustajina: voisinkohan minäkin, kun naapurikin on tuolla lukemassa. Jumalanpalvelusryhmän jäsenten yhtenä tehtävänä onkin hankkia lisää jäseniä, jotka ovat innostuneita ja haluavat tällä tavalla toimia vapaaehtoisina omassa seurakunnassa. Lapsille pitää antaa tilaa muutenkin kuin koristeena jumalanpalveluksessa! Ei riitä se, että lapset ovat vain laulamassa ennen tai jälkeen messun tai kantamassa kynttilöitä kulkueessa, vaan jopa ehtoollisosaankin lapsille tulee varata mielekkäitä tehtäviä. Uskonnollisuus hävinnyt? Tomi Valjus, kuva Kati Jansa Nykyihminen on edelleen uskonnollinen. Maallistuminen, sekularisaatio, on sitä, että ihminen on menettänyt riitin, näkee Valjus. Vanha riitti, vanha jumalanpalvelus, on menettänyt merkitystään. Kollektiivisten riittien tilalle on syntynyt uusia, yksilöllisiä riittejä. Kun sattuu onnettomuus on yleistä viedä yksityisesti kynttilä muistopaikalle tai onnettomuuden tapahtumapaikalle, ja sen lisäksi kokoontua edelleen yhteen suremaan. Monen mielestä käsikirjan tarjoamat kaavat kahlitsevat. Vaikka messulla on kiinteä muoto, siinä on paljon tilaa spontaaniudelle! Valjus kritisoi populistista suosionkalastelua, jossa jäädään pintatasolle niin liturgiassa kuin teologiassa. Populismi ilman ankkurointia ei toimi eikä sillä pärjätä pitkään jumalanpalveluselämässä. Ei pidä kosiskella! Pelkät uudet temput, tempaukset synnyttävät vain tarvetta uusiin. Toki uusia muotoja pitää rohkeasti etsiä. Uusien muotojen kokeilu ja perinteeseen nojautuminen eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja, vaan ne voivat parhaimmillaan täydentää tosiaan. Näyttäviä kikkoja ei tarvita. Liturgisesti ehjä jumalanpalvelus voidaan viettää hyvinkin vaatimattomasti. Olennaista on messun tai jumalanpalveluksen johtajien ja avustajien läsnäolo, se että he ovat itse osallisia siinä, mitä tehdään. Kun kirkon perinteinen jumalanpalveluselämä alkaa avautua, myös monimuotoinen, liturgisestikin rikas jumalanpalvelus voi olla helppoa, tuttua ja turvallista. Se voi puhutella koko ihmistä kokonaisvaltaisesti. KATI Jansa Tämä onnen ja ilon säteily, kun se liittyy yhteenkuuluvaisuuteen, on liturgian kauneus. Sitaatit André Gouzesin, o.p., liturgiikan luennoista Kaiku joka jää jäljelle, kun liekki on kulkenut ohi, Suomennokset Tomi Valjus 15

16 Kirkkopalvelujen johtaja Ilkka Mattila oli jakamassa marttojen kanssa ruokaa Kirkkopäivien messun jälkeen. Yhdessä rinta rinnan tekeminen on Sirkku Muilun mielestä seurakuntaelämän idea. Kuvat: Hannu Keränen Sirkku Muilu muuttaisi maallikko -termiä Vapaaehtoistoiminta on pysyvä osa seurakuntaelämää Lapsityössä ja erilaisissa seurakunnan luottamustoimissa pitkän päivätyön tehneelle iisalmelaiselle Sirkku Muilulle seurakunta on rakas. Seurakunnassa tulisi Muilun mielestä antaa tilaa niin työntekijöille kuin maallikoille. Itseään osuvasti monenmoista nähnyt pitkänlinjan maallikko kutsuva Muilu on saanut toteuttaa itseään seurakunnassa ja on kokenut myös saaneensa arvostusta. 16

17 Jotkut työntekijät antavat helposti ja todella sydämestään kiittävää ja kannustavaa palautetta. Työntekijät arvostavat maallikoiden panosta seurakuntaelämään ja haluavat edistää vapaaehtoisten osuutta siinä, toteaa Sirkku Muilu kokemuksenaan. Muilun mielestä voisi olla ajankohtaista muuttaa termistöä. Maallikko sana on vanhahtava ja nimessä on negatiivinen vivahde. Olisiko aika puhua seurakuntaelämästä tai vapaaehtoistoiminnasta, ei vapaaehtoistyöstä tai seurakuntatyöstä tai työaloista. Ehkä sitten vähitellen asenne muuttuisi ja voisimme oikeasti elää yhdessä Jumalan perheväen juhlaa. Maallikko nimike on liian työpainotteinen ja luo roolit, jossa työntekijä tekee ja seurakuntalainen ottaa vastaan. Maallikon tehtävä ei ole Muilun mielestä toimia vain päättäjänä. Yleisellä tasolla työtä arvostetaan, mutta Muilu on törmännyt tai tietää ilmassa olevan maallikkoutta vähätteleviä asenteita. Voisiko se johtua voimakkaasti työsuuntautuneesta yhteiskunnasta ja koulutuksen painottamisesta. Kouluttaudutaanko joskus suhteellisen kapea-alaiseen työtehtävään tai halutaan päteä työelämässä, pohtii Muilu. Seurakuntaelämä vuorovaikutusta Muilun mielestä uudistusta kaivataan jo seurakuntaelämän kehittämisen takia. Toki seurakunta-aktiivit voivat olla joskus myös itse liian innokkaita kehittämään ja uudistamaan, mikä sitten aiheuttaa kitkaa. Keskustelua tarvitaan ja katsetta tulevaisuuteen. Pelätäänkö työntekijäpuolella, että oma paikka tai tapa tehdä työtä on uhattuna. Työntekijän voi tietysti kokea, että hänet on niin korkeasti koulutettu, ettei siihen kaikenmaailman maallikoita tarvita sekoittamaan kuvioita. Muilu pohtii, ovatko tässä kiireen ja työoriontuneisuuden keskellä ajauduttu siihen ajatukseen, että seurakuntien työntekijät uskovat tietävänsä mitä seurakuntalaiset tarvitsevat. Tai seurakuntalaiset odottavatkin näin tapahtuvan. Uudenlainen työskentely voisi avata Muilun mielestä uusia portteja. Seurakuntaelämä on parhaimmillaan vuorovaikutusta, osallistumista ja yhdessä tekemistä. Vapaaehtoisten kanssa suunnittelu ja yhdessä tekeminen vie tietysti aikaa, ja monelle on ehkä sitten helpompaa tehdä totutun kaavan mukaan työtä. Kuvittelisin, että pitkässä juoksussa maallikkoaktiivisuus voisi kääntyä työntekijälle voimavaraksi. Näinhän on mm. nuorisotyössä, Sirkku Muilu sanoo. Vastuuta sopivasti Seurakuntaelämä on Muilulle ollut tärkeä kasvun paikka, mutta myös vaikuttamisen kanava. Hän uskoo resurssien vähetessä myös ajattelutavan muuttuvan niin työntekijöillä kuin päättäjillä. Annetaan vastuuta sopivasti, jokaisen omien voimavarojen mukaisesti. Erityisesti annetaan tilaa toisillemme ja annetaan jokaisen toteuttaa omaa kutsumustaan. Näin seurakunnassa jokainen antaa ja saa. Muilun mielestä seurakuntalaisten on myös katsottava itseään peiliin. Maallikot eivät uskalla tuoda osaamistaan kehiin eivätkä he arvosta tarpeeksi itseään. Ja on varmasti myös maallikoita, jotka ovat tuottaneet pettymyksiä työntekijöille ja vaikuttaneet sitä kautta asenteisiin, Muilu muistuttaa. Parhaimmillaan seurakuntaelämä on tilan antamista erilaisille toimijoille. Tehtäviä hänen mielestään riittää hyvin erilaisia; ryhmien pitämistä, tilanteiden vetämistä, jumalanpalveluselämän toteuttamisessa ja diakonia- ja lähetystyön alueella. Jokainen voi tuoda oman osaamisensa kaikkien iloksi. Annetaan kannustusta ja arvostetaan jokaisen antamaa panosta yhteiseen seurakuntaelämään. HANNU KERÄNEN Iisalmen seurakunnan lapsityönohjaaja Riitta Kauhanen (oik) ja seurakunta-aktivisti Sirkku Muilu suunnittelevat jo syksyn lapsityön tapahtumia. Yhteistyö pelaa ja uusiin haasteisiin lähdetään innolla. 17

18 Ylä-Savossa haetaan pontta Matkaopas-seurakuntakoulusta Tammikuussa alkanut seurakuntakoulu on vetänyt Ylä-Savossa väkeä mukaansa. Matkaopas on seurakunnan toimintaan keskittyvä valmennuskokonaisuus, joka on tarkoitettu kaikille seurakunnan toiminnasta kiinnostuneille. Koulutuksen käynyt henkilö saa valmiuksia toimia esimerkiksi seurakunnan pienpiirien vetäjänä tai avustajana seurakunnan eri työaloilla ja jumalanpalveluksissa. Seurakuntakoulu on osallistujille maksuton. Iisalmen rovastikunnan alueella käynnistynyt koulutus on lääninrovasti Olli Kortelaisen mukaan lähtenyt liikkeelle seurakuntalaisista. Myös seurakuntakoulun suunnittelu on ollut maallikkovetoinen. Näin seurakuntalaiset ovat sanoneet ääneen, minkälaisissa tehtävissä he haluavat toimia ja minkälaista koulutusta he siihen haluavat. Meidän viranhaltijoiden on nyt vastattava tähän huutoon. On upeaa, että seurakuntalaiset ovat oma-aloitteisesti nousseet tällä tavoin kantamaan vastuuta seurakuntiensa tulevaisuudesta, kiittelee Kortelainen. Seurakuntien resurssien arvioi Kortelainen oleva 2020-luvulla toisenlaiset, mikä on jo nyt huomioitava. Seurakuntien palkkalistoilla ei voi enää olla tällaista määrää viran- ja toimenhaltijoita kuin nyt. Maallikkovastuun merkitys seurakunnissa kasvaa tulevaisuudessa. Meneillään oleva Matkaopas-koulutus antaa onnistuessaan seurakuntalaisille mielekästä toimintaa seurakunnan tehtävissä ja innostaa mukaan uusia ihmisiä seuraaviin seurakuntakouluihin. Jatko tärkeää Kortelaisen mukaan nyt olisi tärkeää miettiä jatkoa koulutukselle ja kehittää sitä edelleen. Seurakunnissa kannattaa myös satsata siihen, että seurakuntakou- lulaiset saavat seurakunnassa koulutusta vastaavia mielekkäitä tehtäviä. Vapaaehtoiset voivat tuoda toimintoihin omaa osaamistaan työntekijöiden rinnalla ja myös elävöittää seurakunnan toimintaa. Varsinkin pienissä seurakunnissa on myös resurssipulaa eri työaloilla ja tapahtumien järjestämisessä, muistuttaa lääninrovasti Kortelainen. Matkaopas-koulutuksessa aiheina ovat keskeiset seurakuntaelämää sivuavat teemat. Viisautta jaetaan muun muassa palvelusta, lähetys- ja nuorisotyöstä, Raamatusta, uskosta, rukouksesta ja musiikista. Valmennuspäivät on ajoitettu lauantaiksi, ja jokainen seurakunta vastaa vuorollaan päivän sisällöstä ja sen toteutuksesta. Kukin päivä koostuu ennakkotehtävästä, aiheen käsittelystä sekä yhteisestä ateriasta. HANNU KERÄNEN SykSY 2013 Sonkajärvi Hyvät käytännöt jakoon ja yhteenveto Pielavesi Päätöstilaisuus ja Tuomasmessu 18

19 Kuva Markku Pihlaja Vuosittaisessa Gloria Patri jalkapalloturnauksessa kuopiolaiset Piispan pojat saivat tänä vuonna pronssia. KROPPA ON HYVÄ LUOMISlaHJA HuoleHDI Siitä! Kirkolla on vaarana keskittyä yksipuolisesti sieluun ja henkeen. Liikuntateesit muistuttavat kristinuskon kokonaisvaltaisuudesta ja ruumiillisuudesta, sanoo piispa Jari Jolkkonen. Jokaisella on oikeus liikuntaan, muistuttavat kaksi vuotta sitten julkaistut kirkon liikuntateesit. Teesejä on jaettu lajiliittoihin ja urheiluseuroille, ja ne ovat toimineet tervetulleina keskustelunavaajina. Piispa, urheilumies Jari Jolkkonen toimii KLUNK:in eli Kirkon liikunta- ja urheiluneuvottelukunnan puheenjohtajana. KLUNK pyrkii vahvistamaan liikuntakulttuuria seurakunnissa. 19

20 Hyväksy epäonnistuminen! Onnistumisen kokemukset luovat itsetuntoa varsinkin nuorisoliikunnassa. Yhtä tärkeää on sekin, ettei aina voita. Kirkon liikuntateesit: evl.fi/liikuntateesit Pitkän tähtäimen suunnitelmana on, että seurakunnissa nimettäisiin urheiluvastaava, joka huolehtisi esimerkiksi seurakunnan ja liikuntaseurojen yhteistyöstä. Helposti unohtuu, että kristinusko koskettaa koko ihmistä ruumista, sielua ja henkeä. Ymmärryksemme kristillisestä uskosta saattaa kaventua, niin että keskitytään vain oppiin, moraaliin tai hiljentymiseen. Ruumiskin on Jumalan luoma. Tärkeistä liikuntateeseistä piispa Jolkkonen nostaa erityisesti esille muutaman: Kanna kasvatusvastuusi olet mallina lapsille ja nuorille on tärkeä muistutus. Kaukaloväkivalta ja urheilijoiden julkijuopottelu eivät ole kunniaksi kenellekään. Riemua ja Rispektiä Teesit pätevät paitsi urheilukentällä, myös laajemmin elämään sovellettuina. Yksi teeseistä kuuluu hyväksy epäonnistuminen. Kilpaurheilunkin pitäisi pysyä leikkinä, vaikka se joskus unohtuu. Ei ole maailman vakavin juttu, jos häviää. Onnistumisen kokemukset luovat itsetuntoa varsinkin nuorisoliikunnassa. Yhtä tärkeää on sekin, ettei aina voita. Kyky hallita tappioihin liittyviä pettymyksen tunteita on erittäin tärkeä elämäntaito. Meillä on kasvava joukko nuoria, jotka eivät kykene käsittelemään vastoinkäymisen kokemuksia. Kristillistä liikuntaa? Asettaako usko rajoituksia liikuntaan? Voiko luterilainen joogata hyvillä mielin? Äärimmäisen harva harjoittaa hindulaisuutta joogatessaan, näkee piispa Jolkkonen. Tarvitseeko liikuntaa hengellistää? Tarvitseeko kristitty sen enempää hindulaista kuin Jeesus-joogaa, eikö se voisi olla vain keskittynyttä kehonhallintaa? Liikunta on jo itsessään hyvää. Sen lisäksi yhteisissä urheilutilanteissa voi hartaudellekin löytyä luonteva sauma. Esimerkiksi Kuopiossa sotilaitten ja pappien väliset salibandyystävyysottelut päättyvät aina iltahartauteen saunan jälkeen. Kirkollisiin koulutuksiin piispalla on toivomus. Olisi luomislahjojen hyvää huolenpitoa, jos koulutuksissa varattaisiin aina aikaa liikunnalle ja ulkoilulle, omaehtoisesti tai ohjatusti. Tuntikin riittäisi, ja tekisi hyvää. Pää tylsistyy ja kroppa piiputtaa, ellei välillä pääse ulkoilemaan. Tyyli ja tahti on liikunnassa vapaa. Kukin omalla tavallaan, kykyjensä mukaan. Kati JANSA 20