Ylioppilastutkinnon eriytyvät koevalinnat ja kokelaat. Onko ylioppilastutkinnosta yliopiston pääsykokeeksi?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ylioppilastutkinnon eriytyvät koevalinnat ja kokelaat. Onko ylioppilastutkinnosta yliopiston pääsykokeeksi?"

Transkriptio

1 Ylioppilastutkinnon eriytyvät koevalinnat ja kokelaat. Onko ylioppilastutkinnosta yliopiston pääsykokeeksi? Sirkku Kupiainen Yoyo yhteisöllisellä ohjauksella yksilölliselle opintopolulle Väliseminaari

2 Johdanto Kasvatuksen taloustieteen piirissä vallitsee varsin yksimielinen näkemys päättökokeiden hyödyistä. (mm. Bishop 1998; Bishop, Mañe & Bishop 2001; Bishop, Mañe, Bishop & Moriarty 2001; Jürges Schneider & Büchel 2003) Pedagogisesti suuntautuneessa kirjallisuudessa niihin taas suhtaudutaan usein ristiriitaisemmin. Huolena on kokeiden vaikutus mm. opetukseen, oppimismotivaatioon ja heikoimpien opiskelijoiden menestysmahdollisuuksiin ja -uskoon (mm., Amrein & Berliner, 2002, 2003; Reardon, Atteberry, Arshan, & Kurlander, 2009)

3 John Bishop (1998) esittää esimerkillisenä päättökoetyyppinä opetussuunnitelmaan perustuvat ulkoiset kokeet (CBEEES), joille on ominaista: Opiskelijan koesuorituksella on todellisia seurauksia. Määrittelee suorituksen suhteessa ulkoiseen standardiin. Sidottu tiettyyn opetussuunnitelman mukaiseen sisältöön. Arvostelu on moniportainen (ei vain hyväksytty / hylätty). Kattaa kaikki ao. tason opiskelijat. Suomalainen ylioppilastutkinto täyttää varsin hyvin Bishopin CBEEES:ille asettamat ehdot. Onko kaikki siis hyvin? Kupiainen

4 Kaikille peruskouluun siirtymisen jälkeisille ylioppilastutkintoa koskeville uudistuksille on ollut tyypillistä pyrkiä sopeuttamaan tutkinto lukiolaisten määrän ja opiskelijoiden välisten erojen kasvuun. Käytännössä tämä on tarkoittanut valinnaisuuden lisäämistä niin koemahdollisuuksien määrässä kuin tutkintoon sisällytettävien kokeiden valinnassa. Lopputulos on nykyinen ylioppilastutkinto, joka koostuu n. 40 eri kokeesta 24 eri oppiaineessa, kaikki järjestettynä kahdesti vuodessa

5 Ylioppilastutkinto pähkinänkuoressa Tarjolla olevasta 40 eri kokeesta yhden opiskelijan tulee valita vähintään neljä (ka 5.5 koetta). Vain äidinkielen koe on kaikille pakollinen (suomi / ruotsi) ja loput 3 tulee valita joukosta A-kieli, B-kieli, matematiikka ja reaaliaineen koe (eli 24 eri koetta). Yleisin yhteinen koe on A-englanti. Lopputulos: heterogeeninen kokelasjoukko jakautuu tiedoiltaan ja taidoiltaan toisistaan selvästi poikkeaviin osajoukkoihin valitessaan omaan kurssivalikoimaansa ja/tai jatko-opintotoiveisiinsa mahdollisimman hyvin soveltuvan tutkintokokonaisuuden

6 Aineisto Kevään 2006 ja syksyn 2009 välillä valkolakkinsa saaneet ylioppilasta (57,6 % n, 42,4 % m). Koevalinnan ohessa vertailua vaikeuttavia tekijöitä: Koekohtainen vaihtelu syksyn / kevään kokelasmäärissä ja kokelaitten osaamisen tasossa. Vuosittainen ja syksy / kevät vaihtelu kokeiden tasossa. Sukupuolittain eriytyneet ainevalinnat. Äidinkielen mukaan eriytyneet ainevalinnat

7 Eroja on myös lukion kurssimäärissä Pakolliset Syventävät Yht. Äidinkieli A-kieli B-ruotsi C-kieli 8 8 Matematiikka pitkä Matematiikka lyhyt Fysiikka Historia Biologia Kemia Psykologia Uskonto / ET Filosofia Maantiede Yhteiskuntaoppi Terveystieto

8 Suhteellinen arvostelu laudatur 7 5 % eximia cum laude approbatur 6 15 % magna cum laude approbatur 5 20 % cum laude approbatur 4 24 % lubenter approbatur 3 20 % approbatur 2 11 % improbatur 0 5 %

9 Suhteellinen arvostelu periytyy ajalta, jolloin ylioppilaskoe oli kaikille sama (esim. vuoden 1919 uudistuksen viisi koetta: äidinkieli, matematiikka, toinen kotimainen kieli, vieras kieli ja reaalikoe). Suhteellisen arvostelun tavoitteena ja etuna on mahdollisuus verrata menestystä eri kokeissa ja eri tutkintokerroilla (Béguin ym. teoksessa Howie ym. 2008). Laajasta valinnaisuudesta ja kahdesta vuosittaisesta koekerrasta johtuen monen kokeen valitsee kuitenkin hyvin pieni (ja vino) opiskelijajoukko, mikä horjuttaa arvosanojen gaussilaista pohjaoletusta

10 Harvojen opiskelijoiden valitsema vaativa koe (esim. A-ranska tai kemia) Hyvin menestyväkin opiskelija voi saada heikon arvosanan, jos valitsee tutkintoonsa kokeen, jonka ovat valinneet lähinnä myös muut yhtä hyvin menestyvät kokelaat. Kun sana tästä leviää seuraavalle kokelaspolvelle, joukko kapenee entisestään ja aina vain paremmat opiskelijat saavat myös ne heikot arvosanat

11 Koevalinta osuus kokelaista 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Mother tongue (Finnish) English A Swedish B Mathematics, advanced Mathematics, basic Psychology History Geography Biology Physics Health studies Civics Chemistry Religion German C Swedish A French C German A Philosophy Spanish C English C French A Kupiainen & Marjanen 2011 Finnish B Russian C Finnish as a 2nd lang. Russian A Ethics Italian C Latin C1 Religion (Orthodox) Spanish A Portuguese C Latin C7 Swedish as a 2nd lang. Sami C Sami (moth.) Swedish (moth.) Sami C2 Finnish A

12 Äidinkieli, A-englanti, muut A-kielet, B-ruotsi, matematiikka, C-kielet, reaaliaineiden kokeet 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Kupiainen & Marjanen

13 Koevalinnat matematiikan mukaan 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % No math Basic Math Adv. math 20 % 10 % 0 % Kupiainen & Marjanen

14 Matematiikkavalinta ja koemenestys 6,00 5,00 4,00 3,00 2,00 No math Basic math Adv. math 1,00,00 Kupiainen & Marjanen

15 Matematiikan arvosana ja menestys muissa kokeissa Kupiainen & Marjanen

16 Pitkän matematiikan huippujen osuus eri kokeiden osanottajista 35 % 30 % 25 % 20 % 15 % 10 % Adv: Eximia Adv: Laudatur 5 % 0 % Kupiainen & Marjanen

17 Koevalintojen sukupuolittuneisuus 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % Girls Boys 20 % 10 % 0 % Kupiainen & Marjanen

18 Matematiikkavalinta Suomenkieliset Ruotsinkieliset naiset miehet naiset miehet Mat. lyhyt 44,7 % 44,8 % 46,0 % 44,5 % Mat. pitkä 27,7 % 46,1 % 22,8 % 39,6 % Ei mat. 27,6 % 9,1 % 31,2 % 15,9 %

19 Päätelmät Huolimatta siitä, että ylioppilastutkinto kattaa lukion kaikki teoreettiset oppiaineet, se ei tarjoa toivotun-laista pohjaa verrata opiskelijoiden osaamista. Tutkinto kohtelee erityisen epäoikeudenmukaisesti kokelaita, joiden opinto-ohjelmaan sisältyy vaativia usean kurssin oppiaineita. Erityisen vahvana tämä kohdistuu pitkän matematii-kan, fysiikan ja kemian sekä nk. harvinaisten A-kielien lukijoihin (B-ruotsin pelastavat ne, jotka eivät valitse mitään matematiikan koetta). Viesti on väärä, jos yhä useampi alkaa kaihtaa näiden aineiden opiskelua heikon yo-arvosanan pelossa

20 Arvosanojen yhteismitattomuuden vuoksi tutkinto ei tarjoa kolmannen asteen opiskelijavalinnassa tarvittavaa vertailukelpoista tietoa pyrkijöiden tiedoista, taidoista tai osaamispotentiaalista ainakaan, jos vertailu kohdistuu vain arvosanoihin huomioimatta vääristymää, joka seuraa normaalijakaumaan pohjautuvan arvosana-asteikon soveltamisesta eri kokeiden toisistaan selvästi poikkeaviin kokelasjoukkoihin

21 Aalto University School of Economics Points are give for two best grades in science or humanities exams or for two languages A B C M E L University of Eastern Finland Pharmasist Any science / humanities exam A B C M E L Physics and Chemistry Civics and Biology Psychology and History eximia magna cum cum laude lubenter approbatur improbatur Kupiainen & Marjanen

22 Erilaisten opiskelijoiden huomioimiseen pyrkinyt valinnaisuuden lisääminen on siis johtanut kielteisiin ei-aiottuihin vaikutuksiin sekä yksilö- että järjestelmätasolla. Löytyykö ongelmaan ratkaisua? Uusi kaikille yhteinen koe, joka toimii normina eri kokeiden arvosanojen yhteismitallistamisessa? Tutkinnon rajaaminen oppiaineisiin ja -sisältöihin, jotka kaikkien ylioppilaiden tulisi hallita? Muu mikä?

23 Kiitos!

24 Lähteet Béguin, A. (2000) Robustness of Equating High-Stakes Tests. PhD Thesis. University of Twente. Druk: FEBODRUK B.V., Enschede. Béguin, A., Alberts, R. & Kremers, E. (2008). Normhandhaving bij examens. Retrieved from Bishop, J. (1998). The effect of curriculum-based external exit exam systems on student achievement. Journal of Economic Education 29, Bishop, J.H., Mañe, F. & Bishop, M. (2001). How external exit exams spur achievement. Educational Leadership / September 2001 Howie, S.J., Long, C., Sherman, V. & Venter, E. (2008) The role of IRT in selected examination systems. An Umalusi Research Report, September 2008 / May Huovinen, V. (2009). Ainereaalin vaikutus fysiikanopiskelija-ainekseen. Pro Gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Jürges, H., Schneider, K. & Büchel, F. (2003) The Effect of Central Exit Examinations on Student Achievement: Quasi-Experimental Evidence from TIMSS Germany. CESifo Working Paper No Category 1: Public Finance. May Kupiainen, S. (2011) Students freedom of choice vs. commensurability of results. The case of the Finnish matriculation exam. Paper presented at the ICSEI 24th International Conference for School Effectiveness and Improvement. January , Limassol, Cyprus. Noah, H. J. and Eckstein, M. A. (Eds.) (1992). Examinations. Comparative and International Studies. Oxford: Pergamon Press. Reardon, S.F., Atteberry, A., Arshan, N., & Kurlander, M. (2009). Effects of the California High School Exit Exam on Student persistence, Achievement, and Graduation. Working paper #: Institute for Research on Education Policy & Practice

Ylioppilas valintojen pyörteessä Ylioppilastutkinnon eriytyvät koevalinnat ja kokelaat

Ylioppilas valintojen pyörteessä Ylioppilastutkinnon eriytyvät koevalinnat ja kokelaat Ylioppilas valintojen pyörteessä Ylioppilastutkinnon eriytyvät koevalinnat ja kokelaat Sirkku Kupiainen Digabi II Wanha Satama 5.6.2014 2.6.2014 1 Ylioppilastutkintoa kehitetään tukemaan koulutuksen yleissivistäviä

Lisätiedot

Lukioarvosanat ja ylioppilastutkinto

Lukioarvosanat ja ylioppilastutkinto Lukioarvosanat ja ylioppilastutkinto Sirkku Kupiainen 1..01 Centre for Educational 1..01 1 Ylioppilastutkintoa kehitetään tukemaan koulutuksen yleissivistäviä tavoitteita ja mahdollistamaan ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Opiskelemaan - millä ehdoilla?

Opiskelemaan - millä ehdoilla? JULKAISU 7/2011 TUTKAS Tutkijoiden ja kansanedustajien seura Opiskelemaan - millä ehdoilla? Toimittanut Ulrica Gabrielsson Tutkijoiden ja kansanedustajien seura TUTKAS järjesti keskiviikkona 7.12.2011

Lisätiedot

Hakija valintojen pyörteessä Ylioppilastutkinnon arvosanojen hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnassa

Hakija valintojen pyörteessä Ylioppilastutkinnon arvosanojen hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnassa Hakija valintojen pyörteessä Ylioppilastutkinnon arvosanojen hyödyntäminen korkeakoulujen opiskelijavalinnassa Sirkku Kupiainen Seminaari korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisen etenemisestä 28.10.2014

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Älä Tutkinnon muuta perustyylidiaa rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta

Lisätiedot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Lukion vanhempainilta 16 Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinto Ylioppilaaksi tuloon vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, matematiikka ja reaaliaineet

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, matematiikka ja reaaliaineet Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, matematiikka ja reaaliaineet AVAIN Monitieteistä tutkimusyhteistyötä ssa: AVAIN - tutkimusryhmä: (www.oulu.fi/avain) Professorit (kemia, LUMA-keskus) Jarmo

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke

Kohti abivuotta. 2. vk Vanhempainilta ke Kohti abivuotta 2. vk Vanhempainilta ke 20.3.2019 MSX 23.4.2018 Lukio-opintojen päättäminen YLIOPPILASTODISTUS: Kirjoitukset suoritettuna Vähintään pakolliset neljä ainetta, jotka tulleet hyväksytysti

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO

LAUTTAKYLÄN LUKIO LAUTTAKYLÄN LUKIO 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2019

YLIOPPILAS KEVÄT 2019 YLIOPPILAS KEVÄT 2019 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

Miten nykyinen ja ennakoitava kielitaitovaranto vastaavat elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kielitaitotarpeita? Sauli Takala Seinäjoki, 6.10.

Miten nykyinen ja ennakoitava kielitaitovaranto vastaavat elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kielitaitotarpeita? Sauli Takala Seinäjoki, 6.10. Miten nykyinen ja ennakoitava kielitaitovaranto vastaavat elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kielitaitotarpeita? Sauli Takala Seinäjoki, 6.10.2010 Monipuolisen kielitaidon (monikielisyyden/ useakielisyyden)

Lisätiedot

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 SISÄLLYSLUETTELO MILLOIN ALOITAN KIRJOITUKSET?... 3 SYKSYN 2015 KOEPÄIVÄT... 4 YLIOPPILASTUTKINTO..... 5 Tutkinnon rakenne.... 5 Osallistumisoikeus... 5 Ilmoittautuminen...

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista

Lisätiedot

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4.

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4. Abin vuosi 2015-2016 Syyskuu Yo-kirjoitukset (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto

TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

Ylioppilastutkinnon digitalisaatio. ylioppilastutkinto.fi

Ylioppilastutkinnon digitalisaatio. ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinnon digitalisaatio ylioppilastutkinto.fi digabi.fi Onko ylioppilastutkinto menneisyyden jäänne, jonka voisi lopettaa? vai Voisiko siitä virittää entistä toimivamman instrumentin sekä opiskelija,

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi Syyskuu Yo-kirjoitukset 16.9. -3.10.2019 (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin Tammikuu

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016

LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokan huoltajille tammikuu 2016 Toisen asteen koulutus: LUKIO - KOULUTUS AMMATILLINEN KOULUTUS

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5) Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa)

Lisätiedot

1. Pvm Päivä ATL: SELF-MANAGEMENT SKILLS to Koulu alkaa 1. jakso. Kielten uusintakuulustelu klo School starts. TERM 1.

1. Pvm Päivä ATL: SELF-MANAGEMENT SKILLS to Koulu alkaa 1. jakso. Kielten uusintakuulustelu klo School starts. TERM 1. 1. Pvm Päivä ATL: SELF-MANAGEMENT SKILLS 32 8.8.2019 to Koulu alkaa 1. jakso. Kielten uusintakuulustelu klo 13-16 School starts. TERM 1. Retake (languages) at 13-16. ROT/GM 9.8.2019 pe 10.8.2019 la 11.8.2019

Lisätiedot

Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan!

Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan! Tervetuloa Lyseon lukion vanhempainiltaan! Jyväskylän Lyseon lukio Lyseossa saa olla oma itsensä (rehtori Osmo Polas) Ylioppilastutkintotodis tukseen vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA

LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA LUKION OPPIAINEET OULUN YLIOPISTON VALINTAPERUSTEISSA Oulun Opopäivät 2016 Jouni Pursiainen Oulun yliopiston LUMA-keskus, OuLUMA 5.2.2016 Tiedekirjasto Pegasus. Kuva: Studio Ilpo Okkonen Oy MISTÄ MIHIN

Lisätiedot

YO: äidinkieli ja suomi toisena kielenä

YO: äidinkieli ja suomi toisena kielenä WEEK DATE DAY TERM 1 August 11/08/15 Tue SCHOOL STARTS GM 33 12/08/15 Wed 13/08/15 Thu Signup deadline for exam retake at 12.00 GM 14/08/15 Fri Code 8 lesson 15:00-16:15 15/08/15 Sat 16/08/15 Sun 34 17/08/15

Lisätiedot

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja.

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja. Abin aikataulua Syksyn 2016 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti. Ohjeet annetaan yo-infossa 17.5. Ilmoittautumiset pitää tehdä 25.5. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen jälkeen

Lisätiedot

OP1. PreDP StudyPlan

OP1. PreDP StudyPlan OP1 PreDP StudyPlan PreDP The preparatory year classes are in accordance with the Finnish national curriculum, with the distinction that most of the compulsory courses are taught in English to familiarize

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä - heinäkuu Abin vuosi Syyskuu Yo-kirjoitukset 17.9. -1.10.2018 (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin Tammikuu

Lisätiedot

Pisterajat 2006-2015 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Pisterajat 2006-2015 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Pisterajat 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 87 87 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 86 86. E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 73 72 72 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 71 70. M Kevät

Lisätiedot

Pisterajat 2006-2014 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Pisterajat 2006-2014 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Pisterajat 2006-2014 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 86 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62

Lisätiedot

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014 Tervetuloa! Illan aikana seuraavista aiheista: Ylioppilastutkinnon yleisistä käytännöistä Syksyn 2014 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisesta ja osallistumisesta

Lisätiedot

Viikko Pvm Päivä ATL: SELF-MANAGEMENT SKILLS to Koulu alkaa 1. jakso. Uusintakuulustelu klo School starts. TERM 1.

Viikko Pvm Päivä ATL: SELF-MANAGEMENT SKILLS to Koulu alkaa 1. jakso. Uusintakuulustelu klo School starts. TERM 1. 30.5.2018 Viikko Pvm Päivä ATL: SELF-MANAGEMENT SKILLS 32 9.8.2018 to Koulu alkaa 1. jakso. Uusintakuulustelu klo 13.30-18 School starts. TERM 1. Exam retake at 13.30-18.00 ROT/GM 10.8.2018 pe 11.8.2018

Lisätiedot

TERVETULOA MÄRSKYYN!

TERVETULOA MÄRSKYYN! TERVETULOA MÄRSKYYN! Ajankohtaisia asioita Mäkelänrinteen lukio sai urheilun erityistehtävän Uusia urheilulukioita tuli kaksi (Brändö ja Joensuu) ja kokonaismäärä nousi 15 lukioon. Valtakunnan tasolla

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta

Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta Porkkalan lukion kakkosten ja abien vanhempainilta 10.9.2019 Toinen lukiovuosi Pakolliset kurssit loppuun Syventyminen itselle merkityksellisiin oppiaineisiin: yo-kokeet, jatko-opinnot, lukiodiplomiaineet

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 5.6.2015 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin sähköisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden sähköisten kokeiden määräykset sisältävät

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 4.5.2016 Rehtori Mika Strömberg KURSSITARJOTIN lv. 2016-2017 - opiskelijat ovat tehneet esivalinnat, joiden pohjalta on - päätetty toteutettavat kurssit - päätetty kurssien jakoryhmien määrä -

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain

Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain Ilmoittautuneet eri kokeisiin tutkintokerroittain 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi Kevät Lkm 30 039 23 178 29 194 29 012 28 912 29 076 28 322 28 309 28 092 27 100 Syksy Lkm 16 923 5 969 6 114 5 766 5 680

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään VPK:n talolla Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa). Keväällä

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

YLIOPPILAS OPISKELIJAVALINTOJEN PYÖRTEESSÄ

YLIOPPILAS OPISKELIJAVALINTOJEN PYÖRTEESSÄ YLIOPPILAS OPISKELIJAVALINTOJEN PYÖRTEESSÄ Seminaari opiskelijavalintojen kehittämisestä Haaga-Helia 7.11.2017 Sirkku Kupiainen Helsingin yliopisto, Koulutuksen arviointikeskus TAUSTAA YLIOPPILASTUTKINTO

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Lukion ainevalintojen merkitys

Lukion ainevalintojen merkitys Lukion ainevalintojen merkitys Jouni Pursiainen, n LUMA-keskus, kemian professori Vanhempainstartti yliopistoon 28.2.2017 Meillä on oikeus tehdä valintoja, mutta valintojen seurauksia ei aina voi valita

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä heinäkuu Abin vuosi

Syyskuu Marraskuu Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit Maalis - huhtikuu Touko kesä heinäkuu Abin vuosi Syyskuu Yo-kirjoitukset 17.9. -1.10.2018 (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin Tammikuu

Lisätiedot

Kasvatustieteet

Kasvatustieteet Kasvatustieteet 2013-15 KASVATUSTIETEET 2013-15, N =5284 MATEMATIIKKA JA REAALIAINEET Kasvatustieteisiin valituilla opiskelijoilla lyhyen matematiikan paino (49 %) on suuri, jopa suurin kaikista tutkintonimikkeistä.

Lisätiedot

Arvosanajakaumia syksy

Arvosanajakaumia syksy jakaumia syksy 2014 1 Koko maa Äidinkieli, suomi Naiset 111 4,4 339 13,4 482 19,1 634 25,1 573 22,7 333 13,2 56 2,2 2528 4,0 Miehet 47 2,1 159 7,1 292 13,0 450 20,1 599 26,7 586 26,1 109 4,9 2242 3,4 Yhteensä

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015. Rehtori Mika Strömberg

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015. Rehtori Mika Strömberg II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKIOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu mennessä Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe Maalis - huhtikuu

Syyskuu Marraskuu mennessä Tammikuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe Maalis - huhtikuu Abin aikataulua Kevään 2018 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti Wilmassa. Ohjeet annetaan yo-infossa 12.10. Ilmoittautumiset pitää tehdä perjantaihin 24.11. mennessä koulu tarkistaa, mutta

Lisätiedot

gra gr dia.fi YLIOPPILAS- TUTKINTO

gra gr dia.fi YLIOPPILAS- TUTKINTO YLIOPPILAS- TUTKINTO SYKSYN 2018 yo-tutkintoon ilmoittautuminen Wilman ilmoittautumislomake on auki ma 21.5.klo 8.00 - ma 28.5. klo 15.00 Wilma: Lomakkeet -> LLY YO-ilmoittautuminen SYKSY 2018 Täytä yo-ilmoittautumislomake

Lisätiedot

Oulun aikuislukio. Tarja Mäkipaaso. Kevään 2016 ylioppilaskirjoitukset

Oulun aikuislukio. Tarja Mäkipaaso. Kevään 2016 ylioppilaskirjoitukset Oulun aikuislukio Tarja Mäkipaaso Kevään 2016 ylioppilaskirjoitukset Ylioppilastutkinnon rakenne Äidinkieli tai suomi toisena kielenä Kaikille pakollinen Toinen kotimainen kieli (keskipitkä, pitkä) Vieras

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

Selite ruotsiksi eli Nimi ruotsiksi. Provet i modersmålet, Franska, medellång. Engelska, medellång. lärokurs. Grekiska, kort lärokurs

Selite ruotsiksi eli Nimi ruotsiksi. Provet i modersmålet, Franska, medellång. Engelska, medellång. lärokurs. Grekiska, kort lärokurs KOEYHDISTELMÄROOLI Koe Aine Kokeen taso Koeryhmä Selite suomeksi eli Nimi Selite ruotsiksi eli Nimi ruotsiksi O RU Z 91 Äidinkielen koe, ruotsi svenska Svenska som O5 RU Z 92 Ruotsi toisena kielenä andraspråk

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014

LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio Koulukatu 2, 55100 Imatra www.imatranyhteislukio.fi LUKIOINFOA 9-luokille marraskuu 2014 IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINNON KOEVALINNAT

YLIOPPILASTUTKINNON KOEVALINNAT YLIOPPILASTUTKINNON KOEVALINNAT Opetus- ja kulttuuriministeriö Ylioppilastutkintolautakunta 14.12.2010 2 Tutkinnon rakenteesta Lukiokoulutuksen päätteeksi toimeenpantavaan ylioppilastutkintoon kuuluu vähintään

Lisätiedot

SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS

SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 22.10.2014 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO

Lisätiedot

ABIN OHJEISTO SYKSY 2015/KEVÄT 2016

ABIN OHJEISTO SYKSY 2015/KEVÄT 2016 ABIN OHJEISTO SYKSY 2015/KEVÄT 2016 KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN - SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto järjestetään kahdesti vuodessa yhtä aikaa

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

2. vuosikurssi AINEVALINNAT

2. vuosikurssi AINEVALINNAT 2. vuosikurssi AINEVALINNAT JATKO-OPINNOT YO-KIRJOITUKSET 2. vuosikurssi: Painopiste yhä enemmän lukion loppuvaiheeseen ja lukion jälkeiseen aikaan. Miten Klassikassa: opotunnit 1.vsk:n syksy ( Ainevalintojen

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot