Soprano Oyj konserni ja emoyhtiö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Soprano Oyj konserni ja emoyhtiö"

Transkriptio

1 Soprano Oyj konserni ja emoyhtiö Tasekirja

2 Soprano Oyj konserni ja emoyhtiö TASEKIRJA Sisältö Hallituksen toimintakertomus 1-5 Soprano Oyj konsernin tilinpäätös (IFRS) Kansi Sisällysluettelo Konsernin tuloslaskelma 1 Konsernitase 2 Konsernin rahavirtalaskelma 3 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista 4 Liitetiedot 5-39 Soprano Oyj emoyhtiön tilinpäätös (FAS) Kansi Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Liitetiedot 5-9 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 10 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositelajeista 11

3 1(5) Soprano Oyj hallituksen toimintakertomus 2010 Tarkastelujakson tärkeimmät tapahtumat Katsauskautena Soprano-konserni keskittyi entistä tiukemmin verkkoliiketoiminnan ohjelmistoihin sekä verkon ja viestinnän palveluihin. Sopranon kolmanneksen kasvaneesta liikevaihdosta tuli vuonna 2010 jo kaksi kolmasosaa verkosta ja sähköisistä palveluista. Edellisenä tilikautena 2009 vastaava osuus oli alle kolmanneksen. Tuloskatsaus Soprano Oyj -konsernin liikevaihto vuonna 2010 oli 4,32 miljoonaa euroa (vuonna ,29 miljoonaa euroa, muutos 31,4 %), liiketulos 0,06 miljoonaa euroa (0,05 miljoonaa euroa, muutos 26,1 %) ja tilikauden tulos 0,01 miljoonaa euroa (-0,13 miljoonaa euroa). Konsernin oma pääoma oli 2,19 miljoonaa euroa (2,30 miljoonaa euroa) ja varat yhteensä 3,94 miljoonaa euroa (4,05 miljoonaa euroa). Liiketoimintakatsaus Communications liiketoiminnan tuote- ja palveluvalikoima kattaa sekä tekniset verkkoratkaisut että viestinnällisen sisällöntuotannon. Sopranon ohjelmistoilla on toteutettu useita satoja verkkokauppoja sekä nykyaikaisia viestinnän, markkinoinnin ja myynnin sähköisiä kokonaisratkaisuja yrityksille ja julkishallinnolle. Communications-liiketoiminnan liikevaihto oli 4,32 miljoonaa euroa (vuonna ,29 miljoonaa euroa, muutos 31,4 %), liiketulos 0,06 miljoonaa euroa (0,05 miljoonaa euroa, muutos 26,1 %). Communications on konsernin ainoa liiketoimintasegmentti, ja sen luvut ovat yhteneväisiä konsernin lukujen kanssa. Communications-liiketoiminta on jaettu kolmeen myyntiyksikköön asiakasfokuksen mukaisesti. Henkilöstö liikkuu eri yksiköiden välillä asiakastarpeen mukaan. Verkkopalvelut-myyntiyksikkö kehittää ja ylläpitää dynaamisia verkkopalveluja ja kouluttaa alalle uusia asiantuntijoita. Yksikön vetäjänä toimii Taneli Tikka. Verkkokaupparatkaisut-myyntiyksikkö tuottaa verkkokauppaohjelmistot, sisältöpalvelut, järjestelmien integraatioratkaisut sekä ylläpitää järjestelmiä. Yksikön vetäjänä toimii Tapio Valli. Viestintäpalvelut-myyntiyksikkö toteuttaa viestinnän ja mainonnan palvelukokonaisuudet, nykyaikaiset verkkoratkaisut sekä niiden sisällöntuotannon. Yksikön vetäjänä toimii Riitta Auvinen. Konsernin markkinointiviestinnästä vastaa markkinointipäällikkö Heidi Tetteh ja hallinnosta talousjohtaja Panu Kauppinen. Yksiköiden vetäjät raportoivat toimitusjohtaja Arto Tenhuselle. Soprano Brain Alliance Oy Soprano Oyj sopi allekirjoitetulla täydennyssopimuksella hankkivansa omistukseensa 67 prosenttia uusimman sukupolven verkkoratkaisuihin erikoistuneesta Brain Alliance Oy:stä. Sopimuksen mukaisesti vastikkeena annettavista osakkeista kappaletta laskettiin liikkeeseen peruskauppahintana sekä enintään euron arvosta uusia osakkeita annetaan lisäkauppahintana vuosina , mikäli Brain Alliance Oy:n tuloksen kehitys täyttää sovitut kriteerit. Soprano Oyj:n hallitus vahvisti kaupan Soprano oli kertonut hankkivansa 51 % osuuden Brain Alliance Oy:stä. Myöhemmin yhtiö kertoi, että päätös Brain Alliance Oy:n liittämisestä Soprano Oyj-konserniin viivästyi pääasiassa Due Diligence -vaiheessa esiin tulleen keskeisen asiakkaan maksuviivästyksestä johtuen. Brain Alliance Oy konsolidoitiin osaksi Soprano Oyj -konsernia alkaen. Alustavan hankintamenolaskelman mukaisessa konsolidoinnissa peruskauppahinnan 0,22 miljoonaa euroa ja Brain Alliance Oy:n hankintahetken nettovarojen erotus 0,19 miljoonaa euroa kirjattiin liikearvoksi. Ostetun liiketoiminnan tuloksen kehityttyä suotuisasti hankintamenolaskelmaa muutettiin vuoden 2010

4 2(5) kolmannella kvartaalilla lisäkauppahinnan osalta. Lisäkauppahinnasta 0,30 miljoonaa euron osuus kirjattiin kokonaishankintamenoon. Kokonaishankintameno koostuu 0,20 miljoonan euron peruskauppahinnasta, lisäkauppahinnasta sekä hankinnasta aiheutuneista menoista, yhteensä 0,52 miljoonaa euroa. Kokonaishankintamenon ja hankintahetken nettovarojen, 0,03 miljoonaa euroa, erotus 0,49 miljoonaa euroa kirjattiin liikearvoksi lopulliseen hankintamenolaskelmaan. Lopullinen hankintamenolaskelma sekä lisäkauppahinnan kirjauksesta johtuvat muutokset vertailulukuihin on esitetty taulukko-osassa. Soprano Oyj hankki neljän prosentin lisäosuuden Soprano Brain Alliance Oy:stä yhtiön lähipiiriin kuuluvan henkilön määräysvallassa olevalta Oy Herttakuutonen Ab:lta. Kauppahintana maksettiin yhtiön omassa hallussa olevaa osaketta Soprano Oyj omistaa kaupan jälkeen 71 prosenttia Soprano Brain Alliance Oy:stä. Soprano Brain Alliance Oy:ksi nimensä alkaen muuttanut yhtiö kuuluu Communications-segmenttiin. Tunnusluvut Konsernin jatkuvien toimintojen tulos per osake vuonna 2010 oli 0,00 euroa (vuonna ,01 euroa). Oma pääoma per osake oli ,19 euroa ( ,20 euroa) ja sijoitetun pääoman tuotto oli 2,3 % (-2,4 %). Tunnusluvut ovat tilinpäätöksen liitteessä 29. Tutkimus ja tuotekehitys Soprano Composer verkkokauppaohjelmiston kehittäminen aloitettiin vuonna Tuote saavutti myyntivaiheen maaliskuussa Tuotekehitysaktivointien arvo konsernin taseessa on 0,06 miljoonaa euroa. ( ,13 miljoonaa euroa). Soprano ja Isolta Oy sopivat allekirjoitetulla sopimuksella Composer-verkkokauppaohjelmiston ja taloushallinnon Arkhimedes-ohjelmiston markkinoinnin ja tuotekehityksen yhdistämisestä. Pienyrittäjille tarkoitetuilla ohjelmistoilla on yli rekisteröitynyttä käyttäjää. Ohjelmistojen tuoteoikeudet säilyvät erillisesti molemmilla yhtiöillä. Järjestelyllä haetaan nopeampaa ohjelmistotuotteiden myynnin kasvua, lisää tuotekehitysresursseja ja kustannussäästöjä. Soprano Composerin tuotekehitys- ja myyntihenkilöstö siirtyivät Isolta Oy:n palvelukseen. Yhtiöt jakavat verkkokauppaohjelmiston tuloksen 50/50-periaatteella. Soprano Forte verkkoliiketoimintaohjelmisto on kehitetty ostetun Asapsoft Netsystems Oy:n ohjelmistotuotteen pohjalta ja tuli markkinoille vuoden 2008 ensimmäisellä puoliskolla. Brain.fi verkko-ohjelmiston kehittäminen aloitettiin keväällä Ohjelmiston avulla verkkokauppiaat voivat yhdistää sähköiset markkinapaikat omiksi jakelukanavikseen. Tekes on myöntänyt kehittämisavustusta enintään 0,10 miljoonaa euroa hankkeelle. Kehittämisavustukselle vähennetyt aktivoinnit per olivat 0,05 miljoonaa euroa. Konsernin kokonaispanostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen vuonna 2010 olivat 0,13 miljoonaa euroa. (vuonna ,00 miljoonaa euroa) Kuluksi vuonna 2010 kirjattiin tutkimus- ja tuotekehitysmenoja yhteensä 0,01 miljoonaa euroa (vuonna ,00 miljoonaa euroa). Henkilöstö Konsernissa oli henkilöstöä vuonna 2010 keskimäärin 47 henkilöä (vuonna henkilöä). Palkat ja palkkiot yhteensä olivat vuonna tuhatta euroa, vuonna tuhatta euroa ja vuonna tuhatta euroa. Yhtiön organisaatio, johto ja tilintarkastajat Soprano Oyj:n hallitukseen vuonna 2010 ovat kuuluneet puheenjohtaja Pekka Vennamo, Jarmo Kalliola, Kai Mäkelä, Riitta Auvinen, Arto Tenhunen sekä alkaen Taneli Tikka ja Imran Ahmed. Hallituksen pysyvänä neuvonantajana on toiminut Taneli Tikka ajalla Konsernin johtoryhmässä ovat jäseninä konsernin toimitusjohtaja Arto Tenhusen ja talousjohtaja Panu Kauppisen lisäksi Soprano Roi Oy:n toimitusjohtaja ja Viestintäpalvelut-myyntiyksikön vetäjä Riitta Auvinen, Soprano Ohjelmistot Oy:n toimitusjohtaja ja verkkokaupparatkaisut-myyntiyksikön vetäjä Tapio Valli sekä alkaen Soprano Brain Alliance Oy:n toimitusjohtaja ja verkkopalvelut-myyntiyksikön vetäjä Taneli Tikka.

5 3(5) Konsernin johtoryhmässä vuonna 2010 ovat lisäksi olleet jäseninä Jukka Hassinen saakka sekä ajalla Miia Eloranta ja Jaakko Rytilä. Soprano Oyj konsernissa toimii kolme myyntitiimiä: Viestintäpalvelut, Verkkopalvelut ja Verkkokaupparatkaisut sekä tukiyksiköinä konsernin markkinointi ja hallinto. Yhtiön tilintarkastajina toimii KPMG Oy Ab, KHT-yhteisö päävastuullisena tilintarkastajana Esa Kailiala, KHT. Rahoitus Kassavarat olivat katsauskauden lopussa 0,25 miljoonaa euroa ( ,58 miljoonaa euroa) ja konsernin omavaraisuusaste ,6 % (56,9 %). Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli vuonna ,04 miljoonaa euroa (0,35 miljoonaa euroa), ja koko rahavirta oli -0,34 miljoonaa euroa (0,06 miljoonaa euroa). Korollisten velkojen määrä oli ,69 miljoonaa euroa (0,83 miljoonaa euroa). Soprano Oyj:n hallitus päätti osakepohjaisen kannustinjärjestelmän luomisesta yhtiön hallitukselle ja koko henkilökunnalle näiden sitouttamiseksi yhtiöön ja sen tavoitteisiin. Antiin osallistuneille annettiin osakkeen annin merkintää varten annettu yhteensä 0,66 miljoonan euron laina. Henkilöstöantia varten annettua lainaa on ,47 miljoonaa euroa. ( ,52 miljoonaa euroa) Liikearvo Viitteitä liikearvon arvonalentumiseen ei testauksessa ollut Liikearvon kohdistamisesta ja arvonalentumistestauksesta on kerrottu tilinpäätöksen liitteessä 14. Lähipiirilainat ja vastuut Soprano Oyj myönsi henkilöstöannin merkintää varten yhtiön lähipiiriin kuuluville henkilöille yhteensä 0,54 miljoonaa euroa. Soprano Oyj:n hallitus pidensi maaliskuun 2009 kokouksessaan laina-aikaa kolmesta vuodesta kuuteen vuoteen. Lainat erääntyy maksettavaksi kokonaisuudessaan tai osakkeita myytäessä. Henkilöstöannin osakkeiden luovutuskielto kesti kaksi vuotta ja päättyi syyskuu Lainan korko on peruskorko. Henkilöstöantiin liittyvät lähipiirilainat ovat ,29 miljoonaa euroa ( ,27 miljoonaa euroa). Lähipiiritapahtumista on kerrottu tilinpäätöksen liitteessä 28. Yhtiön osakkeet Yhtiön osakkeet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Nasdaq OMX Helsinki Oy:n Helsingin pörssin Prelistalla. Tarkat tiedot kaupankäynnistä ja kurssikehityksestä ovat saatavilla Nasdaq OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingin tai yhtiön verkkopalvelusta. Yhtiöllä on kaupankäynnin kohteena osaketta ( kappaletta). Yhtiöllä on yksi osakelaji. Kaikilla osakkeilla on samanlainen oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. Yhtiön osakkeen ylin kurssi vuonna 2010 oli 0,76 euroa (vuonna ,75 euroa), alin 0,45 euroa (0,41 euroa) ja päätöskurssi 0,51 euroa (0,51 euroa). Keskikurssi oli 0,51 euroa (0,57 euroa). Osakkeita vaihdettiin kappaletta ( kpl). Osakkeiden vaihdon arvo oli euroa ( euroa). Yhtiön markkina-arvo omat osakkeet vähennettynä päätöskurssilla oli 5,82 miljoonaa euroa (5,79 miljoonaa euroa). Yhtiöllä oli katsauskauden lopussa 378 osakkeenomistajaa ( osakkeenomistajaa) ja yhtiöllä oli hallussaan omaa osaketta ( omaa osaketta), joka on 0,8 (1,3 %) prosenttia kaikista osakkeista ja äänistä. Soprano Oyj:n osakkeenomistajista suoraan ja tiedossa olevista välillisesti yli 10 % omistavat Arto Tenhunen sekä Kai Mäkelä, Oy Herttakuutonen Ab, Setelium Oy ja Herttaässä Oy yhdessä. Osakkeenomistajista on kerrottu tilinpäätöksen liitteessä 30. Osakkeenomistuksen jakauma ja tiedot osakkeenomistajista.

6 4(5) Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Yhtiön sisäisessä valvonnassa, tarkastuksessa ja riskienhallinnassa noudatetaan yhtiön hallituksen vahvistamaa kirjallista ohjeistoa. Konsernin menestyminen riippuu suurelta osin johdon ammattitaidosta ja Soprano Oyj -konsernin palveluksessa olevan henkilöstön ammattitaidosta ja pysyvyydestä sekä asiakkuudenhallinnan onnistumisesta. Ohjelmistoliiketoimintaan tehtyjen sijoitusten tuotto-odotuksiin sisältyy riski siitä, että markkina ei kehity odotetulla tavalla. Rahoitusriskeistä olennaisimmat ovat maksuvalmiusriski ja luottoriskit. Konsernin luottotappiot vuonna 2010 olivat 0,04 miljoonaa euroa (vuonna ,04 miljoonaa euroa). Yleisen taloustilanteen käännyttyä vuoden 2010 toisella puoliskolla parempaan suuntaan myös liiketoiminnan ennustettavuus on parantunut, mutta ennustaminen konsernin toimialalla erityisesti puoli vuotta pidemmällä aikavälillä on haasteellista. Uusien liiketoimintojen integrointi konserniin aiheuttaa myös epävarmuutta ennustamiseen. Luottoriskit ovat pysyneet normaalitasoa korkeampana, maksuvalmiutta on parannettu limiittijärjestelyin. Muilta osin riskeissä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiökokouksen 2010 päätökset Soprano Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Soprano Oyj:n yhtiökokous vahvisti vuoden 2009 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti, että taseen mukaisista jakokelpoisista varoista jaetaan pääoman palautusta hallituksen esityksen mukaisesti kolme senttiä (0,03 euroa) osakkeelta. Hallituksen esityksestä poiketen yhtiökokous päätti jakaa pääoman palautuksen kahteen erään yhtiön maksuvalmiuden varmistamiseksi. Pääomaa palautetaan täsmäytyspäivällä , maksupäivällä yksi senttiä (0,01 euroa)osakkeelta. Lisäksi yhtiökokous valtuutti hallituksen toteuttamaan pääoman palautuksen toisen erän myöhemmin, määrältään 2 senttiä (0,02 euroa) osakkeelta, mikäli yhtiön maksuvalmius mahdollistaa pääoman jakamisen. Hallitus päätti kokouksessa , ettei pääoman palautuksen toista erää toteuteta. Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenmääräksi seitsemän. Hallituksessa jatkavat Pekka Vennamo, Jarmo Kalliola, Kai Mäkelä, Riitta Auvinen ja Arto Tenhunen. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Taneli Tikka ja Imran Ahmed. Yhtiön varsinaisena tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana KHT Esa Kailiala. Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi puheenjohtajakseen Pekka Vennamon. Yhtiökokous päätti, että yhtiön yhtiöjärjestyksen 8 muutetaan kuulumaan seuraavasti: 8 Kokouskutsu Kutsu yhtiökokoukseen julkistetaan yhtiön internet-sivuilla aikaisintaan kaksi (2) kuukautta ennen yhtiökokouskutsussa määrättyä viimeistä ilmoittautumispäivää ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta. Hallitus voi lisäksi harkintansa mukaan julkaista tiedon yhtiökokouksesta yhdessä tai useammassa valtakunnallisessa sanomalehdessä tai lähettämällä tiedon yhtiökokouksesta kirjattuna kirjeenä tai muutoin todennettavissa olevalla tavalla osakkeenomistajien osakeluettelossa rekisteröityyn osoitteeseen. Ennakkoilmoittautuminen Osakkeenomistajan on saadakseen osallistua yhtiökokoukseen ilmoittauduttava yhtiölle ennen kokouskutsussa mainitun ilmoittautumisajan päättymistä. Ilmoittautumisaika voidaan määrätä päättyväksi aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutuksen nojalla osakkeita voidaan laskea liikkeeseen yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään uutta tai yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta, joka vastaa noin 17,37 prosenttia yhtiön nykyisistä osakkeista. Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään osakeanneista sekä optio oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Valtuutus korvaa aikaisemmat valtuutukset ja että se on

7 5(5) voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta. Valtuutuksen nojalla osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään osaketta, joka vastaa noin 3,47 prosenttia yhtiön nykyisistä osakkeista. Hankittavista osakkeista maksettavan vastikkeen tulee perustua markkinahintaan. Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään hankkimisesta muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen) laissa määrätyin edellytyksin. Valtuutus on voimassa yhden vuoden ajan yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Yhtiökokous 2011 Soprano Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään Tilikauden jälkeiset tapahtumat Soprano yhtiöitti viestintäpalvelunsa vuoden 2011 alusta alkaen Soprano Roi Oy:ksi. Toimitusjohtajaksi ja viestintäpalvelut-myyntiyksikön vetäjäksi nimitettiin Riitta Auvinen. Taneli Tikka nimitettiin Soprano Brain Alliance Oy:n toimitusjohtajaksi, verkkopalvelut-myyntiyksikön vetäjäksi ja Soprano Oyj:n konsernin johtoryhmän jäseneksi alkaen. Soprano Oyj:n hallitus päätti kokouksessa, ettei se toteuta vuoden 2010 varsinaisessa yhtiökokouksessa saamaansa valtuutusta jakaa pääoman palautuksen toista erää määrältään 0,02 euroa osakkeelta. Tulevaisuuden näkymät tilikaudelle 2011 Soprano Oyj:n hallitus ennakoi, että Sopranon liikevaihto vuonna 2011 tulee kasvamaan vuodesta 2010 ja liiketulos vuonna 2011 tulee olemaan parempi kuin vuonna Hallituksen esitys voittoa koskeviksi toimenpiteiksi sekä esitys mahdollisesta jakokelpoisten varojen jakamisesta osakkeenomistajille Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat ,52 euroa, josta tilikauden tappio on ,04 euroa. Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättää olla jakamatta osinkoa osakkeenomistajille tilikaudelta ja että tilikauden tappio siirretään edellisten tilikausien voittovarojen tilille. Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous kuitenkin valtuuttaa hallituksen päättämään harkintansa mukaan mahdollisesta varojenjakamisesta osakkeenomistajille yhtiön taloudellisen tilanteen sitä puoltaessa joko osinkona voittovaroista tai varojenjakona sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. Varojenjaon enimmäismäärä on yhteensä enintään 0,03 euroa osakkeelta. Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän hallituksen oikeuden päättää kaikista muista edellä mainittuun varojen jakoon liittyvistä ehdoista. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Soprano Oyj Hallitus

8 Soprano Oyj konserni tilinpäätös

9 Soprano Oyj konserni Tilinpäätös Soprano Oyj konsernin tilinpäätös (IFRS) Sisällysluettelo Konsernin tuloslaskelma 1 Konsernitase 2 Konsernin rahavirtalaskelma 3 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista 4 Liitetiedot Yhteisön perustiedot 5 Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Segmentti-informaatio Hankitut liiketoiminnot Liiketoiminnon muut tuotot Liiketoiminnon muut kulut Poistot ja arvonalentumiset Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Tilintarkastajien palkkiot ja liiketoimet johon ei liity maksutapahtumaa Tutkimus- ja kehittämismenot Rahoitustuotot Rahoituskulut Tuloverot Osakekohtainen tulos Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Aineettomat hyödykkeet Osuudet osakkuusyrityksissä Muut osakkeet ja osuudet Pitkäaikaiset saamiset Laskennalliset verosaamiset ja - velat Myyntisaamiset ja muut saamiset Rahavarat Omaa pääomaa koskevat liitetiedot Osakeperusteiset maksut Korolliset velat Ostovelat ja muut velat Rahoitusriskien hallinta Muut vuokrasopimukset Ehdolliset velat ja varat sekä hankintasitoumukset Lähipiiritapahtumat Tunnusluvut Osakkeenomistuksen jakauma ja tiedot osakkeenomistajista Muuttuneet vertailutiedot 39

10 Soprano Oyj konserni 1(39) Konsernin laaja tuloslaskelma (tuhatta euroa) Liitetieto Jatkuvat toiminnot Liikevaihto Liiketoiminnan muut tuotot Aineiden ja tarvikkeiden käyttö Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut Poistot Liiketoiminnan muut kulut Liikevoitto (tappio) Rahoitustuotot Rahoituskulut Osuus osakkuusyrityksen tuloksesta Voitto (tappio) ennen veroja Tuloverot Tilikauden voitto (tappio) jatkuvista toiminnoista Lopetetut toiminnot Tilikauden voitto lopetetuista toiminnoista 0 0 Tilikauden voitto (tappio) Muut laajan tuloksen erät 0 0 Tilikauden laaja tulos yhteensä Tilikauden voiton jakautuminen Emoyhtiön omistajille Määräysvallattomille omistajille Emoyrityksen omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos (laimennettu ja laimentamaton): osakekohtainen tulos (euroa), jatkuvat toiminnot 12 0,00-0,01 osakekohtainen tulos (euroa), lopetetut toiminnot 12 0,00 0,00 osakekohtainen tulos (euroa), yhteensä 12 0,00-0,01

11 Soprano Oyj konserni 2(39) Konsernitase, (tuhatta euroa) Liitetieto Varat Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Liikearvo 14, Muut aineettomat hyödykkeet Osuudet osakkuusyrityksissä Muut osakkeet ja osuudet Pitkäaikaiset saamiset Laskennalliset verosaamiset Lyhytaikaiset varat Myyntisaamiset ja muut saamiset Rahavarat Varat yhteensä Liitetieto Oma pääoma ja velat Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma Omat osakkeet Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Kertyneet voittovarat Määräysvallattomien omistajien osuus Oma pääoma yhteensä Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat Rahoitusvelat Muut velat Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 24, Lyhytaikaiset rahoitusvelat Velat yhteensä Oma pääoma ja velat yhteensä

12 Soprano Oyj konserni 3(39) Konsernin rahavirtalaskelma (tuhatta euroa) liitetieto Liiketoiminnan rahavirrat Tilikauden voitto Oikaisut: Liiketoimet, joihin ei liity maksutapahtumaa Korkokulut ja muut rahoituskulut Korko ja osinkotuotot Verot Käyttöpääoman muutokset: Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos Maksetut korot Saadut korot Maksetut verot Liiketoiminnan nettorahavirta Investointien rahavirrat Tytäryritysten myynti vähennettynä myyntihetken -1 0 rahavaroilla Tytäryrityksen hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla Osakkuusyritysten hankinta Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden myynti 5 0 Saadut osingot 0 2 Investointien nettorahavirta Rahoituksen rahavirrat Osakeannista saadut maksut Pitkäaikaisten saamisten muutos Lainojen nostot 0 0 Lainojen takaisinmaksu -142 Omien osakkeiden myynnit ja ostot Määräysvallattomien omistajien osuuksien -33 hankinta Maksetut osingot/maksettu pääoman palautus Rahoituksen nettorahavirta Rahavarojen muutos Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa

13 Soprano Oyj konserni 4(39) Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista tuhatta euroa Osakepääoma Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma Sijoitetun vapaan pääoman rahasto Omat osakkeet Kertyneet voittovarat yht. Vähemmistön osuus Oma pääoma yht. Oma pääoma Laatimisperiaatteen muutos 0 0 Tilikauden laaja tulos Osakeanti Pääomalainan erotus 0 0 Osingonjako/pääoman palautus Vähemmistöosuus hankintamenolaskelmasta Omien osakkeiden ostot ja myynnit Omaan pääomaan kirjatut henkilöstöannin kulut ansaintakaudella Oma pääoma Tilikauden laaja tulos Osakeanti 0 0 Osingonjako/pääoman palautus Vähemmistöosuuden hankinta Omien osakkeiden ostot ja myynnit Oma pääoma

14 5(39) Soprano Oyj konserni Konsernitilinpäätöksen liitetiedot Konsernin perustiedot Soprano Oyj konserni on erikoistunut viestintään ja verkkopalveluihin. Konsernin tuotevalikoima kattaa markkinoinnin ja viestinnän kokonaispalvelut, dynaamiset verkkoratkaisut sekä verkkopalveluiden sisällöntuotannon. Konsernin emoyritys on Soprano Oyj. Emoyrityksen kotipaikka on Helsinki ja sen rekisteröity osoite on Ludviginkatu 1, Helsinki. Jäljennös konsernitilinpäätöksestä on saatavissa Internet-osoitteesta tai konsernin emoyrityksen pääkonttorista osoitteesta Ludviginkatu 1, Helsinki. Soprano Oyj:n hallitus on hyväksynyt kokouksessaan tämän tilinpäätöksen julkistettavaksi. Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Laatimisperusta Konsernitilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu voimassa olevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Kansainvälisillä tilinpäätösstandardeilla tarkoitetaan Suomen kirjanpitolaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä EU:n asetuksessa (EY) N:o 1606/2002 säädetyn menettelyn mukaisesti EU:ssa sovellettaviksi hyväksyttyjä standardeja ja niistä annettuja tulkintoja. Konsernitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisten, IFRS-säännöksiä täydentävien kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön vaatimusten mukaiset. Konsernitilinpäätös on laadittu alkuperäisiin hankintamenoihin perustuen lukuun ottamatta myytävissä olevia rahoitusvaroja, käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavia rahoitusvaroja ja velkoja ja johdannaissopimuksia, jotka on arvostettu käypään arvoon. Tilinpäätöstiedot esitetään tuhansina euroina. Konserni on soveltanut alkaen seuraavia uusia ja uudistettuja standardeja ja tulkintoja: Uudistettu IFRS 3 Liiketoimintojen yhdistäminen (voimassa tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Uudistettu standardi sisältää useita konsernin kannalta merkittäviä muutoksia. Liiketoimintojen yhdistämiseen sovelletaan uudistetun standardin mukaan edelleen hankintamenetelmää, johon on kuitenkin tehty joitakin merkittäviä muutoksia aiempaan IFRS 3 -standardiin verrattuna. Esimerkiksi kaikki hankinnan toteuttamiseksi suoritetut maksut kirjataan hankinta-ajankohdan käypiin arvoihin, ja jotkin veloiksi luokitellut ehdolliset maksut arvostetaan myöhemmin käypään arvoon laajan tuloslaskelman kautta. Jokaisen hankinnan kohdalla saadaan valita, perustuuko määräysvallattomien omistajien osuuden arvostus käypään arvoon vai näiden suhteelliseen osuuteen hankinnan kohteen nettovarallisuudesta. Kaikki hankintaan liittyvät menot kirjataan kuluiksi. Standardimuutokset vaikuttavat näin ollen hankinnoista kirjattavan liikearvon määrään sekä liiketoimintojen myyntituloksiin. Standardimuutoksilla on vaikutusta myös tulosvaikutteisesti kirjattaviin eriin sekä hankintatilikaudella että niillä tilikausilla, joilla maksetaan lisäkauppahintaa tai toteutetaan lisähankintoja. Standardin siirtymäsääntöjen mukaisesti liiketoimintojen yhdistämisiä, joissa hankinta-ajankohta on ennen standardin pakollista käyttöönottoa, ei oikaista. Muutettu IAS 27 Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös (voimassa tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Muutettu standardi edellyttää tytäryrityksen omistusmuutoksista syntyvien vaikutusten kirjaamista suoraan konsernin omaan pääomaan silloin, kun emoyrityksen määräysvalta

15 6(39) säilyy. Mikäli määräysvalta tytäryrityksessä menetetään, mahdollinen jäljellä oleva sijoitus arvostetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Vastaavaa kirjanpidollista käsittelytapaa sovelletaan jatkossa myös osakkuusyrityssijoituksiin (IAS 28) ja yhteisyritysosuuksiin (IAS 31). Standardimuutoksen seurauksena tytäryrityksen tappioita voidaan kohdistaa määräysvallattomille omistajille silloinkin, kun ne ylittävät määräysvallattomien omistajien sijoituksen määrän. Muutos IAS 39:ään Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen Suojauskohteiksi hyväksyttävät erät (voimaan tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Muutokset koskevat suojauslaskentaa. Niillä tarkennetaan IAS 39:n ohjeistusta suojauskohteen yksisuuntainen riskin suojaamisesta sekä inflaatioriskin suojaamisesta, kun kyseessä on rahoitusvaroihin tai -velkoihin kuuluva erä. Tulkinnalla ei ole ollut vaikutusta konsernin tilinpäätökseen. IFRIC 17 Muiden kuin käteisvarojen jakaminen omistajille (voimaan tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Tulkinta antaa ohjeistusta siihen, miten yhteisön tulisi käsitellä kirjanpidossaan sellainen omistajille jaettava osinko, joka jaetaan muina varoina kuin käteisvaroina, tai osinko jonka osalta omistajilla on mahdollisuus valita, ottavatko nämä vastaan muita kuin käteisvaroja vai vaihtoehtoisesti käteisvaroja. Tulkinnalla ei ole ollut vaikutusta konsernin tilinpäätökseen. IFRIC 18 Varojen siirrot asiakkailta (voimaan tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Tulkinnassa selvennetään IFRS-standardien vaatimuksia sellaisten sopimusten osalta, joiden mukaan yritys saa asiakkaalta aineellisen käyttöomaisuushyödykkeen tai rahaa sijoitettavaksi tällaiseen hyödykkeeseen ja yrityksen täytyy käyttää kyseistä hyödykettä siten, että asiakas liitetään jakeluverkkoon tai tälle annetaan jatkuva oikeus tavaroiden tai palvelujen saamiseen tai molempiin näihin tarkoituksiin. Tulkinnalla ei ole ollut vaikutusta konsernin tilinpäätökseen. IFRS-standardeihin tehdyt parannukset (Improvements to IFRSs -muutokset, huhtikuu 2009) (voimaan pääsääntöisesti tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Annual Improvements -menettelyn kautta standardeihin tehtävät pienet ja vähemmän kiireelliset muutokset kerätään yhdeksi kokonaisuudeksi ja toteutetaan kerran vuodessa. Hankkeeseen kuuluvat muutokset koskevat yhteensä 12 standardia. Muutosten vaikutukset vaihtelevat standardeittain, mutta muutoksilla ei ole ollut merkittäviä vaikutuksia konsernin tilinpäätökseen. Muutokset IFRS 2:een Osakeperusteiset maksut Käteisvaroina maksettavat osakeperusteiset liiketoimet konsernissa (voimaan tai sen jälkeen alkavilla tilikausilla). Muutosten tarkoituksena on selventää, että tavarantoimittajilta tai palveluntarjoajilta tavaroita tai palveluja vastaanottavan yrityksen täytyy soveltaa IFRS 2:ta, vaikkei sillä olisi velvollisuutta suorittaa vaadittavia osakeperusteisia käteismaksuja. Tulkinnalla ei ole ollut vaikutusta konsernin tilinpäätökseen. Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää konsernin johdolta tiettyjen arvioiden tekemistä ja harkintaan perustuvia ratkaisuja. Tietoa harkintaan perustuvista ratkaisuista, joita johto on käyttänyt konsernin noudattamia tilinpäätöksen laatimisperiaatteita soveltaessaan ja joilla on eniten vaikutusta tilinpäätöksessä esitettäviin lukuihin, on esitetty laatimisperiaatteiden kohdassa Johdon harkintaa edellyttävät laatimisperiaatteet ja arvioihin liittyvät keskeiset epävarmuustekijät. Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet Tytäryritykset Konsernitilinpäätökseen sisältyvät emoyritys Soprano Oyj ja kaikki sen tytäryritykset. Tytäryritykset ovat yrityksiä, joissa konsernilla on määräysvalta. Määräysvalta syntyy, kun konserni omistaa yli puolet äänivallasta tai sillä on muutoin määräysvalta. Myös potentiaalisen äänivallan olemassaolo on otettu huomioon määräysvallan syntymisen ehtoja arvioitaessa silloin, kun potentiaaliseen äänivaltaan oikeuttavat instrumentit ovat tarkasteluhetkellä toteutettavissa. Määräysvallalla tarkoitetaan oikeutta määrätä yrityksen talouden ja liiketoiminnan periaatteista hyödyn saamiseksi sen toiminnasta. Konsernin keskinäinen osakkeenomistus on eliminoitu hankintamenomenetelmällä. Hankitut tytäryritykset yhdistellään konsernitilinpäätökseen siitä hetkestä lähtien, kun konserni on saanut määräysvallan ja luovutetut tytäryritykset siihen saakka, jolloin määräysvalta lakkaa. Kaikki konsernin sisäiset liiketapahtumat, saamiset, velat ja realisoitumattomat voitot, sekä sisäinen voitonjako eliminoidaan konsernitilinpäätöstä laadittaessa. Realisoitumattomia tappioita ei eliminoida siinä tapauksessa, että tappio johtuu arvonalentumisesta. Tilikauden voiton jakautuminen emoyrityksen omistajille ja vähemmistölle esitetään tuloslaskelman yhteydessä ja

16 7(39) määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus omista pääomista esitetään omana eränään taseessa oman pääoman osana. Tytäryrityksen tappiota voidaan kohdistaa määräysvallattomille omistajille silloinkin, kun ne ylittävät määräysvallattomien omistajien sijoituksen määrän. Osakkuusyritykset Osakkuusyritykset ovat yrityksiä, joissa konsernilla on huomattava vaikutusvalta. Huomattava vaikutusvalta syntyy pääsääntöisesti silloin, kun konserni omistaa yli 20 % yrityksen äänivallasta tai kun konsernilla on muutoin huomattava vaikutusvalta muttei määräysvaltaa. Osakkuusyritykset on yhdistelty konsernitilinpäätökseen pääomaosuusmenetelmää käyttäen. Jos konsernin osuus osakkuusyrityksen tappioista ylittää sijoituksen kirjanpitoarvon, sijoitus merkitään taseeseen nolla-arvoon eikä kirjanpitoarvon ylittäviä tappioita yhdistellä, ellei konserni ole sitoutunut osakkuusyrityksen velvoitteiden täyttämiseen. Osakkuusyrityssijoitus sisältää sen hankinnasta syntyneen liikearvon. Realisoitumattomat voitot konsernin ja osakkuusyrityksen välillä on eliminoitu konsernin omistusosuuden mukaisesti. Konsernin omistusosuuden mukainen osuus osakkuusyrityksen tuloksista on esitetty omana eränään liikevoiton jälkeen. Vastaavasti konsernin osuus osakkuusyrityksen muihin laajan tuloksen eriin kirjatuista muutoksista on kirjattu konsernin muihin laajan tuloksen eriin. Konsernin osakkuusyrityksillä ei ole ollut tällaisia eriä tilikausilla Ulkomaan rahan määräisten erien muuttaminen Konsernin yksiköiden tulosta ja taloudellista asemaa koskevat luvut mitataan siinä valuutassa, joka on kunkin yksikön pääasiallisen toimintaympäristön valuutta ( toimintavaluutta ). Konsernitilinpäätös on esitetty euroina, joka on konsernin emoyrityksen toiminta- ja esittämisvaluutta. Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat Ulkomaan rahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu toimintavaluutan määräisinä käyttäen tapahtumapäivänä vallitsevaa kurssia. Käytännössä käytetään kurssia, joka likimain vastaa tapahtumapäivän kurssia. Ulkomaan rahan määräiset monetaariset erät on muutettu toimintavaluutan määräisiksi tilinpäätöspäivän kursseja käyttäen. Ulkomaan rahan määräisistä liiketapahtumista ja monetaaristen erien muuttamisesta syntyneet voitot ja tappiot on merkitty tuloslaskelmaan. Liiketoiminnan kurssivoitot ja -tappiot sisältyvät vastaaviin eriin liikevoiton yläpuolelle. Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet on arvostettu kertyneillä poistoilla ja arvonalentumisilla vähennettyyn alkuperäiseen hankintamenoon. Mikäli käyttöomaisuushyödyke koostuu useammasta osasta, joiden taloudelliset vaikutusajat ovat eripituiset, kukin osa käsitellään erillisenä hyödykkeenä. Tällöin osan uusimiseen liittyvät menot aktivoidaan. Muussa tapauksessa myöhemmin syntyvät menot sisällytetään aineellisen käyttöomaisuushyödykkeen kirjanpitoarvoon vain, mikäli on todennäköistä, että hyödykkeeseen liittyvä vastainen taloudellinen hyöty koituu konsernin hyväksi ja hyödykkeen hankintameno on luotettavasti määritettävissä. Muut korjaus- ja ylläpitomenot kirjataan tulosvaikutteisesti, kun ne ovat toteutuneet. Hyödykkeistä tehdään tasapoistot arvioidun taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Arvioidut taloudelliset vaikutusajat ovat seuraavat: Koneisiin ja kalustoon tehdään 25 % menojäännöspoisto. Hyödykkeiden jäännösarvo ja taloudellinen vaikutusaika tarkistetaan jokaisessa tilinpäätöksessä ja tarvittaessa oikaistaan kuvastamaan taloudellisen hyödyn odotuksissa tapahtuneita muutoksia.

17 8(39) Kun aineellinen käyttöomaisuushyödyke luokitellaan myytävänä olevaksi IFRS 5 Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot -standardin mukaisesti, poistojen kirjaaminen lopetetaan. Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden käytöstä poistamisesta ja luovutuksista syntyvät myyntivoitot ja -tappiot sisältyvät joko liiketoiminnan muihin tuottoihin tai kuluihin. Vieraan pääoman menot Vieraan pääoman menot kirjataan kuluksi sillä tilikaudella, jonka aikana ne ovat syntyneet. Julkiset avustukset Julkiset avustukset, esimerkiksi valtiolta saadut aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden hankintoihin liittyvät avustukset, on kirjattu aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden kirjanpitoarvojen vähennyksiksi silloin, kun on kohtuullisen varmaa, että ne tullaan saamaan ja että konserni täyttää avustuksen saamisen edellytykset. Avustukset tuloutuvat pienempien poistojen muodossa hyödykkeen taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Sellaiset avustukset, jotka on saatu syntyneiden menojen korvauksiksi, tuloutetaan tuloslaskelmaan samalla kun avustuksen kohteeseen liittyvät menot merkitään kuluksi. Tällaiset avustukset esitetään liiketoiminnan muissa tuotoissa. Aineettomat hyödykkeet Liikearvo Liikearvo vastaa sitä osaa hankintamenosta, joka ylittää konsernin osuuden hankitun yrityksen yksilöitävissä olevien varojen, velkojen ja ehdollisten velkojen nettomääräisestä käyvästä arvosta hankinta-ajankohtana. Hankintamenoon sisällytetään lisäksi muut välittömästi hankinnasta johtuvat menot, kuten asiantuntijoiden palkkiot. Liikearvoista (ja muista taloudelliselta vaikutusajaltaan rajoittamattomista aineettomista hyödykkeistä) ei kirjata poistoja, vaan ne testataan vuosittain mahdollisen arvonalentumisen varalta. Tätä tarkoitusta varten liikearvo on kohdistettu rahavirtaa tuottaville yksiköille, tai jos kyseessä on osakkuusyritys, liikearvo sisältyy kyseisen osakkuusyrityksen hankintamenoon. Liikearvo arvostetaan alkuperäiseen hankintamenoon vähennettynä arvonalentumisilla. Tutkimus- ja kehittämismenot Tutkimusmenot kirjataan tuloslaskelmaan kuluksi. Uusien tai kehittyneempien tuotteiden suunnittelusta johtuvat kehittämismenot aktivoidaan taseeseen aineettomiksi hyödykkeiksi siitä lähtien, kun tuote on teknisesti toteutettavissa, se voidaan hyödyntää kaupallisesti ja tuotteesta odotetaan saatavan vastaista taloudellista hyötyä. Aktivoidut kehittämismenot sisältävät ne materiaali-, työ- ja testausmenot, jotka johtuvat välittömästi hyödykkeen saattamisesta valmiiksi sille aiottuun käyttötarkoitukseen. Aiemmin kuluksi kirjattuja kehittämismenoja ei aktivoida enää myöhemmin. Hyödykkeestä kirjataan poistoja siitä lähtien, kun se on valmis käytettäväksi. Hyödyke, joka ei ole vielä valmis käytettäväksi, testataan vuosittain arvonalentumisen varalta. Aktivoidut kehittämismenot arvostetaan alkuperäisen kirjaamisen jälkeen hankintamenoon kertyneillä poistoilla ja arvonalentumisilla vähennettyinä. Aktivoitujen kehittämismenojen taloudellinen vaikutusaika on 3-5 vuotta, jonka kuluessa aktivoidut menot kirjataan tasapoistoina kuluksi. Muut aineettomat hyödykkeet Aineeton hyödyke merkitään taseeseen alkuperäiseen hankintamenoon siinä tapauksessa, että hankintameno on määritettävissä luotettavasti ja on todennäköistä, että hyödykkeestä johtuva odotettavissa oleva taloudellinen hyöty koituu konsernin hyväksi.

18 9(39) Ne aineettomat hyödykkeet, joilla on rajallinen taloudellinen vaikutusaika, kirjataan tasapoistoina kuluksi tuloslaskelmaan niiden tunnetun tai arvioidun taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Aineettomista hyödykkeistä, joilla on rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika, ei kirjata poistoja, vaan ne testataan vuosittain arvonalentumisen varalta. Muiden aineettomien hyödykkeiden poistoajat ovat seuraavat: Aineettomat oikeudet 3-5 vuotta Muut pitkävaikutteiset menot 3-5 vuotta Vuokrasopimukset Konserni vuokralle ottajana Aineellisia käyttöomaisuushyödykkeitä koskevat vuokrasopimukset, joissa konsernilla on olennainen osa omistamiselle ominaisista riskeistä ja eduista, luokitellaan rahoitusleasingsopimuksiksi. Rahoitusleasingsopimuksella hankittu omaisuuserä merkitään taseeseen vuokra-ajan alkamisajankohtana vuokratun hyödykkeen käypään arvoon tai sitä alempaan vähimmäisvuokrien nykyarvoon. Rahoitusleasingsopimuksella hankitusta hyödykkeestä tehdään poistot hyödykkeen taloudellisen vaikutusajan tai sitä lyhyemmän vuokraajan kuluessa. Maksettavat leasingvuokrat jaetaan rahoitusmenoon ja velan vähennykseen vuokra-aikana siten, että tilikausittain jäljellä olevalle velalle muodostuu samansuuruinen korkoprosentti. Vuokravelvoitteet sisältyvät korollisiin velkoihin. Vuokrasopimukset, joissa omistamiselle ominaiset riskit ja edut jäävät vuokralle antajalle, käsitellään muina vuokrasopimuksina. Muiden vuokrasopimusten perusteella suoritettavat vuokrat kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan tasaerinä vuokra-ajan kuluessa. Saadut kannustimet on vähennetty maksetuista vuokrista hyödyn ajallisen jakautumisen perusteella. Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden arvon alentuminen Konserni arvioi jokaisena tilinpäätöspäivänä, onko viitteitä siitä, että jonkin omaisuuserän arvo on alentunut. Jos viitteitä ilmenee, arvioidaan kyseisestä omaisuuserästä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Kerrytettävissä oleva rahamäärä arvioidaan lisäksi vuosittain seuraavista omaisuuseristä riippumatta siitä, onko arvonalentumisesta viitteitä: liikearvo, aineettomat hyödykkeet, joilla on rajoittamaton taloudellinen vaikutusaika sekä keskeneräiset aineettomat hyödykkeet. Arvonalentumistarvetta tarkastellaan rahavirtaa tuottavien yksikköjen tasolla, eli sillä alimmalla yksikkötasolla, joka on pääosin muista yksiköistä riippumaton, ja jonka rahavirrat ovat erotettavissa muista rahavirroista. Kerrytettävissä oleva rahamäärä on omaisuuserän käypä arvo vähennettynä myynnistä aiheutuvilla menoilla tai sitä korkeampi käyttöarvo. Käyttöarvolla tarkoitetaan kyseisestä omaisuuserästä tai rahavirtaa tuottavasta yksiköstä saatavissa olevia arvioituja vastaisia nettorahavirtoja, jotka diskontataan nykyarvoonsa. Diskonttauskorkona käytetään ennen veroa määritettyä korkoa, joka kuvastaa markkinoiden näkemystä rahan aika-arvosta ja omaisuuserään liittyvistä erityisriskeistä. Arvonalentumistappio kirjataan, kun omaisuuserän kirjanpitoarvo on suurempi kuin siitä kerrytettävissä oleva rahamäärä. Arvonalentumistappio kirjataan välittömästi tuloslaskelmaan. Mikäli arvonalentumistappio kohdistuu rahavirtaa tuottavaan yksikköön, se kohdistetaan ensin vähentämään rahavirtaa tuottavalle yksikölle kohdistettua liikearvoa ja tämän jälkeen vähentämään muita yksikön omaisuuseriä tasasuhteisesti. Arvonalentumistappion kirjaamisen yhteydessä poistojen kohteena olevan omaisuuserän taloudellinen vaikutusaika arvioidaan uudelleen. Muusta omaisuuserästä kuin liikearvosta kirjattu arvonalentumistappio peruutetaan siinä tapauksessa, että on tapahtunut muutos niissä arvioissa, joita on käytetty määritettäessä omaisuuserästä kerrytettävissä olevaa rahamäärää. Arvonalentumistappiota ei kuitenkaan peruta enempää, kuin mikä hyödykkeen kirjanpitoarvo olisi ilman arvonalentumistappion kirjaamista. Liikearvosta kirjattua arvonalentumistappiota ei peruta missään tilanteessa.

19 10(39) Työsuhde-etuudet Eläkevelvoitteet Konsernin eläkejärjestelyt ovat maksupohjaisia. Maksupohjaisissa järjestelyissä konserni suorittaa kiinteitä maksuja erilliselle yksikölle. Konsernilla ei ole oikeudellista eikä tosiasiallista velvoitetta lisämaksujen suorittamiseen, mikäli maksujen saajataho ei pysty suoriutumaan kyseisten eläke-etuuksien maksamisesta. Kaikki sellaiset järjestelyt, jotka eivät täytä näitä ehtoja, ovat etuuspohjaisia eläkejärjestelyjä. Maksupohjaisiin eläkejärjestelyihin tehdyt suoritukset kirjataan tuloslaskelmaan sillä tilikaudella, jota veloitus koskee. Osakeperusteiset maksut Konsernilla on kannustejärjestelmä, jossa henkilöstölle on myönnetty oikeus merkitä yhtiön osakkeita markkinahintaa edullisemmin. Markkinahinnan ja merkintähinnan erotus kirjataan niiden myöntämishetkellä kuluksi tuloslaskelmaan tasaisesti oikeuden syntymisajanjakson aikana. Järjestelyjen tulosvaikutus esitetään tuloslaskelmassa työsuhde-etuuksista aiheutuvissa kuluissa. Varaukset ja ehdolliset velat Varaus kirjataan, kun konsernilla on aikaisemman tapahtuman seurauksena oikeudellinen tai tosiasiallinen velvoite, maksuvelvoitteen toteutuminen on todennäköistä ja velvoitteen suuruus on arvioitavissa luotettavasti. Varaukset arvostetaan velvoitteen kattamiseksi vaadittavien menojen nykyarvoon. Nykyarvon laskennassa käytetty diskonttaustekijä valitaan siten, että se kuvastaa markkinoiden näkemystä rahan aika-arvosta tarkasteluhetkellä ja velvoitteeseen liittyvistä riskeistä. Jos osasta velvoitetta on mahdollista saada korvaus joltakin kolmannelta osapuolelta, korvaus kirjataan erilliseksi omaisuuseräksi, mutta vasta siinä vaiheessa, kun korvauksen saaminen on käytännössä varmaa. Uudelleenjärjestelyvaraus kirjataan, kun konserni on laatinut yksityiskohtaisen uudelleenjärjestelysuunnitelman ja aloittanut suunnitelman toimeenpanon tai tiedottanut asiasta. Konsernin jatkuvaan toimintaan liittyvistä menoista ei kirjata varausta. Tappiollisista sopimuksista kirjataan varaus, kun velvoitteiden täyttämiseksi vaadittavat välttämättömät menot ylittävät sopimuksesta saatavat hyödyt. Ehdollinen velka on aikaisempien tapahtumien seurauksena syntynyt ehdollinen velvoite, joka varmistuu kun konsernin määräysvallan ulkopuolella oleva epävarma tapahtuma realisoituu. Ehdolliseksi velaksi katsotaan myös sellainen olemassa oleva velvoite, joka ei todennäköisesti edellytä maksuvelvoitteen täyttämistä, tai jonka suuruutta ei voida määrittää luotettavasti. Ehdollinen velka esitetään liitetietona. Tuloverot Tuloslaskelman verokulu muodostuu tilikauden verotettavaan tuloon perustuvasta verosta ja laskennallisesta verosta. Suoraan omaan pääomaan kirjattuihin eriin liittyvä verovaikutus kirjataan vastaavasti osaksi omaa pääomaa. Tilikauden verotettavaan tuloon perustuva vero lasketaan verotettavasta tulosta voimassaolevan verokannan perusteella. Veroa oikaistaan mahdollisilla edellisiin tilikausiin liittyvillä veroilla. Laskennalliset verot lasketaan väliaikaisista eroista kirjanpitoarvon ja verotuksellisen arvon välillä. Laskennallista verovelkaa ei kuitenkaan kirjata, kun kyseessä on alun perin kirjanpitoon merkittävä omaisuuserä tai velka eikä kyseessä ole liiketoimintojen yhdistäminen eikä tällaisen omaisuus- tai velkaerän kirjaaminen vaikuta kirjanpidon tulokseen eikä verotettavaan tuloon liiketoimen toteutumisajankohtana. Verotuksessa vähennyskelvottomasta liikearvosta ei kirjata laskennallista veroa eikä tytäryritysten jakamattomista voittovaroista kirjata laskennallista veroa siltä osin, kuin ero ei todennäköisesti purkaudu ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa.

20 11(39) Merkittävimmät väliaikaiset erot syntyvät aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden poistoista, käyttämättömistä verotuksellisista tappioista ja hankintojen yhteydessä tehdyistä käypiin arvoihin arvostuksista. Laskennalliset verot lasketaan käyttämällä tilinpäätöspäivään mennessä säädettyjä verokantoja. Laskennallinen verosaaminen kirjataan siihen määrään asti kuin on todennäköistä, että tulevaisuudessa syntyy verotettavaa tuloa, jota vastaan väliaikainen ero voidaan hyödyntää. Tuloutusperiaatteet Liikevaihtona esitetään tuotteiden ja palveluiden myynnistä saadut tuotot käypään arvoon arvostettuina oikaistuna välillisillä veroilla, alennuksilla ja valuuttamääräisen myynnin kurssieroilla. Myydyt tavarat ja palvelut Tuotot tavaroiden myynnistä kirjataan, kun tavaroiden omistamiseen liittyvät merkittävät riskit, edut ja määräysvalta ovat siirtyneet ostajalle. Pääsääntöisesti tämä tapahtuu tuotteiden sopimusehtojen mukaisen luovutuksen yhteydessä. Vuokratuotot tuloutetaan tasaerinä vuokrakaudelle. Tuotot palveluista tuloutetaan sillä tilikaudella, jolla palvelu suoritetaan. Lisenssituotot Lisenssituottojen tuloutus tapahtuu sopimuksen tosiasiallisen sisällön mukaisesti. Korot ja osingot Korkotuotot on kirjattu suoriteperusteisesti sille kaudelle, jolta tuotot kertyvät ja osinkotuotot silloin, kun oikeus osinkoon on syntynyt. Myytävänä oleviksi luokitellut pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot Pitkäaikaiset omaisuuserät (tai luovutettavien erien ryhmä) ja lopetettuihin toimintoihin liittyvät omaisuuserät ja velat luokitellaan myytävinä oleviksi, mikäli niiden kirjanpitoarvoa vastaava määrä tulee kertymään pääasiassa omaisuuserän myynnistä jatkuvan käytön sijaan. Myytävänä olevaksi luokittelun edellytyksien katsotaan täyttyvän, kun myynti on erittäin todennäköinen ja omaisuuserä (tai luovutettavien erien ryhmä) on välittömästi myytävissä nykyisessä kunnossaan yleisin ja tavanomaisin ehdoin, kun johto on sitoutunut myyntiin ja myynnin odotetaan tapahtuvan vuoden kuluessa luokittelusta. Välittömästi ennen luokittelua myytävänä olevaksi kyseiset omaisuuserät tai luovutettavien erien ryhmän varat ja velat arvostetaan niihin sovellettavien IFRS-standardien mukaisesti. Luokitteluhetkestä lähtien myytävänä olevat omaisuuserät (tai luovutettavien erien ryhmä) arvostetaan kirjanpitoarvoon tai sitä alempaan myynnistä aiheutuvilla menoilla vähennettyyn käypään arvoon. Poistot näistä omaisuuseristä lopetetaan luokitteluhetkellä. Luovutettavien erien ryhmään kuuluvat omaisuuserät, jotka eivät kuulu IFRS 5-standardin arvostussääntöjen soveltamisalaan, ja velat arvostetaan niitä koskevien IFRS-standardien mukaan myös luokitteluhetken jälkeen. Lopetettu toiminto on konsernin osa, josta on luovuttu tai joka on luokiteltu myytävänä olevaksi ja joka täyttää seuraavat edellytykset: 1. Se on merkittävä erillinen liiketoimintayksikkö tai maantieteellistä aluetta edustava yksikkö 2. Se on osa yhtä koordinoitua suunnitelmaa, joka koskee luopumista erillisestä keskeisestä liiketoiminta-alueesta tai maantieteellisestä toiminta-alueesta; tai 3. Se on tytäryritys, joka on hankittu yksinomaan tarkoituksena myydä se edelleen.

Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2009

Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2009 Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2009 1(5) Soprano Oyj hallituksen toimintakertomus 2009 Tarkastelujakson tärkeimmät tapahtumat Tilivuonna Soprano jatkoi strategiansa mukaisesti yritysostoja hankkien

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2008

Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2008 Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2008 1(4) Soprano Oyj hallituksen toimintakertomus 2008 Tarkastelujakson tärkeimmät tapahtumat Soprano Oyj konsernin liikevaihto vuonna 2008 kasvoi 51,2 prosenttia

Lisätiedot

Konsernin markkinointiviestinnästä vastaa markkinointipäällikkö Heidi Tetteh ja hallinnosta talousjohtaja Panu Kauppinen.

Konsernin markkinointiviestinnästä vastaa markkinointipäällikkö Heidi Tetteh ja hallinnosta talousjohtaja Panu Kauppinen. Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-3 2011 28.4.2011 klo 9.00 Soprano Oyj osavuosikatsaus 1-3 2011 Yhteenveto Katsauskautena Sopranon palveluiden kysyntä elpyi vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna. Tulos jäi

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Laatimisperusta. Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet. Tytäryritykset

Laatimisperusta. Konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteet. Tytäryritykset Laatimisperusta Konsernitilinpäätös on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti, ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2012 voimassa

Lisätiedot

Soprano Oyj konserni. Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Soprano Oyj konsernin tilinpäätös (IFRS)

Soprano Oyj konserni. Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Soprano Oyj konsernin tilinpäätös (IFRS) Soprano Oyj Konserni tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Soprano Oyj konserni Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Soprano Oyj konsernin tilinpäätös (IFRS) Sisällysluettelo Konsernin tuloslaskelma 1 Konsernitase 2 Konsernin

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2005 KELLO 16.30 TALENTUM-KONSERNIN IFRS-STANDARDIEN MUKAINEN TALOUDELLINEN INFORMAATIO VUODELTA 2004

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2005 KELLO 16.30 TALENTUM-KONSERNIN IFRS-STANDARDIEN MUKAINEN TALOUDELLINEN INFORMAATIO VUODELTA 2004 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.4.2005 KELLO 16.30 TALENTUM-KONSERNIN IFRS-STANDARDIEN MUKAINEN TALOUDELLINEN INFORMAATIO VUODELTA 2004 Talentum-konserni on 1.1.2005 siirtynyt taloudellisessa raportoinnissaan

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätös,

Emoyhtiön tilinpäätös, 106 FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Emoyhtiön tilinpäätös, FAS Tuloslaskelma Liite 2011 2010 Liikevaihto 2 77 67 Muut tuotot 3 36 12 Henkilöstökulut 4 36 35 Poistot ja arvonalentumiset 7 8 9 Muut kulut 67 55 Liikevoitto/-tappio

Lisätiedot

Soprano Oyj konserni. Sisällysluettelo. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Soprano Oyj konsernin tilinpäätös (IFRS) Konsernin tuloslaskelma

Soprano Oyj konserni. Sisällysluettelo. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Soprano Oyj konsernin tilinpäätös (IFRS) Konsernin tuloslaskelma Soprano Oyj Konserni tilinpäätös 1.1.-31.12.2008 Soprano Oyj konserni Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Soprano Oyj konsernin tilinpäätös (IFRS) Sisällysluettelo Konsernin tuloslaskelma 1 Konsernitase 2 Konsernin

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.7.2005 klo 13.00 1 (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA 1.1.-30.6.2005 Norvestian täydellinen osavuosikatsaus julkaistaan 9.8.2005 hallituksen kokouksen jälkeen.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

1.7. - 30.9. 2009 1.7. - 30.9. 2008

1.7. - 30.9. 2009 1.7. - 30.9. 2008 1(18) Finnlines Oyj Pörssitiedote 4.11. OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU (Tilintarkastamaton) Luvut tilintarkastamattomia KONSERNIN TULOSLASKELMA, IFRS 1.7. - 30.9. 1.7. - 30.9. 1.1. - 30.9. 1.1. - 30.9.

Lisätiedot

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS:stä suomalaisiin tilinpäätösperiaatteisiin (FAS)

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS:stä suomalaisiin tilinpäätösperiaatteisiin (FAS) 24.06.2010 Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS:stä suomalaisiin tilinpäätösperiaatteisiin (FAS) JULIUS TALLBERG KIINTEISTÖT OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS:STÄ SUOMALAISIIN TILINPÄÄTÖSPERIAATTEISIIN

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 30.6.2009 sekä 1.1.2009 30.6.2009 (Tilintarkastamaton)

OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 30.6.2009 sekä 1.1.2009 30.6.2009 (Tilintarkastamaton) 1(18) Finnlines Oyj Pörssitiedote 30.7.2009 OSAVUOSIKATSAUS 1.4. 2009 sekä 1.1.2009 2009 (Tilintarkastamaton) Luvut tilintarkastamattomia KONSERNIN TULOSLASKELMA, IFRS 1.1. - 2009 1.1. - 1.1. - 31.12.

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010

Rahoituslaskelma 1 000 EUR 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Rahoituslaskelma 1.1. 31.12.2011 1.1. 31.12.2010 Liiketoiminnan rahavirta Liiketulos 4 163,1 27 575,2 Oikaisut liikevoittoon: Suunnitelman mukaiset poistot Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot 61,8

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

PRO FORMA -MUOTOISET TALOUDELLISET TIEDOT. Tilintarkastamattomien pro forma -tietojen kokoamisessa noudatetut periaatteet

PRO FORMA -MUOTOISET TALOUDELLISET TIEDOT. Tilintarkastamattomien pro forma -tietojen kokoamisessa noudatetut periaatteet PRO FORMA -MUOTOISET TALOUDELLISET TIEDOT Tilintarkastamattomien pro forma -tietojen kokoamisessa noudatetut periaatteet Seuraavat tilintarkastamattomat pro forma -taloudelliset tiedot ( pro forma -tiedot,

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI 8 Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Hallinto, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 1 TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.4.2012 KELLO 14.00 TALENTUM MUUTTAA TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN SEGMENTTIJAKOA Talentum Oyj muutti tammikuussa 2012 tulosyksikköorganisaatiotaan tukemaan paremmin konsernin

Lisätiedot

Soprano Oyj konserni Tilinpäätös 2007 1

Soprano Oyj konserni Tilinpäätös 2007 1 Soprano Oyj konserni Tilinpäätös 2007 1 Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2007 Sisältö Konsernin tuloslaskelma 3 Konsernitase 4 Konsernin rahavirtalaskelma 5 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista 6 Liitetiedot

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 29.08.2014 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 130 TEUR (88 TEUR).

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2007

Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2007 Soprano Oyj Hallituksen toimintakertomus 2007 Soprano Oyj hallituksen toimintakertomus 2007 Tarkastelujakson tärkeimmät tapahtumat Soprano Oyj konsernin liikevaihto kasvoi vuonna 2007 19,7 % vuoteen 2006

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ 27.4.2015 klo 14.30 SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2014 YHTEENVETO TAMMI-MAALISKUUSTA 2014 - SSK:n liikevaihto oli 179 TEUR. - Voitto

Lisätiedot

LIITE. IFRS-standardien vuosittaiset parannukset 2010 2012 1

LIITE. IFRS-standardien vuosittaiset parannukset 2010 2012 1 FI LIITE IFRS-standardien vuosittaiset parannukset 2010 2012 1 1 Kopiointi sallittu Euroopan talousalueella. Kaikki oikeudet pidätetään Euroopan talousalueen ulkopuolella lukuun ottamatta oikeutta kopioida

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, IFRS YRITYKSEN PERUSTIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET

KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, IFRS YRITYKSEN PERUSTIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET YRITYKSEN PERUSTIEDOT Elektroniikkakonserni Efore on tietoliikenne-, teollisuusautomaatio- ja terveydenhuoltosektoreita palveleva kansainvälinen yritys, jonka liiketoiminta muodostuu asiakaskohtaisista

Lisätiedot

Konsernitilinpäätös. Konsernin tuloslaskelma

Konsernitilinpäätös. Konsernin tuloslaskelma 32 KONSERNITILINPÄÄTös FORTUM TILINPÄÄTÖS 2011 Konsernitilinpäätös Konsernin tuloslaskelma Liikevaihto 5 6 161 6 296 Muut tuotot 11 91 108 Materiaalit ja palvelut 12 2 566 2 846 Henkilöstökulut 14 529

Lisätiedot

Viking Line Abp Pörssitiedote 14.11.2006 klo 12.00 1(9)

Viking Line Abp Pörssitiedote 14.11.2006 klo 12.00 1(9) Viking Line Abp Pörssitiedote 14.11.2006 klo 12.00 1(9) IFRS-RAPORTOINTIIN SIIRTYMINEN Viking Line konserni siirtyy suomalaisesta tilinpäätöskäytännöstä (Finnish Accounting Standards, FAS) kansainväliseen

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA 1 (6) HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGON MAKSAMISESTA Yhtiön hallituksen voitonjakoehdotus on julkistettu 18.2.2010. ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS tilinpäätösperiaatteisiin

Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS tilinpäätösperiaatteisiin 11/2005 31.10.2005 Julius Tallberg Kiinteistöt Oyj:n siirtyminen IFRS tilinpäätösperiaatteisiin JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.10.2005 JULIUS TALLBERG KIINTEISTÖT OYJ:N SIIRTYMINEN KANSAINVÄLISIIN

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 30.08.2013 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2013 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 88 TEUR (73 TEUR). Voitto

Lisätiedot

MYLLYN PARAS -KONSERNI

MYLLYN PARAS -KONSERNI Myllyn Paras -nimisen konsernin emoyhtiö on Myllyn Paras Oy Konserni, kotipaikka Hyvinkää. Edellä mainitun konsernin konsernitilinpäätöksen jäljennökset ovat saatavissa osoitteesta: Verkatehtaankatu 6,

Lisätiedot

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma

Lyhennetty konsernin tuloslaskelma MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

Seuraavassa taulukossa on esitetty IFRS:n käyttöönoton aiheuttamat muutokset konsernin tunnuslukuihin. Milj. euroa IFRS FAS Muutos 2004 2004

Seuraavassa taulukossa on esitetty IFRS:n käyttöönoton aiheuttamat muutokset konsernin tunnuslukuihin. Milj. euroa IFRS FAS Muutos 2004 2004 1 (15) Fingrid Oyj:n IFRS-tilinpäätöksen vertailutiedot 2004 Yleistä Fingrid Oyj ottaa taloudellisessa raportoinnissaan käyttöön kansainväliset tilinpäätösstandardit (IFRS). Aiempi raportointi on ollut

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen liikevaihto 1-3/2005 oli 3,4 meur. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 28.4.2006 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS PARANI Osavuosikatsaus 1-3/2006 (IFRS) - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2006 oli 3,8 meur (2,9 meur 1-3/2005). Vertailukelpoinen

Lisätiedot

1 (58) Soprano Oyj konserni ja emoyhtiö

1 (58) Soprano Oyj konserni ja emoyhtiö 1 (58) Soprano Oyj konserni ja emoyhtiö TASEKIRJA 31.12.2012 2 (58) JA EMOYHTIÖ TASEKIRJA 31.12.2012 Sisältö sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Soprano Oyj konserni tilinpäätös (IFRS) 8 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki

Finnlines Oyj 2 (9) PL 197, FIN-00181 Helsinki FINNLINES OYJ 2.8.2006 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2006 Olennaiset tapahtumat katsauskaudella Finnlines Oyj:n varsinainen yhtiökokous, joka pidettiin 10. huhtikuuta 2006, vahvisti tilinpäätöksen vuodelta

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 19.5.2006 klo 12.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 2006 24,1 Meur, kun se oli

Lisätiedot

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta

TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS. Alma Median ja Talentumin osavuosikatsaukset 30.9.2015 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta 26.10.2015 TARJOUSASIAKIRJAN JA LISTALLEOTTOESITEEN TÄYDENNYS Tätä täydennystä ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

WESTEND ICT -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2009 (IFRS)

WESTEND ICT -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2009 (IFRS) 1 Westend ICT Oyj Tilinpäätöstiedote 11.2.2010 klo 8:50 WESTEND ICT -KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2009 (IFRS) - Liikevaihto 4,33 milj. euroa (3,84 milj. euroa) - Liiketulos 0,45 milj. euroa

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55

Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 1 (8) Keskisuomalainen Oyj Osavuosikatsaus 22.5.2012 klo 15.55 KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 Liikevaihto 26,5 Me (26,3 Me vertailukaudella 2011), kasvua 0,7% Liikevoitto 4,3 Me

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen

Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTTEEN LIITE 19.11.2012 Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen Ahlstrom on allekirjoittanut 29.8.2012 Munksjö AB:n pääomistaja EQT:n

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 23.11.2005 klo 09.30 1(7) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2005 71,9 Meur, kun se oli

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN PÖRSSITIEDOTE 31.8.2007 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 SSK-konsernin voitto katsauskaudella oli 121 TEUR (209 TEUR). Voitto ennen

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.6.2016 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 Katsauskauden liikevaihto 5,35 M oli 8,0 % suurempi kuin v. 2015 vastaavan ajanjakson

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2008

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2008 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 29.8.2008 klo 8:30 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2008 SSK-konsernin voitto katsauskaudella oli 101 TEUR (121 TEUR).

Lisätiedot

Westend ICT -konsernin katsauskauden liikevaihto oli 0,89 miljoonaa euroa (0,82 milj. euroa).

Westend ICT -konsernin katsauskauden liikevaihto oli 0,89 miljoonaa euroa (0,82 milj. euroa). 1 Westend ICT Oyj Pörssitiedote 24.4.2008 klo 8:30 WESTEND ICT -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 31.3.2008 (IFRS) - Liikevaihto 0,89 milj. euroa (0,82 milj. euroa) - Liiketulos -0,19 milj. euroa (-0,12 milj.

Lisätiedot

Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 1.1-31.12.2011: Sopranon tulos parani edelleen

Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 1.1-31.12.2011: Sopranon tulos parani edelleen Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 16.2.2012 klo 09.00 Soprano Oyj tilinpäätöstiedote 1.1-31.12.2011: Sopranon tulos parani edelleen YHTEENVETO Verkkoviestintäyhtiö Sopranon liikevaihto ja liiketulos kasvoivat

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot

Konsernitilinpäätöksen liitetiedot Konsernitilinpäätöksen liitetiedot Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet Perustiedot VVO on asumispalveluita tarjoava konserni. Asuntovuokraustoiminta muodostuu sekä vapaarahoitteisesta että valtion tukemasta

Lisätiedot

Tuloksen lasku johtuu SSK Kauppakiinteistöt Oy:stä saatujen tuottojen pois jäämisestä. Kyseinen yhtiö myytiin 18.8.2006.

Tuloksen lasku johtuu SSK Kauppakiinteistöt Oy:stä saatujen tuottojen pois jäämisestä. Kyseinen yhtiö myytiin 18.8.2006. SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN PÖRSSITIEDOTE KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2007 SSK-konsernin tulos tilikaudella 2007 muodostui edellisvuotta pienemmäksi. Voitto ennen tilinpäätössiirtoja

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ YLEISELEKTRONIIKKA OYJ TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO Hallituksen toimintakertomus 3 Konsernin tilinpäätös Konsernin laaja tuloslaskelma 6 Konsernitase 7 Konsernin rahavirtalaskelma 8 Laskelma

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS Sisältö 3 5 6 7 8 9 10 15 16 16 16 17 17 17 17 17 18 18 18 19 20 21 21 22 22 23 24 25 25 26 26 27 Hallituksen toimintakertomus Konsernin laaja tuloslaskelma Konsernitase

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

SRV YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.4.2010 klo 13.00 SRV:N TILINKAUDEN 2009 VERTAILUVUT UUDEN IFRS -TULKINNAN MUKAAN

SRV YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.4.2010 klo 13.00 SRV:N TILINKAUDEN 2009 VERTAILUVUT UUDEN IFRS -TULKINNAN MUKAAN 1((14) SRV YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.4.2010 klo 13.00 SRV:N TILINKAUDEN 2009 VERTAILUVUT UUDEN -TULKINNAN MUKAAN SRV-konserni soveltaa raportoinnissaan 1.1.2010 alkaen IFRIC 15 Kiinteistöjen rakentamissopimukset

Lisätiedot

Standardi 5.1 I. Säännöllinen tiedonantovelvollisuus. Tunnusluvut

Standardi 5.1 I. Säännöllinen tiedonantovelvollisuus. Tunnusluvut Standardi 5.1 I Säännöllinen tiedonantovelvollisuus Tunnusluvut dnro 1/120/2008 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO 1 Taloudelliset tunnusluvut 4 1.1 Tunnuslukujen osatekijöiden määritelmät 4 1.1.1 Liikevoitto 4 1.1.2

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 16.2.2012 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 16.2.2012 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 16.2.2012 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2011 - Liikevaihto oli 609 (695) tuhatta euroa. - Liikevoitto 44 (177) tuhatta euroa

Lisätiedot

Hallituksen toimintakertomus

Hallituksen toimintakertomus Toimintakertomus ja tilinpäätös 1.1.2009-31.12.2009 2 Solteq Tilinpäätös 2009 Sisältö 4 7 8 9 10 11 12 20 21 22 22 22 23 23 24 24 24 24 25 26 28 30 30 31 32 32 33 34 36 36 37 38 38 39 40 41 43 45 45 46

Lisätiedot

LIIKEVOITTO 25,1 20,7 86,8. Rahoitustuotot 0,3 0,1 0,8 Rahoituskulut -9,9-6,9-35,5-9,6-6,8-34,7 VOITTO ENNEN VEROJA 15,6 13,9 52,1

LIIKEVOITTO 25,1 20,7 86,8. Rahoitustuotot 0,3 0,1 0,8 Rahoituskulut -9,9-6,9-35,5-9,6-6,8-34,7 VOITTO ENNEN VEROJA 15,6 13,9 52,1 1 SATO OYJ KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, IFRS Milj. 01.01.-31.03.2012 1.1.-31.3.2011 1.1.-31.12.2011 LIIKEVAIHTO 80,9 49,9 232,0 Sijoitusasuntojen luovutusvoitot 0,5 3,1 9,9 Osuus yhteis- ja osakkuusyritysten

Lisätiedot

TASEKIRJA <>

TASEKIRJA <<company_name>> 1 / 14 TASEKIRJA

Lisätiedot