Edinburgh 1910 Cape Town 2010 Lausannen liikkeen kehitys kansainvälisesti sekä Suomessa

Transkriptio

1 Alustus, SLN:n missiologinen teemapäivä Seppo Väisänen 1 Edinburgh 1910 Cape Town 2010 Lausannen liikkeen kehitys kansainvälisesti sekä Suomessa 1. Taustaa Maailmanlähetyksen konferenssi (World Missionary Conference), joka pidettiin Edinburghissa 1910, on ollut todellinen merkkipaalu maailmanlähetyksen historiassa, monessakin mielessä. Edellisellä vuosisadalla järjestetyt vastaavat konferenssit Liverpool (1860), Lontoo (1888) ja New York (1900) olivat sekä kooltaan että merkitykseltään huomattavasti vähäisempiä, vaikka ne antoivatkin suuntaa kirkon globaalille lähetystehtävälle ja valmistivat samalla maaperää Edinburghin konferenssille. Edinburgh 1910 oli aikaisempia konferensseja paljon järjestäytyneempi ja ekumeenisempi : Sen osanottajat olivat eri maiden ja eri tunnustuskuntiin kuuluvien lähetysjärjestöjen virallisia edustajia. Siksi Edinburghin konferenssia voidaan oikeutetusti pitää syntypaikkana kansainväliselle ekumeeniselle liikkeelle, joka myöhemmin (1948) järjestäytyi Kirkkojen Maailmanneuvostoksi. Samalla sen tähtäyspisteenä oli luoda suuntaviivat kristilliselle lähetystyölle vuosikymmeniksi eteenpäin. Tätä tarkoitusta varten muodostettiin eräänlainen jatkokomitea (Continuation Committee), jotta konferenssin antamat innostavat virikkeet eivät valuisi tyhjiin. Tästä komiteasta muotoutui v Kansainvälinen Lähetysneuvosto. Edinburghin konferenssin primus motor oli Student Volunteer Movement -lähetysliikkeen puheenjohtajana tunnetuksi tullut intomielinen lähetysmies, John R. Mott. Hänen persoonansa ja sytyttävä (joskin ylioptimistinen, kuten jälkeenpäin voidaan sanoa) lähetysnäkynsä Maailman evankelioiminen tämän sukupolven aikana antoi perussävelen koko konferenssille. Tämä päämäärätietoinen maailman evankelioimisen näky on ollut tunnusomaista sille evankeliselle (Evangelical) kristillisyydelle, jonka yhtenä näkyvänä hedelmänä syntyi ns. Lausannen liike (Lausanne Movement) v Lausannessa pidetyn Maailmanevankelioimisen kongressin tuloksena. Tässä mielessä myös Lausannen liikkeen voidaan katsoa juontavan juurensa Edinburghin konferenssista. Lausannen liikkeen synnyn taustalla on ollut myös se tosiasia, että Edinburghin konferenssin herättämä lähetysinnostus ei kestänyt kovin kauan. Tunnettu Lausanne-mies, anglikaaniteologi John Stott arvioi tuon lopahtamisen johtuneen kahdesta perustekijästä: 1) sosiaalipoliittisesta ja 2) teologisesta. Ensimmäinen tekijä oli hyvin konkreettinen: Vain muutama vuosi Edinburgh 1910:n jälkeen alkanut 1. maailmansota ja sitä vajaa 20 vuotta myöhemmin seurannut 2. maailmansota kaikkine jälkiseurauksineen (esim. läntisen yhteiskunnan moraalin ja talousmahdin heikentyminen). Edinburghin konferenssin teologisena heikkoutena Stott näkee sen, ettei siellä käsitelty (silloisen Canterburyn arkkipiispan vaatimuksesta) opillisia kysymyksiä kuten esim. evankeliumin sisältöä, evankelioimisen teologiaa tai kirkon olemusta. Tästä syystä konferenssista sytykkeitä saanut lähetysliike ei ollut valmis kohtaamaan oman aikansa teologisia haasteita. Sen sijaan läntisten yliopistojen ja seminaarien teologisen liberalismin myrkky suurelta osin halvaannutti kirkkojen lähetystyön vuosikymmeniksi (Stott, Making Christ Known, 1996, s. xii). Samaan kriittiseen arviointiin Stott liittää kaksi historiallista tosiasiaa: 1) Kun Kirkkojen Maailmanneuvosto (KMN) perustettiin v. 1948, lähetys ei ollut sen johtomiesten agendassa kovin korkealla. 2) Kun sitten Kansainvälinen Lähetysneuvosto sulautui KMN:oon New Delhissä 1961, lähetys (vastoin monien toiveita) marginalisoitui, sen tullessa uudelleen tulkituksi sosiaalipoliittisin termein. Tällä tavoin Edinburgh 1910:n lähetysnäky kärsi miltei totaalisen unohduksen (sama, s. xii).

2 2 2. Maailmanevankelioimisen kongressi, Lausanne 1974 Eräs henkilö, joka tajusi edellä mainitun kehityksen ja halusi vastata oman aikakautensa haasteisiin Kristuksen evankeliumiin sitoutuvalla toiminnalla, oli kansainvälisesti tunnettu evankelista Billy Graham. Hän ei halunnut jatkaa enää pelkästään evankeliumin julistajana, vaan tahtoi rohkaista evankelista (Evangelical) kristikuntaa yhdistämään voimansa maailman saavuttamiseksi Kristukselle. Hän organisoi ensiksi Evankelioimisen Maailmankongressin Berliinissä 1966 ja alkoi sen jälkeen unelmoida vielä suuremmasta kongressista, mikä kehittäisi maailmanevankelioimisen strategioita. Hän otti yhteyttä n. 200 evankeliseen johtajaan eri puolilta maailmaa kysellen, näkisivätkö he tuollaisen kongressin tarpeelliseksi. Vastaus oli ylitsevuotavan positiivinen. Tämän taustatyön tuloksena järjestettiin Maailmanevankelioimisen kongressi Lausannessa v (2430 osanottajaa tarkkailijaa 150 eri kansasta). Kongressin tunnuslauseena oli Let the Earth Hear His Voice. Billy Graham päätti kuulijoiden mieliä koskettaneen avauspuheenvuoronsa neljään toivomukseen, että kongressi 1) laatisi raamatullisen julistuksen (declaration) evankelioimisesta, 2) haastaisi kirkon suorittamaan loppuun maailmanevankelioimisen tehtävän, 3) ilmaisisi mikä on evankelioimisen ja sosiaalisen vastuun välinen suhde ja 4) auttaisi kehittämään uuden yhteyden (koinonia) eri taustoista tulevien evankelikaalien välillä ympäri maailmaa (sama, s. xiv). Näiden jo avauspuheenvuorossa ilmaistujen toiveitten pohjalta laadittiin 15 alakohtaa käsittävä, kristinuskon ja evankelioimisen perusteita korostava Lausannen julistus (Lausanne Covenant), jonka pääarkkitehtinä toimi John Stott. Kongressin muista puhujista mainittakoon Fullerin Seminaarin School of World Mission in professorit (ja missiologit) tri Donald McGavran ja tri Ralph Winter. He esittivät kongressin osanottajille hätkähdyttävän haasteen maailman vielä evankelioimattomasta miljoonasta ihmisestä, jotka voitaisiin heidän mielestään saavuttaa vain ns. kansanryhmä kerrallaan - menetelmällä. Kongressin lopussa päätettiin hyvin yksimielisesti jatkotyöskentelystä. Sitä varten muodostettiin ensin Lausanne Continuation Committee, joka myöhemmin otti viralliseksi nimekseen The Lausanne Committee for World Evangelization (LCWE). Eri puolille maailmaa alkoi syntyä myös alueellisia sekä kansallisia Lausanne-komiteoita. Myös Lausannen liikkeen motto Koko evankeliumi koko ihmiselle koko maailmassa alkoi tulla tunnetuksi. 3. Eri aiheita käsittelevät konsultaatiot / Occasional Papers Eräs merkittävin anti, minkä Lausannen liike on antanut kristilliselle kirkolle, on sen järjestämät kansainväliset konsultaatiot ja niiden raportit, jotka on julkaistu Occasional Papers -nimikkeen alla olevassa sarjassa. Mainitsen niistä tässä vain muutamia esimerkkejä. - Homogeneous Unit Principle -konsultaatio Pasadenassa, Tässä neuvottelussa käsiteltiin tri McGavranin lanseeraamaa homegeenisten ihmisryhmien käsitettä ja sen merkitystä seurakunnan kasvulle. Raportti julkaistiin ensimmäisenä em. sarjassa. - Gospel and Culture -konsultaatio jo seuraavana vuonna, 1978, Willowbankissa, Bermudassa. Lähtökohtana oli toteamus, ettei evankeliumin julistusta voi koskaan eristää siitä kulttuurista, missä sitä viestitetään. Siksi kulttuurien väliseen (cross-cultural) kommunikaatioon ja siihen sopiviin työmenetelmiin tulee kiinnittää entistä suurempi huomio lähetystyössä. - Consultation on World Evangelization, Thaimaan Pattayassa 1980 järjestetty, oli kooltaan ja luonteeltaan edellisiä paljon laajempi (n. 800 osallistujaa). Itse asiassa kyseessä oli lähetyskonferenssi, jonka tunnuslauseen How Shall They Hear? alla työskenteli 17 minikonsultaatiota paneutuen tiettyjen kansan- /ihmisryhmien (esim. juutalaiset, kiinalaiset, muslimit, jne.) tavoittamiseen. Tulokset julkaistiin 15 eri raporttina Occasional Papers -sarjassa. - Evangelism and Social Responsibility -konsultaatio, Grand Rapids 1982, käsitteli tätä evankelioimis- ja lähetystyön kannalta keskeistä aihetta Lausannen julistuksen antamien suuntaviivojen pohjalta. - Consultation on the Work of the Holy Spirit and Evangelization, Oslo 1985 (ensimmäinen Lausanne-kokous, johon allekirjoittanut sai osallistua henk. kohtaisesti). Kokouksen anti on julkaistu kirjana God the Evangelist, 1987.

3 3 4. Manila 1989 Maailmanevankelioimisen 2. kansainvälinen kongressi ( Lausanne II ) - Kongressissa oli 3586 osanottajaa 190 maasta; Suomesta n. 30 henkilön delegaatio. Erityisen raikuvat aplodit sai NL:sta saapunut venäläisten delegaatio. - Aamun raamattutuntien pitäjänä toimi John Stott. Lausannen liikkeen Grand Old Man Billy Graham osallistui kongressiin videotervehdyksen muodossa. - Kokouksen huomio suuntautui lisääntyvässä määrin evankelioimisen rinnalla seurakunnan sosiaaliseen vastuuseen lähetystyössä. Yhteisen työskentelyn tuloksena syntyi The Manila Manifesto -asiakirja, jossa laajennettiin ja päivitettiin Lausannen julistuksen korostuksia. - Kongressin kokonaisanti julkaistiin kirjana Proclaim Christ Until He Comes (1990). - Manilassa tapahtui Lausannen liikkeen johdossa viestikapulan vaihto, kun siihenastisen kansainvälisen johtajan, Thomas Wangin, seuraajaksi nimettiin skotlantilainen Tom Houston. Kansainvälisen komitean puheenjohtajana jatkoi vielä tuossa vaiheessa Billy Grahamin lanko, tri Leighton Ford. - Manilan kongressi aiheutti ison taloustappion, minkä seurauksena oli monta hiljaiselon vuotta kansainvälisessä Lausannen liikkeessä (kansalliset komiteat etenkin Euroopassa ja Aasiassa sen sijaan jatkoivat monin paikoin hyvinkin vireää toimintaansa). - Samanaikaisesti voimistui Lausannen liikkeen sisällä syntynyt AD 2000 liike, joka järjesti oman Maailmanlähetyksen konsultaationsa v Soulissa, Etelä-Koreassa (mukana suomalaisryhmä) Forum for World Evangelization, Thaimaa Kansainvälisen Lausanne-komitean (pääsääntöisesti joka toinen vuosi pidetyissä) kokouksissa alettiin em. hiljaiselon jälkeen 1990-luvun loppupuolelta asti puhua uuden kansainvälisen kongressin (Lausanne III) tarpeesta. Mutta etenkin pohjoismaisten komiteoiden johtajat painoivat jarrua ja toivoivat matalamman profiilin konsultaatiota jo taloussyiden tähden.. - Kaiken tämän tuloksena järjestettiin otsikossa mainittu 2004 Forum, johon tuli 1530 osanottajaa 130 maasta (Suomesta valitettavasti vain kolme henkilöä, mm. puutteellisen infon takia). - Pääosa työskentelystä tapahtui 31 eri työpajassa (Issue Groups), joiden raporttien sekä teologisesti, missiologisesti että aivan konkreettisestikin painava anti julkaistiin v kolmena Lausanne Occasional Papers -sarjan kirjana A New Vision, Heart and Call, Volumes 1-3, (yht s.!). - Thaimaan Forumissa tapahtui jälleen selkeä johtajuuden vaihdos: Kansainvälisen Lausannekomitean uudeksi puheenjohtajaksi (Torontossa 1998 valitun Dr. Paul Cedarin seuraajaksi) valittiin nuorehko (päälle 40 v.) amerikkalainen, Japanissa 20 vuotta asunut pastori Doug Birdsall, joka sittemmin on valmistunut teol. tohtoriksi ja on nykyisin LCWE:n Executive Chair. 6. Cape Town 2010, Maailmanevankelioimisen 3. Lausanne kongressi - Jo Thaimaan Forumissa 2004 nostettiin esiin ajatus järjestää kansainvälinen maailmanlähetyksen kongressi v Edinburgh 1910 satavuotisjuhlavuoden merkeissä. Kokouspaikaksi kaavailtiin tuossa vaiheessa Edinburghia. - Myöhemmissä Lausanne International Leadership -kokouksissa (Hong Kong 2005 ja Budapest 2007) ko. asian käsittely jatkui. V todettiin, että hyvin todennäköisesti myös KMN sekä World Evangelical Alliance (WEA) huomioivat kyseisen juhlavuoden. Siinä yhteydessä esitettiin pia desideria : Voisivatko kaikki em. tahot yhdessä järjestää Edinburgh 2010 kongressin? Samalla painotettiin voimakkaasti sitä, että se ainakin olisi suorastaan häpeä, jos evankeliset liikkeet, Lausanne ja WEA, järjestäisivät erilliset kongressinsa ko. vuonna. - Budapest kokoukseen mennessä tarvittavat yhteysneuvottelut oli käyty. Todettiin, että KMN aikoo järjestää oman Edinburgh 2010 Lähetyskonferenssinsa (pidetty kesäkuun alussa 2010). Sen sijaan Lausannen ja WEA:n johtajat olivat päässeet sopimukseen yhteisen kongressin järjestämisestä, kokouspaikkana Kapkaupunki. Oli todellinen ilo katsella, kuinka näiden evankelisten lähetysliikkeiden johtajat, Doug Birdsall ja Geoff Tunnicliffe, ojensivat yleisön ja kameroiden edessä toisilleen kätensä yhteistyön merkiksi. - Lopuksi suora lainaus Billy Grahamin viestistä Budapestin kokousväelle: I will likely be in Heaven by the time Lausanne III is convened in Cape Town 2010 We pass the baton to a new generation it is my prayer that the Holy Spirit will clearly lead and guide you in all your decisions

4 and preparations.. in the huge task that you have undertaken to call the world Church back to the urgent task of evangelization. Voiko tähän sanoa muuta kuin: Amen! 4 7. Lausannen liikkeen Suomen komitea / MESK Maailmanevankelioimisen kongressin, Lausanne 1974, lähetysvirikkeet heijastuivat myös Suomeen. Suomalaisryhmän joukossa kongressiin osallistunut pastori Seikku Paunonen vei nuo virikkeet käytännön tasolle organisoimalla (eri tahoja edustavan työryhmän kanssa) innostavan ja suomalaiselle lähetystyölle konkreettisia tavoitteita asettaneen Suomen Lähetyskongressin V Seikku Paunonen kutsuttiin LCWE:n jäseneksi Suomen edustajana. Hänen johdollaan kokoontui myös epävirallinen Lausanne-työryhmä, joka mm. valitsi suomalaisdelegaation jäsenet Manilan kongressiin 1989 (tosin jotkut meistä osallistuivat tuohon kongressiin suoria kanavia käyttäen, esim. allekirjoittanut lehdistön edustajana). Manilan kokouksen jälkeen em. työryhmän kokoonpanoon kirjattiin seuraavat muutokset: SLEY:n edustajaksi Tuula Sääksi ja SEKL:n edustajaksi Seppo Väisänen. Samalla nimettiin alatyöryhmä (Seikku Paunonen, Raimo Harjula ja Juhani Kivelä) valmistelemaan laajapohjaisen Lähetyskongressi 1991:n perustamiskokousta. Tuon valmistelun tuloksena järjestettiin Nokian Urhatussa Lähetysteologinen seminaari, jossa oli edustettuna maamme kristillisyyden lähes koko kirjo. Urhatussa haluttiin kartoittaa, mitä yhteistä voitaisiin Suomessa järjestää Lausannen hengessä. Kahdella roomal. katolisella osanottajalla oli teologisesti kuitenkin niin kaukana Lausannen korostuksista olevat näkemykset (mm. evankelioimisesta), ettei minkäänlaisen yhteisen kansallisen kongressin järjestämiseen nähty perusteita. Siihen asia sitten jäi. Mitään järjestäymistä yhteisen asian ympärille ei vielä tuolloin tapahtunut. Toukokuussa -91 Ryttylässä pidettyjen Lähetysteologisten päivien aikana syntyi aloite (virikkeen antoi norjalainen Tormod Engelsviken), jossa neljän luterilaisen lähetysjärjestön edustajat Juhani Lindgren (Kylväjä), Per-Olof Malk (Sansa), Seppo Suokunnas (SLEY) ja Seppo Väisänen (SEKL) ottivat yhteyttä Lausannen liikkeen Suomen kontaktihenkilöön, SLS:n Seikku Paunoseen. Esille nostettiin kysymys, eikö nyt olisi aika Lausanne-henkisten kristittyjen järjestäytyä kansalliseksi komiteaksi meidänkin maassamme. Tuosta tapaamisesta käynnistyi useita eri tason kokoontumisia sisältänyt prosessi, joka johti lopulta Lausannen liikkeen Suomen komitean perustamiseen. Perustamispäätös tehtiin marraskuussa 1991 tosin virallinen perustava kokous pidettiin vasta monivaiheisen sääntöjen hiomisprosessin jälkeen. Komitean puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Porvoon hiippakunnan piispa Erik Vikström, varapuheenjohtajaksi Suomen Vapaakirkon lähetyssihteeri Juhani Kivelä ja sihteeriksi Uuden Tien päätoimittaja Seppo Väisänen. Komitean perustamista valmistellut työryhmä (Seikku Paunonen, Juhani Kivelä, Juhani Lindgren, Seppo Väisänen ja loppuvaiheessa Kerstin Hagberg) jatkoi väliaikaisena työvaliokuntana komitean syyskokoukseen saakka. Seuraavien vuosien aikana työvaliokunnan (tvk) kokoonpanossa ja tehtäväjaossa tapahtui useita muutoksia, joista tähän vain muutama esimerkki: Seikku Paunosen vetäydyttyä puheenjohtajan tehtävästä hänen tilalleen nimettiin Seppo Väisänen. Sepon lähdettyä vuoden työkaudelle Etiopiaan syksyllä -93, hänen tilalleen sekä tvk:n puheenjohtajaksi että komitean sihteeriksi tuli pastori Stig-Olof Fernström. Komitean puheenjohtajana jatkoi Erik- piispa marraskuuhun 1996 asti. Marraskuussa 1996 Suomen Lausanne-komitea (LK) piti normaalin syyskokouksensa jälkeen ylimääräisen kokouksen ( ), jossa käsiteltiin lähinnä vain yksi asia: Millä edellytyksillä Lausanne-komitea on valmis menemään mukaan pari vuotta vireillä olleen (mutta ilman, että LK:lla olisi ollut mahdollisuutta vaikuttaa asiaan) Suomen lähetyskongressin 1998 järjestelyihin. Kongressin tavoitteisiin yhdyttiin kyllä hyvin yksimielisesti, mutta järjestelypohjan suhteen mielipiteet jakaantuivat: Toiset kannattivat hyvin avaraa pohjaa, jolloin järjestelyvastuuseen

5 5 voisivat osallistua niin ortodoksinen kuin katolinenkin kirkko. Toiset halusivat pitäytyä protestanttiseen pohjaan, järjestäjinä lähinnä Lausanne ja SLN, jolloin muita tahoja voitaisiin kyllä kutsua mukaan kongressiin. Asiasta suoritettiin äänestys suljetuin lipuin, jonka tulos oli 8-6 protestanttisen pohjan hyväksi. Tuloksen selvittyä piispa Erik Vikström lähetti samana päivänä Lausannen liikkeen Suomen -komitean jäsenille hyvin ystävällisen eroilmoituksen. Yhtenä luterilaisen kirkon johtajana hän ei katsonut enää voivansa edustaa Lausanne-komiteaa tilanteessa, jossa kirkon puolelta oli selkeästi ilmaistu, ettei se ole mukana kongressi-hankkeessa, jos esim. Rooman kirkko ja ortodoksikirkko suljetaan ulos sen järjestelyistä. (Erik-piispan Lausanne-henkisyyttä osoittaa hänen sanansa allekirjoittaneelle E4-kongressin yhteydessä tammikuussa 2004: Oli hyvä, että MESK otti yksin järjestelyvastuun tästä kongressista ja kutsui sitten kaikki halukkaat tahot osallistumaan eikä edes yrittänyt rakentaa mahdollisimman laajaa järjestelypohjaa. ) Varapuheenjohtajan, Juhani Kivelän, johtamassa komitean kevätkokouksessa ( ) Seppo Väisänen valittiin yksimielisesti komitean uudeksi puheenjohtajaksi Erik-piispan jäljellä olevalle kaudelle, syksyyn 1998 saakka. Tällä kaudella, ja sitä seuranneina vuosina, alkoi Lausannen liikkeen Suomen komitean asteittain muutosprosessi Maailmanevankelioimisen Suomen keskus ry:ksi (MESK). Yritän tiivistetysti esittää tuon prosessin päävaiheet. Suomen komitean puheenjohtajana osallistuin 1. kerran LCWE:n kansainvälisen komitean kokoukseen maaliskuussa 1998 Torontossa, missä mm. valittiin LCWE:lle uusi puheenjohtaja, tri Paul Cedar, Lausannen liikettä usean vuoden ajan luotsanneen Rev. Fergus McDonaldin tilalle. Toronton kokouksessa tehtiin herrasmiessopimus Lausannen ja silloisen World Evangelical Fellowshipin (WEF, nykyisin WEA) välillä niin, että pyrittäisiin välttämään turhaa päällekkäisyyttä kansallisella tasolla. Ts. paikallinen Lausanne-komitea tai Evankelinen Allianssi voisi tarvittaessa edustaa omassa maassaan myös toista kansainvälistä lähetysliikettä. Torontoon oli kutsuttu myös WEF:in johtaja, Dr. Jun Vencer, jonka puoleen käännyin kokouksen aikana kysyen häneltä, voisiko Suomen Lausanne-komitea tulla hyväksytyksi myös WEF:in jäseneksi. Vastaus oli selkeä kyllä. Niinpä jo kevätkokouksessamme ( ) tehtiin päätös Suomen Lausanne- komitean avoimuudesta olla myös WEF:in kanava maassamme. Kesäkuussa lähetin Jun Vencerille anomuskirjeen WEF:in jäsenyydestä ja syyskuussa saimme virallisen, päivätyn, vahvistuksen siitä, että Finnish Lausanne Committee oli hyväksytty WEF:in täysjäseneksi. Tämä kaksoisjäsenyys kansainvälisellä tasolla käynnisti samalla komiteamme nimen sekä sääntöjen muutosprosessin. Ensimmäinen ehdotus uudeksi nimeksi oli Maailmanevankelioimisen Suomen komitea ry, sillä katsoimme tuossa vaiheessa tarpeelliseksi rekisteröityä virallisesti sekä varainhankinnan että komitean jäsenyyskriteereiden laajentumisen tähden: Henkilöjäsenten lisäksi jäsenyys avattaisiin nyt myös erilaisille juridisille yhteisöille (kirkoille, srk-ille, järjestöille ). Patentti- ja rekisterihallitus ei kuitenkaan hyväksynyt komitea sanaa virallisessa nimessä, vaan palautti 1. hakemuksemme. Kun sillä välin olimme jo alkaneet epävirallisesti käyttää MESKlyhennettä, tuli eteen pulma: Löytäisimmekö jonkin muun nimen, minkä lyhenteeksi sopisi sama MESK? Siinä vaiheessa jollekin työvaliokuntamme jäsenistä (Timo Keskitalolle, jos oikein muistan) välähti mieleen sana keskus. Ja niin monen välivaiheen jälkeen komiteamme tuli merkittyä viralliseen yhdistysrekisteriin ( ) nimellä Maailmanevankelioimisen Suomen keskus ry, vaikka meillä ei ollut edes omaa toimistoa, keskuksesta puhumattakaan! Sääntöjensä viitoittamalta pohjalta MESK on ennen muuta yhteysverkosto, joka rakentaa siltoja yli kirkkokunta-, herätysliike- ja järjestörajojen, haluaa rohkaista eri taustoista tulevia kristittyjä toimimaan yhdessä evankeliumin ilosanoman viemiseksi siitä vieraantuneille täällä Suomessa, kiinnittää erityishuomiota ns. saavuttamattomien kansanryhmien saavuttamiseen,

6 järjestää erilaisia konferensseja ja muita tilaisuuksia kaiken edellä mainitun toteutumiseksi. 6 Käytännössä tämä on tarkoittanut mm. joka toinen vuosi järjestettyjä Lähetysseminaareja tai -konferensseja: Loppusuoralla! Maailmanlähetys tänään (1996), Henkivaltojen kohtaaminen (1998), Maailma, Rukous, Lähetys (2000), City Jumalan suunnitelmissa (2002). Puhujina on vieraillut kansainvälisesti arvostettuja asiantuntijoita, mm. Patrick Johnstone Englannista, professorit Daniel Shaw ja Charles Van Engen Fullerin teologisesta seminaarista, Kaliforniasta, sekä Lausannen liikkeen johtaja, tri Paul Cedar USA:sta. Yhdessä SLN:n kanssa on järjestetty kaksi Nuorten /Nuorten aikuisten lähetyskonferenssia 2006 ja Laajin ja haastavin MESKin (nykyisen Suomen Evankelisen Allianssin) tähän asti toteuttamista hankkeista on ollut Suomen Evankelioimiskongressin 2004 järjestäminen Otaniemen Dipolissa Tämän E4-kongressin primus motor oli rov. Kalevi Lehtinen. Sykähdyttävintä tuossa kongressissa, niin minulle kuin monelle muullekin, oli nuoren sukupolven huomattavan suuri osuus kokonaisosallistujamäärästä (n henkilöä kaikkiaan) ja se lämmin yhteys, joka siellä vallitsi niin eri ikäpolvien kuin eri taustoista tulevien osallistujien kesken. Kongressin anti on julkaistu Maarit Erosen toimittamassa ja MESKin julkaisemassa kirjassa Yhdessä evankeliumia eteenpäin (2004). Itse asiassa noihin kolmeen sanaan, yhdessä, evankeliumia, eteenpäin, voidaan tiivistää jotain hyvin olennaista niin kansainvälisen Lausannen liikkeen kuin myös MESKin olemuksesta ja toiminnasta. Mikään kirkko tai lähetysjärjestö ei voi yksin suorittaa loppuun Kristuksen meille antamaa tehtävää. Siihen me tarvitsemme toinen toisiamme, yhä syvenevää yhteistyötä. Ja kaikkein tärkeintä tässä tehtävässä on Kristus-keskeisen evankeliumin viestittäminen siitä osattomille tai vieraantuneille niin lähellä kuin kaukana. Tässä yhteisessä lähetysvastuussamme saamme katsoa koko ajan eteenpäin, tehden työtä kukin omalla sarallamme niin kauan kuin päivä on. Vaikka monet vaikeudet jopa vainot saattavat olla edessämme, niin me katsomme Häneen, Kristuskuninkaaseen, joka on tämän aikakauden päättyessä tulossa noutamaan omansa luokseen. Hänen armonsa varassa, rohkeasti siis eteenpäin, siskot ja veljet! Seppo Väisänen