KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2014) 545 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Suuntaviivat kalastuskapasiteetin ja kalastusmahdollisuuksien välisen tasapainon analysoimiseksi yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan mukaisesti FI FI

2 KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Suuntaviivat kalastuskapasiteetin ja kalastusmahdollisuuksien välisen tasapainon analysoimiseksi yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan mukaisesti 1. JOHDANTO Sellaisten kalastuslaivastojen olemassaolo, jotka eivät ole tasapainossa hyödyntämiensä luonnonvarojen kanssa, on ollut merkittävä syy siihen, että luonnonvaroja on hyväksikäytetty liikaa Euroopan vesillä. Uudessa yhteisessä kalastuspolitiikassa vahvistetaan kalastuskapasiteetin hallinnointitoimenpiteiden tarve: Jäsenvaltioiden on ajan mittaan toteutettava toimenpiteitä laivastojensa kalastuskapasiteetin mukauttamiseksi niiden kalastusmahdollisuuksiin. Kukin jäsenvaltio toteuttaa laivastojen ja niiden hyödyntämien luonnonvarojen välisen tasapainon analyysin ja arvioinnin näiden komission kehittämien suuntaviivojen mukaisesti 2. Näitä suuntaviivoja olisi hyödynnettävä myös komission vuosittaisessa selvityksessä neuvostolle ja parlamentille jäsenvaltioiden laivastojen ja niiden kalastusmahdollisuuksien välisestä tasapainosta 3. Komission kehittämillä yhteisillä suuntaviivoilla on suuri merkitys myös vuodesta 2014 eteenpäin, koska niillä luodaan suora yhteys kunkin jäsenvaltion laivastoa koskevan selvityksen sekä uuden meri- ja kalatalousrahaston kalastuslaivastoa koskevien toimenpiteiden välille 4. Rahastosta on edelleen saatavilla julkista tukea kalastusalusten toiminnan pysyvään lopettamiseen ajanjaksolla Laivastoa koskevaan selvitykseen liittyvät erityiset ennakkoehdot, joilla voi olla välitön vaikutus näiden uuden meri- ja kalatalousrahaston erityistavoitteiden saavuttamiseen 6. Meri- ja kalatalousrahaston sääntöjen mukaan tuki pysyvälle lopettamiselle rajoittuu ja kohdennetaan tapauksiin, joissa laivastonosan kapasiteetti ei ole tosiasiallisesti tasapainossa sen käytettävissä olevien kalastusmahdollisuuksien kanssa 7. Tähän asiakirjaan sisältyvissä uusissa laivastoselvitystä koskevissa suuntaviivoissa esitetään yhteinen lähestymistapa kalastuskapasiteetin ja kalastusmahdollisuuksien välisen tasapainon arvioimiseen ajan mittaan. On otettava huomioon sekä käytettävissä olevat kalastusmahdollisuudet että laivastojen vaikutus niihin. Tämän vuoksi suositellaan arvioimaan kunkin laivastonosan osalta se, missä määrin kukin laivasto perustaa 1 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1380/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, yhteisestä kalastuspolitiikasta, neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354/22, ). 2 Asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 2 kohta. 3 Asetuksen (EU) N:o 1380/ artiklan 4 kohdan toinen kappale. 4 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, annettu 15 päivänä toukokuuta 2014, Euroopan meri- ja kalatalousrahastosta ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2328/2003, (EY) N:o 861/2006, (EY) N:o 1198/2006 ja (EY) N:o 791/2007 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1255/2011 kumoamisesta (EUVL L 149/1, ). 5 Rahaston julkinen tuki pysyvälle lopettamiselle on myös ajallisesti rajattu (31. joulukuuta 2017 saakka). 6 Asetuksen (EU) N:o 508/2014 liite IV. 7 Asetuksen (EU) N:o 508/ artiklan 1 kohdan b alakohta. 2

3 toimintansa kalakantoihin, joita kalastetaan yli tavoitetason, sekä se, kuinka moni kalakannoista, jotka muodostavat merkittävän osan niiden saaliista, on biologisella riskitasolla populaation pienen koon vuoksi ja kuinka moneen laivaston toiminta vaikuttaa merkittävästi. Näin voidaan arvioida epätasapaino kunkin laivastonosan ja sen kalakannan, johon laivaston toiminta perustuu, välillä. Epätasapaino voidaan päätellä myös muista parametreista. Esimerkiksi se, että laivastossa on kannattamattomia tai alikäytettyjä osia, voi viitata siihen, että laivaston osa ei ole tasapainossa luonnonvarojen kanssa. Jos useat laivastonosan alukset ovat toistuvasti tai pysyvästi satamassa ja poissa toiminnasta tai jos monet alukset viettävät vähemmän aikaa kalastamassa kuin voisivat, kyseinen laivastonosa saattaa olla liian suuri niihin saatavilla oleviin luonnonvaroihin nähden, joihin alusten toiminta perustuu, varsinkin jos taloudellinen suorituskyky on heikko. 2. TARKOITUS JA PERIAATTEET Näiden suuntaviivojen tarkoituksena on tarjota yhteinen arviointimenetelmä laivastokapasiteetin ja kalastusmahdollisuuksien välisen tasapainon arvioimiseksi ajan mittaan laivastonosan tasolla. Näiden suuntaviivojen tavoitteena on vakiomenetelmien käyttö yhdenvertaisen aseman varmistamiseksi vertailtaessa eri laivastonosia, parhaiden mahdollisten tieteellisten, taloudellisten ja teknisten käytäntöjen noudattaminen 8 sekä yhteensopivuuden varmistaminen biologisten, taloudellisten ja sosiaalisten vakioarviointimenettelyjen kanssa, tietojenkeruujärjestelmän mukaisesti kerättyjen tietojen käyttö vertailun helpottamiseksi ja päällekkäisen työn välttämiseksi. Laivastonosan arvioinnin olisi oltava edellä esitettyjen osatekijöiden yhteenvetoarviointi. Vakiomenettely yleisarvioinnin saamiseksi kustakin laivastonosasta kuvataan jäljempänä. 3. PARAMETRIEN MITTAAMINEN Jäsenvaltioita kehotetaan laskemaan vuosittain pieni määrä biologisia, taloudellisia ja teknisiä parametreja ja vertaamaan tuloksia vakioarvoihin. Jotta työmäärä säilyisi hallittavana ja jotta analyysit olisivat vakiomuotoisia, parametrit olisi laskettava käyttäen tietojenkeruujärjestelmän mukaisesti kerättyjä tietoja 9. 8 Nämä suuntaviivat perustuvat tieteellis-teknis-taloudellisen kalastuskomitean (STECF) neuvoihin (SGBRE 10-01, EWG ja PLEN 10-03), jotka sisältävät neljän jäsenvaltion huomautukset, ja niissä otetaan huomioon kokemukset vuodelta 2013 sellaisina kuin ne on raportoitu STECF:n asiakirjassa EWG Ks. neuvoston asetus (EY) N:o 199/2008, annettu 25 päivänä helmikuuta 2008, kalatalousalan tietojen keruuta, hallintaa ja käyttöä koskevista yhteisön puitteista sekä yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevien tieteellisten lausuntojen tukemisesta (EUVL L 60, ). 3

4 Biologiset indikaattorit on suunniteltu kuvaamaan sitä, missä määrin kunkin laivastonosan koko ei ole tasapainossa hyödyntämiensä kalakantojen kanssa. Silloin kun nämä indikaattorit ovat mahdollisia ja saatavilla, ne osoittavat, mihin epätasapaino perustuu. On laskettava myös lyhyen ja pitkän aikavälin kannattavuusindikaattorit sekä aluksen käytön indikaattorit. Nämä indikaattorit tarjoavat tietoa kalastuslaivaston osan taloudellisesta ja toiminnallisesta tilasta, ja ne voivat olla hyödyksi tasapainoa analysoitaessa mutta myös tehtäessä operatiivisia päätöksiä jäsenvaltioiden tasolla. 4. TASAPAINON ARVIOIMINEN Indikaattoreita on määrä käyttää yhdessä, jotta voidaan tehdä päätelmiä epätasapainosta kunkin laivastonosan osalta erikseen. Yhdistetyt analyysit jäsenvaltion monista eri kalastuksista eivät ole hyödyllisiä. Yleisesti ottaen laivastonosat, joiden toiminta perustuu terveisiin kalakantoihin ja jotka ovat niin lyhyellä kuin pitkällä ajanjaksolla kannattavia, ovat todennäköisesti tasapainoisia. Niiden laivastonosien, jotka eivät ole tasapainossa hyödyntämiensä kalastusmahdollisuuksien kanssa, katsotaan tavallisesti olevan epätasapainossa, vaikka taloudelliset indikaattorit osoittaisivat pitkän ja lyhyen ajanjakson kannattavuutta. YKP:ssa viitataan tasapainoon (ja epätasapainoon) ajan mittaan, joten on asianmukaista tarkastella yhden vuoden sijaan useampia vuosia. Koska monien kalakantojen osalta täydellisten kannan arviointien puuttuminen estää biologisten indikaattorien laskennan, on kenties valittava tai kehitettävä vaihtoehtoisia indikaattoreita. Kun biologista indikaattoria ei ole saatavilla, koska F- ja Fmsy-arvoja ei ole käytettävissä yli 60 prosenttia saaliista muodostavien kantojen osalta, kestävän pyyntitason indikaattoria ei voida käyttää mielekkäästi laivastonosan tasapainon tai epätasapainon arviointiin. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden olisi epätasapainon arvioimisen tueksi käytettävä saatavilla olevia arviointitietoja yhdestä tai useammasta lajista, joita aiemman runsauden tai johdonmukaisuuden vuoksi voidaan pitää indikaattoreina kalastuksen vaikutuksista hyödynnettyyn ekosysteemiin. Heikon taloudellisen suorituskyvyn laivastonosat, jotka kalastavat terveitä kantoja, voivat kärsiä heikosta kannattavuudesta johtuen muista tekijöistä (esim. kalan matala myyntihinta, korkeat tuotantokustannukset, kuluttajien mieltymykset, vähäinen kysyntä, polttoaineen hinnan nousu, tuonnin suuri määrä tai korvautuvuusvaikutukset), jotka eivät välttämättä liity kapasiteetin ja luonnonvarojen väliseen epätasapainoon. Kansallisten viranomaisten on seurattava tarkkaan tällaisessa tilanteessa olevia laivastonosia, jotta vältetään se, että tästä aiheutuisi kielteisiä vaikutuksia kalakantoihin keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Selkeiden biologisten ja taloudellisten indikaattorien puuttuessa tämäkin voi viitata epätasapainotilanteeseen, jos aluksen käyttöä koskevat indikaattorit ylittävät kynnysarvot. 4

5 Joka tapauksessa tilanne olisi analysoitava vakioparametreihin nähden, jotta voidaan vetää johtopäätöksiä yhteisin perustein. Asianmukaiset arvot esitetään 7 kohdassa. Kun indikaattorit viittaavat epätasapainotilaan, mutta jäsenvaltio katsoo kyseisen laivastonosan kuitenkin olevan tasapainossa luonnonvarojen kanssa (tai päinvastoin), komissio edellyttää, että tätä tukeva analyysi esitetään. 5. ASTEITTAINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Yleisenä tavoitteena olisi oltava, että jäsenvaltioissa saavutetaan ajan mittaan vakaa ja kestävä tasapaino laivastojen kalastuskapasiteetin ja kalastusmahdollisuuksien kesken. Vaikka kalastusmahdollisuudet eivät välttämättä aina vastaa kestävän enimmäistuoton tavoitetta, ensimmäinen biologinen indikaattori on kehitetty tämän yleisen tavoitteen mukaisesti. Siirryttäessä asteittain kestävän enimmäistuoton tavoitteisiin vuotuiset kalastusmahdollisuudet voivat siirtymävaiheessa ylittää sen, mitä seuraisi kestävän enimmäistuoton tason välittömästä soveltamisesta. Tällaisessa tilanteessa biologiset indikaattorit todennäköisesti ylittävät kestävän enimmäistuoton kynnysarvot. Ei kuitenkaan voida päätellä, että laivastonosa olisi välttämättä epätasapainossa, jos käynnissä on siirtyminen kalastusmahdollisuuksien mukauttamiseksi YKP:n kestävän enimmäistuoton tavoitteeseen. Jäsenvaltioiden olisi selitettävä tällaiset tilanteet vuotuisissa selvityksissään. 6. TOIMINTASUUNNITELMA Jäsenvaltion on laadittava toimintasuunnitelma kullekin sellaiselle laivastonosalle, jolla on selvästi havaittu olevan merkittävää ylikapasiteettia, ja liitettävä se selvitykseensä laivastojensa kalastuskapasiteetin ja niiden kalastusmahdollisuuksien välisestä tasapainosta. Toimintasuunnitelmassa on esitettävä mukauttamiskohteet ja välineet tasapainoon pääsemiseksi sekä selkeä aikataulu sen täytäntöönpanolle. Toimintasuunnitelmassa olisi esitettävä erikseen epätasapainon syyt ja erityisesti se, onko tilanteella biologinen, taloudellinen tai tekninen tausta 7 kohdan mukaisesti lasketulla tavalla. 7. INDIKAATTORIT 7.1 Biologiset indikaattorit Sen arvioimiseen, perustuuko alusten toiminta liikakalastettuihin kantoihin tai liittyykö siihen suuren biologisen riskin aiheuttaminen uhanalaiselle kannalle, käytetään kahta indikaattoria. Indikaattorien kuvaus ja laskentamenetelmät esitetään 10 kohdassa. Kestävän pyyntitason indikaattorilla mitataan sitä, missä määrin laivastonosan toiminta perustuu liikakalastettuihin kantoihin. Tässä liikakalastusta arvioidaan ajan mittaan Fmsy-arvojen mukaan, ja hyödyntäminen lasketaan taloudelliselta kannalta. Kun Fmsy- 5

6 arvo ilmaistaan vaihteluvälinä, sen ylimmän arvon ylittäminen tulkitaan liikakalastukseksi. Kynnysarvo: Indikaattorin arvot, jotka ovat suuremmat kuin 1, ilmaisevat, että laivastonosan tulot perustuvat keskimäärin kalastusmahdollisuuksiin, jotka ylittävät rakenteellisesti kestävää pyyntitasoa vastaavat tasot. Tämä voi olla merkki epätasapainosta, jos se havaitaan kolmena peräkkäisenä vuotena. Pienten pelagisten lajien osalta olisi tarkasteltava lyhyempiä ajanjaksoja. Riskille alttiita kantoja koskevalla indikaattorilla mitataan sitä, kuinka moneen biologisesti haavoittuvaan kantaan laivastonosan toiminnalla on vaikutusta. Tällä tarkoitetaan kantoja, joiden taso on matala ja joiden osalta vaarana on, että kannat eivät ehkä pysty täydentymään lisääntymällä, ja joiden osuus joko on merkittävä laivastonosan saaliissa tai joiden osalta laivastonosalla on suuri merkitys kannan kalastuksen yleisiin vaikutuksiin. Jos laivastonosalla on vaikutusta yhteen tai useampaan kantaan, jonka biologinen riski on suuri, tämä indikaattori voi osoittaa mahdollisen epätasapainon kapasiteetissa. Kynnysarvo: jos laivastonosan saaliista yli 10 prosenttia tulee riskikannasta, tämä voidaan katsoa merkiksi epätasapainosta. 7.2 Taloudelliset indikaattorit Sen arvioimiseen, ovatko laivastonosat taloudellisesti kestäviä pitkällä ajanjaksolla (mikä mahdollistaa pääomasijoitukset) ja kykeneviä kattamaan kustannuksensa lyhyellä aikavälillä, käytetään kahta indikaattoria. Tekninen perusta näiden indikaattorien laskentaan esitetään 1.1 kohdassa. Ensimmäisessä indikaattorissa (sijoitetun pääoman tuotto) verrataan kalastuslaivaston osan pitkän ajanjakson kannattavuutta muihin mahdollisiin investointeihin. Jos arvo on matalampi kuin muualla saatavilla olevat vähäriskiset pitkäaikaiset korot, tämä viittaa siihen, että laivastonosassa saattaa olla liikaa pääomaa. Kynnysarvo: Jos investoinneille saatava tuotto (RoI) 10 on alle nolla ja alle parhaan saatavilla olevan pitkäaikaisen riskittömän korkotason, tämä on merkki pitkäaikaisesta taloudellisesta tehottomuudesta, joka voi viitata epätasapainoon. Toinen indikaattori on juoksevien tulojen ja kannattavuusrajan välinen suhde. Tällä mitataan laivastonosan taloudellisia valmiuksia jatkaa jokapäiväistä kalastusta: kattavatko tulot miehistön palkat ja polttoaineen sekä aluksen toimintakustannukset? Jos eivät kata, epätasapainotila on mahdollinen. Kynnysarvo: Jos juoksevien tulojen ja kannattavuusrajan välinen suhde on alle yksi, tämä viittaa lyhyen aikavälin taloudelliseen tehottomuuteen, joka voi viitata epätasapainotilaan. 10 Kokemus on osoittanut, että käyttöomaisuuden arvoa ei usein ole saatavilla tai se on epäluotettava. Tällaisissa tapauksissa nettotuotto voi korvata investoinneille saatavan tuoton (tai ROFTA-arvon). 6

7 7.3 Aluksen käytön indikaattorit Nämä indikaattorit kuvaavat sitä, kuinka tehokkaasti laivastonosan aluksia käytetään. Näiden indikaattorien laskenta kuvataan 12 kohdassa. Ensimmäinen indikaattori kuvaa niin alusten osuutta, jotka eivät ole olleet lainkaan aktiivisia (jotka eivät toisin sanoen kalastaneet missään vaiheessa vuotta). Toinen indikaattori koskee vähintään kerran vuoden aikana kalastaneiden alusten keskimääräistä aktiivisuutta ottaen huomioon kalastuksen kausiluontoisuuden ja muut rajoitukset. Tavallisissa oloissa voidaan olettaa, että enintään 10 prosenttia laivastonosan aluksista olisi passiivista, mikä voi olla seurausta suurista korjauksista, kunnostuksista, siirtymistä tai myynnin ja siirtymisen odotuksesta. Kynnysarvo: jos yli 20 prosenttia laivastonosasta on jatkuvasti passiivista tai jos laivastonosan alusten keskimääräinen aktiivisuustaso on jatkuvasti alle 70 prosenttia vastaavanlaisten alusten mahdollisesta aktiivisuudesta, tämä voi viitata tekniseen tehottomuuteen, joka voi paljastaa epätasapainotilan, ellei sitä voida selittää muilla syillä, kuten YKP:ssa tarkoitetuilla odottamattomilla ilmasto-oloilla tai ihmisen aiheuttamilla tapahtumilla tai hätätoimenpiteillä. 8. TYÖSKENTELYTAPA JA TIETOJEN KÄYTTÖ Päällekkäisen työn välttämiseksi ja johdonmukaisuuden säilyttämiseksi muiden taloudellisten ja biologisten tietojen kanssa tässä esitettävät arvioinnit olisi laskettava voimassaolevan tietojenkeruujärjestelmän mukaisesti kerättyjä ja jäsenneltyjä tietoja käyttäen. On luonnollisesti pyrittävä varmistamaan tietojenkeruujärjestelmän tietojen kattavuus jäsenvaltioiden YKP:n mukaisten velvoitteiden mukaisesti. On tärkeää arvioida indikaattoreita erikseen eri laivastonosien osalta, koska kunkin jäsenvaltion laivastojen eri osat voivat olla piirteiltään hyvin erilaisia. Koska biologiset ja taloudelliset parametrit muuttuvat ajan myötä, on suositeltavaa, että jäsenvaltiot laskevat ja tarkastelevat vähintään kolmen vuoden ajanjaksoja tasapainoa tarkastellessaan. On mahdollista, että johdonmukaisuuteen liittyviä ongelmia esiintyy edelleen, varsinkin taloudellisten tietojen ja indikaattorien osalta. Jos laivastonosien taloudellinen suorituskyky vaihtelee, jäsenvaltioiden odotetaan tarkistavan, vaikuttavatko tuloihin tai kustannuksiin äkilliset lyhytaikaiset häiriöt, ja raportoivan niistä. 9. KANSALLISIIN KALASTUSLAIVASTOA KOSKEVIIN SELVITYKSIIN SISÄLLYTETTÄVÄT LISÄTIEDOT Kansallisiin kalastuslaivastoa koskeviin selvityksiin on sisällyttävä myös seuraavat tiedot: 7

8 a) kuvaus kalastuslaivaston osista suhteessa niiden harjoittamaan kalastukseen: edellisen vuoden kehitys, monivuotisen hoitosuunnitelman tai elvytyssuunnitelman alaiset kalastukset mukaan lukien b) monivuotisen hoitosuunnitelman tai elvytyssuunnitelman taikka kansallisen järjestelmän osana toteutettujen pyyntiponnistuksen rajoittamisjärjestelmien vaikutukset kalastuskapasiteettiin c) tiedot lisäämis- ja poistojärjestelmän noudattamisesta d) yhteenveto laivastohallintojärjestelmän puutteista ja vahvuuksista, johon liitetään parannussuunnitelma, sekä tiedot laivastopolitiikan välineiden noudattamisesta yleisellä tasolla e) tiedot hallinnollisten menettelyjen muutoksista, jotka ovat laivastohallinnon kannalta merkityksellisiä. Näitä seikkoja voidaan tarkastella viittaamalla muihin asiakirjoihin, kunhan ne ovat julkisesti saatavilla. f) Niiden laivaston osien osalta, joiden epätasapaino on osoitettu, toimintasuunnitelmassa on esitettävä mukauttamiskohteet ja välineet tasapainoon pääsemiseksi sekä selkeä aikataulu sen täytäntöönpanolle. 10. BIOLOGISEN KESTÄVYYDEN INDKAATTORIT 10.1 Kestävän pyyntitason indikaattori Tämä indikaattori kuvaa sitä, missä määrin laivastonosa on riippuvainen liikakalastetuista kannoista. Tässä liikakalastetulla tarkoitetaan kantaa, jonka kalastus ylittää Fmsy-arvon, kestävää enimmäistuottoa vastaavan kalastuskuolevuuden tason. Tietovaatimukset ovat: kalastettujen kantojen kattava biologinen arviointi, toisin sanoen jossa kalastuskuolevuuden nykyinen taso on määritetty, Fmsy-arvojen tai lähiarvojen (Fmax tai F0.1) arviot sekä kunkin kalakannan saaliin arvo. Kun laivastonosa kalastaa vain yhtä kalakantaa, indikaattori lasketaan yksinkertaisesti jossa F on viimeisin tieteellisistä arvioinneista (esim. ICES:in ja STECF:n neuvot) saatu kalastuskuolevuuden arvo. Tämä parametri vastaa läheisesti edellistä indikaattoria F/Ft. Erona on se, että Fmsy-arvoa käytetään nyt yleisesti yhteisen kalastuspolitiikan vakiotavoitteena. 8

9 Indikaattori on laajennettu kattamaan eri kalastuksissa (vuoden aikana) aktiivisesti toimivat laivastot ja sekakalastus. Kun laivastonosa kalastaa useita lajeja (n), indikaattori on keskiarvo kunkin kalakannan indikaattorista (i) painotettuna kyseisen kannan purettujen saaliiden arvolla Vi( 11 ). Indikaattori lasketaan siis Indikaattori toimii samalla tavalla riippumatta siitä, saako laivastonosa saalista eri kalakannoista samojen kalastustoimien aikana tai tapahtuuko tämä erillisinä kohdennettuina kalastuksina saman kalastusvuoden aikana. Koska indikaattorin laskenta edellyttää jonkin verran valmisteluja ja tietokantalaskentaa, komissio huolehtii järjestelyistä näiden arvojen toimittamiseksi jäsenvaltioille tietojenkeruujärjestelmän tietojen sekä ICES:in ja STECF:n arviointien pohjalta. Indikaattorin laskentaan vaikuttaa määrällisten tieteellisten lausuntojen saatavuus kyseisten kantojen osalta 12. Biologisten indikaattorien laskentaa pyyntiponnistusyksikköä kohti saadun saaliin (CPUE) tai biomassaindeksin perusteella ei tavallisesti suositella, koska nämä eivät usein ole informatiivisia Riskille alttiita kantoja koskeva indikaattori Edellä 7.1 kohdassa kuvatulla riskille alttiita kantoja koskevalla indikaattorilla ei määritetä tapauksia, joissa suuren biologisen riskin kantoja hyödynnetään. Jäsenvaltioita kehotetaan laskemaan niiden kantojen määrä, joiden arvioidaan tällä hetkellä olevan suurelle biologiselle riskille alttiita ja joita kyseinen laivasto hyödyntää, täydentävänä indikaattorina tällaisten tilanteiden määrittämiseksi. Tässä yhteydessä hyödyntämisellä tarkoitetaan, että suuren riskin kannasta (kannoista) muodostuva saalis on yli 10 prosenttia laivaston saaliista tai että laivasto kalastaa yli 10 prosenttia kannan saaliista. Tätä laskentaa varten suurelle biologiselle riskille alttiilla kannalla tarkoitetaan kantaa a) jonka on arvioitu olevan alle biomassan kynnysarvon (B lim ) biologisen tason, tai b) joka on saanut suosituksen kalastuksen keskeyttämiseksi, kohdennetun kalastuksen kieltämiseksi, kalastuksen vähentämiseksi mahdollisimman matalalle tasolle tai vastaavia neuvoja kansainväliseltä neuvoa-antavalta elimeltä, vaikka neuvot olisi annettu puutteellisten tietojen perusteella, tai 11 Kun arvoja ei ole saatavilla, voidaan käyttää saaliiden määriä, mutta jäsenvaltioiden olisi ilmoitettava, onko lajin arvo korkea vai matala. 12 Tapauksessa, jossa yli 60 prosenttia saaliin arvosta muodostuu kalakannoista, joiden osalta F- ja Fmsyarvoja ei ole saatavilla, myöskään indikaattoria ei ole saatavilla. 9

10 c) jota koskee kalastusmahdollisuuksia koskeva asetus, jossa säädetään, että kalat on palautettava mereen vahingoittumattomana tai että purkaminen on kielletty, tai d) joka sisältyy IUCN:n punaiseen luetteloon tai CITES-luetteloon. Tämä voidaan esittää kunkin laivastonosan osalta, joka kalastaa n kalakantoja, seuraavasti: jossa Ci= saalis, Ct = laivastonosan kokonaissaalis kaikista kalakannoista, Ti = kaikkien laivastonosien kokonaissaalis i kannasta, n kannoista, jotka kuuluvat edellä esitettyihin a c luokkiin. 11. TALOUDELLISET INDIKAATTORIT Taloudelliset indikaattorit voivat osoittaa laivaston liiallisen taloudellisen pääoman tai pääomavajeen laajuuden niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. On laskettava seuraavat kaksi indikaattoria: sijoitetun pääoman tuotto verrattuna mahdolliseen tuottoon, joka olisi saatu pääoman arvon sijoittamisesta muualle (pitkän aikavälin kannattavuus), sekä juoksevien tulojen ja kannattavuusrajan suhde (lyhyen aikavälin kannattavuus). Molemmat indikaattorit edellyttävät kunkin jäsenvaltion vähäriskisten pitkäaikaisinvestointien koron käyttämistä vertailua varten. Komissio ehdottaa, että käytetään Euroopan keskuspankin lähentymisen arvioimiseksi laskemia yhdenmukaistettuja pitkäaikaisia korkoja, jotka ovat saatavilla osoitteessa Ottaen huomioon talouskriisistä johtuvan korkoasteiden suuren vaihtelun muutaman viime vuoden aikana useimmissa jäsenvaltioissa komissio ehdottaa, että käytetään viiden edellisen vuoden korkojen aritmeettista keskiarvoa. Näin vuoden 2013 tasapainon arvioimiseksi käytettävä korkoaste vastaa ajanjaksoa Vuonna 2013 komissio pyysi STECF:ia asettamaan nämä parametrit jäsenvaltioiden saataville tietojenkeruujärjestelmän tietojen perusteella. Muiden indikaattorien osalta nämä parametrit olisi laskettava laivastonosan perusteella. 10

11 11.1 Investointien tuotto (ROI) verrattuna toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon Laivaston investointien tuotto (ROI) on sen nettotuotto (pääoman kuoletuksen jälkeen) jaettuna laivaston käyttöomaisuuden kokonaisarvolla. Mahdollisten kalastusoikeuksien kaupallinen arvo ei sisälly tähän. Kaikkien investointien tuoton laskemisessa tarvittavien tietojen on oltava saatavilla tietojenkeruujärjestelmässä. Suoraa tulotukea koskevat tiedot on jätettävä laskennan ulkopuolelle. Jäsenvaltioita kehotetaan kuitenkin esittämään taulukossa kullekin laivastonosalle vuodesta 2008 alkaen myönnetyt tuet. Ehdotettu laskentamenetelmä on seuraava: ROI = nettotuotto/ käyttöomaisuuden arvo jossa nettotuotto = (tulot puretuista saaliista + muut tulot) (miehistökustannukset + palkattoman työvoiman kustannukset + energiakustannukset + korjaus- ja ylläpitokustannukset + muut muuttuvat kustannukset + kiinteät kustannukset + kuoletukset) ja jossa käyttöomaisuuden arvo = aluksen jälleenhankintahinta + kalastusoikeuksien arvioitu arvo. Ihannetapauksessa käyttöomaisuuden arvo muodostuu sekä aineellisista hyödykkeistä (alus, pyydykset ja elektroniikka jne.) että aineettomista hyödykkeistä (kiintiöiden ja lupien kaltaisten kalastusoikeuksien arvioitu arvo). Laivaston käyttöomaisuuden arvoa laskettaessa jäsenvaltioita kehotetaan harkitsemaan investointikertymämenetelmän käyttämistä sekä ottamaan huomioon taloudellisten tietojen suunnitteluryhmän 13 (PGECON) hiljattain antamat ohjeet parhaista käytännöistä laivaston jälleenhankintahinnan laskemiseksi kuoletuksen jälkeen. Kun aineettomia hyödykkeitä koskevia tietoja ei ole saatavilla, on laskettava tiedot aineellisten hyödykkeiden tuotosta (ROFTA) täsmälleen saman laskentamenetelmän avulla mutta ilman kalastusoikeuksien arvioitua arvoa. Laskettu ROI (tai ROFTA) kuvaa kalastusalaan investoidun pääoman kannattavuutta yksikköä kohti (prosentteina). Investointien tuottoa (tai aineellisten hyödykkeiden tuottoa) verrataan sitten vähäriskisten pitkäaikaisinvestointien korkotasoon, joka on laskettu edellä esitetyllä tavalla. Korkotaso kuvaa kannattavuutta, joka samalla investoidulla pääomalla saataisiin investoimalla se seuraavaksi parhaaseen vaihtoehtoon (tavallisesti pitkäaikaiset valtion obligaatiot). 13 Taloudellisten tietojen suunnitteluryhmä (PGECON), huhtikuuta 2012, Salerno (Italia) 11

12 Tästä saatava indikaattorin kaava olisi ROI - vähäriskinen pitkäaikainen korko. Jos käyttöomaisuuden arvo ei ole saatavilla tai puuttuu joidenkin vuosien osalta tai ei ole jostakin syystä luotettava, jäsenvaltion olisi käytettävä edellä esitettyyn vertailuun prosentuaalista nettotuottoa. Jäsenvaltioiden on joka tapauksessa ilmoitettava, mitä indikaattoria ne ovat käyttäneet kunkin ajanjakson ja laivastonosan osalta Soveltaminen ja tulkinta Positiiviset ja vähäriskisiä pitkäaikaisia korkoja suuremmat ROI-arvot johtavat indikaattorin positiiviseen arvoon, mikä tarkoittaa, että syntyy muun kuin varsinaisen toiminnan tulosta, mikä on merkki taloudellisesta pääomavajeesta. Positiiviset, mutta vähäriskistä korkoastetta pienemmät ROI-arvot johtaisivat indikaattorin negatiivisiin arvoihin, mikä olisi merkki siitä, että pitkällä aikavälillä olisi kannattavampaa investoida muualle. Tämä puolestaan on merkki liiallisesta pääomasta ja taloudellisesta tehottomuudesta. Negatiiviset ROI-arvot voivat sellaisenaan olla merkki liiallisesta pääomasta. Laskentaesimerkki (oletuksena 5 prosentin vähäriskinen pitkäaikainen korkoaste) Kalenterivuoden Laivastonosa 1 Laivastonosa 2 Laivastonosa 3 arvot (tuhatta euroa) Tulot puretuista saaliista + muut tulot Miehistökustannukset + palkattoman työvoiman kustannukset + polttoainekustannukset + korjaus- ja ylläpitokustannukset + muut muuttuvat kustannukset + kiinteät kustannukset Pääomakustannukset (kuoletus + korot) Nettotuotto Laivaston käyttöomaisuuden arvo (aluksen jälleenhankintahinta kalastusoikeuksien arvioitu arvo) ROI = nettotuotto/ käyttöomaisuuden 15 % 2,6 % -2,5 % arvo ROI riskitön +10 % -2,4 % -7,5 % 12

13 pitkäaikainen korko 11.3 Juoksevien tulojen ja kannattavuusrajan välinen suhde Kannattavuusrajalla (BER) tarkoitetaan tuloa, joka tarvitaan kattamaan sekä kiinteät että muuttuvat kustannukset siten, ettei synny tappiota eikä voittoa. Juoksevilla tuloilla (CR) tarkoitetaan laivastonosan toiminnasta saatuja kokonaistuloja, joihin sisältyvät puretuista saaliista ja muusta kuin kalastustoiminnasta saadut tulot. Kaikkien tässä laskennassa tarvittavien tietojen on oltava saatavilla jäsenvaltioiden tietojenkeruujärjestelmän kansallisissa ohjelmissa vaihtoehtokustannuksia lukuun ottamatta. Suoraa tulotukea koskevat tiedot on jätettävä laskennan ulkopuolelle. Lisäksi mahdolliset kalastusoikeuksien vuokraamisesta aiheutuvat tulot ja menot olisi sisällytettävä laskentaan. Tällaisten tietojen sisällyttäminen on mainittava. Kannattavuusrajan laskentaan käytettävä kaava on seuraava jossa ja jossa BER = (kiinteät kustannukset) / (1- [muuttuvat kustannukset / juoksevat tulot]) muuttuvat kustannukset = miehistökustannukset + palkattoman työvoiman kustannukset + energiakustannukset + korjaus- ja ylläpitokustannukset + muut muuttuvat kustannukset kiinteät kustannukset = muut kuin muuttuvat kustannukset + kuoletus ja juoksevat tulot = tulot puretuista saaliista + muut tulot Suhde lasketaan jakamalla juoksevat tulot kannattavuusrajalla, eli suhde = juoksevat tulot / kannattavuusraja Edellä esitetty suhteen laskeminen antaa lyhyen aikavälin näkemyksen taloudellisesta kannattavuudesta. Jos tiedot sen mahdollistavat, jäsenvaltiot voivat myös esittää pitkän ajanjakson taloudellisen kannattavuuden analyysin juoksevien tulojen ja kannattavuusrajan suhteesta. Tämä edellyttää vaihtoehtoiskustannusten lisäämistä kiinteisiin kustannuksiin: kiinteät kustannukset = muut kuin muuttuvat kustannukset + kuoletus + pääoman vaihtoehtoiskustannukset pääoman vaihtoehtoiskustannukset = käyttöomaisuuden arvo * vähäriskinen pitkäaikainen korko Jäsenvaltioiden on ilmoitettava, mitä juoksevien tulojen ja kannattavuusrajan suhdetta ne käyttävät. 13

14 11.4 Soveltaminen ja tulkinta Laivaston juoksevien tulojen ja kannattavuusrajan välinen suhde osoittaa, miten lähellä laivaston juoksevat tulot ovat sen lyhyen ajanjakson kannattavuuden edellyttämiä tuloja. Jos suhde on suurempi kuin 1, tuloja syntyy riittävästi kattamaan muuttuvat ja kiinteät kustannukset sekä pääomakustannukset, mikä osoittaa, että laivastonosa on kannattava mahdollisine pääomavajeineen. Jos suhde taas on pienempi kuin 1, tuloja ei synny riittävästi kattamaan muuttuvat ja kiinteät kustannukset sekä pääomakustannukset, mikä osoittaa, että laivastonosa ei ole kannattava, ja liiallinen pääoma on mahdollinen. Jos juoksevien tulojen ja kannattavuusrajan välinen suhde on negatiivinen, tämä tarkoittaa, että pelkästään muuttuvat kustannukset ylittävät juoksevat tulot. Näin tappiot ovat sitä suuremmat, mitä enemmän tuloja syntyy. Jos laskennasta jätetään pois kuoletukset ja pääoman vaihtoehtoiskustannukset, suhde viittaa vain siihen, kuinka paljon tuloja tarvitaan vain toimintakustannusten kattamiseksi lyhyellä ajanjaksolla, ja tarkastelematta jää se, onko muun kuin varsinaisen toiminnan tulosta. Näiden käsitteiden sisällyttäminen mahdollistaa pitkän ajanjakson näkemyksen laivaston tulevaa kannattavuutta koskevista odotuksista, mutta ne ovat jossain määrin päällekkäisiä ROI-arvon (tai ROFTA-arvon) käytön kanssa pitkän ajanjakson indikaattoreina. Laskentaesimerkki: juoksevien tulojen ja kannattavuusrajan välinen suhde (CR/BER) Kalenterivuoden arvot (tuhatta euroa) Käytetään koko laivastonosaa koskevia lukuja Laivastonosa 1 Laivaston -osa 2 1 juoksevat tulot (CR) = tulot puretuista saaliista + muut tulot kiinteät kustannukset = muut kuin muuttuvat 2 kustannukset + kuoletus + pääoman vaihtoehtoiskustannukset muuttuvat kustannukset = miehistökustannukset + palkattoman 3 työvoiman kustannukset + energiakustannukset + korjaus- ja ylläpitokustannukset + muut muuttuvat kustannukset 4 BER = 2 / ( 1 - [ 3 / 1 ] ) CR / BER = 1 / 4 0,96 1, ALUSTEN KÄYTÖN INDIKAATTORIT 12.1 Passiivisen laivaston indikaattori Passiivinen laivasto on käyttämätöntä kapasiteettia, joka sellaisenaan vähentää koko laivaston teknistä tehokkuutta ja pienentää kapasiteetin käyttöastetta. Indikaattori lasketaan tietojenkeruujärjestelmän laivastonosan alusten pituus luokkien perusteella laivastonosien sijaan, koska tietoja pyydyksistä ja kohdennetusta kalastuksesta ei ole 14

15 saatavilla. Koko laivaston passiivisten aluksien osuus on esitettävä taulukossa, josta käyvät ilmi alusten määrä, vetoisuus (GT) ja koneteho (kw) Aluksen käytön indikaattori Aluksen käytön indikaattori on kunkin laivastonosan keskiarvo tosiasiallisen pyyntiponnistuksen suhteesta laivaston maksimaaliseen pyyntiponnistukseen. Indikaattori perustuu luotettaviksi oletettuihin tietoihin ja mahdollistaa nopeasti laskettavan arvion laivaston käytöstä kalastustoiminnan vallitsevissa olosuhteissa. Indikaattorista on olemassa kaksi versiota, jotka perustuvat joko havaittuun tai teoreettiseen toiminnan enimmäistasoon. Jäsenvaltioiden on valittava näistä asianmukaisempi ja raportoitava komissiolle vain tästä indikaattorista. Havaittuun toiminnan enimmäistasoon perustuva indikaattori lasketaan seuraavasti: Laivastonosan keskimääräisen pyyntiponnistuksen alusta kohden suhde havaittuun maksimaaliseen tosiasialliseen pyyntiponnistukseen laivastonosan alusta kohden (kwpäivinä tai GT-päivinä) vertailuvuonna. Indikaattori voidaan laskea myös kalastuspäivien mukaan seuraavasti: Aluksen merellä viettämien päivien suhde laivastonosan havaittuun merellä keskimäärin vietettyjen päivien enimmäismäärään. Teknisen indikaattorin toista versiota sovelletaan tapauksissa, joissa laivastonosan merellä vietettyjen päivien enimmäismäärää kunakin vertailuvuotena ovat saattaneet rajoittaa ulkoiset tekijät. Taloudelliset (esim. polttoainekriisi), ympäristöä koskevat (esim. poikkeukselliset sääolot) ja sosiaaliset (esim. ei kalastusta viikonloppuisin) syyt voivat vaikuttaa havaittuun aluskohtaiseen merellä vietettyjen päivien enimmäismäärään tiettyinä vuosina, joten määrä ei välttämättä kuvaa laivaston todellista teknistä kapasiteettia. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltiot voivat myös laskea suhteen merellä vietettyjen päivien teoreettisen enimmäismäärän perusteella. Tällöin edellä esitetyssä laskennassa käytetty laivastonosan aluksen havaittu tosiasiallinen maksimaalinen pyyntiponnistus korvataan merellä vietettyjen kalastuspäivien teoreettisella enimmäismäärällä ilman ulkoisia rajoitteita (esim. jos pyyntiponnistusjärjestelmää ei sovellettaisi). Jos tietoja ei ole saatavilla, käytetään 220 päivän oletusarvoa, muutoin se arvioidaan luonnonolojen, teknisten ja sosiaalisten olojen mukaisesti. Kunkin jäsenvaltion olisi määritettävä tämä arvo käyttäen asiantuntija-arvioita ja saatavilla olevia tietoja. Valittua indikaattoria olisi käytettävä ja arvioitava useiden vuosien ajalta sen osoittamiseksi, ovatko suhteet ajan mittaan vakaita. Laskennassa voidaan käyttää joko kw-päiviä tai GT-päiviä laivastolle soveltuvalla tavalla. Esimerkiksi hinattavia pyydyksiä käyttävien alusten osalta voidaan käyttää kwpäiviä, koska suurempimoottoristen alusten saaliit ovat tavallisesti suurempia kuin pienimoottoristen. Passiivisten pyydysten osalta voidaan käyttää GT-päiviä. 15

16 Alus 12.3 Soveltaminen ja tulkinta Tiedot (päiviä merellä alusta kohden, GT ja kw) ovat saatavilla jäsenvaltioiden tasolla tietojenkeruuasetuksen ja tietojenkeruujärjestelmän mukaisesti kerätyistä tiedoista. Merellä vietettyjen päivien enimmäismäärä on kuitenkin lisälaskelma, joka ei tällä hetkellä sisälly perustietojenkeruujärjestelmään, mutta tätä parametria koskeva tietopyyntö esitetään vuosittain. Tämän indikaattorin laskennassa olisi otettava huomioon kaikki laivaston aktiiviset alukset. Aktiivinen alus on alus, jolla oli lupa kalastaa vertailuvuoden jossain vaiheessa ja joka vietti vähintään yhden päivän merellä vertailuvuoden aikana. Passiivinen alus on alus, jolla oli tai ei ollut lupaa kalastaa vertailuvuoden aikana, mutta joka ei viettänyt aikaa merellä vertailuvuoden aikana. Nämä indikaattorit osoittavat kuinka paljon laivaston kapasiteettia voitaisiin pienentää ilman että vähennettäisiin laivaston kokonaistuottoa (purettuja saaliita). Tekninen indikaattori voidaan siis katsoa perusindikaattoriksi kullekin laivastonosalle. Lasketun arvon ja 1:n välinen marginaali osoittaa alusten teknisen vajaakäytön. Liikennevalojärjestelmässä 0,9 ylittävä indikaattori (toisin sanoen jos keskimääräinen aktiivisuus on yli 90 prosenttia maksimaalisesta aktiivisuudesta) on havaittavissa vain laivastonosissa, joiden toiminta on hyvin homogeenista, mikä käytännössä voidaan luokitella vihreäksi valoksi. (Laivaston homogeenisuudesta riippuen) arvojen, jotka ovat alle 0,7, voidaan katsoa osoittavan merkittävää vajaakäyttöä, mikä voi viitata tekniseen liikakapasiteettiin (punainen valo). Jos päivien havaitun enimmäismäärän sijaan käytetään teoreettista enimmäismäärää, teknisen indikaattorin laskettujen arvojen välillä voi olla merkittäviä eroja, ja tämä on selitettävä huolellisesti. Laskentaesimerkki: Tosiasiallisen aluskohtaisen pyyntiponnistuksen ja enimmäistason (havaitun ja teoreettisen) pyyntiponnistuksen välinen suhde kolmen aluksen ryhmässä. Kapasiteetti 1) kw Nykyiset pyyntiponnistukset 2) Pyyntiponnistuksen enimmäistaso (havaitun enimmäistason perusteella) 3) 16 Pyyntiponnistuksen teoreettinen enimmäistaso 4) päiviä kwpäiviä päiviä kwpäiviä päiviä kwpäiviä Tekninen indikaattori (havaittu) 5) Alus ,53 0,36 Alus ,73 0,50 Alus ,00 0,68 Yhteensä Yhteensä Yhteensä Keskimäärin 0,86 Tekninen indikaattori (teoreettinen) 6) Keskimäärin 0,58

17 1) Kapasiteetti on ilmoitetaan kw:ina kaikkien laivastonosien osalta. Mahdollisuuksien mukaan ja erityisesti passiivisia pyydyksiä käyttävien laivastonosien osalta suositellaan myös GT:n käyttöä. 2) Tässä sarakkeessa esitetään yksittäisen aluksen toimintaa ja pyyntiponnistuksia koskevat tiedot. 3) Tässä sarakkeessa esitetään kunkin laivastonosan aluksen osalta havaittu enimmäiskäyttö (150 päivää). 4) Tässä sarakkeessa esitetään kunkin laivastonosan aluksen osalta teoreettinen enimmäiskäyttö (220 päivää). 5) Tässä sarakkeessa esitetään havaitun enimmäiskäyttöasteen perusteella laskettu tekninen indikaattori (sarakkeen 2 kw-päivät jaettuna sarakkeen 3 kw-päivillä sekä laivastonosan keskiarvo) 6) Tässä sarakkeessa esitetään teoreettisen enimmäiskäyttöasteen perusteella laskettu tekninen indikaattori (sarakkeen 2 kw-päivät jaettuna sarakkeen 4 kw-päivillä sekä laivastonosan keskiarvo) Kukin jäsenvaltio valitsee esittämänsä teknisen indikaattorin 7.3 kohdassa kuvatulla tavalla. Valinta on selitettävä. 17

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.11.2015 COM(2015) 563 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE jäsenvaltioiden toimista vuonna 2013 kalastuskapasiteetin ja kalastusmahdollisuuksien välisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2016 COM(2016) 123 final 2016/0068 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2014 COM(2014) 49 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0176/304. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0176/304. Tarkistus 27.3.2019 A8-0176/304 304 Johdanto-osan 11 kappale (11) Vuoden 2020 jälkeen EMKR:n olisi perustuttava yksinkertaistettuun rakenteeseen, jossa ei ole ennalta määrittäviä toimenpiteitä eikä yksityiskohtaisia

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

LIITTEET. ehdotukseen. Neuvoston päätös. Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 134 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Neuvoston päätös Amerikan trooppisten tonnikalojen suojelukomissiossa (IATTC) Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. tammikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0001 (NLE) 5018/17 PECHE 1 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 137 final 2014/0073 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kaakkois-Aasian kalatalousjärjestössä (SEAFO) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.3.2014 COM(2014) 126 final 2014/0069 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Sinievätonnikalan suojelukomissiossa (CCSBT) Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.6.2016 COM(2016) 380 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE jäsenvaltioiden toimista vuonna 2014 kalastuskapasiteetin ja kalastusmahdollisuuksien välisen

Lisätiedot

10297/19 ADD 2 REV 1 hkd/rir/mh 1 LIFE.2.A

10297/19 ADD 2 REV 1 hkd/rir/mh 1 LIFE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2019 (OR. en, pl) Toimielinten välinen asia: 2018/0210(COD) 10297/19 ADD 2 REV 1 PECHE 290 CADREN 281 CODEC 1232 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.12.2012 COM(2012) 368 final/2 CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2012) 368 final du 6.7.2012 Pas de modifications dans le texte, seulement la page de couverture

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.12.2014 COM(2014) 719 final 2014/0341 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2017 COM(2017) 774 final 2017/0348 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/1139 muuttamisesta tiettyjä Itämeren silakkakantoja koskevien

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.6.2018 COM(2018) 390 final ANNEXES 1 to 5 LIITTEET asiakiran Ehdotus Euroopan parlamentin neuvoston asetukseksi Euroopan meri- kalatalousrahastosta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.11.2013 COM(2013) 818 final 2013/0405 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Mustallamerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

15.6.2016 A8-0128/65 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen ---------------------------------------------------------

15.6.2016 A8-0128/65 EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen --------------------------------------------------------- 15.6.2016 A8-0128/65 Tarkistus 65 Alain Cadec kalatalousvaliokunnan puolesta Mietintö A8-0128/2015 Jarosław Wałęsa Itämeren turska-, silakka- ja kilohailikantoja ja näitä kantoja hyödyntäviä kalastuksia

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../...

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../... EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION DIREKTIIVI (EU).../... Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Komission ehdotus neuvoston asetukseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.7.2016 COM(2016) 441 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Komission ehdotus neuvoston asetukseksi asetusten (EU) 2016/72 ja (EU) 2015/2072 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2017 C(2017) 2358 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 18.4.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2014 COM(2014) 547 final 2014/0253 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Senegalin tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0128/54. Tarkistus. Linnéa Engström Verts/ALE-ryhmän puolesta Anja Hazekamp GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0128/54. Tarkistus. Linnéa Engström Verts/ALE-ryhmän puolesta Anja Hazekamp GUE/NGL-ryhmän puolesta 22.4.2015 A8-0128/54 54 Anja Hazekamp Johdanto-osan 8 kappale (8) On aiheellista vahvistaa useita lajeja koskeva kalastuksenhoitosuunnitelma ottaen huomioon turska-, - ja kilohailikantojen välinen vuorovaikutus

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en) 8823/16 ENER 146 ENV 279 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 10. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D044838/02 Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.3.2019 COM(2019) 98 final 2019/0048 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9398/1/14

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.8.2016 COM(2016) 545 final 2016/0260 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

11552/08 VHK/phk DG B III

11552/08 VHK/phk DG B III EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2008 (OR. fr) 11552/08 PECHE 187 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON ASETUS asetusten (EY) N:o 2015/2006 ja (EY) N:o 40/2008 muuttamisesta eräiden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.10.2015 COM(2015) 487 final 2015/0236 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2015/104 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Yhteisen kalastuspolitiikan uudistus; kysymyksiä ja vastauksia

Yhteisen kalastuspolitiikan uudistus; kysymyksiä ja vastauksia MEMO/11/503 Bryssel, 13. heinäkuuta 2011 Yhteisen kalastuspolitiikan uudistus; kysymyksiä ja vastauksia Nykyaikaisempaa ja yksinkertaisempaa yhteistä kalastuspolitiikkaa (YKP) koskevien komission ehdotusten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2019

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2019 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.8.2018 COM(2018) 608 final 2018/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 215 final 2017/0092 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehdyn yleissopimuksen osapuolten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2013 COM(2013) 250 final 2013/0133 (COD) C7-0117/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tonnikalan monivuotisesta elvytyssuunnitelmasta Itä-Atlantilla ja Välimerellä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.12.2014 C(2014) 9656 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.12.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/109/EY täydentämisestä tietyillä huomattavia

Lisätiedot

LIITTEET. ehdotukseen. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus

LIITTEET. ehdotukseen. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.12.2015 COM(2015) 636 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus ulkoisten kalastuslaivastojen kestävästä hallinnoinnista ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2013 COM(2013) 633 final 2013/0312 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Yhdistyneelle kuningaskunnalle jatkaa yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 111 final 2019/0061 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kansainvälisessä Atlantin tonnikalojen suojelukomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta

Lisätiedot

NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella

NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.5.2015 COM(2015) 209 final Embargo vista Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET

OIKEUSPERUSTA TAVOITTEET SAAVUTUKSET KALAVAROJEN SÄILYTTÄMINEN Kalavarojen säilyttäminen edellyttää niiden ekologisesti kestävän hyödyntämisen ja alan pitkän aikavälin elinkelpoisuuden varmistamista. Sen vuoksi Euroopan unionissa on annettu

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0260 (NLE) 11813/16 PECHE 296 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 30. elokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.6.2015 COM(2015) 239 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE yhteisen kalastuspolitiikan mukaisia vuoden 2016 kalastusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 COM(2019) 101 final 2019/0050 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Länsi- ja Keski-Tyynenmeren kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.1.2015 COM(2014) 749 final 2014/0358 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen

Lisätiedot

Kalatalousvaliokunta. Tonnikalan monivuotinen elvytyssuunnitelma Itä-Atlantilla ja Välimerellä

Kalatalousvaliokunta. Tonnikalan monivuotinen elvytyssuunnitelma Itä-Atlantilla ja Välimerellä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 11.11.2013 2013/0133(COD) TARKISTUKSET 2-5 Mietintöluonnos Raül Romeva i Rueda, (PE519.821v01-00) Tonnikalan monivuotinen elvytyssuunnitelma Itä-Atlantilla

Lisätiedot

IP/05/1470. Brysselissä 24. marraskuuta 2005

IP/05/1470. Brysselissä 24. marraskuuta 2005 IP/05/1470 Brysselissä 24. marraskuuta 2005 Itämeren kalastuskiintiöt vuodelle 2006: Komissio ehdottaa, että turskankalastusmahdollisuuksien edellytykseksi asetettaisiin pyyntiponnistuksen vähentäminen,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.11.2017 C(2017) 7875 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.11.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2016(INI) 30.1.2017 TARKISTUKSET 1-14 Esteban González Pons (PE595.662v01-00) Kalastuslaivastojen hallinnointi syrjäisimmillä alueilla (2016/2016(INI))

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta vuodeksi 2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2015 COM(2015) 413 final 2015/0184 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS eräiden kalakantojen ja kalakantaryhmien Itämerellä sovellettavien kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.1.2015 EP-PE_TC1-COD(2014)0213 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. tammikuuta 2015 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0077(COD) Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0077(COD) Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 16.10.2012 2012/0077(COD) TARKISTUKSET 19-31 Mietintöluonnos Jarosław Leszek Wałęsa (PE496.385v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 10-11/2013 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.12.2013 COM(2013) 887 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 10-11/2013 FI FI 1. Johdanto...3 2.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Kalatalousvaliokunta 2004 12. joulukuuta 2003 PE 327.857/13-47 TARKISTUKSET 13-47 Mietintöluonnos (PE 327.857) Dominique F.C. Souchet ehdotuksesta neuvoston asetukseksi pohjoisen

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Belgiassa annetun päätöksen 2010/283/EU kumoamisesta

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Belgiassa annetun päätöksen 2010/283/EU kumoamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.6.2014 COM(2014) 437 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Belgiassa annetun päätöksen 2010/283/EU kumoamisesta FI FI Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunta VÄLIAIKAINEN 2002/0259(COD) 10. helmikuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS aluepolitiikka-, liikenne- ja matkailuvaliokunnalta ympäristöasioiden,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Bryssel, 18. syyskuuta 2012 (OR. en) 2011/0434 (COD) PE-CONS 39/12 PECHE 253 CODEC 1794 OC 360

EUROOPAN UNIONI. Bryssel, 18. syyskuuta 2012 (OR. en) 2011/0434 (COD) PE-CONS 39/12 PECHE 253 CODEC 1794 OC 360 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 18. syyskuuta 2012 (OR. en) 2011/0434 (COD) PE-CONS 39/12 PECHE 253 CODEC 1794 OC 360 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Tilasto- ja taloustiedon kansainvälinen käyttö ja vaikuttavuus

Tilasto- ja taloustiedon kansainvälinen käyttö ja vaikuttavuus Tilasto- ja taloustiedon kansainvälinen käyttö ja vaikuttavuus Anssi Ahvonen, Heidi Pokki & Jarno Virtanen RKTL:n tutkimuspäivät - Tampere 24.-25.11.2014 Esityksen rakenne Kalataloustilastojen kansainvälinen

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2018 COM(2018) 240 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa Euroopan unionin puolesta neuvottelut kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan

Lisätiedot

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu ,

KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.5.2019 C(2019) 3580 final KOMISSION DIREKTIIVI (EU) /, annettu 15.5.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2009/128/EY muuttamisesta yhdenmukaistettujen riski-indikaattoreiden

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2016 COM(2016) 466 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

Keskeiset termit kalakantaarvioiden. Ari Leskelä, RKTL

Keskeiset termit kalakantaarvioiden. Ari Leskelä, RKTL Keskeiset termit kalakantaarvioiden laadinnassa Ari Leskelä, RKTL 21.3.2014 Mitkä? SSB, kutukannan biomassa R, rekrytointi F, kalastuskuolevuus M, luonnollinen kuolevuus MSY, kestävä enimmäistuotto Kalakanta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.3.2019 COM(2019) 102 final 2019/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Luoteis-Atlantin kalastusjärjestössä Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9449/1/14

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1,

ottaa huomioon neuvoston yhteisen kannan (14843/1/2002 C5-0082/2003) 1, P5_TA-PROV(2003)0318 Pakkaukset ja pakkausjätteet *** II Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma neuvoston yhteisestä kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi pakkauksista

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.6.2013 COM(2013) 417 final 2013/0191 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tiettyjen kalastuksen ja eläinten terveyden alalla annettujen asetusten muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2019 COM(2019) 108 final 2019/0058 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS seitivarojen säilyttämisestä ja hallinnoinnista keskisellä Beringinmerellä tehdyn yleissopimuksen osapuolten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.3.2019 COM(2019) 104 final 2019/0054 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Koillis-Atlantin kalastuskomissiossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta ja päätöksen 9451/1/14

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan,

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 127 artiklan 2 kohdan ensimmäisen luetelmakohdan, L 14/30 21.1.2016 EUROOPAN KESKUSPANKIN SUUNTAVIIVAT (EU) 2016/65, annettu 18 päivänä marraskuuta 2015, eurojärjestelmän rahapolitiikan kehyksen täytäntöönpanossa sovellettavasta markkina-arvon aliarvostuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS. unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.12.2012 COM(2012) 792 final 2012/0367 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS unionin Irlannille myöntämästä rahoitustuesta annetun täytäntöönpanopäätöksen 2011/77/EU

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 25.1.2017 L 19/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/117, annettu 5 päivänä syyskuuta 2016, kalastusta koskevista säilyttämistoimenpiteistä

Lisätiedot

Kalastuksenvalvontaa koskevien EU:n asetusten muuttaminen (Valtioneuvoston U-kirjelmä U 66/2018 vp)

Kalastuksenvalvontaa koskevien EU:n asetusten muuttaminen (Valtioneuvoston U-kirjelmä U 66/2018 vp) Kalastuksenvalvontaa koskevien EU:n asetusten muuttaminen (Valtioneuvoston U-kirjelmä U 66/2018 vp) Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Harri Kukka 12.9.2018 Muutettavat asetukset 1) neuvoston

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Neuvoston asetus. neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus Neuvoston asetus. neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2014 COM(2014) 378 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus Neuvoston asetus neuvoston asetuksen (EU) N:o 43/2014 muuttamisesta tiettyjen saalisrajoitusten osalta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi Muutos vuosien 2014 2020 aluetukikarttaan väestökattavuusmarginaalin käyttöönotto

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi Muutos vuosien 2014 2020 aluetukikarttaan väestökattavuusmarginaalin käyttöönotto EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 12.05.2015 C(2015) 3104 final JULKINEN VERSIO Tämä on komission sisäinen asiakirja, joka annetaan käyttöön vain tiedotustarkoituksessa. Asia: Valtiontuki SA.41045 (2015/N) Suomi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. toukokuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. toukokuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. toukokuuta 2016 (OR. en) 8540/16 DENLEG 34 AGRI 222 SAN 162 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 29. huhtikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043783/02

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION SUOSITUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION SUOSITUS FI FI FI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.4.2009 K(2009) 3177 KOMISSION SUOSITUS suositusten 2004/913/EY ja 2005/162/EY täydentämisestä julkisesti noteerattujen yhtiöiden hallinto- tai valvontaelinten

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.6.2013 COM(2013) 418 final 2013/0192 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tiettyjen ympäristö-, maatalous- ja sosiaalipolitiikkaan sekä kansanterveyteen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0176/314. Tarkistus. Ricardo Serrão Santos, Ulrike Rodust S&D-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0176/314. Tarkistus. Ricardo Serrão Santos, Ulrike Rodust S&D-ryhmän puolesta 27.3.2019 A8-0176/314 314 6 artikla 4 kohta 4. Vähintään 15 prosenttia jäsenvaltiokohtaisesta unionin rahoitustuesta on kohdennettava 19 ja 20 artiklassa tarkoitettuihin tuen kohteisiin. Jäsenvaltiot,

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2015 COM(2015) 362 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tavaroiden ja matkustajien merikuljetuksia koskevista tilastoista annetun direktiivin 2009/42/EY

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 COM(2017) 556 final 2017/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS 5 päivänä lokakuuta 2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1563/2006 hyväksytyn Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. kesäkuuta 2016 (OR. en) 9328/16 ECON 488 UEM 230 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Sloveniassa annetun päätöksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.1.2012 KOM(2012) 21 lopullinen 2012/0013 (COD)C7-0042/12 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS turskakantoja ja turskakantoja hyödyntävää kalastustoimintaa koskevan

Lisätiedot