LAHDEN MUSEOT Vuosikatsaus 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAHDEN MUSEOT Vuosikatsaus 2014"

Transkriptio

1 LAHDEN MUSEOT Vuosikatsaus 2014 Tuhkasta nousi Lahti -näyttelyssä yksi Lahden toirikaivausten mielenkiintoisimmista löydöistä oli boa-käärmeen luuranko. Kuva: Toni Kesti, Lahden museot.

2 Lahden museot Vuosikatsaus KESTÄVÄÄ MAAILMAN PARANTAMISTA TUTKIMUS- JA KULTTUURIYMPÄRISTÖYKSIKKÖ KOKOELMAYKSIKKÖ NÄYTTELYTOIMINTAYKSIKKÖ ASIAKASPALVELUYKSIKKÖ MAAKUNTAMUSEOTYÖ ALUETAIDEMUSEOTYÖ ARKEOLOGIA RAKENNUSKULTTUURI KOKOELMATYÖ NÄYTTELYT JA TAPAHTUMAT ASIAKASPALVELUTYÖ HENKILÖKUNTA TALOUS LIIKUNTA- JA KULTTUURILAUTAKUNTA LAHJOITTAJAT toimitus: Päivi Siikaniemi, Helena Peippo taitto: Studio Penna / Osmo Penna Tuhkasta nousi Lahti -näyttely. Kuva: Toni Kesti, Lahden museot.

3 KESTÄVÄÄ MAAILMAN PARANTAMISTA Lahden museot Onnea Lahden museot! Taloudellisesti ja toiminnallisesti erittäin tiukka vuosi 2014 on onnellisesti takana. Suuri osa museon vuotuisesta työstä kohdistuu näyttelyiden tekemiseen. Toinen runsaasti työtä vaativa osa-alue, kokoelmien hoito, ei tule samalla tapaa museoiden asiakkaiden tietoisuuteen. Vasta näyttelyiden kautta kokoelmatyö pääsee loistamaan parrasvaloihin. Kuitenkin hyvin hoidetut kokoelmaesineet ja taideteokset mahdollistavat näyttelytoiminnan. Roku vai poppari? -näyttelyä varten kerättiin yleisöltä ja muilta yhteistyötahoilta runsaasti kuvamateriaalia ja aikakauden esineistöä. Kuva: Ville-Matti Rautjoki Tutkimus ja kulttuuriympäristön hoito ovat jokapäiväistä työtä, jota asiakkaat eivät suoraan näe. Jopa vuosisatojen kuluessa ihmisten

4 ...KESTÄVÄÄ MAAILMAN PARANTAMISTA Lahden museot rakentaman kulttuuriympäristön vastuullisena hoitajana ja arvojen puolustajana toimivat Suomessa usein juuri maakuntamuseot, joille Museovirasto on delegoinut tehtäviään. Tasapainoilu menneisyyden ja tulevaisuuden ilmiöiden kanssa on hyvin vaativa ja ei riittävän arvostettu tehtävä. Tämän päivän museoiden keskeinen tehtävä on tunnistaa entistä paremmin asiakkuutensa ja heidän tarpeensa. Kansainvälinen turismi tuo omat vaatimuksensa suomalaisille museoille. Museoiden on kyettävä yhdistämään asiakkaidensa tarpeet omaan ansaintalogiikkaansa. Toimintaympäristössä jo tapahtuneet näkyvät muutokset jouduttavat museoiden muutosprosessia. Syystä voidaan kysyä, onko museo enää entisensä? Pitääkö meidän vastata museon ei pidäkään sopeutua menneisyyden tarjoamiin kahleisiin! Vantaanjoki on aikanaan kahlittu padolla. Raitiovaunut ovat kulkeneet Helsingin katuja Vantaankosken antamalla energialla. Tämän hinta on edelleen lohen nousun estyminen Vantaanjokeen. Pitääkö museon suojella patoa, joka on vahva symboli ihmisten tekemille virheille! Aikanaan patoaminen on ollut perusteltua, mutta entä nyt? Pitäisikö vihdoin todeta, että padon alkuperäinen merkitys on kadonnut. Jos padolla on maankäyttöön ja veden korkeuteen liittyvä funktio, insinöörit kykenevät korvaamaan padon tehtävän muilla ratkaisuilla. Pato estää lohen nousun kutupaikoilleen! Riittääkö padon museaalinen arvo pitämään padon paikoillaan? Museoarvoja tarkasteltaessa on tarkasteltava koko yhteiskunnan arvoketjua, jotta voitaisiin tehdä oikeita kestäviä ratkaisuja vaikka luonnon suhteen. Luonnon takia matkailijat usein saapuvat Suomeen ja myös museoihimme. Museoiden näyttelyt vuonna 2014 Hiihtomuseon Urheilun idolit toivat ihaillut sankarit museoon maaliskuussa. Nuoriso kaipaa esikuvia ja usein urheilijat ovat tehtävään hyvin sopivia. Maaliskuun lopussa jätettiin hyvästit historiallisen museon Viipuri Mon Amour näyttelylle. Kartano toimi tunnelmallisena kotina Viipurin perinnölle. Roku vai poppari näyttely toi taidemuseoon lukujen raikkaita värejä. Muisteltiin lahtelaisen nuorisokulttuurin saavutuksia nyt varttuneemman väen voimin. Triennale Plus avattiin hyvissä ajoin huhtikuussa ennen varsinaista kansainvälisen julistetriennalen 2014 avautumista kesäkuussa. Muut taidemuseon näyttelyt olivat Intohimona taide, ts. Vexi Salmen kokoelmista koottu näyttely ja lokakuussa avattu Markus Henttosen & Kim Simonssonin yhteisnäyttely. Radio- ja tv-museo oli avoinna vain kesän talon peruskorjausten takia. Timo Simanainen Museonjohtaja, Lahden museot Museot joutuvat huolella arvioimaan toimintamalliensa eettistä uskottavuuttaan, yhteiskunnallista rationaalisuuttaan ja taloudellista kannattavuuttaan. Muutoksen tulee johtaa kestävään, maailmaa parantavaan, mutta samalla joustavaan toimintakulttuuriin. Tämän mission ytimenä on strategian toteuttaminen ja asiakassuhteiden hoito, resurssien hallinta ja tasapainoisesta taloudesta huolehtiminen.

5 TUTKIMUS- JA KULTTUURIYMPÄRISTÖYKSIKKÖ Lahden museot Tutkimuspäällikkö Hannu Takala esitteli torin kaivausten löytöjä Tuhkasta nousi Lahti näyttelyn lehdistötilaisuudessa. Kuva: Päivi Siikaniemi.

6 TUTKIMUS- JA KULTTUURIYMPÄRISTÖYKSIKKÖ Lahden museot Lahden kaupunginmuseon Tutkimus- ja kulttuuriympäristöyksikön perustehtävinä on museon sisäisen työnjaon mukaan vastata 1) maakuntamuseotyöstä, 2) aluetaidemuseotyöstä, 3) arkeologisen ja rakennetun kulttuuriperinnön sekä kulttuurimaiseman suojelusta ja tutkimuksesta, 4) muusta museon tutkimustyöstä, 5) museon julkaisuista ja 6) luennoista. Vuonna 2014 yksikön päällikkönä toimi Hannu Takala. Yksikköön kuuluivat rakennustutkijat Riitta Niskanen ja Päivi Siikaniemi, maakuntamuseotutkija Milla-Lotta Kemiläinen (vapaalla ) sijaisenaan Eetu Sorvali sekä valokuvaaja Tiina Rekola (vapaalla ) sijaisenaan Toni Kesti ( ). Aluetaidemuseotyöstä vastasi oman työn ohella näyttelypäällikkö Ville-Matti Rautjoki, mutta käytännön työt siirtyivät vuoden aikana maakuntamuseotutkijalle. Myös Hartolan Itä-Hämeen museon johtaja Vesa Järvinen on kuulunut kaupunginmuseon tutkimusyksikköön. Lisäksi kaupunginmuseon muusta henkilökunnasta yksikön kokouksiin ovat osallistuneet Hiihtomuseon tutkija Suvi Kuisma ja Kokoelmakeskuksesta tutkija Päivi Vickholm. Vuotta 2014 sävyttivät Lahden kaupungin säästötoimet. Kaikki tutkijat olivat osan vuotta niin sanotuilla talkoovapailla eli pois töistä palkatta. Vapaiden pituus vaihteli 5-20 päivän välillä. Tutkimusyksikkö kokoontui vuonna 2014 yhteensä seitsemän kertaa. Yksikkö teki kevätretken Heinolaan, jossa tutustuttiin Heinolan museon johtajan Kari-Paavo Kokin opastuksella Barokki-näyttelyyn. Yksikkö oli keskeisesti mukana Historiallisen museon Viipuri mon amour -näyttelyn toteutuksessa ja opastuksissa näyttelyn päättymiseen saakka. Vuoden aikana käynnistettiin myös Suomen 100-vuotisjuhlavuoden 2017 näyttelyiden taustatyö sekä valmisteltiin Lahden kaupungin 110-vuotisjuhlavuoden 2015 sisältöä. Aluetaidemuseotyön, arkeologian, maakuntatyön ja rakennustutkimuksen osalta keskeisimmät toimenpiteet on esitelty omissa kohdissaan. Niiden lisäksi yksikkö käynnisti Historiallisen museon Klaus Holman muistokokoelmaa käsittelevän tutkimushankkeen. Hankkeessa yliopistojen tutkijat käyvät läpi eri esineryhmiä ja museon henkilökunta auttaa esineistön ja kokoelman taustatietojen hankinnassa. Tavoitteena on saada kokoelmasta aiemaa tarkemmat tiedot ja hyödyntää tutkimustuloksia näyttelytoiminnassa. Tutkimushankkeeseen liittyen Historiallisessa museossa järjestettiin HOLMA-seminaari Seminaari oli kaikille avoin aamupäivän osalta ja iltapäivällä oli tutkijoiden työpaja. Seminaarissa pitivät alustukset erikoistutkija Marianne Koski Museovirastosta (Holman perhe ja esinekokoelman syntyhistoria), kokoelmapäällikkö Sari Kainulainen Lahden museosta (Holman kokoelma Lahden historiallisessa museossa), dosentti Visa Immonen (Klaus Holman kokoelman lasimaalaukset, metalliesineet ja vanhin keramiikka), dosentti Janne Harjula (Katsaus Klaus Holman kokoelman keskiaikaisiin huonekaluihin ja sisustusesineistöön) sekä FT Jukka Relas (Klaus Holman kokoelman 1700-luvun huonekalut, keramiikka ja lasi). Seminaarin puheenjohtajana toimi tutkimuspäällikkö Hannu Takala ja osanottajia oli yhteensä 32 henkilöä. Lahden kartanon ystävät ry järjesti seminaarilaisille kahvi- ja ruokatarjoilut. Seminaariin ja sitä edeltäneeseen kokoelman esinetutkimukseen saatiin 4000 euron apuraha Niilo Helanderin säätiöltä. Kokoelman tutkimus jatkuu tutkijoiden oman aikataulun mukaan. Toinen keskeinen tutkimushanke vuonna 2014 oli lahtelaisten huonekalusuunnittelijoiden haastatteluhanke, joka toteutettiin Huonekalusäätiön ja Huonekalumuseosäätiön avustuksilla, joita saatiin yhteensä euroa. Summalla palkattiin haastatteluhankkeeseen tutkija Päivi Repo ajalle Repo suunnitteli ja toteutti koko haastatteluhankkeen ja kirjoitti 220-sivuisen raportin Lahtelaisen huonekalun tarina eri henkilöiden kertomana. Revon työtä ohjasivat museon kokoelmapäällikkö ja tutkimuspäällikkö.

7 KOKOELMAYKSIKKÖ Lahden museot Kokoelmayksikkö valmisti museon vanhimmasta esineistöstä Kaupungintalolta kartanoon museohistorianäyttelyn Historiallisen museon kolmanteen kerrokseen. Kuva: Lahden museot. Lahden museoiden kokoelmat täyttivät vuonna 2014 sata vuotta. Perustamishetkenä pidetään 29. tammikuuta vuonna 1914, jolloin Lahden Seudun Nuorisoseurain Liitto sai kaupunginvaltuustolta luvan laittaa kaupungintalon yhteen huoneeseen esille noin sata esinettä käsittävän kokoelmansa. Varsinainen museotoiminta alkoi kymmentä vuotta myöhemmin, kun museo sai ensimmäisen työntekijänsä ja kokoelmaa alettiin pitää kaupungintalolla kahtena päivänä viikossa yleisölle avoinna. Kokoelmayksikkö rakensi marraskuussa Historialliselle museolle näyttelyn kokoelmatoiminnan varhaisvaiheista. Laajemmin museohistoriaan voi perehtyä myös museon internetsivuilla julkaistun kuvakertomuksen avulla ( files/6914/1717/8047/nayttely_teksti_kuvat.pdf). Kokoelmayksikkö vastaa museon kokoelmatyöstä. Yksikkö hallinnoi Hiihtomuseon, Julistemuseon, kuva-arkiston, Historiallisen museon, Radio- ja tv-museon sekä Taidemuseon kokoelmia. Kokoelmatyö nivoutuu kiinteästi museon tutkimus-, näyttely- kulttuuriympäristö-, aluetaidemuseo- ja maakuntamuseo- ja asiakaspalvelutyöhön. Museon omien näyttelyiden, Taidemuseon Roku vai poppari -, Hiihtomuseon Urheiluidolit -, Historiallisen museon Triennale+ - ja Tuhkasta nousi Lahti näyttelyiden valmisteluun ja rakentamiseen osallistuivat erityisesti konservaattorit, mutta myös näyttelytyöryhmiin kuuluneet tutkijat, museoapulainen, kuva-arkiston hoitaja ja kuvankäsittelijä. Myös museon julkaisuihin, markkinointiin ja tutkimushankkeisiin liittyen toimitettiin kuvia kuva-arkistosta. Kokoelmayksikkö jatkoi vuoden 2014 puolella edellisinä vuosina aloitettua säilytystilojen järkeistämistä. Museon luopui Möysän kaupunginosassa sijainneesta, entisestä mieskotiteollisuuskoulun rakennuksesta, joka oli viimeiset 46 vuotta toiminut museon säilytystilana. Rakennus oli ahdas reilun 5000 esineen museaaliseen säilytykseen ja kaipasi korjausta. Kokoelmasiirron yhteydessä, touko-kesäkuussa sadevedet alkoivat kulkeutua rakennuksen kivijalasta ensimmäiseen kerrokseen. Kokoelmat saatiin siirrettyä parempaan säilytystilaan viime hetkellä. Kokoelmayksikkö jatkoi museon kokoelmaohjelman laatimista mm. eri kokoelmien historioiden selvittämisellä ja museon digitointisuunnitelmien laatimisella. Lisäksi pidettiin koko henkilökunnalle avoin ideointitilaisuus kokoelmien saavutettavuudesta ja käytöstä. Päijät-Häme -arkisto siirtyi kokoelmayksikön vastuulle.

8 NÄYTTELYTOIMINTAYKSIKKÖ Lahden museot Hiihtomuseon Urheiluidolit-näyttelyssä sai jättää terveisiä omalle idolilleen. Kuva: Suvi Kuisma. Lahden museoiden vuoden 2014 näyttelytoiminnassa paikallisuus, kotimaisuus ja kansainvälisyys sekoittuivat mielenkiintoisella tavalla. Graafinen muotoilu, urheiluelämä ja paikallinen kulttuurihistoria muodostivat näyttelytoiminnan painopisteet. Sosiaalisen median kanavat nousivat vuoden hankkeissa ensimmäistä kertaa näyttelysuunnittelun ja -kokemuksen laajentamisen olennaiseksi ja hedelmälliseksi työvälineeksi yleisön suuntaan. Historiallisen museon Triennale + -näyttely ja Julistemuseon Lahden kansainvälinen julistetriennale toivat jälleen kotimaiset ja kansainväliset graafisen suunnittelun huiput esille Lahteen. Taidemuseon suosittu Roku vai poppari? lahtelaista ja 70-lukujen nuorisokulttuuria -näyttely esitteli sekä ammattivalokuvaajien että harrastelijoiden otoksia aikakauden lahtelaisesta nuorisoelämästä. Hiihtomuseossa avautui maaliskuussa suomalaisia urheiluidoleita ja fanikulttuuria esittelevä Urheiluidolit-näyttely, joka oli yhteistyöhanke Hiihtomuseon, Suomen urheilumuseon ja Jääkiekkomuseon kesken. Yleisö saattoi osallistua näyttelyyn jakamalla kuvia ja videoita Urheiluidolien some-kanavissa. Radio- ja tv-museo avautui kesän ajaksi ja sulkeutui jälleen elokuussa odottamaan rakennuksen remonttia ja näyttelyiden uudistumista. Perusnäyttelyiden ohella yleisö sai ihastella Suosi suomalaista kotimainen radio -näyttelyä sekä lasten kesäteatteria museon pihalla. Vuoden taloudellisesti suurin satsaus oli Hiihtomuseon uusi mäkihyppysimulaattori, joka valmistui vuoden lopulla ja avautui yleisön käyttöön vuoden 2015 alussa. Jyväskyläläisen Elomatic Oy:n toteuttaman, eleillä ohjattavan, simulaattorin realistiset 3D-näkymät toteutettiin laserkeilaamalla urheilukeskuksen ja mäkihyppyrien alue osaksi hyppykokemusta. Lahden museoiden näyttelytoimintayksikkö vastaa viiden museon näyttelytoiminnasta neljässä eri näyttelykiinteistössä sekä näyttelyteknisestä työstä. Näyttelytilat sijaitsevat Hiihtomuseossa, Historiallisessa museossa, Taidemuseossa sekä Radio- ja tv-museossa. Yksikköön kuului vuonna 2014 kaksi tutkijaa, vastaava näyttelymestari, näyttelymestari sekä yksikön vetäjänä näyttelypäällikkö. Yksikön työntekijämäärä väheni vuoden aikana kahdella henkilöllä kaupungin säästötoimien myötä.

9 ASIAKASPALVELUYKSIKKÖ Lahden museot Kesän avajaisvilinää Radio- ja tv-museossa. Kuva: Lahden museot. Asiakaspalveluyksikkö vastaa Lahden museoiden avoinnapitopalveluista, museopedagogiikasta, museoiden markkinointi- ja viestintätyöstä ja museokaupoista. Asiakaspalveluyksikkö osallistuu myös museoiden oheisohjelma- ja tapahtumatoimintaan. Lahden museoiden asiakaspalvelun perustana on asiakaslähtöisyys (asiakkaiden tarpeisiin ja odotuksiin vastaaminen)ja tavoitteena eri asiakasryhmille tarjottava laadukas palvelu. Yhteistyötä kaupungin muiden kulttuurilaitosten kanssa jatkettiin ja museoiden tunnettuutta edistettiin tapahtumien ja oheisohjelmien kautta. Kulttuurimatkailu nousi yhdeksi vuoden keskeiseksi teemaksi ja museoiden roolia kulttuurimatkailun näkökulmasta pohdittiin mm. Museopäivillä Savonlinnassa Tuotteistamistyötä jatkettiin omien esine- ja kuvakokoelmien hyödyntämisen pohjalta ja museokaupan loppuvuoden jättihitiksi nousi Vanha Lahti-aiheinen joulukalenteri, joka innoittaa jatkamaan samalla tuotteistamismallilla. Viestinnän ja markkinoinnin puolella tehostettiin Some-viestintää ja museoissa otettiin käyttöön myös Seinätön museo-palvelu, joka lisää museoiden saavutettavuutta myös mobiililaitteiden kautta. Asiakaspalvelussa työskenteli vakituisen henkilökunnan lisäksi 18 liiketalouden- ja matkailun harjoittelijaa koulutuskeskus Salpauksesta, 9 tukityöllistettyä, yksi nuorisopalvelujen työllistetty ja yksi sijainen. Museo oli jälleen suosittu kesätyöpaikka ja kesätyöntekijöitä museoiden asiakaspalvelussa työskenteli 16 nuorta.

10 Suomen melontamuseo Lahdessa, Niemen satamassa. Kuva: Toni Kesti, Lahden museot Lahden museot MAAKUNTAMUSEOTYÖ

11 MAAKUNTAMUSEOTYÖ Lahden museot Maakuntamuseotyö Lahden historiallinen museo on Päijät-Hämeen maakuntamuseo Maakuntamuseon ja aluetaidemuseon tehtävänä on: 1. edistää museotoimintaa, kulttuuriympäristön säilymistä sekä visu aalista kulttuuria toiminnallaan; 2. huolehtia alueensa museotoiminnan keskinäisestä yhteistyöstä sekä kulttuuriperintöön ja taiteeseen liittyvän tiedon saatavuudesta; 3. antaa asiantuntija-apuaan toimialaansa liittyvissä kysymyksissä. Päijät-Hämeen maakuntamuseon tehtävänä on opastaa alueen yli kahtakymmentä paikallismuseota sekä seurata ja osallistua paikallisen museokentän tapahtumiin. Museoiden lisäksi neuvotaan myös muita yhteisöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä paikallisperinteen tallenta miseen ja säilyttämiseen liittyvissä kysymyksissä. Maakuntamuseo valvoo ja ohjaa Museoviraston myöntämien harkinnanvaraisten valtionavustusten käyttöä, toimii asiantuntijana paikalliskulttuurihankkeissa ja pyrkii edistämään museoiden välistä yhteistyötä. Lisäksi maakunta museo pitää rekisteriä alueen museokokoelmista. Maakuntamuseotutkijana toimii FM Milla-Lotta Kemiläinen, joka jäi alkuvuodesta 2014 äitiysvapaalle. Kemiläisen sijaisena toimi arkeologi FM Eetu Sorvali, joka aloitti työssä Eetu Sorvali osallistui osittain myös arkeologian yksikön hankkeisiin. Päijät-Hämeen museotoimikunta ja museoyhdistys Päijät-Hämeen, vuonna 1973 perustetun, museoyhdistyksen tar koituksena on edistää Päijät-Hämeen museolaitoksen kehitystä ja toimia Päijät-Hämeen museoiden yhteistyöelimenä sekä tukea Päijät-Hämeen museoiden työtä. Sen jäseneksi voi liittyä museon omistajayhteisö, kunta ja maakunnallinen tai muu yhteisö, joka haluaa edistää yhdistyksen päämääriä. Yhdistyksen asioita hoitaa museotoimikunta, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä. Puheenjohtajan toimikausi on vuosi ja museotoi mikunnan jäsenten kaksi vuotta. Toimikunnan sihteerinä toimii maakuntamuseotutkija. Päijät-Hämeen museopäivän osanottajat ryhmäkuvassa Päijät-Hämeen ilmailumuseolla Asikkalan Vesivehmaalla. Kuva: Matti Kettunen. Vuonna 2014 museotoimikunnan puheenjohtajana toimi Kaj Cygnaeus ja jäseniä olivat Raimo Autio (Artjärven kotiseutu yhdistys), Riitta Ailonen (Kärkölä-Seura), Pauliina Heinonen (Padasjoen kunta), Kalevi Perttula (Sysmä Seura), Erkki Ranta (Orimattila-Seura) sekä Irja-Elisa Salmi (Hollolan kotiseutuyh distys). Museotoimikunta kokoontui Paikalla olivat tuolloin myös Matti Kettunen ja Merja Palokangas-Viitanen Asikkalan kunnasta. Päijät-Hämeen museoyhdistyksen 41. vuosikokous pidettiin Päijät-Hämeen museopäivän yhteydessä Asikkalan kunnantalolla Museopäivään osallistui 29 maakunnan museotoimijaa. Kokousta ennen Asikkalan kunnan edustajat kertoivat kunnan kulttuuritarjonnasta. Kokouk sessa museoyhdistyksen ja museotoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Riitta Ailonen. Erovuorossa olevat Pauliina Heinonen, Kalevi Perttula ja Erkki Ranta valittiin jatkamaan tehtävässään. Kokouksen jälkeen yhdistysväki tutustui Päijät-Hämeen ilmailumuseoon Vesivehmaalla, missä Hannu Iivarinen piti opastuksen. Ilmai-

12 MAAKUNTAMUSEOTYÖ Lahden museot lumuseolta siirryttiin Urajärven kartanoon opastetulle tutustumiskäynnille. Lounas nautittiin Päijänteen rannalla Majakkapaviljongissa. Lounaan jälkeen ihasteltiin Pulkkilanharjun maisemia ja perehdyttiin Asikkalan kotiseutumuseon sekä Asikkalan kirkon historiaan Erkki Raunion ja Anja Koskisen johdolla. Päivä päätettiin nauttimalla kahvia Päijänne-talossa Vääksyssä, jossa oli mahdollisuus tutustua myös Suomen vapaa-ajan kalastusmuseoon. Vuoden 2015 museopäivän ja museoyhdistyksen 42. kokouksen pitopaikaksi valittiin Mäntsälä. Päijät-Hämeen Lumo-hanke Maakuntamuseona Lahden kaupunginmuseo ylläpitää toimialueensa paikallismuseoita ja muita kulttuurinähtävyyksiä esittelevää internet-sivustoa. Kyseinen Päijät-Hämeen museomatka -sivusto on valmistunut jo vuonna Tämän vuoksi sivuston rakenne oli vanhentunut. Sivuston uudistamisesta vastasi pääasiassa maakuntatutkijan sijainen Eetu Sorvali. Päijät-Hämeen lumo -hankkeen puitteissa sivusto päivitettiin sivuston tietosisällöt sekä kuva- ja kartta-aineistot. Sivuston kartat ovat nyt täysin interaktiiviset. Sivuston ulkoasu uudistettiin siten, että kohteita esittelevät kuvat vaihtuvat automaattisesti ja sivustolle on mahdollista liittää myös liikkuvaa kuvaa. Kohteiden esittelytekstit on käännetty englanniksi sekä osittain venäjäksi. Hankkeen aikana kaikki sivustolle tulleet kohteet valokuvattiin uudelleen. Kuvauksesta vastasi Toni Kesti ja sivuston ulkoasusta ja teknisestä toteutuksesta vastasi Lahden ammattikorkeakoulu yhteistyössä maakuntatutkijan kanssa. Uusi sivusto julkaistaan keväällä 2015 nykyisessä osoitteessa www. lahdenmuseot.fi/ph-museomatka. Hollolan kirkon sisäpuolta LUMO-hanketta varten kuvattuna. Kuva: Toni Kesti, Lahden museot.

13 MAAKUNTAMUSEOTYÖ Lahden museot Alueellinen museotyö, koulutukset ja seminaarit Milla-Lotta Kemiläinen Tutustumis-, opastus- ja neuvontakäynnit sekä tapaamiset Lahti, Museomatkan päivitys -hanke, LAMKin väki museolla Helsinki, aluetaidemuseon nelivuotisneuvottelut Museovirastolla Lahti, Museomatkan päivitys -hanke, LAMKin väki museolla Mäntsälä, Hietasen kartano, tutustumis- ja neuvontakäynti 5.2. Lahti, Museomatka-sivuston päivittäminen, tapaaminen paikallismuseoiden edustajien kanssa 7.2. Lahti, LAMK, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke) Lahti, Historiallinen museo, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke), ohjausryhmän kokous Eetu Sorvali Tutustumis-, opastus- ja neuvontakäynnit sekä tapaamiset 5.2. Lahti, Museomatka-sivuston päivittäminen, tapaaminen paikallismuseoiden edustajien kanssa 7.2. Lahti, LAMK, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke) Lahti, historiallinen museo, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke), ohjausryhmän kokous 7.5. Lahti, Museomatka-sivuston päivittäminen, tapaaminen paikallismuseoiden edustajien kanssa Helsinki, Museovirasto, Maakuntatutkijoiden tapaaminen Lahti, Historiallinen museo, Päijät-Hämeen museotoimikunnan kokous 4.6. Lahti, Historiallinen museo, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke), ohjausryhmän kokous Asikkala, Päijät-Hämeen ilmailumuseo, tutustumis- ja neuvontakäynti Heinola, Tutkimus- ja kulttuuriympäristöyksikön retki Orimattila, opastus Myllykoskella Asikkala, Päijät-Hämeen museopäivä ja museoyhdistyksen kokous Lahti, opastus Tuhkasta nousi Lahti -näyttelyyn ja Lahden esihistoriaan (Näätsä-hanke) 9.9. Lahti, LAMK, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke) Heinola, tutustuminen Heinolan kaupunginmuseon Barokki-näyttelyyn Lahti, luento Paavolan martoille Lahden Torikaivauksesta Lahti, LAMK, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke) Lahti, Suomen melontamuseo, neuvontakäynti Lahti, LAMK, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke) Lahti, Hennalan kasarmi, luento Lahden Rotary-klubille Lahden Torikaivauksesta Mäntsälä, Kirvun pitäjämuseo, tutustumis- ja neuvontakäynti Lahti, LAMK, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke) Hämeenlinna, Hämeenlinnan kaupunginmuseo, maakuntatutkijoiden tapaaminen Lahti, Aikuiskoulutuskeskus, luento Lahden seudun sukututkijoille Lahden Torikaivauksesta Lahti, Historiallinen museo, avoin luento Lahden torikaivauksesta Lahti, LAMK, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke) Lahti, LAMK, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke) Lahti, Suomen melontamuseo, neuvontakäynti Lahti, LAMK, Museomatka-sivuston päivitys -hanke (LUMO-hanke) Koulutus ja seminaarit Helsinki, Museovirasto, Maaseudun muinaisjäännökset seminaari 2.6. Helsinki, Museovirasto, Luettelointiohje-koulutus Muut Hattula, muinaisjäännöksen kartoitus Heinola, Ala-Musteri, muinaisjäännöksen rajaus Muu toiminta Päijät-Hämeen maakuntamuseon ja aluetaidemuseon Maakunnan mainiot -tiedotuslehden 1 / 2014 toimitti tuottaja Tuija Vertainen.

14 ALUETAIDEMUSEOTYÖ Lahden museot Kilpiäisen päiväkodin lapsia vierailulla taidemuseon Outoja-olioita -työpajassa. Työpajan ohjaajana toimi Marja-Liisa Jokitalo. Kuva: Maija-Riitta Kallio, Lahden museot. Lahden taidemuseo toimii Päijät-Hämeen aluetaidemuseona, ja sen alueeseen kuuluu 12 kuntaa: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Lahti, Mäntsälä, Nastola, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Aluetaidemuseon toimintaa ohjaa Valtion taidemuseon ja Museoviraston kanssa kausittain neuvoteltu toimintasuunnitelma, jonka viimeisin osa käsittää vuodet Lahden taidemuseossa aluetaidemuseotyö on perinteisesti jakautunut useammalle henkilölle, kuten näyttelyistä vastaavalle näyttelypäällikölle ja taidekokoelmista vastaavalle amanuenssille. Lisäksi aluetaidemuseotyössä avustaa maakuntamuseotutkija, joka osallistuu toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Alueellisen taidekasvatuksen osalta taidemuseo oli jälleen mukana Lahden kaupungin Kulttuurikasvatushankkeessa, jonka myötä kaupungin 4-luokkalaiset vierailivat keväällä Roku vai poppari? -näyttelyssä ja syksyllä 7-luokkalaiset Markus Henttosen ja Kim Simonssonin yhteisnäyttelyssä. Koululaisille suunniteltiin tehtäväpaketit, joiden avulla opettajat saattoivat vierailla itsenäisesti museossa. Päijät-Hämeen aluetaidemuseon ja Päijät-Hämeen taidemuseoyhdistyksen yhteistyönä toteutettiin Markus Henttosen ja Kim Simonssonin näyttelyn yhteydessä Outoja olioita kaupungissa taidetyöpajat esikoululaisille ja alakoululaisille. Työpajaa oli tukemassa Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahasto. Työpajat saivat suuren suosion ja niiden tuloksena syntyi hienoja taideteoksia pienten taiteilijoiden käsistä. Kuvataiteilija Marja-Liisa Jokitalon johdolla työpajaryhmät tutustuivat ensin näyttelyyn. Näyttelykierroksen ja yhteisen keskustelun jälkeen työpajalaiset joko piirsivät, maalasivat tai muotoilivat taitelijan opastamana näyttelyn teemoihin liittyvän teoksen. Kaikkiaan pajoihin osallistui noin 400 lasta ohjaajineen. Päijät-Hämeen maakunta- ja aluetaidemuseon yhteinen tiedotuslehti Maakunnan mainiot julkaistiin keväällä Sähköisessä muodossa julkaistava lehti on luettavissa netin välityksellä. Yhteistyötä Suomen muiden aluetaidemuseoiden ja taiteilijaseurojen kanssa on pyritty määrätietoisesti lisäämään, myös nelivuotissuunnitelman puitteissa. Vuoden aikana suunniteltiin yhteistyössä Rovaniemen taidemuseon, Lahden taiteilijaseuran ja Suomen Taidegraafikot ry:n kanssa laajasti nykypiirustusta esittelevä Piirrä nyt! -kiertonäyttely, joka tulee olemaan esillä vuosien aikana Lahden ja Rovaniemen taidemuseoissa.

15 Röykkiöalueen kartoitusta Hattulan entisen työväentalon muinaisjäännösalueella. Tutkija Teemu Tiainen puhdistaa röykkiötä. Kuva: Eetu Sorvali, Lahden museot. Lahden museot ARKEOLOGIA

16 ARKEOLOGIA Lahden museot Lahden kaupunginmuseo hoitaa Museoviraston kanssa vuonna 1996 solmitun ja 2007 vahvistetun yhteistyösopimuksen mukaisesti Päijät-Hämeessä Muinaismuistolain valvontaan liittyvät viranomaistehtävät. Niiden lisäksi museo tekee mahdollisuuksien mukaan omaa tutkimustyötä ja kilpailutuksen tultua maankäyttöhankkeisiin, jättää tarjouksia kenttätöistä ja tekee niitä sovitusti ulkopuolisella rahoituksella. Vuonna 2014 Lahden torikaivauksen jälkitöiden teko jatkui edelleen, minkä lisäksi museo toteutti pieniä inventointeja Päijät-Hämeessä ja tarjouskilpailun voitettuaan myös Lappeenrannassa. Torikaivauksen jälkityöt Museo sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä euron avustuksen, joka oli tarkoitettu nuorten työllistämiseen kokoelmien digitaalisessa tallentamisessa. Avustusta oli saatu Lahden torin 2013 arkeologisten kaivausten löytöaineiston tallennustyöhön, johon palkattiin Emma Hartikka ( ), Toni Kesti ( ), Teemu Tiainen ( ) ja Vesa Hartonen ( ). Museo työllisti myös kaksi kesätyöntekijää. Opiskelijat Maiju Kirppu ja Miikka Wirtanen työskentelivät digitointihankkeessa Hankkeen kuluessa saatiin luetteloitua ja varastoitua kaikki kaivauslöydöt ja talletettua niiden tiedot kaivauksen omaan Access-tietokantaan, jonka tiedot konvertoitiin museon omaan Musketti-järjestelmään. Jälkitöitä jatkettiin alkuvuonna pelastuskaivauksen saamalla budjetilla. Jälkityöt tehtiin Radiomäen ns. Vanhalla AM-asemalla. Keskeinen työ oli karttojen puhtaaksi piirtäminen, löytöjen ja valokuvien luettelointi sekä kaivauskertomuksen laatiminen ja siihen liittyvien sanallisten dokumenttien puhtaaksi kirjoittaminen. Jälkitöihin oli palkattu Mika Ainasoja ( ja ), Rivo Bernotas (30.4. asti), Janne Haarala (31.5. asti), Maija Helamaa (31.5. asti), Piritta Häkälä (30.4. asti), Arto Koski (30.4. asti), Helli Lehto (30.4. asti), Päivi Repo (31.5. asti), Liisa Seppänen (30.4. asti), Eetu Sorvali (28.2. asti), Terhi Tanska (31.5 asti), Anna-Riikka Vaden (31.5 asti) ja Tuija Väisänen (13.6. asti). Lisäksi jälkitöissä avusti tutkimusapulainen Sirpa Heiskanen ( ). Torikaivaukseen liittyi myös näyttely. Lahden historiallisen museon kolmannessa kerroksessa avautui 4.7. Lahden kylän historiaa ja torikaivausta esittelevä näyttely Tuhkasta nousi Lahti. Käsikirjoituksen laati tutkimuspäällikkö ja keskeisinä avustajina olivat Päivi Siikaniemi, Eetu Sorvali ja Emma Hartikka. Näyttelyssä on esillä runsaasti kaivauslöytöjä, minkä lisäksi esitellään arkeologin työtä. Näyttely on suunniteltu erityisesti koululaisia ajatellen. Suomalais-venäläinen arkeologisymposium Museovirasto koordinoi Helsingissä ja Lahdessa järjestetyn symposiumin, jossa kuultiin esitelmiä ajankohtaisista arkeologista tutkimuksista. Lahden museo isännöi symposiumin retkipäivän Päivä alkoi museon tarjoamalla kahvilla, minkä jälkeen Hannu Takala piti lyhyen esitelmän Lahden torikaivauksesta ja museon arkeologisesta toiminnasta. Lopuksi tutustuttiin Historiallisen museon näyttelyihin. Varsinainen retki tehtiin Hollolan kirkolle, jossa museon tarjoaman lounaan jälkeen kuultiin Kyösti Toivosen opastus Hollolan keskiaikaisessa kirkossa ja lopuksi käytiin Kapatuosian linnavuoren laella. Päivä päättyi kahveihin Lahden historiallisella museolla. Retkipäivään Lahdessa ja Hollolassa otti osaa 8 venäläistä ja 16 suomalaistatutkijaa. Viranomaistyöt Arkeologian yksikkö antoi maankäyttöhankkeista 46 lausuntoa vuonna 2014, minkä lisäksi usean hankkeen valmisteluun osallistuttiin siten, että neuvontaa annettiin suunnittelijoille ja kaavan laatijoille ilman erillistä viranomaislausuntoa. Lausuntojen lisäksi tehtiin arkeologisia maastotarkastuksia tulevilla maankäyttöalueilla Asikkalassa, Padasjoella ja Sysmässä. Muiden ilmoitusten perusteella käytiin tarkastamassa ja rajaamassa kohteita Hollolan Vesikansassa, Nastolan Immilässä, Padasjoen Auttoisissa ja Heinolan Tähtiniemessä. Lisääntynyt metallinilmaisinetsintä aiheutti sen, että maakuntamuseoon alettiin toimittaa metallilöytöjä, jotka toimitettiin edelleen

17 ARKEOLOGIA Lahden museot Museovirastoon alan käytänteiden mukaan. Osa löytäjistä oli toimittanut metallinilmaisinlöytönsä suoraan Museovirastoon, josta löytöpaikkatiedot lähetettiin Lahteen. Tällaisia löytökohteita käytiin tarkastamassa useampaan otteeseen Padasjoella ja samalla oltiin yhteydessä löytäjiin ja pyrittiin ohjaamaan heidän toimintaansa. Kenttätyöt ulkopuolisella rahoituksella 1. Nastolan Uudenkylän osayleiskaavainventointi. Teemu Tiainen ja Hannu Takala. 2. Padasjoen sähkökaapeloinnin valvontatyö. Teemu Tiainen. 3. Hollolan Pyhäniemen kaavainventointi. Teemu Tiainen 4. Lappeenrannan Kehruuhuoneen rakennushankkeen valvontatyö. Hannu Takala, Teemu Tiainen ja Tuomas Takala. Muinaisjäännösten hoitotyö Hoitotyötä on tehty useina vuosina yhdessä Lahden kaupungin Valvonta- ja ympäristökeskuksen kanssa pitämällä tiettyjä muinaismuistoalueita lammaslaitumina. Vuonna 2014 Päijät-Hämeen alueelta ei löytynyt sopivia lampureita, joten laidunnus jäi tekemättä, mutta Ahtialan Paakkolanmäen lammasaidat korjattiin. Samoin Hollolan Kapatuosian linnavuoren kävelyreitin kaiteiden kunto tarkastettiin ja opastaulua kunnostettiin. Tutkimushankkeet Museo jatkoi varhaisinta jääkauden jälkeistä asutusta koskevan tutkimushankkeen Laatokan Karjalassa yhdessä Turun yliopiston ja Pietarin Kunstkamera-museon kanssa. Hanke toteutetaan apurahoin. Arkeologinen inventointi Laatokan länsipuolella Rahoitus Suomen Akatemia. Koordinaattorina Hannu Takala. Kaapelikaivannon arkeologista valvontaa Padasjoen Nyystölässä. Kuva: Teemu Tiainen, Lahden museot.

18 ARKEOLOGIA Lahden museot Julkaisut Takala, Hannu Recent Archaeological Research in the Northern Parts of the Lake Ladoga Region in Karelia, Russia. In Riede, Felix & Tallavaara, Miikka (eds.) Lateglacial and Postglacial Pioneers in Northern Europe, BAR International Series 2599, Takala, Hannu & Gerasimov D Kivikautinen asuinpaikka Kirvun Hauhialassa Karjalan kannaksella asutusta mesolitikumin ja neolitikumin rajapinnassa. Muinaistutkija 3/2014, Takala, Hannu & Saksa, Aleksandr & Laakso, Ville Muinaislöytöjä Kirvusta Karjalan kannakselta. SKAS 3/2013, Sachnovits M. & Takala, H. & Malinen A. & Tarasov, A. Stoyanka Hetuoja 1 novyi mesolitisetskii pamjatnik v severnom Priladoshe (New mesolithic site Hetuoja 1 to the north of Lake Ladoga), In Karmanov V. (ed.) Ot Baltiki do Urala, Rossiskaja Akademija Nauk: Syktyvkar 2014, Tutkimus- ja tarkastuskertomukset Arkeologiset kenttätyöt Kurkijoella ja Hiitolassa Hannu Takala. Hattulan Mervin kylän ent. Työväentalon muinaisjäännösalueen dokumentointi. Eetu Sorvali. Hollola. Pyhäniemen kartano. Arkeologisten kohteiden selvitys ja arvottaminen. Teemu Tiainen. Muistio maastokäynnistä Puistokatu 11 sisäpihalle Teemu Tiainen. Mäntsälä pitäjäntupa. Tarkastusraportti. Teemu Tiainen. Nastola. Uudenkylän osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi Teemu Tiainen. Lepomaa, Radanrakentajien hautausmaata ympäröivää kiviaitaa Nastolassa. Kuva: Teemu Tiainen, Lahden museot. Orimattila Mallusjoki. Tarkastusraportti. Teemu Tiainen. Padasjoki Nyystölä. Sähkölinjan maakaapeloinnin arkeologinen valvonta. Teemu Tiainen. Tarkastusraportti. Metallinilmaisinlöytö (Asikkala Riihilahti) ja Asikkala Sillanpää. Teemu Tiainen.

19 Kotilat remontissa. As Oy Kotilan viereen rakennettiin uudistalo Rauhankadun puolelle. Kuva: Päivi Siikaniemi. Lahden museot RAKENNUSKULTTUURI

20 RAKENNUSKULTTUURI Lahden museot Kotilat valmiina. Yli 100-vuotiaan Kotilan kerrostalon ilme kirkastui julkisivuremontissa Kuva: Päivi Siikaniemi. rakennusten kulttuurihistoriallisesta arvosta, rakennus- ja purkuluvista, tiesuunnitelmista, maisemanhoitotoimenpiteistä ja rakennusperinnön hoidon avustushakemuksista. Tutkijat ovat valvoneet tarvittaessa Museoviraston myöntämien rakennusten entistämisavustusten ja paikallismuseoiden rakennusten korjauksiin myönnettyjen harkinnanvaraisten avustusten käyttöä. Tutkijat antoivat 2014 yhteensä 155 pyydettyä kirjallista lausuntoa, joista Lahtea koskevia oli 78 ja muita kuntia 77. Lausuntoja kirjoitettiin kaavoista 69, rakennus- ja purkuluvista 74, YVA-selostuksista, tiesuunnitelmista, maisematyöluvista yms. 12 lausuntoa. Museon viranomaislausunnot ovat luettavissa kaupunginmuseon internetsivuilla. Tutkijat Riitta Niskanen ja Päivi Siikaniemi vastaavat keskinäisen työnjaon mukaisesti Päijät-Hämeen maakuntamuseon alueeseen kuuluvien 12 kunnan alueella rakennustutkimuksesta ja viranomaistyöstä. Riitta Niskasen vastuukuntia ovat Lahti ja Mäntsälä. Päivi Siikaniemen vastuukuntia ovat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Hämeenkoski, Kärkölä, Nastola, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Rakennuskulttuuri muutti elokuussa 2014 yhdessä museon toimiston kanssa Askonkatu 9:stä Tietoporttiin Saimaankatu 11:een. Viranomaistyö Museoviraston ja Lahden kaupunginmuseo / Päijät-Hämeen maakuntamuseon yhteistyösopimuksen mukaan maakuntamuseo toimii alueensa pääasiallisena rakennetun ympäristön antikvaarisena asiantuntijana. Kuntien kaavoittajien ja rakennusvalvonnan ohella viranomaisyhteistyötä on tehty Museoviraston Länsi-Suomen kulttuuriympäristöpalvelujen sekä Hämeen ja Uudenmaan ELY-keskusten kanssa. Maakuntamuseo on käynyt neuvotteluja ja antanut lausuntoja rakennetun kulttuuriympäristön osalta maakunta-, yleis- ja asemakaavoista, Lisäksi on annettu satoja suullisia ja sähköpostitse välitettyjä kannanottoja ja vastauksia muun muassa Lahden historiaa ja rakentamista koskeviin tiedusteluihin. Tutkijat tekivät maakunnassa 43 maasto-, neuvonta- ja kokousmatkaa. Kokoelmat Rakennuskulttuuriyksikkö hoitaa museon kartta- ja rakennuspiirustuskokoelmia. Näihin ei kirjattu uusia hankintoja. Lahden Talot lahjoitti museolle kaupungin virkailijoiden asuintalojen: Aleksanterinkatu 29 ja Hollolankatu 3 vanhat talonkirjat, yhteensä neljä sidosta. Kirjastoon saatiin lahjoituksina ja museon omana tuotantona kulttuuriympäristöihin, rakentamiseen ja paikallishistoriaan liittyviä julkaisuja. Arkkitehtuuriarkisto karttui puistotutkimukseen liittyvillä, entisten kaupunginpuutarhurin ja apulaiskaupunginpuutarhurin haastatteluilla. Näyttelyt Päivi Siikaniemi osallistui Lahden kylän vaiheista ja arkeologisista kaivauksista kertovan näyttelyn Tuhkasta nousi Lahti suunnitteluryhmään. Riitta Niskanen osallistui modernin arkkitehtuurin valokuvanäyttelyn ja julistemuseon 40-vuotisnäyttelyn valmisteluun.

21 RAKENNUSKULTTUURI Lahden museot Lahden matkakeskuksen työmaa. Kuva: Päivi Siikaniemi. Asiantuntijatehtävät ja jäsenyydet työryhmissä Riitta Niskanen on ollut jäsenenä Lahden yleiskaavatyöryhmässä, Ranta-Kartano-työryhmässä, Lahden matkakeskustyöryhmässä, Lahden toriparkkityöryhmässä, Lahden torisuunnittelutyöryhmässä, Lahden keskustan liikennesuunnitelmatyöryhmässä, Alatorin suunnittelutyöryhmässä, Lahden latusiltatyöryhmässä, Mukkulan puistosuunnittelutyöryhmässä, Apoli-työryhmässä, Päijät-Häme-wiki-työryhmässä, Lahden kaupunkikuvaryhmässä asiantuntijana, Lahden kaupunkikuvaneuvottelukunnassa, Hämeen kulttuuriympäristöryhmässä, Uudenmaan rakennusperinnön hoidon yhteistyöryhmässä, Maakunnan mainiot -lehden toimituskunnassa, Puu kulttuurissa ry:n ja Lahden Vääksyn Nuokun tontin kaavamuutos puhutti Euroopan kulttuuriympäristöpäivien keskustelutilaisuudessa syyskuussa. Kuva: Päivi Siikaniemi. kaupungin yhteistyöryhmässä ja Lahden seurakuntayhtymän taidetoimikunnassa. Lisäksi Riitta Niskanen on ICOMOS Suomen osaston hallituksen jäsen ja toimii Taidehistorian dosenttina Helsingin yliopistossa. Päivi Siikaniemi on ollut jäsenenä Hämeen kulttuuriympäristöryhmässä, Maakunnan mainiot -lehden toimituskunnassa, Päijät-Hämeen maakuntakaavan kulttuuriteemaryhmässä, Lahden torikaivausten 2013 ohjausryhmässä sekä paikallishistorian asiantuntijana Lahden nimistötoimikunnassa.

22 RAKENNUSKULTTUURI Lahden museot Julkaisut Riitta Niskanen kirjoitti seuraavat teokset ja artikkelit julkaisuihin ja lehtiin: 007 and Contemporary Sacral Architecture. Architecture Abstracts. Fourth Annual International Conference on Architecture 7-10 July 2014, Athens, Greece. Ed. Gregory T. Papanikos. The Athens Institute for Education and Research. / Publications / Books of Conference Abstracts and Contemporary Sacral Architecture. Architecture Papers. Fourth Annual International Conference on Architecture 7-10 July 2014, Athens, Greece. Ed. Gregory T. Papanikos. The Athens Institute for Education and Research. Lahtea paikantamassa. Lahden paikka, Lahden paikat. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja Toim. Antti Karisto ja Riitta Niskanen. Lahti (Yhdessä Antti Kariston kanssa). Olavinlinna. Lahden paikka, Lahden paikat. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja Toim. Antti Karisto ja Riitta Niskanen. Lahti Pyhän ja hiljaisuuden mailla. Lahtelaisten kirkkoja ja siunauskappeleita. Lahden historiallisen museon julkaisuja 5. Toim. Tuija Vertainen. Saarijärvi s. Kaalimaalta kartanoon. Sota synnytti suomalaisen omakotitalon. Maakunnat mainiot 1/2014. Päivi Siikaniemi kirjoitti artikkelin Makasiineja ja pihapiirejä päijäthämäläisten kotiseutumuseoiden vaiheita Maakunnan Mainiot 1 / Esitelmät, luennot ja puheenvuorot Riitta Niskanen piti seuraavat esitelmät, luennot, puheenvuorot ja opastukset: Vanhaa Lahtea sanoin ja kuvin. Esitelmä Päijät-Häme-wiki-tilaisuudessa Lahden pääkirjastossa Rakennuskulttuuriyksikön tutkimushanke lahtelaisista kirkoista ja siunauskappeleista valmistui ja julkaistiin Pyhän ja hiljaisuuden mailla -nimisenä kirjana. Kuva: Tiina Rekola.

23 RAKENNUSKULTTUURI Lahden museot Heinola, Luston talo. Katoava puutalo Maaherranpuiston laidalla Heinolassa. Kuva: Päivi Siikaniemi. Arkkitehdit ja vänkärit. Museon Viipuri-kirjasta. Esitelmä Torkkelin Killassa Konserttitalolla 5.2. Voitto vai häviö? Julkisen taiteen ja tilan määritelmiä esimerkkinä Voittaja-veistoksen tapaus Lahdessa. Esittelmä Lahden Taiteilijaseura ry:n 60-vuotisjuhlan Arvosta.-seminaarissa Lahden pääkirjastossa 8.2. Askon historiaa. Luento Akateemisten naisten kokouksessa Askolla Kuinka säilyttää muisto Pyöreän tornin tapaus. Esitelmä museon Viipuri mon amour näyttelyn luentosarjassa historiallisella museolla Askon historiaa. Luento Kartanon Ystävien kokouksessa Askolla Arkkitehdeista ja vänkäreihin. Kirjan yleisöesittely Suomalaisessa kirjakaupassa 5.3. Konserttitalon historiaa ja korjaustöiden linjauksia. Luento Kartanon Ystävien kokouksessa konserttitalolla Lahden kylän koulun historiaa. Esitelmä Lahden kylän koulun avoimien ovien päivässä Lahden rakennushistoriaa. Maastoluento Suomen tietokirjailijoille Modernismin merkkiteoksia Suomen arkkitehtuurissa seminaarin asiantuntijapaneelin jäsen Tiilimäessä Kaupunki kävellen. Arkkitehtipäivien excursion maastoluento Lahden kaupungin modernin inventointi. Puheenvuoro Onko modernilla väliä seminaarissa Oulussa 8.5. Alatorilta asemalle. Lahtelaisia puistoja. Maastoluento Lahden taiteilijaseura 60 vuotta. Juhlapuhe Lahden taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisissa Galleria Uudessa Kipinässä 27.5.

24 RAKENNUSKULTTUURI Lahden museot Selvitys Lahden sodanjälkeisestä rakennusperinnöstä. Puheenvuoro Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston ja Helsingin kaupunginmuseon pienoisseminaarissa Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastossa and Contemporary Sacral Architecture. Esitelmä The 4th Annual International Conference on Architecturessa Ateenassa 7.7. Heinolan radan historiaa. Puheenvuoro Ahtialan aseman tapahtumapäivässä Ahtialan rautatieasemalla Tiedettä naista syleilevästä miehestä ja 1950-luvun julisteiden sukupuolirooleista. Esitelmä Pullasta puhtia -näyttelyn esitelmäsarjassa Helsingin kaupungintalon Virka Galleriassa Selvitykset kaavoja, rakennusten muutos- ja purkuhankkeita varten. Puheenvuoro Lahden seudun ympäristöpalvelujen, rakennusvalvonnan, maankäytön ja museon yhteistyökokouksessa Launeen historiaa. Puheenvuoro Launeen omakotiyhdistyksen asukasillassa Salinkallion koulussa Vanhaa Lahtea sanoin ja kuvin. Esitelmä Lehtiojan palvelukeskuksessa Pyhän ja hiljaisuuden mailla lahtelaisia pyhäköitä. Esitelmä Adventti alkaa kartanosta -tapahtumassa historiallisella museolla Lahden stadionin alkuvaiheet. Esitelmä Lahden kartanon syksyn 2014 luentosarjassa historiallisella museolla Päivi Siikaniemi piti seuraavat esitelmät: Vääksyn kulttuuriympäristön arvoista Vanhan Vääksyn kehittämisyhdistyksen järjestämässä Euroopan kulttuuriympäristöpäivien keskustelutilaisuudessa Vääksyn nuorisotalolla Lahden seudun kartanoita ja kartanoelämää Lehtiojan palvelukeskuksessa Lahdessa. Koulutus ja seminaarit Riitta Niskanen osallistui seuraaviin alan seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin: Viipurin uhanalainen rakennusperintö, Viipuri Modernismin merkkiteoksia Suomen arkkitehtuurissa, DOCOMOMO, Alvar Aallon ateljee, Helsinki Rakennusperinnön hoidon ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät, Helsinki 3.4. Onko modernilla väliä seminaari, Oulu 8.5. Puhetta modernista, Tampere Kaupunginmuseon opintomatka Pohjois-Viroon Keskustatyöpaja, Lahti 4.6. Moderniseminaari Helsingin kaupunginsuunnitteluvirastossa Uudenmaan kulttuuriympäristötyöryhmän seminaari, Helsinki Päivi Siikaniemi osallistui seuraaviin alan seminaareihin ja koulutustilaisuuksiin: Rakennusperinnönhoidon ja korjausrakentamisen neuvottelupäivät, Suomen ympäristökeskus Helsinki 3.4. Rakennusperinnön hoitopäivä, Hämeenlinna 8.5. Puhetta modernista, Museokeskus Vapriikki Tampere, Kaupunginmuseon opintomatka Pohjois-Viroon Museoiden tulevaisuus työpaja, Lahti Maakuntamuseoiden ja Museoviraston kulttuuriympäristön neuvottelupäivät, Pori Muu toiminta Riitta Niskanen järjesti kaupunginmuseon opintomatkan Pohjois-Viroon Riitta Niskanen oli järjestämässä Lahden keskustaseminaaria yhteistyössä Keskustaeheytys ry:n ja Lahden kunnallistekniikan kanssa. Seminaari pidettiin 24.9.

25 Museomestarit kokoelmien siirtotyössä. Kuva: Lahden museot. Lahden museot KOKOELMATYÖ

26 KOKOELMATYÖ Lahden museot Vuonna 2014 kokoelmayksikköön kuului 12 jäsentä: kokoelmapäällikkö, neljä kokoelmista vastaavaa tutkijaa ja Taidemuseon amanuenssi, esinekonservaattori, tekstiilikonservaattori, kuva-arkiston hoitaja, kuvankäsittelijä, museoapulainen ja kaksi museomestaria. Myös museon muu henkilökunta osallistui omien työtehtäviensä puitteissa yksikön toimintaan. Henkilökuntatilanne on vaikeuttanut yksikön toimintaa erityisesti kuva-arkiston osalta. Kuva-arkiston tutkija siirtyi muihin tehtäviin, eikä hänen tilalleen voitu palkata uutta työntekijää. Myöskään valokuvaajalle ei palkattu sijaista, joten nykydokumentointia ei vuonna 2014 tehty ja esinekuvaus tehtiin muun henkilökunnan toimesta. Museon pitkäaikainen museoapulainen jäi eläkkeelle lokakuussa. Kaupungin sisäisillä järjestelyillä museoapulaisen tehtäviin saatiin pätevä henkilö vuoden 2015 alusta. Yksikön merkittävin tehtävä toimivuoden aikana oli 5054 esinettä käsittävän kulttuurihistoriallisen aineiston siirtäminen asianmukaisiin säilytystiloihin. Siirrettävät kokoelmat inventoitiin, puhdistettiin ja kuvattiin ja osin täydennysluettelointiin siirron yhteydessä. Työhön osallistuivat maalis-lokakuussa kokoelmapäällikkö, museoapulainen, Historiallisen museon ja Radio- ja tv-museon tutkijat, konservaattorit, Iso urakka takana: liki viisikymmentä vuotta säilytystilana palvellut tila tyhjänä ja esineet uudessa säilytystilassa. Kuva: Lahden museot.

27 KOKOELMATYÖ Lahden museot kuvankäsittelijä, kuva-arkiston hoitaja sekä tekninen ryhmä. Esineistö saatiin siirrettyä uusiin tiloihin sovitussa aikataulussa. Jälkityönä esineitä siirrettiin lopullisille paikoilleen, säilytyspaikkarekisteriä päivitettiin, ongelmallisia esineitä konservoitiin ja vajaa 4000 esinekuvaa liitettiin tietokantaan koko syksyn ajan. Työ on vielä osittain kesken. Syksyllä 2014 Radio- ja tv-museosta purettiin talon remontin vuoksi kaikki näyttelyt ja niissä olleet yli 900 esinettä siirrettiin säilytystiloihin. Siirron yhteydessä osa vielä kuvaamatta olleista esineistä digikuvattiin. Työhön osallistuivat Radio- ja tv-museon ja Hiihtomuseon kokoelmavastaavat, näyttely-yksikön tutkija, konservaattorit sekä tekninen ryhmä. Vuoden 2014 alussa Päijät-Häme -arkisto siirtyi Tutkimusyksikön vastuulta Kokoelmayksikön vastuulle. Arkisto on muodostunut Päijät-Hämeen alueen yhdistysten, yhteisöjen, yritysten ja yksityishenkilöiden asiakirja-aineistosta sekä esinelahjoitusten yhteydessä tulleista dokumenteista. Vuodesta 2008 lähtien Päijät-Häme -arkistoon ei ole otettu uusien arkistonmuodostajien aineistoa. Museo on ottanut vastaan vain lisäyksiä olemassa oleviin yksittäisiin arkistoihin. Museonjohtaja teki periaatepäätöksen Päijät-Häme -arkiston purkamisesta vuonna Vuoden 2013 aikana aloitettua Päijät-Häme -arkiston purkua jatkettiin vuoden 2014 aikana. Vastuu purkamisesta siirtyi alkaen museonjohtajan päätöksellä kuva-arkistonhoitajalle. Suurin kokonaisuus (n. 105 hm) Päijät-Häme -arkistosta siirtyi Hämeenlinnan maakunta-arkistoon, pieniä eriä Kansan Arkistoon, Lahden kaupunginarkistoon, Suomen Urheiluarkistoon, Toimihenkilöarkistoon ja Työväen arkistoon. Aluksi kuva-arkistonhoitaja teki työtä oman työnsä ohessa. Hämeenlinnan maakunta-arkistoon lähtevän aineiston piti tulla siirretyksi ennen Tästä syystä kuva-arkisto oli suljettu , jolloin kuva-arkistonhoitaja valmisteli aineiston siirtoa täysipäiväisesti. Hämeenlinnan maakunta-arkistoon lähtevän arkistoaineiston tiedot kuva-arkistonhoitaja syötti arkistolaitoksen tietokantaan. Hämeenlinnassa aineisto hyllytettiin kuljetuspalvelun toimesta. Päijät-Häme -arkistoa jäi Lahden kaupunginmuseoon noin 40 hm. Asiakirjojen lisäksi Päijät-Häme -arkistoon sisältyy perinnearkisto (laajuus n. 5,0 hyllymetriä), joka sisältää haastatteluja ja muistitietokeräysten aineistoa vuosilta Perinnearkiston yhteydessä on Päijät-Hämeeseen liittyvä Museoviraston Kansatieteiden käsikirjoitusarkisto. Esinelahjoitusten yhteydessä tullut asiakirja-aineisto on osittain luetteloitu kuva-arkistoon. Molemmat kokonaisuudet siirtyivät kuva-arkiston tiloihin kokoelmakeskukseen. Kokonaisuudessaan arkistosiirtoprojekti valmistui vuoden loppuun mennessä. Kesän ja syksyn aikana taidemuseon ja julistemuseon kaikki arkistot käytiin läpi, niitä karsittiin ja säilytettävät aineisto siirrettiin museon yhteisiin arkistotiloihin. Erityisesti kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa tapahtui vuoden mittaan suuria muuttoja, mikä merkitsi myös taideteosten siirtoja. Kaupunginsairaalan osastoilla olleet taideteokset sijoitettiin Lehtiojan ja Onnelanpolun uusien palvelutalojen osastoille. Tapanilakodissa pitkään lainassa olleet teokset tuotiin kunnostettavaksi taidemuseolle. Tapanilakodin ulkoalueella sijainneet Onni Pursiaisen Kehrääjätyttö-veistos sekä Pekka Asikaisen suihkukaivoveistos saivat uudet sijoituspaikat Lehtiojan palvelutalon piha-alueelta. Taideteossiirtoihin, hallintaan ja huoltoon liittyvät työt on organisoinut ja hoitanut Taidemuseon amanuenssi ja kunnostus ja huoltotehtäviin ovat osallistuneet taidemuseon asiakaspalvelija ja museon konservaattorit. Lahden museot on toiminut ammatillisten museoiden tallennus- ja kokoelmayhteistyöverkoston eli TAKO toiminnassa sen perustamisesta lähtien ( Museo kuuluu Takon seitsemästä poolista viiteen, ja vuoden aikana museo osallistui poolien 3, 4, 6 ja 7 toimintaan. Kokoelmapäällikkö on pooli 3 sihteeri. Kokoelmapäällikkö ja osa kokoelmista vastaavista tutkijoista osallistuivat TAKO seminaareihin tammi- ja lokakuussa. Kokoelmapäällikkö piti tammikuun kokouksessa esitelmän aiheesta TAKO-työskentely ja kokoelmaohjelma. Lisäksi museo liittyi valtakunnalliseen tekstiiliteollisuusperinnettä tallentavien museoiden yhteistyöryhmään ja maakuntamuseoiden kokoelmavastaavien yhteistyöverkostoon.

A Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit/peer-reviewed scientific articles

A Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit/peer-reviewed scientific articles JULKAISULUETTELO/Hannu Takala, 15.12.2014 A Vertaisarvioidut tieteelliset artikkelit/peer-reviewed scientific articles A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä/journal article-refereed, Original

Lisätiedot

Lahden museoiden eli. Päijät-Hämeen maakuntamuseon ja aluetaidemuseon tutkimusohjelma

Lahden museoiden eli. Päijät-Hämeen maakuntamuseon ja aluetaidemuseon tutkimusohjelma Lahden museoiden eli Päijät-Hämeen maakuntamuseon ja aluetaidemuseon tutkimusohjelma Tutkimus- ja kulttuuriympäristöyksikkö 2013 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1.1. Lahden museot 1.2.Tutkimusohjelman tausta

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisäksi puheenjohtaja kutsuu tarpeelliset kokousavustajat. 3 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN LÄHETYSSEURA RY:N VUOSIKOKOUS Aika lauantai 13.6.2015 klo 9.00 Paikka Rovaniemen kirkko, Yliopistonkatu 2, Rovaniemi ESITYSLISTA 1 Kokouksen avaus Kokouksen avaa hallituksen puheenjohtaja Matti

Lisätiedot

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Jari Toivonen, Projektipäällikkö Koripallomuseo-projekti käynnistyi Kotkassa vuonna 2008 tavoitteena luoda pysyvä, valtakunnallinen, koripalloon liittyvä erikoismuseo.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011. Rakennustelineiden alta paljastui uuden värityksen saanut Kartano. Kuva Päivi Siikaniemi.

Toimintakertomus 2011. Rakennustelineiden alta paljastui uuden värityksen saanut Kartano. Kuva Päivi Siikaniemi. Toimintakertomus 2011 Rakennustelineiden alta paljastui uuden värityksen saanut Kartano. Kuva Päivi Siikaniemi. YHTEENVETO Yhteenvetoa vuodesta 2011 Lahden kaupunginmuseon organisaatiomuutokset etenivät

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa

Lisätiedot

Painopiste Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Etelä Savon kulttuuriympäristöohjelman toteuttaminen (2009 14)

Painopiste Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Etelä Savon kulttuuriympäristöohjelman toteuttaminen (2009 14) Neuvottelupäivämäärä 10.11.2010 Dnro 112/005/2010/21 Kauden 2011 2013 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseoiden tarkastuskäynnit 2. Museorakennusten kunnosta huolehtiminen 3. Etelä Savon

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 29.10.2013

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 29.10.2013 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueellisen yhteistyön edistäminen sekä ammatillisten että paikallismuseoiden parissa 2. Osallistava, vuorovaikutteinen tiedonvälitys kulttuuriperintöön

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET Taidemaalariliitto, Varsinainen jäsen Botnia Taiteilijaseura 2005 Suomen Taidegraafikot, Varsinainen jäsen 2005 Kuvasto 2005 Pohjalainen Taiteilijaliitto 2004 Vaasan Taiteilijaseura

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 3/12 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 9.10.2012 KELLO 18.00-19.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Nuorisotila

Lisätiedot

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Paikallismuseotyön tukeminen: Paikallismuseoiden neuvonta

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Paikallismuseotyön tukeminen: Paikallismuseoiden neuvonta Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Museoiden tukeminen 2. Kulttuuriperinnön vaalimisen osallistavien menetelmien kehittäminen 3. Kulttuuriperintötiedon saavutettavuuden kehittäminen

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria koskevan tiedon saavutettavuutta, saatavuutta ja välittämistä edistetään laadukkailla ja monipuolisilla museopedagogisilla

Lisätiedot

Kymenlaakson museotoimikunta

Kymenlaakson museotoimikunta Kymenlaakson museotoimikunta toiminut vuodesta 1988 tuki maakuntamuseolle valmistee mm. maakunnallisen koulutus- ja museopäivän toimikunnan rooli muutoksessa -> aktiivisempi ja tavoitteellisempi ote (2/vuosi,

Lisätiedot

MRL 66 :n mukainen viranomaisneuvottelu Lahden yleiskaavan 2025 ehdotuksesta

MRL 66 :n mukainen viranomaisneuvottelu Lahden yleiskaavan 2025 ehdotuksesta Yleiskaavatyö 2013-2016 Lahden läntisten osien osayleiskaava Y-202 Yleiskaavaehdotus 2016 D/318/10.02.02.00.04/2015 KV 13.6.2016 Liite 8 Tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet Pöytäkirja

Lisätiedot

Iltapäivän ohjelma: Tilaisuuden avaus Uudistuksen toimeenpano (OKM, Päivi Salonen ja Mirva Mattila)

Iltapäivän ohjelma: Tilaisuuden avaus Uudistuksen toimeenpano (OKM, Päivi Salonen ja Mirva Mattila) Iltapäivän ohjelma: 12.30 Tilaisuuden avaus Uudistuksen toimeenpano (OKM, Päivi Salonen ja Mirva Mattila) - museolain ja valtionosuusjärjestelmän uudistuksesta aiheutuvat muutokset - uudistuksen aikataulu

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden iite 2 ainopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan

Lisätiedot

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 22.11.2013

Liite 2 Maakuntamuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 22.11.2013 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Paikallismuseotoiminnan edistäminen neuvonnan ja ohjauksen sekä suunnitelmallisen ohjelmatyön (työkirja) avulla 2. Museoportaalin kehittäminen (kieliversiot,

Lisätiedot

Aikuiset 7,00 10,00. Opiskelija-, koululaisryhmät (päiväkotiryhmät ilmaiseksi) 1,00 2,00. Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta alle 17 v.

Aikuiset 7,00 10,00. Opiskelija-, koululaisryhmät (päiväkotiryhmät ilmaiseksi) 1,00 2,00. Perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta alle 17 v. PALVELUHINNASTO 2015 PÄÄSYMAKSUT Norm.n Erikoisn. Aikuiset 7,00 10,00 Alennettu : eläkeläiset, ryhmät, erikoisryhmät (min.10h) 6,00 8,00 7-17 v. (alle 7 v. ilmaiseksi), työttömät, opiskelijat 3,00 5,00

Lisätiedot

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät

Tavoite Alueelliset palvelut Alueelliset yleisöt Alueelliset sidosryhmät Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kulttuuriperinnön ja siihen liittyvän tiedon tallentamisen ja saavutettavuuden edistäminen 2. Kulttuuriperinnön arvostuksen lisääminen Alueellisen

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen

SVM osallistuu Museoviraston vetämään hankkeeseen valokuvaaineistojen Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Museon kokoelmien tuominen verkkoon 2. Museon osallistuminen asiantuntijana Museoviraston vetämään Museo 2015 -hankkeeseen, jossa luodaan valtakunnallista

Lisätiedot

Muistoja ja muinaistekniikkaa

Muistoja ja muinaistekniikkaa Muistoja ja muinaistekniikkaa Elämyksellisen oppimisen jäljillä Liedon Nautelankosken museossa Elsa Hietala & Leena Viskari Nautelankosken museo Liedon paikallismuseo Jatkaa 1950-luvulla perustetun Liedon

Lisätiedot

Solmu ja Siiri ajankohtaista Vapriikin kuva-arkistosta. Riitta Kela 21.11.2011

Solmu ja Siiri ajankohtaista Vapriikin kuva-arkistosta. Riitta Kela 21.11.2011 Solmu ja Siiri ajankohtaista Vapriikin kuva-arkistosta Riitta Kela 21.11.2011 Vapriikin kuva-arkisto- Tampereen museoiden kuvakokoelmat kokoelmissa 1,1 miljoonaa valokuvaa kokoelmien alueellinen rajaus

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Joulukuu 2011 Juha Rajahalme, rakennusarkkitehti AMK RakennusArkki RA Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Inventoinnin tausta Juankosken keskustaajamassa

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous RADIO JA TV-MUSEO MASTOLA

Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous RADIO JA TV-MUSEO MASTOLA Päijät-Hämeen ja Mäntsälän museoiden työryhmän kokous 3.12.2018 RADIO JA TV-MUSEO MASTOLA Tervetuloa Tunnelmia museopäivästä Sysmässä 5.9.2018 Asialista 3.12.2018 1. Esittelykierros ja järjestäytyminen

Lisätiedot

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet 23.9.2015 Emilia Västi, hankekoordinaattori Kokoelmapoistojen hyvät käytännöt -hanke (2014-2015) Kokoelmapoistojen yhteiset käytännöt -hanke (2015 2016) 1 Pikakysely

Lisätiedot

1/5. TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT

1/5. TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT 1/5 TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT l Yhdistyksen nimi on TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry ja se kuuluu alueyhdistyksenä SUOMEN KIRKKOMUSIIKKILIITTO ry:een, josta näissä säännöissä käytetään

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

KULTTUURIYMPÄRISTÖTIETO SIIRI TAMPEREEN KAUPUNKI, MUSEOPALVELUT, PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO

KULTTUURIYMPÄRISTÖTIETO SIIRI TAMPEREEN KAUPUNKI, MUSEOPALVELUT, PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO KULTTUURIYMPÄRISTÖTIETO SIIRI Kuva: Tuija-Liisa Soininen, maakuntamuseo- ja kulttuuriympäristöpalvelut. TAMPEREEN KAUPUNKI, MUSEOPALVELUT, PIRKANMAAN MAAKUNTAMUSEO MIKSI Alueellinen kulttuuriympäristöviranomaistoiminta

Lisätiedot

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää ään n pääp äätöksenteon paikat Näyttelyn kokosi Maija Anttila avustajinaan Teija Kaarnametsä, Marjo Lahtinen ja Margit Mantila

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN museot. Palveluhinnasto

LAPPEENRANNAN museot. Palveluhinnasto LAPPEENRANNAN museot Palveluhinnasto 2014 1 2 LAPPEENRANNAN museot Palveluhinnasto 2014 Sisältö Avoinnaoloajat ja lippujen hinnat... 4 Ilmaiskävijät... 5 Opastusmaksut... 5 Kuvapalveluhinnasto... 6 Tilavuokrat...

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 20.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Taidetoimijoiden ja taiteilijoiden yhteistyön kehittäminen sekä alueellisella että kansainvälisellä tasolla 2. Taidemuseon merkityksen kasvattaminen

Lisätiedot

Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo.

Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo. YHTEISTYÖSOPIMUS Sopijapuolet: Museovirasto sekä Turun kaupunki, jota edustaa tätä sopimusta koskevissa asioissa Turun maakuntamuseo. Turun maakuntamuseosta käytetään jäljempänä nimitystä maakuntamuseo.

Lisätiedot

KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS

KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS 1 KUOPION MUSEOKESKUS Kuopion kaupungin museot TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2018 TOIMINTA-AJATUS Museokeskus vastaa Kuopion kaupungin museopalveluista, jotka tuotetaan museoiden toimintaajatuksiin perustuen,

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen

Lisätiedot

Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna ,3 TILASTOKORTTI 2/2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU. Ilmaiskäynnit

Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna ,3 TILASTOKORTTI 2/2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU. Ilmaiskäynnit TILASTOKORTTI 2/2017 Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna 2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2017 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin jälleen kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä

Lisätiedot

Suomen Arkeologinen Seura ry. Arkeologi(a) ja media. Mikä on muinaisjäännös?

Suomen Arkeologinen Seura ry. Arkeologi(a) ja media. Mikä on muinaisjäännös? Suomen Arkeologinen Seura ry Arkeologi(a) ja media. Mikä on muinaisjäännös? A r k e o l o g i p ä i v ä t 2006 ARKEOLOGIPÄIVÄT 2006 Arkeologi(a) ja media & Mikä on muinaisjäännös? Toimittaneet: Teemu Mökkönen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne

Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne Teemu Ahola Digitaaliset kokoelmat Avoimempi Pohjola seminaari 10.2.2016 Suomen kansallismuseo Valtakunnallinen tallennustyönjako: tausta ja

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016 Vapaa-aikatoimiala Palvelualue: Museopalvelut Sopimuksen tarkoitus: Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009

Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Puhtaasti liikkeelle Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden teemavuosi 2009 Ympäristötoiminnan neuvottelupäivä Marketta Karhu Oulun seudun ympäristötoimi Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyöalkoi

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Museokäynnit vuonna 2018 Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7 127 513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin

Lisätiedot

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio LOPPURAPORTTI 1 / 5 MAHIS PROJEKTIN LOPPURAPORTTI AJALTA 1.4.2007 30.3.2010 Projektin nimi Projektipäällikkö Ohjausryhmä Mahis projekti Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio Sauli Hyöppinen

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA 20.8.2013 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Sivu 1 / 6 Museokäynnit Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7127513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin edellisenä

Lisätiedot

19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU

19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Museokäyntien ennätysvuosi 2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2016 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä tilastoitiin kaikissa museokohteissa yhteensä

Lisätiedot

Museoiden jaottelu pääpiirteissään

Museoiden jaottelu pääpiirteissään Suomen museot Suomessa on yli tuhat museota (yksi museo 5000 asukasta kohden) Pääosa museoista on kulttuurihistoriallisia museoita Suuri osa museoista on pieniä Ammatillisesti hoidettuja (museoammatillinen

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Kuvia Lahdesta. Heikki Helin 1

Kuvia Lahdesta. Heikki Helin 1 Kuvia Lahdesta Heikki Helin 1 Taustaa Netistä löytyvässä sanakirjassa graffiti määritellään seuraavasti: töherrys (seinässä tms.); seinään (luvatta) tehty maalaus, piirros tai kirjoitus Alkujaan italian

Lisätiedot

KAMUT - yhteistyö oululaisittain

KAMUT - yhteistyö oululaisittain KAMUT - yhteistyö oululaisittain KAMUT = Kirjastot, arkistot ja museot Päivi Kytömäki Oulun yliopiston kirjasto Mistä tarpeesta yhteistyö syntyi? V. 2003 vertaisryhmän haku Oulun muista muistiorganisaatioista

Lisätiedot

Loppuraportti. Kuvasymbolitaulustot ja selkokieliset materiaalit museovierailun tukena. -hanke (2012 2013)

Loppuraportti. Kuvasymbolitaulustot ja selkokieliset materiaalit museovierailun tukena. -hanke (2012 2013) 1/7 Loppuraportti Kuvasymbolitaulustot ja selkokieliset materiaalit museovierailun tukena -hanke (2012 2013) Papunet-verkkopalveluyksikkö Viljatie 4 A 00700 Helsinki www.papunet.net papunet@kvl.fi 2/7

Lisätiedot

Yhteistyö on voimaa Kirjastojen ja museoiden yhteistyö ja hyvät käytännöt Tietokeskus Vellamossa Kotkassa

Yhteistyö on voimaa Kirjastojen ja museoiden yhteistyö ja hyvät käytännöt Tietokeskus Vellamossa Kotkassa Yhteistyö on voimaa Kirjastojen ja museoiden yhteistyö ja hyvät käytännöt Tietokeskus Vellamossa Kotkassa Eeva Savolainen, Kymenlaakson amk (31.12.2010 saakka) Olipa kerran Idea v. 2001 KyAMK:n kirjaston

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste Taiteen edistämiskeskus Aiemmin Taiteen keskustoimikunta (1968 2012) Tehtävänä taiteen edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Myös kulttuurin

Lisätiedot

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010 Lapin kylätoiminta oli kylien yhteenliittymä, jonka tehtävänä oli kylien edunvalvonta ja kylätoiminnan edistäminen. Sen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 9 Kaavoituspalvelut 05.10.2011 ¹) Täydennetty 29.9.2015 PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN

Lisätiedot

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari Arvoisat Lieksan kuudenteen kulttuuriseminaariin osallistujat, Minulla on miellyttävä kunnia pitää puheenvuoro Lieksan kaupungin puolesta tässä Digittääkö

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ Mattila Ohkola voimajohtoreitin maastotarkastus/inventointi. Esko Tikkala Lahden kaupunginmuseo/päijät-hämeen maakuntamuseo

MÄNTSÄLÄ Mattila Ohkola voimajohtoreitin maastotarkastus/inventointi. Esko Tikkala Lahden kaupunginmuseo/päijät-hämeen maakuntamuseo MÄNTSÄLÄ Mattila Ohkola voimajohtoreitin maastotarkastus/inventointi Lahden kaupunginmuseo/päijät-hämeen maakuntamuseo Tiivistelmä Mäntsälään suunnitellaan voimajohtoa Mattilan ja Ohkolan väliselle alueelle.

Lisätiedot

Kaupunkien keskustat 1.-2.10.2013. Maakuntamuseoiden ja Museoviraston kulttuuriympäristön neuvottelupäivät

Kaupunkien keskustat 1.-2.10.2013. Maakuntamuseoiden ja Museoviraston kulttuuriympäristön neuvottelupäivät Kaupunkien keskustat 1.-2.10.2013 Maakuntamuseoiden ja Museoviraston kulttuuriympäristön neuvottelupäivät Osa 1. Keskustojen määrittely ja kehittäminen Osa 2. Kaupunkeja Osa 3. Kaupunkiarkeologia 3.10.

Lisätiedot

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa Ajankohtaista TAKO-verkoston kevätseminaari 13.2.2019 / Johanna Jakomaa Tulossa vuonna 2019 TAKO 10 vuotta: Juhlaseminaari 10.-11.10.2019, teemana yhteistyö Nykydokumentointiteko-tunnustuspalkinto jaetaan

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Anne Mäkinen 12.10.2009

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Anne Mäkinen 12.10.2009 HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 Pro-Olympiamaneesi ry:n aloite 15.4.2009 RUSKEASUON RATSASTUSHALLIN PALAUTTAMINEN ALKUPERÄI- SEEN ASUUNSA JA KÄYTTÖÖNSÄ Kaupunginmuseo on tutustunut Pro-Olympiamaneesi

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Palveluhinnasto 2016

Palveluhinnasto 2016 Palveluhinnasto 2016 LAPPEENRANNAN museot 2 Palveluhinnasto 2016 LAPPEENRANNAN museot Sisältö Avoinnaoloajat ja lippujen hinnat... 4 Opastusmaksut... 5 Kuvapalveluhinnasto... 6 Tilavuokrat... 8 Asiantuntijatyöt...

Lisätiedot

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa

Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Lusto - metsäkulttuuria kansallismaisemassa Suomen metsämuseo ja -tietokeskus Lusto avattiin kansallismaisemaan Punkaharjulle 1.6.1994 Toimintaa säätelevät museolaki ja asetus kulttuuri- ja luonnonperintöä

Lisätiedot

Suunnitelma. Joensuun taidemuseon alueellisesta toiminnasta 2014-2017. Joensuun kaupunki / Joensuun taidemuseo Kirkkokatu 23, 80100 Joensuu

Suunnitelma. Joensuun taidemuseon alueellisesta toiminnasta 2014-2017. Joensuun kaupunki / Joensuun taidemuseo Kirkkokatu 23, 80100 Joensuu Suunnitelma Joensuun taidemuseon alueellisesta toiminnasta 2014-2017 I Johdanto Aluetaidemuseon toiminta-ajatus ja yleiskatsaus toimintaan Joensuun taidemuseo tehtävänä on museolain ja asetusten mukaisesti

Lisätiedot

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

17 Päijät-Häme. 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 17 Päijät-Häme 17.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 17.1. PÄIJÄT-HÄME Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 3 kpl Maaseutumaiset: 5 kpl Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012

Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012 1 Kangasala Kirkko-Aakkula Arkeologinen valvonta 2012 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Valvonta... 2 Kartat... 4 Kuvia... 5 Puistokäytävän

Lisätiedot

Osoite: Kallentie Järvelä TAIDEOPINNOT:

Osoite: Kallentie Järvelä TAIDEOPINNOT: 1 SATU LOUKKOLA s. 1957 Joensuussa Osoite: Kallentie 2 16600 Järvelä TAIDEOPINNOT: Kuvataiteen erikoistumisopinnot 2010-2011 Kuvanveiston erikoistumisopinnot 2006-2007 Lahden taideinstituutti 1979-83,

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

Säily&ämisen hallintasuunnitelmat Conserva5on Management Plans. Tommi Lindh, johtaja Alvar Aalto - sää5ö 24.10.2013, Villa Lande, Kemiö

Säily&ämisen hallintasuunnitelmat Conserva5on Management Plans. Tommi Lindh, johtaja Alvar Aalto - sää5ö 24.10.2013, Villa Lande, Kemiö Säily&ämisen hallintasuunnitelmat Conserva5on Management Plans Tommi Lindh, johtaja Alvar Aalto - sää5ö 24.10.2013, Villa Lande, Kemiö Alvar Aalto - sää5ö Alvar Aalto - sää5ö toimii kahdessa kaupungissa,

Lisätiedot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot

Verkostoitumalla uusia tuotteita. Case: Serlachius-museot Verkostoitumalla uusia tuotteita Case: Serlachius-museot Hele Kaunismäki / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring, 31.8.2011 Serlachius-museot Mäntän Serlachius-museot koostuvat kahdesta museosta: Gösta

Lisätiedot

Keski-Suomen keskussairaalan toiminnan tallennus. Laajan organisaation dokumentoinnin haasteet ja mahdollisuudet

Keski-Suomen keskussairaalan toiminnan tallennus. Laajan organisaation dokumentoinnin haasteet ja mahdollisuudet Keski-Suomen keskussairaalan toiminnan tallennus Laajan organisaation dokumentoinnin haasteet ja mahdollisuudet KSSHP:n Sairaalamuseo Perustettu 1985 Ensimmäinen työntekijä 1987 Osakkaana Keski-Suomen

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Kansalliskirjasto Yliopistonkatu 1, Fabianian kokoushuone. Läsnä: Maria Forsman Helsingin yliopiston kirjasto/keskusta kampuskirjasto

Kansalliskirjasto Yliopistonkatu 1, Fabianian kokoushuone. Läsnä: Maria Forsman Helsingin yliopiston kirjasto/keskusta kampuskirjasto Kokoelmakartta Yleiskokous Aika: pe 15.01.2010 klo 9.35 11.16 Paikka: Kansalliskirjasto Yliopistonkatu 1, Fabianian kokoushuone Läsnä: Maria Forsman Helsingin yliopiston kirjasto/keskusta kampuskirjasto

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS. 9.2.2010 Lahti. nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus

SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS. 9.2.2010 Lahti. nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus SIVISTYSPALVELUIDEN TOIMIKUNNAN 1. KOKOUS 9.2.2010 Lahti Selvittäjän toiveet toimikunnalle: A. Tiivis informaatio: nykytila, tavoitteet, palveluiden kuvaus B. Rajaus muihin toimikuntiin C. Aikataulu: Mitä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti

Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti Kokemuksia yksityismetsien inventoinnista Kyrönmaalla Vesa Laulumaa ja Satu Koivisto Museovirasto/SKAIK projekti SKAIK PROJEKTI Skogens Kulturarv i Kvarkenregionen EU hanke, Botnia Atlantica ohjelma Kyrönmaan

Lisätiedot

Vastuumuseojärjestelmän uudistus Kulttuuriympäristön asiantuntemus alueilla vahvistuu

Vastuumuseojärjestelmän uudistus Kulttuuriympäristön asiantuntemus alueilla vahvistuu Vastuumuseojärjestelmän uudistus Kulttuuriympäristön asiantuntemus alueilla vahvistuu Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen ajankohtaispäivä 10.4.2019 Satu Kähkönen Uudistuksen lähtökohdat: Museopoliittinen

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Kameraseura ry edistää valokuvaharrastusta monipuolisesti ja laadukkaasti ja tarjoaa yhteisöllisen tavan harrastaa valokuvausta sekä kehittää luovuutta. Kameraseura

Lisätiedot

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY

MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY MUSEOVIRASTON VALTAKUNNALLINEN PAIKALLISMUSEOKYSELY Museoviraston valtakunnallinen paikallismuseokysely tehdään viiden vuoden välein. Kyselyn kohderyhmänä ovat valtion, kuntien, seurakuntien, yhdistysten,

Lisätiedot

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo Saavutettava museo Case: Turun taidemuseo Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 6.5.2010 Museon saavutettavuus Saavutettavassa museossa näyttelyt ja oheispalvelut ovat fyysisesti, henkisesti

Lisätiedot