1/5. TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1/5. TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT"

Transkriptio

1 1/5 TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry: n SÄÄNNÖT l Yhdistyksen nimi on TAMPEREEN KIRKKOMUSIIKKIPIIRI ry ja se kuuluu alueyhdistyksenä SUOMEN KIRKKOMUSIIKKILIITTO ry:een, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä SKML. Yhdistyksestä käytetään nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Tampere. Piirin kieli on suomi. 2 3 Piirin tarkoitus Piirin tarkoituksena on herättää ja ylläpitää kiinnostusta kirkkomusiikkiin, edistää toimialueellaan kirkkomusiikkitoimintaa sekä tukea ja ohjata kirkkomusiikkityötä. Näitä tarkoituksiaan edistääkseen piiri 1) edistää kuorojen, soitinyhtyeiden ja musiikkileikkikoulujen perustamista, 2) edistää jäsentensä yhteistyötä ja antaa tai välittää jäsenilleen asiantuntija-apua ja muita palveluja näiden sääntöjen tarkoittamista asioista, 3) hoitaa jäsenyhdistyksien perus- ja jatkokoulutusta, 4) järjestää alueellisia kirkkomusiikkijuhlia. 5) myöntää ansiomerkit SKML:n hyväksymien valtuuksien puitteissa, 6) hoitaa yhteyksiä toimialueensa muihin musiikkiyhdistyksiin, kirkkomuusikkojen ammattiyhdistyksiin Ja kirkollisiin elimiin, 7) järjestää rahoituksia toimialueensa rahoituslähteistä. 4 Piirin jäsenet Jäseniksi piiriin voidaan ottaa rekisteröidyt kirkko-, nuoriso- ja lapsikuorot sekä muut rekisteröidyt kuorot ja soitinyhtyeet, jotka hyväksyvät piirin tarkoituksen. Piirin hallitus hyväksyy jäsenet kirjallisen hakemuksen perusteella. 5 Jäsenyydestä eroaminen Jäsen voi erota piiristä ilmoittamalla siitä kirjallisesti piirin hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai suullisesti piirin kokouksen pöytäkirjaan merkittäväksi. Ilmoitukseen tulee sisältyä tieto siitä, mistä ajankohdasta eroaminen tapahtuu.

2 2/5 6 Jäsenyydestä erottaminen Jäsen voidaan erottaa piiristä, jos se huomautuksista huolimatta toimii vastoin piirin tarkoitusta tai jättää näiden sääntöjen määräämät velvoitteet suorittamatta. Erottamisen suorittaa piirin kokous piirin hallituksen esityksestä. Jäsenmaksut 7 Jäsen suorittaa piirille jäsenmaksun, jonka suuruus riippuu jäsenen henkilöjäsenmäärästä. Jäsenmaksun suuruuden määrää piirin kokous SKML:n yleissuosituksen perusteella. 8 Jäsentietojen ilmoittaminen Jäsen lähettää piirille helmikuun loppuun mennessä 1) tiedot jäsenmäärästään edellisen vuoden päättyessä, 2) tiedot jäsenyhdistyksen toimihenkilöistä, 3) muut piirin pyytämät tiedot. Jäsenen on annettava myös muut piirin pyytämät tiedot sen asettamaan määräaikaan mennessä. 9 Piirin toimielimet Piirin toimielimet ovat piirin kokous ja piirin hallitus. Piirin kokous 10 Piirin asioista päättää piirin kokous. Jokainen 4 :ssä sanottu jäsen on oikeutettu lähettämään piirin kokoukseen kaksi (2) äänivaltaista edustajaa ja lisäksi yhden (l) edustajan 51 75:ä, kaksi (2) :a ja kolme (3) :ä jne. jäsenen henkilöjäsentä kohden. Edustajiin tulee kuulua sekä musiikillisia johtajia että laulajia tai soittajia. Edustajan tulee olla 16 vuotta täyttänyt. Piirin kokouksessa on jokaisella edustajalla yksi (l) ääni.

3 3/5 Piirin varsinainen kokous pidetään välisenä aikana ja siinä käsitellään seuraavat asiat: 1) Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijat. 2) Esitellään piirihallituksen laatima kertomus piirin edellisen vuoden toiminnasta sekä tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto. 3) Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille. 4) Esitellään piirin hallituksen laatima alkaneen vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä päätetään niiden hyväksymisestä. 5) Toimitetaan piirin hallituksen varsinaisten jäsenten ja varajäsenten vaali erovuoroisten tilalle. 6) Valitaan piirin hallituksen puheenjohtaja piirihallituksen varsinaisten jäsenten keskuudesta. 7) Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille varamiehet. 8) Päätetään jäsenmaksun suuruudesta. 9) Päätetään tilintarkastajille ja piirin hallituksen jäsenille maksettavista palkkioista. 10) Valitaan edustajat SKML:n edustajakokoukseen. 11) Käsitellään ne muut asiat, jotka piirin hallitus on kokouskutsussa esittänyt käsiteltäviksi. Asioista, jotka jäsenet haluavat piirin varsinaisen kokouksen käsiteltäviksi, on tehtävä kirjallinen esitys piirin hallitukselle helmikuun loppuun mennessä. Piirin kokouksen kutsuu koolle piirin hallitus vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta jossain jäsenistön keskuuteen yleisesti leviävässä lehdessä julkaistulla ilmoituksella tai jokaiselle jäsenelle lähetetyllä kirjallisella kutsulla. Ylimääräinen piirin kokous on piirin hallituksen kutsuttava koolle, milloin edellinen piirin kokous niin päättää tai milloin vähintään 1/5 jäsenistä sitä määrätyn asian käsittelemistä varten piirin hallitukselta kirjallisesti pyytää. Piirin hallituksen tulee kutsua koolle ylimääräinen piirin kokous määrätyn asian käsittelemistä varten, jos sen ratkaisun siirtäminen varsinaisen piirin kokouksen käsiteltäväksi aiheuttaa piirille huomattavaa taloudellista menetystä tai toiminnan oleellista vaikeutumista tai estymistä. Ylimääräinen piirin kokous on kutsuttava koolle viivytyksettä. Piirin kokouksen avaa piirin hallituksen puheenjohtaja. Kokousedustajien valtakirjojen tarkastaminen suoritetaan piirin hallituksen päättämällä tavalla.

4 4/5 11 Piirin hallitus Piirin hallituksen valitsee piirin varsinainen kokous. Siihen kuuluu piirin kokouksen valitsema puheenjohtaja ja neljä muuta varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Piirin hallituksen jäsenistä on oltava 1) musiikillisia johtajia kaksi (2), 2) laulajia tai soittajia kolme (3). Piirin hallituksen toimikausi on kaksi (2) vuotta. Sen varsinaisista jäsenistä eroaa ensimmäisenä vuonna kolme ja seuraavana kaksi, aluksi arvan, sitten vuoron mukaan. Varajäsenet ovat joka vuosi erovuorossa. Piirin hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Piirin hallituksen kutsuu koolle puheenjohtaja tai hänen ollessaan estyneenä varapuheenjohtaja. Kokouskutsu toimitetaan jäsenille kirjallisena vähintään yksi viikko ennen kokouksia. Piirin hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kaksi jäsentä on läsnä. 12 Piirin hallituksen tehtävät Piirin hallitus johtaa näiden sääntöjen, piirin kokouksen päätösten ja SKML:n antamien ohjeitten mukaisesti piirin toimintaa ja hoitaa sen taloutta. Näitä ohjeita toteuttaessaan ja niiden lisäksi piirin hallitus 1) valmistelee piirin kokoukselle esityslistassa esitetyt asiat ja kutsuu kokoukset koolle, 2) päättää kokousedustajien valtakirjojen tarkastamismenettelystä ja tarkastamisen ajankohdasta, 3) tarkastaa piirin jäsenanomukset ja päättää jäseneksi ottamisesta, 4) päättää jäsenen erottamisesityksen tekemisestä silloin, kun 6 :n mukaiset syyt ovat olemassa 5) tarkastaa jäsenen sääntömuutosehdotukset ja tarvittaessa antaa neuvoja ja ohjeita sääntömuutostoimenpiteiden edistämiseksi, 6) ottaa tarvittaessa itselleen sihteerin tai taloudenhoitajan ja palkkaa muun tarvitsemansa henkilökunnan, 7) valitsee piirin edustajat aluetason yhteisöihin, toimikuntiin ja kokouksiin, 8) hoitaa piirin taloutta ja huolehtii siitä, että tilinpito on asianmukaisesti järjestetty 9) laatii piirin toimintasuunnitelmat, talousarvioesitykset ja toimintakertomukset, 10) lähettää SKML:lle huhtikuun 15. päivään mennessä tiedot jäsenmäärästään edellisen vuoden päättyessä, edellisen vuoden toiminta- ja tilikertomukset sekä tiedot piirin toimihenkilöistä ja SKML:n asettamaan määräaikaan mennessä muut sen pyytämät tiedot. 11) huolehtii piirin tiedotustoiminnasta 12) valmistelee ansiomerkkien jakamista koskevat asiat

5 5/5 13) valmistelee piirin kokoukselle esityksen alueellisten kirkkomusiikkijuhlien järjestämisestä ja sen ohjelmasta, 14) huolehtii toimintasuunnitelmassa hyväksyttyjen koulutustilaisuuksien järjestämisestä, 15) tekee SKML:lle, piirin kokoukselle ja muille järjestöille ja yhteisöille aloitteita kirkkokuoro- ja muun kirkkomusiikkitoiminnan kehittämisestä, 16) välittää jäsenille asiantuntija-apua näiden sääntöjen tarkoittamissa asioissa, 17) hoitaa muut piirin toiminnan vaatimat piirin hallitukselle kuuluvat asiat. 13 Piirin nimen kirjoittaminen Piirin nimen kirjoittaa piirin hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä sihteerin kanssa. 14 Toiminta- ja tilikausi Piirin toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi. Tilintarkastusta varten on asiakirjat jätettävä tilintarkastajille helmikuun loppuun mennessä. Tarkastetut tilit tulee palauttaa viimeistään seuraavan maaliskuun 10. päivänä. 15 Lahjat, testamentit ja omaisuudenhankintaoikeus Piirillä on oikeus hankkia kiinteää, ja irtainta omaisuutta sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä perustaa rahastoja. 16 Sääntöjen muuttaminen Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä varsinaisessa piirin kokouksessa, jos siitä kokouskutsussa on ilmoitettu. Hyväksytyksi tuleminen edellyttää, että vähintään ¾ annetuista äänistä muutosta kannattaa. 17 Piirin toiminnan lopettaminen Jos piiri ehdotetaan purettavaksi, on asia käsiteltävä piirin kokouksessa ja on ehdotuksen saatava taakseen vähintään 5/6 annetuista äänistä. Tämä päätös on muuttumattomana vahvistettava vähintään yksi kuukausi ensimmäisen kokouksen jälkeen pidettävässä uudessa piirin kokouksessa ja vähintään samalla äänten enemmistöllä. Näin puretun piirin varat on käytettävä suomalaisen kirkkomusiikkitoiminnan edistämiseen viimeisen purkamisesta päättävän piirin kokouksen päättämällä tavalla.

SUOMEN KIRKKOMUSIIKKILIITTO RY:N VANHAT SÄÄNNÖT ( )

SUOMEN KIRKKOMUSIIKKILIITTO RY:N VANHAT SÄÄNNÖT ( ) SUOMEN KIRKKOMUSIIKKILIITTO RY:N VANHAT SÄÄNNÖT (-30.10.2016) 1 Yhdistyksen nimi on SUOMEN KIRKKOMUSIIKKILIITTO ry. josta näissä säännöissä käytetään lyhennettä SKML. Liiton kotipaikka on Helsinki. 2 SKML:n

Lisätiedot

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimenä on Suomen Röntgenhoitajaliitto ry, Finlands Röntgenskötarförbund rf. Kansainvälisissä yhteyksissä liitosta käytetään epävirallista nimeä The Society of Radiographers

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kirkkomusiikkipiiri ry:n säännöt

Etelä-Karjalan kirkkomusiikkipiiri ry:n säännöt Etelä-Karjalan kirkkomusiikkipiiri ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan kirkkomusiikkipiiri ry ja se kuuluu alueensa yhdistyksenä Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry:hyn.

Lisätiedot

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY Säännöt 1. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Etelä- Hämeen Spanielit ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinna. Toiminta-alue käsittää Etelä-Hämeen Kennelpiirin

Lisätiedot

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: ----- Suomen Urheiluliiton piirien mallisäännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on: Hyvinkää 3. Yhdistyksemme toiminta-alue,

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. KAAKKOIS-SUOMEN VEROVIRKAILIJAT R.Y:N SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistyksen vuosikokouksessa 23.11.2011 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki. Tarkoitus 2.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoitus on taloudellista voittoa tavoittelematta toimia

Lisätiedot

Suunnistusliiton säännöt

Suunnistusliiton säännöt Suunnistusliiton säännöt SUOMEN SUUNNISTUSLIITTO ry Suomen Suunnistusliiton säännöt (Rekisteröity 19.9.2008) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Suunnistusliitto ry. ja sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous

SUOMEN TANSKALAIS-RUOTSALAISET KOKOUSKUTSU PIHAKOIRAT RY LIITE 2 Syyskokous. Sääntömääräinen kevätkokous Hallituksen tekemä ehdotus yhdistyksen sääntöjen muuttamiseksi. Vasemmalla ovat säännöt nykyisessä muodossaan. Oikealla ne pykälät kokonaisuudessaan, joihin hallitus esittää muutoksia. Suomen Tanskalais-ruotsalaiset

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä.

SÄÄNNÖT. SuomenMinipossuyhdistys ry. Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. SÄÄNNÖT SuomenMinipossuyhdistys ry Yhdistyksen tärkein tavoite on tietouden lisääminen minipossusta lajina ja lemmikkinä. A: Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toimintamuoto 1 Nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444.

Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt Rovaniemen Osakesäästäjät ry:n yhdistysrekisteriin 12.10.1999 rekisterinumerolla 177444. 30.3.2009 muutettujen sääntöjen pykälät on hyväksytty yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5)

Suomen Kettuterrierit ry 1.10.1984 1(5) 1(5) SUOMEN KETTUTERRIERIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Kettuterrierit ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistys on Suomen Kennelliitto Finska Kennelklubben ry:n jäsen ja

Lisätiedot

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5)

Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) Lyömätön Linja Espoossa ry:n säännöt 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lyömätön Linja Espoossa ry ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Tarkoitus:

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. Suomen työnohjaajat ry SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa. 2. Toiminnan tarkoitus ja toiminnan laatu Suomen

Lisätiedot

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT Kuusaan Latu ry / säännöt 1(5) KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kuusaan Latu ry. ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena yhdistyksellä on Kouvolan kaupunki ympäristöineen. 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Noutajakoirajärjestö r.y., ruotsiksi käännettynä Finlands Retrieverorganisation r.f. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Sotaveteraaniliitto ry, ruotsiksi Finlands Krigsveteranförbund rf. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010

Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 Liikuntatieteellinen Seura ry:n säännöt Yhdistysrekisterin hyväksymät 17.5.2010 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Liikuntatieteellinen Seura ry. Yhdistyksen nimestä käytetään lyhennettä LTS. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. Rauman Kameraseura ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola.

Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. SÄÄNNÖT Nordic Power ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Nordic Power ja seuran kotipaikka on Kokkola. 2 Seuran tarkoitus ja toiminnan laatu Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Seinäjoen kristillisen opiskelijatyön tuki ry. Yhdistyksen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH 7.6.1984, muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan 1.5.2015 alkaen. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Virolahden

Lisätiedot

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja toiminta-alueena Suomen

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni.

Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry. Sen kotipaikka on Oulu kaupunki. Yhdistyksen toimialue on entinen Oulun lääni. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654))

(Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on 135.654)) Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Tukiyhdistyksen mallisäännöt 1 - yksi (1) sääntömääräinen kokous vuodessa (Säännöt on ennakkotarkastettu Patentti- ja rekisterihallituksessa 6.6.2012, rekisterinumero on

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Lohjan Kylät ry. ja sen kotipaikka on Lohjan kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueena on Lohjan kaupunki ja siihen liittymispäätöksensä tehneet

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki

Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki Gospel Riders moottoripyöräkerho ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Gospel Riders moottoripyöräkerho ry, ja sen kotipaikka on Helsinki 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6. TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Kristillinen Eläkeliitto ry

Kristillinen Eläkeliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Piirin mallisäännöt Mallisäännöt Hyväksytty PRH 1 Sisällys I PERUSSÄÄNNÖKSET... 2 Nimi, kotipaikka... 2 Tarkoitus... 2 Toiminta... 2 II JÄSENYYS... 3 Jäsenet... 3 Jäsenen velvollisuudet...

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Keski-Suomen LIITE 4 Urheilukalastajat ry Hallituksen kokous 4/2015 Hallituksen esitys vuosikokoukselle KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Keliakialiitto ry Säännöt

Keliakialiitto ry Säännöt Keliakialiitto ry Säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Keliakialiitto ry. Liiton kotipaikka on Tampere, kieli suomi ja toiminta-alue koko maa. Liiton

Lisätiedot

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie 26 58620 Lohilahti KYLÄYHDISTYKSEN 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Tuohisaaren kyläyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Yhdistyksen toimialueena on Tuohisaari ja sitä ympäröivät

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 Oulun Numismaattisen Kerhon r.y. säännöt (Hyväksytty 12.2.2007 pidetyssä vuosikokouksessa ja 12.3.2007 pidetyssä ylimääräisessä vuosikokouksessa.) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5) LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖKUNTAYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimenä on Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökuntayhdistys ry. Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pohjois- Suomen pelastusliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä Pelastusliitoksi tai yhdistykseksi.

Yhdistyksen nimi on Pohjois- Suomen pelastusliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä Pelastusliitoksi tai yhdistykseksi. PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Yhdistysrekisteri SÄÄNTÖMALLI II Yksi kokous, useita jäsenryhmiä 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjois- Suomen pelastusliitto ry. Yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82

puhelin 029 509 5959 faksi 029 509 5328 BIC:OKOYFIHH IBAN:FI53 5000 0121 5011 82 KORJAUSKEHOTUS Liite Säännöt pyydetään korjaamaan merkintöjen mukaisesti. Yhdistys voi hyväksyä korjausehdotukset sellaisenaan rastittamalla ao. ruudut. Kaikki asiakirjat on toimitettava Patentti- ja rekisterihallituksen

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä. Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5

KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY SÄÄNNÖT 1/5 1 Yhdistyksen nimi KESKI-SUOMEN PELASTUSKOIRAT RY 2 Kotipaikka Jyväskylä 3 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on herättää pelastuskoiratoimintaa Keski- Suomen

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. ELÄKELIITON HÄMEEN YHDISTYS ry Yhdistyksen säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014.

SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. SUOMEN LUONNONSUOJELULIITTO RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty liittokokouksessa 1.9.2013. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksessa 12.2.2014. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luonnonsuojeluliitto

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä

- nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Päivämäärä PERUSTAMISKIRJA Me allekirjoittaneet olemme perustaneet - nimisen yhdistyksen, liittyneet siihen jäseniksi ja hyväksyneet sille oheiset säännöt. Paikka Päivämäärä Allekirjoitukset ja nimenselvennykset

Lisätiedot

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry, ruotsiksi Doktorander vid

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Nykyiset säännöt Muutosesitykset on korostettu punaisella värillä. Lihavoidulla tekstillä on korostettu sääntöihin lisättävä tekstillä Yliviivattua tekstin osaa esitetään poistettavaksi. Hallituksen muutosesitys

Lisätiedot

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella.

Piiri kuuluu jäsenenä Suomen jousiampujain Liitto ry:een ja toimii sen liittokokouksen määräämällä alueella. Helsingin Jousiammuntapiiri Helsingfors Bågskyttedistrikt r.y. SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA, ALUE JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään piiriksi, nimi on Helsingin Jousiammuntapiiri

Lisätiedot

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1.

Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kaakon Beagle ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Kaakon Beagle ry (entinen Etelä-Suomen Beagleyhdistys ry) ja sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki. Yhdistys on Suomen kennelliitto-finska

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus

Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. PUMIT RY:N SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2. TARKOITUS

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1

PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 PORIN VENEILIJÄT R.Y. 1 1. Nimi ja kotipaikka S Ä Ä N N Ö T Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on Porin Veneilijät ry. Seuran kotipaikka on Porin kaupunki. 2. Seuran tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT HOAY Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI puh. 020 7489 451, 020 7489 452 toimisto@hoay.fi www.hoay.fi YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, tarkoitus ja toiminta Helsingin opettajien ammattiyhdistys ry:n SÄÄNNÖT

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA

Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Seurojen mallisäännöt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on 19.6.2008 ennakkotarkastanut mallisäännöt SVK:n kalaseuroille. Alla olevia mallisääntöjä käyttämällä seura voi rekisteröityä 15 euron hinnalla

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI

SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI Myllykylän Erä ry:n SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI Yhdistyksen nimi: Myllykylän Erä ry Kotipaikka (= kotikunta): Pyhtää Yhdistys on perustettu helmikuun 11. päivänä, 1960

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2

Lisätiedot

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLO LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT

SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLO LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT SUOMEN AMERIKKALAISEN JALKAPALLO LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT 2 Sisällys 1 Liiton nimi ja kotipaikka...3 2 Liiton tarkoitus...3 3 Tarkoituksen toteuttaminen...3 4 Liiton Jäsenyydet...4 5 Liiton Jäsenet...4 6

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

3 Keskusjärjestön kielinä ovat suomi ja ruotsi. Rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n säännöt Hyväksytty STTK:n liittokokouksessa 5.-6.11.2009 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 1 Yhdistyksen nimi on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ruotsiksi Tjänstemannacentralorganisationen

Lisätiedot

LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT

LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT SUOMEN LIITOKIEKKOLIITTO r.y. 13.4.2013 LIITON TOIMINTASÄÄNNÖT 1 LIITON NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Liitokiekkoliitto. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimeä liitto. Kansainvälisissä

Lisätiedot

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY Pihlavan VPK Ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pihlavan VPK ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Palokunnan toiminta-alueena

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viiniseura Jyväskylän:n Munskänkarna ry, ruotsiksi Vinföreningen Munskänkarna i Jyväskylä rf, ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt 1 Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt NIMI, TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Äänekoski ja toiminta-alueena

Lisätiedot

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. MALLISÄÄNNÖT PARTIOPIIREJÄ VARTEN (Prh:n 21.3.2007 ennakkotarkastamat, 3 tarkennus 18.4.07) ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Lisätiedot

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuvittajat ry, Illustratörerna i Finland rf, kansainvälisissä yhteyksissä epävirallinen englanninkielinen nimi on Illustrators

Lisätiedot

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta.

Ulkomaalaisten jäsenten luku voi olla korkeintaan 1/5 yhdistyksen koko jäsenluvusta. 1 (7) V9.12.2008 PRH:n hyväksymät FINPRO RY:N SÄÄNNÖT Sääntöjen muutos rekisteröity 18.9.2009. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Finpro ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN MAASTOHIIHTO R.Y.:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Maastohiihto ry ja sen kotipaikka on Helsinki. Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsen ei saa ottaa palkkiota esiintymisestään yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa.

Yhdistyksen jäsen ei saa ottaa palkkiota esiintymisestään yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa. SULASOLin Varsinais-Suomen piiri ry. SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Laulajain ja Soittajain Liiton Varsinais-Suomen piiri r.y. Yhdistyksen kotipaikka on Turun kaupunki.

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi

Projektiyhdistys ry. SÄÄNNÖT 13.1.2016 Sivu 1 / 6 SÄÄNNÖT. 1 Nimi Sivu 1 / 6 Projektiyhdistys ry SÄÄNNÖT 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Projektiyhdistys ry, ruotsiksi Projektföreningen rf, ja sen kotipaikka on Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallista

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -

Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt - Heinäveden Moottorikelkkailijat ry - yhdistyksen säännöt - 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Heinäveden Moottorikelkkailijat ry ja sen kotipaikka on Heinävesi. Yhdistyksen virallinen

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot