Elävien kuvien SM-kultaa Järvenpäähän!
|
|
- Elli Jääskeläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Elävien kuvien SM-kultaa Järvenpäähän! Filmi- ja Videokuvaaja Liitto ry:n vuosittainen harrastelyhytelokuvien SM-kilpailu palkitsi tuplasti Järvenpään lukiossa. Lauantaina 16.4 pidetyssä Filmi- ja Videokuvaajien Liiton suomenmestaruuskilpailussa Järvenpään lukion abiturientti Ossi Kallio ja kuvataiteen opettaja Sakari Mäkelä voittivat kultaiset HarrastajaOskarit elokuvillaan Life (Mäkelä) ja Decadent (Kallio). Post-apokalyptinen, KU07 -kurssilla tehty Decadent (5 min 4 s) sisältyi nuorten kilpailusarjaan ja koskettava Life (2 min 20s) avoimeen kilpailusarjaan. Järvenpään lukion rehtori Marja-Liisa Lehtiniemi korosti keskiviikkoaamuisessa voittajien kukituksessa tällaisten saavutuksien olevan isojen lukioiden hyve. Meidän lukiossa on suurille massoille suunnattua opetusta, mutta sen lisäksi löytyy myös opetusta niille, jotka kaipaavat vielä toisenlaista painotusta, rehtori kertoi.
2 Sakari Mäkelä kannustaa oppilaita osallistumaan festivaaleihin ja kilpailuihin omilla töillään myös muilla aloilla. Lyhytelokuvat löydät Youtubesta sekä lukion kuvataideblogista. Tulokset Avoin sarja 1. Sakari Mäkelä, Life 2. Ismo Kiesiläinen, Pianotrio numero 1 3. Aatos Suomilammi, Täydellinen rikos Dokumenttisarja 1. Keijo Skippari, Rintamalotta 2. Petri Suominen, Espoonjoki, Osa 1 alkulähteillä 3. Ilkka Saarela, Kultaa kurussa Minuuttisarja 1. Hamid Al-Sammarraee, Toivo 2. Ulla-Maija ja Isla Lilja, Juhlat
3 3. Eero Styf, The Little Moose Hunters Nuorten sarja 1. Ossi Kallio, Decadent Pöytälaatikosta barrikadeille - mitä on sanataide? Pitkän pöydän ääressä istuu seitsemän nuorta. Tai no, oikeastaan viisi, sillä yksi nauraa hysteerisesti pöydän alla toisen räpätessä avioerosta, kissoista ja kananmunista. Muun muassa tätä on sanataide. Tässä kohtaa sinä todennäköisesti kohotat kulmiasi ja tuhahdat termi ei ole sinulle tuttu. Se ei ole yllättävää, sillä sanataide ei ole vielä kovin tunnettua suuren yleisön parissa. Harrastustoiminta on aktiivista ja äidinkielen opettajat ympäri maan vannovat sanataiteen nimeen, mutta suurin osa suomalaisista ei ole siitä koskaan kuullutkaan. Sääli, sillä sanataiteella on kirjoittamisesta kiinnostuneelle paljon annettavaa. Luvattoman luovaa kirjoittamista Suomen sanataideopetuksen seura perustettiin vuonna 2003, mutta sanataidetta opetettiin jo sitä ennen siellä täällä: Vantaan sanataidekoulu, yksi Suomen maineikkaimmista sanataidekouluista, perustettiin jo vuonna Opetushallitus määrittelee sanataiteen näin: Opetuksen tavoitteena on lasten ja nuorten kielellisen ilmaisun ja mielikuvituksen rikastuttaminen. Kirjoittamisen ja
4 kirjallisuudentuntemuksen avulla kehitetään ajattelutaitoja ja eläytymiskykyä, laajennetaan ilmaisuvaroja ja autetaan etsimään persoonallista ilmaisua. Konkreettisemmin ilmaistuna sanataidekurssilla kirjoitetaan aika spontaanisti ohjaajan antamien virkkeiden pohjalta. Muoto on vapaa ja kaikenlainen teksti käy. Konkreettisemmin ilmaistuna sanataidekurssilla kirjoitetaan aika spontaanisti ohjaajan antamien virkkeiden pohjalta. Muoto on vapaa ja kaikki käy, kertoo sanataideohjaaja Kati Kaaresoja Tuusulan kansalaisopistosta. Virikkeitä on monenlaisia, ja kirjoittamiseen haetaan inspiraatiota musiikin, kuvataiteen ja teatterin keinoin. Myös esineet, hahmot ja värit ovat hyviä lähtökohtia kirjoittamiselle. Millainen teksti syntyy mustavalkoisesta kuvasta, jossa lapsi itkee äitinsä perään? Entä pinkistä korkokengästä? Kaaresojan mukaan hänen tavanomaisimpia harjoituksiaan ovat myös tekstin jatkaminen ohjaajan antamasta lauseesta tai hänen satunnaisesti syöttämiensä sanojen ujuttaminen tajunnanvirtatekstiin. Kaaresoja on filosofian maisteri ja tarinateatteriohjaaja, joka on opiskellut muun muassa suomen kieltä, kirjallisuutta ja teatteri-ilmaisua. Opiskeluaikanaan hän ajautui sanataideryhmiin osallistujaksi ja valmistuttuaan kouluttautui sanataideohjaajaksi. Hän on työskennellyt äidinkielen opettajana, mutta tällä hetkellä pääsäännöllisesti kouluttaa muita ohjaajia sekä tietenkin ohjaa itse sanataidekursseja. Ei vain hörhöjen harrastus Sanataidetta voi harrastaa iltakursseilla kouluissa sekä kansalais- ja työväenopistoissa. Pääosa kurssien osallistujista on lapsia ja nuoria, mutta sanataideopetusta on tarjolla kaikille ikäluokille vauvasta vaariin. Pienten lasten tunneilla leikitään ja satuillaan, eikä vanhempienkaan tunneilla ryppyotsaisia olla, vaikka kirjoitusaiheet muuttuvat
5 ja ovat aikuisempia vuotiaiden ryhmissä keskitytään luovaan kirjoittamiseen ja oman tyylin hakemiseen. Aikuiset ovat vasta löytämässä tiensä sanataiteen pariin, mutta heillekin on jo omia ryhmiä joillakin paikkakunnilla. (Psst! Tuusulan kansalaisopiston nuorten sanataideryhmä kaipaa kipeästi uusia jäseniä. Tule rohkeasti mukaan!) Sanataideharrastuksen haittapuolia voi olla alati kasvava himo kirjoittaa, mikä johtaa jatkuvaan tarpeeseen raahata paperia ja kynää mukana. Miksi sitten harrastaa sanataidetta? Itse päädyin sanataiteen pariin 9-vuotiaana, eikä loppua harrastukselle näy. Olen vuosien saatossa saanut monia ihania ystäviä, suunnitellut sekä runokokoelman että nukketeatteriesityksen ja päässyt irti perfektionismista. Sanataiteen ansiosta minusta on tullut sellainen kirjoittaja kuin nyt olen: olen oppinut, että kirjoittaessa ei tarvitse suorittaa. Virheitä ei pidä pelätä. Kirjoitusharrastus heijastuu kaikkeen kielenkäyttöön ja kielelliseen hahmottamiseen, myös suulliseen, toteaa Kaaresoja. Hänen mukaansa sanataideharrastuksen haittapuolia voi olla alati kasvava himo kirjoittaa, mikä johtaa jatkuvaan tarpeeseen raahata paperia ja kynää mukana. Fiktiivisissä maailmoissa seikkailu vie mennessään. Sinulla on valta luoda maailmoja, synnyttää ja tappaa ihmisiä tai saada heidät rakastumaan päättömästi. Vain fiktiivisessä maailmassa voit leikkiä hetken jumalaa. Heitä voltti!
6 Kuva: Niko Salminen. Heitä voltti! huutaa pieni järvenpääläinen poika parkouraajalle. Parkouraaja huokaisee syvään ja jatkaa matkaansa seuraavan aidan ylitse. Kyseessä on monelle parkouria harrastavalle tuttu tilanne. Se myös ärsyttää monia aitoa parkouria harrastavia, sillä voltit eivät parkouriin kuulu, vaikka monet toisin luulevat. Yhtä hyvin voisit käskeä pikaluistelijaa tekemään piruetin tai syöksylaskijaa rodeon. Parkourin perusidea on liikkua paikasta A paikkaan B mahdollisimman nopeasti ja sulavasti, ilman erityisvälineitä, ympäristöä hyödyntäen. Yleensä voltit eivät edistä tätä periaatetta. On toki joitakin tilanteita joissa myös voltit voivat edistää sulavaa liikkumista. Parkourista on kuitenkin eriytynyt suuntaus, jossa liikkumisen ohella ilmaistaan itseä erinäisin tempuin. Tätä suuntausta kutsutaan Free Running nimellä. Free Running on ottanut vaikutteita
7 telinevoimistelusta, trikkauksesta ja joistakin katutansseista. Parkour onkin saanut suosiota suurimmilta osin juuri median ja internetin välityksellä. Monet Yamakasin jäsenistä ovat toimineet stunt-näyttelijöinä ja internetissä on tuhansittain parkour- ja free running -videoita. Monet harrastajista ovat kertoneet innostuneensa harrastuksesta juuri näiden videoiden ansiosta. He ovat nähneet jonkun temppuilevan videolla hienosti ja ovat halunneet oppia tekemään itse samalla tavalla.parkourin kehittäjänä pidetään ranskalaista David Belleä ja Sébastien Foucania 1980-luvulla. Parkourin tapaista liikkumista on kuitenkin harrastettu läpi vuosisatojen. Belle ja Foucan ystävineen perustivat ensimmäisen parkouraajien ryhmän Yamakasin. Vuonna 2001 Yamakasista tehtiin elokuva, jonka myötä parkour levisi laajemmin maailmalle ja saavutti suosiota. Suomeen parkour tuli juuri tämän elokuvan myötä. Parkour on monipuolinen liikuntalaji. Se nostaa tehokkaasti peruskuntoa ja kehittää sekä lihaskestävyyttä että räjähtävää voimaa. Laji kehittää myös kehon koordinaatiota, sillä monet liikkeet vaativat hyvää kehonhallintaa. Fyysisen hyödyn lisäksi parkourista saa paljon onnistumisen kokemuksia ja pitkäkestoisen liikunnan uskotaan vapauttavan endorfiineja, jotka saavat aikaan hyvänolon tunteen. Lihaskunto on tärkeä osa parkourin harjoittelua. Lihakset suojaavat kehoa vammoilta ja hyvien lihasten avulla suorittaminen on helpompaa. Parkour itsessään on kuitenkin hyvää lihaskuntoharjoittelua, joten huono aloituskunto ei haittaa. Lihaskunto paranee varmasti parkouria harrastaessa. Monet harrastajat kuitenkin tekevät oheisharjoittelua pääasiallisen parkourharjoittelun lisäksi joko kuntosalilla tai oman kehon painolla. Oman kehon painolla tehtävät liikkeet ovat suosituimpia, sillä parkourissa kuitenkin tehdään kaikki liikkeet ilman painoja. Kun liikkeitä tekee omalla keholla, koordinaatio ja oman kehon tuntemus paranevat paremmin kuin kuntosalin laiteilla tai irtopainoilla harjoiteltaessa.
8 Parkourin aloittaminen Parkourin aloittaminen on helpompaa kuin Free Runningin, sillä Parkour ei tarvitse pehmeitä tai ponnistavia alustoja temppujen harjoitteluun. Parkourissa riittää, että on jokin seinä tai kaide, josta voi tehdä vaultteja eli ylityksiä. Turvallisuuden vuoksi olisi tietysti hyvä olla jokin pehmeähkö alusta, kuten nurmikko, huonojen alastulojen varalta. Parkouraajan perustaitoihin kuuluu hyvien treenipaikkojen eli spottien löytäminen. Ajan kanssa oppii hyödyntämään erilaisia paikkoja paremmin ja kykenee löytämään treenipaikkoja helpommin. Free Runningin aloittaminen Free Running on hyvä aloittaa sisähallista, jossa on pehmeitä patjoja alastuloon, ponnistavia alustoja esimerkiksi volttien harjoitteluun ja esteenomaisia palikoita temppujen soveltamiseen. Kuten parkouraajallakin, Free Runningin harrastajalla on hyvä olla sama kyky löytää hyviä harjoittelupaikkoja mielikuvituksen avulla. No missä sitten voin harrastaa Parkouria tai Free Runningia? Suomen kaupungit ovat suurimmaksi osaksi niin tylsiä suunnittelultaan, että Parkourin ja Free Runningin harrastaminen kaupungeissa on hankalahkoa. Helsingissä on kyllä monissa paikoissa hyviä mahdollisuuksia harjoitteluun, vaikka ihmiset saattavatkin välillä suhtautua näiden lajien harrastajiin negatiivisella tavalla. Järvenpäässäkin on pari hyvää paikkaa harrastaa. Yksi hyväksi todettu paikka on kirkolla, josta löytyy useita erikokoisia ja pitäväpintaisia muureja. Järvenpäässä on myös muutama hyvä leikkipuisto, joissa voi soveltaa Parkouria ja Free Runningia. Sisähalleja taas ei lähistöllä oikein ole, mutta parhaimmat sisähallit ovat Malmilla sijaitseva Parkourkeskus, Lahden Parkour Akatemia sekä Helsingin Taitoliikuntakeskus.
Järvenpää halvan harrastajan kaupunki
Järvenpää halvan harrastajan kaupunki Urheiluseura Haukat ja Järvenpään Palloseura ovat varmasti näkyviä elementtejä Järvenpään katukuvassa. Maksullisten harrastusten lisäksi kaupunkimme on kuitenkin täynnä
LisätiedotKarjalanpiirakka - The Best of Finland!
Karjalanpiirakka - The Best of Finland! Always time for smile and karjalanpiirakka! Picture: Elisabeth Johnson. The food in Canada is a bit different than Finnish food but we still eat very similar dishes.
LisätiedotNappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti
Nappulat kaakkoon mitä tutkimukset kertovat lasten ja nuorten liikkumisesta? Tommi Vasankari, Dos., LT; UKK-instituutti Sisältö Faktaa lasten/nuorten liikkumisesta? Liikunta Entä liikkumattomuus Ylipaino
LisätiedotHyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli
LisätiedotNäillä aiheilla Nikon haluaa rohkaista kuvaajia luovaan ilmaisuun ja kannustaa heitä kuvaamaan ihmisten iloa kaikkialla maailmassa.
Nyt saat tilaisuuden koskettaa maailmaa. Nikonin kansainvälinen valokuvauskilpailu 2008-2009 5.6.2008 Maailman tunnetuimpiin valokuvauskilpailuihin kuuluva Nikon Photo Contest International järjestetään
LisätiedotKansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)
LisätiedotRAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014. Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa
RAPORTTI Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla 20.5.2014 Joensuussa 22.5.2014 Tuuli Karhumaa Johdanto Työpajatoiminta matemaattisissa aineissa kurssiin kuului työskentely SciFest-tapahtumassa. Itse en päässyt
LisätiedotMINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA
MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan
LisätiedotKallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
LisätiedotKOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA
MITÄ KILPAURHEILU ON? - SARJAKILPAILUT - KANSALLISET KILPAILUT - ALUEEN KILPAILUT - SM - KILPAILUT - MM - KILPAILUT MITEN SE MÄÄRITELLÄÄN? - TAVOITELÄHTÖISESTI - HARJOITTELUMÄÄRÄN SUHTEEN - MENESTYKSEN
LisätiedotÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON
ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn
LisätiedotHARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)
1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa
LisätiedotViesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon!
Viesti! Liiku! Sivisty! Tule Sammon keskuslukioon! Edessä antoisat vuodet Millaisessa ympäristössä sinä haluat viettää elämäsi kolme tai neljä tärkeää vuotta? Sammon keskuslukio Hakukoodi ainevalintakortissa:
LisätiedotOULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv
OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta
LisätiedotInnopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012
Innopaja@koulut iltapäivä 22.5.2012 Innoa lukion musiikissa Intelligent på tangenten (S:t Karins) Hauskaa ilman lintuja (Kuusisto) ipodit opetuskäytössä (Kotimäki) ipodit opetuskäytössä (Runko) INNOA LUKION
LisätiedotMankolan koulu. Pitkät valinnaisaineet 2015 2017. https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu. Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ
Mankolan koulu Pitkät valinnaisaineet 2015 2017 https://peda.net/jyvaskyla/mankolankoulu Saarijärventie 21 40200 JYVÄSKYLÄ Hyvät oppilaat ja seitsemäsluokkalaisten huoltajat Opetussuunnitelman ja tuntijaon
LisätiedotOpettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS
Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä
LisätiedotTerveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka
TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN
LisätiedotMäntsälän Voimistelijat
1 Mäntsälän Voimistelijat Jäsenkyselyn tulokset 2015 Vastaajia N=47 Harrastaja itse Huoltaja 6 henk 41 henk Harrastajan ikä Alle 7v 15 henk 7-10v 17 henk 11-13v 6 henk yli 13v 9 henk Mukana seurassa Alle
LisätiedotPARKOUR -LIIKUNTAVÄLINEET MONIPUOLISEEN LIIKKUMISEEN
PARKOUR -LIIKUNTAVÄLINEET MONIPUOLISEEN LIIKKUMISEEN ENNALTAEHKÄISEVÄ LIIKUNTA. Lapsen liikkuvat jokapäiväisessä elämässä entistä vähemmän. Ilman liikuntaa perustaitojen, kuten kiipeily, hyppääminen, tasapainoilu
LisätiedotLimingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012
1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus
LisätiedotSyksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn tulokset Kysely koski perheen yhteistä harrastamista ja harrastamiseen liittyviä toiveita Pirkkalassa. Kyselyyn vastanneiden perheiden lasten ikäryhmät jakautuivat seuraavasti:
LisätiedotOPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet
OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa
LisätiedotYRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA
YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana
LisätiedotHARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa
LisätiedotLapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi. Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL
Lapsesta nuoreksi ja aikuiseksi suunnistajaksi Ohjauksesta valmennukseen Suunnistajanpolku S-JKL Suunta Jyväskylä ry. suunnistuksen erikoisseura Jyväskylässä Periaatteita ovat: - suunnistusseura, joka
LisätiedotÄidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,
Lisätiedotlehtipajaan! Oppilaan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja
LisätiedotKIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus
1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa
LisätiedotMove! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos
Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Kenelle Move! on tehty Oppilaalle Terveyden- huoltoon Move! Opettajalle Kotiin Koululle Move! pähkinänkuoressa
LisätiedotKaupunginvaltuusto Kulttuurilautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuusto 117 15.11.2016 Kulttuurilautakunta 42 11.04.2017 Kaupunginhallitus 102 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 45 09.05.2017 Kokoomuksen valtuustoryhmän aloite lasten harrastustakuusta 3492/12.05.00/2016
LisätiedotErilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset
Erilainen tapa ikääntyä hyvin: liikkumisen monet merkitykset Hyvää ikääntymistä yhteistyössä seminaari 10.5.2011, Kajaani Arto Tiihonen, FT, LitL Sisältö Erilainen tapa ikääntyä hyvin: esimerkkeinä liikuntaa
LisätiedotBaletti - Kysely huoltajille 2015
Baletti - Kysely huoltajille 2015 Yleistä Huoltajakysely lähetettiin kaikille baletin oppilaiden vanhemmille eli yht. 74 henkilölle. Vastauksia saatiin 23.Vastausprosentti oli 31,1, joka on huomattavasti
LisätiedotUnelma hyvästä urheilusta
Unelma hyvästä urheilusta Lasten ja nuorten urheilun eettiset linjaukset Kuva: Suomen Palloliitto Miksi tarvitaan eettisiä linjauksia? Yhteiskunnallinen huoli lapsista ja nuorista Urheilun lisääntyvät
LisätiedotAINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS
AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN
LisätiedotSyksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
LisätiedotOKM:n seuratuen haku
Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä
LisätiedotSeurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat
Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n
LisätiedotTaideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017
TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän
LisätiedotTerveysInfo. Haluatko isot lihakset tai pienemmän rasvaprosentin keinolla millä hyvänsä? Tietoa kuntoilijoiden dopingaineiden käytöstä.
TerveysInfo kuntoilijat Aitakävelykoulu Aitakävely on levinnyt yleisurheilusta monen muun urheilulajin käyttöön, kun on huomattu harjoitteiden mahdollisuudet erityisesti lantion seudun liikkuvuuden, yleisen
LisätiedotTutkimuksen Tulokset. Ja ideoiden esitteleminen. Espoon työväenopisto
Tutkimuksen Tulokset Ja ideoiden esitteleminen Tutkimus Nuoret asiakaskohderyhmänä: Tarjonnan ja palveluiden kohdentaminen Nuorten tavoittaminen Ryhmäkeskustelut (joulukuu 2014): Nuorten parissa työskentelevät
Lisätiedot2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO
2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO Seasonal Yoga, Joogaopettaja koulutus Espoo 2014-2015 (Koulutus on pääasiassa englanninkielinen) Seasonal Yoga (SYTT) on kansainvälinen itsenäinen jooga koulu, joka
LisätiedotAlbert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle
Albert Edelfeltin koulun valinnaisaineet lukuvuodelle 2017-2018 9. -luokat Nykyiset kahdeksasluokkalaiset valitsevat 9. -luokkaa varten yhden uuden valinnaisaineen (2 viikkotuntia) 8. -luokalla päättyvän
LisätiedotAsumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa
Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä
LisätiedotToiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016
Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...
LisätiedotToiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK
LisätiedotFyysinen kunto. Terveystieto. Anne Partala
Fyysinen kunto Terveystieto Anne Partala Miksi liikuntaa? Keho voi hyvin Aivot voivat hyvin Mieliala pysyy hyvänä Keho ja mieli tasapainottuu Liikunta tuo tyydytystä Yksi hyvinvoinnin peruspilari Ihminen
LisätiedotSyksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Kysely koski lasten ja nuorten harrastuksia ja niihin liittyviä toiveita Pirkkalassa (esi- ja perusopetus sekä lukio). Vastaajia oli 924, joista tyttöjä 52,3%
LisätiedotKouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
LisätiedotALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.
ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa
Lisätiedot9.-luokkalaisen kulttuurikansio
9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -
LisätiedotHaluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi
Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,
LisätiedotExercise Guide FIN A.fh8 2/12/02 18:31 Page 1 KUNNON LIIKUNTAOP KUNNON LIIKUNT AS
KUNNON LIIKUNTAOPAS TURVALLISUUTESI VUOKSI Vähentääksesi liikunnan riskejä, noudata seuraavia neuvoja, varsinkin, jos olet aloittamassa säännöllistä liikuntaa pidemmän tauon jälkeen. Ennen säännöllisen
LisätiedotIlmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto
Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Lennokit Lennokkiurheilu on ilmailun monipuolinen laji. Vaihtoehtoja riittää vapaastilentävistä siima- ja radio-ohjattaviin. Monet ilmailijat ovat aloittaneet harrastuksensa
Lisätiedot2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu
2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä
LisätiedotLiite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin
Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien
Lisätiedot1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.
1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 25
26.02.2014 Sivu 1 / 1 321/02.05.01/2014 25 Lukiokoulutuksen valmistavan koulutuksen toteuttaminen Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297 Riina
Lisätiedot10/23/2012 Olli Määttä
Oppitunnin käsikirjoitus harjoittelijalle ja ohjaajalle. Tunnin pitämisen ja ohjaamisen tuki. Riittävän joustava. Edellytys oppitunnille: ilman hyväksyttyä tuntisuunnitelmaa ei harjoitustuntia voi pitää.
LisätiedotHakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle
6.-luokkalaisille ja 6.-luokkalaisten huoltajille Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle Sivistystoimiala Hakeminen 7. luokalle tai painotettuun opetukseen 7. luokalle Hakeminen
LisätiedotKouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista
Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus
LisätiedotYHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014
Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä
LisätiedotValinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle
1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle
LisätiedotAseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna
Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa
LisätiedotDNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä
DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin
LisätiedotEKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen
EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen kasvatuksen tukemisesta kasvatuksen tukemisesta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ja Suomen Ympäristökasvatuksen
LisätiedotASKELMERKKI. Ammatillinen tukihenkilötyö. www.askelmerkki.fi
ASKELMERKKI Ammatillinen tukihenkilötyö www.askelmerkki.fi Ongelmista tavoitteisiin Askelmerkin ammatillinen tukihenkilötyö on aina yksilöllistä ja tapauskohtaisen tarpeen mukaan rakennettua työtä. Tärkeää
LisätiedotKILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella
KILTA 2011 2014 Kilpailukykyä ja laatua ammatilliseen koulutukseen huippuosaamisella Laatua kaikille, omat polut huippuosaajille! Miten vastata lahjakkaiden ja motivoituneiden nuorten tarpeisiin? Miten
LisätiedotKUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA
KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen
LisätiedotKERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI )
KERHOPAKETIN OHJELMA JA TAVOITTEET ( ARABIAN KIELI ) OPETTAJA : FARID BEZZI OULU 2013 1/5 Ohjelman lähtökohdat Arabian kieli kuuluu seemiläisiin kieliin, joita ovat myös heprea ja amhara. Äidinkielenä
LisätiedotLiikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.
1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua
LisätiedotHaukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2019-2020 Piirros Mika Kolehmainen Haukiputaan koulun 5. luokan valinnaiset aineet Liikunnan syventävä (2 h) (LIV10.3) Musiikin syventävä (1h)
LisätiedotSeuran mediaviestintä. Suunnitelmallisuutta tekemiseen
Seuran mediaviestintä Suunnitelmallisuutta tekemiseen Sisältö Millaista tietoa media haluaa ja missä muodossa Viestintäsuunnitelman laatiminen seuralle Millaista viestinnän tukea SJAL tarjoaa seuroille
LisätiedotRETKI VAPAA-AIKA REIPPAILU LIIKUNTA AKTIIVI KUNTO
PYÖRÄMATKAILU JA RETKEILY /AKTIIVI LIIKKUJA RETKI VAPAA-AIKA REIPPAILU LIIKUNTA AKTIIVI KUNTO Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Laisi, Sabella Kiias & Noora Hokkanen PYÖRÄMATKAILU JA -RETKEILY VAPAA-AIKA=
LisätiedotHaukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv
Haukiputaan koulun 5. ja 6. luokkien valinnaiset aineet lv. 2017-2018 Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisaineiden valinta tapahtuu Wilmassa huoltajan Wilma-tunnuksella 4. lk oppilaan huoltaja valitsee varsinaisesta
LisätiedotIlmaisun monet muodot
Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään
LisätiedotAsiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto
Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3
LisätiedotLAJIKYSELYN TULOKSET YHTEENVETO
LAJIKYSELYN TULOKSET YHTEENVETO 29.3.2016 CreaMentors Oy Erja Koivula j Mihin Reserviläisurheiluliiton (RESUL) jäsenjärjestöön kuulut tai mikäli kuulut useampaan jäsenjärjestöön, missä järjestössä toimit
LisätiedotYhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.
Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille
Lisätiedotarkikielessä etiikka on lähes sama kuin moraali
Etiikan teoriat Katse s. 133-149 etiikka = 1) moraalin ja moraalikäsitysten tutkimista 2) tavat perustella sitä, mikä on moraalisesti hyvää tai oikein ja pahaa tai väärin arkikielessä etiikka on lähes
LisätiedotELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA
ELANNON ISKU - Vantaa ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2007 TAPAHTUMIA VUODEN 2007 AIKANA Kirjan ja ruusun päivä 8.5. Elannon Isku - Vantaan kevätnäytös 15.5. Suomen Voimistelupäivät 8.-10.6. Svolin
LisätiedotUudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5
Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet
LisätiedotILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin
LisätiedotLasten ja nuorten urheilun laatutekijät
Lasten ja nuorten urheilun laatutekijät 29.11.2017 1 Johtamiseen ja hyvään hallintoon liittyvät lasten urheilun kysymykset Nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua seuran toiminnan toteuttamiseen
Lisätiedot19627430.00 SWE/FIN A FIN HELPPO TIE HYVÄÄN KUNTOON
HELPPO TIE HYVÄÄN KUNTOON 19627430.00 SWE/FIN A FIN SISÄLLYS 1. Syke opastaa liikkumaan oikein... 3 2. Monipuoliset käyttövaihtoehdot... 4 3. Tavoitesykealue... 6 4. Oikein suoritettu liikuntakerta...
LisätiedotPäivitetty liikuntakalenteri kevät 2014
Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi
LisätiedotIlolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
LisätiedotTelevälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja
Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja 5.10.2000 06:51 Operaattorit ja vanhat mediatalot ovat löytäneet toisensa ja uusia yhteistyökuvioita on paljon ilmassa: on perustettu kimppayrityksiä
LisätiedotРУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN
РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse
Lisätiedotuudenvuoden kirjoittamishaaste
uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot
LisätiedotNuorten elämänhallinnan tukeminen luontoliikunnan avulla
Nuorten elämänhallinnan tukeminen luontoliikunnan avulla Tanja Liimatainen 1. SEIKKAILUKASVATUS Seikkailukasvatus tähtää ihmisenä kehittymiseen Seikkailukasvatuksella tarkoitetaan seikkailullisia aktiviteetteja
LisätiedotSyksyllä Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op)
ITÄ-HÄMEEN OPISTO Syksyllä 2018 Jyväskylän avoin yliopisto Kirjoittamisen perusopinnot (30 op) Itä-Hämeen opisto Tekstihautomon työpajat (12 op) Jyväskylän avoin yliopisto, kirjoittamisen perusopinnot
LisätiedotNUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET
RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.
LisätiedotYL vanhempainilta
YL vanhempainilta 6.5.2013 Tervetulosanat, Tiina Taponen Esittelyt Puheenjohtaja Valmentajat Yksinluistelun taustavoimia (varustepörssi, koulutuspäällikkö, jaoston jäsenet, yksinluisteluvastaava jne) Vanhempien
Lisätiedot13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan.
ENERGIAINDEKSI 22.08.2014 lotta laturi 13h 29min Energiaindeksisi on erittäin hyvä! Hyvä fyysinen kuntosi antaa sinulle energiaa sekä tehokkaaseen työpäivään että virkistävään vapaaaikaan. Stressitaso
LisätiedotSastamalan Opisto. Seniorikampus. Kari Kotiranta. Opintovaihtoehtoja senioreille
Kari Kotiranta Seniorikampus Opintovaihtoehtoja senioreille Taustaksi Aktiivinen seniori on voimavara. Liike-elämässä puhutaan bisneskummeista, jotka toimivat yhteistyössä kummiyrityksensä kanssa. Kaikilla
LisätiedotLiikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä
Liikunta lasten ja nuorten terveyden edistäjänä V Valtakunnallinen kansanterveyspäivä 15.1.2009 Helsinki Tuija Tammelin Erikoistutkija, FT, LitM Työterveyslaitos, Oulu Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus,
LisätiedotMATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!
MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,
LisätiedotHyvä harjoittelu seminaarit 2009
Hyvä harjoittelu seminaarit 2009 Harri Hakkarainen Suomen Urheiluopisto Lääkäriaseman johtaja Asetelmaa Liikkuuko suomalainen lapsi riittävästi ja riittävän monipuolisesti? Ymmärretäänkö monipuolisuus
LisätiedotSeuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku
Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen
Lisätiedot