3. Erilainen humina, kun tuuli nukkuu. Liikutun, mutta et sinä ole kukaan minun kyyneliäni pyyhkimään. Olen alkanut rakastaa

Transkriptio

1 1. Erilainen humina korvissa. Verenpaine kohoaa, paino vaihtuu oikealta jalalta vasemmalle. Oikea käsi puutuu. Muistan, ettei se ole vakavaa. Tunnen veren painon, korkean äänen kuin vieraan kielen, jota ymmärtämättä kuuntelen. Otat minusta valokuvan ja toivot, että säilyisin edes siinä. Liikahdan kriittisellä hetkellä. Kun katsot kuvaa vuosien kuluttua, olen siinä toinen, kenties vain varjo-olento, tai valo: siivetön enkeli. 2. Erilainen valo, päivänvalo, punaisenharmaa hetki ennen raskasta lumisadetta. Tai vielä aamuvalo, loittonevaa pimeää. Sataa kuin kangasta, eikä liekki tiedä mistä se on kotoisin. Ajattelen esineitä, joita kuljetan mukanani koko elämän ajan. Mitä tekisin niin hartaasti, että siitä tulisi rukousta? Asioiden siirtäminen on meditaatiota, sillä ne siirtyvät hetikohta takaisin. Päivät työnnämme kiveä vuorelle, mutta yö vierittää sen takaisin, koska ulottuvuudet. Pidän tästä ahdistuksesta, minusta on tulossa oikein hyvä buddhalainen. 3. Erilainen humina, kun tuuli nukkuu. Liikutun, mutta et sinä ole kukaan minun kyyneliäni pyyhkimään. Olen alkanut rakastaa 1

2 sinua sen verran vähemmän, etteivät asiat jää mieleen: Minä vuonna olitkaan Italiassa? Kate Bush auttoi sinut itsemurha-ajatusten yli, mutta mikä levy se oli? Millainen oli viimeinen yhdyntäsi? Tiedätkö, suudellessa ruuansulatuselimistöt kohtaavat. Syytät minua siitä, että olen muuttunut, mutta ei siinä ole mitään ihmeellistä: niin muuttaa maailma meidät, ettei meistä ole sitä muuttamaan. Syöthän sinä säännöllisesti jogurttia? 4. Erilainen suhina puistossa. Tuuli sekoittuu tuuleen, järvessä viileä pohjavesi asettuu lämpimän pintaveden päälle. Metsä repii tuulta puihin, sammal nukkuu ja lämpö kohoaa ilmakehiin. Pelkkä hipaisu saa aivot muistamaan koko kosketuksen, auringonsäteen kultainen katse, pelkkä hipaisu. Asioilla on tietenkin historia, ja sen muuttuvassa valossa tarkastelemme toistemme yksityisiä ihoja. Näin lähelle en ole koskaan sinua päässyt. 5. Erilainen kohina: itsekeskeinen levottomuus, se tarvitsee sinun kättäsi, joka silittää sen pois. Siitä minä tiedän sen olevan sinun kätesi. Ja minun ihoni, täynnä kohinaa, kipuilevia pisteitä etsimässä toisiaan, piirrät ne yhteen ja rauhoitat. Silitysrauta on ristiriitainen esine, kevyenraskas. Sillä voi kiduttaa, mutta niin 2

3 höyhenelläkin. Mutta mikä nyt liikahti, sinäkö iholla, vai mistä tuli tämä tunne, että jokin olisi peruuttamattomasti ohi? En halua esitellä sinua, ja olen tässä itsekin salaa. Oikeastaan kirjoitan näitä sanoja vain päästäkseni pahasta, enkä minä keskity tähän ollenkaan. 6. Erilainen nauru, se on jo melkein itkua, kun katsot leikkivää lasta, joka ei ole vielä mennyt millään tavalla rikki, eikä ymmärrä, ja sillä tavalla ymmärtää paljon enemmän. Vanhenet silmissä, silmistä. Sairaus sinetöi yksinäisyyden. Ihon päälle kasvaa uutta ihoa, ahdistuksen päälle ahdistusta, hiukset kasvavat, ja kynnet, seitsemässä vuodessa ihminen uudistuu täysin, solut aloittavat uuden kierroksen. Mittaamaton oleminen, tai edes aavistus siitä. Voi hyvin olla, että olemme tietokonesimulaatio. 7. Erilainen häpeä, se kumartuu, menee mykäksi: lapsi ei päästä ääntäkään. Häpeä on lasia ihon sisällä, luiden häkissä ja vielä pinnasängyssä, kaikissa maailman vankiloissa. Lapsena vihasin ehjiä perheitä ja eksoottisia hedelmiä. Tarkoitan, että minäkin olin ennen enemmän olemassa, joskus, kun pakkanen kulki kehon läpi ja mieli oli aivan auki, ääretön väreili 3

4 ilmassa ja ihon kohina oli suojavärien tanssia: erilainen kohina, kun viha talvehti kärsivällisesti. 8. Erilainen otsa, ei minun otsani. Joku painaa sen ikkunaa vasten: luopumisen ele, eikä ikkuna osaa hengittää. Valuneesta ikkunalasista katsoo ulos kuin kyynelten läpi, sisällä on yhtä kylmä kuin ulkona, huimaa sopivasti. Mutta aurinko, kevään ensimmäinen, se hautaa aaltona pimeän tieltään, ja minä olen nyt mies joka murrun, auringon murtumat sisällä: valkea pehmeä huone, sittenkin pimeys ulkona lasin takana, kontrasti, eikä mikään tässä maailmassa tietenkään ole turvallista. 9. Erilainen suru, se on jokaisessa lähdössä, kun kiintyy ihmiseen, tai huoneeseen, vaikka vain pienen hetken, ja kääntyy pois, lopullisesti, tai lähes. Ja esineiden surumielisyys: kirja muistuttaa jostakin ajasta, tai kivi, täysin mitätön. 10. Erilainen nainen: Sinulla ei ole huulia nyt, sade vei ne pois ja maistut sateelta. Ihollasi ei ole kuvia nyt, se on paljas varjoleikeille, eivätkä sinun silmäsi ole sinun nyt. Minä lainaan niitä, haluan nähdä, kuinka syvällä on se pieni 4

5 lapsi, joka itkee rikkimennyttä päivää. Sade vei sen pois. Sinun ihosi tuoksuu iholle nyt, ja minä olen se nainen joka suutelen minua, murrun ymmärrettyäni rakkauden mahdottomuuden. Tai ei itse rakkauden, mutta tiedät kyllä. Lasiin ja tupakkaan jää huulipunaa, mutta ei minun huulilleni, sillä minun huuleni ovat avoinna varjoleikeille nyt. Haluaisin olla avoin kuin ensimmäinen tuuli, jossa on loputtomasti reikiä ja joka kaiken aikaa hengittää itsensä läpi. Tai niin kuin vesi, jossa on loputtomasti reikiä ja se on vapaa, minä olen nyt nainen joka suutelen minua. 11. Erilainen muisto, se liikahtaa sen verran, että maailma on juuri ja juuri toinen. Muisto on muiston muisto, seuraus syyn syy. Pelko, johon juuttuu, kun toinen sanoo jotakin odottamatonta, on jo muuksi muuttunut, etkä ole ehtinyt ymmärtää sitä. Siihen sopeutuu, niin kuin kylpyveteen, joka on liian kylmää tai liian kuumaa ennen kuin vedet sekoittuvat, viileä pohjavesi asettuu lämpimän pintaveden päälle, ja niin edelleen, mutta nyt veden sekoittaa käsi. Iho on ensin vieras, kosketus liian kova tai pehmeä, hengitys erilainen, ja vieraat sanat, vieras ilme kasvoilla yön sisällä ja kuitenkin sama, rohkea ja pelosta täysi. Niin kuin vieras vaate tuntuu vieraalta poskea vasten, sen tuoksu, kun löydät puseron vuosien 5

6 takaa. Sillä tavalla aika vuotaa, eikä mitään ole tapahtunut ja kuitenkin kaikki. 12. Erilainen hiljaisuus, yöntäysi, ja päivä ja yö ovat yhtä pitkät. Savu kohoaa suoraan, koska etelätuuli on heikkoa. Kun puhumme säästä, puhumme jostakin muusta. Kun vaikenemme, vaikenemme jostakin. Jos hiljaisuus on merkitsevää hiljaisuutta, sitä on kuunneltava. 13. Erilainen mumina, kun olen ottanut lääkkeen. Puhe kerääntyy kurkunpäähän ja lopulta vapautuu. Olisipa monta suuta, että voisi puhua tämän pois. Olen vielä aivan järjissäni, joskin toimintakykyni on huomattavasti alentunut. Saatan kuvitella itseni kaukaiselle rannalle, jossa ääni on kosketus, tuuli erilainen, ja pääkipu pysyvä, sillä tavalla asettunut. Vasen käsi puutuu, muistan sen olevan vakavaa. Tiesitkö, aivoihin voidaan lähettää parantavaa valoa korvien kautta. Tuskastumme, jos emme saa ääntämme kuuluviin, mutta yhtä lailla tuskastumme kuullessamme oman äänemme. Palaamisen jälkeen vaikeinta on lähteminen. Voiton jälkeen vaikeinta on luopuminen. Rakkauden jälkeen vaikeinta on rakkaus. Ei tämä ole niin monimutkaista, ettetkö tätä ymmärtäisi: sinun korvasi täyttyvät näistä sanoista ja nämä sanat 6

7 sinut ravitsevat, niin kuin tuuli ravitsee metsää silloin, kun lehtipuiden lehdet eivät vielä ole täysikasvuiset, ja kuljettaa roskan silmään. Se voi olla siemen, mutta miten se siinä hedelmöittyisi, vaikka silmä onkin muna ja katse siittää pimeään. Autoa kuljetetaan, tunteet puutuvat, onko se vakavaa. 14. Erilainen valo, kaikista erilaisin, eikä liekki taaskaan tiedä mistä se on kotoisin. Käännän lukkoja, avaan oven kuin unen ja valo tanssii huoneeseen, tulee tuuli ikkunan läpi ja huone on tuulisali. Me olemme valo- tai varjoolentoja, tunnistettuja tai tunnistamattomia, eikä sängyn narina päästä yöhön asti. Kuljetat aaltoa silmilläsi, laine leikkaa sinut maisemasta ja katot repivät tuulta taloihin, meren keitinvesi kiehuu pian. Silmiisi mahtuu pimeys, koska ne ovat pimeyttä. Mustat mykiöt leikkaavat näkyväisen kahtia, taittavat tuulen, etkä ole tuulta nyt, olet tuulesta pois ja katsot silmilläsi päivänkin pois. Kuljetat rantaa ja pimeys paisuu, kirjeet löydetään ja avataan kuoret, niissä on minun nuolemaa ikävää, ja meri syttyy ja sammuu ja aalto loittonee ja likenee. Tuuli suoristaa yön veden päälle, laskostuu pimeys kun mustaa samettia valuu. Mahdumme kapealle pedille. Meri siirtää sinua loitommaksi, uni hivuttautuu tontille ja värähdät, kuiskaat, etkä ole varjoja nyt, vaan 7

8 varjo ottaa raajasi. Heijastut seinälle, olet valmiina varjoleikeille, soudat pimeään, kuummas taivasta, pilvenharmauteen, noudat pimeän, joka ei ole lainannut valoa lainkaan. 15. Erilainen herääminen, tai edes aavistus siitä. Kiipeän portaat, katson ulos ikkunasta, sataa vaakasuoraan, sataa tuulta. Radio hakee kanavaa, meren kohinaa, tai avaruuden. Minut on monta kertaa ostettu ja myyty. Ja sitten, aivan yhtäkkiä, pilvien välistä aurinko, väkivaltaisesti. Pisarat ikkunassa, kohokuvat, koko auringon kevät täydellä teholla, ja radio löytää vain kohinaa. Ajatella, olet kerännyt tämän kaiken vain minua varten. Turvallinen luettelo. Että nämä asiat sittenkin ovat. Että et ota niitä pois. Että tämä levottomuus asettuu, tai että viet sen pois. Että tulee kevät ja tekee ikkunat ohuiksi. Että kevät luetteloisi tämän kaiken ja tämä olisi totta, etkä ottaisi tätä pois. 8