VOIMAINSINÖÖRIN MUISTELMAT

Transkriptio

1 VOIMAINSINÖÖRIN MUISTELMAT OSA 1 TYÖELÄMÄÄ JA HARRASTUKSIA Asko Vuorinen 1

2 2

3 VOIMAINSINÖÖRIN MUISTELMIA OSA 1 TYÖELÄMÄÄ JA HARRASTUKSIA Asko Vuorinen

4 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe AMMATINVALINTA ATOMIVOIMAPROJEKTIRYHMÄ Töihin Atomivoimaprojektiryhmään Prosessitietokoneiden ohjelmien suunnittelu Oravakomppania LOVIISA Kaksi pientä VVER hanke Rakennuslupahakemus Tshernobyl KONSULTTIHOMMISSA Sarajevo IAEA:n työryhmät Sähköntuottajien yhteistyövaltuuskunta Helsingin Seudun Lämpövoima Oy Kiinan ydinvoimalat Helsingin energiavaihtoehtojen vertailu Japanin ydinonnettomuus Maailman pelastaminen KAASUVOIMAPROJEKTEJA Tshernobylin seuraukset Haltenbankenin kombivoimala Sähkön tuonti Neuvostoliitosta South Humber Bankin kaasuvoimala Meri-Porin hiilivoimala Japanin matka Kaasuvoimaboomi IVOn tunnusluvut

5 6 WÄRTSILÄN PALVELUKSESSA Uuteen työpaikkaan Suomen markkinat Kaasuvoimamarkkinat avautuvat USA:n säätö- ja varavoimalat Kaasukombivoimalat Raskasta polttoöljyä käyttävät voimalat Bioöljyvoimalat Kevytöljyvoimalat Polttokennoprojekti Sähkökauppiaana Esitelmöijänä Lobbarina Wärtsilän kehitys ENERGIAKIRJAILIJANA Sähköjärjestelmän optimointi Energiankäyttäjän käsikirja Ydinvoimakirja Energiankäyttäjän käsikirja Imatran Voimasta Fortumiksi Truth of Climate Change Kirjat URHEILUSEUROJEN TAUSTAJOUKOISSA EPS:n puheenjohtajana FC Espoo ry Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:n toimitusjohtajana Espoo SkyArena Laaksolahden jalkapallohalli Yhteenveto POLITIIKAN VUODET Kokoomuksen jäseneksi Valtuustokausi Valtuustokausi Valtakunnan politiikkaa

6 9.6 Talouspolitiikkaa Liite 1 Oravakomppania (Atomiprojektiryhmä 1973) Diplomi-insinöörit, lisensiaatit ja tekniikan tohtorit Insinöörit Teknikot, DI-työntekijät ja muut Muut Liite 2 Ulkomaanmatkoja Wärtsilän palveluksessa

7 Esipuhe Työelämässä ollessani ostin joka vuosi päiväkirjan, johon merkitsin merkittävimmät tapahtumat ja tein muistiinpanoja kokouksista ja esitelmätilaisuuksista. Näitä kirjoja minulla on kymmenkunta. Olen koonnut niistä nämä muistelmat. Toinen lähde on ollut kirjoittamani energiakirjat, joihin olen koonnut paljon ammatillisia asioita. Laitoin tähän myös tietoja harrastuksista, joista ehkä tärkeimmät olivat toimiminen Espoon jalkapalloseurojen taustajoukoissa ja Espoon kaupungin luottamustehtävissä. Jalkapalloseurojen taustajoukoissa ollessani toimin Espoon Palloseuran puheenjohtajana, Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:n toimitusjohtajana sekä Espoo SkyArena Oy:n toimitusjohtajana. Politiikassa olin Espoon kaupunginvaltuuston varajäsenenä vuodet ja jäsenenä vuodet Toimin myös Lounais-Espoon kokoomuksen puheenjohtajana vuosina sekä monessa muussa luottamustehtävässä, joista pitkäaikaisin oli toimiminen Espoon Sähkö Oy:n hallintoneuvoston jäsenenä. Olen kirjoittanut toisen osan muistelmistani otsikolla "Perhe-elämää" erilliseen kirjaan. Kerron siinä muistelmia myös perheestäni ja suvustani sekä sukututkimuksistani. Tämä toinen osa ei ole kuitenkaan yleisessä jakelussa. Espoossa, toukokuussa 2016 Asko Vuorinen askovuorinen (at) gmail.com 7

8 1 AMMATINVALINTA Oppikoulu Oppikouluun meno ei ollut ihan selvä asia. Asuimme Jyväskylän Kypärämäessä rintamamiestalossa, jonka isäni Aaro oli rakentanut. Näistä taloista oppikouluun meni vain yksi kymmenestä. Minunkin meno varmistui, kun Kansakoulun opettajani Perälampi tuli kotiimme kertomaan, että minun pitäisi pyrkiä oppikouluun. Pääsin sitten vuonna 1957 Keski-Suomen Yhteiskouluun, joka oli uusi yksityinen oppikoulu, jonka olivat perustaneet Jyväskylän liikemiespiirit. Huomasin yllättäen, että pärjäsin koulussa hyvin ja matematiikan numerot vaihtelivat 9 ja 10 paikkeilla. Kieletkin sujuivat kohtalaisesti, mutta niihin piti panostaa enemmän. Luin nuorena paljon kirjoja, joista minua kiinnostivat Ilmari Jäämaan Nuoren kokeilijan ja keksijän kirja sekä Osmo A. Wiion ja Unto Somerikon Harrastelijan radiokirja vuodelta Niistä sain kipinän sähköinsinöörin ammattia varten. Keskikoulun jälkeen vuonna 1962 hain Jyväskylän vasta perustettuun Teknilliseen opistoon ja pääsin Instrumentointitekniikan linjalle sijalle nro 3. En kuitenkaan saanut sitä varten tarvittavaa harjoittelupaikkaa ja niin päätin syksyllä jatkaa lukiossa. Kirjoitin ylioppilaaksi Keski-Suomen Yhteiskoulusta keväällä Sain matematiikasta laudaturin ja reaalista cumlauden. Matematiikan ja fysiikan numerot olivat ysejä. Keskiarvo oli kahdeksan. Näillä papereilla oli aika lähteä pyrkimään Teknilliseen korkeakouluun. Diplomi-insinööriksi Kesäkuun alussa 1965 lähdimme Jorma Köliön isän pikku-fiatilla Teknillisen Korkeakoulun karsintakursseille Otaniemeen. Mukana oli myös Harri Lehtinen ja Seppo Viinikainen. Kaikki olimme Keski-Suomen Yhteiskoulun vuoden 1965 ylioppilaita. Pääsimme opiskelemaan Polille ja valmistuimme diplomi-insinööreiksi, joista Harri ja minä valmistuimme sähköosastolta. Etsin itselleni harjoittelijapaikkaa heti kurssin jälkeen. Jyväskylästä ei töitä löytynyt, mutta jyväskyläläinen sähköasennusliike, ARE Oy, oli saanut Neste Oy:n Sköldvikin öljynjalostamon sähköistysurakan ja siellä aloitin työt heinäkuun alussa. Olin öljynjalostamon hommissa lokakuun loppuun asti, kunnes lähdin armeijaan. 8

9 Olin armeijassa Ilmavoimien viestikoulussa Tikkakoskella, jossa jouduin perehtymään Ilmavoimien tutkalaitteisiin. Jouduin komennukselle Utin kennonjohtoon, jossa opettelimme käyttämään USA:sta ostettua lähestymistutkaa. Kukaan meistä ei päässyt RUK:iin, minusta tuli varusmieskersantti. Armeijan jälkeen alkoi opiskelu Otaniemessä alussa heikkovirtatekniikan linjalla (Sh), mutta vaihdoin vahvavirtatekniikkaan (Sv) kolmannella vuosikurssilla, kun transistorit alkoivat tuntua radioputkiin tottuneelle harrastelijalle liian mitättömiltä. Ensimmäisen vuosikurssin jälkeen vuonna 1967 olin töissä Neste Oy:n instrumenttikorjaamossa Sköldvikissä ja vähän aikaa myös piirustuskonttorissa. Toisen vuosikurssin jälkeen alkoi Sköldvikin kolmannen vaiheen rakennustyöt ja olin sen kesän täissä Automatiikka Asentajissa. joka teki kolmosyksikön automaatiolaitteiden asennukset ja koekäytöt. Kolmannen vuosikurssin jälkeen, vuonna 1969 olimme muuttaneet Otaniemeen ja olin kesätöissä Helsingin Energialaitoksen 110 kv:n sähköasemien kunnossapidossa. Tietysti siinä oli vähän jännitystä, kun seisoi 110 kv:n sähköasemalla ja luotti siihen, että virrat eivät paukahda päälle. Siinä olisi hengen lähtö lähellä. Ajattelin silloin, että opiskeluaikana on hyvä olla kenttätöissä, kun saa sitten seuraavat 40 vuotta istua sisätiloissa. Loviisan ydinvoimalan dynaaminen malli Neljännen vuosikurssin jälkeen hain diplomityöpaikkaa monesta eri firmasta mm. Helsingin Energialaitokselta. Lopulta menin Ruoholahdenkadulla olevan Imatran Voiman Atomivoimaprojektiryhmän johtajan, diplomi-insinööri Kalevi Nummisen puheille. Hän lupasi töitä ja kertoi, että voisin mennä kyselemään VTT:n Sähkölaboratoriosta, jossa oli rakenteilla Loviisan ydinvoimalan simulointimalli. Siellä työpaikan lupasi Sähkölaboratorion johtaja tekniikan lisensiaatti Pekka Salminen. Aloitin diplomityön tekemisen kesäkuussa 1970 Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen VTT:n Sähkölaboratoriossa aiheena Atomivoimalan kosteahöyryturpiinin dynaaminen simulointimalli. Sillä tutkittiin Loviisan voimalan dynaamista käyttäytymistä hybriditietokoneella. Työ valmistui kesäkuussa 1971 ja siirryin sieltä Imatran Voiman Atomivoimaprojektin palvelukseen. Hybriditietokone oli analogiatietokoneen ja digitaalitietokoneen yhdistelmä ja sillä pystyi analysoimaan turpiinin käyttäytymistä, joka oli kuvattu 118 differentiaaliyhtälön avulla reaaliajassa. 9

10 VTT:n hybriditiekoneella tehtiin Loviisan dynaaminen malli. Kuvassa Martin Ollus ja Harri Heimburger (analogiataulun ääressä). Kun malli alkoi toimia odotetusti, piti sillä analysoida erilaisia häiriötilanteita ja rekisteröidä eri suureiden käyttäytyminen piirtureilla. Koko työstä piti tehdä lopuksi raportti, joka sidottiin kansiin diplomityön nimellä. Sen jälkeen työn valvojana toiminut professori Antti Niemi kävi raportin läpi ja antoi siitä arvosanan, joksi tuli erittäin hyvä eli neljä. Samalla tulivat kaikki DI-tutkintovaatimukset täytettyä. Kokonaisarvosana ylitti kolmen, jonka ansiosta sain mahdollisuuden jatko-opintoihin. Mallista piti tehdä vielä yksinkertaistettu versio, jollainen voitiin kuvata koko ydinvoimalaa kuvaavassa hybridimallissa, jossa oli mukana myös reaktoriosa ja höyrynkehittimet. Niitä tekivät kollegani Juusela ja Haapanen. Myöhemmin löysin erään saksalaisen tekemän väitöskirjan, jossa oli tehty myös yksinkertainen höyryturpiinin malli. Suomalainen diplomityö olikin huomattavasti tasokkaampi kuin saksalainen väitöskirja. Samalla hybriditietokoneella työskenteli myös yksi lääketieteen opiskelija. Hänellä oli kytkettynä analogiatietokoneeseen ihmisen verenkierron malli. Verenkierron matemaattinen mallinnus riitti lääketieteen tohtorin väitöskirjaksi. 10

11 Ydinvoimalan höyryturpiinin periaatemalli ohjelmoitiin hybriditietokoneelle (Kuva diplomityöstä). Myöhemmin hybridimalliin kytkettiin Siemensin toimittama turpiinisäätäjä, jonka säätöarvot viritettiin mallin avulla kokeilemalla. Tällä tavalla valmiilla laitoksella ei tarvinnut tehdä turhia kokeita. 11

12 2 ATOMIVOIMAPROJEKTIRYHMÄ 2.1 Töihin Atomivoimaprojektiryhmään Omat työni Atomivoimaprojektiryhmässä alkoivat heinäkuun alussa Esimiehenäni oli tekniikan lisensiaatti Heikki Väyrynen, jonka vastuualueeseen kuuluivat ydintekniikka, ydinpolttoaine ja prosessitietokone. Heikki oli ydinfyysikko ja ollut aiemmin töissä Otaniemen ydinreaktorilla. Minun vastuualueekseni muodostui prosessitietokone, mutta paljon muitakin asioita jouduin tekemään. Loviisan laitoksen kaivuu- ja louhintatyöt oli jo suoritettu ja betonivalut olivat alkaneet 1. toukokuuta. Projektin aikataulu oli tehty siten, että laitos valmistuisi kesäkuussa 1976 eli viisi vuotta betonitöiden aloituksesta. Rakennustyöt olivat suomalaisten vastuulla ja reaktorirakennuksen urakoitsijaksi oli valittu YIT. Reaktorirakennuksen liukuvalun aloittaminen vaati, että rakennuslupa olisi saatu sitä ennen. Rakennusluvan saamiseksi piti todistaa, että laitoksen turvallisuudesta oli huolehdittu. Sitä varten piti kirjoittaa alustava turvallisuusraportti PSAR (Preliminary Safety Analysis Report) USA turvallisuuskäytännön mukaisesti. Raportin laadintatyötä koordinoi tekniikan lisensiaatti Bjarne Regnell, joka sanottiin olevan Suomen ensimmäinen atomi-insinööri. Bjarne oli saanut jatkokoulutuksen USA:ssa ja tullut atomivoimaprojektiin pari vuotta aiemmin. Hän oli opiskellut myös Teknillisessä Korkeakoulussa, jossa häntä opettivat ydintekniikassa mm. akateemikko Erkki Laurila ja professori Pekka Jauho. Kuitenkin suomalasten turvallisuusmääräysten isänä pidettiin tekniikan tohtori Antti Vuorista, joka oli ollut neuvottelemassa Moskovassa Loviisan laitoksen turvallisuusasioista Säteilyturvakeskuksen puolesta. Neuvostoliiton puolelta suojarakennusta ei pidetty tarpeellisena, koska putket on valmistettu niin hyvin, että putkien katkeaminen ei ole todennäköistä. Antti Vuorinen ei ollut sukulaiseni, mutta tutustuin häneen hyvin varsinkin Suomen Atomiteknillisen seuran tilaisuuksissa. Hän oli ollut myös lujuustekniikan professorina TKK:ssa ja opettanut minuakin ko. aineessa. Antti oli kommentoinut myös viimeisenä kesänään vuonna 2011 tekemäni kirjaa Planning of Nuclear Power Systems to Save the Planet hyvin auliisti. Hän kuoli vähän tämän jälkeen, eikä ehtinyt enää lukea valmista kirjaani, joka ilmestyi elokuussa Loviisan suojarakennus kuitenkin rakennettiin, koska sen avulla voitiin varmistua, että pääputken katkeamisen aiheuttama kuuman ja aktiivisen veden 12

13 purkaus ei pääse ympäristöön. IVO tilasi teräsuojarakennuksen Wärtsilältä, joka teki rakennuksen Westinghousen lisenssillä. Siihen kuului teräsrakenteinen sisempi suojarakennus, joka oli varustettu jäälauhduttimella. Purkautuva kuuma vesi höyrystyisi ja höyry johdettaisiin jäälauhduttimeen, jossa höyry lauhtuisi vedeksi. Vesivajaus piti kompensoida syöttämällä reaktoriin uutta vettä. Tämän takia laitos oli varustettu paineentasaimella eli akkumulaattoreilla sekä korkea- ja matalapaineisilla hätäjäähdytysvesipumpuilla, joiden avulla reaktorin pumpattaisiin vettä putken katkeamisen jälkeen. Akkumulaattorit toimivat välittömästi ilman sähköä. Korkeapainepumput taas käynnistyvät dieselgeneraattorien sähkön avulla noin 20 sekuntia putken katkeamisen jälkeen. Matalapainepumput taas pystyvät jäähdyttämään reaktoria, kun reaktorin paine on laskenut. Ensimmäinen työni atomivoimaprojektissa oli kirjoittaa näiden järjestelmien toiminta Alustavaan turvallisuusraporttiin (PSAR) englannin kielellä. Käytettävissä oli Donald C. Cockin PSAR, josta leikkasin sopivat kohdat ja liimasin ne A4-paperille. Sen jälkeen lisäsin siihen lyijykynällä korjattavat kohdat. Konekirjoittajat kirjoittivat tekstin sitten puhtaaksi ja näin usean nuoren insinöörin ja konekirjoittajan avulla saatiin kasatuksi nopeasti lajissaan ensimmäinen Loviisan PSAR Säteilyfysiikan laitoksen tarkastettavaksi. Reaktorin suojarakennuksen liukuvalutyöt alkoivat sitten syyskuussa 1971 kolmivuorotyönä. Samaan aikaan Ruoholahdenkadulla kollegat piirtelivät rakennuspiirustuksia, kun betonityöt etenivät. Samalla piti miettiä, kuinka monta putki- ja sähköläpivientiä suojarakennukseen tulisi, vaikka putki- ja sähkösuunnitelmat olivat pahasti kesken. Suunnittelua hidasti Neuvostoliiton byrokratia. Prosessitekninen suunnittelu tapahtui Lotepin suunnittelutoimistossa Leningradissa ja sieltä piirustuksia sai vain suurissa erissä. Piirustusten tuominen Suomeen oli hankalaa, koska välillä oli monta tarkastuspistettä. Siellä pelättiin myös, että Neuvostoliiton atomisalaisuudet vuotaisivat länteen. Eihän heillä oikeasti ollut painevesireaktorin suhteen mitään sellaista, jota ei lännessä tiedetty. Painevesireaktori oli alun perin kehitetty USA:ssa ja USA:n ensimmäinen kaupallinen ydinvoimala oli Shippingportin, joka oli otettu käyttöön Pennsylvaniassa vuonna

14 2.2 Prosessitietokoneiden ohjelmien suunnittelu Samanlaista pelkoa oli myös lännen puolella, kun Loviisaan ostettiin länsimaista elektroniikkaa ja tietokoneita. Oma työni Loviisan voimalan prosessitietokoneiden ohjelmien suunnittelun parissa alkoi jo osittain keväällä 1971, kun tietokoneiden tarjouksia vertailtiin. IBM tarjosi Loviisaan prosessitietokonetta, mutta IBM:n tuotteet olivat COCOM:n listoilla vientikiellossa Neuvostoliittoon. Kuitenkin Suomeen niitä voitiin tuoda, vaikka Suomea pidettiin Neuvostoliiton vaikutusvaltaan kuuluvana maana. Urho Kekkonen oli valittu monta kertaa Suomen presidentiksi KGB:n agenttien tuella. Maaliskuussa 1971 pääsin IBM:n tarjoamiin neuvotteluihin Kalastajatorpalle, jossa saunottiin ja syötiin hyvin. Kuitenkaan IBM:n tietokonetta ei valittu Loviisaan, vaan Nokian tietokonejärjestelmä, jonka laitteet tulivat pääasiassa Englannista, mutta ohjelmat tehtäisiin Suomessa. Nokian valittiin toimittajaksi vasta kesällä 1971, jolloin olin jo töissä atomivoimaprojektissa. Loviisan prosessitietokone tilattiin Nokialta. Pöydässä vasemmalta Kalevi Numminen ja toimitusjohtaja Pentti Alajoki IVOsta ja Kurt Wikstedt Nokia Elektroniikasta. Takana vasemmalta Jaakko Saastamoinen, Oiva Laakso (IVO) ja Paavo Tuomi. Nokian ravintolatarjoilut eivät olleet IBM:een verrattuna kovin merkittäviä, mutta sen tarjoamia Ferrantin Argus-tietokoneita oli käytetty Englannin omien ydinvoimalaitoksien prosessien valvontaan jo aiemmin. Englantilainen 14

15 tietokonetekniikka oli silloin alan huippua, vaikka heidän omat kaasujäähdytteiset reaktorit edustivat menneisyyttä. Loviisan prosessitietokonejärjestelmässä oli kolme Argus 500-merkkistä keskus-tietokonetta ja kaksi Mecs-merkkistä mittaustietokonetta kummallakin laitoksella. Yksi Argus riitti käsittelemään yhden laitoksen tiedot ja kolmas kone oli kummankin laitoksen varakoneena. Tiedot varastoitiin kahdelle 20 Mb:n kovalevylle, joista toinen oli toisen varalevynä. Lisäksi järjestelmässä oli seitsemän näyttöputkea, jotka olivat tavallisen television kuvaputken näköisiä, mutta ne piirsivät kuvan saman tapaan kuin piirtäjä eli viiva piirrettiin alusta loppuun eikä pyyhkäisynä. Ensimmäinen vuosi meni tutustuessa prosessitietokoneisiin ja ydinvoimalan prosesseihin. Alkuun ei tahdottu päästä eikä Nokiastakaan kuulunut juuri mitään. Odoteltiin, että sieltä tultaisiin esittelemään, mihin olivat päässeet. Syksyllä 1972 otin yhteyttä Nokiaan ja kysyin, voisinko mennä Ferrantille ottamaan selkoa heidän tavastaan ohjelmoida prosessitietokoneita. Lähdimme yhdessä Nokian laitesuunnittelijan Olli Suomisen kanssa Manchesteriin. Ensimmäisenä aamuna Manchestereissä hotellini eteen tuli musta Rolls Royce ja sen kuljettaja kyseli: Sir, are you coming to Ferranti. Hämmennyin ja katselin ympärilleni. Kukaan ei ollut koskaan puhutellut minua tuolla lailla. Näin nuori vasta 26 vuotta täyttänyt insinöörinalku sai tuntumaan lordien maailmaan. Meidät vietiin vielä yhtenä iltana johonkin noin 700 vuotta vanhaan linnaan, jossa nautimme aterian 1300-luvun tapaan käsin syöden. Samalla matkalla tapasin Ferrantin ohjelmistonsuunnittelijan, Ian Kirkin, jonka kanssa kävimme läpi ohjelmointiprojektin vaiheet. Meidän pitäisi laatia suunnitelmat ja erittelyt, joiden avulla Nokian ohjelmoijat tekisivät sitten valmiit ohjelmat. Tämän matkan jälkeen raportoin käynnistäni esimiehilleni ja ehdotin, että Nokia pyytäisi kyseisen ohjelmoitsijan Helsinkiin. Niin tapahtuikin ja ohjelmointi-projekti alkoi sujua. Samalla huomasin, että en yksin pystyisi millään tekemään kaikkia spesifikaatiota ja niin palkkasimme ensin dipl.ins. Pertti Siltasen tekemään reaktorin suoritusarvojen laskennan spesifikaatioita, insinööri Leo Makkosen tekemään analogisia mittapisteluetteloita ja diplomi-insinööri Markku Tiitisen tekemään digitaalisia mittauspisteluetteloita ja hälytyksiä. Myöhemmin palkattiin vielä diplomi-insinööri Esko Rinttilä (Ekonosta) ja Pentti Markkanen tekemään näyttöformaatteja ja insinööri Mauri Konttinen tekemään vastaanottokokeita. Markku Tiitinen siirtyi myöhemmin Loviisaan ja hänestä tuli aluksi tietokoneryhmän päällikkö ja lopuksi koko laitoksen käyttöpäällikkö. 15

16 Omaksi päätyöalueeksi jäi konventionaaliset suoritusarvojen laskut ja niihin liittyvät tarkkuusmittaukset. Tärkein työni oli suunnitella reaktorin tehon mittauslaitteisto ja tehon laskemiseen tarvittavat algoritmit. Reaktorin teho oli tarkoitus mitata kahden prosentin tarkkuudella, mutta pääsimme 0,5 %:n tarkkuuteen. Reaktorin tehon laskentaan liittyi myös syksyllä 1973 matkani konsulttimme dipl.ins. Antti Hakalan kanssa Moskovan lämpötekniseen instituuttiin, jolla tämäkin laskentasysteemi piti hyväksyttää. Reaktorin polttoaine oli ostettu kahdeksikymmeneksi vuodeksi lämpöenergian mukaan kiinteällä hinnalla kolme markkaa megawattitunti. Reaktorin lämpötehon laskenta oli laskutuksen pohjana. Sen perusteella Neuvostoliitosta tuli joka vuosi noin 80 miljoonan markan polttoainelasku. Manchesterissä isäntämme veivät Nokian projektipäällikkö Suomisen (oikealla) ja minut syömään keskiaikaiseen tapain vanhaan linnaan. Moskovan instituutin puolella meidän vastapäätä istui kymmenkunta Neuvostoliiton atomitekniikan veteraania, jolle piti kertoa, miten reaktorin teho mitattaisiin tietokoneen avulla. Tuntui vähän erikoiselta, kun itse olin tuolloin 27-vuotias, mutta tietokonetekniikka oli tuohon aikaan käytännössä vain meidän nuorten hallinnassa. Nämä vanhat atomimiehet olivat ehkä saaneet käyttää tavallisia tietokoneita, mutta prosessitietokoneet olivat heille tuohon aikaan tuntemattomia. Kuitenkin olin tavannut heistä tohtori Naumovin jo 16

17 VTT:llä, kun hän kävi katsomassa meidän tekemiä dynaamisia simulointimalleja. Tarkan mittausjärjestelmän ja kylmän jäähdytysveden ansiosta reaktorin tehoa voitiin pitää voimalan valmistuttua 1,5 % korkeammalla takuuarvoihin verrattuna. Kun voimalan taattu bruttoteho oli 440 MW, siitä 1,5 % oli 7 MW. Vastaanottokokeissa laitoksen bruttotehoksi tuli 465 MW. Näin lisätehoa saatiin 25 MW kummaltakin laitokselta. Se vastasi arvoltaan 2000 euroa tunnissa eli 14 miljoonaa euroa vuodessa. Tilanne oli sama kuin paperikoneiden prosessitietokonejärjestelmissä, joiden avulla veden määrä pystyttiin pitäminen juuri sallitun arvon alapuolella. Samalla voitiin myydä maksimaalinen määrä vettä paperin hinnalla. 2.3 Oravakomppania Koska olimme Atomivoimaprojektissa kaikki melko nuoria ja kokemattomia, vanhemmat, sodan käyneet, miehet alkoivat kutsua meitä oravakomppaniaksi. Nimi oli lainattu talvisodan aikaan käpyjä keränneiltä nuorilta suojeluskuntalaisilta, joita ei kelpuutettu armeijaan ikänsä vuoksi. Kontrastina olivat Loviisan työmaalla työskentelevät vanhat ja kokeneet rakennusmiehet, jotka eivät antaneet paljoa anteeksi, jos piirustukset olivat myöhässä. Meille tapahtui melkoinen väärinkäsitys, kun sopimukseen oli kirjoitettu, että venäläiset toimittavat reaktorin suojaussysteemit. Havaitsimme vasta syksyllä 1974, että venäläisen käsityksen mukaan siihen ei kuulunutkaan hätäjäähdytysvesipumppujen käynnistysautomatiikkaa, joka taas länsimaisen käsityksen mukaan kuului reaktorin suojaukseen tai laitossuojaukseen. Sen sijaan venäläisten toimitukseen kuului varsinainen reaktorin suojaussysteemi, joka lähinnä hoiti säätösauvojen alasajon pikasulkutilanteessa. Se oli releillä rakennettu samaan tapaan kuin Nesteen Porvoon jalostamon valvomon kellarissa olevat jalostamojen automatiikat. Tämä osa oli hyvinkin aikataulussa. Sitten tulikin kova kiire, koska laitossuojausjärjestelmää ei oltu ostettu myöskään Siemensiltä. Aika nopeasti voitiin Siemensin sopimukseen lisätä laitossuojauslaitteet ja KWU:lta tuli monta miestä tekemään niiden suunnitelmia. Valvomohuoneeseen tuli sitten monta kaappia automatiikkaa, jotka toimivat elektronisesti neljän redundanssin turvin saman tapaan kuin saksalaisissa KWU:n reaktoreissa. Se tuli melko varmasti tosi kalliiksi, koska nyt oli kiire ja ilman laitossuojausta laitos ei valmistuisi. 17

18 Toinen murheita aiheuttanut asia oli kiilapulttiongelma, kun betoniin upotetut kiilapultit olivat liian heikkoja ja niitä jouduttiin uusimaa satamäärin. Ongelmat olisi voitu havaita, jos IVO olisi itse tehnyt putkistojen lujuuslaskut tai teettänyt ne jollain konsultilla. Koska putkistot kuuluivat venäläiseen toimitukseen, informaatioon tuli katkoksia ja mitoitus meni pieleen. Se oli kuitenkin oma vika, koska kiilapulttien toimitus oli IVOn vastuulla. Presidentti Kekkonen ja pääministeri Kosygin vihkivät laitoksen Yksi seitsemästä tietokoneen näyttöruudusta etualalla. Mukana kuvassa myös tulkkina toiminut Lembidakis ja Loviisan voimalan päällikkö Anders Palmgren. Oli suuri hetki, kun Loviisa-1-yksikkö vihittiin Paikalle oli kutsuttu presidentti Urho Kekkonen ja Neuvostoliiton pääministeri Aleksei Kosygin. Molemmat kutsuvieraat käänsivät yhdessä kytkintä, jolloin laitos symbolisesti käynnistyi. Tosiasiassa sen teho nousi vain hieman samalla hetkellä, koska joku ohjaajista lisäsi tehoa. Suuressa korjaushallissa meitä IVOn väkeä oli noin 200 henkeä pääkonttorista ja saman verran työmaalta. Saman verran oli myös urakoitsijoiden väkeä ja venäläisiä. Loviisan ensimmäinen yksikkö valmistui sitten noin vuoden myöhässä. Pääasialliseksi syyksi kirjattiin kuitenkin reaktorin paineastian valmistus. Ishoran tehdas Leningradissa oli myöhässä ja paineastiaan liittyi myös teknisiä ongelmia hitsisaumojen säteilyhaurastumisen takia. Säteily haurastuttaa metallia ja niin säteilyä piti vähentää. Reaktorin uloimmat polttoainesauvat korvattiin tyhjillä eli ns. dummy -elementeillä ja reaktorin maksimitehoksi sallittiin aluksi vain 92 % maksimista. 18

19 Projekti oli suurin, mitä Neuvostoliitto oli koskaan toimittanut länteen. Se veti vertoja myös Porvoon jalostamoprojektille, jossa olin aiemmin ollut mukana. Tekniikaltaan laitos oli myös huippuluokkaa. Varsinkin sen automaatiolaitteet ja tietokonesysteemi olivat edistyneimpiä maailmassa. Oli mahtavaa lukea myöhemmin, kun Washington Post-lehti luokitteli laitoksen myös käytettävyydeltään maailman parhaaksi. Siellä ihmeteltiin, miten oli mahdollista, että venäläisperäinen laitos oli huomattavasti jenkkilaitoksia parempi käytettävyydeltään. Toinen asia, mikä amerikkalaisia ihmetytti, oli tietokoneistettu valvomo. Perttu Simola kävi laitoksen valmistuttua USA:ssa kuuntelemassa General Electricin esitystä tulevaisuuden valvomosta, Advanced Control Centeristä. Kun GE oli pitänyt esitelmänsä, Simola kertoi isännille, että juuri tuollainen meillä on käytössä Loviisassa. Ongelmia havaittiin myös Loviisa-2:n höyrynkehittimien laadunvalvonnassa. Venäläiset olivat röntgenkuvanneet höyrynkehittimen putket ja lähettivät filmit Ivoon. Joku IVOn tarkastaja huomasi, että osa yhden höyrynkehittimen kuvista oli täsmälleen samanlaisia kuin toisessa höyrynkehittimessä. Ilmenikin, että venäläiset tarkastajat olivat kopioineet ensimmäisen höyrynkehittimen kuvat ja lähettäneet niitä mukamas toisen kehittimen kuvina. Kun kuvaukset tehtiin uudestaan, huomattiin virheitä, jotka sitten korjattiin vasta, kun primääripiiri oli jo aktivoitunut. Sen vuoksi IVOn pääkonttorin porukkaa jouduttiin lähettämään korjaustöihin, koska sallittuja vuosiannosrajoja ei haluttu ylittää. Loviisan laitoksen rahoituksessa oli ongelmia 70-luvun lopussa, kun sähkön tukkuhinta oli noin 90 mk/mwh ja velkaa oli kertynyt projekti aikana runsaasti. Silloinen IVOn toimitusjohtaja Pentti Alajoki kertoi, että hänen päätyönsä oli hankkia velkarahaa projektin loppuun viemiseksi. Laitokset maksoivat yhteensä noin 2,3 miljardia markkaa käyvässä rahassa ja korot olivat 10 %:n paikkeilla. Avuksi tulivat Iran ja Lech Valesa. Iranissa tapahtui 1979 vallankumous, jonka jälkeen maa heikkeni ja Irak hyökkäsi sinne. Samalla öljyn tarjonta heikkeni ja öljyn hinta kohosi noin 40 dollarin tynnyriltä. Lech Valesa aloitti lakkoilun Puolassa ja samalla hiilen hinta kaksinkertaistui. Koska IVOn sähkön hinta oli sidottu hiileen hintaan, sähkön hinta nousi 175 markkaan megawattitunnilta. Kun Loviisan polttoainekulut olivat 10 mk/mwh sähköä, energiakatetta syntyi 140 mk/mwh ja vuodessa tästä kertyi noin miljoonaa markkaa reaktoria kohti. Kun tästä vähennettiin käyttömenot ja ydinjätevaraukset käyttökate oli noin miljoonaa markkaa vuodessa. Voimalaitokset maksoivat käyvässä rahassa 1,15 miljardia markkaa kappale, joten takaisinmaksuajaksi tuli noin neljä vuotta. 19

20 Loviisan ydinvoimalasta tuli Fortumille melkoinen rahasampo, joka on tehnyt monesta sen johtajasta miljonäärejä. Loviisa on ollut Imatran Voimalle kannattava sijoitus. Vuodesta 1970 vuoteen 1976 mennessä Imatran Voiman liikevaihto nousi 300 miljoonasta markasta 1400 miljoonaan ja liikevoitto oli keskimäärin 19 % liikevaihdosta (Taulu 8.3.1). Loviisan valmistumisen jälkeen liikevaihto kasvoi 3500 miljoonaan markkaan ja liikevoittoprosentti nousi 24 %:iin (Taulu 8.3.2). Samalla yhtiön velat laskivat liikevaihtoa suuremmaksi. Yhtiöstä tuli erittäin kannattava. Taulu Imatran Voiman tunnusluvut ennen Loviisan valmistumista (Lähde: Imatran Voimasta Fortumiksi kirja). Miljoonia markkoja Keskim. Liikevaihto Liikevoitto prosenttia liikevaihdosta 18 % 12 % 11 % 13 % 18 % 20 % 26 % 19 % - prosenttia pääomasta 10 % 7 % 7 % 7 % 9 % 9 % 11 % 9 % Investoinnit Sijoitettu pääoma Pitkäaikaiset velat IVOn sähkönhankinta (TWh) 8,2 8,3 11,3 12,7 13,0 13,9 14,5 11,7 Keskihinta (mk/mwh) Maan sähkönhankinta (TWh) 22,6 23,6 26,7 29,7 30,1 29,3 32,0 28 IVOn osuus (%) 36 % 35 % 42 % 43 % 43 % 47 % 45 % 42 % 20

21 Taulu IVOn tunnusluvut Loviisan valmistumisen jälkeen (Lähde: Imatran Voimasta Fortumiksi kirja). Miljoonia markkoja Keskim. Liikevaihto Liikevoitto prosenttia liikevaihdosta 31 % 25 % 22 % 12 % 25 % 27 % 24 % - prosenttia pääomasta 11 % 9 % 10 % 7 % 19 % 20 % 13 % Investoinnit Sijoitettu pääoma Pitkäaikaiset velat IVOn sähkönhankinta (TWh) 16,9 17,8 18,1 17,9 17,3 19,5 18 Keskihinta (mk/mwh) Maan sähkönhankinta (TWh) 33,0 35,5 39,6 41,1 41,4 43,5 39 IVOn osuus (%) 52 % 50 % 46 % 44 % 42 % 45 % 46 % Henkilökunta Tuottavuus (GWh/henkilö) 4,5 4,5 4,2 4,7 4,4 Loviisasta muodostui myös Fortumille kultakaivos, josta rahaa on riittänyt jakoon sen osakkaanomistajille ja avainhenkilöille. Sen toimitusjohtajasta, Mikael Liliuksesta, tuli eräs Suomen haukutuimmista henkilöistä, kun hän ja hänen kollegansa saivat halvalla hinnalla pörssiin menneen Fortumin jättituloista miljoonaoptiot. Liliuksen ansio oli siinä, että olivat oikeaan aikaan oikealla paikalla. Liliuksen aikana Fortum alkoi saneerauksen ja lopetti täysin mm. IVOn insinööritoiminnot. Hänen aikanaan voimalaitoksia ei Suomeen rakennettu. Monen oikeasti Fortumille rahaa tehneiden voimalaitosten suunnittelijoille annettiin potkut. Loviisaa ja sähkön hinnan nousua saa kiittää siitä, että Fortumista oli tullut erittäin kannattava yhtiö. Toisaalta Liliuksen aikana aloitettiin jätti-investoinnit Venäjän voimalaitoksiin. Sinne on kannettu suomalaisilta sähkönostajilta kerättyä rahaa noin 5 miljardia euroa, joka oli paljon enemmän kuin sotakorvausten (300 miljoonaa dollaria) verran ilman, että sijoituksista on saatu tuottoja. Jos itse olisin ollut Fortumin toimitusjohtaja, niin Venäjälle ei olisi lähdetty ja insinööritoiminnot olisi säilytetty. Lähetin kyllä sähköpostilla kiinnostukseni Fortumin toimitusjohtajaksi, kun paikka oli haussa Marttisen potkujen jälkeen. Sieltä ei tullut kuitenkaan koskaan minkäänlaista vastausta. Ymmärsin, että minulla ei ollut suuria mahdollisuuksia päästä tähän tehtävään. Sitä paitsi hallituksen vahva jäsen oli Krister Ahlström, joka haki johtajaa ruotsinkielisistä johtajapiireistä. 21

22 Tätä kirjoittaessa rankan saneerauksen jäljet näkyivät myös Fortumin verkkoliiketoiminnassa. Sähkön katkesivat tapaninpäivänä 2011 noin Fortumin asiakkaalta myrskyn vuoksi. Vielä uuden vuoden aattona oli 9000 Fortumin asiakasta vailla sähköä. Näistä 1100 oli Espoon ja Kirkkonummen alueella, jota hoiti aikoinaan Espoon Sähkö. Ongelmana oli myös heikko tiedotus ja moni asiakas on ajanut suoraan pääkonttorille Keilaniemeen ja kertonut yhtiölle, että sähköt ovat poikki. Vattenfallilla oli samaan aikaan jo käytössä automaattinen vikojen ilmoitussysteemi ja aina kun sähköt katkeavat, niistä tulee sekä kännykkä- että sähköpostiviesti suoraan asiakkaalle. Vuonna 2013 Fortum päätti luopua sähkönsiirtoliiketoiminnasta kokonaan. Syynä oli ilmeisesti myös nämä verkkohäiriöt, jotka tulivat yhtiölle kalliiksi ja huononsivat sen mainetta. Samalla yhtiön tarkoitus oli ilmeisesti myös vähentää velkoja, joita olisi kertynyt Venäjän investointien ansoista neljä - viisi miljardia euroa. Rahaa Fortumille tulee edelleen Loviisasta ja vanhoista vesivoimalaitoksista niin paljon, että Fortum on eräs arvokkaimmista sähköyhtiöistä koko maailmassa. Sen sijaan Loviisan automaation uusinta on suurissa ongelmissa. Projekti on kestänyt yli kymmenen vuotta, mutta valmista ei ole tullut. Osaamista ei enää ole. 22

23 3 LOVIISA Kaksi pientä Kun Loviisa-1:n tietokonejärjestelmä valmistui, työni jatkuivat Loviisa-3 projektin suunnittelutehtävissä. Loviisa-3 projektin valmisteleminen oli aloitettu jo alkuvuonna 1974, jolloin IVOn johto halusi ostaa kaksi samanlaista Loviisa-1 ja -2 mukaista laitosta. Minutkin oli kutsuttu ryhmään, jota veti Loviisan-1:n projektipäällikkö Kalevi Numminen. Neuvostoliittolaisen osapuolen vetäjänä oli Atomenergoexportin (AEE) presidentti Monahov. Tällä kertaa IVOn oli aikomus rakentaa kaksi Loviisa -1 ja -2 mukaista laitosta, mutta ottaa suuri osa AEE:lle kuuluvista töistä omalle vastuulle. Näin aiottiin tehdä mm. putkistojen suhteen. Kun tiedettiin, että putkistojen suunnittelu olisi mittava työ ja siihen ei IVOssa ollut henkilökuntaa, kävin alustavia neuvotteluja mm. Ekonon kanssa. Syksyllä 1974 kaikki sopimuspaperit oli kuitenkin saatu valmiiksi, mutta kauppahinnasta ei oltu vielä päästy sopuun. Muistan, kun istuimme Ruoholahdenkadun neuvotteluhuoneessa keskellä yötä neuvottelemassa Loviisa 3:n ja 4:n hinnoista. Monahov sanoi Nummiselle, että hän haluaa nyt mennä nukkumaan, kun kello on jo kaksi. Numminen sanoi siihen, että gaspadin Monahov, teidän kellonne on Moskovan ajassa ja ehdotan, että menemme Kantakrouviin syömään iltapalaa. Näin sitten teimmekin ja jatkoimme neuvotteluja siinä kahden paikkeilla. Meidän tarjoama hinta oli noin 400 miljoonaa markkaa, mutta he pyysivät Loviisa-3:n laitteista 500 miljoonaa markkaa. Tätä hintaeroa ei pystytty kuromaan umpeen, kun Monahov lähti seurueineen Moskovaan. Sieltä hän ei enää tullut takaisin ja niin kauppa jäi tekemättä. Jos silloin olisi päästy sopuun, niin melko varmasti Loviisa 3 ja 4 olisivat olleet nyt käytössä jo lähes 30 vuotta. Rakennuslupa olisi tullut siihen aikaan helposti. Öljykriisi Samaan aikaan kuohui taas Lähi-idässä. Jom Kippurin sota oli syttynyt lokakuussa 1973 Israelin ja arabivaltioiden Egyptin ja Syyrian välille. Arabimaat hyökkäsivät Israelin kimppuun kuudes lokakuuta, joka tunnettiin juutalaisten vanhana Jom Kippur-nimisenä pyhäpäivänä. Israel suoritti liikekannallepanon vasta muutamia tunteja ennen sodan alkamista ja näin he kokivat alussa huomattavia menetyksiä. Yhdysvaltain avun turvin Israel pystyi kuitenkin karkottamaan viholliset omasta maastaan. Sota päättyi 23

24 24. lokakuuta tulitaukoon, jota ennen Israel oli kärsinyt 2700 ja arabimaat 8500 miehen tappiot. Muut Arabimaat vastasivat USA:n väliintuloon Opecin kautta korottamalla öljyn hintaa ja aloittamalla näin öljysodan. Öljyn virallinen listahinta oli ollut vuoden 1973 alussa noin kaksi dollaria tynnyriltä, niin vuoden 1974 alun hinnaksi muodostui jo yhdeksän dollaria tynnyriltä. Öljyn reaalihinta nousi nykyrahassa 12 dollarista noin 50 dollariin tynnyriltä. Tämä vaikutti maailmankauppaan voimakkaasti ja yhä suurempi osa länsimaiden kansantuotteesta meni öljylaskun maksamiseen. Samalla kotimainen kulutus väheni ja aiheutti maailmanlaajuisen laman. Suomen kansantalouden kasvu hiljeni ja sähköntuotannon ennusteet vuosille romahtivat nopeasti. Vielä vuonna 1974 alussa ennustettiin, että tarvittaisiin yksi 500 MW:n ydinvoimala joka vuosi vuodesta 1982 alkaen. Vuoden 1975 alussa ennustettiin, että seuraava voimala tarvittaisiin aikaisintaan vuonna Tämän vuoksi IVOllakaan ei ollut enää kiirettä palata neuvotteluihin uudestaan. Sähkönkulutuksen kasvu taittui vuonna 1974 öljykriisin seurauksena. Vuosi 1975 meni varsinaisesti siihen, kun pidin monta erillistä palaveria siitä, mitä parannuksia seuraaviinvver-440 -laitoksiin piti tehdä. Oli hämmästyttävää, että kaikki olivat hirveän tyytyväisiä laitokseen ja mitään suuria parannuksia ei ehdotettu. Kunhan olisi vain muutettu sopimusta siten, että saisimme itse suorittaa suuremman osan töistä, niin kaikki olisivat olleet tyytyväisiä. 24

25 Yksi kehityskohde oli tietokonepohjainen automaatiojärjestelmä. Loviisan tietokonesysteemi oli lähes valmis ja nyt mietittiin, voitaisiinko koko Loviisa 3:n automaatio tehdä tietokoneiden avulla. Olin tämän automaatiotyöryhmän vetäjänä ja kutsuin eri firmojen tuotekehityksestä vastaavia henkilöitä Loviisan voimalan saunalle. Mukana olivat Strömbergin ja Valmetin edustajat. Strömbergiä asia ei tuntunut kiinnostavan, mutta Valmetin Instrumenttitehtaan tuotekehityksestä vastannut isännöitsijä Talvitie otti asian omakseen ja hänen kanssaan pidettiin monta palaveria. Valmetin Instrumenttitehdas aloitti digitaalisen automaatiojärjestelmän kehitystyön ja niin syntyi vähitellen Damatic-järjestelmä. Sen kehitystyössä oli aktiivisesti mukana myös aiempi työnantajani eli VTT:n Sähkölaboratorio sen vetäjän Pekka Salmisen ja myöhemmin Björn Wahlströmin johdolla. Järjestelmä myytiin ensiksi Pankakosken paperitehtaaseen ja sen jälkeen sitä myytiin kaikkiin uusiin Valmetin toimittamiin paperikoneisiin. Myös voimalaitos-sovellutuksia syntyi, mutta ydinvoimalaitoksiin sitä ei myyty. Näin syntyi hieno vientituote ydinvoimatekniikan spin-offina. Toinen spin-off oli Loviisan ydinvoimalan täysimittainen simulaattori. Sen rakensi Nokia Elektroniikka VTT:n Sähkölaboratorion toimiessa konsulttina. Simulaattori tarvittiin Loviisan käyttöhenkilökunnan kouluttamista varten. Koska laitos oli ainutlaatuinen, vastaavia simulaattoreita ei ollut missään. Näin myös Nokialle riitti töitä. Simulaattorin ansiosta kaikki tärkeimmät häiriö- ja onnettomuustilanteet voitiin simuloida todellisissa valvomo-olosuhteissa. Tämä ehkäisee operaattoreita tekemästä käyttövirheitä. Nokia toimitti samanlaisen valvomosimulaattorin myös PAKS:in ydinvoimalaan Unkariin. PAKS:in ydinvoimalassa oli neljä venäläistä VVER reaktoria, mutta missään niissä ei ollut suojarakennusta. Maailmalla tapahtui paljon operointivirheitä, joista kuuluisin oli ns. Three Mile Islandin ydinvoimalan onnettomuus Harrisburgissa, Pennsylvaniassa vuonna Siinä operaattorit aiheuttivat reaktorin sulamisen ja sen vahingoittumisen käyttökelvottomaksi. Kun syöttöveden pumppaus höyrystymiin lakkasi, niin hätäsyöttövesipumput käynnistyivät, mutta vesi ei päässyt höyrystimeen, koska käsiventtiilit olivat jääneet huollon aikana kiinni. Vähitellen reaktori kuumeni ja kun paineistimen varoventtiilit aukesivat, mutta eivät sulkeutuneet. Näin primääripiirin vesi valui paineistimen varoventtiilien kautta suojarakennukseen, jolloin reaktori jäi ilman jäähdytysvettä ja alkoi sulaa. Myös Loviisassa sattui samantapainen syöttövesihäiriö kuin Harrisburgissa, kun pääsyöttövesilinjassa syntyi suuren syöttövesiputken repeämä. Kuitenkin simulaattorikoulutuksen saaneet operaattorit osasivat hoitaa tilanteen siten, että 25

26 minkäänlaisia radioaktiivisia päästöjä ei ilmakehään päässyt eikä reaktori vahingoittunut. Vastaavanlaisia tilanteita oli harjoiteltu ja Loviisan instrumentointi oli kattavaa ja prosessitiedon saannissa ei ollut ongelmia. Vuoden 1976 alussa aloin selvitellä myös länsimaisia laitoksia ja verrata niitä Loviisan laitokseen. Tärkeimmät vertailukohteet olivat saksalaiset Konvoilaitokset, kun KWU oli kehittänyt 1300 MW:n tehoisen yksikön, jonka prototyyppi oli otettu käyttöön 1974 lopulla Bibliksen laitospaikalla. Samaan aikaan selvittelin myös USA:ssa kehiteltävää standardivoimakonseptia, joka sai nimekseen SNUPPS (Standardized Nuclear Power Plant Systems). Tämä oli perustana myös Englannin Sizewell-B:n laitokselle. Myös Ranska oli kehittänyt oman 900 MW:n painevesilaitoksen Westinghousen lisenssin pohjalta. Näissä merkeissä Suomessa järjestettiin talvella 1976 seminaari, jossa olin aktiivisesti mukana. Seuraavana kesänä kävin tutustumassa Bugeyn ydinvoimalaan Ranskassa. Oli aika hieno tunne, kun saavuin voimalaan ja Suomen lippu liehui Bugeyn voimalan pihalla lipputangossa. 3.2 VVER hanke Myös Venäjällä oltiin siirtymässä 1000 MW:n laitoskokoon. Novovoroneshin viidennen yksikön rakennustyöt oli aloitettu 1974 ja laitoksesta oli tehty vuonna 1976 artikkeli Teploenergetika-lehteen. Kun keräsin tietoja suurista laitoksista, huomasin aika pian, että 1000 MW:n tehoinen laitos tarvitsi huomattavasti vähemmän terästä ja betonia kuin kaksi 500 MW:n laitosta. Ero oli suuri varsinkin VVER-440 -laitokseen, jossa teräs- ja betonimäärä olivat poikkeuksellisen suuria. VVER-440 -laitoksen primääripiirissä oli runsaasti vettä ja siinä oli kuusi höyrynkehitintä. Siksi kontainmentin halkaisija oli suuri ja se vastasi länsimaisten 1000 MW reaktorien suojarakennusten kokoa. Koska tietokoneiden ohjelmien suunnittelu oli ollut päätyöni Loviisan projektissa, aloin kehitellä myös tietokonepohjaisia kustannusten laskentaohjelmia. Ensimmäiseksi VVER laitoksen kustannusarvioksi saimme 6/76 hintatasossa 1920 miljoonaa markkaa, kun Loviisa-1 oli maksanut 1140 ja Loviisa miljoonaa markkaa käyvässä rahassa. Näin VVER-1000 olisi noin 380 miljoonaa markkaa eli 17 % halvempi kuin kaksi 440 MW:n laitosta. Heinäkuussa 1976 tein ensimmäiset laitoskonseptikuvat VVER laitoksesta A4-paperille, kun kaikki muut olivat lomilla. Monesta kilpailevasta konseptista valitsin KWU:n mallisen layoutin, mutta sijoitin siihen VVER- 1000:n komponentit. Pyysin vielä Tapani Kukkolan ryhmän layout-miehiä 26

27 piirtämää alustavat kuvat A3-kokoon. Esittelin kyseisten selvitysten tuloksia Kalevi Nummiselle ja IVOn muille johtajille. Vastaanotto oli vähän ristiriitainen, koska Loviisan voimalan päällikkö Anders Palmgren piti näitä 440 MW laitoksia parempina kuin isoja laitoksia. Sen sijaan IVOn toimitusjohtaja Pentti Alajoki ja projektipäällikkömme Kalevi Numminen pitivät 1000 MW:n laitoksia tutkimisen arvoisina. Elokuussa 1976 tuli sitten Suomen vierailulle Neuvostoliiton energiaministeri Neporoshny seurueineen. IVOn kanssa tehtyjen neuvottelujen tuloksena sovittiin, että IVO ja Atomenergoexport selvittävät VVER laitoksen soveltuvuutta Loviisan laitospaikalla. Kuva IVOn suunnittelema VVER-1000 konsepti vuodelta Kiinaan rakennettiin kaksi tämän mukaista ydinlaitosta Tianwan -1 ja -2 ja kaksi samanlaista on edelleen rakenteilla. Sopimuksen oli lakiteknisesti laatinut varatuomari Juhani Santaholma, joka oli toiminut Loviisan projektin lakimiehenä alusta alkaen. Myös venäläiset olivat ilmeisen innokkaita tarjoamaan tätä uutta laitosta, jonka prototyyppi oli rakenteilla Novovoronesissa. Tämä käynnisti VVER laitoksen selvitykset tosissaan. Koska layoutsuunnittelu Loviisa-1/2 -laitoksille oli valmistunut, työn tekemiseen oli myös resursseja Kukkolan layout-ryhmässä. Oma työni keskittyi pääkomponenttien suunnitteluun ja kustannusarvioiden laadintaan. Aika pian saimme tehtyä raportin VVER-1000 laitoskuvaus ja kustannusarvio 1/1977, jossa laitoksen layout oli piirretty jo melko tarkasti ja siihen oli sijoitettu VVER reaktori ja kaksi 500 MW:n höyryturpiinia ja toisessa 27

28 vaihtoehdossa yksi 1000 MW:n turpiini. Kustannusarvioksi saatiin kahden turpiinin tapauksessa 2400 Mmk ja yhden turpiinin tapauksessa 2030 Mmk. Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuus Harrisburgissa vuonna 1979 keskeytti työt vähäksi aikaa ja samalla vuodeksi 1985 aiottu Loviisa-3:n suunniteltu valmistumisaikataulu lykkääntyi taas kerran. Harrisburgissa ei ulkopuolisille aiheutettu säteilyannoksia, mutta länsimainen painevesireaktorin turvallisuus jouduttiin tarkastelemaan uudestaan. IVOssa aloitettiin todennäköisyyspohjaisten riskianalyysien (Probabilistic Risk Analysis, PRA) teko tosissaan. Osallistuin myös Three Mile Islandin ydinonnettomuuden selvittelyyn Säteilyturvakeskuksen reaktoriturvallisuusosaston johtajan, tekniikan lisensiaatti Jukka Laaksosen kanssa, josta oli tullut perhetuttumme. Kutsuin Jukan IVOon, koska minulla sattui onnettomuuden aikaan olemaan hyllyssäni vastaavanlaisen Babcock Wilcocsin reaktorin toiminnasta tehdyn PSAR:n mikrofilmit ja olin kirjoittanut Loviisan PSAR:n varoturvalaitteiden toiminnan vuonna Tuohon aikaan suunnittelimme myös Jukan kanssa yhteistä työmatkaa Moskovaan, jossa meidän oli aikomus osallistua VVER projektin suunnitteluun parin vuoden ajan. Tämä reissu peruuntui, koska IVOn johto ei tuohon aikaan pitänyt VVER-1000 yhteistyötä kovin kovassa arvossa. Sen sijaan kymmenen vuotta myöhemmin IVOn tekemät suunnitelmat VVER-1000 laitoksesta olivat kovaa valuuttaa Kiinan markkinoilla. Kiinalaiset halusivat IVOn Loviisa 3- konseptin mukaisen voimalan. Sen tyyppinimeksi tuli VVER- 1000/91, koska laitokseen tehtiin mm. sydänkaappari ja siitä tuli ensimmäinen kolmannen sukupolven laitos maailmassa. Jukka Laaksosesta tuli myöhemmin Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Antti Vuorisen jälkeen. Kun Jukka jäi eläkkeelle vuonna 2012, hän siirtyi Rosatomin palkkalistoille. Hänen tehtävänsä oli suunnitella ja arvioida venäläisten VVERreaktorien turvallisuutta sekä kehittää vientiin sopivia laitoskonsepteja. Jukasta ja Vapusta tuli 1980-luvulla nuorimman poikamme Johanneksen kummeja. Mikrotietokone Olin syksyllä 1980 hankkimassa mikrotietokonetta laskelmien nopeuttamiseksi. Koneen hankinnassa oli pieniä ongelmia, koska IVOn ATK-johdon piti antaa lausunto kaikista tietokonehankinnoista. Diplomi-insinööri Raimo Mätön johtaman ATK-johdon mielestä IVOssa ei mikrotietokoneita tarvittaisi. Kaikki laskentatehtävät tulisi hoitaa suurella IBM:n keskustietokoneilla, joka oli maksanut yli 10 miljoonaa markkaa. 28

29 Voimalaitososaston johtaja Tauno Rask hyväksyi kuitenkin hankintaesitykseni, johon kuului yksi Tandy Radio Shackin (TRS-80) mikrotietokone ja printteri. Koneessa oli keskusmuistia 16 kb ja siinä oli kahdeksan tuuman 160 kb:n flobbydisk-asema. Lisäksi hankimme Visicalctaulukkolaskenta-, Basic-, kortisto- ja WordPerfect-tekstinkäsittelyohjelman. Kokonaiskustannukset olivat markkaa. TRS-80 -koneita myytiin vuonna 1980 enemmän kuin Applea, joka oli vielä silloin paremminkin kotimikro. Kuva Tandy Radio Shackin TRS-80 mikrotietokone oli korvaamaton apu ydinvoimalaitosten kustannusten laskemisessa. Keväällä 1981 Suomeen tuli vierailulle Ranskan presidentti Valery Giscard d Estaing. Hän tarjosi IVOlle ranskalaista 900 MW:n PWR ydinvoimalaa. Lupasimme selvittää myös sen soveltuvuuden Suomeen. Ranskalaisen PWR- 900 laitoksen kustannusarvion teko annettiin minun vastuulleni samalla, kun ranskalaiset yrittivät itse laskea tänne tehtävän laitoksen kustannukset. Teimme hinnoitteluohjelmat Basicilla ja syötimme kortistoon jokaisen pumpun, venttiilin, putken ym. Pyysin rakennusosastoa laskemaan rakennuskustannukset sekä sähköosaston miehiä laskemaan sähkö- ja automaatiolaitteiden kustannukset. Saimme ranskalaisen PWR-900 -laitoksen hinnaksi noin 5000 miljoonaa markkaa (5500 mk/kw). Ranskalaiset arvioivat, että heidän rakentamana se maksaisi 6000 miljoonaa markkaa. Siihen jäi miljardin markan ero. Tuli mieleen vuoden 1974 neuvottelu, jolloin venäläiset pyysivät VVER reaktorista 100 miljoonaa enemmän kuin IVO oli valmis maksamaan. Tuo 20 29

30 %:n erohan vastasi suunnilleen voimalan myyjän vaatimaa katetta, jos laitos myytäisiin avaimet käteen toimituksena. Rakennuskuutiot Työ jatkui sitten myös VVER laitoksen parissa yhä detaljoidumpana. Laitoksesta tehtiin Tapani Kukkolan ryhmässä 3D-tietokonemalli, jossa sen kaikki komponentit oli sijoitettu rakennuksiin. Laitoksen kokonaistilavuudeksi saatiin nyt m 3 ja sen rakentamiseen olisi tarvittu betonia m 3, betoniterästä ja muita teräksiä tonnia (Taulu 3.2.1). Taulu VVER-1000 laitoksen rakennus- ja betonikuutiot. Rakennus- Betoni- Betoni- Rakenne- Rakennus tilavuus kuutiot teräkset teräkset Rm3 m3 t t Reaktorilaitos Reaktorirakennus Turvarakennus Polttoainerakennus Apurakennus Kiinteide jätt. Varasto Dieselrakennus Höyryputkitila Yhteensä Konventionaalinen laitos Turpiinirakennus Valvomorakennus Huoltorakennus Merivesipumppaamo Suodatinrakennus Suolanpoisto ja veden Vedenpuhdistus Ilmastointopiippu Konttorirakennus Varasto ja työpaja Muut rakenteet Yhteensä Koko laitos Kustannusarviot Tehdyn 1/1984 kustannusarvion mukaan laitos maksaisi 5200 miljoonaa markkaa (5280 mk/kw) ilman rakennusajan korkoja ja alkulatausta (Taulu 3.2.2). Nykyrahassa tämä vastasi 1850 /kw. Tällöin reaktorilaitoksesta oli jo tehty pienoismalli ja laitoksen komponentit oli laskettu ranskalaisprojektin yhteydessä kehittämillämme IVOCOST-ohjelmilla. 30

31 Laitososa 1/1984 1/2016 Mmk M Reaktorilaitos Turpiinilaitos Apulaitteet Sähkölaitteet Intsrumentointi Rakennukset Alueen rakenteet Työmaan hoito Suunnittelu Yhteiskustannukset Perushankintamenot yht Varaukset Varaosat Hankintamenot Tehohinta mk/kw /kw Sähkön omakustannushinnaksi saatiin 133 mk/mwh (22 eur/mwh). Samaan aikaan IVOn suurteollisuudelta saama sähkön tukkuhinta oli 165 mk/mwh (27,6 eur/mwh), joten sähkön myynnin marginaali olisi ollut 20 %. Samoihin aikoihin olin IAEA:n seminaarissa tehnyt arvion, jonka mukaan kaksi 500 MW:n laitosta tuottaisi halvempaa sähköä kuin yksi 1000 MW:n ydinlaitos (ks. 4.2), kun laitoksen vaatima varateho, varaenergia ja uudet sähkölinjat huomioidaan tarkastelussa. Myös VVER-500 -laitoksesta tehtiin korjatut layout-kuvat samalla periaatteella kuin VVER laitoksesta. Tämä oli ns. parannettu versio Loviisasta ja myös hyvin varteenotettava vaihtoehto seuraavaksi ydinvoimalaksi. 3.3 Rakennuslupahakemus Tammikuussa 1986 IVO haki lupaa rakentaa Loviisaan kolmannen yksikön, jonka teho olisi enintään 1000 MW. Laitos olisi voinut olla ranskalainen PWR- 900 tai venäläisen VVER VVER laitoksen reaktorin turvallisuusasioita epäiltiin ja monet turvallisuusasiantuntijat olivat vielä VVER-500 -reaktorien kannalla, koska sen mitoitusarvot olivat huomattavan konservatiivisia. Reaktorin lineaariteho ja polttoaineen rikastusaste olivat paljon alhaisemmat. 31

32 Loviisa-3 -voimalan rakennusluvan käsittely sujui Suomessa ripeästi valtioneuvostossa siihen asti, kunnes keväällä 1986 tapahtui Tshernobylin ydinvoimalassa onnettomuus. Tshernobylin jälkeen kaikki Loviisa-3 - ydinvoimaprojektissa työskennelleet henkilöt määrättiin toisiin tehtäviin. Itse aloitin kaasuvoimalaitosten suunnittelun. Ydinvoimavalmisteluihin tuli monen vuoden tauko. 3.4 Tshernobyl Tshernobylin onnettomuus vaikutti minuunkin hyvin masentavasti. Olin kuvitellut, että ydinvoiman rakentamisesta olisi tullut minulle pitkäaikainen ura, mutta kaikki loppui tähän vähäksi aikaa. Tein Helsingin Sanomiin artikkelin, jossa toivoin, että ydinvoimaa ei hylättäisi kokonaan tähän. Yritin selittää, että tämmöisiä RBMK-tyyppisiä grafiittilaitoksia ei Suomeen voitaisi rakentaa. Meidän omat ydinvoimalat ovat kevytvesireaktoreita, jotka eivät voi palaa ja niissä on suojarakennus. Tosiasia oli kuitenkin, että ydinvoiman jatkorakentaminen loppui siihen pitkäksi aikaa. Kuva Onko ydinvoimaa Tshernobylin jälkeen? oli otsikkona Helsingin Sanomiin tekemässäni kirjoituksessa keväällä Tshernobylin onnettomuus aiheutui siitä, kun venäläiset halusivat kokeilla, miten RBMK-voimalaitos käyttäytyy sähkökatkoksen jälkeisessä tilanteessa. Kun turpiini höyryventtiilit suljettiin, kuviteltiin, että sähköä saataisiin turpiinigeneraattoreilta niin kauan, että dieselgeneraattorit ennättäisivät syöttämään virtaa hätäjäähdytyspumpuille. Laitos oli ajettu puolelle teholle ennen kokeen alkamista ja säätösauvat oli vedetty ulos reaktorista, koska ksenon-myrkytys pienensi reaktorin tehoa. Kun 32

33 sähkönsyöttö katkaistiin lauantaina , reaktorin teho alkoi nousta ja operaattorit ajoivat reaktorin pikasulkuun. Viiveestä johtuen teho pääsi karkaamaan ja reaktori räjähti ja siinä ollut grafiitti syttyi palamaan. Samalla syntyneen virtauksen mukana reaktorin sydämestä levisi radioaktiivista palamistuotteita ympäri Eurooppaa. Suomessa havaittiin korkeita säteilyarvoja sunnuntaina armeijan mittauspisteissä. Niistä ilmoitettiin pääesikuntaan, mutta epäiltiin, että mittari oli mennyt rikki. Seuraavana aamuna korkeita säteilyarvoja havaittiin Forsmarkin ydinvoimalassa ja voimala evakuoitiin. Tästä kysyttiin myös Suomesta, mutta täällä asiaa ei oltu huomattu. Vasta maanantai-iltana Radiossa luettiin TASS:lta saatu tiedote, jossa kerrottiin Tshernobylin onnettomuudesta. Onnettomuus ei aiheuttanut varsinaisia suojaustoimia Suomessa muuten, kun maidon juontia sekä pienten järvien kalojen, sienien ja poron lihan syöntiä kehotettiin rajoittamaan. Lapset saivat leikkiä hiekkalaatikoilla, kun säteilytason havaittiin olevan vain noin viisi kertaa taustasäteilyn suuruista. Olisi ollut aivan toinen tilanne, jos Pietarin lähellä oleva Leningradin RBMKvoimala olisi kokenut saman kohtalon. Silloin saastepilvet olisivat voineet tulla Kotkan seudulla noin kahdessa tunnissa ja säteilytaso olisi voinut olla jopa tuhat-kertainen normaalitasoon verrattuna. Silloin olisi ollut tarve suojautua sisätiloihin jo saman lauantaipäivän aikana. Tästä oli tehnyt 1980-luvun alussa VTT:llä raportin tekniikan tohtori Seppo Vuori, joka pystyi ennustamaan Tshernobylin onnettomuuden aiheuttaman laskeuman melko tarkasti. Suomen tilannetta olisi voitu hyvinkin verrata Tshernobylin lähellä olevan Prypjatin asukkaan kaupungin ihmisten saamiin säteilyannoksiin, jotka olivat keskimäärin noin 350 millisievertiä ennen evakuointia. Ihmiset saivat noin 350 kertaa vuoden taustasäteilyannoksen noin 36 tunnissa. Vieläkin säteilytason on niin suuri voimalan ympäristössä, että noin 30 km säteillä voimalasta on suljettua aluetta (Kuva 3.4.2). Eniten säteilyä saivat kuitenkin ne noin pelastustyöntekijää, jotka työskentelivät pelastustöissä usein jopa ilman suojavarustusta ja annosmittareita. Arviot onnettomuuden aiheuttamien kuolemien määrästä liikkuvat 1000 ja välillä. Oma arvioni syöpäsairauksiin kuolleiden määrätä on , jonka olen esittänyt kirjassani Planning of Nuclear Power Systems to Save he Planet. Kun arvio suhteutetaan ydinvoimalla tuotettuun sähkön määrään ( TWh), kuolleiden määrä on 0,24 /TWh. Se on kuitenkin pienempi kuin kivihiilikaivoksissa kuolleiden määrä suhteutettuna kivihiilisähkön tuotantoon. Kannattaa kuitenkin muistaa, että RBMK-tyyppisiä reaktoreita ei länsimaissa saisi rakentaa. 33

34 Kuva Tshernobylin aiheuttama Cesium-137 pitoisuus voimalan lähiympäristössä. Valvottu alue (>185 kbq/m 2 ) merkitty punaisella. Suurin vaikutus Tshernobylin onnettomuudella oli meidän Loviisan 3-laitoksen suunnittelijoihin, joille kerrottiin, että saamme etsiä muita tehtäviä. Itse siirryin kaasuvoiman kehitystehtäviin noin viikon parin päästä onnettomuudesta. IVO yritti uudestaan ydinvoiman rakentamista vasta 1991, kun se teki Perusvoima Oy:n kautta hakemuksen ydinvoimalan rakentamiseksi joko Olkiluotoon tai Loviisaan. Myös sillä kertaa hanke jäi suunnittelun asteelle, kun eduskunta antoi kielteisen päätöksen syksyllä Silloin en kuitenkaan ollut enää ydinvoimahommissa vaan Modigen Oy:n toimitusjohtajana Wärtsiläkonsernissa ja kilpailevan sähköntuotantomuodon edustajana. Ydinvoimaan palattiin myös vuonna 2010, jolloin IVOn hakemus Loviisan 3- yksikön rakentamisesta hylättiin eduskunnassa, mutta sekä TVO:n että Fennovoiman hakemukset hyväksyttiin. IVOn ydinvoimaosaaminen suuntautui tämän jälkeen konsultointiin ulkomailla. 34

35 4 KONSULTTIHOMMISSA 4.1 Sarajevo Olin olympiakeväänä 1984 konsultointimatkalla Sarajevossa juuri talviolympialaisten jälkeen. Mukana olivat diplomi-insinööri Matti Kangas, joka piirsi raporttiin karkeat layoutkuvat ja diplomi-insinööri Kari Ruokonen, joka kirjoitti raportin tekstin perinteisellä kirjoituskoneella. Omiin tehtäviini kuuluivat tietokonepohjaisten kustannusarvioiden teko, jotka tulivat raportin liitteiksi. Otin mukaan matkaa varten ostamani uuden kannettavan, ompelukonemallisen tietokoneen, jonka sain vietyä Jugoslaviaan ns. Ata Carne-papereilla. Tietokone oli IBM-yhteensopiva ja siinä oli Lootus 123- taulukkolaskelmaohjelma ja Word-tekstinkäsittelyohjelma. Lisäksi mukana oli printteri, joten raportti voitiin tehdä Sarajevossa valmiiksi. Sarajevossa keväällä 1984 Matti Kangas, Kari Ruokonen ja Asko Vuorinen, kun raportti oli saatu valmiiksi. Sain IVO Engineeringin johtajalta, Anders Palmgreniltä, evästyksen, että meidän piti ehdottaa heille VVER-440 -typpistä laitosta Loviisan kopiona. Kuitenkin ehdotimme heille samaa VVER laitosta, jonka kustannukset olimme saaneet laskettua. Loviisan laitos oli meille jo jonkun verran historiaa, eikä siihen haluttu enää palata. 35

36 Venäläiset tarjosivat bosnialaisille Moskovassa piirrettyä VVER konseptia, joka oli tilavuudeltaan saman suuruinen kuin meidän suunnittelema VVER laitos. VVER-500 -laitos olisi ollut kolmas vaihtoehto, mutta sitä ei IVOssa oltu vielä suunniteltu ja siksi sitä ei voitu tarjota. Se olisi kuitenkin ollut Jugoslavian olosuhteissa paras vaihtoehto, kuten Palmgren oli evästänyt. Sarajevon reissuun liittyi pelottavia muistoja, kun isäntämme ajoi vanhalla autollaan pitkin vuoristotietä, joissa ei ollut kaiteita lainkaan. Hän osoitti sormillaan, jotain nähtävyyttä, kun ajoi samalla lujaa mutkaista serpentiiniä. Vuoristomaisemista ei keritty ihailla, kun pelättiin, että mies ajaa meidät rotkoon. Yhtenä sunnuntaina käytiin laskettelemassa Sarajevon olympiamäessä, joka taas tuntui tosi mukavalta. Silloin ei voitu vielä aavistaa, että Sarajevosta tulisi Bosnian sisällissodan päänäyttämö muutaman vuoden kuluttua. Samaa VVER-1000 laitosta ehdotimme myös Unkarin valtiolliselle voimayhtiölle MVM:lle, kun olin siellä viikon verran konsulttimatkalla vuonna Asuin Budapestin eteläpuolella olevassa Paksin ydinvoimakaupungissa. Ilma oli kuuma ja joka aamu heräsin siihen, kun huoltomies aloitti nurmikon leikkauksen kello kuuden aikoihin. 4.2 IAEA:n työryhmät Olin myös muutaman kerran Wienissä IAEA:n päämajassa SMPR-laitosten (Small and Medium Size) työryhmässä, jossa tutkittiin suurten ja pienten ydinvoimalaitosten kustannuseroja. Tein sinne esitelmän Scaling Factors, jossa todistin, että 2x500 MW:n ydinvoimala voi tuottaa halvempaa sähköä kuin yksi 1000 MW:n ydinvoimala. Pienessä sähköverkossa järjestelemäkustannukset nostavat suurten laitosten kustannuksia, koska varatehoa pitää rakentaa laitoksen poisputoamisen varalle. Meidän kokemuksia VVER-440 -laitoksista pidettiin esimerkillisinä monessa suhteessa. Laitokset toimivat erinomaisesti ja niiden turvallisuus oli pystytty varmistamaan. Itse asiassa ne olivat hyvin konservatiivisia, koska reaktorin lineaariteho oli pieni ja primääripiirin vesimäärä suuri, jolloin laitos voisi toimia ilman ulkopuolista sähköä pitkän aikaa turvallisesti. Kaiken lisäksi niiden tuottaman sähkön tuotantokustannukset olivat hyvin edulliset. Siinä auttoivat myös pitkä polttoainesopimus ja edullinen toimitusluotto. 36

37 Vuonna 1984 olin SMPR-seminaarissa IAEA:n pääkonttorissa Wienissä selvittämässä pienten ydinvoimalaitosten kustannuksia. 4.3 Sähköntuottajien yhteistyövaltuuskunta Konsulttitöihin liittyi myös toimintani Sähköntuottajien yhteistyövaltuuskunnan (STYV) kapasiteettiryhmässä IVOn edustajana. Siellä annoimme lausuntoja Suomeen rakennettavista voimalaitoksista yhdessä teollisuuden ja kuntien edustajien kanssa. Tein kustannusarviot kaikista voimalaitoksista ja siitä julkaistiin STYV:n kustannusraportti 1/1984. Sen jälkeen kustannusraporttien teko toistui aina vuoteen 1994 asti, jolloin STYV lakkautettiin. Vapailla sähkömarkkinoilla ei sähköntuottajilla saanut enää olla vastaavanlaista koordinointia, koska uskottiin, että markkinat huolehtivat kapasiteetin rakentamisesta. Tämä oli mielestäni virhe, koska kapasiteetista tuli 2000-luvulla pahoja ongelmia, kun kukaan ei enää vastannut kapasiteetin riittävyydestä. Oli mielenkiintoista havaita, että Suomeen rakennettujen voimalaitosten kustannukset vaihtelivat välillä +/- 30 %, koska niiden suunnittelu ja toteutus vaihteli suuresti. Esimerkiksi kaasukombivoimalaitoksista edullisin oli IVOn suunnittelema Vuosaari A, joka maksoi noin 2200 mk/kw. Kallein oli tuolloin Ekonon suunnittelema Naistenlahti, joka maksoi noin 4000 mk/kw. 37

38 Pidin voimalaitosten suunnittelusta ja kustannuksista muutaman kerran esitelmän Insinöörijärjestöjen koulutuskeskuksen (INSKO) kursseilla luvulla. kerroin siinä, miten kustannuksia voisi säästää, jos laitoskonseptit suunnitellaan alusta asti edullisiksi. 4.4 Helsingin Seudun Lämpövoima Oy IVOn omien hankkeiden lisäksi olin selvittelemässä Helsingin seudun lämmitykseen soveltuvia yhteisiä ydinvoimalahankkeita IVOn puolesta. Helsingin Energialaitos oli oma-aloitteisesti suunnitellut omaa ydinvoimalaa 1970-luvun alusta lähtien. Sinne oli palkattu filosofian maisteri Launo Tuura ja jo edesmennyt tekniikan tohtori Olli Tiainen vetämään ydinvoimaselvityksiä. Vuonna 1977 perustettiin kuntien yhteinen ydinvoimayhtiö Helsingin Seudun Lämpövoima Oy (HSL), josta IVO omisti puolet. Siinä olivat vaihtoehtoina sähköä ja lämpöä tuottavat 1000 MW:n ydinvoimalat, joista toinen rakennettaisiin Helsingin itä- ja toinen länsipuolelle. Näitä selvityksiä jouduin tekemään IVOn puolesta. Länsipuolella sijoituspaikka olisi Kopparnäs, josta olisi Helsinkiin matkaa noin 40 km ja itäpuolella Granö, joka oli Vuosaaren itäpuolella. IVO omisti Kopparnäsin voimalaitostontin ja sieltä lämpö johdettaisiin 120 cm paksuista kuumaa putkea pitkin Helsinkiin ja sieltä kylmää putkea pitkin takaisin. Asea-Atom ja Finnatom tarjosivat ratkaisuksi lisäksi 2 x 400 MW:n Securereaktoria, joka tuottaisi pelkästään lämpöä. Näille etsittiin kaksi sijoituspaikkaa, joista yksi oli Espoon Bodom-järven lähellä ja toinen Sipoon Sottungassa. Myyjien mielestä laitos olisi hyvin turvallinen ja se voisi toimia ilman ulkoista sähköä. Laitospaikat oli valittu siten, että laitokset voitaisiin sijoittaa kallion sisään, jolloin ulkoiset uhat kuten lentokonetörmäys voitaisiin eliminoida. Loviisan kaukolämpö Lisäksi tutkittiin kaukolämmön siirtoa Loviisan ydinvoimalasta. Sinne oli louhittu valmiiksi paikka viidennelle turpiinille, johon olisi voitu rakentaa kaukolämpöturpiini. Kaukolämpö olisi voitu siirtää Helsinkiin noin metrin paksuisella putkella, jonka pituudeksi olisi tullut noin 70 km. Eräänä vaihtoehtona tutkittiin myös lämmön siirtoa laivalla Loviisasta Helsinkiin. Tämä kariutui siihen, kun pelättiin mitä tapahtuu, jos 160 o C asteinen vesi pääsisi purkautumaan esimerkiksi karilleajon tai törmäyksen sattuessa. Selvitykset etenivät reippaasti 1980-luvun vielä alussa, mutta Helsingin energialautakunta päätti vuonna 1986 rakentaa Vuosaareen 160 MW:n 38

39 maakaasuvoimalan, Vuosaari-A:n. Kaasun hinta oli halventunut ja maakaasusta tuli Helsingin päävaihtoehto. Lisäksi Tshernobylin onnettomuus oli vielä Helsingin kaupunginvaltuutettujen mielissä ja ydinvoima oli poissa laskuista. Helsingin Energialaitoksen toimitusjohtaja diplomi-insinööri Aimo Puromäki olisi halunnut rakentaa Vuosaareen kivihiilivoimalaitoksen, mutta kaupungin energialautakunta piti maakaasua parempana ja siihen päädyttiin myös valtuustossa. Kun sitten 450 MW:n tehoinen Vuosaari-B päätettiin rakentaa, niin Helsinki tuli omavaraiseksi sähkön ja lämmön suhteen vuonna Tuohon aikaan ei vielä välitetty CO2-päästöistä. Nyt kun CO2-päästöistä on tullut maailmanlaajuinen ongelma, ydinkaukolämpö voisi olla varteenotettava vaihtoehto. Sen avulla Helsingin seudun CO2-päästöjä voitaisiin vähentää noin 2-3 miljoonaa tonnia vuosittain. Loviisaan voidaan edelleen rakentaa viides turpiini nopeasti, jos Helsinki kiinnostuu ydinkaukolämmöstä. 4.5 Kiinan ydinvoimalat IVOn ja venäläisten yhteistyö jatkui vielä Kiinan ydinvoimalaitosten suunnittelussa 1990-luvulla. Venäläiset halusivat nimittäin myydä VVER-1000 ydinvoimalaitoksia eri puolille maailmaa. Yksi kohde oli Kiina, jossa oli suunnitteilla useita ydinvoimalaitoksia. Kiinalaiset tutustuivat myös IVOn tekemiin VVER laitoksen Loviisa-3 -yksikköä varten tekemiin suunnitelmiin, joita olin aloittamassa vuonna Kiinalaiset innostuivat meidän suunnitelmista, että halusivat rakentaa kaksi samanlaista Loviisa-3:n mukaista laitosta Kiinaan, Tianwan 1 ja Tianwan 2. Projekti toteutettiin sitten niin, että IVOn layout-suunnittelijat Tapani Kukkolan johdolla tekivät laitoksen piirustukset CAD:lla yhdessä Pietarin suunnittelu-toimiston, SPAEP:in, kanssa 1990-luvulla. Tianwanin 1- ja 2- yksiköt valmistuivat vuosina 2006 ja Ne olivat ensimmäiset käytössä olevat kolmannen sukupolven laitokset maailmassa. Laitokset on varustettu sydänkaapparilla, joka kerää talteen mahdollisesti onnettomuustilanteessa sulaneen reaktorin sydämen. Niiden rakennusaika oli kummallakin yksiköllä noin 6,5 vuotta. Laitokset maksoivat nykyrahassa suunnilleen saman verran kuin Loviisa 1 ja 2 eli noin /kw. Itse en ollut enää mukana Kiinan projektissa muuten kuin hengessä. Olin vuoden 1992 siirtynyt IVOn ja Wärtsilän perustaman Modigen Oy:n toimitusjohtajaksi. Meidän piti valloittaa maailmanmarkkinat kaasu- ja dieselmoottorivoimalaitosten avulla. Kerron tästä ajasta kohdassa 6 (Wärtsilän palveluksessa). 39

40 Vuonna 2012 aloitettiin myös Tianwanin laitoksen kolmannen yksikön ja vuonna 2013 neljännen rakennustyöt. Laitokset ovat IVOn suunnittelemien Tianwan 1- ja 2- laitosten kopioita. Näin IVO Engineering-toiminnot olivat nousseet maailmalla hyvään maineeseen, vaikka oma suunnittelutoiminta lopetettiin jo käytännössä 1990-luvulla. On luultavaa, sekä Tianwan 3 että Tianwan 4 valmistuvat ennen Olkiluoto 3-yksikköä, vaikka niiden rakennustyöt alkoivat vasta joulukuussa 2012 ja Kuva Tianwan 1 ja 2 -ydinvoimalat Kiinassa ovat IVO Engineeringin suunnittelemia ensimmäisiä kolmannen polven ydinvoimalaitoksia maailmassa. Rosatom kauppaa myös uudempaa VVER konseptia, jonka prototyyppejä ovat Pietarin lähelle rakennettavat Leningrad 2.1- ja 2.2- voimalat. Niissä on uusia passiivisia järjestelmiä ja rakennustöissä on ollut suuria ongelmia. Leningrad 2.1 -laitoksen rakennustyöt alkoivat lokakuussa Laitoksen reaktorin teho on 3200 MW eli 200 MW korkeampi kuin Tianwanissa. Polttoainesauvoja on yhtä monta, joten sauvoista otetaan irti enemmän tehoa. Tämä saadaan aikaan, kun uraanin rikastusastetta on nostettu Tianwanin 4,45 %:sta 4,95 %:iin, joka on maksimi sallittu. Nyt töiden aloituksesta on kulunut jo seitsemän vuotta eikä valmista ole tullut. Reaktorirakennuksen työt jouduttiin pysäyttämään, kun muotit sortuivat ja suunnittelu todettiin virheelliseksi. Reaktorirakennuksen katolle on laitettu vesitankkeja, joiden oli tarkoitus johtaa luonnonkierrolla vettä kontainmentin sisällä oleviin lämmönvaihtimiin. Rosatomilta unohtuivat läpivientiputket suunnittelematta, kun suojarakennuksen työt aloitettiin. Laitos on Rosatomin itsensä suunnittelema ja rakennustyöt aloitettiin, kun suunnittelu oli pahasti kesken. Siitä on jo tullut Olkiluoto 3:n tapainen 40

41 ongelmalaitos. Suuri ongelma venäläisessä suunnittelussa on se, kun voimalaitoksille ei tehdä yksityiskohtaista suunnittelua lainkaan, koska työmaan miehet ovat tottuneet vetämään putkia laitospaikalla omin päin layoutsuunnitelmista välittämättä. IVOssa sen sijaan siirryttiin CAD-suunnitteluun jo 1980-luvulla, jolloin myös pienet putket vietiin 3D-kuviin. Kuva Tianwanin pääsuunnittelija Tapani Kukkola esittelemässä lentokonesuojattua VVER-91 ydinvoimalaa. Jos nyt jotain neuvoja voisi antaa, niin vanhan ydinvoimalaitosten pääsuunnittelijan neuvo on tämä: Rakentamista ei saa aloittaa ennen, kun suunnittelu on oikeasti tehty. Näin tehtiin Tianwanin voimalaitoksissa, jossa ensimmäinen yksikkö kytkettiin verkkoon 6 vuotta 6 kk rakennustöiden alusta ja toinen yksikkö 6 vuotta 7 kk rakennustöiden alkamisesta. Vielä tähän pitäisi lisätä, että rakennusten layout- ja rakennussuunnittelu sekä sähkö- ja automaatiolaitteiden suunnittelu tulee tehdä suomalaisten insinöörien toimesta. Näitä töitä ei ostata tehdä Venäjällä. Olisi kaikkien osapuolien kannalta viisasta, jos Hanhikiven laitos tehtäisiin Tianwanin mallin mukaisesti. Sen reaktorin teho olisi pienempi, 3000 MW. Sillä olisi kaksi toimivaa referenssilaitosta, joiden käyttökertoimet ovat olleet myös korkeat eli 85 % ja 88 %. Ainoa oleellinen muutos, joka tarvitaan, on lentokonesuojaus. Se voidaan tehdä lisäämällä tärkeimpien laitososien seinämien vahvuuksia noin 1,5 1,8 metriin. Seinien paksunnos nostaa Tianwanin pääsuunnittelijan, diplomi-insinööri 41

42 Tapani Kukkolan mukaan, laitoksen betonimäärä kasvaisi noin 10 %. Betonikuutioita näin korjatussa VVER-91/2014-laitoksessa tarvitaan m 3, joka on vain noin puolet Olkiluoto 3-laitoksen betonimäärästä. 4.6 Helsingin energiavaihtoehtojen vertailu Helsingin ydinvoimavaihtoehto tuli uudelleen esille 2010, kun Fortum haki uudelleen lupaa rakentaa Loviisaan kolmannen yksikön. Samassa yhteydessä se tarjosi Helsingin kaupungille mahdollisuutta ostaa kaukolämpöä tästä laitoksesta, mutta Helsinki ei tähän esitykseen enää lämmennyt. Se oli jo omavarainen sähkön ja lämmön suhteen. Kaiken lisäksi eduskunta ei antanut Fortumille lupaa rakentaa Loviisan kolmatta yksikköä ja niin hanke raukesi taas kerran. Tein itsekin keväällä 2010 selvityksen Helsingin energiavaihtoehdoista Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmälle, jonka energiatoimikunnan puheenjohtajana toimi serkkuni, filosofian lisensiaatti Hannele Luukkainen. Laskin Helsingille kolme perusvaihtoehtoa, jossa ensimmäinen oli Vuosaareen rakennettava 700/700 MW:n maakaasuvoimala, toisena 400/700 MW:n biovoimala ja kolmantena 1200/1000 MW:n Loviisa-3, josta vedettäisiin kaukolämpöputki Helsingin seudulle. Laskelmien tuloksena päädyin siihen, että maakaasu on kannattavin vaihtoehto, jos CO2-päästöoikeuden hinta on alle 20 /tco2. Biovoimala on kannattavin päästöoikeuden hinnalla /tco2 ja ydinvoimala on kannattavin, jos päästöoikeuden hinta nousee yli 40 /tco2. Päädyin suosittelemaan ydinvoimaa, koska vain sen avulla CO2-päästötön sähkön ja lämmön tuotanto olisi mahdollista. Arvioin, että kilpailevien polttoaineiden ja päästöoikeuksien hinnat nousevat tulevaisuudessa niin paljon, että Loviisan ydinvoimalasta johdettu kaukolämpö tulee olemaan myös edullisin vaihtoehto pitkällä aikavälillä katsottuna. Laitoin selvityksen myös kirjojeni kustantajan Ekoenergo Oy:n nettisivuille ( Lisäsin tämän jälkeen em. selvitykseen myös lämpöpumppuvaihtoehdon, joka saattaisi olla edullisin ratkaisu Helsingille. Nimittäin 300 MW sähköteholla voitaisiin Helsingissä tehdä kaukolämpöä lämpöpumpun avulla noin 1000 MW. Se riittäisi kattamaan pääosan Helsingin tarvitsemasta kaukolämmöstä päästöttömästi. Loput voitaisiin tehdä vaikkapa biopolttoaineilla, jolloin Helsingistä saataisiin CO2-päästötön kaupunki. 42

43 Nyt Helsinki on päättänyt tutkia uuden suuren 700 MW:n biovoimalan rakentamista Vuosaareen. Sen tarkoituksena on korvata olemassa oleva Hanasaaren hiilivoimala ja aikaansaada vähintään 20 % säästö kaupungin CO2- päästöissä. Päästöttömään energiantuotantoon ei sen avulla päästä, koska biopolttopaineita ei riitä kattamaan Helsingin koko tarvetta. Helsingin ongelmana on, että sillä ei ole varaa tehdä suuria investointeja. Näin olisi järkevää, jos se ottaisi kumppanikseen esimerkiksi Fortumin, jolle kalliitkin investoinnit ovat mahdollisia. Helsinki on loppujen lopuksi hyvin velkainen kaupunki, joka joutuu elämään enemmän tai vähemmän kädestä suuhun. Loviisan ydinkaukolämpö Ydinkaukolämmön tuotanto voidaan aloittaa Loviisan nykyisistä laitoksista siten, että Loviisan neljän turpiinin viereen asennetaan viides noin 200 MW:n tehoinen kaukolämpöturpiini, johon voidaan syöttää höyryä kummalta tahansa Loviisa 1 tai 2-reaktorilaitoksesta. Viidennelle turpiinille on louhittu paikka valmiiksi jo vuonna 1970, kun varauduttiin siihen, että reaktorin tehoa korotettaisiin. Kaukolämpöturpiinissa voidaan tehdä sähköä noin 200 MW ja kaukolämpöä noin 1200 MW. Jos sähkön ja lämmön hinta on Helsingissä noin 40 euroa megawattitunnilta, kaukolämpöturpiinin avulla tulot ovat noin euroa tunnissa. Jos laitos käy kaukolämpöajossa 5000 tuntia vuodessa, tuloja saadaan yhteensä noin 280 miljoonaa vuodessa. Samana aikana pelkästään sähköä (470 MW) tuottamalla tulot olisivat vain 94 miljoonaa euroa. Kaukolämpöturpiinin ansiosta tulot kasvavat 186 miljoonalla eurolla. Jos kaukolämpöturpiini ja kaukolämpöputki Helsinkiin maksavat noin 1200 miljoonaa euroa, niin kaukolämpömuutostyön takaisinmaksuaika on noin 6,5 vuotta. Loviisan kaukolämpöhanke olisi näin laskien erittäin kannattava, mutta olisi tietysti järkevää samassa yhteydessä lisätä Loviisan käyttöaikaa suunnitellusta 50 vuodesta 60 vuoteen ja aloittaa Loviisa 3-laitoksen suunnittelu. 4.7 Japanin ydinonnettomuus Kun vuonna 2011 Japanissa tapahtui tsunami ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus, kaikki Japanin ydinlaitokset jouduttiin pysäyttämään tarkastuksia varten. Näiden maanjäristysten takia ilmennyt, että Japanin ydinlaitoksia ei oltu suunniteltu tarpeeksi hyvin vakavien onnettomuuksien varalle. Maanjäristys katkaisi siellä ulkoisen verkkoyhteydet. Merivesi pyyhkäisi mennessään rannalle sijoitetut varavoimadieselit. Näin voimala jäi ilman sähköä. 43

44 Fukushiman ydinvoimaonnettomuus pysäytti samalla hyvin alkaneen ydinvoiman renessanssin kaikkialla maailmassa. Sen jälkeen uusien ydinvoimalaitosten rakennustöiden aloitukset ovat vähentyneet rajusti (ks. kuva). Samalla moni maa on lisännyt hiili- ja kaasuvoimalaitosten rakentamista ja samalla CO2-päästöt ovat kasvaneet. Tämän vuoksi ilmaston lämpeneminen kiihtyy ja se puolestaan aiheuttaa mm. kuivuutta ja nälänhätää Afrikassa. Ydinvoimalaitosten rakennustöiden aloitukset romahtivat 2011 Fukushiman ydinvoimaonnettomuuden seurauksena (Lähde: IAEA:n PRI-tietokanta) Fukushiman jälkeen maailmalla tehtiin parannuksia monen ydinvoimalan varasähköjärjestelmiin. Olin itsekin mukana tekemässä suunnitelmia Loviisan 10 MW:n varavoimalasta ollessani Wärtsilän palveluksessa vuonna Ajatus syntyi Oravakomppanian saunaillassa 2009 Wärtsilän pääkonttorissa. Laitoksen toimitti Wärtsilä vuonna 2012, kun olin jo eläkkeellä. Varavoimala käynnistyy alle 20 sekunnissa tarvittaessa ja pystyy antamaan sähköä tärkeimmille laitteille, vaikka verkko olisi poikki ja mikään monesta hätädieselistä ei käynnistyisi. 4.8 Maailman pelastaminen Ydinvoimalla on ollut Suomessa suuri merkitys CO2-päästöjen vähentäjänä. Jos Suomen ydinvoimalat olisivat jääneet rakentamatta, niin puuttuva sähkö olisi korvattu todennäköisesti hiilivoimalla. 44

45 Ydinvoimaa tuotetaan Suomessa noin 23 TWh vuodessa. Jos sama määrä sähköä olisi tehty Meriporin tyyppisissä 500 MW:n hiilivoimalaitoksissa, niin laitoksia olisi pitänyt rakentaa viisi kappaletta. Niiden aiheuttama CO2-päästö olisi ollut noin 20 miljoonaa tonnia vuodessa. Päästöt olisivat olleet kolminkertaiset nykyiseen koko sähköntuotannon Suomen CO2-päästöihin (10 miljoonaa tonnia) verrattuna. Ydinvoimalla voisi olla merkittävä osuus CO2-päästöjen vähentäjän koko maailmassa. Suomi on ollut johtava maa ydinsähkön tuottajana. Suomessa tuotetaan ydinsähköä tänään 5000 kwh asukasta kohti. Tässä vertailussa Suomi on kolmantena Ruotsin ja Ranskan jälkeen. Kun (tai jos) Olkiluoto 3 valmistuu, ydinsähkön tuotanto nousee arvoon 7500 kwh asukasta kohti. Suomesta tulee eniten ydinsähköä tuottava maa maailmassa. Samalla CO2-päästöt laskevat edelleen. Kuitenkin vasta, kun Helsingin seudun sähkön ja lämmön tuotanto saadaan päästöttömäksi, voidaan alkaa puhua sähköntuotannon suhteen päästöttömästä Suomesta. Koko maailman kannalta ydinvoimalla on merkittävä osuus CO2-päästöjen vähentäjänä. Ydinvoimalla tuotettiin sähköä vuonna 2014 noin 2500 TWh, kun tuuli- ja aurinkovoiman osuus on yhteensä vain 900 TWh. Ydin-, tuuli- ja aurinkovoiman yhteinen tuotanto on kasvanut vuodesta 1990 lähtien noin 100 TWh joka vuosi. Sillä on voitu kattaa vain noin 20 % sähkönkulutuksen kasvusta, joka on ollut keskimäärin 490 TWh vuodessa. Sähkön tuotanto ydin-, tuuli- ja aurinkovoimalla maailmassa. 45

46 Onko atomimiesten perintö hukattu? Minua surettaa suuresti se, kun meidän vanhojen atomimiesten perintö on hukattu. Ydinvoimalaitoksia ei enää osata suunnitella ja niiden rakentaminen kestää sen vuoksi jopa 15 vuotta. Ydinvoimala pitäisi saada valmiiksi noin kuudessa vuodessa, kuten tehtiin Loviisassa. Tehdään paljon virheitä, jotka kostautuvat pitkässä rakennusajassa ja heikkona käytettävyytenä. Fortumin vanhat Loviisan suunnittelijat ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta eläkkeellä. TVO:lla ei koskaan suunnittelijoita ole ollutkaan ja TVO on ollut pelkkä osto-organisaatio. Olkiluoto 3- yksikön piti valmistua vuonna 2009, mutta nyt näyttää siltä, että se valmistuu vasta 2019 eli kymmenen vuotta myöhemmin. Myös Fennovoima on täysin hukassa. Heidän pitäisi rakentaa ydinvoimala, vaikka omaa suunnittelutaitoa ei ole ollenkaan. Ei ole myöskään rohkeutta ottaa suunnittelua ja rakentamista omiin käsiin. He ostavat voimalan avaimetkäteen - periaatteella Rosatomilta. Myös Rosatomin referenssilaitos, Leningrad 2.1, on täynnä suunnitteluvirheitä, jotka kostautuivat ylipitkänä aikatauluna. Rakennustyöt aloitettiin vuonna 2008 ja laitos valmistuu ehkä vasta Sen sijaan IVOn suunnittelema Tianwanin konsepti, VVER-91/2014, olisi kypsä rakennettavaksi, mutta sitä Rosatom ei halua tarjota eikä ostaja osaa vaatia. Tianwanin 3-voimalan rakennustyöt aloitettiin vuonna 2012 ja laitos valmistuu luultavasti ennen Olkiluoto 3:n tai Leningrad 2.1:n laitoksia. Ollaan jälleen umpikujassa ennen, kun projekti on edes alkanut. 46

47 5 KAASUVOIMAPROJEKTEJA 5.1 Tshernobylin seuraukset Kun ydinvoiman jatkorakentaminen kaatui Tshernobylin onnettomuuteen 1986, IVO lopetti ydinvoimalaitosten suunnittelun. Piti miettiä, mitä tekisin tämän jälkeen. IVO Engineering oli perustettu ja sille piti myös keksiä vientituotteita. Toisaalta IVOlla oli myös edessä sähköpula, koska sähkön kulutus jatkoi kasvuaan ja sähkönostosopimus Venäjältä umpeutuisi syksyllä Uuden voimalan rakentamiseksi olisi aikaa neljä vuotta. Inkoon kaasuturpiinit Esitin IVOn johdolle muutaman vaihtoehdon, jolla sähkön tuonnin loppuminen ennätettäisiin korvata. Hiilivoimalaa ei ennätettäisi rakentaa. IVOn myyntijohtaja Kalervo Nurmimäkeä miellytti eniten mahdollisuus rakentaa Inkooseen kaasuturpiinilaitos, kun siellä oli valmiit kalliosäiliöt öljyn varastointia varten. Aloin valmistella Inkoon hanketta eteenpäin. Pyydettiin tarjouksia muutamilta kaasuturpiinivalmistajalta ja laskettiin kannattavuuksia. Loppusuoralla olivat kaksi Siemensin 150 MW:n ja kaksi Alsthomin 130 MW:n kaasuturpiinilaitosta. Niiden hinta olisi noin 1500 markkaa kilowatilta ja ne voitaisiin rakentaa kahdessa vuodessa. 5.2 Haltenbankenin kombivoimala IVO halusi tutkia myös sähkön tuontia Norjasta. Tämä voitaisiin toteuttaa siten, että Haltenbankenissa olevan kaasukentän lähelle Keski-Norjaan rakennettaisiin kaasuvoimala. Sieltä sähkö tuotaisiin Suomeen Tornion kautta. Suunnitelmasta tuli sellainen, että 180 MW:n voimalaitos rakennettaisiin Suomessa telakalla ja kuljetettaisiin neljänä 180 MW valmiina moduulina laitospaikalle laivan kannella. Siellä laitos uitettaisiin nostokanavaa pitkin perustuksien päälle ja laskettaisiin niille. Tästä suunnitelmasta kokosin Norjan valtion voimayhtiö Statkraftille tarjouksen, jonka loppuhinnaksi tuli 1800 miljoonaa markkaa (2500 mk/kwe), joka sisälsi arvoidun 20 % katteen. Se olikin ilmeisesti kallein tarjous, mitä IVOssa oli koskaan tehnyt ulkopuolisille yhtiöille. 47

48 Moduulilaitokset suunniteltiin kelluviksi, jotta ne voidaan helpommin nostaa veden varassa maihin. Statkraftin kanssa tehtiin esisopimus siitä, että voimalan kolmen yksikön sähkö ostettaisiin Suomeen ja neljännen yksikön sähkö jäisi kattamaan Keski-Norjassa olevaa tuotantovajausta. Norjan valtiopäivät, Stortinget, ei kuitenkaan tuohon aikaan hyväksynyt kaasuvoimalaitoksia, koska heidän mukaansa niiden CO2-päästöjä olisivat olleet noin 1,5 miljoonaa tonnia vuodessa. He päättivät sen sijaan tehdä Haltenbankenin kaasusta metanolia, jotka käytettiin lannoitteiden raakaaineena. Tämän takia Suomeen rakennettiin Meri-Porin hiilivoimala, jonka päästöt olivat 2,5 miljoonaa tonnia CO2:ta vuodessa, joten maailman päästö kasvoivat. Tehty työ ei mennyt kuitenkaan kokonaan hukkaan. Tämän ns. Haltenbankenin projektin yhteydessä tein modulaarisista kombilaitoksista lisensiaattityön ja minusta tuli elokuussa 1994 tekniikan lisensiaatti. Keski-Norjaan rakennettiin lopulta kaksi siirrettävää kaasuvoimalaa 2009, kun siellä oli sähköntuotannossa kapasiteettiongelmia. Laitokset tehtiin 100 MW:n tehoisia kaasuturpiineja käyttäen ja olin myös tekemässä sinne Wärtsilän tarjousta ollessani Modigenin palveluksessa. 48

49 Norjan valtiolliselle sähköyhtiölle Statkratille tarjottiin neljän 180 MW:n moduulikombin muodostama voimalaitos avaimet käteen periaatteella. Stattkraft aikoo rakentaa vielä kaksi 150 MW:n varavoimalaa Keski-Norjaan lähitulevaisuudessa. Niiden päästöt ovat 680 g/kwh eli lähes hiilivoimalan luokkaa. 300 MW:n varavoimalan kustannusarvio on 2100 miljoonaa Norjan kruunua (7000 NOK/kW). 5.3 Sähkön tuonti Neuvostoliitosta Olin sitten mukana neuvottelemassa sähkön tuonnista Neuvostoliitosta vuosiksi Aikomuksena oli ostaa sähköä 1000 MW teholla kymmenen vuotta eli 60 TWh hintaan 100 mk/mwh. Siitä tulisi kauppahinnaksi 6000 miljoonaan markkaa (miljardi euroa). Se olisi kaikkien aikojen suurin Suomen tekemä kauppa siihen mennessä. Minut pyydettiin mukaan asiantuntijaksi, kun olin tehnyt voimalaitosten kustannusarvioita. Tarkoituksena oli, että ostettu sähkö olisi omaa tuotantoa halvempaa. Venäläinen sähkön myyjä oli Lenenergo, joka vastasi Leningradin alueen sähkön tuotannosta. Heillä oli vastuualueena myös Leningradin kaukolämmön myynti. Lenenergon toimitusjohtaja kertoi, että hänen suurin huolensa ovat putkirikot kaupungin alueella. Niissä jopa 140 asteista vettä voi päästä purkautumaan kaduille. Leningradissa oli kaukolämpöputkia rikkoutunut ja ihmisiä on kuollut kuuman veden aiheuttamiin palovammoihin. 49

50 Leningradin luoteislaitos Samalla Leningradin matkalla ehdotimme Lenenergon miehille ensi kerran kombilaitoksen rakentamista Leningradiin. Yritin perustella kombilaitosta sillä, että meillä hiilivoimala maksaa 5000 mk/kw ja kaasukombilaitos vain puolet siitä eli 2500 mk/kw. He taas kertoivat, että heillä hiilivoimala maksaisi 1500 mk/kw, joten ei heidän kannata tämmöistä meiltä ostaa. Sitten keskusteltiin siitä, että pitääkö meidän laskea kustannukset länsirahassa vai ruplissa. Vähän mietittyään hekin olivat sitä mieltä, että länsimaista valuuttaa tulisi käyttää. Sitten kysyttiin, että voidaanko Suomen markkaa käyttää länsivaluuttana. Siihen suostuttiin. Lopulta pitkien neuvottelujen tuloksena IVO Engineering sai toimitettavaksi kahden 450 MW kombilaitoksen rakennustyöt Leningradin luoteispuolelle. Laitos ei ollut kuitenkaan IVOn suunnittelema. Sen piirustukset oli tehty Venäjällä ja heillä ei ollut siihen tarvittavaa osaamista. Rakennuksista tuli massiivisen suuria ja pelkästään sen turpiinihalliin olisi mahtunut 19 suunnittelemaamme 190 MW:n tehoista MCC-voimalaa. Näin pelkästään rakennustöihin kului 1000 miljoonaa markkaa (1100 mk/kw). Myös voimalan rakennustyöt venyivät normaalin kolmen vuoden suunnitellun aikataulun sijasta viideksi vuodeksi. Tämä ns. Luoteislaitos valmistui 2000-luvun alussa, mutta se saatiin kytkettyä kaukolämpöverkkoon vasta paljon myöhemmin. Kaukolämpöyhtiö ei aluksi halunnut ostaa Luoteislaitoksen tuottamaa lämpöä, koska sillä kaupunginosan rakentaminen oli pahasti myöhässä. Venäjällä olisi vieläkin suuri potentiaali rakentaa yhteistuotantolaitoksia, koska siellä kaikki kaupungit ovat kaukolämmön piirissä ja niiden lämpö tehdään pääasiassa erillisillä lämpökattiloilla. Tähän IVO tarttui 2000-luvulla, kun se osti alueellisen tuotantoyhtiön TGC-10:n ja ryhtyi rakentamaan saman mallin mukaisia kombilaitoksia Uralin taakse Tsheljabinskiin. Näin Luoteislaitoksen konseptin mukaisia laitoksia Venäjälle rakennettiin paljon. Myös sähkön tuontineuvotteluissa edettiin myöhemmin ja Lenenergon kanssa tehtiin kymmenen vuoden sähkönostosopimus, joka päättyi vuonna Molemmat kaupat veivät yhteistyötä eteenpäin. Sopimukseen kuului 60 TWh sähköä, joka tuli maksamaan noin 6 8 miljardia markkaa. Se oli siihen mennessä IVOn suurin ostosopimus. 50

51 Pietarin luoteislaitos muodostuu kahdesta 450 MW/400 MW:n yksiköstä. 5.4 South Humber Bankin kaasuvoimala IVO oli perustanut helmikuussa 1989 Englantiin IVO Energy Ltd-nimisen yhtiön, jonka tarkoituksena oli osallistua Iso-Britannian avautuviin sähkö- ja kaasumarkkinoihin rakentamalla sinne kaasuvoimalaitoksia. Ensimmäinen heidän oma laitospaikka oli itärannikolla oleva South Humber Bankin laitospaikka, jonne tehtiin voimalaitossuunnitelmia. Tein IVO Energylle syksyllä 1991 kustannusarvion kuudesta 180 MW:n tehoisesta alun perin Haltenbankenia varten suunnitellusta MCCmoduulivoimalasta. Voimalan hinta oli 478 miljoonaa puntaa eli 3390 miljoonaa markkaa (3000 mk/kw). Sähkön tuottaminen olisi maksanut silloisella kaasun hinnalla (6,8 GBP/MWh) 22,8 GBP/MWh. IVO Energy osti kuitenkin ABB:lta ensin 750 MW:n kombivoimalan kokonaistoimituksena. Voimalaitos tuli maksamaan yhteensä 420 miljoonaa puntaa (3000 milj. markkaa) eli 560 GBP/kW (4000 mk/kw). ABB:n laitoksen takuuhyötysuhde oli kuitenkin parempi (55 %) kuin MCC-laitosten (52 %). Tämän valinnan avulla IVO Energy yritti minimoida muuttuvat kustannukset, jonka takia voimalan tarjoama hinta Englannin sähköpörssissä olisi muita halvempi ja se valittaisiin tuottamaan sähköä muita ennen. 51

52 South Humbersiden kaksi kaasuvoimalaa. Maakaasun hinta nousi nopeasti, kun kaasuputki Belgiaan avattiin vuonna 1999 Se ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että voimalasta olisi tullut lopulta kannattava. Englannin ja Belgian välille rakennettiin kaasuputki vuonna 1999, jonka jälkeen kaasun hinta nousi Englannissa yli kolminkertaiseksi noin kuudesta punnasta vuonna 1995 noin 22 puntaan megawattitunnilta vuonna IVO oli siinä vaiheessa muuttunut Fortumiksi ja vuonna 2001 South Humber Bankin voimalayhtiö myytiin kaasuntuottajille 300 miljoonalla punnalla. 52

53 5.5 Meri-Porin hiilivoimala Kun neuvottelut norjalaisten kanssa pitkittyivät, minua pyydettiin selvittelemään hiilivoimalaitosta, joka tuntui todella vastenmieliseltä hankkeelta. 500 MW:n hiilivoimala maksaisi 2500 miljoonaa markkaa (5000 mk/kw), kun Haltenbankenin 720 MW:n kombivoimalan voimalan hinta oli 1800 Mmk ja sen tehohinta oli (2500 mk/kw) vain puolet hiilivoimalasta. IVOn mielestä paras paikka hiilivoimalalle olisi ollut Naantali, jossa oli jo valmis hiilisatama ja IVOn Naantalin vanhat voimalat olisi korvattava. Lisäksi Naantalista oli vedetty kaukolämpöputki Turkuun, joten laitoksesta tulisi yhteistuotantolaitos, joka tuottaisi myös Turun seudun tarvitseman kaukolämmön. Tähän aikaan Kauppa- ja teollisuusministerinä oli Ilkka Suominen, joka oli kotoisin Porin läheltä Nakkilasta. Hän ilmoitti IVOlle, että Poriin rakennetaan hiilivoimala. Jos näin ei tehdä, valtiovallan täytyy etsiä IVOlle uusi toimitusjohtaja Kalevi Nummisen sijalle. Näin hiilivoimala päätettiin rakentaa 550 MW tehoinen Meri-Poriin ja sen osakkaaksi tuli myös Teollisuuden Voima Oy. Toinen Ilkka Suomisen saavutus oli Wärtsilä Marinen ajaminen konkurssiin, kun valtiovalta ei nähnyt mahdollisuuksia järjestellä yhtiön lainoja. Wärtsilä Marinen oma pääoma oli positiivinen, mutta se kaatui rahoitusongelmiin, kun sen myymät kaksi Karibian risteilijää tulivat tappiollisiksi. Toinen syy oli Holkerin hallituksen vahvan markan politiikka, jonka takia vientiyritykset joutuivat ahdinkoon. Jos Suomi olisi devalvoinut markkansa, olisi myös Wärtsilä Marine pelastunut, kun laivoista olisi saatu % enemmän vientituloja markoissa laskettuna. Meri-Porin 550 MW:n hiilivoimalan takia Suomen CO2-päästöt kasvoivat suuremmiksi kuin Haltenbankenin 720 MW:n kaasuvoimalaitoksella. Meri- Porin ominaispäästö oli noin 820 g/kwh ja siitä tuli CO2-päästöksi noin 2,5 miljoonaa tonnia vuodessa. Näin sen päästöt olivat noin miljoona tonnia suuremmat kuin Haltenbankenin voimalassa, jossa päästöt olivat noin 400 g/kwh. Meri-Porin CO2-päästöt ovat olleet nyt kaksikymmentä vuotta suuremmat kuin missään muussa Suomen voimalassa. Se on johtanut koko ajan Suomen suurimpien CO2-päästöjen likainen tusina listaa. 53

54 5.6 Japanin matka IVOssa ollessani ulkomaille pääsi matkustamaan melko harvoin. Ulkomaanmatkan sai tehdä vain, jos sai luvan joltain johtokunnan jäseneltä. Usein kävin kuitenkin Wienissä IAEA:n konferensseissa ja työryhmissä. Olin myös monta kertaa Unkarissa, jossa suunnittelimme ydinvoimalaitoksia ja myöhemmin kaasuvoimalaitoksia. Kaukaisin matka suuntautui Thaimaahan ja Japaniin. Lensin ensin koneella Bangkokiin, josta matkasin tutustumaan Rayongin kombivoimalaan. Siemens oli kertonut, että heidän kaasuturpiineissaan on mahdollista käyttää raskasta polttoöljyä. Ilmeni kuitenkin, että raskasta polttoöljyä ei oltu käytetty Thaimaan kaasuturpiineissa lainkaan. Futtsu Bangkokista lensin Tokioon, jossa olin Tokio Electricityn (Tepco) vieraana. Kävin ensin katsomassa Tokion lahdella sijaitsevaa Futtsun kombivoimalaa, joka oli lajissaan maailman suurin. Sen vanhimmassa 2000 MW:n yksikössä oli 14 kappaletta 150 MW:n tehoista kombilaitosta samassa hallissa. Samanlaisia yksiköitä oli käyttänyt esikuvana kelluvia kombilaitoksia suunnitellessani. Futtsun kombilaitos oli lajissaan maailman suurin kaasuvoimala (5040 MW). Siinä on yksi 2 x 1520 MW:n ja yksi 2 x 1000 MW:n voimala. Vasemmalla näkyy 10 nesteytetyn maakaasun säiliötä. 54

55 Kaikki Futtsun yksiköt käynnistettiin peräkkäin aamuisin Tokion sähkönkulutuksen päivähuipun kattamiseksi ja sammutettiin vuoron perään illalla. Niiden polttoaineena oli nesteytetty maakaasu. Savupiiput oli koottu yhteen Eiffel- tornin näköisiksi teräsrakennuksiksi. Kashiwazaki Kariwa Toisen matkan tein luotijunalla Tepcon omistamalle Kashiwazaki Kariwan (KK) ydinlaitokselle, joka oli myös lajissaan maailman suurin. Siinä oli käynnissä kolme 1067 MW:n BWR-ydinvoimalayksikköä ja kaksi 1067 MW:n tehoista BWR yksikköä, KK 3 ja 4, oli rakenteilla. KK 3 ja 4 -yksiköiden rakennustyöt olivat silloin vuonna 1990 hyvässä vauhdissa ja rakennustöitä tehtiin käyttäen suuria moduulirakenteisia rakennusosia. KK 3:n rakennusaika oli todellisuudessa neljä vuotta ja kaksi kuukautta. KK 4:n rakentamiseen meni neljä vuotta ja kuusi kuukautta. Käynnissä olevat yksiköt olivat parhaillaan huollossa. Huolto kesti kussakin yksikössä noin kahdeksan viikkoa, kun määräysten mukaan turpiinit piti joka vuosi avata. Ne olivat suuria 1500 r/min turpiineja, jotka oli valmistettu Hitachin tai Toshiban toimesta. Myöhemmin laitospaikalle rakennettiin myös 1300 MW:n ABWR-yksiköt KK 7 ja 8. Näin laitoksesta tuli noin 8000 MW:n tehoinen ja samalla maailman suurin ydinvoimalaitos. KK-laitos koki vuonna 2007 pahan maanjäristyksen, joka ylitti sen suunnitteluperusteet. Yksiköt olivat siitä asti poissa käytöstä, kunnes tarpeelliset tarkastukset tuli tehtyä vuosina Kun laitokset saatiin taas toimintaan, tapahtui vuonna 2011 tsunami ja kaikki ydinvoimalat jouduttiin ajamaan alas pitkäksi aikaa. Tätä kirjoitettaessa Japani alkaa jälleen käynnistää ydinvoimalaitoksiaan vähitellen. 5.7 Kaasuvoimaboomi Japanin ydinvoimaonnettomuus vuonna 2011 merkitsi paluuta kivihiileen ja hiilivetyihin. Kiina kuitenkin jatkoi hiilivoimalaitosten rakentamista tahtia 70 GW vuodessa. Siellä ei ollut merkittäviä määriä maakaasua ja ydinvoiman rakentaminenkin oli hidasta. USA:ssa alkoi kaasuvoimaboomi myös sen takia, kun siellä onnistuttiin kehittämään liuskekaasua pumppaamalla kaasukenttiin vettä suurella paineella, jonka avulla loputkin hiilivedyt voitiin imuroida kaasukentistä. Kaasun hinta 55

56 laski samalle tasolle kuin hiilen hinta ja monia hiililaitoksia muutettiin maakaasukäyttöisiksi. LNG-terminaali Myös Suomeen tarvitaan kaasuterminaali LNG:n tuontia varten, koska kaasun hinta on noussut liian korkeaksi. Inkoon nesteytetyn maakaasun eli LNG:n terminaalia alettiin ensimmäisen kerran suunnitteilla 1990-luvun alussa, kun Inkoon kaasuturpiiniselvitys valmistui. Siihen aikaan maakaasu oli vielä kilpailukykyistä hiileen verrattuna (hinta oli noin kaksi kertaa hiilen hinta) ja hanke unohdettiin. Nyt kaasu hinta on kolme kertaa hiilen hinta ja hanke on taas ajankohtainen. Kaasun hinta on Suomessa noussut tasolle kolme kertaa hiilen hinta Toinen asia on myyjän käyttäytyminen. Venäjä käyttää maakaasua painostuskeinona Ukrainassa ja on uhkaillut myös Unkaria ja Puolaa kaasun katkaisulla. Ukrainassa kaasusta pyydetään noin viisinkertainen hinta kivihiileen verrattuna. Euroopan olisi järkevä siirtyä kaikkialla LNG:hen, jonka hinta on selvästi halvempi kuin Venäjän tuontikaasun. Lisäksi LNG sopii hyvin päivähuippujen leikkaamiseen samoin kuin Tokiossa. Inkoon terminaaliin voitaisiin rakentaa esimerkiksi 1000 MW:n huippu- ja varavoimala, jonka avulla sähköä voitaisiin 56

57 tehdä edullisesti. Sillä voitaisiin kattaa osan Suomesta puuttuvasta noin 3000 MW:n tehosta huippupakkasilla. Inkoon terminaalin lisäksi toinen LNG-terminaali on suunnitteilla Viron Paldinskiin, joka on vastakkaisella puolella Suomenlahtea. Viro on puolestaan Suomeakin hankalammassa asemassa, koska siellä kaasun osuus energiamarkkinoista on Suomea paljon suurempi. Jos jompikumpi terminaaleista rakennetaan, tarvitaan maiden välille vielä kaasujohto, jolla kaasua voidaan siirtää maasta toiseen. Nyt maailmassa riittää nykykulutuksella kaasua edelleen noin kuudeksikymmeneksi vuodeksi uusien liuskekaasulöydösten ansiosta. Sitä voidaan käyttää myös kivihiilen korvikkeena, jos kaasun hinta saadaan kilpailukykyiseksi kivihiileen verrattuna. USA:ssa liuskekaasu on jopa halvempaa kuin kivihiili. 5.8 IVOn tunnusluvut IVOn kehitys 1980-luvulla tapahtui sähkön kulutuksen kasvun (+2 TWh/vuosi) mukaisessa tahdissa. Sähkönmyynti oli keskimäärin 48 % maan kulutuksesta, kun 50 % rajaa pidettiin ylärajana (Taulu 5.8.1). Taulu IVOn tunnusluvut 1980-luvulla. Miljoonia markkoja Keskiarvo Liikevaihto Liikevoitto prosenttia liikevaihdosta 10% 21% 26% 7% 13% 10% 10% 12% 14% - prosenttia pääomasta 8% 16% 20% 5% 9% 7% 7% 10% 10% Investoinnit Sijoitettu pääoma Pitkäaikaiset velat IVOn sähkönhankinta (TWh) Maan sähkönkulutus (TWh) IVOn osuus (%) 50% 47% 46% 47% 51% 50% 48% 48% 48% Lämmönmyynti (TWh) Henkilökunta Tuottavuus (GWh/henkilö) luvulla alkoi IVOn voimakas kansainvälistyminen, kun IVO osti voimayhtiöitä Ruotsista. Vuoteen 1997 mennessä IVOn liikevaihto nousi 13,8 miljardiin markkaan (Taulu 5.8.1). 57

58 Taulu IVOn tunnusluvut Miljoonia markkoja Keskiarvo Liikevaihto Liikevoitto prosenttia liikevaihdosta 12% 9.3 % 12.6 % 13.7 % 9.7 % 16.6 % 17.1 % 18.8 % 13.8 % - prosenttia pääomasta 9.7 % 7.8 % 7.6 % 7.3 % 6.1 % 10.9 % 9.4 % 10.2 % 8.6 % Investoinnit Sijoitettu pääoma Pitkäaikaiset velat Henkilökunta Myös IVOn engineering-toiminta menestyi. Vuonna 1993 IVOn engineeringtoiminnat yhdistettiin IVO International Oy:n alle. Yhtiön liikevaihto nousi vuonna 1997 noin 2100 miljoonaan markkaan ja sen toiminnassa oli mukana 2100 henkilöä (Taulu 5.8.3). IVOa pidettiin yhtiönä, joka huolehti siitä, että maassa riittää sähköä ja sähkön hinta on edullinen. Varsinainen kansainvälistyminen alkoi 1990-luvun puolivälissä, kun IVO osti voimalaosuuksia Ruotsista ja Englannista. IVO oli myös huomattava engineering-yhtiö, joka osasi rakentaa omat voimalansa nopeasti ja edullisesti. Kuitenkin koko toiminta lakkautettiin 2000-luvun alussa, kun Fortumin johtajaksi tuli Mikael Lilius. Taulu IVO International Oy:n (IVO Power Engineering Oy 1997-) tunnusluvut. Miljoonaa markkaa Keskiarvo Liikevaihto Voimalaitokset Voimansiirto Ydinvoima Vesivoima Myynti ulkopuolelle Suomi Venäjä Aasia Muut ulkopuolinen osuus 69 % 63 % 59 % 63 % Liikevoitto Henkilöstä

59 6 WÄRTSILÄN PALVELUKSESSA 6.1 Uuteen työpaikkaan Ydinvoimaprojektit eivät saaneet tuulta alleen ja maakaasuvoiman kanssakin oli ongelmia. Uusia tuulia alkoi kuulua Englannista, jossa Margaret Thatcherin konservatiivihallitus oli vapauttanut sähköntuotannon kilpailulle vuonna Kansallinen voimayhtiö CEGB jaettiin osiin ja niiden piti alkaa kilpailla keskenään. Samoin sallittiin ulkomaisten yhtiöiden tulo markkinoille. IVO oli perustanut tytäryhtiö IVO Energy Ltd:n Lontooseen ja aikoi osallistua sähköntuotantoon Englannissa diplomi-insinööri Esko Salosaaren johdolla. Samalla yhtiö alkoi valmistella oman kaasuvoimalaitoksen rakentamista itärannikolle Humberside-nimisellä laitospaikalle. Olin mukana tekemässä IVO Internationaalin tarjousta IVO Energyn kaasuvoimalaitoksesta saman mallin mukaan kuin aiemmin oli tehty Haltenbankenin voimalasta. Osoittautui kuitenkin, että IVOn oma tarjous ei tätä IVOn erillistä Englannin voimayhtiötä kiinnostanut. He halusivat ostaa laitoksen avaimet käteen periaatteella yhtiön ulkopuolelta välttääkseen riskejä. Tällöin päättelin, että voimalaitosmiehille ei ole enää IVOssa tulevaisuutta ja lähdin katselemaan työpaikkailmoituksia oikein tosimielellä. Ensimmäinen mahdollisuus syntyi aika yllättäen, kun Espoon kaupungin teknisen toimen apulaiskaupunginjohtaja Ilppo Aarnio jäi eläkkeellä ja hänelle haettiin seuraajaa. Minulle soitti kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja ja kertoi, että paikka kuuluisi ryhmän puheenjohtajalle eli Markku von Hertzenille. Ihmettelin asiaa suuresti, koska Markku oli ekonomi, kun toimeen vaadittiin vähintään diplomi-insinöörin tai muu soveltuva ylempi korkeakoulun loppututkinto. Ekonomin tutkinto vastasi tuolloin alempaa korkeakoulututkintoa, jolloin Markku ei olisi täyttänyt pätevyysvaatimuksia. Lisäksi vaadittiin kokemusta kunnallisista tehtävistä, joissa olin ollut neljä vuotta teknillisessä lautakunnassa, kaksi vuotta kaupunginsuunnittelulautakunnassa sekä kuusi vuotta kaupunginvaltuustossa. Koska Espoo oli kaksikielinen kunta, siellä vaadittiin myös molempien kotimaisten kielten hallintaa. Tätä varten tarvittiin kirjallinen kielitodistus, jollaisen oli hankkinut jo aiemmin. Tiedettiin myös, että paikkaan valittaisiin kokoomuksen piiristä, joten kaikki asiat olivat kohdallaan. 59

60 Lokakuussa 1989 hakuajan loppuun mennessä hakemuksia tuli kymmenkunta ja näistä kolme oli kokoomuksen valtuustoryhmään kuuluvia henkilöitä: insinööri Ilkka J. Kari, ekonomi Markku von Hertzen ja allekirjoittanut. Kaupungin-hallituksen lausunnossa todettiin kuitenkin, että Ilkka ja Markku eivät olleet päteviä kyseiseen virkaan. Kolmea hakijaa pidettiin vahvimpana. He olivat diplomi-insinööri Erkki Pätiälä, Vantaan teknisen toimen apulaiskaupunginjohtaja Heinonen ja allekirjoittanut. Nämä kaikki kolme olivat Helsingin Sanomien tammikuun 1990 numerossa kuvan kanssa. Lopulta valtuusto valitsi Erkki Pätiälän, mutta ei valinnut häntä uudelleen, kun toimikausi päättyi vuonna Erkki oli ilmeisesti hyvin joustava henkilö, joka oli aluksi päättäjien mieleen. Minut tiedettiin itsenäisemmäksi ja pelättiin, että ohittaisin päättäjät. Toinen pelko oli varmaan monilla ryhmässä, että hakisin vuonna 2005 vapautuvaa Espoon kaupunginjohtajan virkaa, joka myös kuului kokoomukselle. Erkki Pätiälä (s. 1941) olisi silloin sen verran vanhempi, että olisi eläkkeellä. Tätä virkaa olisivat tavoittelemassa ilmeisesti Markku von Hertzenin lisäksi myös muut kokoomuksen napamiehet. Silloinhan minulla olisi ollut parhaat mahdollisuudet tulla valituksi siihenkin virkaan. Modigen Oy:n toimitusjohtajaksi Lopulta uusi työpaikka aukesi yllättäen, kun minut pyydettiin tammikuussa 1992 Wärtsilä Dieselin ja IVOn perustaman yhteisyrityksen Modigen Oy:n toimitusjohtajaksi. Edellinen toimitusjohtaja, diplomi-insinööri Erkki Miettinen, oli saanut jostain syystä potkut ja minut kutsuttiin kyseiseen tehtävään ilman avointa hakuprosessia. Modigen Oy oli rakentanut Järvenpäähän modulaarisen kaasudieselvoimalan, joka teho oli 6 MW sähköä ja 7 MW lämpöä. Wärtsilä oli toimittanut siihen moottorin ja generaattorin. IVOn miehet olivat suunnitelleet ja hankkineet muun osan laitoksesta. Laitos oli valmistunut 1989 ja siinä oli ensimmäinen 6 MW:n Wärtsilän kaasudieselmoottori. Laitoksia piti myydä maailmalle paljon, jotta laivamoottoreista tuttu Wärtsilä Diesel voisi laajentaa toimintaansa voimalaitosmarkkinoille. Maakaasu katsottiin siellä kasvualaksi. Omat käsitykseni maakaasun tulevaisuudesta voimalaitospolttoaineena olivat myös hyvät. Uskoin, että maakaasuvoimalaitoksien viennissä Suomen teollisuudella voisi avautua suuria mahdollisuuksia. 60

61 Kuva Järvenpään kaasudieselvoimala tehtiin IVOn ja Wärtsilän yhteistyönä. Tartuinkin innolla uusiin haasteisiin ja monet muutkin IVOn voimalamiehet olivat jo aiemmin ihailleet Wärtsilää, joka oli jo tuolloin laivamoottorien takia tunnettu firma kaikkialla maailmassa. Yhtiön oli perustettu 1834 Puhoksen sahan nimellä, jonka Ludvig Arppe osti vuonna 1836 ja teki siitä vähitellen konepajayhtiön. Wärtsilä kuului tuolloin Metra-konserniin, jota johti konsernijohtaja diplomiinsinööri Georg Jori Ehrnrooth, joka oli kaukainen sukulaiseni Jaakko Finnon kautta. Konserniin kuuluivat Wärtsilän lisäksi erillisinä yhtiöinä Abloy, Sanitec ja Imatra Steel. Wärtsilä Diesel International Oy:n konsernia johti diplomi-insinööri Pentti- Juhani Hintikka, joka oli tullut taloon Tamrockin toimitusjohtajan vuonna Modigen Oy:n hallituksen puheenjohtaja oli Wärtsilä Finland Oy:n toimitusjohtaja diplomi-insinööri Martti Karttunen. Wärtsilä Dieselin voimalaitosliiketoimintaa johti puolestaan insinööri Claes Eirik Casse Strand, jonka työpaikka oli aluksi Annapolis USA:ssa, jossa hänen vastuulla oli myös Amerikan voimalamyynti. Hän siirtyi pian Hintikan mukana Strasbourgiin, Ranskaan, jossa oli Wärtsilä Dieselin pääkonttori luvun alussa. Suomen voimalaitosyksikön johtajana oli insinööri Nils Norrgård, joka puolestaan istui Vaasassa. Tuotekehittelyssä vastasi insinööri Daniel Paro, joka Nilsin ohella kuului Modigen Oy:n hallitukseen. Modigenin hallitukseen kuuluivat myös diplomi-insinööri Osmo Lähelmä ja Päivi Lehtinen IVOsta. 61

62 Osmo kertoi myöhemmin, että olin hänen valintansa Modigen Oy:n toimitusjohtajaksi. Koska hallituksen puheenjohtaja toimi Wärtsilässä oleva Karttunen, niin toimitusjohtaja tulisi IVOsta. Olin kylläkin joutunut Karttusen, Norrgårdin ja Paron tentattavaksi Vaasaan ennen kuin päätös tehtiin yhtiön hallituksessa. Heidän kanssaan puhuttiin aluksi englantia ja sitten ruotsia. Lopuksi kysyin, että voitaisiinko puhua myös saksaa, mutta sitä ei tarvinnut, koska he eivät sitä itsekään osanneet. Wärtsilän liikevaihto Wärtsilä Diesel oli puolta pienempi yhtiö IVOon verrattuna. Vuonna 1990 sen liikevaihto oli vain 2.3 miljardia markkaa (390 milj. euroa), kun IVO liikkui luokassa 5 miljardia markkaa (800 miljoonaa euroa) (Taulu 6.1.1). Henkilöstöä oli 3600, joista 2100 oli ulkomailla. IVOssa oli henkilöstöä 5250, jotka lähes kaikki olivat kotimaassa. Wärtsilä oli puhdas vientiyritys ja IVO melko puhdas kotimainen yritys. Taulu Wärtsilä Dieselin liikevaihto Liikevaihto Liikevoitto Henkilöstö ulkomaat Suomessa Wärtsilän liikevaihdon kasvu oli kuitenkin nopeaa eli keskimäärin noin 45 % vuodessa (Kuva 6.1.1). Vuonna 1993 Wärtsilä Dieselin liikevaihto oli jo 7.0 miljardia ja hieman IVOn liikevaihtoa suurempi. Wärtsilän nopea kasvu perustui ostettuihin yrityksiin, joita olivat hollantilainen Stork (liikevaihto 1152 Mmk), ranskalainen SACM Diesel (1038 Mmk), ruotsalainen Nohab (297 Mmk). Suomen yhtiön, Wärtsilä Diesel Oy:n, liikevaihto oli 3023 Mmk. Wärtsilän myi vuonna 1993 noin 1400 MW:n tehon edestä raskasta polttoainetta käyttäviä dieselmoottoreita voimalaitoksiin. Laivamoottorien myynti ylitti ensi kerran 1000 MW vuonna Voimalaliiketoiminta muodosti puolet Wärtsilä Dieselin liiketoiminnasta. Laivamoottorien ja potkurien liiketoiminta muodosti 20 % yhtiön liikevaihdosta. Huollon osuus oli 27 %. Toiminta oli ollut koko ajan lievästi tappiollista ennen vuoden 1991 devalvaatiota. Devalvaation jälkeen toiminta muuttui voitolliseksi. 62

63 Kuva Wärtsilän Dieselin liikevaihto kasvoi 1990-luvun alussa 45 % kasvutrendillä. Wärtsilä Dieselin liikevaihtoa (7 mrd. mk) vuonna 1993 voidaan verrata IVO Engineering (1530 Mmk) ja IVO Servicen (650 Mmk) yhteiseen liikevaihtoon, joka oli yhtensä noin 2.2 miljardia markkaa vuonna Näin Wärtsilä Dieselistä oli jo vuonna 1993 tullut Suomen ylivoimaisesti suurin voimakoneiden toimittaja ja voimalaitosten rakentaja sekä voimalaitosten käyttäjä ja huoltaja. Öljy- ja kaasuvoimalaitosten markkinat Vuonna 1992 yli 1 MW tehoisia kaasuturpiineita ja polttomoottoreita tilattiin yhteensä 35 GW. Niistä polttomoottorien osuus oli 7 GW eli 22 % (Kuva 6.1.3). Markkina kasvoi nopeasti ja vuonna 2013 yli 0,5 MW:n öljy- ja kaasuvoimalaitoksia tilattiin noin 80 GW vuodessa. Näistä noin 40 GW perustui polttomoottoreihin ja noin 40 GW kaasuturpiineihin. Polttomoottorit nousivat tilausten kärkeen vuonna 2009 ja viimeisen viiden vuoden aikana polttomoottorien myynti on ollut keskimäärin 39 GW vuodessa eli 60 % moottorien ja kaasuturpiinien 65 GW markkinoista. Kaasuturpiinien myynti on jäänyt 26 GW:iin vuodessa eli 40 % tasolle markkinoista. Polttomoottorien menestyksen myötä myös Wärtsilä on päässyt hyvään kasvuun ja on ollut edelläkävijä suurten kaasu-, diesel- ja kaksoispolttoainemoottorien valmistuksessa maailmassa. Sen on ollut 1990-luvun alusta lähtien markkinajohtaja kaasu- ja raskasöljymoottorien maailmanmarkkinoilla. Samalla sen suurten kaasumoottorien ansiosta Wärtsilä on onnistunut voittamaan markkinoita myös pieniltä kaasuturpiineilta. 63

64 Kuva Vuonna 2009 polttomoottorien myynti ohitti kaasuturpiinien myynnin maailmassa. Kuva Wärtsilän markkinan koko kasvoi noin MW:sta MW:iin vuodessa. Siihen kuuluivat yksikkökooltaan 1 60 MW:n olevat moottorit ja kaasuturpiinit. Pienessä 0,5 1 MW luokassa oli vain moottoreita. 64

65 Wärtsilän markkinat Wärtsilä toimi lähinnä 1 60 MW:n kaasu- ja öljyvoimalaitosten markkinoilla. Markkinan koko oli vuonna 1992 noin MW (Kuva 6.1.4). Tästä markkinasta puolta hallitsivat kaasuturpiinit, joiden myynti perustui lähinnä kaasukäyttöisiin kaasuturpiineihin. Toinen puoli oli polttomoottoreita, joista suurin osa kävi kevyellä polttoöljyllä. Polttomoottorien tärkein käyttöalue oli varavoimala-sovellutuksissa. Kaasukäyttöisten kaasuturpiinien markkina tuli valloittaa. Tämä tapahtuikin vuoden 2000 jälkeen, jolloin 1 60 MW:n teholuokassa olevia polttomoottoreita myytiin ensi kertaa enemmän kuin kaasuturpiineita. Vuoden 2004 jälkeen 1 60 MW:n tehoisten kaasu- ja öljyvoimalaitosten myynti on ollut noin MW. Tästä polttomoottoreita myytiin yli MW ja kaasuturpiineita alle MW. 6.2 Suomen markkinat Intressiristiriitoja Heti alusta alkaen tuntui siltä, että IVOlla ja Wärtsilällä oli aikamoisia intressiristiriitoja. Monta kertaa Wärtsilä Dieselin myyjät olivat tarjonneet Suomessa dieselvoimaloitaan sähkölaitoksille ja monille tehtaille. Usein oli käynyt niin, että IVO oli tiputtanut tämän jälkeen sähkön hintaa sen verran, että oman voimalan rakentaminen ei ollut kannattavaa. IVOssa oli tuohon aikaan Myyrmäen pääkonttorissa noin tuhat toimihenkilöä, joista monilla oli korkeakoulututkinto. Wärtsilä Dieselin toimihenkilöiden määrä oli pari sataa ja heistäkään tuskin kenelläkään oli Hintikkaa ja Karttusta lukuun ottamatta korkeakoulututkintoa. Sen sijaan Wärtsilän miesten puheet olivat pohjanmaalaiseen tapaan mahtavat ja maailma valloittaa. Se ei minua haitannut, kun minunkin sukuni on lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta. Sen lisäksi Vaasan miehillä oli kilpailua Helsingin väen kesken, koska Wärtsilän pääomistaja oli Metra, jonka pääjohtaja Georg Ehrnrooth istui Helsingissä, John Stenbergin kadulla. Yhtiöillä oli suuri kulttuuriero muutenkin. IVOn johtajat istuivat omassa norsunluutornissaan Myyrmäen pääkonttorissa, jonne tavallisella insinöörillä ei ollut sisäänpääsyä. He söivät myös omissa tiloissaan, ettei tarvinnut tavata meitä rahvasta. Heitä kuljetti oma autonkuljettaja mustassa Limousinissa aivan kuten Ehrnroothiakin. 65

66 Wärtsilä Dieselin johtajien tilat olivat vaatimattomat. Karttusen työhuone oli tehtaan siivessä ja sinne mentiin tavarahissillä. Karttunen ajoi itse autoaan ja hänellä ei ollut yleensä autonkuljettajaa. Vantaalla käydessään hän istui monesti myös minun Nissan Patrolin kyydissä. Pentti Hintikan konttori oli aluksi Srassburgissa, josta hän muutti pian Pitkänsillanrantaan samaan kerrokseen, jossa oli myös Modigenin toimisto. Pentti kävi usein juttelemassa voimalaitosasioista kanssani. Muutaman kerran kirjoitin hänelle myös puheen Suomen energiapolitiikasta. IVO Engineering toiminnoista vastasi tekniikan tohtori Anders Palmgren, joka oli melko tarkka siitä, että kukaan ei astunut hänen varpailleen. Näin sitten kuitenkin tapahtui syksyllä 1992, kun olin ollut vasta puoli vuotta Modigen Oy:n hommissa. Ydinvoimapäätös 1993 Melko tuntematon keskustalainen kansanedustaja Matti Vanhanen teki lokakuussa 1992 eduskunnassa ponnen, jonka mukaan Suomen ei tulisi enää rakentaa uusia ydinvoimalaitoksia. Tämä ponsi hyväksyttiin selvin numeroin. Wärtsilän miehet ajattelivat, että nyt heille aukeaisivat suuret kaasuvoimalamarkkinat myös Suomessa, kun ydinvoimaa ei enää voitaisi rakentaa. Seuraavana sunnuntaina Nils Norrgård pääsi sitten kello kymmenen TV-uutisiin kertomaan, miten Wärtsilä Diesel voisi rakentaa 1000 MW kaasudieselvoimaa hajautetusti eri puolelle Suomea. Noin 100 MW:n kokoisia voimalaitoksia piti Nilsin mukaan rakentaa kaikkiin suurimpiin kaupunkiin Helsingistä Ouluun asti yhteensä kymmenen kappaletta. Hän ei ollut keskustellut asiasta esimerkiksi minun kanssani, mutta oli varmaankin informoinut Karttusta ja Strandia, jotka olivat hänen esimiehiään. Heti seuraavana maanantaiaamuna kello 9.00 soi puhelimeni Modigenin konttorissa Myyrmäessä. IVOn Itä-Euroopan kehitysjohtaja diplomi-insinööri Paul Laine ilmoitti, että IVO ei tee enää yhteistyötä Modigen Oy:n kanssa. Yritin kysellä, mistä syystä. Vastauksista päättelin, että käsky oli tullut Anders Palmgrenilta, joka oli Paulin esimies. Oltiin ilmeisesti törmätty intressiristiriitaan, jonka jälkeen IVO myi kaikki Modigen Oy:n osakkeet Wärtsilälle. Näin Modigen Oy:stä tuli Wärtsilän tytäryhtiö samaan tapaan kuin kaikki eri maissa toimivat Wärtsilän myynti- ja kehitysyhtiöt, joita oli viitisenkymmentä. Wärtsilän toimitusjohtajilta, diplomi-insinööri Pentti-Juhani Hintikalta, kuulin myös, että Anders Palmgren jossain suomalaisessa konferenssissa oli kertonut Suomen voimalanäkymistä ja arvostellut Wärtsilää jollain tavoin. Tästä episodista Wärtsilän johtajat suuttuivat sen verran, että halusivat pysäyttää 66

67 Perusvoima Oy:n suunnitteleman 1000 MW:n ydinvoimalahankkeen, jota Palmgren veti Perusvoima Oy:n toimitusjohtajana. Olin antamassa lausuntoa ydinvoimasta Wärtsilän puolesta keväällä Olimme sitä ennen teettäneet VTT:llä selvityksen kaasuvoiman markkinoista Suomessa. Sen tekijänä toimi tekniikan tohtori Eero Tamminen, jonka tekemän selvityksen mukaan kaasudieselvoimaa voitiin kannattavasti rakentaa MW lämmitysvoimalaitoksiin. Olin Talousvaliokunnan kuultavana ja kerroin siellä Wärtsilän kannan, jonka mukaan Suomeen pitäisi ensisijaistesti rakentaa 1000 MW kaukolämmitysvoimaa ydinvoiman sijasta. Samalla kerroin myös, että kaasudieselvoima oli myös erillisessä sähköntuotannossa halvempaa kuin ydinvoima, jos laskentakorko olisi yli 7 %. Ydinvoiman lobbarit, Perusvoima Oy:n Anders Palmgren, Teollisuuden Energialiiton Pentti Sierilä sekä SAK:n Matti Putkonen, toimivat kaikki hyvin epäviisaasti. He tuomitsivat muut energiamuodot haihatteluksi ja pelottelivat, että ilman viidettä ydinvoimaa Suomen teollisuus joutuisi energiapulaan. Tämän takia ydinvoiman kannatus yleisön keskuudessa väheni. Wärtsilällä oli hyvät suhteet maakunnan keskustan ja RKP:n kansanedustajiin, jotka eivät hyväksyneet Perusvoima Oy:n hakemusta eduskunnassa syksyllä Näin sitten 24. syyskuuta 1993 eduskunta päätti hylätä Perusvoiman hakemuksen äänin Ydinvoiman sijasta eduskunta hyväksyi ponnen, jonka mukaan Suomeen tulisi rakentaa lisää kaasudieselvoimalaitoksia. Tämän jälkeen Perusvoima Oy purettiin ja monet ydinvoimaa selvitelleet miehet joutuivat työttömiksi. Myös IVO Engineering lopetettiin ja suurin osa jäljelle jääneistä tavanomaisia laitoksia suunnitelleista insinööreistä siirrettiin Enprimaan. Myös Anders Palmgren joutui lähtemään ennenaikaiselle eläkkeelle, kun hän vastusti Fortum Engineeringin saneerausta. Fortum Engineering lopetus oli suuri vahinko koko Suomelle. Fortum kadotti voimalaitososaamisensa ja siitä tuli hyvin haavoittuva sähkön tradingfirma, kun se myi vielä sähköverkkonsa. Vuonna 2003 perustetusta Enprimasta monet insinöörit saneerattiin pian pois ja moni heitä jäi työttömäksi. Sen sijaan vuonna 2001 perustettu Fortum Nuclear Services jäi Fortum-konserniin ja sen kautta ydinvoimasuunnittelua jatkettiin. Sillä riitti töitä varsinkin Tianwanin projektissa ja ydinjätehuollon suunnittelutehtävissä. Myös Loviisa 3- ydinvoimalan esisuunnittelua jatkettiin, kun Fortum haki sille periaatepäätöstä vuonna Suurimman vastuun Perusvoima Oy:n ydinvoimahankkeen epäonnistumisesta sai kärsiä myös dipl.ins. Pentti Sierilä, joka joutui jättämään Teollisuuden Energialiiton toimitusjohtajan tehtävät. Hän ajoi ydinvoimaa niin innokkaasti, 67

68 että ennusti Suomen joutuvan energiakriisiin ilman ydinvoimaa. Toisin kuitenkin kävin. Vuonna 2000 sähkön hinta oli pudonnut puoleen siitä, mitä se oli ollut vuonna Sähkömarkkinat olivat vapautuneet ja CHPvoimalaitoksia oli rakennettu 1000 MW kasvavan tehon tarpeen mukaisesti. Tuohon aikaan mieleeni tuli jonkun vanhan kiinalaisen sotapäällikön strategian: Aloita taisteluun vasta, kun tiedät voittavasi sen, mutta sodi silloin tosissaan. Tietysti olisi ollut paljon viisaampaa käyttää toisen kiinalaisen sotapäällikön strategiaa, jonka mukaan paras sota on sota, joka voitetaan ampumatta laukaustakaan. 6.3 Kaasuvoimamarkkinat avautuvat Kaasudieselien kilpailutilanne Modigen Oy toimi kaasudieselien myyjänä Euroopan voimalaitosmarkkinoilla. Kilpailussa oli vastakkain pääasiassa kolmenlaisia voimalatyyppejä: Wärtsilän 6 MW:n kaasudieselit, Jenbacherin ja Bergenin 3 MW:n kaasumoottorit sekä Solarin 4 ja 10 MW:n ja GE:n 40 MW:n kaasuturpiinit. Aluksi kaasudieselvoimalat olivat kilpailukykyisiä vain pienien kaupunkien laitoksissa, jossa tarvittava teho oli 5-20 MW ja jotka tuottivat myös kaupungin tarvitseman lämmön. Jos tarvittava teho oli yli 20 MW tai tuotettiin myös höyryä, kaasuturpiinit olivat yleensä edullisempia. Alle 5 MW:n laitoksissa kaasumoottorit olivat puolestaan edullisempia kuin kaasudieselit. Kaasudieselin etuna oli mahdollisuus käyttää varapolttoainetta, jos kaasun hinta vaihtelisi tai saatavuus olisi huono. Kuitenkin tällaista ominaisuutta pidettiin aika harvoin tarpeellisena. Haittapuolena olivat suuret typpioksidipäästöt, joiden takia tarvittiin katalysaattori ja suuri kaasukompressori, jotka molemmat nostivat laitoksen hintaa noin 10 20%. Kaasumoottorit eivät tarvinneet kompressoria eikä katalysaattoria, koska niissä käytettiin ns. laihaseos- eli lean burn-tekniikkaa, jolloin palamislämpötila oli pienempi kuin kaasudieseleissä. Sytytys tapahtuu sähköisesti sytytystulpilla, jolloin myös sytytyspolttoainetta ei tarvita. Toisaalta laitokset toimivat pelkästään maakaasulla ja varapolttoainetta ei ollut mahdollista käyttää. Yksinkertaisempi rakenne teki kaasumoottorilaitoksista selvästi kaasudieseleitä halvempia. Ensimmäisinä avautuivat yhdistetyt sähköä ja lämpöä tuottavat ns. Tanskaan myytiin ensiksi kaksi 6 MW:n kaasudieselmoottoria. Samoin myytiin Lontoon Cityyn kaksi 16 MW kaasudieselmoottoria. Kaasudiesel sai myös presidentin vientipalkinnon, vaikka siitä ei koskaan tullut vientimenestystä. 68

69 Kaasumoottorit Useimmat Tanskan kaupunkilaitokset eivät kuitenkaan kaivanneet varapolttoainetta lainkaan. Tanskaan ostettiin yleensä kaasumoottoreita, jotka toimivat pelkästään maakaasulla. Ne olivat paljon yksinkertaisempia ja halvempia, mutta toimivat pelkästään maakaasulla. Myös Wärtsilä päätti vuonna 1992 aloittaa kaasumoottorin kehittämisen Ruotsissa Nohabin 2,5 MW:n dieselmoottorin pohjalta ja Modigenkin oli tässä kehitystyössä mukana. Diplomi-insinööri Jouni Mäkelä siirtyi sitten Modigenista Wärtsilä Swedenin sovellutusten kehitysjohtajaksi. Sen jälkeen myytiin useita 2,5 MW:n kaasumoottoreita. Vähitellen markkinat alkoivat avautua, kun luotettavuutta paranneltiin. Mutta vasta vuonna 1996, kun 6 MW:n Wärtsilän Vaasa 32-mottorista rakennettiin kaasumoottoriversio, Wärtsilän kaasuvoimalamyynti alkoi lopulta kasvaa ripeästi. Pidimme meidän varsinaisena markkinana 1-60 MW tehoisten kaasuturpiinien ja kaasumoottorien ja -dieselien markkinaa. Markkinan koko oli vuonna 1992 noin 5900 MW, joista 340 MW (5 %) oli kaasumoottoreiden ja -dieselien osuus, kun aloitimme kehitystyön (Kuva 6.3.1). Näistäkin 240 MW oli teholtaan alle 3,5 MW:n, johon kokoluokkaan Wärtsilällä ei ollut tuotteita. Kuva Maakaasukäyttöisten kaasuturpiinien ja polttomoottorien tilaukset vuosittain kokoluokassa 0,5-60 MWe. 69

70 Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2002, kooltaan 1-60 MW olevien voimalaitoskoneiden markkinan koko oli sama 5900 MW, josta kaasumoottorien ja -dieseleiden osuus oli kasvanut 1600 MW:iin ja oli 27 % kokonaismarkkinasta. Lopulta vuonna 2010, joka oli viimeinen työvuoteni, 1-60 MW:n kokoisten voimalaitoskoneiden tilaukset olivat MW. Tästä kaasumoottorien osuus oli jo 4700 MW eli 47 %. Kaasumoottoreista puolestaan Wärtsilän kokoluokassa (5-60 MW) olevia moottoreita myytiin 1700 MW, joista suurin osa tilattiin Wärtsilältä. Wärtsilästä oli tullut työvuosinani 1-60 MW segmentin markkinajohtaja myös kaasumoottoreissa. Taakse ovat jääneet kaikki moottorivalmistajat ja viimein myös melkein kaikki kaasuturpiinivalmistajat General Electriciä lukuun ottamatta. Heidän markkinaosuutensa MW kokoisista kaasuturpiineista on puolestaan myös noin puolet ja he valmistavat myös pieniä kaasumoottoreita ostettuaan Jenbacher-nimisen itävaltalaisen moottorivalmistajan. Kun myös öljykäyttöiset moottorit lasketaan mukaan, Wärtsilän myynti ohittaa myös GE:n näissä kokoluokissa. Kuva Kaasukäyttöisten polttomoottorien tilaukset maailmassa ovat kasvaneet keskimäärin noin 275 MW joka vuosi. Kaasumoottorivoimalaitosten etuna kaasuturpiineihin verrattuna oli niiden parempi hyötysuhde, parempi käytettävyys ja kyky startata alle 10 minuutissa seisokista täydelle teholle. Näillä ominaisuuksilla oli suuri ansio varsinkin USA:n markkinoilla, jonne oli rakennettu runsaasti tuulivoimaa. Kun sitten vihdoin jäin eläkkeelle Wärtsilästä vuonna 2010, Wärtsilä toimitti joka vuosi yli 70

71 1000 MW:n tehon edestä (Kuva 6.3.3). Wärtsilän markkinaosuus tilatuista kaasumoottoreista nousi noin 30 %:iin (Kuva 6.3.4). Vuoden 2010 loppuun mennessä kaasu- ja kaksoispolttoainemoottoreita oli toimitettu yhteensä yli MW:n tehon edestä. Kuva Wärtsilän kaasuvoimalaitosten tilaukset kasvoivat vuosina keskimäärin 80 MW joka vuosi. Kuva Wärtsilän markkinaosuus voimalaitoskäyttöön tilatuista kaasumoottoreista kasvoi 15 %:sta 30 %:iin. 71

72 6.4 USA:n säätö- ja varavoimalat Plains End Kaasumoottoreiden tärkein sovellutusalue on tänään sähköverkon tasapainon ylläpitämiseen myytävät säätö- ja varavoimalat, joiden myynti alkoi USA:ssa. Vuoden 2000 paikkeilla Denverin lähellä oleva kehitysyhtiö osti Wärtsilältä 110 MW:n kokoisen Plains Endin kaasumoottorivoimalan, jonka tarkoituksena oli tuottaa sähköä jatkuvasti noin 4000 tuntia vuodessa. Kun Coloradon alueella toimiva Excel-voimayhtiö alkoi samoihin aikoihin rakentaa tuulivoimalaitoksia, heidän verkkonsa tehotasapainon ylläpito alkoi vaikeutua. Excel alkoi ostaa Plains Endin laitokselta varavoimaa (10 minute non-spinning reserve), jonka avulla yhtiö pystyi kompensoimaan tuulen vaihtelujen aiheuttaman kulutuksen ja tuotannon välisen epätasapainon. Kalliovuorilla yleensä tuuli tyyntyy aamuyöllä, kun aurinko nousee ja tuulivoiman tuottama teho saattaa pienentyä 1000 MW:sta lähelle nollaa. Samaan aikaan kuitenkin sähkön käyttö kasvaa ja tehoa tarvitaan lisää. Vanhat kaasuturpiinivoimalat olivat sen verran hitaita, että eivät ennätä kompensoida tehontarpeen nopeita vaihteluita ja niiden käynnistyskustannukset ovat paljon suuremmat. 72

73 Kuva Plains Endin kaasuvoimala, jossa vasemmalla vanhempi 110 MW yksikkö, jossa on 22 kappaletta 5,5 MW kaasumoottoria. Etualalla uusi yksikkö, jossa on 12 kappaletta 9 MW:n uudempia Wärtsilän 34 SG-kaasumoottoria. Sen sijaan em. Plains Endin kaasumoottorivoimala pystyy käynnistämään minkä tahansa sen kahdestakymmenestä 5,5 MW:n moottorista kymmenessä minuutissa seisokista täyteen tehoonsa. Näin laitos voi saada tuloja tästä nopeasta käynnistysominaisuudesta ns. 10 minuutin varavoimamarkkinoilla myös silloin, kun se seisoi käynnistysvalmiina. Tämä teki hankkeen kannattavaksi, vaikka laitosta ajettiin vain noin tuhat tuntia vuodessa. Loppuajan laitos seisoo käynnistysvalmiina ja sai siitä enemmän katetta kuin tuottaessaan sähköä. Menin vuonna 2003 tutustumaan tähän USA:n varavoimamarkkinaan, kun Denverissä järjestettiin alan konferenssi, Ancillary Services (AS). Omaksuin aika nopeasti näiden USA:n varavoimamarkkinoiden pelisäännöt. Tein tietokoneella algoritmit, miten AS-markkinoilla voi tienata rahaa, kun käyttää kaasumoottoreita. Samalla selvisi myös sekin, että isot kaasuturpiinit eivät käynnisty kymmenessä minuutissa ja siksi meidän moottorit ovat voivat olla investointina paljon kannattavammat. Myöhemmin selvitin Saksan tuulivoimatietojen perusteella sen, että ennustevirheiden takia Saksassa tarvitaan 1000 MW:n tuulivoimaa varten noin 250 MW säätö- tai varavoimaa. Coloradossa oli 1000 MW tuulitehoa ja 220 MW:n kaasumoottorivoimala, jolloin suhde oli 22 %. Gigawatt-projekti Tästä kehittyi pian ns. Gigawatt-projekti, jossa tavoitteena oli myydä 1000 MW (= 1 GW) voimalaitostehoa USA:n markkinoilla. Olin mukana projektissa, joka piti kokouksiaan Denverissä ja Houstonissa. Projektia veti diplomi-insinööri Jussi Heikkinen, joka muutti kolmeksi vuodeksi Houstoniin. Ensimmäinen Gigawatt-teamin kokous pidettiin syyskuussa 2005 Denverissä, jossa minäkin pidin esitelmän sähköjärjestelmän toiminnasta. Samalla kävimme katsomassa GE:n kaasuturpiineista ja Excel-yhtiön keskusvalvomoa, jossa hoidettiin Coloradon sähköverkon ylläpito. Kokous päättyi ennen aikojaan, kun Houstonia lähestyi Rita-hurrikaani ja suurin osa Wärtsilä USA:n henkilöistä lähti pelastamaan veneitään ja perheidensä luo. Wärtsilän USA:n johtaja oli Frank Donelly, jolla oli kesäpaikka ja vene Galvestonissa, johon myrsky iskisi ensimmäisenä. Galvastonessa Rita-myrsky iski ja sen seurauksena 36 ihmistä sai surmansa. 73

74 Kuva Wärtsilän Gigawatt-team katsomassa pahinta kilpailijaa USA:n markkinoilla eli GE:n kaasuturpiinilaitosta Toinen vasemmalta Asko Vuorinen, neljäs Thomas Hägglund vihreässä ja kuudes Jussi Heikkinen valkoisessa kypärässä ja hänen oikealla puolella Wärtsilä USA:n johtaja Frank Donelly. Itse jäin hotelliin seuraamaan TV:stä reaaliajassa, miten Hurrikaani meni Houstonin yli. Sitä ennen ihmisiä pyydettiin pysymään kerrostaloissa paikallaan, mutta noin miljoona ihmistä lähti autoillaan pakoon ja moottoritiet tukkeentuivat. Samalla monelta loppui autosta bensa ja monet ihmiset jäivät myrskyyn autoihinsa keskelle moottoriteitä. Yksi bussi syttyi palamaan ja siinä kuoli monta ihmistä. Tein polttomoottorilaitosten sovellutuksista kirjan Planning of Optimal Power Systems vuonna Pidin kirjan pohjalta samana vuonna esitelmän, kuinka voimantuotantoa optimoidaan Breckenbridgessä. Samalla kirja jaettiin kaikille Amerikan myynnistä vastaaville ja tärkeimmille asiakkaille. USA:n myynti lähti hyvin käyntiin, kun USA:n myyntimiehet oppivat alan myyntiargumentit ja Vaasan kaasumoottorien kehittäjät tarvittavat parannuskohteet, joiden mukaan moottorien käynnistymistä ja tahdistamista voitiin nopeuttaa. Muutamassa vuodessa sitten USA:ssa myytiinkin monta suurta yli 100 MW:n kaasuvoimalaa, joista tärkeimmät olivat Plains Endin kakkosvoimala Coloradossa, Humbolt Bay Kaliforniassa, Austinin voimala Texasissa ja Barrickin voimala Arizonassa. 74

75 Kuva Jordaniaan rakennettu 537 MW Wärtsilän 50DF- moottoreista tehty voimalaitos on lajissaan maailman suurin. Vuonna 2015 vihittiin Jordaniassa Ammanin lähellä käyttöön 573 MW tehoinen kaasumoottorivoimalaitos, joka oli lajissaan maailman suurin (Kuva 6.4.3). Siinä oli 38 Wärtsilän 50DF- moottoria, jotka käyvät aluksi raskaalla polttoöljyllä ja myöhemmin nesteytetyllä maakaasulla, LNG:llä, kun LNG:tä saadaan maahan. Tämäkin voimala on suunniteltu niin, että sen avulla voidaan Jordanian sähköverkon kulutusta ja tuotantoa pitää tasapainossa. 6.5 Kaasukombivoimalat Olin mukana kehittämässä myös kaasukäyttöisiä kombilaitoksia. Teimme yhteistyössä IVOn ja Wärtsilän Vaasan suunnittelijoiden kanssa 100 MW:n laitoskonseptin, jossa oli aluksi kuusi 16 MW:n kaasudieselmoottoria ja yksi 10 MW:n höyryturpiini. Laitoksesta tehtiin IVOssa myös pienoismalli, joka laitettiin Wärtsilän Pitkänsillanrannan pääkonttorin käytävälle vuonna Tällaisia laitoksia tarjottiin useisiin paikkoihin vuodesta 1994 alkaen. Vasta sitten, kun Wärtsilä sai kehitettyä 16 MW dualfuel-moottorin 2000-luvulla, kauppa alkoi todella käydä. Dualfuel -moottori ei vaatinut kalliita katalysaattoreita eikä kalliita kaasukompressoreja. Se pudotti laitoksen hintaa merkittävästi. Lisäksi dualfuel-moottorin pakokaasut olivat lämpötilaltaan korkeampia, jonka takia niiden avulla saatiin enemmän ja korkeamman paineen omaavaa höyryä. 75

76 Kuva Azerbajaniin valmistui 300 MW:n kaasumoottorikombilaitos vuonna Ensimmäinen 300 MW:n tehoinen kaasumoottorikombilaitos myytiin Azerbajaniin vuonna Sen jälkeen kaasumoottorikombeja on myyty eri puolelle maailmaa. Kaiken kaikkiaan olivat kaasuvoimalaitosten tilaukset 1400 MW vuonna 2010, joka oli viimeinen työvuoteni Wärtsilässä. Vuonna 2012 Azerbajaniin tilattiin peräti 384 MW:n tehoinen kaasuvoimala, johon tuli 21 kappaletta Wärtsilän 18 MW:n tehoisia 50SG lean-burnmoottoreita. Laitos rakennettiin Bakun lähelle vuonna 2013 ja se on lajissaan maailman suurin. 6.6 Raskasta polttoöljyä käyttävät voimalat Raskaan polttoöljyn voimalaitosmarkkinat olivat jo vuonna 1992 noin 3000 MW ja Wärtsilä oli siinä markkinajohtaja. Wärtsilä oli kehittänyt 70-luvun lopussa lähinnä laivoihin sopivan 6 MW:n tehoisen Vasa 32- raskasöljymoottorin, josta tuli markkinajohtaja. 80-luvun lopussa tehtiin 16 MW:n Wärtsilä 46- moottori, joka oli myös tähdätty laivamoottorien pääkoneeksi. 76

77 Molempia moottoria myytiin alusta alkaen myös voimalaitoskäyttöön, jos laivamoottorien myynnissä oli vaikeuksia. Tarkoitus oli pitää Vaasan ja Turun tehtaat pyörimässä. Kuitenkin laivamoottorimyynti vaihtelee suuresti laivojen tilausten suhdanteiden mukaan. Näin moottoreita jäi välillä paljon hyllylle ja ne myytiin voimalaitoksiin. 90-luvun alussa öljyn hinta oli alhainen ja Wärtsilällä oli noin 50 % raskasöljymarkkinoista eli vuosittainen moottorimyynti oli MW:n luokkaa. Laitokset rakennettiin yleensä tilaajan palkkaamien urakoitsijoiden toimesta. Vaikka en mennyt Wärtsilään raskasöljykäyttöisten dieselmoottorien kehitys- ja myyntitehtäviin, jouduin niihin kuitenkin mukaan monella tapaa. Aloitin jo vuonna 1992 Unkarin markkinoiden selvitykset, kun siitä tuli ensimmäinen itäblokin maa, joka salli yksityiset sähkölaitokset. Teimme tarjouksia muun muassa Luoteis-Unkarin sähköyhtiö, Edazille. Vuonna 1993 Modigenin vastuulle tuli Euroopan ja Länsi-Aasian kehitysprojektit. Näistä ensimmäinen, joka johti toteutukseen, oli Kohinoorin voimalaitos Pakistanissa lähellä Lahoren kaupunkia. Kohinoor tunnettiin siitä, että paikkakunnalta oli löydetty siihen aikaan kuuluisin Kohinoor-timantti, jota säilytetään Lontoon Towerissa kruununjalokivien joukossa. Kun neuvottelimme sopimuksesta Lahoressa, ehdotin laitoksen yhteistyökumppaneille, että tekisimme kombidiesellaitoksen. Lisäisimme kahdeksan 16 MW dieselin laitokseen yhden 8 MW:n höyryturpiinin, joka toimisi dieseleiden pakokaasusta saatavalla jätelämmöllä. Laitoksesta tuli teholtaan 130 MW ja olimme tehneet Modigenin toimesta samanlaisia suunnitelmia jo aiemmin 105 MW:n kaasukombeista, joissa oli kuusi 16 MW:n kaasudieselmoottoria. Tämä konsepti kiinnosti myös Maailmanpankin (IFC) rahoittajia ja Kohinooriin valmistui Wärtsilän ensimmäinen kombidiesel-voimalaitos vuonna 1996 (Kuva 6.6.1). Tästä Kohinoorin voimalayhtiöstä tuli Pakistanin ensimmäinen yksityisessä omistuksessa oleva sähköntuotantoyhtiö. Wärtsilä oli yhtiön osakkaana ja huolehti siitä, että laitos huollettiin asiallisesti. Kun valta maassa vaihtui, Benazir Bhutto syrjäytettiin. Wärtsilää alettiin syyttää lahjuksien antamisesta ja meidän paikalliset myyntihenkilöt joutuivat lähtemään maasta nopeasti. Kun valta vaihtui myöhemmin uudestaan, maahan rakennettiin useita samanlaisia kombidiesel-voimalaitoksia, jotka kävivät kaikki raskaalla polttoöljyllä. 77

78 Kuva Vuonna 1996 rakennettu Kohinoorin 130 MW:n kombidieselvoimala oli Pakistanin ensimmäinen yksityisesti omistettu voimala. Kaikki suurimmat projektit toteutettiin myöhemmin Kohinoorissa ensi kerran käytetyn kombivoimalaitostekniikan avulla. Suurten kombilaitosten hyötysuhde on noin 45 %. Viimeisin laitos Pakistanissa oli 200 MW:n tehoinen Nishatin kombilaitos, jossa oli yksitoista 17 MW:n moottoria ja yksi 30 MW:n höyryturpiini. Pakistaniin toimitettujen laitosten yhteisteho on jo yli 1200 MW. Raskasta polttoöljyä käyttävien voimalaitosten tilaukset vaihtelivat vuosittain suuresti, mutta trendi oli laskeva (Kuva 6.6.2). Vuonna 1992 tilaukset olivat 3000 MW, mutta vuonna 2014 enää 1200 MW. Kuva Raskasta polttoöljyä käyttävien moottorien myynti on polkenut paikallaan. 78

79 Myös Wärtsilän saamat tilaukset raskasöljyvoimalaitoksista laskivat koko ajan ja olivat vuonna 2015 enää 1300 MW (Kuva 6.6.3). Voimalaitosten euromääräinen myynti ei kuitenkaan laskenut yhtä paljon, koska uudemmat voimalaitokset tehtiin kokonaistoimituksina. Kuva Wärtsilän saamat tilaukset raskasta polttoöljyä käyttävistä voimalaitoksista. Kuva Wärtsilän markkinaosuus polttoöljyä käyttävistä voimalaitoksista. 79

80 Wärtsilän markkinaosuus säilyi kuitenkin koko ajan lähellä 60 % kaikista raskasta polttoöljyä käyttävien voimalaitosten tilauksista (Kuva 6.6.4). Pysyminen pelkästään tällä markkinoilla olisi merkinnyt yhtiölle kasvun sijasta paikallapysymistä. Kun raskasta polttoöljyä käyttävien voimalaitosten tilauksiin (1800 MW) yhdistetään kaasumoottorien tilaukset, jotka olivat 1400 MW, olivat Wärtsilän tilaukset vuonna 2010 yhteensä 3200 MW. Kaasua ja raskasta polttoöljyä käyttävien 1-60 MW:n kokoisten moottorivoimalaitosten kokonaismarkkina oli noin MW, joten Wärtsilän osuus oli tästä markkinasta 23 %. Kun suuret kaasuturpiinit ja kevyttä polttoöljyä käyttävät laitokset lasketaan mukaan, kokonaismarkkina oli noin MW. Tästä polttomoottorien osuus oli MW (54 %) ja Wärtsilän osuus oli 3200 MW eli noin viisi prosenttia kaikista öljyä ja kaasua käyttävistä voimalaitoksista. Kun mukaan lasketaan myös MW polttomoottorit, nousi polttomoottoreiden kokonaismarkkina MW:iin. Kaasuturpiineita myytiin vuonna 2010 yhteensä MW. Näin polttomoottoreista oli tullut selvä markkinajohtaja. Kaasu- ja öljyvoimalaitosten lisäksi maailmassa myytiin 2000-luvulla vuosittain hiilivoimalaitoksia noin MW:n edestä, tuulivoimalaitoksia MW:n sekä bio-, vesi- ja ydinvoimalaitoksia noin MW:n edestä. Voimalaitosten kokonaismarkkinat olivat noin MW, josta polttomoottorien osuus oli noin 20 %. 6.7 Bioöljyvoimalat Otaniemen koevoimala VTT:n polttoainelaboratorion professori, tekniikan tohtori Kai Sipilä sai houkuteltua Wärtsilän projektiin, jossa kokeiltiin biopolttoaineiden käyttöä dieselmoottorissa. Mukana olivat VTT:n lisäksi Vapo, Ensyn, Wärtsilä Finland ja Modigen Oy, josta tuli koevoimalaitoksen omistaja. Samalla jouduin koeprojektin raportoijaksi, koska KTM rahoitti tätä 10 miljoonan markan projektia antamalla sille 5 miljoonan markan avustuksen. Otaniemeen toimitettiin Wärtsilän nelisylinterinen 1,5 MW dieselmoottori. Moottorissa kokeiltaisiin puusta tehtyä pyrolyysiöljyä ja rypsiöljyä. 80

81 Pyrolyysiöljy ostettiin Kanadasta Ensynin koelaitokselta, jossa sitä pystyttiin valmistamaan pieniä määriä. Laitos valmistui vuonna 1993 ja ensimmäiset koeajot tehtiin kevyellä polttoöljyllä. Sitten laitosta ajettiin kylmäpuristetulla rypsiöljyllä, jota esimerkiksi voidaan käyttää ruoan valmistuksessa. Todettiin, että laitos toimi myös rypsiöljyllä lähes yhtä hyvin kuin kevyellä polttoöljyllä. Lopuksi vuonna 1994, kun laitosta alettiin ajaa pyrolyysiöljyllä, alkoi tulla ongelmia. Polttoainetta ei saatu edes kunnolla sylintereihin, kun huomattiin, että ruiskutuspumput olivat hajonneet. Pyrolyysiöljyssä oli liikaa vettä, joten pumput olisi pitänyt suunnitella uudestaan. Tähän Bosch ei halunnut ryhtyä ennen, kun pyrolyysiöljyn markkinoista olisi selvyyttä. Vapon piti myös tehdä pyrolyysiöljyä tuottava laitos, mutta siihen firma ei koskaan ryhtynyt. Sen sijaan Neste Oy kiinnostui asiasta ja rakensi Sköldvikiin koelaitoksen. Tuolloin Wärtsilän kiinnostus pyrolyysiöljyn oli kuitenkin jo hiipunut. Nesteen tarkoitus olikin myydä pyrolyysiöljyä tavallisiin öljykattiloihin, joita oli Suomessa useita tuhansia. Myös Fortum rakensi pyrolyysilaitoksen Joensuun voimalan yhteyteen. Pyrolyysiöljystä voi tulla uusi polttoaine myös dieselmoottoreille. Palmuöljyvoimalat Kun kokeissa oli huomattu, että kasviöljyt sopivat hyvin dieselmoottorin polttoaineeksi, Wärtsilä alkoi myydä sitä käyttäviä koelaitoksia. Ensimmäinen laitos myytiin Saksaan, jossa sen käyttämä polttoaine oli hampurilaisketjun käytetty palmuöljy. Tämä toimi erittäin hyvin, mutta laitoksen hiukkaspäästöt olivat liian suuret ja laitos jouduttiin varustamaan savukaasujen hiukkassuodattimilla. Varsinainen bioöljylaitosten boomi alkoi, kun Wärtsilältä tilattiin 24 MW:n tehoinen palmuöljyä käyttävä dieselvoimala Italian itärannikolle Monopolinimiselle paikkakunnalle vuonna Laitos toimitettiin kahdessa erässä vuosina 2004 kaksi moottoria ja vuonna 2005 yksi moottori. Tämän jälkeen Italiaan on tehty monta palmuöljyvoimalaa. Näistä suurimmat olivat 100 MW tehoisia. Niissä käytettiin Kohinoorista tuttua kombilaitostekniikkaa hyötysuhteen ja kannattavuuden parantamiseksi. Yhteensä bioöljyä käyttäviä laitoksia oli vuoteen 2010 mennessä myyty noin 1000 MW:n tehon edestä. Liikennepolttoaineet VTT:n biopolttoaineiden johtoryhmissä oli myös Neste Oy:n edustajia. Yhdessä kokouksessa kerroin, miten palmuöljy sopii hyvin dieselmoottorien polttoaineeksi ja kuinka palmuöljyä käyttävien moottorien myynti on edennyt. 81

82 Erityisesti olin innostunut palmuöljystä, jonka hehtaarisato on noin 4 tonnia öljyä. Se on paljon enemmän kuin millään muulla bioenergian lähteellä. Neste Oy:n edustajat innostuivat asiasta ja heidänkin kehitys suuntautui yhä enemmän kasviöljyjen käyttöön. Neste rakensi Sköldvikin bioöljyä tuottavan jalostamon ja alkoi kaupitella tuotetta nimelle NExBTL. Sitä voidaan käyttää dieselautoissa sellaisenaan, mutta Neste Oilin asemilla sen osuus on 10 % dieselöljyssä. Enpä olisi uskonut, kun vuonna 1966 oli rakentamassa Porvoon jalostamoa, että jonain päivänä voin päästä konsultoimaan Neste Oy:n tutkimusjohtoa jalostamoasioissa. Tietysti heillä oli samaan tavoitteeseen myös poliittista painetta, kun Suomi pyrkii nostamamaan biopolttoaineiden osuuden 20 %:iin liikennepolttoaineissa vuoteen 2020 mennessä. Sama tavoite on myös USA:ssa, joten biodieselin ja etanolin kysyntä kasvaa jatkuvasti. Neste on rakentanut NExBTL-jalostamot myös Singaporeen ja Rotterdamiin, Hollantiin. Näin Neste Oilista on tullut myös biopolttoaineiden markkinajohtaja maailmassa, jossa perinteiset öljynjalostajat ovat suurissa vaikeuksissa. Bioöljyjen tuotanto on muuttunut viime vuosina kannattavaksi. Neste Oilin markkina-arvo oli toukokuussa 2016 noin 7300 milj. euroa eli yhtä suuri kuin Wärtsilän, mutta pienempi kuin Fortumin markkina-arvo ( milj. euroa). Toinen ongelma liikenteen biopolttoaineista aiheutui, kun ruoan maailmanmarkkinahinnat nousivat huomattavasti. Maissin maailmanmarkkinahinnat nousivat vuonna 2012 noin 40 %, kun USA:ssa oli kuiva vuosi. Kuitenkin USA:n maissisadosta 40 % menee tänään liikenteen polttoaineiksi. YK varoittaa, että maissin käyttöä biopolttoaineisiin olisi vähennettävä kuivina vuosina. Korkea viljan hinta USA:ssa vaikeuttaa viljan vientiä ja aiheuttaa nälänhätää viljaa ostavissa maissa. Afrikka joutuu tuomaan 20 % tarvitsemastaan viljasta, kun USA on tärkein viljan vientimaa. Maailmassa näkee vieläkin noin 800 miljoonaa ihmistä nälkää. Nälkää näkevien määrä maailmassa (miljoonia, FAO) Maanosa Muutos Kiina Intia Muu Aasia Afrikka Muut maat Yhteensä

83 Nälkäisten määrä kasvoi yli 1000 miljoonan vuonna 2009 finanssikriisin seurauksena. Huonot satonäkymät vuonna 2012 nostivat viljan hintaa ja aiheuttavat nälkää. Kuitenkin nälkäisten määrä on vähentynyt vuoteen 1990 verrattuna, jolloin nälkäisiä oli FAO:n mukaan miljardi. Nälkäisten määrä on maailmassa kuitenkin pienentynyt lähinnä Kiinan ansiosta. Kuitenkin nälänhätä on lisääntynyt Afrikassa, jossa asuu nykyisin joka neljäs nälkäänäkevä. 6.8 Kevytöljyvoimalat Wärtsilälle tuli myös kevytöljymoottorien liiketoimintaa, kun se osti ranskalaisen SACM Diesel yhtiön 1990-luvun alussa. He valmistivat pieniä 1-3 MW:n tehoisia nopeakäyntisiä (1500 r/min) dieselmoottoreita. Niitä käytettiin varsinkin ydinvoimalaitosten hätädieselgeneraattorisovellutuksissa (Emergency Diesel Generator, EDG). Esimerkiksi Loviisan ja Olkiluodon ydinvoimalat oli varustettu kumpikin kahdeksalla noin 3 MW:n SACM:n toimittamilla EDG:llä. Myös melkein kaikissa Ranskan ydinvoimalassa oli SACM:n EDG:t. Toimin jonkin aikaa oston jälkeen Wärtsilä SACM Dieselin suunnitteluryhmässä, jossa kehiteltiin laitoskonsepteja myös sähköverkkojen varavoimalaitokseksi. Yksi tämmöinen konttilaitos myytiin Englantiin, jossa se palveli Etelä-Englannissa yhden kaupungin varavoimalana. Muutama voimala myytiin myös Venäjälle ja USA:han samanlaiseen käyttöön. Koska näiden tuotantoa ei saatu koskaan kannattavaksi ja niin tehtaat myytiin Cumminsille, joka oli nopeakäyntisten dieselmoottorien markkinajohtaja. Ydinvoimalaitosten nopeat varavoimalat Kun sitten vuonna 2002 Teollisuuden Voima haki lupaa hakea Olkiluotoon kolmannen ydinvoimayksikön, huomasin, että heidän tarvitsevat huomattavasti lisää varavoimaa. Olikiluoto 1- ja 2- yksiköiden bruttoteho oli 865 MW ja jommankumman yksikön putoaminen verkosta aiheuttaisi 865 MW:n tehovajauksen. Vaje katettiin aluksi lähinnä tuonnilla Ruotsista, mutta pohjoismaisen Nordelin sopimuksen mukaan vajaus on katettava 15 minuutin sisällä häiriön alusta laskettuna varavoiman avulla. Tätä varten on Fingridillä varattu 1000 MW ns. nopeaa varavoimaa, joka pystyy käynnistymään noin 10 minuutissa käynnistyskäskystä. 83

84 Kun Olkiluoto 3:n bruttoteho olisi noin 1700 MW, nopeaa varavoimaa tarvittaisiin kaksinkertainen määrä, jotta vajaus voitaisiin paikata. Kun kerroin asiasta Wärtsilän idänkaupan johtaja diplomi-insinööri Harry Lindroosille, hän piti asiaa niin tärkeänä, että teki Modigen Oy:n kanssa agenttisopimuksen. Sopimuksen mukaan aloin kehitellä varavoimalamyyntiä Suomessa. Esitimme nämä samat faktat myös Pohjolan Voima Oy:n (PVO) toimitusjohtaja diplomi-insinööri Timo Rajalalle. PVO olisi käytännössä varavoiman potentiaalinen rakentaja, koska se omisti suurimman osan TVO:n kolmannesta yksiköstä. Sovimme, että teemme PVO:n kanssa yhdessä suunnitelman, miten puuttuva varavoimateho voitaisiin kattaa dieselvoimalaitoksia rakentamalla. Pian selvisi sitten, että varavoiman tarve tyydytetään siten, että 1700 MW laitoksen pudotessa verkosta samalla pudotetaan 400 MW kuormia katkaisemalla sähköt muutamalta suurelta UPM:n tehtaalta. Tällöin vajaukseksi muodostuisi 1300 MW, jolloin varavoiman tarve olisi vanhaa mitoitusääntöä noudattaen 1000/865 x 1300 MW eli 1500 MW. Uutta nopeaa varavoimatehoa tarvittaisiin näin vain 500 MW. Esitimme Pohjolan Voima Oy:lle tekemämme suunnitelman, jonka mukaan noin 50 MW:n tehoisia laitoksia rakennettaisiin useille paikkakunnille ennen kaikkia vanhojen voimalaitosten ja kaupunkien yhteyteen. Näin laitokset voisivat palvella myös kyseisten kohteiden varavoimalaitoksina. Laitospaikkoja olisivat Olkiluoto, Vaasa, Kristiina, Meripori, Naantali, Inkoo, Helsinki, Porvoo ja Loviisa. Laadimme laitoksille alustavat piirustukset ja teimme kustannusarviot. Fingridin nopeat varavoimalat Pohjolan Voima otti suunnitelmasta vain idean ja antoi tehtävän ilmeisesti suoraan Fingridille. Timo Rajala oli tuolloin myös Fingridin hallituksen puheenjohtaja. Useasta laitosvaihtoehdosta hän piti parhaana Olkiluotoa, jonne Fingrid pyysi julkisesta tarjousta 100 MW:n kaasuturpiinivoimalasta. Fingrid oli yllättäen sulkenut pois dieselit tarjouspyynnöstä, koska heidän kaikki muutkin varavoimalat olivat kaasuturpiineja. Kävimme Harry Lindroosin kanssa Fingridissä kysymässä TKK:n kurssikaveriltani, toimitusjohtaja Timo Toivoselta, että voisiko yhtiö tutkia myös dieselvaihtoehtoa. Heidän konsulttina ollut Enprima piti dieseleitä kuitenkin soveltumattomina Olkiluotoon, koska koneet olisivat liian pieniä (16 MW), jotta niillä voitaisiin käynnistää ydinvoimalan 5 MW:n tehoinen syöttövesipumppu. Uskoimme kuitenkin, että tärkein syy Enpriman mielipiteeseen oli heidän pelkonsa Wärtsilän koneisiin, koska Wärtsilä ei olisi tarvinnut Enprimaa laitoksen toteuttamisessa lainkaan. 84

85 Kun tarjouspyynnöt saapuivat, kysyimme vielä kerran, että voimmeko tarjota dieseleitä. Sieltä tuli julkisesti myöntävä vastaus. Mutta kun vein tarjouksen projektipäällikkö diplomi-insinööri Martti Merviölle, hän otti sen vastaan, mutta hän sanoi samalla, että he eivät tätä tarjousta halua käsitellä lainkaan, koska he haluavat toteuttaa kaasuturpiinilaitoksen. Näin sitten kävikin ja Fingrid osti Saksasta kaksi 50 MW:n tehoista Pratt & Whitneyn kaasuturpiinia, jotka oli kytketty yhteen 100 MW:n generaattoriin kytkimien avulla. Laitos valmistui vuonna 2006 ja maksoi enemmän kuin Wärtsilän avaimet-käteen-tarjous, joka oli noin 450 eur/kw. Tämän jälkeen tuli puuttuvan noin 400 MW:n varavoimatehon rakentaminen ajankohtaiseksi. Vuonna 2009 pyydettiin tarjousta Forssaan tulevan 300 MW:n tehoisen varavoimalaitoksen rakentamisesta. Tähän tarjoukseen kelpuutettiin myös dieselmoottorit, mutta teholuokka oli niin suuri, että suuret 150 MW:n kaasuturpiinitkin voisivat olla kilpailussa mukana. Fingrid valitsi nyt kaksi italialaista Ansaldon 150 MW:n kaasuturpiinia, joiden käynnistysaika tiedettiin huomattavasti pitemmäksi kuin Wärtsilän dieseleiden, joiden tiedettiin käynnistyvän viidessä minuutissa. Fingrid joutuu myös selvittämään, pitääkö 150 MW:n kaasuturpiinin varalle rakentaa 150 MW varavoiman varavoimaa. Joka tapauksessa Fingridin on varauduttava siihen, että yksi 150 MW:n varavoimala ei käynnisty, kun sitä tarvitaan. Loviisan varavoimala Olin pitänyt vuosittain yllä suhteita Loviisan voimalan suunnittelijoihin ja käyttäjiin järjestämällä ns. Oravakomppanian saunailtoja. Keväällä 2009 saunoimme Wärtsilän pääkonttorin kahdeksannen kerroksen saunassa. Mukana olivat muun muassa Loviisa-2-projektin johtaja ja IVOn entinen toimitusjohtaja Kalervo Nurmimäki ja Loviisan käyttöpäällikkö Markku Tiitinen. Wärtsilästä oli mukana Lars-Gustaf Lasse Martin ja Harry Lindroos. Siellä syntyi ajatus Loviisan varavoima-asioiden tutkimisesta. Kävimme sitten Lassen kanssa kesällä 2009 Loviisassa tutkimassa heidän varavoimadieselvaihtoehtoja. Tämä johti lopulta sopimukseen vuonna 2010 ja ensimmäinen Wärtsilän 9 MW:n ydinvoimadieselgeneraattori otettiin käyttöön tammikuussa Siitä tuli myös EDG-dieselien prototyyppi, kun Loviisassa testattiin, että voimala täyttää myös KTA-kriteerit. Nyt laitos tuli myös ydinvoimalan varavoimalaksi, joten käynnistysnopeudelle esitettiin kovat vaatimukset ja kaasuturpiineja ei kelpuutettu. Itse asiassa Loviisan 9 MW:n dieselvoimala korvasi myös Fingridin omistamat kaksi 20 MW Loviisan kaasuturpiinia varavoimakäytössä. Tilanne Loviisan tapauksessa oli siis täysin päinvastainen kuin Olkiluodossa, jossa dieseleitä ei kelpuutettu lainkaan varavoimaloiksi. 85

86 Kuva Wärtsilän hätädiesel toimitettiin Loviisaan valmiina OilCubena. Tästä tuli Wärtsilälle referenssi, jossa ydinvoimalaitoksen varavoimakoneiden vaatimat luokitukset on testattu ensimmäisen kerran. Tilanne oli vähän samanlainen kuin Modigen Oy:n ensimmäinen kaasudieselvoimala rakennettiin IVOn ja Wärtsilän yhteistyönä Järvenpäässä Ensiksi täytyy olla toimiva referenssilaitos, jotta sitä aletaan pitää teknisesti toimivana vaihtoehtona. Sen sijaan Imatran Voimassa on osattu hyödyntää myös kotimaisia resursseja. Se osasi pitää Strömbergin sopivasti työllistettynä ja samalla se pystyi kehittämään kotimaista alan tietämystä. IVO aloitti yhteistyön Wärtsilän kanssa 1991 perustamalla yhteisyritys Modigen Oy:n. Sama yhteistyö jatkui vuonna 2010 Loviisan varavoimalan rakentamisprojektissa. Fingrid on esittänyt myös perivänsä melkoisia liittymismaksuja tuulivoiman tuottajilta, vaikka se ei ole vaatinut ydinvoiman omistajilta mitään. Fingridiä ei voitu pitää riippumattoman yhtiönä, koska sen pääosakkailla, PVO:lla ja Fortumilla, oli määräysvalta yhtiössä. Fingrid oli valjastettu ydinvoiman edistäjäksi sen osakkeiden intressien mukaisesti. Sen sijaan Wärtsilää ilmeisesti boikotoitiin, kun sillä oli esittää ydinvoimalle edullisia vaihtoehtoja. EU:n komissio vaati, että tämä sidos on katkaistava. Valtiovalta osti vuonna 2012 Fortumin osuuden, jolloin Fingridistä tuli valtioenemmistöinen yhtiö Fortumin tapaan. Nyt Fingridin luulisi alkavan toimia puolueettomasti ja kohtelevan kaikkia voimalaitosten rakentajia samoilla periaatteilla. Jotenkin tuntuu, että kukaan ei voi olla seppänä omalla maallaan. Ihmetyttää myös se, kun valtiovallan osaksi omistama Fingrid osaa aina löytää toimittajansa ulkomailta. Se rakentaa ydinvoimalan tarvitsemansa varavoimat korvauksia vaatimatta, mutta vaatii tuulivoiman tuottajilta korkeita 86

87 liittymismaksuja. On itsestään selvää, että 1700 MW tehoinen ydinvoimala vaatii huomattavasti enemmän varatehoa ja verkkoinvestointeja kuin 3000 MW tuulivoimaa. Tallinnan varavoimala Kuitenkin varavoimalamarkkinat olivat nyt auenneet myös muualla Euroopassa. Kesällä 2011 Wärtsilä myi Tallinnan lähelle 240 MW:n varavoimalan, joka otettiin käyttöön vuosina 2013 ja Laitoksessa on 25 kappaletta noin 9,5 MW:n tehoista monipolttoainemoottoria (Kuva 6.8.2). Kuva Eleringin 240 MW varavoimalan sisältä, jossa on 25 kappaletta 9,5 MW kaasu/dieselmoottoria. Laitoksen avulla Viro pyrkii vähitellen riippumattomaksi Venäjän sähköverkosta, johon Viro kuuluu edelleen. Kun maassa tapahtuu esimerkiksi tuontilinjoissa häiriöitä, Eleringin varavoimala käynnistyy 10 minuutissa ja täyttää mahdollisen vajeen. Sen avulla koko Tallinnan sähkönsaanti voidaan turvata, vaikka koko muu Viro olisi vailla sähköä. 87

88 6.9 Polttokennoprojekti Uusien tekniikoiden etsintä Vuonna 1998 Modigen oli mukana rahoittamassa erilaisten pienvoimalaitosten kannattavuus- ja markkinaselvitystä, jonka tekijänä toimi insinööritoimisto Gaia Consulting. Siinä tuotiin esille myös polttokennot, joita yhtiön omistaja tekniikan tohtori Juha Vanhanen oli tutkinut väitöskirjassaan. Siitä alkoi myös oma kiinnostukseni polttokennoihin herätä. Päädyin pohdinnoissani siihen, että polttokennot voisivat olla seuraava iso asia, josta voisi tulla kilpailija öljy- ja kaasumoottoreille. Polttokennojen avulla hyötysuhde voisi nousta edelleen samalla, kun päästöt pienentyisivät. Lisäksi ne saattaisivat tulla kannattavaksi jo hyvin pienissä kokoluokissa. Varsinkin NOxpäästöt olivat kaasumoottoreille suuri ongelma, jota polttokennoissa ei olisi ollenkaan. Aloin pitää esitelmiä polttokennoista Wärtsilän pääkonttorissa keväällä Kävin niissä läpi polttokennojen tyyppejä ja sovellutuksia. Koetin myös laskea, millä edellytyksillä ne voisivat olla kannattavampia kuin kaasu- ja dieselmoottorit eri sovellutuksissa. Selvittelin myös niiden markkinatilannetta. Wärtsilän strategiajohtaja tuli kysymään minulta, mikä olisi uusi tekniikka, jota kannattaisi tutkia. Esitin myös hänelle polttokennoteknologiaa ja hän otti asian omakseen. Polttokennoista tuli yksi monista tekniikoista, jota haluttiin tutkia. Pian joukkoon ilmestyi tekniikan tohtori Pauli Jumppanen, joka oli ollut Wärtsilän tutkimusjohtajana 1980-luvulla. Hän oli perehtynyt varsinkin öljyn ja kaasun jalostukseen ja tuotantoon. Olin tavannut Paulin jo kymmenen vuotta aiemmin, kun olimme tutustumassa Norjan suurimman öljynporauslautan rakennustöihin. Kun kesällä 2000 Wärtsilään tuli insinööri Daniel Paron tilalle tutkimusjohtajaksi tekniikan lisensiaatti, professori Matti Kleimola, menin heti ensimmäisellä viikolla esittämään hänelle, että Wärtsilän olisi hyvä ottaa polttokennot tutkimuskohteeksi. Hän innostuikin asiasta sen verran, että pyysi tutkimuspuolelta Jumppasen ja minun aloittamaan ryhmään mukaan moottoriosastolta diplomi-insinööri Erkko Fontellin, josta tuli sitten myöhemmin Wärtsilän polttokennoryhmän johtaja. Minun teesini oli, että Wärtsilä oli aloittanut toimintansa vuonna 1834, jolloin laivojen pääkoneena olivat höyrykoneet. Sata vuotta myöhemmin 1934 dieselmoottorit syrjäyttivät höyrykoneet. Voi olla, että vuonna 2034 polttokennot syrjäyttävät polttomoottorit. Mitäs me sitten teemme? 88

89 Soveltuvuusselvitys Kun sitten teimme yhdessä soveltuvuusselvityksen polttokennoista, pinnalle nousivat kiinteäoksidipolttokennot ja metanolipolttokennot. Kiinteäoksidikennot (Solid Oxide Fuel Cell, SOFC) tarjosivat mahdollisuuden käyttää myös maakaasua, jota oli runsaasti saatavissa, kun Proton Exchange Membrane (PEM)-kennot toimivat pelkästään vedyn avulla. Myös metanolikennot kiinnostivat minua, koska yksi meidän moottoreitten sovellutusalue oli laivat, jonne metanolin käyttö polttoaineena olisi helpommin järjestettävissä kuin maakaasun. Metanolia voitiin käyttää myös SOFCkennoissa. Näin tutkimiskohteeksi jäi käytännössä SOFC, joka toimisi maakaasulla tai biokaasulla maalla ja metanolilla merellä. Ehdotinkin aluksi, että tekisimme kokeilukennon käyttäen metanolilla käyviä PEM-kennoja noin 20 kw:n varavoimalasovelluksessa, joka rakennettaisiin Vaasan tietokoneiden varavoimanlähteeksi. Kun pyysimme varavoiman komponenetistä tarjouksia, mikään toimittaja ei ollut tuolloin halukas myymään Wärtsilälle PEM-tekniikaan perustuvaa polttokennoa 20 kw:n teholle. Sen sijaan tarvittavan metanolireformaattorin tarjosi Haldor Topsoe. Strategiana oli se, että Wärtsilä uskoi polttomoottoreihin yli 1 MW kokoluokassa. Mutta sitä pienemmissä tehoissa polttokennot tulisivat hallitsemaan markkinoita ensin. Nyt polttokennojen kaupallinen raja on vasta alle 10 kw:n sovellutuksissa. Niitä on käytetty varatehonlähteinä esimerkiksi radiopuhelimien ja television linkkitorneissa. Yhteistyökumppanit Wärtsilä halusi ottaa tämän jälkeen tärkeimmäksi kehityskohteeksi SOFCkennot ja varavoimasovellutukset ja niissä tarvittavien PEM- ja metanolikennojen rakentaminen ja kehittäminen jäi taka-alalle. Kuitenkin niiden kehitys on ollut paljon nopeampaa kuin Wärtsilän valitsemien SOFCkennojen. Innopolille perustettiin polttokennoryhmä, jota veti Erkko Fontell ja kolmisenkymmentä insinööriä. Haldor Topsoestä tuli Wärtsilälle tärkein yhteistyökumppani SOFC-kennojen kehittelyssä. He kehittivät varsinaiset kennot ja Wärtsilä niiden ulkopuolelle tulevat reformaattorit ja ohjauslaitteet. Myös VTT oli mukana polttokennotekniikan kehittelyssä. Tapasin tekniikan tohtori Rolf Rosenbergin, joka oli VTT:n polttokennoliiketoiminnan vetäjä. Pian VTT:n ja Wärtsilän välille syntyi yhteistyötä. Myös Tekes oli mukana rahoittamassa kehitystyötä. VTT:n polttokennolaboratorioon rakennettiin ensimmäinen 5 kwe:n tehoinen SOFC polttokenno- 89

90 voimala, jota minäkin olin vihkimässä vuonna Sen jälkeen laitoksia on rakennettu 10 kw:n ja 20 kw:n kokoluokissa, mutta ei vielä yhtään kw:n kokoista, joita alun perin oltiin tavoittelemassa. Wärtsilän ensimmäinen 5 kw:n polttokennomoduuli vihittiin vuonna Wärtsilä päätti lopettaa polttokennoryhmän vuonna 2012, kun siellä ei saatu aikaan kokoluokkaan 200 kw tulevaa kennoa. SOFC-kennojen kehitys osoittautui liian vaikeaksi eikä sille ole syntynyt kaupallisia sovellutuksia. Olisi ollut ehkä viisaampaa pysyä PEM- ja metanolikennoja parissa, jotka ovat päässeet kaupallisiksi jo monissa pienemmissä sovellutuksissa. Polttokennot ovat kaupallisia varsinaisesti vain kannettavissa sovellutuksissa. Kaupasta voi ostaa vety- ja metanolipolttokennoja virtalähteeksi tietokoneille, kännyköille ja matkailuautoille. Myös Suomessa on jo monta vety- ja metanolipolttokennojen valmistajaa. On vielä liian aikaista sanoa, tuleeko niistä koskaan kaupallisia laitteita suurimmissa teholuokissa. Autoteollisuus Myös autoteollisuus on ollut kiinnostunut polttokennoista. Kaikilla suurilla autonvalmistajilla on polttokennoauton prototyypit, jotka perustuvat PEMkennoihin. Esimerkiksi Mercedes kehitti A-mallin Mersun, joka kaatui testiajoissa. Syynä oli se, kun auton lattian alle oli varattu tilat polttokennoille ja akuille. Kun niitä ei bensiinikäyttöisissä autoissa ollut, niin autojen painopiste jäi liian korkealle. 90

91 Polttokennoautot eivät ole kuitenkaan toistaiseksi päässeet kaupalliseen käyttöön. Luulen, että sähkö- ja hybridiautot ovat olleet se tie, johon ollaan siirtymässä. Sähköä voi ladata verkosta missä tahansa, mutta vedyn tankkauspisteiden järjestely on liian kallista. Toinen este vetyautojen kehitykselle on vedyn räjähdysherkkyys. Muistan kun Loviisan ydinvoimalan reaktorirakennus jouduttiin 70-luvulla varustamaan Champion-sytystystulpilla, joilla suojarakennukseen mahdollisesti pääsevä vety voitaisiin onnettomuustilanteessa polttaa. Fukushiman reaktorihallien räjähdyksessähän vetyräjähdysten voima särki voimalan betonirakenteita. Samasta syystä kaasubusseja ei ole päästetty Kampin terminaalirakennukseen Sähkökauppiaana Kun sähkömarkkinat vapautuivat suurille sähkön ostajille vuoden 1996 alusta, olin mukana myös Wärtsilän sähkönhankinnan järjestelyissä. Aluksi teetimme Modigen Oy:n toimesta markkinaselvityksen kaikista Metra-yhtymän toimipaikoista, joita olivat Wärtsilän lisäksi myös Imatran terästehdas, Abloyn tehdas Joensuussa ja Sanitecin posliinitehdas Tammisaaressa. Metran ostaman sähkön kokonaiskulutus Suomessa oli noin 250 GWh, josta Imatra Steelin osuus oli noin 150 GWh. Sähkön oston kokonaiskustannukset olivat noin 60 milj. markkaa (10 Meur). Imatra Steel oli tehnyt IVOn kanssa pitkäaikaisen sopimuksen, jolla se osti sähköä hintaan 240 mk/mwh (40 /MWh) suoraan Imatran voimalan navoista. Muiden toimipaikkojen ostaman sähkön keskimääräinen hinta oli noin 300 mk/mwh (50 /MWh). Tästä oli siirron osuus noin viidennes ja energian 80 % eli noin 240 mk/mwh (40 /MWh). Modigen pyysi tarjousta kaikille toimipaikoille. Kilpailuttamisen jälkeen tehtiin Vattenfallin kanssa vuodeksi 1997 noin 40 GWh:n sähköenergiasta sopimus, jossa Modigenin sähkön myyntihinta oli 160 mk/mwh (27 /MWh) eli noin 30 % alempi kuin vuonna Wärtsilän Vaasan tehdas osti sähkönsä puolestaan Vaasan Sähköltä tähän samaan hintaan, koska heillä Vaasan Sähkö toimi myös laboratorion tuottaman sähkön ostajana. Välillä Modigen Power Teamissä olivat mukana Aker Finnyardsin Rauman telakka, Abloyn Joensuun ja Vantaan tehtaat, Scanfill Oy:n useita tehtaita, Fiskarsin Inhan Tehtaat sekä IDO:n Tammisaaren posliinitehdas. Parhaimmillaan sähköä toimitettiin yli 100 GWh vuodessa. 91

92 Vuodet Vuonna 2000 oli Modigenin tiimiin liittynyt myös Scandic Hotels, jonka hotellien sähkön kulutus oli noin 40 GWh Suomessa. Scandic oli mukana kymmenen vuotta, kunnes vuonna 2011 he alkoivat ostaa sähköä kaikille hotelleille samoilla sopimuksilla kaikkialla Pohjoismaissa. Sähkön ostostrategia sovittiin aina Scandicin miesten, talousjohtaja Jouko Liimataisen ja teknisen johtajan Antti Peuralan, kanssa yhteisessä palaverissa ennen ostojen tekoa. Modigen suoritti myös hotellien sähkön, lämmön ja veden kulutuksen seurantaa ja joka vuosi valittiin vuoden energiaekspertti. Se oli yleensä huoltomies, jonka hotellissa oli saatu suurimmat säästöt. Vuoden ekspertin kanssa käytiin päivällisellä ja mentiin sen jälkeen katsomaan jalkapallon maaotteluita. Mukana olivat aina myös Antti Peurala ja Jouko Liimatainen. Hotellien ja tehtaiden liitto tasasi molempien kuormia ja samalla saatiin kokoon tarpeeksi suuri ostomäärä, jotta suuret sähköyhtiöt halusivat saada siltä ostosopimuksen. Monet myivät jopa tappiolla saadakseen liikevaihtoa. Joskus jollekin oli jäänyt liiaksi myytävää, kun joku iso asiakas halusi vaihtaa myyjää ja silloin yli jäänyt ostosähkö kannatti myydä halvalla, jotta säästyttäisiin kalliilta tasesähkön myyntikustannuksilta. Kilpailutusta jatkettiin alussa jopa puolivuosittain, kun sähkön hinta oli laskussa. Vuonna 2001 oli Modigenin myymän sähkön hinta alimmillaan eli 90 mk/mwh (15 /MWh), joka oli alle puolet siitä, mitä Metran ostama sähkö maksoi keskimäärin ennen kilpailutusta. Sähkö tuolloin jopa halvempaa kuin IVOn Venäjältä ostama sähkö, joka maksoi noin mk/mwh. Sähkökaupan ansiosta Modigenin liikevaihto säilyi noin kahden miljoonan euron paikkeilla. Vuosina Modigenin myymän sähkön hinta oli noin 2,3 eur/mwh (Kuva ) halvempi kuin keskimääräinen sähköpörssin sähkön hinta Suomessa. Vuositasolla asiakkaat säästivät pörssihintaan verrattuna noin euroa joka vuosi. Sen lisäksi Modigen sai sähkön myynnistä keskimäärin yli 1 /MWh myyntikatteen, joka merkitsi noin euron katetta vuodessa. Modigenin myymän sähkön keskihinta vuosina oli 26,7 eur/mwh. Kun sitä verrataan Metra-konsernin aiemmin ostamaan sähkön hintaan (40 eur/mwh), oli Modigenin myymän sähkö hinta keskimäärin 30 % halvempaa. Siihen verrattuna asiakkaiden saama säästö oli noin euroa joka vuosi keskimäärin. Kuitenkin samana ajanjaksona sähkön vähittäishinnat kallistuivat selvästi. 92

93 eur/mwh 60 Electricity Prices Modigen NordPool 10 0 Kuva Modigenin myymän sähkön hinta vuosina oli 2,3 /MWh halvempaa kuin Nordpoolin Suomen aluehinta. Luulen, että Modigen pystyi järjestämään 2000-luvulla asiakkailleen edullisempaa sähköä kuin missään muussa Suomen teollisuusyhtiössä, joka joutui ostamaan sähkönsä vapailta markkinoilta. Yleensä konsulttien suosima ostostrategia oli sellainen, että puolet sähköstä ostettiin seuraavaksi vuodeksi kiinteään hintaan ja puolet pörssihintaan. Tällöin sähkön keskimääräinen hinta oli välityspalkkion kanssa 2 3 /MWh korkeampi kuin pörssihinta, kun Modigenin myymän sähkön hinta oli 2 3 /MWh pörssihintaa alempi Esitelmöijänä Wärtsilän sisäinen koulutus Hyvin monta kertaa olin mukana myös Wärtsilän sisäisillä kursseilla, joko esitelmöimässä tai osallistujana. Tällaisia kursseja pidettiin suunnilleen kerran vuodessa Euroopassa ja USA:ssa. Niistä tärkein oli vuotuinen Sales Conference, jollaisia pidettiin mm. Helsingissä, Singaporessa, Pariisissa ja Miamissa. Pidin kesällä 1992 esitelmän kolmessa Wärtsilän Sales Konferenssissa, Singaporessa, Pariisissa ja Miamissa, kuinka kaasuturpiinit voitaisiin päihittää. Olin tutustunut kaasuturpiineihin IVOssa, kun olin tehnyt lisensiaattityön modulaarisista kombilaitoksista ja tehnyt tarjoukset Inkoon, Haltenbankenin ja Humbersiden voimalaitoksista. 93

94 Olin esitelmöimässä usein voimalaitososaston sisäinen koulutusohjelmassa, jonka seminaareja pidettiin mm. Amsterdamissa, Hannoverissa, Houstonissa ja Annapoliksessa. Kerran vuodessa järjestettiin Suomessa myös Wärtsilän Energiapäivä, johon kutsuttiin asiakkaita eri puolilta Suomea. Esitelmöimässä Wärtsilän Sales Conferenssissa Singaporessa Olin usein mukana myös Wärtsilän Itä-Euroopan ryhmän vuosittaisissa kokouksissa, joita pidettiin mm. Helsingissä, Tallinnassa, Riikassa ja Ateenassa. Pidin myös monessa niissä esitelmiä, jotka liittyivät sähkömarkkinoiden toimintaan ja kaasumoottorien kilpailutilanteeseen. Osallistuin 1990-luvulla myös Wärtsilän sisäiseen Imotep-koulutusohjelmaan, jossa koulutettiin nuoria johtajia. Sen tiimoilla pidettiin kolme viikon kurssia, joista yksi oli Amsterdamissa, yksi La Rochellessa Ranskassa ja kolmas Kurikassa Pohjanmaalla. Näiden kurssien hyvä puoli oli, että kaikki Wärtsilän keskeiset henkilöt oppivat tuntemaan toisensa, vaikka tekivät työtä eri maanosissa. Kurikan kurssi jäi varsinkin engelsmannien mieleen, kun illalla Pitkä-Jussi ravintolassa oli naisten haku ja heillä oli kova kysyntä. Naisten haku oli heille täysin uusi kokemus. Viimeinen sisäinen koulutustilaisuus oli lokakuussa 2010 Haikkoossa juuri ennen eläkkeellä jäämistäni. Siellä keksimme käsitteen Smart Power Generation, joka rekisteröitiin Wärtsilälle. Se juontaa kirjassani Planning of Optimal Power Systems esitetystä ajatuksesta, jossa nopeasti käynnistyvä polttomoottorivoimala voi tuottaa asiakkaalle enemmän rahaa kuin hitaasti käynnistyvät voimalat. 94

95 Wärtsilän Power Plantsin avainhenkilöt Saksassa Wärtsilä Energyseminaarissa helmikuussa Kuvassa alarivissä oikealta Kalle Kloo ja Lars Gustaf Martin sekä kolmas vasemmalta Jouni Mäkelä. Toisessa rivissä Askon vieressä oikealla Harry Lindroos ja Jukka Hakola, jotka vastasivat Suomen myynnistä sekä kolmas vasemmalta Ritva Kaukonen. Takarivissä vasemmalla on Jussi Heikkinen. Power Gen Wärtsilän voimalaitosten maailmanlaajuinen myynti edellyttää, että yhtiö on mukana suurimmilla alan messuilla ja alan kongresseissa. Voimalaitospuolella tärkeimmäksi konferenssiksi muodostuivat Power Gen Americas, Europe and Asia. Niitä pidettiin joka vuosi kolmella mantereella. Edustin Wärtsilää Power Gen Europe-konferenssin järjestelytoimikunnassa vuodesta 1995 alkaen ja sen vuoksi koordinoin Wärtsilän esitelmiä Euroopan konferensseissa. Järjestelytoimikunta piti kokouksiaan yleensä Amsterdamissa, jossa pidettiin yleensä kaksi kokousta ennen konferenssin alkua. Ensimmäisessä kokouksessa valittiin aihealueet (Session) ja kunkin aihealueen puheenjohtajat. Toisessa kokouksessa valittiin esitelmät kuhunkin aihealueeseen. 95

96 Kaasuturpiinien ja polttomoottorivoimalaitosten järjestelytoimikunnassa oli noin henkeä, joista kaikki muut edustivat kaasuturpiineita paitsi minä. Siinä syntyi yleensä aina kädenvääntöä siitä, ovatko polttomoottoriesitelmät yleensä tarpeellisia. Pidin pintani ja aina vähintään yksi sessio järjestettiin polttomoottoreita varten. Olin mukana noin seitsemässä Power Gen Europen konferenssissa ja samalla usein session puheenjohtajana. Useimmissa pidin myös yhden esitelmän ja/tai huolehdin siitä, että joku Wärtsilän voimalaliiketoiminnasta piti esitelmän. Konferensseja pidettiin useamman kerran Amsterdamissa, kerran Madridissa, Milanossa, Brysselissä, Helsingissä ja Münchenissä. Kävin myös kaksi kertaa esitelmöimässä Power Gen Americas konferenssissa. Ensimmäisellä kerralla pidin esitelmän Dallasissa, Texasissa ja toisella kerralla Orlandossa, Floridassa. Orlandon matkalla kävin myös tutustumassa Kennedy Space Centeriin ja sattumalta sieltä laukaistiin minun siellä ollessa Mars Climate Orbiter-luotain joulukuun 11. päivänä vuonna Oli jännittävää nähdä, kun raketti laukaistiin. Raketin piti jäädä kiertämään Marsia, mutta se tuhoutui laskeutuessaan Marsiin syyskuussa USA:n matkoilla kävin myös Houstonin lennonjohtokeskuksessa, jossa pääsin tutustumaan lennonjohtoon ja astronauttien koulutukseen. Hostonissa oli myös koottuna Space Module -avaruusasema, jollainen rakennettiin myöhemmin kiertämään maata. Mielenkiintoinen paikka oli myös Washingtonin avaruusmuseo, jossa oli kuulennon raketit ja kapselit Lobbarina Kaasudieseleiden kilpailukyky Modigenin jäädessä Wärtsilän tytäryhtiöksi vuoden 1993 alussa teetimme VTT:n sähkölaboratoriolla selvityksen kaasudieseleiden kilpailukyvystä muihin energiantuotantomuotoihin verrattuna. Sen vastuullisena tekijänä oli tekniikan tohtori Eero Tamminen, joka oli tehnyt useita samantapaisia selvityksiä aiemmin. Kun selvitys valmistui, se kiinnosti myös MTV3 -televisiokanavia. MTV3:n kuvaajat tulivat Modigenin tiloihin Myyrmäkeen haastattelemaan Tammista ja minua selvityksen tuloksista. Selvityksen mukaan kaasudieseleiden potentiaali Suomessa oli noin 1000 MW ja jopa 1350 MW, jos maakaasuputki vedettäisiin Turun seudulle asti. Kaasudieselit pystyivät tuottamaan kaukolämpökäytössä halvempaa sähköä kuin ydinvoimalaitokset. 96

97 Potentiaaliin laskettiin mukaan myös kombilaitokset, jotka siihen aikaan olivat markkinajohtajia. Kaikki suuremmat laitokset rakennettiin kombilaitoksina. Näitä olivat mm. 450 MW tehoinen Vuosaari B ja 230 MW:n tehoinen Suomenojan kombilaitos. Suomeen rakennettiin kuitenkin monta pienempää kaasuvoimalaa polttomoottoreita käyttäen. Näistä Wärtsilä toimittamia olivat Järvenpää, Lahti (2 voimalaa), Valkeakoski, Sipoo ja Ikaalinen. Vuoteen 1999 mennessä sähkön hinnat olivat laskeneet niin alas ja samalla CO2- maksut nousseet, joten uusia kaasuvoimalaitoksia ei enää rakennettu. Monet uudet lämmitysvoimalaitokset käyttivät tämän jälkeen pääasiassa haketta. Puuhun perustuvia laitoksia rakennettiin useita eri puolille Suomea. Kaiken kaikkiaan Suomeen rakennettiin 1990-luvun jälkeen noin 1000 MW uutta tehoa kaukolämmön yhteyteen ja 500 MW uutta teollisuuden vastapainevoimaa. Tämä vastasi vuonna 1993 VTT:llä teettämämme selvitystä. Kuitenkin kaasuputki Turkuun on edelleen rakentamatta. Kaukolämpöön liitetty voimalaitoskapasiteetti oli vuonna 2011 noin 3500 MW ja teollisuuden vastapainevoimalaitosten kapasiteetti oli 2350 MW. Yhteensä oli yhteistuotantokapasiteettia 6050 MW, joka oli yli kaksinkertainen 2700 MW:n ydinvoimakapasiteettiin verrattuna. Eduskunnassa valiokuntien kuultavana Useamman kerran kävin eduskunnassa jossain valiokunnassa antamassa lausuntoa Wärtsilän edustajana, jostain vireillä olevasta lainsäädäntöhankkeesta. Näitä olivat mm. ydinvoimalan periaatepäätös 1993, kaasudirektiivi, energiavarmuusdirektiivi ja liikenteen energiadirektiivi. Ydinvoiman periaatepäätöksen käsittelyssä minua pyydettiin antamaan Wärtsilä Internationalin puolesta lausunto Perusvoima Oy:n ydinvoimahankkeesta. Lausunnossa kerroin Wärtsilän kannan mukaisesti, että Suomeen voidaan rakentaa kaasuun perustuvaa yhdistettyä tuotantoa vähintään 1000 ja noin 1350 MW, jos Turkuun rakennetaan kaasuputki. Lisäksi annoin valiokunnalle VTT:llä teettämämme selvityksen, jonka mukaan kaasuvoiman avulla voidaan tuottaa halvempaa sähköä kuin ydinvoimalla. Kaasudirektiivin käsittelyn aikaan vuonna 1993 valiokunnassa oli istumassa myös serkkuni, filosofian lisensiaatti Hannele Luukkainen, joka oli vihreiden kansanedustaja ja monivuotinen Helsingin kaupunginvaltuutettu. Siinä yhteydessä esitin myös, että Turkuun tulisi rakentaa maakaasuputki ja kaasuvoimaa voidaan rakentaa MW yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa varten. Samalla annoimme valiokunnalle teettämämme VTT:n 97

98 selvityksen kaasudieselvoiman kilpailukyvystä ja sen rakentamispotentiaalista Suomessa. Korean matka toukokuussa 1996 Tein paljon työmatkoja, mutta yleensä niissä oltiin kokouksissa tai konferensseissa, jossa meni kolmisen päivää ja sitten palattiin kotiin. Korean matka toukokuussa 1996 oli ikimuistettava, koska nyt olin yli viikon töissä Soulin esikaupungissa olevassa Ekonon sivukonttorissa. Minun piti tehdä kustannusselvitys kaasumoottorivoimalaitoksista kaukolämpökäytössä Korean oloissa. Matkasin Koreaan lentämällä ensin Finnairin lentokoneella Tokion Naritaan ja sieltä korealaisella koneella Souliin. Asuin keskellä Soulia, josta korealainen kollegani haki minut joka aamu kello 7.00 hotellista. Sieltä matkasimme bussiasemalle, josta menimme lähikaupunkiin, jossa oli Ekonon Korean toimisto. Kello 8.00 saavuttiin toimistoon. Siellä oli suuri luokkahuone, jossa jokaisella oli iso pulpetti. Pulpetteja oli viidessä rivissä ja tulokkaat pantiin ensimmäiseen riviin. Minut pantiin suoraan neljänteen riviin, jonka takana istuivat vain pomot. Ei ollut tapana katsoa taakse, mutta huomasin, että mitä lähempänä eturiviä miehet olivat, sitä ahkerammin he näyttivät tekevän töitä. Takarivin pomot saattoivat joskus jopa lukea päivän lehtiä. Kello 8:15 työ oli täydessä käynnissä ja tässä noin kuudenkymmenen hengen salissa oli hiljaista. Kaikki olivat asettuneet paikoilleen ja olivat jo tekevinään ahkerasti työtä. Minäkin aloin raportin teon kannettavalla tietokoneellani, jonka oli tuonut mukanani. Joka aamu kello 10 etuseinästä avattiin televisioruutu, jossa annettiin ohjeita aamujumpalle. Siihen eivät aivan kaikki kuitenkaan osallistuneet. Kello 12 mentiin syömään alakerrassa olevaan ruokalaan ja taas luokkaan tekemään työtä. Näin jatkettiin, kunnes kello 17 lähdettiin bussille, joka vei porukan Souliin. Sieltä minut vietiin vielä hotellille, jossa olin noin kello 19 paikkeilla. Kun kävi ensin ostamassa jotain syötävää, teki mieli jo mennä nukkumaan, koska herätys olisi taas kello kuusi. Näin työtä tehtiin kuin muurahaiset. Ilmeisesti jotkut menivät myös Karaoke-baariin kaveriporukalla, mutta minä en niistä innostunut. Sain raportin valmiiksi noin viikon kuluttua. Siinä kerrottiin, mitkä olivat erikokoisten Wärtsilän laitosten kustannukset sekä niiden tuottaman sähkön ja lämmön omakustannushinnat Korean woneissa. Kun esittelin raportin, niin saman päivänä toimiston johtaja oli saanut potkut. Porukka oli vähän allapäin. 98

99 Huomasin kyllä, että meidän 3 MW:n kaasumoottorit olivat liian pieniä, kun Koreassa rakennettiin noin asukkaan Soulin satelliittikaupunkeja neitseelliseen maaperään. He tarvitsivat noin MW:n voimalan jokaiseen satelliittiin. Niitä ei kannattanut 3 MW yksiöistä rakentaa. Olin siellä kymmenen vuotta liian aikaisin. Myöhemmin, kun Wärtsilällä oli myynnissä myös 10 ja 16 MW:n kaasumoottoreita, kiinnostus olisi ollut aivan toista luokkaa. Cogen Europe 1990-luvulla olin usein lobbaamassa meidän tuotteita ja näkemyksiä Brysselissä ja Eduskunnassa. Wärtsilä oli mukana mm. sähkön- ja lämmön tuottajien etujärjestössä Gogen-Europessa. Sillä oli toimisto Brysselissä, jonka kautta se sai kommentoitavakseen uusimpia alaan liittyviä direktiivejä. Kerran istui Brysselin koneessa yhden tutun Kauppa- ja Teollisuusministeriön (KTM) virkamiehen vieressä ja kerroin, että minulla on laukussani uusi Cogendirektiivi. Hän ihmetteli, miksei KTM ollut saanut sellaista, vaikka tiesi sen olevan valmisteilla. Hän luki sen läpi innolla, kun annoin sen hänelle luettavaksi koneessa. Komission tapana oli kuitenkin kysyä asianosaisen teollisuuden mielipidettä ennen, kun direktiiviesitys annettiin kansallisille ministeriölle. Varavoimalaki (tehoreservilaki) Aktiivisin olin silloin, kun vuonna 2006 sähköpulan aikana tehtiin varavoimalaki, jonka avulla Fingrid saattoi varata varavoimaa talven tehohuippujen kattamiseksi. Talvella 2006 Suomen sähkönkulutuksen tehohuippu oli melkein MW, mutta voimalaitostehoa oli käytettävissä vain MW. Vajaus oli 2500 MW. Esittelin tilannetta KTM:n, Huoltovarmuuskeskuksen ja Energiateollisuuden virkamiehille Huoltovarmuuskeskuksen tiloissa. Päädyin esityksessäni siihen, että uhkaavan tilanteen voisi poistaa tehtävä uusi varavoimalaki. Sekä Fortum että sen osittain omistama Fingrid olivat lakia vastaan, koska se sotkisi markkinoita ja ehkä pienentäisi Fortumin voittoja. Tällä kerralla sain kutsun ministeri Mauri Pekkariselta tulla selostamaan tilannetta myös ministerille itselleen. Pekkarinen kertoi, että hän pyytää Energiateollisuudelta (ET) ehdotuksen, miten sähköpula voitaisiin heidän mielestä ratkaista. Parin viikon odottelun jälkeen Pekkarinen sitten lähetti sähköpostia ja kertoi, että hän pani varavoimalain valmistelun käyntiin. Nyt ministeriön lakimiehet tekivät siitä lakiesityksen, joka hyväksyttiin syksyllä Seuraavana talvena uuden lain mukaista varavoimaa oli käytettävissä huippupakkasten aikaan noin 300 MW. 99

100 Hämmästelen vieläkin Suomen heikkoa tehotilannetta, kun maassa on suuri tehovajaus. Suomi on pelastunut pahoilta sähkökatkoilta pelkästään laman ansiosta. Kaikkialla muualla maailmassa vaaditaan, että maassa oleva sähkökapasiteetti riittää kattamaan sähkön tuotannon myös huipun aikana. Virkamiehet uskovat mieluimmin Fortumin lobbareita, joiden mielestä sähkömarkkinoiden toimintaan ei pidä millään lailla puuttua. Pekkarisesta minulla on vain hyvää sanottavaa. Hän oli aktiivinen ja asioista selvää ottava ministeri. Hän ajoi tietysti voimakkaasti kotimaisten polttoaineiden asiaa. Tämän vuoksi puun ja turpeen polttoon perustuvia laitoksia rakennettiin hänen ministeriaikanaan useita. Pekkarinen oli myös jatkamassa varavoimalakia, kun se umpeutui vuonna Kuviteltiin, että kun Olkiluodon 1600 MW:n valmistuu vuonna 2012, niin tehoreservejä ei enää tarvittaisi. Tilanne on muuttunut tämän jälkeen pahempaan suuntaan, kun Fortum poisti vuoden 2014 alussa käytöstä Inkoon 1000 MW:n hiilivoimalan ja Pohjolan Voima Mussalon voimalan. Tehovajaus on nyt noin MW. Jos vaikkapa seuraavina vuosina tulee kylmä talvi, niin Suomen sähköhuolto on täysin Venäjän tuonnin varassa. Tämä on käsittämätön laiminlyönti, jota vanha voimalaitosinsinööri ei voi ymmärtää. Varavoimalakysymys on menossa eteenpäin EU:ssa, jossa sähkömarkkinoille ollaan tekemässä uusia pelisääntöjä. Annoin näistä EU:lle oman firmani Ekoenergon nimissä lausunnon, jonka mukaan pidimme tarpeellisena, että EU:hun luodaan tehoperusteiset kapasiteetti markkinat ja vaaditaan jokaista jäsenmaata huolehtimaan sähkökapasiteetistaan. Lausunto on nähtävissä netissä Ekoenergon nettisivuille Wärtsilän kehitys Wärtsilä Dieselin liikevaihto kasvoi 1990-luvulla Pentti Hintikan aikana nopeasti. Liikevaihto kasvoi vuoden 1990 noin 390 miljoonasta eurosta 1835 miljoonaan vuonna 1998 eli 4.7 kertaiseksi (Kuva ). Wärtsilän liikevaihdon kasvu oli yhtä nopeaa kuin IVOn (Kuva ). Molemmat yhtiöt kasvoivat nopeammin kuin minkään muun suuri suomalainen teollisuusyritys samana aikana. Wärtsilä aloitti kasvunsa kuitenkin huomattavasti alempaa ja kasvoi suhteellisesti paljon IVOa nopeammin. 100

101 Kuva Wärtsilä Dieselin liikevaihdon kehitys. Kuva Wärtsilä Dieselin liikevaihdokasvoi samalla vauhdilla kuin IVO vuosina Vuonna 1997 Wärtsilä Diesel osti New Sulzer Dieselin (NSD) ja yhtiön nimeksi tuli Wärtsilä NSD Oy. NSD oli merimoottoriyhtiö eikä lisännyt voimalaitospuolen liikevaihtoa. Vuoden 1998 kesäkuun alussa Wärtsilä Dieselin toimitusjohtajaksi tuli Ole Johansson Pentti Hintikan jälkeen. 101

102 Wärtsilä NSD:n liikevaihdosta muodostivat voimalaliiketoiminta 39 %, merimoottorit 34 % ja huolto 26 % vuonna Voimalaitoksia toimitettiin vuonna 1998 noin 1670 MW, jolloin yhtiön markkinaosuus yli 1 MW moottorivoimalaitoksista oli 17 %. Vuonna 2000 tapahtui nimenmuutos, jolloin emoyhtiö Metran nimeksi tuli taas Wärtsilä. Wärtsilä Diesel oli samalla melkein sama kuin Wärtsilä, mutta Wärtsilään kuului myös Imatra Steel. Syyskuussa 2000 Ole Johansson nimettiin Wärtsilän toimitusjohtajaksi Georg Ehrnroothin jälkeen. Ole Johanssonin aikana liikevaihto alussa sukelsi, mutta alkoi kasvaa jälleen voimakkaasti vuoden 2003 jälkeen (Kuva ). Liikevaihto kasvoi vuoden 1998 arvosta 2000 milj. euroa vuoteen 2010 mennessä arvoon 4500 milj. euroa eli vain 2.25 kertaiseksi. Koko ajanjakson vuodesta 1990 alkaen kasvu oli 390 miljoonasta 4500 miljoonaan eli peräti 12-kertainen. Liikevaihdon lasku vuoden 2000 jälkeen aiheutui siitä, kun Wärtsilä luopui nopeakäyntisten moottorien liiketoiminnasta. Moottoreiden valmistus keskitettiin Vaasaan ja Triesteen, jonka vuoksi kustannuksia säästettiin ja liiketoiminta muuttui hyvin kannattavaksi. Kuva Wärtsilän liikevaihto Ole Johanssonin aikana Kaiken kaikkiaan Wärtsilän liikevaihto kasvoi koko sinä aikana, jolloin olin Wärtsilän palveluksessa ( ), 200 miljoonan euron vuositrendillä (Kuva ). 102

103 Kuva Wärtsilän liikevaihdon kasvu vuosina , jolloin olin Wärtsilän palveluksessa. Wärtsilän voimalatilaukset kasvoivat vuoden 1993 arvosta 1600 MW kaksinkertaiseksi vuoteen 2010 mennessä (Kuva ). Kasvu kohdistui lähinnä kaasumoottoreihin, joiden tilaukset kasvoivat melkein nollasta 1377 MW:iin. Raskasta polttoöljyä käyttävien moottoreiden tilaukset voimalaitoksiin vaihtelivat 1000 ja 2000 MW välillä vuosittain. Kuva Wärtsilän voimalatilausten kasvu vuosina