SEURAKUNTAYHTYMÄN TA 2016 TTS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEURAKUNTAYHTYMÄN TA 2016 TTS 2017 2018"

Transkriptio

1 SEURAKUNTAYHTYMÄN TA 2016 TTS Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa

2 SISÄLLYSLUETTELO KÄYTTÖTALOUSOSA Yleiskatsaus 1 Yleishallinto Talous- ja henkilöstöhallinto 2 Yhteistyötoimikunta 4 Lahden alueen IT-keskus 6 Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisteri 8 Toimistoyksikkö 10 Paikallisseurakunnat Keski-Lahden seurakunta 13 Launeen seurakunta 17 Joutjärven seurakunta 21 Salpausselän seurakunta 25 Nastolan seurakunta 29 Yhteiset työmuodot Viestintä 33 Kasvatus ja perheasiat 36 Varhaiskasvatus 36 Nuorisotyö 39 Rippikoulutyö 42 Perheneuvonta 46 Diakonia ja sairaalasielunhoito 50 Leirikeskusyksikkö 54 Muu yhteinen seurakuntatyö 57 Hautaustoimi Hautausmaahallinto ja varsinainen hautaustoimi 62 Hautausmaakiinteistöt 67 Kiinteistötoimi 70 TULOSLASKELMAOSA 74 INVESTOINTIOSA 77 RAHOITUSLASKELMA 84

3 Sivu 1 Juhlavuoden kynnyksellä Lahden seurakunta perustettiin toukokuussa Lahden kauppala oli kasvanut väestömäärältään niin suureksi, että oli paikallaan perustaa oma itsenäinen seurakunta Lahteen. Se merkitsi samalla eroamista emäpitäjä Hollolan seurakunnasta. Lahden kauppalan, myöhemmin kaupungin nopea kasvu alkoi erityisesti sodan jälkeisinä vuosina. Lahti ja Lahden alue asutti runsaasti Karjalasta evakkoon lähteneitä suomalaisia. Lahden seurakunnan historian on kirjoittanut Marko Paavilainen ja teos Sanasta tekoihin julkistetaan Kirja tulee olemaan kaikkien saatavilla sopivasti joulumarkkinoilla. Toivottavasti se löytää tiensä mahdollisimman monen hyllyyn. Kirja on sisällöltään toisenlainen historian kuvaus. Sen tarina vangitsee lukijan mielenkiintoisella tavalla. Kirja kuvaa Lahden kehitystä seurakuntana ja nopeasti kasvavana paikkakuntana yhdeksi maan suurimmista kaupungeista. Seurakuntayhtymässä jatkuu uudistamistoimenpiteet. Uudet tilaratkaisut alkavat näkyä, kun seurakuntien työntekijät ovat jo pääosin siirtäneet työpisteensä omien seurakuntien tiloihin. Muutos lisää toivottavasti työntekijöiden yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja yhteyttä seurakuntalaisiin. Seurakuntien henkilöstö Vapaudenkadulla ja Kirkkokatu 5:n henkilöstö ryhmittyvät uusiin paikkoihin talven aikana. Tilamuutokset päättyvät Vapaudenkatu 6:ssa tehtäviin muutoksiin. Katutasoon muodostetaan palvelupiste ja toiseen kerrokseen muuttaa kesään mennessä diakonian ja sairaalasielunhoidon yksikkö. Lopputuloksena Mariankadun tilat tyhjenevät ensi kesään mennessä ja noin 800 m² toimistokäyttöön soveltuvaa tilaa voidaan vuokrata tai myydä. Syksyllä 2015 Lahdessa koettiin kansainvälisten kriisien vaikutus konkreettisesti, kun ensimmäiset turvapaikanhakijat saapuivat Hennalan entisen varuskunnan tiloihin. Seurakunnat olivat auttamassa SPR:n henkilöstöä turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Seurakunnat ovat valmiit jatkossakin auttamaan vieraiden kotouttamisessa ja sopeutumisessa suomalaiseen yhteiskuntaan viranomaisten ja muiden tahojen apuna. Ensi vuoden toimintaamme tulee uudistamaan Nastolan seurakunnan liittyminen yhtymään. Meillä molemmilla on mahdollisuus oppia uutta työkulttuuria ja rikastuttaa työtämme. Toivottavasti osaamme kaikki käyttää mahdollisuuden hyväksemme. Nastolan seurakunta tuo yhteisöömme mukaan lähes uutta jäsentä, melkein neljäkymmentä uutta työtoveria, 200 vuotta vanhan kauniin paanukattoisen puukirkon, yhden hautausmaan ja paljon muita tiloja. Toivotamme kaikki uudet työkaverimme tervetulleiksi työyhteisöömme! Seurakuntayhtymän talous on ollut ylijäämäinen viimeiset kymmenen vuotta. Uusista investoinneista suurin osa on pystytty tekemään tulorahoituksella. Vuoden 2016 talousarvioesityksessä Nastolan seurakunta on otettu huomioon viidentenä yhtymän seurakuntana. Kirkollisveroprosentiksi on päätetty 1,50 %, joka merkitsee nastolalaisille pientä säästöä nykyiseen verrattuna. Ensi vuodelle tehty yhtymän talousarvioesitys on edelleen ylijäämäinen. Verotuloja arvioidaan kertyvän 19,4 milj. euroa. Toimintamenoihin käytetään 22,2 milj. euroa. Investoinnit ovat 1,8 milj. euroa ja vuosikatteeksi tavoitellaan 2,0 milj. euroa. Hannu Sarikka Hallintojohtaja

4 Yleishallinto/Talous- ja henkilöstöhallinto Sivu 2 Yleishallinto/Talous- ja henkilöstöhallinto Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Talous- ja henkilöstöhallinto huolehtii keskitetysti seurakuntayhtymän ja siihen kuuluvien seurakuntien yleishallinnosta, yhteisestä henkilöstöhallinnosta, tietohallinnosta ja taloushallinnosta sekä työterveyshuollon ja tilintarkastuksen järjestämisestä. Vuoden 2016 alussa toimintansa aloittaa henkilöstötiimi, johon kuuluu kaksi henkilöstösihteeriä, kaksi henkilöstöasiainhoitajaa sekä uutena virkana henkilöstöpäällikkö. Taloustiimiin kuuluu talouspäällikkö, taloussihteeri ja 3 toimistosihteeriä, hallintoon hallintojohtaja, hallintosihteeri ja arkistosihteeri. Teemme yhteistyötä yli seurakunta- ja työalarajojen. Kehitämme hallintoa toimintaa tukevaksi, kevyeksi ja tehokkaaksi. Henkilöstösuunnitelman avulla pyrimme saavuttamaan henkilöstömenoissa kaikkien seurakuntien keskimääräisen tason. Pidämme talouden tasapainossa siten, että vuosikate riittää investointimenoihin Talousarviovuoden 2016 painopisteet 1. Taloushallinnon tehtäväjärjestelyt palvelukeskuskehityksen ja eläköitymisen takia 2. Henkilöstötiimin perustamisen vakiinnuttaminen 3. Nastolan yhtymään liittämisen vakiinnuttaminen 4. Ohjelmien hallinta Talousarviovuoden 2016 tavoitteet 1. Tavoite - uudistuneet tehtäväkuvaukset palvelukeskusasiakkuuden edetessä Toteutumisen mittaamistapa - kirjalliset kuvaukset, toimivat tehtäväjärjestelyt 2. Tavoite - Nastolan liittyminen osaksi yhtymää, henkilöstötiimin perustaminen Toteutumisen mittaamistapa - Webropol-kysely 3. Tavoite - Tweb- ja Prime-sovellusten hallinta koko yksikössä Toteutumisen mittaamistapa - Webropol-kysely työntekijöille

5 Yleishallinto/Talous- ja henkilöstöhallinto Sivu 3 4. Tavoite - palvelukeskusmaksujen vähentäminen 5 % - laskutustapahtumien vähentäminen Toteutumisen mittaamistapa - maksujen seurantataulukko 5. Ympäristötavoite - Vähennämme paperinkulutusta 5 % käyttämällä sähköistä tiedonvälitystä ja arkistointia. - Käytämme portaita työpisteisiimme 4. kerrokseen, vältämme hissin käyttöä. Toteutumisen mittaamistapa - paperin kulutuksen seurantataulukko Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Nastolan liittyminen Lahden seurakuntayhtymään , liittymisen yhteydessä tapahtunut uuden henkilöstöpäällikön viran perustuminen, kirjanpitäjän eläköityminen kesällä 2015 sekä alkanut Kirkon palvelukeskuksen asiakkuus aiheuttavat sopeuttamista tehtäväjärjestelyissä vielä tulevina vuosina. Vakinaiset viranhaltijat Työsopimussuhteiset työntekijät Määräaikaiset työsopimussuhteiset työntekijät Yhteensä 9 hlöä 3 hlöä 1 hlöä 13 hlöä 9,0 htv 2,5 htv 1,0 htv 12,5 htv Tilat Tila kpl m 2 Toimistotila/huone Suunnitellut muutokset: tilojen tiivistäminen

6 Yhteistyötoimikunta Sivu 4 Yhteistyötoimikunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Tavoitteena on yhtymän henkilöstön hyvä fyysinen ja henkinen kunto, koska se mahdollistaa parhaan työtuloksen. Tähän päämäärään pyritään panostamalla koulutukseen, henkilöstöjohtamiseen, työturvallisuuteen sekä ikääntyvän henkilöstön työkyvyn säilyttämiseen. Henkilöstön toimintaa pyritään kehittämään yksiköiden sisällä sekä eri yksiköiden välillä. Talousarviovuoden 2016 painopisteet Yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä toteutetaan seuraavasti: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä innostuneesti, rohkeasti, ymmärrettävästi ja myös uusin keinoin - olemme ottaneet liikunnan mukaan uutena keinona kristillisen uskon viestiin; esim. olemme mukana Liikkuva seurakunta -pilottihankkeessa 2. Vahvistamme lähiyhteisöjen merkitystä - järjestämme yhteisiä tilaisuuksia mm. joulukahvi, jouluruokailu Talousarviovuoden 2016 tavoitteet 1. Tavoite - yhteistyötoimikunnan tehtävästä/tehtävistä tiedottaminen henkilökunnalle Toteutumisen mittaamistapa - yhteistyötoimikunnan esittely perehdytysoppaassa 2. Tavoite - yhteisten toimintatapojen kehittäminen työmuotojen ja seurakuntien välillä Toteutumisen mittaamistapa - perehdytysoppaan valmistuminen Tavoite - henkilöstön työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukeminen - Smartum kulttuuri- ja liikuntasetelit - Liikkuva seurakunta -projektin tukeminen Toteutumisen mittaamistapa - liikuntatapahtumien tukeminen (esim. Kunnon Nainen, UKK kävelytesti) - poissaolopäivien seuranta

7 Yhteistyötoimikunta Sivu 5 4. Ympäristötavoite - kimppakyydit esim. kokouksiin, syyskauden avajaisiin jne. - jätteiden tehokkaampi lajittelu Toteutumisen mittaamistapa - jätteiden lajittelu paranee Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Seurakuntayhtymässä tapahtuu rakenteellisia muutoksia, jotka vaikuttavat välillisesti suurimpaan osaan työntekijöistä. Uuden seurakunnan liittyminen yhtymään tarkoittaa toimintatapojen ja -kulttuurien yhtenäistämistä. Myös yhtymän sisällä toteutuvat tilamuutokset muuttavat toimintatapoja, jotka vaikuttavat henkilöstön työilmapiiriin, joten hyvän työilmapiirin ylläpitäminen ja kehittäminen tulee huomioida lähivuosien toiminnassa.

8 Yleishallinto/IT-aluekeskus Sivu 6 Yleishallinto/IT-aluekeskus Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Tietohallinto tukee seurakuntien työntekijöiden työtä siten, että työntekijät voivat keskittyä omaan työhönsä ja hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla tieto- ja viestintätekniikkaa työssään. Valtakunnallista yhteistyötä kehitetään (IT-alueet ja kirkkohallitus) ja hankkeita tuetaan. IT-aluekeskuksen sopijaseurakuntien yhteistyötä tiivistetään ja kehitetään yhdessä keskitettyjä palveluja. Talousarviovuoden 2016 tavoitteet 1. IT-aluekeskuksen toiminnan kehittäminen asiakastyytyväisyyskyselyn tulosten suuntaisesti - Henkilöstöresurssien kehittäminen - Tukipalveluprosessin kehittäminen - Palveluportfolion luominen Toteutumisen mittaamistapa - IT-aluekeskuksen palvelut kuvattu palveluportfoliossa 2. Tietojärjestelmien kehittäminen - Tietojärjestelmien käytön yksinkertaistaminen tietojärjestelmien integroinnilla - Tietojärjestelmien pääkäyttäjien työn tukeminen - Liikkuvan työn tukeminen Toteutumisen mittaamistapa - Työntekijöiden työvälineiden käyttö monipuolisempaa ja yksinkertaisempaa 3. Tietojärjestelmien luotettavuuden kehittäminen - Verkkoinfrastruktuurin toiminnan kartoitus ja tarvittaessa uusiminen Toteutumisen mittaamistapa - Verkkoinfrastruktuuri nykyisten vaatimusten tasolla vuoden 2016 aikana 4. Ympäristötavoite - Laitehankinnoissa pyritään hankkimaan vain energiatehokkaita laitteita (mm. Energy Star -merkinnöillä varustettuja) - Kilpailutuksissa huomioidaan tarjoajien ekotietoisuus ja ympäristönsuojelu (energian säästö, resurssien säästäminen, kierrätys) Toteutumisen mittaamistapa - Laiterekisterin avulla vuositasolla raportointi energiatehokkuudesta

9 Yleishallinto/IT-aluekeskus Sivu 7 Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö IT-aluekeskuksen tarjoamien palvelujen kehittäminen ja palveluportfolion luonti. Palveluportfolio selkeyttää sopijaseurakunnille IT-alueen tuottamat palvelut. Palveluportfolion luonnissa hyödynnetään IT-aluekeskuksen asiakastyytyväisyyskyselyn tuloksia. Työsopimussuhteiset työntekijät Yhteensä 4 hlöä 4 hlöä 4 htv 4 htv Tilat Tila kpl m 2 Toimistotilat 2 123

10 Yleishallinto/ Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisteri Sivu 8 Yleishallinto/Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisteri Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Hallintorakenteen muutosprosessissa kehitämme asiakaspalvelun saavutettavuutta ja kustannustehokkuutta. Panostamme työn joustavuuteen, henkilöstön osaamisen ja työyhteisötaitojen monipuolistamiseen sekä työhyvinvointiin. Kehitämme hallintoa seurakuntien ja yhteisten työmuotojen toimintaa tukevaksi. Yhden palvelupisteen toiminnan kehittäminen sekä viranomaispalvelujen tuottaminen verkossa tulevat jatkumaan talousarviovuoden sekä kahden seuraavan vuoden aikana. Talousarviovuoden 2016 painopisteet Yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä toteutetaan seuraavasti: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä innostuneesti, rohkeasti, ymmärrettävästi ja myös uusin keinoin - Usko Jumalaan vahvistuu, kun sitä voi jakaa yhdessä muiden kanssa. Keskusrekisterin verkkopalvelujen kautta kirkon jäseneksi liittyminen yksinkertaistuu ja asiointi ei ole enää välttämättä sidoksissa aikaan ja paikkaan. 2. Vahvistamme lähiyhteisöjen merkitystä - Virastopalvelujen avulla tuemme seurakuntien työntekijöiden työn sujuvuutta oman seurakunnan alueen yhteisöissä. Talousarviovuoden 2016 tavoitteet 1. Asiakaspalvelutapahtumien kokoaminen Lahden seurakuntayhtymän palvelupisteeseen - osallistuminen Vapaudenkatu 6 palvelupisteen toimintaan ja palvelujen kehittämiseen - keskusrekisteriin kuuluvien seurakuntien kirkkoherranvirastojen asiakaspalvelua keskitetään jäsentietojen luovutuksen ja tallentamisen osalta enenevässä määrin Toteutumisen mittaamistapa: - palvelupiste avataan vuoden 2016 aikana, jolloin palveluspisteessä on mukana keskusrekisterin palvelut - rekisterille kuuluvia tehtäviä keskitetään sinne, missä on resursseja 2. Tietojen luovutukseen liittyvien palvelujen kustannustehokkuuden lisääminen sekä asiakaspalvelun aika- ja paikkariippuvuuden vähentäminen - Kirjuri-jäsentietietojärjestelmän käytön laajentaminen koskemaan myös digitoituja kirkonkirjoja (nykyisin ainoastaan data-muodossa olevat tiedot) - sähköisiä asiointimahdollisuuksia lisätään

11 Yleishallinto/ Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisteri Sivu 9 Toteutumisen mittaamistapa: - virkatodistus ja avioliiton esteiden tutkinta on mahdollista tilata sähköisesti verkkopalvelun kautta 3. Nastolan kirkkoherranviraston palvelujen järjestäminen - seurakunnalliseen toimintaan liittyvät varauspalvelut - kirkollisten toimitusten henkilö- ja tilavaraukset - jäsenrekisterin hoito Toteutumisen mittaamistapa: - Nastolan seurakunnan jäsenillä on mahdollisuus asioida omassa seurakuntatoimistossa - Nastolan seurakunnasta yksi työntekijä siirtyy keskusrekisterin työntekijäksi ja virka muutetaan työsopimussuhteiseksi tehtäväksi 4. Ympäristötavoite - paperitulosteiden käyttö vähenee Toteutumisen mittaamistapa: - kirkollisten toimitusten henkilö- ja tilavarauksissa ei käytetä paperia Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Kirjuri -jäsentietojärjestelmän kehittäminen ja verkkopalvelujen tarjonta mahdollistavat entistä laajemman viranomaistehtävien keskittämisen. Keskittäminen tulee toteutumaan hitaasti, joten vaikutukset talouteen jaksottuvat hyvin pitkälle aikavälille. Vakinaiset viranhaltijat Määräaikaiset viranhaltijat Työsopimussuhteiset työntekijät Määräaikaiset työsopimussuhteiset työntekijät Yhteensä 2 hlöä 1 hlöä 3 hlöä 0 hlöä 6 hlöä 2,0 htv 0,9 htv 3,0 htv 0,0 htv 5,9 htv Tilat Tila kpl m 2 Toimistotilat, Vapaudenkatu 6 317

12 Yleishallinto/Toimistoyksikkö Sivu 10 Yleishallinto/Toimistoyksikkö Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Kehitämme aktiivisesti toimistopalvelujen sisältöä, laajuutta, palveluprosesseja ja kustannustehokkuutta. Panostamme työn joustavuuteen, ammatilliseen osaamiseen ja työyhteisötaitojen lisäämiseen. Vapaudenkatu 6 palvelupisteen toiminnan kehittäminen tulee jatkumaan kahden seuraavan vuoden aikana. Talousarviovuoden 2016 painopisteet Yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä toteutetaan seuraavasti: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä innostuneesti, rohkeasti, ymmärrettävästi ja myös uusin keinoin - Usko Jumalaan vahvistuu, kun sitä voi jakaa yhdessä muiden kanssa. Verkkoasioimisen kautta seurakunnalliseen toimintaan liittyvä asiointi ei ole enää sidoksissa aikaan ja paikkaan. 2. Vahvistamme lähiyhteisöjen merkitystä - Muokkaamme palveluprosesseja tukemaan seurakuntien ja yhteisten työmuotojen hallintoa ja toimintaa siten, että työntekijöiden on mahdollista kohdentaa voimavaroja entistä enemmän seurakunnalliseen toimintaan. Talousarviovuoden 2016 tavoitteet 1. Hallintorakenneuudistus ja palvelujen keskittäminen - kannamme vastuuta seurakuntien, diakonian ja sairaalasielunhoidon, kasvatuksen ja perheasioiden sekä hautaustoimen toimistotyön joustavuudesta ja seurakuntayhtymän hallintorakenteen ja asiakaspalvelun kehittämisestä - uuden krematorion vaikutus käyntiasioinnin volyymin kasvuun huomioidaan ja siihen varaudutaan hautaustoimen asiakaspalvelun henkilöstösuunnittelussa Toteutumisen mittaamistapa: - seurakuntayhtymän asiakaspalvelupiste koostuu toimistoyksikön työntekijöistä - asiakasvolyymin muutos huomioidaan siten, että tarvittaessa hautaustoimen asiakastehtäviin rekrytoidaan toimistosihteeri 2. Palveluprosessien kehittäminen ja keskittyminen perustehtävään - sähköisten palvelujen lisääminen, jolloin asiakaspalvelukohtaamiset ovat nykyistä vähemmän aika- ja paikkasidonnaisia - manuaalisesti suoritettavien palvelutapahtumien määrä laskee - seurakuntien ja yhteisten työmuotojen asiantuntijuutta vaativien tehtävien tekeminen selkeytyy

13 Yleishallinto/Toimistoyksikkö Sivu 11 Toteutumisen mittaamistapa: - sähköisten palvelujen käyttäjien määrä kasvaa työyksiköittäin, esimerkiksi avioliiton esteiden tutkintapyynnöt, virkatodistustilaukset sekä ilmoittautumiset seurakunnalliseen toimintaan - vanhuuseläkkeelle siirtymisten kautta avautuva virka ja työsopimussuhteinen tehtävä täytetään uusituilla tehtävänimikkeillä ja muutetuilla tehtävänkuvilla, yksi toimistosihteerin virka jätetään täyttämättä 3. Toimistoyksikön elastisuuden edistäminen ja sähköisten työvälineiden käytön monipuolistaminen - työyksiköille hankittujen sähköisten työvälineiden täysimääräinen käyttö - kohdistamme toimistoyksikön resursseja sinne missä niiden tarve ja vaikuttavuus on suurinta Toteutumisen mittaamistapa: - työyksiköissä työnjohto ja ajanhallinta tapahtuvat yhä enemmän sähköisesti ja paperittomasti - työyksiköissä tietojärjestelmien hallinta mobiilisti yleistyy (Prime, Tweb, Kipa) - työnkierron kautta hankitun osaamisen vuoksi toimistotyön tekeminen onnistuu yhä useammin yli työyksikkörajojen 4. Ympäristötavoite - sähköisten työvälineiden monipuolinen käyttö, sähköinen viestintä ja asiointi vähentävät paperin käyttötarvetta Toteutumisen mittaamistapa: - paperin kulutus vähenee Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Asiakaspalvelutapahtumien keskittäminen lisää toimistoyksikön tehokkuutta ja mahdollistaa matalan kulurakenteen sekä vapauttaa toimitiloja muuta käyttöä varten. Palvelujen tuottaminen sopivaksi myös sähköiseen asiointiin vähentää pitkällä tähtäimellä käyntiasioinnin määrää, jolloin henkilöstön työtehtävät siirtyvät yhä enemmän palvelujen sisältöjen kehittämiseen. Toimistoyksikön mahdollinen laajeneminen ja resurssien keskittäminen lisää kustannustehokkuutta sekä tuottavuutta. Vakinaiset viranhaltijat Määräaikaiset viranhaltijat Työsopimussuhteiset työntekijät Määräaikaiset työsopimussuhteiset työntekijät Yhteensä 11 hlöä 1 hlöä 3 hlöä 1 hlöä 16 hlöä 10,4 htv 0,1 htv 3,0 htv 1,0 htv 14,5 htv

14 Sivu 12 YLEISHALLINTO TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 Toimintatuotot Korvaukset Myyntituotot Maksutuotot Vuokratuotot Metsätalouden tuotot Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintatuotot (ulkoiset) Toimintakulut Valmistevarastojen muutos Valmistus omaan käyttöön Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Henkilökulujen oikaisuerät , Palvelujen ostot Investointi Vuokrakulut Aineet ja tarvikkeet Ostot tilikauden aikana Varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Annetut avustukset Muut toimintakulut Toimintakulut (ulkoiset) Toimintakate 1 (ulkoinen) Toimintatuotot (sisäiset) Palvelun ostot -sisäiset Sisäiset vuokrakulut Toimintakate 2 (ulkoinen ja sisäinen) Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät Sisäiset korkokulut Sisäiset vyörytyserät Työalakate (ulkoiset ja sisäiset)

15 Keski-Lahden seurakunta Sivu 13 Keski-Lahden seurakunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Keski-Lahden seurakunnan tarkoitus on luterilaisen tunnustuksen mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. (KL 1:2) Seurakunnan tehtävänä on työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten vastuunkantajien kautta kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuoda elämään kestävä perusta ja rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta (MeidänKirkko, osallisuuden yhteisö -strategia 2010). Uskon syntyminen ja rakkauden toteutuminen on viime kädessä seurakunnan lähettäjän, Jumalan vaikutusta. Siksi seurakunnan työ nousee uskosta ja luottamuksesta Jumalaan. Toiminnan keskuksena ovat jumalanpalveluselämä, kirkolliset toimitukset, diakonia ja rippikoulu, joihin muut toimintamuodot eri tavoin kiinnittyvät. Niitä ovat 1. musiikkityö 2. kasvatustyö (varhaiskasvatus, perhetyö, aikuistyö), 3. nuorisotyö (varhaisnuoriso- ja varsinainen nuorisotyö, nuoret aikuiset), 4. tavoittava työ (evankelioimis- ja pienryhmätyö, Tuomasmessut) 5. lähetystyö. Näistä nuoriso-, diakonia- ja lähetystyön tukena ovat toimikunnat. Ystävyysseurakuntatyöryhmä koordinoi yhteyttä ystävyysseurakuntiin (Pecs Unkarissa, Zizin Romaniassa, Windhoek Namibiassa, Aunus Venäjän Karjalassa). Lisäksi piirineuvostot tukevat seurakunnan perustehtävän toteuttamista Mukkulassa. Metsäpellon ja Keskustan alueilla toimii aluetyöryhmä (Ankkurissa vastuuryhmä). Työmuodot ja piirit tekevät työalarajat ylittävää yhteistyötä. Kokoava toiminta Metsäpellon seurakuntakodilla on jälleen vilkastunut, kun alakerran toimitilat on saatu yhteiskäyttöön päiväkodin kanssa. Talousarviovuoden 2016 painopisteet Seurakunnassa toteutetaan yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä innostuneesti, rohkeasti, ymmärrettävästi ja myös uusin keinoin 2. Vahvistamme lähiyhteisöjen merkitystä Talousarviovuoden 2016 tavoitteet 1. Tavoite Uusien nettisivujen käyttöönotto ja aktiivinen päivitys eri työmuodoissa Perinteisen viestinnän hyödyntäminen ilmoitusten, lehtien ja henkilökohtaisen kutsumisen kautta Sosiaalisen median hyödyntämisen opettelu työmuodoissa Suuntaamme tietoisesti läsnäoloa seurakuntalaisten pariin Tilaisuuksien puheenvuoroissa satsaamme selkeään kieleen ja sanomaan Etsimme messukumppaneita jumalanpalveluksiin ja muita yhteistyötahoja esimerkiksi kasvatuksen ja perhetyön tapahtumiin

16 Keski-Lahden seurakunta Sivu 14 Toteutumisen mittaamistapa Facebook-tapahtumien määrä ja saavuttavuus Netin päivittämisen seuraaminen Henkilökohtaisten kontaktien lukumäärä 2. Tavoite Mukkulan alueen diakoniavastaanottojen, kahvi- ja ruokahetkien aktivointi ja yhteisön rakentaminen Koulujen, päiväkotien ja perheiden tukeminen säännöllisen yhteistyön ja perhetyötä tekevän tukipalveluverkoston kautta (kasvatusluennot Ristinkirkolla), kotikäynnit, koulupastoritoiminta ja koulujen retkipäivät 1- ja 7- luokkalaisille. Alfakurssien ja pienryhmien tukeminen Torin toimintakulttuurin kehittäminen ja seurakunnan näkyvä rooli torin tapahtumissa (joulukylä, torijumikset, perhetapahtumat ja konsertit). Yksinhuoltajille kohdennettua toimintaa ja senioripysäkkitoimintaa jatketaan Lasten ja nuorten kerhotoiminta ja leiritoiminta monipuolista ja laajaa Varhaisnuorisotyön moniammatillinen yhteistyö koulujen kanssa erityisnuorten tukemiseksi Yhteyden pitäminen alueen herätysliikkeisiin Toteutumisen mittaamistapa Kuinka moni suunnitelluista tilaisuuksista toteutui? Kävijämäärät tilaisuuksissa 3. Työnteon jatkaminen uusissa tiloissa Diakonian vastaanotot muuttavat Vapaudenkatu 6:een ja työntekijät Kirkkokatu 5:n 1. kerrokseen, seurakuntalaisten ohjaus uusiin tiloihin keskustassa ja Mukkulan kirkolla Nuorisotyönohjaajien ja pappien uudet työtilat kirkkokatu 5:ssa ja 7:ssa 4. Ympäristötavoite Kimppakyydit, julkiset liikennevälineet, polkupyörä mahdollisuuksien mukaan Ympäristökasvatuksen huomioiminen kaikessa toiminnassa Paperin kierrätys Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Nastolan seurakunta liittyy vuoden 2016 alusta Lahden seurakuntayhtymään. Seurakuntayhtymän alueella seurakunnan kokonaistalous tuskin vahvistuu seuraavan kolmen vuoden aikana. Sen sijaan uudet talouden jakoperusteet seurakuntayhtymän sisällä vahvistavat hieman Keski-Lahden seurakunnan taloutta seurakuntayhtymässä. Vuosi 2016 on Lahden seurakuntien 100-vuotisjuhlavuosi ja vaatii huomiota. Vuosi 2017 on suuri tapahtumavuosi Lahdessa; siihen ajoittuvat hiihdon MM-kilpailut Lahdessa, Suomen valtion 100-vuotisjuhla, viimeinen kansallisen veteraanipäivän juhla Lahdessa ja reformaation 500-vuotisjuhla, jota on myös syytä muistaa. Nämä edellyttävät myös taloudellista panostusta ja suunnittelua mm. kaupungin kanssa.

17 Keski-Lahden seurakunta Sivu 15 Henkilöstö Tilat Vakinaiset viranhaltijat: - papit - kanttorit - diakoniatyöntekijät - nuorisotyönohjaajat - lähetyssihteeri - varhaiskasvatuksen ohjaaja Yhteensä 10,5 hlöä 3 hlöä 5 hlöä 4 hlöä 1 hlöä 1 hlöä 24,5 hlöä 24,5 htv Tila kpl m 2 Kirkot Seurakuntakodit/-keskukset Kirkkokatu Toimistotilat: Kirkkokatu 5, Vapaudenkatu

18 Sivu 16 KESKI-LAHDEN SEURAKUNTA TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Vuokratuotot Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat Muut toimintatuotot Toimintatuotot (ulkoiset) Toimintakulut Valmistevarastojen muutos Valmistus omaan käyttöön Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Henkilökulujen oikaisuerät , Palvelujen ostot Investointi Vuokrakulut Aineet ja tarvikkeet Ostot tilikauden aikana Varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Annetut avustukset Muut toimintakulut Toimintakulut (ulkoiset) Toimintakate 1 (ulkoinen) Toimintatuotot (sisäiset) Palvelun ostot -sisäiset Sisäiset vuokrakulut Toimintakate 2 (ulkoinen ja sisäinen) Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät Sisäiset korkokulut Sisäiset vyörytyserät Työalakate (ulkoiset ja sisäiset)

19 Launeen seurakunta TAE 2016 ja TTS Sivu 17 Launeen seurakunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Launeen seurakunnan tehtävänä on luterilaisen tunnustuksen mukaisesti julistaa Jumalan sanaa, jakaa sakramentteja sekä levittää kristillistä sanomaa ja toteuttaa lähimmäisenrakkautta. Seurakunnan toiminnan keskeisimpänä osana ovat jumalanpalveluselämä ja kirkolliset toimitukset. Muilta osin seurakuntatyö on jaettu viiteen eri työalaan: 1. lapsi- ja nuorisotyö, 2. diakonia, 3. lähetys ja evankeliointi, 4. musiikki ja 5. aikuistyö. Aluetyötä tehdään neljällä alueella; Liipolassa, Nikkilässä, Renkomäessä ja Patoseudussa. Launeen seurakunnalla on ystävyysseurakuntasopimus Hatsinan seurakunnan kanssa. Talousarviovuoden 2016 painopisteet Talousarviovuoden 2016 painopisteet Launeen seurakunnassa ovat seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston asettamat painopisteet. Sen lisäksi kukin työmuoto on työstänyt näitä painopisteitä omaan toimintaansa sopiviksi. 1. Viemme kristillisen uskon viestiä innostuneesti, rohkeasti, ymmärrettävästi ja myös uusin keinoin 2. Vahvistamme lähiyhteisöjen merkitystä Talousarviovuoden 2016 tavoitteet 1. Tavoite: Viemme kristillisen uskon viestiä innostuneesti, rohkeasti, ymmärrettävästi ja myös uusin keinoin Viestiminen: - Viestin vieminen on kaikkien yhteinen tehtävä. Välitetään viestiä ja ollaan kristittyjä arkailematta. - Henkilökohtaista kutsumista tarvitaan: ihminen ihmiselle. Kaikkien tulisi tuntea itsensä oikeasti tervetulleeksi toimintaan. - Otamme uudet nettisivut aktiivisesti käyttöömme ja opettelemme niiden käytön. - Kokeilemme uutta, esim. Omat Facebook-sivut, valotaulu tai viikon alussa lähetettävä seurakunnan sähköpostiviesti niille, jotka ovat sen tilanneet. Sisältäisi viikon viestin, tietoa tapahtumista, viikon ohjelmaa yms. Tilaisuudet: - Tilaisuuksien henki on tärkeä; miltä minusta tuntuu täällä? Muistetaan uusien ihmisten kohtaaminen kirkkokahveilla. - Tarvitaan uusia keinoja. Kokeilemme niitä rohkeasti, esim. Pihakahvilat kerrostalojen pihoilla, perhepuiston hyödyntäminen. Mikä on koukku? = Syömistä, tekemistä, selkeä sanoma. - Arvokärry ollut hyvä uusi juttu, jatketaan! - Seurakuntaan muuttaneille tilaisuus tms.

20 Launeen seurakunta TAE 2016 ja TTS Sivu 18 Muuta huomioitavaa: - Kehitetään parempaa synkronointia Lahden seurakuntien toiminnassa päällekkäisyyksien välttämiseksi. - Annetaan monipuoliset mahdollisuudet seurakuntalaisten aktiivisuudelle. Tulevaisuudessa seurakuntalaisten panoksen merkitys kasvaa. - Matalan kynnyksen ohella tarvitaan syventämistä: Raamattuopetusta, Katekismuksen kertauskurssi tms. Toteutumisen mittaamistapa: - Mitä uutta ideoitua toteutui? - Kuinka moni työntekijä on kouluttautunut www-sivujen käyttöön, päivittää niitä? 2. Tavoite: Vahvistamme lähiyhteisöjen merkitystä - Messukumppanuus hyvä keino kutsua uusia ihmisiä kirkkoon, se tuo syvyyttä ja sisältöä messuun ja toimii polkuna seurakuntayhteyteen. Kaikki Launeen kirkossa kokoontuvat ryhmät olisi saatava messukumppaneiksi ja lisäksi uusia järjestöjä yms. - Kirkon ovet auki! Esim. arkisin klo 9 15, kirkon ovet auki, kadulle ständi, joka myös kertoo ovien olevan auki. - nyyttäreitä tai muita tapahtumia, pelaamista yms. matalan kynnyksen toimintaa kirkon pihalle. - Launeen seurakunnassa huomioidaan uudet seurakuntalaiset ja myös paluumuuttajien ja venäläisten joukko. Mm. ystävyysseurakuntatyöryhmä järjestää monikielisiä messuja ja muita tilaisuuksia (esim. suomi venäjä). Toteutumisen mittaamistapa - Saatiinko uusia messukumppaneita? - Onko kirkko auki arkisin? - Oliko kutsutilaisuuksia seurakuntaan muuttaneille, ulkomaalaisille? 3. Tavoite: Vaikutetaan siihen, että Liipolan tilasta saadaan ratkaisu (korjaus/uusi). Toteutumisen mittaamistapa: - Etenikö asia 4. Ympäristötavoite - Suositaan kimppakyytejä - Huomioidaan ympäristöasiat opetuksessa mm. rippikoulussa ja kerhoissa Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Työntekijöiden siirtymisellä työskentelemään enemmän kirkoilla on vaikutuksensa työn tekemiseen. Työyksikössä tullaan arvioimaan näitä vaikutuksia ja tehdään tarvittavia johtopäätöksiä ja muutoksia työn kehittämiseksi.

21 Launeen seurakunta TAE 2016 ja TTS Sivu 19 Henkilöstö Vakinaiset viranhaltijat: - papit - kanttorit - diakoniatyöntekijät - nuorisotyönohjaajat - lähetyssihteeri - varhaiskasvatuksen ohjaaja Yhteensä hlöä 7 2 3, ,8 htv Tilat Tila kpl m 2 Kirkot Seurakuntakodit/-keskukset Toimistotilat 2 40

22 Sivu 20 LAUNEEN SEURAKUNTA TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 Toimintatuotot Myyntituotot -48 Maksutuotot Vuokratuotot Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintatuotot (ulkoiset) Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Henkilökulujen oikaisuerät , Palvelujen ostot Vuokrakulut Aineet ja tarvikkeet Ostot tilikauden aikana Annetut avustukset Muut toimintakulut Toimintakulut (ulkoiset) Toimintakate 1 (ulkoinen) Toimintatuotot (sisäiset) Palvelun ostot -sisäiset Sisäiset vuokrakulut Toimintakate 2 (ulkoinen ja sisäinen) Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät Sisäiset korkokulut Sisäiset vyörytyserät Työalakate (ulkoiset ja sisäiset)

23 Joutjärven seurakunta Sivu 21 Joutjärven seurakunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Joutjärven seurakunnan keskeisin tehtävä on julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja. Tämä tapahtuu pitämällä erityyppisiä messuja ja kirkollisia toimituksia sekä hengellisiä tilaisuuksia. Kirkollisten toimitusten kautta meillä on paikallisseurakuntana mahdollisuus ja velvollisuus palvella jäsenistöämme parhaan kykymme mukaan. Tärkeää on, että rakkauden laupeuden työ (diakonia) on kiinteästi läsnä kaikessa mitä teemme. Joutjärven seurakunta korostaa toiminnassaan Lahden seurakuntayhtymän strategian arvoja: pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus, totuudellisuus ja armollisuus, joiden kanssa korostamme yhteisöllisyyttä. Pitäydymme yhtymän strategian painopisteisiin: hengellisen elämän vahvistaminen, seurakuntalaisten osallisuuden tukeminen, vastuun kantaminen, yhteistyö ja johtaminen, viestinnän vuorovaikutteisuus ja hyvän taloudenpidon noudattaminen. Talousarviovuoden 2016 painopisteet Seurakunnassa toteutetaan yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi ja myös uusin keinoin 2. Vahvistamme lähiyhteisöjen merkitystä Talousarviovuoden 2016 tavoitteet 1. Tavoite: Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi ja myös uusin keinoin - Pidämme keskeistä kristillistä sanomaa esillä kaikessa toiminnassamme eri tilanteissa ja kohtaamisissa. - Etsimme aktiivisesti uusia tapoja ja kehitämme vanhoja tapoja toiminnassamme. - Olemme herkällä korvalla kuuntelemassa, missä meille avautuu tilaisuus toimia. Vastaamme niihin pyyntöihin, joissa toivotaan seurakunnan läsnäoloa. - Yhdistämme diakonisen kohtaamisen messu- ja hartaustoimintaan (Arvomessutoiminta) Toteutumisen mittaamistapa: - Seurakunnan toiminnassa mukana olevat lapset ja rippikoulun kautta toimintaan mukaan tulevat nuoret ja heidän perheidensä kokemukset toiminnastamme - Messuihin ja ehtoollisiin osallistuvien seurakuntalaisten määrä - Eri tilaisuuksiin osallistuvien määrä - Kirkollisten toimitusten määrä - Seurakuntalaisten ja osallistujien kokemus sekä heidän antamansa palaute toimituksista, tilaisuuksista ja messuista sekä kohtaamisista

24 Joutjärven seurakunta Sivu Tavoite: Vahvistamme lähiyhteisöjen merkitystä - Kehitämme alueellista palvelua: Ahtiala, Kunnas, palvelutalot - Pidämme yhteisöllisyyden keskeisellä sijalla kaikessa toiminnassamme. - Järjestämme eläkeläisten päivätoimintaryhmiä Joutjärven kirkolla ja Kunnaksen seurakuntakodissa sekä Ahtialassa toteutamme Ruokaperjantai- toimintaa. - Pyrimme löytämään uusia yhteyksiä seurakuntalaisiin yhteistyökumppanien avulla esim. alkanut yhteistyö Palvelukeskus Onnelanpolun kanssa. - Tuemme vanhoja hyväksi koettuja kohtaamisen muotoja. - Pyrimme uusin keinoin kohtaamaan ihmisiä ja ryhmiä messun yhteydessä. Luomme tietoisesti ja määrällisesti lisää tilanteita kahdenvälisiin kohtaamisiin. Teemme rohkeita kokeiluja kohtaamisten synnyttämiseksi. - Järjestämme vapaaehtoiskoulutuksia. Tuemme ja palkitsemme ja huomaamme vapaaehtoisia. Luomme mieleisiä ja erilaisia vapaaehtoistehtäviä. - Annamme myös vastuuta vapaaehtoisille ja varustamme heitä tehtäviinsä. Messuavustajia on saatu hyvin toimintaan mukaan. Tätä kautta on saatu lisää sitoutumista omaan kotiseurakuntaan. Nuorten toiminnassa vapaaehtoistyö on perinteisesti erittäin voimakasta. - Kohtaamispaikan toiminnassa on myös mukana paljon vapaaehtoisia, sekä nuorten aikuisten toiminnassa. Toteutumisen mittaamistapa: - Vapaaehtoistoimintaan ja koulutuksiin osallistuvien määrä - Pyydämme palautetta vapaaehtoistyöstä ja seurakuntalaisilta. - Seuraamme kohtaamisten määrää ja arvioimme niiden laatua. 3. Ympäristötavoite - Pidämme esillä seurakuntayhtymän ympäristöstrategiaa. - Vähennämme työtiloja keskustassa, käytämme tehokkaasti tiloja kirkoilla. - Toimimme ympäristötavoitteissamme kestävän kehityksen periaatteella: - Joukkoliikenteen lisääntyvä käyttö, pyöräily, kimppakyydit. - Pyrimme lisäämään tavaroiden yhteiskäyttöä seurakunnassa. - Pyrimme vähentämään värikopioiden määrää. Toteutumisen mittaamistapa: - Arvioimme jokainen myös itse ympäristötavoitteen toteutumista elämässämme ja työssämme. - Toteamme numeraalisesti laskettavat tulokset. - Pyrimme pitämään luontoa säästävää asennetta esillä työyhteisössämme.

25 Joutjärven seurakunta Sivu 23 Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Hallintorakenneuudistus tuo varmasti muutoksia, mutta niitä on tässä vaiheessa vaikea yksilöidä. Nastolan liittyminen yhtymään vaikuttaa sen, että uusi Luomaniemen toimintakeskus sijaitsee lähellä seurakuntaamme ja kuuluu vuodenvaihteesta yhtymään. Kun seurakunnille varatut tilat keskustan toimitiloissa vähenevät, niistä saadaan hieman varoja myös seurakunnan toimintaan. Hieman varoja seurakunnalle on saatu myös testamentin kautta (n e). Pystymme siis lähivuosina kohdentamaan testamentista saatuja lisävaroja tärkeiksi katsomiimme kohteisiin. Kohtaamispaikan järjestäytyminen suhteessa seurakuntaan on mietinnän alla ja prosessissa parhaillaan olevassa piispantarkastusprosessissa. Mikäli muutoksia tämän toiminnan suhteen tapahtuu, vaikuttavat ne myös toimintaan ja työnsuunnitteluun. Talouden taantuma näkyy kasvavassa määrin ihmisten arjessa selviytymisen vaikeutena. Tilastokeskuksen mukaan työttömyys on kasvanut ja saattaa kasvaa tulevinakin vuosina. Huolena on, että työllisten määrä vähenee, työllisyysaste laskee ja pitkäaikaistyöttömien joukko kasvaa. Vakinaiset viranhaltijat: - papit - kanttorit - diakoniatyöntekijät - nuorisotyönohjaajat - lähetyssihteeri - varhaiskasvatuksen ohjaaja Määräaikaiset viranhaltijat: - papit - kanttorit Yhteensä 14 hlöä hlöä hlöä 14 htv htv htv Tilat Tila kpl m 2 Kirkot Seurakuntakodit/-keskukset Toimistotilat 4 50 Kariston koulu, kerhotila 1 61

26 Sivu 24 JOUTJÄRVEN SEURAKUNTA TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 Toimintatuotot Maksutuotot Vuokratuotot Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat Toimintatuotot (ulkoiset) Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Henkilökulujen oikaisuerät , Palvelujen ostot Vuokrakulut Aineet ja tarvikkeet Ostot tilikauden aikana Annetut avustukset Muut toimintakulut Toimintakulut (ulkoiset) Toimintakate 1 (ulkoinen) Toimintatuotot (sisäiset) Palvelun ostot -sisäiset Sisäiset vuokrakulut Toimintakate 2 (ulkoinen ja sisäinen) Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät Sisäiset korkokulut Sisäiset vyörytyserät Työalakate (ulkoiset ja sisäiset)

27 Salpausselän seurakunta Sivu 25 Salpausselän seurakunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Salpausselän seurakunnan toimintaa ohjaa seurakuntayhtymän strategia MeidänKirkko osallisuuden yhteisö Salpausselän seurakunta toteuttaa strategiaa keskittymällä mahdollisimman hyvin perustehtävänsä hoitamiseen. Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuo elämään kestävän perustan ja rohkaisee välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. Seurakunta toimii kansankirkollisten periaatteiden mukaisesti ollen läsnä ihmisten elämässä mahdollisimman laaja-alaisesti ja monipuolisesti. Työntekijöiden siirtyminen seurakunnan alueelle edesauttaa strategian toteuttamista. Talousarviovuoden 2016 painopisteet Yhteinen kirkkovaltuusto on asettanut strategian pohjalta kaksi painopistettä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä innostuneesti, rohkeasti, ymmärrettävästi ja myös uusin keinoin. 2. Vahvistamme lähiyhteisöjen merkitystä. Talousarviovuoden 2016 tavoitteet 1. Viemme kristillisen uskon viestiä innostuneesti, rohkeasti, ymmärrettävästi ja myös uusin keinoin. - Toteutamme Salpausselän kirkon jumalanpalvelukset laadukkaasti ja monipuolisesti yhteistyössä messukumppaneiden kanssa (kuorot, solistit, soitinyhtyeet, työmuodot, oppilaitokset, järjestöt) - Toteutamme erityismessut: konfirmaatiomessut, kauneimmat joululaulut -messut, riparimessun ja kansanlaulukirkot laadukkaasti ja koskettavasti - Kutsumme aktiivisesti seurakuntalaisia erilaisiin vapaaehtoistehtäviin (kirkkoväärtit, musisointi messuissa, piirien vetäminen, varamummovarapappatoiminta jne.) - Nostamme urkumusiikin profiilia - Jalkarannan seurakuntakodin remontin aikana siirrämme jalkarantamessut Harjunalustan seurakuntakodille ja kutsumme lähialueen asukkaita mukaan - Toteutamme hiljaisella viikolla passiodraaman/passioillat uudella tavalla - Järjestämme evankelioimisiltoja Salpausselän kirkolla (Toivon Silta -illat) - Pidämme hengellisen laulun iltoja kevät- ja syyskaudella ja sanan ja laulun iltoja kesäisin - Opetamme kristinuskon perusasioita ymmärrettävästi (Alfa-kurssit) - Järjestämme adventin aikana kauneimmat joululaulut -tilaisuuden maastossa. - Parannamme Salpausselän kirkkoa seurakuntalaisten kohtauspaikkana hyödyntäen myös työntekijöiden siirtymisen kirkon tiloihin

28 Salpausselän seurakunta Sivu 26 - Kehitämme Harjunalustan seurakuntakotia seurakunnan kasvatustyön keskeisenä toimipaikkana hyödyntäen työntekijöiden siirtymisen tiloihin ja myös koulujen läheisyyden - Hyödynnämme Facebookiin perustettua Salpausselkä-ryhmää sekä uutta Lukkari-nettisivustoa Toteutumisen mittaamistapa - Raportointi, tilastot, osallistujamäärät, palaute, arviointi työntekijöiden, vastuunkantajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa 2. Vahvistamme lähiyhteisöjen merkitystä - Kehitämme laajan kuorotoiminnan (Gospelkuoro, Prego, Lahden Laulamattomat, Wannabe Singers, Kirkon kuoro) suomia mahdollisuuksia seurakunnan yhteisöllisyyden lisäämiseen - Luomme jokaisesta kuorosta lähiyhteisön, joka sitoutuu seurakunnan toimintaan ja jumalanpalveluselämään - Kokoamme kaikista Salpausselän seurakunnan vapaaehtoisista rekisterin, koulutamme ja vahvistamme me-henkeä hyödyntäen ohjausryhmän toimintaa - Lisäämme kodinomaisia elementtejä seurakunnan tiloissa ja toiminnoissa (olohuone, tervetulotoivotus, kirkkokahvit jne.) - Lisäämme työntekijöiden/työmuotojen välistä yhteistyötä ns. syrjäytyneiden löytämiseksi ja auttamiseksi - Teemme säännöllisesti vierailuja ja pidämme hartauksia alueemme laitoksissa (koulut, palvelutalot) - Käymme onnittelemassa ja välittämässä seurakunnan tervehdyksen 70, 75, 80, 85, 90 vuotta ja sen jälkeen joka vuosi syntymäpäiviä viettäville seurakuntalaisille - Kutsumme 70 ja 75 vuotta kesän aikana täyttäviä seurakuntalaisia yhteiseen syntymäpäiväjuhlaan - Järjestämme ns. matalan profiilin/ruohonjuuritason -tapahtumia/kohtaamispaikkoja kaikenikäisille (Metsäkangas-tapahtuma, yhteislauluillat, kesäkirppis, arvokärry, kaakaokärry, lounaat, retket) - Kutsumme seurakuntalaisia aktiivisesti mukaan toimintaan ja kannustamme seurakuntalaisia tarjoamaan kirkkokyytejä - Järjestämme Senioriforumin yhteistyössä Kansan Raamattuseuran kanssa - Harjunalustan seurakuntakodin remontin valmistuttua järjestämme kutsuiltoja lähialueen asukkaille - Teemme yhteistyötä kaikkien herätysliikkeiden ja lähetysjärjestöjen kanssa - Hyödynnämme työmuotojen laajaa ryhmätoimintaa eri toimipisteissä lähiyhteisöjen vahvistamiseksi Toteutumisen mittaamistapa - Koti- ja laitoskäyntien määrät, osallistujamäärät, palaute, arviointi työntekijöiden, vapaaehtoisten ja yhteistyötahojen kanssa

29 Salpausselän seurakunta Sivu Ympäristötavoite - Suosimme ympäristöystävällisiä materiaaleja ja Reilun kaupan tuotteita - Vältämme turhaa kopiointia ja suosimme sähköistä asiointia - Suosimme joukkoliikennettä ja kimppakyytejä - Pidämme eri työmuodoissa esillä ympäristöarvoja - Huolehdimme lajittelusta Toteutumisen mittaamistapa - Hankintojen ja kopioinnin seuranta - Matkalaskujen seuranta - Toteutunut ympäristökasvatus Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Käytännössä talous asettaa toiminnan raamit. Kehysten jatkuva supistaminen (25/75%- periaatteen soveltaminen) johtaa Salpausselän seurakunnan toiminnan supistamiseen ja vähitellen myös kansankirkollisen toimintatavan vaarantumiseen. Toimintaa on priorisoitava entistä enemmän. Yksi papin virka (kappalainen) on jo lakkautettu. Toisaalta remontoidut toimitilat, työntekijöiden siirtyminen seurakunnan alueelle sekä työntekijöiden ja työmuotojen tiivistyvä yhteistyö yhdessä vapaaehtoisten kanssa parantavat toimintamahdollisuuksia. Vakinaiset viranhaltijat: - papit - kanttorit - diakoniatyöntekijät - nuorisotyönohjaajat - lähetyssihteeri - varhaiskasvatuksen ohjaaja Yhteensä hlöä 5 2 2, ,8 htv Tilat Tila kpl m 2 Kirkot Seurakuntakodit/-keskukset Toimistotilat 2 40

30 Sivu 28 SALPAUSSELÄN SEURAKUNTA TP 2014 TA 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Vuokratuotot Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintatuotot (ulkoiset) Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Henkilökulujen oikaisuerät , Palvelujen ostot Vuokrakulut Aineet ja tarvikkeet Ostot tilikauden aikana Annetut avustukset Muut toimintakulut Toimintakulut (ulkoiset) Toimintakate 1 (ulkoinen) Toimintatuotot (sisäiset) Palvelun ostot -sisäiset Sisäiset vuokrakulut Toimintakate 2 (ulkoinen ja sisäinen) Poistot ja arvonalentumiset Laskennalliset erät Sisäiset korkokulut Sisäiset vyörytyserät Työalakate (ulkoiset ja sisäiset)

31 Nastolan seurakunta Sivu 29 Nastolan seurakunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Nastolan seurakunnassa paneudutaan tutkimaan yhtymän strategiaa Meidän kirkko, osallisuuden yhteisö Ennen kuntaliitosta seurakunnassa on edellisen hallintokauden päätteeksi hyväksytty toiminnan ja talouden suuntaviivat kohti vuotta Tulevan vuoden toimintasuunnitelmat on laadittu tämän mukaan. Toimintaa rakennetaan niin, että sen kautta yhteisöllisyys lisääntyy ja kokoontumisien keskuksena on jumalanpalvelus. Talousarviovuoden 2016 painopisteet Seurakunnassa toteutetaan yhtymässä hyväksyttyjen arvojen mukaista toimintaa. 1. Avoimin mielin opettelemme toimintaa yhtymän seurakuntana 2. Seurakunnan oma painopiste on yhteisöllisen elämän lisääminen 3. Jumalanpalveluselämä yhdessä seurakuntalaisten kanssa toiminnan keskus 4. Perustyöhön keskittyminen ja sen toteuttaminen tunnollisesti Talousarviovuoden 2016 tavoitteet 1. Tavoite - Messussa yhteisöllisyyden toteuttaminen - tuttujen elementtien vaaliminen oikeassa suhteessa musiikin lisäämisen kanssa - kevät- ja syyskaudella iltamessut lapsiperheiden ja työikäisten tavoittamiseksi - lapsi- ja perhetyön perhemessut, avoimet päiväkerhot, työmuotojen yhteinen kirkkopyhät - käytetään kirkollisten toimitusten kirjan toimituskaavojen suomaa mahdollisuutta yhteisöllisyyden lisäämiseksi - musiikkityöryhmän toimiminen kanttorien työn tukena - laitoskäynnit, hartaushetket, laulutilaisuudet, rippikoulujen musiikinopetus, yhteistyö koulujen ja musiikkilaitosten kanssa Toteutumisen mittaamistapa - 2 %:n kasvu kirkossa käyntiin - kysytään palautetta kävijöiltä 2. Tavoite - Perhe, lapsi ja nuorisotyö - kaikille 4-6-vuotiaille järjestetään kerhopaikka - kotien kristillisen kasvatuksen tukeminen, kasvatuskumppanuus, perhekerhot - neljävuotiaiden syntymäpäiväkäynnit - kouluyhteistyön kehittäminen ja yhteistyön ylläpitäminen - kerhotoiminnan ylläpitäminen ja kehittäminen, leirityön kehittäminen - kouluikäisten perheiden leireille, retkille ja tapahtumiin saaminen mukaan - vahvistetaan nuorten uskoa kolmiyhteiseen Jumalaan ja nuoren saaminen mukaan yksivuotiseen isoskoulutukseen sekä auttaa nuorta löytämään paikkansa ja tehtävänsä seurakuntayhteisössä ja yhteiskunnassa

SEURAKUNTAYHTYMÄN TA 2015 TTS 2016 2017. Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 26.11.2014

SEURAKUNTAYHTYMÄN TA 2015 TTS 2016 2017. Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 26.11.2014 SEURAKUNTAYHTYMÄN TA 2015 TTS 2016 2017 Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 26.11.2014 SISÄLLYSLUETTELO KÄYTTÖTALOUSOSA Yleiskatsaus 1 Yleishallinto Talous- ja henkilöstöhallinto 2 Yhteistyötoimikunta

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020

Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020 Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020 Hautausmaat ja hautaustoimi Talous Henkilöstö Kiinteistöt Sairaalasielunhoito Perheneuvonta Visio Seurakuntayhtymän visiona on olla ihmiskasvoinen uskon yhteisö,

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän perusta. Messu hengellisen elämän keskiönä Vapaaehtoisten

Lisätiedot

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020 Sivu 1 / 6 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020 1 JOHDANTO Liite 2/34 Yht. kv. 29.9.2015 Vaasan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt käynnistää suunnittelutyön strategiasuunnitelman

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO

KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO Konsernihallinnon tehtävänä on johtaa ja huolehtia kaupungin hallintotehtävistä kaupungin strategiasta johdettujen päämäärien ja tavoitteiden mukaisesti. Konsernihallinto

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ 31.1 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 10 418 818 10 967 626 0 10 967 626 11 041 146-73 520 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 2 206 510 2 524 708 0 2 524 708 2 680 138-155 430 308 Täyden korvauksen

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6

* Asiakaspalveluiden ostot , ,6 Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :12:57 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 4.10.2017 11:12:57 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -702-640 -560-12,5-560 -560

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muut suoritt. myyntituotot -425-180 -400 122,2-400 -400 Yleishallinnon maksut Tuet

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36

Lisätiedot

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS

ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS ANNETAAN LAPSILLE LAPSUUS Kuullaan lapsen ääni Varhaiskasvatuksen kehittämissuunnitelma 2014 VAKE-työryhmä: Anne-Maria Ahlstedt Kirsi Marila Kirsi Risto Iiris Tornack Kuvat: kannessa ja sivuilla 3, 4,

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200

Lisätiedot

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660

aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660 // TULOSLASKELMAOSA Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä TA 2012 TA 2012 TA 2012 aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :29:45

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :29:45 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 11.10.2016 7:29:45 Korvaukset kunnilta ja kyltä Muut suoritt. myyntituotot -691-400 -640 60,0-640 -640

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 6 162 11 569 590 6 065 924 52,40 * MAKSUTUOTOT 503 288 545 630 198 211 36,30 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % * MYYNTITUOTOT 394 295 389 440 287 433 73,80 * VUOKRATUOTOT 11 0 0 0 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 7 254 11 569 590 6 806 647 58,80 * MAKSUTUOTOT 503 284 545 630 226 285 41,50 * TUET JA

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015

KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 1 PERHON KUNTA KUUKAUSIRAPORTTI 1.1.-31.5.2015 Toukokuun lopussa vuosikate +1,222 milj. (41.700 ed. vuotta parempi) Lyhytaikainen laina 31.5.2015 oli Danske Bankilta 6,5 milj., korko % 0,09. PERHON KUNTA

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 14.10.2019 13:13:25 Muut suoritt. myyntituotot Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 0 10 859 453 10 833 157 26 296 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 3 879 876 2 801 510 0 2 801 510 2 811 350-9 840 Täyden korvauksen perusteella

Lisätiedot

Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp. 2016 2015 2015 2014

Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp. 2016 2015 2015 2014 Haapaveden kaupunki Sivu 1 004611 Liikuntapalvelut, hallinto 4003 Maksetut palkat ja palkki -35.700-34.092-27.848-37.850 4004 Jaksotetut palkat ja palk 4.132 4010 Henkilöstökorvaukset, hen 5.637 2.517-35.700-34.092-22.210-31.201

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...

Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso... Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 TA muutokset 2011 TA yhteensä 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 TS 2015 Toimielin Liikuntalautakunta Määrärahat Käyttötalousosa Toimintatuotot 0 2 289 519 0 2 289 519 3 717 708

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ

TOIMINTATULOT YHTEENSÄ Kasvatus- ja opetuslautakunta 3.2.2014 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 12 240 479 0 12 240 479 12 035 025 205 454 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 4 537 875 0 4 537 875 4 219 984 317 891 308 Täyden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET

Lisätiedot

A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 B. HOLLOLAN SEURAKUNNAN ARVOT..4 C. HOLLOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS JA KESKEISET STRATEGISET LINJAUKSET...

A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 B. HOLLOLAN SEURAKUNNAN ARVOT..4 C. HOLLOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS JA KESKEISET STRATEGISET LINJAUKSET... Yhdessä Pyhässä ja arjessa Hollolan seurakunnan strategia 2015 1 SISÄLLYSLUETTELO A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 1. Kaksi kuntaa 1.1. Hollolan kunta 1.2. Hämeenkosken kunta 2. Hollolan seurakunta 2.1.

Lisätiedot

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b)

4 18 Talousarvion toteutuma vuodesta 2015 ja 1.1. 6.4.2016 (liite a ja b) JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 1 AIKA PAIKKA Sivu / 20.4.2016 klo 18.00 alkavan iltakoulun päätyttyä. Säynätsalon seurakuntakoti, Saarnatie Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 14 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B

Sivu 1. Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu- Poikke- Käyttö NETTO N arvio tuma ama % arvio tuma ama % EUR B Talousarvion toteutumisvertailu 1.1.- 31.10.2012 Ulkoinen/sisäinen Keskimääräinen käyttö--% saisi olla 833 % Sivu 1 KAYTTOTALOUSOSA Sito Määrärahat Tuloarviot uu Talous- Toteu- Poikke- Käyttö Talous- Toteu-

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

Toimialaesitys Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2016-31.12.2016

Toimialaesitys Ulkoinen/Sisäinen 01.01.2016-31.12.2016 Viitasaaren kaupunki Sivu 1 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO KÄYTTÖ Liiketoiminnan myyntituotot 480.00 Muut suoritteiden myyntituotot 43252.63 37500.00 42000.00 12.0 43732.63 37500.00 42000.00 12.0 Maksutuotot

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

KIRKKO HELSINGISSÄ - strategia vuoteen 2020

KIRKKO HELSINGISSÄ - strategia vuoteen 2020 KIRKKO HELSINGISSÄ - strategia vuoteen 2020 2 Arvot Liitymme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arvoihin, joita ovat pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus ja totuudellisuus. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2017 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TALOUSARVIO 2017 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA TALOUSARVIO 2017 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2019 Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 23.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 HALLINTOJOHTAJAN KATSAUS 1 2 YLEISPERUSTELUT 2 2.1 Yleinen taloudellinen

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja LAPSI ON OSALLINEN Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja KIRKON VARHAISKASVATUS ON Kristillisestä uskosta ja siihen liittyvistä arvoista nousevaa kasvatuksellista vuorovaikutusta Kasvatus- ja kastekumppanuutta

Lisätiedot

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2 Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall 4.12.2017 240 liite 2 Yleishallinto Tulot 175 433 175 433 Palkat ja palkkiot -603 049 15 000-588 049 Henkilösivukulut -330 205 3 000-327 205 Muut kulut -1 983

Lisätiedot