SEURAKUNTAYHTYMÄN TA 2015 TTS Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa
|
|
- Petteri Ketonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SEURAKUNTAYHTYMÄN TA 2015 TTS Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa
2 SISÄLLYSLUETTELO KÄYTTÖTALOUSOSA Yleiskatsaus 1 Yleishallinto Talous- ja henkilöstöhallinto 2 Yhteistyötoimikunta 4 Lahden alueen IT-keskus 6 Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisteri 8 Toimistoyksikkö 10 Paikallisseurakunnat Keski-Lahden seurakunta 13 Launeen seurakunta 17 Joutjärven seurakunta 21 Salpausselän seurakunta 25 Yhteiset työmuodot Viestintä 29 Kasvatus ja perheasiat 32 Varhaiskasvatus 32 Nuorisotyö 35 Rippikoulutyö 38 Perheneuvonta 42 Diakonia ja sairaalasielunhoito 46 Diakonia 46 Sairaalasielunhoito 50 Siikaniemen kurssikeskus ja Upilan leirikeskus 55 Muu yhteinen seurakuntatyö 58 Hautaustoimi Hautausmaahallinto ja varsinainen hautaustoimi 61 Hautausmaakiinteistöt 65 Kiinteistötoimi 68 TULOSLASKELMAOSA 71 INVESTOINTIOSA 74 RAHOITUSLASKELMA 81
3 Sivu 1 Toiminnan resurssien turvaaminen tavoitteena Kuluvan vuoden 2014 aikana seurakuntayhtymässä on tehty urakalla töitä työmenetelmien parantamiseksi. Yhteinen tavoite on ollut kaikille kohtuullisen selkeä: jatkuvasti niukkenevat resurssit halutaan turvata kaikkein keskeisimpiin tehtäviin. Valmistelutyössä on ollut mukana suuri joukko henkilöstöämme ja runsaasti luottamushenkilöitä. Tämä työ jatkuu vuoden 2015 aikana. Ensi vuonna päästään siihen osaan työtä, joka on yleensä kaikkein vaikein eli suunnitelmien toteuttamiseen. Ensi vuoden alussa suunnitelmat alkavat muuttua todeksi. Keskustan korttelissa alkaa tapahtua, kun seurakuntien henkilöstö ryhtyy vähitellen muuttamaan oman seurakunnan toimitiloihin kirkoille ja muihin rakennuksiin. Muutos on toiminnan sisällön kannalta varmasti hyvä ja oikea. Seurakunnan henkilöstön on hyvä olla seurakunnan ja seurakuntalaisten keskellä. Siellä kohdataan lapsia, äitejä, isiä, isovanhempia ja muita seurakuntalaisia, joita varten me olemme olemassa. Olemalla fyysisesti läsnä työpöytämme ääressä seurakunnan omissa tiloissa me annamme seurakuntalaisille vahvan signaalin siitä, että olemme samaa perhettä. Kuulumme yhteen ja olemme samaa seurakuntaa. Vuoden vaihtuessa toteutuu diakonian ja sairaalasielunhoidon yksiköiden liittyminen yhdeksi. Samoin yhden työyksikön muodostavat kasvatus ja perheneuvonta. Molemmat uudet työyksiköt ovat valmistautuneet yhteen menoon hyvin. Työskentely jatkuu keskeytyksettä ja asiakkaat tuskin huomaavat mitään muutosta toiminnassa. Kun ensi vuoden alussa alkaa uusi valtuustokausi, valitaan yhteisten työmuotojen uudet johtokunnat ensimmäistä kertaa. Johtokuntien jäseniksi saadaan toivottavasti työaloista kiinnostuneita, aktiivisia ja osaavia seurakuntalaisia. Seurakuntayhtymän talous on ollut ylijäämäinen viimeiset kymmenen vuotta. Uusista investoinneista suurin osa on pystytty tekemään tulorahoituksella samana aikana. Ensi vuodelle tehty talousarvioesitys on edelleen ylijäämäinen. Verotuloja arvioidaan kertyvän 18,6 milj. euroa. Toimintamenoihin käytetään 19,4 milj. euroa eli 0,8 % tätä vuotta enemmän. Investoinnit ovat 2,3 milj. euroa ja vuosikatteeksi jää 2,0 milj. euroa. Investoinneista kannattaa mainita uuden krematorion rakentamisen aloittaminen viimeistään keväällä Hanke on poikkeava sikäli, että se toteutetaan yhteishankkeena rovastikunnan yhdeksän seurakuntatalouden kesken. Yhteistoiminta on poikkeuksellista koko maatakin ajatellen. Hanke on toiminnallisesti tarkoituksenmukainen ja taloudellisesti järkevä yhdessä toteutettuna. Hannu Sarikka Hallintojohtaja
4 Yleishallinto/Talous- ja henkilöstöhallinto Sivu 2 Yleishallinto/Talous- ja henkilöstöhallinto Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Talous- ja henkilöstöhallinto huolehtii keskitetysti seurakuntayhtymän ja siihen kuuluvien seurakuntien yleishallinnosta, yhteisestä henkilöstöhallinnosta, tietohallinnosta ja taloushallinnosta sekä työterveyshuollon ja tilintarkastuksen järjestämisestä. Teemme yhteistyötä yli seurakunta- ja työalarajojen. Kehitämme hallintoa toimintaa tukevaksi, kevyeksi ja tehokkaaksi. Henkilöstösuunnitelman avulla pyrimme saavuttamaan henkilöstömenoissa kaikkien seurakuntien keskimääräisen tason. Pidämme talouden tasapainossa siten, että vuosikate riittää investointimenoihin Talousarviovuoden 2015 painopisteet 1. Taloushallinnon menettelytapojen kehittäminen 2. Henkilöstöhallinnon menettelytapojen laadun parantaminen Talousarviovuoden 2015 tavoitteet 1. Taloushallinnon menettelytapojen kehittäminen - talous- ja henkilöstöhallinnon henkilöstön työskentelytapojen vakiinnuttaminen kirkon palvelukeskuksen (Kipa) asiakkaana ja tehtäväkuvien muokkaaminen uusia tehtäväjärjestelyjä vastaaviksi - henkilöstömitoitus kohdalleen ja työkuormituksen tasapainottaminen - muutosten yhteydessä huolehditaan siitä, että jokainen saa tarvitsemansa perehdytyksen ja koulutuksen tehtäväänsä - kehitystarpeiden kartoittaminen ja toimenpiteet Kipa:n käyttökustannusten karsimiseksi - tilinpäätökseen liittyvän Kipa:ssa syntyvän aineiston ja asianhallintajärjestelmässä luotavan aineiston yhteensovittaminen tasekirjaksi - taloussäännön ja hankintaohjeen päivittäminen sekä muun taloushallinnon ohjeistuksen parantaminen - toteutuneet muutokset toimintaprosesseissa - uusitut tehtäväkuvaukset - käyttökustannusten vertaaminen aiempiin vuosiin - uusitut ohjeet 2. Henkilöstöhallinnon menettelytapojen laadun parantaminen - oikeat ja yhdenmukaiset menettelytavat työyksiköissä - sisällöllisesti oikeat ja laadullisesti hyvät päätökset ja asiakirjat - tasapainottaminen: mitä tehdään keskitetysti hallinnossa, mitä jää työyksiköiden vastuulle
5 Yleishallinto/Talous- ja henkilöstöhallinto Sivu 3 - menettelytapojen poikkeamat - asiakirjojen laadun arviointi - vastuunjaon muutokset 3. Ympäristötavoite - käytöstä poistettavien laitteiden kierrättäminen ja jatkokäsittely oikein - kopioiden määrän ja paperinkulutuksen vähentäminen käyttämällä sähköistä tiedonvälitystä ja arkistointia - kierrätyksen toteaminen - paperinkulutuksen seuranta Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Vireillä oleva seurakuntarakenteen muutos sekä Lahden seurakuntayhtymän omat hallinnon kehittämishankkeet alkavat vaikuttaa toimintaan, henkilöstöön ja talouteen. Vakinaiset viranhaltijat Työsopimussuhteiset työntekijät Määräaikaiset työsopimussuhteiset työntekijät Yhteensä 10 hlöä 2 hlöä 1 hlöä 13 hlöä 9,5 htv 2,0 htv 1,0 htv 12,5 htv Tilat Tila kpl m 2 Toimistotila / huone Tilamuutokset ovat mahdollisia hallintorakennetyön seurauksena.
6 Yhteistyötoimikunta Sivu 4 Yhteistyötoimikunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Tavoitteena on yhtymän henkilöstön hyvä fyysinen ja henkinen kunto, koska se mahdollistaa parhaan työtuloksen. Tähän päämäärään pyritään panostamalla koulutukseen, henkilöstöjohtamiseen, työturvallisuuteen sekä ikääntyvän henkilöstön työkyvyn säilyttämiseen. Henkilöstön toimintaa pyritään kehittämään yksiköiden sisällä sekä eri yksiköiden välillä. Talousarviovuoden 2015 painopisteet Työmuodossa toteutetaan yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti 2. Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja Työmuodon oma painopiste: 3. Kehitämme tiedonkulkua ja toimintakulttuuriamme henkilöstön hyvinvointia tukevaksi erityisesti uuden hallintomallin tuoman muutosprosessin aikana niin, että henkilöstön tarpeet tulevat kuulluksi. Talousarviovuoden 2015 tavoitteet 1. Henkilöstön työhyvinvointi - Tehdään henkilöstölle työhyvinvointiin liittyvä pienimuotoinen seurantakysely - Kyselyn vastausten käsittely 2. Yhteisten toimintatapojen kehittäminen - Tehdään seurakuntayhtymälle yhteinen perehdytysopas, jossa on kerrottu seurakuntayhtymässä olevat käytännöt ja toimintaohjeet. - Oppaan valmistuminen 3. Yhteistyön turvaaminen yksiköiden välillä - Turvataan yhteistoiminta ja yhteistyö seurakuntien ja yhtymän työntekijöiden välillä. - Järjestetään yhteisiä tilaisuuksia - Järjestetään yhteisiä koulutuksia tai tilaisuuksia
7 Yhteistyötoimikunta Sivu 5 4. Ympäristötavoite - Paperin kulutuksen vähentäminen - Lähetetään ilmoitukset ja materiaalit pääosin sähköisessä muodossa Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Tulevien vuosien aikana on haasteena turvata henkilöstön jaksaminen muutosprosessien aikana. Muutosten jälkeen on seurattava muutosten onnistumista ja muutosten vaikutusta henkilöstön työhyvinvoinnin kannalta.
8 Yleishallinto/ IT-aluekeskus Sivu 6 Yleishallinto / IT-aluekeskus Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Tietohallinto tukee seurakuntien työntekijöiden työtä siten, että työntekijät voivat keskittyä omaan työhönsä ja hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla tieto- ja viestintätekniikkaa työssään. Valtakunnallista yhteistyötä kehitetään (IT-alueet ja kirkkohallitus) ja hankkeita tuetaan. IT-aluekeskuksen sopijaseurakuntien yhteistyötä tiivistetään ja kehitetään yhdessä keskitettyjä palveluja. Talousarviovuoden 2015 tavoitteet 1. Tietojärjestelmien luotettavuuden kehittäminen - Tietojärjestelmien kehittäminen luotettavammiksi ja vikasietoisemmiksi - Uuden valvontajärjestelmän käyttöönotto vuonna Tietojärjestelmien käytön kehittäminen - Tietojärjestelmien käytön seuranta (Prime) - Primen pääkäyttäjien työn tukeminen - Käytön seurannan raportointi 3. Henkilöstöresurssien kehittäminen - Toimenkuvien tarkentaminen ja töiden uudelleenorganisointi - Uuden tukipyyntöjärjestelmän raportoinnin hyödyntäminen henkilöstöresurssien kehittämisessä - Toimenkuvien päivittäminen 4. Ympäristötavoite - Laitehankinnoissa pyritään hankkimaan vain energiatehokkaita laitteita (mm. Energy Star -merkinnöillä varustettuja) - Kilpailutuksissa huomioidaan tarjoajien ekotietoisuus ja ympäristönsuojelu (energian säästö, resurssien säästäminen, kierrätys) - Laiterekisterin avulla vuositasolla raportointi energiatehokkuudesta Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstön liikkuvuuden kehittäminen (ajasta ja paikasta riippumattoman työskentelyn kehittyminen)
9 Yleishallinto/ IT-aluekeskus Sivu 7 Henkilöstö Työsopimussuhteiset työntekijät Yhteensä 4 hlöä 4 hlöä 4 htv 4 htv Tilat Tila kpl m 2 Toimistotilat 2 123
10 Yleishallinto / Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisteri Sivu 8 Yleishallinto /Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisteri Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Hallintorakenteen muutosprosessissa kehitämme asiakaspalvelun saavutettavuutta ja kustannustehokkuutta. Panostamme työn joustavuuteen, henkilöstön osaamisen ja työyhteisötaitojen monipuolistamiseen sekä työhyvinvointiin. Kehitämme hallintoa seurakuntien ja yhteisten työmuotojen toimintaa tukevaksi. Yhden palvelupisteen toiminnan kehittäminen sekä viranomaispalvelujen tuottaminen kustannustehokkaasti tulevat jatkumaan talousarviovuoden sekä kahden seuraavan vuoden aikana. Talousarviovuoden 2015 painopisteet Työmuodossa toteutetaan yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti 2. Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja Työmuodon oma painopiste: 3. Kannamme vastuumme keskustan korttelin toimitilojen tiivistämisessä sekä seurakuntayhtymän ja keskusrekisteriin kuuluvien seurakuntien virastopalvelujen kehittämisessä. Talousarviovuoden 2015 tavoitteet 1. Asiakaspalvelutapahtumien kokoaminen yhteiseen palvelupisteeseen - aktiivinen osallistuminen Vapaudenkatu 6 palvelupisteen suunnitteluun, toiminnan aloittamiseen ja palvelujen kehittämiseen - keskusrekisteriin kuuluvien seurakuntien kirkkoherranvirastojen asiakaspalvelua keskitetään jäsentietojen luovutuksen ja tallentamisen osalta enenevässä määrin Lahdessa tapahtuvaksi toiminnaksi. Toteuttamiseen varataan riittävästi henkilöresursseja. - keskusrekisterin asiakaspalvelu on osa seurakuntayhtymän palvelupistettä - vuonna 2015 asiakaspalvelussa täyttämättä jätettäväksi suunniteltu tehtävä täytetään määräaikaisena. Tehtävä määritellään tehtävänkuvauksessa 50 % keskusrekisterille ja 50 % toimistoyksikölle. 2. Tietojen luovutukseen liittyvien palvelujen kustannustehokkuuden lisääminen sekä asiakaspalvelun aika- ja paikkariippuvuuden vähentäminen - Kirjuri-jäsentietietojärjestelmän käytön laajentaminen koskemaan myös digitoituja kirkonkirjoja (nykyisin ainoastaan data-muodossa olevat tiedot) - Kirjuri-jäsentietojärjestelmään luodaan yhteistyössä Kirkkohallituksen kanssa keskusrekisteriin kuuluvien seurakuntien keskinäinen työjonopalvelu, jonka avulla voidaan yhdessä palvelupisteessä luovuttaa henkilötietoja (yhdellä virkatodistuksella) useasta keskusrekisteriin kuuluvasta seurakunnasta - sähköisiä asiointimahdollisuuksia lisätään
11 Yleishallinto / Päijät-Hämeen seurakuntien keskusrekisteri Sivu 9 - virkatodistukset voidaan tehdä yhä useammin Kirjuria käyttäen ja tietojen luovutus toteuttaa nykyistä keskitetymmin asiakkaan ei tarvitse pyytää jäsenyydestään kustakin seurakunnasta erillistä virkatodistusta - asiakkaat voivat tilata virkatodistuksen sekä avioliiton esteiden tutkinnan sähköisesti keskusrekisterin nettipalvelusta 3. Seurakuntien ja yhteisten työmuotojen hallinnon ja toiminnan tukeminen - henkilöstön ammatillisen osaamisen ja joustavuuden lisääminen sekä työyhteisötaitojen kehittäminen - jäsen- ja yhteystietojen sekä raporttipalvelujen tuottaminen työntekijöiden käyttöön seurakunnallisen työn suunnittelua ja toimintaa varten - ammattitaitoa syventävään koulutukseen osallistuminen - työnkierrossa vähintään yksi työntekijä - jäsentiedot sekä niissä tapahtuvat muutokset ovat työyksiköiden käytettävissä jatkuvasti 4. Ympäristötavoite - paperin käytön vähentäminen - paperin kulutus vähenee 10 % Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Yhden asiakaspalvelupisteen perustaminen, työtehtävien uudelleenorganisointi ja tehtävänkuvien monipuolistaminen lisäävät mahdollisuuksia hyvän taloudenpidon onnistumiselle. Asiakaspalvelutapahtumien kokoaminen yhteen palvelupisteeseen vapauttaa tiloja muuta käyttöä varten. Vakinaiset viranhaltijat Määräaikaiset viranhaltijat Työsopimussuhteiset työntekijät Määräaikaiset työsopimussuhteiset työntekijät Yhteensä 4 hlöä 1 hlöä 1 hlöä 1 hlöä 7 hlöä 4,0 htv 0,9 htv 0,5 htv 0,5 htv 5,9 htv Tilat Tila kpl m 2 Toimistotilat, Vapaudenkatu 6 317
12 Yleishallinto /Toimistoyksikkö Sivu 10 Yleishallinto /Toimistoyksikkö Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Kehitämme aktiivisesti toimistopalvelujen sisältöä, laajuutta, palveluprosesseja ja kustannustehokkuutta. Panostamme työn joustavuuteen, ammatilliseen osaamiseen ja työyhteisötaitojen lisäämiseen. Yhden palvelupisteen toiminnan aloittaminen ja kehittäminen tulee jatkumaan kahden seuraavan vuoden aikana. Talousarviovuoden 2015 painopisteet Työmuodossa toteutetaan yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti 2. Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja Työmuodon oma painopiste: 3. Muokkaamme palveluprosesseja tukemaan seurakuntien ja yhteisten työmuotojen hallintoa sekä toimintaa entistä tuottavammin. Talousarviovuoden 2015 tavoitteet 1. Hallintorakenneuudistus ja palvelujen keskittäminen - kannamme vastuuta seurakunta-, diakonia-, yhteisen kasvatustyön, hautaustoimen ja perheneuvonnan toimistotyön joustavuudesta ja seurakuntayhtymän hallintorakenteen ja asiakaspalvelun kehittämisestä - uuden krematorion vaikutus käyntiasioinnin volyymin kasvuun huomioidaan ja siihen varaudutaan hautaustoimen asiakaspalvelun henkilöstösuunnittelussa - seurakuntayhtymään perustettavan asiakaspalvelupisteen ydin koostuu toimistoyksikön työntekijöistä - vuonna 2015 keskusrekisterissä täyttämättä jätettäväksi suunniteltu tehtävä täytetään määräaikaisena ja määritellään tehtävänkuvauksessa 50 %:n osuudella toimistoyksikölle hautaustoimen asiakaspalvelutehtäviin 2. Palveluprosessien kehittäminen ja keskittyminen perustehtävään - sähköisten palvelujen lisääminen, jolloin asiakaspalvelukohtaamiset ovat nykyistä vähemmän aika- ja paikkasidonnaisia - manuaalisesti suoritettavien palvelutapahtumien määrä laskee - seurakuntien ja yhteisten työmuotojen asiantuntijuutta vaativien toimintojen tukeminen vahvistuu - sähköisten palvelujen käyttäjien määrä kasvaa työyksiköittäin vaihdellen, esimerkiksi avioliiton esteiden tutkintapyynnöt, virkatodistustilaukset sekä ilmoittautumiset seurakunnalliseen toimintaan
13 Yleishallinto /Toimistoyksikkö Sivu Toimistoyksikön elastisuuden edistäminen ja sähköisten työvälineiden käytön monipuolistaminen - työyksiköille hankittujen sähköisten työvälineiden käyttö lisääntyy - kohdistamme toimistoyksikön resursseja sinne missä niiden tarve ja vaikuttavuus on suuri - työyksiköissä työnjohto ja ajanhallinta tapahtuu yhä enemmän sähköisesti ja paperittomasti - työyksiköissä mobiililaitteiden käyttö ja tietojärjestelmien hallinta yleistyy (Prime, Tweb, Kipa ja Kirjuri) - työnkierron kautta hankitun osaamisen vuoksi toimistotyön tekeminen onnistuu yhä useammin yli työyksikkörajojen 4. Ympäristötavoite - sähköisten työvälineiden monipuolinen käyttö, sekä sähköinen viestintä ja asiointi vähentävät paperin käyttötarvetta - paperin kulutus vähenee 10 % Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Asiakaspalvelutapahtumien kokoaminen yhteen palvelupisteeseen lisää toimistoyksikön tehokkuutta ja mahdollistaa matalan kulurakenteen sekä vapauttaa toimitiloja muuta käyttöä varten. Palveluiden tuottaminen sopivaksi myös sähköiseen asioitiin vähentää pitkällä tähtäimellä käyntiasioinnin määrään, jolloin henkilöstön työn luonne muuttuu ja siirtyy yhä enemmän palvelujen sisällön kehittämiseen. Toimistoyksikön mahdollinen laajeneminen ja resurssien keskittäminen lisää kustannustehokkuutta sekä tuottavuutta. Vakinaiset viranhaltijat Määräaikaiset viranhaltijat Työsopimussuhteiset työntekijät Määräaikaiset työsopimussuhteiset työntekijät Yhteensä 13 hlöä 1 hlöä 3 hlöä 1 hlöä 18 hlöä 13,0 htv 0,1 htv 2,5 htv 0,5 htv 16,1 htv
14 Sivu 12 YLEISHALLINTO Edellinen TP 2013 Kuluvan vuoden TA 2014 TA 2015 TS TS Toimintatuotot Korvaukset Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Sisäiset tuotot Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Henkilöstökulujen oikaisuerät , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,40 0, , , , , , , , , , , ,80 0,00 Palvelujen ostot Palvelun ostot - sisäiset Vuokrakulut Sisäiset vuokrakulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Annetut avustukset , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,00 0, , , , , , ,00 0,00 Muut toimintakulut TOIMINTAKATE Rahoitustuotot- ja kulut Sisäiset korkokulut VUOSIKATE Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Sisäiset vyörytyserät , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,00 0, , , , , , , ,00 0,00 TILIKAUDEN TULOS Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , , , , , , ,40
15 Keski-Lahden seurakunta Sivu 13 Keski-Lahden seurakunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Keski-Lahden seurakunnan tarkoitus on luterilaisen tunnustuksen mukaisesti julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja sekä toimia muutenkin kristillisen sanoman levittämiseksi ja lähimmäisenrakkauden toteuttamiseksi. (KL 1:2) Seurakunnan tehtävänä on työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja vapaaehtoisten vastuunkantajien kautta kutsua ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuoda elämään kestävä perusta ja rohkaista välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta (MeidänKirkko, osallisuuden yhteisö -strategia 2010). Seurakunnan tehtävä täyttyy uskon syntyessä kolmiyhteiseen Jumalaan ja rakkauden toteutuessa ihmisten välillä. Tämä on viime kädessä seurakunnan lähettäjän, Jumalan vaikutusta. Siksi seurakunnan työ nousee uskosta ja luottamuksesta Jumalaan. Toiminnan keskuksena ovat jumalanpalveluselämä, kirkolliset toimitukset ja rippikoulu, joihin muut toimintamuodot eri tavoin kiinnittyvät. Niitä ovat 1. musiikkityö 2, diakoniatyö 3. kasvatustyö (varhaiskasvatus, perhetyö, aikuistyö), 4. nuorisotyö (varhaisnuoriso- ja varsinainen nuorisotyö, nuoret aikuiset), 5. tavoittava työ (evankelioimis- ja pienryhmätyö, Tuomasmessut) 6. lähetystyö. Näistä nuoriso-, diakonia- ja lähetystyön tukena ovat toimikunnat. Ystävyysseurakuntatyöryhmä koordinoi yhteyttä ystävyysseurakuntiin (Pecs Unkarissa, Zizin Romaniassa, Windhoek Namibiassa, Aunus Venäjän Karjalassa). Lisäksi piirineuvostot tukevat seurakunnan perustehtävän toteuttamista Mukkulan, Metsäpellon ja Keskustan alueilla (Ankkurissa vastuuryhmä). Työmuodot ja piirit tekevät työalarajat ylittävää yhteistyötä. Kokoava toiminta Metsäpellon seurakuntakodilla on supistunut, kun alakerran toimitiloista on luovuttu, mikä heijastuu piirineuvoston roolin kaventumisena. Talousarviovuoden 2015 painopisteet Seurakunnassa toteutetaan yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti 2. Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja Seurakunnan oma painopiste: 3. Edistämme yhteisöllisyyttä kantamalla vastuuta lähellä ihmistä: Painopisteitä toteutetaan perustyötä tehtäessä. Tämä tarkoittaa uuden näkökulman omaksumista työntekijöiden ja seurakuntayhteisön tekemisen tavoissa. On pyrittävä kiinnittämään huomiota työalojen väliseen viestintään, kohdennettava ulkoista viestintää, tekemään yhdessä vapaaehtoisten kanssa ja rakentamaan yhteisöä.
16 Keski-Lahden seurakunta Sivu 14 Talousarviovuoden 2015 tavoitteet 1. Tavoite - Tiedotamme aktiivisesti omasta toiminnastamme sekä Kirkonseudussa että muussa mediassa. - Kutsumme ihmisiä tapahtumiin. - Suuntaamme tietoisesti läsnäoloa seurakuntalaisten pariin - Tilaisuuksien puheenvuoroissa satsaamme selkeään kieleen ja sanomaan. - Etsimme messukumppneita jumalanpalveluksiin ja muita yhteistyötahoja esimerkiksi kasvatuksen ja perhetyön tapahtumiin - Tiedotamme syksyllä alkavista maailmojen messuista, joita toteutetaan yhteistyössä seurakuntayhtymän nuorten aikuisten pastorin ja oppilaitospastorin kanssa. - Työalat seuraavat viestintäkanaviaan. 2. Tavoite - Seurakunnan työntekijät ja vastuunkantajat toimivat aktiivisesti vapaaehtoisten saamiseksi kuoroihin ja musiikkiryhmiin, isoskoulutukseen, YV-kerääjiksi, messukumppaneiksi, kirkkoväärteiksi ja muihin seurakunnan vastuutehtäviin. - Kannustamme ja rohkaisemme vapaaehtoisia läsnäololla, yhteisillä tavoitteilla ja tekemisellä, evankeliumin sanalla ja rukouksella. - Vapaaehtoisten määrän seuraaminen eli työaloilla 3. Tavoite: - Yksinhuoltajille kohdennettua toimintaa ja senioripysäkkitoimintaa jatketaan - Tuomasmessuissa maksuton tarjoilu ja matala kynnys - Lasten ja nuorten kerhotoiminta monipuolista ja laajaa - Varhaisnuorisotyön moniammatillinen yhteistyö koulujen kanssa erityisnuorten tukemiseksi - Rippikoulutyössä pienryhmärippikoulu erityistä tukea vaativille nuorille - Diakonisten ruokailujen ja/tai päivätoiminnan aloittaminen Mukkulan kirkolla - Perhe- ja kasvatusfoorumit Ristinkirkolla 1 2 krt/vuosi yhteistyössä kaupungin kanssa - Ryhmien ja kerhojen toteutumisen seuranta - Moniammatillisen yhteistyön toteutumisen seuranta 4. Ympäristötavoite - Kimppakyydit, julkiset liikennevälineet, polkupyörä mahdollisuuksien mukaan - Ympäristökasvatuksen huomioiminen kaikessa toiminnassa - Paperin määrän vähentäminen
17 Keski-Lahden seurakunta Sivu 15 Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Seurakuntayhtymän alueella seurakunnan kokonaistalous tuskin vahvistuu seuraavan kolmen vuoden aikana. Sen sijaan uudet talouden jakoperusteet seurakuntayhtymän sisällä vahvistavat hieman Keski-Lahden seurakunnan taloutta seurakuntayhtymän sisällä. Tämä pitää taloudelliset toimintamahdollisuudet verrattain hyvinä ja mahdollistaa aktiivisen toiminnan. Vuosi 2016 on Lahden seurakuntien 100- vuotisjuhlavuosi ja vaatii huomiota. Vuosi 2017 on suuri tapahtumavuosi Lahdessa; siihen ajoittuvat hiihdon MM-kilpailut Lahdessa, Suomen valtion 100-vuotisjuhla, viimeinen kansallisen veteraanipäivän juhla Lahdessa, Suomen Lähetysseuran vuosijuhla Lahdessa ja uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhla, jota on myös syytä muistaa. Nämä edellyttävät myös taloudellista panostusta ja suunnittelua mm. kaupungin kanssa. Henkilöstö Vakinaiset viranhaltijat: - Papit - Kanttorit - Diakoniatyöntekijät - Nuorisotyönohjaajat - Lähetyssihteeri Yhteensä Tilat 10,5 hlöä 3,0 hlöä 5,0 hlöä 4,0 hlöä 1,0 hlöä 23,5 hlöä 10,5 htv 3,0 htv 5,0 htv 4,0 htv 1,0 htv 23,5 htv Tila kpl m 2 Kirkot Seurakuntakodit/-keskukset Kirkkokatu Toimistotilat, Kirkkokatu 5, Vapaudenkatu
18 Sivu 16 KESKI-LAHDEN SEURAKUNTA Edellinen TP 2013 Kuluvan vuoden TA 2014 TA 2015 TS TS Toimintatuotot Maksutuotot Vuokratuotot Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Henkilöstökulujen oikaisuerät Palvelujen ostot Palvelun ostot - sisäiset Vuokrakulut Sisäiset vuokrakulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Annetut avustukset Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE Sisäiset vyörytyserät TILIKAUDEN TULOS Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,18
19 Launeen seurakunta Sivu 17 Launeen seurakunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Kaiken suunnittelun yhtenä lähtökohtana on ollut seurakuntayhtymässämme hyväksytty strategia Meidän Kirkko osallisuuden yhteisö Strategian ensimmäinen painopiste on hengellisen elämän vahvistaminen. Jumalanpalveluselämän kehittäminen on ollut ja edelleen on vahvasti esillä suunnittelussa. Strategian toinen tavoite Seurakuntalaisten osallisuuden tukeminen on näkynyt seurakunnassamme mm. vapaaehtoisuuden kehittämisenä, vapaaehtoisten kurssina tai vaikkapa siinä, että vuodelle 2015 yhdeksi painopisteeksi on asetettu Vahvistamme yhteisöllisyyttä seurakunnassamme. Seurakuntayhtymän strategian kolmas tavoite Vastuun kantaminen näkyy monissa pienissä asioissa, mm. siinä, että Launeen seurakunta on Reilun kaupan seurakunta. Talousarviovuoden 2015 painopisteet Seurakunnassa toteutetaan yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti 2. Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja Seurakunnan oma painopiste: 3. Vahvistamme yhteisöllisyyttä seurakunnassamme Talousarviovuoden 2015 tavoitteet 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti - Jumalanpalveluksen avaaminen (sisällön ja jumapanpalveluksen kulun selittäminen), joskus Raamatut mukaan messuun - Media-mission jälkivaikutus ja näkyminen seurakunnassa vuonna Jokainen tuo uuden ihmisen kerran vuodessa kirkkoon/tilaisuuteen - Jalkaudumme kirkon seinien ulkopuolelle - Avoimet ovet kirkolla säännöllisesti - Rajaton raamatturyhmä - Tiedottamisen merkitys - toteutuiko jumalanpalvelusopetus - uudet pienryhmät, toiminta mediamission jälkeen, avoin raamattupiiri - toteutuivatko avoimet ovet 2. Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja - Nettisivujen uudistaminen helppokäyttöisiksi - Avoimet ovet kirkolla - Mahdollisuus toimia ja osallistua. Ei vain annettuja tehtäviä, vaan kysytään odotuksia. Seurakuntalaisten omien ideoiden kuunteleminen (messupalaverit) - Tuetaan vapaaehtoisia, jotka ovat jo toiminnassa - Monipuolinen kerhotoiminta, mahdollisuus tulla mukaan ja toimia myös ohjaajana
20 Launeen seurakunta Sivu 18 - Käytetään apuna myös Suurella sydämellä-kanavaa uusien vapaaehtoisten löytämiseksi - saatiinko uudet nettisivut - oliko tilaisuuksia, jossa koottiin ideoita - oliko käytössä tuki- ja palkitsemisjärjestelmä vapaaehtoisille - hyödynnettiinkö Suurella Sydämellä -verkkoa 3. Vahvistamme yhteisöllisyyttä seurakunnassamme - Klo 10 messujen vahvistaminen mm. yhdessä tekemällä - Messukumppanuus väylänä seurakunnan toimintaan. Etsimme uusia messukumppaneita - Henkilökohtainen kohtaaminen jumalanpalveluksessa ovella, alttarilla ja kirkkokahveilla - Rakennetaan työalojen rajat ylittävää toimintaa (mm. eri-ikäisten yhteistyö) - Pienet teot, esim. kastepuu - Ravintolapäivään tms. jo olemassa olevaan mukaan lähteminen seurakuntana - Järjestetään toimintaa alueille (Renkomäkipäivä, Patomäen laskiaistapahtuma, ym.) - Messusta hengen ravintoa myös kotiin vietäväksi - saatiinko uusia vapaaehtoisia ja vapaaehtoistehtäviä messuun - saatiinko uusia messukumppaneita, toiko kukin työntekijä jonkun messukumppanin - toteutuiko ravintolapäivä tai vastaava - mitä alueellista toimintaa järjestettiin - oliko tuliaisia 4. Ympäristötavoite - Käytetään reilun kaupan tuotteita - käytettiinkö Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Seurakuntayhtymän hallintorakennetyön linjauksia ovat mm. se, että työntekijät sijoittuvat enenevässä määrin oman seurakunnan alueelle ja se, että lastenohjaajat sijoitetaan seurakuntien työnjohdon alaisuuteen. Näiden asioiden laadukas toteutuminen vaatii useamman vuoden työn, jotta työtavat ja käytännöt hioutuvat luonteviksi. Vakinaiset viranhaltijat Yhteensä 17 hlöä 17 hlöä 16,8 htv 16,8 htv
21 Launeen seurakunta Sivu 19 Tilat Tila kpl m 2 Kirkot Seurakuntakodit/-keskukset Toimistotilat 4 76
22 Sivu 20 LAUNEEN SEURAKUNTA Edellinen TP 2013 Kuluvan vuoden TA 2014 TA 2015 TS TS Toimintatuotot Maksutuotot Vuokratuotot Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat Tuet ja avustukset , , , , , , , , ,00-700, , , , ,00-700, , , , ,00-700, , , , ,00-700,00 Muut toimintatuotot Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Henkilöstökulujen oikaisuerät Palvelujen ostot Palvelun ostot - sisäiset Vuokrakulut Sisäiset vuokrakulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Annetut avustukset Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE Sisäiset vyörytyserät TILIKAUDEN TULOS Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,44
23 Joutjärven seurakunta Sivu 21 Joutjärven seurakunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Joutjärven seurakunnan keskeisin tehtävä on julistaa Jumalan sanaa ja jakaa sakramentteja. Tämä tapahtuu pitämällä erityyppisiä messuja ja kirkollisia toimituksia sekä hengellisiä tilaisuuksia. Tärkeää on, että rakkauden laupeuden työ (diakonia) on kiinteästi läsnä kaikessa mitä teemme. Pitäydymme yhtymän strategian painopisteisiin: hengellisen elämän vahvistaminen, seurakuntalaisten osallisuuden tukeminen, vastuun kantaminen, yhteistyö ja johtaminen, viestinnän vuorovaikutteisuus ja hyvän taloudenpidon noudattaminen. Joutjärven seurakunta korostaa toiminnassaan Lahden seurakuntayhtymän strategian arvoja: pyhän kunnioitus, vastuullisuus, oikeudenmukaisuus, totuudellisuus, ja armollisuus, joiden kanssa korostamme yhteisöllisyyttä. Talousarviovuoden 2015 painopisteet Seurakunnassa toteutetaan yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti 2. Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja Seurakunnan oma painopiste: 3. Luomme edellytyksiä yhteisöllisyyden kokemiseen seurakunnassa Talousarviovuoden 2015 tavoitteet 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti - Pyrimme pitämään keskeistä kristillistä sanomaa esillä kaikessa toiminnassamme eri tilanteissa ja kohtaamisissa. - Olemme herkällä korvalla kuuntelemassa, missä meille avautuu tilaisuus toimia. Vastaamme niihin pyyntöihin, joissa toivotaan seurakunnan läsnäoloa. : - Seurakunnan toiminnassa mukana olevat lapset ja rippikoulun kautta toimintaan mukaan tulevat nuoret - Messuihin ja ehtoollisiin osallistuvien seurakuntalaisten määrä - Kirkollisten toimitusten määrä - Kohtaamispaikkatoimintaan osallistuvien määrä - Seurakuntalaisten ja osallistujien kokemus sekä heidän antamansa palaute toimituksista, tilaisuuksista ja messuista sekä kohtaamisista
24 Joutjärven seurakunta Sivu Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja - Järjestämme vapaaehtoiskoulutuksia. Tuemme ja palkitsemme ja huomaamme vapaaehtoisia. Luomme mieleisiä ja erilaisia vapaaehtoistehtäviä. - Annamme myös vastuuta vapaaehtoisille ja varustamme heitä tehtäviinsä. Messuavustajia on saatu hyvin toimintaan mukaan, mutta vapaaehtoisten suurempi joukko on kestotavoite. Teemme merkityksellisiä tekoja niin, että vapaaehtoistyö voi tuoda suurta iloa ja merkitystä sekä tekijälleen että tekemisen kohteena olevalle. Nuorten toiminnassa vapaaehtoistyö on perinteisesti voimakasta. Kohtaamispaikan sekä nuorten aikuisten toiminnassa on myös mukana paljon vapaaehtoisia. Teemme tekoja, jotta tämä vireä vapaaehtoisuus leviäisi myös muille työaloille. - Vapaaehtoistoimintaan ja koulutuksiin osallistuvien määrä sekä heidän antamansa palaute. Pyydämme palautetta vapaaehtoistyöstä. 3. Luomme edellytyksiä yhteisöllisyyden kokemiseen seurakunnassamme - Pidämme yhteisöllisyyden keskeisellä sijalla kaikessa toiminnassamme. - Pyrimme uusin keinoin kohtaamaan ihmisiä messun yhteydessä. - Luomme tietoisesti ja määrällisesti lisää tilanteita kahdenvälisiin kohtaamisiin. - Teemme rohkeita kokeiluja kohtaamisten synnyttämiseksi. - Tuemme vanhoja hyväksi koettuja kohtaamisen muotoja: Kohtaamispaikan eri toiminnot ja Jovin olkkari. - Järjestämme eläkeläisten päivätoimintaryhmiä. Joutjärven kirkolla ja Kunnaksen seurakuntakodissa sekä Ahtialassa toteutamme Ruokaperjantaitoimintaa. - Pyrimme löytämään uusia yhteyksiä seurakuntalaisiin yhteistyökumppanien avulla, esim. alkanut yhteistyö Palvelukeskus Onnelanpolun kanssa. - Seuraamme kohtaamisten määrää ja arvioimme niiden laatua. - Kysymme palautetta. 4. Ympäristötavoite - Pidämme esillä seurakuntayhtymän ympäristöstrategiaa. - Toimimme ympäristötavoitteissamme kestävän kehityksen periaatteella: - Joukkoliikenteen lisääntyvä käyttö, pyöräily, kimppakyydit. - Pyrimme lisäämään tavaroiden yhteiskäyttöä seurakunnassa. - Pyrimme vähentämään värikopioiden määrää. : - Arvioimme jokainen myös itse ympäristötavoitteen toteutumista elämässämme ja työssämme. - Toteamme numeraalisesti laskettavat tulokset. - Pyrimme pitämään luontoa säästävää asennetta esillä työyhteisössämme.
25 Joutjärven seurakunta Sivu 23 Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Hallintorakenneuudistus tuo varmasti muutoksia, mutta niitä on tässä vaiheessa vaikea yksilöidä. Kun seurakunnan tilat keskustassa poistuvat, saataneen niistä varoja toimintaan. Kohtaamispaikan määräraha siirtyy kokonaisuudessaan aikuistyön momentin alle. Tällöin taloustilanteen seuranta olennaisesti helpottuu. Diakonia-avustusten määrärahan uudelleenarviointi. Talouden taantuma näkyy ihmisten arjessa selviytymisen vaikeutena kasvavassa määrin. Tilastokeskuksen mukaan työttömyys on kasvanut. Huolena on, että työllisten määrä vähenee, työllisyysaste laskee ja pitkäaikaistyöttömien joukko kasvaa. Joutjärven kirkkoon saadaan tulevina vuosina enemmän urkumusiikkia konserttien ja messujen puitteissa. Uudet urut otetaan käyttöön syys lokakuussa Vakinaiset viranhaltijat Yhteensä 15 hlöä 15 hlöä 15 htv 15 htv Tilat Tila kpl m 2 Kirkot Seurakuntakodit/-keskukset Toimistotilat 4 50 Kariston koulu, kerhotila 1 61
26 Sivu 24 JOUTJÄRVEN SEURAKUNTA Edellinen TP 2013 Kuluvan vuoden TA 2014 TA 2015 TS TS Toimintatuotot Maksutuotot Vuokratuotot Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat Muut toimintatuotot Sisäiset tuotot , , , , ,62-490, , , , , , , , , , , , , , , , , ,00 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Henkilöstökulujen oikaisuerät Palvelujen ostot Palvelun ostot - sisäiset Vuokrakulut Sisäiset vuokrakulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Annetut avustukset Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE Sisäiset vyörytyserät TILIKAUDEN TULOS Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,66
27 Salpausselän seurakunta Sivu 25 Salpausselän seurakunta Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Salpausselän seurakunnan toimintaa ohjaa seurakuntayhtymän strategia MeidänKirkko osallisuuden yhteisö Salpausselän seurakunta toteuttaa strategiaa keskittymällä mahdollisimman hyvin perustehtävänsä hoitamiseen. Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen Jumalan yhteyteen, tuo elämään kestävän perustan ja rohkaisee välittämään lähimmäisistä ja luomakunnasta. Seurakunta toimii kansankirkollisten periaatteiden mukaisesti ollen läsnä ihmisten elämässä mahdollisimman laaja-alaisesti ja monipuolisesti. Talousarviovuoden 2015 painopisteet Seurakunnassa toteutetaan yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti 2. Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja Seurakunnan oma painopiste: 3. Lisäämme yhteisöllisyyttä Talousarviovuoden 2015 tavoitteet 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti - Toteutamme Salpausselän kirkon jumalanpalvelukset laadukkaasti ja monipuolisesti yhteistyössä messukumppaneiden kanssa (kuorot, solistit, soitinyhtyeet, työmuodot, järjestöt) - Toteutamme neljä radiojumalapalvelusta Salpausselän kirkosta laadukkaasti - Kehitämme Jalkarantamessua vaihtoehtojumalanpalveluksena (nuoret, nuoret aikuiset, nuorten bändi, lauluryhmät) - Toteutamme konfirmaatiojumalanpalvelukset laadukkaasti ja koskettavasti - Toteutamme hiljaisella viikolla passiodraaman/passioillat uusin keinoin/uudella tavalla - Lähetämme kutsukirjeen pääsiäisajan tapahtumista seurakunnan talouksiin. - Järjestämme evankelioimisiltoja Salpausselän kirkolla (Toivon Silta -illat) - Parannamme Salpausselän kirkkoa seurakuntalaisten kokoontumispaikkana - Järjestämme Jalkarannan seurakuntakodissa kaiken kansan olkkari -toimintaa - Pidämme hengellisen laulun iltoja kevät- ja syyskaudella ja sanan ja laulun iltoja kesäisin - Kehitämme Harjunalustan seurakuntakotia kasvatustyön keskuksena - Opetamme kristinuskon perusasioita ymmärrettävästi (Alfa-kurssit) - Järjestämme adventin aikana kauneimmat joululaulut -tilaisuuden maastossa. - Tilastot, osallistujamäärät, palaute, arviointi työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa
28 Salpausselän seurakunta Sivu Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja - Rekrytoimme aktiivisesti vapaaehtoisia Suurella sydämellä -iltojen, kutsutilaisuuksien ja eri viestintäkanavien kautta - Järjestämme vapaaehtoisille tarvittavaa koulutusta yhteistyössä eri työmuotojen kanssa - Kokoamme kaikista Salpausselän seurakunnan vapaaehtoisista oman rekisterin - Kehitämme vapaaehtoistyön ohjausryhmän toimintaa - Innostamme seurakuntalaisia ideoimaan myös uusia vapaaehtoistehtäviä - Vakiinnutamme kirkkoväärtitoiminnan ja pyhäkoulutoiminnan jokapyhäisiksi - Toteutamme varamummo- ja varapappatoimintaa - Kehitämme vapaaehtoistoimintaa yhteistyössä yhteisen diakonia- ja sairaalasielunhoitotyön kanssa alueemme palvelutaloissa - Raportointi, aktiivinen seuranta, palaute, arviointi työyksiköiden ja vapaaehtoisten kanssa 3. Lisäämme yhteisöllisyyttä - Lisäämme kodinomaisia elementtejä seurakunnan tiloissa ja toiminnoissa (olohuone, tervetulotoivotus, kirkkokahvit jne.) - Käytämme ns. diakonista silmää kaikessa toiminnassamme - Lisäämme työntekijöiden/työmuotojen välistä yhteistyötä ns. syrjäytyneiden löytämiseksi ja auttamiseksi - Teemme säännöllisesti vierailuja ja pidämme hartauksia alueemme laitoksissa (koulut, palvelutalot) - Käymme onnittelemassa 70, 75, 80, 85, 90 vuotta ja sen jälkeen joka vuosi syntymäpäiviä viettäviä seurakuntalaisia - Kutsumme 70 ja 75 vuotta kesän aikana täyttäviä seurakuntalaisia yhteiseen syntymäpäiväjuhlaan - Järjestämme ns. matalan profiilin -tapahtumia kaikenikäisille (Metsäkangastapahtuma, yhteislauluillat, retket) - Kutsumme seurakuntalaisia aktiivisesti mukaan toimintaan ja tarjoamme kirkkokyytejä - Järjestämme Seniorifoorumin yhteistyössä KRS:n kanssa - Koti- ja laitoskäyntien messut, osallistujamäärät, palaute, arviointi työntekijöiden ja yhteistyötahojen kanssa 4. Ympäristötavoite - Suosimme ympäristöystävällisiä materiaaleja ja Reilun kaupan tuotteita - Vältämme turhaa kopiointia ja suosimme sähköistä asiointia - Suosimme joukkoliikennettä ja kimppakyytejä - Pidämme eri työmuodoissa esillä ympäristöarvoja - Huolehdimme jatkossakin lajittelusta - Hankintojen ja kopioinnin seuranta - Matkalaskujen seuranta - Toteutunut ympäristökasvatus
29 Salpausselän seurakunta Sivu 27 Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Käytännössä talous asettaa toiminnan raamit. Kehysten jatkuva supistaminen johtaa seurakunnallisen toiminnan supistamiseen ja vähitellen myös kansankirkollisen toimintatavan vaarantumiseen. Toimintaa on priorisoitava entistä enemmän. Yhden viran vähennys on otettu huomioon kehyksessä. Toiminta keskittyy Salpausselän kirkolle, Jalkarannan seurakuntakodille ja Harjunalustan seurakuntakodille. Tilat Vakinaiset viranhaltijat (1 virka täyttämättä) Yhteensä 14 hlöä 14 hlöä 14 htv 14 htv Tila kpl m 2 Kirkot Seurakuntakodit/-keskukset Toimistotilat 4 71
30 Sivu 28 SALPAUSSELÄN SEURAKUNTA Edellinen TP 2013 Kuluvan vuoden TA 2014 TA 2015 TS TS Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Vuokratuotot Kolehdit, keräykset ja lahjoitusvarat Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot , , , , , , , , , , , , , , , ,00-500, , , , , ,00-500, , , , , ,00-500,00 Sisäiset tuotot -480,00 Toimintakulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Henkilöstökulujen oikaisuerät Palvelujen ostot Palvelun ostot - sisäiset Vuokrakulut Sisäiset vuokrakulut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana Annetut avustukset Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE Sisäiset vyörytyserät TILIKAUDEN TULOS Tilikauden ylijäämä (alijäämä) , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,82
31 Viestintä Sivu 29 Viestintä Seurakuntayhtymän strategian toteuttaminen Strategiaa toteutetaan yhteisessä kirkkoneuvostossa keväällä 2012 vahvistetun viestintäohjelman mukaisesti. Viestintäohjelmassa todetaan painopisteinä taloudellisten resurssien käytössä olevan 1. Kirkonseutu, 2. Mediailmoittelu, 3. Verkkoviestintä, 4. Graafiset aineistot. Talousarviovuoden 2015 painopisteet Työmuodossa toteutetaan yhteisen kirkkovaltuuston vahvistamia painopisteitä: 1. Viemme kristillisen uskon viestiä ymmärrettävästi, uskottavasti ja rohkeasti. - Tämä painopiste ohjaa kaikkea toimintaamme vuonna Toimimme vapaaehtoisina seurakunnassa teemme merkityksellisiä tekoja. - Tuemme viestinnän keinoilla Lahden seurakuntia ja yhteisiä työmuotoja tämän painopisteen toteuttamisessa. Työmuodon oma painopiste: 3. Verkkoviestintä ja sen kehittäminen Talousarviovuoden 2015 tavoitteet 1. Seurakuntien yhteisen verkkopalvelualustan käytön ja toimintatapojen vakiinnuttaminen. - Sivustolla on nimetyt päivittäjät/vastuuhenkilöt joka työyksikössä. - Sivuja päivitetään aktiivisesti. - Päivittäjien keskinäinen yhteydenpito säännöllistä. - Seurataan sivujen ylläpitoa. - Päivittäjillä 2 4 yhteistä tapaamista vuoden aikana. 2. Kaikkien työntekijöiden viestintävalmiuksien lisääminen. - Järjestämme viestintäkoulutusta työntekijöille sekä uusille luottamushenkilöille. Koulutuksen aiheina verkkoviestintä/sosiaalinen media sekä sisäinen viestintä koulutustilaisuutta henkilöstölle. - 1 koulutustilaisuus uusille luottamushenkilöille. 3. Sisäisen viestinnän kehittäminen ja rakennemuutoksen etenemisestä kertominen henkilöstölle. - Uusien intranetsivujen hankinnan valmistelu. - Kaikille työntekijöille tarkoitetut avoimet tiedotustilaisuudet ajankohtaisista asioista. - Säännöllinen tiedottaminen hallintorakennemuutoksen etenemisestä yhdessä hallintorakennetyöryhmien kanssa.
32 Viestintä Sivu 30 - Uuden intra-alustan hankinta ja rakentaminen vuosien aikana. - 2 tiedotustilaisuutta vuodessa henkilöstölle. - Hallintorakennesivuston ylläpito ja päivittäminen nykyisessä intranetissä. 4. Ympäristötavoite - Noudatetaan seurakuntayhtymän ympäristöohjeita. - Lajitellaan jätteet ja suositaan Reilun kaupan kahvia. - Julkaistaan ympäristöaiheisia juttuja Kirkonseudussa. - Kirkonseudussa ilmestyneiden ympäristöä käsittelevien juttujen lukumäärä. Olennaiset muutokset toimintavuosille ja niiden vaikutus talouteen Henkilöstö Sähköisen viestinnän merkitys korostuu yhteiskunnassa jatkuvasti ja samalla painetun lehden julkaiseminen tulee yhä kalliimmaksi. Tulevina vuosina on ratkaistava, millä turvataan resurssit sekä sähköisen viestinnän kehityksessä mukana pysymiselle että Kirkonseudun julkaisemiselle. Painetun lehden julkaiseminen on turvattava myös tulevaisuudessa. Jokaisen työntekijän viestintätaitojen merkitys kasvaa, joten koko henkilöstön säännölliseen viestintäkoulutukseen olisi varattava myös resursseja. Vakinaiset viranhaltijat Työsopimussuhteiset työntekijät Yhteensä 2 hlöä 2 hlöä 4 hlöä 2 htv 2 htv 4 htv Tilat Tila kpl m 2 Toimistotilat 2 52
SEURAKUNTAYHTYMÄN TA 2016 TTS 2017 2018
SEURAKUNTAYHTYMÄN TA 2016 TTS 2017 2018 Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 25.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO KÄYTTÖTALOUSOSA Yleiskatsaus 1 Yleishallinto Talous- ja henkilöstöhallinto 2 Yhteistyötoimikunta
Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780
Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117
Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS
LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7
Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015
1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa
VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020
Sivu 1 / 6 VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄN TOIMINTASTRATEGIA VUOTEEN 2020 1 JOHDANTO Liite 2/34 Yht. kv. 29.9.2015 Vaasan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt käynnistää suunnittelutyön strategiasuunnitelman
Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020
Vaasan seurakuntayhtymän strategia 2016 2020 Hautausmaat ja hautaustoimi Talous Henkilöstö Kiinteistöt Sairaalasielunhoito Perheneuvonta Visio Seurakuntayhtymän visiona on olla ihmiskasvoinen uskon yhteisö,
Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö
Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on
KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020
KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon
KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015
KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...
Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511
00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000
Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...
Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639
Kuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6
Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342
Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)
n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260
PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT
00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT
Harjavallan kaupunki
Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1
Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin
Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225
PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän
PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee
PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT
00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,
00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000
Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017
Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA
KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT
TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %
50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA
TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %
50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA
TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %
500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT
TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %
50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA
KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia
KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän perusta. Messu hengellisen elämän keskiönä Vapaaehtoisten
244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT
TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset huomioitu -4495910 -1 402 780-213410 -16 694 930-1 059 510-1199 140-1 036 000-45 980-26 147 660
// TULOSLASKELMAOSA Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Vuokratuotot Muut toimintatuotot Toimintatuotot yhteensä TA 2012 TA 2012 TA 2012 aikaisemmat muutokset muutettu kv:n päätökset
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370
LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia
LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio
26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38
TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2
Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos
Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280
Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011
Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 TA muutokset 2011 TA yhteensä 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 TS 2015 Toimielin Liikuntalautakunta Määrärahat Käyttötalousosa Toimintatuotot 0 2 289 519 0 2 289 519 3 717 708
Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT
LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA
Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS
LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90
Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT
LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200
TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk %
50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 6 162 11 569 590 6 065 924 52,40 * MAKSUTUOTOT 503 288 545 630 198 211 36,30 * TUET JA
TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %
50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET
TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk %
500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % * MYYNTITUOTOT 394 295 389 440 287 433 73,80 * VUOKRATUOTOT 11 0 0 0 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT
TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk %
50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 7 254 11 569 590 6 806 647 58,80 * MAKSUTUOTOT 503 284 545 630 226 285 41,50 * TUET JA
Tuloslaskelmaosa toteumavertailu tilitaso Palokan alueseurakunta 31.5.2016
28a / Liite 1(13) Pääkirjatili 108 312600 Käsiohjelmatuotot 108 TA kuluva 2016 Toteuma 2016 108 317000 Ruoka- ja kahvimaksut -1 742,00-1 335,99-406,01 76,7 108 318000 Leirimaksut -5 500,00-660,00-4 840,00
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO
KÄYTTÖTALOUS KONSERNIHALLINTO Konsernihallinnon tehtävänä on johtaa ja huolehtia kaupungin hallintotehtävistä kaupungin strategiasta johdettujen päämäärien ja tavoitteiden mukaisesti. Konsernihallinto
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö 2015 2015 muutos 2015 01-03 %
Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -77.142-77.142-17.816,23-59.325,77 23,1 Palvelujen ostot -42.978-42.978-10.698,42-32.279,58 24,9 Aineet, tarvikkeet ja tavarat
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.
Talousarvio 2019 ja suunnitelma Kaupunginjohtajan esitys
Talousarvio 2019 ja suunnitelma 2020-2021 Kaupunginjohtajan esitys 10.12.2018 KV 26.2.2018 18 TA 2019 Käyttösuunnitelma 2019 Tornion kaupungin kärkihankkeet TornioHaparanda-ydinkeskustan kehittäminen
Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048
1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0
YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue
YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä
Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017
114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot
TOIMINTAKATE , , ,19 4,53
Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016
Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10
Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja
Hall 8/ Liite nro 3
Hall 8/31.8.2017 Liite nro 3 Sisällys vertailu 1.1. 30.6.2017... 1 Tuloslaskelmat 2014 17... 2 Talousarvion toteutumavertailu 2017... 3 Toimintakate 2014 17... 4 Palkkojen toteutumat 1.1. 30.6.2017...
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos %
Saarijärven kaupunki Sivu 1 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -78.307-78.307-41.830,41-36.476,59 53,4 Palvelujen ostot -43.842-43.842-22.764,46-21.077,54
Eksote yhteensä 1000 EUR
EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013
TILINPTS TA YHT. KEHYS EHD. TOT. TOT% 2014 2015 2016 2016 2015
Saarijärven kaupunki Sivu 1 00000051 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP 00000510 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO 4001 Henkilöstökulut -79.077,30-77.142-239.180-78.307-58.468,54 75,8 4300 Palvelujen ostot
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016
Lohjan kaupunki. Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma
Lohjan kaupunki Kaupunkisuunnittelulautakunta TALOUSARVIO 2016 Käyttösuunnitelma Kaupunkisuunnittelulautakunta 8.12.2015 1 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNNAN
Budj uusi Budj ed.v. tot.v:n al Tilinp. 2016 2015 2015 2014
Haapaveden kaupunki Sivu 1 004611 Liikuntapalvelut, hallinto 4003 Maksetut palkat ja palkki -35.700-34.092-27.848-37.850 4004 Jaksotetut palkat ja palk 4.132 4010 Henkilöstökorvaukset, hen 5.637 2.517-35.700-34.092-22.210-31.201
Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestö Työpaikat, työvoima ja työllisyys Väestön koulutustaso...
Sisällysluettelo 1 PELLON KUNNAN TOIMINTAYMPÄRISTÖ... 4 1.1. Väestö... 4 1.2. Työpaikat, työvoima ja työllisyys... 5 1.3. Väestön koulutustaso... 6 1.4. Kunnan talouden kehitystä kuvaavia tietoja... 7
Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma
Lohjan kaupunki Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11.12.2014 1 1 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 YMPÄRISTÖ-
SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37
200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat
4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514
005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034
TOIMINTATULOT YHTEENSÄ
Sivistystoimiala ENNUSTE E 31.12.2017 2018 2018 2019 2020 2021 (1.000 ) (1.000 ) (1.000 ) TOIMINTUOTOT Myyntituotot 11 803 855 10 859 453 10 833 157 10 042 426 10 967 626 925 200 9 909 552 10 146 709 10
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä
Väestömuutokset, tammi kesäkuu
Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys
Talousarvion toteuma kk = 50%
Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN
ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä
* Asiakaspalveluiden ostot , ,6
Säkylän kunta Sivistyslautakunta SIVU 1 71 Siv. hallinto ja tukipalvelut * Myyntituotot 732.125 0 732.125 673.526,15 58.599 92,0 * Tuet ja avustukset 1.000 0 1.000
A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 B. HOLLOLAN SEURAKUNNAN ARVOT..4 C. HOLLOLAN SEURAKUNNAN TOIMINTA-AJATUS JA KESKEISET STRATEGISET LINJAUKSET...
Yhdessä Pyhässä ja arjessa Hollolan seurakunnan strategia 2015 1 SISÄLLYSLUETTELO A. TOIMINTAYMPÄRISTÖANALYYSI...2 1. Kaksi kuntaa 1.1. Hollolan kunta 1.2. Hämeenkosken kunta 2. Hollolan seurakunta 2.1.
,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,
Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT
LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet
LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut
TOIMINTATULOT YHTEENSÄ
31.1 TOIMINTUOTOT Myyntituotot 10 418 818 10 967 626 0 10 967 626 11 041 146-73 520 300 Liiketoiminnan myyntituotot (300000-307999) 2 206 510 2 524 708 0 2 524 708 2 680 138-155 430 308 Täyden korvauksen
Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000
Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17
Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05
Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset
Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu
1/5 113 Osaprosessi: 600 SOTE-HALLINTO Myyntituotot 25 400 Maksutuotot 130 000 Tuet ja avustukset 3 800 Muut toimintatuotot 733 300 YHTEENSÄ 892 500 Palkat ja palkkiot -484 400 Eläkekulut -94 400 Muut
Toimintakate , ,58-22,1
Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776
SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti
SAVONLINNAN KAUPUNKI Talouden toteumaraportti 31.10.2016 TULOSLASKELMA Talousarvio 2016 Toteuma Tot. % Toteuma Ta + Ta-muutos 31.10.2016 (83,33 % tas.kert) TPE 2016 31.10.2015 TOIMINTATUOTOT Myyntituotot
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset
KRISTILLINEN KASVATUS
KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014
NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot
Kouvolan talouden yleiset tekijät
Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %