Kuopion Reippaan Voimistelijat ry.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion Reippaan Voimistelijat ry."

Transkriptio

1 Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Toimintakertomus

2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO SEURAN TOIMINTA TOIMINNAN JAKAANTUMINEN SEURAN JOHTOKUNTA SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET JÄSENET JÄSENMAKSUT VIESTINTÄ OHJAAJAT JA VALMENTAJAT KURSSIT TAPAHTUMAT KILPAILUT JA LEIRIT KOKOUKSET HUOMIONOSOITUKSET PALKITSEMISET MUISTAMISET YHTEISTYÖKUMPPANIT... 9

3 1. JOHDANTO Kausi oli Kuopion Reippaan Voimistelijoille monella tavalla kiireinen ja tapahtumarikas. Seurassamme pidettiin ensimmäisen kerran Polkuja-koreografiakilpailu, johon osallistui huikeat 31 joukkuetta. Tapahtuma yllätti meidät positiivisesti ja tapahtuma tullaan järjestämään vuosittain. Tavoitteena on tehdä tapahtumasta pysyvä ja kehittää sitä edelleen. Marraskuussa järjestimme myös Voimistelugaalan, jolla keräsimme rahaa vähävaraisten lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen. Seurassamme jatkui viime kaudella alkanut ilmainen tanssitunti nuorille, joka on osoittautunut suosituksi. Aikuisten puolella jumppatunteja järjestettiin viikoittain n. 30 ja lasten puolella noin 25. Uutuus tunteina aikuisten puolella järjestettiin HIIT (high intensity interval training), pilates sekä kahvakuula. Edellisellä kaudella lanseeratut tehotreenit jatkuivat ohjelmassa. Ensimmäistä kertaa seuran historiassa käytössä oli oma sali, jossa pidettiin suuri osa aikuisten tunneista. Tämä mahdollisti entistä monipuolisemman lukujärjestyksen, toimivamman tuntisijoittelun ja eripituisten tuntien hyödyntämisen. Oman salin yhteydessä on myös toimisto ja salia vuokrataan lisäksi ulkopuolisille. Oma sali otettiin hyvin vastaan jumppaajien keskuudessa. Tosin kausi lähti poikkeuksellisen hitaasti käyntiin, mutta lopulta tunnit täyttyivät jumppaajista ja pääsimme tavoitejäsenmäärään. Valmennuspuolella telinevoimisteluun palkattiin valmennuspäälliköksi Mira Tuovinen. Valmennusjärjestelmän uudistaminen toi mukanaan laatua ja menestystä telinevoimisteluun. Ensimmäistä kertaa seuramme historiassa kaksi telinevoimistelijaa osallistui junioreiden SM-kilpailuun saavutuksenaan finaalipaikka hypyssä. Toimiston puolelle palkkasimme osa-aikaisen toimisto- ja markkinointityöntekijän Laura Forssin. Laura pääsi aloittamaan työt uudessa toimistotilassa, jota hän myös aktiivisesti vuokrasi ulkopuolisille käyttäjille. Keväällä 2014 aloitimme neuvottelut yhdistymisestä Kuopion Naisvoimistelijat ry:n kanssa. Tavoitteena on kehittää kuopiolaista voimistelukulttuuria yhdistämällä resursseja ja toimintaa 1.9. alkaen. Kauden aikana yhteistyö Kuopion kaupungin kanssa vahvistui entisestään. Merja ja Laura kävivät kertomassa seurastamme ahkerasti kaupungin päättäjille.

4 2. SEURAN TOIMINTA Kuopion Reippaan Voimistelijoiden toiminta koostuu sekä aikuisten että lasten ja nuorten toiminnasta. Syyskauden toiminta aloitettiin ja lopetettiin Kevätkauden toiminta aloitettiin ja lopetettiin Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. (KRV) on jatkuvasti uudistuva ja aikaansa seuraava voimisteluseura. KRV on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tavoitteena on tarjota laadukasta ja monipuolista liikuntaa jokaiselle ikäryhmälle. Toimintamme on kasvatuksellisesti vahvaa ja ammattimaisesti osaavaa. Terveysliikunta ja terveyden edistäminen ovat Reippaan Voimistelijoille tärkeitä asioita. Aikuisten ohjaajien koulutuksessa keskityttiin tänä vuonna musiikin käyttöön, teemoihin tunnin aikana ja mielikuvien hyödyntämiseen. Ensimmäistä kertaa tällä kaudella järjestettiin teema lauantaitunnit kerran kuukaudessa sekä pikkujoulujumpat. Suositut kinkunsulatusjumpat jatkoivat ohjelmistossa. Keväällä aikuisjäsenille järjestettiin Hyvän olon -iltapäivä, joka piti sisällään ravitsemustietoutta ja kehonhuoltoa. Kesäjumpat pyörivät omalla salillamme Kesäjumppia pidettiin pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa, kesäkuussa kokeilimme neljä kertaa myös aamutuntia kahden tunnin lisäksi. Osa kilpailevista ryhmistä harjoitteli myös kesällä. Lasten puolella ohjaajien osaamista kehitettiin mm. järjestämällä seuran sisäistä koulutusta ja kannustamalla ohjaajia entistä aktiivisemmin myös muiden tahojen koulutuksiin. Valmennusryhmien treenipäivät olivat merkittävin ja suosituin keino osaamisen kehittämiseen. Iltapäivätoimintaa järjestimme yläkouluilla, pitäen tanssitunteja. Lasten puolella kestosuosikit telinetemppu ja telinevoimistelu keräsivät suurimmat osallistujamäärät. Tanssillisen voimistelun puolella aloitettiin uusi valmennusryhmä Angelinat (yli 10-vuotiaille). Lisäksi joukkuevoimistelua harjoiteltiin Anelmat-, Alinat-, Amelie- ja Aveo -ryhmissä. Jumppakouluikäisten harrasteryhmissä oli voimistelijoita alle kouluikäisistä alakouluikäisiin. Telinevoimistelussa, joukkuevoimistelussa, tanssillisessa voimistelussa ja team gymissä seuran ryhmät harjoittelivat aktiivisesti ja osallistuivat kilpailuihin. Ryhmät ja yksilöt ovat pärjänneet kilpailuissa menestyksekkäästi. Seuran johtokunnassa toimii kaksi ravitsemusterapeutin koulutuksen saanutta henkilöä. He kävivät myös puhumassa ja keskustelemassa urheilevan lapsen ravitsemuksesta valmennusryhmille sekä analysoivat ja antoivat palautteen yhden valmennusryhmän ruokapäiväkirjoista. Ravitsemusasioilla pyritään tukemaan lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä sekä terveiden elämäntapojen omaksumista jo pienestä pitäen. Killassa oli 38 jäsentä kaudella Kokouksia Killalla oli 7 (emännistöllä 4 kokousta) ja niissä oli aina eri aiheet. Toisinaan oli ulkopuolisia luennoitsijoita ja aina omaa virkistävää ohjelmaa ja yhdessäoloa. Niitä jäseniä, jotka eivät voineet käydä kokouksissa, kiltalaiset kävivät tervehtimässä. Kiltalaiset osallistuivat eri tapahtumiin, mm. Kiltojen tapaamisiin, seurapäiviin sekä Killalla oli myös perinteiset syys- ja kevätkävelyt. Killan toimintakaudesta voi lukea lisää liitteestä. Seuran tärkein yhteistyökumppani on Kuopion kaupunki, joka mahdollistaa tuntien pitämisen vuokraamalla koulujen saleja ja muita tiloja seuran käyttöön. Lisäksi tiivistä yhteistyötä tehdään Pohjois- Savon Liikunnan kanssa. Hyvän yhteistyön tuloksena saimme vihdoinkin perustettua Kuopioon Seurafoorumin Kuopion Seurafoorumin on perustettu Kuopion kaupungin, Seuraväen ja Pohjois-Savon Liikunnan yhteistyönä ja sen päätehtävänä on luoda yhteisiä kannanottoja urheilu-ja liikuntaseuroja koskettaviin kysymyksiin/asioihin sekä edistää ja synnyttää yhteistyötä. Luonnollisesti yhteistyö toisten alueen voimisteluseurojen kanssa on tiivistä mm. erilaisten yhteisten tapahtumien ja treenipäivien johdosta.

5 2.1 TOIMINNAN JAKAANTUMINEN Kauden aikana seurassa järjestettiin tunteja niin lapsille kuin aikuisille. Alun perin syksyn lukujärjestyksiin lapsille suunniteltiin 14 kpl alle 6-vuotiaiden tunteja ja 16 kpl yli 6-vuotiaiden lasten tunteja. Nuorten (13 19 v.) ryhmiä oli kuusi, valmennusryhmät mukaan lukien. Aikuisten eri tunteja tarjottiin 31 kpl. Kauden tunnit löytyvät lukujärjestysliitteestä. Tunnit järjestettiin koulujen ja päiväkotien saleilla sekä seuran omalla salilla. 2.2 SEURAN JOHTOKUNTA Seuran johtokuntaan kuuluu 8 vapaaehtoista jäsentä ja lisäksi yksi Killan edustaja ilman äänioikeutta. Kaudella seuran johtokunta oli seuraavanlainen: Merja Naamanka Maria Lankinen Piia Bakker Riikka Ryyttäri Marjukka Kolehmainen Pia Ålander Marika Makkonen Heidi Kotilainen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, aikuisten liikunta, ravitsemus telinevoimistelu telinevoimistelu vanhempien edustaja, ravitsemus lasten liikunta lasten liikunta aikuisten liikunta Virallisia johtokunnan kokouksia pidettiin 8 ja niissä oli 6 8 osanottajaa / kokous. Lisäksi johtokunta kokoontui useita kertoja käsittelemään ja hoitamaan käytännön asioita. 2.3 SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET Syyskokous Seuran oma toimisto, Kauppakatu 40 42, Kuopio Puheenjohtajana toimi Tea Knuuttila, läsnä 12 jäsentä. Kevätkokous Amica, Tietoteknia, Savilahdentie 6, Kuopio Puheenjohtajana toimi Tea Knuuttila, läsnä 11 jäsentä. Tilintarkastaja Varatilintarkastaja Vilho Kallinen Matti Hänninen

6 3. JÄSENET Seuran jäsenmäärän kasvu on tasaantunut noin 1450 jäseneen. Jäsenrekisteriin kirjautuneita, maksaneita jäseniä kaudella oli yhteensä 1446, joista naisia (yli 19v.) 775 miehiä (yli 19v.) 25 tyttöjä 542 poikia JÄSENMAKSUT Seuralla on käytössä erilliset jäsen- ja harjoitusmaksut. Jäsenmaksu on aikuisille 10 ja lapsille 5. Jäsenmaksun lisäksi maksettavat harjoitusmaksut määräytyivät seuraavasti: Aikuisten tunnit 120 / koko kausi 80 / syys- tai kevätkausi 110 / opiskelijat 70 / kevätkausi opiskelijat Lasten tunnit 90 / koko kausi 70 / kevätkausi Johtokunta ja ohjaajat maksavat 10 euron jäsen- ja harjoitusmaksun/koko vuosi. Valmennusryhmien harjoitusmaksut perustuvat ryhmien harjoitustuntien sekä valmentajien määrään. Harjoitusmaksun lisäksi valmennusryhmät maksavat normaalisti jäsenmaksut. Maksut on kerätty jäsenrekisterin kautta. 4. VIESTINTÄ KRV:n sisäistä viestintää pyrittiin ylläpitämään kaudella Seuran ohjaajien facebook:a sekä seuran omia virallisia facebook-sivuja päivitettiin entistä ahkerammin. Ulkoisen viestinnän pääviestintäkanavana seuralla on KRV:n nettisivut, joita päivitetään säännöllisesti. Ajankohtaisista asioista tiedotetaan jäseniä jäsenrekisterin sähköpostin kautta sekä seuran omilla nettisivuilla. Tiedottamisen on hoitanut seuran työntekijä yhdessä johtokunnan kanssa. Näkyvin printattu viestintäväline on syksyisin jaettava seuran jäsentiedote (sisältää tiedot seuran tarjoamista tunneista ja maksuista sekä muun vanhoille ja uusille jäsenille tarpeellisen perustiedon) sekä syksyisin tekemämme oma seuralehti, joka jaetaan Kuopion alueella noin talouteen. Johtokunta ja seuran työntekijä osallistuivat kauden aikana erilaisiin koulutuksiin, mm. viestintäkoulutuksiin. Näiden koulutusten myötä, tultiin tutummiksi alueen eri medioiden kanssa ja näin entistä aktiivisempi yhteydenpito mm. Savon Sanomiin ja lehdistötiedotteiden lähettäminen tuntui aiempaa helpommalta.

7 5. OHJAAJAT JA VALMENTAJAT Seuramme ohjaajat ja valmentajat olivat sitoutuneita ohjaustoimintaan ja pitivät monipuolisia ja ammattitaitoisesti valmisteltuja jumppatunteja. Ohjaajat kehittivät myös seuran jumppatarjontaa ideoimalla uusia jumppatunteja tarjottavaksi jäsenille. Seura kouluttaa ohjaajia säännöllisesti ja kannustaa ohjaajia menemään mm. Voimisteluliiton ja Pohjois-Savon liikunnan kursseille. Näin takaamme sen, että voimme tarjota laadukkaita ja monipuolisia tunteja jäsenillemme. Lasten tuntien laadun kehittämistä jatkettiin kiinnittämällä edelleen huomiota kausi- ja tuntisuunnitelmien tekemiseen. Ohjaajia ja valmentajia ohjattiin aktiivisesti koulutuksiin. Seurassa on aikuisten jumppatuntien ohjaajia ja lasten jumppatuntien ohjaajia. Lisäksi olemme saaneet joukkoomme muutamia ohjaajia, jotka ohjaavat sekä aikuisten että lasten tunteja. Seurassamme on kuluneen kauden aikana ollut ohjaajia yhteensä 64. Osa ohjaajista on toiminut vain syyskaudella ja osa tullut joulun jälkeen toimintaan mukaan. 6. KURSSIT Seuramme ohjaajat ovat käyneet ahkerasti kursseilla. Seura tukee ja kannustaa ohjaajiaan osallistumaan aktiivisesti eri kursseille, jotta he saavat uusia ideoita ohjaustoimintaansa. Seura kustantaa ohjaajalle puolet kurssimaksusta sekä matkakulut. Näin seuran jumpat pysyvät monipuolisina ja laadukkaina. Lisäksi tällä tavalla pystymme kehittämään ohjaajien ammattitaitoa paremmaksi. Kuluneen kauden aikana seuran ohjaajia on osallistunut lukuisiin Voimisteluliiton järjestämiin koulutuksiin. Useat ohjaajat osallistuivat myös Pohjois-Savon Liikunnan järjestämiin koulutuksiin. Myös johtokunta kehittää itseään ja käy koulutuksissa, jotka on tarkoitettu johtokunta työskentelyyn. Kaudella johtokunta osallistui mm. tapahtumien järjestämiseen liittyvään koulutukseen sekä ulkoisen ja sisäisen viestinnän koulutuksiin. 7. TAPAHTUMAT Kaudella seura oli hyvin ulospäin suuntautunut ja osallistui erilaisiin tapahtumiin (mm. Yliopiston tietotori, Kunnon askel, Nenäpäivä, Kuopio tanssii ja soi, Torin avajaiset, brändilähettilästapaamiset, Sykettä tapahtuma (ammattikorkeakoulut ja yliopisto), Hyvinvointipäivät ammattikoulussa..). Seura järjesti Jumppamaraton-tapahtuman aikuisjäsenille sekä perinteiset Kinkunsulatus jumpat pidettiin loppiaisena. Seurassamme pidettiin ensimmäisen kerran Polkuja-koreografiakilpailu marraskuussa 2013, johon osallistui huikeat 31 joukkuetta. Tavoitteena on tehdä tapahtumasta pysyvä ja kehittää sitä edelleen. Marraskuussa järjestimme myös Voimistelugaalan, jolla keräsimme rahaa vähävaraisten lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen.

8 8. KILPAILUT JA LEIRIT Seuran voimistelijat osallistuivat ahkerasti Voimisteluliiton kilpailuihin ja tapahtumiin. Seurastamme osallistui ensimmäistä kertaa voimistelijoita junioreiden telinevoimistelun SM-kisoihin. Cassandra Kapanen ja Essi Hyvärinen sijoittuen hypyssä 10 parhaan joukkueen. 9. KOKOUKSET Toimintansa kehittämiseksi seurassa pidettiin menneellä kaudella enenevässä määrin erilaisia työryhmien kokouksia johtokunnan ja ohjaajien kokousten lisäksi. Kokouksia pidettiin myös toisten voimisteluseurojen, Voimisteluliiton aluepäällikön ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Kokousten myötä seuran johtokunta on tullut tutummaksi eri toimijoiden kanssa ja seuran verkosto on laajentunut, mikä helpottaa ja edistää erilaisten asioiden työstämistä ja kehittämistä. 10. HUOMIONOSOITUKSET Seuralla on tapana muistaa seurassa toimivia ja toimineita henkilöitä heidän elämänsä merkkitapahtumissa. Seura muistaa häiden, vauvan ja ylioppilaaksi pääsyn johdosta. Johtokunnasta pois jääviä seura muistaa myös läksiäisillä PALKITSEMISET KUPS:n lahjoittama johtokuntamalja Marika Makkonen Naisvaliokunnan lahjoittama aktiivisesti toiminut nuori ohjaaja Mira Tuovinen Nojapuut (telinevoimistelu) Ahkera harjoittelija Saara Ruoppi Vuoden joukkue (joukkuevoimistelu) Aida Vuoden tsemppari (joukkuevoimistelu) Maria Savander, Anelmat Vuoden onnistuja (joukkuevoimistelu) Jenna Räsänen, Amelie Vuoden esikuva (telinevoimistelu) Anni Heiskanen (seuramme 1. timanttimerkin suorittaja) Vuoden onnistuja (telinevoimistelu) Cassandra Kapanen (finaalipaikka SM-junioreissa)

9 10.2 MUISTAMISET Mira Tuovinen vauva 11. YHTEISTYÖKUMPPANIT Kuopion Reippaan Voimistelijat ry:llä on useita yhteistyökumppaneita. Yhteisötyökumppaneiden määrää pyritään koko ajan lisäämään. Terveystalo Kuopion Kaupunki Urheiluliike Intersport Kuopio Ravintola OS Puustjärven kello ja kulta Kuopion Käherrystarvike Tuusniemen osuuspankki Leilan Pata ja Pannu Veikkaus Tyttöjen Talo Kuopion OMT-keskus

10 Liite 1 Esiintyvät ryhmät / Valmennusryhmät Joukkuevoimistelun, tanssillisen voimistelun ja tanssin valmentajat: Aida: Sonja Lydman Aina: Minna Huuskonen ja Jenna Tauriainen Alinat: Elina Meklin, Essi Hyvärinen, Lotta Kärnä ja Jemina Puputti Amelie: Johanna Luomala ja vaihtuvat valmentajat Anelmat: Marika Makkonen, Jannica Meklin ja Ella Savinainen Angelinat: Marika Makkonen, Minna Rieppo ja Siiri Salmenoja Adelea: Kristiina Harju Adea: Siru Huusko Valmennusryhmien baletti- ja perusvoimisteluvalmennus: Téa Knuuttila Telinevoimistelun kilparyhmien valmentajat Timantit: Mira Tuovinen Kristallit: Mira Tuovinen Jadet: Jenni Turunen Ametistit: Riikka Ryyttäri Rubiinit: Sarita Pulliainen Safiirit: Piia Bakker, Nanni Hietamies & Mari Hyvärinen Kilpapojat: Santeri Mikkonen & Otso Korhonen Kilparyhmien fysiikkavalmennus: Christa Bergström Kilparyhmien baletti- ja perusvoimisteluvalmennus: Téa Knuuttila Team Gym: Tea Knuuttila Liite 2 Kuopion Reippaan Voimistelijoiden tunnit kausi Liite 3 Kuopion Reippaan Voimistelijoiden Killan toimintakertomus

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry.

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Toimintakertomus 1.8.2014 31.7.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. SEURAN TOIMINTA... 4 2.1 TOIMINNAN JAKAANTUMINEN... 5 2.2 SEURAN JOHTOKUNTA... 5 2.3 SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

1. JOHDANTO SEURAN TOIMINTA TOIMINNAN JAKAANTUMINEN SEURAN JOHTOKUNTA SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET...

1. JOHDANTO SEURAN TOIMINTA TOIMINNAN JAKAANTUMINEN SEURAN JOHTOKUNTA SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET... SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. SEURAN TOIMINTA... 4 2.1 TOIMINNAN JAKAANTUMINEN... 6 2.2 SEURAN JOHTOKUNTA... 6 2.3 SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET... 7 2.4. TALOUS... 7 3. JÄSENET... 8 3.1 JÄSENMAKSUT...

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2017-2018 Seuran organisaatio Johtokunta Kilta Valmentajat Ohjaajat Nuorisoklubi Jumppakummit Seuran toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät Aikuisten

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2018 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2017 2018. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä.

5. SEURAN JÄSENYYS LIITOSSA Seura kuuluu jäsenenä Suomen Voimisteluliitto ry:hyn ja noudattaa liiton sääntöjä. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopio. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1 Keravan Naisvoimistelijat KNV ry 17.10.2006 Johtokunta Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 1. Toiminta-ajatus Keravan Naisvoimistelijat KNV ry:n tarkoituksena on tarjota kuntalaisille liikuntaharrastus

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Muuramen Syke ry. Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15

Muuramen Syke ry. Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15 Muuramen Syke ry Mahtava marraskuu Nenäpäivä-Lavis 2.11.15 Muuramen Syke ry Perustettu v. 2009 Jäsenmäärä 31.12.2014: 1 047 jäsentä, josta lapsia 719 ja aikuisia 328 Toiminta-alue: Muurame + Korpilahti

Lisätiedot

Liikuntaseura Vihti-Gym tarjoaa jokaiselle jotakin!

Liikuntaseura Vihti-Gym tarjoaa jokaiselle jotakin! Liikuntaseura Vihti-Gym tarjoaa jokaiselle jotakin! Liikuntaseura Vihti-Gym ry:n tavoitteena on tarjota monipuolista harraste-ja kuntoliikuntaa sekä kilpailu- ja valmennustoimintaa kaikenikäisille vihtiläisille.

Lisätiedot

Tervetuloa JoenVoLin järjestämälle Savo-Karjalan alueelliselle Voimistelu Asemalle

Tervetuloa JoenVoLin järjestämälle Savo-Karjalan alueelliselle Voimistelu Asemalle Tervetuloa JoenVoLin järjestämälle Savo-Karjalan alueelliselle Voimistelu Asemalle Voimistelu Asema on lasten tapahtuma, johon jokainen n. 7-12 -vuotias voimistelija, ryhmä tai yksilö on tervetullut näyttämään

Lisätiedot

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Maaliskuu/kesäkuu 2019 Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Kilpailutyyppien rinnalle erillinen testaamiseen perustuva merkkijärjestelmä. Kaikille

Lisätiedot

JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40)

JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40) JoenVoLi telinevoimistelujaosto Palautekysely vanhemmille keväällä 2011 (vastauksia 40) Mikä toiminnassa on onnistunut? (yhteenveto) - innostuneisuus, monipuolisuus - pienet tai pienehköt ryhmät -

Lisätiedot

Kuopion Reippaan Voimistelijat

Kuopion Reippaan Voimistelijat Kuopion Reippaan Voimistelijat - Reippaasti paras Kausi alkaa 31.8.2015 EDULLINEN MONIPUOLINEN LAADUKAS Kuva: Luova toimisto Hyppy TULE JUMPPAAMAAN, 16e/kk! ENERGINEN 2 Hyvä Seuraväki, HYVINVOINTI- JA

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

OVOn arvot. Slogan: Sykettä ja sykähdyksiä! OVO on hyvä olo!

OVOn arvot. Slogan: Sykettä ja sykähdyksiä! OVO on hyvä olo! OVOn visio 2025 OVOn arvot Iloa ja elämyksiä hyvässä seurassa Liikunnallisuus elämäntapana Unelmista totta yksilö huomioiden Luovuus, rohkeus ja edelläkävijyys Positiivisuus ja yhteisöllisyys Vastuullisuus

Lisätiedot

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan

Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Miten mukaan Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry:n toimintaan Tässä on lyhyt info, miten pääset mukaan liikkujaksi, harrastajaksi, valmennusryhmään, ohjaajaksi tai seuratoimintaan. Seuran toimintakausi on

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukkakyselyn tulokset 2017-2018 ALUSTUS Kysely tehtiin haukkalaisille keväällä 2018 Vastauksia tuli yhteensä 53 Kyselyssä käsiteltiin Haukkojen seuran ilmapiiriä, viestintää

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015

Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 Toimintalinja Imatran liikuntaseura ILse ry Imatran liikuntaseura Ilse ry 2015 2 Sisältö 1 SEURAN VISIO... 3 2 SEURAN EETTISET LINJAUKSET... 4 3 SEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 3.1. VIIHTYMISEEN JA ILMAPIIRIN

Lisätiedot

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY

MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY MYLLYKOSKEN NAISVOIMISTELIJAT RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Myllykosken Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kouvolan Myllykoski 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

Jäsentiedote joulukuu 2014

Jäsentiedote joulukuu 2014 Jäsentiedote joulukuu 2014 Kiitos kaikille syksystä 2014! Koko seuran puolesta haluan kiittää - jäseniämme, teitä ahkeria jumppareita - jumppaavien ja tanssivien lasten vanhempia - Uskollisuuden Killan

Lisätiedot

Kuopion Reippaan Voimistelijat Strategia vuosille 2011-2016. Sisällys

Kuopion Reippaan Voimistelijat Strategia vuosille 2011-2016. Sisällys Kuopion Reippaan Voimistelijat Strategia vuosille 2011-2016 Sisällys 1. Tiivistelmä 2. Strategiatyön lähtökohdat ja tavoitteet 3. Organisaatiokuvaus 4. Organisaatio-analyysi 5. 2011 2016 päämäärät / tavoitteet

Lisätiedot

Ohjaajien startti-ilta 2013

Ohjaajien startti-ilta 2013 Ohjaajien startti-ilta 2013 Torstai 22.8.2012 Aleksandra, EHN PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Seuran toiminta-ajatus ja arvot Visio

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely

Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2016-2017 Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 42,4 % 21,2 % 27,3 % 6,1 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.85, Hajonta:0.99)

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Tässä toimintasuunnitelmassa esitellään seuran eri toimialojen tärkeimmät kehityskohteet kaudelle 2016-2017. Erityisesti näihin kehityskohteisiin halutaan panostaa laadukkaan

Lisätiedot

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Toimintasuunnitelma

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Toimintasuunnitelma Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Toimintasuunnitelma 1.8.2015 31.7.2016 1 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Yleinen... 3 2. Hallinto... 4 3. Toiminta... 5 3.1 Lasten harrasteryhmät ja perheliikunta...

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015

JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY VALMENNUSRYHMIEN INFO TILAISUUS JÄRVENPÄÄ-TALO 24.8.2015 Järvenpään Voimistelijat ry. pähkinänkuoressa Perustettu vuonna 1950 Jäseniä n. 667 henkilöä (tilanne 24.8.2015) Lapset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 Taipumattomat r.y. Hiihtomajantie 2 96400 Rovaniemi puh: 040-5419119 taipumattomat@santasport.fi 1. YLEISTÄ Taipumattomat ry. on Rovaniemellä toimiva Suomen pohjoisin voimistelun

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry. Seuran toimintalinja

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry. Seuran toimintalinja Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry Seuran toimintalinja Miten seuratoimintaan mukaan Johtokunta järjestää syksyn Voimistelu Startti- päivän elokuun lopulla, jolloin tunneille otetaan ilmoittautumisia

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015-31.7.2016. Iisalmen Naisvoimistelijat ry

TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015-31.7.2016. Iisalmen Naisvoimistelijat ry TOIMINTASUUNNITELMA 1.8.2015-31.7.2016 Iisalmen Naisvoimistelijat ry TOIMINTA-AJATUS IINA on iisalmelainen voimisteluseura, joka tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia liikuntaelämyksiä monen ikäisille liikkujille.

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014

Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014 Toimintasuunnitelma toimikaudelle 1.9.2013-31.8.2014 1 Reilu, reipas ja riemukas - Raision Jumpparit on monipuolinen ja lämminhenkinen raisiolainen liikuntaseura. Raision Jumpparit tarjoaa liikuntaa kaiken

Lisätiedot

Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011

Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011 Voimistelujaoston toimintakertomus vuodelta 2011 1.Yleistä Turun Pyrkivän voimistelijaoston toiminta vuonna 2011 oli haasteellinen taloudellisesti, mutta toiminnan taso pysyi korkeana ja monipuolisena.

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2014 Iisalmen Naisvoimistelijat ry

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2014 Iisalmen Naisvoimistelijat ry TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUODELLE 2014 Iisalmen Naisvoimistelijat ry TOIMINTA-AJATUS IINA on iisalmelainen voimisteluseura, joka tarjoaa laadukkaita ja monipuolisia liikuntaelämyksiä monenikäisille

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää

Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Maaliskuu 2019 Merkkijärjestelmä osaksi rytmisen kilpailujärjestelmää Kilpailutyyppien rinnalle erillinen testaamiseen perustuva merkkijärjestelmä. Kaikille voimistelulajeille

Lisätiedot

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt.

Seuralla on yhteiset kirjalliset seuran sisäiset pelisäännöt. TOIMINTALINJA 2014 2015 SISÄLLYS 1 Visio... 1 2 Kuvaus seurasta... 1 3 Seuran pelisäännöt... 1 4 Vastuun jakaminen seurassa... 2 5 Seuran ongelmaratkaisupolku... 2 6 Seuran kehittäminen ja laadun tarkkailu...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Pakilan Voimistelijat PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksytty

Pakilan Voimistelijat PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA Hyväksytty Pakilan Voimistelijat PNV ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 2020 Hyväksytty 27.5.2019 TAVOITTEET TOIMENPITEET MITTARIT Tuotevalikoima: Ryhmät nykyistä täydemmiksi 2 3 uutta ryhmää Tuntivalikoiman selkeyttäminen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Toimintasuunnitelma

Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Toimintasuunnitelma Kuopion Reippaan Voimistelijat ry. Toimintasuunnitelma 1.8.2014 31.7.2015 1 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Yleinen... 3 2. Hallinto... 4 3. Toiminta... 5 3.1 Lasten harrasteryhmät ja perheliikunta...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

Voimistelu liikuttaa!

Voimistelu liikuttaa! Materiaalit löytyvät osoitteesta https://voimistelu.kuvat.fi/kuvat/ salasana: rv2018 Rytmisen voimistelun merkkijärjestelmä Tarkennus aikataulutukseen 14.8.2019. Merkkien suoritukset (pronssi, hopea ja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit Liikuntaseurojen toiminta-avustus 1 (5) Yhdistyksen perustiedot Yhdistyksen nimi Yhdistyksen osoite Pankkitili (IBAN) Rekisteröimisvuosi Y-tunnus Keskusjärjestö/-liitto Www-osoite Www-osoitteen saa julkaista

Lisätiedot

1. ORGANISAATIO JA HALLINTO

1. ORGANISAATIO JA HALLINTO 1 2 SISÄLLYS 1. ORGANISAATIO JA HALLINTO... 3 2. PELISÄÄNNÖT... 4 3. VALMENTAMINEN JA OHJAAMINEN... 5 3.1. Valmentaminen kilparyhmissä... 5 3.2. Valmentaminen harrasteryhmässä... 6 3.3. Koulutuksiin osallistuminen...

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma 2019 Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2019 Toiminnan arvot Ysikaks Nivala Ry:n toiminnan arvoina on tarjota harrastajille monipuolista liikuntaa ja lajitaitojen harjoittamista kohtuullisin kustannuksin. Haluamme

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki.

Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. Toiminta-ajatus Alppilan Salamat on aloittanut toimintansa v.1959. Sen kotipaikkana ja toimintaalueena on Helsingin kaupunki. Alppilan Salamat pyrkii

Lisätiedot

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016

ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 ELISE VANTAA RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 2 2 TOIMINNAN TAVOITTEET... 2 3 HARRASTELIIKUNTA... 2 3.1. Lapset ja nuoret... 3 3.2 Perheliikunta... 3 4 VALMENNUSTOIMINTA...

Lisätiedot

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2 KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2 YLEISTÄ Kuopion Insinöörit ry:n toiminta oli vuonna 2013 vakiintunutta. Vuoden aikana keskityttiin edunvalvonnan lisäksi erityisesti koulutusten järjestämiseen

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

NEPTON JÄSENTIETO - PERUSVERSIO käyttöohjeet lyhyesti

NEPTON JÄSENTIETO - PERUSVERSIO käyttöohjeet lyhyesti Suomen Voimisteluliitto NEPTON JÄSENTIETO - PERUSVERSIO käyttöohjeet lyhyesti Nepton perusversio on seuran yhteyshenkilörekisteri ja jäsenrekisteri. Perusversiota käyttää seurassa henkilö/t, jolle on annettu

Lisätiedot

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia

1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia JÄSENKIRJE 2/2015 1. Joukkuevoimistelijoiden kuulumisia... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. SC Vantaan valmennustiimi vahvistuu... 4 4. Special Olympics voimistelu... 4 5. Kesävoikat yli 3-vuotiaille

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Koulutusjärjestelmä. Forssan Naisvoimistelijat, Koulutusjärjestelmä Sivu 1

Koulutusjärjestelmä. Forssan Naisvoimistelijat, Koulutusjärjestelmä Sivu 1 Koulutusjärjestelmä Forssan Naisvoimistelijat järjestää koulutuspäiviä valmentajilleen ja ohjaajilleen vuosittain. Koulutukset voivat olla seuran sisäisiä koulutuksia tai Voimisteluliiton tai jonkun muun

Lisätiedot

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu

Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu 1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Voimistelu- ja urheiluseura Elise Perustettu vuonna 1921 Jäseniä 871 Voimistelun erikoisseura Akrobatiavoimistelu Joukkuevoimistelu Rytminen voimistelu Sinettiseura Voimisteluliiton huippuvoimisteluseura

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY

TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY 1 KAIKILLE HARRASTE- LIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ TAJU on lähellä KAIKILLE HARRASTELIIKUNTAA HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2013 1. Etelä-Suomen aluekilpailut ja TalviLumo Voimistelu asema 2. SC Vantaalle suurin mahdollinen seuratuki 3. Harrasteliikunnan kuulumisia 4. SC Vantaan nettikirpputori 5.

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta

Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta Mäntsälän Voimistelijoiden jvtoiminta kaudella 2016-2017 Tuovinen 17.5.2016 PL 45, 04601 Mäntsälä www.mantsalanvoimistelijat.fi puh 040 513 7892 mantsalan.voimistelijat@msoynet.com Vanhempainillan aiheet

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 2013 Liikuntapalvelut puh. 27191 LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET Yhdistyksen nimi Virallinen lyhenne Yhdistys rek.no tai y-tunnus Kotikunta YHTEYSTIEDOT LIIKUNTAPALVELUIDEN

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 2 / 2014 1. SC Vantaa ja Tapanilan Erä ovat aloittaneet seurayhteistyön 2. Koko perhe liikkumaan! 3. Syksyn kuulumisia 4. Leiristipendit kesäksi 2015 5. Seuran jäsenten syyskokous

Lisätiedot

Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä!

Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä! TAMPEREEN JUMPPATIIMI TAJU RY Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä! Toimintakertomus 2016 Kaikille harrasteliikuntaa hyvällä fiiliksellä! Vuonna 2016 TAJUssa liikuttiin paljon. 723 alle 20vuotiasta

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava 2013 2014 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen positiivinen terveellinen taitava VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä viikko-ohjelmalla sekä lapsille

Lisätiedot

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013

SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 SC VANTAAN JÄSENKIRJE 3/ 2013 1. Menestystä joukkuevoimistelussa 2. Mukaan joukkuevoimisteluun 3. Joukkuevoimistelun harrastejoukkue 4. Harrasteliikuntaa keväällä 2014 5. Voimistelua erityistä apua tarvitseville

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Sastamalan opiston johtokunta Aika 27.04.2017 klo 18:00-00:00 Paikka Aittalahden opistotalo, reksin konttuuri Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry

Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry Toimintakertomus 2012 TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Voimistelu- ja urheiluseura Elise - Vantaa ry:n sääntöjen mukaan seuran toiminnan tarkoitus on edistää

Lisätiedot

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote

Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Seinäjoen voimistelijoiden 90-vuotis juhlatiedote Puheenjohtajan kynästä, Hyvää kuluvaa Vuotta 2017! Alkamassa on Suomen ja Seinäjoen voimistelijoiden juhlavuosia. Mikä olisikaan parempi vuosi täyttää

Lisätiedot

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30

viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa klo 00:01 Julkaisu loppuu klo 14:30 Riihimäki - Liikunnan toiminta-avustus 2018 Tiedot halutaan viimeisimmältä tili-/toimintakaudelta Julkaisu alkaa 03.03.2018 klo 00:01 Julkaisu loppuu 29.03.2018 klo 14:30 Kunta Riihimäki Hakuohje Linkki

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Terveyttä edistävä Vapaaehtoistyötä arvostava TNV:n arvot ja visio Ihmisläheinen ja positiivinen Luotettava ja osaava VANTAAN KAUPUNKI/ LIIKUNTAPALVELUT JÄSENET OHJAAJAT Valo,

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot