LIONS CLUB HAMINA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIONS CLUB HAMINA 1980-2004"

Transkriptio

1 PDG Arto Lehtovirta LIONS CLUB HAMINA A skolasta Vehkalahdelle siirtynyt Henry Arvidsson, joka toimi Vehkalahden kunnan rakennustarkastajana, oli presidenttinä Hänen kauteensa sisältyy monenmoista toimintaa: loppiaisjuhla Sheikki Ahmed Ahab, Annansilmäarpajaiset ja kirkkomusiikki-ilta. Myös ilmapistoolikisa sai jatkoa ja muutkin urheilumuodot eri klubeja ja järjestöjä vastaan olivat vahvasti kuvassa mukana; hiihtoviesti LC Virolahti-Miehikkälää ja tennisottelu LC Hamina/Bastionia vastaan sekä kyykkäkisa Rotaryt-Leijonat. Kausi oli vankan organisaattorin käsissä, kun Zeofinn Oy:n myyntijohtaja Veikko Veka Nyman toimi klubin presidenttinä. Havaijilainen ilta oli loppiaisjuhlan teemana. Yhdessä Hamina/Bastionin kansaa käynnistettiin äänikirjeprojekti auttamaan Hamina-Vehkalahti-Virolahti alueen näkövammaisia. Rauhan puu - projekti, myös klubiyhteistyönä (LC Hamina/Bastioni ja LC Virolahti- Miehikkälä), toteutettiin istuttamalla männyntaimia Kattilaisissa. Broilerimyynti, ampumakisa, hiihtoviesti ja tennisottelu saivat myös kaudella jatkoa. Sheikki Ahmed ja Anja Leppäluoto 1981 Havaijilaisturisteina vuonna 1982: Bjarne Mårtensson, Denis Janes, Jukka Kivimäki, Martti Taussi ja Ilpo Pirhonen 36

2 Kauden teemat olivat Levitä palvelumieltä ja Nuoriso, kansamme tulevaisuus. Klubin presidenttinä kaudella oli teknologiajohtaja Bjarne Måtte Mårtensson, Zeofinn Oy:stä. Kaudella toteutettiin perinteiset aktiviteetit, broilerit, äänikirje, sankarihautakäynnit ja ammunta, sekä uutena käytettyjen silmälasien keräys. Optikon suorittaman diopterisoinnin jälkeen silmälasit toimitettiin Suomen Lähetysseuralle. Keväällä maalattiin Sotainvalidien Veljesliiton saunarakennus ulkoa päin. Kotimaiset naamiaiset -teemalla juhlittiin loppiaisiltaa markan tuotolla. Todettakoon, että tämän historiateoksen tekninen toteutus on ollut Måten osaavissa käsissä. Lionsyhteistyötä Yhteistyötä harrastetaan paikallisten lionsklubien kesken sekä suurissa, kansallisissa aktiviteeteissä että myös paikallisissa projekteissa. Esimerkiksi vanhuksille tarkoitettuja pyörä-potkukelkkoja valmistettiin toistakymmentä yhteisprojektina LC Hamina/Bastionin kanssa. Eero Arvo ja Seppo Rautaheimo pyöräpotkukelkan lopputarkastuksessa Lauluduo Baakelsit - Ladyt Irene Koskivuori ja Eila Lelle Pettersson - viihdytti yleisöä monissa loppiaisjuhlissa. Tässä Baccaratin sävelmin vuonna

3 Lion Antti Serola ilahdutti loppiaisjuhlien yleisöä ex tempore runoiluillaan, tässä esimerkki vuodelta 1984: Kronologi Leijonien Vaihtoehtojuhlista. P uin päälle tumman puvun Verhoksi kasvavan kuvun, Kun lähdin Leijona juhlaan, Jossa säästöni tuhlaan. Nautittiin kuusi härkää Ja jotain märkää Sekä ruusukaalia Kaiketi monta paalia. Pirkko syödessä huokaa, Kun ei kestä ruokaa. Söi Taubella kai liikaa Graavisuolattua siikaa. Hän löysäsi myös vyötä, Mutta se ei helpottanut työtä. Lupasi sitten myöhemmin syödä Tai huutokaupalla myödä. Näimme Pink-pantterin Sijaan SA:n manttelin. Siinähän oli Kivimäki. Sen kyllä heti näki. Tytöt olivat solakoita, Katselin innolla noita. Tanssi loppui aivan kesken, Niinkuin ilot entisen lesken. Arpojakin tietysti saatiin, Mutta tytöt rahojakin rupesi vaatiin. Otin arpoja vähän liikaa, Mutta onneksi ei tullut perheriitaa. Nanna haki sitten Timon. Luultiin, että vaikutuksesta himon, Mutta puhuivatkin vain koira Ginistä, Se johtui kaiketi ginistä. Tutkittiin myös missit, Joilta puuttui oikeat tissit. Kolme oli koittajaa, Mutta ei palkittu voittajaa. Jos kilpailu olisi ollut tosi, Niin voittaja olisi ollut Josi. Hän oli yleisön ihanne. Häviäjät, hillitkää vihanne. Ratkaistiin lopuksi arvat. Voittoja saivat aika harvat. Meille ei tarvinnutkaan mitään antaa, Koska olisi niin pitkä matka kantaa. Kai Ladyt saivat paljon rahaa, Jota voimme joukolla jakaa. Kiitämme vaihtoehtokemuista, Vaikka kipeiksi tulemme mehuista. 38

4 Sievin kunnanlääkäristä Haminan kaupunginlääkäriksi siirtynyt Alpo Leppäluoto, kauden presidentti, kartutti klubin hallintokassaa metsämarssilla, johon liittyen toteutettiin joulukuusien myynti, aktiviteetti, jota myös 90-luvulla paljolti harrastettiin. Loppiaisjuhlan tuotto oli edellisen kauden tapaan markkaa ja sitä juhlittiin teemalla Vaihtoehtobileet. Valtakunnallinen suuraktiviteetti Punainen sulka hoidettiin paikallisten klubien yhteistyönä. Jo alusta alkaen klubin ohjelmaan kuulunut vuosijuhla vietettiin perinteistä kevyemmissä merkeissä Seurahuoneella. Kevään ampumakisa päättyi vuosien jälkeen upseereiden voittoon. Jorma Josi Taube, haminalainen hammaslääkäri, johti klubia sen 30- vuotisjuhlinnan kaudella Osallistumisprosentti oli kaudella yli 90%, jonka ymmärtää tunnollisen Jorma Tauben vetämässä klubissa - olihan veli Josi etuoikeutetuksi jäseneksi pääsyynsä asti 100 %:nen leijona itsekin 30:n jäsenvuoden ajan! Yli 300 leijona/ladytuntia käytettiin loppiaisjuhlan Ilta skanssissa valmisteluihin. Kaudelta todetaan, että klubin ikä jo näkyy urheilutoiminnan vähäisyytenä, mutta ei kuitenkaan merkitse, etteikö klubi urheilussa menestyisi. Leojen organisoiman paikkakunnan klubien välisen sählyturnauksen voitti LC Hamina, samoin perinteisen ilmapistooliammunnan voitto tuli jälleen klubille. 30-vuotisjuhlakuvia: Presidentti Jorma Tauben kiitospuhe ladyjen Irene Koskivuoren ja Helvi Korjuksen onnitteluihin Nuori avustuksen vastaanottaja, Haminan Teinisirkuksesta 39

5 Klubin vaihtoviiri Haminan tornit otettiin käyttöön kaudella , jolloin Haminaan kotiutunut insinööri, englanninkielen opettaja Denis Janes johti klubia. Klubin perinneaktiviteetti, broilereiden myynti syysmarkkinoilla, jouduttiin terveysviranomaisten määräyksestä muuttamaan; nyt oli myyntiartikkelina lihavartaat, joista nettotuottona saatiin noin markkaa. 20-luvun salakapakka oli loppiaisjuhlan aiheena. Kauden teemat Yhdessä palvelemme paremmin ja Kuuntele lähimmäistäsi. Kummilapsitoiminta LC Haminalla on ollut Sri Lankasta useita kummilapsia, joiden koulutusta on tuettu aktiviteettivaroin. Aluthgama Hewage Sudarika, Hikkaduwa, Sri Lanka makkaraa. Iltamat oli loppiaisjuhlan teema. Sunil Kahandugodage Gamacharige Premajayantha, synt , saatiin kummilapseksi Sri Lankasta. Charleston Charleston Osmo Toikka ja Leena Cleve oli koulunjohtaja Paul Paukki Jaffe klubin johdossa. Klubin jäsenmäärän lisääntyminen neljällä, lukuisat aktiviteetit ja runsas kokousesitelmien määrä olivat silmiinpistäviä kautta tarkasteltaessa. Syys- ja elomarkkinoilla myytiin nyt KOP:läinen, ekonomi Seppo Hirvelä astui leijonaliikkeen palvelukseen Lammilla 1971, siirtyen Haminaan Hän otti klubin ohjat käsiinsä kaudelle Loppiaisjuhla hänen kaudellaan oli Loppiaisjuhla. Hyvänä ampujana veli Seppo piti huolen, että klubi jälleen oli ampumakisan voittajana upseereita vastaan. Makkarat ja hernekeitto olivat myynnin kohteina markkinoilla. 40

6 Jouluaaton kunnianosoitus Jouluaattona suoritetaan perinteinen seppeltenlasku Haminan ja Vehkalahden sankarihaudoilla. Kauden teemoin Me palvelemme ja Näy yli rajojen johti klubia majuri Jukka Kivimäki, jonka oma presidentin teema oli Vaikuta itse viihtyvyyteen. Lion Ilkka Saanilan, sittemmin edesmennyt poika, Juhani Saanila vietti runsaan kuukauden klubin vaihdokkina USA:ssa. Loppiaisjuhla pidettiin naamiaisten merkeissä. Äitienpäivälounas oli onnistunut uusi aktiviteetti. Tunnetun haminalaisen yrityksen, Aholainen Oy:n, toimitusjohtaja Kari Aholainen - vankka ja tunnollinen leijonaveli - osasi tomakalla otteella johtaa klubia presidenttikaudellaan Silloin orastava EU antoi aiheen loppiaisjuhlalle - Yhdentyvä Eurooppa - sitä juhlittiin Reitkallin Kartanoravintolassa. Veljeskalenteri eli läpyskä sai alkunsa Ilkka Saanilan presidenttikaudesta Tuo julkaisu on sen jälkeen näihin päiviin asti ollut säännöllisesti uusiutuva vuosikalenteri jäsentietoineen, toimintakalentereineen ja mainoksineen. Hammasteknikko Ilkka Saanilan aloitteesta käynnistettiin paikkakunnan kolmen klubin presidenttien yhteispalaverit. Tapa on käytössä yhä edelleen, lisättynä tietysti seudun neljännen klubin - LC Hamina/Varvaran - presidentillä. Klubi osallistui piirin lentopalloturnaukseen. Kuten joskus aiemminkin; tuloksena oli aikakirjojen mukaan reipas mieli. Klubi sai ensimmäisen Melvin Jones-jäsenen - Kauko Korjus. Loppiaisjuhla jäi ensimmäisen kerran sitten syntymänsä järjestämättä juhlapaikasta syntyneen ongelman johdosta. Rakennuspartio Oy:n aluejohtaja, Juha Klami, pääsee kauden presidenttinä klubin aikakirjoihin kaikkien aikojen tuottavimmasta aktiviteetista, elomarkkinoiden leijonateltasta. Tuo ns. kaljatelttaaktiviteetti toteutettiin ensimmäisenä vuotena (1991) yhdessä LC Ensimmäisen Kaljateltan avajaiset vuonna

7 Vehkalahden kanssa. Sen jälkeen oli toiminnassa mukana kaikki kolme klubia aina vuoteen 1999, mikä oli viimeinen telttavuosi tiukentuneista alkoholinmyyntipykälistä johtuen. Hienosti onnistunut loppiaisjuhla tallinnalaisen varieteeryhmän ryydittämänä pidettiin Raatihuoneen juhlakerroksessa. Insinööri Seppo Saarion, presidenttinä , klubihallituksen tekemällä päätöksellä ( ) anottiin Suomen Lions-liiton vuosikokouksen järjestämistä Haminassa Turun valtakunnankokous teki asiasta myönteisen päätöksen kesäkuussa Projektiin pyydettiin Haminan kahta muutakin klubia. Presidenttiys poiki jatkossa veli Sepolle piirivirkoja - lpj, apj ja myöhemmin piirisihteeri-rahastonhoitaja. Loppiaisjuhla jäi tällä kaudella väliin. Kaudella nimettiin klubin toinen, päämajan myöntämä ainaisjäsenyys, PCC Hannu Koskivuorelle. Kauden lopulla lion Osmo Toikalle myönnettiin klubin toinen Melvin Jonesjäsenyys. Asiaankuuluvat merkit ja muu materiaali luovutettiin hänelle seuraavan kauden alussa. Klubin aktiivisimpiin jäseniin lukeutuva Eero Arvo hoiteli klubin presidentin virkaa Maneesissa Albatrossi ja Heiskanen teatteriesitys ja päälle tanssiaiset oli veli aina valmis Eeron onnistunut ja täyden katsomon kerännyt juhlailta. Klubin rahastonhoitajan tehtävät ovat langenneet Eeron hoidettaviksi lukuisina kausina. Helmikuun kokouksessa luovutettiin klubin kolmas Melvin Jones-jäsenyysmerkki lion Osmo Pirjolalle. Ladyjen valmistamia kuivakukka-asetelmia Naisten Messuilla vuonna Sirkka Serola, Ritva Koverola, Kaija Arvo, Kaarina Janes ja Tuula Kantola. Kättelykonetta kokeilemassa Seppo Koverola ja perustajajäsenet Tauno Nikkinen ja Risto Bergqvist Lähestyvä SLL:n vuosikokous Haminassa antoi jo merkittävän leimansa evl Seppo Koverolan kauteen Kokousjärjestelyjen lomassa ehdittiin kuitenkin toteuttamaan myös loppiaisjuhla. Edellisen kauden tapaan Maneesissa oli teatteriesitys - Kouvolan teatterin esittämänä komedia Edwardin lapset. Sen jälkeen siirryttiin Upseeri- 42

8 Kokousesitelmät Esitelmät ovat olleet aiheiltaan hyvin kiinostavia ja vaihtelevia. Havainnollisimpia viime aikojen esitelmistä on ollut Rexi Rajalan kalankäsittely Kuvassa matikan nahka irtoaa. kerholle tanssiaisiin. Klubin 40-vuotisjuhla osui veli Sepon kaudelle ja Upseerikerholla toteutettu vuosijuhla runsaine kutsuvieraineen ja hyvine ohjelmanumeroineen oli onnistunut. Juhlan muistoksi saatiin silloiselta piirikuvernööriltä, Jaakko Himaselta, lahjaksi Kättelykone, yhteismalja, jolla kruunataan uusien klubijäsenten vastaanottotilaisuudet. Klubin nykymuodossaan olevat säännöt vahvistettiin tällä kaudella Liiton vuosikokouksen järjestelytehtävien tuoksinnassa klubitoimintakin toki pyöri normaalisti ja johtotehtävässä oli tuolloin merkonomina satamayrityksessä työskennellyt Kauko Kake Rasimus ( ). Kaudella ehdittiin elomarkkina-aktiviteetti (leijonateltta) sekä VR:n varastorakennuksen purkutyö hoitamaan tuottoisasti Liiton vuosikokouksen, VK 43:n, toteutuksen lisäksi, kokousajankohtahan oli Pertti Pepe Nurmi, insinööri ja 90- luvulla oman puutavara-alan yrityksen käynnistänyt lion, hoiti vuosikokousta seuranneen toimintakauden, , vetovastuun. Ja kauden aktiivisuutta luonnollisesti hieman himmensi takana oleva VK-järjestelyväsymys. Opitaan tuntemaan toisemme oli presidentti Pepen kauden puhutteleva teema. Lumiveistoriehaa yritettiin käynnistää pysyväksi aktiviteetiksi, mutta se jäi, ainakin toistaiseksi, vain tämän kauden tempaukseksi monotansseineen. Ryhdikkäästi huomiseen - eilistä arvostaen enteili jo tulevan piirikuvernöörikauden teemaa Ajan virtauksia seuraten - perinteitä kunnioittaen, kun Telellä viestiaseman esimiehenä ja monenmoisissa muissa tehtävissä vaikuttanut Arto Lehtovirta nimesi klubin teeman kaudelle Elomarkkinoiden ohjelmateltan tuotto oli tällä kaudella markkaa! Vivan-nuorisopurjehdus toteutettiin kauden alussa - sen valmistelut oli aloitettu luonnollisesti jo edellisellä kaudella. Merileijona I oli onnistuneen nuorisoaktiviteetin nimenä; Merileijona II:n valmistelut käynnistettiin tulevaa kesää varten. Loppiaisjuhla toteutettiin jälleen ohjelmallisena ravintolailtana Fredriks issä Merja Larivaaran ollessa taiteilijavieraana. Arton leijonaura huipentui piirin 107-D piirikuvernööriksi kaudelle

9 Näin kuvaili lion Antti Serola klubin taipaleita 40-vuotisjuhlassa KATSAUS LC HAMINAN 40 -VUOTISTOIMINTAAN A rvoisat vieraat, ladyt ja veljessakki, Jolla kutsun mukaisesti on juhlatakki. Minut katsauksen tekemään vaati Juhlatoimikunnaksi nimetty raati. Valitettavast heikko on oma muisti Kuvaamaan miten 40 vuotta luisti. Piti arkistoja kaivaen esiin poimia Kaikkea, mikä kuvaa leijonatoimia. Toiminta alkoi USA:ssa Tuossa villin lännen maassa. Lähes 80 vuotta on alusta; Jolloin jotkut syttyivät auttamishalusta. Nyt lähes 1,5 miljoonaa on meitä, Tasoittamassa ihmisten tuskien teitä. Lähes jäsentä Suomessakin On joukossa jalon veljessakin. 50-luvulla Suomi mukaan pääsi Ja 54 Haminan klubi sääntönsä sääsi. Perustajista ei täällä ole kukaan Veli Paavo pari vuotta myöhemmin tuli mukaan. Klubin jäseniä nyt 55 häärää Ja jo pitkään on pidetty samaa määrää. Klubilaisten ikä on 57 keskimäärin Ja jäsenyysvuodet 17, jos en laskenut väärin. 44

10 Kummatkin keski-iät nousivat kuudella Viimeisellä 10-vuotiskaudella. On vaara, että klubi ukkoutuu Ja menneen muisteluun lukkoutuu. Veljinä yritämme vahvasti olla Aktiviteeteissa ja juhlissa kasinolla. Ladyt omassa toiminnassaan Rahaa tuovat klubin avustuskassaan. Toimintakertomuksista voi aina lukea Kuinka onnistuneesti ladyt osaavat tukea Juhlia ja myyntejä organisoimalla Ja netot toimintaamme lahjoittamalla, Kansainvälisesti on ollut työtä Kun erilaisten toimien myötä On kerätty yli 140 miljoonaa taalaa Estämään nuorten sokeuden vaaraa. Kansainvälinen on myös huumeteema, Jotta estettäisiin sen probleema. Suomi oli mukana myös Kamerunin kaivoissa, Kun siellä kamppaillaan veden puutteen vaivoissa. Suomesta yli 3 miljoonaa markkaa saivat Yli miljoonan keruu oli leijonien vaivat. Kummilapsia on hankittu Sri Lankasta Ja huolta on kannettu myös Eestin kansasta. Kotimaamme puitteissa myytiin meillä Punaista Sulkaa ja Sydäntä kujilla ja teillä. Syöpä- ja verisairaat saivat miljoonia siitä. Valitettavasti se ei kuitenkaan kaikkeen riitä. Kotiseudulla on kerätty stipendeihin ja avustuksiin. Tulos on jaettu eri nuorisoharrastuksiin. On myyty broilereita ja viime aikoina oluttakin Kantaen leijonaesiliinaa alla leijonalakin. On osallistuttu rakennustalkoisiin Puettuna työasuun, ei valkoisiin. Metsämarssikin tuli tutuksi, Eikä hiekkakauppakaan jäänyt vain jutuksi. Noin markkaa vain Kulkee klubin kassassa vuosittain. Puolet menee paikallisavustuksiin Neljännes liitoille ja neljännes kustannuksiin. Haminakin sai kansainvälistä tukea Kun sai avustuksiinsa lukea Tileihin sotavammaisten tukikodin Noin ,- markan potin. On vierailtu muissa klubeissa Milloin tavallisissa, milloin juhlakuteissa. On saatu paljon uusia tuttuja, Kun on kuunneltu yhteisiltojen juttuja. On kamppailtu kera Rotareiden. Ammuskeltu kilpaa kanssa upseereiden. Kisavastusta on veljesklubeiltakin saatu Seurauksena joskus kiusallisen vamman laatu. Olemme yrittäneet yhdessä muuttua Sellaiseksi, johon muut eivät voi suuttua. Kun eettisiin arvoihin oikein ponnistaa, Niin joiltakin se voi onnistaa. Vaatii uhrautuvaa Leijona-mieltä, Kun raivaa esteitä pois toisten tieltä Pyytämättä palkkaa ja kiitosta Sitä toivotaan veljesliitosta. 45

11 Lions-Liiton Vuosikokous Suomen Lionsliiton 43. vuosikokous järjestettiin kaikkien kolmen paikallisen klubin yhteisprojektina. Päätoimikunnan puheenjohtajana toimi Hannu Koskivuori ja projektisihteerinä Arto Lehtovirta. Kokouspaikkana oli Steveco-halli Haminan satamassa. Sisustukseen, väliseiniin ja jopa ruokapöytiin käytettiin paperirullia. 46

12

13 Palveluaktiviteetteja LC Hamina on palveluaktiviteetteina rakentanut, korjannut ja maalannut lukuisia taloja sekä uusinut kattoja jne. Sotaveteraanin mökin kunnostus ja Ravimäen palvelukeskuksen grillikatoksen pystytys Sotilaallisella jämäkkyydellä kausi kulki evl Pentti Järviön johdolla. Ulkoilusta hyvää oloa ja reipasta leijonamieltä - klubin teema toteutui myös aktiviteeteissa: talon maalausta, joulukuusia, saunavihtoja, Merileijona II-Vivan purjehduksen toteutus ja Pohjolan Punainen Sulka-tuotteiden myyntikampanja. Sulka-aktiviteetti toteutettiin kolmen paikallisen klubin yhteistyönä. Tammikuisella teatterimatkalla Kotkaan kuitattiin loppiaisjuhla. FM Ilpo Pirhonen ehti jo aiemmin toimia jäsenenä klubissa joitakin kausia, kunnes ulkomaiset työtehtävät antoivat aiheen erota jäsenyydestä. Vakiinnuttuaan jälleen Neste Resinsin toimintaan enempi paikallisesti, hänet vuonna 1996 kutsuttiin jälleen klubiin, mutta järjestön sääntöjen mukaisesti uutena jäsenenä. Kausi vuosituhannen vaihteessa osui Ilpon presidenttikaudeksi. Elomarkkinoiden kaljateltta pystytettiin viimeistä kertaa kesällä Sadonkorjuujuhlassa syksyllä Ammattiopistolla olivat vierailevina tähtinä Ritva Oksanen ja Esa Nieminen. Myös tällä kaudella oli ohjelmassa teatterimatka, nyt Helsinkiin. Palvellaan yhdessä - Kehitetään yhdessä - Viihdytään yhdessä - siinä klubille kauden teema. Klubialuksen peräsimessä kauden oli merenkulun ammattilainen, satamakapteeni Markku Koskinen. Ja meriaiheinen oli Markun valitsema klubiteemakin, Olemme samassa veneessä uudellakin vuosituhannella. Parin edellisen kauden Pohjolan Punainen Sulka-aktiviteetin paikkakunnalle palautuneen tuoton varoilla oli keväällä rakennettu Ravimäen palvelukeskukseen grillikatos ja nyt syksyllä valmistettiin pyöräkatos Haminan Veteraanikotiin. Näihin kohteisiin jäi vielä varoja erilaisiin laitehankintoihin. Ladyjen myyjäisiä varten klubilaiset ahersivat koivunlehtien, kehäkukkien, suppilovahveroiden ja täytekakkujen parissa. Kakkujen koristeluun liittyen 48

14 presidentti järjesti kilpailun. Kuten voittajallekin, oli toiseksi sijoittuneelle pullo juomaa palkintona. Koska sen voittaja ei ollut paikalla, järjestettiin pikkujoulussa arpajaiset. Kun tuo puoli litraa viskiä lopulta löysi omistajansa, oli sen hinnaksi tullut mk silloista rahaa. Joulumarkkinat Useampana vuotena on kerätty suppilovahveroita, tehty saunavihtoja, jätkänkynttilöitä, kauralyhteitä ym. joita on sitten myyty joulumarkkinoilla. Ravintoloitsija Reijo Rexi Rajala toimi klubin presidenttinä teemallaan Vastuumme huomisesta. Bastionissa oli askareita niin penkkien siirtelyssä kuin järjestysmiestehtävissä. Tuomaan joulumarkkinoilla oli klubi näyttävästi esillä myymällä kauralyhteitä ja jätkän-kynttilöitä. Perinteinen klubi - upseerit ampumakilpailu ammuttiin tällä kaudella ruutiaseilla. Monien vuosien jälkeen klubi osallistui nuorisovaihtotoimintaan lähettämällä Paula Sutelan Vehkalahdelta vaihdokiksi Italiaan. Kolmen klubin yhteinen pikkujoulujuhla aloitettiin Myrskyluodon Maijalla Kotkan teatteris-sa ja jatkettiin juhlinnalla Upseeri-kerholla. Seppo Mutku, rakennuspäällikkö Hamina Satama Oy:ssä, oli valinnut kauden teemaksi Nuorisosta huolehtiminen - vanhuksia unohtamatta. Kausi muistetaan, kun Haminan kaupungin ja Vehkalahden kunnan liitos toteutettiin Klubissa käynnistettiin - toivottavasti pitkät perinteet saavana - kevätmarkkinoiden aktiviteetti kalojen painon arvauskisa. Sepon kaudella ampumakisaa terästettiin vielä edellisestä - nyt ammuttiin rynnäkkökiväärillä! 49

15 Viideskymmenes toimintakausi täyttyi kaudella Matti Masa Sahalan toimiessa presidenttinä ryhdyttiin valmistelemaan klubin 50-vuotisjuhlaa. Ekonomi Matti oli klubimme historiassa ensimmäinen jäsen, joka otti hoitaakseen klubin presidenttiyden toistamiseen. Ensimmäinen kerta oli tosin 70-luvun lopulla hänen aloitusklubissaan, LC Anjalankosi. LC Hamina - yhteinen klubimme - teemalla Masa veti kautensa jossa maalattiin sotaveteraanin taloa, arvuuteltiin kalojen painoa, juhlittiin klubien yhteistä pikkujoulua, ammuttiin taas ilma-aseella, vierailtiin tuulimyllyllä, syötiin rosvopaistia Pyhällössä jne. LCIF-Säätiö Lions Clubs International Foundation säätiö on vuosina myöntänyt yhteensä USD (lähes miljoona markaa) Sotainvalidien Sairaskodille Haminaan. Tuulimyllyvierailu ja kokous Pyhällössä

16 Merileijona I-II Lions Club Hamina järjesti haminalaisnuorille kaksi kesäpurjehdusta kaljaasi Vivanilla. Merileijona I toteutettiin ja Merileijona II Ensimmäiseen purjehdukseen otti osaa 28 nuorta ja toiseen 27. Lähtötunnelmissa Merileijona I ylh. oik. Merileijona II kesk. 51

17 Lion Asko Painilainen LC Hamina - Lions Quest Lions-liiton Quest-ohjelmien tarkoituksena on tukea peruskoulun kasvatustavoitteita sekä kotien omaa kasvatustyötä. Kouluille se tarjoaa valmiita opetusohjelmia, jotka tukevat laajaalaisesti lapsen tervettä kasvua, vuorovaikutuskykyä ja itsenäistä päätöksentekoa ja ennaltaehkäisevät riskikäyttäytymistä. Vanhemmille tarkoitettu Questohjelma tukee vanhempana olemista, kasvatustyötä ja perheiden välistä yhteistoimintaa lasten ja nuorten hyväksi. Kurssi antaa myös valmiuksia vetää vanhempien omia keskustelu- ja sopimuspiirejä. LC Hamina on kurssittanut yhdessä muiden paikkakunnan klubien kanssa Haminan ja entisen Vehkalahden alaasteen opettajia vuodesta 1991 lähtien, jolloin Quest-ohjelmat käynnistettiin Suomessa Lions-liiton toimesta. Vuonna 2002 käynnistyi LC Haminan aloitteesta paikallisten klubien virallinen Questyhteistyö. Perustettiin Quest-toimikunta, jonka toiminnasta LC Hamina on kantanut päävastuun vuosina Vuosi 2003 merkitsi Quest-opetuksen läpimurtoa Haminan kouluissa. Lokakuussa 2003 Quest-kurssin käyneet opettajat aloittivat systemaattisen Questopetuksen kolmessa ala-asteen koulussa. Koulujen ja lasten vanhempien palautteet ovat olleet kiittäviä. Quest-ohjelmien ja -opetuksen kysyntä on Haminassa voimakkaassa kasvussa, mikä asettaa suuria haasteita haminalaisille Lions-klubeille. Keskustelut Haminan koulutoimen kanssa aloitettiin vuonna 2002 ja alustava yhteistyön puitesopimus saatiin aikaiseksi. Yhteistyöneuvottelut jatkuvat ja tavoitteena on virallinen sopimuspohjainen yhteistyö ja Lions Questopetuksen sisällyttäminen koulujen opetusohjelmiin. Rahoitukseen haetaan ratkaisua jakamalla kurssimaksuja kaupungin ja koulujen kanssa ja hakemalla rahoitusta myös paikalliselta elinkeinoelämältä. Viime mainitusta on olemassa hyviä esimerkkejä useilta paikkakunnilta ja kysymys on ennen muuta lionien omasta aktiivisuudesta. 52

18 LC Haminan lion! Toivotamme Sinut ja puolisosi tervetulleiksi Klubimme 50 vuotisjuhlaan Haminan Raatihuoneelle Lauantaina, 27. marraskuuta 2004 Pääjuhla Alkusoittoa Tervehdyssanat Historian siipien havinaa Laulua Juhlapuhe Lahjoitukset Palkitsemiset Piiri 107-D:n tervehdys Laulua Päätössanat Leijonamarssi Kalevi Heikkilän orkesteri Klubin presidentti Jarmo Marttila MJF Osmo Pirjola Haminan Mieslaulajien kvartetti CC Timo Heikkilä Pres. Jarmo Marttila I varapres. Antti Larvio Juhlatoimikunnan puh.joht. MJF Mauno Toikka DG Seppo Söderholm DG Seppo Söderholm Haminan Mieslaulajat Juhlatoimikunnan sihteeri PDG Arto Lehtovirta Orkesteri ja yleisö 50-vuotisjuhlatoimikunta Juhlatoimikunta suunnittelee ja toteuttaa juhlavuoteen liittyvät aktiviteetit, jotka huipentuvat pidettävään 50 vuotisjuhlaan Haminan Raatihuoneella. Juhlatoimikunnan kokoonpano on Mauno Toikka, puuheenjohtaja Arto Lehtovirta, sihteeri Osmo Pirjola Antti Serola Osmo Toikka Pentti Järviö Kalervo Tulokas Bjarne Mårtensson Esa Urhovaara Jarmo Marttila Seppo Koverola Matti Sahala Antti Larvio 53

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

LIITON PUHEENJOHTAJA JA PIIRIKUVERNÖÖRIT LIONS CLUB HAMINASTA

LIITON PUHEENJOHTAJA JA PIIRIKUVERNÖÖRIT LIONS CLUB HAMINASTA LIITON PUHEENJOHTAJA JA PIIRIKUVERNÖÖRIT LIONS CLUB HAMINASTA Hannu Koskivuori CC 1973-74 DG 1972-73 Ainaisjäsen 1992 Antti G.Ojanen DG 1963-64 Ainaisjäsen 1979 Arto Lehtovirta DG 2002-03 54 LIONS CLUB

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Kansikuva: Suomen Lionsliiton Vuosikokous 1996. Lippulinnan sisäänmarssi Haminan torille.

Kansikuva: Suomen Lionsliiton Vuosikokous 1996. Lippulinnan sisäänmarssi Haminan torille. Lions Club Hamina 1954-2004 Lions Club Hamina kokoontuu Haminan Varuskuntakerholla kuukauden toisena torstaina. Kansikuva: Suomen Lionsliiton Vuosikokous 1996. Lippulinnan sisäänmarssi Haminan torille.

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 päätöksellä palveluaktiviteetti sotiemme veteraanien hyväksi. Kokouksen päätös perustui

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland Piirikuvernööri 2016 2017 Aarto Mäkinen,

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA

LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA 1 LC-PIRKKALA / NAISTENMATKA TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2011-2012 2 I YLEISTÄ Kulunut kausi oli klubin historian 25. täysimittainen toimintakausi. Klubissa oli kauden lopussa 19 jäsentä, joten jäsenmäärä

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Uudet leijonat 16.10.2014

Uudet leijonat 16.10.2014 Uudet leijonat 16.10.2014 Me palvelemme We serve Näkövammaiset lapset piirin kohderyhmänä 1.VDG Veikko Teerioja Kuntoutuspiha ja oppimiskeskus -Toteutimme kaksi upeaa hanketta 2012 ja 2013 -Toteutuksen

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

MISSÄ TARVE SIELLÄ LION LCI 100v, PCC Heimo Potinkara

MISSÄ TARVE SIELLÄ LION LCI 100v, PCC Heimo Potinkara MISSÄ TARVE SIELLÄ LION 1 LCI:n juhlavuoden komitea kaudelle 2014-2015 2 MD 107 piiri koordinaattorit 2014-2017 107A 107B 107C 107D 107E 107F 107G 107H 107I 107K 107L 107M 107N 107O PDG Bo Lindberg PDG

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1.

Aika: 12.4.2014 kello 12.10 14.45 Paikka: Vimpelin yhteiskoulu ja lukio, Opintie 29, 62800 Vimpeli Läsnä: Läsnäololuettelo, liite 1. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto ja puoliso Silja Distriktsguvernör, DG 2013-2014 Kaarlo Katajisto och maka Silja Lions

Lisätiedot

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 PIIRI LEIJONA P A R K A N O E X T R A Linkki kohteeseen Arne Ritari Säätiö E-piirin leijonat! Kirjoitan viimeistä dg-kirjettä Piirileijonan Parkano

Lisätiedot

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009

Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry. Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Lions Club Helsinki / Revonsalmi ry Toimintakertomus kaudelta 2008-2009 Perustamispäivä 26.9.1977 Rekisterinumero 128.217 LC Helsinki / Revonsalmi 2(6) 1. Yleistä Kulunut kausi oli klubin 32. toimintakausi.

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Lions-liiton vuosikokous 2013 Heinolassa teki päätöksen palveluaktiviteetista sotiemme veteraanien hyväksi

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6)

LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) LC Kitee/Ilmarinen Toimintakertomus toimintakaudelta 1.7.2005 30.6.2006 1(6) Klubihallitus Presidentti Martti Muukkonen I varapresidentti Kari Uuksulainen II varapresidentti Risto Hiltunen Sihteeri Kyösti

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto

Lisätiedot

LIONS CLUB HAMINA 1955-1979

LIONS CLUB HAMINA 1955-1979 Poimintoja 25-vuotishistoriikista, kirjoittanut lion Kauko Korjus LIONS CLUB HAMINA 1955-1979 K lubin toiseksi presidentiksi vuosiksi 1955-56 valittiin Antti Ojanen, perustajajäsen, paljasjalkainen haminalainen,

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Hannu Nyman ja puoliso, Lion Ritva Korolainen Lions Club Iisalmi/Koljonvirta, Pöllösenlahdenkatu 24 A 3, 74130 Iisalmi GSM Hannu

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2015-2016 Hallitus 2015-2016 Pres. Siht.Seppo Airaksinen Rah.h.Heikki Kuisma Varasih. 1.vara pres.lauri Seppälä 2.vara pres.kauko Rupponen Pastpres.Heikki

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 LC Hirvensalmi 107-D piiri TOIMINTAKERTOMUS 2012-2013 TOIMINTAKAUSI Kesän aktiviteettien jälkeen 47. toimintakauden 2012-2013 kokoukset aloitettiin hallituksen kokouksella 27.8.2012 kunnanhallituksen kokoustiloissa.

Lisätiedot

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta

LC Palokka. Toimintakertomus kaudelta LC Palokka Toimintakertomus kaudelta 2006-2007 2 LIONS CLUB Palokan toimintakertomus kaudelta 2006-2007 Kausi oli LC Palokan 29. Toiminta oli aktiivista ja perinteisten palveluaktiviteettien ja lahjoitusten

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5)

LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) LIONS PIIRIN 107- H PIIRIHALLITUS 2014 2015 (1/5) Piirikuvernööri I Varapiirikuvernööri DG Jouko Hirvonen (Kaija Sirviö) Kyntövaarankuja 8 Matkap. 050 555 5969 1 VDG Kyösti Suomalainen (Asta) LC Kitee/Ilmarinen

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014-2015 Hallitus 2014-2015 Pres.Heikki Vilppula Siht. Rah.h.Heikki Kuisma Varasih.Seppo Airaksinen 1.vara pres.jyrki Tervola 2.vara pres.lauri Seppälä

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus

Kiitos veteraanit! palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus palveluaktiviteetti 107-G piirin käytännön toteutus Kiitos veteraanit -toimikunta Piirikoordinaattori: Jaakko Harjumäki, jaakko.harjumäki@lions.fi, 040 164 9030 PDG: Toivo Lehtinen, toivo.lehtinen@pp.inet.fi,

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013

Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Lions Club Kylmäkoski TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2012-2013 Presidentti Jukka Franssila GSM +385 407166607 email jukka.franssila@pp.inet.fi Sihteeri GSM +358 40 5007279 email petri.nieminen61@pp.inet.fi

Lisätiedot

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Hyvä aloittavien lionjohtajien instituutin osallistuja, Sinut on valittu osallistumaan aloittavien lionjohtajien instituuttiin, onneksi olkoon! Tämän

Lisätiedot

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 STRATEGIA 2015 LIONS CLUB Rovaniemi-ounasvaara 1959-2014 Maan mahti voimakkain on yhteistyö VISIO 2015 Me olemme tunnettuja palveluistamme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 Suomen Lions liiton arvot ovat pohjana myös K-piirin toiminnassa PALVELUHALU TALKOOHENKI PAIKALLISUUS LUOTETTAVUUS IHMISLÄHEISYYS KANSAINVÄLISYYS Teemat

Lisätiedot

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja.

Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. LCIF piirikoordinaattorin tiedote 3 klubeille - Helmikuu 2010 LCIF:n KAUTTA ANOTTAVAT APURAHAT Lions Clubs Internationalin säätiö (LCIF) tukee Lions-hankkeita myöntämällä lions-piireille apurahoja. Nämä

Lisätiedot

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat

LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA Toiminnan teemat ja raamit. Klubin hallitus. Toimikunnat ja toimikuntien vastaavat LIONS CLUB HELSINKI/VALLILA 21.3.2017 Piiri 107 N, I Alue, 2. lohko http://www.verkkoviestin.fi/lionshkivallila/ LC HELSINKI / VALLILA ry:n TOIMINTASUUNITELMA 2017 2018 Toiminnan teemat ja raamit Toimintamme

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011

TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 LIONS CLUB MYLLYKOSKI RY 1 ( 5 ) TOIMINTAKERTOMUS 01.07.2010 30.06.2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2010 2011 oli klubin 44. toimintavuosi. LC Myllykoski on perustettu 22.11.1967. Kansainvälisenä presidenttinä (IP)

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5 93600 Kuusamo GSM Raija+35840 7390 413 Timo +358400 2890140 E-mail: raija.vare@lions.fi, www.lions.fi/l

Lisätiedot

100v.-juhlahaasteen tilanne LCI 100v, PDG Heikki Saarinen

100v.-juhlahaasteen tilanne LCI 100v, PDG Heikki Saarinen 100v.-juhlahaasteen tilanne 28.9.16 LCI 100v, PDG Heikki Saarinen 1 25 miljoonaa nuorisoon 100 miljoonaa 25 miljoonaa näönsuojeluun 25 miljoonaa nälänhätään 25 miljoonaa ympäristöön 28.9.16 LCI 100v, PDG

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

Piirin rannaltaonginta 2015

Piirin rannaltaonginta 2015 Piirin rannaltaonginta 2015 30.6.2015 30.6. 2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola,

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille. Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja

Lions tietoa uusille jäsenille. Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja Lions tietoa uusille jäsenille Lions -palvelutoimintaa Kotimaisia ja kansainvälisiä aktiviteetteja Nuorisotyö Nuorisovaihto Nuorisovaihto on 17-21 -vuotiaiden nuorten, kesäaikana tapahtuvaa 3-6 viikon

Lisätiedot

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella.

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 10.10.2013 LOKAKUU lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. PNAT- kokouksen oli kutsunut koolle III alueen 2. lohkon puheenjohtaja Tuomo Hokkinen.

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 LIONS CLUBS INTERNATIONAL PIIRI 107-N Pöytäkirja Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 Kokouksen avaus DG Torsti koskinen

Lisätiedot

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008

LC Porvoo mlk Borgå lk Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Toimintaperiaatteet kausi 2007-2008 Presidentti Teppo Luoto p. 050-45 84570 teppo.luoto@kolumbus.fi Lions tunnuslause - Organisations valspråk Järjestömme tunnuslause We serve - Me palvelemme - Vi tjänar

Lisätiedot

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015

EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 1 EKL Kymenpiirin rannaltaonginta 30.6.2015 Saimaan kanava Naiset yli 80 1 Huuskonen, Martta 153 gr Ruokolahden Eläkkeensaajat 2 Rui, Helka 7 gr Lauritsalan Eläkkeensaajat Naiset yli 70 v. 1 Peltola, Kaarina

Lisätiedot

Alue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas

Alue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas Rakennetaan yhdessä vahvemmat Lions-klubit Tiedän, että jokaisen klubin pitävän elinvoimaansa tärkeänä, ottaen uusia jäseniä ja panostaen klubiviihtyvyyteen. Kiitos klubien työn taantumistamme on tehokkaasti

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE. Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit

Lions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE. Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit Lions Clubs International MD 107 Finland ANNA TUKESI NUORISOLLE Hyvän onnen Arvat ja Hyvän mielen Joulukortit 2018-2019 ANNA TUKESI NUORISOLLE Hyvän onnen arvat Lähes 700 klubia osallistui ja jakoi iloisia

Lisätiedot

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa Pikkujoulussa oli teemana Haapavesi 150-vuotta Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa 11.11.2016 Pikkujoulua vietettiin 11.11.2016 Helsingissä Ostrobotnialla. Ostrobotnia on

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

Nuorisotyökysely 2015 I-piiri. Kooste 2VDG Seppo Saarela

Nuorisotyökysely 2015 I-piiri. Kooste 2VDG Seppo Saarela Nuorisotyökysely 2015 I-piiri Kooste 2VDG Seppo Saarela Kyselyn tarkoitus Kesätehtävä lohkon puheenjohtajille (LPJ) - Klubin hyvinvointikysely ja nuorisotyökysely Perehdyttää LPJ:t lohkonsa klubeihin Yhteistyön

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 DG Heikki Saarinen ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013 Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka Kesän aikana käynnistyneet hankkeet Jäsenrekisteri avautui 1.7.2013 kaikille niille liki 20 000

Lisätiedot

107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA

107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA 107- L piirihallituksen kokous 17.2.2018 200218/KJR PÖYTÄKIRJA Aika: 17.2.2018 klo 12.31 15.50 Paikka: Läsnä: Levi Hotel Spa, Levi, Kittilä 18 piirihallituksen jäsentä 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri

Lisätiedot

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia 14.9. ja Huittinen 21.9. Palvelu- ja varainhankinta Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme pysyvä jalanjälki. Historiamme kunnioittaminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012

TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 LIONS CLUB 08.10.2012 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2011-30.6.2012 YLEISTÄ Järjestön tunnuslause on We serve - me palvelemme. Kansainvälisen presidentin Wing-Kun Tamin toimintakauden

Lisätiedot

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Varainkeruuaktiviteeteilla taataan Lions-nuorisotyön tukemiseen tarvittavat varat. Punainen Sulka keräyksen 2016 2017 tavoitteet ovat klubeissa hyväksytyt ja

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT

LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS 2011-2012 Kuva; Vallanvaihto Äijälässä kauden 2010-2011 presidentti Heleena Talala ja tuleva presidentti Maija Järvenpää LC-HAAPAJÄRVI KULTAHIPUT TOIMINTAKERTOMUS

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma International IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2017-2018 1 Teemat kaudella 2017-2018 KANSAINVÄLINEN Me palvelemme We Serve KANSALLINEN PIIRIN Tue nuorta itsenäisyyteen Tue nuorta 2 Painopisteet Jäsenviihtyvyys

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ

LIONS CLUB HELSINKI/KÄPYLÄ LIONS CLUB 10.10.2005 HELSINKI/KÄPYLÄ TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 1.7.2004-30.6.2005 1. YLEISTÄ Klubin 48. toimintavuosi toteutettiin perinteisiä muotoja noudattaen. Aktiviteetit olivat pääosin samat

Lisätiedot