EP täysistunnossa toukokuuta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EP täysistunnossa 9. 12. toukokuuta"

Transkriptio

1 EP täysistunnossa toukokuuta Focus Euroopan parlamentti kokoontuu Strasbourgiin nelipäiväiseen täysistuntoon. Tällä kertaa aiheina ovat muun muassa Portugalin tukipaketti, parlamentin kanta väliaikaisten rajatarkastusten käyttöönottoon Schengen-alueella ja talousarvion vastuuvapauksien myöntäminen. Muita istuntoviikon pääaiheita ovat klooniruoka ja uuselintarvikkeet sekä yhteisen lobbarirekisterin rakentaminen komission kanssa. FI Lehdistöpalvelut Mediasuhteiden osasto Johtaja - päätiedottaja : Jaume DUCH GUILLOT Reference No.: FCS18372 Press switchboard number (32-2) /19

2 Istuntoviikon kohokohdat Focus Portugalin tukeminen ja talouden hallinta Parlamentti keskustelee velkakriisistä neuvoston ja komission kanssa. Portugali-ehtojen odotetaan hallitsevan keskustelua. Parlamentin jäsenet nostanevat esille myös tarpeen lisätä pankkien valvontaa erityisesti kriisien hallinnassa ja ratkaisussa. Lisäksi parlamentti keskustelee tiistai-iltana pankkien stressitesteistä komissiolle osoitettujen kysymysten pohjalta. Lykkäysuhka kolmelle talousarvion vastuuvapaudelle Parlamentti hyväksynee tiistaina leijonanosan EU:n talousarvion vastuuvapauksista varainhoitovuodelle Se äänestää 39:stä vastuuvapautta koskevasta mietinnöstä. Vain kolmen elimen eli ministerineuvoston, Euroopan lääkeviraston ja Euroopan poliisiakatemian vastuuvapauden myöntämistä lykättäneen. Parlamentin oman vastuuvapauden esittelijä on Ville Itälä. Radiotaajuudet: lisätaajuuksia uusille langattomille nettipalveluille Radiotaajuuspoliittisen ohjelman päätavoitteita ovat laajakaistaliittymien saatavuus koko EU:n alueella vuoteen 2013 mennessä sekä nopeat nettiyhteydet vuoteen 2020 mennessä. Parlamentin jäsenet ovat tukeneet uusia sääntöjä siitä, miten langattomille nettipalveluille jaetaan "digitaaliylijäämä" eli radiotaajuudet, jotka vapautuivat, kun siirryttiin analogisesta digitaaliseen televisioon. Näin internetyhteydet voitaisiin laajentaa koko EU:n alueelle. Asiasta äänestetään tiistaina. Schengen: EP ottaa kantaa rajatarkastuksiin Parlamentti keskustelee tiistaina neuvoston sekä komission puheenjohtajan José Manuel Barroson kanssa suunnitelmista, joilla jäsenmaiden sallittaisiin ottaa väliaikaisesti käyttöön sisäiset rajatarkastukset. Taustalla on keskustelu Pohjois-Afrikasta tulleista siirtolaisista. Parlamentti myös linjaa painopisteensä maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikassa. EP arvioi EU:n ulkosuhdehallinnon toimintaa Ashtonin kanssa EU:n ulkosuhdehallinto aloitti toimintansa puoli vuotta sitten 1. joulukuuta Parlamentti pitää keskiviikkoaamuna ensimmäisen yleiskeskustelun EU:n korkean edustajan Catherine Ashtonin kanssa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan painopisteistä. EU:n rooli ajankohtaisissa tapahtumissa kuten Pohjois-Afrikan ja Syyrian tilanteessa sekä Palestiinassa ja Irakissa noussevat esiin keskustelussa. Parlamentti hyväksynee yhteisen lobbarirekisterin Parlamentin ja komission edunvalvojarekisterit yhdistetään, mikäli parlamentti hyväksyy toimielinten välillä neuvotellun sopimuksen. Mepit toivovat, että myös ministerineuvosto liittyy sopimukseen. Täysistunto äänestää myös ehdotuksesta, jonka mukaan parlamentin mietintöihin tulisi lisätä "lainsäädännöllinen jalanjälki", josta näkyisivät edunvalvojat, joiden kanssa mietinnön tekijä on ollut yhteydessä. Tekstiilimerkintöihin maininta turkiksesta ja nahasta Kuluttajien riski ostaa epähuomiossa tuotteita, joissa on käytetty turkista tai nahkaa poistuu, mikäli parlamentti hyväksyy torstaina uudet tekstiilimerkintöjä koskevat säännöt. Klooniruoalle ja uuselintarvikkeille tarvitaan uudet säännöt Parlamentti pyytää kiireellisesti uutta lainsäädäntöä, jolla voidaan kieltää kloonaaminen ruuantuotannossa ja päivittää uuselintarvikkeita koskevat säännöt. Parlamentin ja neuvoston neuvottelut aiheesta katkesivat maaliskuussa. Parlamentin varapuhemies Gianni Pittella (Italia, sosialistiryhmä) antaa parlamentin puolesta katsauksen sovitteluneuvottelujen jälkeiseen tilanteeseen ja parlamentin jäsenten odotuksiin seuraavista askelista. Lisää aiheita alla olevasta linkistä FCS /19

3 EU-lobbarit yhteen rekisteriin ehkä jo kesäkuussa Focus Täysistuntokeskustelu tiistaina, äänestys ohjelman mukaan keskiviikkona Uusi rekisteri käyttöön ehkä jo kesäkuussa Parlamentissa toimii yli akkreditoitua lobbaria eli edunvalvojaa, komissiossa melkein Parlamentti vaati edunvalvojille yhteistä rekisteriä eli niin sanottua avoimuusrekisteriä jo vuonna Nyt komissio ja parlamentin neuvottelijat ovat päässeet rekisteristä sopimukseen, ja jos koko parlamentti hyväksyy sopimuksen täysistunnossa, uusi rekisteri voidaan saada käyttöön jo kuukauden kuluttua. Mietinnön parlamentin ja komission neuvottelusopimuksesta on valmistellut keskustaoikeistoryhmän italialainen jäsen Carlo Casini. Se hyväksyttiin yksimielisesti perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinvaliokunnassa huhtikuussa. Sopimus käsittäisi parlamentin ja komission kanssa tekemisissä olevat etujärjestöt. Periaatteessa rekisteröityminen ei olisi pakollista, mutta vain rekisteröitymällä järjestöt ja itsenäiset edunvalvojat voivat hakea akkreditointia ja saada sitä kautta pääsyn parlamentin tilaisuuksiin. Parlamentti toivoo, että myös ministerineuvosto liittyy sopimukseen. "Tämä päätös on askel eteenpäin, mutta ilmeisesti joudumme ottamaan vielä lisäaskelia", Casini kommentoi valiokuntaäänestyksen jälkeen 18. huhtikuuta. Parlamentti on pitänyt kirjaa lobbareista jo vuodesta Komissio aloitti saman vuonna 2008, samana vuonna jolloin parlamentti hyväksyi yhteistä avoimuusrekisteriä vaatineen päätöslauselman. Lisää avoimuutta päätöksenteon taustoista Avoimuusrekisterin tarkoitus on lisätä läpinäkyvyyttä. Se tekee selkeän eron intressiryhmien ja kansalaisjärjestöjen sekä viranomaisten välille. Avoimuusrekisteri muodostettaisiin komission ylläpitämästä edunvalvojien rekisteristä ja parlamentin akkreditoitujen edunvalvojien luettelosta. Lobbarien tehtävä helpottuu, sillä heidän pitää rekisteröityä vain yhteen paikkaan eikä hakea akkreditointeja jokaiselta toimielimeltä erikseen. Parlamentti pyytää puhemiehistöä laatimaan järjestelmän, jossa rekisteröityjen etujärjestöjen tapaamiset meppien kanssa lakiehdotuksia käsiteltäessä merkitään tiedoksi mietintöihin ja suosituksiin. Näin päätöksenteon taustavaikuttimista saataisiin avoimempaa tietoa. Rekisteri kertoisi myös, montako henkeä kunkin edunvalvojan lobbaustoimintaan osallistuu sekä toimijan saaman mahdollisen EU-rahoituksen. Parlamentissa toimii myös työryhmä, joka laatii edunvalvojien ja meppien yhteistyölle tiukempia sääntöjä. Sitä johtaa puhemies Jerzy Buzek FCS /19

4 Minuutin puheenvuorot: Sana on vapaa Focus Jokaisen täysistuntoviikon avausistunnossa parlamentin jäsenillä on mahdollisuus pitää minuutin mittaisia puheenvuoroja. Niissä mepit voivat kiinnittää huomiota itselleen tärkeisiin asioihin, eli nostaa esiin ajankohtaisia ja kansallisia aiheita sekä äänestäjille tärkeitä asioita. Puheiden kirjo on laaja voit seurata niitä tänään maanantai-iltana suorana lähetyksenä. Minuutin puheenvuorot ovat nimensä mukaisia: käytettävissä on tasan yksi minuutti per puhuja, ja aihe on vapaa. Minuutin puheenvuoroille on varattu puoli tuntia aikaa jokaisen täysistunnon ensimmäisessä istunnossa. Puhemies jakaa vuorot ja voi myös päättää, varataanko puheille lisää aikaa myöhemmin saman istuntojakson aikana. Viime vuonna minuutin puheenvuoroja pidettiin yhteensä 481. Tänä vuonna niitä on pidetty tähän asti 138. Kaikki halukkaat eivät pääse ääneen: viime ja tänä vuonna noin puolet puheenvuoropyynnöistä on mennyt läpi. Mepit puhuvat minuutin puheenvuoroissaan useimmiten ajankohtaista politiikkaa tai kiinnittävät parlamentin huomion johonkin kansalliseen tai kahden jäsenvaltion väliseen kysymykseen. Alla olevat esimerkkipuheenvuorot on poimittu huhtikuun täysistunnosta. "Kiinnittäkää tähän huomiota!" Liberaaliryhmän irlantilaismeppi Marian Harkin otti esille Irlannin apupaketin ja sen irlantilaisille aiheuttaman rasituksen. "Miten tämän pienen neljän miljoonan asukkaan saaren pitäisi käsitellä tätä hulluutta?" Harkin kysyi. Sitoutumaton britti Diane Dodds puhui nuoresta poliisista, joka sai surmansa autopommi-iskussa Pohjois-Irlannissa. Dodds pyysi meppejä "tuomitsemaan tämän julmuuden ja vaatimaan loppua näille väkivaltaisille teoille". "Miksei EU toimi tässä asiassa!" Irlantilaismeppi Jim Higgins (keskustaoikeisto) kysyi, miksi EU-laki yhteisestä eurooppalaisesta ajokortista antaa odotuttaa itseään niin pitkään. Hän korosti, että EU:n on tehtävä kaikkensa parantaakseen liikenneturvallisuutta ja vähentääkseen liikennekuolemien määrää. Keskustaoikeiston kreikkalainen Konstantinos Poupakis puhui näkövammaisten puolesta ja ehdotti, että komission tulisi ottaa käyttöön vapaaehtoinen järjestelmä pistekirjoituksen käyttämiseen tuotepakkauksissa. "Päivittäiset askareet, kuten ostosten tekeminen, on erittäin vaikeaa", hän sanoi. "Meidän maassamme / teidän maassanne...!" Myös valtioiden väliset poliittiset kysymykset nousevat agendalle. Puolalaiskonservatiivi Janusz Wojciechowski puhui Liettuan puolalaisvähemmistön tilanteesta ja romanialaissosialisti George Cutas romanialaisten ja unkarilaisten välisistä jännitteistä Unkarissa. Sosialistiryhmän latvialainen jäsen Alexander Mirsky puolestaan kertoi venäläisistä kielikouluista Latviassa. Tämänkertaiset minuutin puheenvuorot pidettiin Strasbourgissa maanantain avausistunnossa. Linkki videotallenteeseen alla. Katso myös edellisen täysistunnon puheenvuorot FCS /19

5 Sampo Terho aloitti Euroopan parlamentin jäsenenä Focus Euroopan parlamentin puhemies Jerzy Buzek ilmoitti täysistunnolle maanantaina 9. toukokuuta, että Sampo Terho on aloittanut parlamentin jäsenenä eduskuntaan siirtyneen Timo Soinin tilalla. Virallisesti siirtymä on tapahtunut 26. huhtikuuta. Buzek ilmoitti asiasta istunnon avauksen yhteydessä Strasbourgissa. Muita puhemies Buzekin maanantai-iltana mainitsemia asioita olivat Eurooppa-päivän juhlallisuudet, EU:n aseman vahvistuminen YK:ssa sekä EU:n homofobian vastainen päivä 10. toukokuuta. Lisäksi hän tuomitsi Gazassa äskettäin langetetut kuolemanrangaistukset. Muutokset esityslistaan Keskiviikkona esityslistalla on korkean edustajan julkilausuma tilanteesta Syyriassa ja Irakin iranilaisleirillä Camp Ashrafissa. Siihen liitetään Egyptissä olevien kristittyjen koptien tilanne FCS /19

6 Mepit vaativat tiukempia stressitestejä pankeille Focus Kolme suullista kysymystä täysistunnon käsittelyssä tiistaina Uusi stressitestikierros pankeille tulossa kesäkuussa Leijonanosa lähes sadasta suuresta eurooppalaispankista läpäisi EU:n pankkivalvojien stressitestin heinäkuussa Monet tarkkailijat kuitenkin varoittivat, ettei testi ollut riittävän tiukka. Nyt euroalueella on jälleen ongelmia, ja joidenkin jäsenvaltioiden velkajärjestelyt uhkaavat pankkeja. Kolme parlamentin poliittista ryhmää tivaa komissiolta stressitestien tiukentamista nyt, kun uudet testit odottavat kesäkuun puolivälissä. Stressitestillä yritetään selvittää, onko pankilla riittävästi pääomaa kattamaan tappiot. Jos ei, pankin vakaus on vaarassa ja sen täytyy saada uutta pääomaa. Jos pankki ei saa rahaa markkinoilta, valtion pitää ehkä astua peliin veronmaksajien rahoilla. Pankit lainaavat rahaa tallettajilta (yksityisiltä tai yrityksiltä) ja lainaavat sen eteenpäin lainanottajille (yksityisille, yrityksille ja myös hallituksille). Näin ollen pankilla on velkoja (rahat, joka pankin on palautettava tallettajille) ja saatavia varoja (pankin saatavat lainanottajilta). Jos varat ja velat ovat tasapainossa, pankki on vakaa. Taantuman iskiessä pankit altistuvat tappioille. Yritykset ja kotitaloudet eivät ehkä pysty maksamaan velkaansa kokonaan takaisin pankille. Jos valtio on pulassa, myöskään se ei välttämättä pysty maksamaan kaikkia velkojaan pankille. Pankin saatavat siis menettävät arvoaan, mutta velat eivät. Jos pankilla on riittävästi pääomaa, se pystyy kattamaan tappiot. Muuten pankki on pulassa, sillä se ei pysty maksamaan sitoumuksiaan. Luottamus pelissä Jos stressitestit ovat liian löyhiä, ne saattavat antaa pankeista turvallisemman kuvan kuin mitä ne itse asiassa ovat. Keskustaoikeisto, liberaalidemokraatit ja sosialistiryhmä painottavat erillisissä suullisissa kysymyksissään, etteivät viime kesän stressitestit olleet niiden mielestä riittävän tiukkoja. Testit eivät palauttaneet luottamusta pankkisektoriin, ryhmät sanovat. Ne haluavat komissiolta vastauksen siihen, miten testit tehdään, jotta uskottavuus palautuisi. Lisäksi komissiolta tivataan, miksei testeissä ole mukana pahinta skenaariota eli jäsenvaltion maksukyvyttömyyttä. "Tämänvuotisten kriteerien pitäisi olla tiukemmat, ja testien tulisi olla yhtenäisemmät eri jäsenvaltioiden välillä. Haluamme kattavan ja realistisen arvion kaikista EU:n pankkisektorin heikkouksista. Siksi testien olisi katettava myös pankkisektorin mahdollinen vastuu valtionvelasta", keskustaoikeiston hollantilainen meppi Corien Wortmann-Kool sanoo. Esimerkiksi saksalaiset ja ranskalaiset pankit ovat myöntäneet runsaasti lainoja Kreikalle. Kun Kreikan julkista velkaa järjestellään uudestaan, pankit uhkaavat kärsiä tappioita. Jos stressitesti ei ota pahimpia skenaarioita huomioon, pankit vaikuttavat vakaammilta kuin ehkä oikeasti ovat FCS /19

7 Ongelmajätteitä dumpataan edelleen laittomasti EU:n ulkopuolelle Täysistunto käsittelee tiistaina kahta suullista kysymystä Mepit haluavat komissiolta toimia laittoman myrkkyjäteviennin kitkemiseksi Moni Eurooppaan tavaroita tuova laiva palaa takaisin laittoman myrkkyjätelastin kanssa. EU-säädökset kieltävät ongelmajätteen dumppaamisen EU:n ulkopuolelle, mutta komission mukaan jopa joka viides ongelmajätekuljetus on laiton. Kuljetukset päätyvät yleensä Afrikkaan tai Aasiaan ja aiheuttavat siellä maaperän saastumista ja terveysriskejä. Yksi ongelmajätteen dumppaamisen pahimmista seurauksista koettiin vuonna 2006 Norsunluurannikolla. EU-aluksen mereen laskema myrkyllinen liete tappoi tiettävästi jopa 16 ihmistä ja aiheutti terveyshaittoja tuhansille. Laivanvarustaja sai tapauksesta tuntuvat sakot, ja EU tiukensi lainsäädäntöään. Nykyisellään EU-asetus jätteiden siirrosta kieltää kaiken vaarallisen jätteen kuljetuksen EU:n ulkopuolelle. Tästä huolimatta jäsenmaiden tilastot osoittavat, että laiton jätevienti on kasvussa. Laiton jäte viedään Euroopasta yleensä niiden satamien kautta, jossa valvonta on heikointa. Laittoman jätteen salakuljetuksella yhtiöt pyrkivät sekä kiertämään vaarallisen jätteen käsittelystä annettuja EU-säädöksiä että pääsemään jätteistä eroon halvemmalla. Mepit: Jäsenvaltioiden tarkastukset riittämättömiä Meppien komissiolle osoittamien kahden kysymyksen takana ovat liberaalidemokraatit, konservatiivit, keskustaoikeisto, vihreät ja vasemmistoryhmä. Mepit tahtovat komissiolta vastauksia siihen, onko se tietoinen ongelman suuruudesta ja tuleeko asetusta joko tiukentaa tai sen toimeenpanoa kontrolloida tarkemmin. {}Nykysäädösten mukaan jäsenvaltioiden tulisi tarkastaa jätekuljetuksia aktiivisesti pistokokein ja raportoida väärinkäytöksistä. Jäsenvaltioilla on oikeus kuljetusten tarkastamiseen, ja mikäli ongelmia havaitaan, jätteiden "omistajalla" on velvollisuus ottaa ne takaisin omalla kustannuksellaan. Kysymykset allekirjoittaneet poliittiset ryhmät pitävät jäsenvaltioiden tarkastustoimia riittämättöminä. Allekirjoittajat viittaavat kahteen komission omaan tutkimukseen, joissa todetaan että lainsäädäntöä olisi syytä rukata. Vaarallinen ja vaaraton jäte Vaaralliseksi jätteeksi tai ongelmajätteeksi lasketaan ihmiselle haitallinen jäte. Tällaista jätettä ovat muun muassa kemikaalit, raskasmetallia sisältävä jäte sekä elektroniikkaromu, joka usein sisältää ihmiselle haitallisia aineita. Dumpattavaksi päätyvä elektroniikkaromu viedään usein EU:sta sillä verukkeella, että ne muka myydään käytettyinä eteenpäin (mikä on sallittua). Vaarallisen jätteen käsittelyyn sisältyy aina vaara terveyshaitoista. Ongelmajätteet päätyvät useimmin Afrikkaan tai Kiinaan, jossa loppukäsittely tai purkaminen tehdään usein paljain käsin ja ilman riittäviä suojavarusteita. Toinen suuri ongelma on maaperän saastuminen. Vaarattomaksi jätteeksi tai niin sanotuksi "vihreän listan jätteeksi" lasketaan esimerkiksi jätepaperi, -muovi ja -metalli, eli sellainen jäte, josta ei irtoa ihmistä vahingoittavia aineita. Vaarattomalla jätteellä voidaan käydä kauppaa FCS /19

8 Kuljetuksissa on runsaasti puutteita EU:ssa syntyy vuosittain noin 70 miljoonaa tonnia vaarallista jätettä 70 prosenttia elektroniikkajätteestä jää kirjaamatta Vain kolmannes sähkö- ja elektroniikkaromusta käsitellään asianmukaisesti Komission arvion mukaan 19 prosenttia EU:n jäteviennistä rikkoo siirtoasetusta FCS /19

9 EP lykkäsi EU:n poliisiakatemian, lääkeviraston ja neuvoston vastuuvapauksia Parlamentti hyväksyi tiistaina 10. leijonanosan EU:n talousarvion vastuuvapauksista varainhoitovuodelle Se lykkäsi kolmen elimen vastuuvapauden myöntämistä: ministerineuvoston, Euroopan lääkeviraston ja Euroopan poliisiakatemian. Parlamentin oman vastuuvapauden esittelijä oli Suomen Ville Itälä. Kaikkien muiden elinten osalta parlamentti seurasi talousarvion valvontavaliokunnan suosituksia vastuuvapauden myöntämisestä. Se äänesti 39:stä vastuuvapautta koskevasta mietinnöstä. Euroopan parlamentti myöntää EU:n talousarvion vastuuvapaudet. Kun vuosittaiset tilit on päätetty ja tarkastettu, parlamentti päättää ministerineuvoston suosituksesta myöntääkö se komissiolle ja muille EU:n elimille vastuuvapauden. Vastuuvapauden myöntämisellä parlamentti vapauttaa komission vastuustaan tietyn talousarvion hallinnasta ja samalla saattaa päätökseen tämän talousarvion. Euroopan komissio Parlamentti myönsi Euroopan komissiolle vastuuvapauden. Parlamentin jäsenet ovat jo aiemmin ilmaisseet toiveensa paremmasta hallinnasta ja valvontajärjestelmistä niiden varojen osalta, joita jäsenmaiden viranomaiset käyttävät niin kutsutun "yhteisen hallinnan" alla. Näiden varojen osuus on 80 prosenttia EU:n kaikista menoista. Parlamentti painotti myös kansallisten poliitikkojen vastuuta EU-varojen käytöstä jäsenmaissa ja kehotti näitä allekirjoittamaan "kansallista hallinnointia koskevat ilmoitukset". Verotuksesta, tulliliitosta, tarkastustoiminnasta ja petostentorjunnasta vastaava komissaari Algirdas Šemeta tuki parlamentin vaatimuksia. Hän sanoi hakevansa jäsenmailta näiden ehdotusten poliittista hyväksyntää. Komissaari suhtautui myönteisesti myös parlamentin muihin toiveisiin. Näitä ovat muun muassa maksujen järjestelmällinen keskeyttäminen ja jäädyttäminen tapauksissa, joissa jäsenmaiden valvonta- ja hallintajärjestelmät eivät toimi, väärin käytettyjen varojen takaisinperinnän tehostaminen sekä EU-varojen käyttöä koskevien sääntöjen yksinkertaistaminen. Parlamentti myönsi komissiolle vastuuvapauden äänin 570 puolesta, 75 vastaan ja 13 tyhjää. Euroopan poliisiakatemia Parlamentti lykkäsi vastuuvapauden myöntämistä Britannian Bramshillissä sijaitsevan Euroopan poliisiakatemian johtajalle, koska akatemia rikkoo jatkuvasti varainhoitoasetuksen säännöksiä. Poliisiakatemia oli EU:n virastoista ainoa, jolle ei myönnetty vastuuvapautta vuodelle Parlamentti lykkäsi poliisiakatemian vastuuvapauden myöntämistä äänin 569 puolesta, 9 vastaan ja 0 tyhjää. Euroopan lääkevirasto Parlamentti lykkäsi vastuuvapauden myöntämistä myös Lontoossa sijaitsevalle Euroopan lääkevirastolle. Se katsoo, että ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä arvioivien asiantuntijoiden riippumattomuudesta ei ole takeita. Se nostaa esimerkiksi eturistiriidat Mediator-laihdutuslääkkeen osalta. Mietinnössä kritisoidaan lisäksi viraston hankintamenettelyjä sekä palvelukseen ottamisessa sovellettavien kriteerien puutetta. Lääkeviraston vastuuvapauden myöntämistä lykättiin äänin 620 puolesta, 7 vastaan ja 12 tyhjää. Neuvosto FCS /19

10 Parlamentti lykkäsi ministerineuvoston vastuuvapauden myöntämistä syksylle, koska se katsoo, ettei neuvosto ole tehnyt riittävää yhteistyötä tietojen toimittamisessa parlamentille. Neuvoston vastuuvapauden myöntämistä lykättiin äänin 637 puolesta, 4 vastaan ja 13 tyhjää. Parlamentin oma talousarvio Parlamentin oman talousarvion osalta mietinnön suomalaisesittelijä Ville Itälä (keskustaoikeisto) on todennut, että "nykyisessä taloustilanteessa Euroopan parlamentin tulisi toimia esimerkkinä kulujen leikkaamisessa". Parlamentti tuki äänestyksessään muun muassa esitystä, jonka mukaan työryhmäkokouksiin järjestettäisiin tulkkaus automaattisesti vain kuudelle kielelle (englanti, espanja, italia, puola, ranska ja saksa). Muiden kielten tulkkaus olisi saatavilla vain parlamentin jäsenten pyynnöstä. Muita vaatimuksia ovat säännöt, joilla rajoitettaisiin pitkän matkan ajoja parlamentin virka-autoilla sekä säännöt, joilla parlamentin jäseniltä kiellettäisiin toistensa sukulaisten palkkaaminen avustajiksi. Lisäksi parlamentti pyytää talousarvion pitkän aikavälin arviointia kulujen vähentämiseksi. Parlamentin vastuuvapaus myönnettiin äänin 534 puolesta, 91 vastaan ja 25 tyhjää FCS /19

11 Parlamentti väitteli Schengen-alueen tilapäisistä sisärajoista Ranska ja Italia ovat vaatineet sisärajatarkastusten väliaikaista palauttamista, koska tuhannet siirtolaiset ovat paenneet Pohjois-Afrikan konflikteja etenkin Italiaan ja Maltalle. Parlamentti, komissio ja neuvoston puheenjohtajamaa Unkari kävivät aiheesta tiistaina kipakan keskustelun Strasbourgissa. Osa puhujista toi esille tiukemman valvonnan tarpeen, mutta moni arvosteli Ranskan ja Italian ehdotusta EU-hengen vastaiseksi. Puheenjohtajamaa Unkarin Eurooppa-ministerin Enikő Györin mukaan "pakolaiskriisi on vakava haaste, joka pakottaa miettimään rajavalvontaa uudelleen". Györi kertoi, että neuvostossa keskustellaan asiasta tämän viikon torstaina kesäkuun huippukokousta silmälläpitäen. Muutokset rajatarkastuksiin tulee hänen mukaansa tehdä objektiivisin kriteerein ja yhteisömenettelyllä. Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso muistutti periaatteista: "Vapaa liikkuvuus on Euroopalle kuin kivijalka rakennukselle: jos se otetaan pois, rakenne heikkenee." Barroso sanoi, että vaikka tilapäisten rajatarkastusten käyttöönotto on poikkeustapauksissa mahdollista, sen tulisi olla vihoviimeinen keino. "Emme odota, että mikään maa joutuu käsittelemään ongelmaa yksin. Maahanmuutto on eurooppalainen haaste ja vaatii siksi eurooppalaista ratkaisua." Keskustaoikeiston saksalaismeppi Manfred Weber sanoi Schengenin olevan koko Eurooppa-projektin suurin menestys, ja että kansalaiset kokevat sen joka päivä. "Me puolustamme Schengenin periaatetta." Weber kertoi esimerkkinä, kuinka Ruotsi otti joka vuosi pakolaista, muttei kenellekään tullut mieleenkään ehdottaa sisärajatarkastuksia. Hän sanoi myös, ettei Bulgarian ja Romanian pääsyä mukaan Schengeniin pitäisi viivyttää tällaisen keskustelun vuoksi. Martin Schulz (Saksa, sosialistiryhmä) ei yhdy näkemykseen, jonka mukaan siirtolaista olisi "kriisi". Schulzin mielestä määrä voitaisiin helposti jakaa jäsenmaiden kesken. Hän syytti Ranskaa ja Italiaa ensin ongelman luomisesta ja sitten rajasulkujen vaatimisesta ongelman ratkaisemiseksi. "Ei EU-kansalaisten oikeuksia voi riistää tällä tavalla. Tämä on vaaraksi eurooppalaiselle hengelle." {}Belgian entinen pääministeri Guy Verhofstadt (liberaalidemokraatit) kuvasi tilannetta "kahden valtion pingisotteluksi pakolaisten selän takana". Verhofstadtin mukaan rajatarkastusten palauttaminen olisi "EU:n perusolemuksen vastaista" ja "suhteetonta" ongelman laajuuteen verrattuna. "Taistelemme kaikkien ryhmien voimin tarkastusten palauttamista vastaan", hän sanoi. Vihreän ryhmän ranskalaisjäsen Daniel Cohn-Bendit vaati solidaarisuutta jäsenmaiden välille ja muistutti Bosnian sodasta, jolloin EU otti vastaan huomattavan määrän pakolaisia: "Saksa otti satoja tuhansia pakolaisia eikä silti romahtanut!" Cohn-Bendit pelkäsi, että rajatarkastuksissa saattaisi olla kyse naamakontrollista ihonvärin perusteella. "Emme saa kumota Schengeniä", vasemmiston portugalilainen Rui Tavares sanoi. "Se tekisi hallaa Euroopalle. Meidän pitää suojella kansalaisia, mutta se tarkoittaa myös Syyrian, Benghazin ja muiden paikkojen kansalaisia." Brittikonservatiivi Timothy Kirkhope kuului puolestaan siihen leiriin, joka kaipaa lisää valvontaa rajoille: "Hoidettavana on uusia haasteita, kuten massatyöttömyyttä, Pohjois-Afrikan pakolaiskysymys ja terrorismia. Nykyjärjestelmä on puutteellinen ja sopii huonosti näihin uusiin olosuhteisiin." Brittikonservatiivi Nigel Farage piti kansallisvaltioiden puolta: "Ranskan ja Italian tilanne osoittaa, että kriisitilanteessa kansallisvaltio tulee aina ensimmäiseksi." Barrosolle Farage sanoi: "Syytät omia rajojaan puolustavia muukalaisvastaisiksi, radikaaleiksi, populisteiksi. Mutta populistit ovat itse asiassa demokraatteja." FCS /19

12 Schengen, EU ja siirtolaiset Schengen-alueella tehdään vuosittain 650 miljoonaa rajanylitystä. EU-alueella oli vuonna 2010 noin turvapaikanhakijaa. Focus EU on antanut Pohjois-Afrikan kriisin aikana tähän mennessä 100 miljoonaa euroa humanitaarista apua FCS /19

13 Herkkä aihe täysistunnossa: Varhaisoppimisen hyvät käytännöt Voiko EU olla yhtenäinen niinkin herkässä asiassa kuin lapsen varhaiskasvatus? Belgiassa lasta hoidetaan kotona usein vain kolme kuukautta, kun taas esimerkiksi Suomessa tai Slovakiassa yleensä paljon pitempään, jopa kolme vuotta. Kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan brittisosialisti Mary Honeyball tarttui aiheeseen mietinnössään 0 6- vuotiaiden lasten varhaisoppimisesta. Mietinnöstä keskustellaan ja äänestetään täysistunnossa torstaina. Vanhemmat ovat lapsensa ensimmäisiä opettajia ja kasvattajia, ja kolme ensimmäistä ikävuotta ovat kriittisiä lapsen henkiselle ja fyysiselle kehitykselle. Tutkimukset ovat osoittaneet, että satsaus varhaiskasvatukseen hyödyttää lasta enemmän kuin satsaukset missään myöhemmässä vaiheessa. Esittelijä Mary Honeyballin mukaan "ihanteellista lapselle on viettää ensimmäinen elinvuosi kotona toisen tai molempien vanhempiensa kanssa". Ei vain yhtä EU:n laajuista mallia Mietintö keskittyy lapsen tarpeisiin, kattavampiin vanhempainlomaoikeuksiin, lapsen ensimmäisten kasvattajien keskeiseen asemaan ja isien suurempaan osallistumiseen päätöksentekoon. 0 6-vuotiaiden lasten varhaiskasvatus ja hoitopalvelut järjestetään eri jäsenvaltioissa ja kulttuureissa eri tavoin. Mietintö ei sovita EU:lle yhtä ainoaa varhaiskasvatuspalvelujen mallia, vaan kannustaa pikemminkin ottamaan oppia hyvistä käytännöistä. Honeyballin mukaan oikeus pitempään vanhempainvapaaseen on tärkeä osa lapsen varhaiskasvatusta. Hän huomauttaa, että sekä vapaan pituudessa että oikeudessa lastenhoitopalveluihin on suuria eroja jäsenmaiden välillä. Honeyball nostaa esimerkiksi Ruotsin, jossa työssäkäyvillä vanhemmilla on oikeus 16 kuukauden palkalliseen lomaan lasta kohden. Äiti ja isä voivat jakaa vapaan haluamallaan tavalla. Honeyball kiinnittää huomiota myös vanhempien sitoutumiseen. Hän toteaa, että köyhät ja vähäosaiset vanhemmat pohtivat todennäköisesti muita harvemmin lastensa varhaiskasvatusta koskevia toimintamalleja. Lisäksi miehet sivuutetaan usein. Kummankin vanhemman tulisi olla keskeisessä roolissa päättämässä lapsensa asioista, ja varhaiskasvatusmalleja tulisi pohtia uudelleen niin, että isien rooli on suurempi. Takkula: Lapsen pitää saada olla lapsi Haastattelimme asiasta etukäteen myös kahta muuta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan jäsentä. Liberaaliryhmän suomalaismeppi Hannu Takkula korostaa vaihtoehtojen takaamista lapsen vanhemmille. "Meidän poliitikkojen on varmistettava, että vanhemmilla on vaihtoehtoja niin äitien ja isien vanhempainvapaaseen kuin myös lastenhoitoon." Takkula painottaa myös lapsen oikeutta lapsen elämään: "Järjestelmällistä koulutusta ei saa ulottaa liian pitkälle. Lapsen pitää saada olla lapsi." Keskustaoikeiston puolalaismeppi Roza Maria Gräfin von Thun und Hohenstein sanoo, että varhaiskasvatus on niinkin yksinkertaista kuin ääneen luku parinkymmenen minuutin ajan päivässä lapselle. "Se luo tärkeän yhteyden vanhemman ja lapsen välille ja parantaa lapsen kielellisiä ja kognitiivisia taitoja. Puolassa tämän puolesta on kampanjoitu erittäin onnistuneesti pian jo kymmenen vuotta. Seuraava vaihe on Euroopan laajuinen kampanja." FCS /19

14 Kulttuurivienti osaksi EU:n ulkosuhteita, vaatii meppi Marietje Schaake Kulttuurin tavoitteena ei enää ole vain taiteen ja kirjallisuuden luominen ja vaaliminen. Kulttuuridiplomatiaa käytetään yhä enemmän keinona edistää demokratiaa, osallistumista, ihmisoikeuksia ja sananvapautta, sanoo liberaalidemokraattien Marietje Schaake. Schaaken mietintöä EU:n ulkosuhteiden kulttuurisesta ulottuvuudesta käsitellään täysistunnossa torstaina. Schaaken mietintö hyväksyttiin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa yksimielisesti maaliskuussa. Marietje Schaake, miksi kulttuuri on tärkeää ulkopolitiikassa? Kulttuuria käytetään tukemaan demokratisoitumiseen osallistumista, kehitystä, koulutusta, ihmisoikeuksia ja sananvapautta. Kulttuuri on yhä useammin keino saavuttaa muita tavoitteita, joita ovat arvosuuntautuneempia. Näemme opiskelijoiden, opettajien, toimittajien, taiteilijoiden vaihtoa ja näemme osia kehitysrahasta käytettävän kulttuuriin ja kumppanuuksiin kolmansien maiden kanssa. Mietintöni tekee ehdotuksia siitä, miten näitä politiikkoja voitaisiin käyttää nykyistä johdonmukaisemmin ja miten voimme tehdä enemmän strategista koordinointia ohjelmien välillä. Ei vain, koska se on mielestäni hyvä idea, mutta koska jo Lissabonin sopimus ja Unescon yleissopimuksen sanovat, että kulttuuri pitäisi valtavirtaistaa ja ottaa osaksi jokaista ohjelmaa. Mielestäsi jokaisessa EU:n edustustossa maailmalla pitäisi olla kulttuurivirkailija. Mikä tämän henkilön työnkuva olisi? Kyllä, ehdotan mietinnössäni yhtä edustajaa kuhunkin eurooppalaiseen edustustoon, käsittelemään kulttuuriohjelmien koordinointia. Tämä henkilö tietäisi kaiken EU:n kulttuuritoimista ja ohjelmista, ja kertoisi niistä ihmisille. Tämä voidaan tehdä myös internetissä. Kyse ei ole vain matkustamisesta paikkoihin ja ohjelmista kentällä. Oikeastaan meidän pitää ottaa käyttöön uusi strategia digitaalista diplomatiaa varten. Sanot mietinnössäsi, että uudella medialla on keskeinen rooli kulttuuridiplomatiassa... Ihmiset ovat yhä enemmän vuorovaikutuksessa internetissä. Uusi media voi auttaa edistämään arvoja, kuten sananvapautta, tiedonsaantia ja demokraattista osallistumista. Nyt on mahdollista murtaa sensuuria ja tabuja ja on todella tärkeää saada ihmiset sitoutumaan demokratiaan ja ihmisoikeuksiin näiden uusien viestimien kautta. Tämä on myös osa kulttuuriohjelmia. Bloggaajat ovat tämän päivän toimittajia. Samalla ihmisiä vangitaan heidän blogiensa vuoksi tai koska he käyttävät uusmediaa. Se on todellisuutta uudessa maailmassa; todellisuutta, jota ei ole oikeastaan vielä otettu huomioon politiikassa, ja nyt olisi hyvä hetki tehdä se. Miten Eurooppa voi puolustaa ja valvoa sananvapautta internetissä, ja selviääkö internet Wikileaks-vuodoista? On erittäin tärkeää, että Eurooppa seisoo vapaan ja avoimen internetin takana. Se on tärkeää sananvapaudelle ja demokraattiselle osallistumiselle. Wikileaks-tapaukset ovat oire siitä, kuinka internet ja teknologia muuttavat demokratiaa. Meidän pitää ajatella diplomatia, demokratia ja hallintotapa uusiksi ja katsoa, miten voimme tehdä niistä paljon avoimemmat. Wikileaksin kaltaiset palvelut kehitettiin hallintoon kohdistuvan epäluottamuksen ilmapiirissä. Avoimen hallinnon pitää olla pääsääntö, salassapidon poikkeus. Joten toivon, että tämä hetki käytetään avoimuuden lisäämiseen. Toivon, että luottamus poliitikkojen ja kansan välille voidaan jälleenrakentaa tehokkaasti. Mietintösi mainitsee myös käsitteen "eurooppalainen brändi". Miten useiden jäsenmaiden ja kulttuurien EU voi brändätä itsensä? FCS /19

15 Tämä moninaisuus juuri tekee Euroopasta niin houkuttelevan. Ei kukaan halua sekoittaa kulttuureja yhteen. Se ei edes olisi mahdollista, ja päinvastoin tappaisi sen mikä tekee Euroopasta vahvan. Monimuotoisuus on myös mielikuva. Euroopan brändääminen on sitä, että keskitymme ajattelemaan Eurooppaa maailmassa jäsenvaltioiden välisten erojen sijaan. On tärkeää miettiä asemaamme maailmantaloudessa, koska muuten menetämme mahdollisuuksia ja vaarannamme merkitystämme kansainvälisellä näyttämöllä, vaikka meillä onkin ehdottomasti houkuttelevin kulttuurimaisema. Päätöslauselmasta äänestetään huomenna. Miten toivot sen vaikuttavan EU:n ulkopolitiikkaan? Kulttuuri- ja digitaaliohjelmat tulisi ottaa osaksi perinteistä diplomatiaa. Jos ajattelemme kulttuuria laajemmin ulkopolitiikan strategisena osana, meidän tulisi kuroa umpeen eroa muuhun maailmaan. Hillary Clinton ajaa strategiaa maailmanlaajuisesta internetin vapaudesta, ja Nato käyttää kulttuuria konfliktien ehkäisyssä ja ratkaisemisessa. Kiina panostaa voimakkaasti kulttuuridiplomatiaan tehdäkseen itseään tunnetuksi ja houkutellakseen turisteja. On monia hyviä syitä, miksi EU:n pitäisi ottaa kulttuurinen ja digitaalinen diplomatia käyttöön. "Sanan- ja lehdistönvapauden sekä informaatioteknologian saatavuuden" edistäminen on yksi päätöslauselman päätavoitteita. Voiko kulttuurilla olla rooli esimerkiksi kuohuvien arabivaltioiden demokratisoitumisen tukena? Internet-yhteys on entistä tärkeämmässä roolissa ihmisoikeuksien toteutumisessa. Lehdistönvapautta, pääsyä käsiksi tietolähteisiin ja tiedon saamista esimerkiksi ihmisoikeusrikkomuksista ei voida ajatellakaan ilman internetiä. Diktatuurit tietävät tämän ja käyttävät ankaria toimenpiteitä. Ihmisiä vaaditaan kiduttamalla paljastamaan salasanojaan, jotta hallitus pääsisi oppositioverkostojen jäljille. Euroopan pitää sopeuttaa politiikkansa 2000-luvun todellisuuteen. Avoimet markkinat ovat mahdolliset avoimessa yhteiskunnassa, jolloin syntyy win win-tilanne niin ihmisoikeuksien kuin markkinoidenkin kannalta. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miksi uuden teknologian on oltava osa ulkopoliittista strategiaa. Luovien sisältöjen helppo jakaminen internetissä takaa, että kaikkialla maailmassa on mahdollista päästä käsiksi Euroopan digitaalisen kulttuurin monimuotoiseen kirjoon. EU:n kulttuuri-sisältö on houkuttelevaa ja monipuolista, mutta sen tulisi olla vieläkin paremmin tavoitettavissa ympäri maailmaa FCS /19

16 EU-laki avaa enemmän taajuuksia langattomille verkkopalveluille EU-ministerit keskustelevat lakiehdotuksesta 27. toukokuuta Parlamentti ja neuvosto eivät ole vielä päässeet sopuun lopullisesta tekstistä Parlamentti antoi keskiviikkona 11. toukokuuta vahvan tukensa suunnitelmille, joilla nopeutetaan langattomien verkkopalveluiden saatavuutta. Parlamentti haluaa, että Eurooppa toimii rohkeammin ja ottaa maailmanlaajuisen johtoaseman tämän teknologian alalla. Nopeiden laajakaistayhteyksien saaminen kaikille Euroopan kansalaisille ja yrityksille, mukaan lukien syrjäiset maaseutu- ja saaristoalueet, edellyttää langatonta internetiä. Tämä taas edellyttää erikseen osoitettuja radiotaajuuksia häiriöttömien yhteyksien takaamiseksi. Tämän ehdon täyttämiseksi tulisi käyttää "digitaaliylijäämää" eli radiotaajuuksia, joita vapautuu kun jäsenmaat siirtyvät analogisesta digitaaliseen televisioon. Digitaalistrategian keskeinen osa on radiotaajuuspoliittinen ohjelma. Tällä pyritään tarjoamaan internetyhteydet koko EU:n alueelle vuoteen 2013 mennessä ja suuret laajakaistanopeudet vähintään nopeudella 30 Mbit/s vuoteen 2020 mennessä. Näin halutaan poistaa digitaalinen kahtiajako eri alueiden välillä. Vaikka radiotaajuuksien jakaminen kuuluu kansalliseen päätösvaltaan, jakoa koskevat säännöt tulisi sopia unionin tasolla. Radiotaajuuspoliittinen ohjelma auttaa koordinoimaan taajuusalueiden käyttöä sekä edistää joustavuutta ja maksimaalista hyödyntämistä niiden käytössä. Useiden tutkimusten mukaan langattoman dataliikenteen määrä kasvaa nopeasti ja sen kysyntä kaksinkertaistuu vuosittain. Tällä vauhdilla sen määrä lähes 40-kertaistuu vuosien 2009 ja 2014 välillä. Nopeampi internet tie innovaatioiden kasvuun "Haluan, että Euroopalla on paras laajakaistakapasiteetti ja suurimmat nopeudet, sillä näin olisimme paikka, jossa kehitetään uusia palveluita, jotka ovat elintärkeitä modernissa taloudessa. Haluan, että Eurooppa on koti seuraavan sukupolven googleille, yahooille, appleille ja kaikille muille yrityksille, jotka ovat niin kilpailukyvyn kuin innovaatioiden ruumiillistumia", mietinnön esittelijä Gunnar Hökmark (keskustaoikeistoryhmä, Ruotsi) totesi maanantaina käydyssä keskustelussa. Parlamentti hyväksyi mietinnön äänin 615 puolesta, 26 vastaan ja 16 tyhjää. 800 MHz langattomien yhteyksien taajuus vuodesta 2013 Komission suunnitelmien mukaan jäsenvaltioiden on 1. tammikuuta 2013 mennessä asetettava 800 MHz taajuusalue sähköisen viestinnän palvelujen saataville. Parlamentti teki tarkistuksen, joka sallii jäsenmaiden pyytää lykkäystä vuoden 2015 loppuun asti tai pidempään, jos niillä on ongelmia rajat ylittävässä taajuuksien koordinoinnissa EU:n ulkopuolisten naapurimaiden kanssa. Parlamentti haluaa EU:n olevan vieläkin rohkeampi vuoden 2013 jälkeen: Myös taajuusalueet 1,5 GHz ja 2,3 GHz tulisi antaa langattomien laajakaistapalveluiden käyttöön. Vuoteen 2015 mennessä taajuuksia mobiilidataliikenteelle tulisi olla vähintään 1200 MHz. Lisäksi komission tulee seurata langattomien laajakaistapalveluiden kapasiteettitarpeita ja arvioida tarvetta ryhtyä yhdenmukaistamaan muita taajuusalueita, kuten 700 MHz:n taajuusaluetta, jotta uusille käyttäjille ja palveluille tehtäisiin tilaa FCS /19

17 Parlamentti kannattaa EU-toimielinten lobbarirekisterien yhdistämistä Parlamentin ja komission edunvalvojarekisterit halutaan yhdistää Rekisterin on tarkoitus olla verkossa toiminnassa kesäkuussa 2011 Täysistunto antoi keskiviikkona tukensa suunnitelmalle yhdistää parlamentin ja komission edunvalvojia koskevat rekisterit. Se kannattaa myös "lainsäädännöllisen jalanjäljen" lisäämistä parlamentin mietintöihin. Siinä lueteltaisiin kaikki lobbaritapaamiset, jotka mietinnön laatijalla on ollut. Parlamentti toivoo, että myös neuvosto liittyy rekisteriin ja että rekisteröitymisestä tulee lobbareille pakollista. Mietinnön esittelijä Carlo Casini (keskustaoikeisto, Italia) totesi tiistaina käydyssä keskustelussa, että hyväksyttävänä olleet tekstit ovat "ensimmäinen askel kohti suurempaa avoimuutta" ja jatkoi: "Pidän tätä selkeänä merkkinä sitoutumisestamme avoimuuden arvoon." Parlamentin jäsenten mukaan kahden toimielimen yhteisellä rekisterillä edistetään avoimuutta. Kansalaiset löytävät yhdestä paikasta tiedon, joka koskee henkilöitä ja järjestöjä, jotka ovat yhteydessä EU-toimielimiin. Yhteinen rekisteri helpottaa myös edunvalvojien tehtävää, koska heidän täytyy rekisteröityä vain kerran. Rekisteri yhdistää parlamentin ja komission nykyiset rekisterit. Toimielimet sopivat tästä työryhmässä marraskuussa Nimenvaihdos lobbarirekisteristä avoimuusrekisteriksi helpottaa ei-kaupallisten järjestöjen, kuten tutkimuslaitosten ja kirkkojen, liittymistä rekisteriin. Vapaaehtoinen vai pakollinen rekisteröityminen? Rekisteröityminen ei ole pakollista yhteiseen rekisteriin. Parlamenttiin ei kuitenkaan voi saada kulkulupaa ilman rekisteröitymistä. Parlamentti kehottaa neuvostoa liittymään yhteiseen rekisteriin mahdollisimman pian. Se pitää myönteisenä sitä, että neuvosto on ilmoittanut aikovansa liittyä sopimukseen. Lainsäädännöllinen jalanjälki ja muita uudistuksia Täysistunto kannattaa suunnitelmia lisätä parlamentin mietintöihin "lainsäädännöllinen jalanjälki". Tämä olisi liite, johon kirjattaisiin edunvalvojien tapaamiset mietinnön laatineen parlamentin jäsenen kanssa. Lisäksi yhteinen rekisteri antaa lisätietoja, kuten kaikkeen rekisterin kattamaan toimintaan osallistuvien henkilöiden määrän ja rekisteröityneen henkilön tai järjestön saaman EU-varojen määrän. Se antaa myös selvennyksiä valitusten käsittelymenettelyistä. Erillisessä äänestyksessä parlamentin omista säännöistä täysistunto kannatti muutosta, jonka mukaan parlamentin jäsenten on ilmoitettava muutoksista taloudellisissa sitoumuksissaan "heti tilanteen muuttuessa" ja vähintään vuosittain. Taustaksi Parlamentilla on ollut lobbarirekisteri vuodesta 1996 alkaen ja komissiolla vuodesta Parlamentti hyväksyi vuonna 2008 Alexander Stubbin laatiman mietinnön, jossa kannatettiin toimielinten rekisterien yhdistämistä ja neuvoston liittymistä siihen FCS /19

18 Parlamentti hyväksyi uudet tekstiilimerkinnät turkikselle ja nahalle Kuluttajien riski ostaa epähuomiossa tuotteita, joissa on käytetty turkista tai nahkaa poistui, kun parlamentti hyväksyi keskiviikkona uudet tekstiilimerkintöjä koskevat säännöt. Uusien sääntöjen on tarkoitus myös nopeuttaa uusien kuitujen ja innovatiivisten tuotteiden markkinoille pääsyä. Komissiolta pyydetään vuoteen 2013 mennessä tutkimusta mahdollisesta alkuperämerkintäjärjestelmästä. Parlamentti hyväksyi neuvoston kanssa tekstiilimerkinnöistä saadun sovun toisessa käsittelyssään. Parlamentin neuvottelijat Toine Mandersin (liberaalidemokraatit, Hollanti) johdolla saivat jäsenmailta tärkeitä myönnytyksiä turkisosien merkinnässä sekä alkuperämerkintää koskevan tutkimuksen osalta. Turkis ja nahka mainittava Kaikki tekstiileissä käytetyt eläinperäiset materiaalit tulee selkeästi ilmoittaa tuotteiden merkinnöissä. Turkista käytetään usein somisteena suhteellisen edullisissa vaatekappaleissa, ja kuluttajien saattaa olla hankala tehdä eroa oikean turkiksen ja hyvänlaatuisen tekoturkiksen välillä. Parlamentti vaati, että tällaisissa tuotteissa tulee olla merkintä "muuta kuin tekstiiliä olevia eläinperäisiä osia", jotta kuluttajat voivat tunnistaa tällaiset tuotteet. Hyötyjiä ovat muun muassa ne allergikot, joille turkis on mahdollinen terveysriski. Komissiota pyydetään tekemään syyskuun 2013 loppuun mennessä tutkimus allergisten reaktioiden ja tekstiileissä käytettyjen kemikaalien välisistä mahdollisista yhteyksistä. Tällaisia aineita ovat muun muassa väriaineet, biosidit ja nanohiukkaset. Made in -merkinnät Parlamentti oli myös toivonut, että tuotteiden alkuperämerkinnät olisivat olleet pakollisia tekstiilituotteissa, jotka tuodaan kolmansista maista. Tämä ehdotus osoittautui kuitenkin hyvin vaikeaksi joillekin jäsenmaille. Vaikka neuvosto ei pitkistä neuvotteluista huolimatta suostunut ehdotukseen, se sitoutui pyytämään komissiolta tutkimusta myös syyskuuhun 2013 mennessä alkuperämerkintäjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena olisi antaa kuluttajille tarkkaa tietoa alkuperämaasta sekä tuotteen jäljitettävyydestä. Komission tutkimus voisi johtaa lakiehdotukseen. Mahdolliset uudet merkintävaatimukset ja uusi teknologia Komission tutkimuksen tulisi myös arvioida mahdollisuutta yhdentää tuotteiden hoitomerkintöjä, vaatekokojen merkintää sekä allergeenisten aineiden merkintää. Parlamentti painottaa lisäksi tarvetta tutkia, miten uudella teknologialla voitaisiin korvata perinteiset tekstiilimerkinnät. Esillä ovat muun muassa mikrosirut ja radiotaajuustunnistus. Poikkeus itsenäisille ammatinharjoittajille Uutta asetusta ei sovelleta tekstiilituotteisiin, jotka on valmistanut itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva mittatilaustöiden valmistaja. Parlamentin nyt antaman hyväksynnän jälkeen jäsenmaiden on vielä muodollisesti hyväksyttävä uudet säännöt. Asetus astuu voimaan 20 päivän kuluttua siitä, kun se on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä. Osalle muutoksista on 2,5 vuoden siirtymäaika FCS /19

19 Ulkosuhdehallinto testissä: EP vaatii unionilta vahvempaa kansainvälistä roolia Kuusi kuukautta EU:n ulkosuhdehallinnon lanseerauksen jälkeen parlamentti vaatii EU:lta vahvempaa ja paremmin koordinoitua roolia kansainvälisissä konflikteissa. Muun muassa arabimaiden kansannousut nousivat esille korkean edustajan Catherine Ashtonin kanssa käydyssä keskustelussa. Parlamentti toteaa keskiviikkona hyväksymissään päätöslauselmissa EU:n ulkopolitiikkaa johtavalle Ashtonille, että diplomaattista toimintaa tulee lisätä, jotta Libyassa saadaan aikaan pikainen aselepo. Se kehottaa EU:ta myös tiukempiin toimiin Syyriaa, Bahrainia ja Jemeniä vastaan kansallisten viranomaisten saattamiseksi oikeuden eteen. Parlamentti hyväksyi kolme erillistä päätöslauselmaa, joissa todetaan, että EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikat tarvitsevat uutta suunnitelmaa. Syyria, Bahrain ja Jemen Kahdessa päätöslauselmassa, joiden laatijat ovat italialaismepit Gabriele Albertini (keskustaoikeisto) ja Roberto Gualtieri (sosialistiryhmä), vaaditaan EU-mailta aseidenvientikieltoa Syyriaan, Jemeniin ja Bahrainiin. Parlamentti kehotti EU:ta lisäksi jäädyttämään neuvottelunsa assosiaatiosopimuksesta Syyrian kanssa ja kannatti räätälöityjä pakotteita maan johtoa vastaan. Neuvosto päätti 6. toukokuuta asettaa 13 syyrialaista viranomaista matkustuskiellon ja varojen jäädyttämisen piiriin, mutta jätti presidentti Bashar al-assadin pakotteiden ulkopuolelle. Libya YK:n toimeksiantoa Libyan siviilien suojelemiseksi ei tule ylittää liiallisella voimankäytöllä, parlamentin jäsenet varoittavat. He kehottavat korkeaa edustajaa Ashtonia tekemään läheistä yhteistoimintaa Libyan opposition eli väliaikaisen siirtymäajan neuvoston kanssa. Ashtonin tulisi edistää voimakkaasti poliittisia aloitteita, joilla aselepo saataisiin aikaa pikaisesti ja verenvuodatus lopetettua. Tavoitteena tulee olla Muammar Gaddafin ero sekä viipymätön humanitaarinen apu Misrataan ja muille Libyan alueille. Muita painopisteitä Parlamentti vaatii myös muun muassa painostusta Valko-Venäjän poliittisten vankien vapauttamiseksi ja tutkimusta Kosovoa koskevien elinkauppaväitteiden osalta. Yleisemmällä tasolla parlamentti painotti, että EU:n tulisi ottaa oppia menneistä ja asettaa ihmisoikeudet ykkössijalle suhteissaan kolmansiin maihin ja kansainvälisissä sopimuksissaan esimerkiksi Venäjän ja Intian kanssa. EU:lle pysyvä paikka Kolmannessa, sosialistiryhmän espanjalaismeppi María Muñiz de Urquizan laatimassa päätöslauselmassa vaaditaan YK:n uudistusta, jonka yhteydessä EU:n tulisi saada pysyvä paikka turvallisuusneuvostossa. YK:n yleiskokous antoi 3. toukokuuta EU:lle aiempaa vahvemman aseman. EU:n edustajilla on nyt yleiskokouksessa puheoikeus, muttei äänestysoikeutta FCS /19

Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää

Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää Eurooppavaalien lähtölaskenta: seitsemän poliittista ryhmää Euroopan parlamentin jäsenet eivät istu ja seiso lähtökohtaisesti maanmiestensä ja -naistensa joukoissa, vaan järjestäytyvät poliittisiin ryhmiin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00600 SM Waismaa Marjo 3.12.2004 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä aloitteesta neuvoston päätökseksi euron suojelemisesta väärentämiseltä nimeämällä

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu

Liikenne- ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM2015-00160. VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015. Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn aikataulu Liikenne ja viestintäministeriö PERUSMUISTIO LVM201500160 VVE Laitinen Kaisa (LVM) 24.06.2015 Asia Ehdotus neuvoston päätökseksi Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) maailman radioviestintäkonferenssissa

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Kapeampi mutta terävämpi EU.

Kapeampi mutta terävämpi EU. Kapeampi mutta terävämpi EU. 2014 Keskustapuolue haluaa kapeamman mutta terävämmän EU:n. Työskentelemme sellaisen unionin puolesta, joka tekee vähemmän asioita mutta tekee ne paremmin. Keskustapuolue suhtautuu

Lisätiedot

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440

PUBLIC 9489/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PV/CONS 27 RELEX 440 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9489/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 27 RELEX 440 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3540. istunto (ulkoasiat/kehitys),

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2015 COM(2015) 117 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Jäsenvaltioiden myöntämät rautatieliikenteen matkustajien oikeuksista ja velvollisuuksista

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 23/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: PÄÄTÖSASIAKIRJA EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta 8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 12.7.2010 2010/0137(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi luettelon

Lisätiedot

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE)

15410/17 VVP/sh DGC 1A. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) 15410/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0319 (NLE) COLAC 144 WTO 329 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Kolmas lisäpöytäkirja Euroopan yhteisön

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2013 COM(2013) 621 final 2013/0303 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön sisävesiliikenteen aluskapasiteettia koskevista toimintalinjoista sisävesiliikenteen

Lisätiedot

EP Brysselin täysistunnossa 2. 3. helmikuuta

EP Brysselin täysistunnossa 2. 3. helmikuuta EP Brysselin täysistunnossa 2. 3. helmikuuta Focus Brysselissä kaksipäiväiseen istuntoon kokoontunut parlamentti keskusteli Egyptin, Tunisian ja Etelä-Sudanin tilanteesta ja äänesti banaanikaupan pelisäännöistä.

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en) CIG 1/12 Asia: Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista CIG 1/12 HKE/phk PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

EU-Turkki pakolaissopimus

EU-Turkki pakolaissopimus EU-Turkki pakolaissopimus 18.3.2016 sopimuksen pääkohdat & arviointia Toni Alaranta/Ulkopoliittinen instituutti Sopimuksen pääkohdat: 1) Yksi yhdestä periaate: jokainen Kreikkaan saapuva pakolainen (koskee

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 2/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SOPIMUS EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille toimitetaan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 26.8.2003 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 201 A/1 III (Tiedotteita) EUROOPAN PARLAMENTTI PALVELUKSEEN OTTAMISTA KOSKEVA ILMOITUS NRO PE/77/S SISÄISISTÄ TOIMISTA VASTAAVIEN VALIOKUNTIEN PÄÄOSASTON

Lisätiedot

29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä

29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä 29 artiklan mukainen tietosuojatyöryhmä 01613/06/FI WP 127 Lausunto 9/2006 liikenteenharjoittajien velvollisuudesta toimittaa tietoja matkustajista annetun neuvoston direktiivin 2004/82/EY täytäntöönpanosta

Lisätiedot

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0020/4. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0020/4. Tarkistus 17.2.2016 A8-0020/4 4 Ángela Vallina, Martina Anderson, Takis Hadjigeorgiou, Neoklis Sylikiotis, Paloma López Bermejo, Marisa Matias, Marina Albiol Guzmán, Nikolaos Chountis, Kostas Chrysogonos, Tania

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2. heinäkuuta 2002 PE 313.390/7-16 TARKISTUKSET 7-16 Mietintöluonnos: Hans-Peter Martin (PE 313.390) Vastuuvapausmenettelyä

Lisätiedot

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä

LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON. Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.3.2016 COM(2016) 152 final LISÄTALOUSARVIOESITYS NRO 1 VUODEN 2016 YLEISEEN TALOUSARVIOON Uusi väline hätätilanteen tuen antamiseksi unionin sisällä FI FI Euroopan komissio

Lisätiedot

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista

Pöytäkirja Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan huolenaiheista 1796 der Beilagen XXIV. GP - Staatsvertrag - 07 Protokoll in finnischer Sprachfassung (Normativer Teil) 1 von 10 JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 14. toukokuuta 2012 (OR. en)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0089 (NLE) 8330/1/16 REV 1 ASIM 60 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Italian ja Kreikan hyväksi

Lisätiedot

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille

Neuvoston päätelmät hygienia-asetusten soveltamisesta saatuja kokemuksia koskevasta komission kertomuksesta neuvostolle ja Euroopan parlamentille EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. lokakuuta 2009 (5.0) (OR. en) 4299/09 ADD AGRILEG 82 DENLEG 93 LISÄYS I/A-KOHTAA KOSKEVAAN ILMOITUKSEEN Lähettäjä: Eläinlääkintäasiantuntijoiden työryhmä (kansanterveys)

Lisätiedot

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1

14098/15 team/rir/akv 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. marraskuuta 2015 (OR. fr) 14098/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 17. marraskuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.11.2015 COM(2015) 552 final 2015/0256 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS Belgian kuningaskunnalle annettavasta luvasta ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN

NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN NEUVOTTELUT BULGARIAN JA ROMANIAN LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN Bryssel, 31. maaliskuuta 2005 (OR. en) AA 1/2/05 REV 2 LIITTYMISSOPIMUS: SISÄLLYSLUETTELO EHDOTUS: SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Valtuuskunnille

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.6.2016 COM(2016) 314 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2017 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0328/11. Tarkistus 8.11.2017 A8-0328/11 11 14 kohta 14. pyytää komissiota lisäämään avoimuutta ja helpottamaan asiakirjoihin tutustumista ja tietojen saantia, erityisesti EU Pilot -menettelyistä vastaanotettujen vetoomusten

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 2014 101/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 1018/2014) Valtioneuvoston asetus Lissabonin sopimusta koskevista Irlannin kansan

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 3.2.2016 JOIN(2016) 4 final 2016/0025 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto

SUOMEKSI. Tietoa Unionenista. Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto SUOMEKSI Tietoa Unionenista Ruotsin suurin yksityisen sektorin ammattiliitto Jäsenistöömme kuuluu muun muassa projektipäälliköitä, insinöörejä, toimihenkilöitä, ekonomisteja, IT-asiantuntijoita, teknisiä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO EU:N KESKEINEN PÄÄTÖKSENTEKIJÄ Euroopan unionin neuvosto epävirallisesti myös EU:n neuvosto tai pelkkä neuvosto on EU:n keskeinen päätöksentekijä. Tässä toimielimessä kokoontuvat

Lisätiedot

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. huhtikuuta 2000 (10.05) (OR. fr) 7374/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 12 JAI 29 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston 2251.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2009 7.3.2008 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi ohjelman käynnistämisestä korkea-asteen koulutuksen laadun

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. heinäkuuta 2015 (OR. en) 11130/15 ASIM 62 RELEX 633 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10830/2/15 REV 2 ASIM

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 70 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja

Lisätiedot

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn

HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä?

Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia Suomella on Euroopan unionin päätöksentekojärjestelmässä? Ylioppilaskoetehtäviä YH4-kurssi Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni Alla on vanhoja Eurooppalaisuus ja Euroopan unioni -kurssiin liittyviä reaalikoekysymyksiä. Kevät 2004 - Mitä vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 ADD 1 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

PUBLIC 16890/14 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto. (OR. en) 16890/14 LIMITE PV/CONS 71 RELEX EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia:

PUBLIC 16890/14 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto. (OR. en) 16890/14 LIMITE PV/CONS 71 RELEX EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2014 (OR. en) 16890/14 LIMITE PUBLIC PV/CONS 71 RELEX 1065 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3359. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B

9452/16 team/rir/vb 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. toukokuuta 2016 (OR. en) 9452/16 FISC 85 ECOFIN 502 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. toukokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITE. asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2016 COM(2016) 280 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Kosovon* välisellä vakautusja assosiaatiosopimuksella

Lisätiedot

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet

Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä, visio, arvot ja strategiset tavoitteet Tehtävä Euroopan tilintarkastustuomioistuin on Euroopan unionin toimielin, joka perussopimuksen mukaan perustettiin huolehtimaan unionin varojen tarkastamisesta.

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0230/1. Tarkistus. Sophia in t Veld ALDE-ryhmän puolesta 27.3.2019 B8-0230/1 1 Johdanto-osan 19 viite ottaa huomioon kuulemiset ja näkemystenvaihdot työryhmässä (oikeusvaltioperiaatteen seurantaryhmä), jonka yleisenä tehtävänä on tarkkailla oikeusvaltioperiaatteen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Liikenne- ja matkailuvaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Liikenne- ja matkailuvaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 18.2.2013 2012/2296(INI) MIETINTÖLUONNOS kevyiden yksityisajoneuvojen tiemaksu- ja vinjettijärjestelmää Euroopassa koskevasta strategiasta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014. Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2014 2013/2230(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0042 (NLE) 6964/16 COEST 63 ELARG 19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lisäpöytäkirja

Terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lisäpöytäkirja Terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen lisäpöytäkirja Euroopan neuvoston jäsenvaltiot ja muut tämän pöytäkirjan allekirjoittaneet terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0029(COD) Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0029(COD) 19.9.2016 TARKISTUKSET 15-26 Mietintöluonnos Hannu Takkula (PE585.811v02-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Kansanedustajat, syksy 2015

Kansanedustajat, syksy 2015 Kansanedustajat, syksy 215 1. Puolue 1 2 4 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen kansanpuolue Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät 4 2. Vastaajan sukupuoli 1 2 Nainen

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVIOMENETTELY 4: (7) ******* 26.9.2013

VUODEN 2014 TALOUSARVIOMENETTELY 4: (7) ******* 26.9.2013 VUODEN 2014 TALOUSARVIOMENETTELY Asiak. nro: 4: (7) ******* 26.9.2013 BUDJETTIVALIOKUNTA ESITTELIJÄT: ANNE E. JENSEN - PÄÄLUOKKA III (KOMISSIO) MONIKA HOHLMEIER - MUUT PÄÄLUOKAT PARLAMENTIN KANTA Budjettivaliokunnan

Lisätiedot

NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella

NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.5.2015 COM(2015) 209 final Embargo vista Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS sakon määräämisestä Espanjalle alijäämätietojen väärentämisestä Valencian itsehallintoalueella FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.8.2017 COM(2017) 413 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi kumppanuuden perustamisesta Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kirgisian tasavallan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.10.2002 KOM(2002) 561 lopullinen Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden luonnonmukaisesta tuotantotavasta ja siihen viittaavista merkinnöistä maataloustuotteissa

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 291 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen (ETS 196) lisäpöytäkirjan

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. huhtikuuta 2011 (04.05) (OR. en) 9044/11 ENFOPOL 109 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti

Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Julkinen kuuleminen TV UHF taajuuksien käytöstä tulevaisuudessa: Lamyn raportti Fields marked with are mandatory. Tähdellä () merkityt kentät ovat pakollisia. 1 Vastaajan profiili Vastaan: Yksityishenkilönä

Lisätiedot

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI

7235/19 ADD 1 1 JAI LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2019 (OR. en) 7235/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 11 JAI 251 COMIX 145 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (Oikeus- ja sisäasiat) 7. ja 8. maaliskuuta

Lisätiedot

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto

EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet. EMN-seminaari 17.12.2013. Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto EU ja Välimeren maahanmuuttopaineet EMN-seminaari 17.12.2013 Erityisasiantuntija Tuomas Koljonen SM/maahanmuutto-osasto 30.1.2014 Korkean tason toimintaryhmä (TFM) Perustettiin OSA-neuvostossa 8.10.2013

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 25. kesäkuuta 2001 LAUSUNTO Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta Ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2016 COM(2016) 624 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS ennakoimattomiin menoihin varatun liikkumavaran käyttöönotosta vuonna 2016 FI FI 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1

AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1 PÄÄTÖSASIAKIRJA AF/CE/CH/FRAUDE/fi 1 Täysivaltaiset edustajat, jotka edustavat BELGIAN KUNINGASKUNTAA, TŠEKIN TASAVALTAA, TANSKAN KUNINGASKUNTAA, SAKSAN LIITTOTASAVALTAA, VIRON TASAVALTAA, HELLEENIEN TASAVALTAA,

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date

RESTREINT UE. Strasbourg COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 1.7.2014 COM(2014) 447 final 2014/0208 (NLE) This document was downgraded/declassified Date 23.7.2014 Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 2866/98 muuttamisesta Liettuaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus

Lisätiedot

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta

15/07/2009 I. ILMASTONMUUTOKSEN KOKEMINEN. A. Käsitys maailmanlaajuisten ongelmien vakavuudesta Directorate- General for Communication PUBLIC-OPINION MONITORING UNIT 15/07/2009 Ilmastonmuutos 2009 Standardi Eurobarometri ( EP/Komissio): tammikuu-helmikuu 2009 Ensimmäiset tulokset: tärkeimmät kansalliset

Lisätiedot

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526

15295/14 HG/phk DGB 3. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) 15295/14. Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) PECHE 526 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0295 (NLE) 15295/14 PECHE 526 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS LIS-kalastuksen

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot