Puoliavoimena hoidettava tai puoliavoimeksi raivattava alue. Avoimena hoidettava tai avoimeksi raivattava alue

Transkriptio

1 Avoimena hoidettava tai avoimeksi raivattava alue Pusikoituminen ja umpeenkasvu ovat kulttuurimaiseman pahimpia ongelmia. Raivaus ja avoimena säilyttäminen ovat peltojen viljelyn jälkeen tärkeimmät kulttuurimaisemaa ylläpitävät toimenpiteet. Periaatteessa kaikki peltoaukeiden halki tai vieritse kulkevien teiden pientareet tulee pitää avoimina. Myös peltojen ojanpientareet ja rannat ovat raivattavia alueita. Tavoitteena on muuttaa raivattavat alueet monimuotoisiksi niityiksi. joilta puuvartiset pensaat väistyvät. Niittymäiset tienpientareet ovat kesäisessä kukkaloistossaan mitä parhain kylän kaunistus, ja talvisin sekä rospuuttoaikaan ne antavat siistin vaikutelman. Puoliavoimena hoidettava tai puoliavoimeksi raivattava alue Alue, jolla kasvaa yksittäisiä puita, pensaita, tai puu- ja pensasryhmiä on puoliavoin. Puoliavoimesta kasvustosta näkee läpi, mutta se antaa samalla hieman suojaa. Entisajan laitumet ja niityt olivat usein luonteeltaan puoliavoimia. Esimerkiksi puustoiset kaistaleet tien ja pellon välissä voidaan raivata puoliavoimeksi, jolloin puustoa voidaan säästää, mutta samalla saadaan näkymiä viljelymaisemaan. Avoimena hoidettaville alueille voidaan jättää harkiten yksittäisiä puita tai hyvin harvakseltaan jopa pieniä puuryhmiä, mutta alueen yleisilmeen tulee olla erittäin avoin. Jätettävä kasvillisuus ei saa peittää näkymiä. Mikäli raivattavalla alueella ei ole erityisen kauniita säilytettäviä puu- tai pensasyksilöitä, tulee kaikki puuvartinen kasvillisuus surutta poistaa. oikealla: Avoin tienpiennar on kaunis ja siistin näköinen. alla: Myös taimitarhatoiminta voi säilyttää maisemat avoimina, kun viljely tapahtuu avomaalla ja taimet ovat pieniä. 9

2 yläpuolella: Kuvapari näkymästä Koivulahdelle. Raivaamalla suurikokoista kasvillisuutta jokien varsilta saataisiin laaksosta avoimempi. Pajukannankallion lakimetsän hoidossa kannattaa jatkossa pyrkiä pitämään lakilinja yhtenäisenä. alla: Toivo Laitisen ottamat valokuvat suurin piirtein samasta paikasta n luvun paikkeilta. Sekä jokivarret että lahdenranta ovat olleet tuolloin täysin avoimet lukuun ottamatta hiljattain rantaan istutettuja koivuja. 10

3 Rantojen hoito Pellon ja vesistön välinen alue on maiseman kannalta hyvin kriittinen, sillä yhdessä avoin viljelymaisema ja avoin järvenselkä tarjoavat pitkiä näkymiä. Kapeakin puustokaistale saattaa katkaista näkymän, toisaalta harkitut avaukset puuston läpi muodostavat mielenkiintoisia kehystettyjä näkymiä. Perusperiaatteena on, että pellon ja järven välinen rantavyöhyke pidetään täysin avoimena. Tällainen maisemanhoito on paitsi perinteistä, myös käytännöllistä, sillä alaville pelloille kerääntyvän kylmän ilman on päästävä virtaamaan veden ylle, jossa se lämpenee. Kapeakin puu- tai pensasvyöhyke rannassa estää ilman vapaan virtauksen. Jos viljelemätön rantavyöhyke on hyvin leveä, voidaan rantaa hoitaa puoliavoimena. Hyvin pienten peltojen ja niittyjen rannoille puoliavoimuus saattaa myös sopia. Puoliavoin hoito sopii niin ikään jyrkille rannoille, joilla puuvartisten kasvien juuret auttavat sitomaan maata. Tuusjärven rannan kasvillisuus on niin tiheää että lehdettömäänkin aikaan vastaranta tuskin erottuu. Rantaa voisi raivata puoliavoimeksi poistamalla nuorehkoja koivuja ja pajuja. Kuuset sekä oikealla näkyvän vanhan koivu voidaan säilyttää. Luonnonmukainen ranta ei yleensä ole paras vaihtoehto pellon ja järven välille. Vain jos erittäin hieno ja luonnonarvoiltaan merkittävä rantametsä on jo päässyt syntymään, voidaan sen hoitoa jatkaa sellaisenaan. Luonnontilaisten purojen ja jokien rannat pyritään hoitamaan luonnonmukaisina. Peltojen halki virratessaan saavat mutkittelevat luonnonvedet myös näkyä maisemassa, mikä tapahtuu rantatörmän kasvillisuuden kautta. Parhaiten viljelymaisemaan sopii uoman rantojen puoliavoin käsittely, paikoin voi kasvillisuus tihetä saarekkeeksi. Ihmisen muokkaamia suoria ojia Erittäin kauniisti hoidettua rantaa Syväsalmessa. Vaikuttava veden yli jatkuva avoin tila voi helposti kadota, mikäli jommalle kummalle rannalle pääsee kasvamaan pensaikkoa. Kuva Marjatta Pekkosen valokuvakokoelmasta n luvun vaihteesta Rajapaikan rannasta. K o u l u l a i s t e n takana näkyvä ranta on täysin avoin ja selkeä. Myös pellot ovat huolellisesti hoidetut, eikä ojanpientareilla näy pensaikkoa. Tämän kuvan esittämän kaltaiseen tilanteeseen kannattaa rantapelloilla pyrkiä. 11

4 Kuvapari näkymästä Koivulahdelta kaakkoon Veneheittolammen suuntaan. Nykytilassaan joenvarsi on tiheän pusikon peittämä, eikä näkymiä pitkälle viljelyaukean halki ole. Pensaikkoa ja varsinkin puita poistamalla saataisiin vaikutelma avarammaksi, ja peltoaukea hahmottuisi metsänrajaan asti. Jokipellon tila saisi erottua selvänä saarekkeena, nyt se häviää ympäröivän pusikon sekaan. 12

5 sen sijaan ei ole syytä korostaa maisemassa, vaan niiden laidat kannattaa hoitaa avoimina. ylimpänä: Hoikanlammen uimaranta on hieno paikka. Lampea harjun puolelta reunustava rantametsä on sellaisenaan kaunis, ja sen hoidossa tulisi pyrkiä pitämään yllä sen nykyinen tila. yläpuolella: Kaaviokuva järven ja pellon välisen rannan käsittelytavoista. Kuvan yläosassa puoliavointa, alaosassa täysin avointa rantaa. oikealla:kaaviokuva puronvarren puoliavoimesta käsittelystä puron virratessa viljelymaiseman halki. Vesistöjen rehevöitymisen hillitsemiseksi on suositeltavaa perustaa pellon ja rannan välille ruohovartisesta kasvillisuudesta koostuva suojavyöhyke. Sopivaan paikkaan, kuten luontaisesti kosteaan peltonotkelmaan, ojaan tai ojien risteyskohtaan, on mahdollista perustaa kosteikko. Kosteikko rikastuttaa maisemaa, tarjoaa eläimistölle monipuolisen elinympäristön ja sen kasvillisuus sitoo ravinteita. Kosteikot olisivat tarpeellisia myös metsänhoidossa, sillä ojitusten mukana vesistöihin kertyy humusta ja ravinteita. Kosteikko vähentää ainesten kulkeutumista. Metsäalueille perustettavia linnustuskosteikkoja voitaisiin sijoittaa strategisesti siten, että ne samalla edistäisivät vesiensuojelua. Suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustamiseen ja hoitoon on mahdollista saada maatalouden ympäristötuen erityistukea. Kosteikot tulee peltomaisemassa hoitaa avoimina tai puoliavoimina, ja metsässä puoliavoimina. 13

6 Reunavyöhykkeet, saarekkeet ja puuryhmät Viljelymaisema voi olla myös luonnoltaan monimuotoinen. Monipuolinen hyönteis- ja linnustokanta vähentää pellon tuholaisia. Hyödyllisen eläimistön viihtyvyyttä voidaan parantaa tarjoamalla sille suotuisia elinympäristöjä pellolla ja sen tuntumassa. Tällaisia ympäristöjä ovat esimerkiksi niittymäiset ojan- ja tienpientareet, puustoiset saarekkeet sekä pellon ja metsän välinen vaihettuva monikerroksinen reunavyöhyke. Pelkkä metsän reuna ei ole arvokas reunavyöhyke. Valitettavan usein peltoja ja teitä kuitenkin reunustaa vain yksilajinen tasaikäinen metsä. Maisemakuvassa jylhä metsänreuna toki muodostaa maisemalle tärkeän kehyksen, mutta arvokas reunavyöhyke sen sijaan on monilajinen, monikerroksinen ja mahdollisesti vyöhykkeinen. Erityisen arvokkaita reunavyöhykkeen kasveja ovat esimerkiksi vanhat lehtipuut, kukkivat puut, kaunismuotoiset puuyksilöt ja katajat. Monikerroksellisuuden ja jatkuvuuden takaamiseksi tulee reunavyöhykkeessä olla myös nuorta ja matalaa kasvillisuutta. Pellon ja metsän reunavyöhykettä voivat rikastuttaa kiviaidat ja -kasat sekä maisemassa kauas näkyvät vanhat ladot. Reunavyöhykkeen tyyppi riippuu ennen kaikkea kasvupaikasta. Rehevällä kasvupaikalla saa reunan kasvillisuus ilmentää rehevyyttä, kun taas karulle paikalle sopii lajistoltaan köyhempi ja läpinäkyvämpi reuna. Saarekkeet ovat kuin reunavyöhykkeitä pistemäisessä muodossa. Ne ovat syntyneet pelloille viljelykelvottomiin paikkoihin, kuten kivikasoihin, kallioille, kumpareille tai kosteikoihin. Yleensä saarekkeen kasvillisuus ilmentää kasvupaikkaansa: kuivalla mäellä kasvaa komea männikkö, kosteassa painanteessa rehevä lehtimetsä ja kivikossa muutama yksittäispuu. Joskus saareke muodostuu pelkistä komearunkoisista haavoista. Usein saarekkeet ovat hoitamattomina päässeet kasvamaan umpeen läpitunkemattomaksi pöheiköksi. Hoitamalla saarekkeista voidaan saada esiin maiseman todellisia helmiä. Reunavyöhykkeiden ja saarekkeiden hoito on samanlaista. Suurista saarekkeista voidaan hoitaa vain reunavyöhykettä. Tiheikköä harvennetaan edellä lueteltuja arvokasveja säästäen. Mahdolliset kivikasat ja -aidat raivataan esiin. Ladot pidetään kunnossa ja näkymät niille avoimina. Uutta reunavyöhykettä voidaan kehittää joko nykyisen metsänreunan eteen tai reunan paikalle harventamalla sitä. Uuden reunavyöhykkeen muodostaminen on tarpeellista sellaisiin metsänreunoihin, jotka näkymien kannalta ovat hyvin olennaisia, mutta nykytilassaan epäedustavia, rikkonaisia tai huonokuntoisia. Erilaisia reunavyöhykkeitä. Ylimpänä kolmivaiheinen reunavyöhyke, jossa reunan muodostavat ensin matalat pensaat, seuraavana suuret pensaat tai pienet puut ja lopulta suuret lehtipuut. Keskellä tiivis reunavyöhyke, jossa uloin reuna muodostuu yhdestä suuresta pensaasta, joka on tuuhea maan pintaan asti. Tällaisen reunan muodostaa usein esim. tuomi. Tiivis reuna voi muodostua myös alhaalta harvasta pensaasta, jonka oksien alapuolella kasvaa matala pensaikko. Alimpana leveä reunavyöhyke, jossa avoin alue vaihettuu metsäksi pikkuhiljaa. Reunavyöhykkeen uloimmassa osassa vuorottelevat pensasryhmät, yksittäiset puut sekä avoimet niittyalueet. Lähempänä metsää kasvaa edelleen valoa vaativia eri korkuisia pensas- ja puulajeja. 14

7 Tämä näkymä pitää sisällään useita kauniita ja monipuolisia reunavyöhykkeitä. Ilman niitä maisema menettäisi paljon arvoaan. Lato saarekkeen reunassa on näkymän kiintopiste, ja siten maisemassa hyvin merkityksellinen rakennus. Hiidenniemellä sijaitsee useita hienoja saarekkeita, mutta niistä kaikkein vaikuttavimmat ovat Kumpukallion mäntymäet. Maatila on sijoittunut erinomaisesti mäkien väliin. Mäkien juurella levittäytyvät laitumet ja pellot jatkuvat rantaan asti, ja siten Kumpukallion saarekemaisuus korostuu. 15

8 Kiviaidat ja -kasat Savon kivisiltä pelloilta ja kaskimailta on koottu lukematon määrä kiviä kasoiksi ja aidoiksi entisten ja nykyisten viljelyalueiden yhteyteen. Tuusjärven harjun läheisyydessä kivisyyttä on keskimääräistä vähemmän, sillä paikalla aikoinaan virrannut jäätikköjoki on lajitellut alueen maaperän. Kivisempää moreenimaastoa on pääasiassa Tuusjärven pohjoispuolella. Kivirauniot ja -aidat ovat arvokkaita maatalouden ja kulttuurimaiseman muistomerkkejä, joita tulisi vaalia ja ottaa esiin maisemassa. Kiviaidat reunustavat kauniisti peltoja ja niittyjä metsän reunassa, ja kivikasat pelloilla muodostavat monimuotoisia saarekkeita. Harmittavan usein ovat nämä kulttuurimaiseman arvokkaat elementit peittyneet pajupensaiden ja muun rehevän kasvillisuuden alle. Kiviaidat tulisi ehdottomasti raivata esiin, ja kaikki suurikokoinen kasvillisuus niiden pinnalta poistaa. Raivauksen kanssa kannattaa olla kärsivällinen ja tarvittaessa jatkaa sitä aina epätoivotun kasvillisuuden ilmestyttyä kivien päälle. Pensaiden juurakkomättäitä ei kannata repiä kivien väleistä, sillä silloin aita saattaa rikkoutua. Kauneimmillaan kiviaidat olisivat vain sammalen tai matalien ketomättäiden peittäminä. Kivikasojen päällä voidaan säästää esim. niittykasvillisuutta sekä katajia tai kauniita pensaita. Monet kaskirauniot ja uudemmatkin peltojen raivauksen yhteydessä syntyneet kasat ovat jääneet metsän keskelle. Metsänhoidossa ne tulee huomioida siten, että ne eivät ainakaan joudu suurten koneiden kulkureiteille ja rikkoudu. Mielellään tulisi kivimuodostelmat metsän keskelläkin ottaa esiin siten, että niiden ympärillä olisi pieni puustosta vapaa alue. Mielenkiintoista metsäympäristöä voidaan luoda myös jättämällä kivirakennelmien ympärille pieni metsäaukio jossa suositaan lehtipuita ja saarekemaista kasvillisuutta. oikealla: Koivulahden kosteikkolammet ovat kauniisti ruohovartisen kosteikkokasvillisuuden reunustamat. Pensaiden tai puiden kasvu alueelle tulee estää. alla: Kaskiviljelyn aikaan kasatut kaskirauniot muodostuvat melko pienistä kivistä. Suurista kivistä kasattuja röykkiöitä synnytti vasta koneellinen raivaus n luvun puolivälissä. Pienvedet Luonnonmukaiset pienvedet ovat metsälain mukaan säilytettäviä erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Täysin luonnontilaisia puroja, lampia tai lähteitä on Suomessa jäljellä hyvin vähän. Tämän vuoksi myös lievästi muokatut pienvedet ovat hyvin arvokkaita. Luonnon ja maiseman monimuotoisuuden kannalta olisi tärkeää palauttaa ihmisen muokkaamia pienvesiä luonnonmukaisempaan tilaan. Perattuja puroja voidaan kunnostaa esimerkiksi muuttamalla virtausta luonnonmukaiseksi tuomalla uomaan kiviä ja puuainesta. Kalojen ja rapujen elinmahdollisuuksia voidaan parantaa poistamalla patoja ja tuomalla soraa poikastuotantoalueille. Lähes luonnontilaisen puron tai muun pienvesistön ympäristössä tulee metsämaastossa säilyttää sen luontainen kasvillisuus. Toisinaan ympäröivä kasvillisuus on yksipuolista talousmetsää tai läpitunkematonta pajupusikkoa, jolloin monimuotoisuuden saavuttaminen vaatii hoitotoimenpiteitä. Esimerkiksi liian tiheää kasvillisuutta voidaan perata, jotta myös ruohovartiset kasvit saavat elintilaa. Ruohovartisilla kasveilla on suuri merkitys pintamaan sitojina. Hoitotoimenpiteissä suosittavia puu- ja pensaslajeja ovat esimerkiksi lepät, tuomet, koivut ja pajut, myös muutamat kuuset voivat kehystää puroa. Liika kuusettuminen on kuitenkin yksi monimuotoisen puronvarren pahimmista uhkista. Olosuhteiden mukaan voivat pienvesien ympäristöt olla myös avointa kosteikkoa tai suota. Kosteikko- ja suoalueilla pyritään edistämään luonnonmukaisen kasvillisuuden viihtyvyyttä estämällä umpeenkasvu ja antamalla luonnonmukaisuudelle tilaa taloudellisen tuottavuuden kustannuksella. Viljelymaisemassa purojen varsia ei käsitellä täysin luonnonmukaisina, sillä kulttuurimaisemassa ihmisen toiminnan vuosisatainen vaikutus virtavesien rantoihin saa näkyä. Ohjeistus peltojen halki virtaavien purojen rantojen käsittelyyn on edellä rantojen käsittelyn yhteydessä. 16

9 Metsien hoito Kehys- ja lakimetsät ovat maisemaa reunustavia ja kehystäviä, kauas näkyviä tärkeitä metsäalueita. Niiden hoidossa ja uudistamisessa tulee erityisesti huomioida toimenpiteiden vaikutukset maisemaan. Rajaamalla uudishakkuualat maiseman muotojen mukaan saadaan syntyvät aukot istumaan maisemaan luontevasti. Suoraviivaisia maanomistusrajoja myötäileviä muotoja tulee välttää. Metsänistutuksissa kannattaa pyrkiä luonnonmukaisuuteen, eli välttää suoria rivejä ja ruudukkoja. Myös eri-ikäisiä ja erilajisia taimia voidaan käyttää. Puulajin vaihtuessa tulisi jälleen suoria rajoja välttää ja sen sijaan muuttaa puulaji toiseksi vaiheittain. Peltoja reunustavan metsän reuna voidaan uudistettaessa aluksi jättää hakkaamatta, jolloin se toimii verhometsänä takana tapahtuvalle avohakkuulle. Erityisesti rinteessä voidaan avohakkuualueelle jättää lisäksi puuryhmiä, jolloin vähennetään aukon näkyvyyttä. Yksittäisten honteloiden puiden jättämisellä uudistusalalle ei ole maisemaa parantavaa vaikutusta, päinvastoin. Uuden taimikon päästyä hyvään kasvuun, voidaan pellon reunaan verhometsäksi jätetty kaistale uudistaa. Vanhoja puita kannattaa mahdollisuuksien mukaan säästää yksittäin tai ryhminä, ne toimivat runkona uudelle monimuotoiselle pellon ja metsän reunavyöhykkeelle. Lakialueiden metsää uudistettaessa tulee välttää metsän siluetin hammastumista. Säilyttämällä lakilinjan muodostava puusto vältetään siluetin rikkoutuminen. vasemmalla: Myllykosken ympäristö on kauniin luonnonmukaisesti hoidettu. vasemmalla alhaalla: Poistamalla metsän keskellä virtaavan puron varresta varjostavaa tiheää puustoa saadaan myös ruohovartiset kasvit viihtymään. alla: Selkeämuotoisen selänteen puolittainen avohakkuu muuttaa maisemaa merkittävästi. Eturinteeseen jätetyn pienen kuusikon voisi hakata saman tien, jolloin koko rinteen uusi metsä pääsisi kehittymään samaan tahtiin ja saman korkuiseksi. 17

10 vasemmalla: Esimerkkikuva onnistuneesta kehysmetsän uudistamisesta. vasemmalla keskellä: Naavasen peltoja sekä Koivulahdentietä reunustavan kehysmetsän hakkuun seurauksena on koko tiemaisema epäsiistin ja hoitamattoman oloinen. Koska tie on suora, ovat näkymät sen varressa pitkiä ja asettavat erityisvaatimuksia ympäristönhoidon laadulle. Kuvassa tienäkymä suoraan eteen on mielenkiintoinen. Korkea puusto mäennyppylän kohdalla muodostaa portin. On erittäin hienoa, että nämä tietä vierustavat puut on metsää uudistettaessa säästetty. vasemmalla alhaalla: Kylän keskeisimpiä virkistysalueita ovat Myllykoski, luontokirkko ja luontopolku. Hoidettaessa niitä ympäröiviä metsiä taloudellisen tuottavuuden sijaan pyrkiä parantamaan metsän virkistysarvoa. alla: Rantametsien merkitys korostuu näkymien ollessa pitkiä ja vesipeilin ollessa tyyni. 18