Myyrmäki marras-joulukuu 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Myyrmäki marras-joulukuu 2009"

Transkriptio

1 Myyrmäki marras-joulukuu 2009 PARAHIN SUKULAINEN Heti alkajaisiksi, tämän kirjeen yhteydessä saat tulevan sukukokouksen ohjelmaluonnoksen sekä ehdotuksen ilmoittautumislomakkeeksi. Ensi helmikuussa postitamme sitten lopulliset versiot sillä maaliskuun loppuun mennessä on ilmoittautumisten ja hotellivarausten oltava perillä. Mennyttä muistellen Sukusavusaunassa Turjanlinnassa heinäkuussa oli tällä kertaa yli 30 henkeä. Mainittakoon, että v rakennettua saunaa saa lämmittää vain kerran vuodessa. Raija-Liisa Kianto raportoi tapaamisesta: Sodalta säästynyt saunavanhus oli mainiosti lämmitetty ja löylyt erinomaiset. Marjatta Iltatähti (Kianto) yhtenä tärkeimmistä osallistujista. Ja sitten oli keskipisteenä tietenkin tämä uusi sukulöytö, Iki Kiannon A-sarjasta poisadoptoidun ja koko ikänsä kateissa olleen Kaarinatyttären Järvenpäästä löytynyt Stig-poika vaimoineen. Sukukatoksessa seurusteltiin, nuotiolla paistuivat makkarat ja letut, saunarannassa kävi vilske kun varsinkin lapset polskivat Kianta-järven kesänlämpöisissä aalloissa. Ilmari Kiannon patsas Suomussalmella täytti 35 vuotta Kuvanveistäjä Kain Tapperilta tilattu patsas vihittiin Tuolloin tasavallan presidentti Urho Kekkonen piti puheen tuhatmääräisen yleisön läsnä ollessa. Tänä vuonna Kianto-seura juhli merkkipäivää patsastilaisuudella ja laivaristeilyllä. Kekkosen näköinen johtokunnan jäsen Lasse Wirt piti Kekkosen puheen uudelleen noin 70 juhlavieraalle. Lisäksi ohjelmassa oli musiikkia ja Kianto-tuntijoiden Helinä Romppasen ja Raija-Liisa Kiannon kertoilua Kiannon elämästä ja maisemista. Jäsenasioita Kuluva vuosi toi tietoomme kaksi suruviestiä. Växjössä Ruotsissa kuoli maaliskuussa Rune Saming ja heinäkuun 1. päivänä Anneli Kalajoki Oulussa. Anneli oli keskeinen tekijä isänsä, kunniapuheenjohtaja Atte Kalajoen arkiston selvittelijänä. Uusiksi jäseniksi sukuneuvosto on hyväksynyt Veera Räsäsen (SUO) ja Riitta Pirkkalaisen (EVI). Tervetuloa mukaan!

2 Tulevana vuonna onnittelemme seuraavia jäseniä: Harri Siipola v. Mårten B. Kalling v. Claes Kalling v. Jäsenmäärämme on reilu 130 joista kymmenkunta Ruotsissa. Jäsenmaksun maksaneiden luku ei tosin yllä samaan. Suvun jäsenten saavutuksia ym. on todennäköisesti ollut mutta neuvostolle ei valitettavasti ole tietoja kantautunut. Tulevaan sukukokoukseen liittyvää Kuten jo tuli mainittua, kirjeen liitteenä on luonnokset ohjelmaksi ja ilmoittautumiseksi. Sukuneuvoston työryhmä toivoo edelleen saavansa valokuvia jotta ajateltu kuvakavalkadi voidaan toteuttaa. Siispä kuvia aiemmista sukukokouksista, suvun tapahtumista, suvun syntysijoista ja henkilöistäkin. Sukuneuvosto on päättänyt teettää postimerkkejä Petrus M:n sinetistä. Yksi 20 kpl arkki maksaa 35 e. Malliarkki on tilauksia varten esillä sukukokouksessa. Samasta sinetistä on tarkoitus teettää hopeisena joko pinssi, riipus, solmioneula tai rintaneula. Kuvion pohja on vaalea, sinetin reuna ja sisällä oleva kuvio ovat kohollaan. Ensin mainittujen koko on 17 mm ja hinta-arvio 10 kpl/a 55 e tai 30 kpl/a 48 e. Solmioneulalle tulee lisähintaa 25 e/kpl. Rintaneulan koko on 28 mm. Hinnat 10 kpl/a 75 e ja 30 kpl/a 70 e. Ilmoittele Lars Holmille kiinnostuksestasi jo ennakkoon. Puh vuotta sukututkimusta Suomessa Calamnius-suvulla on erityinen syy juhlia sillä: Alkuvuodesta 1660 Turun piispa Johannes Terserus lähti tarkastusmatkalle Pohjanmaalle, missä hän kiinnitti huomiota pohjalaisten pappissukujen välisiin moniin sukulaisuussuhteisiin ja aloitti keruutyön, joka muiden pappismiesten täydentämänä päätyi 1800-luvun puolivälissä julkisuuteen Genealogia Sursillianana. Suomalaisen harrastajatutkimuksen katsotaan alkaneen Terseruksen keruutyöstä. (Lainaus Sukututk. seuran alustuksesta).

3 Pitkin vuotta 2010 järjestetään erilaisia tapahtumia ja tasavallan presidentti on juhlavuoden suojelija. Sukuneuvos Lars Holm on kutsuttu esitelmöimään syksyllä Seinäjoelle Sursillseminaariin. Samaan tilaisuuteen toivotaan Calamnius-sukuhaaran esittelyä koska se on suurin Sursillien suvuista. Samanlainen kutsu on esitetty Lahden Sukututkimusseuran tilaisuuteen alkuvuodesta. Olisitko Sinä halukas esitelmöimään suvustamme? Ilmoitusluontoista Kerrottakoon, että sipsakka sihteerimme Meri Kianto sai esikoistytön Saman tien hän on siirtynyt Tampereelta Helsinkiin. Onnea nuorelle perheelle. V kuollut Raida Tsikko Heikkilä (o.s. Kianto) on testamentannut sukuseuralle kirjoja, lehtileikkeitä, valokuvia sekä diakuvia ja rainoja. Ne on tarkoitus säilyttää osana Calamnius-sukuseuran vaatimatonta arkistoa, jota säilytetään toistaiseksi puheenjohtajan hallussa. Kianto-seuralta/ Raija-Liisa on taas mahdollisuus tehdä lahjahankintoja mm. Kiantokalenteri. Sopivasti joulumarkkinoille on ilmestynyt kirja nimeltä Ilmari Kiannon talvisota. Se on kirjailijan päiväkirja marras-joulukuun vaihteesta Kirjailijan omien ajatusten lisäksi on merkintöjä huhuista ja paikkakunnan tapahtumista. Kirjan kustantaja on Ajatus. Raija-Liisaan saa yhteyden puh , Harras toivomuksemme on että tulevaan sukuneuvostoon saataisiin uusia, nuorempia jäseniä eri sukuhaaroista. Vuodessa on yleensä 2-3 kokousta joten sen verran aikaa lienee helppo järjestää. Oletko kiinnostunut, tunnetko jonkun, jota suosittelisit? Puheenjohtaja ja sihteeri ottavat ehdotuksia vastaan. Yhteystiedot kirjeen lopussa. Sukuneuvosto kokoontuu seuraavan kerran 6. helmikuuta Jos mielessä on ehdotuksia tms. ota yhteys jäseniin tai puheenjohtajaan. Toivomme myös, että ne joilta kesän kynnyksellä on jäsenmaksu unohtunut maksaa, voisivat hoitaa asian nyt liitteenä olevan karhukirjeen myötä. Vain 10 e ja saamme kokousjärjestelyt sujumaan.

4 JOULUN RAUHAA TEILLE KAIKILLE, TAPAAMISIIN ENSI KESÄNÄ HELSINGISSÄ! Sinikka Pyötsiä Meri Kianto Norokuja 6 A 13 Nervanderinkatu 5 E Vantaa Helsinki spyotsia@welho.com meri.kianto@ovi.com Jos joulunpyhät tuntuvat pitkiltä voitte miettiä mitkä olisivat 8 maata, joiden nimessä ei ole kirjaimia S,U, O, M, tai I.

5 Pe Pitkämatkalaiset majoittuvat Hotelli Vuorantaan tai Kokoushotelli Rantapuistoon klo mennessä. La Ilmoittautuminen Aurinkolahti-kabinetissa, jossa jaetaan nimikyltit, ruokaliput ym. Sukulaisiin tutustumista Kevyt lounas Oheistapahtumia: - omien tietojen tarkistusta/täydennystä Suku-ohjelmissa - valokuvien ja sukuperinteen keräystä / skannausta - henkilökohtaisia lähisuku ja esi-isätulosteita - PMA:n jälkeläisistä Suku-CD pdf muodossa - postikorttien myyntiä - PMA-sinetti postimerkkien ennakkomyyntiä - Skannattujen ja päivien aikana otettujen kuvien CD:n ennakkotilaukset Ryhmäkuvaus / Lars Holm Sukujuhlan avaus; sukuseuran puheenjohtaja Sinikka Pyötsiä Iltapäiväkahvi / tee Sukukokous-Porslahti kabinetissa Calamnius sukuseuran alkuvaiheet; kuinka kaikki alkoi Muistamiset ja huomionosoitukset - Sytytetään kynttilä välillä poisnukkuneille - Sytytetään kynttilä välillä syntyneille Raija-Liisa Kiannon Seuran historiikki, mistä se alkoi Vuosikokousasiat Lars Holmin esittely kotisivuista + kuvia ja tekstejä sukuseuran 60 vuoden taipaleelta Vapaata seurustelua, sukulaisiin tutustumista, ostosten tekoa, tulosteita, skannausta, valmistautumista iltaan Illallinen noutopöydästä Suomalainen pitopöytä

6 - Iki Ilmarinen näytelmästä musiikkia - Suomen Sukututkimusseuran puheenvuoro (n. 10 min.) aiheesta: 350 vuotta sukututkimusta Suomessa Su Aamiainen Kunniakäynnit Maunulan Uurnalehdossa ja Hietaniemen hautausmaalla Jorma Kalajoen ja Juhani Rajaniemen johdolla Päivän avaus - Eroavan ja uuden puheenjohtajan puheet Lähtökahvi / tee suolaisella SYDÄMELLISESTI TERVETULOA!!!

SUKUNEUVOSTOT KAUTTA AIKOJEN Aika Nimi Tehtävä Kalajoki, Atte puheenjohtaja Kianto, Otso varapuheenjohtaja Wikman, Aili

SUKUNEUVOSTOT KAUTTA AIKOJEN Aika Nimi Tehtävä Kalajoki, Atte puheenjohtaja Kianto, Otso varapuheenjohtaja Wikman, Aili SUKUNEUVOSTOT KAUTTA AIKOJEN Aika Nimi Tehtävä 1950-1955 Kalajoki, Atte puheenjohtaja 1950-1955 Kianto, Otso varapuheenjohtaja 1950-1955 Wikman, Aili sihteeri 1950-1955 Kianto, Uolevi sihteeri (edellisen

Lisätiedot

Myyrmäessä keväällä 2009

Myyrmäessä keväällä 2009 Myyrmäessä keväällä 2009 Arvoisat sukulaiset! Kevät keikkuen tuleepi, Ilon kanssa ilmestyypi Gabriel Josefsson Calamnius Yllä oleva lainaus on teoksesta Suru Runot Suomalaiset, jonka esiisämme kirjoitti

Lisätiedot

Uuden puheenjohtajan tervehdys. Tekisi mieli sanoa että kaikki tuntevat apinan, mutta näin se ei ehkä ole.

Uuden puheenjohtajan tervehdys. Tekisi mieli sanoa että kaikki tuntevat apinan, mutta näin se ei ehkä ole. Calamnius Uutiset 2010-1 Tässä numerossa Väistyvän puheenjohtajan sanoma Uuden puheenjohtajan tervehdys Uusi sukuneuvosto Kesän 60v juhlista Uudet jäsenet Poisnukkuneet jäsenet Ryhmäkuva sukukokouksen

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.20 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013

Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013 Sukuneuvosto Tiedote nro 1/2013 12.5.2013 Hyvät sukulaiset! Pielisjärven Ignatiusten Sukuseuran toinen viiden vuoden sukukokouskausi 2013-2017 on alkanut. Seura on saanut samalla uudet puheenjohtajat.

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016 Lehtojärvellä 27.2.2016 PÖYTÄKIRJA 2/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 16.45 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Nyt on juhlan aika, olemme kahdeksan vuotta ahkeroineet sukumme taustojen selvittämiseksi ja nyt työ on saatu hyvään päätökseen. Työmme tuloksena on syntynyt sukukirja, joka julkaistaan

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet!

Hyvät Castrén-suvun jäsenet! Huhtikuu 2000 Hyvät Castrén-suvun jäsenet! Viimekertaisessa sukukokouksessamme esitettiin toivomus, että sukukokouksia alettaisiin järjestää useammin. Sukuneuvosto on nyt ottanut toivomuksesta vaarin ja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 22.8.2012 PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.32 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Ylikylässä 12.9.2015 PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.28 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Sukuneuvosto Tiedote nro 2/2012 26.11.2012

Sukuneuvosto Tiedote nro 2/2012 26.11.2012 Sukuneuvosto Tiedote nro 2/2012 26.11.2012 Hyvät sukulaiset! Pielisjärven Ignatiusten Sukuseuran ensimmäinen viiden vuoden sukukokouskausi on päättymässä. Sukuneuvosto järjesti kautensa viimeisen kokouksen

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, 41160 Tikkakoski 040-594 6374 jouko.marttinen@luukku.com . Hyvä sukuseuran jäsen, Marttisen sukukirjan 2 osan julkaisuvalmistelut ovat

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Puheenjohtajan tervehdys Hyvät sukuseuralaiset, terveiset täältä Savonlinnasta näin joulun alla. Saan tämän jäsenkirjeen viimein liikkeelle. Kesä oli lämmin ja ainakin minun osalta kiireinen, kaikenlaisten

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

'flaittisten tiedote 2008/2

'flaittisten tiedote 2008/2 'flaittisten tiedote 2008/2 Puheenjohtajan palsta Hyvä sukutiedotteen lukija. Olen toiminut sukuseuramme puheenjohtajana koko sen toiminta-ajan, vuodesta 1996 alkaen. Hallitus on parhaansa mukaan yrittänyt

Lisätiedot

Saarenkylässä PÖYTÄKIRJA 2/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Saarenkylässä PÖYTÄKIRJA 2/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Saarenkylässä 24.2.2011 PÖYTÄKIRJA 2/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.38 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Stenbergin Sukuseura 20 vuotta

Stenbergin Sukuseura 20 vuotta 1 Stenbergin Sukuseura 20 vuotta Tervetuloa, 10. Sukutapaamiseen Kiteen Rösköön Paikka: Ilmoittautuminen: RÖSKÖ, Kitee (Partiolaisten leirikeskus) Rösköntie 9, 82580 Juurikkala www.karhupojat.org tai rosko@karhupojat.org

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 3/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 3/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 25.8.2011 PÖYTÄKIRJA 3/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.15 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä

Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä PÖYTÄKIRJA Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä 19.6.2010 I Kokoontuminen II Esittely III Ruokailu IV Kokous V Esitelmät VI Yleistä I Kokoontuminen oli Karkkilan kirkon

Lisätiedot

Suurnäkki sukuseura ry Säännöt

Suurnäkki sukuseura ry Säännöt Suurnäkki-sukuseura ry:n säännöt 28.10.2013 Patentti- ja rekisterihallituksen Yhdistys- ja säätiöasioiden yksikön 28.10.2013 vahvistamat. Yhdistyksen rekisterinumero on 176.618. 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä Hartikaisten sukuseura ry Perustamiskokous pidetty Kuopiossa 4.11.1973 ja rekisteröity 1974 Jäseniä 31.12.2015 198 henkilöä Seuran tarkoitus selvittää suvun ja Hartikainen-sukunimen muiden muunnosten mukaisten

Lisätiedot

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi 1 Tervetuloa, 11. Sukutapaamiseen Imatralle Paikka: Ilmoittautuminen: Imatran Kylpylä Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi www.stenberginsukuseura.com To 23.7.2015 asti sitovat ilmoittautumiset

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry   Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,

Lisätiedot

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan

Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Paremman avioliiton jatkoseminaari Hartolassa 26.-27.11.2011 Ilmoittaudu www.parempiavioliitto.fi www.hnmky.fi Tervetuloa Hartolaan jatkotapahtumaan Linna-hotelliin ja Hartolaan 26.-27.11.2011. Nyt on

Lisätiedot

Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura ry:n sääntömääräisestä sukukokouksesta Helsingissä 20.6.2010

Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura ry:n sääntömääräisestä sukukokouksesta Helsingissä 20.6.2010 Vesteristen sukukokous 19-20.6.2010 Helsingissä The meeting of the Family Society in 2010 was held in Helsinki the 19 th and 20 th of June. Kuvat, photos: Jorma A. Vesterinen Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura

Lisätiedot

PYLKKÖSTEN - PYLKKÄSTEN SUKUSEURA RY 15 v SUKUJUHLA Lauantaina klo 9.30 Hotelli Haikon Kartanossa Haikkoontie 114, Porvoo

PYLKKÖSTEN - PYLKKÄSTEN SUKUSEURA RY 15 v SUKUJUHLA Lauantaina klo 9.30 Hotelli Haikon Kartanossa Haikkoontie 114, Porvoo PYLKKÖSTEN - PYLKKÄSTEN SUKUSEURA RY 15 v SUKUJUHLA Lauantaina 28.7.2018 klo 9.30 Hotelli Haikon Kartanossa Haikkoontie 114, 06400 Porvoo Historiallinen Haikon Kartano toivottaa meidät tervetulleiksi :

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Sukuneuvoston kokous

Sukuneuvoston kokous Sukuneuvoston kokous AIKA 9.2.2013 klo 13:00 PAIKKA Pekka Marttusen toimitiloissa, Vinssikatu 1, Lahti Läsnä: Lea Pulkkinen, hallituksen puheenjohtaja Mika Marttunen, varapuheenjohtaja; Anssi Hatakka,

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (1/2) Aihe: Sukukokous Aika 14.7.2012 kto 14.30-15.30 Paikka KylpylähotelliRantasipi,Laajavuori,Jyväskylä Läsnä 17+2 sukuseuran jäsentä (liite l) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 11.11.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Kokouksessa mm. vahvistetaan tulo ja menoarvio sekä päätetään liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudesta

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 1. pykälä Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 2. pykälä Seuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, kerätä suvusta

Lisätiedot

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla:

(1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää. Paikalla: (1/5) PÖYTÄKIRJA OSAKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUKSESTA 16/2015 Aika: 5.11.2015 klo 18.00 Paikka: HO / Sillanpää Paikalla: Tapio Hatakka Olga Penkkilä Maija Häkkinen Ville Timonen Juhana Järviö Jukka Heliö

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino

VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT.»«Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino 'Vaasan Suomalaisen SYaisklubin Säännöt. 1. Yhdistyksen, jonka nimenä on "Vaasan Suomalainen Naisklubi", kotipaikkana 'on Vaasan kaupunki

Lisätiedot

Lataa Lääketieteen mallit psykiatriassa - Jorma Laitinen. Lataa

Lataa Lääketieteen mallit psykiatriassa - Jorma Laitinen. Lataa Lataa Lääketieteen mallit psykiatriassa - Jorma Laitinen Lataa Kirjailija: Jorma Laitinen ISBN: 9789512902804 Sivumäärä: 164 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 15.91 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu.

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja syyskokous 22. 23.10.2016 Vesalan kurssi- ja leirikeskus, Vesalantie 136, Vesanka A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 22. 23.10.2016 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen

Lisätiedot

KUTSU JÄMSÉN-SUVUN 3. SUKUKOKOUKSEEN

KUTSU JÄMSÉN-SUVUN 3. SUKUKOKOUKSEEN KUTSU JÄMSÉN-SUVUN 3. SUKUKOKOUKSEEN VARUSMESTARI LORENTZ JEMSONIUS/JEMBSEN/JEMSENIN JA MARIA TAWASTIN (eläneet 1700-luvun alkupuolella Viitasaarella ja Pihtiputaalla) jälkipolvien eli JÄMSÉN-SUVUN 3.

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme!

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten Sukuseura ry:n kutsu sukutapahtumaan 25.8.2018 Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina 25.8.2018, ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten sukuseura ry

Lisätiedot

Lataa Ageing workers in the European Union - Juhani Ilmarinen. Lataa

Lataa Ageing workers in the European Union - Juhani Ilmarinen. Lataa Lataa Ageing workers in the European Union - Juhani Ilmarinen Lataa Kirjailija: Juhani Ilmarinen ISBN: 9789518023060 Sivumäärä: 274 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.46 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta

Lisätiedot

Tulukee. SATL:n Ohjelma. sto

Tulukee. SATL:n Ohjelma. sto Tulukee Joensuuhun! Joensuun Seud dun Auto oteknillinen Yhdistys 80 vuotta SATL:n 81. Liittokokous Joensuussa 18.-20.3..2016 Ohjelma ja hinnas sto Majoitus Sokos Hotel Kimmel Itäranta 1, 80100 Joensuu

Lisätiedot

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 23.2.2012 PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.02 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Lataa Veteraanin terveysopas - Ilmari Ruikka. Lataa

Lataa Veteraanin terveysopas - Ilmari Ruikka. Lataa Lataa Veteraanin terveysopas - Ilmari Ruikka Lataa Kirjailija: Ilmari Ruikka ISBN: 9789529775064 Sivumäärä: 40 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.61 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat

Lisätiedot

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Matti Jormakka Sivu 1 (4) Hyvät sukulaiset! Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018! Sukuseuran kuulumiset Kuluva vuosi on sukuseuran 30. toimintavuosi. Ensi helmikuussa tulee kuluneeksi 30

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) 1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

Kiteen Matikaiset Ry

Kiteen Matikaiset Ry 1 Kuva: http:// www..juurikka.net Hyvä Kiteen Matikaisten suvun jäsen, Tervetuloa vuoden 2010 sukutapahtumaan ja suvun vuosikokoukseen Neulaniemeen lauantaina 3.7.2010 klo 11:00. Kaunis Neulaniemen virkistysalue

Lisätiedot

Kutsu sukujuhlaan. la 11.8.2012 Hämeenlinnaan.

Kutsu sukujuhlaan. la 11.8.2012 Hämeenlinnaan. Pylkkösten-Pylkkästen sukuseura ry Kutsu sukujuhlaan Tervetuloa Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran sukujuhlaan la 11.8.2012 Hämeenlinnaan. Ohjelmassa mm. sukuseuran ajankohtaiset asiat ja mukavaa yhdessäoloa.

Lisätiedot

Lataa Diakonisen hoitotyön mallin rakentaminen - Marjatta Myllylä. Lataa

Lataa Diakonisen hoitotyön mallin rakentaminen - Marjatta Myllylä. Lataa Lataa Diakonisen hoitotyön mallin rakentaminen - Marjatta Myllylä Lataa Kirjailija: Marjatta Myllylä ISBN: 9789514273551 Sivumäärä: 109 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 39.42 Mb Kustantajan kuvausteksti

Lisätiedot

Lataa Virallisen ja vaihtoehtoisen työryhmän seminaari Juha Karvonen. Lataa

Lataa Virallisen ja vaihtoehtoisen työryhmän seminaari Juha Karvonen. Lataa Lataa Virallisen ja vaihtoehtoisen työryhmän seminaari 12.10.1994 - Juha Karvonen Lataa Kirjailija: Juha Karvonen ISBN: 9789520000400 Sivumäärä: 59 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.55 Mb Kustantajan kuvausteksti

Lisätiedot

SUKUSEURA MARTTUNEN R.Y. Pöytäkirja 02/2011

SUKUSEURA MARTTUNEN R.Y. Pöytäkirja 02/2011 Sukuneuvoston kokous AIKA 17.4.2011 klo 13 PAIKKA Pekka Marttusen toimitiloissa, Vinssikatu 1, Lahti. Osanottajat: Sukuneuvoston jäsenet: Lea Pulkkinen (pj) Mika Marttunen Keijo Parikka Armi Pusa Sinikka

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Viklaluokan historia Suomessa 1947-2015 -historiikki Toimituskunnan kokous no 8 ptk

Viklaluokan historia Suomessa 1947-2015 -historiikki Toimituskunnan kokous no 8 ptk Organisaatio Kansallissihteeri Juha Lehtinen GSM +358 0500 777 299 e-mail juha.lehtinen@snipeimport.fi Internet www.snipe.fi Viklaluokan historia Suomessa 1947-2015 -historiikki Toimituskunnan kokous no

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous

A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13. Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3

Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13. Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3 1 Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13 1 Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3 1 1 Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13 1 Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3 Majoitus Olemme tehneet seuraavat

Lisätiedot

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Purasten sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Purasten sukuseura ry ja kotipaikka Rautalammin kunta. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimitystä sukuseura tai seura.

Lisätiedot

Sihteerin avaintehtävät

Sihteerin avaintehtävät SIHTEERIN OPAS Sihteerin avaintehtävät 1. Toimia presidentin oikeana kätenä sekä hallituksen että klubikokouksissa. 2. Liiton jäsenrekisterin ylläpito. (uudet jäsenet, eroavat jäsenet, jäsenten yhteystietojen

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin 1 Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuihin. Semifinaalikarsintaan ilmoittautui 36 kilpailijaa ja karsinnat

Lisätiedot

Lataa Optimointitehtävien ratkaiseminen - Juha Haataja. Lataa

Lataa Optimointitehtävien ratkaiseminen - Juha Haataja. Lataa Lataa Optimointitehtävien ratkaiseminen - Juha Haataja Lataa Kirjailija: Juha Haataja ISBN: 9789529821952 Sivumäärä: 245 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 10.07 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu.

Lisätiedot

Lataa Alkuräjähdyksestä kännykkään - Juha Haataja. Lataa

Lataa Alkuräjähdyksestä kännykkään - Juha Haataja. Lataa Lataa Alkuräjähdyksestä kännykkään - Juha Haataja Lataa Kirjailija: Juha Haataja ISBN: 9789529821488 Sivumäärä: 127 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.43 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat

Lisätiedot

Lataa Pohjoismaiden ympäristö - Claes Bernes. Lataa

Lataa Pohjoismaiden ympäristö - Claes Bernes. Lataa Lataa Pohjoismaiden ympäristö - Claes Bernes Lataa Kirjailija: Claes Bernes ISBN: 9789291201860 Sivumäärä: 211 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.56 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta puuttuu. Saatat

Lisätiedot

Lataa Isänsä surmannut poika - psykiatrinen tutkimus - Hannu Säävälä. Lataa

Lataa Isänsä surmannut poika - psykiatrinen tutkimus - Hannu Säävälä. Lataa Lataa Isänsä surmannut poika - psykiatrinen tutkimus - Hannu Säävälä Lataa Kirjailija: Hannu Säävälä ISBN: 9789514265631 Sivumäärä: 211 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 18.15 Mb Kustantajan kuvausteksti

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry  Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa 30.05.2017 Hyvät Piristen suvun jäsenet Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, jatkoa Alpo Pirisen tarinaan sukuseuran

Lisätiedot

Lataa Ihoatoopikkolasten ja heidän perheidensä arki - Eija Skarp. Lataa

Lataa Ihoatoopikkolasten ja heidän perheidensä arki - Eija Skarp. Lataa Lataa Ihoatoopikkolasten ja heidän perheidensä arki - Eija Skarp Lataa Kirjailija: Eija Skarp ISBN: 9789514278372 Sivumäärä: 190 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 19.06 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta

Lisätiedot

lähetys- ja kansainvälisen työn sihteeri Anja Mäkinen kirpputorin vapaaehtoinen Marja-Riitta Vaitti kirpputorin vapaaehtoinen

lähetys- ja kansainvälisen työn sihteeri Anja Mäkinen kirpputorin vapaaehtoinen Marja-Riitta Vaitti kirpputorin vapaaehtoinen YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja LÄHETYSTYÖN JOHTOKUNTA 2/ 2017 Aika 22.03.2017 klo 18 Paikka Paikalla: Seurakuntakeskus, Kahvion laajennus Kahvitus alkoi klo 17.45 Antila Veli-Matti Puheenjohtaja Koivisto

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

Lataa Syöpään sairastuneen kokemuksia toivosta ja toivottomuudesta - Lea Lindvall. Lataa

Lataa Syöpään sairastuneen kokemuksia toivosta ja toivottomuudesta - Lea Lindvall. Lataa Lataa Syöpään sairastuneen kokemuksia toivosta ja toivottomuudesta - Lea Lindvall Lataa Kirjailija: Lea Lindvall ISBN: 9789514247651 Sivumäärä: 128 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 28.49 Mb Kustantajan kuvausteksti

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen

Lisätiedot

Etusivu Miksi tulisin kurssille? Kuuntele erään kurssilaisen haastattelu Radio Deissä: Erikan haastattelu

Etusivu Miksi tulisin kurssille? Kuuntele erään kurssilaisen haastattelu Radio Deissä: Erikan haastattelu CHC RY:N YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS TORSTAINA 28.12 VANTAALLA PATOTIE 4 A KLO 18.00 asiat: hallituksen kokoonpanon valinta toiminnantarkastajan valinta taloudellinen tilanne Miksi tulisin kurssille? Kuuntele

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y.. Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA

Lisätiedot

Sukuviesti 1/2013. Tässä viestissä:

Sukuviesti 1/2013. Tässä viestissä: Sukuviesti 1/2013 Tässä viestissä: Virvon, varvon Sukuseuran uudet kotisivut Matka Karjalaan kesäkuussa 2013 Kirvun sukujen tapaaminen Orimattilassa 20.4.2013 Jäsenmaksu Sukuseuran myyntinurkka ja yhteystiedot

Lisätiedot

Kannanottoja "Tulevaisuuden kestävä vesihuolto" -selvitykseen

Kannanottoja Tulevaisuuden kestävä vesihuolto -selvitykseen Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Kannanottoja "Tulevaisuuden kestävä vesihuolto" -selvitykseen Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta tehdyn strategisen selvitys- ja tutkimushankkeen

Lisätiedot