Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa
|
|
- Juho-Matti Lattu
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaavan laatija KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN LAUSUNTO VERLAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SEKÄ JAALAN ITÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN 2. LUONNOKSESTA Kaavaluonnos Kaavassa huomioidaan suojelumääräyksillä alueella olevat arvokkaiksi määritetyt rakennuskohteet ja -kokonaisuudet ja ohjataan alueen täydentyvää maankäyttöä loukkaamatta alueen arvo- ja kulttuuriympäristön erityispiirteitä. Koko UNESCOn maailmanperintökohteen osoittaminen SRS- merkinnällä selkeyttää kaavan luettavuutta antaen heti tiedon alueen statuksesta suojeltavana alueena. On syytä pohtia, onko saman logiikan noudattaminen tarpeellista koko UNESCOn maailmaperintökohteen alueella eli myös paikoitus-, virkistys- ja venevalkama-alueilla tehdasalueen pohjoispuolella. Rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaisessa suojelupäätöksessä todetaan, että: "Muutoksissa ja rakentamis- ja korjaustöissä lukuun ottamatta normaaleja kunnossapitotoimenpiteitä on asiantuntijana kuultava Museovirastoa." Maininta kuulemisesta olisi hyvä täydentää tekstinä myös kaavamerkintään SRSkorttelialueille tai vaihtoehtoisesti täydentää UNESCOn maailmanperintökohde merkintää selkeästi koskemaan myös rakennuskannan muutoksia. Kaavaratkaisu ei ole ongelmallinen luontoarvojen eikä myöskään vesivarojen käytön ja hoidon kanssa. VAT, RKY ja rakennusperinnön suojelu Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet käsittelevät mm. seuraavia kokonaisuuksia: kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat. Kaavoitettavasta alueesta osa on valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä RKY-2009 (Verlan teollisuusympäristö). RKY-alueella tavoitteena on ympäristön ja rakennusten säilyminen sekä muutosten ja täydennysrakentamisen sopeuttaminen kulttuuriympäristön ominaisluonteeseen ja erityispiirteisiin. Verlan tehdas on ainutlaatuinen ja 1900-luvun vaihteen teollisuusmi ljöö. Puuhiomo ja pahvitehdas muodostavat eheän tehdaskokonaisuuden Suomen metsäteollisuuden varhaisvuosilta. Verla on valittu 1996 UNESCOn maailmanperintölistalle ja se on valtakunnallisesti arvokas nähtävyys. Maailmanperintökohde edustaa yleismaailmallisesti erityisen arvokasta kulttuuriperintöä. Kaavaratkaisu kokonaisuutena on sopusoinnussa RKY-tavoitteiden kanssa. Kaavassa otetaan huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja edistetään niiden toteuttamista.
2 Verlan ydinalueen rakennussuojelu on osayleiskaavassa huomioitu ja siten kaava turvaa maailmanperintökohteen säilymisen. Tie- ja liikenne Osa yhdystietasoista Verlantietä (mt 14570) ja Kantokoskentietä (mt 14569) on osayleiskaavassa osoitettu merkinnällä parannettava tieosuus. Merkintää on tarkennettu kaavamääräyksissä siten, että parantamistarve koskee erityisesti kevyenliikenteen sekä Verlantien ja Kantokoskentien risteysalueen turvallisuuden parantamista. Verlan tieympäristön parantamisesta ei ole tällä hetkellä kaavaselostuksessa mainittua v valmistunutta tarveselvitystä tarkempaa suunnitelmaa. Verlantien ongelmat on tunnistettu myös käynnissä olevassa Kouvolan liikenneturvallisuussuunnitelmassa. Syksyllä 2017 valmistuvan liikenneturvallisuussuunnitelman toimenpidesuosituksiin sisältyy esitys esisuunnitelman laatimisesta Verlan kohdan jalankulun ja pysäköinnin olosuhteiden parantamiseksi. Liikenneolosuhteiden kehittämisen kannalta olisi tärkeää tehdä päätös v.2007 tarveselvityksessä esitettyjen aluetta palvelevien vaihtoehtoisten sisääntuloteiden välillä, koska valittu kehittämispolku vaikuttaa merkittävästi mm. pysäköintialueiden sijaintiin ja kapasiteettitarpeeseen sekä risteysalueella liikkuvan ajoneuvoliikenteen määrään. Kaavaluonnoksesta saadut lausunnot on käsitelty viranomaisten työneuvottelussa Lisäksi Museovirasto antoi erillisen lausunnon Verlan tehdasalueen pohjoispuolisen alueen suojelutavoitteita koskien. Verlan tehdasalueen pohjoispuolista paikoitus-, virkistys- ja venevalkama-aluetta ei ole osoitettu kaavaluonnoksessa SRS- aluevarauksella, koska nämä alueet eivät kuulu Ympäristöministeriön vahvistaman Verlan maailmanperintökohdetta koskevan rakennussuojelupäätöksen (YM14/531/2014) alueeseen. ELY- keskuksen lausunnon, viranomaisten työneuvottelun ja Museoviraston lausunnon perusteella esitetään, että Verlan tehdasalueen pohjoispuolinen pysäköintialue ja rannan virkistyskäytössä oleva alue osoitetaan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla suojeltaviksi tarkoitetuiksi alueiksi SRS-1 / LP ja SRS-1/V. ELY- keskuksen lausunnon, Museoviraston lausunnon ja viranomaisten työneuvottelun perusteella esitetään, että SRS- aluevarausta koskevaan kaavamääräykseen lisätään määräys; Alueen muutoksissa ja rakentamis- ja korjaustöissä on asiantuntijana kuultava Museovirastoa, jolla on oikeus antaa tarkempia ohjeita suojelumääräysten soveltamisesta ja SRS-1- aluevarausta koskevaan kaavamääräykseen lisätään määräys: Alueen muutoksissa ja rakentamis- ja korjaustöissä on asiantuntijana kuultava Museovirastoa. Hämeenlinnassa
3 Kaavan laatija KYMENLAAKSON LIITON LAUSUNTO VERLAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SEKÄ JAALAN ITÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN 2. LUONNOK- SESTA Verlan osayleiskaavan suunnittelualueella on voimassa Kymenlaakson maakuntakaava "Maaseutu ja luonto", jossa esitetään alueen kehittämisen periaatteet. Maakuntakaavassa Verlan kyläalue on merkitty loma- ja matkailualueeksi, jolla on säilytettäviä, vähintään maakunnallisesti merkittäviä rakennuskulttuuri kohteita. Verlan vanha tehdasalue on merkitty UNESCOn maailmanperintökohteeksi. Koko Verlan alue on esitetty kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta maakunnallisesti merkittäväksi alueeksi. Tehdasalueen pohjoispuolella on muinaismuistokohteeksi merkityt kalliomaalaukset. Alueen halki kulkee lisäksi ylimaakunnalliset pyöräily-, patikointi- sekä melonta reitit. Maakuntakaavatilanne on esitetty kaavaselostuksessa. Osayleiskaavan luonnos mahdollistaa Verlan historiallisesti arvokkaan tehdasalueen ja sitä ympäröivän miljöön arvojen säilymisen sekä alueen kehittämisen kestävällä tavalla. Esitetään, että kaavaluonnosta ei ole tarpeen muuttaa lausunnon perusteella. Hämeenlinnassa
4 Kaavamuutoksen laatija KYMENLAAKSON MAAKUNTAMUSEON LAUSUNTO VERLAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SEKÄ JAALAN ITÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOK- SEN 2. LUONNOKSESTA Osayleiskaavaa varten on vuonna inventoitu Verlantien eteläpuolinen alue sekä tehdasalueen vastarannan rakennukset. Kaava-aluetta on sen jälkeen laajennettu koskemaan myös kyläaluetta ja Kokkokallion aluetta. Tällä Verlantien ja Kantokoskentien pohjois- ja länsipuolen alueella ei ole rakennuskantaa inventoitu. Kyläalue liittyy tehdasalueeseen oleellisesti ja se on maailmanperintöalueen suoja- aluetta sekä valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Kymenlaakson museo katsoo, että koko alueen rakennuskanta on inventoitava ja arvotettava kaavatyön tueksi. Kaavaluonnoksessa kyläalueella (AT-1) ja Kantokoskentien varren erillispientalojen korttelialueella (A0-1) on aluesuojelumerkintä (/s). Kaavamääräyksen mukaan alueella tulee ottaa huomioon sen kulttuurihistoriallinen luonne, korjaus- ja uudisrakentamisen tulee soveltua rakennustavaltaan ja sijainniltaan olemassa olevaan rakennuskantaan ja ympäristöön sekä alueella tulee säilyttää kulttuurihistoriallisesti ja kyläkuvallisesti merkittävät rakennukset, rakenteet ja tiestö. Uudisrakentamisen materiaalit, mittasuhteet, pinnat ja väritys tulee olla sopusoinnussa ympäristön rakennusten kanssa. Osayleiskaava on oikeusvaikutteinen ja sen perusteella voidaan myöntää rakennuslupia maailmanperintöalueen ulkopuoleiselle alueelle. Aluesuojelumerkintä jättää tulkinnanvaraiseksi mitkä kohteet ovat kulttuurihistoriallisesti tai kylämaiseman kannalta merkittäviä. Kymenlaakson museon mielestä aluesuojelumerkinnän lisäksi tulee kyläalueen kohteilla olla inventointiin ja arvottamiseen perustuva kohdemerkintä. Aluesuojelumääräyksissä tulisi myös mainita, että korjaus- ja muutostöitä suunniteltaessa on otettava yhteys museoviranomaiseen. Arkeologisen, maailmanperintö- sekä lakisuojeltujen kohteiden rakennetun kulttuuriympäristön lausunnon antajana toimii Museovirasto. Kaavaluonnoksesta saadut lausunnot on käsitelty viranomaisten työneuvottelussa Osayleiskaavan rakennusinventointi on laajennettu Kymenlaakson museon ja Museoviraston lausuntojen perusteella koko osayleiskaavan alue. Rakennusinventoinnin täydennyksen laati Arkkitehtuuritoimisto ARKHALTIA OY / Kari Mustonen Täydennysinventoinnin tarkistustyön sekä molempien rakennusinventointien kohteiden arvotuksen ovat täydentäneet rakennustutkija Kirsi Toivonen Kymenlaakson museolta ja kaavoitusarkkitehti Hannu Purho suunnittelusta keväällä Verlan tehdaskylän ympäristön arvokkaimmat rakennuskohteet on osoitettu kaavaehdotuksessa kulttuurihistoriallisesti ja kyläkuvallisesti arvokkaina rakennuksina (sr) sekä kulttuurihistoriallisesti ja kyläkuvallisesti arvokkaimmat tehdaskylän ympäristön osat alueina, joiden ympäristö säilytetään (/s). sr- ja /s- kaavamerkinnät perustuvat Verlan osayleiskaavan rakennusinventointiin ja Verlan osayleiskaavan rakennusinventoinnin täydentämiseen 2017.
5 sr- kohdemerkintöjen ja /s- alueita koskevat kaavamääräykset on muotoiltu yhteistyössä maakuntamuseon kanssa. Määräyksissä mm. edellytetään lausunnossa esitetyn mukaisesti, että /s- alueiden rakennusten muutostöistä ja uudisrakentamisesta tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. Hämeenlinnassa
6 Kaavamuutoksen laatija MUSEOVIRASTON LAUSUNTO VERLAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN JA LAA- JENNUKSEN SEKÄ JAALAN ITÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN 2. LUONNOKSES- TA Osayleiskaavan keskiössä oleva Verlan puuhiomo ja pahvitehdas on liitetty Unescon maailmanperintöalueiden luetteloon vuonna Osayleiskaavan tavoitteiksi on asetettu tunnistaa ja turvata alueen rakennetun ja luonnonympäristön ominaispiirteet ja erityisarvot, mahdollistaa Verlan tehdasmuseon ja siihen liittyvien matkailutoimintojen kehittäminen ja toimia Verlan kyläalueen elinvoimaisuuden tukena. Kaavaselostuksen sivuilla 6-7 on kerrattu vuodesta 2007 asti tekeillä olleen osayleiskaavan valmisteluvaiheet. Museovirasto on viimeksi osallistunut kaavan luonnosteluvaiheessa järjestettyyn viranomaisten työneuvotteluun. Verlan tehdasmuseon alue on kansallisen lainsäädännön keinoin suojeltu rakennussuojelulain 60/1985 nojalla ja rakennusperinnön suojelusta annetun lain 498/2010 nojalla , hieman toisistaan poikkeavin sisällöin. Valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön (RKY) rajaus noudattaa Unescon suojavyöhykkeen rajausta (yleiskaavaluonnoksessa merkinnällä sv). Näin ollen käsiteltävänä oleva Verlan osayleiskaavan muutos ja laajennus sekä Jaalan itäosan rantayleiskaavan muutos yhtenäistävät Verlan tehdasmuseon, matkailutoimintojen ja Verlan kyläalueen kansallisen suojelutilanteen ja säilyttämistavoitteet. arkeologisesta kulttuuriperinnöstä Yleiskaavamääräys SM Muinaismuistolain (295/1963) rauhoittama kiinteä muinaisjäännös pyydetään muuttamaan muotoon: Alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Aluetta koskevista suunnitelmista on pyydettävä museoviranomaisen (Museovirasto tai maakuntamuseo) lausunto. rakennuslupien myöntäminen osayleiskaavan perusteella Osayleiskaavan tavoitteena on sujuvoittaa rakentamisen ohjausta siten, että kaava toimisi suoraan rakennusluvan myöntämisen perusteena lukuun ottamatta kuitenkaan itse maailmanperintökohdealuetta. Asemakaavoitus tai poikkeamislupamenettely ei täten olisi Verlan tehdaskylässä enää rakennusluvan myöntämisen edellytyksenä. Osayleiskaavan sisällön muokkaukseen on vaikuttanut muutos maankäyttö- ja rakennuslaissa, joka mahdollistaa nykyään yleiskaavoituksen kyläalueilla asemakaavaa kevyempänä ja joustavampana tapana ohjata rakentamista. kyläalueen kulttuuriympäristöselvitys Kyläalueen vielä inventoimattomasta rakennuskannasta tulee teettää kulttuuriympäristöselvitys tai vastaava, koska osayleiskaavaluonnoksen liitteenä 9 oleva rakennusinventointi (Toivanen Hanna-Riitta Verlan osayleiskaavan rakennusinventointi.) kattaa pääasiassa vain maailmanperintöalueen ja kylän kohdalla rajautuu Verlan kylätien itäpuolelle. Kulttuuriympäristöselvityksen tietoja rakennusten iästä, alueelle tyypillisistä ja erityisistä arkkitehtonisista erityispiirteistä, materiaaleista ja rakennustavoista tullaan tarvitsemaan peruskorjausten ohjaamisen tueksi. (Vrt. yleiskaavamääräykset Rakentaminen ja ympäristönhoito tulee mittakaavaltaan ja tyyliltään sopeuttaa Verlan historialliseen miljööseen. ja /s - merkintä alue, jolla ympäristö säilytetään: Korjausrakentamisessa voidaan noudattaa rakennusten alkuperäistä rakentamistapaa ja käyttää rakennusten alkuperää tukevia teknisiä ratkaisuja. )
7 SRS ja SRS-1 merkinnät: rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain nojalla suojeltu tai suojeltavaksi tarkoitettu alue Osayleiskaavan luonnoksessa on Unescon maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi 1972 hyväksytyn yleissopimuksen mukaan Maailmanperintökohdeluetteloon 1996 merkitty kohde nro 751 rajattu merkinnällä un ja sen suojavyöhyke merkinnällä sv. Koko maailmanperintöalueella un käytetyssä SRSmääräyksessä viitataan YM suojelupäätökseen ja että Alueen kulttuurihistorialliset arvot ja ominaispiirteet tulee säilyttää. Alueen maa- ja vesiympäristön muutostöistä tulee neuvotella Museoviraston kanssa. Museovirasto ehdottaa, että SRSmääräykseen lisätään, että Muutoksissa ja rakentamis- ja korjaustöissä on asiantuntijana kuultava Museovirastoa, jolla on oikeus antaa tarkempia ohjeita suojelumääräysten soveltamisesta. Kaavaluonnoksesta saadut lausunnot on käsitelty viranomaisten työneuvottelussa Osayleiskaavan rakennusinventointia on laajennettu Museoviraston ja kymenlaakson museon lausuntojen perusteella koko osayleiskaavan alueelle. Rakennusinventoinnin täydennyksen laati Arkkitehtuuritoimisto ARKHALTIA OY / Kari Mustonen Esitetään, että muinaismuistoalueita ja kohteita (SM) koskeva kaavamääräys muutetaan lausunnossa esitetyn mukaisesti muotoon; Alueen/kohteen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen ja muu siihen kajoaminen on muinaismuistolain nojalla kielletty. Aluetta/kohdetta koskevista suunnitelmista on pyydettävä museoviranomaisen (Museovirasto tai maakuntamuseo) lausunto. Museoviraston lausunnon, ELY- keskuksen lausunnon ja viranomaisten työneuvottelun perusteella esitetään, että SRS- aluevarausta koskevaan kaavamääräykseen lisätään määräys; Alueen muutoksissa ja rakentamis- ja korjaustöissä on asiantuntijana kuultava Museovirastoa, jolla on oikeus antaa tarkempia ohjeita suojelumääräysten soveltamisesta. ja SRS-1- aluevarausta koskevaan kaavamääräykseen lisätään määräys: Alueen muutoksissa ja rakentamis- ja korjaustöissä on asiantuntijana kuultava Museovirastoa. Hämeenlinnassa
8 Kaavamuutoksen laatija KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LAUSUNTO VERLAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SEKÄ JAALAN ITÄOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOK- SEN 2. LUONNOKSESTA Pelastuslaitoksella ei ole lausuttavaa. Esitetään, että kaavaluonnosta ei ole tarpeen muuttaa lausunnon perusteella. Hämeenlinnassa
9 Kaavan laatija KOUVOLAN KAUPUNGIN MAASEUTUPALVELUJEN LAUSUNTO VERLAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN SEKÄ JAALAN ITÄOSAN RAN- TAYLEISKAAVAN MUUTOKSEN 2. LUONNOKSESTA Maaseutupalvelut antaa seuraavan lausunnon: Verlan osayleiskaavan laatiminen ja ajanmukaistaminen on välttämätöntä, jotta kaavan tavoitteiden mukaisesti turvattaisiin alueen rakennetun ja luonnonympäristön ominaispiirteet ja erityisarvot ja pystyttäisiin sovittamaan yhteen matkailulliset tarpeet ja Verlan tehdasmuseon kehittämismahdollisuudet sekä Verlan kylän säilyttäminen toimivana ja elinvoimaisena. Kaavalla on siis tarkoitus saada aikaan positiivisia vaikutuksia aineettomille arvoille, kuten luonto, kulttuuriperintö ja - ympäristö sekä aineellisia hyötyjä monille eri tahoille, kuten kyläläisille, maanomistajille ja elinkeinonharjoittajille. Laadittava kaava tulee olemaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava, joka on suoraan rakennusluvan myöntämisen perusteena (maailmanperintökohdetta lukuun ottamatta). Kaavan ohjauksesta huolimatta rakennuslupakäsittelyssä tulee olla mahdollista tarvittaessa tapauskohtaisesti joustaa, jotta ehkäistään kohtuuttomien tilanteiden syntyminen. Kaavaa laadittaessa tulee huomioida eri tahojen intressejä ja välttää aiheuttamasta taloudellisia menetyksiä tai toiminnallisia haittoja maanomistajille ja elinkeinonharjoittajille. Maanomistajat ja alueen elinkeinonharjoittajat ovat osallisia osayleiskaavaa laadittaessa. Osayleiskaava on pyritty valmistelemaan siten, että kaavan toteutumisesta ei aiheudu maanomistajille tai elinkeinonharjoittajille merkittäviä taloudellisia menetyksiä eikä toiminnallista haittaa. Esitetään, että kaavaluonnosta ei ole tarpeen muuttaa lausunnon perusteella. Hämeenlinnassa
Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala
Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT
Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10
Liite C MUISTUTUKSET:
Liite C MORSIUSSAAREN OSAYLEISKAAVA 2015 - KAAVAEHDOTUS Kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana 21.9. - 23.10.2015 saadut muistutukset ja lausunnot sekä näiden vastineet MUISTUTUKSET: Muistutus: 1. saapunut
LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä
LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: 18.6. 16.8.2013 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine Elinkeino-,
Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet.
ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSALEISKAAVA (ERÄJÄRVEN OSA-ALUE) Eräjärven kyläalueen osayleiskaava M K 1 : 5 0 0 0 KAAVAEHDOTUS 30.3.2016 ALUEVARAUSMERKINNÄT: AP PIENTALOVALTAINEN
VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA
Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,
KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Etunimi Sukunimi puh. 044 794 xxxx, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0937 KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN
Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti
Rakennussuojelu 28.2.2013 Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Laki rakennusperinnön suojelemisesta Voimaan 1.7.2010 Korvaa aiemman rakennussuojelulain (1985) Rakennusperinnön arvottamisen kriteerit lakitekstissä
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen.
Kaavan nimi: Kauttuan keskuksen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 13.4.-14.5.2015 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Kaavatoimikunta Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset
VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS. Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella
JOUTSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 100 / 1 ASEMAKAAVASELOSTUS Ote asemakaavakartasta, kaavamuutosalue rajattuna punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2
MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
JOUTSAN KUNTA / RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ote rantaosayleiskaavakartasta, kaavamuutosalueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista
SONKAJÄRVEN KUNTA JYRKÄN ALUEEN TILOJEN 3:3 JA 29:0 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SONKAJÄRVEN KUNTA JYRKÄN ALUEEN TILOJEN 3:3 JA 29:0 RANTA-ASEMAKAAVA 4.4.2016 SONKAJÄRVI Jyrkän ranta-asemakaava (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa
Osa tiloista Stusnäs Östergård ja Stusnäs Vestergård Stusnäsin kylässä
KEMIÖSAAREN KUNTA DRAGSFJÄRFIN LÄNTEISEN SAARISTON RANTAYLEISKAAVA RANTAYLEISKAAVAMUUTOS Osa tiloista Stusnäs Östergård 322-516-1-0 ja Stusnäs Vestergård 322-516-2-10 Stusnäsin kylässä OSALLISTUMIS- JA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT
VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5
1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA Varesniemen ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 7.11. 7.12.2016. Kaavaluonnoksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana mielipiteitä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren
Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1(7) KITTILÄN KUNTA, 2. KUNNANOSA, LEVI Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2(7) 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
MERIKARVIAN KUNTA 09.09.2017 KAAVA Merikarvian Kuuskeri rantayleiskaavan muutos koskien Peipun kylän tiloja Merimaa 484-401-14-34 ja 484-401-13-56 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehtivastaava
VUOROVAIKUTUSRAPORTTI. Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin sisältö
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Kaavakartta nro 12459 1 (5) Hankenro 5344_2 HEL 2016-013448 11.4.2017, täydennetty 1.12.2017 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro
Suunnittelualue on Sulkavan seurakunnan, Sulkavan kunnan ja Sulkavan vanhustentukiyhdistys ry:n omistuksessa.
SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa
Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T E K N IIK K A RAUTALAMMIN KUNTA Kotasaari, Niiniveden rantaosayleiskaavan muutos Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20667 Kaavaselostus Lilian Savolainen Sisällysluettelo
IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS
Suonenjoen kaupunki IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Koskee osaa korttelista 1146 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekninen lautakunta, 23.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde:
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 21.10.2015 1(6) LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 8. Suensaaren kaupunginosan
KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)
1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
Lapinlahden kirkonkylän yleiskaava
Lapinlahden kirkonkylän yleiskaava Luonnosvaiheen infotilaisuus 11.4.2017 11.4.2017 Page 1 Rajaus 11.4.2017 Page 2 11.4.2017 Page 3 Kaavatasot VAT valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvosto
PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen
KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet
liite nro 4 KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet Asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelia 47 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
Lausunto. Yhteenveto sisältää mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Palautteen antaja ja pvm
Sivu 1 (6) Lausunnot Palautteen antaja ja pvm Uudenmaan ELY-keskus 30.1.2017 Yhteenveto sisältää 24.2.2017 mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Lausunto Vastine
ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet
JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 SELOSTUS Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos
SIUNTIO 14.10.2014 Pickalan Golfkartanon asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan osana kaavatyön
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS Ote rantayleiskaavakartasta SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 1.2 Alueen yleiskuvaus 1.3 Luonnonympäristö 1.4
Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava
Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen
Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
Maisemat maakuntakaavoituksessa
Maisemat maakuntakaavoituksessa Maankäyttö- ja rakennuslain arviointiin liittyvä työpaja 26.11.2012 Ympäristöministeriö Marja Mäntynen Oikeudellinen perusta Maakunnan suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1805 MYNÄMÄEN KUNTA HIITTIÖNPELLON ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.4.2018 24.1.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Hyvinkään kaupunki, ympäristölautakunta PL 21 05801 Hyvinkää Keski-Uudenmaan maakuntamuseon lausunto Hyvinkään kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta HEL 2016-005241
tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ
Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy
AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-
Reimarin asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
82117042 Asikkalan kunta Reimarin asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.11.2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
TAKA-VAIJALAN JA KUULIALAN VANHAN KYLÄN ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA TAKA-VAIJALAN JA KUULIALAN VANHAN KYLÄN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.2.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI SUMIAISTEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAAJENNUS JA OSITTAINEN KU- MOAMINEN
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI SUMIAISTEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, LAAJENNUS JA OSITTAINEN KU- MOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 9.11.2010 tark. 26.2.2013 tark. 21.4.2016 tark. 6.9.2016
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015/3.6.2016 KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-
JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE BlomDesktop 2011 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 ALOITE TAI ASEMAKAAVAN VIREILLETULON SYY
PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle
Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015
Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE Muutosalue sijaitsee Sammin
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja
Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelien 35-39 ja 153 KL-, RM-, RT- ja YK-alueiden, VL-alueiden sekä katualueen ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun alueen sekä vesialueen (Keselmäjärven
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
RANTA-HOVIN ASEMAKAAVAN MUUTOS
VESILAHDEN KUNTA RANTA-HOVIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 71, MAA-JA METSÄTALOUSALUE JA LÄHIVIRKISTYSALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.3.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
300-RAK1707 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ULLAVANJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTOS TILA 272-430- 15-47 Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola
Janakkalan kunta Turenki 5.9.2013
1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee n. 1 km Turengin keskustan länsipuolella ja rajoittuu Pyhämäentiehen ja Sairaalantiehen. KAAVAMUUTOKSEN TARKOITUS Valtuusto on 10.6.2013 60 hyväksynyt talouden tasapainottamisohjelman.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
PÄLKÄNE ÄMMÄTSÄ ISO-KARINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Vehkajärvi. Tarjala RN:o 1:337 ja Osa tilasta Metsäkari RN:o 1:413
PÄLKÄNE ÄMMÄTSÄ Tarjala RN:o 1:337 ja Osa tilasta Metsäkari RN:o 1:413 Vehkajärvi ISO-KARINNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.7.2012 Tunnistetiedot Kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014
2014 Mihin voidaan hakea avustusta? Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön parantaminen Valtakunnallisesti, seudullisesti tai paikallisesti merkittävä rakennus
LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA
HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.
ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 510 JA 511
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 510 JA 511 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 510 TONTIT 1-5 JA KORTTELIN 511 TONTTI
KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE
1 / 5 VASTINE KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Koskenkylän ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 22.2. 23.3.2018. Nähtävilläoloaikana ei tullut mielipiteitä osallisilta. Luonnoksesta
ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavan nimi: Kreulanrannan asemakaava LIITE 6 Ehdotus nähtävillä Kooste saaduista lausunnoista ja muistutuksista
Kaavan nimi: Kreulanrannan asemakaava LIITE 6 Ehdotus nähtävillä 13.4.-14.5.2016 Kooste saaduista lausunnoista ja muistutuksista Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Tekninen lautakunta
LAMMIN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS
HÄMEENLINNA LIESO Ali-Äijälä RN:o 7:95 (osa tilasta) Kiila RN:o 7:52 KUOHIJÄRVI LAMMIN POHJOISOSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 18.6.2012 Tunnistetiedot Kaavan