Reimarin asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Reimarin asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 Asikkalan kunta Reimarin asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään suunnitelma kaavan laatimisessa noudatettavista osallistumis- ja vuorovaikutusmenettelyistä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue sijaitsee Pulkkilanharjulla Vähäsalmen rannalla. Suunnittelualueella on ravintola, kesäkauppa ja sauna sekä pysäköintipaikkoja. Kaava-alueen sijainti Tavoitteet Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa Reimarin rakennusten korvaaminen uusilla ja tarvittavien muiden rakenteiden kuten venelaitureiden rakentaminen. 1

2 Nykyinen suunnittelutilanne Maakuntakaava Alueella on voimassa Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014, joka on hyväksytty maakuntavaltuustossa Maakuntakaava 2014 on tullut voimaan kuulutusten myötä. Kuulutukset on julkaistu alkaen. Maakuntakaavassa ei ole osoitettu Reimarin alueelle käyttötarkoitusmerkintää. Maantie 134 on seututie. Pulkkilanharju on tärkeää pohjavedenhankintaan soveltuvaa pohjavesialuetta (pv4) ja arvokas harjualue tai muu geologinen muodostuma (ge4). Pulkkilanharjun kautta kulkee ohjeellinen ulkoilureitti. Lisäksi Reimarin alue kuuluu kulttuurihistorian tai maiseman kannalta valtakunnallisesti merkittävään alueeseen (kmv6 eli Kurhila-Pulkkilan valtakunnallisesti arvokas maisema 1995). Koko alue on osa kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeää aluetta (ma). Alue on uusi valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen ehdotus Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta 2

3 Yleiskaava Hämeen ympäristökeskus vahvisti Päijänteen rantayleiskaavan Kaava sai lainvoimaisuuden KHO:n päätöksellä Päijänteen rantayleiskaavan mukaan Reimarin ravintolan alue (tila 5:42) on palvelujen aluetta (P). Merkintä ei määrää sitä tuottaako palvelun yksityinen vai julkinen yhteisö. Sen eteläpuolella (tila 878:1) on venevalkama aluetta (LV-2). Kaavamääräysten mukaan alueelle saadaan sijoittaa vesiliikennettä, veneiden säilytystä ja jääteitä varten tarvittavia talousrakennuksia, rakenteita, laitureita ja laitteita. Alue on tarkoitettu kylää, jakokuntaa tai muuta yhteistä käyttöä varten. Alue ei ole tarkoitettu kunnan, valtion tai muuhun yleiseen käyttöön. Lisäksi alue sijaitsee seuraavilla alueilla: ma Maisemaolosuhteiltaan merkittävä alue Rakennusten sijoitteluun tulee kiinnittää erityistä huomiota. Rakennusten tulee olla riittävän kaukana rannasta ja rakennusten ja rannan väliin tulee jättää riittävä suojapuusto. ku Kulttuurimaisema-alue Alueella tulee uudisrakentaminen ja peruskorjaaminen sopeuttaa kyläkuvaan ja ympäröivään rakennuskantaan. Alueen rakentamisperinnettä tulee noudattaa ja alueen kylätiet ja raitit tulee säilyttää alueen luonteelle ominaisena. Avoimet peltoalueet tulee jättää rakentamiselta vapaaksi. lu Luonto-olosuhteiltaan merkittävä alue Alueella on kasveihin tai eläimistöön liittyviä erityisarvoja, joita ei saa vaarantaa. Alueen luonnonolosuhteista johtuvat erityispiirteet on otettava ympäristön hoidossa ja käsittelyssä sekä rakennusten sijoittelussa ja suunnittelussa erityisesti huomioon. pv Pohjavesialue Rakentamisessa ja alueiden käsittelyssä ja käytössä on otettava huomioon ettei aiheuteta pohjavesien pilaantumisvaaraa. Ote Päijänteen rantaosayleiskaavasta Asemakaava Suunnittelualueella ei ole asemakaavaa. 3

4 Selvitykset ja suunnitelmat Suunnittelualuetta koskevat seuraavat suunnitelmat ja selvitykset: Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY, Museovirasto, http//: (valtioneuvoston päätös ) Arvokkaat maisema-alueet. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II. Ympäristöministeriön mietintö 66/1992 Pulkkilanharju kansallismaisemaksi, kehittämisprojekti ja hankkeistus (projektin hallinnoija Asikkalan kunta, 2003) Päijät-Hämeen maisemaselvitys (Lahden ammattikorkeakoulu, Päijät-Hämeen liitto, Hämeen ympäristökeskus 2006) Päijät-Hämeen rakennettu kulttuuriympäristö, Päijät-Hämeen liitto, A Reimarin rantalaiturin yleissuunnitelma (Suunnittelukeskus Oy, ) Maantien 314 parantaminen rakentamalla jalankulku- ja pyörätie välillä Vähäsaari-Reimari, Asikkala (Hämeen tiepiirin suunnitelma ) Kaavoituksesta aiheutuvia arvioitavia vaikutuksia Kaavaa valmisteltaessa arvioidaan kaavan vaikutukset Rakennettuun ympäristöön palveluihin työpaikkoihin ja elinkeinotoimintaan virkistykseen liikenteen järjestämiseen rakennettuun ympäristöön ja muinaismuistoihin tekniseen huoltoon ympäristönsuojeluun ja ympäristöhäiriöihin sosiaaliseen ympäristöön Luontoon ja luonnonympäristöön maisemaan luonnonoloihin vesistöön pohjaveteen Talouteen kunnallistalouteen Terveellisyyteen ja turvallisuuteen liikenneturvallisuuteen Muut kaavan merkittävät vaikutukset 4

5 Alueen suunnittelutyön osalliset Osallisia ovat kunnan hallintokunnat o tekninen lautakunta o ympäristölautakunta maanomistajat rajanaapurit viranomaiset o Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), luonnonvarat ja ympäristö o Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY), liikenne ja infrastruktuuri o Päijät-Hämeen liitto o Lahden kaupunginmuseo/päijät-hämeen maakuntamuseo alueella toimivat puhelin- ja sähköyhtiöt alueella toimivat yhdistykset muut, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Kaavoituksesta tiedottaminen Kaavoituksen vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta sekä kaavaluonnoksen ja kaavaehdotuksen nähtävilläolosta tiedotetaan kunnan ilmoitustaululla, Päijät-Häme-lehdessä ja kunnan Internetsivuilla. Kaavoitustyön aloittaminen ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä kunnan ilmoitustaululla kaavaehdotuksen valmistumiseen saakka. Osalliset voivat jättää mielipiteitä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sen nähtävilläoloaikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa päivitetään tarvittaessa kaavoitustyön aikana. Kaavaluonnos Kaavaluonnos asetetaan nähtäville kunnan ilmoitustaululle 14 päivän ajaksi. Tänä aikana osallisilla on mahdollisuus jättää luonnoksesta mielipiteitä kirjallisesti tai suullisesti. Luonnoksesta pyydetään lausunnot viranomaisilta ja kunnan omilta hallintokunnilta. Tarvittaessa kaavaluonnos asetetaan uudelleen nähtäville korjattuna ja siitä pyydetään uudet lausunnot. Kaavaehdotus Asemakaavaluonnosta tarkistetaan saatujen lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta asemakaavaehdotukseksi, joka asetetaan julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Jos kaavan sisältö on muuttunut oleellisesti kaavaluonnosvaiheen jälkeen, kunta pyytää muutoksista uudet lausunnot. 5

6 Kunnan jäsenet ja osalliset voivat jättää kaavaehdotuksesta kirjallisen muistutuksen. Niille muistutuksen tehneille, jotka ovat sitä kirjallisesti pyytäneet, ilmoitetaan kunnan perusteltu kannanotto jätettyyn muistutukseen. Saadut lausunnot ja mahdolliset muistutukset käsitellään kunnassa ja tarvittaessa järjestetään neuvotteluja. Kaavan hyväksyminen Asemakaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Kaavasta on mahdollista valittaa Kouvolan hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Viranomaisyhteistyö Osallisilta viranomaisilta pyydetään lausunnot kaavaluonnoksesta ja kaavaehdotuksesta. Kaavoitustyön aikana pidetään tarpeen mukaan viranomaisten työneuvotteluja. Alustava aikataulu Ajankohta Tapahtuma Vireilletulo Kaavaluonnos nähtävillä Kaavaehdotus nähtävillä Asemakaavan hyväksyminen Kouvolan hallinto-oikeus kumosi päätöksen Viranomaisten työneuvottelu 12/2018 Kaavaehdotus nähtävillä 2/2019 Kaavaehdotuksen hyväksymiskäsittely Yhteystiedot Asikkalan kunta Kaavoituspäällikkö Samuli Kantola puh sähköposti: Ramboll Finland Oy Johtava asiantuntija Markus Hytönen puh sähköposti: 6

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä...3 2. Aloite...3 3. Suunnittelualue...3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...3

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013

Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 Asikkalan kunta SARAN TONTIN JA NUOKUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2013 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty , , 1.11.

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty , , 1.11. Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012, päivitetty 11.9.2014, 9.2.2016, 1.11.2016 Kaavja 3.4.2017 asianro 3 2 SISÄLLYS 1 Tehtävä... 3 2 Aloite...

Lisätiedot

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Asikkalan kunta HARAVAKONEEN PUISTON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012, päivitetty 11.9.2014 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat

Lisätiedot

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2019 Kaava-alueen rajaus Insinööritoimisto Poutanen Oy Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna

Lisätiedot

Asikkalan kunta HUMALON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty , ,

Asikkalan kunta HUMALON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty , , Asikkalan kunta HUMALON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.4.2014, päivitetty 8.9.2014, 19.1.2015, 1.4.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta.

LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia yksityisen maanomistajan aloitteesta. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Moision asemakaavan muutos, Hattulanmäki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.8.2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013.

1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta. Kaavoitushanke on mukana Lempäälän kunnan kaavoitusohjelmassa 2013. 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Sääksjärven asemakaava, Kurrenkujan alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.4.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus

Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

9013 Tuulialan asemakaavan muutos, Harjutie

9013 Tuulialan asemakaavan muutos, Harjutie 9013 Tuulialan asemakaavan muutos, Harjutie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Asikkalan kunta METSÄ-AAKALAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.8.2014

Asikkalan kunta METSÄ-AAKALAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.8.2014 Asikkalan kunta METSÄ-AAKALAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.8.2014 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 4

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella

Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA

JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne

Lisätiedot

Asikkalan kunta METSÄ-AAKALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asikkalan kunta METSÄ-AAKALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asikkalan kunta METSÄ-AAKALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.10.2018 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue... 3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty , , , 9.2.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty , , , 9.2. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015, 9.2.2016, 15.2.2019 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

tarkistettu

tarkistettu Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.4.2012 tarkistettu 26.11.2014 ARKKITEHTIOTOIMISTO IIRO TOIVONEN OY LEINIKKITIE 20B 01350 VANTAA PUH 09-8237919 0400-717

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 96

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava

Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen

Lisätiedot

Asikkalan kunta ALEKSINTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , , ,

Asikkalan kunta ALEKSINTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , , , Asikkalan kunta ALEKSINTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.7.2016, 12.5.2017, 13.9.2017, 8.5.2018 2 Asikkalan kunta on kuuluttanut Aleksintien asemakaavamuutoksen vireilletulosta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

9011 Tuulialan asemakaavan muutos, Lahnatie

9011 Tuulialan asemakaavan muutos, Lahnatie 9011 Tuulialan asemakaavan muutos, Lahnatie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.8.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa

Lisätiedot

Asikkalan kunta ALEKSINTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asikkalan kunta ALEKSINTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asikkalan kunta ALEKSINTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.7.2016 2 SISÄLLYS 1 Tehtävä... 3 2 Aloite... 3 3 Suunnittelualue... 3 4 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.2.2009

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.2.2009 HÄMEENKYRÖN KUNTA Asemakaava koskee Hämeenkyrön kunnan Järvenkylän kylä kiinteistöjä Heiskala (2:137), Rantakoivisto (2:213) ja Kotiranta I (2:214). HÄMEENKYRÖN KUNTA HÄMEENKYRÖN KUNTA 2(7) SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA

HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Orimattilan kaupunki hyväksytty 21.01.2019 Tekninen toimiala HENNA A197 HENNAN BULEVARDIN KATUALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, Tekninen toimiala

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) kunnanosat, tiloja 3:27, 7:825 ja 15:74 koskeva asemakaava. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANGAKSEN PIENTALOALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työn tavoitteena on

Lisätiedot

Asikkalan kunta ALEKSINTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ,

Asikkalan kunta ALEKSINTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , Asikkalan kunta ALEKSINTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.7.2016, 12.5.2017 2 SISÄLLYS 1 Tehtävä... 3 2 Aloite... 3 3 Suunnittelualue... 3 4 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...

Lisätiedot

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA

TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)

Lisätiedot

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.

Muonio. KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio KUKASLOMPOLON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 11 14 sekä VR-2 ja VR-3 aluetta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 7.2.2019 Seitap Oy

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA Sääksjärven asemakaavan muutos, Sääksjärven seurakuntatalo OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNTA Sääksjärven asemakaavan muutos, Sääksjärven seurakuntatalo OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA Sääksjärven asemakaavan muutos, Sääksjärven seurakuntatalo OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 102

Lisätiedot

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Asikkalan kunta TELAKKARANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012

Asikkalan kunta TELAKKARANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 Asikkalan kunta TELAKKARANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2012 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä...3 2. Aloite...3 3. Suunnittelualue...3 4. Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet...3 5.

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS SUOMUSSALMEN KUNTA (777) KIRKONKYLÄ (406) SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET

Lisätiedot

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA

INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA M.A.R.K. Arkkitehtitoimisto Mäntylä Oy Seppo Mäntylä Vesipirtintie 11 A 02330 Espoo 040 5472101 seppo@seppomantyla.fi 24.02.2014 INKOON KUNTA, LÅGNÄS RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Lempäälän kunta Moisio-Hakkarin asemakaavan muutos, Saikan alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1. Aloite. 2. Suunnittelualue 4.12.

Lempäälän kunta Moisio-Hakkarin asemakaavan muutos, Saikan alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1. Aloite. 2. Suunnittelualue 4.12. Lempäälän kunta 2093 Moisio-Hakkarin asemakaavan muutos, Saikan alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.12.2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy SALLATUNTURIN MATKAILUKESKUS POROPUISTO Sallan kunta SALLATUNTURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS (Tieliikennealue ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ /JÄRVELÄ Päiväys 3.11.2016 TEOLLISUUSTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 26.5.2014 HANKO TJÄRUHOLMEN Ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Asikkalan kunta Osuuspankin asemakaavamuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työ liittyy

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ Päiväys 31.10.2016 LAVANMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vanhatalon (07) ja Vesalan (08) kunnanosat, osia tiloista 409-6-17 ja 895-2-6. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle. Suunnittelualue Kaavoitettava

Lisätiedot