ITSENÄISTÄVÄ OSASTOHOITO

Transkriptio

1 ITSENÄISTÄVÄ OSASTOHOITO sijaishuollon laatukriteerit nuorten kertomusten valossa Eero Lönnblad Opinnäytetyö, kevät 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma Sosionomi (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Lönnblad, Eero. Itsenäistävä osastohoito sijaishuollon laatukriteerit nuorten kertomusten valossa. Helsinki, kevät 2008, 71 sivua, 3 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Diak Etelä, Helsinki. Diakoninen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutusohjelma, sosionomi (AMK). Tässä opinnäytetyössä tarkasteltiin erään eteläsuomalaisen kaupungin sosiaalitoimen alaisuuteen kuuluvan lastensuojelulaitoksen asiakkailleen tarjoamansa palvelun laatua sijaishuollon laatukriteerien pohjalta. Tavoitteena oli selvittää lastensuojelulaitoksesta muuttaneiden, itsenäistävän osastohoidon piirissä olleiden nuorten aikuisten kokemuksia saamastaan palvelusta sekä tätä kautta tarkastella, kuinka valtakunnalliset sijaishuollon kriteerit näyttäytyivät palvelutarjonnassa. Tutkimus on kvalitatiivinen ja aineisto kerättiin teemahaastatteluilla. Lähtökohtana tutkimukselle oli valtakunnallinen sijaishuollon laatukriteeristö, jonka pohjalta valittiin seuraavat teemat; suunnittelu, nuoren tukeminen, nuoren verkoston tukeminen ja itsenäistävän osastohoidon/jälkihuollon päättäminen ja arviointi. Haastatteluissa käytettiin teemoihin perustuvia puolistrukturoituja kysymyksiä. Tutkimuksessa haastateltiin kolmea nuorta, jotka kaikki olivat olleet saman lastensuojelulaitoksen asiakkaina sekä kuuluneet itsenäistävän osastohoidon tai laitoksessa toteutetun jälkihuollon piiriin. Haastattelut litteroitiin, minkä jälkeen aineisto analysoitiin teemoittelemalla. Tulosten mukaan kaikki nuoret ovat pääosin tyytyväisiä saamaansa palveluihin. He kokivat yhteistyön eri yhteistyökumppaneiden kanssa sujuneen ongelmitta sekä tulleensa kuulluiksi eri yhteyksissä. Kaikille nuorille oli etukäteen kerrottu itsenäistävästä osastohoidosta ja jälkihuollosta. Alueen lastensuojelun sosiaalityöntekijät näyttäytyivät tulosten valossa nuorille melko vieraina ja sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus oli runsasta. Yksi nuorista koki, että sosiaalityöntekijän tuki oli määrällisesti riittävää. Nuorten lähiverkostojen ja laitoksen välinen yhteistyö oli tutkimustulosten valossa vähäistä, kun sitä mitattiin lähiverkoston osallistumisella neuvotteluihin. Tuloksista kävi ilmi, että itsenäistävässä osastohoidossa ja laitoksessa toteutettavassa jälkihuollossa löytyy vielä kehityshaasteita. Nämä löytyvät työn dokumentoinnin sekä itsenäistävän osastohoidon tai jälkihuollon päättämisen ja arvioinnin puolelta. On oletettavaa, että palvelun laatua kyetään osittain parantamaan laatimalla osaprosessi kuvaukset itsenäistävän osastohoidon ja jälkihuollon toteuttamisesta osaksi kyseisen lastensuojelulaitoksen kokonaishoidon prosessikuvausta. Asiasanat: lastensuojelu, sijaishuolto, laitoshuolto, jälkihuolto, itsenäistyminen, laatu, kvalitatiivinen

3 ABSTRACT Lönnblad, Eero. Experiences of young clients in rehabilitative residential accommodation providing training in social skills. 71 pages, 3 appendices. Language: Finnish. Helsinki, Spring Diaconia University of Applied Sciences. Degree Programme in Social Services. Bachelor of Social Services. This research examined the quality of foster care at a child institution in a city in southern Finland. The aim was to illustrate the experiences of young adults about the services they had received. Another aim was to research, how the criterion of nationwide foster care seemed to realize in the children s home in question. The research was qualitative and the material was collected with theme interviews. The starting point to this research was the nationwide criterion of foster care. The themes were: planning, support of the young person, support to the network of the young person and the end of the process and the evaluation of rehabilitative residential accommodation providing training in social skills. The questions used in the interview were based on the themes above. Also complementary questions were posed. Three young people who were interviewed in the research were customers of the same child institution. All these customers had participated in rehabilitative residential accommodation providing training in social skills. The recorded interviews were transcribed and the material was analysed by themes. According to the results the young people were mainly satisfied with the service they had got. They felt that the co-operation had gone without problems and that they had been heard. All young persons had been informed about rehabilitative residential accommodation providing training in social skills in advance. Social workers in the child welfare were rather unknown to the young persons. The workers changed quite often. One young person thought that the support of the socialworker was enough. Co-operation with the network of young person and the institute was limited, when it was measured as negotiations between the network and the institute. The results told that there is still room for improvement in rehabilitative residential accommodation providing training in social skills. The ending and evaluation of the rehabilitative residential accommodation providing training in social skills are challenges which were found in this research. It can be assumed that the quality of service can be improved by making description of the process of this kind of rehabilitative residential accommodation. Keywords: child welfare, supported living, institutional care, aftercare, quality, qualitative

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO LASTENSUOJELU Lastensuojelun lähtökohdat Lastensuojelun tarve maassamme Huostaanotto Lastensuojelun sijais- ja laitoshuolto Lastensuojelun jälkihuolto ITSENÄISTYVÄ NUORI Nuoruusikä elämänkaaren vaiheena Laitoksesta itsenäistyvät nuoret LAATU LASTENSUOJELUTYÖSSÄ Laatuajattelu sijaishuollossa Laadun arviointi ja kehittäminen Sijaishuollon laatukriteerit Suunnittelu Lapsen tai nuoren tukeminen Nuorten verkoston tukeminen Arviointi TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimustehtävä ja kysymykset Toimintaympäristön kuvaus Tutkimushenkilöiden valinta Tutkimusaineiston keruu ja analysointi Tutkimuksen luotettavuus ja etiikka Etiikka TUTKIMUKSEN TULOKSET Suunnittelu Nuoren tukeminen Nuoren verkoston tukeminen Itsenäistävän osastohoidon/jälkihuollon päättäminen ja arviointi JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA LÄHTEET LIITTEET....67

5 LIITE 1: Asunnon järjestyssäännöt LIITE 2: Suostumus LIITE 3: Teemahaastattelurunko

6 1 JOHDANTO Itsenäistävä osastohoito on osa lastensuojelun sijaishuoltoa, ja sitä toteutetaan laitoshoidon osana. Käytännössä siirtyminen itsenäistävään osastohoitoon aloittaa nuoren viimeisen etapin sijaishuollon parissa ennen nuoren täysi-ikäsyyttä ja siirtymistä jälkihuollon piiriin. Itsenäistävään osastohoitoon tulisi panostaa voimavaroja nykyistä enemmän, sillä se on hyvin merkityksellistä aikaa nuorelle hänen tehdessään omia valintojaan tulevan elämän suhteen. Nuori tulisi kyetä sitouttamaan omien valintojensa ja suunnitelmiensa taakse siten, ettei hän katkaise suhteitaan harkitsemattomasti ja siirry suunnittelemattomasti tukitoimien saavuttamattomiin. Mielenkiinto valitsemaani aihetta kohtaan nousee suoraan työelämästä saatujen kokemusten pohjalta. Olen työskennellyt useita vuosia eräässä lastensuojelulaitoksessa, jonka toiminta-ajatuksena on tarjota sijaishuoltoon pääasiassa pitkäaikaisesti sijoitetuille lapsille ja nuorille sellainen kasvuympäristö, missä on hyvät fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehittymisen edellytykset sekä mahdollisuus kuntoutukseen ja itsenäistymiseen. Työssäni olen kiinnittänyt huomiota, että lapsilta tai nuorilta saatua palautetta on hyvin vähän. Yhteydenpito laitoksesta poismuuton jälkeen jää satunnaisiin kontakteihin yksilöistä riippuen. Olen myös kuluneiden vuosien varrella pohdiskellut, mitä tulisi tehdä toisin, jotta nykyistä useampi nuori saisi vietyä toiseen asteen opintonsa loppuun asti tai ylipäätään löytäisi itselleen sopivan opiskelupaikan. Lastensuojelun Keskusliiton vuosina toteuttaman Laituri-projektin valtakunnalliset sijaishuollon laatukriteerit julkaistiin vuoden 2004 loppupuolella. Kriteerit ohjaavat tarkastelemaan sijaishuoltoa lapsen näkökulmasta ja ne osoittavat, mihin sijaishuoltopaikan toiminnassa pitäisi kiinnittää huomiota sijaishuollon laatua arvioitaessa. Laatukriteerit on tarkoitettu työvälineeksi, jonka avulla lastensuojelupalveluja tuottavat yksiköt voivat itse kartoittaa ja kehittää toimintaansa sekä kuvata laadunvarmistusmenetelmiään palvelun käyttäjille. (Valtakunnalliset sijaishuollon laatukriteerit 2004, 5.) Tässä työssä tarkastelen, kuinka erään eteläsuomalaisen kaupungin lastenkodin palvelutarjonnassa toteutuivat valtakunnalliset sijaishuollon laatukriteerit. Kriteerien toteu-

7 7 tumista peilataan nuorten kertomusten valossa, jotka ovat olleet laitoksen tarjoamassa itsenäistävässä osastohoidossa. Tutkimus on kvalitatiivinen teemahaastattelu tutkimus. Toivon, että opinnäytetyöni motivoi lukijaa tarkastelemaan omaa työtään kriittisesti ja auttaa vapautumaan perinteisistä ajattelutottumuksista ja sidonnaisuuksista. Uskoisin, että tämän työn tuloksia voidaan hyödyntää, ainakin joltain osin, omassa työpaikassani osana laatutyötä. Osaltaan tämä työ toimii asiakaspalautteena ja toivon sen tuovan lisätietoa itsenäistävää osastohoitoa ja jälkihuoltoa kehitettäessä siihen laitokseen, jota tutkimus koskee.

8 8 2 LASTENSUOJELU 2.1 Lastensuojelun lähtökohdat Lastensuojelulaki on uudistettu, ja muutokset astuivat voimaan (Lastensuojelulaki 417/2007). Lain lähtökohta on, että lapsen hoito ja kasvatus ovat vanhempien vastuulla. Yhteiskunnalla on kuitenkin vastuu siitä, että lapsilla on hyvät kasvuolosuhteet ja vanhemmilla tukea lasten kasvatukseen. Lastensuojelun tarve alkaa, jos lapsesta ei pidetä riittävän hyvää huolta. Laki perustuu lapsen oikeuksien sopimuksen periaatteeseen, jonka mukaan lastensuojelutoimenpiteessä on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Laissa konkretisoidaan lapsen edun arviointia. Lapsen ihmissuhteiden jatkuvuus on tärkeää, ja uutena näkökulmana laissa on nostettu esiin sisarussuhteiden merkitys. (Taskinen 2007, 8.) Laissa säädetään entistä huomattavasti yksityiskohtaisemmin kunnan lastensuojelutyön menetelmistä ja työprosesseista sekä yksilökohtaisten lastensuojelupäätösten valmistelu- ja päätöksentekomenettelystä. Lailla pyritään siihen, että lastensuojelun sosiaalityöllä on laaja muiden toimintojen ammatillinen tuki käytettävissään yksilökohtaisen lastensuojelun tilanteissa. Tässä tarkoituksessa kunnan tai useamman kunnan yhdessä on perustettava asiantuntijaryhmä lastensuojelun tueksi. Lisäksi kunnan on ylläpidettävä uusia lastensuojelulain mukaisia rekistereitä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007.) Kunnan edellytetään laativan joko yksin tai yhteistyössä useamman kunnan kanssa uudenlaisen suunnitelman lastensuojelun järjestämisestä ja kehittämisestä. Suunnitelman tulee kattaa sekä ehkäisevä työ että yksilökohtainen lastensuojelu ja suunnitelma on otettava huomioon vuosittaisessa talousarviokäsittelyssä. (Lastensuojelulaki 417/2007, 12 ; Taskinen 2007, 9, ) Velvoite tehdä lastensuojeluilmoitus on uudessa laissa säädetty entistä laajemmalle joukolle lasten ja heidän perheidensä kanssa työskenteleviä (Lsl 25 ). Myös ilmoituskynnys on nykyistä matalampi: Ilmoitusvelvollisuus syntyy, jos siihen velvoitettu henkilö arvioi, että lapsen hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai lapsen oma käyttäytyminen edellyttää lastensuojelun tarpeen selvittämistä. Ilmoituksen voi

9 9 tehdä salassapitosäännösten estämättä. Lastensuojelulaki määrittelee lapseksi alle 18- vuotiaan ja nuorena pidetään vuotiasta.(Lastensuojelulaki 417/2007; Taskinen 2007, ) Lastensuojelulain 7 :n nojalla kunnan toimielimen ja muiden viranomaisten on seurattava ja kehitettävä lasten ja nuorten hyvinvointia sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ennaltaehkäistävä niiden syntyä. Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen velvollisuus avohuollon tukitoimiin on säädetty lastensuojelulain luvussa 7 ja lapsen kiireellisestä sijoituksesta luvussa 8. Velvollisuus huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen on säädetty lain 9 luvussa. Päätöksentekoa huostaanotosta, muun muassa vastentahtoista huostaanottoa sekä sijaishuoltoon sijoittamisesta selvitetään tarkemmin lain 43 ja 44 :ssä ja velvollisuus jälkihuollon järjestämisestä sisältyy lain 75 :ään. (Lastensuojelulaki 417/2007.) Mikkolan (2004) mukaan lastensuojelutyön lähtökohta on lapsen suojelun tarve, ja sen perustavoite on lapsen ja hänen perheensä kuntouttaminen ja integrointi muiden joukkoon. Lastensuojelulaissa tukityö tyypitellään avohuolloksi, sijaishuolloksi ja jälkihuolloksi. Avohuollon tukitoimia ovat ohjaus, neuvonta, taloudellinen tuki, tukiperheen tai -henkilön järjestäminen lapselle, mahdollisesti puutteellisen asuntotilanteen korjaaminen sekä osallistuminen lapsen tai perheen elämään heidän omassa elinympäristössään. Sijaishuoltoa edeltää lapsen huostaanotto, joka rajaa vanhempien huoltajuutta ja siirtää vastuun lapsen arjesta sosiaalilautakunnalle. Sijaishuolto tarkoittaa lapsen hoidon järjestämistä kodin ulkopuolella niin kauan kun huostaanoton edellytykset ovat voimassa tai kunnes lapsi/nuori täyttää 18 vuotta. (Mikkola 2004, 77.) Huostaanoton rauetessa asiakas on oikeutettu jälkihuoltoon. Jälkihuolto alkaa nuoren palatessa perheeseen tai siirtyessä itsenäiseen asumiseen. Kodin puuttuessa, lastensuojelun jälkihuollon tehtävä on järjestää se osoittamalla asunto sekä lisäksi tukea nuorta alkuavustuksella ja itsenäistymiseen tarkoitetulla säännöllisellä tuella. (Lastensuojelulaki 417/2007; Mikkola 2004, )

10 Lastensuojelun tarve maassamme Sosiaali- ja terveydenhuollon tilastollisen vuosikirjan 2006 mukaan kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä on jatkuvassa kasvussa. Kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla ja nuorilla tarkoitetaan sosiaalilautakunnan päätöksellä kodin ulkopuolelle joko avohuollon tukitoimena, huostaan otettuna tai jälkihuoltona sijoitettuja lapsia ja nuoria. Viimeisimmän tilastotiedotteen mukaan vuonna 2006 Suomessa oli kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta ja nuorta. Edellisestä vuodesta sijoitettujen määrä kasvoi 312 lapsella ja nuorella. Sijoitettujen kokonaismäärä on kasvanut viime vuosina 2 5 prosentin vuosivauhtia. Vuonna 2006 kasvua oli 2 %. Alle 18 -vuotiaista lapsista oli 1,2 % sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Kaupungeissa vastaava osuus oli 1,4 % mutta taajamissa ja maaseudulla osuus jäi selvästi pienemmäksi ollen 0,7 %. (Stakes 2007.) Lastensuojelun avohuollon asiakkaita oli kaikkiaan lasta ja nuorta vuonna 2006, näistä uusien asiakkaiden osuus oli 29,5 %. Vuoteen 2005 verrattuna on kokonaislukumäärä pysynyt lähes samana. (Stakes 2007.) Samalla kun sijoitettujen lasten määrä on kasvanut, on sijaishuollon rooli muuttunut. Yhä useammin lasten sijoitukset ovat lyhytaikaisia ja lapselle saattaa kasautua elämänsä aikana useita sijoituksia. Joillakin lapsilla sijoitus voi jatkua varhaislapsuudesta täysiikäisyyteen asti, mutta joillekin se on vain muutaman viikon tai vuoden jakso kodin ulkopuolella. Suomessa sijaishuollon peruslähtökohtana on, että sijoitus on väliaikaista. Kodin olosuhteita pyritään työstämään sijoituksen aikana siten, että lapsi pystyisi palaamaan kotiin. Tämä kuitenkin johtaa valitettavan usein kierteeseen, jossa lapsen asumista kokeillaan vuoroin kotona ja vuoroin laitoksessa. Lisääntyneiden huostaanottojen lisäksi lasten oirehdinta on jatkuvasti vaikeutunut ja perheiden ongelmat ovat monimutkaistuneet mikä lisää sijaishuollon ja avohuollon tarvetta vuosittain. (Pösö 2004b, ) Suomalaisessa lastensuojelumallissa ei periaatteessa tunnisteta pysyväisluonteisia sijoituksia. Tämä aiheuttaa lastensuojeluorganisaatiolle vaikeuksia suunnitella hoitoa tähdäten nuoren itsenäisessä elämässä tarvittavien taitojen jatkuvaan vahvistamiseen. Se, ettei näitä pysyväisluonteisia sijoituksia tunnisteta, vaikkakin niitä käytännössä toteutetaan, luo ristiriidan tavoitteiden ja toiminnan välille. Pysyväisluonteista sijaishuoltoa on

11 11 alettu tuoda yhä enemmän esille yleiseen keskusteluun. Tällä pyritään turvaamaan lapsille, jotka tällä hetkellä ovat niin sanotusti pysyvästi sijoitettuna, turvallinen kasvuympäristö ja ihmissuhteet sekä suunnittelemaan hoito niin, että luodaan heille edellytykset täysipainoiseen aikuisuuteen. (Pösö 2004b, 204.) 2.3 Huostaanotto Huostaanoton tarkoituksena on suojata lapsen tai nuoren ikätasoinen kehitys ja kasvatus. Mikäli lapsen tai nuoren kasvatuksessa tai kehityksessä havaitaan epäkohtia, on kunnalla velvollisuus pyrkiä poistamaan niitä tarjoamalla perheelle kasvatusta tukevia palveluita. Huostaanoton tulisi olla viimeinen vaihtoehto silloin, kun lapsen tai nuoren henki ei ole välittömässä vaarassa. (Mikkola 2004, ) Uudessa laissa huostaanoton edellytykset säilyivät lähes ennallaan, mutta sen valmistelua ja päätöksentekoa koskevat säännökset muuttuivat merkittävästi. Velvollisuus ottaa lapsi huostaan ja järjestää hänelle sijaishuolto syntyy, jos samanaikaisesti puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai jos lapsi itse vaarantaa niitä vakavasti käytöksellään; ja avohuollon tukitoimet eivät ole lapsen edun mukaisen huolenpidon toteuttamiseksi sopivia tai mahdollisia taikka ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi; ja sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukaista. (Lastensuojelulaki 417/2007, 40.) Lastensuojelun tahdonvastaiset huostaanotot, joita huoltaja tai 12 vuotta täyttänyt lapsi itse vastustaa sekä niihin liittyvät sijaishuoltoon sijoittamista koskevat päätökset tekee ensi asteena hallinto-oikeus (Lsl 43 ). Hakemuksen asiasta tekee sosiaalihuollon johtava viranhaltija tai hänen määräämänsä viranhaltija. Hakemus tehdään lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän valmistelun pohjalta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007.) Päätöksen muusta huostaanotosta ja sijaishuoltoon sijoittamisesta, huostaanoton lakkauttamisesta sekä sijaishuollon muutoksesta tekee sosiaalihuollon johtava viranhaltija tai hänen määräämänsä viranhaltija. Vastaava päätöksentekomenettely koskee erityisen huolenpidon aloittamista ja jatkamista (Lsl 72 ). Valitukset näistä päätöksistä tehdään

12 12 suoraan hallinto-oikeudelle, eikä toimielimellä ole enää toimivaltaa näissä yksilöpäätöksissä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007.) Ennen huostaanottoa selvitetään lapsen oma mielipide ja toivomukset sekä varataan lapsen vanhemmille tilaisuus tulla kuulluiksi. Lapsen omille toivomuksille ja mielipiteille on pantava erityistä painoa. Vaikka todisteellinen kuuleminen koskee vain yli 12- vuotiasta lasta, on myös sitä nuoremman mielipide selvitettävä aina kun lapsi jo osaa riittävästi puhua. Lapselle on tehtävä asiakassuunnitelma yhteistyössä lapsen ja hänen perheensä kanssa. Suunnitelmalla konkretisoidaan, mitä huostaanotto käytännössä tarkoittaa ja mihin sillä pyritään. Edelleen huostaan otetun lapsen vanhemmille on laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma, jollei sen laatimista ole pidettävä tarpeettomana. Lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tulee valmistella huostaanottoa koskevat päätökset yhteistyössä toisen sosiaalityöntekijän tai muun lastensuojeluun perehtyneen työntekijän kanssa. Lisäksi valmistelutyön tukena tulee olla käytettävissä oikeudellista sekä muuta lastensuojelun toteuttamisessa tarvittavaa asiantuntemusta. ( Lastensuojelulaki 417/2007, 41 ; Taskinen 2007,53 55.) Entistä kiireellistä huostaanottoa vastaava toimenpide on uudessa laissa kiireellinen sijoitus. Kiireellisestä sijoituksesta päättää toimielimen määräämä pätevä sosiaalityöntekijä. Kiireellistä sijoitusta koskevat tiukat määräajat, joiden kuluessa on valmisteltava joko huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskeva päätös tai hakemus hallintooikeudelle taikka päätettävä kiireellisen sijoituksen lakkauttamisesta. Jos hallinto-oikeudessa on jo vireillä kyseisen lapsen huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista koskeva hakemus, tulee kiireellistä sijoitusta koskeva asia viedä käsiteltäväksi hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus voi tällöin tehdä väliaikaisen päätöksen lapsen sijoittamisesta kodin ulkopuolelle. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2007.) Kun lapsi otetaan sosiaalilautakunnan huostaan, päättää se lapsen hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja muusta huolenpidosta sekä olinpaikasta. Sosiaalilautakunnan on kuitenkin toimittava mahdollisimman hyvässä yhteistyössä lapsen vanhempien ja muiden huoltajien kanssa. Lautakunnan on myös tuettava lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden läheisten yhteydenpitoa. (Lastensuojelun Keskusliitto i.a.) Kiireellinen sijoitus on väliaikaispäätös, joka mahdollistaa lapsen välittömän suojelun sekä antaa aikaa perusteellisempaan huollon tarpeen selvittelyyn. Kiireellinen huos-

13 13 taanotto (vrt. kiireellinen sijoitus) koski vuonna 2006 kaikkiaan lasta. (Stakes 2007.) Huostassa olevien lasten ja nuorten kokonaismäärä on viime vuosina kasvanut 2 6. %:n vuosivauhtia. Vuona 2006 kasvu oli 3,1 %. Kasvu hidastui hieman edelliseen vuoteen verrattuna. Viimeisimmän sijoitustiedon mukaan huostaan otettuja lapsia oli Huostaan otettujen määrä kasvoi edellisestä vuodesta 283 lapsella. Huostaan otetuista 19,6 % oli huostassa tahdonvastaisesti. (Stakes 2007.) 2.4 Lastensuojelun sijais- ja laitoshuolto Sijaishuolto on lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä oman kodin ulkopuolella, joko perhehoitona, laitoshoitona tai jollain muulla tarkoituksenmukaisella tavalla, esimerkiksi sairaalassa. Sijaishuoltoon voidaan sijoittaa sosiaalilautakunnan huostaanottama tai kiireellisesti sijoitettu lapsi tai nuori. Näissä tilanteissa lapsen huolto tietyiltä osin siirtyy sosiaalitoimelle. Lapsi tai nuori voidaan lisäksi sijoittaa asumaan kodin ulkopuolelle myös avohuollon tukitoimena tai jälkihuollon perusteella. Tällöin kaikki huoltajan oikeudet säilyvät alaikäisen huoltajilla. Sijaishuoltopaikkoja ylläpitävät kunnat, valtio, järjestöt ja muut yksityiset palveluntuottajat. Sijaishuollon toteutumista ja laatua valvovat sijoittavan kunnan ja sijoituskunnan sosiaalityöntekijät sekä lääninhallitukset. (Lastensuojelun Keskusliitto i.a; Taskinen 2007, 76.) Sijaishuoltopaikan valinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota huostaanoton perusteisiin ja lapsen tarpeisiin sekä lapsen sisarussuhteiden ja muiden läheisten ihmissuhteiden ylläpitämiseen ja hoidon jatkuvuuteen. Lisäksi tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon lapsen kielellinen, kulttuurinen sekä uskonnollinen tausta. (Lastensuojelulaki 417/2007, 50.) Lastensuojelun laitoshoitoa antavat lastenkodit, nuorisokodit, koulukodit sekä näihin rinnastettavat lastensuojelulaitokset. Nimestään huolimatta laitokset ovat yleensä hyvin kodinomaisia. Yksiköt voivat olla erikoistuneita hoitamaan joko pieniä lapsia, nuoria tai jotain erityishoitoa tarvitsevia lapsia ja nuoria. Osassa lastensuojelulaitoksista voidaan hoitaa myös kokonaisia perheitä. Suurin osa lastensuojelulaitoksista tarjoaa tällä het-

14 14 kellä kaikenikäisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden pitkäaikaiseen hoitoon. (Lastensuojelun Keskusliitto i.a.) Lastensuojelulaitoksiin kuuluvat myös sijaishuollon arviointiyksiköt, joissa nuoren tilanne arvioidaan ennen sijoituspäätöstä. Arviointilaitoksessa jokaisen nuoren kohdalla mietitään erikseen, onko sijoitus takaisin kotiin mahdollinen ja jos ei, niin mikä olisi nuorelle sopivin sijoituspaikka. Lapsen kasvatuksen tukemiseksi tai lapsen ja hänen vanhempiensa tai muiden huoltajiensa kuntouttamiseksi voidaan järjestää väliaikaisesti perhehoitoa tai laitoshoitoa. Tämä lastensuojelun avohuollon tukitoimenpide voidaan toteuttaa lapselle yksin tai hänen hoidostaan vastaavien henkilöiden kanssa yhdessä. Ennen avohuollon sijoitusta on kuultava huoltajia ja 12 vuotta täyttänyttä lasta. Avohuollon sijoitus edellyttää aina huoltajan suostumusta. 12 vuotta täyttänyt lapsi voidaan sijoittaa yksinään ainoastaan, jos hän suostuu siihen myös itse. (Taskinen 2007, 43.) Laitoshoidossa hoitomuodot ja työkäytännöt pyritään harkitsemaan jokaisen kohdalla yksilöllisesti. Työ laitoksissa määritellään osittain lapsen tai nuoren asianajoksi, jonka tavoitteena on lapsen tai nuoren aseman parantaminen erilaisilla toimintamuodoilla. Pitkäaikaislaitoksessa keskeisenä toiminnan tavoitteena on hyvän elämän luominen nuorelle ajankohtaisessa tilanteessaan. Pitkällä tähtäimellä hänelle on pyrittävä tarjoamaan hyvät itsenäisen elämän hallintakeinot. (Virta 1994, ) Sijaishuoltoa määrittävät lastensuojelulain ja -asetusten lisäksi muun muassa laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, perhehoitajalaki, sosiaalihuoltolaki, hallintomenettelylaki ja laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Laitoshuollossa vastataan nuorten tarpeisiin erilaisilla perustehtävillä ja työmuodoilla. Hoito, kasvatus, perushoito ja arviointi ovat tyypillisimmät huollon osatekijät. Perushoito lastensuojelulaitoksessa on arkipäivän rutiineja. Lisäksi jokainen tarvitsee myös yksilöllistä, kehitystasoaan ja ikäänsä vastaavaa aikuisen huolenpitoa. Asiakasta tulisi kannustaa ottamaan vastuu omista valinnoistaan ja teoistaan jo mahdollisimman varhaisesta iästä lähtien. Tukea ja kannustusta on tarjottava, mutta asioita ei tulisi tehdä asiakkaan puolesta. (Kyrönseppä & Rautiainen 1993, 63.)

15 15 Kotikasvatuksen korvaavalla hoidolla ja kasvatuksella lastensuojelulaitoksessa tarkoitetaan lapsen tai nuoren iänmukaisen kasvun ja kehityksen tukemista. Työ on asiakkaiden toimintakyvyn ylläpitämistä ja heidän sopeutumisen tukemista erilaisiin tiloihin ja tilanteisiin. Lapsille ja nuorille on pyrittävä välittämään iänmukaisia arvoja, asenteita, tietoja, taitoja ja psyykkisiä valmiuksia. Korjaavan hoidon, eli mahdollisten mielenterveydellisten ja kehityshäiriöiden oireiden hoitamisen, pääperiaatteena laitoshuollossa on lapsen tai nuoren omatoimisuuden lisääminen ja erityisesti omahoitajasuhteen merkityksellisyyden korostaminen. (Kyrönseppä & Rautiainen 1993, ) Laitoksen työntekijöiden lisäksi asiakkaan hoitoon osallistuvat esimerkiksi nuoren asiaan perehtynyt lastensuojelun sosiaalityöntekijä ja psykologi. Laajan moniammatillisen asiantuntijajoukon muodostamalla verkostolla tulee pyrkiä löytämään sopivimmat asiakkaan yksilöllistä kehitystä edistävät toimintamuodot. (Kyrönseppä & Rautiainen 1993, 65.) Laadukkaan lastensuojelutyön edellytyksenä ovat riittävät tiedolliset, taidolliset ja määrälliset resurssit. Työskentelyn tulee olla suunnitelmallista ja tavoitteellista, lisäksi lastensuojelutyön kehittämiseksi työskentelyn dokumentointi, seuranta ja arviointi ovat tärkeitä osa-alueita. (Rousu & Holma 1999, ) Jatkuvan ja säännöllisen arvioinnin avulla kyetään näkemään, mitkä asiat asiakkaan elämässä ovat hyvin ja missä hän tarvitsee enemmän tukea. Arvioinnin apuna käytetään esimerkiksi yksilöllistä hoito- ja kasvatussuunnitelmaa, jota tarkistetaan säännöllisesti. Näin voidaan asettaa kokonaisvaltaiselle huollolle yksilölliset tavoitteet ja menetelmät. Kokonaisuudessaan arvioinnilla tarkoitetaan asiakkaan fyysisen, sosiaalisen, pedagogisen ja psykologisen tilan kartoittamista. Asiakkaan tilanteesta pyritään neuvottelemaan eri alojen asiantuntijoiden kanssa välittömästi tarpeen vaatiessa. (Kyrönseppä & Rautiainen 1993, ) 2.5 Lastensuojelu jälkihuolto Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on järjestettävä lapselle tai nuorelle jälkihuolto sijaishuollon päättymisen jälkeen. Sen avulla tuetaan lasta tai nuorta, hänen huoltajiaan

16 16 sekä henkilöä, jonka hoidossa lapsi tai nuori on. Jälkihuollon tarkoituksena on turvata aikaisemman huollon kantavuus ja varmistaa, ettei nuori ajaudu liian varhain lopetetun tuen vuoksi muun yhteiskunnallisen huolto- tai hoitojärjestelmän varaan. Jälkihuolto on järjestettävä myös avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen päättymisen jälkeen, jos sijoitus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta ja kohdistunut lapseen yksin. Jälkihuoltoa voidaan järjestää myös muulle lastensuojelun asiakkaana olleelle nuorelle. Kunnan velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viiden vuoden kuluttua siitä, kun lapsi on ollut kodin ulkopuolisen sijoituksen päättymisen jälkeen viimeksi lastensuojelun asiakkaana. Velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viimeistään, kun nuori täyttää 21 vuotta. (Taskinen 2007, 88.) Ensisijaisena tavoitteena lastensuojelun jälkihuollollisissa toimissa on saada nuoret sitoutumaan oman tilanteensa kehittämiseen. Toisin sanoen pyritään siihen, että nuorilla on realistinen kuva tilanteestaan ja he ovat valmiita työskentelemään tilanteensa parantamiseksi. Pidemmällä tähtäimellä tarkoitus on saavuttaa mahdollisimman usean nuoren kohdalla tilanne, jossa he ovat riippumattomia jatkuvasta yhteiskunnallisesta taloudellisesta tuesta ja kokevat itsensä oman elämänsä subjekteiksi. (Särkelä 2001, ) Jälkihuollollisen tuen tulee olla sosiaalista ja taloudellista. Jälkihuollossa erityisen tärkeäksi koulutusuran tukemisen ohella nousee asunnon järjestäminen ja asunto-olojen parantaminen. Jokaisella lastensuojelutoimenpitein sijoitetulla nuorella on subjektiivinen oikeus jälkihuoltona osoitettuun asuntoon tai asumiseen liittyvien puutteiden poistamiseen. Jälkihuoltoon liittyvänä velvoitteena kunnan on myös vastattava nuoren taloudellisesta selviytymisestä. Tämä taloudellinen tuki ei ole sidottu toimeentulotukeen vaan taloudellisen avun tulee kussakin tilanteessa olla riittävä. (Mikkola & Helminen 1994, ) Lastensuojelun sosiaalityöntekijän rooli on ajallisesti ja tarveperustaisesti muuttuva. Sosiaalityöntekijän tulisi kantaa kokonaisvastuu nuoren jälkihuollosta, tarkoittaa se sitten käytännössä milloin mitäkin; joskus hänen tulee antaa enemmän tilaa muille viranomaisille ja toisinaan taas perehtyä nuoren auttamiseen ihan arkisissakin asioissa. Sosiaalityöntekijän kokonaisvastuuseen jälkihuollon toteutumisesta kuuluu muun muassa velvollisuus havainnollistaa nuorelle, mitä lakisääteisiin palveluihin liittyy, ja tukea nuorta tämän valinnoissa. Nuoren perusturvasta on huolehdittava ja häntä tulee tukea

17 17 hakemaan hänelle kuuluvia palveluja. Sosiaalityöntekijän tehtävä on myös laatia jälkihuoltosuunnitelma ja tarkistaa sitä riittävän usein nuoren ja hänen lähiverkostonsa kanssa sekä tiedostaa se seikka, ettei vastuuta nuoren asioista voi siirtää kenellekään muulle toimijalle, vaikka niitä olisikin nuoren ympärillä. Sosiaalityöntekijän tulee siis tiedostaa oma koordinoiva roolinsa, johon kuuluu kokonaisvastuu nuoren asioiden hoidosta kuin myös kyetä siirtämään tämä vastuu nuorten yksilöllisistä suunnitelmista mahdolliselle seuraajalleen.(laaksonen 2004a, ) Anne Varho-Soininen on pro gradu -tutkielmassaan (2003) tarkastellut jälkihuollossa olevien nuorten itsenäistymistä ja elämänhallintaa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä jälkihuollettavilla nuorilla on siitä, mitä jälkihuolto on. Minkälaisia eväitä nuorille tarjotaan itsenäistymisvaiheessa ja onko tuki ollut riittävää. Tulokset osoittivat, että jälkihuollossa on parantamisen varaa. Sosiaalitoimen jälkihuollossa oleville on tarjottu itsenäistymisvaiheessa asunto ja tukihenkilöpalveluja. Arkisissa rutiineissa tukeminen on ollut enemmän muiden organisaatioiden vastuulla. Sosiaalitoimessa jälkihuolto merkitsee ainoastaan taloudellisen tuen antamista. Toimiva ratkaisu sijoitettuna olleiden nuorten kohdalla oli ollut itsenäisen elämän aloittaminen tukiasunnossa ja sieltä omaan asuntoon siirtyminen. Myös tukihenkilöpalveluja käytettiin yleisesti. (Varho-Soininen 2003.)

18 18 3 ITSENÄISTYVÄ NUORI 3.1 Nuoruusikä elämänkaaren vaiheena Nuoruus on erityinen elämänvaihe, jonka pituus vaihtelee riippuen yksilöstä ja kulttuurista, jossa nuori elää. Se, miten kauan muiden mielestä nuoren on hyväksyttävää viettää nuoruuttaan, on kulttuurisidonnaista. Länsimaisessa kulttuurissa nuoruuden läpikäymiselle hyväksytään pidempi ajanjakso, kun taas esimerkiksi monissa itämaisissa kulttuureissa aikuistuminen tapahtuu nuorempana työhön lähdön tai avioliiton myötä. Myös lapsuusvaihe on usein länsimaista lyhyempi. Kuitenkin kulttuurista riippumatta myös saman perheen sisällä eletty nuoruus voidaan kokea pituuden ja voimakkuuden mukaan erilaisena, esimerkiksi sisarusten kohdalla kokemukset voivat vaihdella suuresti. Myös eri aikoina eletty nuoruus näyttäytyy erilaisena ja saa erilaisia merkityssisältöjä. (Aaltonen, Ojanen, Vihunen & Vilen 2003, 13.) Yhtä monta kuin on nuorta, on myös erilaista kokemusta nuoruusvaiheen läpikäymisestä. Tietynlaisia yhteneväisyyksiä on tästä vaiheesta kuitenkin löydettävissä. Näihin kuuluvat muun muassa kapinointi auktoriteetteja vastaan, ruumiilliset muutokset ja sitä myötä henkinen kasvaminen. Myös aikuistuminen tuo mukanaan omia haasteita, joita ovat muun muassa oman seksuaalisuuden hyväksyminen ja hallinta, yksilöllisen identiteetin vakiinnuttaminen, irtautuminen huoltajan vaikutuspiiristä sekä aikuisen velvollisuuksien hyväksyminen. Nuoruus voidaan nähdä elämän toisena mahdollisuutena, elämänvaiheena, jolloin nuori voi korjata lapsuusajan ratkaisemattomat ongelmat. (Vuorinen 1998, 199.) Nuoruusaikana nuori tarvitsee uusia ihmissuhteita, jotka avartavat nuoren maailmaa kodin ulkopuolelle. Tämän vuoksi ikätoverit ovat nuoruudessa tärkeässä roolissa ja väljentävät nuoren ja huoltajan välistä suhdetta. Tytöille tärkeimpään rooliin kodista ja huoltajista irtauduttaessa nousee usein paras ystävä, kun taas pojilla tarvitsevuus kohdistuu ryhmään kuulumiseen, joka toimii yksittäisen jäsenen rohkaisijana. (Vuorinen 1998, )

19 19 Kaikilla nuoruutta tutkivilla tieteenaloilla on oma käsityksensä nuoruudesta. Nuoruutta voidaan lähestyä eri näkökulmista: Kasvatustiede poimii osa-alueekseen nuoren oppimisen ja oppimisympäristön sekä korostaa kasvattajan roolia nuoren elämässä. Yhteiskuntatiede sitä vastoin tutkailee nuoruuden esiintymistä eri ryhmissä, tutkien esimerkiksi nuorisokulttuuria, -rikollisuutta ja päihteiden käyttöä. Hoitotieteessä puolestaan painottuvat nuoren voimavarat ja toimintakyky hyvinvoinnin edistämisessä tai saavuttamisessa. (Aaltonen ym. 2003, 13.) Lääketieteelliseltä kannalta murrosikä on osa nuoruutta. Tällöin nuori saavuttaa sukukypsyyden ja sukupuoliominaisuudet alkavat kehittyä. Nämä muutokset omassa kehossa aiheuttavat usein nuorelle hämmennystä ja usein nuoret ajautuvat jonkin asteiseen kriisiin yrittäessään hyväksyä nämä muutokset ja uuden minäkuvansa. Psykologia keskittyykin juuri tähän henkiseen kehitykseen, jonka kautta nuori läpikäy omaa elettyä elämäänsä. Tällöin nuoruutta määritellään usein elämänvaiheteorioiden avulla. Elämänkaaripsykologiassa korostetaan tyypillisesti sitä, että ihmisen kehityksen eri vaiheet eroavat erityisesti sen mukaan, millaisia sosiaalisia odotuksia, normeja, rooleja ja mahdollisuuksia yhteiskunta, sen eri instituutiot ja kulttuuri kohdistavat yksilöön. (Nurmi 1997, ) Nuoruusvaiheessa nuori joutuu tosi paikan eteen. Kouluun loppuun saattaminen, työn tai opiskelupaikan etsiminen, asevelvollisuus ja parisuhteeseen valmistautuminen sekä erilaiset haaveet tuovat nuoren eteen uudenlaisia haasteita, joiden menestyksekäs läpikäyminen luo pohjan aikuisuuteen kasvamiselle. Niille nuorille, jotka ovat epäonnistuneet aikaisempien vaiheiden kehitystehtävissä, nämä haasteet voivat tuntua ylivoimaisilta. (Vuorinen 1998, 211.) Lastensuojelulaki määrittelee lapseksi alle 18-vuotiaan ja nuoreksi alle 21-vuotiaan henkilön. Lastensuojelullisesti tämä 18-vuoden ikä merkitsee sijaishuollon päättymistä ja nuoren vapautta valita käyttäkö hän jälkihuoltopalveluja vai ei. Nuoren täytettyä 21 vuotta hänet luetaan aikuiseksi ja oikeus jälkihuoltoon lakkaa. (Laaksonen 2004b, 263.) Laki ei kuitenkaan määrittele nuoruuden alkamiselle minkäänlaista alaikärajaa, vaan nuoruuden alkaminen on kunkin kohdalla yksilöllistä ja riippuu yksilön omasta kehitystasosta. Nuoruus elämänvaiheena ja uusina mahdollisuuksina näyttäytyy vastuun

20 20 harjoittelemisena, johon kuuluvat oleellisena osana myös edesvastuullisuus omista teoistaan sekä niin fyysisten kuin henkisten muutosten läpikäyminen. Nuoruusvaiheessa, etsiessään oman elämänsä merkitystä, lapsesta kasvaa hiljalleen aikuinen, jolla on oma persoonallisuus, ulkomuoto sekä sosiaalinen ympäristö, joka omalta osaltaan on mukana vaikuttamassa nuoren kehitykseen. (Aaltonen ym. 2003, ) 3.2 Laitoksesta itsenäistyvät nuoret Irmeli Järventie on tutkimuksessaan (1999) ryhmitellyt lasten oikeudet kolmeen kategoriaan, joita ovat 1) osallisuus hyvinvoinnin resursseihin, 2) suojelu ja huolenpito, sekä 3) osallisuus itseä koskevaan päätöksen tekoon ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Lastensuojelun tehtävänä on turvata lapsen oikeuksien toteutuminen mikä tarkoittaa, että nuorelle tulee taata riittävä perushuolenpito, johon kuuluu ruoka, aikuisen läsnäolo, puhtaus ja lepo. Lisättäessä nuoren osallisuutta omaan elämäänsä tarjoamalla hänelle vaikutusmahdollisuuksia häntä itseään koskeviin asioihin sekä ottamalla hänet mukaan päätöksentekoon, voidaan syrjäytymisen riskitekijöitä vähentää nuoren elämässä. (Järventie 1999, 120.) Järventie painotti tutkimuksessaan varhaisen puuttumisen mallin tärkeyttä syrjäytymisen ehkäisyssä sekä kohdennettua tukea eri tahojen toimijoiden keskuudessa. Ennalta ehkäisevän työn tuloksellinen kohdentaminen edellyttää jatkuvaa tuen tarpeen määrittelyä eri tasoilla. Lasten kasvussa aikuisiksi ja yhteiskunnallisiksi toimijoiksi hän määritteli keskeisiksi tekijöiksi perushoivan ja psykososiaalisen hyvinvoinnin. Mikäli perushoiva on puutteellista tai lapset voivat psyykkisesti huonosti, voidaan lapsen katsoa olevan syrjäytymisvaarassa. (Järventie 1999, 26 28, 120.) Itsenäistymiseen ja nuoruuteen liittyy monia uusia ja haastavia elämänvaiheita. Kehonmuutokset, mielialanvaihtelut ja samaan aikaan peruskoulun päättyminen ja vastuun lisääntyminen voivat olla nuorelle stressaavia tekijöitä (Aaltonen ym. 2003, 13). Kotona asuvalle nuorelle vastuunotto tapahtuu useimmiten porrastetusti. Nuoret joutuvat esimerkiksi vanhempien vieraillessa muun muassa opettelemaan yksinoloa, käymään itsenäisesti kaupassa ja valmistamaan ruokaa itselleen. Lastensuojelulaitoksessa työskennellessäni olen havainnut, että siellä asuvalla nuorella on harvemmin mahdollisuus tä-