KIRKONKELLO. Tiedote 3/2007

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIRKONKELLO. Tiedote 3/2007"

Transkriptio

1 KIRKONKELLO Tiedote 3/2007 NEW YORK FINNISH LUTHERAN CONGREGATION EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH OF FINLAND (ELCF) EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH IN AMERICA (ELCA) 83 Christopher Street, New York, NY New Yorkin seurakunnassa tehtiin ehtoollishistoriaa Sellainen tilaisuus sopii ihan hyvin, sanoi New Yorkin Finnchurchin energinen ja ulospäin suuntautunut pastori Tarja Koskela. En tahtonut uskoa kuulemaani, sillä olin varttunut luvulla Suomessa rippikouluajatukseen tottuneena. Viisitoistavuotiaiden konfirmaatio ja ehtoollinen ovat juurtuneet niin syvään mieliimme, ettemme aina huomaa, miten Suomen luterilainen kirkko on muuttunut. Vuodesta 1979 asti jopa pienet lapset ovat saaneet osallistua ehtoolliselle aikuisten kanssa. Muidenkin pitäisi saada tietoa asiasta. Taidamme päästä samalla New Yorkin suomalaisen seurakunnan historiikin sivuille, naurahti pastori Koskela. Ajatus tuntui aluksi oudolta mutta New York on todellakin outojen vaikutteiden sulatusuuni. Pitkällisen tuskailun jälkeen keräsin rohkeuteni ja kysyin seuraavaa. Miten Finnchurch voisi juhlia USA:ssa syntyneen, puoliksi latinalaisamerikkalaisen tyttäreni ponnistuksia ja pyhäkouluinnostusta, vaikka hän on vasta kahdeksanvuotias eikä viisitoista? Kesäkuun 3. päivänä suuntasimme 1800-luvun lopulla valmistuneeseen St. Johnin kirkkoon Greenwich Villageen. Valkoiseen pukeutunut Erica saapui kirkkoon ja lähti sieltä juhlavassa ristikulkueessa, jota johti pastori Koskela ja hänen avustajansa Pauliina Silvennoinen. Alttari oli koristeltu vaaleanpunaisin ruusuin ja kirsikankukin Erican lempivärillä. Urkuri Mika Pohjolan johdolla lauloimme suomalaisille tutun Suvivirren ja Maan korvessa kulkevi lapsosen tien. Erica oli valinnut englanninkielisiä ja amerikkalaisia melodioita kuten Jesus Loves Me ja For the Beauty of the Earth. Erica pääsi vihdoinkin ensimmäistä kertaa ehtoolliselle vanhempiensa kanssa. Hän oli kuullut tarinoita sukulaislapsilta Latinalaisen Amerikan vierailuillaan ja täkäläisiltä ystäviltään, jotka kuuluvat muihin kirkkokuntiin. Pastori kuvasi tilaisuutta hyvin kansainvälisenä suomalaisen, amerikkalaisen ja meksikolaisen kulttuurin yhdistelmänä. St. Johnin kirkossa päivän tekstejä lukivat espanjaksi Erican isä Jesús Estrella Jurado ja hänen kummitätinsä Lourdes, joka oli lentänyt Mexico Citystä New Yorkiin pitkää juhlaviikonloppua viettämään. Läsnä oli Erican toinenkin kummitäti, italialaissyntyinen Nella Donado ja osa hänen perhettään Philadelphiasta. Suomalaiset kummit ja sukulaiset olivat mukana ajatuksissamme. Kirkkokahveilla seurakuntalaiset näyttivät nauttivan pohjoismaalaisista herkuista,hapankorpuista, sillistä, Finlandia-juustosta, piparkakuista ja kaurakekseistä, sekä italialaisesta kakusta.erica säteili onnea päivän kääntyessä iltaan. Monet hänen läheisistään olivat juhlineet hänelle tärkeää tapahtumaa. Koulussa hän kertoi asiasta luokkatovereille, jotka ovat roomalaiskatolisia, muunlaisia protestantteja, muslimeja, juutalaisia ja buddhalaisia. He edustavat vanhan pohjoismaalaisalueen Brooklynin Bay Ridgen uusia kasvoja aivan Finntownin lähellä. Teksti: Irja Uotila-Estrella, New York 1

2 Hannu Niklander Hannu Niklander is a Finnish poet, short story writer, critic, and essayist, whose style is marked by irony and subtle humour. Niklander has also worked as a creative writing teacher and edited several anthologies of works of aspiring writers. In his short stories he has depicted modern day country life and everyday misfortunes that turn out to be more or less prosperous. Valoisa yötaivas, toukokuu pudotti tähdet. Katso ruohikon tummaa vihreyttä, voikukkien tuikkivia sikermiä, ojanreunan linnunrataa. (from Kauniisti niiaava tytär, 1983) Hannu Niklander was born in Helsinki. His father, Veijo Kaarlo Niklander, was a manager of an estate and mother, Maija-Liisa (Suomalainen) Niklander, a nurse. Before becoming a full-time writer, Niklander studied at the University of Helsinki, receiving his M.A. in Niklander has published critics in several newspapers. From the 1980s Niklander has travelled widely in Canada and Asia, and written several travel essays and books. In 1999 Niklander received the State award for literature for his novel AURINKO KATSOO TAAKSEEN (1999), a Bildungsroman with autobiographical elements. RADAN VARRELLA VARJO (2003) continued Niklander s autobiographical story, now set in the 1970s. The third volume of the series, KUU JÄTTÄÄ JÄLJEN (2006), focuses on Hannu s studies at the University of Helsinki and the years of left-wing radicalism. LESKIMIEHEN KEVÄT (2000) is a collection of short stories. Parhaimmillaan hänen novelleissaan tuntuvat ihmisen arkiset järistykset, jotka tunteiden avoimella asteikolla voivat yltää kauas, vaikka ulkopuoliset eivät niitä huomaisikaan. (Pertti Lassila in Helsingin Sanomat, ) Niklander is married with Kirsti Salmi-Niklander, who has published studies on folk poetry. They live in Karkkila, a small town about 70 kilometers North-West from Helsinki. Hannu Niklander has also spend long periods in Switzerland, Uppsala (Sweden), and Québec (Canada). Teksti: Hannu Niklander visits New York Finns September 23, 2007 at 3pm worship. 2 Kirkon uudet vapaaehtoistyöntekijät! Eija Kleimola: Olen positiivinen ja avoin 21-vuotias opiskelija, jolla on melko paljon kokemusta seurakuntatyöstä lasten ja nuorten parissa kesätöiden, työharjoittelun ja erilaisten vapaaehtoistehtävien myötä. Vuonna 2005 aloitin opinnot Helsingin yliopistossa. teologisessa tiedekunnassa, tähtäimessäni teologian maisterin tutkinto. Opiskelen myös DIAKissa ja tänä syksynä koulutuksessani on vuorossa monikulttuurisuuteen liittyvä opintojakso, johon sisältyy kolmen kuukauden ulkomaan työharjoittelu, jota tulen tekemään New Yorkin suomalaiseen seurakuntaan. Työharjoittelu ulkomailla seurakuntatyötä tehden on oiva tilaisuus syventää osaamistani kirkon nuorisotyönohjaajana, ja odotan innolla päästessäni aloittamaan työt Suomi-kirkolla. Eija on myös taitava muusikko, jonka huilun ja kitaran soittoa kuullaan syksyn aikana seurakunnan tapahtumissa. Eija myös saarnaa messussa Heli Sirviö: Olen 30-vuotias helsinkiläinen ja sukujuureni ovat Iisalmessa. Olen lapsesta asti viettänyt perheeni mukana suhteellisen kansainvälistä elämää ja olen matkustanut paljon, ja myös asunut ulkomailla useampaan otteeseen. New York on silti kaikista paikoista minulle lähimpänä sydäntä. Olen valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2001, suomenkielisen näyttelijäntyön linjalta. Viimeisin työpaikkani oli Suomen Kansallisteatterissa, jossa vierailin kansalaissotaa käsittelevässä näytelmässä nimeltä Käsky. Suomi-kirkolla olen ilokseni huomannut seurakuntatoiminnan olevan huomattavan aktiivista ja innostunutta kaikkien ikäryhmien keskuudessa. Odotan innolla syksyn tapahtumia suomalaisen seurakunnan parissa sekä Suomi-koulussa, jonka opettajakaartiin liityn tänä syksynä!

3 OLET TERVETULLUT KÄYMÄÄN! Tervetuloa New Yorkin suomalaiselle kirkolle! Kirkko sijaitsee Manhattanilla, Greenwich Villagessa: 83 Christopher Street, NY, NY Tarkemmat ohjeet kirkolle saapumiseen löytyvät seurakunnan internetsivuilta Kirkolle voit tulla lukemaan suomenkielisiä lehtiä, lainaamaan suomenkielistä kirjallisuutta, hiljentymään, tapaamaan seurakunnan työntekijöitä sekä muita suomalaisia, ostamaan salmiakkia ja muita kotoisia herkkuja tai juomaan vaikkapa kupposen kahvia! Joku seurakunnan työntekijöistä on paikalla viikonpäivinä päiväsaikaan ja usein myös iltaisin. Pirauta siis meille toimistoon tai kännykkään tai lähetä sähköpostia ja varmista, että olemme paikalla! Kirkolle tervetulleeksi Sinut toivottavat: Tarja Koskela, pastori Liisa Breton, seurakuntasihteeri Vapaaehtoistyöntekijät: Heli Sirviö Eija Kleimola Pauliina Silvennoinen Tavoitat kaikki työntekijämme puhelimella sähköpostitse newyork@finnchurchny.org CHRISTMAS BAZAAR November 24, 2007, 12 noon-6pm KAUNEIMMAT JOULULAULUT December 9, 3pm CHRISTMAS RAFFLE December 16, After 3pm worship AVIOLIITTOON VIHITTY 3 Kikka s Recipe For Life 1. Think that good things will happen! 2. Express gratitude to a loved one! 3. Put your gripes away in a box! 4. Be patient with an annoying person! 5. Do something special for yourself! 6. Reach out for someone who needs comfort! 7. Focus deeply on each moment! 8. Learn from a mistake! 9. Look closely at a flower or a tree you haven t noticed before! 10. SMILE! Kiitos rakkauden lahjasta. Kiitos, että olet luvannut siunata koteja. Me uskomme nyt hoitoosi ne, jotka ovat solmineet avioliiton. Jumala, sinä joka olet rakkaus, siunaa näitä liittoja. Anna ilosi ja rauhasi aviopuolisoiden sydämiin. Anna heille rakkautta ja yksimielisyyttä. Malla Johanna Kuismanen & Juha-Pekka Repo 5. toukokuuta, 2007, New York Me rukoilemme niiden pienokaisten puolesta, jotka on pyhässä kasteessa otettu seurakunnan yhteyteen. Sinä olet osoittanut armosi ja ottanut heikot ja avuttomat omiksesi.auta vanhempia ja kummeja rakastamaan heitä, ja auta meitä jokaista palvelemaan sinua Lou Alvarado Kaste: 4. toukokuuta, 2007 Vanhemmat: Silvia Hakamies & Giancarlo Alvarado Kummi: Riitta Johanna Ranta Oscar Patrick Wright Kaste: 6. toukokuuta, 2007 Vanhemmat: Tiina & Christopher Wright Kummit: Riitta Pitkänen & Vesa Hyppönen Thomas Alexander Cossaboon Kaste: 2. kesäkuuta, 2007 Vanhemmat: Sirpa & Michael Cossaboon

4 Finnish Church (St. John) 83 Christopher Street New York, NY Redeemer Church 1545 Chain Bridge Road McLean, Virginia New Yorkin suomalaisella kirkolla vietetään ehtoollisjumalanpalvelusta noin kaksi kertaa kuukaudessa sunnuntaina klo 15. Perheen pienimmille järjestetään pyhäkoulu jumalanpalveluksen aikana. Kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen sunnuntai helluntaista, Kiitollisuus Special Sunday Worship to honor New York Finnish Betania Evangelical Congregation. NYFLC welcomes members of New York Finnish Betania Evangelical Congregation to join in worship and prayer in the festive worship. NYFLC is grateful for the generous donation of $12,000 by the Betania Church, which helps the NYFLC to continue to serve the Finnish community in Jesus Christ Messussa vieraana kirjailija Hannu Niklander Rakkauden kaksoiskäsky Messun yhteydessä Erkki Salosen muistotilaisuus am Nordic worship at Swedish Church, 5 East 48th Street & 5th Avenue sunnuntai helluntaista, Antakaa toisillenne anteeksi Saarna: Eija Kleimola, teologian opiskelija Valvomisen sunnuntai 9.12 Kauneimmat Joululaulut klo 3pm Washington DC:ssä vietetään jumalanpalvelusta joka kuukauden 2. sunnuntaina klo Redeemer kirkolla. Messun yhteydessä on lapsille pyhäkoulu, jonka ohjaajana toimii taiteilija Mirja Clement. Jumalanpalveluksen musiikista vastaa Steven Brodd. Kirkkokahvit jumalanpalveluksen jälkeen sunnuntai helluntaista Kiitollisuus Messun toimittaa Mia Hagman sunnuntai helluntaista Usko ja epäusko sunnuntai helluntaista Kahden valtakunnan kansalaisena Kauneimmat Joululaulut Joulukirkko 11am Embassy of Finland Ajo-ohjeet kirkolle: From the Beltway (495), take Exit 46 to 123 North. After getting on 123 (Dolly Madison Blvd), go 4 stop lights to Great Falls Street (the 4th light) and turn right. Go one block to the next light, Chain Bridge Road, and turn left. Redeemer is about 1/2 mile, at the next light, where Westmoreland Street dead ends at Chain Bridge Road. Redeemer is at that intersection. TULE MUKAAN RAAMATTUPIIRIIN WASHINGTON DC:ssä pm Koko perheen joulukirkko JOULUARPAJAISET am Joulupäivän jumalanpalvelus Nordic worship October 21, 11am Swedish Church 5 East 48th Street & 5th Avenue WELCOME! Vetäjänä Mia Hagman puh: mia.hagman@helsinki.fi 4

5 NEW YORKISSA TAPAHTUU! Pienryhmät jatkavat kokoontumisia läpi kauden! Kaikkiin ryhmiin voi vapaasti tulla mukaan koko kauden! Osallistumisestaan on hyvä ilmoittaa etukäteen, mutta mukaan saa toki tulla ilman ilmoittautumistakin! Lisätietoja kaikista ryhmiin liittyvästä voit kysyä kirkon vapaaehtoistyöntekijöiltä numeroista ja Brooklyn Ladies and Gentlemen HALUATKO TULLA MUKAAN NEW YORKIN SUOMI-KOULUUN? Suomi-koulu kokoontuu kirkolla joka toinen lauantai. Taaperot leikkiryhmä kokoontuu kirkolla joka torstai. Jos olet kiinnostunut, ota yhteys Henkkaan tai Paulaan: Henri Linden, pj / , henkka@optonline.net Paula Hoffren, sihteeri, phoffren@aol.com Rattoisat kahvitteluhetket jatkuvat seurakunnan asunnolla Brooklynissa. Voit tuoda mukanasi kahvileipää! 12-3pm 13.9, 11.10, 8.11, FINNISH CLASSES As the summer draws to a close and the exciting fall semester begins anew, we embark on a new journey into Finnish, starting in September. Classes run from 7pm to 9pm. Finnish Class - Intermediate Students begins Sept. 4th for 10 weeks Finnish Class - Advanced Students begins Sept. 6th and continues 10 weeks For any of the classes to be organized, at least five (5) people must sign up. For any questions, please contact Laura Arpiainen at Laura@sallesjazz.com. Nuorten syksy AUPAIRILLAT Illanviettoa ja Ison Omenan kokemuksien jakamista muiden aupairien kanssa! 8pm perjantai-iltaisin alkaen kirkolla, jatkot siellä minne haluat mennä! 14.9, 28.9, 12.10, 26.10, Pikkujoulubileet perjantaina klo 8pm Perhekerho Lapset, vanhemmat, hoitajat ja muut lapsenmieliset tapaavat tiistaisin klo Perhekerhon yhteydessä toimii MUSKARI, jota ohjaa Maija Hyytiäinen. Perhekerhon pikkujoulut tiistaina klo Ilmoita yhteystietosi Perhekerhon tiedotuslistalle, niin saat viikottain tiedon kokoontumispaikasta Lisää energiaa joogan avulla! Tunnilla käydään läpi joogan perusliikkeitä ryhmän tason mukaan. Keho vahvistuu ja notkeutuu sekä mieli rentoutuu antaen lisää tasapainoisuutta ja virtaa elämään klo pm, mikäli osallistujia on vähintään kahdeksan. Ilmoittautumiset 7.9mennessä Hanna Kiviojalle p tai finhanna@gmail.com. Osallistumismaksu on 130 dollaria, mikä kattaa kymmenen osallistumiskertaa. 5

6 RICHARD IMPOLA ON VUODEN ULKOSUOMALAINEN 2007 Ulkosuomalaisten etujärjestö Suomi-Seura ry on valinnut amerikansuomalaisen kääntäjän, emeritusprofessori Richard Impolan Vuoden ulkosuomalaiseksi Seura palkitsee Richard Impolan hänen merkittävästä työstään suomalaisen kirjallisuuden kääntäjänä sekä muusta toiminnastaan suomalaisen kulttuurin hyväksi Yhdysvalloissa. Vuoden ulkosuomalainen -tunnustus luovutettiin Richard Impolalle 28. heinäkuuta 2007 Yhdysvalloissa, Ohion Ashtabulassa pidetyn amerikansuomalaisten vuotuisen suurtapahtuman FinnFestin yhteydessä. Tunnustuksen luovutti Suomi-Seura ry:n puheenjohtaja Pertti Paasio. Richard Impolalla on tohtorin tutkinto englanninkielisen kirjallisuuden alalta Columbia Universitystä. Hän opetti yli 30 vuoden ajan englantia ja kirjallisuutta Michigan Technological Universityssä sekä New Yorkin valtionyliopiston College at New Palzissa. Eläkkeelle jäätyään Impola aloitti suomalaisen kirjallisuuden kääntämisen englanniksi. Hän on kääntänyt muun muassa Aleksis Kiven, Väinö Linnan, Kalle Päätalon, Tauno Yliruusin sekä Antti Tuurin teoksia. Hän on myös toiminut amerikan- ja kanadansuomalaisten lehtien avustajana sekä Upper Peninsula Post-sanomalehden kolumnistina. Hänen käännöksiään on julkaistu useissa kulttuurijulkaisuissa Yhdysvalloissa. Copy of June 25, 2007 letter sent to New York Finnish Betania Evangelical Congregation We are writing this letter with deepest gratitude for your generous donation of $12,000 to our congregation. Your support and acknowledgment of our work in the Finnish- American community means a world to us. The Church council decided to place $11,000 to our Endowment Fund and with $1,000 we purchased a piano to our space on Christopher Street. The piano will bring us joy in our various events as we praise God with music and hymns. We want to welcome all members of your congregation to join us in worship and prayer as we continue to spread the good news of God s love to all seeking peace and joy in this world. We have decided to honor Betania church in our Sunday worship on September 9, 2007 at 3pm. We would specially like to invite all your members to this festive worship. Your donation helps our congregation to continue to serve the Finnish community in Jesus Christ and we are forever grateful to you. Vuonna 1993 Richard Impola sai American-Scandinavian Foundationin Inger Sjöberg -palkinnon Leena Krohnin novellien käännöksistä. Hänelle on myönnetty myös Finlandia Foundationin New Yorkin -osaston Arts and Letter Award sekä Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki. Vuonna 1999 hän sijoittui jaetulle neljännelle sijalle, ainoana elossa olevana kärkisijojen haltijana, massachusettslaisen Raivaaja-lehden Vuosisadan amerikansuomalainen -äänestyksessä. Vuoden ulkosuomalaiseksi on vuodesta 1993 lähtien valittu ulkomailla asuva suomalainen tai suomalaisen siirtolaisen jälkeläinen, joka on menestynyt erityisen hyvin omalla alallaan, vaalinut suomalaista kulttuuriperintöä ja mahdollisesti myös edistänyt Suomen ja uuden kotimaansa välistä kulttuurivaihtoa, kauppaa tai muuta yhteistyötä. Teksti: Suomiseuran tiedote Kaikille avoimet TALKOOT!!! OCTOBER 13TH NOVEMBER 13TH ALKAEN KLO 10AM Tervetuloa mukaan auttamaan kirkkomme toimintaa! 6 In Christ, Riitta-Helena Mäkipää, Vice President The Rev. Tarja T. Koskela, Pastor FINNISH AMERICAN CHAMBER OF COMMERCE EVENTS Sept. 19, 2007 FACC Season Opener at the Yale Club "Going Green - Environmental Concerns a Foundation for Success" - Valtra, Opportunities and growth through alternative fuels and innovative technologies". Speaker: Mr. Martin Richenhagen, Chairman, President and CEO, AGCO, Corp. Starts at 12noon. For more information , faccnyc@verizon.net Dec. 13, 2007 FACC Christmas Lunch at "630Second" Starts at 1pm. For more information , faccnyc@verizon.net

7 Muistokirjoitus Erkki Oskari W. (Eric O.) Salonen lokakuun kesäkuun Olin tutustunut Erkkiin tyttöystäväni enona ja Porin metsänkävijäin partiojohtajana. Talvisodassa Erkki oli hevoslähetti. Talvisodan viimeisinä tunteina joukkueen poistuessa Viipurin kaupungista kranaatin kappale tunkeutui Erkin selästä sisälle. Kappale kulkeutui sydämen ja keuhkon väliin tehden hänet liikuntakyvyttömäksi. Hevonen täytyi lopettaa ja kun kulkuvälinettä ei ollut, jouduttiin Erkki jättämään yksin lumihankeen toivoen parasta. Paras oli matkalla Hollannista; vapaaehtoinen ambulanssi löysi hänet ja monien tuskantäyteisten päivien jälkeen hänelle löytyi paikka Lahden sotasairaalasta. Silloisilla välineillä ei voitu tehdä muuta kuin odottaa että palanen irtoaisi. Kuukausien jälkeen palanen tuli näkyviin ja saatiin pois. Hänen sairaalassaoloaikanaan oli sota syttynyt uudelleen. Erkki lähetettiin rintamalle, missä eversti Laakus kiukuissaan kirosi ja kysyi huonolla suomenkielellä: Eikö maasta löydy terveempiä sotilaita? Niinpä sota-ajan loppuun saakka Erkki toimi Porin esikunnassa. Suomen kirkko luovutti hänelle kultaisen ristin toiminnasta Suomalaisen seurakunnan hyväksi New Yorkissa. Kirkkoon Erkki kuului toimivana jäsenenä valtuuston puheenjohtajana, esimiehenä ja rahaston hoitajana. Hän kuului Suomalaiset Aseveljet Amerikassa -järjestöön ja yritti olla mukana laulukuorossa. Jussi Himanka kaipasi miehiä mukaan täyttämään rivejä, mutta sodassa heikentynyt kuulo kävi aina vain huonommaksi ja laulu kaikkien iloksi jäi muiden tehtäväksi. Viimeiset vuodet ankaran sairauden murtamana kuluivat hitaasti. Tulipa kuka hyvänsä katsomaan, hän nousi ylös rullatuolista ja kätteli. Sotaa hän kävi mielessään jatkuvasti ja kaipasi hevostaan. Sodasta muistoksi hänelle jäi Muuran mitali sekä ensimmäisen ja toisen luokan Vapauden mitalit. Kaivaten vaimo, kolme lasta ja yksi lastenlapsi. Ystävät ja sukulaiset täällä ja Suomessa. Kirjoittanut Helena Salonen (os. Wienola) Vanhempani olivat muuttaneet Poriin lähdettyään New Yorkista Suomeen. Tapasimme Erkin kanssa Porissa ja 1967 löysin itseni matkalla takaisin New Yorkiin uuden aviomieheni seurassa. Asunto ja työ järjestyivät, mutta matkarahat ja ruoka oli hankittava. Erkki meni iltakouluun oppiakseen ensin englanninkielen ja myöhemmin hankkiakseen arkkitehtia vastaavan tittelin. Oltuaan Suomessa Kone- ja puutyömiesunionissa, hän pääsi työnjohtajan asemaan kaupungissa. Erkin velvollisuudentunne Suomea kohtaan ei kuitenkaan koskaan loppunut. Hän yhtyi Kalevaisiin, mikä johti hänet keskustoimikuntaan ja sen puheenjohtajaksi. Jäsenet eri seuroissa olivat enimmäkseen vanhempia jotka hiljalleen väsyivät. Osa lähti Suomeen ja osa Floridaan, joten suurin osa seuratoiminnasta kuoli. Keskustoimikuntaa ei enää tarvittu. Erkki oli myös Finlandia Foundationin jäsen. Suomen itsenäisyyspäiväjuhlat olivat olleet Keskustoimikunnan järjestettävissä. Oli Erkin mielestä selvää, että he ottaisivat juhlan järjestettäväkseen. Ongelmana oli, että Finlandia Foundation toimi englanninkielellä. Erkki ei kuitenkaan nähnyt tätä ongelmana, vaan juhlat järjestetään edelleenkin englannin kielellä. Saimme Pelastuarmeijan juhlasalin käyttöömme kerran vuodessa tähän tarkoitukseen. New Yorkin suomalainen seurakunta antoi kahvitarjoilun 86. kadun kirkolla. Myöhemmin juhla siirtyi kirkkosaliin, missä itsenäisyysjuhla edelleenkin pidetään presidentti Mauno Koivisto myönsi Erkille Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin hänen työstään ylläpitää suomalaista kulttuuria New Yorkin alueella. Yhdysvaltojen 200 vuotisjuhlan ajoilta hän sai Ellis Island Medal of Honorin. Erkki Oskari Salonen s. 15. lokakuuta 1918, Ulvila k. 2. kesäkuuta 2007, New York City Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Ps. 23:2 Memorial Service on Sunday October 7th, 3 pm 7

8 LASTEN MUSKARI WASHINGTONISSA Lennä, lennä leppäkerttu... Tervetuloa muskariin, laulun, leikin, soiton piiriin. Palleroiset, taaperoiset, muutkin muksut kulleroiset. Laulamahan, soittamahan, loruilemaan, leikkimähän. Rohkeasti kaikki laulaa, hellii lastaan, hoivaa, huoltaa. Yhdessä kun iloitahan, ystäviksi pian tullaan. Kaikilla on hyvä olla, muskarista hyvää tulee. Kiinnostuitko? Lisätietoja 0-4-vuotiaille tarkoitetusta musiikkikerhosta Susanna Mursula kännykkä LAHJOITUKSIA SEURAKUNNALLE Kirjalahjoituksia kirkon kirjastoon ovat antaneet Raili Lazaru, Hanna Kivioja ja Leena Kipp. Marja-Liisa Wilson on antanut lahjoituksen seurakunnalle Kikka Hudakin muistoksi. Ritva Huuskonen, Jeanne Slater Trimble ja Antoinette Arsic ovat kunnioittaneet Eric Salosen muistoa lahjoituksella. Wrightin perhe on antanut lahjoituksen Oskar Patrickin kasteen johdosta. Jukka-Pekka Repo ja Malla Kuismanen ovat muistaneet seurakuntaa kiitoslahjoituksella avioliittoon vihkimisen johdosta. New Jersey Finnish Playgroup New Jersey Leikkiryhmä meets every other Saturday morning at the Cresskill Congregational Church Union Ave. Cresskill, NJ. 10:00am. For more information, please contact Ms. Judy Kaske-Cirigliano: KIRJA- KONTTI Haluatko lahjoittaa kirjoja, kasetteja, CD:itä, DVD:itä, laulukirjoja tai instrumentteja Washingtonin alueen suomalaisyhteisön pienimpien käyttöön? Suomikirkon alaisuudessa toimiva MUSKARI ottaa lahjoitukset kiitollisena vastaan. (Välitämme kirjat FINLANDIA FOUNDATION:in pysyvään kirjastoon). Yhteyshenkilö: Ani Hofmann kotipuhelin: sähköposti: Church fun... A Sunday school teacher asked her little children, as they were on the way to church service, "And why is it necessary to be quiet in church?" One bright little girl replied, "Because people are sleeping." A little boy was in a relative's wedding. As he was coming down the aisle, he would take two steps, stop, and turn to the crowd. While facing the crowd, he would put his hands up like claws and roar. So it went, step, step, ROAR, step, step, ROAR, all the way down the aisle. As you can imagine the crowd was near tears by the time he reached the pulpit. The little boy, however, was getting more and more distressed from all the laughing, and was also near tears by the time he reached the pulpit. When asked what he was doing, the child sniffed and said, "I was being the Ring Bear." A little boy was overheard praying: "Lord, if you can't make me a better boy, don't worry about it. I'm having a real good time like I am." 8

9 TARVITSEMME TUKEASI! Onko seurakunnan läsnäolo sinulle tärkeää? Arvostatko mahdollisuutta tavata muita suomalaisia mukavissa merkeissä? Haluatko, että voit tulla kirkkoon, kastaa lapsesi & käydä rippikoulua New Yorkissa? Onko sinulle tärkeää, että pappi on käytettävissä esim. hautajaisissa ja häissä? Kirkon olemassaolo on yhteinen vastuumme. Kirkko tarvitsee taloudellista tukea toimintansa ylläpitämiseksi. Kaikki seurakunnalle annettu tuki on todelliseen tarpeeseen. Seurakunta kerää eri tavoin varoja kulujen kattamiseksi. Voit antaa tukesi seurakunnalle osallistumalla aktiivisesti rahankeruukampanjoihin ja olemalla mukana erilaisissa tempauksissa niin vapaaehtoisena kuin osallistujanakin! Mikäli haluat antaa kirkolle taloudellista tukea, suosittelememme ja toivomme, että käyttäisit mahdollisuutta antaa lahjoituksen luottokortilla. Tekemällä luottokortilla lahjoituksesi, autat meitä samalla säästämään erilaisissa pankkimaksuissa. Pienetkin lahjoitukset ovat seurakunnalle elintärkeitä. Kiitos kaikenlaisesta tuesta, jota voit antaa seurakunnalle. Vuosittaiseksi jäsenmaksuksi suosittelemme $250/perhe, $100/henkilö, $50/opiskelijat ja eläkeläiset. Nämä summat ovat kuitenkin vain suosituksia ja voit harkita, mikä on oikea summa sinulle. Muistathan, että kaikki seurakunnalle tehdyt lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia USA:n verotuksessa. Voit lahjoittaa myös vanhaan tapaan antamalla shekin tai käteistä. NY Finnish Lutheran Congregation 83 Christopher Street New York, NY I wish to support New York Finnish Lutheran Congregation with a monthly sum of $5 $10 $15 $20 $30 $50 other $ One time payment of $ I authorize NY Finnish Lutheran Congregation to bill my credit card monthly. I authorize NY Finnish Lutheran Congregation to bill my credit card one time. Credit card type VISA Mastercard American Express Discovery Credit card number: Exp. Date Date / / Signature: 9

10 FAITH IS A JOURNEY NOT A GUILT TRIP Never er say anything to hurt t anyone one. Moreo eover er... refr efrain from double talk, from shrewd and canny remar emarks s that are designed to advance ance our interests ests at someone s disadvantag antage.. We are to turn our back upon evil, and in every ery way possible,, do good, help people and bring blessings into their lives es. Norman Vincent Peale New York Finnish Lutheran Congregretion 83 Christopher Street New York NY 10014

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

KIRKONKELLO. Tiedote 4/2008

KIRKONKELLO. Tiedote 4/2008 KIRKONKELLO Tiedote 4/2008 NEW YORK FINNISH LUTHERAN CONGREGATION EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH OF FINLAND (ELCF) EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH IN AMERICA (ELCA) 83 Christopher Street, New York, NY 10014 www.finnchurchny.org

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

KIRKONKELLO. Käsikellokuoro

KIRKONKELLO. Käsikellokuoro KIRKONKELLO Tiedote 2/2007 NEW YORK FINNISH LUTHERAN CONGREGATION EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH OF FINLAND (ELCF) EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH IN AMERICA (ELCA) 83 Christopher Street, New York, NY 10014 www.finnchurchny.org

Lisätiedot

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki

Choose Finland-Helsinki Valitse Finland-Helsinki Write down the Temporary Application ID. If you do not manage to complete the form you can continue where you stopped with this ID no. Muista Temporary Application ID. Jos et onnistu täyttää lomake loppuun

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

1. Liikkuvat määreet

1. Liikkuvat määreet 1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

KIRKONKELLO. Tiedote 2/2008

KIRKONKELLO. Tiedote 2/2008 KIRKONKELLO Tiedote 2/2008 NEW YORK FINNISH LUTHERAN CONGREGATION EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH OF FINLAND (ELCF) EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH IN AMERICA (ELCA) 83 Christopher Street, New York, NY 10014 E-mail:

Lisätiedot

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION

ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION ALOITUSKESKUSTELU / FIRST CONVERSATION Lapsen nimi / Name of the child Lapsen ikä / Age of the child yrs months HYVINKÄÄN KAUPUNKI Varhaiskasvatuspalvelut Lapsen päivähoito daycare center / esiopetusyksikkö

Lisätiedot

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day.

ESITTELY. Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely. Age Grade Getting to school. School day. ESITTELY Valitse oppilas jonka haluaisit esitellä luokallesi ja täytä alla oleva kysely NOTES ON McMath student s name Age Grade Getting to school School day Favorite subjects Least favorite subjects Electives

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Jeremy

Lisätiedot

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.

1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The

Lisätiedot

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi

Network to Get Work. Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students. www.laurea.fi Network to Get Work Tehtäviä opiskelijoille Assignments for students www.laurea.fi Ohje henkilöstölle Instructions for Staff Seuraavassa on esitetty joukko tehtäviä, joista voit valita opiskelijaryhmällesi

Lisätiedot

Capacity Utilization

Capacity Utilization Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run

Lisätiedot

ValoaMaailmaan. VUODEN 2017 JOULUKAMPANJA 24. marraskuuta 25. joulukuuta 2017

ValoaMaailmaan. VUODEN 2017 JOULUKAMPANJA 24. marraskuuta 25. joulukuuta 2017 ValoaMaailmaan VUODEN 2017 JOULUKAMPANJA 24. marraskuuta 25. joulukuuta 2017 TEEMA Kun noudatamme Vapahtajan esimerkkiä ja elämme, kuten Hän eli ja kuten Hän opetti, tuo valo palaa sisimmässämme ja valaisee

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa II: Projekti- ja tiimityö ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa II: Projekti- ja tiimityö Sisältö Projektityö Mitä on projektityö? Projektityön tekeminen: ositus, aikatauluhallinta, päätöksenteon

Lisätiedot

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland

IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland IFAGG WORLD CUP I, CHALLENGE CUP I and GIRLS 12-14 OPEN INTERNATIONAL COMPETITION 1 st 2 nd April 2011, Vantaa Finland Vantaa Gymnastics Club and Finnish Gymnastics Federation are very pleased to welcome

Lisätiedot

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name

Business Opening. Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name - Opening Finnish Norwegian Arvoisa Herra Presidentti Very formal, recipient has a special title that must be used in place of their name Hyvä Herra, Formal, male recipient, name unknown Hyvä Rouva Formal,

Lisätiedot

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015

TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 1 TIETEEN PÄIVÄT OULUSSA 1.-2.9.2015 Oulun Yliopisto / Tieteen päivät 2015 2 TIETEEN PÄIVÄT Järjestetään Oulussa osana yliopiston avajaisviikon ohjelmaa Tieteen päivät järjestetään saman konseptin mukaisesti

Lisätiedot

Oma sininen meresi (Finnish Edition)

Oma sininen meresi (Finnish Edition) Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Click here if your download doesn"t start automatically Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä Oma sininen meresi (Finnish Edition) Hannu Pirilä

Lisätiedot

Käyttöliittymät II. Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta. Keskeisin kälikurssilla opittu asia?

Käyttöliittymät II. Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta. Keskeisin kälikurssilla opittu asia? Käyttöliittymät II Sari A. Laakso Käyttöliittymät I Kertaus peruskurssilta Keskeisin kälikurssilla opittu asia? 1 Käyttöliittymät II Kurssin sisältö Käli I Käyttötilanteita Käli II Käyttötilanteet selvitetään

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926 Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland

Lisätiedot

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje

Yksityinen kirjeenvaihto Yksityiskirje - Osoite Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Osoitteen ulkomuoto Suomessa: kadun nimi + katunumero postiosoite + kaupungin nimi maa. Mr. N. Summerbee 335 Main Street New York NY 92926

Lisätiedot

Tietoa Joensuun Eliittikisoista

Tietoa Joensuun Eliittikisoista Tietoa Joensuun Eliittikisoista Harjoittelu ja verryttely Yleisurheilukenttä (Keskuskenttä) Kisan aikana Joensuu Areena + kuntosali Pesäpallokenttä ja Louhelan kenttä heitoille Uimahalli Vesikko + kuntosali

Lisätiedot

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland

Personal Letter. Letter - Address. Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A Helsinki Finland - Address Matti Meikäläinen Puistokatu 17 A 01234 Helsinki Finland Standard English Address format: name of recipient street number + street name name of town + region/state + zip/postal code. Jeremy Rhodes

Lisätiedot

Kirjan ja ruusun päivä on kirjojen kattomarkkinointia.

Kirjan ja ruusun päivä on kirjojen kattomarkkinointia. Kirjan ja ruusun päivä on kirjojen kattomarkkinointia. Kirjan ja ruusun päivän alkuperä on vuodessa 1926, jolloin huhtikuun 23. valittiin barcelonalaisen kirjakauppiaan idean mukaan kirjojen ja ruusujen

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Can you help me, please? Avun pyytäminen Do you speak English? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Voisitko auttaa minua? Puhutko englantia? Do you speak _[language]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

Matkustaminen Yleistä

Matkustaminen Yleistä - Olennaiset Voisitko auttaa minua? Avun pyytäminen Puhutko englantia? Tiedustelu henkilöltä puhuuko hän englantia Can you help me, please? Do you speak English? Puhutteko _[kieltä]_? Tiedustelu henkilöltä

Lisätiedot

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi.

A: What s wrong? A aloittaa. Kuuntele ja auta tarvittaessa. Parisi auttaa tarvittaessa. Sinä aloitat. Sano vuorosanasi englanniksi. High five! 4 Chapter 4 Down by the river LIITE 6a Työpistetyöskentely Piste 1 1 Valitse parisi kanssa kappaleiden 1 3 teksteistä yksi ja lukekaa se ääneen englanniksi 2 Tee alla oleva tehtävä parisi kanssa

Lisätiedot

Expression of interest

Expression of interest Expression of interest Avoin hakemus tohtorikoulutettavaksi käytäntö Miksi? Dear Ms. Terhi virkki-hatakka I am writing to introduce myself as a volunteer who have the eagerness to study in your university.

Lisätiedot

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma

SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma SELL Student Games kansainvälinen opiskelijaurheilutapahtuma Painonnosto 13.5.2016 (kansallinen, CUP) Below in English Paikka: Nääshalli Näsijärvenkatu 8 33210 Tampere Alustava aikataulu: Punnitus 12:00-13:00

Lisätiedot

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition)

Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Nuku hyvin, pieni susi -????????????,?????????????????. Kaksikielinen satukirja (suomi - venäjä) (www.childrens-books-bilingual.com) (Finnish Edition) Click here if your download doesn"t start automatically

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Voisitko auttaa minua? Asking for help Puhutko englantia? Asking if a person speaks English Puhutteko _[kieltä]_? Asking if a person speaks a certain language En puhu _[kieltä]_. Clarifying

Lisätiedot

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition)

Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan Click here if your download doesn"t start automatically Pojan Sydan: Loytoretki Isan Rakkauteen (Finnish Edition) M. James Jordan

Lisätiedot

Curriculum. Gym card

Curriculum. Gym card A new school year Curriculum Fast Track Final Grading Gym card TET A new school year Work Ethic Detention Own work Organisation and independence Wilma TMU Support Services Well-Being CURRICULUM FAST TRACK

Lisätiedot

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL

FinFamily PostgreSQL installation ( ) FinFamily PostgreSQL FinFamily PostgreSQL 1 Sisällys / Contents FinFamily PostgreSQL... 1 1. Asenna PostgreSQL tietokanta / Install PostgreSQL database... 3 1.1. PostgreSQL tietokannasta / About the PostgreSQL database...

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English

Travel General. General - Essentials. General - Conversation. Asking for help. Asking if a person speaks English - Essentials Can you help me, please? Asking for help Do you speak? Asking if a person speaks Do you speak _[language]_? Asking if a person speaks a certain language I don't speak_[language]_. Clarifying

Lisätiedot

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA

Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Tampereen kansainvälinen koulu, FISTA lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Immigration Studying. Studying - University. Stating that you want to enroll. Stating that you want to apply for a course.

Immigration Studying. Studying - University. Stating that you want to enroll. Stating that you want to apply for a course. - University I would like to enroll at a university. Stating that you want to enroll I want to apply for course. Stating that you want to apply for a course an undergraduate a postgraduate a PhD a full-time

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

Clubs at The English School. Fall 2014. Week Schedule for the Clubs. Mondays Drama Club, grades 3-4, at 14:20-15:30, starting at September 8 th, 2014

Clubs at The English School. Fall 2014. Week Schedule for the Clubs. Mondays Drama Club, grades 3-4, at 14:20-15:30, starting at September 8 th, 2014 Fall 2014 Week Schedule for the Clubs Mondays Drama Club, grades 3-4, at 14:20-15:30, starting at September 8 th, 2014 Tuesdays Chess Club, grades 1-9, at 12:30-15:30, starting on August 26 th, 2014 Wednesdays

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition)

Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 3 (Finnish Edition) Esko Jalkanen Uusi Ajatus Löytyy

Lisätiedot

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE

EVALUATION FOR THE ERASMUS+-PROJECT, STUDENTSE #1 Aloitettu: 6. marraskuuta 2015 9:03:38 Muokattu viimeksi: 6. marraskuuta 2015 9:05:26 Käytetty aika: 00:01:47 IP-osoite: 83.245.241.86 K1: Nationality Finnish K2: The program of the week has been very

Lisätiedot

LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt:

LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt: 1 LET S GO! 4 KOEALUE 7-9 Nähnyt: On jälleen tullut aika testata osaamisesi. Koekappaleina ovat kappaleet 7-9. Muista LUKEA KAPPALEITA ÄÄNEEN useaan otteeseen ja opetella erityisen hyvin KUVASANASTOT ja

Lisätiedot

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed

You can check above like this: Start->Control Panel->Programs->find if Microsoft Lync or Microsoft Lync Attendeed is listed Online Meeting Guest Online Meeting for Guest Participant Lync Attendee Installation Online kokous vierailevalle osallistujalle Lync Attendee Asennus www.ruukki.com Overview Before you can join to Ruukki

Lisätiedot

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu

Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus. Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu Digitalisoituminen, verkottuminen ja koulutuksen tulevaisuus Teemu Leinonen teemu.leinonen@taik.fi Medialaboratorio Taideteollinen korkeakoulu The future is already here - it is just unevenly distributed.

Lisätiedot

Suunnittelumallit (design patterns)

Suunnittelumallit (design patterns) Suunnittelumallit (design patterns) Ohjelmoinnissa Rakennusarkkitehtuurissa Käyttöliittymäsuunnittelussa Sear ch Ohjelmointi Suunnittelumallit Usein toistuvia ohjelmointiongelmia ja niiden ratkaisuja:

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi Where can I find?... a room to rent?... a room to rent?... a hostel?... a hostel?... a hotel?... a hotel?...

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot

Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number Counts to 100. Story transcript: English and Blackfoot Small Number is a 5 year-old boy who gets into a lot of mischief. He lives with his Grandma and Grandpa, who patiently put up with his

Lisätiedot

Matkustaminen Majoittuminen

Matkustaminen Majoittuminen - Majoituspaikan löytäminen Where can I find? Ohjeiden kysyminen majoituspaikan löytämiseksi... a room to rent?... a hostel?... a hotel?... a bed and breakfast?... a camping site? What are the prices like

Lisätiedot

Travel Getting Around

Travel Getting Around - Location Olen eksyksissä. Not knowing where you are Voisitko näyttää kartalta missä sen on? Asking for a specific location on a map Mistä täällä on? Asking for a specific...wc?...pankki / rahanvaihtopiste?...hotelli?...huoltoasema?...sairaala?...apteekki?...tavaratalo?...ruokakauppa?...bussipysäkki?

Lisätiedot

Alueellinen yhteistoiminta

Alueellinen yhteistoiminta Alueellinen yhteistoiminta Kokemuksia alueellisesta toiminnasta Tavoitteet ja hyödyt Perusterveydenhuollon yksikön näkökulmasta Matti Rekiaro Ylilääkäri Perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö

Lisätiedot

Tiedote 5/2008 NUORTEN AIKUISTEN RAAMATTUPIIRI PUHEENJOHTAJAN TERVEISET

Tiedote 5/2008 NUORTEN AIKUISTEN RAAMATTUPIIRI PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Tiedote 5/2008 KIRKONKELLO NEW YORK FINNISH LUTHERAN CONGREGATION EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH OF FINLAND (ELCF) EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH IN AMERICA (ELCA) 83 Christopher Street, New York, NY 10014 E-mail:

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE

THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE FINNISH THE LANGUAGE SURVIVAL GUIDE 4 0 0 W O R D S T O G E T S T A R T E D I N A N Y L A N G U A G E BY THE FOREIGN LANGUAGE COLLECTIVE Verbs Verbit To be Olla I Minä olen You Sinä olet He/She/It Hän/Se

Lisätiedot

KIRKONKELLO WELCOME TO THE CONGREGATIONAL MEETING OF NEW YORK FINNISH LUTHERAN CONGREGATION TO CALL A PASTOR

KIRKONKELLO WELCOME TO THE CONGREGATIONAL MEETING OF NEW YORK FINNISH LUTHERAN CONGREGATION TO CALL A PASTOR KIRKONKELLO Tiedote 3/2008 NEW YORK FINNISH LUTHERAN CONGREGATION EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH OF FINLAND (ELCF) EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH IN AMERICA (ELCA) 83 Christopher Street, New York, NY 10014 E-mail:

Lisätiedot

Hotel Sapiens (Finnish Edition)

Hotel Sapiens (Finnish Edition) Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Click here if your download doesn"t start automatically Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Hotel Sapiens (Finnish Edition) Leena Krohn Leena Krohnin

Lisätiedot

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Click here if your download doesn"t start automatically Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition) Tommi Uschanov Miksi Suomi on Suomi (Finnish Edition)

Lisätiedot

Build a life around your career - in Finland

Build a life around your career - in Finland Build a life around your career - in Finland Talent Savo 24.08.2018 Ulla Hiekkanen-Mäkelä @ullahiekkanen @businessfinland #talentboost INTERNATIONAL TALENTS MANY SEGMENTS AND ACTIONS NEEDED Outside in

Lisätiedot

THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so

THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so The new shelter area of Pro Animals Romania in April 2011 Pro Animals Romanian uuden tarhan aluetta huhtikuussa 2011 THE NEW SHELTER PROJECT PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND 2011-2012 The project

Lisätiedot

KIRKONKELLO PAPIN PALSTA MEIDÄN KIRKKO - OSALLISUUDEN YHTEISÖ

KIRKONKELLO PAPIN PALSTA MEIDÄN KIRKKO - OSALLISUUDEN YHTEISÖ KIRKONKELLO NEW YORK FINNISH LUTHERAN CONGREGATION EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH OF FINLAND (ELCF) EVANGELICAL LUTHERAN CHURCH IN AMERICA (ELCA) 83 Christopher Street, New York, NY 10014 E-mail: newyork@finnchurchny.org

Lisätiedot

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto

Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice Over LTE (VoLTE) By Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto If you are searched for a book by Miikka Poikselkä;Harri Holma;Jukka Hongisto Voice over LTE (VoLTE) in pdf form, then you have come

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana

ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin. Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana ECVETin soveltuvuus suomalaisiin tutkinnon perusteisiin Case:Yrittäjyyskurssi matkailualan opiskelijoille englantilaisen opettajan toteuttamana Taustaa KAO mukana FINECVET-hankeessa, jossa pilotoimme ECVETiä

Lisätiedot

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene

Skene. Games Refueled. Muokkaa perustyyl. napsautt. @Games for Health, Kuopio. 2013 kari.korhonen@tekes.fi. www.tekes.fi/skene Skene Muokkaa perustyyl. Games Refueled napsautt. @Games for Health, Kuopio Muokkaa alaotsikon perustyyliä napsautt. 2013 kari.korhonen@tekes.fi www.tekes.fi/skene 10.9.201 3 Muokkaa Skene boosts perustyyl.

Lisätiedot

Kuopio Finnish British Society Events

Kuopio Finnish British Society Events Dear Members Pirkko and I are off to the sunshine for a holiday in Zambia to see our daughter Sylvi. Meanwhile things go on here in Kuopio. Some of our members have already paid their subscriptions for

Lisätiedot

Information on preparing Presentation

Information on preparing Presentation Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa:

Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Lapin Rovaniemen moduuli 2 verkko-opiskelijoiden kysymyksiä tetoimiston virkailijoiden tapaamiseen AC-huoneessa: Koulutukseen ja Te-toimiston rooliin liittyviä kysymykset: 1. Olen yli 30-vuotias mutta

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site

Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Lab SBS3.FARM_Hyper-V - Navigating a SharePoint site Note! Before starting download and install a fresh version of OfficeProfessionalPlus_x64_en-us. The instructions are in the beginning of the exercise.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Muutos mahdollisuutena Tuusula Anssi Tuulenmäki

Muutos mahdollisuutena Tuusula Anssi Tuulenmäki Muutos mahdollisuutena Tuusula 12.9.2017 Anssi Tuulenmäki +358-50-3819772 anssi.tuulenmaki@mindustry.fi www.mindspace.fi Miksi olen Yli-innovaatioaktivisti? 1.Väite; jos et voi muuttaa arkeasi, jos et

Lisätiedot

Matkustaminen Liikkuminen

Matkustaminen Liikkuminen - Sijainti I am lost. Et tiedä missä olet. Can you show me where it is on the map? Tietyn sijainnin kysymistä kartalta Where can I find? Tietyn rakennuksen / n sijainnin tiedustelu I am lost. Can you show

Lisätiedot

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit

Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Rotarypiiri 1420 Piiriapurahoista myönnettävät stipendit Ø Rotarypiiri myöntää stipendejä sille osoitettujen hakemusten perusteella ensisijaisesti rotaryaatteen mukaisiin tarkoituksiin. Ø Stipendejä myönnetään

Lisätiedot

OFFICE 365 OPISKELIJOILLE

OFFICE 365 OPISKELIJOILLE OFFICE 365 OPISKELIJOILLE Table of Contents Articles... 3 Ohjeet Office 365 käyttöönottoon... 4 One Driveen tallennetun videon palauttaminen oppimisympäristön palautuskansioon... 5 Changing default language

Lisätiedot

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta)

Ajettavat luokat: SM: S1 (25 aika-ajon nopeinta) SUPERMOTO SM 2013 OULU Lisämääräys ja ohje Oulun Moottorikerho ry ja Oulun Formula K-125ry toivottaa SuperMoto kuljettajat osallistumaan SuperMoto SM 2013 Oulu osakilpailuun. Kilpailu ajetaan karting radalla

Lisätiedot

Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition)

Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition) Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition) Maria Calabria Click here if your download doesn"t start automatically Elämä on enemmän kuin yksi ilta (Finnish Edition) Maria Calabria Elämä on enemmän

Lisätiedot

BUBBLY Suomen englanninopettajat ry

BUBBLY Suomen englanninopettajat ry Bubbly 8: Travel By boat Nicola ei ole ennen matkustanut Tukholman tai Tallinnan laivalla. Oliver osaa vastata Nicolan kysymyksiin englanniksi. Valitse kumpi haluat olla. What are the cabins [hytit] like

Lisätiedot

Tyytyväisyys tapahtumittain

Tyytyväisyys tapahtumittain KOLU, palautelomakkeet, 218 Palautelomakkeita (ulkomaalaistaustaisilta) yhteensä 89 kpl (11.4.: 8 kpl, 2.4.: 14 kpl, 14.5.: 1 kpl, 21.5.: 6 kpl, 16.6.: 5 kpl, 2.6.: 7 kpl, 16.8.: 13 kpl, 2.8.: 9 kpl, 1.9.:

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Experience. MAGIC the way it was meant to be Experienced!

Experience. MAGIC the way it was meant to be Experienced! TAIKURI RAY EDEN Ray Eden aloitti taikuuden kuudentoista (16) vuoden ikäisenä kotikaupungissaan Woosterissa, Yhdysvaltojen Ohiossa. Pian, luettuaan yksinkertaisia taikakirjoja, hän alkoi esiintyä lasten

Lisätiedot

Spring Week Schedule for the Clubs. Mondays Japanese Club, grades 1-6, at 14:15-15:15, starting on January 16 th, 2017

Spring Week Schedule for the Clubs. Mondays Japanese Club, grades 1-6, at 14:15-15:15, starting on January 16 th, 2017 Spring 2017 Week Schedule for the Clubs Mondays Japanese Club, grades 1-6, at 14:15-15:15, starting on January 16 th, 2017 Tuesdays Chess Club, grades 1-9, at 12:30-16:00, starting TBA Textile Work Club,

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon I would like to enroll at a university. Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan I want to apply

Lisätiedot