SEURAKUNTALEHTIEN JAKELU SEURAKUNTAAN KUULUMATTOMILLE
|
|
- Viljo Jurkka
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Dnro 1953/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Liisa Nieminen SEURAKUNTALEHTIEN JAKELU SEURAKUNTAAN KUULUMATTOMILLE Arvostelette viestissänne päätöstäni koskien Tikkurilan ja Rekolan seurakuntien menettelyä niiden jakaessa uskonnollisia lehtiä myös seurakuntaan kuulumattomille haluan tuoda tarkoittamienne päätösteni taustasta ja luonteesta esiin seuraavaa. Suomen perustuslain 109* :n (*korjattu hallintolain 51 ja 52 :n nojalla kirjoitusvirheenä perustuslain 38 perustuslain 109 :ksi) mukaan oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetussa laissa on tarkemmat määräykset oikeusasiamiehen toimintatavoista. Oikeusasiamies ottaa asian tutkittavakseen joko hänelle tehdyn kantelun perusteella tai omasta aloitteestaan. Kanteluun vastatessaan hän ottaa kantaa vain tuohon yksittäiseen tapaukseen eikä hänellä ole valtaa antaa yleisiä, koko maata koskevia normeja tai käytännesääntöjä. Lain 11 :n mukaan oikeusasiamies tosin voi kiinnittää valtioneuvoston tai muun lainsäädännön valmistelusta vastaavan toimielimen huomiota säännöksissä tai määräyksissä havaitsemiinsa puutteisiin sekä tehdä esityksiä niiden kehittämiseksi ja puutteiden poistamiseksi. Tästä ei kuitenkaan ollut tarkoittamassanne tapauksessa kyse. Oikeusasiamies ei siis anna yksityiskohtaisia käytännön ohjeita siitä, miten jokin hänen arvostelemansa toiminta tulisi jatkossa järjestää. Esitän kuitenkin seuraavassa näkökohtia aikaisempien päätösteni perusteista. Lisäksi viittaan oheiseen muistioon, erityisesti sen lopussa olevaan yhteenvetoon. Siinä esitetyt perus- ja ihmisoikeussäännöksistä sekä niitä koskevasta viranomaiskäytännöstä johdettavat näkökohdat ovat keskeisesti olleet aikaisempien päätösteni taustalla. Tarkoittamanne viime toukokuussa tekemäni päätökset eivät merkinneet sitä, että pitäisin seurakuntalehtien osoitteetonta jakelua sellaisenaan perustuslain uskonnonvapaussäännöksen vastaisena. Katsoin, että lehden julkaisijan vastuulla on järjestää jakelu, joka kunnioittaa ihmisten uskonnollista vakaumusta. Tämän laiminlyöminen oli käsitykseni mukaan uskonnonvapaussäännöksen vastaista. Vähimmäisvaatimuksena pidin, että jakelun kieltoa lehdeltä vaatineen mielipidettä kunnioitetaan. Sen lisäksi suosituksena esitin, että paras vaihtoehto ongelmien estämiseksi olisi lehtien jakaminen vain seurakunnan jäsenille.
2 Olennaista päätöksissä olikin, että kantelijat eivät olleet pystyneet estämään seurakuntalehden jakelua. Vantaalaisen kantelijan mukaan: "Olen pyytänyt sekä Tikkurilan seurakunnasta, että Vantaan Laurin toimituksesta, ettei ko lehtiä minulle lähetettäisi. He ovat vain neuvoneet kieltäytymään kaikesta ilmaisjakelusta välttääkseni nuo lehdet. En hyväksy ajatusta, että joutuisin luopumaan alueuutisista ja Vantaan seudusta, jotka ovat tärkeitä paikallisten uutisten lähteitä." Toinen vantaalainen kantelija kertoi: "Olen itse muutama vuosi sitten lähettänyt Vantaan seurakunnalle viestin, etten heidän lehteään kotiini halua. Viestiin ei (tietenkään) vastattu eikä se johtanut mihinkään haluamiini toimenpiteisiin." Kuopiolaisen kantelijan mukaan: "Olen useaan otteeseen pyytänyt lehden päätoimittaja lopettamaan lehden lähettämisen minulle, mutta hänen lupauksistaan huolimatta lehti tulee minulle yhä." Yksi päätöksissä huomioon otettu seikka oli asianomaisten lehtien säännöllinen ja suhteellisen tiheä ilmestyminen (Vantaan Lauri yleensä viikoittain, Kirkko ja koti yleensä kahden viikon välein). Lähtökohtanani oli myös se kanteluista ilmenevä käsitys, että asianomaisia lehtiä on pidettävä uskonnollisina julkaisuina. Tätä ei myöskään kantelujen johdosta annetuissa seurakuntien selvityksissä kiistetty. Evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat julkista tehtävää hoitavia viranomaisia. Tällä on päätösteni kannalta kahtalainen merkitys. Ensinnäkin seurakuntien toiminnasta tehtyjen kantelujen tutkinta kuuluu oikeusasiamiehelle. Toisin on laita esimerkiksi sellaisten uskontokuntien kuin Jehovan todistajat suhteen. Myöskään puolueet ja kansalaisjärjestöt eivät kuulu oikeusasiamiehen valvontavaltaan. Sen vuoksi en voinut päätöksissäni tarkastella sitä, asettaako päätökseni seurakunnat eri asemaan jonkin yksityisen tahon kanssa, joskin toki ymmärrän päätöksieni voivan herättää tällaista keskustelua. Toiseksi seurakuntien viranomaisasema vaikuttaa siihen, minkälaista toimintaa suhteessa kansalaisiin seurakunnilta voidaan mielestäni edellyttää. Viranomaisasemasta seuraa käsitykseni mukaan, että vakaumusta kunnioittava jakelu on seurakunnan vastuulla eikä asiaa voida jättää pelkästään jakelun kohteen omien toimenpiteiden varaan. Perustuslain 22 :n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Päätöksieni johdosta on käyty keskustelua siitä, että niissä edellytetty menettely ei ole taloudellisesti edullisin. Taloudelliset seikat eivät kuitenkaan saa heikentää perusoikeuksia. Myöskään seurakuntalehtiä koskevien päätöksieni yhteydessä en siksi voinut ottaa huomioon sitä, mikä jakelutapa olisi seurakunnille edullisin Muistio Jukka Lindstedt, Liisa Nieminen
3 USKONNONVAPAUDESTA ERITYISESTI SUHTEESSA SANANVAPAUTEEN Uskonnonvapaudesta Perustuslain 11 :n 1 momentin mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Saman pykälän 2 momentin ensimmäisessä virkkeessä luetellaan tämän perusoikeuden tärkeimmät ilmenemismuodot eli oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus, oikeus kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan eli uskonnollinen järjestäytymisvapaus sekä niin sanotun negatiivisen uskonnonvapauden perustava ulottuvuus, oikeus olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Toisen virkkeen mukaan ketään ei saa velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Perustelujen mukaan ketään ei saa velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti jumalanpalvelukseen tai muuhun uskonnolliseen tilaisuuteen (HE 309/1993 vp, s. 55). Tämä ulottuu kaikkiin niihin viranomaisten tai muiden julkisten laitosten toimiin, joihin liittyy uskonnon harjoittamista. Oikeus voi aktualisoitua esimerkiksi koulujen, sosiaali- ja terveydenhuollon laitosten sekä puolustusvoimien toiminnassa (Martin Scheinin teoksessa Perusoikeudet, 1999, s. 368). Oikeuskirjallisuudessa esitetyn mukaan yksilön oikeus toimia käytännössä uskontonsa tai omantuntonsa mukaisesti voidaan lukea uskonnon ja omantunnon vapauden osa-alueeksi. Sikäli kuin on kyse yksilön oikeudesta pysyä erossa itselleen vieraan tunnustuksen mukaisesta toiminnasta, kyseessä on samalla negatiivinen uskonnonvapaus. Uskonnon ja omantunnon vapauden ydinalueeseen kuuluu muun muassa vapaus uskonnon tai muun vakaumuksen omaksumista tai siitä luopumista koskevasta painostuksesta (Scheinin, Perusoikeudet, 1999, s. 370, 374).(alaviite muistion lopussa) Negatiivista uskonnonvapautta koskevaa viranomaiskäytäntöä Eduskunnan oikeusasiamies on vuosien mittaan antanut useita negatiivista uskonnonvapautta koskevia ja sivuavia päätöksiä, muun muassa puolustusvoimien paraatijumalanpalveluksista (päätös , dnrot 1566/4/98, 2129/4/98 ja 2718/4/99, EOA:n kertomus v:lta 2000, s sekä päätös , dnro 1861/4/03, EOA:n kertomus v:lta 2004, s ). Yksi apulaisoikeusasiamiehen päätös koski sitä, että kunta oli antanut seitsemällä alueella alaluokkalaisten iltapäivätoiminnan järjestämisen evankelis-luterilaisen seurakunnan tehtäväksi. Tätä kantelija piti uskonnonvapauslain vastaisena. Apulaisoikeusasiamies ei pitänyt menettelyä virheellisenä. Kerhoon ilmoittauduttaessa vanhemmilta kysyttiin, saiko lapsi osallistua kerhon pyhäkoulutoimintaan ja mikäli vanhemmat kielsivät osallistumisen, kerholaiselle järjestettiin pyhäkoulun ajaksi muuta toimintaa. (Päätös , dnro 1556/4/04.) Vastaavan tyyppisenä voidaan mainita korkeimman hallinto-oikeuden päätös koskien kaupunginhallituksen päätöstä, jolla oli myönnetty seurakunnalle oikeus ohjelmalinjan asentamiseen kirkosta vanhainkotiin. Tuomioistuimen
4 päätöksessä mainittiin muun ohessa, että vanhainkodin johtajan tehtävänä oli huolehtia siitä, ettei jumalanpalveluksia ja vastaavia tilaisuuksia keskusradion kautta välitettäessä loukattu asukkaiden perusoikeuksia. (KHO 1985-A-II-54, /3729.) Yhteenvetona edellisistä päätöksistä voidaan todeta, että niissä on katsottu toiminnan järjestäjän, kuten seurakunnan, joukko-osaston tai vanhainkodin, asiaksi turvata uskonnon- ja omantunnonvapauden toteutuminen. Sen sijaan toiminnan kohteena olevan yksityisen ihmisen ei katsottu olevan velvollinen itse ryhtymään aktiivisiin toimiin turvatakseen uskonnon- ja omantunnonvapautensa toteutuminen. Eräissä tapauksissa lainsäätäjä ja muut viranomaiset ovat myös tarkastelleet sitä, millainen muu toiminta kuin varsinainen uskonnon harjoittaminen saattaa tulla arvioitavaksi uskonnonvapausäännöksen kannalta. Koulun juhlia koski apulaisoikeusasiamiehen päätös (dnro 1705/4/03). Kantelija (erään helsinkiläiskoulun rehtori) pyysi oikeusasiamiestä tutkimaan Opetushallituksen päivätyn tiedotteen lainmukaisuutta. Erityisesti kantelija arvosteli Opetushallituksen tiedotteen koulun juhlia koskevaa kohtaa ja varsinkin kohdan kolmatta lausetta, joka kuuluu: "Eduskunnan perustuslakivaliokunta tähdentää, että juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria eikä niitä esimerkiksi niihin mahdollisesti sisältyvän yksittäisen virren laulamisen johdosta voida uskonnollisen suvaitsevuuden nimissä pitää uskonnon harjoittamiseksi katsottavina tilaisuuksina". Apulaisoikeusasiamies katsoi kuitenkin, että tiedotteen kyseisestä kohdasta ei voi tehdä sellaista johtopäätöstä, jonka mukaan oppilaat voitaisiin pakottaa koulun juhlissa osallistumaan uskonnon harjoittamiseen. Hän piti asianmukaisena sitä, että ohje sisälsi viittauksen eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausumaan asianmukaisena. Eduskunnan oikeusasiamies katsoi päätöksessä kanteluun kunnallisvaalien äänestyspaikkoja koskevassa asiassa ( , dnro 2009/4/96, EOA:n kertomus v:lta 1999, s ), että pelkästään läsnäoloa uskonnollisen yhdyskunnan omistamissa tiloissa ei vielä voitane pitää uskonnon harjoittamisena. Näin ollen tällaisten tilojen käyttämistä kunnallisvaaleissa äänestyspaikkana ei oikeusasiamiehen mielestä voitane vielä pitää uskonnon harjoittamisena. Siten tällaisten tilojen käyttäminen kunnallisvaaleissa äänestyspaikkana ei oikeusasiamiehen mielestä sellaisenaan loukkaa perustuslain uskonnonvapaussäännöstä, ellei itse äänestystilaisuuteen liity leimallisesti uskonnon harjoittamiseen viittaavia elementtejä. Oikeusasiamies korosti, että kysymys uskonnon- ja omantunnonvapauden toteutumisesta ei ole kuitenkaan mustavalkoinen. Negatiivista uskonnonvapautta koskevalla säännöksellä on myös laajemmalle oikeusjärjestykseen ulottuva heijastusvaikutuksensa. Sillä voidaan yleisesti puoltaa esimerkiksi sellaisia järjestelyjä, joilla vältetään ihmisten pakottaminen heidän vakaumustaan loukkaaviin tehtäviin tai tilanteisiin.
5 Oikeusasiamiehen mielestä myös kansalaisten yleisen yhdenvertaisuuden ja julkisen vallan puolueettomuuden näkökulmasta pyrkimyksenä pitäisi olla, että vaalihuoneistot ovat aatteellisilta kytkennöiltään mahdollisimman neutraaleja. On tärkeää, että kaikkia yhteiskunnallisia tai uskonnollisia aatesuuntia edustaville äänioikeutetuille on yhtä helppoa saapua äänestyspaikalle. Sananvapauden ja uskonnonvapauden suhteesta Useissa tapauksissa eri perusoikeuksia joudutaan sovittamaan yhteen. Perusoikeusuudistusta koskeneen hallituksen esityksen mukaan perustuslain säännöksen, jonka mukaan kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen, tarkoituksena ei ole estää muiden ihmisten positiivista uskonnon harjoittamisen vapautta. Yleensäkin muiden ihmisten perusoikeuksiin liittyvät näkökohdat on otettava huomioon tutkittaessa, miten pitkälle perusoikeussuoja, esimerkiksi uskonnon harjoittamisen käsite ulottuu (HE 309/1993 vp, s ). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lähtenyt siitä, että sananvapauteen voidaan tavanomaista laajemman harkintamarginaalin puitteissa puuttua myös toisten henkilöiden uskonnollisen vakaumuksen kunnioittamiseksi. Sananvapautta koskevaa 10 artiklaa tulkittaessa tulee ottaa huomioon uskonnonvapautta koskeva 9 artikla, joka suojaa myös uskonnollisia tunteita. (Ks. erityisesti Otto-Preminger-Institut-tapaus, esim. teoksessa Matti Pellonpää, Euroopan ihmisoikeussopimus, 2005, s ) Tapauksessa Murphy v. Irlanti ( ) valittaja ei saanut julkaistavaksi kaupallisella radiokanavalla uskonnollista mainosta tällaisia mainoksia koskevan yleisen kiellon vuoksi. Hyväksyessään asiantilan sopimuksen mukaiseksi ihmisoikeustuomioistuin korosti valtion harkintamarginaalia ja siinä yhteydessä muun muassa sitä, että ei ollut esitettävissä jäsenvaltioiden välistä yhteistä linjaa, mitä tulee uskonnollisen mainonnan sääntelyyn. Tapauksessa Wingrove v. Yhdistynyt Kuningaskunta ( ) ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että sananvapautta ei loukattu tapauksessa, jossa kiellettiin levittämästä jumalanpilkkasäännösten vastaiseksi katsottua videofilmiä. Samantapainen argumentaatio on käytössä myös Suomen perustuslain tulkinnassa. Sananvapauden rajoitus voi perustua tarpeeseen antaa suojaa toiselle perusoikeudelle. Yhden perusoikeuden rajoitus on keino, jolla voidaan antaa turvaa toiselle perusoikeudelle. Esimerkiksi perustuslakivaliokunnan lausunnon 23/1997 vp mukaan sananvapautta ei katsottu rajoitettavan säädettäessä uskonrauhan rikkomisen sanktioinnista. Tätä perusteltiin muun muassa sillä, että rangaistavuuden taustalla on pyrkimys suojata toisen henkilön perustuslaissa turvattua uskonnonvapautta. Yleisestikin valiokunta totesi, että perusoikeuksien suojaamisvelvoite saattaa olla sellainen hyväksyttävä peruste, joka oikeuttaa kriminalisoinneista samalla aiheutuvat perusoikeusrajoitukset. Kullakin perusoikeudella on kuitenkin niin sanottu ydinalue, jonka antamaa suojaa ei voida poistaa eikä merkittävästi edes heikentää. Sananvapauden kohdalla ydinalue suojaa ennen kaikkea poliittista ja yhteiskunnallista
6 keskustelua ja tiedonvälitystä. Eduskunnan oikeusasiamiehen aiemmassakin käytännössä on jouduttu pohtimaan toisaalta sananvapauden ja uskonnon ilmaisemisen vapauden, toisaalta negatiivisen uskonnonvapauden suhdetta. Jehovan todistajat -nimisen uskonnollisen yhdyskunnan hallituksen puheenjohtaja kertoi oikeusasiamiehelle osoittamassaan kantelukirjoituksessa poliisin vaihtelevasta suhtautumisesta Jehovan todistajien kotiovilla harjoittamaan evankelioimistyöhön. Hän toivoi myös yhtenäisen tulkintaohjeen antamista poliisikunnalle ja odotti oikeusasiamieheltä kannanottoa asiaan. Oikeusasiamiehen kanteluun antamassa päätöksessä ( , dnro 836/4/97, kertomus v:lta 2000, s ) otettiin kantaa kuntien järjestyssääntöihin sisältyneisiin kieltoihin, jotka koskivat ovelta ovelle tapahtuvaa aatteellisen tai uskonnollisen toiminnan harjoittamista. Ne olivat oikeusasiamiehen mielestä perus- ja ihmisoikeussuojan kannalta ongelmallisia ainakin siinä tapauksessa, että näiden kieltojen tulkittiin koskevan jo ovikellon soittamista ja ovella käytävää keskustelua eikä ainoastaan aktiivista asuntoon sisälle pyrkimistä. Hänen mielestään tuollaiset kiellot olivat kyseenalaisia sekä uskonnon- että sananvapauden näkökulmasta. Ne molemmat suojaavat uskonnollisen sanoman levittämisen oikeutta. Oikeusasiamies katsoi yhteiskunnalla olevan velvollisuuden suojata myös yksilön tosiasiallisia mahdollisuuksia levittää tietoa omasta uskonnostaan. Oikeusasiamies korosti kuitenkin, että jos asuntoyhtiöt tai yksittäiset kiinteistönhaltijat kieltävät evankelioimisen omalla alueellaan, heillä on siihen perustuslain mukaan oikeus. Tällöin on juuri kyse negatiivisen uskonnon- ja sananvapauden toteuttamisesta. Asukkaan selvästi ilmaisemaa tahtoa vastaan harjoitettua toimintaa on hänen mukaansa tarkasteltava kotirauhan rikkomista koskevan kriminalisoinnin valossa. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan ollut edes väitetty, että Jehovan todistajat olisivat pyrkineet sisälle asuntoihin tai kieltäytyneet noudattamasta poistumiskäskyä taikka kotirauhaa häiriten soitelleet uudelleen samoja ovikelloja. Vuonna 2004 antamassaan päätöksessä ( , dnro 539/4/03) eduskunnan oikeusasiamies katsoi, että kantelijan sananvapautta ei loukattu, vaikka häntä oli kielletty julistamasta uskoaan muille sairaalan potilaille kuin omalle äidilleen. Oikeusasiamies perusteli ratkaisuaan sillä, että näin menettelemällä oli otettu huomioon myös muiden potilaiden uskonnonvapaus ja hyvän hoidon periaate. Saadun selvityksen mukaan potilaat olivat kokeneet häiriöksi kantelijan harjoittaman vakaumuksellisen sanan julistamisen. Yhteenveto Edellä esitetyt perus- ja ihmisoikeussäännöksistä sekä niitä koskevasta viranomaiskäytännöstä johdettavat näkökohdat voidaan tiivistää seuraavasti: Uskonnonvapaussäännös suojaa kansalaisia uskonnon omaksumista koskevalta painostukselta. Tietyn toiminnan järjestäjä on päävastuussa
7 toiminnan kohteen uskonnonvapauden toteutumisesta. Uskonnonvapauden ulottuvuuden kannalta merkityksellistä on muukin toiminta kuin varsinainen uskonnon harjoittaminen. Sananvapauden rajoitus voi perustua tarpeeseen antaa suojaa (positiiviselle tai negatiiviselle) uskonnonvapaudelle. Selvästi ilmaistua tahtoa vastaan harjoitettu uskonnollinen julistaminen ei ole hyväksyttävää. (Alaviite) Vastaavasti Euroopan ihmisoikeussopimuksen ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta koskevan 9 artiklan tulkinnasta ks. Matti Pellonpää, Euroopan ihmisoikeussopimus, 2005, s Ks. myös Carolyn Evans, Freedom of Religion under the European Convention on Human Rights, Oxford Tärkein tulkintaa koskeva tapaus on Kokkinakis v. Kreikka, , jolloin ihmisoikeustuomioistuin luonnehti 9 artiklassa turvattua oikeutta yhdeksi demokraattisen yhteiskunnan peruspilariksi, joka uskoville ihmisille merkitsee heidän identiteettinsä ja elämänkatsomuksensa kannalta keskeisintä elementtiä. Tuomioistuin korosti sopimusmääräyksen olevan tärkeä myös ateisteille, agnostikoille, skeptikoille ja välinpitämättömille. Kyseisessä tapauksessa valittaja oli tuomittu Kreikan lain nojalla vankeusrangaistukseen, kun hän oli harjoittanut Jehovan todistajien opin mukaista uskonnollista käännytystyötä ja mennyt tässä tarkoituksessa huoneiston haltijan suostumuksella (kurs. tässä) sisään yksityisasuntoon 15 minuutiksi. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan toiminta kuului uskonnon tunnustamisen alaan. Ihmisoikeussopimuksen 9(1) artikla suojaa henkilön oikeuden yrittää vakuuttaa esim. naapureitaan uskonasioissa, koska muutoin oikeus vaihtaa uskontokuntaa jäisi kuolleeksi kirjaimeksi. Kokkinakisille määrätty rangaistus oli ihmisoikeustuomioistuimen mukaan säädetty laissa, ja sillä tavoiteltiin sinänsä hyväksyttävää tarkoitusperää, nimittäin muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien suojaamista. Ko. tapauksessa valittajan toimintaan puuttumiselle ei kuitenkaan ollut osoitettu pakottavaa yhteiskunnallista tarvetta, joten Kokkinakisille tuomittu rangaistus ei ollut oikeassa suhteessa tavoiteltuun tarkoitusperään nähden, eikä siis välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa. Myös YK:n KP-sopimuksen 18 artikla turvaa oikeuden levittää uskonnollista sanomaa. Oikeus ei kuitenkaan ole ehdoton; on otettava huomioon myös toisten ihmisten oikeudet. Ks. General Comment 22. Tarkemmin ks. Sarah Joseph et al., The International Covenant on Civil and Political Rights, s , Oxford 2005.
Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen
Koulujen ja päiväkotien uskonnon opetus, perinteiset juhlat ja uskonnon harjoittaminen 23.2.2015 Tilaisuuden tavoite Uskonnon opetuksen, perinteisten juhlien ja uskonnon harjoittamisen erojen ymmärtäminen
Uskonnon harjoittaminen kouluissa KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 24.03.2014 Dnro OKV/230/1/2013 1/10 ASIA Uskonnon harjoittaminen kouluissa KANTELU Kantelija on 8.2.2013 oikeuskanslerille osoittamassaan kirjoituksessa pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan,
Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle
Sairaalapastorin tarjoama henkinen ja hengellinen tuki potilaille, omaisille sekä henkilökunnalle Perehdytyspäivä 7.6.2016 Satu Valkonen Sairaalapastori, työnohjaaja Uskonnonvapauslaki O Uskonnonvapaus
2 Etelä-Suomen aluehallintoviraston selvityspyyntö hallintokantelusta
Koulutuslautakunta 2 03.10.2017 2 Etelä-Suomen aluehallintoviraston selvityspyyntö hallintokantelusta 2.9.2017 110/12.00.01/2017 Koulutuslautakunta Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Iitin kunnalta
Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere
Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) 33100 Tampere Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kirjaamo Birger Jaarlin katu 15 PL 150 13101 Hämeenlinna
24.4.2009 Dnro 21/4/07
EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES 24.4.2009 Dnro 21/4/07 Pekka Huppunen Kilpinokankatu 3 A 2 38200 VAMMALA Viite: Sähköpostiviestinne 3.1.2007 VASTAUS 1 KANTELUT Tämä on yhteinen vastaus kahdeksaan seurakuntalehtien
Espoon kaupunki Pöytäkirja Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n kirje koskien uskonnon harjoittamista osana koulupäivää
23.10.2013 Sivu 1 / 1 3938/12.01.00/2013 216 Helsingin Vapaa-ajattelijat ry:n kirje koskien uskonnon harjoittamista osana koulupäivää Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. (09) 816 52205 Elina
Edeltä ilmenevän johdosta otin eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 4 :n nojalla asian omasta aloitteestani tutkittavaksi.
8.10.2018 EOAK/2783/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja TALOUS- JA VELKANEUVONNAN JÄRJESTÄMINEN 1 ASIAN TAUSTA Havaitsin,
MUISTIO PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN MUISTIO PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN Opetushallitus käsittelee tässä tiedotteessa uskonnon
ESPOON KIRJASTON RUKOUSNURKKAUKSESSA EI MOITITTAVAA
15.5.2012 Dnro 3033/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä ESPOON KIRJASTON RUKOUSNURKKAUKSESSA EI MOITITTAVAA 1 KANTELU Pyysitte
professori Teuvo Pohjolainen Seuraava kuuleminen on Seuraava kokous on perjantaina klo 8.00.
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 118/2002 vp Torstai 19.12.2002 kello 08.30 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 236/2002 vp laeiksi väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamisesta Ilmoitetaan,
3. HE 236/2002 vp laeiksi väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamisesta. Kuultavina: puheenjohtaja Erkki Hartikainen, Vapaa-ajattelijain Liitto
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ESITYSLISTA 118/2002 vp Torstai 19.12.2002 kello 08.30 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 236/2002 vp laeiksi väestötietolain ja henkilökorttilain muuttamisesta Ilmoitetaan,
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto
Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina
Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina Neljän korin malli kutsuu monipuoliseen yhteistyöhön. Korien avulla kerrotaan yhteistyön tarkoituksesta ja ohjeista. Esite on suunnattu
Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen
Katsomuskasvatus ja uskonnollisten tilaisuuksien järjestäminen Kuopio 15.5.2018 Kirsi Tarkka, Opetushallitus Uusi vasu otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta Kristinusko menettää erityisasemaansa
Dnro 3994/4/13. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä
13.11.2014 Dnro 3994/4/13 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä KOULUN ON JÄRJESTETTÄVÄ VAIHTOEHTO USKONNOLLISELLE PÄIVÄNAVAUKSELLE
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä
14.2.2018 EOAK/2685/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä USKONNOLLISET TILAISUUDET KOULUSSA 1 KANTELU Kantelija arvosteli
Sosiaali- ja terveysministeriön henkilökunnan joulujuhla
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 22.08.2019 Dnro OKV/53/1/2019 Uskonnottomat Suomessa ry, Kaisa Robbins 1/7 ASIA Sosiaali- ja terveysministeriön henkilökunnan joulujuhla KANTELU Uskonnottomat Suomessa ry kanteli 9.1.2019
18.11.2015. Dnro 2469/4/14. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä
18.11.2015 Dnro 2469/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä OPETUSHALLITUKSELLE MOITTEET VIRSIVISAN JÄRJESTELYISTÄ PERUSKOULUSSA
Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina
Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina Kumppanuuden korit kutsuvat monipuoliseen yhteistyöhön. Niiden avulla kerrotaan yhteistyön tarkoituksesta ja pelisäännöistä. Esite on suunnattu
/4/03. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström
6.6.2005 1705/4/03 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström OPETUSHALLITUKSEN TIEDOTTEEN TULKINNANVARAISUUS 1 KANTELUKIRJOITUS Kantelija
6.6.2003 PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ KOULUN TOIMINTAAN
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN TIEDOTE 20/2003 6.6.2003 Perusopetuksen järjestäjät ja perusopetusta antavat koulut PERUSOPETUSLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN
Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto
Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä
22.3.2018 EOAK/6540/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä HUOMAUTUS KOULUN USKONNOLLISEN PÄIVÄNAVAUKSEN JÄRJESTELYISTÄ
OHJE OHJE USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEN SEKÄ USKONNOLLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISESTÄ LUKIOSSA
OHJE OHJE USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEN SEKÄ USKONNOLLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISESTÄ LUKIOSSA Tässä ohjeessa kuvataan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta sekä lukiossa järjestettäviä
KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN
23.9.2015 Dnro 3737/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 1 KANTELU
OPETUKSESSA TULEE OTTAA HUOMIOON OBJEKTIIVISUUS, KRIITTISYYS JA MONIARVOISUUS
18.6.2014 Dnro 1553/4/13 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä OPETUKSESSA TULEE OTTAA HUOMIOON OBJEKTIIVISUUS, KRIITTISYYS JA MONIARVOISUUS
Kokemäen sosiaaliviranomaisten menettely
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 12.12.2012 Dnro OKV/675/1/2010 1/6 ASIA Kokemäen sosiaaliviranomaisten menettely KANTELU Kantelija A asiamiehenään B on oikeuskanslerille 16.5.2010 osoittamassaan kantelussa arvostellut
to 12.2.2009 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle
to 12.2.2009 Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle Kantelija: Dos. Jouni Luukkainen puheenjohtaja, Pääkaupunkiseudun ateistit ry Wallininkuja 2 C 53, 00530 HELSINKI p. (09) 191 51443, (09) 7534 703 jouni.luukkainen@helsinki.fi
Ohje uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista lukiossa
OHJE 1 (6) Ohje uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista lukiossa Tässä ohjeessa kuvataan, miten uskonnon ja omantunnon vapautta koskevat säännökset
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
Sivistysvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 24/2005 vp Hallituksen esitys laeiksi tekijänoikeuslain ja rikoslain 49 luvun muuttamisesta Sivistysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Sivistysvaliokunta on 8 päivänä
- valtion virastot ja laitokset - kuntien virastot ja laitokset sekä luottamuselimet - tuomioistuimet.
VOIKO OIKEUSASIAMIES AUTTAA? 1) Mitä eduskunnan oikeusasiamies tekee? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Lisäksi hän valvoo muita julkista
X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.
18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,
1.2.2010. Dnro 3741/4/08. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström
1.2.2010 Dnro 3741/4/08 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström KIRKKOHERRAN TOIMINTA TURVAPAIKKA-ASIOISSA 1 KIRJOITUS Kantelija osoitti
Perus- ja ihmisoikeudet lainvalmistelussa
Perus- ja ihmisoikeudet lainvalmistelussa Erityisesti terveysoikeudellisessa sääntelyssä Sosiaali- ja terveysalan eettiset periaatteet ovatko ne edelleen valideja tulevaisuudessa? Nuuksio 22.8.2018 Heidät
Miten perus- ja ihmisoikeuksia käytetään? Ensisijaisena lähteenä YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus
VIA-PROJEKTIN JURIDINEN POHJA Miksi juridiikkaa? Mikä on perusoikeus tai ihmisoikeus? Miten perus- ja ihmisoikeuksia käytetään? Ensisijaisena lähteenä YK:n vammaisten ihmisoikeussopimus Miksi juridiikkaa?
Käräjähartaustilaisuuksien järjestäminen
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.01.2012 Dnro OKV/1361/1/2009 1/8 ASIA Käräjähartaustilaisuuksien järjestäminen KANTELU Seinäjoen Vapaa-ajattelijat ry on yhdistyksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoittamassa,
Sote-asiakastietojen käsittely
Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset
KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)
Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.04.2016 Dnro OKV/2177/1/2014 1/5 ASIA Asiakirjan osittainen salassapito KANTELU Kantelija on kantelussaan 19.12.2014 pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan valtioneuvoston kanslian menettelyä
Dnro 3616/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita
10.9.2008 Dnro 3616/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita VANKIEN OIKEUS AVIOLIITTOON 1 KANTELU Kantelija pyysi 27.10.2006 päivätyssä kirjeessään
Perustuslain 7 :n mukaan ketään ei saa kohdella ihmisarvoa loukkaavasti.
4.3.2015 Dnro 801/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Anu Rita VANGIN IHMISARVOA LOUKKAAVA KOHTELU 1 KANTELU Kantelija arvosteli 13.2.2014 päivätyssä
Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta.
5.9.1996 487/4/96 Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B 22 00180 HELSINKI P Ä Ä T Ö S 1 KIRJOITUSOikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Susanna Reinboth ja sihteeri Timo Vuortama arvostelevat
USKONNON HARJOITTAMINEN KÄSITE JA RAJAT
Pete Hokkanen HTM, TM USKONNON HARJOITTAMINEN KÄSITE JA RAJAT Edilex 2010/26 Artikkeli, versio 1.0 Julkaistu 22.9.2010 www.edilex.fi/lakikirjasto/7271 www.edilex.fi/teema/kirkko-oikeus Sisältö 1 Uskonnon-
Työkalupakista apua arkeen
Työkalupakista apua arkeen Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät Seinäjoella 20.-21.9.2018 Raija Ojell, KKP ja Tiina Haapsalo, Nuori kirkko ry Mikä on Vasu kirkossa? Mitä ajatuksia
AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
25.2.2009 Dnro 2730/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN
22.7.2019 EOAK 4582/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli
Kantelija arvosteli Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) menettelyä, kun hänen yrityksensä oli poistettu kaupparekisteristä.
6.7.2018 EOAK/2919/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Terhi Arjola-Sarja Menettely kaupparekisteristä poistamisessa 1 KANTELU Kantelija arvosteli Patentti- ja rekisterihallituksen
asiassa, jolla on huomattava merkitys lapsen tulevaisuuden kannalta, voivat huoltajat
Muistio/Jouni Luukkainen 7.11.2006 Helsingin kaupungin opetusviraston perusopetuslinjalle: Vaatimus katsomusaineiden opetusjärjestelyistä Esitän ensin vaatimukseni yleisen perustan, sitten vaatimukseni
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
selkoesite voiko oikeusasiamies auttaa?
selkoesite voiko oikeusasiamies auttaa? eduskunnan oikeusasiamies Eduskunnan oikeusasiamies valvoo viranomaisten työtä ja toimintaa. Viranomaisten täytyy toimia oikein ja noudattaa työssään lakia. Oikeusasiamies
KUNNASSA ASUVALLA LAPSELLA ON OIKEUS PERUSOPETUKSEEN OLESKELUOIKEUDEN REKISTERÖIMÄTTÖMYYDESTÄ HUOLIMATTA
21.7.2015 Dnro 1633/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Piatta Skottman-Kivelä KUNNASSA ASUVALLA LAPSELLA ON OIKEUS PERUSOPETUKSEEN OLESKELUOIKEUDEN
EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES
1.6.2011 Helsinki EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIES Mitä oikeusasiamies tekee? Oikeusasiamies valvoo, että viranomaiset ja virkamiehet tehtävissään noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Viranomaisten
Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus
PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 14.2.1997 klo 9.45 Esityslista 5/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 262/1996 vp laiksi eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten
Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille
Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry 1 Invalidiliitto ry Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Kantelun alainen asia Matti Vanhasen hallituksen (aloittanut toimikautensa 24.6.2003)
Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014
Paperittomana peruskoulussa Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Perustuslain 16.1. Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla. Lapsen oikeuksien
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
Sote-uudistus ja perusoikeudet
Sote-uudistus ja perusoikeudet Sote-uudistuksen tärkeimmät kysymykset ja niiden eettinen ulottuvuus 29.11.2018 Eeva Nykänen, oikeustieteiden laitos, UEF eeva.nykanen@uef.fi Etiikasta ja perusoikeuksista
Kalajoen kaupunki on antanut kantelun perusteella asiasta selvityksen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 17.03.2014 Dnro OKV/734/1/2013 1/6 KANTELU A on 26.4.2013 osoittanut oikeuskanslerille kantelun, jossa hän pyytää tutkimaan Kalajoen kaupungin menettelyn lainmukaisuutta kaupungin osoitettua
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 93/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rikoslain, pakkokeinolain 10 luvun 7 :n ja poliisilain 5 luvun 9 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 108/2005 vp Hallituksen esitys laiksi evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen EDUNVALVONTAKUSTANNUKSET TIELAUTAKUNNAN TOIMITUKSESSA
26.11.2012 Dnro 2463/4/10 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mirja Tamminen EDUNVALVONTAKUSTANNUKSET TIELAUTAKUNNAN TOIMITUKSESSA 1 KANTELU Kantelija
Uskonnollinen pukeutuminen julkisessa tilassa
Uskonnollinen pukeutuminen julkisessa tilassa SENin yhdenvertaisuusjaoston seminaari 27.10.2018 Helsingissä Leena Sorsa, TT, HM, Lempäälän ev.lut.seurakunnan pastori Esityksen sisältö: 1. Suomalaisten
voiko oikeusasiamies auttaa?
voiko oikeusasiamies auttaa? eduskunnan oikeusasiamies Oikeusasiamiehelle tulee yli 4000 kantelua vuodessa. Kansliasta tehdään vuosittain yli 100 tarkastusta. Kuvassa laillisuusvalvojat kevättalvella 2013,
Teuvo Pohjolainen
1 Teuvo Pohjolainen 7.2.2016 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle kansalaisaloitteesta avioliiton säilyttämisestä aidosti tasa-arvoisena, miehen ja naisen välisenä liittona ja sukupuolineutraalin
7 Poliisin henkilötietolaki 50
7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0245/253. Tarkistus
20.3.2019 A8-0245/253 253 Kostadinka Kuneva, Stelios Kouloglou, Sofia Sakorafa, Dimitrios Papadimoulis Johdanto-osan 2 a kappale (uusi) (2 a) Yhdenmukaistamisella, johon unionin lainsäädännöllä tähdätään,
LAPIN YLIOPISTO 1(5) Yhteiskuntatieteiden tiedekunta vastaajan nimi
LAPIN YLIOPISTO 1(5) JULKISOIKEUDEN VALINTAKOE 13.6.2005 Vastaa seuraaviin kysymyksiin. Tehtävissä julkisuuslailla tarkoitetaan lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) ja potilaslailla lakia
Opetusalan ajankohtaisia oikeustapauksia
Opetusalan ajankohtaisia oikeustapauksia 7.10.2014 Oulun HAO 20.12.2013 13/0607/1 Perusopetus - Kuljetus esiopetukseen - Matka kotoa suoraan esiopetukseen - Esiopetuksen järjestämispaikka - Esiopetuksen
Yhdenvertaisuus. Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
6 Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan,
OHJE 1 (7) OPH
OHJE 1 (7) Ohje perusopetuksen uskonnon ja elämänkatsomustiedon sekä esiopetuksen katsomuskasvatuksen järjestämisestä sekä uskonnollisista tilaisuuksista esi- ja perusopetuksessa Tässä ohjeessa kuvataan,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 1 luvun 3 :n muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan täydennettäväksi siten, että lapsen edellytyksistä olla evankelis-luterilaisen kirkon jäsen
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Ulla-Maija Lindström
18.12.2012 Dnro 2720/4/11 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Ulla-Maija Lindström KUNNAN PALVELUJEN TULEE TURVATA PERUSOIKEUDET 1 KANTELU Kantelija
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o Laki. N:o 802. Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o 802 807 SISÄLLYS N:o Sivu 802 Laki Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta... 3715 803 Laki valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden
Janne Salminen Kirjallinen lausunto. Perustuslakivaliokunnalle
1 Janne Salminen 20.2.2019 Kirjallinen lausunto Perustuslakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys eduskunnalle siviilitiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi (HE 202/2017 vp) ja hallituksen esitys eduskunnalle
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO
TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO Dnro 1307/031/2018 Tietosuojavaltuutetun lausunto 25.4.2018 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta MmV@eduskunta.fi Maa- ja metsätalousvaliokunta on pyytänyt tietosuojavaltuutetun
SISÄLLYS I KOMMENTAARI 1 JOHDANTO 15
7 I KOMMENTAARI 1 JOHDANTO 15 2 VIHAPUHE SUOMEN RIKOSOIKEUDESSA 19 2.1 Vihapuheen sääntelyn perusta 19 2.2 Vihapuheen määritelmä 21 2.3 Rangaistava vihapuhe 23 2.4 Vihapuhe ja sananvapaus 24 2.4.1 Sananvapaus
/4/02. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström
26.4.2004 744/4/02 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström KIRJEESEEN VASTAAMINEN VANTAAN SEURAKUNTAYHTYMÄN OHJEEN TULKITSEMISEN OIKAISEMISEKSI
Juha Lavapuro Lausunto
Juha Lavapuro 15.9.2017 Lausunto Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Asiat: Valtioneuvoston U-kirjelmä U46/ 2017 vp eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (keskitetty
TAUSTAMUISTIO 4.3.2009 EHKÄISYKIELTO LOUKKAA IHMISOIKEUKSIA. Lähtökohtia ehkäisykiellon tarkastelulle
TAUSTAMUISTIO 4.3.2009 EHKÄISYKIELTO LOUKKAA IHMISOIKEUKSIA Lähtökohtia ehkäisykiellon tarkastelulle Yksityiselämän suojaan kuuluu muun muassa oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan. YK:n kaikkinaisen
/4/01. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio
19.6.2003 1255/4/01 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Kirsti Kurki-Suonio LAPSEN LUOVUTTAMINEN PÄIVÄKODISTA 1 KANTELU A pyysi 17.4.2001 eduskunnan oikeusasiamiehelle
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa /36
YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Porin seurakuntien yhteisessä kirkkovaltuustossa 13.9.2006/36 Vahvistettu Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa 15.11.2006 1 LUKU Kokoonpano 1 Yhteiseen
HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA
Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö
Hyvän hallintopäätöksen sisältö. Lakimies Marko Nurmikolu
Hyvän hallintopäätöksen sisältö Lakimies Marko Nurmikolu Hallintopäätöksen sisältö Hallintolain 44 (Päätöksen sisältö) Kirjallisesta päätöksestä on käytävä selvästi ilmi: 1) päätöksen tehnyt viranomainen
Valokuvaaminen terveyskeskuksen ajanvarauksessa ja yleisissä tiloissa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 19.03.2014 Dnro OKV/337/1/2012 1/5 ASIA Valokuvaaminen terveyskeskuksen ajanvarauksessa ja yleisissä tiloissa KANTELU A on oikeuskanslerille 2.3.2012 osoittamassaan kirjoituksessa arvostellut
OHJE OHJE USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEN SEKÄ USKONNOLLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISESTÄ ESI- JA PERUSOPETUKSESSA
OHJE OHJE USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEN SEKÄ USKONNOLLISTEN TILAISUUKSIEN JÄRJESTÄMISESTÄ ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Tässä ohjeessa kuvataan uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta sekä koulussa
EDUNVALVOJA EI VOI MÄÄRÄTÄ PÄÄMIESTÄÄN ESITTÄVÄN VALOKUVAN KÄYTÖS- TÄ (ote päätöksestä)
28.6.2018 EOAK/540/2017 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja EDUNVALVOJA EI VOI MÄÄRÄTÄ PÄÄMIESTÄÄN ESITTÄVÄN VALOKUVAN KÄYTÖS- TÄ (ote päätöksestä) 1
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki) 14 :ssä on säännökset asiakirjan antamisesta päättämisestä.
PÄÄTÖS 12.06.2012 Dnro OKV/488/1/2012 Petri Sajari Helsingin Sanomat 1/5 ASIA Valtiovarainministeriön menettely asiakirjapyyntöön vastaamisessa KANTELU Arvostelette 26.3.2012 päivätyssä kantelussanne oikeuskanslerille
Dnro 3410/4/14. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja
1.6.2015 Dnro 3410/4/14 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja TAIDENÄYTTELYN POISTAMINEN KIRJASTON TILOISTA 1 KANTELU Pyysitte
ASIA. Yhdenvertaisuusvaltuutetun menettely tiedotteen julkaisemisessa KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 27.04.2018 Dnro OKV/1084/1/2017 1/8 ASIA Yhdenvertaisuusvaltuutetun menettely tiedotteen julkaisemisessa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 2.5.2017 osoittamassaan kantelussa arvostellut
Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona
Perustuslakivaliokunnan kokous n:o 39 keskiviikkona 26.5.1993 1 ) 2 kello 10.00 Nimenhuuto Päätösvaltaisuus HE 63 laiksi rangaistusmääräysmenettelystä 1a eräiksi siihen liittyviksi laeiksi - Ilmoitetaan
Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi
Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon
ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA
ESITYSLISTA 115/2002 vp PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 13.12.2002 kello 09.00 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. U 50/2002 vp ehdotuksesta neuvoston säädöksen antamiseksi Euroopan poliisiviraston perustamisesta
Lukiokoulutuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijakoa valmistelevan työryhmän ehdotuksista
Vapaa-ajattelijain Liitto ry LAUSUNTO Neljäs linja 1, 00530 Helsinki val@vapaa-ajattelijat.fi www.vapaa-ajattelijat.fi 5.2.2014 Opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiontuntijako@minedu.fi Viite: Lausuntopyyntö
kävisi lakitekstiksi eikä antaisi suoraan oikeaa toimintamalliakaan käytännön
Jouni Luukkainen, ti 29.8.2006 Esitys opetusministeriölle muuttaa perusopetuslain uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusta koskeva 13 puhumaan huoltajien yhteisistä tahdonilmaisuista Pyydän opetusministeriötä
Yhteisymmärryspöytäkirjan julkaiseminen sopimussarjassa ja kääntäminen suomeksi ja ruotsiksi
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.05.2015 Dnro OKV/384/1/2015 1/8 ASIA Yhteisymmärryspöytäkirjan julkaiseminen sopimussarjassa ja kääntäminen suomeksi ja ruotsiksi KANTELU Kantelija on oikeuskanslerinvirastoon 13.3.2015
Kommenttipuheenvuoro. - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen -
Kommenttipuheenvuoro - Perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen - Juha-Pekka Konttinen oikeusasiamiehensihteeri 4.11.2015 Helsinki 9-Nov-15 1 Sosiaalisten perusoikeuksien turvaaminen Perustuslain 19 :n 1
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan mietintö (KM 2009:2)
Helsinki 31.8.2009 Oikeusministeriö oikeusministerio@om.fi Lausuntopyyntö OM 15/021/2006, 27.5.2009 Esitutkinta- ja pakkokeinotoimikunnan mietintö (KM 2009:2) Viestinnän Keskusliitto kiittää mahdollisuudesta