RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry.

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry."

Transkriptio

1 RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry. 2013

2 Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä Riihimäen Seudun Invalidit ry. tekee työtä yhteiskunnassa niin että toimiva arki mahdollistaa liikuntavammaiselle ihmiselle itsenäisen ja hyvän elämän. Rinva on toiminut liikuntaelinvammaisten seudullisena yhdistyksenä jo vuodesta 1941, toiminta-alueenaan Riihimäki, Loppi, Hausjärvi ja osittain Janakkala. Jäseniä yhdistyksessä on noin 300. Rinvan toiminta-ajatuksena on että yhdistys toimii aktiivisesti jäsenten ehdoilla ja heidän tarpeitaan huomioiden, järjestämällä mm. virkistys ja hyvinvointitoimintaa. Toimii jäsenten edunvalvojana kuntaan ja muiden tahojen suuntaan. Pyrkii vaikuttamaan epäkohtien poistamiseen ja aktivoimaan jäsenten osallistumista yhdistyksen toimintaan. Huolehtii tiedottamisella jäsenille kuuluvista oikeuksista ja ajankohtaisista tapahtumista, sekä yhdistyksen tunnetuksi tekemisestä. Yhdistyksen kautta saat tietoa vammaisuuteen liittyvistä asioista. Rinvalaisena osallistut toimintaamme mikä sisältää virkistys sekä liikuntaaktiviteetteja eri muodoissa, retkiä ja vierailuja sekä kerhotoimintaa ja ennen kaikkea tämä kaikki hyvässä porukassa. Rinvalaisena olet mukana vaikuttamassa asioihin joilla parannetaan liikuntavammaisten asioita. Liittymällä jäseneksi pääset yhdistyksen ja Invalidiliiton palvelujen sekä jäsenetujen piiriin. Kannatusjäsenenä tuet yhdistyksen toimintaa. Rinva on myös VAU:n (Suomen vammaisurheilu ja liikunta ry.) jäsenseura. Jäsenmaksu vuonna 2013 on 14, kannatusjäsenmaksu 14 sekä yritys/yhdistys/yhteisö kannatusjäsenmaksu 50. Lisätietoa Rinvan toiminnasta saat hallituksen jäseniltä sekä yhdistyksen kotisivuilta Invalidiliiton neuvontapuhelin torstaisin klo Invalidiliiton työntekijät ja koulutetut vapaaehtoiset vastaavat vammaispalveluja koskeviin kysymyksiin 2

3 Yhteystiedot HALLITUS 2013 Puheenjohtaja Jan Huopainen Hausjärvi sähköposti Varapuheenjohtaja Raimo Peltonen Riihimäki Sihteeri Sauli Anttila Riihimäki sähköposti Jäsen Sinikka Hutri Loppi Jäsen Risto Järvenpää Riihimäki Jäsen Juhani Mäenpää Riihimäki Jäsen Paula Rastas Riihimäki Jäsen Päivi Väärä Riihimäki VASTAAVAT Talous Sauli Anttila Riihimäki sähköposti Jäsenrekisteri Sinikka Hutri Loppi sähköposti Verkko/ATK Jan Huopainen Hausjärvi sähköposti Urheilu ja liikunta Raimo Peltonen Riihimäki INRA-MAJA Tiedustelut ja varaukset Yhdistyksen kotisivut Yhdistyksen sähköposti Yhdistyksen puhelin Inra-majan puhelin

4 Tapahtumakalenteri Kevätkokous Inkilänhovi, Rmki Pihatalkoot Inra-maja, Ryttylä Karaoke Kaikki laulaa Reuman kanssa Inra-maja, Ryttylä Elokuva-ilta (Suomi-filmi) Inra-maja, Ryttylä Juhannusjuhla Inra-maja, Ryttylä Musikaali On kesäyö Kesäteatteri, Valkeakoski RinvaBoccia -parikilpailu jäsenille Inra-maja, Ryttylä Elokuva-ilta (Suomi-filmi) Inra-maja, Ryttylä Kesäpäivä Hirvijärvellä Rmäen srk:n leirikeskus Asemajuoksu Erilaiset Liikkujat Rautatieasema, Rmki Tutustumistilaisuus uusille jäsenille Inkilänhovi, Rmki XXXV LasikaupunkiBoccia Urheilutalo, Rmki vk 45 Virkistysloma Virossa Fra mare, Haapsalu Syyskokous ja pikkujoulu Loppi Kansainvälinen vammaisten päivä Lisätietoja Rinvan tapahtumista saat Riihimäen Viikkouutisten ja Etelä-Hämeen lehden järjestöpalstoilta sekä kotisivuiltamme, kohdasta ajankohtaista. Riihimäen Seudun Invalidit ry. KEVÄTKOKOUS Inkilänhovi, Rmki SYYSKOKOUS Loppi 4

5 Toimintaryhmät RinvaKlubi (kerho) Kerran kuussa klo Inkilänhovi, Riihimäki Tarkemmat päivät Rinvan kotisivujen tapahtumakalenterissa. Kerhovastaava; Risto Järvenpää Puhelin Tietokoneen käyttö-opastusta jäsenille Jan Huopainen s-posti Liikuntaryhmät Maanantai kuntosali klo Uimahalli, Rmki. vesivoimistelu klo Uimahalli, Rmki. Keskiviikko vesivoimistelu klo Uimahalli, Rmki. Torstai kuntosali klo Inkilänhovi, Rmki boccia harjoitukset klo Eteläinen koulu, Rmki. Lauantai kuntosali klo Urheilutalo, Rmki (vammais ja eläkeyhdistysten yhteinen vuoro) Sunnuntai boccia harjoitukset klo Uimala, Rmki. vesivoimistelu klo Uimahalli, Rmki. Kesä-aikaan ( ) tiistai ja torstai boccia harjoitukset klo > Inra-maja, Ryttylä. Urheilu- ja liikuntavastaava; Raimo Peltonen Puhelin

6 Paikalliset jäsenetuliikkeet TIETOKONEMYYNTI JA -HUOLTO -10% Mikropolix Oy * ** Tehtaankatu 13, Riihimäki - Puh FYSIOTERAPIA- JA HIERONTAPALVELUT -10% Hausjärven Fysikaalinen Hoitolaitos * ** Vaahteratie 13, Oitti - Puh T:mi Ritva Glad * Koivistonkatu 2, Riihimäki - Puh KAMPAAMO- JA PARTURIPALVELUT -10% Kauneus ja hyvinvointi Kiitos! * ** Vaahteratie 13, Oitti - Puh AUTOHUOLLOT -10% JT Salonen Ky * ** Kumerankatu 5, Riihimäki - Puh Ipefix/Ilkka Vaari Oy * ** Vanha kylätie 7, Ryttylä - Puh RENGASTYÖT -10% Ipefix/Ilkka Vaari Oy * ** Vanha kylätie 7, Ryttylä - Puh RAUTAKAUPPA- JA REMONTTITARVIKKEET -10 % RTV Oy * ** Herajoentie 13, Riihimäki - Puh.(019) * pääsee helposti ** pääsee pyörätuolilla *** esteetön-wc Muista myös Invalidiliiton jäsenedut. HUOM! Jäsenedun saat vain näyttämällä Invalidiliiton jäsenkortin. 6

7 INRA-MAJA K E S Ä K O T I Ryttylässä, Puujoen rannalla, sijaitseva vapaa-ajan viettopaikka (kuva takasivulla). Päärakennuksessa on keittiö, takkahuone, saunaosasto sekä isohko kalustettu sali mitä voi käyttää henkilön kerho-, kokoustilana tai vaikkapa juhliin. Iso piha-alue kattaa grillin, grillikatoksen, bocciakentän, uimarannan sekä 3 kappaletta kesäisin vuokrattavia kahdenhengen lomamökkejä. Osittain asfaltoitu piha antaa hyvät olosuhteet esteettömään liikkumiseen. S A U N A Inra-majan sauna lämpiää kesä-aikaan aina tiistaisin klo , torstaisin klo ja lauantaisin klo Inra-majan sauna lämpiää talvi-aikaan lauantaisin klo Saunominen majalla on täysin omatoimista. Talviaikana majalla mahdollisuus esteettömään avantouintiin. MÖKKIEN VUOKRAUS ( ) saunamaksu ei sisälly vuokraan JÄSENET K.JÄSENET MUUT VIIKONLOPPU (pe-su) 20,00 40,00 60,00 ARKIPÄIVÄT (ma-to) 10,00 /vrk 20,00 /vrk 30,00 /vrk VIIKKO (7 vrk/pe-pe) 45,00 90,00 120,00 PÄÄRAKENNUKSEN VUOKRAUS saunamaksu ei sisälly vuokraan JÄSENET VAMMAISJÄRJESTÖT ja KANNATUSJÄSENET MUUT SAUNAMAKSU 7 20,00 /vrk 40,00 /vrk 80,00 /vrk 5,00 hlö/kerta, ellet ole varsinainen tai kannatusjäsen. TIEDUSTELUT A VARAUKSET Inra-majan puhelin,

8 RINVA Yritys/yhdistys/yhteisö kannatusjäsenet - TAKSI - Lincoln limusiini, 1+8 Volvo, 1+4 eri maksukortteja mm. x-card Crystal Star Ky Oitti, Hausjärvi -TAKSI- LAUNONEN - PIKKUBUSSI - 16 paikkaa (ei invavarustusta) P Uolevi Nurmi 8 Meillä on kaksi invavarustettua autoa. Soita, sinua palvellaan! p /MB Vito p /VW Caddy 1-8 matkustajaa Pyörätuolivarustus pyörätuoli eri maksukortteja mm. x-card 1 8 matkustajaa pyörätuolinostin paarivarustus

9 RINVA Yritys/yhdistys/yhteisö kannatusjäsenet - myös pt -kuljetukset, eri kokoisia busseja AUTOASI Korjaamo JT Salonen Ky Kumerankatu Riihimäki - - Rinvan jäsenille huolloista -10% Kauppalankatu Hyvinkää Puh Kuljetukset Nostot Muutot Muuttolaatikot AUTOSI Rinvan jäsenille huolloista -10% 9

10 Rinvan jäsenille -10% RINVA Yritys/yhdistys/yhteisö kannatusjäsenet TerapiaLampola -toimintaterapiaa maatilaympäristössä- Silakkamäentie 412, Ryttylä P myös ryhmäkäynnit- Fysioterapeutit Mika Friman Niina Sandberg Puh. (019) Hämeenkatu HAUSJÄRVEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS Vaahteratie 13, Oitti Rinvan jäsenille hoidoista -10% FYSIKAALISTA HOITOA JA HIERONTAA T:mi Ritva Glad Puhelin (019) Koivistonkatu Riihimäki Rinvan jäsenille hoidoista -10% O I T I N APT E E K K I Keskustie 6, Oitti Puh Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-13 RYTTYLÄN SIVUAPTEEKKI Vanha kylätie 10 A, Ryttylä Puh

11 RINVA Yritys/yhdistys/yhteisö kannatusjäsenet Ryttylän VPK V I I H T Y I S Ä R A V I N T O L A VUODESTA K Y L Ä B A A R I V A N H A T R O K A R I Puh Vanha kylätie 15, Ryttylä M A I S T U V A Sisustuskauppa Riihimäen Rauta-Metalli Oy Kylänraitti Riihimäki Puh: Fax: Welltime Oy - Rakennussaneerausta - Jorma Karttunen Korpikuja 9, Loppi puh:

12 J Ä S E N I L M O I T U S Haluan liittyä Riihimäen Seudun Invalidit ry:n (Rinva) jäseneksi, 14 /v kannatusjäseneksi, 14 /v yritys/yhdistys/yhteisö kannatusjäseneksi, 50 /v NIMI LÄHIOSOITE POSTITOIMIPAIKKA PUHELIN /MATKAPUHELIN Liityn Rinvan sähköpostilistalle (varsinaiset jäsenet) Toimita jäsenilmoitus jollekin hallituksen jäsenistä tai postita osoitteella: RINVA ry./jäsenrekisteri, Sinikka Hutri, Naavatie 12 3, Launonen

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry 2016 www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä RINVA-Riihimäen Seudun Invalidit

Lisätiedot

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry.

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry. 2010 Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä Riihimäen Seudun Invalidit ry. tekee työtä yhteiskunnassa niin että toimiva arki mahdollistaa

Lisätiedot

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry.

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry. 2012 Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä Riihimäen Seudun Invalidit ry. tekee työtä yhteiskunnassa niin että toimiva arki mahdollistaa

Lisätiedot

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry 2015 www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä Riihimäen Seudun Invalidit ry. tekee

Lisätiedot

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry 2014 www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä Riihimäen Seudun Invalidit ry. tekee

Lisätiedot

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. 70 vuotta

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. 70 vuotta RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry. 2011 70 vuotta Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä Riihimäen Seudun Invalidit ry. tekee työtä yhteiskunnassa niin että toimiva arki

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 14.3.2016 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2016 2 MAANANTAI - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573 - Klo 11.00, ohjaaja Heini

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Kevät 2016 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Kauhavan alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 18.1.2013 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2013 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 2 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET

KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 20.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VUODEN KLUBITEKO Johtokunta voi harkintansa mukaan palkita vuosittain vuoden klubiteon tekijän. Palkinnon

Lisätiedot

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF 1 UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTAVUODEN YLEISNÄKYMÄT JA -TAVOITTEET Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

LIIKUNTAA NUORILLE OULUSSA ACTI N

LIIKUNTAA NUORILLE OULUSSA ACTI N LIIKUNTAA NUORILLE OULUSSA ACTI N SYKSY 2015 KEVÄT 2016 31.8. 13.12.2015 11.1. 15.05.2016 0 Kahvakuula Jatuli 15.15 16.00 Sulkapallo Linnanmaa 16.00 18.00 Aquazumba Oulun uimahalli 20.00 20.45 Maanantai

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

OULUNLÄÄNIN LIHASTAUTIYHDISTYS RY

OULUNLÄÄNIN LIHASTAUTIYHDISTYS RY on valtakunnallisen Lihastautiliiton jäsenyhdistys. Yhdistyksessä on jäseniä n.170,yhdistys toimii Pohjois-Pohjanmaan - ja Kainuun maakunnassa. Kotipaikkana on Oulu. VERTAISTUKIRYHMÄ Vertaistukiryhmiin

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2015 kevät 2016 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

LIITE 2. ERITYISLIIKUNNAN JA IKÄIHMISTEN RYHMÄT KEVÄT 2014

LIITE 2. ERITYISLIIKUNNAN JA IKÄIHMISTEN RYHMÄT KEVÄT 2014 1 LIITE 2. ERITYISLIIKUNNAN JA IKÄIHMISTEN RYHMÄT KEVÄT 2014 1.1. Liikuntapalvelut Erityislasten liikuntakerho Sunnuntaisin 12.1., 26.1., 9.2., klo 10.00 11.00 ja 23.2. klo 10.00 11.30 Euran urheilutalo

Lisätiedot

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 4.6.2012 12.8.2012

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 4.6.2012 12.8.2012 LOPEN JOUKKOLIIKENNE 4.6.2012 12.8.2012 Lopen kunta Yhdystie 5 12700 Loppi puh. (019) 758 6000 SISÄLLYSLUEELO MAKUSAJALLE 3 SEUULIPPU 3 PALVELULINJA 3 LIIKENNÖISIJÄ 3 PALVELULINJA - AJALLE 4.6. 21.6.2012

Lisätiedot

Lisätietoja: Irma Marttila p. 040 913 8323 ja Kaarina Anttila p. 050 304 4659

Lisätietoja: Irma Marttila p. 040 913 8323 ja Kaarina Anttila p. 050 304 4659 KAUHAVA Aijjoos-jumppa Lisätietoja: Irma Marttila p. 040 913 8323 ja Kaarina Anttila p. 050 304 4659 Aijjoos-kerho Ylikylässä Parillisilla viikoilla maanantaisin klo 12 14 Huhmarkosken kylätalolla (Huhmarkoskentie

Lisätiedot

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015 voimaantulevat taksat.

Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015 voimaantulevat taksat. KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2015 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 15.1.2015 Urheiluseurat TAKSALUETTELO Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

Syyskokous vahvisti kuluvan vuoden jäsenmaksuksi 15. Se maksetaan oheisen laskun mukaan 1.3.2012 mennessä.

Syyskokous vahvisti kuluvan vuoden jäsenmaksuksi 15. Se maksetaan oheisen laskun mukaan 1.3.2012 mennessä. HYVINKÄÄN REUMAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2012 Tienhaarankuja 12 A 6, 05820 Hyvinkää säilyttää. Muista HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA KAIKILLE JÄSENILLEMME! Hyvinkään Reumayhdistys ry toivottaa jälleen kaikille

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI. 19-20 Orimattilan Jymy/uintijaosto Uinti Matti Kaasalainen matti.kaasalainen@phnet.fi 040-5308051 18.8.-31.5.

ORIMATTILAN KAUPUNKI. 19-20 Orimattilan Jymy/uintijaosto Uinti Matti Kaasalainen matti.kaasalainen@phnet.fi 040-5308051 18.8.-31.5. Urheilutalo: Uimahalli Kuntouintiallas Klo Varaaja Käyttötarkoitus Yhteyshenkilö Sposti Puh. Aikaväli Ma 15-15.45 Kaupunki vesijumppa Anne Rajaniemi anne.rajaniemi@orimattila.fi 040-8375095 1.9.-24.4.

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 6.3.2017 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2017 2 MAANANTAI - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044 7559573 - Klo 11.00, ohjaaja Heini Hämäläinen,044

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 6.10.2017 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Syksy 2017 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 5,00 -klo 11.00-12.00 ja 12.00-13.00 AVUSTETTAVIEN

Lisätiedot

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI

SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 1 SENIORI- LIIKUNTAKALENTERI 20.2.2014 Outokummun kaupungin alueen liikuntapalvelut yli 60-vuotiaille Kevät 2014 2 MAANANTAI SENIORISALIRYHMÄT, käyntimaksu 3.50 - Klo 10.00, ohjaaja Kati Pykäläinen,044

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

KOUVOLAN SEUDUN INVALIDIT RY:N TOIMINTASUUNNITEL- MA VUODELLE 2018

KOUVOLAN SEUDUN INVALIDIT RY:N TOIMINTASUUNNITEL- MA VUODELLE 2018 TOIMINTASUUNNITELMA KOUVOLAN SEUDUN INVALIDIT RY KOUVOLAN SEUDUN INVALIDIT RY:N TOIMINTASUUNNITEL- MA VUODELLE 2018 1. TOIMINTA-AJATUS Kouvolan Seudun Invalidit työskentelee niin, että jokaisella yhdistyksen

Lisätiedot

Kylätiedote 2016. Myllymäen kylä- ja nuorisoseura. PS. Löydät meidät netistä Facebookista tai www.myllymaenkyla.fi

Kylätiedote 2016. Myllymäen kylä- ja nuorisoseura. PS. Löydät meidät netistä Facebookista tai www.myllymaenkyla.fi Kylätiedote 2016 Myllymäen kylä- ja nuorisoseura Lasten urheilukisat Myllymäen Alakentällä 12.9.2015 palkintojenjako PS. Löydät meidät netistä Facebookista tai www.myllymaenkyla.fi Myllymäen Kylä- ja Nuorisoseuran

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu TEUVa LiiKKuu syksy 2015 uu TEUVAN UIMAHALLI www.teuva.fi TEUVAN KUNTOSALI www.teuva.fi OHJATUT RYHMÄT syksy 2015: MAANANTAI 19.00 20.00 Naisten vesijuoksu I 20.00 21.00 Miesten vesijuoksu TIISTAI 7.00-9.00

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO KENTÄT Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Harjoitukset, Ottelut, kilpailut, Mikkeliläiset rekisteröidyt urheiluseurat Aikuiset 20,00 30,00 A-juniorit ja nuoremmat

Lisätiedot

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016 Suokadun toimintakeskus / askartelu 14 17 MAALAUSRYHMÄ Vertaisohjattu 17 19 KUVATAIDERYHMÄ Kuopion Varhaiseläkkeensaajat ry 050 367 4946 TIISTAI 9 12 TIISTAIN KÄSITYÖKERHO Vertaisohjattu /avoin 13 14 KOKOPÄIVÄRYHMÄN

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2011

Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2011 Salon Reumayhdistys ry. JÄSENTIEDOTE 1/2011 Tiedotteen asiat luettavissa myös yhdistyksemme internet-sivuilla www.salonreumayhdistys.fi Hei yhdistyksemme jäsen! Tervehdys näin vuoden pimeimpänä aikana,

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2016

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2016 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

Pirkanmaan allergia- ja astmayhdistys ry AMT

Pirkanmaan allergia- ja astmayhdistys ry AMT Sivuston asiakäsikirjoitus: tammi- helmikuu 2004 Osio: etusivu 1 #1 index.htm Etusivu on jaettu kolmeen kenttään taulukoilla! 1.palsta: neuvonta ja, jonka alla lyhyt ajankohtainen toivotus ja valokuva

Lisätiedot

Voi hyvin -liikuntakalenteri

Voi hyvin -liikuntakalenteri Voi hyvin -liikuntakalenteri Kevät 2018, toiminta viikoilla 2-17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI - SUNNUNTAI Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä. Etelä-Karjalan neuroyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan neuroyhdistys. Sen kotipaikka on Lappeenranta. Pöytäkirja- ja rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

SOVELTAVA LIIKUNTA EURASSA MYÖS IKÄIHMISTEN LIIKUNTARYHMÄT SYKSY / KEVÄT 2016. Euran liikuntapalvelut kevätpainos

SOVELTAVA LIIKUNTA EURASSA MYÖS IKÄIHMISTEN LIIKUNTARYHMÄT SYKSY / KEVÄT 2016. Euran liikuntapalvelut kevätpainos SOVELTAVA LIIKUNTA EURASSA MYÖS IKÄIHMISTEN LIIKUNTARYHMÄT SYKSY / KEVÄT 2016 Euran liikuntapalvelut kevätpainos Tästä kalenterista löydät Euran alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät soveltavan

Lisätiedot

Urheilutalo: Uimahalli Kuntouintiallas Klo Varaaja Yhteyshenkilö Sposti Puh. Aikaväli Ma

Urheilutalo: Uimahalli Kuntouintiallas Klo Varaaja Yhteyshenkilö Sposti Puh. Aikaväli Ma Urheilutalo: Uimahalli Kuntouintiallas Ma Ti To sten allas Ma Ti Urheilutalo: Palloiluhalli Klo Varaaja Yhteyshenkilö Sposti Aikaväli Ma 16.00-17.00 Yleinen sulkapallovuoro 18.00-19.30 Orimnattilan dot

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2015

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2015 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016

Vapaaehtoiskeskus. Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016 Vapaaehtoiskeskus Ohjelma 1. maaliskuuta 30. syyskuuta 2016 Onko sinulla hetki aikaa? Fagerstassa asuu paljon yksinäisiä ihmisiä, jotka ilahtuisivat, jos sinulla olisi hetki aikaa heille. Vapaaehtoiskeskuksessa

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Liikuntapalvelut. Hinnasto 1.10.2015 alkaen

Liikuntapalvelut. Hinnasto 1.10.2015 alkaen Liikuntapalvelut Hinnasto 1.10.2015 alkaen SASTAMALAN KAUPUNKI Aarnontie 2 A, PL 23, 38201 SASTAMALA, puh. (03) 521 31, faksi (03) 5213 4099 sastamala@sastamala.fi, etunimi.sukunimi@sastamala.fi, Y-tunnus

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU

KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU KESKIAIKAINEN ULVILA KUTSUU Vanhan Musiikin Viikolle 27.7.-2.8.09 Tiedusteluihin vastaavat diplomiurkuri Anne-Marie Grundstén, puh. 050 520 4798. Kulttuurisihteeri Hilpi Toikka-Haldin, puh. (02) 677 4698;

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,

Lisätiedot

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9. TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki

Lisätiedot

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012

Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Halli Toimintakalenteri Lokakuu 2012 Lisätietoja: kotihoidon ohjaaja Anna-Liisa Raiskio, puh. 020 638 2132 HUOM. Yli 75-vuotiaat jämsäläiset ja kuhmoislaiset saavat käyttää uimahalli Koskikaran ja Mäntän

Lisätiedot

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita

Imatra. Kylpylä Spa. ilon pisaroita Hinnasto 1.5.08 31.1.09 Imatra Kylpylä Spa ilon pisaroita 1 Huonehinnat Huonehinnat arkisin 1hh 2hh Studiohuone 92,00 124,00 Standardihuone 98,00 136,00 Promenadihuone 103,00 146,00 viikonloppuisin 1 hh

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:

Lisätiedot

Tapahtumia: Vuosikokous 31.03.2005 klo 18.30 Hotel Arthur Vuorikatu 19. www.sahkoteknikot.fi

Tapahtumia: Vuosikokous 31.03.2005 klo 18.30 Hotel Arthur Vuorikatu 19. www.sahkoteknikot.fi Tapahtumia: Vuosikokous 31.03.2005 klo 18.30 Hotel Arthur Vuorikatu 19 Uutta: Kotisivut www.sahkoteknikot.fi SÄHKÖTEKNIKOT RY KOKOUSKUTSU SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 31.03.2005 klo 18.30 Paikka Hotel

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy!

Audio Guide -tekniikalla toteutettu Aholansaaren esittely. Kunkussa viikonlopun kovimmat bileet. Avoinna -04 Vapaa Pääsy! .com - Tapahtumia Perjantai 22.09.2017 Aiempaa kokemusta ratsastuksesta ei tarvita. Eri taitotasoille omat safarit klo 09:00-20:00 OMATOIMINEN FARMIKIERROS, kotieläimiin tu Dj Kunkku Lauantai 23.09.2017

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT

SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT SIVISTYSLAUTAKUNNAN PALVELU- JA KÄYTTÖKORVAUSMAKSUT 1.1.2016 ALKAEN TILAT KOULUT yksikkö alv 24 % Yhteensä Juhlasali Pogostan alakoulu h 7,42 1,78 9,20 Juhlasali Pogostan alakoulu vrk 45,73 10,97 56,70

Lisätiedot

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN

LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO 1.1.2014 ALKAEN Sisäliikuntapaikkojen vuokrat Kuntosalien käyttömaksut Ohjaus- ja muut palvelut - 1 - YLÖJÄRVEN SISÄLIIKUNTAPAIKKOJEN VUOKRAUS Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Lisätiedot

https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta

https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Yksityisten tarjoamista

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 18.09.2015 Kuntosalivuoro Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa osoitteessa Huvilakatu 32 on tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14-15, nimi Omaishoitajien

Lisätiedot

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous

19. 20.3.2016. Hotelli Petäys, Hämeenlinna. A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous A - K i l t o j e n L i i t t o r y : n v a l t a k u n n a l l i s e t Kevätpäivät ja -kokous 19. 20.3.2016 A-Kiltojen Liitto ry:n kevätpäiviä vietetään 19. 20.3.2016 Hotelli Petäyksessä Hämeenlinnassa.

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Kevät 2015

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Kevät 2015 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI Kevät 2015 Euran liikuntapalvelut Euran erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat

Lisätiedot

HYVINKÄÄN REUMAYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN REUMAYHDISTYS RY HYVINKÄÄN REUMAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2016 Hallitus ensimmäisessä kokouksessaan. Hyvää alkanutta vuotta kaikille jäsenillemme! Hyvinkään Reumayhdistys ry toivottaa kaikille jäsenilleen oikein hyvää alkanutta

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3.

KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3. KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 2/2013 Liikuntapalvelukeskus Kirkkokatu 6 48100 KOTKA Puh. 234 5414 ja 040 831 0389 Fax. 234 5424 7.3.2013 1 URHEILUSEUROILLE AVUSTUKSET VUODELLE 2013 Liikuntalautakunnan myöntämä

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS

KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS PAREMPIIN HETKIIN. KYYHKYLÄN KUNTOUTUSKESKUS KUNTOUTUS - TYÖHYVINVOINTI Malliohjelma Arki haltuun 5 vrk + 2 vrk Perusloma 5 vrk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Tutustutaan toisiin, ryhmäytymisharjoituksia,

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin on ilmoittautuminen, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen>65

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot