OULUNLÄÄNIN LIHASTAUTIYHDISTYS RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OULUNLÄÄNIN LIHASTAUTIYHDISTYS RY"

Transkriptio

1 on valtakunnallisen Lihastautiliiton jäsenyhdistys. Yhdistyksessä on jäseniä n.170,yhdistys toimii Pohjois-Pohjanmaan - ja Kainuun maakunnassa. Kotipaikkana on Oulu. VERTAISTUKIRYHMÄ Vertaistukiryhmiin osallistuvat sairastavat lihastautia tai heillä on lihastautiin viittaava oireisto, jota tutkitaan parhaillaan. Moni tietää, että matka diagnoosiin on pitkä ja kivinen, puhumattakaan kuntoutukseen pääsystä tai sosiaalietuuksista. Vertaistuki antaa fyysistä ja psyykkistä voimaa jaksaa arjen keskellä. Vertaistukiryhmässä on mahdollista saada ryhmän antamaa vertaistukea. Ryhmän avulla oppii käsittelemään ja ymmärtämään kriittisiä ja kriisiin johtaneita elämäntilanteita. Sairastunut oppii ymmärtämään myös omaa sairautta sekä saa rohkeutta ja voimaa puhua omasta sairastumisestaan. Vertaistukiryhmä mahdollistaa myös niin sanotun hiljaisen tiedon toteutumisen, jolloin yhteenkuuluvuuden ja samankaltaisuuden kokemukset yhdistyvät. Vertaistukiryhmään voi osallistua myös läheiset. OULU TRIADI -VERTAISTUKIRYHMÄ Lihastautia sairastaville aikuisille ja heidän läheisilleen. Kahvitarjoilu. Vetäjänä Riitta Vesikukka tai riitta.vesikukka@gmail.com To klo Sana on vapaa - kesän kuulumiset. To klo Luento: VAU - vammaisurheilu Sari Kuivas. Vieraana Lihastautiliiton järjestöpäällikkö Pirita Selin To klo Luento: Vammaispalvelut, Kaisu Rundelin. KUMPPANUUSKESKUS, ISOKATU 47, OULU. KOKOUSTILA ISOSEPPÄ 3 KRS ESTEETÖN SISÄÄNKÄYNTI, INVA - PARKKIPAIKKOJA TALON EDESSÄ. INVA - WC KOKOUSTILAN VIERESSÄ Pe klo Pikkujoulupaja, Kaari-tila, Kulttuuritalo VALVE, Hallituskatu 7, Oulu. Yhdistys tarjoaa mm. joulupuuron, kahvit ja luumukermakakkua.

2 VERTAISTUKIRYHMÄ 2015 KAINUUN KERHO Vetäjänä Tarja Valtanen Ke 2.9. klo Puolukka- ja sieniretki Joutenlammen kurssikeskuksen takamaastoon, astiat mukaan. Kokoonnumme takkatuvalla, jossa yhdistys tarjoaa kahvit ja makkarapaiston. Ilmoittautumiset mennessä Tarjalle. Ke klo Keskustellen kevennystä Avoin vertaistukiryhmä Tutun Tuvalla, Tehdaskatu 1, Kajaani Ke klo Keilailu Kajaanissa Kajaanin Keila - Keskus,Vienankatu 5, Kajaani Ilmoittautumiset Tarjalle viim Ke klo Keilailu Sotkamossa Vuokatin Keilahalli, Katinkullantie 11,Vuokatti, Ilmoittautumiset Tarjalle viim Ke Lihastautiliiton sosiaaliturvasuunnittelija Hanna-Mari Hanhialan vierailu klo yksilötapaamisia á 30 min. Ajanvaraukset Tarjalta klo yhteistapaaminen teemalla: Ajankohtaista sosiaaliturvasta Paikka: Onnela-koti, Onnelantie 2, Kajaani JOULUKUUSSA PIKKUJOULU Aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin. Seuraa Porras-lehden ilmoituksia. VIHANTI / OULAINEN OULAISTEN YSTÄVÄKERHO Vetäjä Satu Nikola Kieppitie 5 as 2, Vihanti puh YLIVIESKA Neuroklubi-vertaistukiryhmä joka kuukauden toinen torstai klo Toimintakeskus Pietari Terveystie 11. Kahvitarjoilu. Vetäjänä Armi Parviainen To Toimintakeskus Pietari, Muistiluotsi- Miten kohtaat muistisairaan- To klo Jokirannan koulu, Visalantie 5,ruokasali. Yleisöluento: Elämä aivoverenkiertohäiriön jälkeen, Armi Parviainen sosionomi AMK. To Toimintakeskus Pietari

3 JÄSENKIRJE SYKSY 2015 LUONTORETKI Lauantai klo Retki Limingan Luontokeskukseen,Rantakurvi 6, Liminka. Yhdistys tarjoaa lounaan. Opastettu tunnin esittely muuttolinnuista sisätiloissa klo Lisäksi elokuva: Elämää Liminganlahdella 20min. Liikutaan omilla kyydeillä. Ilmoittautumiset 21.8.mennessä Riitta Vesikukka p MYYJÄISET Palvelukeskus Caritaksen pääaulassa,kapellimestarinkatu 2, Oulu tiistai klo 9-15 tiistai klo 9-15 Jos haluat osallistua myyjäisten järjestelyihin esim. leipomalla, soita Ritva Myller KUTSU OULUNLÄÄNIN LIHASTAUTIYHDISTYS RY:N JÄSENILLE SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN SYYSKOKOUKSEEN SUNNUNTAI KLO KOKOUSTILA ISOSEPPÄ,3KRS KUMPPANUUSKESKUS, ISOKATU 47, OULU. KAHVITARJOILU, TERVETULOA! JÄSENMAKSU 2015 Muistathan maksaa jäsenmaksusi. Maksamalla vuotuisen jäsenmaksun olet Oulunläänin lihastautiyhdistys ry:n jäsen. Jäsenmaksun maksaneet jäsenet saavat Porras-lehden. Vuoden 2015 jäsenmaksu on 15 ja kannattajajäsenmaksu 15. Jäsenmaksut mahdollistaa yhdistyksen aktiivisen toiminnan. Oulunläänin lihastautiyhdistys ry:n tilinumero on FI Jäsenrekisterinhoitaja Niina Prykäri,

4 JÄSENKIRJE SYKSY 2015 LIHASTAUTIVIIKKO Lihastautiviikkoa vietetään viikolla 42. Viikon tavoitteena on lisätä tietoa lihastaudeista ja tuoda esiin niihin liittyviä ajankohtaisia asioita. Oulunläänin lihastautiyhdistys ry juhlistaa Lihastautiviikkoa asiantuntijaluennoilla ja senioriteatterin komedianäytelmällä. Keskiviikko VALVE- sali, Hallituskatu 7, Oulu Tervetuloa Toimintaterapia lihastautia sairastavan kuntoutusmuotona Katri Pernu toimintaterapeutti, toi.minna oy Minna Koivula toimintaterapeutti, yrittäjä, toi.minna oy Kuntoutuskin on muuttumassa: KELA muutokset, lääkinnällinen kuntoutus Mauri Kallinen LT, dosentti, kuntoutusylilääkäri, OYS lääkinnällinen kuntoutus Väliaika. Kahvila Mintusta omakustanteisesti kahvit, virvokkeet yms ETELÄN HETELMÄT KOMEDIA Haukiputaan Senioriteatterin näytelmä varttuneen pariskunnan rakkaushuolista "Etelän hetelmät" on Kirsti Hanhelan ja Reijo Elovirran kirjoittama Anselmin ja Helmin rakkaustarina. Helmi ja Anselmi ovat menneet naimisiin ja asustavat Tyrnävällä sievää puutarhaansa hoitaen. Puutarha kukoistaa ja paikallislehtikin on kiinnostunut tekemään juttua kauniista puutarhasta. Mutta pariskunta saakin muita yllätysvieraita kauempaa ja he ovat vähällä sotkea kaiken. Kestääkö Helmin ja Anselmin rakkaus? Näytelmässä Etelän hetelmät, puidaan useimmin vaiettua aihetta, varttuneemman pariskunnan rakkaushuolia. Näytelmän kirjoittajat ovat ryhmän jäseniä ja näyttelevät siinä. Näytelmän on ohjannut Raija Päkkilä. Liput teatteriesitykseen ovat 10, niitä voi ostaa VALVE:lta ja Oulu10 toimipaikoista.

5

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana.

Koska yhdistyksen toiminta jatkuu jälleen normaaliin tapaan, perimme jäsenmaksut kuluvalta vuodelta elokuun aikana. Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry Jäsenkirje, heinäkuu 2017 Yhdistyksen toiminta jatkuu ALS-vertaistukitapaaminen Lahdessa Kutsu kolmen yhdistyksen kesäpäiville Lihastautiliiton fysioterapeutti Lahdessa

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Lokakuun kuukausitiedote

Lokakuun kuukausitiedote Lokakuun kuukausitiedote Muistiyhdistyksen toimitilat ovat osoitteessa Pakkahuoneenkatu 15 A 5, 3.krs. (ellei toisin mainita), 90100 Oulu. Osaan tilaisuuksista ja ryhmistä on ilmoittautuminen. Lisätietoja

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Teemaillat / Jäsenillat

Teemaillat / Jäsenillat JÄSENKIRJE 2/2016 JÄSENTIEDOTE 2/ 25.4.2016 Keväinen tervehdys! Yhteiset hetket luovat muistoja, jotka säilyvät mielessä kauan. Teemaillat / Jäsenillat Yhteinen Aivosuunnistus Unelmien liikuntapäivänä

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017 elokuu kaakkois-suomen lihastautiyhdistys ry KOKOUSKUTSU

Jäsentiedote 2/2017 elokuu kaakkois-suomen lihastautiyhdistys ry KOKOUSKUTSU Tässä tiedotteessa: Kokouskutsu Tapahtumia Järjestösuunnittelijan palsta Yhteystiedot Kesäpäivän ohjelma Muita tapahtumia Pikkujoulut KESÄPÄIVÄ IITISSÄ, 3 YHDISTYKSEN YHTEINEN ti 29.8. klo12-18 Lähde kanssamme

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/2017. Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistys ry. Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistyksen uusi puheenjohtaja, Minna Peräharvio, esittäytyy

Jäsentiedote 1/2017. Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistys ry. Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistyksen uusi puheenjohtaja, Minna Peräharvio, esittäytyy Tässä tiedotteessa: kokouskutsu tapahtumia järjestösuunnittelijan ja lihastautiliiton tapahtumia jäsenmaksu yhteystiedot ja yhdistyksen hallitus Kaakkois-Suomen lihastautiyhdistyksen uusi puheenjohtaja,

Lisätiedot

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia LOKAKUU 2017 Lounais-Suomen Diabetes ry Päivityspäivä ja pienoismessut Järjestäjä: Lounais-Suomen Diabetesyhdistys ry Aika: lauantai 11.11.2017

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 1.10.2019 31.1.2020 *************************************************************************** YHTEYSTIETOJA: Loimaan seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry OmaisOiva Loimaan seutu Toimisto

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee

Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee Uudenvuodenpäivä Suomalaiset juhlapyhät Loppiainen Suomalaiset juhlapyhät Tuote-esittely kylätuvalla. Leipuri-kondiittori Virva Heikka esittelee leivonta,-kakku -ja keittiötarvikkeita. Tuotevalikoima on

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

Aurinkoista loppukesää kaikille!

Aurinkoista loppukesää kaikille! JÄSENKIRJE 3/2018 JÄSENTIEDOTE 3/ 8.8.2018 Aurinkoista loppukesää kaikille! On aika aloittaa taas syksyn toiminta. Tervetuloa mukaan toimintaan! Uudet ja vanhat jäsenet tervetuloa pyörähtämään toimistolla

Lisätiedot

Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14

Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14 Tammelan Lähitori: Itsenäisyydenkatu 21, 1 krs. Lähitorin palveluohjaajat paikalla: Ma, ke, to, pe klo 9-15 Ti klo 9-18 La klo 9-14 Puh. 050 337 9004 Sähköposti lahitori@apukolmio.fi apukolmio.fi/tammelan

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 1/2017

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 1/2017 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 1/2017 Mielenvireys on avannut ovet vuoteen 2017. Viime vuoden teema elinvoimaa elintavoista innoitti monia tavoittelemaan parempaa oloa. Teema jääkin pysyvästi toimintatapaamme.

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Lokakuun ohjelma VIIKKO 40, teema Varpaat vauhtiin Maanantai 29.9 8.30 12.00 ja * Vapaaehtoinen, ohjattu

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin

Ohjelma: Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30-> Järjestäjä: Hallin Palvelutalo Kenelle: Kaikille avoin Halli Lisätietoja: Berit Tamminen, puh. 040 752 1138 Tapahtuma: Joulumyyjäiset Ajankohta: 1.12.2018 klo:11.00-15.00 Paikka: Hallin Palvelutalo Myyjäiset, Alpakat ja Joulupukki ja Muori vierailevat klo:13.30->

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Hallituksen 1. varajäseneksi valittiin Eeva-Liisa Louna, 2. varajäseneksi Eeva Sourander ja 3. varajäseneksi Merja Uusi-Maahi.

Hallituksen 1. varajäseneksi valittiin Eeva-Liisa Louna, 2. varajäseneksi Eeva Sourander ja 3. varajäseneksi Merja Uusi-Maahi. s KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY SÄHKÖINEN JÄSENTIEDOTE 4/2015 SYYSKOKOUKSEN ANTIA Yhdistyksemme syyskokous pidettiin 30.9 ja hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Anne Mäkinen. Hallituksen varsinaisten

Lisätiedot

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään

Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään Kaikille ihmisoikeudet täysimääräisesti ja yhdenvertaisesti. Valtakunnallista kehitysvammaisten teemaviikkoa vietetään 1. - 7.12.2016. www.kvtl.fi/fi/kehitysvammaisten-viikko/ Luovuus ja herkkyys -taidenäyttely

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. asiakaspalvelu MATap1 Terveydenhoitajainfo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2017 Tiistai 1.8. 13.30-15.00 Filmikammari, katsotaan yhdessä elokuvaa lähitorin olohuoneessa Keskiviikko 2.8. Torstai 3.8. 12.45-13.30 Yhteislaulua ryhmäkodissa

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Luonnos 14.10.09 Pohjois-Suomen Munuais- ja maksayhdistys ry toimii alueellisena kansanterveys- ja potilasjärjestönä eri-ikäisten pitkäaikaisia ja vaikeita munuais- ja maksasairauksia

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1 / 2009 Helmikuu Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry

JÄSENTIEDOTE 1 / 2009 Helmikuu Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry JÄSENTIEDOTE 1 / 2009 Helmikuu Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Tässä tiedotteessa: Puheenjohtajan tervehdys Kevätkokous Lappeenrannassa 24.3.2009 Uusi hallitus Yhteystiedot Jäsenmaksu 2009 Tapahtumakalenteri

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018 1.1. maanantai Ravintola suljettu 2.1. tiistai 3.1. keskiviikko klo 12 14 Maestro-Karaoke, Sarin johdolla 4.1. torstai 5.1. perjantai klo 10.30 Kenkäesittely

Lisätiedot

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016 Mielenvireys ry:n Jäsentiedote 4/2016 Taas eletään vuoden pimeintä aikaa. Loppuvuosi tuo mukanaan erilaisia tapahtumia ja juhlia. Mielenvireydessä vietämme mm. mielenterveysviikkoa, kynttilätapahtumaa,

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON TAPAHTUMAT 2009

HIIHTOLOMAVIIKON TAPAHTUMAT 2009 HIIHTOLOMAVIIKON TAPAHTUMAT 2009 KAJAANIN KAUPUNKI NUORISOTYÖ www.kajaani.fi -> Nuoret Nuorten omat nettisivut: www.kainuupiste.fi PERJANTAI 27.2. YÖKAHVILA 7 lk 18 -VUOTIAILLE Aika: klo 18.00-23.30 Maksuton

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat elokuussa 2015 Viikko 32 (3.8.-9.8.) Ma 3.8. - Klo 9-13 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

LOKAKUU Tervetuloa! Puh

LOKAKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la Miksi Virike? Virike on mielenterveys- ja päihdekuntoutujille suunnattu yhdistys Mikkelissä. Virikkeen toiminnassa korostuvat vertaistuki, kokemusasiantuntijuus ja kohtaamispaikan toiminta. Virikkeen toiminnan

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: Trinitas Lääkäripalvelut Oy Tassukuja 3 21250 Masku

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: Trinitas Lääkäripalvelut Oy Tassukuja 3 21250 Masku Hallitus 20 11.02.2015 Ilmoitusasiat 872/00.00 04 00/2014 H 20 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) ilmoitukset ja päätökset: 1) Päätös 26.1.2015: Yksityisen terveydenhuollon palvelujen

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry 2016 www.rinva.fi - www.helppoliikkua.fi - www.invalidiliitto.fi RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä RINVA-Riihimäen Seudun Invalidit

Lisätiedot

Jäsentiedote 3/2011 Sivu 1/6

Jäsentiedote 3/2011 Sivu 1/6 Jäsentiedote 3/2011 Sivu 1/6 Jäsentiedote 3/2011 Haagan urheilutie 12, 00320 Helsinki Puh. (09) 587 6267 tai 050 5354009 s-posti: hepy.toimisto@kolumbus.fi kotisivu: www.kolumbus.fi/hepy.toimisto Puheenjohtaja

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.

Lisätiedot

Niin kuin poimit mansikoita, poimi onnen pipanoita, Niitä, kun nuoleksit kielellä, pysyt onnellisella mielellä! - E. Karjalainen -

Niin kuin poimit mansikoita, poimi onnen pipanoita, Niitä, kun nuoleksit kielellä, pysyt onnellisella mielellä! - E. Karjalainen - 2/2017 Jäsenkirje Suomi 100- Juhlavuosi jatkuu OSSOn syyskausi alkaa! Tervetuloa mukaan entiset ja uudet jäsenet! Niin kuin poimit mansikoita, poimi onnen pipanoita, Niitä, kun nuoleksit kielellä, pysyt

Lisätiedot

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen. JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu lokakuulla 2018 1.10. maanantai klo 10 Paprus korttitarvikemyyntiä askartelutilassa klo 12 Maestro -karaoke 2.10. tiistai klo 10 Seniorikerho klo 10 Ikääntymismuutokset

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Jäsentiedote 1/2016 www.mikkelinkvtuki.fi

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Jäsentiedote 1/2016 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 1/2016 www.mikkelinkvtuki.fi Hyvät jäsenet! Toivottavasti olette huomanneet, että alkaneen vuoden jäsenmaksulomakkeen yläkulmassa oli irtileikattava

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016 Suokadun toimintakeskus / askartelu 14 17 MAALAUSRYHMÄ Vertaisohjattu 17 19 KUVATAIDERYHMÄ Kuopion Varhaiseläkkeensaajat ry 050 367 4946 TIISTAI 9 12 TIISTAIN KÄSITYÖKERHO Vertaisohjattu /avoin 13 14 KOKOPÄIVÄRYHMÄN

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015

KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015 s KESKI-SUOMEN NEUROYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 3/2015 Sääntöuudistuksen myötä 40-vuotiaan yhdistyksemme nimi on nyt muuttunut Keski-Suomen neuroyhdistys ry:ksi. Uusi nimi kuvaa paremmin jäsenistöämme, joka

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2017

KUNNALLISVAALIT 2017 Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa

Lisätiedot

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018

Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitorilla tapahtuu helmikuussa 2018 Tammelan lähitori on kaikenikäisten kaupunkilaisten kohtaamispaikka 2. LÄHITORIN PALVELUOHJAUS Mietityttääkö sinua jokin asia? Oletko yksinäinen? Tarvitsetko

Lisätiedot

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla

Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Kauhavalla Kevät 2016 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Kauhavan alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.

Lisätiedot

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä.

Jätä yhteystietosi ja lyhyt kuvaus omaishoitotilanteestasi niin saatamme ottaa piankin yhteyttä kummittelun merkeissä. OMAISHOITAJAT OPISKELIJOITA! Yhdistyksemme aloittaa yhteistyön TAMK:n kanssa ensi vuoden alussa. Hyvän yhteistyön toteutumiseksi tarvitsemme lisää omaishoitopareja ja perheitä, jotka ovat valmiit ottamaan

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri syksy 2017

Tapahtumakalenteri syksy 2017 Tapahtumakalenteri syksy 2017 Päivitetty viimeksi 30.8.2017 Muutoksia ja täydennyksiä tulossa, seuraa ilmoittelua Kalenteri päivitetään seuraavan kerran syyskuussa * - linkki nettisivuille Päivä & aika

Lisätiedot

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015

HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 27.10.2015 HAPPILIIKKUJA-RYHMIEN PAIKKAKUNNAT SYKSY 2015 AKAA Paikka: Seurantalo Sampola, Sampolantie 3, Toijala Aika: Syksyn 2015 kokoontumiset 28.9, 26.10, 30.11, 7.12 kello 14.15-15.15. Lisätietoa:

Lisätiedot

Esivalintakurssit 2015 Liite 3

Esivalintakurssit 2015 Liite 3 Espoon vakuutuspiiri Puh. 020 371 012 Matinkylän Olarin toimisto Piispansilta 11 A, 2 krs. PL 21, 00232 Helsinki Sirpa Vakkamäki Varahenkilö: Leena Eerola Kiipula/Espoon toimipaikka Kuntoutussäätiö Verve/Helsinki

Lisätiedot

Tampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014

Tampereen Seudun Atopiayhdistys. Jäsenkirje syksy 2014 Tampereen Seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2014 Syyskokous / jäsentapaaminen Aika Torstai 30.10.2014 klo 18.00 Paikka Tampereen Pääkirjasto Metso 2. krs, kokoushuone Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle

Lisätiedot

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki.

Alkaa klo Jatkuen 1.10, ja Paikka: Entinen Osuuspankki, Kajaanintie 2, Vuolijoki. Alkaa 10.9.2019 klo 13.00 14.30, jatkuen tiistaisin. 10.9, 17.9, 24.9, 1.10, 8.10, 15.10, 22.10, 29.10, 5.11, 12.11, 19.11, 3.12, 10.12. Paikka: OmaisOiva- toimisto, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani. Alkaa 10.9.2019

Lisätiedot

Tapahtumaraportti. Piiri: KESKI-SUOMEN MARTAT RY, Yhdistys: SAARIJÄRVEN MARTAT RY. Puheenjohtajaparlamentti Keski-Suomen Martat J:lä

Tapahtumaraportti. Piiri: KESKI-SUOMEN MARTAT RY, Yhdistys: SAARIJÄRVEN MARTAT RY. Puheenjohtajaparlamentti Keski-Suomen Martat J:lä : KESKI-SUOMEN MARTAT RY, : SAARIJÄRVEN MARTAT RY KESKI-SUOMEN MARTAT RY SAARIJÄRVEN MARTAT RY JÄRJESTÖTOIMINTA Puheenjohtajaparlamentti Keski-Suomen Martat J:lä Toiminnan ideointi-ilta Keski-Suomen Marttojen

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Vammaisen henkilön erilaiset kuljetushaasteet

Vammaisen henkilön erilaiset kuljetushaasteet KULJETUKSESTA LIIKKUMISEEN 26.8.2016 THL VAMMAISLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISEEN LIITTYVÄ TYÖKOKOUS Vammaisen henkilön erilaiset kuljetushaasteet Anne Giss Vastaava suunnittelija Kelan terveydenhuoltoetuuksien

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen A-killat

Pohjois-Suomen A-killat Pohjois-Suomen A-killat 1. Haukiputaan A-kilta ry 2. Jokilaaksojen A-kilta ry 3. Kajaanin A-kilta ry 4. Kemin A-kilta ry 5. Keski-Lapin A-kilta ry 6. Keskipisteen A-kilta ry 7. Koillis-Lapin A-kilta ry

Lisätiedot

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun. S Y K S Y 2 0 1 3 Kurrekoti Ammatillinen perhekoti Loistava sijainti! päiväkoti 500 m alakoulu 500 m yläkoulut 6km ja 12 km Lahti 12 km Nastola 12 km Helsinki 100 km E75 moottoritieliittymä 2 km Villähteen

Lisätiedot

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry.

RINVA. Riihimäen Seudun Invalidit ry. RINVA Riihimäen Seudun Invalidit ry. 2013 Riihimäen Seudun Invalidit ry. Invalidiliiton paikallisyhdistyksenä Riihimäen Seudun Invalidit ry. tekee työtä yhteiskunnassa niin että toimiva arki mahdollistaa

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla tammikuu 2019 Seuraava Yhdessä vireä arki -kehittämisiltapäivä on 6.2.2019 klo 13.30 Tule mukaan suunnitelmaan ja toteuttamaan Keinupuiston lähitoria! Tiistai

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Aurinkoisia ja värikkäitä syyspäiviä kaikille!

Aurinkoisia ja värikkäitä syyspäiviä kaikille! Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 puh 02 231 9632 torstai 9:00 17:00 s-posti: toimisto@tsey.fi internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015 2 Hyvä jäsen Nykyinen hallitus on toiminut kaksi vuotta, joten meillä on edessä syyskokouksessa 4.11.2015 toimihenkilöiden valinta vuosille

Lisätiedot

Muistioireisten hoitoketjun kehittämishanke 2007 2009

Muistioireisten hoitoketjun kehittämishanke 2007 2009 Muistioireisten hoitoketjun kehittämishanke 2007 2009 Forssan Seudun MUISTI ry Kevät 2008 MITÄ PYRIMME HANKKEEN AIKANA SAAVUTTAMAAN? Tukemaan muistioireisia ja etenevää muistisairautta sairastavia ja heidän

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014

JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 JÄSENTIEDOTE 4 / 2014 Kuva Jaana Boström: Alastaro 3.10.2014 Tuttujen tuvan edustalta Kuva Jaana Boström: Toimiston kaktus keräsi voimaa taloyhtiön pihalla aidan vieressä ja 23.10.2014 kukinta oli todella

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot