POLKU-PROJEKTIN HEURISTINEN ARVIOINTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POLKU-PROJEKTIN HEURISTINEN ARVIOINTI"

Transkriptio

1 POLKU-PROJEKTIN HEURISTINEN ARVIOINTI Uteam, koostanut Joonas Jokiniemi Tampereen yliopisto 1

2 TIIVISTELMÄ Menetelmä Kohde Työryhmä Huomioitavaa Päätulokset Heuristinen arviointi Polku-projekti, (testi-versio) Uteam On huomioitava, että järjestelmä ei ollut valmis sitä arvioitaessa. Lomake käyttää kame-kurssin raporttipohjaa. Heuristisessa arvioinnissa löydettiin yhteensä 14 käytettävyysongelmaa. Kriittisiä ongelmia löytyi yksi. Lopultakin polun käytettävyys oli hyvällä tasolla, ja projekti selvästi kärsi siitä, että heuristinen arviointi suoritettiin keskeneräiselle projektille. Erityisesti kiitosta sai minimalistinen suunnittelu ja ammattimainen graafinen suunnittelu. Suurimmiksi yksittäisiksi käytettävyysongelmakokonaisuuksiksi arvioitiin: 1. yleinen navigoinnin epäjohdonmukaisuus sekä 2. muutamat vakavan virheen mahdollistavat käyttöliittymän epäloogisuudet. Yleistä ohjeistusta tulisi lisätä roimasti ja käyttäjälle tulisi tarjota enemmän palautetta ohjelmassa tekemistään asioista. 2

3 1 JOHDANTO Tässä arvioinnissa sivusto on arvioitu heuristisen arvioinnin avulla. Käytettävyyden heuristisessa arvioinnissa käytetään yleisesti ohjeistoja ja säännöstöjä, joita käyttöliittymien kehittämisestä on laadittu. Tässä arvioinnissa on käytetty Jakob Nielsenin kehittämää tarkistuslistaa Heuristisen arvioinnin tarkistuslista Ohjelman arviointi tarkistuslistan avulla tarkoittaa sitä, että ohjelma käydään läpi vaihe vaiheelta ja joka kohdassa tarkastetaan, noudattaako käyttöliittymä seuraavia käytettävyysperiaatteita. Hakasuluissa on merkintätapa, jolla viitataan periaatteisiin kunkin havaitun käytettävyysongelman kohdalla. 1. Järjestelmän tilan näkyvyys [näkyvyys] Järjestelmän tulee koko ajan pitää käyttäjä tietoisena siitä, mitä on tapahtumassa. Siksi järjestelmän tulee antaa kohtuullisessa ajassa asianmukaista palautetta. 2. Järjestelmän ja reaalimaailman yhdenmukaisuus [tuttuus] Järjestelmän tulisi puhua käyttäjän kieltä, eli käyttää toteutukseen liittyvien ilmaisujen sijasta sanoja, lauseita ja käsitteitä, jotka ovat käyttäjälle tuttuja. Noudata reaalimaailman käytäntöjä ja esitä informaatio luonnollisessa ja loogisessa järjestyksessä. 3. Käyttäjällä toiminnan ohjaus ja valinnan vapaus [valinnan vapaus] Käyttäjät valitsevat toimintoja usein vahingossa ja tarvitsevat selvästi merkityn hätäuloskäynnin, jonka avulla ei-toivotusta tilasta pääsee pois ilman pitkällistä dialogia. Tue undo- ja redotoimintoja. 4. Johdonmukaisuus ja standardit [johdonmukaisuus] Käyttäjien ei tulisi joutua ihmettelemään sitä, viitataanko järjestelmän eri termeillä samaan asiaan tai toimintoon. Noudata toteutusympäristön vakiintuneita käytäntöjä. 5. Virheiden torjunta [virheiden torjunta] Hyviä virheilmoituksiakin tärkeämpää on huolellinen suunnittelu, jonka avulla jo ongelman syntyminen voidaan estää. 6. Tunnistaminen, ei muistaminen [tunnistaminen] Tee kohteista, toiminnoista ja vaihtoehdoista näkyviä. Käyttäjän ei pitäisi joutua muistamaan informaatiota käyttöliittymän osasta toiseen siirryttäessä. Järjestelmän käyttöohjeiden tulisi olla näkyviä tai tarvittaessa helposti saatavilla. 1 3

4 7. Käytön joustavuus ja tehokkuus [joustavuus] Oikopolkuvalinnat joita aloitteleva käyttäjä ei edes huomaa voivat usein tehostaa kokeneiden käyttäjien työtä niin, että järjestelmä sopii sekä kokemattomille että kokeneille käyttäjille. Anna käyttäjien räätälöidä usein toistuvia toimenpiteitä. 8. Esteettinen ja minimalistinen suunnittelu [esteettisyys] Käyttöliittymän ei pitäisi sisältää informaatiota, joka on asiaankuulumatonta tai jota tarvitaan harvoin. Jokainen ylimääräinen informaatiopalanen kilpailee huomiosta oleellisen informaation kanssa ja heikentää eri osien suhteellista erottuvuutta. 9. Käyttäjän avustaminen virheiden tunnistuksessa, niiden syyn selvityksessä, ja niistä toipumisessa [virheilmoitukset] Virheilmoitukset tulisi esittää luonnollisella kielellä (ilman koodeja), niiden tulisi kuvata ongelma täsmällisesti ja tehdä rakentava ehdotus tilanteen korjaamiseksi. 10. Opasteet ja dokumentit [opastus] Vaikkakin on parempi, jos järjestelmää voi käyttää ilman ohjekirjoja, saattaa olla välttämätöntä tarjota käyttäjille opastusta ja oppaita. Tiedon etsinnän opasteista ja oppaista tulisi käydä helposti. Sisällön tulisi keskittyä käyttäjän tehtäviin, luetella konkreettisia toimintaketjuja, ja olla laajuudeltaan kohtuullinen. Jokainen arvioinnissa löydetty ongelma on luokiteltu vakavuusasteikolla, joka kertoo asiantuntijoiden mielipiteen käytettävyysongelman vakavuudesta. Ongelman vakavuusluokka ilmaistaan numeroilla yhdestä neljään seuraavasti: 1 Kriittinen ongelma, joka estää palvelun käytön halutulla tavalla. 2 Suuri käytettävyysongelma, joka vaikeuttaa käyttöä merkittävästi. 3 Pieni käytettävyysongelma, joka vaikeuttaa palvelun käyttöä jossakin määrin. 4 Kosmeettinen ongelma, joka estää viimeistellyn vaikutelman syntymisen. Lisäksi havaintojen kuvaamiseen käytetään seuraavia merkintöjä silloin, kun kyseessä ei ole varsinainen käytettävyysongelma: K Kommentti, joka ei ota kantaa raportoitavan asian vakavuuteen. Kommentilla halutaan ehdottaa toimenpidettä tai korostaa jonkin ominaisuuden onnistunutta toteutusta. T Tekninen ongelma, joka johtuu palvelun teknisessä toteutuksessa olevasta virheestä. 2 ASIANTUNTIJA-ARVIOINTI Arviointi suoritettiin Uteamin heuristiikkaworkshopissa, jossa viiden käytettävyysasiantuntijan avulla suoritettiin tuotteen käytettävyyden heuristinen arviointi. Workshopin kesto oli noin neljä tuntia. (Selain Firefox ja käyttöjärjestelmä Linux.) 4

5 Ongelmat on jaoteltu kolmeen kategoriaan. Kategoriat luokittelevat ongelmat yleisiin, navigointia koskeviin, sekä toimintoja koskeviin ongelmiin. Lopussa on listattuna muutamia kommentteja ja teknisiä ongelmia, joihin törmättiin heuristista arviointia tehdessä. 2.1 Yleiset ongelmat Ongelma 1. Poista-valinnan ei tulisi olla dialogien oletusvalintana. Painike poista on kaikkien dialogien oletusvalinta, ja tämä voi johtaa vahingossa poistamiseen, mikäli käyttäjä epähuomiossa painaa enteriä kesken valinnan. Oletusvalinta tulisi siirtää peruuta -painikkeeseen. [tuttuus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, virheilmoitukset] [1] Ongelma 2. Painikkeiden tekstit eivät ole johdonmukaisia. Painikkeiden tekstit tulisi tarkastaa kauttaaltaan, ja ne tulisi korjata kontekstista riippuen. Esim. Juttujen muokkaamisessa tallennetaan muokkaus, ei muokata muokkausta sekä henkilöiden kohdalla luo lisääksi ja niin edelleen. Lisäksi dialogien peruta-painiketta tulisi tukea nyt peruuta-painiketta näkee käyttöliittymässä harvakseltaan. [tuttuus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, tunnistaminen] [3] Ongelma 3. Pop-up-ikkunoiden tulisi olla suurempia. Osa ikkunoista ei näytä kaikkia tietoa, jota niissä on mahdollista muokata. Käyttäjän kannalta onkin tärkeää, että tarvittavat tiedot näytetään luonnollisesti siten, ettei tietoa tarvitse ikkunasta liiaksi scrollata. [tuttuus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, tunnistaminen, esteettisyys, opastus] [3] Ongelma 4. Syötteiden oikeellisuus tulisi tarkastaa. Esim. henkilöille voi antaa samoja lyhenteitä ja ylipäätään lomakkeiden syötteiden oikeellisuutta ei juuri tarkasteta. Tarkastus on kuitenkin tärkeä osa nykysovelluksia, ja käyttäjät osaavat jo odottaa sitä. [virheiden torjunta, tunnistaminen, virheilmoitukset, opastus] [3] Ongelma 5. Pop-up-ikkunoissa käytetyt sanamuodot tulisi tehdä yhteneväiseksi. Pop-upikkunoiden tekstit tulisi tarkastaa kauttaaltaan, ja ne tulisi korjata yhteneväiseksi. Kysymykset mitä tässä dialogissa tehdään, mikä verbi kuvaa tekemistä parhaiten auttaa oikeiden termien ja sanamuotojen löytämiseen. [näkyvyys, tuttuus, virheiden torjunta, tunnistaminen, opastus] [3] Ongelma 6. Aktiiviset huomiot ja tavalliset huomiot tulisi erottaa muutoin kuin numerokoodauksella. Tällä hetkellä aktiivisten ja tavallisten huomioiden ero näkyy numeroinnista, kuitenkin näin ei pitäisi olla. Sanallinen selitys olisi parempi. [näkyvyys, tuttuus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, tunnistaminen, opastus] [4] Ongelma 7. Ohjelma ei tue palauta-painikkeita. Lomakkeissa palauta-painike palauttaa edelliset valinnat, tällöin käyttäjän ei tarvitse muistaa edellisiä tekemiään edellisiä valintoja, vaan hän voi kätevästi palauttaa lomakkeen entiselleen. [näkyvyys, tuttuus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, opastus] [4] 2.2 Navigointiin liittyvät ongelmat Ongelma 8. Navigoinnin epäjohdonmukaisuus. Käyttäjän on mahdollista navigoida kahdella eri tavalla: 1. selauksessa monipolun avulla sekä 2. Muistikirjassa selaimen back-toimintoa hy- 5

6 väksi käyttämällä. Navigointi tulisi toteuttaa siten, ettei molempiin osioihin tarvitsisi omaa logiikkaa, vaan navigointi olisi yhtenäinen. Esim. muistikirjaan voitaisiin tehdä oma muropolku, jonka tausta väri erottaisi sen selausnäkymästä. Toinen vaihtoehto on tukea takaisin-nappia sivussa itsessään. [näkyvyys, tuttuus, valinnan vapaus, johdonmukaisuus, tunnistaminen, joustavuus, opastus] [2] Ongelma 9. Monipolkua(=semanttisten suhteiden polkua) tulisi jatkaa henkilöiden, tahojen ja kokonaisuuksiin saakka. Monipolku on selauksen päänavigointi tapa ja siksi sen toimintalogiikka on erittäin tärkeä arvioidessa koko sivuston käytettävyyttä. Monipolku on eräällä tavalla yhden askeleen liian lyhyt ja se ei ylety hierarkian viimeiselle tasolle. Olisikin luonnollista, että myös viimeinen taso otettaisiin mukaan. [näkyvyys, tuttuus, valinnan vapaus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, tunnistaminen, joustavuus, opastus] [3] Ongelma 10. Projektia luodessa, käyttäjälle tulee tarjota varmistus tehtävän onnistumisesta tai epäonnistumisesta. Mikäli käyttäjä ei anna projektille nimeä, projekti ei tallennu, mutta käyttäjälle ei kerrota, miksei tallennus onnistunut. Ohjeistusta voisi lisätä esim. lauseella projektia luodessa, sille täytyy antaa nimi tai pakollinen kenttä. [näkyvyys, tuttuus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, tunnistaminen, virheilmoitukset, opastus] [2] 2.3 Toimintoihin liittyvät ongelmat Ongelma 11. Ohjelma ei anna palautetta riittävästi. Vaikka asia onkin mainittu erillisinä kohtina, on silti hyvä korostaa, että ohjelman tulisi antaa palautetta onnistuneista tai epäonnistuneista toiminnoista. Mikäli palautetta ei anneta, käyttäjä saattaa erehtyä lisäämään jotkut asiat ohjelmaan useaan eri kertaan. [näkyvyys, tuttuus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, tunnistaminen, virheilmoitukset, opastus] [2] Ongelma 12. Käyttäjälle tulisi ilmoittaa, onnistuiko projektin/tapahtuman/henkilön/kokonaisuuden luominen tai liittäminen. Eräs huomio, joka toistuu läpi ohjelman on se, ettei käyttäjälle anneta palautetta hänen tekemistä toiminnoista riittävästi. Olisikin tarpeellista lisätä sanallisia selityksiä sinne tänne ohjelmaa, erityisesti sen jälkeen kun joku toiminto on tehty, käyttäjä odottaa varmennusta siitä, että jotain aidosti tapahtui. [näkyvyys, tuttuus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, tunnistaminen, virheilmoitukset, opastus] [2] Ongelma 13. Syötteiden merkkimäärä tulisi ilmoittaa (lomakkeissa). Käyttäjälle tulisi ilmoittaa lomakkeiden maksimi merkkimäärä ja jos ko. merkkimäärä ylittyy kenttään ei pitäisi pystyä enää kirjoittaa.[näkyvyys, tuttuus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, virheilmoitukset, tunnistaminen, opastus] [3] Ongelma 14. Henkilön luominen kontekstisidonnaiseksi. Henkilöä ei tällä hetkellä liitetä suoraa tapahtumaan, vaikka luominen on aloitettu kontekstissa, jossa käyttäjä olettaa luovansa henkilöä ko. tapahtumaan. Henkilön luomisen jälkeen käyttäjä löytää itsensä muistikirjasta, ei selauksesta. Lisäksi käyttäjälle ei anneta selvää palautetta onnistuko uuden henkilön luominen. [tuttuus, johdonmukaisuus, virheiden torjunta, tunnistaminen, joustavuus] [3] 6

7 2.4 Kommentit ja tekniset huomiot Ongelma 15. Käyttäjätunnus ja uloskirjautuminen olisi hyvä näkyä kaikissa näkymissä. Selvästi suurin osa nykysisitä järjestelmistä näyttää käyttäjätunnuksen ja antaa uloskirjautumismahdollisuuden kaikissa näkymissä. Tätä ominaisuutta olisi hyvä tukea myös polussa. [Kommentti] [Huom. Uteam ei ollut yhtenäinen tämän kommentin suhteen] Ongelma 16. Kalenterin tulisi tulla näkyviin erillisestä ikonista. Kalenteri toimii tällä hetkellä siten, että kursorin koskettaessa tekstikenttää, kalenteri aukeaa. Mieluummin ikoni, jota painamalla päivämäärä on mahdollista valita eritavalla. [Kommentti] [Huom. Uteam ei ollut yhtenäinen tämän kommentin suhteen] Ongelma 17. Kriittisiin toimintoihin tulisi lisätä kriittisen toiminnan ikoni. Yleinen standardi on se, että kriittisten toiminnallisuuksien yhteydessä tarjotaan myös ikoni, joka ilmoittaa tapahtuman olevan kriittinen. Kuvan 1. ikoni lienee riittävä. [Kommentti] Kuva 1. Ongelma 18. Taulukon tietojen listaamisen eri vaihtoehdot. Taulukon tietojen listaaminen olisi hyvä lisä, joka voisi osoittautua tarpeelliseksi lisäksi. [Kommentti] Ongelma 19. WWW-sivujen osoitteet tulisi olla linkkejä, ei tekstiä. Web-sivut olisi hyvä koodata linkeiksi, jotka avautuvat omaan ikkunaan. Näin sovelluksen ulkopuolisten www-sivujen selauksesta tehdään helpompaa ja käytetään hypertekstin ominaisuuksia hyödyksi. [Kommentti] Ongelma 20. Vasemman palkin otsikko ja linkit ovat samanvärisiä. Yleisen tavan mukaan linkit ja otsikot erotellaan toisistaan selkeästi. Saattaisi olla parempi jos otsikko olisi vielä enemmän erillään valinnoista tai jos se olisi värikoodattu eritavalla. (Ks. Kuva 2.) [Kommentti] Kuva 2. Ongelma 21. Vasemman palkin tulisi säilyä koko työn ajan. Web-sivut olisi hyvä koodata linkeiksi, jotka avautuvat omaan ikkunaan. Näin sovelluksen ulkopuolisten www-sivujen selauksesta tehdään helpompaa ja käytetään hypertekstin ominaisuuksia hyödyksi. [Kommentti] 7

8 Ongelma 22. Uusia instansseja luodessa, vasemman palkin tulisi säilyä. Käyttäjä jää odottamaan, että vasen palkki olisi omalla paikallaan kaikissa näkymissä, mutta nyt se katoaa mm. luodessa uutta projektia. Edes otsikko olisi hyvä jättää jäljelle. [Kommentti] Ongelma 23. Pop-up:ista olisi hyödyllistä siirtyä suoraa henkilön luomiseen. Käyttäjä jää odottamaan, että vasen palkki olisi omalla paikallaan kaikissa näkymissä, mutta nyt se katoaa mm. luodessa uutta projektia. Edes otsikko olisi hyvä jättää jäljelle. [Kommentti] Ongelma 24. Jutun poisto-dialogissa merkitsevät tiedot tulisi olla sisältö ja päivämäärä. Nykyisellään jutun poistossa näytetään päivämäärää sekä julkaisupaikkaa. Mikäli kaksi juttua on julkaistu saman päivänä ja samassa lähteessä, käyttäjä ei tiedä kumpi juttu on kumpi. [Kommentti] Ongelma 25. Henkilön listauksessa olisi hyvä näyttään ne tahot ja projektit, joihin ko. henkilö kuuluu. Semanttisten suhteiden kannalta lienee tärkeää, että tahot ja projektit listataan myös henkilöiden kohdalla. [Kommentti] Ongelma 26. Aika tulisi ilmoittaa eurooppalaisella tavalla. Testiversiossa aika on ilmoitettu, amerikkalaisittain. [Kommentti] Ongelma 27. Kalenterin päivämäärät eivät täsmää. Maanantaina , kalenteri näytti tiistaita [Tekninen huomio] Ongelma 28. Järjestelmän versio ei näyttänyt omia aktiivisia huomioita etusivulla. Kyseessä on kuitenkin vain tekninen huomio, ja asia korjattaneen lopputuotteeseen. [Tekninen huomio] Ongelma 29. Vanhoja juttuja ei voi liittää, vaan liittääkseen jutun käyttäjä joutuu luomaan aina uuden jutun. Kyseessä on kuitenkin vain tekninen huomio, ja myös tämä asia korjattaneen lopputuotteeseen. [Tekninen huomio] Ongelma 30. Henkilöiden poistaminen tulisi olla mahdollista. Kyseessä on kuitenkin vain tekninen huomio, ja asia korjattaneen lopputuotteeseen. [Tekninen huomio] Ongelma 31. Ne asiat, jota järjestelmään ei toteuteta, tulisi ottaa pois. Yksinkertaisesti käyttöliittymää tulisi karsia siten, että ainoastaan toimivat osiot jäävät jäljelle. Tämä lienee itsetäänselvää lopputuotetta silmälläpitäen. [Tekninen huomio] 8

Heuristisen arvioinnin muistilista - lyhyt versio

Heuristisen arvioinnin muistilista - lyhyt versio Alla oleva kymmenkohtainen muistilista on sovellettu Jakob Nielsenin heuristisen arvioinnin muistilistasta (Nielsen, 1994), hyödyntäen Keith Instonen wwwpalveluiden arviointiin muokattua samaista listaa

Lisätiedot

Ryhmäläisten nimet:

Ryhmäläisten nimet: 1 TJT10, kevät 2017 VERTAISARVIOINTILOMAKE Ryhmäläisten nimet: 1. 2. 3. Heuristinen arviointi käyttäen ohjeistuksessa olevaa heuristiikkalistaa. Tehdään vertaisarviointi käyttöliittymästä. Testi suoritetaan

Lisätiedot

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje

Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Uutiskirjesovelluksen käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com 2 Sisällys Johdanto... 1 Päänavigointi...

Lisätiedot

Omapalvelu. Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 1/ 2014. Tieto Corporation

Omapalvelu. Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 1/ 2014. Tieto Corporation Omapalvelu Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 1/ 2014 Omapalvelu / Kirjautuminen pankkitunnuksilla Asiakas kirjautuu Omille sivuille kunnan nettisivujen linkin kautta. Sivulle kirjaudutaan Vetuma-tunnistuksen

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Tik-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Tietotekniikan osasto Teknillinen korkeakoulu KÄYTTÖOHJE. LiKe Liiketoiminnan kehityksen tukiprojekti

Tik-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Tietotekniikan osasto Teknillinen korkeakoulu KÄYTTÖOHJE. LiKe Liiketoiminnan kehityksen tukiprojekti Tik-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö Tietotekniikan osasto Teknillinen korkeakoulu JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOHJE LiKe Liiketoiminnan kehityksen tukiprojekti Versio: 1.1 Tila: hyväksytty Päivämäärä: 13.2.2001

Lisätiedot

Turun seudun TAPAHTUMAKALENTERI

Turun seudun TAPAHTUMAKALENTERI Turun seudun TAPAHTUMAKALENTERI Toistuvan tapahtuman luominen tapahtuu sisällöllisesti täsmälleen samalla tavalla kuin yksittäisenkin tapahtuman luominen. Ero yksittäisen ja toistuvan tapahtuman syöttämisessä

Lisätiedot

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015 Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa

Lisätiedot

Epooqin perusominaisuudet

Epooqin perusominaisuudet Epooqin perusominaisuudet Huom! Epooqia käytettäessä on suositeltavaa käyttää Firefox -selainta. Chrome toimii myös, mutta eräissä asioissa, kuten äänittämisessä, voi esiintyä ongelmia. Internet Exploreria

Lisätiedot

SEPA-päiväkirja: Käytettävyystestaus & Heuristinen testaus

SEPA-päiväkirja: Käytettävyystestaus & Heuristinen testaus SEPA-päiväkirja: Käytettävyystestaus & Heuristinen testaus Lehmus, Auvinen, Pihamaa Johdanto Käyttäjätestauksella tarkoitetaan tuotteen tai sen prototyypin testauttamista todellisilla käyttäjillä. Kehittäjät

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

KUHA-PROJEKTI. Petri Lamminaho Ville Muittari Kati Mäki-Kuutti Juho Tamminen. Käytettävyys raportti 12.4.200505

KUHA-PROJEKTI. Petri Lamminaho Ville Muittari Kati Mäki-Kuutti Juho Tamminen. Käytettävyys raportti 12.4.200505 Petri Lamminaho Ville Muittari Kati Mäki-Kuutti Juho Tamminen Käytettävyys raportti 12.4.200505 1 1 Käytettävyys analyysi 11.4.5 sovellusprojektit osallistuivat käytettävyyspäivään. KUHA-ryhmän tehtävänä

Lisätiedot

Ylläpito toimittaa sinulla sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä esimerkissä

Ylläpito toimittaa sinulla sähköpostiisi käyttäjätunnuksen ja salasanan. Tässä esimerkissä Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen Sisällysluettelo Sisällys Sivustolle santaskyla.net kirjautuminen... 1 Sisällysluettelo... 1 Käyttöoikeus... 1 Kirjautunut käyttäjä... 3 Artikkelin kommentointi...

Lisätiedot

Omapalvelu. Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 3/ 2014. Tieto Corporation

Omapalvelu. Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 3/ 2014. Tieto Corporation Omapalvelu Omapalvelu - ohje Päivityspaketti 3/ 2014 Omapalvelu / Kirjautuminen pankkitunnuksilla Asiakas kirjautuu Omille sivuille kunnan nettisivujen linkin kautta. Sivulle kirjaudutaan Vetuma-tunnistuksen

Lisätiedot

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje

UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje UpdateIT 2010: Editorin käyttöohje Käyttäjätuki: Suomen Golfpiste Oy Esterinportti 1 00240 HELSINKI Puhelin: (09) 1566 8800 Fax: (09) 1566 8801 E-mail: gp@golfpiste.com Sisällys Editorin käyttöohje...

Lisätiedot

STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO

STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO STS UUDEN SEUDULLISEN TAPAHTUMAN TEKO Valitse vasemmasta reunasta kohta Sisällöt Valitse painike Lisää uusi Tapahtuma Tämän jälkeen valitse kieleksi Suomi VÄLILEHTI 1 PERUSTIEDOT Valittuasi kieleksi suomen,

Lisätiedot

ENNI-järjestelmällä tehtävä selainennakkoilmoitus

ENNI-järjestelmällä tehtävä selainennakkoilmoitus SELAINENNAKKOILMOITUKSEN IKKUNANKUVAT 1(24) 2.2.2010 Selainennakkoilmoitus ENNI-järjestelmällä tehtävä selainennakkoilmoitus Yleistä ENNI-järjestelmästä ENNI-järjestelmän vakiopainikkeita Selainennakkoilmoitus

Lisätiedot

Good Minton Sulkapalloliiton Kilpailujärjestelmä SEPA: Heuristinen arviointi

Good Minton Sulkapalloliiton Kilpailujärjestelmä SEPA: Heuristinen arviointi Good Minton Sulkapalloliiton Kilpailujärjestelmä SEPA: Heuristinen arviointi Versiohistoria: Versio: Pvm: Laatijat: Muutokset: 0.1 2006-11-25 Janne Mäkelä Alustava 1.0 2006-12-10 Janne Mäkelä Valmis 1.

Lisätiedot

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen:

Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: Kuukauden kuvat kerhon galleriaan 1.4.2016 lähtien kuukaudenkuvaajan kuvagalleria on siirretty uudelle palvelimelle osoitteeseen: http://www.kamera73.fi/kuukaudenkuvaaja Kukin seuran jäsen voi laittaa

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions

KÄYTTÖOHJE. Servia. S solutions KÄYTTÖOHJE Servia S solutions Versio 1.0 Servia S solutions Servia Finland Oy PL 1188 (Microkatu 1) 70211 KUOPIO puh. (017) 441 2780 info@servia.fi www.servia.fi 2001 2004 Servia Finland Oy. Kaikki oikeudet

Lisätiedot

3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI... 7 3.2 VIESTIN LUKEMINEN... 9 3.3 SAAPUNEET JA LÄHETETYT... 9 3.4 KANSIOT... 10 3.5 ROSKAKORI...

3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI... 7 3.2 VIESTIN LUKEMINEN... 9 3.3 SAAPUNEET JA LÄHETETYT... 9 3.4 KANSIOT... 10 3.5 ROSKAKORI... OHJE HUOLTAJALLE 2 / 22 1 YLEISTÄ TIETOA HELMESTÄ... 3 2 ETUSIVU... 4 2.1 YHTEENVETO... 4 2.2 LUKUJÄRJESTYS / KOTITEHTÄVÄT / HUOMAUTUKSET... 4 2.3 VIESTIT... 6 2.4 KOKEET... 6 3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI...

Lisätiedot

FAQ, Rekrytointimoduuli

FAQ, Rekrytointimoduuli 1 FAQ, SISÄLTÖ FAQ, Rekrytointimoduuli... 2 Miten rekrytointipohjat löytyvät?... 2 Miksi rekrytointilistauksessa eivät näy kaikki rekrytoinnit tai juuri luomani uusi rekrytointi?... 2 Miten voin muokata

Lisätiedot

RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti

RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti Saila Oldén 1. JOHDANTO Tässä raportissa kuvataan perjantaina 25.2.2011 Luuppi-projektin tiimoilta suoritettujen käytettävyystestien

Lisätiedot

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU

,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU ,QWHUQHWVHODLPHQNl\WWlPLQHQ±,QWHUQHW([SORUHU Tässä pääsette tutustumaan Internet Explorerin (IE) käyttöön. Muitakin selainversioita löytyy, kuten esimerkiksi Netscape, Opera ja Mozilla. Näiden muiden selainten

Lisätiedot

edocker PUBLISH! -paketinhallinnan käyttöohje 9/2015

edocker PUBLISH! -paketinhallinnan käyttöohje 9/2015 edocker PUBLISH! -paketinhallinnan käyttöohje 9/2015 Uusien EDTPLIB- ja PDF -pakettien vienti ohjatulla toiminnolla...3 Tiedoston tarkistus...3 Kohdejulkaisun valinta... 4 Numeron tiedot... 5 Yhteenveto...6

Lisätiedot

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko

STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko STS Uuden Tapahtuma-dokumentin teko Valitse vasemmasta reunasta kohta Sisällöt. Sisällöt-näkymä Valitse painike Lisää uusi Tapahtuma 1 Valitse kieleksi Suomi Välilehti 1. Perustiedot Musta reunus kieliversioneliön

Lisätiedot

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje

RATKI 1.0 Käyttäjän ohje RATKI RATKI 1.0 Käyttäjän ohje Ohje 0.5 Luottamuksellinen Vastuuhenkilö Petri Ahola Sisällysluettelo 1. Yleistä... 3 1.1. Kuvaus... 3 1.2. Esitiedot... 3 1.3. RATKIn käyttöoikeuksien hankinta... 3 1.4.

Lisätiedot

Opettajan pikaopas Opintojaksopalaute-järjestelmään

Opettajan pikaopas Opintojaksopalaute-järjestelmään Opettajan pikaopas Opintojaksopalaute-järjestelmään Yleistä... 3 Sijainti... 3 Kirjautuminen... 3 Kyselyn rakenne... 3 Opettajan toiminnot kirjautumisen jälkeen... 3 Lukuvuoden opintojaksojen listaaminen...

Lisätiedot

Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta.

Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta. Mistä on kyse Lyhyt palvelukuvaus Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta. Kuntarekry.fi on valtakunnallinen kunta-alan työnhakupalvelu ja kuntatyönantajien rekrytointipalvelu.

Lisätiedot

Ohjelmiston testaus ja laatu. Testaus käytettävyys

Ohjelmiston testaus ja laatu. Testaus käytettävyys Ohjelmiston testaus ja laatu Testaus käytettävyys Yleistä - 1 Käytettävyys on osa tuotteen laatuominaisuutta Käytettävyys on mittari, jolla mitataan tuotteen käytön tuottavuutta, tehokkuutta ja miellyttävyyttä.

Lisätiedot

Wordpress. Bloggaamisen perusteet tekniset minimitoimet, joilla pääset alkuun

Wordpress. Bloggaamisen perusteet tekniset minimitoimet, joilla pääset alkuun Wordpress Bloggaamisen perusteet tekniset minimitoimet, joilla pääset alkuun Mikä alusta käyttöön? Tarjolla on runsaasti eri bloggausalustoja Blogger ja Wordpress ovat suosituimmat ilmaiset blogialustat

Lisätiedot

Doodle helppoa aikatauluttamista

Doodle helppoa aikatauluttamista Doodle helppoa aikatauluttamista Kuinka käytän Doodlea? -vaiheittainen opas käyttöön ja aikataulukyselyn luomiseen http://www.doodle.com/ Doodle on ohjelma joka auttaa sinua aikatauluttamaan kokouksia

Lisätiedot

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta.

Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Kirjaudu sisään palveluun klikkaamalla Omat kartat -painiketta. Sisäänkirjauduttuasi näet palvelun etusivulla helppokäyttöisen hallintapaneelin. Vasemmassa reunassa on esillä viimeisimmät tehdyt muutokset

Lisätiedot

VAATIMUSMÄÄRITTELY. Polku http://code.google.com/p/polku-projekti/ Versio 1.2. Projektiryhmä

VAATIMUSMÄÄRITTELY. Polku http://code.google.com/p/polku-projekti/ Versio 1.2. Projektiryhmä VAATIMUSMÄÄRITTELY Polku http://code.google.com/p/polku-projekti/ Versio 1.2 Projektiryhmä Janne Pihlajaniemi Antti Jämsén Maria Hartikainen Pekka Kallioniemi Jorma Laajamäki Panu Tunttunen Nina Tyni Joonas

Lisätiedot

Heuristinen arviointi. Laskari 7

Heuristinen arviointi. Laskari 7 Heuristinen arviointi Laskari 7 Heuristinen arviointi Arvioidaan käyttöliittymää suunnitelusääntöjen avulla Useimmiten käytetään Jakob Nielsenin kymmentä sääntöä Eräs asiantuntija-arviointitavoista Etsitään

Lisätiedot

TimeEdit opiskelijan ohje TimeEdit-instructions for students from this link

TimeEdit opiskelijan ohje TimeEdit-instructions for students from this link TimeEdit opiskelijan ohje TimeEdit-instructions for students from this link TimeEdit on työjärjestys- (lukujärjestys) ja tilanvarausohjelmisto. Sisältö 1 Oikeudet... 2 2 TimeEdit Web... 2 3 Kirjautuminen...

Lisätiedot

Racetime Catcher One 0.02 ohje Tekijä: Jere Mäki RACETIME CATCHER ONE 0.02

Racetime Catcher One 0.02 ohje Tekijä: Jere Mäki RACETIME CATCHER ONE 0.02 RACETIME CATCHER ONE 0.02 Selaimen välimuistin tyhjennys... 1 Aloita kilpailu muuttamalla kilpailuaika... 2 Lähtölista/oikean sivun vieritettävä numeropalkki... 2 Ajanottaminen... 3 Ajansiirto/poistaminen...

Lisätiedot

Yhdistysnetin Tapahtumakalenterin ohje

Yhdistysnetin Tapahtumakalenterin ohje Yhdistysnetin Tapahtumakalenterin ohje Lapin Yhdistysnettiin rekisteröityneelle käyttäjälle avautuu oman yhdistyksen Yhdistystietosivun ohella muitakin ilmaisia palveluita. Rekisteröitynyt käyttäjä voi

Lisätiedot

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012

Suvi Junes Tietohallinto / Opetusteknologiapalvelut 2012 Tiedostot Uudet ominaisuudet: - Ei Tiedostot-kohtaa alueen sisällä, vaan tiedostonvalitsin, jolla tiedostot tuodaan alueelle siihen kohtaan missä ne näytetään - Firefox-selaimella voi työpöydältä raahata

Lisätiedot

Ylläpitoalue - Etusivu

Ylläpitoalue - Etusivu Crasmanager 5.2 Ylläpitoalue - Etusivu Sivut osiossa sisällön selaus ja perussivujen ylläpito. Tietokannat osiossa tietokantojen ylläpito. Tiedostot osiossa kuvien ja liitetiedostojen hallinta. Työkalut

Lisätiedot

Uuden Peda.netin käyttöönotto

Uuden Peda.netin käyttöönotto Sisällysluettelo Uuden Peda.netin käyttöönotto...2 Sisään- ja uloskirjautuminen...2 OmaTila...3 Peda.netin yleisrakenne...4 Työvälineet - Sivut...5 Sivun lisääminen omaan profiiliin:...5 Sivun poistaminen

Lisätiedot

StudentaPlus opiskelijan web-liittymä Pikaopas 8.4.2013. 8.4.2013 päivitetty Tea Hellakoski/ SP

StudentaPlus opiskelijan web-liittymä Pikaopas 8.4.2013. 8.4.2013 päivitetty Tea Hellakoski/ SP StudentaPlus opiskelijan web-liittymä Pikaopas 8.4.2013 Kirjautuminen https://omnia-plus.solenovo.fi/student User ID = opiskelijanumero Password = sama käyttämäsi salasana kuin Omnian verkossa Aloitussivu

Lisätiedot

Data@Flow. Verkkosivuston hallinnan ohjeet. atflow Oy tuki@atflow.fi. AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620

Data@Flow. Verkkosivuston hallinnan ohjeet. atflow Oy tuki@atflow.fi. AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620 Data@Flow Verkkosivuston hallinnan ohjeet atflow Oy tuki@atflow.fi AtFlow Oy, tuki@atflow.fi, +358 (0)50 452 5620 Sisällysluettelo 1. Kirjautuminen... 2 2. Sivuston muokkaus... 2 3. Sivujen ja valikoiden

Lisätiedot

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc

1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc Word - harjoitus 1 1. HARJOITUS harjoitus3_korjaus.doc Kopioi itsellesi harjoitus3_korjaus.doc niminen tiedosto Avaa näyttöön kopioimasi harjoitus. Harjoitus on kirjoitettu WordPerfet 5.1 (DOS) versiolla

Lisätiedot

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN

KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN KESKUSTANUORTEN NETTISIVUT- OHJEITA PIIRIYLLÄPITÄJÄLLE 1. KIRJAUTUMINEN -Mene osoitteeseen keskustanuoret.fi/user - Kirjoita saamasi käyttäjätunnus ja salasana - Klikkaa yllä olevaa piirisi logoa niin

Lisätiedot

Teknillinen korkeakoulu T-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö. Testausraportti Smartmeeting opponointi

Teknillinen korkeakoulu T-76.115 Tietojenkäsittelyopin ohjelmatyö. Testausraportti Smartmeeting opponointi Testausraportti Smartmeeting opponointi Sisällysluettelo 1. Johdanto...3 2. Testitapaukset Smartmeeting...4 2.1 Yritä kirjautua järjestelmään väärällä salasanalla...4 2.2 Lisää uusi käyttäjä...4 2.3 Lisää

Lisätiedot

KYMP Webmail -palvelu

KYMP Webmail -palvelu KYMP Webmail -palvelu Sisältö 1. Kirjautuminen... 3 2. Viestin merkinnät... 4 3. Viestien lukeminen... 4 Viestiin vastaaminen... 4 Viestin välittäminen edelleen / uudelleen ohjaus... 5 4. Viestin kirjoittaminen...

Lisätiedot

Troijan hevosen tapahtumakalenteri ja jäsentietojärjestelmä. Käyttöohje

Troijan hevosen tapahtumakalenteri ja jäsentietojärjestelmä. Käyttöohje Henri Kinnunen Seppo Tompuri Tero Malkki Matti Heiskanen Tommi Rönkönharju Tuomas Valkeapää Troijan hevosen tapahtumakalenteri ja jäsentietojärjestelmä Käyttöohje Sisällysluettelo TÄSTÄ OHJEESTA...2 KIRJAUTUMATON

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

Linkkitekstit. Kaikkein vanhin WWW-suunnitteluohje:

Linkkitekstit. Kaikkein vanhin WWW-suunnitteluohje: Linkit Linkit ovat hypertekstin tärkein osa. Niiden avulla sivut liitetään toisiinsa ja käyttäjille tarjoutuu mahdollisuus liikkua muille kiinnostaville sivuille. Linkit Linkkejä on kolmea eri tyyppiä:

Lisätiedot

Optiman käyttöliittymän uusia ominaisuuksia. Ulkoasu

Optiman käyttöliittymän uusia ominaisuuksia. Ulkoasu Optiman käyttöliittymän uusia ominaisuuksia Ulkoasu Optiman käyttöliittymän graafinen ulkoasu on uudistettu perusteellisesti. Pääelementtien väriratkaisut ovat entisen kaltaiset, mutta muutoin ulkonäkö

Lisätiedot

Ohjeita uuden Sikavan käyttöön lääkekirjanpidossa

Ohjeita uuden Sikavan käyttöön lääkekirjanpidossa Ohjeita uuden Sikavan käyttöön lääkekirjanpidossa Taustaa Lääkelainsäädännön eläinlääkintään liittyvät lait ja asetukset muuttuivat vuonna 2014. Eläinlääkärillä on mahdollisuus luovuttaa lääkkeitä varalle

Lisätiedot

Tapahtuman lisääminen Lukkariin

Tapahtuman lisääminen Lukkariin Tapahtuman lisääminen Lukkariin 1. Klikkaa oikeasta yläkulmasta työkalut, mistä avautuu pudotusvalikko. Valitse tapahtumien hallinta. (Voit myös valita Lukkarin etusivulle ja siirtyä sieltä tapahtumien

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje Kennelpiireille, osoitelistat 1.2.2016 2(10) Osoitelistat Osoitteet-valinnan näkyminen kennelpiirin henkilöille... 3 Tietojen haku listaukselle... 3 Yhdistykset,

Lisätiedot

H5P-työkalut Moodlessa

H5P-työkalut Moodlessa H5P-työkalut Moodlessa 1. H5P-työkalujen käyttöönotto Moodlessa Tampereen yliopisto/tietohallinto 2017 Emma Hanhiniemi 1. Klikkaa Moodlen muokkausnäkymässä Lisää aktiviteetti tai aineisto -linkkiä. 2.

Lisätiedot

TEEMA 2 Aineistot. Kirjautuminen Moodleen. Sisältö. Kirjaudut Moodleen sivulta http://moodle.pkamk.fi/. Voit vaihtaa kielen valikosta.

TEEMA 2 Aineistot. Kirjautuminen Moodleen. Sisältö. Kirjaudut Moodleen sivulta http://moodle.pkamk.fi/. Voit vaihtaa kielen valikosta. TEEMA2 Aineistot Sisältö Moodleen kirjautuminen...1 Aineistot (Lisää aineisto ) - Web-sivu...2 - Linkit ulkoisille sivuille...4 - Valmiit tiedostot...5 Etusivun näkymän jäsennys otsikoilla...7 Tiedostojen

Lisätiedot

Psoriasisliitto Nettijäsenrekisterin Koulutustilaisuus 11.2.-12.2. Nettijäsenrekisterin ohje

Psoriasisliitto Nettijäsenrekisterin Koulutustilaisuus 11.2.-12.2. Nettijäsenrekisterin ohje Psoriasisliitto Nettijäsenrekisterin Koulutustilaisuus 11.2.-12.2. Nettijäsenrekisterin ohje Kirjautumissivu löytyy osoitteesta https://njr.yap.fi/cgi-bin/rpj2v3/dispat.exe. Anna käyttäjätunnus ja salasana.

Lisätiedot

Päänäkymä Opiskelijan ohjeet Kurssin suorittaminen Opettajan ohjeet kurssin teko

Päänäkymä Opiskelijan ohjeet Kurssin suorittaminen Opettajan ohjeet kurssin teko Simppelit ohjeet Sisällys Päänäkymä... 1 Valikko... 1 Opiskelijan ohjeet Kurssin suorittaminen... 2 Kurssin haku... 2 Kurssin suorittaminen... 2 Opettajan ohjeet kurssin teko... 3 Kirjautuminen... 3 Kurssin

Lisätiedot

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009

Verkkosivut perinteisesti. Tanja Välisalo 11.2.2009 Verkkosivut perinteisesti Tanja Välisalo 11.2.2009 WWW-sivujen vieminen omaan kotisivutilaan yliopiston mikroverkossa https://salasana.jyu.fi Klikkaa painiketta Activate WWW Klikkaa painiketta Activate

Lisätiedot

Opinto-oppaan tekeminen

Opinto-oppaan tekeminen 1 Opinto-oppaan tekeminen Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opinto-oppaita voidaan luoda n OpasOodissa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on in OpasVastuuhenkilö-oikeudet. n käyttölupia voi hakea

Lisätiedot

ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet (TUTA)

ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet (TUTA) ehops WebOodissa Opiskelijan ohjeet (TUTA) 1 JOHDANTO ehops on WebOodista löytyvä työkalu, jolla opiskelijan on mahdollista tehdä tutkintorakenteensa kurssisuorituksien yhteyteen. Se ei korvaa opinto-opasta,

Lisätiedot

LUKKARIN KÄYTTÖOHJE Sisällys

LUKKARIN KÄYTTÖOHJE Sisällys LUKKARIN KÄYTTÖOHJE Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Lukkarin käynnistys ja sisäänkirjautuminen... 2 3. Vapaa aikatauluhaku... 2 4. Lukujärjestyksen luominen ja avaaminen... 3 Lukukauden valinta... 3 Uuden

Lisätiedot

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille

Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Irman käyttöohje Tunturisuunnistajille Tämä ohje on tarkoitettu niille suunnistajille joilla ei ole koskaan ollut nk. lisenssiä. Mikäli sinulla on joskus ollut lisenssi, niin ohjeet Irman käyttöön löytyvät

Lisätiedot

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.)

6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) 6. Tekstin muokkaaminen 6.1 Tekstialueiden valinta eli maalaaminen (tulee tehdä ennen jokaista muokkausta ym.) Tekstin maalaaminen onnistuu vetämällä hiirellä haluamansa tekstialueen yli (eli osoita hiiren

Lisätiedot

Opetussuunnitteluprosessi WebOodissa - OpasOodi

Opetussuunnitteluprosessi WebOodissa - OpasOodi Katri Laaksonen 14.3.2011 Opetussuunnitteluprosessi WebOodissa - OpasOodi Ohjeen sisältö: Yleistä Oppaaseen liittyvien opintokohteiden käsittely Opintokohteen tila Vastuuopettajatietojen lisäys Kuvaustekstien

Lisätiedot

Moodle-alueen muokkaaminen

Moodle-alueen muokkaaminen Moodle-alueen muokkaaminen Alla oleva kuva esittää Moodle-aluetta sellaisena kuin se sinulle toimitetaan tilattuasi alueen Opetusteknologiapalveluista: - Etusivun näkymä koostuu sivun keskellä olevista

Lisätiedot

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön

ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön ohjeita kirjautumiseen ja käyttöön Kirjautumisesta Opiskelijat: kirjaudu aina tietokoneelle wilmatunnuksella etunimi.sukunimi@edu.ekami.fi + wilman salasana Opettajat: kirjaudu luokan opekoneelle @edu.ekami.fi

Lisätiedot

Omapalvelu: Kuntalaisten Omat sivut ohje

Omapalvelu: Kuntalaisten Omat sivut ohje Omapalvelu: Kuntalaisten Omat sivut ohje Omapalvelu / Kirjautuminen pankkitunnuksilla Asiakas kirjautuu Omille sivuille kunnan nettisivujen linkin kautta. Sivulle kirjaudutaan Vetuma-tunnistuksen kautta,

Lisätiedot

Ohjeita informaation saavutettavuuteen

Ohjeita informaation saavutettavuuteen Ohjeita informaation saavutettavuuteen Tarkoitus Kasvattaa tietoisuutta ja lisätä esteettömän informaation aiheen näkyvyyttä ja sen merkitystä elinikäisen tasapuolisen oppimisen mahdollisuuksista Tukea

Lisätiedot

Kyvyt.fi eportfolion luominen

Kyvyt.fi eportfolion luominen Kyvyt.fi eportfolion luominen Portfolion tekeminen koostuu kolmesta vaiheesta: 1 Yksittäisten portfolio-sivujen luominen 2 Sivujen liittäminen yhteen sivustoksi - eportfolioksi 3 Katseluoikeuksien antaminen

Lisätiedot

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla

BLOGGER. ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla BLOGGER ohjeita blogin pitämiseen Googlen Bloggerilla Sisältö Blogin luominen... 1 Uuden blogitekstin kirjoittaminen... 4 Kuvan lisääminen blogitekstiin... 5 Lisää kuva omalta koneelta... 6 Lisää kuva

Lisätiedot

Lampaiden ja vuohien teurastusilmoituksen pikaopas. Eviran ohje

Lampaiden ja vuohien teurastusilmoituksen pikaopas. Eviran ohje Lampaiden ja vuohien teurastusilmoituksen pikaopas Eviran ohje Eviran ohje Käyttöönotto 09/2009 TIHY Hyväksyjä Esittelijä Lisätietoja Matti Huttunen Pia Vilen Tietohallintoyksikkö 1 Käyttäjätunnukset Käyttäjätunnukset

Lisätiedot

GALERIE EXHIBITIONS (13) 1 2 EXHIBITIONS 2

GALERIE EXHIBITIONS (13) 1 2 EXHIBITIONS 2 GALERIE EXHIBITIONS (13) 1 1 Table of Contents 2 EXHIBITIONS 2 2.1 YLEISTÄ 2 2.2 REGISTER EXHIBITION 3 2.3 UPDATE EXHIBITION 4 2.3.1 BASICS 5 2.3.2 ARTICLE 6 2.3.3 PUBLISH 6 2.3.4 REVIEW 7 2.4 REGISTER

Lisätiedot

Järjestelmän kriittisimmille toiminnallisuuksille (listattu alla), toteutetaan 1

Järjestelmän kriittisimmille toiminnallisuuksille (listattu alla), toteutetaan 1 1. Testattavat asiat Järjestelmän kriittisimmille toiminnallisuuksille (listattu alla), toteutetaan 1 selainyhteensopivuustesti käyttäen Suomessa eniten käytössä olevia selaimia. Uuden keräyksen lisääminen

Lisätiedot

Opintokohteiden muokkaus

Opintokohteiden muokkaus 1 Opintokohteiden muokkaus Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opintokohteita voidaan muokata ssa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on in OpasMuokkaaja-oikeudet. n käyttölupia voi hakea lomakkeella,

Lisätiedot

NETTISIVUJEN PÄIVITYS OHJEET versio 1.1

NETTISIVUJEN PÄIVITYS OHJEET versio 1.1 1/7 Sisällysluettelo: YLEISOHJEET 1 HALLINTA 1 Hallinnan etusivu 2 Uutiset 3 Luo uusi uutinen 3 Luo uusi uutiskuva 4 Muokkaa vanhoja uutisia 4 Kuvagalleriat 4 Kalenteri 5 Joukkue 5 Pelaajat 5 Ottelut 6

Lisätiedot

Keskustelualue. Tampereen yliopisto/ tietohallinto 2017 Suvi Junes/Pauliina Munter

Keskustelualue. Tampereen yliopisto/ tietohallinto 2017 Suvi Junes/Pauliina Munter Keskustelualue Keskustelualue soveltuu eriaikaisen viestinnän välineeksi. Keskustelualueelle voidaan lähettää viestejä toisten luettavaksi, ja sitä voidaan käyttää alueena myös ryhmätöiden tekemiseen,

Lisätiedot

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje

Tietosuoja-portaali. päivittäjän ohje Tietosuoja-portaali päivittäjän ohje Maisa Kinnunen 2010 1 Sisältö PÄIVITTÄJÄN OHJE Kirjautuminen...3 Sivujen tekstin muokkaus...4 Tiedostojen lisääminen palvelimelle...9 Jos sinun pitää selvittää tiedoston/kuvan

Lisätiedot

Opintokohteiden muokkaus

Opintokohteiden muokkaus 1 Opintokohteiden muokkaus Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opintokohteita voidaan muokata Opinto-oppaassa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on WebOodiin OpasMuokkaaja-oikeudet. WebOodin käyttölupia

Lisätiedot

Kangasniemen yrityshakemisto KÄYTTÖOHJE YRITTÄJÄLLE. KANGASNIEMEN KUNTA yrityshakemisto.kangasniemi.fi

Kangasniemen yrityshakemisto KÄYTTÖOHJE YRITTÄJÄLLE. KANGASNIEMEN KUNTA yrityshakemisto.kangasniemi.fi 2015 Kangasniemen yrityshakemisto KÄYTTÖOHJE YRITTÄJÄLLE KANGASNIEMEN KUNTA yrityshakemisto.kangasniemi.fi 1 Sisällysluettelo 1. Sivustolle rekisteröityminen... 2 2. Yrityksen lisääminen... 3 2.1. Yritystiedot...

Lisätiedot

Henkilö- ja koulutusrekisterin asennusohje

Henkilö- ja koulutusrekisterin asennusohje Henkilö- ja koulutusrekisterin asennusohje Ohjelmaversio 1.0 Dokumenttiversio 1.0 2 Ohjelman lataaminen Voit ladata henkilöstö- ja koulutusrekisteriohjelman asennuspaketin EduSetup.exe sivustolta valitsemalla

Lisätiedot

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta.

Kuva 1. Jokaisen tavallisen kuvan tasotyökalussa näkyy vain yksi taso, tässä nimellä tausta. Gimp alkeet XII 9 luokan ATK-työt/HaJa Sivu 1 / 6 GIMP:in tasotyökalu Lue ensin nämä ohjeet! Harjoitus lopussa! GIMP:in tasotyökalu on nimensä mukaisesti työkalu, jolla hallitaan tasoja, niiden läpinäkyvyyttä,

Lisätiedot

ULKOISET KÄYTTÄJÄT / YHTEISTYÖMAAPALVELUT...

ULKOISET KÄYTTÄJÄT / YHTEISTYÖMAAPALVELUT... Sivu 1/7 Sisällysluettelo Päästäksesi haluamaasi kohtaan napauta otsikkoa hiirellä. ULKOISET KÄYTTÄJÄT / YHTEISTYÖMAAPALVELUT... 2 SISÄÄNKIRJAUTUMINEN... 2 ILMOITTAUTUMINEN-NÄKYMÄ... 2 YHTEISTYÖMAAT-NÄKYMÄ...

Lisätiedot

Asiointipalvelun ohje

Asiointipalvelun ohje Asiointipalvelun ohje Yleistä 1. Kirjautuminen 2. Yhteystiedot 3. Vastaustavan valinta 1. Yleistä 2. Palkkatietojen lataaminen tiedostosta 4. Lomake 1. Yleistä 2. Linkit ja vastaajan tiedot 3. Lomakekäsittely

Lisätiedot

Postimaksukonepalvelun käyttöohje

Postimaksukonepalvelun käyttöohje 1 (11) Julkinen - Public Postimaksukonepalvelun käyttöohje 2 (11) Julkinen - Public POSTIMAKSUKONEPALVELUT KÄYTTÖVARAN MAKSAMINEN POSTIMAKSUKONEELLE 1 Yleistä Postimaksukonepalvelu on postimaksukoneita

Lisätiedot

Webforum. Version 14.4 uudet ominaisuudet. Viimeisin päivitys: 2014-12-6

Webforum. Version 14.4 uudet ominaisuudet. Viimeisin päivitys: 2014-12-6 Webforum Version 14.4 uudet ominaisuudet Viimeisin päivitys: 2014-12-6 Sisältö Tietoja tästä dokumentista... 3 Yleistä... 4 Yleistä & hallinnointi... 5 Dokumentit... 5 Perättäinen tarkistus- ja hyväksymisprosessi...

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

Sisäänkirjautuminen Tallennus/raportit (YAP) Tallennusohjelma

Sisäänkirjautuminen Tallennus/raportit (YAP) Tallennusohjelma Sisällysluettelo Sivu 2. Sisäänkirjautuminen Sivu 3. Käyttäjän tiedot Sivu 4. Etusivu Sivu 6. Lomakkeiden syöttö / Juoksijan valinta Sivu 7. Lomakkeiden syöttö / Juoksijoiden ja maksajien tietojen syöttö

Lisätiedot

Moodle-alueen muokkaaminen

Moodle-alueen muokkaaminen Moodle-alueen muokkaaminen Alla oleva kuva esittää Moodle-aluetta sellaisena kuin se sinulle toimitetaan:: - Etusivun näkymä koostuu sivun keskellä olevista numeroiduista osioista sekä osioiden molemmilla

Lisätiedot

Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2

Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2 Korkeakoulujen prosessipalvelin: mallintajan palvelinohje Versio 0.2 Sisällysluettelo Muutoshistoria...3 1 Johdanto...4 2 Palvelimen käyttöön tarvittavat ohjelmat...4 3 Palvelimelle kirjautuminen...4 4

Lisätiedot

ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään.

ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään. ejuttu ohjeet kuinka sitä käytetään. 1. Artikkelin lisääminen a. Kirjaudu sisään b. Lisää sisältöä c. Artikkeli i. Lisää pääkuva 1. Pääkuvalle kuvateksti ii. Anna artikkelille otsikko iii. Ingressi-kenttään

Lisätiedot

1 Yleistä Web-editorista... 3. 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3. 2 Pikatoimintopainikkeet... 3. 2.1 Tallenna... 3

1 Yleistä Web-editorista... 3. 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3. 2 Pikatoimintopainikkeet... 3. 2.1 Tallenna... 3 Web-editori 2 Optima Web-editori -ohje Sisällysluettelo 1 Yleistä Web-editorista... 3 1.1 Web-editori -dokumentin luominen... 3 2 Pikatoimintopainikkeet... 3 2.1 Tallenna... 3 2.2 Peru / Tee uudelleen...

Lisätiedot

VAAKAPESÄSEURANNAN KÄYTTÖOHJEET

VAAKAPESÄSEURANNAN KÄYTTÖOHJEET VAAKAPESÄSEURANNAN KÄYTTÖOHJEET Sisällys 1 Lyhyesti vaakapesäsovelluksesta... 1 2 Vaakapesätietojen selaus... 1 3 Kirjautuminen tunnuksilla... 5 4 Omien tietojen tarkistus... 5 5 Omat vaakapesät... 6 1

Lisätiedot

VSP webmail palvelun ka yttö öhje

VSP webmail palvelun ka yttö öhje VSP webmail palvelun ka yttö öhje Kirjaudu webmailiin osoitteessa https://webmail.net.vsp.fi Webmailin kirjautumissivu, kirjoita sähköpostiosoitteesi ja salasanasi: Sähköpostin päänäkymä: 1: Kansiolistaus

Lisätiedot

Sisällysluettelo 1 Johdanto Root, koko Opalan pääkäyttäjä

Sisällysluettelo 1 Johdanto Root, koko Opalan pääkäyttäjä OPALA Käyttöohje Sisällysluettelo 1 Johdanto 4 2 Root, koko Opalan pääkäyttäjä...5 2.1 Sisäänkirjautuminen.5 2.2 Käyttäjätunnukset 6 2.2.1 Pääkäyttäjätunnukset.6 2.2.1.1 Luo. 7 2.2.1.2 Muokka/poista 8

Lisätiedot

Palauta tehtävä nimellä E1_Omasukunimi.pptx Optimaan. Tallenna tiedosto myös USB -tikulle.

Palauta tehtävä nimellä E1_Omasukunimi.pptx Optimaan. Tallenna tiedosto myös USB -tikulle. Esitysgrafiikka 10 pistettä Tehtävään liittyvät tiedostot SkyDrive kansiossa: Kohtaamispaikka_kesken.pptx Matka tietotyön tulevaisuuteen Microsoft.pdf Microsoft_tyyliohjeistus.docx Kuvapankki kansio kohtaamispaikka.wma

Lisätiedot

OpasOodi Opintokohteiden muokkaus

OpasOodi Opintokohteiden muokkaus 1 OpasOodi Opintokohteiden muokkaus Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opintokohteita voidaan muokata n OpasOodissa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on in OpasMuokkaaja-oikeudet. n käyttölupia

Lisätiedot

OpasOodi Opintokohteiden muokkaus

OpasOodi Opintokohteiden muokkaus 1 OpasOodi Opintokohteiden muokkaus Näiden ohjeiden avulla hahmottuu kuinka opintokohteita voidaan muokata n OpasOodissa. Ohje on suunnattu käyttäjille, joilla on in OpasMuokkaaja-oikeudet. n käyttölupia

Lisätiedot

PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA

PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA 30.6.2011 KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TILAAMINEN LÖYTYY SIVUN ALAREUNASTA TUNNUSTEN TILAAMINEN: JOTTA PÄÄSEE KIRJAUTUMAAN JÄRJESTELMÄÄN TULOSPALVELUVASTAAVANA, PITÄÄ OLLA TUNNUKSET

Lisätiedot

Ohje ylioppilastutkintolautakunnan sähköisen asiointipalvelun käyttäjille

Ohje ylioppilastutkintolautakunnan sähköisen asiointipalvelun käyttäjille Käyttöohje - YTL:n sähköinen asiointi 16.5.2016 Ohje ylioppilastutkintolautakunnan sähköisen asiointipalvelun käyttäjille 1 Tervetuloa sähköisen asioinnin käyttäjäksi! 1.1 Kuka asiointipalvelua käyttää?

Lisätiedot