Hankkeen työnimi: Uusi osuuskunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankkeen työnimi: Uusi osuuskunta"

Transkriptio

1 Hankkeen työnimi: Uusi osuuskunta Työryhmä: Jukka Peltokoski, Hanna Moilanen, Tero Toivanen, Haemme apurahaa pamflettityylisen tietokirjan kirjoittamiseen 2000-luvun osuuskuntatoiminnasta. Kirjamme on osa laajempaa uutta osuustoimintaa tarkastelevaa hanketta, jossa kartoitamme erityisesti työosuuskuntien mahdollisuuksista uusilla työmarkkinoilla ja osana yhteiskunnallista yrittäjyyttä. Hankkeen tehtävänä on innostaa uusia sukupolvia osuustoimintaan sekä antaa käytännön ideoita ja neuvoja osuuskunnan perustamiseen. Kirjan lisäksi hanke tuottaa nettisivuston, joka tulee sisältämään kirjan esittelyn, kattavan kokoelman linkkejä netin jo sisältämiin osuuskuntapalveluihin ja tietolähteisiin sekä nettivideosarjan, jolla tarkoitamme lyhyitä, noin 5-10 minuutin pituisia, videohaastatteluja kiinnostavien osuuskuntaesimerkkien parissa. Nämä julkaistaan kaikille avoimesti YouTubessa sekä sivustolla, joka avataan yleisölle kirjan julkistamisen yhteydessä. Kirjamme lähtökohtana on ajatus, että työosuuskunnat mahdollistavat juuri sellaisia yhteisöllisen, monialaisen ja innovatiivisen työnteon muotoja, joista monet nykyään haaveilevat. Monille osuuskunnat näyttäytyvät myös mahdollisuutena järjestää työtä ja tuotantoa yhteiskunnallisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Osuuskunnat ovat yhteiskunnallisia yrityksiä, joihin latautuu vaihtoehtoisen toimeentulon, yrittäjyyden ja jopa yhteiskunnallisen järjestyksen unelmia. Uskomme, että osuuskuntapamfletille on suurta tilausta juuri nyt. Historiallisesti uutta osuuskuntatoimintaa on syntynyt tavallista enemmän aina talouden kriisiaikoina. Näin tapahtui viimeksi Suomessa 1990-luvulla, jolloin syntyi runsaasti uusia työosuuskuntia - juuri kun osuustoimintaliike vaikutti katoavan historian kartalta luvun työosuustoiminnalle oli tyypillistä taantuman aikana työttömäksi jääneiden ihmisten pyrkimys työllistää itsensä ja saada uudestaan toimeentulon syrjästä kiinni. Vaikka osa osuuskunnista jäi lyhytikäisiksi, ei niiden silti voi sanoa epäonnistuneen. Pienosuuskuntien perustaminen oli sosiaalinen innovaatio tilanteessa, jossa isot yritykset irtisanoivat joukoittain ihmisiä. Uudet osuuskunnat vastasivat luomalla uusia työpaikkoja ja tarjoamalla palveluja luvun taitetta lähestyttäessä luovien ja asiantuntija-alojen työntekijät ovat löytäneet osuuskunnasta joustavan ja demokraattisen mallin oman, usein monista erilaisista projekteista koostuvan työnsä tueksi. Osuuskunta mahdollistaa yrittäjämäisen työskentelyn ilman yrittäjyyden täysimääräistä riskiä. Työtä voi tehdä itsenäisesti, mutta parhaimmillaan idearikkaassa yhteisössä.

2 Esimerkiksi kun osuuskunnassa on vähintään seitsemän jäsentä, ei jäseniä lasketa yrittäjästatuksen piiriin. Tämä tarkoittaa, että he ovat oikeutettuja palkansaajan työttömyyskorvaukseen, mikä joustavoittaa monen projekti- ja keikkatyöntekijän toimeentulon hankkimista huomattavasti. Osuuskuntaa voidaan käyttää myös yhteisten resurssien jakamiseen, kuten freelancerien ja koodaajien tilaosuuskunnat tekevät. Tänään uutta osuustoimintaa synnyttää uskoaksemme talouden ja työmarkkinoiden epävarmuuden lisäksi koulutetun työvoiman pyrkimys löytää itselleen mielekkäitä yhteisöllisiä ja yksilöllisiä työnteon muotoja luvulla näihin kumpaankin ryhmään - yhtäältä työttömyydestä ja pätkätöistä kärsiviin duunareihin toisaalta mikroyrittäjiin ja itsensä työllistäjiin - on alettu viittaamaan yhteisellä termillä prekariaatti. Prekariaattikeskustelu tarjoaakin tuoreen lähtökohdan uuden osuuskuntaliikkeen tarkastelulle. On sanottu, että jokainen sukupolvi keksii osuuskuntaliikkeen aina uudelleen. Tänään vaikuttaisi, että uusien osuuskuntien taustalla on juuri sellaisia ihmisiä, joihin prekariaattikeskustelu viittaa: toimeentuloltaan epävarmoja, mutta usein myös koulutettuja ihmisiä, joilla on näkemystä ja intohimoa tehdä asioita omilla ehdoillaan. Kirjamme argumentoi osuustoiminnan puolesta. Omakohtaisten kokemustemme lisäksi nojaamme työosuuskuntien piiristä saatuun lomake- ja haastatteluaineistoon, joka on kerätty työryhmämme jäsenen yliopistollista väitöskirjahanketta varten. Lisäksi teemme kirjoitusprosessin aikana muutamia pienimuotoisia tapaustutkimuksia keskenään erilaisista uusista osuuskunnista. Näistä kokoamme kirjaan innostavia ja opettavaisia tapausesimerkkejä, jotka antavat osuustoiminnasta kiinnostuneille ihmisille samastumiskohteita sekä mahdollisuuden oppia toisten kokemuksesta. Kirjan kirjoittajilla on paitsi omakohtaista kokemusta myös aiempaa tutkimusta osuuskuntatoiminnasta. Työosuuskuntia on tutkittu Suomessa eri yliopistoissa 1990-luvulta alkaen. Erityisesti Pekka Pättiniemi, Eliisa Troberg, Panu Kalmi ja Jari Karjalainen ovat tehneet tutkimusjulkaisuja sekä Suomessa että kansainvälisesti (ks. kirjallisuus). Toisaalta Pellervo-Seura on julkaissut useita käytännöllisiä oppaita osuuskunnan perustamista ja kehittämistä pohtiville. Toistaiseksi Suomessa ei kuitenkaan ole julkaistu työosuustoiminnasta kansantajuista, innostavaa tietokirjaa, joka kuvaisi työosuuskuntia suhteessa työelämän muutokseen, prekariaattikeskusteluun, ekologiseen rakennemuutokseen ja eurooppalaiseen keskusteluun yhteisötaloudesta. Pamflettimme esittelee uutta tutkimustietoa, mutta ennen kaikkea se eroaa saman aihepiirin tuoreimmasta kirjallisuudesta asenteeltaan. Pyrimme kirjalla herättämään uutta yhteiskunnallista keskustelua osuustoiminnasta siellä missä teema ei ole ennestään tuttu. Tavoitteena on erityisesti nuoria ja nuorta työvoimaa puhutteleva kokonaisuus, joka erottautuu positiivisesti tyylillään kuivakoista oppaista ja oppikirjoista.

3 Kirjan ajankohtaisuutta perustelee vahvasti myös se, että vuosi 2012 on YK:n julistama osuustoiminnan juhlavuosi. Haluamme kirjallamme osallistua juhlavuoden keskusteluun uudesta osuustoiminnasta ja sen tulevaisuuden näkymistä. Tarkastelemme kirjassamme myös suomalaisen osuustoiminnan historiaa. Kirjan julkaisemisesta on tehty aiesopimus Into Kustannuksen kanssa. Mikä osuuskunta on? Osuuskunta on henkilöiden vapaaehtoisesti muodostama yritys, jonka tarkoituksena on tyydyttää jäsentensä tarpeita ja tavoitteita olivat nämä sitten taloudellisia, sosiaalisia tai kulttuurisia. Osuuskunnan omistavat osuuskunnan jäsenet ja se toimii demokraattisesti henkilö ja ääni -periaatteella. Osuuskunnan tarkoituksena voi olla myös aatteellisen tarkoituksen yhteinen toteuttaminen. Suomalaisen osuuskuntaliikkeen historia on maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen mittava. Vaikka toiminnan aatteellisuus ja näkemyksellisyys on sittemmin hiipunut, Suomea pidetään yhä osuuskuntien luvattuna maana. Suomessa on suhteellisesti eniten jäseniä osuuskunnissa maailmassa, yli 5,4 miljoonaa. Liike on yhdistänyt ihmisiä talonpojista työväkeen ja erilaisiin vaihtoehtoisen kuluttamisen ryhmiin. Osuuskunnan tärkeys tänään Osuuskunnan ajankohtaisuus tulee neljältä suunnalta: uudesta työelämästä, eurooppalaisesta yhteisötalouden ohjelmasta, hyvinvointivaltion murroksesta sekä ekologisesta rakennemuutoksesta. Keskustelut pätkätöistä ja prekariaatista antavat aiheen kysyä, voisivatko työntekijät organisoida työtään enemmän osuuskuntien välityksellä. Uudessa taloudessa menestyvät yritykset ovat usein pieniä tai keskisuuria, mutta demokraattisen yritystoiminnan mahdollisuuksiin on kiinnitetty vähemmän huomiota. Kuitenkin työvoiman koulutusasteen noustessa yhä useammille on tärkeää saada päättää itsenäisesti työn sisällöistä ja ehdoista. Menestyksekkäässä tietotyössä korostuvat rikastuttava vuorovaikututus, yhteisöllinen ideointi sekä tiedon vapaa jaettavuus ja käytettävyys. Osuuskunta antaa uudelle työlle mahdollisuuksia. Ympäristönäkökulmasta on puolestaan kysyttävä, voisiko osuuskunnilla olla keskeinen rooli talousjärjestelmässä, joka toteuttaa ekologisen kestävyyden ja solidaarisuuden periaatteita osinkotulojen maksimoinnin ja jatkuvan kasvun sijasta. Osuuskunnilla voi olla merkittävä rooli taloudessa, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukselle sekä halvalle fossiiliselle energialle. Samalla osuuskunnilla voi olla roolinsa uusien paikallistalouksien vahvistamisessa. Eurooppalaisella yhteisötalouden ohjelmalla viittaamme keskusteluihin julkisten palvelujen kriisistä ja siirtymästä palvelutuotantoon, jossa yhteiskunnalliset yritykset ja vertaistuotannon muodot näyttelevät tärkeää osaa. Uuden osuustoiminnan mahdollisuudet ovat tässäkin ilmeiset.

4 Osuuskunta on yksi mahdollinen malli, jolla palvelut voidaan tuoda lähelle asukkaita joustavilla, demokraattisilla, osallistavilla ja kokonaisvaltaisilla tavoilla. Osuuskuntamalli tarjoaa mahdollisuuksia erityisesti monialaisten ja jaettuun asiantuntijuuteen perustuvien yhteiskunnallisten yritysten pohjaksi. Monialaiset osuuskunnat voi nähdä sekä lähipalvelujen turvaajina että uudenlaisen, mielekkään työn mahdollistajina. Toisaalta myös kriittinen keskustelu on tärkeää. On vaarana, että yhteisötaloutta käytetään joissain tapauksissa vain ideologisena toisena nimenä julkisten palvelujen yksityistämiselle sekä peruspalvelujen supistamiselle. On siis tarkasteltava, millä ehdoilla yhteiskunnalliset yritykset ja osuuskunnat voivat tarjota uusia mahdollisuuksia hyvinvointipalvelujen huononnusten sijasta. Työn toteuttaminen Kirjan kirjoitustyö toteutetaan elokuun 2011 ja tammikuun 2012 välisenä aikana ja kirja julkistetaan heti alkuvuodesta Kunkin kirjoittajan työajaksi on määritetty kolme kuukautta täysipäiväistä työskentelyä. Työaikojen jakautumisesta elo- ja tammikuun väliselle ajalle sovitaan työryhmän kesken tarkoituksenmukaisella tavalla. Kirjaa varten tehdään ryhmähaastatteluja kiinnostavien osuuskuntaesimerkkien tiimoilta. Kirjan lisäksi projekti tuottaa noin viisi kappaletta lyhyitä videoesittelyjä kiinnostavista, opettavaisista sekä uutta työosuustoimintaa hyvin kuvaavista esimerkkitapauksista. Videoissa käytetään materiaalina myös asiantuntijahaastatteluja. Työryhmä Jukka Peltokoski, YTL, on yhteiskuntatieteiden tutkija ja tietokirjailija, joka kirjoittanut erityisesti uudesta työelämästä, prekariaatista ja uusista yhteiskunnalisista liikkeistä. Peltokoski on ollut mukana kirjoittajana Into Kustannuksen kirjoissa Paskaduunista barrikadille (2009) ja Radikaaleinta on arki. Hän osallistuu myös osuuskuntakahvila Hertan sekä verkkolehti Megafonin toimintaan. Hanna Moilanen, YTM, on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka työstää suomalaisia työosuuskuntia käsittelevää väitöskirjaansa Itä-Suomen yliopistossa. Moilanen työskentelee osa-aikaisena projektitutkijana Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa. Hän on perehtynyt uuteen osuustoimintaan sekä tutkimustyössään että vapaana toimittajana ja Osuustoimintalehden avustajana. Tero Toivanen, FM, on jyväskyläläinen tutkija ja opettaja. Hän valmistelee politiikan tutkimuksen väitöskirjaa vertaistuotannosta ja commons-ajattelun poliittisesta teoriasta Jyväskylän yliopistossa. Toivanen on julkaissut vertaistuotantoon, koulutukseen ja vapaan tiedon politiikkaan liittyvistä kysymyksistä. Hän on toiminut Jyväskylän yhteiskunnallisen opiston rehtorina ja kiinnostunut vertaisoppimisen mahdollisuuksista. Hän on myös yksi syksyllä 2010 julkaistun työelämän muutosta ja osuustoimintaa tarkastelevan Into-kustannuksen Radikaaleinta

5 on arki -kirjan kirjoittajista. Hahmotelma sisällysluetteloksi: Kirjan työnimi: Uusi osuuskunta 1. Uusi osuuskunta - Miksi osuuskunta on ajankohtaisempi kuin koskaan - Jokainen sukupolvi keksii osuuskunnan uudelleen - Maailman tila osuuskunnan haasteena - Uusi osuuskuntaliike on täällä - Kirjan ja kirjoittajien lähtökohdat Tapauskuvaus I 2. Historia - Varhaisia vaikuttajia - Hannes Gebhard ja suomalaisen osuuskunnan alku - Työväenliikkeen ja talonpoikaisliikkeen ristiriitoja ja rinnakkaiseloa - Vanhojen osuuskuntien muumioitumien, uusosuuskuntien tuleminen luvun lama murroskohtana - Työosuustoiminnan kaksi aaltoa Suomessa - Uutta osuustoimintaa maailmalla - Tapaus Mondragon Tapauskuvaus II 3. Uuden työn markkinat - Pätkätyöläiset ja itsensä työllistäjät - Suomalaisten työosuuskuntien kirjo - Työosuuskunnat itsensä työllistämisen väylänä - Tiivistys suomalaisten työosuuskuntien kokemuksista suhteessa työhön, työllistymiseen ja yrittäjyyteen tutkimusaineiston pohjalta - Vertaistuotanto, yhteiset resurssit ja verkostot uuden työn voimavarana Tapauskuvaus III 4. Julkisen ja yksityisen välissä: uusi palvelutuotanto - Tausta: hyvinvointivaltiosta hyvinvoinnin sekatalouteen - Yhteiskunnalliset yritykset ja eurooppalainen yhteisötalous - Osuuskunnat lähipalvelujen tuottajina - Vertaistuotannon uusia tuulia: aikapankit, lainaamot ja kierrätyspalvelut Tapauskuvaus IV

6 5. Kauan eläköön osuuskunta! - Uusi kansainvälinen keskustelu - Osuustoiminta on jo täällä!: vertaistuotanto haastaa talouden logiikat - Yhteiskunnallinen yrittäjyys ja solidaarinen talous visioina - Osuuskuntapoliittisia haasteita - Luototus osuuskuntayrittämisen kynnyksenä - Yhteisöllisyyden haaste Tapauskuvaus V 6. Kuinka perustan osuuskunnan? - Lähtökohtana ystävät ja yhteinen idea - Perusperiaatteet ja osuuskuntalaki - Kysy neuvoa: osuustoimintakeskukset ja muut palvelut - Koulutusmahdollisuudet ja tutkimustoiminta Tapauskuvaus VI 7. Uusi osuustoimintavisio - Lyhyt loppuyhteenveto - Katse kohti tulevaa Kirjallisuutta Kalmi, Panu (2010): Catching a Wave: The Formation of Co-operatives in Finnish Regions, käsikirjoitus, Kansantaloustieteiden laitos, Aalto-yliopisto. Karjalainen, Jari (1995): Työtä vuokraavat osuuskunnat Suomessa - arvioita toiminnasta vuonna 1994, Helsinki: Helsingin yliopisto. Karjalainen, Jari & Lohi, Marika (1996): Työosuustoiminta työllistymisen välineenä, Helsinki: Työministeriö. Kehittyvä osuuskunta, Kysyvä työkirja pienosuuskunnille, Helsinki: Pellervo-Seura. Laurinkari, Juhani (2004): Osuustoiminta - utopiasta kansainvälisen yrittämisen muodoksi, Helsinki: Pellervo. Laurinkari, Juhani (toim.) (2007): Yhteisötalous - johdatus perusteisiin, Helsinki: Palmenia. Osuuskunnan perustajan opas (2010), Helsinki: Pellervo-Seura.

7 Pirinen, Kari (2001): Työosuuskunnat työyhteiskunnan muutoksena, Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Pättiniemi, Pekka (1994): Yritetään yhdessä - uusosuustoiminnan opas, Helsinki: Kansan sivistystyön liitto KSL. Pättiniemi, Pekka (2000): Suomalainen työosuustoiminta osana eurooppalaista työosuustoimintaa, Julkaisussa Osuustoimintatutkimuksen vuosikirja 2000: osuustoiminta sosiaalisena pääomana, Mikkeli: Taloudellisen yhteistyön ja osuustoimintatutkimuksen seura. Pättiniemi, Pekka (2001): Finland: labour co-operatives as innovative response to unemployment, Teoksessa Borgaza & Defourny (edited) The Emergence of Social Enterprise, London: Routledge, Pättiniemi, Pekka (2006): Social Enterprises as Labour Market Measure, Kuopio: Kuopion yliopisto. Pättiniemi, Pekka & Tainio, Jukka (2000): Osuustoiminnan periaatteet kilpailueduksi, Helsinki: Helsingin yliopisto. Salminen, Matti (2011): Yrjö Kallisen elämä ja totuus. Helsinki: Into Kustannus. Seppelin, Markus (2000): Osuustoiminnan jalanjäljillä - katsaus suomalaisen osuustoimintaliikkeen historiaan, Helsinki: Helsingin yliopisto. Troberg, Eliisa (1997): Työosuustoiminnan erityispiirteet ja niiden vaikutukset osuustoiminnalliseen yhteisyrittäjyyteen, Turku: Turun kauppakorkeakoulu. Troberg, Eliisa (2000): The Relevance of Transaction Costs and Agency Theoretical Concepts to the Management of Knowledge Intensive Co-operatives, Turku: Turun kauppakorkeakoulu. Wilenius, Markku (1993): Utopioista käytäntöön - työosuuskuntien roolista ja merkityksestä osuustoimintaliikkeessä, Helsinki: Helsingin yliopisto.

YHTEISÖTALOUS JA VERTAISTUOTANTO OVAT TULEVAISUUS

YHTEISÖTALOUS JA VERTAISTUOTANTO OVAT TULEVAISUUS 107 PUHEENVUOROJA YHTEISÖTALOUS JA VERTAISTUOTANTO OVAT TULEVAISUUS Jukka Peltokoski, Hanna Moilanen & Tero Toivanen * Kriittisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa on viime aikoina vilahdellut uutta

Lisätiedot

Osuustoimintatutkimuksen eteneminen

Osuustoimintatutkimuksen eteneminen PELLERVON PÄIVÄ 2007 PELLERVO-SEURAN VUOSIKOKOUS Kokousesitelmä: Osuustoimintatutkimuksen eteneminen KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti ESITYKSEN SISÄLTÖ Osuustoimintatutkimuksen

Lisätiedot

Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä. Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg

Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä. Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg Osuustoiminnallinen yhteisyrittäminen aikamme ilmiönä Vanhempi tutkija, KTT Eliisa Troberg Esityksen sisältö Mistä lähdettiin liikkeelle? Uudet tuulet alkavat puhaltaa... Missä mennään nyt? Osuuskuntatrendejä

Lisätiedot

Uutta yrittäjyyttä osuustoiminnalla Kuopio 24.9.2013

Uutta yrittäjyyttä osuustoiminnalla Kuopio 24.9.2013 Uutta yrittäjyyttä osuustoiminnalla Kuopio 24.9.2013 Päivän ohjelma 10.00 10.15 Tervetuloa seminaariin Yhdessä yrittämään! Itä-Suomi hankkeen toiminnan esittely Projektipäällikkö Tytti Klén, Helsingin

Lisätiedot

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu ASU-vuosiseminaari, Lahti 23.-24.10.2014 Asuntopolitiikka muutoksessa konsortio Hanna Kettunen (sekä Tuula Laukkanen ja Christer Bengs) Konsortion hankkeiden

Lisätiedot

SUOMALAISEN YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN ERITYISPIIRTEET

SUOMALAISEN YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN ERITYISPIIRTEET SUOMALAISEN YHTEISKUNNALLISEN YRITYSTOIMINNAN ERITYISPIIRTEET Harri Kostilainen & Saila Tykkyläinen Diak, FinSERN Suomalaisen Työn Liitto KANTU13 Työryhmä Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät

Lisätiedot

Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012

Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012 Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen 2002-2012 Torsti Hyyryläinen & Vesa Rouhiainen & Eeva Uusitalo Rural Studies -yliopistoverkoston 10-vuotisjuhlaseminaari Helsingin yliopiston Runeberg-sali

Lisätiedot

Muutoksia yleisissä tenteissä. Muutoksia opetussuunnitelmissa. Yhteiskuntatieteet, kandidaatti

Muutoksia yleisissä tenteissä. Muutoksia opetussuunnitelmissa. Yhteiskuntatieteet, kandidaatti 1 Tarkista opetussuunnitelmien sisällöt sekä opintojaksokuvaukset WebOodista. Muutoksia yleisissä tenteissä Yhteiskuntatieteiden laitoksen ja historia- ja maantieteiden laitoksen yleiset tentit yhdistyvät

Lisätiedot

Tunnustuksia osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä Hannes Gebhard 150 -juhlavuonna

Tunnustuksia osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä Hannes Gebhard 150 -juhlavuonna 1 Puhe 9.4.2014 Pellervo-Seura ry:n vuosikokous 2014 Vanha ylioppilastalo, Helsinki Valtuuskunnan puheenjohtaja maanviljelysneuvos Timo Komulainen Tunnustuksia osuustoiminnan hyväksi tehdystä työstä Hannes

Lisätiedot

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 19.3.2015 CRnet/TPohjola 1 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille

Lisätiedot

Osuustoiminta- Ensimmäinen valinta!

Osuustoiminta- Ensimmäinen valinta! Suomi rakentuu yhdessä yrittämällä Osuustoiminta- Ensimmäinen valinta! Pellervon strategia 2012-2017 Hallituksen hyväksymä 8.11.2011 Valtuuskunnan vahvistama 9.12.2011 Sisällys Pellervon tahtotila Pellervon

Lisätiedot

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon

Lisätiedot

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita

Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita Osuustoiminnan neuvottelukunta LUT Toukokuu 2013 Ot-yritysten johtaminen professorin toimintaa ja visioita LUT School of Business Päätoimittaja, JCOM iiro.jussila@lut.fi + 358 50 465 9899 LUT-tiimin konteksti

Lisätiedot

AIKUISSOSIAALITYÖ KUNNAN PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ

AIKUISSOSIAALITYÖ KUNNAN PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ Julkaisun voi tilata osoitteesta www.socom.fi/julkaisut.html AIKUISSOSIAALITYÖ KUNNAN PALVELUJÄRJESTELMÄSSÄ Tutkimus aikuissosiaalityön yleisestä luonteesta, tiedosta ja toiminnasta Kaakkois-Suomen sosiaalialan

Lisätiedot

OSUUSKUNNAT SUOMALAISTEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VÄLINEENÄ. KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

OSUUSKUNNAT SUOMALAISTEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VÄLINEENÄ. KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti OSUUSKUNNAT SUOMALAISTEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN YRITTÄJYYSKASVATUKSEN VÄLINEENÄ KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti AGENDA Taustaa Tutkimuksen tavoitteet Käsitteellinen viitekehys

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

SUOMALAINEN ASUMISREGIIMI MURROKSESSA (KONSORTIO) VASTUUHENKILÖ: HANNU RUONAVAARA, TURUN YLIOPISTO

SUOMALAINEN ASUMISREGIIMI MURROKSESSA (KONSORTIO) VASTUUHENKILÖ: HANNU RUONAVAARA, TURUN YLIOPISTO SUOMALAINEN ASUMISREGIIMI MURROKSESSA (KONSORTIO) VASTUUHENKILÖ: HANNU RUONAVAARA, TURUN YLIOPISTO KONSORTION HANKKEITTEN YHTEINEN VIITEKEHYS Asumisregiimi = ne perusperiaatteet, joille maan asumisen järjestelmä

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä TKI-toiminnan kirjastopalvelut Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, 14.6.2016, Jyväskylä Sisältö 1. Esityksen taustaa 2. Tietoasiantuntijat hankkeissa 3. Ammatilliset käytäntöyhteisöt vs Innovatiiviset

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa

Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa Yhteiskunnalliset yritykset maaseudun sosiaali-ja terveyspalvelujen mahdollisuutena Suomessa KAMPA seminaarikokkola 5.10.2010 Ritva Pihlaja projektipäällikkö, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kansalaisjärjestöteemaryhmä

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy Protomo Uusi suomalainen innovaatioapparaatti Petri Räsänen Hermia Oy Mielestäni Suomen innovaatiojärjestelmän suurin haaste on tämä: Meillä on valtavasti tietopotentiaalia. Kuitenkaan tämä potentiaali

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN

SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN SUKELLUS TULEVAISUUDEN OPPIMISEEN Prof Kirsti Lonka kirstilonka.fi, Twitter: @kirstilonka Opettajankoulutuslaitos Helsingin yliopisto Blogs.helsinki.fi/mindthegap Blogs.helsinki.fi/mindthegap Opettajan

Lisätiedot

Co-op Network Studies yliopistoverkosto

Co-op Network Studies yliopistoverkosto Co-op Network Studies yliopistoverkosto Osuustoiminnan ja yhteisötalouden opinnot Opintojaksokuvaukset 2011-2012 Ruralia-instituutti Mikkeli CO-OP NETWORK STUDIES Co-op Network Studies on vuonna 2005 perustettu

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

Miten pääsen alkuun?

Miten pääsen alkuun? 26.11.14 Miten pääsen alkuun? LL Markku Lehikoinen 27.11.2014 Sidonnaisuudet: HY, Akateeminen terveyskeskus ja Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto, Töölön ta Osa-aikaisen tutkijan arki Aikataulut uusiksi

Lisätiedot

Co-op Network Studies

Co-op Network Studies Seuraa meitä! www.facebook.com/coopnetworkstudies Osuustoiminnan ja yhteisötalouden verkko-opinnot Co-op Network Studies Co-op Network Studies (CNS) on yliopistoverkosto, joka tarjoaa opiskelijoille osuustoiminnan

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

Co-op Network Studies

Co-op Network Studies Seuraa meitä! www.facebook.com/coopnetworkstudies Osuustoiminnan ja yhteisötalouden verkko-opinnot Co-op Network Studies Co-op Network Studies (CNS) on yliopistoverkosto, joka tarjoaa opiskelijoille osuustoiminnan

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Osuustoimintatutkimuksen päivä 18.10.2010

Osuustoimintatutkimuksen päivä 18.10.2010 Osuustoimintatutkimuksen päivä 18.10.2010 Kommenttipuheenvuoro pienosuustoiminnan tutkimustarpeet Yhdessä yrittämään! hanke Niina Immonen Suomessa vallalla yksinyrittämisen kulttuuri Yrityskannasta 93%

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tuottajina maaseudulla

Yhteiskunnalliset yritykset yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tuottajina maaseudulla Yhteiskunnalliset yritykset yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tuottajina maaseudulla FinSERN 1. tutkimuskonferenssi Helsinki, 16. -17.11.2011 KTT Eliisa Troberg Helsingin yliopisto,

Lisätiedot

Millainen voisi olla yhteiskunnallisen yrityksen brändi?

Millainen voisi olla yhteiskunnallisen yrityksen brändi? Millainen voisi olla yhteiskunnallisen yrityksen brändi? Ajatusakvaario Onko tilaa, onko tilausta? Työmarkkinoille integroivan yhteiskunnallisen yrittäjyyden mahdollisuudet hoivapalveluissa Dialogifoorumi

Lisätiedot

4H ja osuustoiminta on POP

4H ja osuustoiminta on POP 4H ja osuustoiminta on POP 2 4H ja osuustoiminta. Miksi? Kosketuspintoja työelämään Osuustoiminta kasvattaa suosiotaan nuorten keskuudessa! Lähiruokapiirit, ohjelmatoimistot, musiikkipoppoot. 4H:lle oleellinen

Lisätiedot

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä!

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä! Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä! Osallisuutta osuuskunnista ESR-hanke Euroopan sosiaalirahaston ja Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke.

Lisätiedot

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa koulutus 24.4.2012 Helsinki Kehittämispäällikkö Ville Grönberg, THL 25.4.2012 Esityksen nimi / Tekijä

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ J o e n s u u Kyläyhdistysten pitäjäjulistus ja yhteiskunnallinen yrittäminen MATTI VÄISTÖ Osuuskunta Viesimon puheenjohtaja KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ entinen kunta Kunta perustettu

Lisätiedot

Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO)

Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO) Monikulttuuriset Pirkanmaan Omaishoitajat - projekti (MoPO) Näkökulma: Yhteistyö -uudenlaiset kumppanit Kolme hieman erilaista, kenties harvinaistakin kumppania omaishoitajayhdistyksen näkökulmasta Miksi

Lisätiedot

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913

POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille. Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 POM-opinnot erityisopettajaopiskelijoille Lisätietoja: Johanna Kainulainen johanna.kainulainen@jyu.fi p. 040 5233913 Perusopetuksessa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot (POM)

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON?

YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? YHTEISKUNNALLINEN YRITTÄJYYS MAASEUDULLA UUSIA TUULIA PALVELUTUOTANTOON? Kysely Etelä-Pohjanmaan kyläyhdistyksille Ruralia-instituutti 2018 1 OSA 4B: KYLÄYHDISTYS JA YRITTÄJYYS MIELIPIDEVÄITTÄMÄT Ruralia-instituutti

Lisätiedot

Sami Karhu Toimitusjohtaja Osuustoimintakeskus Pellervo ry

Sami Karhu Toimitusjohtaja Osuustoimintakeskus Pellervo ry ARA-asuntoosuuskunta seminaari 8.4.2019 Sami Karhu Toimitusjohtaja Osuustoimintakeskus Pellervo ry Osuustoimintakeskus Pellervo ry Simonkatu 6, 5. kerros, Helsinki Osuustoiminta muuttuvassa maailmassa

Lisätiedot

Yhteisötalouden käsitteestä

Yhteisötalouden käsitteestä Yhteisötalouden käsitteestä Hanna Moilanen projektipäällikkö Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti FinSERN-tapaaminen 5.9.2011 Ruralia-instituutti /Hanna Moilanen/Yhteisötalouden käsitteestä 7.9.2011

Lisätiedot

Kuntaesimerkkinä Oulu

Kuntaesimerkkinä Oulu Kuntaesimerkkinä Oulu 20.3.2012 Yritysyhteistyön koordinaattori, Tekijäpuu palvelu / Tuvilta Työelämään hanke / Konsernipalvelut Satu Kaattari-Manninen Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa Vaikka

Lisätiedot

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA, lyhyt esittely Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen edeltäjä Taloudellinen Tutkimuskeskus perustettiin 1.8.1946. ETLA on voittoa tavoittelematon

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1)

Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) Tiede ja tutkimus (Teemaopintokurssi TO1.1) : Opiskelija kehittää monitieteellistä ja kriittistä ajattelua tutustuu tiedemaailman käytäntöihin harjaantuu lukemaan ja arvioimaan tieteellisiä tutkimuksia

Lisätiedot

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 08.12.2015 SparkUp Portti - SUP (EAKR 2015-2016) Keskeinen sisältö ja tavoitteet Tarve: Edistää varsinaissuomalaisten pk-yritysten kilpailukykyä,

Lisätiedot

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä!

Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke. Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä! Osallisuutta osuuskunnista- ESR-hanke Jokaisella on osaamista Tehdään työpaikka yhdessä! Osallisuutta osuuskunnista ESR-hanke Euroopan sosiaalirahaston ja Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke.

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012. Tervetuloa! www.yhteistoiminta.fi

Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012. Tervetuloa! www.yhteistoiminta.fi Yhteiskunnallinen yritys yritysneuvonnassa Joensuu 23.11.2012 Tervetuloa! OHJELMA 9.30-9.40 Tervetuloa koulutukseen Johtaja Risto Ravattinen, Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy 9.40-10.10 Yhteiskunnallisen

Lisätiedot

ICA. Cooperative enterprises build a better world

ICA. Cooperative enterprises build a better world YK:n Kansainvälinen Osuustoimintavuosi 2012 ICA:n maailmanhallituksen jäsen SOK Maine ja vastuullisuus 1 Osuustoimintajärjestöt Kansainvälinen Osuustoimintaliitto ICA Pj. Dame Pauline Green Pääjohtaja

Lisätiedot

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ

KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ KOHTI UUTTA KUMPPANUUTTA KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄSSÄ PED-kumppanuusverkoston aloitusseminaari Kuntaliitto 10.3.2016 Projektisuunnittelija Marja Tiittanen Osuuskunta Viesimo Joensuun kaupungin kasvu kuntaliitosten

Lisätiedot

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI

YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI YHDESSÄ TILLSAMMANS!- PÄÄTÖSSEMINAARI Maakuntajohtaja Ossi Savolainen Uudenmaan liitto 24.11.2009 UUDENMAAN LIITTO: hyvinvointia ja kilpailukykyä alueelle Uudenmaan liitto on maakunnan kehittäjä luo edellytyksiä

Lisätiedot

CREATIVE INDUSTRIES FINLAND. Silja Suntola Luova Suomi, projek>johtaja Aalto yliopisto

CREATIVE INDUSTRIES FINLAND. Silja Suntola Luova Suomi, projek>johtaja Aalto yliopisto CREATIVE INDUSTRIES FINLAND Silja Suntola Luova Suomi, projek>johtaja Aalto yliopisto Luovien alojen valtakunnallinen kehigäjä 1. Tietoa luovista aloista ja taloudesta 2. Yhteiskunnallisen keskustelun

Lisätiedot

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen Toimijat Kansanmusiikin ja - tanssin alan toimijat voidaan jakaa kolmeen suurempaan kategoriaan, yksityiset toimijat,

Lisätiedot

POLKUJA TYÖELÄMÄÄN. Sosiaalinen yritystoiminta Vihdin välityömarkkinoita täydentämään Kotona metsässä -hankesuunnitelma

POLKUJA TYÖELÄMÄÄN. Sosiaalinen yritystoiminta Vihdin välityömarkkinoita täydentämään Kotona metsässä -hankesuunnitelma POLKUJA TYÖELÄMÄÄN Sosiaalinen yritystoiminta Vihdin välityömarkkinoita täydentämään Kotona metsässä -hankesuunnitelma SOSIAALINEN YRITYS Yritys, jonka tavoitteena on kannattavan liiketoiminnan ohella

Lisätiedot

Sosiaalinen media työnhaussa

Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalinen media työnhaussa Sosiaalisen rekrytoinnin kanavat Englantilaisen yrityksen Provide vuonna 2012 luoma sosiaalisen rekrytoinnin kompassi (inhunt.fi) Some sopii kaikille ei vain viestintä- ja

Lisätiedot

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä

Reijo Laatikainen & Henna Rannikko. Toimistotyöläisen ruokapäivä Reijo Laatikainen & Henna Rannikko Toimistotyöläisen ruokapäivä Talentum Pro Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN: 978-952-14-2598-1 ISBN: 978-952-14-2599-8 (sähkökirja) ISBN:

Lisätiedot

Päivitys 2011. Jyväskylän kaupunginkirjasto

Päivitys 2011. Jyväskylän kaupunginkirjasto Päivitys 2011 Jyväskylän kaupunginkirjasto Lähtökohtia Maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet päivitetty 2004 Työryhmä: Johanna Vesterinen, Raila Junnila, Hanna Martikainen, Leena Kruuti, Kyösti

Lisätiedot

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville?

Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mitä saamme aikaan 20 miljoonalla eurolla? ja miten kerromme siitä tuloksista kiinnostuneille ja kiinnostuville? Mikä on tutkimusohjelman tai hankkeen tulos? Tutkijoille työtä, opinnäytteitä, meriittejä

Lisätiedot

YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA. Rit

YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA. Rit YHDISTYS- JA OSUUSKUNTATOIMINNAN MAHDOLLISUUDET KULTTUURIALALLA Rit Yhdistys Yhdistys on Suomessa luonnollisten henkilöiden, oikeuskelpoisten yhteisöjen tai molempien jotakin tarkoitusta varten perustama

Lisätiedot

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri

Museot yhdessä yhteinen perintö hanke. 10+ museot 18.3.2015. Kimmo Levä pääsihteeri Museot yhdessä yhteinen perintö hanke 10+ museot 18.3.2015 Kimmo Levä pääsihteeri Itsenäisyyden juhlavuoden projekti Yhteinen perintö hanke on museoalan yhteisesti toteuttama osa Valtioneuvoston koordinoimaa

Lisätiedot

Seurantahanke käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen sosioekonomisista

Seurantahanke käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen sosioekonomisista Seurantahanke käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen sosioekonomisista vaikutuksista ja tiedonvälityksestä Eurajoen ja sen naapurikuntien asukkaiden näkökulmasta (SEURA) Tutkijat Professori Tapio

Lisätiedot

Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta. Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta. Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Arvioinnin tuloksia toimintakulttuurin muuttumisesta Anna Saloranta, tutkija Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Asiakkaat 4,556277056 Asiakkaat Kierros 1 Kierros 2 3. kierros 3,830897704 3,722135008

Lisätiedot

Pienosuuskuntien johtamisen haasteet

Pienosuuskuntien johtamisen haasteet Pienosuuskuntien johtamisen haasteet Pellervon valtuuskunnan jäsen FT Pekka Pättiniemi Osuustoiminnan kehittäjät - Coop Finland ry:n hallituksen puheenjohtaja Pellervon Päivä 11.4.2007 1 Osuuskunnan johtamisen

Lisätiedot

OSUUSKUNTA TOIMINNAN SYNTY JA KASVUTARINA

OSUUSKUNTA TOIMINNAN SYNTY JA KASVUTARINA OSUUSKUNTA TOIMINNAN SYNTY JA KASVUTARINA Osuustoiminnan juuret 1800- luvun teollistuvassa Euroopassa 1901säädettiin osuuskuntalaki Suomessa 1990- luvun lama loi ns. uusosuustoiminnan 2011- uusi buumi??

Lisätiedot

Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen

Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen 2019 Sisällys 1 Avustuksen tausta... 3 2 Avustuksen hakemiseen oikeutetut... 3 3 Avustuksen kohdentaminen... 3 4 Avustuksen hakeminen vuonna

Lisätiedot

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020

Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 Liitenro1 Kh250 Kv79 Pieksämäen kaupungin Strategia 2020 2 Pieksämäen kaupungin strategia 2020 Johdanto Pieksämäen strategia vuoteen 2020 on kaupungin toiminnan punainen lanka. Strategia on työväline,

Lisätiedot

Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen

Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen Rakenteellisen sosiaalityön aika Sosiaalisen raportoinnin uusi tuleminen MARJAANA SEPPÄNEN M A R J A A N A. S E P P Ä N E N @ U L A P L A N D. F I K I I T O K S E T : A N N E L I P O H J O L A J A M E

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Uutta järjestöyhteistyötä ja uusia muutostrendejä

Uutta järjestöyhteistyötä ja uusia muutostrendejä Uutta järjestöyhteistyötä ja uusia muutostrendejä Taiteella ja kulttuurilla hyvinvointia Etelä-Pohjanmaalle infotilaisuus 26.6.2018 Miika Kataja, osallisuusagentti, väitöskirjatutkija E-P:n Järjestöt mukana

Lisätiedot

Rauhankasvatusinstituutti ry

Rauhankasvatusinstituutti ry Rauhankasvatusinstituutti ry Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Perustettu 1981 Yrjö Kallisen rauhanopiston kannatusyhdistys ry:n nimellä. Nimi vaihdettu Rauhankasvatusinstituutiksi

Lisätiedot

AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS

AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS AVAINBIOTOOPPITIEDON SAATAVUUS LAINSÄÄDÄNNÖN TARKASTELUA AVOIMUUDEN NÄKÖKULMASTA Minna Pappila OTT, tutkijatohtori Itä-Suomen yliopisto Turun yliopisto ESITYKSEN RAKENNE: Ympäristötiedon avoimuuden merkitys

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi.

LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi. LAPIN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden tiedekunta POLITIIKKATIETEET VALINTAKOE 11.6.2008 Kansainväliset suhteet ja valtio-oppi Vastaajan nimi: Valintakokeesta saatu pistemäärä: / 40 pistettä Vastaa selvällä

Lisätiedot

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

Miten perustamme Naapuruuspiirin? Miten perustamme Naapuruuspiirin? Naapuruuspiiri-idea Pyritään luomaan Verkosto, jossa olisi eri toimijoita asuinalueilta esim. asukasyhdistykset, koulut, seurakunnat, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset

Lisätiedot

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille

Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Pieksämäen mentorifoorumi Tukea ja kumppanuutta yrittäjille Useat pieksämäkeläiset yrittäjät ja yrittäjähenkiset ovat kouluttautuneet mentoreiksi tarkoituksena antaa kokemustaan ja verkostojaan muiden

Lisätiedot

Professorien energiapoliittinen kannanotto

Professorien energiapoliittinen kannanotto Professorien energiapoliittinen kannanotto Peter Lund Aalto-yliopisto, Espoo-Otaniemi peter.lund@aalto.fi ASIANTUNTIJAT YMPÄRISTÖPOLITIIKASSA -- VUOROPUHELIJOITA VAI VALLANKAAPPAAJIA? Ympäristöministeriö,

Lisätiedot

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa III: Tekninen raportointi

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen 11.4.2016. Osa III: Tekninen raportointi ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa Aloitustapaaminen 11.4.2016 Osa III: Tekninen raportointi Sisältö Raportoinnin ABC: Miksi kirjoitan? Mitä kirjoitan? Miten kirjoitan? Muutamia erityisasioita 1 Miksi

Lisätiedot

Arvoisa osuustoimintaväki, kansanedustajat, hyvät naiset ja herrat

Arvoisa osuustoimintaväki, kansanedustajat, hyvät naiset ja herrat 1 Pellervon Päivä 2015 Radisson Blu Royal Hotel, Helsinki 9.4.2015 Avauspuheenvuoro Valtuuskunnan puheenjohtaja Maanviljelysneuvos Timo Komulainen Pellervo-Seura ry Arvoisa osuustoimintaväki, kansanedustajat,

Lisätiedot

ITU POLICY FORUM Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka liikkeessä

ITU POLICY FORUM Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka liikkeessä ITU POLICY FORUM Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka liikkeessä Jari Kolehmainen & Valtteri Laasonen Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu, Sente Millä eväillä uudistutaan innovaatiopolitiikan

Lisätiedot

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu

SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ. Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu SUOMI, SUOMALAISUUS JA SUOMI 100 -ILMIÖ Antti Maunu Valt. tri, tutkijatohtori Turun yliopisto Tmi Antti Maunu maunuan@gmail.com www.anttimaunu.fi Näkökulma arviointiin ja tutkimukseen Suomi 100 ei ehkä

Lisätiedot

Näkökulma itäsuomalaisten nuorten tilanteeseen

Näkökulma itäsuomalaisten nuorten tilanteeseen Näkökulma itäsuomalaisten nuorten tilanteeseen Jouko Laaksonen, Mikkelin ammattikorkeakoulu Iisalmi 5.5.2011 Raameja esitykselle: - haastava aihe; keskittyminen esityksessä erityisesti alueelle kiinnittymiseen,

Lisätiedot

Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäjyys nyt

Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäjyys nyt Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen yrittäjyys nyt Sosiaalisen ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden tila ja tulevaisuus -dialogifoorumi Keskiviikko 19.10.2011, Turku Projektipäällikkö Ville Grönberg, Yhteinen

Lisätiedot

Historian ja etnologian laitos

Historian ja etnologian laitos Historian ja etnologian laitos JYU. Since 1863. 15.11.2018 1 Historia JYU. Since 1863. 15.11.2018 2 Historian oppiaineen sisältöjä Historiassa ei opiskella vain tosiasioita tai faktoja, vaan opetellaan

Lisätiedot

PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ

PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ HYVINVOINTIA TYÖSTÄ PETRI VIRTANEN MARJO SINOKKI HYVINVOINTIA TYÖSTÄ Työhyvinvoinnin kehittyminen, perusta ja käytännöt TIETOSANOMA HELSINKI Tietosanoma Oy ja kirjoittajat ISBN 978-951-885-367-4 KL 36.13

Lisätiedot

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen

Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö, TTK Tukea toimialojen kehittämiseen aamuseminaari 1.11.2017 klo 8:30-11:00 Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013

FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013. FSA:n vuosikokous 2.5.2013 FINNISH SERVICE ALLIANCE TOIMINTASUUNNITELMA 2013 FSA:n vuosikokous 2.5.2013 TOIMINTASUUNNITELMAN PÄÄLINJAT Vuoden 2013 toimintasuunnitelma keskittyy: Jäsenlähtöisen toiminnan aktivoimiseen* FSA:n toiminnasta

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Kivi leivässä vai manteli puurossa?

Kivi leivässä vai manteli puurossa? Kivi leivässä vai manteli puurossa? Itseoppineet perinteenkerääjät arkiston keruuideologian haastajina FT tutkijatohtori Kati Mikkola Helsingin yliopisto / SKS:n tutkimusosasto Esityksen kuvat: SKS ja

Lisätiedot

Arvioinnilla kohti vaikuttavaa museotoimintaa Työpaja II: Museotyö muutoksessa toiminta puntariin

Arvioinnilla kohti vaikuttavaa museotoimintaa Työpaja II: Museotyö muutoksessa toiminta puntariin Arvioinnilla kohti vaikuttavaa museotoimintaa Työpaja II: Museotyö muutoksessa toiminta puntariin Päivän ohjelma: 10.00 Tervetuliaiskahvit 10.30 Tilannekatsaus: Missä mennään arviointimallin uudistuksessa

Lisätiedot

Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa. Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO

Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa. Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO Vihreä Helsingin seutu 2050 Viherajatuksia Greater Helsinki Vision 2050 - kilpailussa Arkkitehti, taiteen maisteri Ilona Mansikka, SITO Greater Helsinki Vision 2050 - seutuvisioprosessi Kilpailun tavoitteena

Lisätiedot

Ajankohtainen Uno Gygnaeus

Ajankohtainen Uno Gygnaeus Ajankohtainen Uno Gygnaeus I II III SUOMEN KOULUHISTORIALLISEN SEURAN VUOSIKIRJA 2010 Ajankohtainen Uno Cygnaeus Uno Cygnaeuksen juhlavuosi 2010 KOULU JA MENNEISYYS XLVIII IV ISSN 0780-7694 ISBN 978-952-92-8080-3

Lisätiedot

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus Jari Toivonen, Projektipäällikkö Koripallomuseo-projekti käynnistyi Kotkassa vuonna 2008 tavoitteena luoda pysyvä, valtakunnallinen, koripalloon liittyvä erikoismuseo.

Lisätiedot

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.

Saimaa Geomatkailukohteeksi Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5. Saimaa Geopark -valmisteluhanke projektipäällikkö Minna Kähtävä-Marttinen Geopark Saimaalle, Mikkeli 12.5.2015 Saimaa geomatkailukohteeksi miksi? Saimaa on kansainvälisesti ainutlaatuinen ja kiinnostava

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

KOSKEN KESKI-SUOMEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖN TYÖRYHMÄN KOKOUS

KOSKEN KESKI-SUOMEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖN TYÖRYHMÄN KOKOUS 1 (5) KOSKEN KESKI-SUOMEN PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSTYÖN TYÖRYHMÄN KOKOUS Aika Ma 23.5.2011 klo 13-15.30 Paikka Sovatek, Matarankatu 4, 2 krs, kokoustila 202 Osallistujat Hannu Koivisto Kari Lahti Maritta

Lisätiedot

Osuustoimintatutkimus 2017 KOKO VÄESTÖ Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri

Osuustoimintatutkimus 2017 KOKO VÄESTÖ Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri Osuustoimintatutkimus 2017 KOKO VÄESTÖ Yhteenveto 1 Yhteenveto tunnettuus ja suhtautuminen Osuustoiminnan tunnettuus on kasvanut reippaasti 10 vuodessa Osuustoimintaa erittäin huonosti tai ei lainkaan

Lisätiedot

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto Taustaa rinnakkaistallentamiselle Avoin julkaiseminen (Open publishing, Open Access) Avoimella julkaisemisella tarkoitetaan

Lisätiedot