LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ"

Transkriptio

1 1 LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä Voimaantulopäivä YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 Toimivallan siirtäminen Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä, talouden hoitamisesta sekä toimivallasta henkilöstöasioissa. Hallintosäännön ohella kunnan toimintoja ohja taan seuraavilla johtosäännöillä, joihin nähden kunnan hallintosääntöä sovelletaan toissi jaisena: - kunnanhallituksen johtosääntö - kunnanvaltuuston työjärjestys - luottamushenkilöiden palkkiosääntö - sivistystoimen johtosääntö - sosiaali- ja terveystoimen johtosääntö - teknisen toimen johtosääntö - vesihuoltoliikelaitoksen johtosääntö - tarkastussääntö Lisäksi kunnanhallituksen hyväksymät ohjeet: - sisäisen valvonnan ohje - konserniohje - hankintaohje - viestinnän periaatteet Mikäli laissa ei toisin säädetä, toimielin tai viranhaltija voi Kuntalain 14 :n mukaisesti päättää siirtää valtuuston sille johtosäännöllä siirtämää toimivaltaa edelleen alaiselleen toimielimelle tai viranhaltijalle. Toimialajohtajan alaisten viranhaltijoiden osalta toimivallan siirtäminen tulee tapahtua toimialajohtajan ohjeistuksen mukaisesti. Toimivallan siirtopäätöksistä on pidettävä ajantasaista luetteloa kirjaamossa. Luettelo annetaan vuosittain helmikuun aikana tiedoksi valtuustolle ja tarkastuslautakunnalle. HALLINNON JÄRJESTÄMINEN, SISÄINEN VALVONTA JA RISKIENHALLINTA 3 Luottamushenkilöorganisaatio Liite Kunnan luottamushenkilöorganisaation muodostavat: Kunnanvaltuusto, tarkastuslautakunta, keskusvaalilautakunta, vaalilautakunnat, vaalitoimikunta, kunnanhallitus ja kunnanhallituksen alaisena henkilöstöjaosto, vesiliikelaitoksen johtokunta ja maanostotoimikunta. Lisäksi kunnanhallituksella on oikeus asettaa työryhmiä, kuten elinkeinopoliittinen yhteistyöryhmä, kestävän kehityksen työryhmä ja nimistötoimikunta. Sosiaali- ja terveyslautakunta ja sen alaisena seniorineuvosto ja vammaisneuvosto.

2 2 4 Henkilöstöorganisaatio Kasvatus- ja opetuslautakunta, vapaa-aikalautakunta ja kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena koulujen johtokunnat. Tekninen lautakunta ja sen alaisena kaavoitus- ja rakennusjaosto, ympäristöjaosto sekä toimitusjaosto. Keskusvaali- ja tarkastuslautakunnan toimikausi on valtuuston toimikausi. Muiden toimielinten toimikausi on kaksi vuotta. Kunnanhallitus johtaa ja yhteen sovittaa lautakuntien toimintaa. Toimialat ovat seuraavat: - elinkeinotoimi - sosiaali- ja terveystoimi - sivistystoimi - tekninen toimi. Prosessit ovat seuraavat: - hallintoprosessi - henkilöstöprosessi - talousprosessi Toimialaa johtaa toimialajohtaja, joka on kunnanjoh ta jan alainen viranhaltija. Prosessia johtaa prosessijohtaja, joka on kunnanjohtajan alainen viranhaltija. Kunnanjohtaja määrää varamiehensä, toimialajohta jat ja prosessijohtajat johtavassa tai itsenäi sessä asemas sa olevista viranhaltijoista määräämäk seen ajaksi. Kunnanjohtaja päättää toimialojen ja prosessien välisestä työnja osta ja työ voiman käytöstä. Kunnanjohtaja voi perustaa määräaikaisia projekteja. Toimialalla on tehtäväalue-, vastuualue- ja tulosyksikkötasot. Toimialajohtaja päättää oman toimialansa tehtäväalueista, vastuu alueista ja tulosyksiköistä sekä työvoi man käytös tä siltä osin kuin työvoimaa ei kunnanjohtajan muulla päätöksellä ole osoitettu prosessien käyttöön. Prosessijohtaja päättää oman prosessinsa organisoinnista sekä prosessille osoitetun työvoiman käytöstä. 5 Kunnan tilivelvolliset toimielinten jäsenet ja viranhaltijat Kuntalain 75 :n mukaan tilivelvollisia ovat kunnan toimielinten jäsenet sekä asianomaisen toimielimen tehtävä- ja vastuualueen johtavat viranhaltijat sekä prosessien johtavat viranhaltijat. Tilivelvollisia ovat kaikkien Kuntalain 17 1 mom:n mukaisten toimielinten (kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, lautakunnat ja johtokunnat, niiden jaostot sekä toimikunnat) jäsenet lukuun ottamatta valtuutetut. Toimiessaan jäsenenä muussa toimielimessä valtuutettu on tässä tehtävässään tilivelvollinen. Kunnanjohtaja, toimialajohtaja, prosessijohtaja, vesiliikelaitoksen toimitusjohtaja ja tehtäväalueen esimies ovat tilivelvollisia viranhaltijoita, joilla on kokonaisvastuu

3 toimialansa, prosessinsa, vesiliikelaitoksensa tai tehtäväalueensa toiminnasta ja taloudesta. Lisäksi tilivelvollisia viranhaltijoita ovat toimielimessä esittelijänä toimivat viranhaltijat. 6 Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Tähän pykälään on sisällytetty kuntalain 13 :ssä tarkoitetut sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet, keskeisimmät tehtävät ja vastuut. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat kiinteä osa koko kuntakonsernin eri yksikköjen johtamista ja tavanomaisten suunnittelu-, päätöksenteko- ja toimintaprosessien hallintaa. Tarkoituksena ja tavoitteena on lisätä päämäärien ja tavoitteiden saavuttamisen todennäköisyyttä varmistumalla siitä, että toiminta on taloudellista ja tuloksellista, päätösten perusteena oleva tieto on oikeaa, riittävää ja luotettavaa, lakeja, viranomaisohjeita, sääntöjä, toimielinten päätöksiä ja johdon ohjeita noudatetaan ja omaisuus ja voimavarat turvataan. Riskienhallinta on osa sisäistä valvontaa ja sen tavoitteena on saada kohtuullinen varmuus organisaation tavoitteiden saavuttamisesta sekä toiminnan jatkuvuudesta ja häiriöttömyydestä. Kunnanhallitus vastaa kokonaisvaltaisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, hyväksyy sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskevat ohjeet ja menettelytavat sekä valvoo, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimeenpannaan ohjeistuksen mukaisesti ja tuloksellisesti. Hallitus antaa toimintakertomuksessa tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Kunnanhallituksen hyväksymään sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeeseen sisällytetään tarvittava ohjeistus myös kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen osalta. Kunnanjohtaja voi antaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjetta täydentäviä määräyksiä. Konsernijohto, johon kuuluvat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja, vastaa konserniyhteisöjen ohjauksesta sekä niiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisen ja tuloksellisuuden valvonnasta (konsernivalvonta). Kunnanhallituksen alaiset toimielimet ja tytäryhteisöjen hallitukset vastaavat omilla tehtäväalueillaan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan asianmukaisesta järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä riskien raportoinnista annetun ohjeistuksen mukaisesti. Tilivelvolliset viranhaltijat ja muut esimiehet sekä tytäryhteisöjen toimitusjohtajat vastaavat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja tuloksellisuudesta vastuualueillaan ja prosesseissaan. He raportoivat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja tuloksellisuudesta annetun ohjeistuksen mukaisesti. Sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnasta vastaavat täten kaikki tilivelvolliset ja esimiehet. 3

4 4 YHTEISTOIMINTAMUODOT 7 Kunnan johtoryhmä 8 Toimialan johtoryhmä 9 Henkilöstökokoukset Yhteistoimintakomitea Kunnan johtoryhmän tehtävänä on yhteensovittaa toimialojen sekä hallinto-, henkilöstö-, ja talousprosessien toimintaa, suunnittelua ja kehittämistyötä. Kunnan johtoryhmän muodostavat kunnanjohtaja, hallintojohtaja, henkilöstöjohtaja, Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja, talousjohtaja, sosiaali- ja terveysjohtaja, sivistysjohtaja ja tekninen johtaja ellei kunnanjohtaja toisin päätä. Kunnan johtoryhmän kokouksista tehdään muistiot, jotka ovat luettavissa Virrassa. Toimialajohtaja asettaa toimialalleen johtoryh män. Henkilöstökokouksia järjestetään esimiehen tai hen kilöstön katsoessa sen tarpeelliseksi joko koko viraston yhtei sinä virastokokouksina, toimialakokouk sina tai prosessien, vastuualueiden tai laitosten kokouksi na, jotka kutsuu koolle viraston, toimialan tai vastuualueen esimies tai prosessijohtaja. Yhteistoimintalain (449/2007) mukaisena yhteistoimintaelimenä kunnassa toimii Yhteistoimintakomitea. YT-komitea käsittelee yhteistoimintamenettelyä koskevan sopimuksen mukaiset toimintoja ja taloutta koskevat periaatteelliset tai henkilöstöä koskevat asiat sekä työsuojelutoimintaan liittyvät yhteistoiminta-asiat. TEHTÄVÄNKUVAUKSET 10 Tehtävänkuvauksen sisältö Tehtävänkuvauksessa määritellään henkilön asema tehtäväalueella ja hänen tehtävänsä. 11 Tehtävänkuvauksen valmistelu Tehtävänkuvauksen valmistelee lähin esimies. 12 Tehtävänkuvauksen hyväksyminen Tehtävänkuvauksen hyväksyy, ellei johtosäännössä ole toisin mainittu, 1. kunnanhallitus kunnanjohtajan osalta 2. kunnanjohtaja välittömien alaistensa osalta 3. toimialajohtaja välittömien alaistensa osalta 4. prosessijohtaja prosessiinsa kuuluvan henkilöstön osalta 5. tehtäväalueen esimies ja vesiliikelaitoksen johtaja alaistensa osalta

5 5 TOIMIVALTA HENKILÖSTÖASIOISSA Niistä virkasuhteeseen ja viranhaltijaan liittyvistä asioista, joista on säädetty kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/03), työsopimuslaissa tai muussa laissa, päättää kunnanhallitus, ellei laissa ole toisin säädetty tai hallintosäännössä taikka muussa johtosäännössä muuta määrätty. 13 Viran perustaminen, lakkauttaminen, muuttaminen työsuhteeksi ja palvelusuhteita koskevat nimikemuutokset Kunnanhallitus päättää viran perustamisesta, lakkauttamisesta, nimikemuutoksista ja muuttamisesta työsuhteeksi. Toimien nimikemuutoksista päättää kunnanjohtaja asianomaisen lautakunnan tai vesiliikelaitoksen johtokunnan lausunnon pohjalta. Hallinto-, henkilöstö- ja talousprosessiin kuuluvien toimien osalta nimikemuutoksista päättää kunnanhallitus. Kunnanvaltuuston talousarviossa hyväksymät toimet perustaa ja muut talousarviossa lisäresurssina mainitut henkilöstömuutokset toimeenpanee henkilöstöpäällikkö. 14 Henkilöstön kelpoisuusehdot Kelpoisuusehdoista päättää 1. kunnanhallitus kunnanjohtajan osalta 2. kunnanjohtaja välittömien alaistensa osalta 3. toimialajohtaja välittömien alaistensa osalta 4. prosessijohtaja prosessiinsa kuuluvan henkilöstön osalta 5. tehtäväalueen esimies ja vesiliikelaitoksen johtaja alaistensa osalta Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa. Virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää henkilön ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista riippumatta kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 :n 2 momentin mukaisesti. 15 Henkilöstövalinnat, koeajasta määrääminen ja tehtäväkohtainen palkka Kunnanvaltuusto valitsee kunnanjohtajan, hallintojohtajan, henkilöstöjohtajan, sivistysjohtajan, sosiaali- ja terveysjohtajan, ta lousjohta jan ja teknisen johtajan. Toimialajohtajat valitsevat toimialansa tehtäväalueiden esimiehet sekä muut välittömät alaisensa. Prosessijohtajat valitsevat prosessiinsa kuuluvan henkilöstön. Kasvatus- ja opetuslautakunta valitsee virkarehtorit ja virka-apulaisrehtorit. Tehtäväalueiden esimiehet sekä vesiliikelaitoksen toimitusjohtaja valitsevat alaisensa henkilöstön. Työsuojelupäällikön ja palkka-asiamiehen nimeää kunnanhallitus. Mikäli valinnan suorittajaa ei ole tai hän on es teellinen, valinnan tekeminen siirtyy ylemmälle organisaatiotasolle.

6 6 16 Sijaisen valitseminen Koeajan määräämisestä tai siitä sopimisesta ja koeajan pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen. Tehtäväkohtaisista palkoista ja tehtäväkohtaisen palkan erillislisistä sekä suorituksen arviointiin perustuvasta henkilökohtaisesta palkanosasta päättää kunnanjohtaja. Toimivaltainen esimies päättää tehtäväkohtaisesta palkasta, kun kyse on useita virkoja tai työsuhteita koskevan palkkahinnoittelukohdan tehtävänvaativuudenarvioinnin (TVA tason) mukaisesta palkan määrittämisestä. Sijaisen määrää tarvittaessa se viranomainen, joka myöntää virkava pauden tai työloman. 17 Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen Viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa päättää kunnanjohtaja, tai se viranomainen, joka päättää molempiin virkasuhteisiin ottamisesta. 18 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta muissa henkilöstöasioissa Kunnanjohtaja, toimialajohtaja, prosessijohtaja, vesiliikelaitoksen toimitusjohtaja ja tehtäväalueen esi mies rat kaisee välittömiä alaisiaan ja vastuualueen esimies alaisiaan koskevat seuraavat henki löstöasiat: 1. myöntävät vuosiloman 2. myöntävät sellaisen virkavapauden ja työlo man, jonka saamiseen viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön, tai virka- ja työehtosopimuksen nojalla ehdoton oikeus 3. myöntävät harkinnanvaraisen virkavapauden ja työloman korkeintaan kahdeksi vuodeksi, mikäli harkittavaksi ei tule virkava pauden tai työloman ajalta maksetta van palkan määrä 4. antavat alaiselleen viranhaltijalle ja työnteki jälle virkamatkamääräyksen silloin, kun kyse ei ole virantoimitusmatkasta 5. määräävät tarvittaessa henkilöstön lisä, yli-, lauantai- ja sunnun taityöhön sekä varallaoloon 6. ottavat vastaan sivutoimi-ilmoitukset sil loin, kun sivutoimen hoitaminen ei vaadi työajan käyt töä ja ilmoittavat niistä kunnanhallitukselle 7. myöntävät tuntipalkkaiselle henkilöstölle työko kemuslisän TES:n määräysten mukaises ti 8. myöntävät oman auton käyttöoikeuden alai selleen henkilöstölle 9. päättävät terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä.

7 10. antavat kirjallisen varoituksen alaiselleen henkilöstölle. Ennen kuin kirjallisen varoituksen antamisesta päätetään, viranhaltijalle tai työntekijälle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi asian johdosta. 7

8 8 19 Viran /toimen haku Viran/toimen julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viran-/toimenhaltija avoinna olevaan virkaan/toimeen. Viran, johon kunnanvaltuusto valitsee viranhaltijan, julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus. Virka voidaan täyttää uudelleen sitä aikaisemmin hakeneiden ao. kelpoisuusehdot täyttävien joukosta virkaan valitun irtisanouduttua ennen hänelle määrättyä virantoimituksen alkamispäivää. Henkilö voidaan ottaa ilman hakumenettelyä sellaiseen työsuhteeseen, jota vastaavia tehtäviä hän on hoitanut kunnassa vähintään kuusi kuukautta. 20 Palvelussuhteen päättäminen, virasta pidättäminen, lomauttaminen ja osa-aikaistaminen Palvelussuhteen päättämisestä, virasta pidättämisestä, lomauttami sesta ja osa-aikaistamisesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. Valtuuston valitsemien viranhaltijoiden osalta palvelussuhteen päättämisestä ja lomauttamisesta päättää kuitenkin kunnanhallitus. Kunnanjohtajan virantoimituksesta pidättämisestä päättää kuitenkin kunnanvaltuusto. KUNNAN TALOUS 21 Talousarvion käsittely ja täytäntöönpano Valtuusto hyväksyy talousarvion käyttötalousosaan toimielimille tehtäväaluekohtaiset toimintatavoitteet, määrärahat ja tuloarviot. Lisäksi valtuusto hyväksyy talousarvion investointiosan hankeryhmille tavoitteet, määrärahat ja tuloarviot. Kunnanhallitus, lautakunta ja vesiliikelaitoksen johtokunta hyväksyvät talousarvioon perustuvat käyttötalousosan käyttösuunnitelmat. Asianomainen toimielin hyväksyy talousarvion investointiosaan perustuvat hankeryhmittäiset hankeluettelot (-suunnitelmat) samassa yhteydessä, kun se hyväksyy käyttötalousosan käyttösuunnitelmansa. Ennen hankeluettelon mukaisen investoinnin käynnistämistä, on investoinnista tehtävä käynnistämispäätös. Käynnistämispäätöksen tekee alustavalta kustannusarvioltaan yli suuruisista hankkeista kunnanvaltuusto ja muilta osin asianomainen toimielin. 22 Talousarvion muutokset Kunnanhallituksen on laadittava ehdotus talousarvioksi. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen talousarvion muutosehdotusta ei voida valtuustolle tehdä.

9 Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita tai tuloarvioita koskevassa muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin. 23 Käyttöomaisuuden myynti Käyttöomaisuuden myynnistä päättää valtuuston hyväksymien perusteiden mukaisesti kunnanhallitus. Irtaimen omaisuuden sekä osakkeiden ja osuuksien myynnissä kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille. 24 Poistosuunnitelman hyväksyminen 25 Rahatoimen hoitaminen 26 Maksujen määrääminen Suunnitelmapoistojen perusteet hyväksyy valtuusto. Käyttöomaisuuden perusparannusmeno lisätään poistamattomaan hankintamenoon, jollei erilliseen poistosuunnitelmaan ole erityistä syytä. Valtuuston hyväksymien suunnitelmapoistojen perusteiden pohjalta kunnanhallitus hyväksyy hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaiset poistosuunnitelmat. Kunnanhallitus vahvistaa poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan. Valtuusto päättää lainan ottamista sekä lainan antamista ja muuta sijoitustoimintaa koskevista periaatteista. Taloussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista. Muista rahoitukseen liittyvistä asioista päättää kunnanhallitus. Kunnanhallitus voi siirtää lainan ottamisen ja sijoitustoimintaa koskevaa toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille. Valtuusto päättää maksujen yleisistä perusteista. Maksuista ja niiden yksityiskohtaisista perusteista päättää asianomainen toimielin. 27 Ratkaisuvaltuudet hankinta-asioissa Viranhaltijoiden ja toimielinten hankintavaltuudet tavara-, palvelu- ja urakkahankinnoissa talousarviomäärärahojen puitteissa: Kunnanjohtaja < Toimialajohtajat < Prosessijohtaja < Vesiliikelaitoksen toimitusjohtaja < Tehtäväalueiden esimiehet < Sivistystoimen hallintopäällikkö < Vastaava hammaslääkäri < Teknisen toimen työpäällikkö < Rakennuttajainsinööri <

10 10 Yli euron hankintapäätökset tekee asianomainen toimielin. Hankintapäätös on tehtävä yli euron (alv 0 %) hankinnoista, tätä pienempien hankintojen osalta laskun hyväksyminen katsotaan hankintapäätökseksi. YLEISTÄ 28 Viranhaltijan muu ratkaisuvalta Tehtäväalueen esimies päättää tehtäväalueensa tilojen, alueiden ja irtaimiston käytöstä sekä aukioloajoista sekä käytöstä poistetun irtaimiston myynnistä. KOKOUS- JA PÄÄTÖKSENTEKOMENETTELY 29 Soveltaminen 30 Kokousaika ja paikka Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä, kuten kunnanhallituksessa, lautakunnassa, niiden jaostoissa ja toimikunnissa sekä soveltuvin osin toimitus- ja katsel musmiesten kokouksissa. Perustelut: Valtuuston toiminnasta määrätään valtuuston työjärjestyk sessä. Hallintosäännön 35 :ssä määrätään kuitenkin valtuuston pu heenjohtajan ja varapuheenjohtajien läsnäolosta kunnanhallituksen kokouksessa. Toimielin pitää kokouksensa pääsääntöisesti toimikaudeksi kerrallaan päättäminään aikoina päättämässään paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelli seksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohta jalle esityksen sen pitämisestä. 31 Kokouksen koolle kutsuminen 32 Jatkokokous Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapu heenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsitel tävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskut sun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvol lisuus osallistua kokoukseen, toimielimen päättämällä tavalla. Mikäli kokousasioita ei ole saatu siinä kokouksessa käsitellyksi, jäljellä olevat voidaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissa olleille on kuitenkin pyrittävä antamaan tieto jatkoko kouksesta.

11 11 33 Varajäsenen kutsuminen 34 Kokouksen pitäminen 35 Kokouksen johtaminen Toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittele mään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheen johtaja tai esittelijä voi toimittaa kutsun varajäsenelle. Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouk sen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Asiat käsitellään asialistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainit tu kokouskutsussa. Puheenjohtajan tehtävänä on johtaa asioiden käsittelyä sekä pitää huolta järjestyksestä toimielimen kokouksessa. Puheenjohtaja saa varoituksen annettuaan määrätä poistettavaksi henkilön, joka käyttäy tyy sopimattomasti. Jos syntyy epäjärjestys, puheenjohtajan on kes keytettävä tai lopetettava kokous. 36 Tilapäinen puheenjohtaja Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan iältään vanhimman johdolla kokousta tai asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja. 37 Läsnäolo toimielinten kokouksissa Kunnan eri toimielinten kokouksissa on jäsenten, esittelijän ja pöytäkirjan pitäjän lisäksi läsnäolo- ja puhe oi keudet: - kunnanhallituksen kokouksessa valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajilla ja kunnan johtoryhmällä - muun toimielimen kokouksessa kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla - jaoston kokouksessa kunnanhallituksen puheenjohtajalla, kunnanjohtajalla ja lautakunnan puheenjohtajalla Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja puheoikeu desta päättää asianomainen toimielin. Toimialajohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus toimialansa kokouksissa. Kunnanhallituksen edustuksesta valtuuston kokouksessa määrätään valtuus ton työjärjestyksessä.

12 12 38 Kunnanhallituksen ja lautakunnan edustus muissa toimielimissä 39 Esittely Kunnanhallitus voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen varajäsen tai kunnanjohtaja. Lautakunta voi määrätä alaisiinsa toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin toimielin on tehnyt päätöksen asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos ehdotus on peruu tettu, asia on poistettava esityslistalta, jollei toimielin toisin päätä. Esittelijästä määrätään asianomaisen toimielimen johtosäännössä. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen toimii esittelijänä hänen sijai sekseen määrätty. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheen johtajan, tai hänen estyneenä tai esteellisenä ollessaan puheenjohtajana toimivan varapuheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. 40 Esteellisyyden toteaminen 41 Äänestys ja vaalit Esteellisen on itse tuotava ilmi oma esteellisyytensä. Toimielimen puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys toimielimen ratkais tavaksi. Äänestyksestä ja vaalin toimittamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä valtuuston työjärjestyksessä määrätään. 42 Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytä kirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitet tu. Toimielimen pöytäkirjaan merkitään: 1. järjestäytymistietoina:

13 toimielimen nimi; kokouksen alkamis- ja päättymisaika sekä kokouspaikka; läsnä ja poissa olleet ja missä ominaisuudessa kukin on ollut läsnä; kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus asian käsittelytietoina: asiaotsikko; selostus asiasta; päätösehdotus; esteellisyys ja sen peruste; tehdyt ehdotukset ja onko niitä kannatettu; äänestykset: äänestystapa, äänestysjärjestys, äänestysesitys sekä äänes tyksen tulos; vaalit: vaalitapa ja vaalin tulos; päätöksen toteaminen; eriävä mielipide. 3. laillisuustietoina: oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus; puheenjohtajan allekirjoitus; pöytäkirjanpitäjän varmennus; merkintä pöytäkirjan tarkastuksesta; merkintä nähtävänä pidosta, mikäli pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä. Pöytäkirjaan liitettävissä oikaisuvaatimusohjeissa annetaan tarpeelliset ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Pöytäkirjaan liitettävässä valitusosoitukses sa on mainittava valitusviranomainen, valitusaika ja mitä valituskirjaan on liitettävä. Päätökseen, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä valitusta, on liitettävä tästä ilmoitus ja samalla mainittava, mihin lain tai asetuksen kohtaan kielto perustuu. Mitä edellä on määrätty, noudatetaan soveltuvin osin viranhaltijan ja luotta mushenkilön tekemiin päätöksiin. 43 Kunnanhallituksen, lautakunnan ja jaoston otto-oikeus Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnan halli tus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja. Asian ottamisesta lautakunnan tai jaoston käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi toimialajohtaja. Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa kuitenkaan ottaa: 44 Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen 1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä 2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita. Kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tar kastami sesta ilmoitettava kunnanhallitukselle, lautakunnalle ja jaostolle niiden määrää mällä tavalla niistä päätöksis-

14 tä, jotka voidaan ottaa kunnan hallituk sen tai lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkas teta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoit ta misesta. 14 MUUT MÄÄRÄYKSET 45 Tiedottaminen Kunnan tiedottamista johtaa kunnanhallitus, joka hyväksyy yleiset ohjeet kunnan tiedottamisen periaatteista. 46 Kunnan asukkaiden aloitteet Kunnanhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitet tävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Kunnanhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä tiedot kunnanhallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle niiden päättämällä tavalla. Sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi aloite kuuluu, on ilmoitettava aloitteen neljäntoista päivän kuluessa aloitteen tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä. 47 Asiakirjoista perittävät lunastukset sekä niiden antamisesta perittävät maksut 48 Valtuusto päättää perusteista, joiden mukaan asiakirjoista on suoritet tava kunnalle lunastusta. Tavanomaisesta tiedon antamisesta pöytäkirjanotteesta, kopiosta tai muusta tulosteesta peritään sivukohtainen maksu. Erityistoimenpiteitä vaativan tiedon antamisesta asiakirjasta, kopiosta tai muusta tulosteesta peritään kiinteä perusmaksu, joka voidaan porrastaa tiedonhaun vaativuuden mukaan. Perusmaksun lisäksi peritään sivukohtainen maksu. Jos asiakirja ei ole yksilöitävissä ja löydettävissä viranomaisen julkisuuslain mukaisesti pitämästä asiakirjarekisteristä ja tiedonhaun erityistoimenpiteitä vaativa tieto asiakirjasta annetaan suullisesti tai antamalla asiakirja viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi taikka lähettämällä se sähköpostin välityksellä, aiheutuneita kustannuksia vastaavana maksuna peritään vain kiinteä perusmaksu tiedonhaun vaativuuden mukaan porrastettuna. Kunnanhallitus päättää tarkemmin julkisuuslain piiriin kuuluvien maksujen perusteista ja euromääristä.

15 15 Tarkastussääntö Hallinnon ja talouden tarkastuksesta määrätään tarkastussäännössä. 49 Kunnan nimenkirjoitus, asiakirjojen allekirjoitus ja vastaanottaminen Kunnanhallitus Muut toimielimet Kunnan puolesta tehtävät kunnanvaltuuston tai kun nanhallituksen päätöksiin perustuvat sopimukset ja annettavat sitoumukset sekä kun nanhallituksen kir jelmät allekirjoitetaan kunnanhallituksen nimissä. Kunnanhallituksen nimenkirjoitukseen vaaditaan alle kirjoittaja ja varmentaja. Allekirjoitusoikeus kunnanhallituksen puheenjohtaja tai kunnanjohtaja kunnanjohtajan poissa ollessa kunnanjohtajan vara mies tai hallintopäällikkö (yleishallinto) Varmennusoikeus hallintojohtaja henkilöstöjohtaja talousjohtaja hallintopäällikkö (yleishallinto) muut toimialajohtajat omalla toimialallaan vesiliikelaitoksen toimitusjohtaja liikelaitoksensa asioissa Poikkeus: Teknisellä johtajalla, maanmittausinsinöörillä, kaavoituspäälliköllä ja kiinteistöinsinöörillä on oi keus yksin alle kirjoittaa kunnan puolesta teh tävät sopi mukset ja annetta vat sitoumuk set sil loin, kun ne koskevat kiinteis tö jen tai maa-alu ei den ostoa tai myyntiä tai maanvaihtoa tai maan vuok rasopimusta edellyt täen, että kunnanval tuus to, kunnanhallitus tai kaavoitus- ja rakennusjaosto on tehnyt asiasta erikseen päätöksen. Lautakunnan tai johtokunnan päätökseen perustuvan sopimuksen tai si toumuksen allekirjoittaa asian omai sen toimialan johtaja tai ao. toi mielimen esit teli jä. Yksihenkilöisen viranomaisen päätökseen perustuvat asiakirjat allekir joittaa päätöksentekijä itse. Valmistelua koskevat asiakirjat allekirjoit taa val mistelija. Asiakirjojen antamisesta päättäminen Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 4 ja 14.1 :ssä tarkoitettu kunnallinen toimielin voi siirtää toimialaansa kuuluvan asiakirjan antamista koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Toimielimen pöytäkirjan otteen todistaa oikeaksi pöytäkirjanpitäjä tai toimielimen arkistosta vastaa va henkilö tai tämän sijainen. Kunnan arkistonhoitaja, johdon sihteeri ja arkistovastaavat tai heidän si jaisen sa voi myös todistaa oikeaksi kunnan arkis toissa säilytet tävistä asiakirjoista annet tavat jäljennök set tai otteet. Tiedoksiantojen ja haasteen vastaanottaminen

16 Haasteen tai muun tiedonannon katsotaan tulleen kunnalle toimitetuksi, kun se on annettu tiedoksi kunnanjohtajalle, hänen varamiehelleen, yleishallinnon hallintopäällikölle, arkistonhoitajalle tai johdon sihteerille. 16 VOIMAANTULO Tämä sääntö tulee voimaan

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 (8) Ylöjärven kaupunki Hallintosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

Alajärven kaupunki. Alajärven kaupungin hallintosääntö. Hallintosääntö. 1. luku. Yleiset määräykset

Alajärven kaupunki. Alajärven kaupungin hallintosääntö. Hallintosääntö. 1. luku. Yleiset määräykset Alajärven kaupunki Kvalt 29.10.2012 70 Hallintosääntö Voimaantulo 1.11.2012 1 Alajärven kaupungin hallintosääntö 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt 2. luku

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymän hallitus 28.4.2006 50 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku TOIMINTAA OHJAAVA SÄÄNNÖSTÖ 1 Kuntayhtymän hallinnon järjestämisessä noudatetaan tämän säännön määräyksiä, jollei muualla

Lisätiedot

Hallintosääntö 1 (13) Yhtymähallitus 15.12.2014 268. Käsittely Yhtymähallitus 15.12.2014 268 Voimaantulo 1.1.2015

Hallintosääntö 1 (13) Yhtymähallitus 15.12.2014 268. Käsittely Yhtymähallitus 15.12.2014 268 Voimaantulo 1.1.2015 1 (13) Käsittely Voimaantulo 1.1.2015 Päijät-Hämeen koulutuskonserni kuntayhtymän hallintosääntö 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ

PAIMION KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 16.12.2010 85 Voimaantulo 1.1.2011 Muutokset päivitetty kaupunginvaltuuston päätösten mukaisesti: - Kvalt 16.06.2011 43 - Kvalt 15.12.2011

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 31 päivä lokakuuta 2011 57, 3. luvun muutos kvalt 20.5.2013 52 ja 53. 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ. 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT

ILMAJOEN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ. 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT 1 ILMAJOEN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 17.12.2010 - Tulee voimaan 1.1.2011 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT Hallintosäännössä määrätään

Lisätiedot

LOHJA (958/01/003/01) 828/01/003/05 HALLINTOSÄÄNTÖ

LOHJA (958/01/003/01) 828/01/003/05 HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LOHJA (958/01/003/01) 828/01/003/05 HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.9.2003 ' 83 Voimassa 1.1.2004 alkaen Muutettu kaupunginvaltuusto 8.11.2006 81: lisäys 15 kohta 16 ja muutettu 38 Voimassa 9.11.2006

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö Seinäjoen kaupungin hallintosääntö I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin hallintosääntö 1.6 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 24.5.2010 Voimaan 1.1.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 (12) LAIHIAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset kunnan hallinto- ja päätöksentekomenettelystä.

Lisätiedot

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ LIITE 130 Kunnanhallitus 19/07.12.2010 444 Valtuusto hyväksynyt xx.x.2010 43 KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU YLEIS ET MÄÄRÄYKS ET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 Kunnan toiminta-ajatus

Lisätiedot

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa.

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Riihimäen kaupunki SÄÄNNÖT RIIHIMÄEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 9.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt 2 luku Kokousmenettely

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Hyväksytty 20.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään päätöksenteko- ja

Lisätiedot

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 3.9.2012 SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7)

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) Valtuuston 15.12.2003 hyväksymä ja 1.1.2004 voimaan tuleva - päivitys 23.10.2006 - päivitys 9.6.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS SEKÄ HALLINNON JA TEHTÄVIEN YLEISKUVAUS

VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS SEKÄ HALLINNON JA TEHTÄVIEN YLEISKUVAUS 1 (10) VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU VAASAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTA-AJATUS SEKÄ HALLINNON JA TEHTÄVIEN YLEISKUVAUS 1 Sairaanhoitopiirin toiminta-ajatus Vaasan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (5) II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely 1 Kokousmenettely Tämän luvun 2-11 :ien kokousmenettelyä koskevia määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301 Lapuan kaupunki Hallintosääntö Nro 301 Hyväksytty Kv 7.6.2010 6 Voimaantulo 1.8.2010 Muutettu 14.1.2013 9, 1.1.2013 alkaen Sisällysluettelo Sivu 1. luku Yleiset määräykset 1 2. luku Kokousmenettely 1 3.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 26.11.2014 Voimaantulopäivä 1.1.2015 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 Toimivallan siirtäminen Hallintosäännössä

Lisätiedot

K A L A J O E N K A U P U N G I N H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö HYVÄKSYTTY: Yhteistoimintaelin: 19.4.2010 Hallitus: 19.4.2010 Valtuusto: 27.4.

K A L A J O E N K A U P U N G I N H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö HYVÄKSYTTY: Yhteistoimintaelin: 19.4.2010 Hallitus: 19.4.2010 Valtuusto: 27.4. Hallintosääntö K A L A J O E N K A U P U N G I N H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö HYVÄKSYTTY: Yhteistoimintaelin: 19.4.2010 Hallitus: 19.4.2010 Valtuusto: 27.4.2010 MUUTETTU: Valtuusto 27.9.2011 Valtuusto 26.2.2013

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 22.1.2014 Voimaantulopäivä 1.2.2014 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 Toimivallan siirtäminen Hallintosäännössä

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LEMPÄÄLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 12.12.2012, voimaantulopäivä 1.1.2013 YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 Toimivallan siirtäminen Hallintosäännössä

Lisätiedot

Muutokset koskien talousjohtajaa tulevat voimaan 1.3.2016 alkaen.

Muutokset koskien talousjohtajaa tulevat voimaan 1.3.2016 alkaen. KOLARIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 2007-08-29 54 Kunnanvaltuusto Korjattu 2007-08-29 54 Kunnanvaltuusto Korjattu 2009-01-20 8 Kunnanvaltuusto Korjattu 2010-04-07 21 Kunnanvaltuusto Korjattu 2010-11-15

Lisätiedot

Liite 6 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

Liite 6 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimaantulo: 1.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU.. 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT. 1 2. LUKU 1 KOKOUSMENETTELY....

Lisätiedot

1 Hallintosääntö ja muut johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään sen lisäksi, mitä on määrätty kuntayhtymän perussopimuksessa,

1 Hallintosääntö ja muut johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään sen lisäksi, mitä on määrätty kuntayhtymän perussopimuksessa, HELSINGIN SEUDUN LIIKENNE -KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Yhtymäkokouksen hyväksymä 17 päivänä marraskuuta 2015 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosääntö ja muut johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö 1 Seinäjoen kaupungin hallintosääntö Valtuuston 18.2.2013 22 hyväksymä. Tarkennukset 27.10.2014 106 15.12.2014 141 16.2.2015 17 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja johtosäännöt

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ. 1.6.2014 alkaen

ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ. 1.6.2014 alkaen ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ 1.6.2014 alkaen 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Toiminta-ajatus 1 Sen lisäksi mitä laeissa, asetuksissa,

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

KANNUKSEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ KANNUKSEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 9.12.2008 61 (muutokset 4 ja 39 kv. 18.2.2010, 3 ja 35 kv. 17.2.2011, 4 ja 35 11.4.2012, 31 ja 46 13.10.2014, 3 kv. 2.11.2015) Voimaantulo:

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. Kvalt Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt

VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET. Kvalt Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 1 VIMPELIN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kvalt. 19.12.2016 74 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

Khall. 16.12.2014 liite 233 1 / 42 Kvalt. 22.12.2014 liite 68 TAIPALSAAREN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ

Khall. 16.12.2014 liite 233 1 / 42 Kvalt. 22.12.2014 liite 68 TAIPALSAAREN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ Khall. 16.12.2014 liite 233 1 / 42 TAIPALSAAREN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.1.2015 Khall. 16.12.2014 liite 233 2 / 42 Sisällys 1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET... 5 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan

Lisätiedot

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä. Hallintosääntö Kuopion kaupungin HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU, YLEISET MÄÄRÄYKSET Kaupungin hallinto ja johtosäännöt Tässä hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.6.2013 Voimaantulopäivä 1.8.2013 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.2 HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/23 hyväksymä ja valtuuston 11. päivänä marraskuuta 2013/38 tarkastama I LUKU YLEISET

Lisätiedot

Toimintasääntö. Hyväksytty Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa 24.3.2010 (6 )

Toimintasääntö. Hyväksytty Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa 24.3.2010 (6 ) Toimintasääntö Hyväksytty Savonia-ammattikorkeakoulun hallituksessa (6 ) Toimintasääntö 1 / 14 Sisällys 1 Toimintasäännön soveltaminen ja ammattikorkeakoulua koskevat muut säännöt... 2 2 Ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SODANKYLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ SODANKYLÄN KUNTA SODANKYLÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 14.12. 2012 67 Muutokset kunnanvaltuusto hyväksynyt 23.5.2013 65, 27.3.2014 26 ja 15.6.2015 42 Lapin Tähtikunta Kunnanvirasto

Lisätiedot

Ylivieskan kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ 1

Ylivieskan kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ 1 Ylivieskan kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Hallintosääntö Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 9.11.2004 78 1.11.2004 Kaupunginvaltuusto on muuttanut 26.3.2007 21 1.4.2007 1 luku

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo:

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo: Sivu 1/8 VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous 2.11.2011 Yhtymäkokous 7.11.2012 (muutos 46) Voimaantulo: 1.1.2012 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen Hallintosäännössä

Lisätiedot

Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Hallintosääntö

Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Hallintosääntö Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Hallintosääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 5.5.2014 12 Voimaan 1.8.2014 1 Sisällys... 1 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä... 1 Hallintosääntö... 1 I Yleistä... 4 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kuntayhtymän toimielimissä.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kuntayhtymän toimielimissä. ÖSTERBOTTENS FÖRBUND - POHJANMAAN LIITTO kuntayhtymä Hyväksytty 5.5.2008 Muutos (35 ) hyväksytty 8.3.2010 HALLINTOSÄÄNTÖ Muutos (31, 35 ) hyväksytty 12.5.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ. Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 Voimaantulo 1.6.2014 valtuusto 7.4.2014/10, muutos 24 :ään.

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ. Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 Voimaantulo 1.6.2014 valtuusto 7.4.2014/10, muutos 24 :ään. KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 Voimaantulo 1.6.2014 valtuusto 7.4.2014/10, muutos 24 :ään. SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET...2 1 HALLINTOSÄÄNNÖN

Lisätiedot

Hallintosääntö. Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 -

Hallintosääntö. Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 - Hallintosääntö Hyväksytty Hall 27.5.2015 50, ja Valt 12.6.2015 12 voimassa 1.8.2015 alkaen. - 1 - Sisällysluettelo Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä H a l l i n t o s ä ä n t ö 1.8.2015 alk Sisältö

Lisätiedot

SIMON KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SIMON KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 SIMON KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 20.6.2011 Voimaan 1.7.2011 2 Sisällysluettelo 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 4 2 Kunnan toiminta-ajatus

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA VESILAHDEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: 25.11.2013 / 86 Voimaantulo: 01.01.2014 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

VESILAHDEN KUNTA VESILAHDEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: 25.11.2013 / 86 Voimaantulo: 01.01.2014 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 VESILAHDEN KUNTA VESILAHDEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 25.11.2013 / 86 Voimaantulo: 01.01.2014 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014

NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 NOKIAN KAUPUNKI LISÄLISTA 4 2014 Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2014 klo 18.00 Paikka Kaupungintalo, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT ASIA N:O SIVU 74 ERON MYÖNTÄMINEN TIMO VUORISALOLLE

Lisätiedot

Hollolan kunnan hallintosääntö. Sisällysluettelo. Hyväksytty: Hollola Hämeenkoski yhdistymisvaltuusto 7.12.2015. Voimaan: 1.1.2016

Hollolan kunnan hallintosääntö. Sisällysluettelo. Hyväksytty: Hollola Hämeenkoski yhdistymisvaltuusto 7.12.2015. Voimaan: 1.1.2016 1 Hollolan kunnan hallintosääntö Hyväksytty: Hollola Hämeenkoski yhdistymisvaltuusto 7.12.2015 Voimaan: 1.1.2016 Sisällysluettelo I luku Yleiset määräykset ja organisaatio... 2 II luku Kokousmenettely...

Lisätiedot

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ 1.1.2011

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ 1.1.2011 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ 1.1.2011 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 2/25 Sisältö 1. Luku Yleiset määräykset... 4 1 Perustehtävä... 4 2 Hallintosäännön määräysten

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 3 2 Edelleendelegointi..... 3 LUOTTAMUSHENKILÖORGANISAATIO 3 Luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

7.1.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ

7.1.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ 7.1.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 2014 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 LUKU KOKOUSMENETTELY 2 Luvun määräysten soveltaminen 3 Kokousaika

Lisätiedot

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ 9.6.2015

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ 9.6.2015 Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän HALLINTOSÄÄNTÖ 9.6.2015 Sisällysluettelo 1. Luku Yleiset määräykset... 4 1 Perustehtävä... 4 2 Hallintosäännön määräysten sisältö ja soveltaminen... 4 2. Luku

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella kunnan toimintaa ohjataan

Lisätiedot

valtuuston työjärjestys kunnanhallituksen johtosääntö toimielinten johtosäännöt tarkastussääntö sopimus seutukuntayhteistyöstä

valtuuston työjärjestys kunnanhallituksen johtosääntö toimielinten johtosäännöt tarkastussääntö sopimus seutukuntayhteistyöstä Soinin kunnan hallintosääntö 1.luku: Yleiset määräykset 1. Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2. luku: Kokousmenettely 2.Luvun määräysten soveltaminen 3.Kokousaika- ja paikka 4.Kokouksen

Lisätiedot

VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö

VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö VARKAUDEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA VARKAUDEN KAUPUNKI H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö VARKAUDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. L U K U Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT 2 EDELLEENDELEGOINTI

1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT 2 EDELLEENDELEGOINTI KH 9.2.2015 26 LIITE 12 YPÄJÄN KUNTA muutokset punaisella HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: kunnanvaltuusto Voimaantulo: 1.1.2015 SISÄLTÖ 1. luku KUNNAN TOIMINTAA OHJAAVAT SÄÄNNÖT 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN

Lisätiedot

1. luku Yleiset määräykset

1. luku Yleiset määräykset Nykyinen versio KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön määräysten sisältö ja soveltaminen Tässä hallintosäännössä määrätään maakunnan päätöksenteko- ja kokous-menettelystä

Lisätiedot

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 14.4.2005 43 KEMINMAAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltaminen Tässä säännössä määrätään kunnan hallinnosta. 2 Kunnan toiminta-ajatus Tämän säännön ohella kunnan

Lisätiedot

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto

2 luku Toimielinorganisaatio Valtuusto Kaupunginhallitus, konsernijaosto sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan jaosto 6 Sisällysluettelo I OSA Hallinnon ja toiminnan järjestäminen... 12 1 luku Kunnan johtaminen... 12 1 Hallintosäännön soveltaminen... 13 2 Kunnan johtamisjärjestelmä... 13 3 Esittely kaupunginhallituksessa...

Lisätiedot

Hallintosääntö Yhtymäkokous 2.12.2015 Johtokunta 30.10.2015 YT-ryhmä 22.10.2015 Voimaantulo 1.1.2016

Hallintosääntö Yhtymäkokous 2.12.2015 Johtokunta 30.10.2015 YT-ryhmä 22.10.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Hallintosääntö Yhtymäkokous 2.12.2015 Johtokunta 30.10.2015 YT-ryhmä 22.10.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Sisältö 1. Yleiset määräykset... 4 1 Peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän säännöt ja hallintosäännön

Lisätiedot

Ylöjärven kaupunki. Hallintosääntö

Ylöjärven kaupunki. Hallintosääntö Ylöjärven kaupunki Hallintosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.12.2014 Voimaantulo 1.1.2015 Päivitetty/kaupunginvaltuusto 9.3.2015 Päivitykset voimaan 1.4.2015 Päivitetty/kaupunginvaltuusto 11.5.2015

Lisätiedot

Hyväksytty 19.6.1995, voimaan 1.7.1995 Muutettu 9.12.1996, 29.1.2001, 24.1.2005, 31.5.2010, 27.1.2014, 28.4.2014, 1.12.2014 voimaan 8.1.

Hyväksytty 19.6.1995, voimaan 1.7.1995 Muutettu 9.12.1996, 29.1.2001, 24.1.2005, 31.5.2010, 27.1.2014, 28.4.2014, 1.12.2014 voimaan 8.1. - 1 - hallintosääntö Hyväksytty 19.6.1995, voimaan 1.7.1995 Muutettu 9.12.1996, 29.1.2001, 24.1.2005, 31.5.2010, 27.1.2014, 28.4.2014, 1.12.2014 voimaan 8.1.2015 EURAJOEN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET

Lisätiedot

SULKAVAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1.1.2011

SULKAVAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1.1.2011 SULKAVAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1.1.2011 Kunnanhallitus 7.12.2010 Kunnanvaltuusto 14.12.2010 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 luku... 4 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 4 1 Soveltamisala... 4 2 Kunnan toiminta-ajatus... 4 3 Organisointi

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ. Kuntayhtymävaltuusto hyväksynyt.

HALLINTOSÄÄNTÖ. Kuntayhtymävaltuusto hyväksynyt. HALLINTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuusto hyväksynyt. 2 (24) Sisältö 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 1 Yleiset määräykset ja soveltamisala... 3 2 LUKU VALTUUSTON, HALLITUKSEN, KUNTAYHTYMÄN JOHTAJAN, HALLINTOJOHTAJAN

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Nivalan kaupunginvaltuusto 20.12.2007 59

HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Nivalan kaupunginvaltuusto 20.12.2007 59 HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Nivalan kaupunginvaltuusto 20.12.2007 59 Muutokset: KV 17.12.2008 45 (hs 33 ) KV 15.10.2009 44 (hs 6 ja 42 :t) KV 15.10.2009 45 (hs 7 ) KV 25.2.2010 11 (hs 19 ) KV 26.8.2010

Lisätiedot

Kvalt liite 6 Kv 9.6.2014 SUOMUSSALMEN KUNNAN

Kvalt liite 6 Kv 9.6.2014 SUOMUSSALMEN KUNNAN Kvalt liite 6 Kv 9.6.2014 SUOMUSSALMEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1.8.2014 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISET MÄÄRÄYKSET... 1 1 Soveltamisala ja delegointi... 1 2 Toimielimet ja niiden kokoonpano... 1 II ORGANISAATIO

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Tampereen kaupungin hallintosääntö

Tampereen kaupungin hallintosääntö 1 Tampereen kaupungin hallintosääntö Hyväksytty: kaupunginvaltuusto 18.6.2008 Viimeksi muutettu: kaupunginvaltuusto 10.11.2014, voimaan 10.11.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. Hallintosääntö

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ. Hallintosääntö POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Hallintosääntö Valtuusto 19.4.2010 2 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kuntayhtymän toimintaa ohjaava

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella kunnan toimintaa ohjataan

Lisätiedot

1. luku Yleiset määräykset

1. luku Yleiset määräykset 1 Nykyinen versio Muutettu versio (23.4.2008) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön määräysten sisältö ja soveltaminen Tässä hallintosäännössä

Lisätiedot

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY

IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY IV PÄÄTÖKSENTEKO- JA HALLINTOMENETTELY 51 17 Kokousmenettely 1 Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus-

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ. Hallitus 8.6.2015, 75 Valtuusto 15.6.2015, 19 Voimaan 1.8.2015 Päivitys hallitus 13.6.2016, 53 Valtuusto 20.6.

HALLINTOSÄÄNTÖ. Hallitus 8.6.2015, 75 Valtuusto 15.6.2015, 19 Voimaan 1.8.2015 Päivitys hallitus 13.6.2016, 53 Valtuusto 20.6. HALLINTOSÄÄNTÖ Hallitus 8.6.2015, 75 Valtuusto 15.6.2015, 19 Voimaan 1.8.2015 Päivitys hallitus 13.6.2016, 53 Valtuusto 20.6.2016, 15 HÄMEENKYRÖN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 HALLINTOMENETTELYÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...

Lisätiedot

1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 KOKKOLAN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 24.9.2012 Voimassa 1.1.2013 alkaen 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Valtuuston tehtävät

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Nivalan kaupunginvaltuusto 20.12.2007 59

HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Nivalan kaupunginvaltuusto 20.12.2007 59 1 HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Nivalan kaupunginvaltuusto 20.12.2007 59 Muutokset: KV 17.12.2008 45 (hs 33 ) KV 15.10.2009 44 (hs 6 ja 42 :t) KV 15.10.2009 45 (hs 7 ) KV 25.2.2010 11 (hs 19 ) KV 26.8.2010

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 8. Kotkan kaupungin. HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU. Yleiset määräykset

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2011 Nro 8. Kotkan kaupungin. HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU. Yleiset määräykset Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 8 HALLINTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 LUKU Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ

AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ AKAAN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginhallitus 1.12.2015 Kaupunginvaltuusto 16.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt

Lisätiedot

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö

Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymän henkilöstösääntö Eteva kuntayhtymä Yhtymähallitus 21.4.2016 30 liite 7 Yhtymäkokous 19.5.2016 12 liite 12 Sisältö 1 Yleistä... 3 1 Henkilöstösäännön soveltaminen... 3 2 Viran ja työsopimussuhteisen

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA Khall 8.12.2014 207 liite 3 Valtuusto 16.12.2014 56 liite 3

LAPINLAHDEN KUNTA Khall 8.12.2014 207 liite 3 Valtuusto 16.12.2014 56 liite 3 1 LAPINLAHDEN KUNTA Khall 8.12.2014 207 liite 3 Valtuusto 16.12.2014 56 liite 3 HALLINTOSÄÄNTÖ I LUKU SUHDE MUIHIN SÄÄNNÖKSIIN 1 Yleiset määräykset Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja

Lisätiedot

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 08.02.2016 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT 2 EDELLEENDELEGOINTI

1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KUNNAN JOHTOSÄÄNNÖT 2 EDELLEENDELEGOINTI KH 10.12.2013 186 LIITE 58 YPÄJÄN KUNTA Punaisella merkityt poistetaan Sinisellä merkityt ovat talous- ja tarkastussäännöt HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: kunnanvaltuusto 8.11.2012 22 Voimaantulo: 1.1.2013

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

ALAVIESKAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ ALAVIESKAN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston 18.10.2010 hyväksymä Voimaantulo 19.10.2010 Tämä hallintosääntö kumoaa valtuuston 17.3.2009 hyväksymän hallintosäännön 2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 15.11.2010 Voimaantulo 01.01.2011 2 SYSMÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 15.11.2010 Voimaantulo 01.01.2011 Sisällysluettelo sivu 1 luku Yleiset

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

Sastamalan koulutuskuntayhtymän. Hallintosääntö

Sastamalan koulutuskuntayhtymän. Hallintosääntö Sastamalan koulutuskuntayhtymän Hallintosääntö Sisällysluettelo 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET... 3 1 Hallintosäännön soveltaminen... 3 2 Päätösvallan siirtäminen... 3 3 Organisaatio... 4 3.1 Johtosuhteet...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8) johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa , 55

SIILINJÄRVEN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa , 55 1 luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella kunnan toimintaa ohjataan

Lisätiedot

YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 3

YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 3 1 TÖYSÄN KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ, tullut voimaan 1.4.2010 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 3 2 LUKU 3 KOKOUSMENETTELY 3 2 Luvun määräysten

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ. Kunnanhallitus 10.12.2012 353. Kunnanvaltuusto 17.12.2012

PYHTÄÄN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ. Kunnanhallitus 10.12.2012 353. Kunnanvaltuusto 17.12.2012 PYHTÄÄN KUNTA HALLINTOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 10.12.2012 353 Kunnanvaltuusto 17.12.2012 Voimaantulo 1.1.2013 KUNNAN TOIMINTA-AJATUS Pyhtään kunta luo edellytykset hyvälle elämälle toimien tiiviissä vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

Sivu 1 / 26 HALLINTOSÄÄNTÖ

Sivu 1 / 26 HALLINTOSÄÄNTÖ Sivu 1 / 26 HALLINTOSÄÄNTÖ Yhtymähallitus 26.6.2013 Yhtymävaltuusto x.x.2013 Sivu 2 / 26 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET JA ORGANISAATIO... 4 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kuntayhtymän johtosäännöt... 4

Lisätiedot

56100 Ruokolahti Voimaan Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt

56100 Ruokolahti Voimaan Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Ruokolahden kunta Hallintosääntö 1(14) 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä ja taloushallinnosta.

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ. Liite nro 3

HALLINTOSÄÄNTÖ. Liite nro 3 HALLINTOÄÄNTÖ Liite nro 3 Hyväksytty 17.12.2007 IÄLLYLUETTELO: 1 LUKU YLEIET MÄÄRÄYKET 1 ' Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt 2 LUKU KOKOUMENETTELY 2 ' Luvun määräysten soveltaminen 3

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

ASKOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS ASKOLAN KUNTA VALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Kvalt 14.12.1995 Voimaantulo 1.1.1996 Hyväksytty Kvalt 28.1.2010 Voimaantulo 28.1.2010 Sisällysluettelo 1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Valtuuston toiminnan

Lisätiedot

Pieksämäen kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ

Pieksämäen kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ Pieksämäen kaupunki HALLINTOSÄÄNTÖ PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI HALLINTOSÄÄNTÖ I luku YLEISTÄ 1 Säännön soveltamisala 2 Kaupungin toiminta-ajatus II luku ORGANISAATIO 3 Vastuu- ja tulosalueet 4 Luottamushenkilöorganisaatio

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

1 Kaupungin hallinto-organisaation toiminta määräytyy tämän säännön mukaisesti.

1 Kaupungin hallinto-organisaation toiminta määräytyy tämän säännön mukaisesti. 1 Muutos hyväksytty kvsto:ssa 19.12.2000 Muutos hyväksytty kvsto:ssa 15.02.2001 Muutos hyväksytty kvsto:ssa 18.06.2002 Muutos hyväksytty kvsto:ssa 17.12.2002 Muutos hyväksytty kvsto:ssa 24.06.2003 Kvsto:n

Lisätiedot

KORJAUSEHDOTUKSET (merkitty vahvennuksella) Maakuntavaltuusto , luku 1. luku Yleiset määräykset

KORJAUSEHDOTUKSET (merkitty vahvennuksella) Maakuntavaltuusto , luku 1. luku Yleiset määräykset Maakuntavaltuusto 15.11.2004 9, 5.5.2008 39 KORJAUSEHDOTUKSET 30.10.2008 (merkitty vahvennuksella) KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ KAINUUN MAAKUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku 1. luku Yleiset määräykset Yleiset

Lisätiedot