asiakaslehti 3/2012 ryhdy asp-säästäjäksi Liedon Osuuspankissa Markku heikkilä Lietolainen Turussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "asiakaslehti 3/2012 ryhdy asp-säästäjäksi Liedon Osuuspankissa Markku heikkilä Lietolainen Turussa"

Transkriptio

1 asiakaslehti 3/2012 ryhdy asp-säästäjäksi Liedon Osuuspankissa Markku heikkilä Lietolainen Turussa

2 KuvaT Esko Keski-Oja Liedon Osuuspankki Lietolainen Viihteen monitoimimies Markku Turussa Heikkilä tekee esiintymisiä ja juontokeikkoja sekä Förin äijänä pipon kanssa että ilman pipoa, omana itsenään. Lapsuutensa Liedossa viettänyt ja nykyään Turussa asuva MARKKU HEIKKILÄ kokee itsensä sekä lietolaiseksi että turkulaiseksi. Samaa aluettahan ne ovat. Turussa olen lietolainen ja muualla turkulainen, Heikkilä hymyilee. Liedossa lapsuutensa 1960-luvulla viettänyt radiotoimittaja ja pakinoitsija Markku Heikkilä muistelee lämpimästi vanhaa Lietoa. Lieto oli tuolloin idyllistä maaseutua. Valtatie kymppiä vasta rakennettiin, kun minä aikoinani pyöräilin Liedon Yliskulman kansakouluun. Ensimmäisen pankkikirjani sain Liedon Yliskulman Osuuskassasta, sinne vietiin kaikki sokerijuurikkaan harvennuksesta palkaksi saadut rahat, Heikkilä kertoo. Sokerijuurikkaan harvennuksesta sain tuolloin niin tarpeekseni, etten sen jälkeen ole vapaaehtoisesti kasvimaata kitkenyt, Heikkilä nauraa. Suosittu paikallisradiotoimittaja ja esiintyjä tunnetaan laajalti Turun seudulla. Heikkilä toimi ja luvuilla ensin Auran Aaltojen ja sen jälkeen Radio Sadan päätoimittajana. Toimittajan urani alkoi aikoinaan Salon seudun Sanomista. Lietolaiset oppivat tuntemaan minut, kun 1980-luvun alkupuolella toimin Turun Tienoon päätoimittajana viitisen vuotta. Siellä minä istuin Liedon tärkeissä tilaisuuksissa kunnanjohtajan ja kirkkoherran välissä, Heikkilä muistelee hymyillen. Turun positiivisimmaksi mieheksikin valittu Heikkilä on toiminut vapaana kirjoittajana ja viihteen monitoimimiehenä jo lähes parikymmentä vuotta, siitä asti kun Radio Sata myytiin vuonna On se kauhiaa, miten tässä iässä melkein kaikesta alkaa jo olla parikymmentä vuotta, Heikkilä virnistää. Vuosina Heikkilä toimi myös ravintoloitsijana ravintola Puutorin Vessassa. Förin äijän jutui Heikkilä tunnetaan myös humoristisista Uutissii Turust ei virallisi mut torellisi -murreuutisista, joita hän aloitti tekemään Radio Sadalle jo 1990-luvun puolivälissä. Samoihin aikoihin syntyi uutisiakin usein lukeva Förin äijä, jonka loin alunperin Tuija Piepposen tv-ohjelmaa varten. Piepposen ohjelmassa Förin äijä jutteli sen aikaa, minkä Föri kulki joen yli eli 43 sekuntia. Förin äijä kommentoi omaan sarkastisen turkulaiseen tyyliinsä maailmanmenoa. Aiheet löytyvät Heikkilän mukaan yleensä elävästä elämästä. Ei kauan tarvitse kauppatorin kaffekioskin kulmalla istua, kun kuulee jo monta hyvää juttua. Förin äijän tunnistaa liian pienestä toppatakista ja sinisestä piposta, jonka Liedon Yliskulmalla asuva äitini neuloi joskus 70-luvulla. Se on onnenpiponi. Teen nykyään esiintymisiä ja juontokeikkoja noin sata vuodessa, pipon kanssa tai ilman. Murreuutiset kuullaan nyt Radio Cityn taajuudella kaksi kertaa viikossa. Uutiset julkaistaan vuosittain myös kirjasena, joka ilmestyy tänä vuonna jo 17. kertaa. Perusasiat kunniaan Liedosta Turkuun Heikkilä perheineen muutti vuonna 1994, kun he ostivat Aurajoen yläjuoksulla sijaitsevan Haagan kartanon. Talo sijaitsee Turun puolella, vain kivenheiton matkan päässä Liedosta. Liedon Vanhalinnan linnavuori Aurajoen toisella puolella näkyy tontiltamme. Koen itseni vahvasti sekä lietolaiseksi että turkulaiseksi. Kun olemme Paimion motellinmäen tällä puolen, olen lietolainen, jos olemme mäen toisella puolen, olen turkulainen.

3 Liedon Osuuspankki Kuva Esko Keski-Oja Ari Kyllösen (vas.) ja Sami Heikkilän lisäksi Turku Audion osakkaana on Jukka Kiljunen. Monen asian osaajia Turku Audio Oy on täyden palvelun talo, joka myy ja vuokraa äänentoistolaitteita, valaistus- ja videojärjestelmiä sekä lavarakenteita niin isoihin kuin pienempiin tapahtumiin. Tarvittaessa yrityksen ammattilaiset myös vastaavat koko tapahtuman tuotannosta. Liedon Tuulissuolla sijaitsevan Turku Audion osakkaat Ari Kyllönen, Sami Heikkilä ja Jukka Kiljunen ovat soittaneet bändeissä koko ikänsä ja vuosien varrella musiikki-, valo- ja äänentoistolaitteet ovat tulleet tutuiksi. Vapaa-aikamme kului musiikin ja siihen liittyvän tekniikan parissa. Vähitellen toimintamme laajeni sen verran, että päätimme Jukan kanssa perustaa yrityksen vuonna Alkuun olimme vielä päivätöissä muualla, Kyllönen kertoo. Nykyään kaikki osakkaat ovat luopuneet muista töistään ja keskittyvät oman yrityksen pyörittämiseen. Kilpailu alalla on kovaa ja omat haasteensa yritystoimintaan tuovat mittavat laiteinvestoinnit. Uutta tekniikkaa tulee koko ajan ja kehityksen kärjessä on pysyttävä. Olemme alusta lähtien panostaneet laatuun ja laatu maksaa. Alussa jouduimmekin miettimään jokaisen johdon hankkimista. Nyt tilanne on parempi, mutta kyllä me edelleen joka vuosi mietimme, että onko tässä mitään järkeä, Kyllönen ja Heikkilä nauravat. Uskon, että olemme pärjänneet näinkin hyvin siksi, että toimimme niin laajalla kentällä. Laitepuolen myynnin, vuokrauksen ja asennuksen lisäksi myös järjestämme ja tuotamme erilaisia tapahtumia, Kyllönen lisää. Hyvällä porukalla Kolmen osakkaan lisäksi Turku Audiolla on kaksi vakituista työntekijää sekä laaja free lancer -verkosto, josta löytyy tekijöitä aina tarvittaessa. Meillä on hyvä porukka. Nyt panostamme laitemyyntiin ja tapahtumien järjestämiseen erityisesti yritysasiakkaille. Valaistus- ja äänentoistopalveluiden sekä ammattitaitoisen henkilökunnan lisäksi meiltä saa nyt myös koko tapahtuman teknisen ja taiteellisen suunnittelun ja tuotannon, Kyllönen kertoo. Turku Audio on vastannut jo monen kesän ajan muun muassa Down by The Laituri -festivaalin pääalueen tapahtumatekniikasta. Ison yleisötapahtuman, kuten DBTL:än tekniikan hoitaminen vaatii paljon työtä ja pitkän ennakkosuunnittelun. Viime vuosina työtä on helpottanut se, että olemme nykyään kaluston suhteen omavaraisia, Heikkilä sanoo. Turku Audio vuokraa myös keikkabusseja muusikoille ja bändeille. Parhaillaan lietolaisen yrityksen busseilla kiertävät Lauri Tähkä, Poets of the Fall -yhtye sekä Ressu ja Jussi. Tarvittaessa minut voi palkata kiertuemanageriksi ja samalla toimin yleensä myös valomiehenä ja bussikuskina. Tässä työssä ei yhden asian osaaminen riitä, hymyilee Heikkilä, joka on toiminut vuosia Ressun ja Jussin kiertuemanagerina. Heikkilä huomauttaa, että lietolaisuushan on itse asiassa turkulaisuutta aidoimmillaan. Vanhat lietolaisuuden piirteet eli varautuneisuus ja uusien asioiden vierastaminen ovat perusturkulaisuuden alku-uutteita. Rouva Esteri Wanhalinna, joka minulla oli kunnia tuntea, käytti usein sanontaa: Antaa olla ennallas vaan, sanos lietolainen. Tätä taustaa vasten ei ole ollenkaan kummallista, että lietolaiset pankit selvisivät 1990-luvun kaatumataudista. Liedossa ei lähdetty kaikkiin uusiin kotkotuksiin mukaan. Nykyäänkin pankkimaailma on täynnä hienolta kuulostavia tuotteita, joista ei tavallinen ihminen välttämättä ymmärrä paljonkaan. Vaikka Liedon Osuuspankistakin saa kaikki uusimmat tuotteet, siellä on aina keskitytty pankkitoiminnan perusteisiin ja ihmisläheiseen palveluun, Heikkilä sanoo.

4 PÄÄKIRJOITUS Kuva Esko Keski-Oja Katse kohti tulevaisuutta Liedon Osuuspankki on elänyt yhteistä arkea asiakkaidensa kanssa jo 110 vuoden ajan. Tuohon aikaan on mahtunut niin nousu- kuin laskusuhdanteita, joiden mukaan päätöksiä on tehty, joskus vaikeitakin. Jokainen päätös on kuitenkin aina tehty sekä pankin että asiakkaiden etua ajatellen, sillä pankin menestys on sidoksissa sen asiakkaiden hyvinvointiin. VUOSIEN SAATOSSA olemme keränneet hyvän puskurin, joka auttaa huolehtimaan pankin vakavaraisuudesta myös haastavina aikoina. Liedon Osuuspankin vakavaraisuus on 2,5-kertainen viranomaisten edellyttämään tasoon verrattuna. Talouden suhdanteet eivät näytä kovin valoisilta Suomessa eikä euroalueella, mutta Liedon Osuuspankilla, sen asiakkailla ja jäsenillä menee kuitenkin kohtuullisen hyvin. Alkuvuonna pankin tulos parani, ja viimeisen vuoden aikana sekä talletusten että luottojen määrät ovat olleet hyvässä kasvussa. EUROALUEEN TALOUDEN näkymien vuoksi korot pysyvät jonkin aikaa matalalla. Matala korkotaso sekä viranomaisten suunnittelema pankkivero tulevat vaikuttamaan pankkien kannattavuuteen, ja pankeille tulee paineita tarkastella entistä tarkemmin toimintaansa ja asiakasmarginaalejaan. NYKYISESSÄ TALOUSTILANTEESSA pankin johdon on tehtävä päätöksiä, jotka takaavat pankin kilpailukyvyn säilymisen hyvänä myös jatkossa. Näitä tulevaisuuteen suuntautuvia päätöksiä ovat olleet muun muassa Turun konttorin siirtäminen keskeisemmälle paikalla Kauppatorin laidalle, Liedon Aseman konttorin palveluiden säilyttäminen osa-aikaisena sekä palveluaikojen muuttaminen asiakasystävällisemmiksi. Lisäksi Liedon Osuuspankki on mukana perustamassa vahinkovakuutusyhtiö POP Vakuutusta, jonka toiminta käynnistyy kuluvan vuoden aikana. TAVOITTEEMME ON, että taloustilanteesta huolimatta tutun, turvallisen ja ihmisläheisen pankin asiakkaana on hyvä olla. Meiltä löytyvät tiskin takaa tutut palveluneuvojat, joiden kanssa on helppo keskustella asiasta kuin asiasta. Työntekijämme ovat tavoitettavissa vaivattomasti myös puhelimitse ja sähköpostilla. Kaikki palvelumme ovat lisäksi saatavilla sähköisesti. Luottavaisesti tulevaisuuteen katsoen haluankin toivottaa asiakkaillemme hyvää syksyä! JUHA NIEMELÄ Toimitusjohtaja Liedon Osuuspankki POP PANKKILIITTO Yliopistonkatu 7, PL 1290, Helsinki Puhelin (09) Faksi (09) Sähköposti: PÄÄTOIMITTAJA Vesa Huttunen TOIMITUS JA TAITTO OS/G Viestintä, JULKAISIJA POP Pankkiliitto KUSTANTAJA OS/G Viestintä PAINO PunaMusta PAINOSMÄÄRÄ Anna palautetta lehdestä: Osoitelähde: POP Pankkien asiakasrekisteri ONKO OSOITTEESI MUUTTUNUT? Ilmoitathan osoitteenmuutoksen tai lehden peruutuksen omaan POP Pankkiisi.

5 Kuva Esko Keski-Oja Liedon Osuuspankki ASP-säästäjät saavat monia hyviä etuja, Tuukka Alanko Liedon Osuuspankista sanoo. ASP-lainalla omaan asuntoon Haaveiletko ensimmäisestä omasta kodista? ASP-tili on edullinen ja turvallinen tapa säästää omaa asuntoa varten. Kun säästät osan asunnon hankintahinnasta, pankki lainaa loput. ASP eli asuntosäästöpalkkiojärjestelmä on tarkoitettu vuotiaille ensiasunnon ostajille. Jos ASP-tilin avaa yhdessä puolison kanssa, riittää kun pariskunnasta toinen täyttää ikärajavaatimuksen. Säästäminen ASP-tilille on helppoa ja kannattavaa. Kun ASP-tilille on säästetty kymmenen prosenttia asunnon hinnasta vähintään kahden vuoden aikana, pankki lainaa loput asunnon ostoon tarvittavat rahat, palveluneuvoja Tuukka Alanko kertoo. Alanko tietää mistä puhuu, sillä hän on itsekin tuore ASP-säästäjä. Säästäminen omaa asuntoa varten on ollut mielessäni jo jonkun aikaa. Nyt aloitettuani kokopäivätyöt opintojeni loppuvaiheessa, päätin myös avata ASP-tilin. ASPlaina on edullista lainaa ja ASP-säästäjä saa monia hyviä etuja kuten parhaan mahdollisen verottoman koron sekä valtion ASPlainalle myöntämän korkotuen. ASP-tilin säästöille maksetaan normaalin talletuskoron lisäksi 2 4 prosenttia verotonta lisäkorkoa lainan noston yhteydessä. Valtion korkotuki keventää mukavasti asuntolainan takaisinmaksua kymmenen ensimmäisen takaisinmaksuvuoden aikana. Laina-aika on enintään 25 vuotta, Alanko sanoo. säännöllistä säästämistä Alanko kertoo, että ASP-säästösopimus räätälöidään aina asiakkaalle sopivaksi talletuserien lukumäärän, suuruuden ja aikanaan tarvittavan lainan osalta. Tiettyjä ehtoja on kuitenkin noudatettava eli ASP-tilille on säästettävä neljännesvuosittain vähintään 150 euroa, mutta enintään 3000 euroa kerrallaan. Talletuseriä pitää säästöaikana olla vähintään kahdeksan. Tarvittaessa säästämisessä voi pitää vapaita jaksoja. ASP-tilin avaaminen on maksutonta ja säästösuunnitelma voi joustavasti mukauttaa oman elämäntilanteen mukaan. Asunnon voi hankkia, kun vähintään puolet sopimuksen mukaisista eristä on talletettu. ASP-tilin voimassaoloaikaa ei ole rajoitettu. Rahat ovat nostettavissa ASP-tililtä aikaisintaan kahden vuoden kuluttua ensitalletuksesta, mutta ASP-säästämisen voi keskeyttää koska tahansa, Alanko huomauttaa. ASP-laina muodostuu korkotukilainasta ja mahdollisesta lisälainasta, jota voi saada jollei korkotukilaina yksin riitä asunnon ostoon. ASP-lainan korko on tavallista asuntolainakorkoa edullisempi. ASP-lainan vakuudeksi käy hankittu asunto. Osalle ASP-lainaa on mahdollista saada myös valtiontakaus, mikä helpottaa mahdollisen puuttuvan vakuuden järjestelyä. Valtion takaus ASP-lainalle ja mahdolliselle lisälainalle on enintään euroa, Alanko sanoo.

6 Liedon Osuuspankki KuvA Esko Keski-Oja Liedon Osuuspankin markkinointitempaukset tekivät pankkia tunnetuksi kesäisellä Kauppatorilla. Pankin Antti Koivuniemi ja Göran Lindqvist keskustelevat sekä yrteistä että talousasioista. Yrttejä ja mölkkyä Kauppatorilla Liedon Osuuspankin kesäiset teltat ilahduttivat Turun Kauppatorilla lukuisia kiinnostuneita kävijöitä. Liedon Osuuspankin Hämeenkadun konttori muutti heinäkuun lopulla Kauppatorin laidalle, Turun ydinkeskustaan. Halusimme tehdä Liedon Osuuspankkia ja uutta konttoriamme tunnetuksi jo ennen muuttoa ja pystytimme pankin teltan Kauppatorille kerran viikossa kolmen viikon aikana. Kesäkuussa teltassa oli esillä Lindrothin Puutarhan Deliverde-yrttejä, joita kävijät saivat tunnistaa. Tunnistusja keskustelutuokion päätteeksi jokainen sai valita yhden yrtin mukaansa, Kauppatorin konttorin konttorinjohtaja Johan Bergman kertoo. Konttorin avaamisen jälkeen pankin teltta pystytettiin uudestaan elokuussa. Tällä kertaa kävijät pääsivät pelaamaan mölkkyä. Kun vähintään yksi puukalikka kaatui, vieraat saivat paperikassissa mukaansa puoli kiloa tuoretta lietolaista perunaa ja pankin tietoiskun. Tempaukset saivat yllättävän suuren suosion ja loimme monia hyviä kontakteja. Iloksemme tapahtumat ovat jo nyt tuoneet meille uusia asiakkaita, Bergman sanoo. Palkkio saavutetusta tavoitteesta POP Tavoitetili Yksilöllinen säästösopimus vie sinut vakaasti kohti asetettuja tavoitteita ja palkitsee määrätietoisen säästäjän erityisellä palkkiokorolla. Säästöaika 5 tai 10 vuotta Liedon Osuuspankki Lieto ja Turku Lieto, Hyvättyläntie 10 Lieto as., Elotie 26 Turku, Kauppiaskatu 9 Minimisäästöerä 50 euroa

Hyvä pankkisuhde syntyy luottamuksesta

Hyvä pankkisuhde syntyy luottamuksesta asiakaslehti 1/2013 toimitusjohtaja Jari Heinonen: Hyvä pankkisuhde syntyy luottamuksesta Avaa ASP-tili Piikkiön Osuuspankissa Piikkiö sai uuden apteekkarin PÄÄKIRJOITUS Palvelemme Piikkiössä Tätä pääkirjoitusta

Lisätiedot

YRITYSRAHOITUSPALVELUT LIEDON SÄÄSTÖPANKKI. 12.5.2015 Juha Kiviluoma

YRITYSRAHOITUSPALVELUT LIEDON SÄÄSTÖPANKKI. 12.5.2015 Juha Kiviluoma YRITYSRAHOITUSPALVELUT LIEDON SÄÄSTÖPANKKI 12.5.2015 Juha Kiviluoma LIEDON SÄÄSTÖPANKKI LYHYESTI Perustettu 2.9.1895 Yksi 25 itsenäisestä säästöpankista Taseella mitattuna Suomen toiseksi suurin säästöpankki

Lisätiedot

Ensimmäiseen omaan kotiin

Ensimmäiseen omaan kotiin Ensimmäiseen omaan kotiin Tarja Lehtonen 18.11.2014 Ensimmäiseen omaan kotiin Aihealueet Huomioitavaa ennen asunnon ostoa ASP lyhyesti Asuntolaina Korkovaihtoehdot Vakuudet OmaTakaus Vakuutukset Verotus

Lisätiedot

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu?

Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? Millainen on Osuuspankin asuntopalvelu? 1 Mistä asuntopalvelumme koostuu? Olitpa sitten hankkimassa ensimmäistä omaa kotia tai vaihtamassa nykyistä, saat meiltä juuri sinulle sopivan asuntolainan. Hoidamme

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

HE 151/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 :n ja 7 :n muuttamisesta

HE 151/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 :n ja 7 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkiolain 3 :n ja 7 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 151/2015 vp Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi asuntosäästöpalkkiolakia siten,

Lisätiedot

ENSIASUNNON OSTAJAN ABC

ENSIASUNNON OSTAJAN ABC Unelmien koti kiikarissa? ENSIASUNNON OSTAJAN ABC Ensimmäisen oman asunnon ostaminen saattaa tuntua henkisesti ja rahallisesti isolta päätökseltä, johon liittyy paljon uutta ja tuntematonta. Tämä opas

Lisätiedot

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä

Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS TAKANA TULOKSEKAS VUOSI Suomen suurin säästöpankki lähellä ja läsnä Oma Säästöpankin markkina-asema jatkoi vahvistumistaan viime vuonna. Tahtotilamme jatkon suhteen on selkeä,

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI IV/2013

PANKKIBAROMETRI IV/2013 PANKKIBAROMETRI IV/2013 13.12.2013 1 Pankkibarometri IV/2013 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Pankkibarometri III/2011 26.9.2011

Pankkibarometri III/2011 26.9.2011 Pankkibarometri III/2011 1 Pankkibarometri III/2011 Sisältö Sivu Yhteenveto 2 Kotitaloudet 3 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 7 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä

Lisätiedot

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II/2014

PANKKIBAROMETRI II/2014 PANKKIBAROMETRI II/2014 16.6.2014 1 Pankkibarometri II/2014 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II/2018

PANKKIBAROMETRI II/2018 PANKKIBAROMETRI II/18 1.6.18 1 Pankkibarometri II/18 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 3 Yritykset... 6 Pankkibarometri II/18 Pankkibarometri Finanssiala ry (FA) kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2014

PANKKIBAROMETRI I/2014 PANKKIBAROMETRI I/2014 7.3.2014 1 Pankkibarometri I/2014 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2016

PANKKIBAROMETRI I/2016 PANKKIBAROMETRI I/2016 18.3.2016 1 Pankkibarometri I/2016 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdospäivä. Liedon Säästöpankki Pankinjohtaja Esko Tuuppa 14.3.2012 Lieto

Maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdospäivä. Liedon Säästöpankki Pankinjohtaja Esko Tuuppa 14.3.2012 Lieto Maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdospäivä Liedon Säästöpankki Pankinjohtaja Esko Tuuppa 14.3.2012 Lieto Sukupolvenvaihdokset rahoittajan näkökulmasta I Uuden ja nuoren yrittäjän perusinvestointi monesti

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle asuntosäästöpalkkiojärjestelmää koskevan lainsäädännön kehittämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi asuntosäästöpalkkiolakia, omistusasuntolainojen

Lisätiedot

Asumisen palvelumme sinulle

Asumisen palvelumme sinulle Asumisen palvelumme sinulle 1 Mistä asumisen palvelumme koostuvat? Olitpa sitten hankkimassa ensimmäistä omaa kotia tai vaihtamassa nykyistä, saat meiltä juuri sinulle sopivan asuntolainan. Hoidamme myös

Lisätiedot

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ. Wulff-Yhtiöt Oyj rekrytointi Kari Juutilainen InHunt Group gsm 044 995 5382 kari.juutilainen@inhunt.fi www.urawulffilla.fi Myynti on työtä, jossa tuloksellisuus

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI IV/2016

PANKKIBAROMETRI IV/2016 PANKKIBAROMETRI IV/2016 13.12.2016 1 Pankkibarometri IV/2016 Sisällysluettelo 1 Kotitalouksien luotonkysyntä... 2 2 Yritysten luotonkysyntä... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin

Lisätiedot

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 17.6.2015

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 17.6.2015 1 YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 17.6.2015 Danske Bank Oyj Kuntarahoitus Oyj Rantasalmen Osuuspankki Lainan määrä 1.000.000 euroa 1.000.000 euroa 1.000.000 euroa Laina-aika 10 vuotta 15 vuotta 15 vuotta

Lisätiedot

KOLME SUKUPOLVEA ENSIASUNTOA HANKKIMASSA. Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 12.3.2012

KOLME SUKUPOLVEA ENSIASUNTOA HANKKIMASSA. Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 12.3.2012 KOLME SUKUPOLVEA ENSIASUNTOA HANKKIMASSA Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 12.3.2012 KOLME SUKUPOLVEA Munkkivuori 1960 Tapiola 1979 Taka-Töölö 2011 12.3.2012 2 ENSIASUNNON HANKINTA KOLMESSA SUKUPOLVESSA

Lisätiedot

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot Erityisryhmien asuminen kunnan keskeinen rooli 7.-14.6.2013, Vantaa, Tampere, Turku, Rovaniemi, Mikkeli: Markku Aho, ARA Erityisryhmien palveluasuminen

Lisätiedot

Omistusasuntolainojen valtiontakaukset

Omistusasuntolainojen valtiontakaukset Valtiokonttori OHJE 1 (6) Omistusasuntolainojen valtiontakaukset 1 Omistusasuntolainat Omistusasuntolainojen valtiontakauksia ja takauskorvauksen maksua sääntelee laki omistusasuntolainojen valtiontakauksesta

Lisätiedot

Prosenttiarvon laskeminen Esimerkki. Kuinka paljon pitsapala painaa, kun koko pitsa painaa 350 g?

Prosenttiarvon laskeminen Esimerkki. Kuinka paljon pitsapala painaa, kun koko pitsa painaa 350 g? PERUSPROSENTTILASKUT Prosenttiarvon laskeminen Esimerkki. Kuinka paljon pitsapala painaa, kun koko pitsa painaa 350 g? Kuinka paljon 12 % on 350 grammasta? 350 g 12 % % g 12 x 100 350 12 x 100 350 100

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

Helsingin OP Pankki Oyj. Vesa Väätänen

Helsingin OP Pankki Oyj. Vesa Väätänen Helsingin OP Pankki Oyj Vesa Väätänen OP-bonuksia keskittämisestä Palkitsemme asiakkaitamme keskittämisestä markkinoiden parhailla keskittämiseduilla. Viime vuonna asiakkaillemme kertyi OP-bonuksia 195

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2016

PANKKIBAROMETRI III/2016 PANKKIBAROMETRI III/2016 27.9.2016 1 Pankkibarometri III/2016 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Pankkibarometri I/2012 14.3.2012

Pankkibarometri I/2012 14.3.2012 Pankkibarometri I/2012 1 Sisältö Sivu Kotitaloudet 2 Yritykset 6 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsityksiä ja odotuksia luotonkysynnän ja eri sijoitusmuotojen kehityksestä.

Lisätiedot

Veromessut 2014 Asunto- ja asuntolainamarkkinat 2014. Toimitusjohtaja Ari Pauna 12-13.04.2014

Veromessut 2014 Asunto- ja asuntolainamarkkinat 2014. Toimitusjohtaja Ari Pauna 12-13.04.2014 Veromessut 2014 Asunto- ja asuntolainamarkkinat 2014 Toimitusjohtaja Ari Pauna 12-13.04.2014 13.3.20142 Kaikki asunnot ovat hallintamuodosta riippuma;a velalla rahoite;uja. Vain omistusasuntonsa vela;omaksi

Lisätiedot

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen

10.6.2011. Pankkibarometri II/2011 Ulla Halonen 10.6.2011 barometri II/2011 Ulla Halonen barometri II/2011 Sisältö Sivu Yhteenveto 2 Kotitaloudet 3 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 7 Finanssialan Keskusliitto kysyy barometrin avulla pankinjohtajien käsitystä

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2019

PANKKIBAROMETRI I/2019 PANKKIBAROMETRI I/2019 20.3.2019 1 Pankkibarometri I/2019 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 3 2 Yritykset... 6 2 Pankkibarometri I/2019 Pankkibarometri Finanssiala ry (FA) kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2015

PANKKIBAROMETRI I/2015 PANKKIBAROMETRI I/2015 17.3.2015 1 Pankkibarometri I/2015 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II/2016

PANKKIBAROMETRI II/2016 PANKKIBAROMETRI II/2016 28.6.2016 1 Pankkibarometri II/2016 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2018

PANKKIBAROMETRI III/2018 PANKKIBAROMETRI III/18 1..18 1 Pankkibarometri III/18 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 3 Yritykset... 6 Pankkibarometri III/18 Pankkibarometri Finanssiala ry (FA) kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2014

PANKKIBAROMETRI III/2014 PANKKIBAROMETRI III/2014 17.9.2014 1 Pankkibarometri III/2014 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2015

PANKKIBAROMETRI III/2015 PANKKIBAROMETRI III/2015 16.9.2015 1 Pankkibarometri III/2015 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto Tuotteita käyttävistä ihmisistä on tullut parempia mainoksia, kuin perinteisistä medioista Miksi näin on? 3

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2013

PANKKIBAROMETRI III/2013 PANKKIBAROMETRI III/2013 19.9.2013 1 Pankkibarometri III/2013 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI IV/2014

PANKKIBAROMETRI IV/2014 PANKKIBAROMETRI IV/2014 17.12.2014 1 Pankkibarometri IV/2014 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Keski-Suomi KEURUU KONNEVESI KANNONKOSKI KYYJÄRVI LANNEVESI HANNULA. kasvattajaseurana

Keski-Suomi KEURUU KONNEVESI KANNONKOSKI KYYJÄRVI LANNEVESI HANNULA. kasvattajaseurana Keski-Suomi KEURUU KONNEVESI KANNONKOSKI KYYJÄRVI LANNEVESI HANNULA POP Pankki PK-yritystoiminta, nuori yrittäjyys - kasvuyrittäjyys hyvä kosketuspinta alkaviin yrittäjiin olemme iloisia kun yritys kasvaa

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II/2015

PANKKIBAROMETRI II/2015 PANKKIBAROMETRI II/2015 15.6.2015 1 Pankkibarometri II/2015 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

Taloyhtiölaina ja AsuntoJousto

Taloyhtiölaina ja AsuntoJousto Taloyhtiölaina ja AsuntoJousto rahoittamisen ratkaisuina Suomen Asunto-osakkeenomistajien ajankohtaiskatsaus 21.11.2011 Mikko Knuutila Johtaja, yritysasiakkaat 1745 Kanta-Helsingin Yrityskonttori Nordea

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II/2017

PANKKIBAROMETRI II/2017 PANKKIBAROMETRI II/2017 13.6.2017 1 Pankkibarometri II/2017 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 3 2 Yritykset... 7 2 Pankkibarometri II/2017 Pankkibarometri Finanssiala ry (FA) kysyy neljännesvuosittain

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla.

Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla. Asunto Oy Vantaan Kaneli Tikkurilantie 35,01370 Vantaa Asunto Oy Vantaan Kaneli sijaitsee omalla tontilla. MYYNTIHINTALUETTELO pvm 26.1.2015 Hinnat voimassa toistaiseksi Päivitetty 4.1.2016 Huoneisto tyyppi

Lisätiedot

HE 75/2009 vp. ja taantuman lamauttamaa asuntokauppaa.

HE 75/2009 vp. ja taantuman lamauttamaa asuntokauppaa. HE 75/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi asuntosäästöpalkkion maksamisesta vuosina 2009 2011 ja laiksi omistusasuntolainojen valtiontakauksesta annetun lain 5 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Pankkibarometri 3/2009 5.10.2009

Pankkibarometri 3/2009 5.10.2009 Pankkibarometri 3/2009 Pankkibarometri 3/2009 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 9 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien näkemystä

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI IV/2018

PANKKIBAROMETRI IV/2018 PANKKIBAROMETRI IV/2018 14.12.2018 1 Pankkibarometri IV/2018 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 3 2 Yritykset... 6 2 Pankkibarometri IV/2018 Pankkibarometri Finanssiala ry (FA) kysyy neljännesvuosittain

Lisätiedot

OP-Pohjola. Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki

OP-Pohjola. Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki Pankin rahoituspalvelut taloyhtiöille ja yksityishenkilöille 04.11.2014 Jouko Kuningas Päijät-Hämeen Osuuspankki 2 Taloyhtiön valmistautuminen remonttiin Tee korjaussuunnitelma ja noudata sitä Aloita ennakkosäästäminen

Lisätiedot

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 2.3.2015

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 2.3.2015 1 YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 2.3.2015 Danske Bank Oyj Kuntarahoitus Oyj Nordea Pankki Suomi Oyj Laina-aika 1+ 9 vuotta 10 tai 15 vuotta 10 vuotta Lyhennykset Tasalyhennyksin puolivuosittain. Tasalyhennyksin

Lisätiedot

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00

Säästöpankin Säästämisbarometri 2013. HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankin Säästämisbarometri 2013 HUOM. Ei julkisuuteen ennen 31.10.2013 klo 9.00 Säästöpankit osa suomalaista yhteiskuntaa jo 191 vuotta Suomen vanhin pankkiryhmä. Ensimmäinen Säästöpankki perustettiin

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi

TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja. Minä työsuhteen päättyessä. ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS -Opintopiirin työkirja Minä työsuhteen päättyessä ESR/Väylä -hanke Rita Koivisto 30.5.2013 Rovaniemi TYÖELÄMÄÄN OHJAUS - Opintopiirin työkirja Työelämään ohjauksen opintopiirin työkirja

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ

PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 16.2.2010 CRAMO OYJ 1 1 Hallituksen jäsenten palkitseminen... 3 2 Toimitusjohtajan, johtoryhmän ja avainhenkilöstön palkitsemisen periaatteet... 3 2.1 Tulokseen perustuvat kannustinjärjestelmät...

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI III/2019

PANKKIBAROMETRI III/2019 PANKKIBAROMETRI III/2019 17.6.2019 1 Pankkibarometri III/2019 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 3 2 Yritykset... 6 2 Pankkibarometri III/2019 Pankkibarometri Finanssiala ry (FA) kysyy neljännesvuosittain

Lisätiedot

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 13.11.2014 (vesi- ja viemärilaitos)

YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 13.11.2014 (vesi- ja viemärilaitos) YHTEENVETO LAINATARJOUKSISTA 13.11.2014 (vesi- ja viemärilaitos) 1 Danske Bank Oyj Kuntarahoitus Oyj Nordea Pankki Suomi Oyj Lainan määrä 220.000 euroa 220.000 euroa 220.000 euroa Laina-aika 10 vuotta

Lisätiedot

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA

NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA YLEISTÄ Nuoruudessaan ihminen käy läpi enemmän muutoksia kuin missään muussa elämän vaiheessa. Suomen lainsäädännön mukaan 18 v. on täysi-ikäinen - vastaa itse varoistaan

Lisätiedot

Kuka jatkaa viljelyä? Siilinjärven Osuuspankki Sari Airaksinen Rahoitusjohtaja

Kuka jatkaa viljelyä? Siilinjärven Osuuspankki Sari Airaksinen Rahoitusjohtaja 1 Kuka jatkaa viljelyä? Siilinjärven Osuuspankki Sari Airaksinen Rahoitusjohtaja Sari Airaksinen 20.11.2017 2 Ohjelman sisältö POP Pankkiryhmän ja Siilinjärven Osuuspankin esittely Milloin on oikea aika?

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II / 2009 30.6.2009

PANKKIBAROMETRI II / 2009 30.6.2009 II / 2009 PANKKIBAROMETRI II / 2009 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsitystä luotonannosta ja talletuksista.

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä

Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä VAIHDA MUKAVAMPAAN. Oikeanlainen koti kaikkiin elämäntilanteisiin Mukana elämäsi suurimmissa päätöksissä Sp-Koti on perustettu juuri sinua ja sinun asuntoasioitasi varten. Meidän arvomaailmamme lähtee

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Erityisryhmien asuminen - kuntien keskeinen elok.2013, ARA, M. Aho

Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot. Erityisryhmien asuminen - kuntien keskeinen elok.2013, ARA, M. Aho Erityisryhmien rahoituksen mahdollisuudet ja vaihtoehdot Erityisryhmien asuminen - Erityisryhmien kuntien keskeinen asuminen rooli kunnan keskeinen rooli elokuu 2013 elok.2013, ARA, M. Aho Erityisryhmien

Lisätiedot

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp -

Laki. HE 274/1998 vp. EV 306/1998 vp - EV 306/1998 vp - HE 274/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi aravalain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 2/2016

Asuntotuotantokysely 2/2016 Asuntotuotantokysely 2/2016 Sami Pakarinen Kesäkuu 2016 1 (2) Kesäkuun 2016 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmesti

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Taloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin

Taloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin Taloyhtiön remonttiratkaisu Kokonaisratkaisu taloyhtiön korjausrakentamisen tarpeisiin Energiaekspertti kurssi 3.11.2015 OP Tampere Kati Klint Taloyhtiön remonttiratkaisu on kokonaisratkaisu taloyhtiön

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia.

Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Yritysten rahoitusmahdollisuudet, IoT Campus Salo 26.3.2019 Yksikään hyvä hanke ei saa jäädä toteutumatta rahoituksen puutteen takia. Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä

Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä Lammin Osuuspankki Lähellä ihmistä Vuosikatsaus 2016 Lammin Osuuspankin vuosi Lammin Osuuspankin tulos, kannattavuus ja vakavaraisuus paranivat vuoden 2016 aikana ja pankki saavutti näin tilikaudelle asettamansa

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta Lausunto 1 (5) Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto PL 35 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntönne 15.2. YM1/600/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi vuokratalojen

Lisätiedot

Joensuun Kodit Oy Pöytäkirjan ote5/2014 Hallitus 15.5.2014

Joensuun Kodit Oy Pöytäkirjan ote5/2014 Hallitus 15.5.2014 Joensuun Kodit Oy Pöytäkirjan ote5/2014 Hallitus 15.5.2014 Aika: 15.5.2014 klo 17.30 18.02 Paikka: Merirniehenkatu 30, Joensuu, 2. kerroksen kokoushuone Läsnä: Hirvonen Eero puheenjohtaja Hattunen Jenna

Lisätiedot

Raha taseessa. Talousdemokratian keskustelutilaisuus Old Bankissa, Turussa 19.10.2013 Patrizio Lainà Suomen Talousdemokratia ry:n puheenjohtaja

Raha taseessa. Talousdemokratian keskustelutilaisuus Old Bankissa, Turussa 19.10.2013 Patrizio Lainà Suomen Talousdemokratia ry:n puheenjohtaja Raha taseessa Talousdemokratian keskustelutilaisuus Old Bankissa, Turussa 19.10.2013 Patrizio Lainà Suomen Talousdemokratia ry:n puheenjohtaja Aiheet Millaista rahaa on olemassa? Mikä on tase? Kuinka keskuspankki

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA

TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emma Oy TOIMIVIA TALOUSHALLINNON RATKAISUJA Tilitalo Emman erikoisosaamista ovat taloushallinnon palvelut asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille. Palvelemme mielellämme myös pieniä ja keskisuuria

Lisätiedot

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yritysyhdistää yksityissektorin liiketoimintataidot

Lisätiedot

VUODEN 2014 MAAKUNTAENNUSTEEN JULKISTAMINEN

VUODEN 2014 MAAKUNTAENNUSTEEN JULKISTAMINEN VUODEN 14 MAAKUNTAENNUSTEEN JULKISTAMINEN 9.1.14 Varsinais-Suomen Maakuntaennuste 14 on 15. Yrittäjien ja Osuuspankkien yhteistyössä laatima ja koko Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen historian 21. Maakuntaennuste.

Lisätiedot

Iso toimitus alkamassa, miten hoidan mahdolliset rahoitustarpeet?

Iso toimitus alkamassa, miten hoidan mahdolliset rahoitustarpeet? Iso toimitus alkamassa, miten hoidan mahdolliset rahoitustarpeet? Yritysten aamukahvit Raahe Kari Ollikainen ja Esko Kujala Oulun yrityskonttori Eurolaina Yleisimmin käytetty perustuote investointien ja

Lisätiedot

1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1.11.

1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot. 2. Kuvaus luoton pääominaisuuksista. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1.11. Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot 1.11.2015 1. Luotonantajan nimi ja yhteystiedot Luotonantaja: Yhteisötunnus: Osoite: Puhelin: Sähköpostiosoite: Faksinumero: Internetosoite: Lainasto

Lisätiedot

Päätökseen vaikuttavia tekijöitä urheiluseuran toiminnassa

Päätökseen vaikuttavia tekijöitä urheiluseuran toiminnassa Päätökseen vaikuttavia tekijöitä urheiluseuran toiminnassa Oikeudelliset viitekehykset Oy Ry Osakkeen omistajat ja jäsenet Mitä oikeudelliset viitekehitykset ovat ja miksi ne ovat tärkeitä Päätökset voidaan

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunta

Eduskunnan talousvaliokunta Eduskunnan talousvaliokunta 8.2.2018 Hannu Rossilahti, ylijohtaja Asuntotuotannon linjat 60 80-luvuilla Kaksi päävaihtoehtoa: 1. Kovan rahan asuntotuotanto 2. Kohtuuhintainen asuntotuotanto Omistusasuntoja

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI I/2017

PANKKIBAROMETRI I/2017 PANKKIBAROMETRI I/2017 15.3.2017 1 Pankkibarometri I/2017 Sisällysluettelo 1 Kotitaloudet... 2 2 Yritykset... 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy neljännesvuosittain Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien

Lisätiedot

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015

kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 kuva Yrittäjät.fi Maarit Koskinen 2015 Minustako yrittäjä? Yrittäjän tärkein voimavara on vahva ammattitaito Yrittäjällä on motivaatiota, pitkäjännitteisyyttä ja halua menestyä ei lannistu ensimmäisistä

Lisätiedot

Maatilarahoitus. Rahoituspäällikkö Mika Tiihonen OP SUONENJOKI

Maatilarahoitus. Rahoituspäällikkö Mika Tiihonen OP SUONENJOKI Maatilarahoitus Rahoituspäällikkö Mika Tiihonen SUONENJOKI 2 NUOREN VILJELIJÄN ALOITUSTUKI Tukiehdot pähkinänkuoressa Maatila Maatila niin suuri, että pelkästään maataloudesta nettotulo 25 000 euroa, alennettu

Lisätiedot