Kristosofinen aikakauslehti. Nro 3 «2015

Transkriptio

1 Kristosofinen aikakauslehti Nro 3 «2015 Tässä numerossa: Jobin kohtalo. Pekka Ervast Mystillinen kuolema ja uudestisyntyminen, J. R. Hannula...67 "En minä, vaan Kristus minussa", runo, Pisara Maailman hätä ja tuska, runo, P isara...69 Jobin tarinan opetus, Väinö Lehtonen...70 Toimittajalta, Hilkka Lampinen Ajan arvo, Sinikka Savolainen Persoonallisuus ja kuolema. Pekka Okko Musikaalinen inspiraatio, runo, -a...76 Tähteä etsin, runo, - a Yleisen suvaitsevuuden lisääntyminen, Tapani Pentsinen Aurinko jumalan vertauskuvana, Raija Kiiski "Älä koske tulta miekalla", Jarmo Niemi...81 Hiljaisuuteen, runo, - a...83 Tarvitaan uskoa, runo, P isara...83 Näköaloja Suuret uskonnot -kirjasta, Sirpa Sepänvuori. 84 Hyvä ja paha, Heikki Kesävuori Enkelivoima, runo, Estelle...88 Aika ja tilavuus kuoromusiikissa, Musiikin ystävä Totta vai tarua, Lapsi ja enkeli, Tellervo Kantola Ruusuja Marsista, Mika Rajamäki Ajatus etsii kotia, runo, L aila Auringon pilkahdus, runo, Pisara Tien ohesta...94 Kristosofisia esitelmiä maaliskuussa...95

2 kr istosop Kristosofinen aikakauslehti ent. Pohjolan Valo, perustettu 1940; 76 vsk. Julkaisija Kristosofinen Kirjallisuusseura r.y. ISSN-L ISSN (Painettu) ISSN (Verkkojulkaisu) ilmestyy 10 numeroa vuodessa kuukausittain, paitsi heinä- ja elokuussa. Tilaushinta v kotimaassa 35, ulkomaille 35, irtonumerot 4. Asiamiehille 10 % alennus viidestä vuosikerrasta. - Lehden toimitus: Vironkatu 12 B 23, Helsinki 17. Vastaava toimittaja Hilkka Lampinen, toimitussihteeri Raija Kiiski. Muu toimituskunta: Timo, Niemelä (piirrokset), Juha Vainio. Käsikirjoitukset: hilkka.lampinen@phnet.fi tai Hilkka Lampinen, Kauppakatu 20 B 24, Heinola. Tilaukset: Anja Kesävuori, p , anja.kesavuori@gmail.com - Tilitykset: BIC OKOY FIHH. IBAN FI Kristosofinen elämänymmärrys nojautuu Kristuksen Vuorisaarnan moraaliin, jonka avulla ihmisten keskinäinen veljeys ja aseeton sivistys vain on toteutettavissa. Kristosofi pyrkii täten kirjoituksissaan syventymään siihen Vuorisaarna-johtoiseen elämänymmärrykseen, jonka peruskiven Pekka Ervast ja J. R. Hannula laskivat ja jossa H. P. Blavatskyn esittämä teosofinen maailmankatsomus muodostaa alustavan asteen. KRISTOSOFISTA KIRJALLISUUTTA: ERVAST PEKKA Ajatuksen ja käden parantava voim a... 10,00 Alempi ja ylempi jooga... 10,00 Christosophia... 10,00 Eetteriruumis... 4,00 Enkelein lankeem us... 5,00 Europpalaisia näköaloja... 6,00 Gnostikot... 12,00 Haaveilija ,00 "Hiljaisuuden Ääni... 6,00 "H.P.B, näytelm ä... 6,00 H. P. Blavatsky ja hänen teosofiansa... 6,00 H. P. Blavatskysta sananen... 4,00 Ihmiskunnan alkuperäinen kieli ja kirjoitus... 6,00 Ihmisyyden uskonto... 10,00 Itsem urha... 2,00 Jeesuksen Salakoulu... 13,00 Jos Mestareita seuraisimme... 4,00 Jumala ja onni... 9,00 Jumalan valtakunnan salaisuudet... 4,00 Jälleensyntymismuisti... 5,00 Kadonnut sana... 11,00 Kalevalaa tutkimaan... 3,00 Kalevalan avain...22,00 Kirkonopin teosofia...r... 6,00 Kiusausten koulussa... 12,00 Kristuksen tutkimaton rikkaus... 10,00 Kuinka soisin maatani hallittavan?... 5,00 Kuka auttaa meitä kuolemassa?... 11,00 Laki vaiko evankeliumi?... 12,00 Mitä jokaisen tulee tietää teosofiasta?... 3,50 Mitä on kristinusko?... 5,00 Mitä on kuolema?... 12,00 Mitä on magia?... 6,00 Mitä on teosofia?... 2,50 Neljä kättä... 5,00 Nykyisen ajan ongelma ja sen ratkaisu... 8,00 Oletko teosofi?... 3,00 Onko Kalevala "pyhä kirja... 5,00 Paavali ja hänen kristinuskonsa... 11,00 Puhtauden ihanne... 2,50 Ruusu-Ristin syntysanat Suomessa... 10,00 Salatiedettä omin päin... 10,00 Suuret uskonnot... 8,00 Teosofia hengen uskontona... 5,00 Teosofian sanoma nykyajalle... 12,00 Teosofisia muistelmia...10,00 Tietäjän Aarteisto l-ll ä... 30,00 Tietäjän Aarteisto I I I ,00 Toimittajalta l-lll ä...16,00 Tulevaisuuden uskonto... 3,00 Tähtikoulut... 10,00 Uudestisyntyvä Suomi...10,00 Uusi Jumala... 6,00 Valoa kohti... 10,00 Valoa Pohjolasta... 5,00 Veljeysaate ja pahantekijät... 3,00 Viisi esitelmää... 5,00 Vuorisaarna... 10,00 Äiti... 2,50 HANNULA J. R. A ja O Ensimmäinen ja Viimeinen...12,00 Ei vain leivästä, näytelmä... 7,00 Elämä Jumalassa... 12,00 Elämänymmärryksemme rakentuminen...10,00 Ennakkoluuloton Suomi..., ,00 Henkinen horoskooppimme... 10,00 Ihminen, mitä mietit?... 7,00 Ihmisen tie... 8,00 Ihm isyys... 10,00 Ilmestyskirja teosofian valossa... 13,00 Johanneksen evankeliumi teosofian valossa... 15,00 Jos Kristusta seuraisin?... 11,00 Kavahtavat kai poikaani... 9,00 Kristosofian polulla I ja II ä...30,00 Kysymyksiä ja vastauksia l-x ä... 8,00 Kysymyksiä ja vastauksia XI-XIV ä... 9,00 Kysymyksiä ja vastauksia XV-XVIII ä...12,00 Luominen...10,00 Mestari ja me... 10,00 Mestarin sanoma... 10,00 Opimmeko historiasta?... 2,00 Paratiisin taru... 10,00 Pekka Ervastin asema... 8,00 Pistis Sophiasta Christosophiaan... 11,00

3 Pekka Ervast Jobin kohtalo Teosofein kesken sanoisimme nykyaikana, että ystävät teroittivat Jobille karman lakia: kova kohtalosi, Job, ei voi olla muuta kuin karmaa. Mutta Jobin ystävät eivät vetoa jälleensyntymiseen, niinkuin me teosofeina tekisimme. Jos olisi otettu jälleensyntymisoppi huomioon, ehkä Jobkin olisi tyytynyt. Nyt he katsoivat asioita vain yhden elämän valossa, painostaen oikeudenmukaisesti, että jos uskomme Jumalaan, emme saata uskoa vääryyttä tapahtuvan. Tämä on kyllä käytännössä samaa kuin uskoa karmaan. Mutta jälleensyntymisen valossa karma tulee käsitettävämmäksi, koska kärsimyksen alkujuuri on etsittävissä menneitten elämien rikkomuksista. Jobin ystävät eivät siitä puhu - he nähtävästi eivät tunne jälleen syntymistä, - ja Job lykkää kaiken lohdutuksen luotaan. Hän ei siedä nuhdesaarnoja, sillä hän tuntee sisässään, ettei ole koskaan rikkonut elämän lakia vastaan, ja lausuu totuuden pelottomasti ystävilleen: Mitä minä sille voin, etten ole koskaan tehnyt mitään vääryyttä, vaan aina menetellyt oikein? Jumala päinvastoin ei ole niin hyvä, niin oikeamielinen, niin rehellinen kuin minä olen kuvitellut! Ystävät kauhistuvat ja tulevat yhä ankarammiksi puheissaan. Mutta lopuksi ilmestyy neljäs ystävä. Hän suuttuu kolmeen edelliseen ja nuhtelee heitä: Johan te olette puhuneet kylliksi siitä, että Jumala kostaa, kun ihminen on rikkonut. Miksikä te aina sitä toitotatte, ettekö näe, että Job on kärsimyksistä hullu? Sitten tämä 65

4 neljäs alkaa puhua Jobille: Muista nyt todella, Job, mitä olet oppinut. Tiedäthän sinä sydämessäsi, ettei Jumala ole semmoinen. Mitä Jumalaa liikuttaa, jos me ihmiset olemme pahoja tai hyviä? Luuletko sinä Jumalan siitä niin paljon välittävän, että hän rupeaa toimeenpanemaan mullistuksia maailmassa sentakia, että me ihmiset, jotka olemme pieniä ja vähäpätöisiä, tahdomme tehdä vähän syntiä? Ei Jumala ole semmoinen. Jos Jumala todella itse lähettää meille kärsimyksen, on kärsimys silloin salapukuinen siunaus. Jumala tarkoittaa sillä jotain hyvää. Etkö tätä muista, etkö tätä osaa ajatella? Kun sinä nyt olet tällä tavalla ahdistettu, ajattele, että tuskistasi koituu sinulle jotain arvaamatonta hyvää! Nöyrry mielessäsi lopullisesti. Etkö itse näe, että turhanpäiväisessä ylpeydessäsi nouset Jumalaa vastaan? Etkö ymmärrä, että Jumala odottaa, että sinä kasvaisit viisaudessa? Näin puhuu Elihu. Job ei vastaa mitään, vaikka Elihu sanoo: kuuntele nyt tarkoin, Job, ja sano vastaan, jos et ymmärrä. Job jää mykkänä m iettimään. Hän tuntee tuskissaan unohtaneensa Elihun mainitseman näkökohdan. Ei ollut johtunut hänen mieleensä, että se oli lähetetty hänelle vahvistukseksi ja koettelemukseksi: minä en jaksanut nöyrtyä, vaan sittenkin nostin pääni ja huusin elämälle, kuinka hyvä itse olen! Noin Job ajattelee itsekseen, kun hän on kuullut neljännen ystävänsä sanat. Kertomus loppuu siihen, että Herra ilmestyy Jobille. Tämä merkitsee, niinkuin nyt voimme ymmärtää, että Mestari tulee hänen luokseen, Mestari, joka on kuoleman voittanut, joka on elämän Herra. Hän ilmestyy suurenmoisessa majesteetillisuudessaan ja loistossaan Jobin eteen, ja hänkin ensin puhuu Jobille: Sinulla on ollut turhanpäiväisiä epäilyksiä. Turhaan olet napissut ja valittanut. Eikö niinesi jo merkitse, että olet mies, joka ei valita? Miksikä näin unohdit itsesi? Eikö olemassaolon oikeus ja hyvyys ole kaikkialla? Kuinka sinä et osannut aavistaa, että kun tulin sinun luoksesi tämmöisissä kärsimyksissä, joista sinä syvimmässä itsessäsi tiesit, etteivät ne olleet ulkonaisesti ansaittuja, kuinka et silloin osannut aavistaa, että ne tulivat sinulle koettelemukseksi, jotta näkisit itsesi kaikessa alastomuudessasi? Miksi et luottanut sisäiseen auttajaasi, joka on sinussa niinkuin kaikissa ja jonka edustajana minä tässä seison? Nyt minä tulin sinun luoksesi ilman valepukua. Joko nyt näet, kuinka asiat ovat? Job ei osaa mitään sanoa, mutta hänen sielunsa täyttyy ylimaallisella rauhalla, ja äärettömässä nöyryydessään hän katuu, ettei heti kestänyt toista koettelemusta, ja kun hän on katunut, laskee Mestari siunaavan kätensä hänen päänsä päälle. Sairaus häipyy ja Job tulee terveeksi jälleen. Taas hän kulkee jaloillaan ulos maailmaan, olosuhteet hänen ympärillään muuttuvat entisenlaisiksi, hän saavuttaa menestystä uudelleen. Hän saa uudestaan takaisin kaiken, minkä hän on kadottanut. Hän saa uusia lapsia, hän voittaa rikkautensa jälleen. Mutta nyt Job koko ajan tuntee, että tämä kaikki on ulkonaista: sisässäni minä olen ihminen, joka olen muuttunut. Nyt tiedän, etten tahdo muuta kuin alati ja uskollisesti kulkea Herrani jäijissä, aina muistaen, että Mestari laski siunaavan kätensä minun 66

5 J. R. Hannula M ystillinen kuolema ja uudestisyntym inen Kysymys. Ihminen voi totuudenetsijänä tulla sellaiseen tilaan, jolloin hän aivan päivätietoisen järjellisestikin ymmärtää, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta kuin mystillinen kuolema, so. luopuminen itsestään. Mutta alempi tunne vaan nostaa päätään vastoin kaikkea järkeä ja kaipausta. Riittääkö silloin, että yrittää ajatuksissa ja teoissa elää korkeamman järjen mukaan - vaikka se on kuin riippuisi maan ja taivaan välillä? Vastaus. Oleminen tuollaisessa tilassa on jo työtä. Se työ tulee suoritetuksi silloin, kun tulee purkautuneeksi se menneisyyden karma, minkä karman herrat ovat silläkertaa purkautuvaksi määränneet, ja minkä myöskin ihmisen oma korkeampi minä on lupautunut päällensä ottamaan, ottamaan opikseen ja vapautumisekseen. Opikseen sillätavoin, että siten ihminen oppii kokeellisesti ymmärtämään, kuinka järkähtämätön on syysuhteen laki: mitä kylvätte, sitä niitätte. Vapautumisekseen siten, että vapautuu tekemään työtä totuuden sanoman puolesta. Ihminen ymmärtää, että vapaus on aina lunastettava oikean työn ja toiminnan hinnalla. Kysymys. Jos ihminen nyt, nykyisen suuren henkisen vuodatuksen jälkeen, kokee henkisen uudestisyntymiskokemuksen, niin onko ajateltavissa, että Jeesus Kristus tai Pekka Ervast ovat siinä läsnä henkisinä todellisuuksina? Vastaus. Asia on asteettainen. Jeesus Kristuksen ja Pekka Ervastin suurten saavutusten kautta Jumala on mystillisenä Kristuksena, voideltuna, mystillisenä Poikana ja mystillisenä Isänä läsnä eli sisällä tässä ihmisten elämässä. Tämän mystillisen, sisäisen voiman kanssa ihminen voi tulla kosketukseen - omaa kehitystään vastaavaan kosketukseen - piankin, kunhan hän vakavissaan kääntää huomionsa henkiseen elämään ja alkaa kulkea puhdistuksen tietä. Mutta tullaksemme tietoisempaan suhteeseen sisäiseen Jumalaamme, täytyy meidän siinä suorittaa määrättyjä tutkintoja. Ja Pekka Ervast antaa meille täsmälliset tiedot näistä ehdoista. Ensimmäinen ehto on, että luovumme persoonallisen onnen tavoittelusta, ja etsimme ikuista elämää. Sillä me ihmiset olemme henkiolentoja, joten henkinen päälleni ja teki minusta opetuslapsen itselleen. En minä enää keskellä maallista rikkautta ja hyvyyttä saata muuta ajatella kuin että minutkin armahdettiin, minutkin valittiin opetuslapseksi, minutkin johdettiin kulkemaan iankaikkista elämää kohti. Ruusu-Ristin syntysanat Suomessa s

6 elämä on meidän oleellinen elämämme, on oleellisempi kuin tämä mammonallinen, persoonallinen elämämme. Tullaksemme sitten varsinaiseen yhteyteen Jeesus Kristuksen kanssa, on meidän - niinkuin P. E. sanoo - käytännössä ratkaistava miekan ja ristin symbolinen salaisuus. Huomaammehan, että miekka ja risti voi olla sama esine. Kun pidämme miekkaa kahvasta kädessämme ja heilutamme sitä ulospäin, silloin se on miekka, jolla voimme taistella ja haavoittaa toista ihmistä. Mutta kun otamme miekan terästä kiinni ja kannamme sitä Olallamme, silloin se on risti. Me kannamme miekkaa ristinä Olallamme. Emme käytä sitä enää miekkana, emme lyö, emme haavoita, emme tapa ketään. En siis millään tavalla osallistu sotaan, en toisten ihmisten tappamiseen enkä itseni tapattamiseen. Kun tämä aseettomuus tulee ihmisessä uskoksi, eläväksi elämäksi, silloin hän varsinaisella tavalla lähtee Jeesus Kristusta seuraamaan. Hän alkaa entistä voimakkaammalla ja tietoisemmalla tavalla puhdistua sisäisestä taisteluasenteesta. Sisäisellä ja yhä elävämmällä tavalla hän lähestyy pahuuden pulmaa. Siinä tulee uusi, vielä sotakysymystäkin syvempi pulma eteen. Ja nyt Pekka Ervast sanoo, että Damaskos-kokemus ei ole mahdollinen, ennenkuin oppilas on perinpohjin ymmärtänyt ja sulattanut neljännen käskyn eli pahan vastustamattomuuden hengen. Pekka Ervastin kirjassa "Suuri seikkailu kysytään: "Eikö Jeesuksen eli Vuorisaarnan käskyjen noudattam inen vie Damaskos-kokemukseen? Ja siihen vastataan: "Kyllä, mutta ei ennen kuin pyrkijä on perin pohjin ymmärtänyt ja sulattanut neljännen käskyn hengen. Te tiedätte: pahan vastustamattomuuden käsky. Se on kulmakivi. Nyt alkaa varsinainen yhteistyö Pekka Ervastin kanssa, Isän kanssa; jolloin Poika ja Pyhä Henki on siinä samalla läsnä ja mukana. Alkaa se työ, jossa iankaikkinen elämä voittaa kuoleman. Kysymyksiä ia vastauksia V/31 ja VIII/74 68

7 \\ \ \ \ \ \ \ %\\\ m \ \ 1 En minä, vaan Kristus minussa -m ysteerio avaa salaisuutensa itselle kuolemisen kautta rakkaustekojen avulla sillä itsetuntemus on rakkaustekojen lapsi V Pisara Ä \ m \\ & \ v Maailman hätä ja tuska sisällämme sulautuu tietoisuuteen kristusrakkauden läsnäolosta sen uudestisynnyttävästä voimasta kaikkialla missä sitä vain on ja ilmenee jokainen sytytetty kynttilä liittyy yhteiseen valomereen rakkautta luovaksi voimaksi mestarin käteen avuksi ihmiskunnalle Pisara \Vv\V\W \\\ t i \ \\\

8 Väinö Lehtonen Jobin tarinan opetus Jobin tarinan lopussa kerrotaan, että Jobille kävi hyvin, kun hän nöyrtyi Herransa edessä. Kaikki aineellinen hyvyys tuli uudelleen hänen luokseen. Hän sai nöyrtymisestään aivankuin palkan Jumalalta. Mutta tuollainen kuvailu on enemmänkin vertauskuvaa. Se on ennustus kaukaisesta tulevaisuudesta. Pekka Ervast opettaa, että maapalloa ei ole aiottu ryövärien luolaksi, vaan se on kutsuttu tulemaan paratiisiksi. Kun me ihmiset muutumme, niin ulkonainenkin elämä muuttuu. Siihen tähtää myös Jobin kirjan loppu. Kun Job nöyrtyi ja muuttui itse sisäisesti, niin hänen ulkoinenkin elämänsä muuttui paratiisilliseksi. Jobin kirja on ennustus kaukaisesta tulevaisuudesta, kaukaisesta, sillä Jobin kaltaisia ihmisiä rehellisyydessä ja oikeamielisyydessä tapaamme vielä ani harvoin. Jobin kirja kertoo myös Saatanan olleen mukana jumalien neuvostossa. Saatamme ymmärtää, että siinä neuvostossa tämän aurinkokunnan planeettojen johtavat henget pitivät yhteistä neuvottelua. Saatana on yksi ju malista, maapallon entinen hallitsija. Kun Saatanalta kysytään: Mistä tulet, niin Saatana sanoo: Tulen maata kuljeksimasta. Jumalat tarkastelivat planeettojensa elämää ja henkistä kasvua niissä. - Mutta pyhiä kirjoja voidaan avata useammalla avaimella. Pekka Ervast sanoo, että jumalien neuvosto voi tarkoittaa myös Valkoista Veljeskuntaa, joka on ottanut ohjatakseen ihmiskunnan elämää. Kun Mestarit katselevat maailmaan, niin he näkevät siellä täällä valopilkun. Kun joku ihmissielu pyrkii ihmisyyttä kohti, niin hänen auransa alkaa loistaa. Hänen näkymätön ilmakehänsä saa uutta kuulakkuutta, se alkaa saada hopeanhohtoisen sävyn. Ja silloin Mestarit tietävät, että tuota ihmistä on autettava. Jonkun heistä täytyy lähteä tuon ihmisen luokse. Gautama Buddhasta kerrotaan, että kun hän mietiskellessään tarkasteli maailmaa, niin hän näki jossakin heikon valon loistavan. Silloin hän lähetti jonkun oppilaistaan tuon ihmisen luokse ja antoi tämän oppilaansa holhottavaksi. Jobin tarinaa selostaessaan Pekka Ervast kertoo, että joku Valkoisen Veljeskunnan Mestari lähtee job-sielua ohjailemaan. Tarkastellessaan hän huomaa, että tuon ihmisen sielussa on jokin vika, joka estää häntä tulemasta valoon. Siellä on kuin jokin paise, joka pitäisi puhkaista, esim. omanarvontunto. Hän on ylpeä itsestään, oikeamielisyydestään. Tällainen vika tulee esille myöskin Jobissa. Job tiesi itse olevansa oikeassa, hän oli varma itsestään. Kun Mestari näkee, että tuo itsevarmuus, tuo ylpeys, kopeus, omanarvontunto, on se este, joka estää tuota ihmistä tulemasta valoon, niin hän katselee tuon ihmisen karmaa, hänen menneisyyttään, jossa on omanarvontunnon syntymisen syy. Hän antaa tuon ihmisen karman puhjeta. Job - ihminen joutuu sellaiseen tilanteeseen, että hänen omanarvontuntoaan poljetaan. On niinkuin joku astuisi hänen varpailleen ja se on tuskallista. Job - ihminen yrittää kaikkensa, jotta hän saisi tunnustusta maailmassa, mutta ei onnistu. Joku häntä parjaa, kadehtii ja pettää ja saa- 70

9 Toimittajalta Pekka Ervast avaa Jobin kohtaloa ja kiinnittää huomion Jobin kirjan alussa olevaan kohtaukseen näkymättömässä maailmassa. Siinä jumalat keskustelivat maanpäällisistä asioista, sillä he olivat tarkkailleet ihmisten elämää ja panneet merkille Jobin rehellisyyden, luotettavuuden ja hurskauden. Jumalien kokouksessa pyhien planeettahenkien joukossa oli myös Saatana, joka kertoi tulleensa maata kiertämästä ja siellä kuljeksimasta. Saatana oli ollut tarkkailemassa ihmisten elämää. Keitä ovat nuo esiripun takana esiintyvät jumalat? Pekka Ervast kirjoittaa, että he ovat epäilemättä ne seitsemän planeettahenkeä, jotka yhdessä auringon kanssa edustavat korkeinta valtaa meidän aurinkokunnassamme. He ohjaavat ihmiskunnan ja sen yksilöiden henkistä pyrkimystä ja koulutusta. Nämä korkeat jumalat asustavat auringossa ja voivat tietenkin siellä neuvotella. Heidän joukkoonsa kuuluu myös Saatana, maaplaneetan planeettahenki, maapallon entinen korkein hallitsija näkymättömässä maailmassa. Hän on ylläpitänyt maapallon elämän koulua, kärsimysten koulua täällä. Vaikka Job oli rehellinen ja kunnollinen, hänen sielussaan oli kuitenkin vielä sairas kohta, kuin näkymätön paise. Se oli se, että Job oli tietoinen omasta moitteettomuudestaan ja ylpeä siitä. Juuri Jobin persoonallinen itsevarmuus ja oman nuhteettomuutensa tiedostaminen olivat este henkisellä tiellä etenemisessä. Nuo ominaisuudet ovat kuin sielullinen paise, josta Mestarin oppilaaksi pyrkivän on vapauduttava. Siksi Saatana sai luvan koetella listaa hänen kunniansa itselleen. Kun ihminen aikansa elää tuollaisessa helvetissä, niin hän itsekin tajuaa, että omahyväisyydestä pitää oppia luopumaan. Hän tajuaa olevansa aivan tavallinen ihminen ihmisten joukossa. Tällä tavoin ihmisen täytyy astua alas siltä korokkeelta, mihin hän on itse itsensä nostanut ja tulla muitten ihmisten kaltaiseksi. e on uuden liiton elämänymmärryksen sisältö. Ja kun hän tämän osaa tehdä, silloin paise hänessä puhkeaa ja siitä seuraa taudin parantuminen. Hän saa nähdä Jumalansa. Hänelle käy kuin Jobille ja kaikki muuttuu jälleen hyväksi. Hengen ykseyselämä s

10 Sinikka Savolainen Ajan arvo Ei varsinaisesti maapallo itse hylkää ketään. Se käy vaan omassa kehityksessään niin hienoksi, ettei ihmisen karkeus yksinkertaisesti siedä muuttunutta ympäristöä. Siksi mestarit ovat toistuvasti sanoneet: Herätkää! On olemassa mahdollisuus, että jäätte polkemaan paikallenne, ettekä saavuta vaadittavaa t..1. ^. Jobia, ja siksi Job joutui moniin vaikeuksiin. Lopulta hän nöyrtyi ja omaksui uuden, kiitollisen asenteen elämään. Miten voimme soveltaa Jobin kirjaan sisältyvää opetusta omaan elämäämme? Ymmärrämme, että meidän tulee luopua elämän, olosuhteiden ja ihmisten syyttelystä ja suhtautua eteen tuleviin vaikeuksiin ja vastoinkäymisiin kuin salaisuuden sisältäviin paketteihin. Joskus nuo "paketit saattavat näyttää pelottavilta ja luulemme niiden sisältävän vain kärsimyksiä. Jos kuitenkin osaamme suhtautua eteen tuleviin kärsimyksiin ja vaikeuksiin rauhallisesti, voimme löytää niihin kätketyn salaperäisen avaimen ja voittaa vaikeudet. Elämän koulussa joudumme monenlaisiin vaikeuksiin ja niitä miettiessämme joudumme tutustumaan itseemme ja omiin heikkouksiimme. Miten muuten osaisimme luopua omahyväisyydestämme ja itsekkyydestä, esteistä tiellämme ihmisyyteen? Kun henkinen pyrkimyksemme on rehellistä ja vilpitöntä, voimme saada apua, kuten Vanhan testamentin Job. Mestarin opetuslapseksi pyrkivä opettelee ilmentäkehitystasoa ajoissa. Ette te silloinkaan ole ikiajoiksi kadotettuja, mutta mahdollisuutenne päästä päämääränne lykkäytyy todella kaukaiseen tulevaisuuteen. Mutta, jos ymmärrätte, että tuon päämäärän saavuttaminen on omissa käsissänne, silloin saavutatte sen piankin. Pelastutte pahasta, pitkästä tietämään korkeamman minänsä inspiroimaa ihannetta, ihmisyyttä. * Salaisessa Opissa todetaan (I s. 708), että tiedemiehetkin pitävät Jobin kirjaa "heprealaisen kaanonin vanhimpana kiijana ja varmasti Moosesta aikaisempana. Siinä kirjassa kerrotaan muun muassa, että luotiin Otava ja Kointähti eli Orion, Seulaset ja ne huoneet etelään päin, kaksitoista eläinradan merkkiä. Tietoa eläinradasta oli siis jo Arapian paimentolaisheimoilla. Myös Job tunsi eläinradan. Se käy ilmi hänen vastauksestaan häntä moittineelle ystävälleen Bildadille, kun hän toteaa (Job. 9. luku): Jumala on viisas mieleltään ja väkevä voimaltaan. Jumala on luonut Seulaset ja Kalevanmiekan, Otavan ja eteläiset tähtitarhat. Eteläisillä tähtitarhoilla tarkoitetaan eteläisen pallonpuoliskon tähtiä. Seulaset, nuo seitsemän tähteä, näyttäytyvät alkukeväällä Härän eläinratamerkin toisella puolella. Hilkka Lampinen hilkka.lampinen@phnet.fi 72

11 Pekka Okko Persoonallisuus ja kuolema Jokainen ihminen tietää, että ennemmin tai myöhemmin häntä odottaa kuolema. Siitä huolimatta emme oikein huomaa pysähtyä kysymään, kätkeytyisikö asiaan jokin syvempi merkitys, josta meidän ajattelevina ihmisinä tulisi päästä selvyyteen. Moni ihminen näyttää työntävän luotansa koko kuolema-aiheen. Vasta tämän maisen elämänsä ehtoopuolella hän sitten havahtuu ihmettelemään, siinäkö elämä olikin. Kuolemaa koskevat käsitykset ovat jaettavissa kolmeen päälinjaan. Niissä kussakin on sitten vielä erilaisia nyansseja, jotka antavat lisäväriä kyseiseen päälinjaan. Tarkastelkaamme hieman mättömyydestä. Pelastutte auttajiksi ja onnellisiksi ihmisiksi. Aika on yksi ilmenneen elämän hallitsijoista ja nyt sen mahti sanoo: Älkää kuvitelko voivanne vitkutella ikuisesti. Kaikki, mikä on turvattu asein, on tuomiolla. Enää ei ole leikin aika. Teidän on herättävä todellisiksi ihmisiksi, jotka osaavat ajatella kaikkien parasta. Näin aika puhuu meille. Ei siihen pakota Jeesus, ei Pekka Ervast. Siihen pakottaa tulevaisuus. Luonto panee toimeen mullistuksia. Niin se on tehnyt ennenkin. Mullistuksillaan se sanoo: Ettekö vihdoinkin halua herätä ihmisiksi? Olettehan olleet jo niin kauan petoja. Siten sanoo luonto. Siten huutavat kaikki tapahtumat kansojen historiassa. Voimme ottaa ajan huomioon jo arkielämässä. Monet ihmiset saitailevat rahaa, mutta tuhlaavat aikaa säälittä. Säästetty euro tuottaa hetken mielihyvän niin rikkaalle kuin köyhällekin. Ei väliä, vaikka olisi saatu mennä tarjousten perässä kauaksikin ja jonottaa pitkään. Aika kun on kuluttamista, jo pa tappamista varten, ajatellaan. On onnellista, jos ihminen on ajankin suhteen rikkaana köyhä ja köyhänä rikas. Rikkaus tässä mielessä tarkoittaa tietysti runsasta vapaa-aikaa, esimerkiksi eläkeaikaa. Miten sen suhteen voisi olla köyhä? Tietysti hankkimalla niin rakasta puuhaa, että saa pitää lampun kirkkaana päässään, jotta ehtisi tehdä kaiken. Voi ei, tuohon en pane aikaani enkä energiaani! on toistuva ajatus sellaisessa päässä. Tästä on helppo päätellä, että köyhänä rikas on hän, jolla on karmallisten velvollisuuksien takia omaa aikaa niukasti, mutta joka osaa käyttää sen tarkoin hyödyksi. Ellei ole jo oppinut, oppii hän ensimmäiseksi erottamaan, mikä asia kuuluu hänelle ja missä hän puuttuu vain muiden asioihin. Mikä on todellista auttamista, myötätuntoa ja kanssaelämistä ja mikä on toisten asioiden vatvomista! Hän huomaa yhä selvemmin, miten helposti viime mainittu saa elämässä jalansijaa. Illalla voi käydä läpi päivän saldon. Tällöin ei vaan saa, vaan pitääkin muistaa olla armollinen myös itselleen. Meille keskeneräisille kun on annettu uusi päivä uutta yritystä varten. 73

12 näitä käsityksiä. Ensimmäinen on tuo materialistinen käsitys, että ruumiin kuolema on samalla koko yksilön loppu. Kuolemassa hän lakkaa olemasta. Jos hänestä jotakin jäljelle jää, se on hänen aikaansaannoksensa, kuten esimerkiksi hänen rakentamansa talo, hänen kirjoittamansa kirja tai omaisten muistot hänestä. Mutta häntä itseään ruumiin kuoleman jälkeen ei enää ole. Toinen käsitys kuolemasta on kristillisen kirkon antama. Omalla tavallaan se sisältää ajatuksen persoonallisesta kuolemattomuudesta. Aikansa eläneessä kirkollisessa opetuksessa kuvattiin, kuinka viimeisenä tuomiopäivänä pasuunoiden soidessa ihmiset heräävät kuolleista, nousevat haudoistaan ja pääsevät Herransa luokse taivaaseen. Ratkaisevaa kuitenkin on, ovatko he maanpäällisen elämänsä aikana vastaan ottaneet sen uskon, että Jeesuksen ristikuolema ja hänen kärsimyksensä on lunastanut heidän kaikki syntinsä. Jos nimittäin he eivät ole siinä uskomuksessaan kuolleet, vaan ovat tahtoneet olla lisäämättä Jeesuksen kärsimysten taakkaa, heitä odottaa ikuinen piina helvetin tulessa. Sanottakoon heti, että tämä järjetön oppi ei ole totta. Se on sokeata taikauskoa. Kolmas käsitys on jälleensyntymisoppi, jonka ihmiskunnan valtaosa on omaksunut. Se oppi on aivan yleinen maapallon eri uskonnoissa. Vain kristinkirkko jää pieneksi saarekkeeksi maailman suurten uskontojen keskelle, omatekoisine opetuksineen, joista ylpeänä se katsoo säälien muita sen mielestä pimeydessä vaeltavia uskontoja. Teosofis-kristosofinen elämänymmärrys, jonka tämän artikkelin kirjoittaja on omaksunut, ensinnäkin näyttää mistä totuudesta mainitut kolme käsitystä puhuvat, toisin sanoen mikä niissä kussakin on oikein. Materialismi puhuu ruumiin kuolemasta, mutta ei näe pitemmälle. Fyysinen ruumiimme todellakin häviää taikka maatuu. Mutta se on vain näkyvä käyttövälineemme, vaateparsi, johon sielumme pukeutui maiseen elämään syntyessään ja jonka se riisuu päältään näkyvältä tasolta poistuessaan. Kirkonoppi on oikeassa siinä, että se näkee sentään ihmissielun jatkavan olemassaoloaan, joskin tuo jatkuminen on ymmärretty väärin, totuuden vastaisesti. Jälleensyntyminen, ainakin siinä muodossa missä nykyaikainen teosofia ja kristosofia siitä puhuvat, on sitä, että ihminen kerta toisensa jälkeen syntyy yhä uudelleen ihmiseksi siten kasvaen ja kehittyen elämän koulussa kohden täydellisyyttä. Näistä asioista Pekka Ervast on opettanut valaisevasti ja järkeenkäyvästi. Hänen opetuksistaan olemme oppineet ymmärtämään, että ihmisen tämänkertainen persoona ei jälleensynny, vaan hänen yksilöllinen minänsä. Joudumme tekemään eron yksilön ja persoonallisuuden välillä. Ihmisen minä, hänen siveellisesti vastuunalainen järkiminuutensa syntyy jälleen, mutta joka kerran kun minuus pukeutuu uuteen ruumiiseen, syntyy myös uusi persoonallisuus. Asian luonteen tähden persoonallista minää voitaisiin kutsua harha-minäksi, koska se on todellisen minän fyysinen heijastus. Ihmisen kahdesta minästä puhuessamme käytämme nim ityksiä korkeampi minä ja alempi minä. Nimitykset ovat käytännöllisestä elämästä otettuja eivätkä metafyysisiä todellisuuksia. Todellisuudessa ihmisellä on vain 74

13 yksi minä. Hänen varsinainen minänsä - siis tuo korkeampi minä - on hänen ainoa minänsä, mutta se voi kehittyä, kasvaa ja ottaa itseensä vastaan Kristuksen. Jälleensyntyessään se luo uuden persoonallisuuden vanhan karmana. Persoonallisuus on minuuden fyysinen ilmaus, ikään kuin heijastus ainemaailmaan, joskin se ruumiissa eläessä vaikuttaa hyvinkin vankalta todellisuudelta. Kuoleman jälkeinen elämä jaetaan vanhastaan kahteen osaan, ensin pakolliseen puhdistumiseen tuonelassa ja sitten sen jälkeiseen taivastilaan, joka on ennen kaikkea lepoa, mutta myös maan päällä täyttymättömien toiveiden toteutumista. Lepo on luonnollisesti tärkeä, koska tämä mainen elämä tietämättömyydessä ja kaikissa sen vaikeuksissa on raskasta. Eikä ihminen jaksaisi elää yhtä mittaa sellaista elämää. Tuolla puolen ihminen ehtii paremmin miettimään päättynyttä maallista vaellustaan ja sulattelemaan siinä keräämiään kokemuksia. Suomen kirkon olisi aika poistaa opistaan vanhat keskiaikaiset sepustukset, opit perkeleestä ja kadotuksesta kaikkine jäänteineen. Naapurimaassamme Ruotsissa luterilainen kirkko otti sen suuntaisen askeleen jo viime vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä. Kysymys oli siitä, voiko kristitty pappi opettaa kristinuskoa puhumatta helvetistä. Silloin arkkipiispa Nathan Söderblom ( ), Ruotsin valtiokirkon johtaja, sai aikaan sen, että niin sai kirkon parissa vapaasti tehdä. Ei siis pitäisi olla mahdotonta Suomen kirkon mennä vaikkapa pitemmällekin. Painopiste pappien puheissa kansalle ei toki enää ole noissa järjettömissä entisissä opetuksissa, jotka ovat saaneet monen herkän ihmisen mielentasapainon järkkymään. Voisihan Suomen kirkko ensimmäisenä rehellisesti tunnustaa, että kaikki se vuosisatainen pelottelu oli julmaa taikauskoa, silkkaa erehdystä. Vai mitä mieltä kirkko asiasta nykyään on? Minkälainen on ihmisen kuolemanjälkeinen elämä? Kaikki pelottelu sielun ikuisesta piinasta on joka tapauksessa turhaa eikä vastaa totuutta, sillä vaikka vainaja jotain tuskiakin kuoleman jälkeen kokisi, ovat ne pian ohimeneviä. Todellisuudessa häntä odottaa onni, ilo, lepo ja rauha. Autuuden kentillä ei paha viihdy, ja siksi vainajan on puhdistuttava ennen kuin hän voi nousta taivaaseen. Sen tähden hänen tulee oppia luopumaan pahuudestaan ja itsekkyydestään. Kuinka hän kykenisi astumaan taivasten valtakuntaan, jos pahuus ja itsekkyys yhä hänessä asuisi? Mutta ikuisesti ei kukaan ihmissielu viivy puhdistavassa kiirastulessa. Mitä pikemmin hän osaa luopua omasta itsekkyydestään, sitä nopeammin taivaan portit hänelle aukenevat ja hän saa juoda uutta eloa ja voimaa taivaallisen onnen ja levon maljasta. Taivaselämä on ennen kaikkea lepoa, onnea ja riemua. Jos saisimme tämän tuotua ihmisten tietoon, niin tämä nykyinenkin elämä huolineen ja murheineen tulisi helpommaksi ja jaksaisimme paremmin sen taakkaa kantaa. Taivaselämä vie lopulta ylösnousemukseen siten, että sitä seuraa toinen kuolema, jossa pyhin, korkein ja kaunein, mitä ihminen persoonallisuudessaan oli, yhtyy hänen korkeampaan minäänsä. Persoonallisuudestaan ihmisen jumalallinen, korkeampi minä ottaa itseensä vain sen, millä on ikuisuusarvoa. "Meidän personallinen minuutem- 75

14 Musikaalinen inspiraatio tulee jostain näkymättömistä lennähtää ilmoille sävelten siivin, nostaa ja kohottaa ilahduttaa hetken ja samassa katoaa Tähteä etsin, sitä loistavaa, alati läsnä olevaa, ajan aalloille heitettyä sitä kadotettua ruumiini kätköistä, sieluni syvyydestä temppelin pyhimmässä luomisen mysteerio läsnä -a me ei oikeastaan ole olemassa, kirjoittaa Pekka Ervast. On olemassa vain Kristus meissä. Kristus on se suuri minuus, joka on ihmiskunnan takana ja joka kerran on toimiva jokaisessa meissä. Nyt emme häntä vielä tunne - emme läheskään kaikki, - vaan uskomme, että meidän pikku personallisuutemme on vankka todellisuus, niin vankka, että sen pitäisi elää iankaikkisesti. Herätä meidän täytyy harhauskostamme, herätä näkemään, että personallisina olentoina kuolemme, ellei Kristus meissä pelasta meitä. Kristus yksin elää ikuisesti, ja me olemme kuolemattomia ainoastaan, jos kasvamme osallisiksi hänen elävästä, voimakkaasta, jumalallisesta minuudestaan (Tietäjän Aarteisto III, s ). Jälleensyntymisopin valossa ymmärrämme persoonallisuutemme arvon. Henkemme pukeutuu yhä uudestaan ruumiilliseen muotoon. Se pyrkii kehittämään itselleen yhä paremman ilmauksen. Se muovailee itselleen semmoista persoonallisuuta, jonka minuuteen Kristus voisi laskeutua. Persoonallinen minämme on juuri sitä varten, että Kristus meissä syntyisi. Ei tämä elämä ole meidän pikkupersoonaamme varten, vaan olemme täällä siksi, että viisastuisimme ja antaisimme Kristuksen syntyä meissä sisäisesti. Pekka Ervastin syventämää Vuorisaarnaa tutkiessamme ja sitä valottavaan kristosofiseen kirjallisuuteen syventyessämme alamme vähin erin saada vaikutteita hengen elämästä, Kristusvalosta. Sitä omaan elämäämme soveltaessamme Kristus pääsee Opettajaksemme. Me puolestamme voimme kannustaa muitakin tutkimaan sitä kirjallisuutta, jossa Kristus elävänä opettaa. Tämänkertainen mumistuksemme on suuri tilaisuus. 76

15 Tapani Pentsinen Y leisen suvaitsevuuden lisääntyminen J. R. Hannulan kirjasta Tuomiokausi löytyy kappaleesta Totuus vapauttaa (s. 136) seuraavanlainen kohta, joka kuvaa ihmisessä olevaa laumahenkeä. Eläimet yleensä elävät laumoissa, vaikka poikkeuksiakin on. Tavalliselle ihmiselle on tärkeätä yleisen mielipiteen ja sen luomien tapojen noudattaminen. Hänestä voi tulla ei vain himojen, vaan myös tapojen orja. Jossain sivistyskansoissa tapojen orjuus on saavuttanut huomattavan painavuuden. Se voi tulla ihmiselle jarruksi henkisessä itsenäistymisessä. Muistuu mieleeni eräs kasku, joka minulle aikanaan kerrottiin. Oli ollut kysymys Pekka Ervastin teosofis-kristosofisissa esitelmissä käymisestä. Tällöin eräs sivistynyt ihminen oli lausahtanut, ettei hän voi niissä säännöllisesti käydä, koska sellainen ei vielä kuulu yleisiin tapoihin! Tosiaan: Ihmisen tehtävä on ravistautua hereille ja irti laumahengestä. Henkilö on ehkä pitänyt Pekka Ervastin esitelmiä mielenkiintoisina, on saattanut jopa olla hienostunutta käydä niissä, mutta henkilön rohkeus ei ole riittänyt siihen, että hän olisi sitoutunut asiaan. Annikki Kumpulaisen kirjasta Mestariviisauden äärellä 4 voimme löytää lisävalaistusta asiaan. Kirjoitus opastaa olemaan vähintäänkin suvaitsevainen myös sellaisen tiedon osalta, joka on itselle täysin uuttaja etsimään ennakkoluulottomasti totuutta: Mutta kun samalla yleinen suvaitsevaisuus on lisääntynyt ja teosofiasta jonkin piirteen tai totuuden omaksuneiden ryhmien luku on kasvanut, on myös vastustus lisääntynyt. Se näkyy siinä, että Pekka Ervastin kirjallinen tuotanto hyväksytään persoonalliseen elämänmenoon tietoa ja apua tuovana, mutta hänen merkityksestään ihmiskunnan historiassa uuden aikakauden avaajana tulee vaieta. Toisin sanoen J. R. Hannulan opetuksiin ei suhtauduta henkisissäkään piireissä arvonannolla, vaikka juuri hän on avannut silmämme näkemään aikamme maiseenkin elämäämme vaikuttavat suuret kosmiset mullistukset. (S. 175.) Raija Kiiski Aurinko jumalan vertauskuvana Kun tahdomme tutkia erilaisia jumalakäsityksiä, on kiinnostavaa kääntää katse menneeseen Egyptiin noin kolmen ja puolen vuosituhannen taakse. Eaaräo Amenhotep III:n aikana Egyptissä vietettiin rauhallisia ja toiveikkaita vuosia, kertovat historiankirjat. Tämä faarao hallitsi eaa., hänen hallituskautensa oli siis noin 36 vuotta. Hänet tunnetaan myös nimellä Aken-athon tai Ekh-n-aton. Akenathon merkitsee jumalalle otollinen ja Ekhnaton auringolle otollinen. Ekhnatonin käsitystä jumalasta sym- 77

16 boloikin aurinko, Suuri Aton. Kerrotaan, että Ekhnaton tahtoi koota koko kansan auringon ympärille ja että m i tään muuta kuvaa hän ei sallinut jumalasta käytettävän. Saatamme egyptiläisissä kuvateoksissa yhä vieläkin nähdä kullanvärisen auringon ihmishahmojen taustalla tai heidän päänsä päällä. On myös kuvia, joissa jokainen auringosta lähtevä säde päättyy ojennettuun käteen, kämmeneen sormineen. Hieman enemmän muinaisegyptiläisestä elämänkäsityksestä kertoo Ekhnatonin runona tunnettu Aurinkolaulu. Ensimmäinen osa on otsikoitu Atonin loisto: Ihanasti Sinä loistat itäisellä valovuorellasi, oi, elävä Aton Sinä Ikiaikojen alusta ollut! Kun Sinä kohoat itäisen taivaan valovuorelle, täytät kaiken maan kauneudellasi, sillä Sinä olet hyväntahtoinen, suuri ja säkenöivä, korkea Sinä olet Maan yllä, Sinun säteesi syleilevät maita ja kaikkea, mitä olet luonut. Sinä olet Ra, Aurinkojumala, ja Aurinkojumalana Sinä viet kaiken hamaan loppuun asti. Rakkautesi avulla Sinä olet sitonut yhteen kaiken olevan. Vaikka Sinä olet kaukana, ovat Sinun säteesi kuitenkin Maan päällä. Sinä olet ihmiskasvojen päivä eikä ihminen voi Sinun tietäsi muuttaa. Runo jatkuu sitten yön kuvauksella. Ihmiset ja eläimet vetäytyvät koloihinsa nukkumaan. Elämä muistuttaa aivan kuoleman valtakuntaa. Yön hiljaisuuden jälkeen aamu jälleen sarastaa, ihmiset ja koko luonto heräävät päivän toimiin. Kun aurinko nousee valovuorelleen ja lähettää säteensä kaikkialle, juhlallinen ilo valtaa kaiken maan. Auringon säteet tunkeutuvat syvälle vedenkin valtakuntaan ja meren uumeniin. Osassa runosäkeistä kuvataan ihmisten syntymistä toinen toisistaan ja luontoa, Niilin siunausta tuottavan veden voimaa ja vuodenaikojen kiertokulkua. Auringon säteet tuovat kauneuden ja loiston kaikkiin elämän ilmiöihin. Kaikki, mikä on luotu, on luotu Auringon oikeuskäsityksen mukaan ja suorastaan Auringon sydämestä. Ihmiset saavat hengityksensä ja puhekykynsä, koko elollisen elämänsä Auringolta. Vaikka kukaan ei voi Häntä nähdä ja vaikka Aurinko on kaukana, on Aurinko samalla jokaisen sydämessä. (Der Sonnengesang des Ech-En-Aton, Verlag Heilbronn, Weinstadt, 5. Aufl ) On arveltu, että faarao Ekhnaton nojautuu runossaan vielä huomattavasti vanhempiin runoihin, joita sen sanotaan paljon muistuttavan. Noissa vielä vanhemmissa aurinkojumala Rä lle osoitetuissa hymneissäkin elävät olennot riemuitsevat auringon noustessa ja ihmiset palvovat aurinkoa. Egyptiläisten maailmankuvassa oli monia jumalia ja yleisesti tunnetun historiankirjoituksen mukaan aurinkojumala Ra säteili kaikkien jumalien kuninkaaksi kruunattuna. (Grimberg, Kansojen historia s. 156.) Egyptiläisillä on mitä ilmeisimmin ollut useita sanoja aurinkojumalalle. 78

17 Heillä on ollut edellämainitut Ra ja Aton. Heillä oli myös Ammon, joka on Pekka Ervastin mukaan egyptiläisten korkein jumaluus. Nimi Ammon merkitsee salattu, kätketty. H. P. Blavatsky puhuu Salainen Oppi -kirjoissaan myös Ammon-Rä sta. Edelleen tunnettu on Osiris, Kuolleitten kirjassa esiintyvä totuuden ja oikeuden jumala ja kuoleman valtakunnan valtias. Myös Osiris on käsitetty aurinkojumalana sekä osalliseksi kolmiyhteydestä yhdessä puolisonsa Isiksen ja poikansa Horuksen kanssa. H. P. Blavatsky huomauttaa, että vanhemmassa Horus-käsityksessä Horus on hänkin yksi muinainen aurinkojumalan olemuspuoli, samanikäinen kuin Ra. Kun H. P. Blavatsky puhuu kirjassaan Salainen Oppi luovista jumalista, hän käyttää siinä yhteydessä myös nimitystä Osiris-Ptah. Mainittakoon sivumennen, että kaikkein vanhimmissa löydetyissä hieroglyfeissä auringon kirjoitusmerkki on pyöreä ympyrä samaan tapaan kuin kiinan vanhimmassa tunnetussa kirjoitustavassa, kilpikonnankuorikirj oituksessa. Vanha kiinalainen auringon merkki on pyöreä ympyrä ja piste sen keskellä. Mutta siinä missä kiinalaisten kirjoitusmerkissä on yksi piste ympyrän sisällä, siinä egyptiläisten aurinkoa kuvaavan suuren ympyrän sisällä onkin kaksi pienen pientä ympyrää. Nämä kaksi pikkuympyrää on sijoitettu rinnakkain hieman pääympyrän keskikohdan alapuolelle. Merkissä on siis kolme ympyrää: iso ja sen sisällä kaksi pientä. Tämä vanha hieroglyfi luettiin sanalla Ra, aurinko. Pekka Ervast on käsitellyt jumalaan, jumaluuteen ja jumaliin liittyviä aiheita toistuvasti kirjoissaan ja kirjoituksissaan. Christosophisia peruskysymyksiä -kirjasarjan ensimmäinen osa on nimeltään Jumala ja luominen. Siinä Pekka Ervast tutkii elämän perimmäistä kysymystä kaikentakaisesta jumaluudesta j a myös Logosta, maailmoja luovia jumalia. Ikiaikainen viisaus puhuu ehdottomasta, absoluuttisesta jumaluudesta. Täytyy olla yksi ainoa salaisuus kaiken ilmenneen elämän eli maailman takana, yksi ainoa harmonia ja rauha, jota ei koskaan ole rikottu eikä koskaan voi rikkoa, yksi ainoa täydellisyys, joka ei millään tavalla kehity, yksi ainoa elämä, joka ei kuole ja jossa ei ole mitään vaihtelua. (Christosophian peruskysymyksiä I s. 10.) Sellaista pohjaa me ihmiset kaipaamme, vaikka emme kykene sitä tarkemmin määrittelemään. Kuitenkin ajattelemme, että jos kaikkikäsittävä jumalallinen elämä on olemassa, ei voi olla mitään jumalallisen elämän ulkopuolella. Jos olisi olemassa jotakin sen ulkopuolella, silloin olemassaolo muodostuisi kahdesta tai useammasta perustavaa laatua olevasta vastakkaisesta voimasta. Ja sellainen dualismi, kaksinaisuus, tai polyteismi, monijumalaisuus, ei meitä viime kädessä tyydytä, sillä ajattelemme muun muassa, että silloinhan ilmennyt elämä ei koskaan voisi varmuudella johtaa ristiriitojen ratkaisuun hyvässä. Siitä seuraisi, että olisi monia jumalia, toiset hyviä ja toiset pahoja. Miten siis voisimme milloinkaan olla varmat siitä, että hyvä voittaa pahan? Sitä me kuitenkin vaistomaisesti toivomme, siihen tahdomme uskoa. Monien jumalien maailmassa elämästä muodostuu hyvin epävarma taistelutanner, varsinkin, kun oletamme, että ju malan täytyy olla myös kuolematon. Jos sen sijaan oletamme ja käsitämme, että perimmäinen elämä on ykseys, 79

18 ymmärrämme, että siihen uppoutuvat sekä henki että aine ja kaikki elämän vastakkaisiltakin näyttävät voimat, kaikki rajattomuus ja rajoitus, niin äärellinen kuin ääretön. Siitä kaikki syntyy ja siihen kaikki palaa, kirjoittaa Pekka Ervast. Apostoli Johannes kiteyttää suurta jumaluutta koskevan arvoituksen mieleenjäävään muotoon: Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä ja Sana oli Jumala. On huomautettu, että alussa tarkoittaa tässä yhteydessä nimenomaan ennen kuin ilmennyttä elämää oli olemassa. Silloin Sana, Logos eli Järki ja kaikki ilmennyksen loputon maailma ei ole vielä tullut esiin, vaan on yhtä jumalan, alkuperänsä kanssa. Juutalainen Kabbala nimittää kaikentakaista tilaa Ain Sufiksi, zoroasterilaiset Zeruana Akemeksi, filosofit länsimailla tyytyvät puhumaan vain käsitteestä absoluuttinen elämä. Hindulaiset kutsuvat sitä tilaa Parabrahman, jumalan eli Brahman yläpuolella oleva. Tästä perimmäisestä jumaluudesta, Parabrahmanista, on erotettava Brahmä, joka on sanskritinkielinen nimitys persoonallisille jumaltajunnoille, siis kreikkalaisittain ilmaistuna Logoksille. Kreikan sanalla Logos on useita merkityksiä. Logos on järki, lukuja sana. Brahmä eli Logos, ilmenneet jumalat, puolestaan tunnetaan teosofisessa ja kristosofisessa kielenkäytössä joko maailmankaikkeuden yleisenä Logoksena tai aurinkokunnan Logoksena. H. P. Blavatsky avaa meille muinaisten egyptiläisten elämänkäsitystä kirjoittamalla: Egyptiläinen Ra, joka lähtee ulos syvyydestä, on jumalallinen maailmansielu ilmenneessä muodossaan. Syvyys on gnostilainen nimitys ehdottomalle jumaluudelle. Maailmansielun taas tunnemme kosmisena Kristuksena, Aaläjana, jumalallisena, elävänä aatteena luotavasta maailmasta ja ihmisyysihanteesta. Ra eli Logos, joka lähtee ulos syvyydestä, Ammonista, luo ilmenneen maailman. (Salainen Oppi I s. 248.) Madame Blavatsky huomauttaa vielä, että kun on kyse Rä sta ja maailmansielusta ilmenneessä muodossa, on kyse jumalsynnyn ensimmäisestä alusta. Tästä ensimmäisestä syvästä jumaltajunnasta ja siinä elävästä Aatteesta seuraa, että maailmamme on ollut olemassa ikuisuudesta asti uinuvassa tilassa. Samassa yhteydessä H. P. Blavatsky mainitsee myös aivan kuin sivuhuomautuksessa nimityksen Keskusaurinko. Hän kirjoittaa, että tätä uinuvaa tilaa, tätä ensimmäistä jumalallista aatetta kuvataan Keskusaurinkona. Suora lainaus (Salainen Oppi I s. 359): Tätä puhtaasti henkistä maailmaa elähyttävä sielu on Keskusaurinko, itse Korkein Jumaluus, sanoo Salainen Oppi. Sillä, että H. P. Blavatsky puhuu Salaisesta Opista'samannimisessä kirjassaan, hän viittaa ikiaikaiseen mysteeriotietoon. Vanhojen mysteerioitten opetus ja tietovaranto oli menneinä aikoina todella salaisena pidettyä ja kunnioitettua. Siitä kerrottiin vain vihityille opetuslapsille ja sen sisältöön saatettiin viitata sanoilla Salainen Oppi luvulla Pekka Ervast viittasi toistuvasti sekä syvästä jumaluudesta, Absoluutista, että Logoksesta, ilmenneistä jumalista, puhuessaan siihen Viisauteen, joka ennen on pidetty suurelta ihmiskunnalta salassa, mutta jota viisautta on mysteeriokouluissa säilytetty vihityltä vihitylle, Mestarilta Mestarille ja heidän oppilailleen. Pekka Ervast vetoaa edellä mainitussa kirjassaan myös 80

19 Jarmo Niemi Ä lä koske tulta m iekalla Vuorisaarnan käskyt ovat olleet Uudessa testamentissa jo kahden tuhannen vuoden ajan, mutta kristikunta ei ole niitä ottanut todesta. Länsimaisen ihmisen on ollut vaikea saada kiinni vaikkapa ensimmäisestä käskystä koska sen lauserakenne on pitkä ja monimutkainen. Kun sanotaan, että joka vihastuu, hän ansaitsee oikeuden tuomion tai suuren neuvoston tuomion, niin on vaikea ymmärtää mitä noilla tarkoitetaan. Pekka Ervast esittää Vuorisaarnan käskyt niin selvästi, että kuka tahansa voi ne ymmärtää. Älä suutu, on selvä ohje. Miettimällä ja rinnastamalla omaa sieluaan Vuorisaarnan moraalin henkeen voi hankkia kokemusperäisen todisteen siitä, että Vuorisaarnan moraali on totta. Jeesuksen esitystapa, jossa hän viittaa entiseen sanoessaan 01ette kuulleet sanotuksi vanhoille, mutta minä sanon teille, paljastaa kuinka vahvalle perustukselle elämänohje rakentuu. Suuttumisen on tiedetty jo ennen Jeesusta olevan sangen epäviisasta, vihastunut ihminen päästää vihansa kohteen nousemaan itsensä yläpuolelle. Tämä käy ilmi vaikkapa Vanhan testamentin Saarnaajan sanailusta. Hän sanoo: Älä ajatuksissasikaan kiroile kuningasta, äläkä makuukammiossasikaan kiroile rikasta, sillä taivaan linnut kuljettavat sinun äänesi ja siivelliset ilmaisevat sinun sanaihmisen omaan kokemukseen ja ihmistajunnan tiettyihin piirteisiin, sillä ihminen on jumalasta syntynyt ja mahdollisuuksiltaan jumalansa kaltainen. Aurinkolaulu-runon lopussa näyttää siltä, niin kuin faarao Ekhnaton kertoisi omasta suhteestaan Atoniin: Ei ole ketään toista, joka tuntisi sinut, Aton, kuin Sinun Poikasi Ekhnaton. Sinä olet vihkinyt hänet Sinun suunnitelmiisi ja sinun voimaasi. Sinä, Aurinko, olet luonut kaiken ja ihmiset elävät ja kuolevat sinun elämänkulkusi mukaan. Sillä Sinä itse olet Elämänaika ja ihminen elää Sinussa. Aivan runon lopussa on maininta: Siitä asti kun Sinä loit kaiken Maan, olet sinä luonut silmäsi Poikaasi, joka itse on Sinusta esiin tullut, Kuninkaaseen, joka elää totuudesta, joka hallitsee Ylä- ja Ala-Egyptiä, Ra n Poikaan, joka elää totuudesta, pitkäikäiseen Valon Herraan, Ekhnatoniin, ja suureen kuningattareen, jota Ekhnaton rakastaa, molempien Egyptien kuningattareen, Nefertitiin, Heihin, jotka ovat kuolemattomia ja kukoistavat ajasta aikaan. Ja me kysymme: Eikö noihin kahteen henkilöitymään, Ekhnatoniin ja Nefertitiin, voisi sisältyä myös symboliikkaa? Ovatko runot aina niin johdonmukaisia, etteivät ne voi hypähtää mielikuvasta toiseen? Ovatko kaikki Aurinkolaulun meidän aikaamme säilyneet runosäkeet todellakin faarao Ekhnatonin itsensä kirjoittamia, vaikka historioitsijat kyllä sanovat, että kaikki viittaa niin olevan. 81

20 si. (Saam. 9:20.) Ylpeydessä ja itsekkyydessä eläminen ei ole viisasta, siitä luopuminen on ollut ehtona siinäkin koulutuksessa, jota yritettiin antaa H. P. Blavatskyn aikana teosofisessa liikkeessä. Viisauden Mestarien kirjeissä mainitaan usein merkilliset olennot, dugpat, jotka kiusasivat oppilaskokelaita. Eikä tuo kiusanteko aina ollut täysin vaaratontakaan, kuten selviää kirjeistä. Täällä meidän vuoristossamme Dugpat asettavat usein vaarallisille paikoille teille, mistä tsheelojemme on kuljetettava, kaikenlaisia vanhoja riepuja tai muita esineitä, jotka helposti kiinnittävät mitään aavistamattoman huomiota ja jotka he ovat kyllästäneet omalla pahalla magnetismillaan. Jos kulkija sattuu astumaan tällaisen päälle, voi hän saada kauhean psyykillisen iskun, niin että hän voi kadottaa jalansijansa ja pudota alas jyrkänteeltä, ennenkuin hän on ennättänyt toipua siitä. Ystäväni, varokaa ylpeyttä ja itsekkyyttä, noita kahta pahinta ansaa niiden tiellä, jotka koettavat kiivetä tiedon ja henkisyyden korkeille huipuille. Olette avanneet varusteissanne raon dugpoille, älkää valittako, jos he ovat keksineet sen ja haavoittaneet teitä sen läpi. (Viisauden Mestarien kirjeitä II, Koeaika ja tsheelakausi s. 322.) Näennäisestä ilkeydestään huolimatta dugpat olivat korkean moraalin opettajia. Oppilas joutui tietämättään semmoisiin tilanteisiin, että häntä aina loukattiin ja poljettiin. Hänen täytyi selviytyä niissä kokeissa itse, ollenkaan tietämättä, että hän oli missään kokeissa. Mestari K. H. muistuttaa(s. 327): Harvat ihmiset tuntevat omia synnynnäisiä kykyjään, ja vain ankaran tsheelakauden tulikokeet kehittävät ne näkyviin. (Painakaa mieleenne nämä sanat: niissä piilee syvä merkitys.) Kenelläpä ei olisi kokemusta tilanteesta, jossa on täytynyt ratkaista suhtautuminen hankalaan ihmiseen. Mieli tekisi oikaista toista, joka näyttää olevan väärässä. Se olisi kuitenkin paha virhe. Aiheesta löytyy valaiseva esitys kirjasta Hunnuton Isis. Pythagoraan jokaisella lauseella on kaksinainen merkitys kuten useimmilla antiikin ajan mietelauseilla. Niiden sananmukainen sisältö ilmaisee jonkin okkulttis-fyysisen merkityksen, sen lisäksi niihin sisältyy myös jokin moraalinen ohje, jonka Jamblikhos on selittänyt kirjassaan Pythagoraan elämä. Älä koske tulta miekalla on yhdeksäs vertauskuva tämän uusplatonikon kirjassa Protreptics. Tämä symboli, hän sanoo, kehottaa viisauteen. Se osoittaa, että on viisasta olla vastustamatta terävillä sanoilla ihmistä, joka on täynnä tulista vihaa, samoin kuin olla kiistelemättä tällaisen kanssa, sillä sanoillasi usein kiihotat tietämättömän ihmisen ja saat hänet pois tolaltaan, ja joudut itse kärsimään hankaluuksista ja epämiellyttävistä tilanteista. Herakleitos on myös vahvistanut tähän symboliin sisältyvää totuutta. Hän on nimittäin sanonut: 0 n vahingollista taistella vihan kanssa, sillä on välttämätöntä menetellä näin tällaisessa tilanteessa sielun pelastamiseksi. Ja tämä on totta, sillä monet ovat saaneet aikaan muutoksia sielunsa tilassa tyydyttämällä vihaaja näin asettaneet kuoleman elämän edelle. Mutta kielen hillitsemisellä ja olemalla vaiti riidasta syntyy ystävyys, vihan tuli sammuu etkä sinä itse vaikuta järjettömältä. (H. P. Blavatsky, Hunnuton Isis, 1 osa, Tiede s. 381.) 82