Vuosi 2018 toi merkittävää kasvua PAMin suurille toimialoille ja samalla parani entisestään näiden alojen jo kohentunut työllisyystilanne.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosi 2018 toi merkittävää kasvua PAMin suurille toimialoille ja samalla parani entisestään näiden alojen jo kohentunut työllisyystilanne."

Transkriptio

1 Palvelualojen taskutilasto 2019

2 Sisällys Palkansaajien määrä ja tausta... 4 Sairauspoissaolot ja perhevapaiden käyttö... 8 Työsuhteiden tyyppi toimialoittain Tehdyt työtunnit Toimialojen tuotanto Toimialojen yritykset Ansiot ammatin ja sukupuolen mukaan Avoimet työpaikat ja työttömät työnhakijat

3 Vuosi 2018 toi merkittävää kasvua PAMin suurille toimialoille ja samalla parani entisestään näiden alojen jo kohentunut työllisyystilanne. Avoimien työpaikkojen lukumäärä kasvoi ja työttömien työnhakijoiden määrä laski kaikilla tarkastelluilla toimialoilla. Säännöllisen työajan ansioiden mediaani ei kuitenkaan noussut tarkastelluissa ammateissa työllisyystilanteen paranemista vastaavalla tavalla. Työvoiman kysynnän kasvaessa myös tarjolla olevien työsuhteiden laatu parani useimmilla toimialoilla ja vakituiset kokoaikaiset työsuhteet yleistyivät. Erityisesti majoitus- ja ravitsemistoiminnassa nähtiin pitkään toivottu korjausliike, jossa osa-aikaisten osuus alan palkansaajista kääntyi laskuun. Kokoaikatyön puute on kuitenkin edelleen ylivoimaisesti yleisin syy osa-aikaisuuteen PAMin suurilla toimialoilla. 3

4 Palkansaajien määrä ja tausta Palkansaajien lukumäärä on pysynyt viime vuosina suhteellisen tasaisena PAMin suurilla toimialoilla. Noususuhdanne on tasannut vähittäiskaupan digitalisaatiosta johtuvaa pitkää laskutrendiä ja tukenut erityisesti ravitsemistoiminnan kasvua. Rakentamisen vahvat vuodet näkyvät puolestaan tukkukaupan sekä kiinteistön- ja maisemanhoidon työllisyydessä. Vähittäiskauppa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminta ovat selkeästi naisvaltaisia, kun taas tukkukaupassa sekä turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalveluissa työskentelee merkittävä miesenemmistö. Kiinteistön- ja maisemanhoidon toimialan, joka sisältää sekä siivous- että kiinteistöhuoltoalan, sukupuolijakauma on tasaisempi. Palkansaajien ikäjakaumassa erottuvat selkeästi vähittäiskauppa, majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut, joilla työskentelevistä yli puolet ovat alle 35-vuotiaita. Koulutusjakaumassa erottuu puolestaan asiantuntijavaltainen tukkukauppa, jolla työskentelevistä lähes puolella on korkeakoulututkinto. Toisessa ääripäässä kiinteistön- ja maisemanhoidon toimialan työntekijöistä yli neljänneksellä ei ole lainkaan perusasteen jälkeistä koulutusta ja vain 12 prosentilla on korkea-asteen koulutus. Ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden osuus on suurin siivoojien, kotiapulaisten ja muiden puhdistustyöntekijöiden keskuudessa ja vastaavasti pienin suojelu- ja vartiointityöntekijöiden keskuudessa. Ulkomaalaistaustaisella tarkoitetaan henkilöä, jonka molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. 4

5 Palkansaajat toimialan mukaan , tuhatta henkilöä henkilöä Tukkukauppa Vähittäiskauppa Majoitus- ja ravitsemistoiminta Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut Kiinteistön- ja maisemanhoito Palkansaajat sukupuolen ja toimialan mukaan 2018 Tukkukauppa Vähittäiskauppa Majoitus- ja ravitsemisajoitus- ja ravitsemistoiminta toiminta Turvallisuus-, vartiointi- ja s-, vartiointi- ja etsiväpalvelut Kiinteistön- ja ja maisemanhoito Miehet Naiset 5

6 Palkansaajat iän ja toimialan mukaan 2018 Kiinteistön- ja iinteistön- ja maisemanhoito maisemanhoito Turvallisuus-, vartiointi- -, vartiointi- ja ja etsiväpalvelut etsiväpalvelut Majoitus- ja ravitsemisajoitus- ja ravitsemistoiminta toiminta Vähittäiskauppa Tukkukauppa Kaikki toimialat 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Palkansaajien koulutusaste toimialoittain Toimialat yhteensä 45 % 44 % 11 % Tukkukauppa 49 % 41 % 10 % Vähittäiskauppa 25 % 59 % 15 % Majoitus- ja Majoitus- ja ravitsemistoiminta ravitsemistoiminta 16 % 61 % 23 % Turvallisuus-, vartiointiuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut ja etsiväpalvelut 18 % 74 % 8 % Kiinteistön- ja Kiinteistön- ja maisemanhoito 12 % 61 % 27 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kor kea-a ste Toinen aste Ei perusasteen jälkeistä koulutusta 6

7 25,0 % Ulkomaalaistaustaisten osuus ammateittain* Ulkomaalaistaustaisten osuus ammateittain* ,0 % 15,0 % 10,0 % 5,0 % 0,0 % Palvelutyöntekijät Myyjät, kauppiaat ym. Suojelu- ja vartiointityöntekijät Siivoojat, kotiapulaiset ja muut puhdistustyöntekijät Avustavat keittiö- ja ruokatyöntekijät Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö * Yllä oleva tilasto on valitettavasti saatavilla vain karkealla ammattiluokituksella, jossa erityisesti palvelutyöntekijöiden sekä suojelu- ja vartiointityöntekijöiden joukossa on runsaasti muitakin kuin PAMin aloilla työskenteleviä henkilöitä. 7

8 Sairauspoissaolot ja perhevapaiden käyttö Sairauspoissaolojen määrä on säilynyt PAMin suurilla aloilla melko lailla muuttumattomana vuodesta 2017 vuoteen Kiinteistön- ja maisemanhoidon sekä vähittäiskaupan alalla sairauspoissaoloja oli vuonna 2018 selkeästi kaikkien toimialojen keskiarvoa suurempi määrä, kun taas turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalveluissa ne ovat verrattain harvinaisia. Perhevapaat ovat puolestaan yleistyneet selkeästi tukkukaupassa ja vähentyneet kiinteistön- ja maisemanhoidon alalla. Positiivisena yllätyksenä miesvaltaisella turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelujen toimialalla perhevapaita hyödynnettiin useammin kuin kaikilla toimialoilla keskimäärin. Sairauspoissaolojen ja perhevapaiden prosenttiluku tulkitaan vuoden keskiarvona niiden palkansaajien osuudesta, jotka ovat olleet tiedustelua edeltävällä viikolla yhdenkin päivän poissa töistä sairauden tai lähiomaisen hoitamisen takia. 8

9 Sairauspoissaolot suhteessa palkansaajien määrään toimialoittain Sairauspoissaolojen keskiarvo toimialoittain Kiinteistön- ja ja maisemanhoito maisemanhoito Turvallisuus-, vartiointii- ja ja etsiväpalvelut etsiväpalvelut Majoitus- ja ravitsemistoiminta ravitsemistoiminta Vähittäiskauppa Tukkukauppa Toimialat yhteensä ,0 % 0,5 % 1,0 % 1,5 % 2,0 % 2,5 % 3,0 % 3,5 % 4,0 % 4,5 % Perhevapaat suhteessa palkansaajien määrään toimialoittain Kiinteistön- ja maisemanhoito ja maisemanhoito Turvallisuus-, vartiointi- - ja etsiväpalvelut* ja etsiväpalvelut* Majoitus- ja ravitsemistoiminta ravitsemistoiminta Vähittäiskauppa Tukkukauppa Toimialat yhteensä 0,0 % 0,2 % 0,4 % 0,6 % 0,8 % 1,0 % 1,2 % 1,4 % 1,6 % * Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelujen tieto puuttuu vuodelta

10 Työsuhteiden tyyppi toimialoittain Pitkään jatkunut osa-aikaisten työsuhteiden osuuden kasvu majoitus- ja ravitsemistoiminnassa taittui vihdoin vuonna Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalveluissa sekä osa- että määräaikaisuuden osuuden lasku jatkuu puolestaan yhä voimakkaana. Muilla toimialoilla nämä osuudet ovat säilyneet viime vuodet melko tasaisena. Tukkukauppaa lukuun ottamatta osa-aikaisuus on edelleen kaikkien toimialojen keskiarvoa yleisempää PAMin suurilla aloilla. Vastentahtoinen osa-aikatyö on edelleen todella yleistä yksityisillä palvelualoilla. Kokoaikatyön puute on merkittävin syy osa-aikaisuuteen lähes kaikissa tarkastelluissa ammateissa. Ainoastaan tarjoilijoilla opiskelu ja kiinteistöhuollon työntekijöillä muut syyt tehdä osa-aikatöitä yltävät kyselyssä vastaavaan osuuteen. Vuokratyö on selkeästi yleisintä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, joskin myös vähittäiskaupassa sen käyttö ylittää reilusti kaikkien toimialojen keskiarvon. 10

11 Osa-aikaisten osuus toimialoittain ,0 % 40,0 % 35,0 % 30,0 % 25,0 % 20,0 % 15,0 % 10,0 % 5,0 % 0,0 % Toimialat yhteensä Vähittäiskauppa Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut Tukkukauppa Majoitus- ja ravitsemistoiminta Kiinteistön- ja maisemanhoito Määräaikaisten osuus toimialoittain ,0 % 15,0 % 10,0 % 5,0 % 0,0 % Toimialat yhteensä Vähittäiskauppa Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut Tukkukauppa Majoitus- ja ravitsemistoiminta Kiinteistön- ja maisemanhoito 11

12 Osa-aikaisuuden syy ammatin mukaan 2018 Kampaajat ja parturit Myyjät Kokit, keittäjät ja kylmäköt Tarjoilijat Vartijat Toimisto- ja laitossiivoojat ym. Kiinteistöhuollon työntekijät 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kokoaikatyötä ei ollut tarjolla Opiskelee Hoitaa omia lapsia tai muita omaisia Terveydellisistä syistä Haluaa muusta syystä tehdä osa-aikatyötä Ei osaa sanoa tai t untematon 12

13 Vuokratyön yleisyys toimialoittain ,0 % 7,0 % Vuokratyön yleisyys toimialoitta 6,0 % 5,0 % 4,0 % 3,0 % 2,0 % 1,0 % 0,0 % Toimialat yhteensä Tukkukauppa Vähittäiskauppa Majoitus- ja ravitsemistoiminta Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut Kiinteistön- ja maisemanhoito 13

14 Tehdyt työtunnit Tehdyt työtunnit palkansaajaa kohden vastaavat hyvin osaaikaisten työntekijöiden osuutta kullakin toimialalla. Työtuntien määrän kasvu on viime vuosina tasaantunut ja kääntynyt hieman laskuun tukkukaupassa. Osa-aikaisten työntekijöiden osuuden laskettua majoitus- ja ravitsemistoiminnassa vuonna 2018 vähiten työtunteja palkansaajaa kohden tehdään jälleen vähittäiskaupassa. Sama näkyy myös tarkasteltaessa palkansaajien normaalia viikkotyöaikaa eri toimialoilla. Alle 30 tunnin työviikkoa tekee oman ilmoituksensa mukaan lähes kolmannes vähittäiskaupan sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan palkansaajista. Alle 35 tunnin työviikkoa tekee lähes puolet vähittäiskaupan palkansaajista. 14

15 1900 Tehdyt työtunnit vuodessa palkansaajaa kohden toimialoittain Toimialat yhteensä Vähittäiskauppa Kiinteistön- ja maisemanhoito Tukkukauppa Majoitus- ja ravitsemistoiminta Palkansaajat normaalin viikkotyöajan ja toimialan mukaan 2018 Kaikki Kaikki toimialat Tukkukauppa Vähittäiskauppa Majoitus- ja itus- ja ravitsemistoiminta ravitsemistoiminta vartiointi Turvallisuus-, ja etsiväpalvelut vartiointi- ja etsiväpalvelut teistön- ja maisemanhoito Kiinteistön- ja maisemanhoito 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 1-29 tuntia tuntia 35+ tuntia 15

16 Toimialojen tuotanto Majoituspalvelujen tuotanto on tippunut vuoden 2017 huipputasosta, mutta ravitsemistoiminta kannattelee laajemman toimialan kasvua. Turvallisuus-, vartiointi ja etsiväpalvelujen tuotannon kasvu on jatkunut omassa luokassaan. Palvelualojen volyymi-indeksi on Tilastokeskuksen maaliskuusta 2019 asti julkaisema tilasto, jossa liikevaihtokuvaajan tiedoista on puhdistettu hintojen vaikutus tuoteryhmäkohtaisesti. Kaupan alalla huomattavaa on tukkukaupan myynnin taittuminen vuosien 2017 ja 2018 vaihteessa. Tukkukaupan myynti on vähittäiskauppaan verrattuna herkkää erityisesti teollisuuden ja rakentamisen suhdanteille. Vähittäiskauppa on sen sijaan pysynyt tasaisella kasvu-uralla. Vahvimmin sen osa-alueista on kasvanut erikoiskauppa, jota vauhdittaa erityisesti kodintekniikan myynnin jo pitkään jatkunut voimakas kasvu. 16

17 Palvelualojen liikevaihdon volyymi, trendisarja (2015=100) 120,0 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 80, Majoitus Ravitsemistoiminta Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut Kiinteistön- ja maisemanhoito Kaupan myynnin määrä, trendisarja (2015=100) Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäi stavarakauppa Tavaratalokauppa Erikoiskauppa yhteensä 17

18 Toimialojen yritykset Majoitus- ja ravitsemistoiminnassa sekä kiinteistön- ja maisemanhoidossa aloittaneiden yritysten määrä ylitti lopettaneiden määrän selkeästi. Vuonna 2018 näillä aloilla aloittaneiden yritysten osuus toimijoiden kokonaismäärästä oli yhtä lailla suurin. Merkittävin osuus lopettaneita yrityksiä nähtiin puolestaan vähittäiskaupassa, joskin alan toimijoiden kokonaismäärä kasvoi edelleen. Ainostaan tukkukaupassa toimijoiden määrä väheni. Pienemmällä turvallisuus-, vartiointi ja etsiväpalvelujen toimialalla uusien ja lopettaneiden toimijoiden määrä jäi luonnollisesti vähäisemmäksi. Alan keskittyminen suurten toimijoiden käsiin näkyy selkeästi henkilöstön jakautumisessa eri kokoisiin yrityksiin, sillä yli puolet alan henkilöstöstä työskenteli yli 500 hengen yrityksissä vuonna Yritysten määrä alalla vuoden 2018 lopussa Tukkukauppa Majoitus- ja ravitsemistoiminta Kiinteistön- ja maisemanhoito Vähittäiskauppa Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut 18

19 Aloittaneiden ja lopettaneiden yritysten määrä toimialalla 2018 Tukkukauppa Vähittäiskauppa joitus- ja ravitsemistoiminta Majoitus- ja ravitsemistoiminta Turvallisuus-, vartiointi-, vartiointi- ja etsiväpalvelut ja etsiväpalvelut Kiinteistön- ja nteistön- ja maisemanhoito maisemanhoito Aloittaneet yritykset Lopettaneet yritykset Henkilöstön osuus eri kokoisissa yrityksissä toimialoittain % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Tukkukauppa Vähittäiskauppa Majoitus Ravitsemistoiminta Turvallisuus-, vartiointi- ja etsiväpalvelut 0-9 henkeä henkeä henkeä 500 henkeä tai enemmän 0-9 henkeä henkeä henkeä 500 henkeä tai enemmän Kiinteistön- ja maisemanhoito 19

20 Ansiot ammatin ja sukupuolen mukaan Sukupuolten väliset palkkaerot ovat selkeimmät kokkien, keittäjien ja kylmäköiden, tarjoilijoiden sekä myyjien ammateissa. Miespuolisten myyjien säännöllisen työajan ansion mediaani on 13 prosenttia suurempi kuin samassa ammatissa toimivien naisten. Pienin sukupuolten välinen palkkaero on tarkastelluista ammateista kiinteistöhuollon työntekijöillä. Ansioiden nousu oli puolestaan ripeintä kampaajien ja parturien sekä tarjoilijoiden parissa. Ansiot on esitetty alla pääosin säännöllisen työajan kuukausiansion mediaanina. Tyypillisesti tuntipalkkaiset vartijan ja siivoojan ammatit on kuitenkin esitetty säännöllisen työajan tuntiansion mediaanina. Säännöllisen työajan ansio sisältää peruspalkan ohella erilaiset lisät, mahdollisen tulos- tai suoriteperusteisen palkanosan sekä luontaisedut mutta ei kertaluonteisia eriä kuten lomarahaa ja tulospalkkioita. 20

21 Säännöllisen työajan kuukausiansion mediaani sukupuolen mukaan, , , , , ,00 500,00 0,00 Kokit, keittäjät ja kylmäköt Tarjoilijat Kampaajat ja parturit Kiinteistöhuollon työntekijät Myyjät Naiset Miehet Säännöllisen työajan tuntiansion mediaani sukupuolen mukaan, ,00 12,00 10,00 8,00 6,00 4,00 2,00 0,00 Vartijat Toimisto- ja laitossiivoojat ym. Naiset Miehet 21

22 Säännöllisen kuukausiansion mediaani, Säännöllisen kuukausiansion mediaani, , , , , ,00 500,00 - Kokit, keittäjät ja kylmäköt Tarjoilijat Kampaajat ja parturit Kiinteistöhuollon työntekijät Myyjät Säännöllisen tuntiansion mediaani, Säännöllisen tuntiansion mediaani, ,00 12,00 10,00 8,00 6,00 4,00 2,00 - Vartijat Toimisto- ja laitossiivoojat ym

23 Avoimet työpaikat ja työttömät työnhakijat Työ- ja elinkeinotoimistoille ilmoitettujen avointen työpaikkojen kuukausittainen keskiarvo kasvoi kaikilla tarkastelluilla PAMin toimialoilla vuonna Vastaavasti työttömien työnhakijoiden lukumäärä TE-toimistojen palveluissa laski kaikilla aloilla. Selkein muutos nähtiin kaupan alalla, jolla avoimien työpaikkojen määrä kasvoi ja työttömien työnhakijoiden määrä laski noin viidenneksen vuodesta Kun tarkastellaan työsuhteiden pituutta, kaupan alan myyjien työpaikat ovat myös avoimina olevista työpaikoista laadukkaimpia. Niistä kolme viidestä on yli vuoden mittaisia. Tarkastelluista ammattiryhmistä avustavien keittiö- ja ruokatyöntekijöiden ilmoitetut työpaikat ovat puolestaan lyhytkestoisimpia. Työ- ja elinkeinoministeriö ei kuitenkaan valitettavasti julkaise tilastoa ilmoitettujen avoimien työpaikkojen osa-aikaisuudesta. 23

24 Avoimet työpaikat ammateittain toimialoille ryhmiteltynä , kuukausikeskiarvo Turvallisuusala Kiinteistöpalveluala Kauppa Hius- ja kauneudenhoitoala Matkailu- ja ravintola-ala Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö Työttömät työnhakijat ammateittain toimialoille ryhmiteltynä , kuukausikeskiarvo Turvallisuusala Kiinteistöpalveluala Kauppa Hius- ja kauneudenhoitoala Matkailu- ja ravintola-ala Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö 24

25 Avoinna olleet työpaikat ammateittain* työn keston mukaan 2018 Palvelualvelutyöntekijät työntekijät Myyjät, t, kauppiaat kauppiaat ym. ym. Suojelu- ja iointityöntekijät vartiointityöntekijät Siivoojat, distustyöntekijät kotiapulaiset ja muut puhdistustyömtekijät Avustavat ruokatyöntekijät keittiö- ja ruokatyönt. 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Alle 1 kk 1-3 kk 3-6 kk 6-12 kk Yli 12 kk * Yllä oleva tilasto on valitettavasti saatavilla vain karkealla ammattiluokituksella, jossa erityisesti palvelutyöntekijöiden sekä suojelu- ja vartiointityöntekijöiden joukossa on runsaasti muitakin kuin PAMin aloilla työskenteleviä henkilöitä. Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö 25

26 26 Muistiinpanoja

27 27

28 Palvelualojen ammattiliitto PAM Jäsenyys ja liittyminen Jäsenten työsuhdeasiat Työttömyysturva facebook.com/pamliitto twitter.com/pamliitto

Palvelualojen taskutilasto 2012

Palvelualojen taskutilasto 2012 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 600 Jäsenten työsuhdeasiat 030 100 620 Työttömyysturvaneuvonta 020 690 211 Vaihde 020 774 002 (ma pe klo 9 16) www.pam.fi pam@pam.fi etunimi.sukunimi@pam.fi Keskustoimisto

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto 2017

Palvelualojen taskutilasto 2017 Lähde: Tilastokeskus Palkansaajat toimialan mukaan 2014-2016, tuh 160 140 120 142 141 1 100 80 60 76 70 77 40 20 0 Tukkukauppa Vähi4äiskauppa Palvelualojen taskutilasto 2017 Sisältö 1. Palkansaajat ja

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2010 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 SISÄLTÖ PAMin jäsenistön toimialajakauma Palkansaajien määrät PAMin toimialoilla 2008-2009 Palkansaajien määrät sukupuolen mukaan PAMin

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2006 Sisällysluettelo PAMin jäsenet... 3 Sopimusalajakauma 31.12.2006...3 Jäsenten ikäjakauma 31.12.2007...4 Palkansaajien määriä ja %-osuus työvoimasta... 4 Palkansaajien määriä

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2008 Sisältö PAMin jäsenet... 3 Palkansaajien määriä... 4 Yritysten lukumääriä palvelutoimialoilla... 6 Tietoja ansioista ja työttömyydestä... 8 Vähittäiskaupan yritykset henkilöstön

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2011 PAMin Taskutilasto 2011 1 Sisällysluettelo PAMin jäsenistön toimialajakauma 4 Palkansaajien sukupuolijakaumat toimialoittain 5 Palkansaajien määrät PAMin toimialoilla 6

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2009 Sisältö PAMin jäsenet... 3 Palkansaajien määriä... 4 Yritysten lukumääriä palvelutoimialoilla... 9 Ansiot...10 Työsuhdemuodot...11 Lisätietoja...14 PAMIN taskutilasto 2009

Lisätiedot

PAMIN TASKUTILASTO 2014

PAMIN TASKUTILASTO 2014 PALVELUALOJEN TASKUTILASTO 214 PAMIN TASKUTILASTO 214 1. Palkansaajat ja sukupuoli 1 2. Palkansaajien koulutusaste ja perhevapaiden käyttö 4 3. Erilaiset työsuhteet palvelualoilla 6 4. Työtunnit 11 5.

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto 2016

Palvelualojen taskutilasto 2016 Palvelualojen taskutilasto 2016 Sisältö 1. PALKANSAAJAT JA SUKUPUOLI 4 2. PALKANSAAJIEN KOULUTUSASTE JA PERHEVAPAIDEN KÄYTTÖ 7 3. ERILAISET TYÖSUHTEET PALVELUALOILLA 9 4. TYÖTUNNIT 14 5. PALKANSAAJAT

Lisätiedot

PALVELUALOJEN TASKUTILASTO 2013

PALVELUALOJEN TASKUTILASTO 2013 Jäsenyys ja liittyminen 3 1 6 Jäsenten työsuhdeasiat 3 1 62 Työttömyysturvaneuvonta 2 69 211 Vaihde 2 774 2 (ma pe klo 9 16) www.pam.fi pam@pam.fi etunimi.sukunimi@pam.fi Keskustoimisto Paasivuorenkatu

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Liitekuvia kaupan palkansaajista

Liitekuvia kaupan palkansaajista Liitekuvia kaupan palkansaajista Lähteet: Paraniko palvelu, kiristyikö kilpailu? Kaupan liiton aukioloselvitys, 11.10.2016. Kaupan näkymät 2017-2018. Kaupan liiton myynti- ja työllisyysennusteet,. Selvitysten,

Lisätiedot

Henkilöstörakenteet Palkkatilasto

Henkilöstörakenteet Palkkatilasto Henkilöstörakenteet 217 Palkkatilasto LOKAKUU 218 Henkilöstörakenteet 217 H enkilöstörakenteet 217 antaa yleiskuvan EK:n edustamilla aloilla työskentelevistä palkansaajista eri taustamuuttujien kuten toimialan,

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio Kaupan päivä 2014 KESKO Puheenjohtaja Ann Selin 20.1.2014 PAM lukuina Jäseniä 230 000 Ammattiosastoja 182 Luottamushenkilöitä noin 5 000 42 työehtosopimusta ja

Lisätiedot

Työaika, palkat ja työvoimakustannukset

Työaika, palkat ja työvoimakustannukset Työaika, palkat ja työvoimakustannukset Konsultit 2HPO 1 Osa-aikaista ja määräaikaista työtä tekevien osuus palkansaajista Lähde: Tilastokeskus ja Findikaattori 2 Työsuhteiden muodot 2000-2012 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 23.4. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,9 % enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja

Kotoutuminen, maahanmuuttajat. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja Kotoutuminen, maahanmuuttajat Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Liisa Larja 9.3.2017 % Naisten heikko työllistyminen painaa ulkomaalaistaustaisten työllisyysastetta alas 80 70 60 Työllisyysaste

Lisätiedot

Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja

Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla Kaupan työmarkkinoiden kehitys 2000-luvulla Työllisyyskehitys on kääntynyt laskuun vähittäiskaupassa Työllisten ja palkansaajien määrä vähittäiskaupassa Tilastokeskuksen

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2008

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2008 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 26.11.2008 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2008 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Yritykset, työpaikat, työttömyys Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Yritykset, työpaikat, työttömyys Sisällys: Yritykset ja työpaikat Työllisyys ja työttömyys 2

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Toimintaympäristön tila Espoossa 2018 Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Toimintaympäristön

Lisätiedot

Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp

Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp Eduskunnan työelämä- ja tasaarvovaliokunnan kuuleminen 19.11.2015 klo 12.15 Tallamaria Maunu, erikoissuunnittelija työ- ja elinkeinoministeriö puh. 050 433 1011 Liittyy: HE 51/2015 vp Vuorotteluvapaasijaisena

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Kauppa vetovoimaisena työnantajana Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %

Lisätiedot

Työllisyys ja työttömyys lähes ennallaan vuonna 2012

Työllisyys ja työttömyys lähes ennallaan vuonna 2012 Työmarkkinat 2 Työvoimatutkimus Työllisyys ja työttömyys vuonna 22 Työllisyys ja työttömyys lähes ennallaan vuonna 22 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyyden kasvu hidastui vuonna 22 Työttömyystilanne

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 050 4326797 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.8. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa lähes 92 000 avoimien

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.9. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus tammikuu 2015 Tammikuun lopussa Kaakkois-Suomessa

Lisätiedot

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto) YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani 17 294. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike

Lisätiedot

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Pärnänen Anna Erikoistutkija Väestö- ja elinolotilastot Muistio 29.3.2016 1 (1) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Asiantuntijakuuleminen nollatuntisopimuksista Tilastokeskus selvitti vuonna 2014 työvoimatutkimuksen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 7:2018

TILASTOKATSAUS 7:2018 Tilastokatsaus 6:12 TILASTOKATSAUS 7:18 1 17.12.18 SUOMALAIS- JA ULKOMAALAISTAUSTAISEN VÄESTÖN PÄÄASIAL- LINEN TOIMINTA VANTAALLA 00 16 Tässä tilastokatsauksessa tarkastellaan Vantaan väestön pääasiallista

Lisätiedot

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2009

REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2009 Työ- ja elinkeinoministeriö SET/TUTE 16.11.2009 Mika Tuomaala REKRYTOINTIONGELMAT SEKÄ TYÖVOIMAN KYSYNTÄ JA TARJONTA TYÖVOIMATOIMISTOISSA Tilanne syyskuussa 2009 1. Avointen työpaikkojen sekä rekrytointiongelmien

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.11. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Työttömyyden kasvun pääasiallinen syy

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2015

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.8. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 876 avoimia

Lisätiedot

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015

Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5. klo 9.00 Työttömyys kasvaa edelleen 15 prosentin vuosivauhtia

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.2. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,8 % enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.11. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin llisyysaste oli vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön.

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä 73,3 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta

Lisätiedot

11. Jäsenistön ansiotaso

11. Jäsenistön ansiotaso 24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6. klo 9.00 Toukokuun lopussa 11 716 avointa työpaikkaa Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Tilastokatsaus 6:2014

Tilastokatsaus 6:2014 Tilastokatsaus 6:2014 Vantaa 1 7.4.2014 Tietopalvelu B7:2014 Ulkomaalaistaustaisen väestön pääasiallinen toiminta Vantaalla vuonna 2011 Ulkomaalaistaustaiseen väestöön kuuluvaksi lasketaan henkilöt, jotka

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla 1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.12. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.11. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vajaa 5

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.12. klo 9.00 Marraskuun lopussa 9 537 avointa työpaikkaa kasvua

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 8,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus huhtikuu 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2017) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2017 lopussa 33956

Lisätiedot

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA

TIEDOTE 4/2014 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 213 TIEDOTE 4/214 TYÖSSÄKÄYNTI KUOPIOSSA Väestö pääasiallisen toiminnan mukaan Kuopiossa 31.12.212 Tilastokeskuksen keväällä 214 julkaisemien

Lisätiedot

2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 TILASTOJA 2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste säilyi vuoden 2014 toisella neljänneksellä samalla tasolla kuin vuosi sitten, huhti-kesäkuussa

Lisätiedot

Työllisyysaste Pohjoismaissa

Työllisyysaste Pohjoismaissa BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2015

Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Kesäkuun työllisyyskatsaus 6/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.7. klo 9.00 Kesäkuun lopussa yli 100 000 työtöntä työnhakijaa Uudenmaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%)

Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihdon muutos Pirkanmaalla 2003-2012 Kaikki toimialat (vuosimuutos-%) Lähde: Tilastokeskus, Asiakaskohtainen suhdannepalvelu Liikevaihto päätoimialoittain

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2017, joulukuu,. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 joulukuussa 227 000,

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 24.4. klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus maaliskuu Työttömyys kasvaa edelleen, mutta Kaakkois-Suomessa hitaammin kuin Suomessa

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 856 avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

2017:17 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Konkurssien määrä väheni 36 prosenttia vuoden takaisesta

2017:17 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Konkurssien määrä väheni 36 prosenttia vuoden takaisesta 2017:17 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2017 Konkurssien määrä väheni 36 prosenttia vuoden takaisesta Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus joulukuu 2014 Kaakkois-Suomen työttömyys

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni Kainuussa

Työttömien määrä väheni Kainuussa NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu Julkistettavissa 23.4. klo 9.00 Työttömien määrä väheni Kainuussa Kainuun työttömyyden kehitys poikkeaa koko maan kehityksestä Kainuun työttömyydessä

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Toimintaympäristön tila Espoossa 2017 Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategiayksikkö Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy, Espoon yrittäjät Oy

Lisätiedot

2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä 71,3 prosenttia. Vuonna 2014 keskimääräinen työllisyysaste oli

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Henkilöstövuokrauspalveluiden liikevaihdon. arvo oli 1 019,76 miljoonaa euroa. Kasvua vuoteen 2014 nähden oli 13,9 prosenttia.

Henkilöstöpalvelut. Henkilöstövuokrauspalveluiden liikevaihdon. arvo oli 1 019,76 miljoonaa euroa. Kasvua vuoteen 2014 nähden oli 13,9 prosenttia. Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelut zhenkilöstöpalvelualan kokonaisliikevaihto oli joulukuussa 95,62 vuoden 214 joulukuuhun verrattuna 28,5 prosenttia. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salo. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. joulukuu Salo. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset joulukuu 2017 Salo TYÖMARKKINAT VÄKILUKU 53 107-526 TYÖVOIMA 24 670-368 TYÖTTÖMÄT 3 505-882 TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN joulukuu 2017 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014

Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 Lappeenrannan toimialakatsaus 2014 14.10.2014 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 71,5 prosenttia, mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin

Lisätiedot

Vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskaupan liikevaihdon kehitys. Heinäkuu 2017

Vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskaupan liikevaihdon kehitys. Heinäkuu 2017 Vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskaupan liikevaihdon kehitys Heinäkuu 2017 Vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskaupan liikevaihdon kehitys Suomessa / sisällysluettelo Keskeiset huomiot 1. Liikevaihdon

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.12. klo 9.00 Työvoiman kysyntä kasvaa Työvoiman kysynnässä on koko kuluvan vuoden ollut merkkejä piristymisestä. TE-toimistoon

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Yritykset, työpaikat, työttömyys Konserniesikunta, Strategia ja kehittäminen Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy, Espoon yrittäjät Oy 10.4.2017 Yritykset, työpaikat,

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014

Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste

Lisätiedot

KEURUUN KAUPAN TUNNUSLUVUT

KEURUUN KAUPAN TUNNUSLUVUT 2017 27.7.2017 1 VERONALAISET TULOT /TULONSAAJA/VUOSI VALTIOVERONALAISET TULOT, MUKAAN LUKIEN VEROVAPAAT OSINGOT JA KOROT. LÄHDE: TILASTOKESKUS, VERONALAISET TULOT Veronalaiset tulot ml. verovapaat 2005

Lisätiedot

PALVELUALOJEN PALKKATUTKIMUS 2002 1

PALVELUALOJEN PALKKATUTKIMUS 2002 1 PALVELUALOJEN PALKKATUTKIMUS 2002 1 PALVELUALOJEN PALKKATUTKIMUS 2002 Palvelualojen palkkatutkimuksen 2002 on tehnyt Palvelualojen ammattiliiton toimeksiannosta Tuomas Santasalo Ky. Tutkimukseen otettiin

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2015 23.4.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 02.12.2014

Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 02.12.2014 Työajat ja poissaolot EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 02.12.2014 EK:n työaikatiedustelu vuodelta 2013 Tiedustelussa kysyttiin yrityksiltä vuoden 2013 aikana toteutuneiden työaikojen ja poissaolojen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 3 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Työllisyysaste laskussa Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 neljännellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Vuoden 2013 vuosikeskiarvon

Lisätiedot