Pohjois-Savon elintarvikealan osaamiskeskittymä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Savon elintarvikealan osaamiskeskittymä"

Transkriptio

1 Pohjois-Savon elintarvikealan osaamiskeskittymä

2 Mistä kaikki alkoi: Pohjois-Savon elintarvikesektorin tunnistetut haasteet Yritykset, palvelut, koulutus, kehittäminen ja tutkimus hajallaan; yksittäisiä verkostoja, mutta ei kokonaisuuden koordinointia Yrityksillä tarve ns. yhden luukun palvelulle; tarve tiedon, asiantuntemuksen ja palvelujen helpolle ja selkeälle saatavuudelle Itä-Suomen yliopiston ravitsemustieteen osaaminen painottunut rasvojen ja hiilihydraattien vaikutusten selvittämiseen. Yrityksiltä ja muilta toimijoilta tullut tarve lisätä osaamista proteiineista ja suolistovaikutuksista Yritysten tuotekehityksen pullonkaula elintarviketeknologinen osaaminen

3 Haasteiden ratkaisijaksi luotiin hanke: Ruokalaakso Lapissa ruokasektoriin linkittyvä maaseutuklusteri Ruokalaaksossa ( ) 1) Luodaan ruokasektorille verkostomaista toimintamallia (ekosysteemi/klusteri), jonka toiminta jatkuu hankeajan jälkeen Täydentää Suomen alueellisia verkostoja/ekosysteemejä. Tavoitteena klusteri, jonka arvoketjussa korostuvat tuotekehityksen tukipalvelut, erikoisosaamisena ravitsemus ja ruokaturvallisuus Seinäjoki Ruokaprovinssi Turku Foodtech-ekosysteemi, Flavoria create-ekosysteemi (VTT, IBM, Fazer) Viikin tiedepuisto ja Helsingin yliopisto Monia alueellisia yhteistyöprojekteja; eivät varsinaisia ekosysteemejä Ruokalaakso

4 Haasteiden ratkaisijaksi luotiin hanke: Ruokalaakso Ruokalaaksossa ( ) 2) Kehitetään yhteistyötä ja tehdään näkyväksi alueen osaamista ja palveluita, joiden pariin Ruokalaakso voi ohjata yrityksiä ja muita toimijoita 3) Rakennetaan tuotekehityksen tutkimustarpeeseen uusia osaamisympäristöjä, joilla voidaan selvittää: Uusien proteiinin lähteiden rakennetta, turvallisuutta, hyväksikäytettävyyttä Suolistovälitteisiä vaikutuksia, kuten elintarvikkeiden, probioottien, prebioottien, uudenlaisten raaka-aineiden isännän ja suolistomikrobiston välisiä vuorovaikutuksia 4) Kehitetään elintarviketeknologinen palvelu, josta yritykset saavat apua tila-, laite- ja prosessiasioihin 5) Vahvistetaan ruokasektorin osaamista mm. elintarviketeknologian täydennyskoulutuksella

5 Marjapilotti Tavoitteet: pilotoidaan yhteistyötä Ruokalaakson toimijoiden välillä, tehdään osaamista näkyväksi, edistetään marjojen näkyvyyttä Tuotekehitys Analyysit Kliininen ateriakoe Yhteistyön pilotointi Opitaan tuntemaan verkoston toimijoiden osaamista, toimintatapoja, tiloja Mallinnetaan asiantuntijaverkoston yhteistyötä tuotekehityksen tuessa Kuluttajien näkemykset ja mieltymykset huomioiva tuotekehitys Tuotekehitystilat Terveellisen tuotteen kehittäminen ja terveysvaikutusten osoittaminen Kuluttajatestit Marjojen näkyvyyden edistäminen Kirjallisuuskatsaus marjojen vaikutuksista aterianjälkeiseen verensokerivasteeseen Kliinisissä ateriakokeissa mustaherukan ja mustaherukasta valmistetun tuotteen testaaminen Jos MAQUA-tutkimuksen tulokset ovat yhteneviä aiempien tutkimusten kansssa, mustaherukalle voisi olla mahdollista hakea terveysväitettä Edellä mainittujen perusteella näkyvyyttä edistävän marjakonseptin luominen

6 Marjapilotti - Aikataulu syksy / / 3 / 4 / 5 / 6 / 7 / 8 / 9 / 10 / 11 / 12 / kevät / 2020 Toimijat Tavoitteiden asettaminen, suunnittelu Savonia, UEF, SavoGrow, Medfiles, Valio, Pakkasmarja, Maitomaa, Marjavasu, Olvi Tuotekehitys: Sokerimäärän testaaminen UEF Saatavilla olevien kaurapohjien selvittely -> kauran hylkääminen Savonia,UEF Mustaherukka-kvinoatuotteen kehittäminen ja valmistaminen SavoGrow, UEF Analyysit Mustaherukan sokerit ja antosyaanit Savonia, UEF LuKe Kvinoapohjan sokerit ja tärkkelys, lopputuotteiden kuitu Savonia, UEF Seilab, Metropolilab Mustaherukka-kvinoatuotteen fysikaaliset ominaisuudet UEF Kuluttajatestit Savonia, UEF Kliininen ateriakoe Tutkimussuunnitelma ja eettinen hyväksyntä UEF, Savonia Koehenkilöiden rekrytointi, valmistelut UEF Ateriakokeet UEF Verinäytteiden analyysit, raportointi UEF, Savonia

7 Osaamisympäristöt Mahasuolikanavan malli VTT UEF kemian laitos UEF ympäristö- ja biotieteiden laitos Alueellinen, kansallinen ja Soluviljelymallit Molekyylimenetelmät Uuden sukupolven sekvensointi Proteiinien hyväksikäytettävyys Erottelumenetelmät Proteomiikka Täydentävän asiantuntijuuden kansainvälinen yhdistäminen verkostoituminen DuPont Valio Oy Viking Malt Oy AK & CGG Katsaus tuoreimmasta tiedosta ja tutkimusnäytöstä Näyttöön perustuva terveellisten ainesosien/tuotteiden kehittäminen

8 Elintarviketeknologisen palvelun kehittäminen Hankeyritysten auttaminen elintarviketeknologisten haasteiden ratkaisemisessa (tilat, laitteet, prosessit) Pilottitapausten avulla palvelun kehittäminen Ruokalaakso-hankkeen jälkeen jatkuvaksi

9 Elintarviketeknologian täydennyskoulutus (syksy kevät 2020) Järjestetään yhteistyössä Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SeAMK) kanssa, kouluttajat SeAMK:n bio- ja elintarviketekniikan lehtoreita Täydennyskoulutus toimii pilottina, josta haetaan kokemuksia ja tarpeita jatkossa mahdollisesti maksullisena (esim. avoin AMK) toteutettaviin elintarviketeknologisiin lisä- ja täydennyskoulutuksiin

10 Verkostossa mukana Ravitsemus- ja elintarviketiede Linkit elintarviketeknologian asiantuntijoihin Vastuullinen ruokatuotanto, kuluttajakäyttäytyminen Linkit ruokamatkailuun Linkit vastuullisen maidon- ja nurmentuotannon tutkimukseen Koevalmistus, laatu, omavalvonta Linkit luomutuotantoon, ympäristövastuullisuuteen, 2. asteen koulutukseen 10

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest. SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella

Lisätiedot

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke

Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke Yleissairaanhoitajan (180 op) ammatillisen perusosaamisen arvioinnin kehittäminen (ylesharviointi) hanke 1.3.2018-31.12.2020. Yhteistyökumppaneita Suomen sairaanhoitajaliitto ry ja sen kautta European

Lisätiedot

Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja

Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja Kaivosvesiverkosto Kohti kokonaisvaltaisempia kaivosvesiratkaisuja 18.12.2017 Kaivosvesiverkosto, tarve Kaivosvedet ovat laaja kokonaisuus, joiden hallintaan liittyvä osaaminen ja tieto on hajautunutta

Lisätiedot

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Turun Ammattikorkeakoulu Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Projektin kesto 26.11.2015-31.12.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kansallinen Kansainvälinen Kumppanit Turun, Tampereen ja

Lisätiedot

Ruokaprovinssi ja InnoAreena -ruoan ja hyvinvoinnin yhteistyöllä tuloksiin

Ruokaprovinssi ja InnoAreena -ruoan ja hyvinvoinnin yhteistyöllä tuloksiin Ruokaprovinssi ja InnoAreena -ruoan ja hyvinvoinnin yhteistyöllä tuloksiin 10.10.2012 Irma Jaakkola irma.jaakkola@seinajoki.fi Ruokaprovinssi Ruokaprovinssin käynnistys -hanke Ruokaprovinssin käynnistys

Lisätiedot

Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri

Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri 1.9.2017 Arktinen Älykäs Maaseutuklusteri Mitä on Arktinen Älykkyys Lapin älykkään erikoistumisen jalkauttamisen brändinimi Tunnettu viidestä klusteristaan Uudenlainen

Lisätiedot

Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjyys ja kehittämistyö Etelä-Pohjanmaalla

Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjyys ja kehittämistyö Etelä-Pohjanmaalla Elintarvike- ja luonnontuotealan yrittäjyys ja kehittämistyö Etelä-Pohjanmaalla Foodwest Oy Ohjelmapäällikkö Kaisa Penttilä kaisa.penttila@foodwest.fi FOODWEST Elintarvikekehityksen edelläkävijä vakaa,

Lisätiedot

Elintarvikkeen ravintoarvomerkintä (=ravintoarvoilmoitus)

Elintarvikkeen ravintoarvomerkintä (=ravintoarvoilmoitus) Elintarvikkeen ravintoarvomerkintä (=ravintoarvoilmoitus) Elintarviketietoasetus Artiklat 29 35, 54 55, Liitteet liite V, XIII-XV ) Ravintoarvomerkintä (Elintarviketietoasetus, art. 29) Ravintoarvomerkintää

Lisätiedot

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma 2016 2020 Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen (Tays/ERVA) hoitotieteellinen tutkimus- ja kehittämisohjelma Tutkimus- ja kehittämisohjelman pohjana toimivat Etelä-Pohjanmaan n Kanta-Hämeen

Lisätiedot

Tausta ja tarve: Tavoitteet:

Tausta ja tarve: Tavoitteet: 1 OlaCity yhteisö Toimintamallin tavoitteena on Orimattilan alueen nuorten yrittäjien (Start Up, opiskelijayritykset) sekä mikro/yksinyrittävien yritystoiminnan tukeminen ja yrittäjyyden edistäminen, sekä

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety (RECEPS) Anna-Maija Tolppanen 26.9.2013 III sosiaali-

Lisätiedot

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA

VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA VALTAKUNNALLISET MAKE HANKKEET MAASEUDUN KEHITTÄMISKOKONAISUUDESSA Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Hämeenlinna 15.4.2011 Verkosto- ja hanketapaaminen Sivu 1 Valtakunnallinen hanketoiminta Toimintatapa

Lisätiedot

Aistit tuoteinnovaatioiden kehitystyössä Mari Sandell ja Mari Norrdal Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus

Aistit tuoteinnovaatioiden kehitystyössä Mari Sandell ja Mari Norrdal Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus Aistit tuoteinnovaatioiden kehitystyössä Mari Sandell ja Mari Norrdal Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus 9.11.2017 MIKSI AISTINVARAISTA ARVIOINTIA Miksi aistinvaraista arviointia tarvitaan?

Lisätiedot

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE Hanketreffit, Metsäkeskus 11.2.2016 Niina Huikuri HANKETIEDOT Toteutusaika: 1.1.2015-31.12.2016, 2v. Toteuttajat: PIKES, KETI, Joensuun Tiedepuisto (hallinnoija), LuKe Henkilöstö:

Lisätiedot

Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009

Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009 Metsäklusteri Oy:n ohjelmat Metsäklusteri Oy Perustettu maaliskuussa 2007 Toiminta käynnistynyt syyskuussa 2007 Yksi Suomen kuudesta SHOKista Metsäklusteri Oy Toteuttaa Suomen metsäklusterin tutkimusstrategiaa

Lisätiedot

Väitteiden omavalvonta väitteiden edellyttämät merkinnät

Väitteiden omavalvonta väitteiden edellyttämät merkinnät Väitteiden omavalvonta väitteiden edellyttämät merkinnät Ylitarkastaja Marjo Misikanas Tuoteturvallisuusyksikkö Ravitsemus- ja terveysväiteseminaari 13.12.2011 Omavalvonnassa ja valvonnassa huomioitava

Lisätiedot

TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS

TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto 27.2.2018 Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS Taustaa Miten Savilahden korkea osaaminen saadaan tehokkaammin

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2

CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2 CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2 Aloitustilaisuus 28.11.2016 Päivi Laitila, paivi.laitila@motiva.fi Timo Määttä, timo.maatta@motiva.fi LIFE15 IPE FI 004 CIRCWASTE-FINLAND 5

Lisätiedot

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus

VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE. Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK POHJOIS-SUOMEN VAMMAISPALVELUJEN KEHITTÄMISYKSIKÖN VALMISTELUHANKE Jari Lindh Hankekoordinaattori Kolpeneen palvelukeskus VPK - käytännön, koulutuksen ja tutkimuksen yhteistyön areenana Vammaispalvelujen

Lisätiedot

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö

Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Lakisääteisen eettisen toimikunnan tehtävät alueellinen yhteistyö Tapani Keränen Itä-Suomen yliopisto; Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri, tutkimusyksikkö ja eettinen toimikunta 21.3.2012 1 Alueelliset eettiset

Lisätiedot

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Knowledge grows Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Fazer Mylly & Fazer Leipomot Tero Hirvi Heli Anttila Onnistuaksemme meidän tulee lähteä kuluttajan tarpeista liikkeelle Kuluttajan tarpeet edellä Tärkeää

Lisätiedot

Rohkeasti yli rajojen Pohjois- Savon Maakuntaseminaari, Kuopio,

Rohkeasti yli rajojen Pohjois- Savon Maakuntaseminaari, Kuopio, Rohkeasti yli rajojen Pohjois- Savon Maakuntaseminaari, Kuopio, 27.9.2013 Jukka Mönkkönen Akateeminen rehtori Kansainvälistyminen 1.10.2013 2 1.10.2013 3 Itä- Suomen yliopiston kansainvälisen ohjelman

Lisätiedot

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr.

Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia. StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Ann Louise Erlund ProjektijohtajaYrkeshögskolan Novia StiftelsenFinlandssvenskaJordfondensr. Rannikon Ruoka Ruoka-artesaanit ovat uusi kasvava ammattikunta pohjoismaissa. Artesaaniruoan jatkojalostuksessa

Lisätiedot

Maku kohdallaan? FFF-Flavorin aistittavan laadun tutkimus ja palvelut. Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus

Maku kohdallaan? FFF-Flavorin aistittavan laadun tutkimus ja palvelut. Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus Maku kohdallaan? FFF-Flavorin aistittavan laadun tutkimus ja palvelut Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskus 2 Aistinvarainen arviointi Menetelmä, jolla tuotteen tai raaka-aineen

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

Telaketju ekosysteemi

Telaketju ekosysteemi Telaketju-hanke Telaketju on poistotekstiilin kiertoa edistävä verkosto. Telaketjussa kehitetään keräystä, lajittelua ja jalostusta vastaamaan poistotekstiilin hyödyntäjien tarpeita. Hanke toimii yhteistyötä,

Lisätiedot

Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa projektipäällikkö Tuula Raukola

Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa  projektipäällikkö Tuula Raukola Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa www.prizz.fi/kiertotalous projektipäällikkö Tuula Raukola tuula.raukola@prizz.fi Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa hanke Aikataulu: 1.1.2016

Lisätiedot

Suomen halutuin elämisen ympäristö

Suomen halutuin elämisen ympäristö Suomen halutuin elämisen ympäristö Mitä se tarkoittaa Pohjois-Savon maakunnan TKI- kehyksessä? Maakuntaan tarvitaan koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen ja laajemmin elinvoimaisuuden kehittämisen yhteinen

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ

KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ TERVEELLISYYS JA TERVEYSVAIKUTTEISUUS PIENYRITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA KÄYTÄNNÖN ESIMERKKEJÄ Elintarvikeyrittäjyyden kehittämisen hankeseminaari 1. 2.12.2009 Kuopio Kuopion seudun osaamiskeskus OSAAMISKESKUSOHJELMA

Lisätiedot

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA

ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA ALUEKEHITTÄMISEN PROSESSI / DIAK ALUEVAIKUTTAJANA PROSESSIN OMISTAJA Yksikönjohtajat PROSESSIKUVAUKSEN HYVÄKSYJ KSYJÄ Johtoryhmä PRSESSIKUVAUS LUOTU JA PÄIVITETTY P Syyskuu 2008 PROSESSIKUVAUS HYVÄKSYTTY

Lisätiedot

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen

POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu. Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen POPELY:n rakennettujen vesien kunnostamisen erikoistumistehtävä ja kunnostustoiminnan tiedonkeruu Timo Yrjänä Jukka Tuohino Jermi Tertsunen 11.11.2016 Erikoistumistehtävän taustaa MMM antoi POPELYlle 2014

Lisätiedot

POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely

POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely POVERIA BIOMASSASTA Hanke-esittely 24.2.2016 Antti Niemi POVERIA BIOMASSASTA Toteutusaika: 1.9.2015-30.6.2018 Budjetti: 798 645 Päärahoittaja: ELY-keskus Euroopan maaseuturahaston varoista Tavoite: Uusiutuvan

Lisätiedot

Keitä Salon osaamiskeskittymä

Keitä Salon osaamiskeskittymä Keitä Salon osaamiskeskittymä palvelee? Teollisuusfoorum Katse tulevaisuuteen 14.2.2017 Mika Mannervesi 1 Älykkään teknologian Salo Kuvitus: Janne Harju / Napa Illustrations Salon osaamiskeskittymä pähkinäkuoressa

Lisätiedot

Elintarvikeyrittäjyyden kehittäminen Pohjois Savossa. Vuokko Niemitalo Sisä Savon seutuyhtymä 1.12.2009

Elintarvikeyrittäjyyden kehittäminen Pohjois Savossa. Vuokko Niemitalo Sisä Savon seutuyhtymä 1.12.2009 Elintarvikeyrittäjyyden kehittäminen Pohjois Savossa Vuokko Niemitalo Sisä Savon seutuyhtymä 1.12.2009 Kehittämistyötä tekeviä Yrityspalvelut: elinkeinoasiamiehet, yrityspalvelupisteet, uusyrityskeskus

Lisätiedot

KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus

KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus KUUMA-kuntien elintarvikeketjun kehittäminen ja INKA-ohjelmaehdotus Mikko Punakivi & Anna Kilpelä 1.2.2013 KUUMA-seudun elintarvikeketju Alueen yritysten tarpeita selvitetty: Puhelinhaastatteluin Työpajassa

Lisätiedot

Matkailun turvallisuus - katsaus yhteistyösopimuksen tavoitteisiin. MTI 10.4.2013 Eija Raasakka, projektipäällikkö

Matkailun turvallisuus - katsaus yhteistyösopimuksen tavoitteisiin. MTI 10.4.2013 Eija Raasakka, projektipäällikkö Matkailun turvallisuus - katsaus yhteistyösopimuksen tavoitteisiin MTI 10.4.2013 Eija Raasakka, projektipäällikkö Yhteistyösopimus Allekirjoitettiin 15.6.2010 Rovaniemellä MTI:n ja syksyllä 2010 Santasportin

Lisätiedot

Mitä valintoja Suomi on tekemässä elintarvikealan T&K&K- strategiassaan? Juha Ahvenainen 13.11.2006

Mitä valintoja Suomi on tekemässä elintarvikealan T&K&K- strategiassaan? Juha Ahvenainen 13.11.2006 Mitä valintoja Suomi on tekemässä elintarvikealan T&K&K- strategiassaan? Juha Ahvenainen 13.11.2006 Elintarviketeollisuutemme menestys perustuu osaamiseen Koko elintarvikeketjumme osaaminen on kansainvälisesti

Lisätiedot

Verkostoista voimaa opiskelijaohjauksen kehittämiseen

Verkostoista voimaa opiskelijaohjauksen kehittämiseen Verkostoista voimaa opiskelijaohjauksen kehittämiseen VeTe päätösseminaari Tampere-talo 6.9.2011 Heiskanen, Marjut. Kliinisen hoitotyön opettaja, tiimivastaava KYS. Taam-Ukkonen, Minna. Ylihoitaja. KYS.

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

palveluinnovaatiot metropolialueella

palveluinnovaatiot metropolialueella Tuloksellista kehittämistä työkaluja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kaupunkitutkimus ja metropolitiikka ohjelman (KatuMetro) Teema-alueen 3 kärkihanke: Terveyttä ja hyvinvointia edistävät ja niiden

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Asiakashyötyjen arviointi

Asiakashyötyjen arviointi Asiakashyötyjen arviointi esimerkkinä lastensuojelun systeemisen toimintamallin arviointitutkimus 2017-2018 Elina Aaltio Tutkija Lapset, nuoret ja perheet THL Systeemisen mallin pilotointi 2017-2018 Pilotoidaan

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ

VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ VALTAKUNNALLISET KEHITTÄMISHANKKEET OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskus 15.1.2014 Sivu 1 Kaksi lähestymistapaa matkailuhankkeen koordinaatioon Kylämatkailuhanke

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa

Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa Opiskelijoiden kokemuksia moniammatillisesta terveysalan simulaatio-opetuksesta Kuopiossa Terhi Saaranen, dosentti, yliopistonlehtori, TtT, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos Kirsimarja Metsävainio,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Työpaja 9.3.2017 Yhteenveto: Sari Mäkinen ja Tiina Konttajärvi 16.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Teemat 1. Hyvinvoinnin edistäminen ja hyvinvointierojen kaventaminen

Lisätiedot

MIKÄ ON? Jaana Inki /Ulla

MIKÄ ON? Jaana Inki /Ulla MIKÄ ON? OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus on enorssin ja kaikkien harjoittelukoulujen yhteisesti toteuttama koulutuskokonaisuus, jossa harjoittelukouluverkosto toimii paikallisen

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju

Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Tutkimuksen tavoitteena kilpailukykyinen ja kestävä ruokaketju Kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila Luonnonvarakeskus ilkka.p.laurila@luke.fi Salaojituksen Tukisäätiö 13.5.2015 Luke 133 pv (tai 117 v) Toiminta

Lisätiedot

Ruoka-alan alueellinen kehittäminen, esimerkkinä Etelä-Savo. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9.

Ruoka-alan alueellinen kehittäminen, esimerkkinä Etelä-Savo. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9. Riitta Kaipainen Ruoka-Kouvola IV kumppanuuspöytäkokoontuminen 2.9.2015 Ruralia-instituutti / Riitta Kaipainen 3.9.2015 1 Elintarvikealaan kohdistuvien kehittämislinjauksien historiaa Etelä-Savossa: -

Lisätiedot

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto Elinkeinot murroksessa -pilotti Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO Katja Sukuvaara, Kainuun liitto 1 ELMO pilotti: Mikä se on? Euroopan komissio hakee uusia toimintatapoja aluekehittämisen tueksi vastaamaan teolliseen

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

Savoniaammattikorkeakoulu. alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä

Savoniaammattikorkeakoulu. alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä Savoniaammattikorkeakoulu alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä Kati Partanen, Lehtori (Maatilatalous) Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelman vastuuopettaja Savonia-ammattikorkeakoulu Toimintaa vuodesta

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta www.laurea.fi 2 Strateginen ulottuvuus Eettisyys ja vastuullisuus

Lisätiedot

HAMK Hyvinvoinnin koulutus- ja tutkimuskeskus. Katsaus osaamiskeskittymän toimintaan Merja Ala-Nikkola FT, tutkimuspäällikkö

HAMK Hyvinvoinnin koulutus- ja tutkimuskeskus. Katsaus osaamiskeskittymän toimintaan Merja Ala-Nikkola FT, tutkimuspäällikkö HAMK Hyvinvoinnin koulutus- ja tutkimuskeskus Katsaus osaamiskeskittymän toimintaan Merja Ala-Nikkola FT, tutkimuspäällikkö Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK:a ylläpitää sijaintikuntiensa omistama kuntayhtymä

Lisätiedot

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE

Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 () Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto

Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa. Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Ruokaketjuhankkeet mitä uutta luvassa Eveliina Viitanen Maaseutuvirasto Hakuvaihe Syksyn 2014 haku 78 hakemusta, joista 47 hyväksyttyä hanketta Avustusta haettiin yhteensä yli 17 miljoonaa 1-vuotisia:

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo

Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet klo Valtionavustuksilla tukea kehittämiseen Hankeryhmäkohtaiset aloitustilaisuudet 11.9.2014 klo 12.30-15.30 Opiskelijahuoltolain toimeenpano tuki Uudistettujen valintaperusteiden käyttöönoton tuki Opetusneuvos

Lisätiedot

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood

Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Kaurasta uusia innovaatioita Elintarvikeyritysten ajankohtaisseminaari 4.3.2015, Huittinen Satafood Otto Kaukonen Tuotekehityspäällikkö Raisio Group Kotimainen kaura on superruokaa Kauran terveysvaikutukset

Lisätiedot

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET

ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS HILLOT, MARMELADIT JA VÄLIPALATUOTTEET ROBERTS BERRY SMOOTHIE NATURAL Robertsin marjasmoothieissa on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Smoothiet on valmistettu

Lisätiedot

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus

Lisätiedot

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus

Lisätiedot

Elintarviketieteiden kandiohjelma

Elintarviketieteiden kandiohjelma Elintarviketieteiden kandiohjelma MMTDK Ravitsemustiede, kiintiö 15 MMTDK Elintarviketieteet, kiintiö 60 MMTDK + BYTDK Molekyylibiotieteet, kiintiö 60 ETK ETK LuK 15 max 5 max 15 max 35 max 10 max 15 max

Lisätiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot

Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15

Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15 Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

UEF metsä-, puu- ja maankäyttöbiotalouden kärjessä

UEF metsä-, puu- ja maankäyttöbiotalouden kärjessä UEF metsä-, puu- ja maankäyttöbiotalouden kärjessä UEF:n biotalousohjelma Metsäteho-UEF seminaari 22.6.2016, Jyrki Kangas UEF:n strateginen biotalousfokus: metsät, puu ja maankäyttö - monitieteisesti Monialaisuus

Lisätiedot

Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa. ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Ristiinpölytys neljän tuulen tiellä Keski-Suomessa ELO-toiminta Paula Hiltunen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 25.2.2015 Pohjois-Karjalan ELO-toiminta ELY-keskus asetti elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän

Lisätiedot

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits Market intelligence for healthy profits Marjat maailmassa Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin Projektin tavoitteet Löytää malleja marja-alan osaamisen tuotteistamiseksi korkean jalostusarvon

Lisätiedot

Kuntien ilmastotyö vauhtiin!

Kuntien ilmastotyö vauhtiin! Kuntien ilmastotyö vauhtiin! #ilmastoratkaisujakunnista Ympäristöministeriö, 14.1.2019 Olli-Pekka Pietiläinen & Miia Berger, YM Esityksen pääsisältö Päästövähennystyön kansainvälinen ja kansallinen tausta

Lisätiedot

Ravitsemus- ja terveysväitteet

Ravitsemus- ja terveysväitteet Ravitsemus- ja terveysväitteet Ylitarkastaja Kaisa Kukkonen Tuoteturvallisuusyksikkö Lastenruoat ja niiden valvonta koulutus 30.10.2012 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1924/2006 elintarvikkeita

Lisätiedot

Suomen bio- ja lääkealan palveluyritysten kansainvälistymishanke - taustaa. Turku Jussi Holopainen

Suomen bio- ja lääkealan palveluyritysten kansainvälistymishanke - taustaa. Turku Jussi Holopainen - taustaa Turku 6.5.2008 Jussi Holopainen 25.8.04 päätös liikkeelle lähdöstä valmisteluhanke keväällä 2005/Pharmatory Oy edellytysten selvittäminen re. mahdollinen varsinainen hanke asiantuntija kasvu-

Lisätiedot

Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet

Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet Kuntamarkkinat 12.9.2018 Muutos onnistuu strategisella henkilöstöjohtamisella - seminaari Tulevaisuuden johtamisosaaminen ja sen kehityshaasteet Professori Vuokko Niiranen Sosiaali- ja terveysjohtamisen

Lisätiedot

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa?

Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Kehittämistoiminnan rakenteet muutoksessa? Varhiksen alueellinen kehittäjäverkosto Poske 22.4.2008 Arja Honkakoski Esityksen sisältö 1 Miten kehittämistoiminnan rakenteet ja sisältö ovat muotoutuneet 2000

Lisätiedot

Oulun yliopiston merkitys Pohjois-Pohjanmaan kehitykselle ja kehittämiselle

Oulun yliopiston merkitys Pohjois-Pohjanmaan kehitykselle ja kehittämiselle Oulun yliopiston merkitys Pohjois-Pohjanmaan kehitykselle ja kehittämiselle Oulun yliopisto Pohjoisen veturi? Nordia-ilta 22.4.2015 Eija-Riitta Niinikoski, maakuntahallituksen jäsen, Koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Mitä on näyttöön perustuva toiminta neuvolatyössä

Mitä on näyttöön perustuva toiminta neuvolatyössä Tiedosta hyvinvointia marja-leena.perala@stakes.fi 1 Mitä on näyttöön perustuva toiminta neuvolatyössä Marja-Leena Perälä, Tutkimusprofessori, Stakes VALTAKUNNALLISET NEUVOLAPÄIVÄT 10.5.2007 Dipoli, Espoo

Lisätiedot

FinCC; luokituskokonaisuus. Anneli Ensio Kuopion yliopisto Shiftec tutkimusyksikkö

FinCC; luokituskokonaisuus. Anneli Ensio Kuopion yliopisto Shiftec tutkimusyksikkö FinCC; luokituskokonaisuus Anneli Ensio Kuopion yliopisto Shiftec tutkimusyksikkö anneli.ensio@uku.fi FinCC: Suomalainen hoidon tarveluokitus (SHTaL) v. 2.0 -- 2.01 Suomalainen hoitotyön toimintoluokitus

Lisätiedot

Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen

Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen Ruokaketjun yrittäjyys ja maaseudun kehittäminen Pellolta haarukkaan Keskisuomalaisen ruokaketjun kehittäminen 2014-2020 Käynnistysseminaari ja tulevaisuustyöpaja 21.5.2012 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi

Lisätiedot

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena

Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Knowledge grows Kaura tulevaisuuden elintarvikkeena Fazer Mylly & Fazer Leipomot Lasse Katavisto Heli Anttila Onnistuaksemme meidän tulee lähteä kuluttajan tarpeista liikkeelle Kuluttajan tarpeet edellä

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa OSAAMISEN TUNNISTAMINEN (muk. Jäntti 2007) OPPIMISTEOT JA OSAAMISTAVOITTEET: OPPIMISTULOKSINA ARVIOINTI opiskelija opettaja arvioija

Lisätiedot

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 1. Tavoitteet Luoda käyttäjä- ja kysyntälähtöinen Living Lab toimintaympäristö, joka tukee Kymenlaakson ammattikorkeakoulun LCCE- oppimisen

Lisätiedot

Tervetuloa Kareliaan!

Tervetuloa Kareliaan! Tervetuloa Kareliaan! 25 vuotta amk-koulutusta, tki-toimintaa, kansainvälisyyttä! High Tech Business Café tilaisuus MIM-metalliruiskuvalun mahdollisuudet teollisuudelle 21.3.2017 Toimialajohtaja Ulla Asikainen

Lisätiedot

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon

LAPE-muutosohjelman yhteys VIP-verkostoon LAPE-muutosohjelman yhteys on VIP Vaativan erityisen tuen ohjaus-ja palveluverkostojen alueellinen kick off 29.5.2018 Valteri Tervaväylä, Lohipadon yksikkö Jaana Jokinen Erityisasiantuntija LAPE- Toimiva

Lisätiedot

Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu

Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk aloitti toimintansa vuoden 2017 alussa, Kampukset: Kotka, Kouvola, Mikkeli ja Savonlinna Toiminta-alueena Etelä-Savo ja Kymenlaakso

Lisätiedot

Kuopio Water Cluster

Kuopio Water Cluster Kuopio Water Cluster Osaamisesta kansainväliseksi liiketoiminnaksi Eero Antikainen Savonia ammattikorkeakoulu oy 4.9.2019 www.kuopiowatercluster.com KUOPIO WATER CLUSTER HANKEKOKONAISUUDEN TAVOITTEET Muodostaa

Lisätiedot

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke 1.9.2006-31.10.2007 Savonia yrityspalvelut Kasvua ja tehokkuutta verkostoitumalla - ratkaisuja pk-yritysten haasteisiin -seminaari 30.5.2007 Liiketalous, Iisalmi

Lisätiedot

MUUTOKSET JA MAHDOLLISUUDET

MUUTOKSET JA MAHDOLLISUUDET ALKOHOLITTOMAN JUOMA-ALAN MUUTOKSET JA MAHDOLLISUUDET ELINTARVIKEVALMISTAJAN NÄKÖKULMA TIINA HÄMÄLÄINEN, VALIO OY ELINTARVIKEALAN VUOSISEMINAARI 27.11.2018 KUULUMISIA VALIOLTA: V A L I O YLI 100 VUOTTA

Lisätiedot

SPEK2020. strategia

SPEK2020. strategia SPEK2020 strategia 2019-2023 Vaikutamme turvallisen yhteiskunnan puolesta, seuraamme ja ennakoimme yhteiskuntakehitystä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kokoamme tietoa yhteiskuntakehityksestä,

Lisätiedot

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke. 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Rural Finland. - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke. 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Rural Finland - valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke 1.8.2015 31.12.2017 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Kotimaan matkailijat suurin matkailijaryhmämme Lähimatkailun odotetaan kasvavan

Lisätiedot

145* PUOLUKKAA BERRIE PUOLUKKA-KARPALO. Puolukan ja karpalon yhdistelmä herättää makuaistin syksyisillä aromeillaan.

145* PUOLUKKAA BERRIE PUOLUKKA-KARPALO. Puolukan ja karpalon yhdistelmä herättää makuaistin syksyisillä aromeillaan. Roberts MARJAHYVÄÄ Roberts Berrieissä on marjojen kaikki parhaat ominaisuudet helposti nautittavassa muodossa. Juotavat välipalat on valmistettu kokonaisista marjoista, jolloin mukana ovat myös runsaasti

Lisätiedot

Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola

Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla Rehtori Tapio Varmola Taustaksi Millainen toiminta-alue on Etelä- Pohjanmaa? Koulutustaso Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Ideoita ja näkemyksiä uuden ohjelman valmisteluun. Johdattelevia kysymyksiä nyt ja myöhemmin verkossa vastattaviksi https://www.surveypal.com/.

Ideoita ja näkemyksiä uuden ohjelman valmisteluun. Johdattelevia kysymyksiä nyt ja myöhemmin verkossa vastattaviksi https://www.surveypal.com/. Ideoita ja näkemyksiä uuden ohjelman valmisteluun Johdattelevia kysymyksiä nyt ja myöhemmin verkossa vastattaviksi https://www.surveypal.com/. KYSYMYKSET / OTSIKOT POHDINNALLE Mitä nykyisestä klusteriohjelmasta

Lisätiedot