Keitä Salon osaamiskeskittymä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keitä Salon osaamiskeskittymä"

Transkriptio

1 Keitä Salon osaamiskeskittymä palvelee? Teollisuusfoorum Katse tulevaisuuteen Mika Mannervesi 1

2 Älykkään teknologian Salo Kuvitus: Janne Harju / Napa Illustrations

3 Salon osaamiskeskittymä pähkinäkuoressa Salo IoT osaamiskeskittymä on Salossa visioitu, kansainvälisesti toimiva, laaja-alaisesti verkottunut teollisen internetin ja digitalisen liiketoiminnan osaamiskeskittymä. Sen perustana on alueelle kertynyt älylaitteiden suunnitteluun ja tuotantoon liittyvä osaaminen, joka mahdollistaa modernin liiketoiminnan tuotekehityksestä lopputuotteeksi ja palveluksi. Osaamiskeskittymässä toimii monialainen yhteisö, jossa ovat mukana korkeakoulut, yliopistot, tutkimuslaitokset sekä startupit ja jo pidempään toimineet yritykset, investorit sekä tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoittajat kuten Tekes ja VTT. 3

4 Osaamiskeskittymä toimii verkostona Osaamiskeskittymä kokoaa monia toimijoita saman katon alle, joten toiminta on verkostomaista. Jokainen tuo mukaan oman osaamisensa. Kiinteistöä johtaa osakeyhtiön hallitus ja osakeyhtiön palkkaama toimitusjohtaja. Toimitusjohtaja palkkaa avukseen kiinteistöliiketoimintaan ja myyntiin henkilöstöä. Kaupunki johtaa osaamisverkoston kokoamista Yrityssalo kaupungin elinkeinoyhtiönä tuottaa osaamiskeskittymään siellä toimivien yritysten tarvitsemia yrityspalveluita. Lisäksi Yrityssalon hallinnoimat hankkeet tuovat keskittymän kehittämiseen ulkopuolista rahoitusta 4

5 Verkosto Kunnan perustehtävä: elinvoiman edistäminen! Elinkeinopoliittinen ohjelma Osaamiskeskittymä Advisory board Salon kaupunki Yrityssalo Oy Yliopisto AMK Startup Oleva Oy Opiskelija Sijottuva Oy Kiinteistö-oy - hallitus - toimitusjoht. - henkilöstö 5 Rahoittajat (TEKES, TEM, EU, säätiöt, )

6 Yhteisöllinen työtila ja modernit etätyömahdollisuudet Startup-palvelut ja muut yritysten kasvupalvelut Tukipalveluiden organisointi Ihmiset, yhteisö Kumppaniverkostojen luominen ja yhteyksien ylläpito Yhteistyö korkeakoulujen ja yritysten kanssa Tapahtumien järjestäminen Tutkimuksen ja koulutuksen hyödyntäminen Salon toimintaympäristön kehittämisessä Ideat ja osaaminen Tilojen markkinointi Toimitilojen vuokraus Kiinteistön ylläpitopalvelut (esim. tietoverkko, aulapalvelut, posti, vartiointi yms) Toimitilojen kehittäminen ja työympäristöjen muotoilu Paikka, tilat Yrityksille lisäarvoa liiketoiminnan syntymiseen ja 6 kehittämiseen

7 Osaamisen ostoskeskus 7

8 ASIAKASRYHMÄT YRITYKSET ALKAVAT YRITYKSET TYÖNTEKIJÄT KORKEAKOULUT OPISKELIJAT Iso globaali suomalainen yritys Iso globaali kansainvälinen konserni Pk-yritys muualta Suomesta Paikallinen pk-yritys Mikroyritykset Startupyrittäjä Perinteiset alat Itsensä työllistävä Konsultti Aktiivinen työnhakija Etätyöntekijä Kvtyöntekijä Korkeakoulun tutkijaryhmä Korkeakoulun tutkija Kv-tutkija Opinnäytetyötä hakeva Projektityötä hakeva Kv-opiskelija 8

9 ASIAKAS YRITYKSET Iso globaali kansainvälinen konserni PROFIILI Kansainvälisen tason ulkomainen yritys, jolla on tarpeita löytää hyviä IoT-ratkaisuja. Yritys haluaa käyttää suomalaista osaamista ja rahoitusmalleja. Yrityksellä saattaa olla toimisto Suomessa, mutta voi olla että sillä ei ole pysyvää toimipaikkaa. Yritys toimii globaalisti. TAVOITTEET Suomalainen osaaminen, tietoturva Löytää uusia innovaatioita Made in Finland leima t&k-yksikkö Pohjois-Eurooppaan KIPUKOHDAT Innovaation pitää olla globaalia Tuotteiden nollasarjaa ei saada nopeasti käyttöön Välimatkat ovat pitkiä AVAINSANAT IoT, langaton, ketterää toimintaa, yhdessä ideointia, 0-sarjatuotanto, hyvät tietoliikenneyhteydet, tuotekehitys ODOTUKSET Löytää osaajia oman innovaatiotoimintansa kehittämiseen Kontaktipinta eurooppalaisiin asiakkaisiin Käyttää Salon tuotekehitysosaamista Salosta nopea ja joustava lisäys omalle tuotekehitykselle 9

10 ASIAKAS, esimerkki 1 YRITYKSET Iso globaali suomalainen konserni PROFIILI Kansainvälisen tason suomalainen yritys, jolla on tarpeita löytää hyviä IoTratkaisuja. Yritys tekee omaa tuotekehitystä. He hakevat samalla uusia ideoita pienemmiltä yrityksiltä. Yrityksellä on Suomessa pääkonttori ja jonkin verran toimistoja ympäri Suomea. Suurin osa työntekijöistä on globaalisti eri puolilla. TAVOITTEET Ratkaista tuotekehitysongelmia Löytää uusia liiketoiminta-alueita Saada osaavaa työvoimaa Kumppaniverkosto KIPUKOHDAT Oikeita osaajia ei löydy Tarvitaan sekä tutkimusta että uusia ideoita Ketterä pilottiympäristö AVAINSANAT IoT, langaton, ketterää toimintaa, yhdessä ideointia, innovaatioita, pilottiympäristöjä, T&K-yhteistyö ODOTUKSET Löytää ketterästi uusia liiketoimintamalleja Löytää sekä innovaatioita että tutkimusta Ketterä pilottiympäristö nopeasti käyttöön 10

11 ASIAKAS, esimerkki 2 YRITYKSET Paikallinen pk-yritys PROFIILI Paikallinen, varsinais-suomalainen yritys, jolla on kohtalainen liikevaihto. Yrityksellä on hyvää osaamista talon sisällä, mutta joskus resurssit ovat liian tiukalla. Yrityksellä on tulevaisuuteen tähtäävä visio liiketoiminnan kasvattamiseksi sekä Suomessa että ulkomailla. Yritys haluaisi kehittää seuraavan sukupolven tuotteita yhteistyössä startupien ja korkeakoulujen kanssa ja myydä skaalautuvampaa kokonaispalvelua asiakkailleen. TAVOITTEET Oman liiketoiminnan kehittäminen ja kilpailukyky Uutta innovaatiota ketterästi Osaavaa työvoimaa KIPUKOHDAT Ei aikaa uuteen kehittämistyöhön (T&K) Ei luota aina pieniin toimijoihin Markkinointi ei ole kansainvälistä Ei IoT-osaamista tai ymmärrystä AVAINSANAT Konenäkö, langaton, ketterää toimintaa, yhdessä kehittämistä, markkinointiapua ulkomaille, IoT ODOTUKSET Löytää itsenäisiä osaajia tai arvoketjuja kehittämään uutta liiketoimintaa Markkinointiapua omille tuotteilleen Yhdessä tekemällä saada paremmin skaalautuvaa liiketoimintaa 11

12 TYÖNTEKIJÄT ASIAKAS Aktiivinen työnhakija PROFIILI Matti on keski-ikäinen mekaniikkasuunnittelija. Hän haluaa kehittää osaamistaan ja tehdä mielenkiintoista työtä. Hän ei halua perustaa omaa yritystä, vaikka hänellä on hyviä ideoita. Matilla on hyvä kielitaito ja verkostoa Saksassa ja Kiinassa. Matilla on koti ja perhe Salossa, eikä hän oikein mielellään lähtisi kauhean kauas töihin. TAVOITTEET Löytää paikka missä voisi kehittää osaamista Sopivien töiden tai projektien löytäminen Osaamisen ylläpitäminen KIPUKOHDAT Vakituinen työ vai projektityö Osaamisen kehittäminen Työn hakemisen osaaminen AVAINSANAT Mekaniikka, tuotteistaminen, osaamisen ylläpitäminen, kansainvälisyys, työllistyminen ODOTUKSET Innostavia tilaisuuksia työnhakemiseen Osaamisen kehittäminen Piilotyöpaikkojen löytyminen 12

13 KORKEAKOULUT ASIAKAS Korkeakoulun tutkimusryhmä PROFIILI Korkeakoulun tutkimusryhmällä on lupaavia tutkimustuloksia ja he haluavat löytää yhteistyökumppanin/-kumppanit, jotka lähtevät tuotteistamaan niitä. Korkeakoulun rahoitusmallin takia yritysyhteistyön löytäminen on tärkeää. Merkittävää tai ratkaisevaa yhteiskunnallista, ekologista vaikutusta, mikäli sen valmistaminen saadaan kaupallistettavaksi. TAVOITTEET Innovaatioiden tuotteistaminen Yritysyhteistyö Tutkimuksen ja käytännön yhdistäminen KIPUKOHDAT Ei ymmärrystä tuotteistamisesta Ei ymmärrystä liiketoiminnasta Sopiva rahoitusmekanismi tutkimukselle AVAINSANAT Iot, tutkimus, innovaatio, projektityö hankerahoitukset, tiimi, tuotteistaminen, yritysyhteistyö ODOTUKSET Tutkimustuloksista kannattavaa liiketoimintaa Apua oikeiden tutkimuskohteiden löytymiseen Rahoitus ja tilat ovat hyvin käytettävissä myös pilotoinnissa 13

14 14 Kiitos!

Salon kaupungin osallistuminen. osakeyhtiöön.

Salon kaupungin osallistuminen. osakeyhtiöön. 1 Salon kaupungin osallistuminen osaamiskeskittymäkiinteistöä hallinnoivaan osakeyhtiöön 8.12.2016 Salon osaamiskeskittymä pähkinäkuoressa Salo IoT osaamiskeskittymä on Salossa visioitu, kansainvälisesti

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 3.1.2019 STRATEGINEN TAVOITE SUOMEA VARTEN Käynnistämme uutta kestävää kasvua innovoinnin ja kansainvälisen yhteistyön kautta 1 2 Yritysten globaali kasvu

Lisätiedot

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen

Tekesin kuulumiset Linkosuon Leipomo. Nuppu Rouhiainen Tekesin kuulumiset 24.01.2017 Linkosuon Leipomo Nuppu Rouhiainen 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa kohti kansainvälisiä markkinoita. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #

Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 # Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9 Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä

Tekesin rahoitus yrityksille. Iisalmi Harri Kivelä Tekesin rahoitus yrityksille Iisalmi 22.11.2016 Harri Kivelä DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 17 Alueraportti, 1 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 1 1 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy 17 : Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 7 9 7 9 Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 IPR-SEMINAARI TAMPERE JARI PELTONIEMI 11.10.2018 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti, Keski-Pohjanmaan.9. : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut Keski-Pohjanmaa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 7 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, syksy 7 alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 4 7 Uusimaa Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa

Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa DM 1127464 2013 Eläinten hyvinvoinnista uutta liiketoimintaa 21.8.2013 Minna Hendolin DM 1127464 2013 1950 1980 2000 2013 Konepaja Palvelu Konekauppa Kemppi Oy konserni - Liikevaihto 120 miljoonaa euroa,

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen

Tekesin rahoitus nuorille yrityksille. Jaana Rantanen Tekesin rahoitus nuorille yrityksille Jaana Rantanen 20.4.2017 Tekesin rahoitus nuorille kasvuyrityksille Tempo Asiakastarve Kohdemarkkina Konseptin testaus Tiimi T&K Tuotteen, palvelun, liiketoimintamallin

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme

Pk-yritysbarometri, syksy 2015. Alueraportti, Kanta-Häme Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 7 7 Palvelut 7 Muut 7 Lähde: Pk-yritysbarometri, syksy Pk-yritysbarometri, syksy alueraportti,

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Aluekehitysviranomaisen tehtävät

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018

BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLAND KUMPPANINA SUURILLE YRITYKSILLE 2018 BUSINESS FINLANDIN TAVOITTEET Luomme mahdollisuuksia globaaliin kasvuun: 1 2 3 4 edistämällä asiakkaiden uudistumista tukemalla nousevia liiketoimintaekosysteemejä

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,

Lisätiedot

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi

BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä

Lisätiedot

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua HÄIRIÖTÖNTÄ JA EKOTEHOKASTA TOIMINTAA DIGITALISOITUNEESSA TUOTANTOVERKOSTOSSA Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua Alihankinta 2017 Harri Kivelä Tekes Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta

Lisätiedot

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki 19.11.2015 Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Hankkeen toimenpiteet MIKSI?: Päijät-Hämeen maakuntaohjelmassa

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009

Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009 Metsäklusteri Oy:n ohjelmat Metsäklusteri Oy Perustettu maaliskuussa 2007 Toiminta käynnistynyt syyskuussa 2007 Yksi Suomen kuudesta SHOKista Metsäklusteri Oy Toteuttaa Suomen metsäklusterin tutkimusstrategiaa

Lisätiedot

MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI?

MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Ari Karjalainen, Arctic Power tutkimusryhmän vetäjä Arctic Geoinvest Kick Off 13.6.2017 MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Orientaatio Idean kehittäminen yrityksen kypsyyden mukaan Start-up

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin

Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin Tekesin rahoitus yritysten IPRkustannuksiin 2017 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh ,

Tekesin rahoitus yrityksille. Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani Puh , Tekesin rahoitus yrityksille Rahoituskoordinaattori Tuula Väisänen Kajaani 16.5.2017 Puh. 0295 055 284, tuula.vaisanen@tekes.fi Tekesin rahoituspalvelut yrityksille Yrityksille, joilla on kasvuhalua ja

Lisätiedot

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä LADEC Kestävän kasvun vauhdittaja Nastolan Teollisuusryhmä 28.09.2017 Sisällysluettelo Elinkeino-/kehittämisyhtiön rooli kansallisessa yrityspalveluverkostossa Yhteenveto Ladecin palveluista - Perustamis-

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 Rakentaminen (F) 13 13 Kauppa (G) 1 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 Muut 13 13 1 2 3 5 7 8 1 Helmikuu 27 KOKO MAA Lappi 2.11.217 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 Rakentaminen (F) 13 13 Kauppa (G) 22 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 1 Muut 13 1 2 3 5 7 8 9 Helmikuu 27 KOKO MAA Pohjois-Pohjanmaa 29.11.217 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) 8 13 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 2 Muut 5 13 2 3 5 8 9 Helmikuu 2 KOKO MAA Helsinki 29.11.21 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, 8.6.2016 Neuvonantaja osaksi yrityksen tiimiä Yrityksen tiimi = operatiivinen tiimi + hallitus + neuvonantajat

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

Team Finland toiminta Oulu

Team Finland toiminta Oulu Team Finland toiminta 25.05.2018 Oulu Juha Elf, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin Team Finland kokoaa

Lisätiedot

VAPAUS MENESTYÄ. Yritysten kasvun sparrausprosessi. Petri Salminen Keski-Suomen Yri3äjät Salminen & Tikka Oy 2017

VAPAUS MENESTYÄ. Yritysten kasvun sparrausprosessi. Petri Salminen Keski-Suomen Yri3äjät Salminen & Tikka Oy 2017 24.5.2017 VAPAUS MENESTYÄ Yritysten kasvun sparrausprosessi Petri Salminen Keski-Suomen Yri3äjät Salminen & Tikka Oy 2017 Rajauksia Maakunnan kasvupalveluja tarkasteltu koordinaa3orin roolina Kasvuprosessia

Lisätiedot

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari Markku Lindqvist 040 190 2554 markku.lindqvist@cursor.fi 3D-tulostuksen seminaari 13.1.2016 2 Uusi itsenäisesti toimiva ja taloudellisesti kannattava 3D-palvelujen tuotanto- ja yritysympäristö Vastaa 3D-alan

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut

Tekesin yritysrahoituspalvelut Tekesin yritysrahoituspalvelut Kasvuun tähtäävän startup- ja pk-yrityksen talousasiat Tapio Järvensivu/ 30.8.2017 Innovaatioseteli 2017 Yrityksellä on vakiintunutta liiketoimintaa (eli yrityksellä on liikevaihtoa

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #

Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 # Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 12 Rakentaminen (F) 1 1 Kauppa (G) 22 2 Palvelut (H, I, K, O) 9 2 Muut 11 1 1 2 5 7 8 9 1 Helmikuu 27 KOKO MAA Kanta-Häme Kevät 27 29.11.217 1 2.

Lisätiedot

Team Finland. Aki Parviainen

Team Finland. Aki Parviainen Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI.

Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI. Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI www.tekes.fi/rahoitus Innovaatioseteli INNOVAATIO-OSAAMISTA YRITYKSEESI Osta setelillä uutta osaamista käyttöösi! kokeile, selvitä ja valmistele tuote-

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 12 Rakentaminen (F) 16 15 KOKO MAA Pohjanmaa Kauppa (G) 18 21 Palvelut (H, I, K, O) 51 56 Muut 1 2 0 20 30 40 50 60 70 80 90 0 % 31.8.20 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 11 Rakentaminen (F) 16 18 KOKO MAA Häme Kauppa (G) 18 18 Palvelut (H, I, K, O) 52 56 Muut 1 1 0 20 30 40 50 60 70 80 90 0 % 31.8.20 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 16 17 KOKO MAA Kaakkois-Suomi Kauppa (G) 18 19 Palvelut (H, I, K, O) 54 56 Muut 1 1 0 20 30 40 50 60 70 80 90 0 % 31.8.20 1 2.

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 5 9 Rakentaminen (F) 8 16 KOKO MAA Helsinki Kauppa (G) 18 18 Palvelut (H, I, K, O) 56 69 Muut 1 2 3 4 5 6 7 8 9 % 31.8.2 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 13 Rakentaminen (F) 16 16 KOKO MAA Keski-Pohjanmaa Kauppa (G) 18 2 Palvelut (H, I, K, O) 49 56 Muut 1 2 2 3 4 5 6 7 8 9 % 31.8.2 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 13 16 KOKO MAA Kainuu Kauppa (G) 18 17 Palvelut (H, I, K, O) 56 58 Muut 1 3 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % 31.8.21 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 16 17 KOKO MAA Kymenlaakso Kauppa (G) 18 19 Palvelut (H, I, K, O) 54 56 Muut 1 2 2 3 4 5 6 7 8 9 % 31.8.2 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 9 Rakentaminen (F) 16 16 KOKO MAA Etelä-Karjala Kauppa (G) 18 18 Palvelut (H, I, K, O) 56 55 Muut 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 % 31.8.2 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

LÖYTYYKÖ KAUPPAA JA KASVUA MAAILMALTA? - Sisäpiiritietoa viennistä ja vientimarkkinoista

LÖYTYYKÖ KAUPPAA JA KASVUA MAAILMALTA? - Sisäpiiritietoa viennistä ja vientimarkkinoista LÖYTYYKÖ KAUPPAA JA KASVUA MAAILMALTA? - Sisäpiiritietoa viennistä ja vientimarkkinoista TEAM FINLAND-KIERTUE, KOUVOLA 4.5.2017 Timo Vuori, Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n maajohtaja Keskuskauppakamarin

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 12 Rakentaminen (F) 16 18 KOKO MAA Päijät-Häme Kauppa (G) 18 18 Palvelut (H, I, K, O) 52 56 Muut 1 1 1 3 4 5 6 7 8 9 1 % 31.8.1 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013. visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille 2013 visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Big datan hyödyntäminen

Big datan hyödyntäminen Big datan hyödyntäminen LVM/FIIF-yhteistyö 1 0 /1 9 /1 4 Nykytilanne Useita olemassa olevia ohjelmia ja tahoja, josta yritykset ja tutkimuslaitokset voivat hakea rahoitusta Big Dataan ja teollisen internetin

Lisätiedot

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille Tuomo Suortti 25.10.2011 DM Esityksen runko Vihreän kasvun palikat ja ohjelman tavoitteet Ohjelman kohderyhmät Sparrauskysymyksiä: Mistä

Lisätiedot

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä INTERNATIONAL BUSINESS POWERED BY TALENTS I N N O V A A T I O A L U S T A Y R I T Y S P A L V E L U I D E N K E H I T T Ä M I S T Y Ö P A J A T W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä

Lisätiedot

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa?

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa? 23.5.2018 1 ECO3 TIIVISTETYSTI 2 Keskeinen sijainti kasvavalla kaupunkiseudulla Nokia ja Pirkanmaa Pirkanmaalla asuu yli

Lisätiedot

Innovaatiopankki. Tässä dokumentissa kuvataan ensimmäisen vaiheen toimenpiteet palvelun kokonaistarpeen arvioimiseksi.

Innovaatiopankki. Tässä dokumentissa kuvataan ensimmäisen vaiheen toimenpiteet palvelun kokonaistarpeen arvioimiseksi. Innovaatiopankki Hallituksen kevään 2016 yrittäjyyspakettiin sisältyy tavoite perustaa Suomeen innovaatiopankki tehostamaan tutkimustulosten, hyödyntämättömien tai hyödynnettäväksi tarjottavien teknologioiden,

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2018

Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Pk-yritysbarometri, kevät 201 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, kevät 201 alueraportti, 15.2.201 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 2 1 16 15 14 15 60

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2018

Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Alueraportti, Pk-yritysbarometri, kevät 2018 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 1 7 17 15 15 15 5 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET

OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET 2013 2020 Kansainvälinen Oulun Eteläinen Vuonna 2020 Alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatiot muodostavat kansainvälisesti

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes

Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus. Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekesin palvelut ja kansainvälisen kasvun rahoitus Team Finland - Yhdessä maailmalle 19.3.2014 Jyväskylä Pauli Noronen, Tekes Tekes Tekes Innovaatiorahoituskeskus Tekes Merkittävin julkinen R&D&I rahoittaja

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, kevät 2018

Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Pk-yritysbarometri, kevät 2018 Alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 0 1 4 7 12 15 15 15 61 68 Uusimaa 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset

Lisätiedot

AIKO Uudistuva Teollisuus. Oula Välipakka, Tredea Oy

AIKO Uudistuva Teollisuus. Oula Välipakka, Tredea Oy AIKO Uudistuva Teollisuus Oula Välipakka, Tredea Oy 6.4.2017 AIKO Uudistuva teollisuus Teema 1: Valmistavan teollisuuden uudistuminen ja digitalisaatio Työpaketti 1: Teollisen internetin alustat ja tuotteiden

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 017 Alueraportti, 1 Pk-yritysbarometri, syksy 017 alueraportti, 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa Palvelut Muut 1 7 7 61 61 Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE Hanketreffit, Metsäkeskus 11.2.2016 Niina Huikuri HANKETIEDOT Toteutusaika: 1.1.2015-31.12.2016, 2v. Toteuttajat: PIKES, KETI, Joensuun Tiedepuisto (hallinnoija), LuKe Henkilöstö:

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) % %12 %1 %1 %1 %1 Palvelut (H, I, K, O) %3 %3 Muut %1 %12 0 % % % % 0 % 50 % 0 % 0 % 0 % 0 % 0 % 2.2.0 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA %19 %18 %43 %41

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA %19 %18 %43 %41 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) %1 %11 %1 %13 %19 %18 Palvelut (H, I, K, O) %3 %1 Muut %1 % % 1 % % % % 5 % % 7 % 8 % 9 % 1 % 28.2.8 1 2. HENKILÖKUNNAN

Lisätiedot

%14 %15 %19 %17 %43 %41 %14 %16

%14 %15 %19 %17 %43 %41 %14 %16 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) Rakentaminen (F) Kauppa (G) %1 %11 %1 %1 %1 %1 Palvelut (H, I, K, O) % %1 Muut %1 %1 % 1 % % % % % % % 8 % % 1 % 28.2.8 1 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

Talouden seuraava aalto on biotalous

Talouden seuraava aalto on biotalous Agrobiotalouden innovaatioyhteisö 28.1.2016 Ari Sivula Projektipäällikkö Talouden seuraava aalto on biotalous 50 % enemmän ruokaa Väestön kasvun vuoksi 2030 maailmassa tarvitaan: 30 % enemmän vettä 45

Lisätiedot

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka: Digitalisaatiokyselyn tulokset (2018) Teknologian tutkimuskeskus VTT: Jukka Kääriäinen, Maarit Tihinen Oulun Yliopisto: Marko Juntunen, Sari Perätalo DigiLeap -hanke

Lisätiedot

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä

Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA. n=kaikki vastaajat

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA. n=kaikki vastaajat YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA KOKO MAA (n=3747) Pohjois-Savo (n=189) 24 23 Ylä-Savo (n=39) -3 Kuopion seutu (n=57) 3 3 Varkauden seutu (n=33)

Lisätiedot