LAITOKSESTA TAIVAAN ALLE Kartoitus vapautuvan vangin asumisesta Espoossa

Transkriptio

1 LAITOKSESTA TAIVAAN ALLE Kartoitus vapautuvan vangin asumisesta Espoossa Hanna-Kaisa Ahonen Diakonia-ammattikorkeakoulu; Helsingin yksikkö Sosiaalialan koulutusohjelma Sosionomi (AMK) + diakoni

2 TIIVISTELMÄ Hanna-Kaisa Ahonen. Laitoksesta taivaan alle. Kartoitus vapautuvan vangin asumisesta Espoossa. Helsinki, kevät 2006, 127 s, 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö, Sosiaalialan koulutusohjelma, sosionomi (AMK) + diakoni. Opinnäytetyön aiheena on vapautuvien vankien asumistilanteen kartoitus, tutkimustehtävänä on selvittää, mitä ja millaisia asumispalveluita ja asumiseen liittyviä tukipalveluita Espoo tarjosi vapautuvalle vangille vuonna Tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen. Teoriaosuus koostuu asunnottomuuteen, syrjäytymiseen ja sosiaalityöhön liittyvistä teorioista ja näkökulmista. Työssä tehtiin myös taustahaastatteluita. Aineistonhankintamenetelmänä käytettiin teemahaastatteluita, joiden avulla haluttiin saada luotettavaa tietoa Espoon asumispalvelujärjestelmästä ja asumiseen liittyvien tukipalvelujen saatavuudesta Espoossa. Teemahaastatteluita oli kahdeksan, haastateltavina olivat sosiaalitoimeen ja asumiseen liittyvät virkamiehet, asumiseen liittyvät paikalliset kolmannen sektorin toimijat ja vankilan sosiaalityöntekijä sekä vapautunut vanki. Aineisto analysoitiin teemoittamalla vastaukset. Teemoittelun jälkeen aineistoa tulkittiin ja tulokset raportoitiin. Tutkimussuunnitelma muotoutui tutkimuksen edetessä, ja tutkimus toteutettiin suunnitelmia muuttaen olosuhteiden muututtua. Tutkimustuloksissa selvitetään vapautuneen vangin mahdollisuuksia saada Espoon kaupungin vuokra-asunto ja asumiseensa tukea kaupungin sosiaalitoimesta. Kartoituksen tulosten mukaan Espoossa ei ollut saatavilla vapautuneille vangeille erikseen suunnattuja tukipalveluita, vaan vapautuneet vangit saivat kaupungin asunto- ja sosiaalitoimesta vain vähän tai ei lainkaan apua ja tukea asumiseensa. Päihdeongelmainen vapautunut vanki sai tuettuja asumispalveluita ainoastaan sitoutumalla päihdeongelmansa hoitoon ja etenemällä hoitojatkumossa, jolloin hänellä oli mahdollisuus edetä porrasteisen asumismallin mukaisesti tuetuista, kontrolloiduista asumismuodoista kohti itsenäisempää asumista. Kartoituksen mukaan väliinputoajiin kuuluivat ne vapautuneet vangit, joilla ei ollut päihdeongelmaa, päihdehoitoon motivoitumattomat vapautuneet, ilman valvontaa vapautuneet ja ne vapautuneet vangit, jotka olivat asioidensa hoitamisessa passiivisia. Heille asumisvaihtoehtoja oli tarjolla vain vähän, käytännössä vain ensisuojatyyppistä yöpymistä. Kartoituksesta nousee esiin myös kunnan sosiaalitoimen ja vankeinhoidon välinen kohtaamattomuus ja työnjaolliset epäselvyydet. Kartoitus osoittaa ylisektorisen välittäjärakenteen tarpeen eri sektorien yhteistyön rakentamisessa. Sosiaalityön perustehtävän ja sen asiakastyön laadun pohtiminen nousee myös kartoituksen johtopäätöksissä esille. Asiasanat: asuminen, asunnottomuus, kartoitus, laadullinen tutkimus, vapautuvat vangit, tuettu asuminen, sosiaalityö

3 ABSTRACT Hanna-Kaisa Ahonen. Released Prisoners Living Situation in Espoo. Helsinki, Spring 2006, 127p., 4 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Helsinki Unit, Degree Programme in Social Services. The purpose of this research was to find out what kind of housing support and housing services there were available for released prisoners in the city of Espoo in The theoretical part of it consisted of theories of homelessness and housing, marginalisation and social work among the marginalized groups. The research was qualitative. Eight thematic interviews were carried out. The participants were four leading social workers in the city of Espoo, a social worker from Prison of Helsinki, a third sector official and two experts working with the clients in the field of homelessness. The material was analyzed thematically, then interpreted and reported. The research showed that there were no support system and only very little help available for the released prisoners in the field of housing or living in Espoo. The only possibility to get support for living was by getting on substance abuse or drug treatment programs. The research also pointed out that there were some drop-out groups among released prisoners, who find no help or support. Such groups were those homeless released prisoners, who had no acute substance abuse problem or were not motivated to get any treatment for it, or who were released from prison without probation. For those groups, the only housing available was a temporary shelter. The research showed there was a severe gap in communication between the city of Espoo and Prison Service. The diaconial work could operate in the field as some kind of a client manager. Further studies could be carried out about the current situation of supported housing of released prisoners. Also, further studies could find a solution for the communicational and structural problems between different social organisations. Keywords: Housing, Homelessness, Released Prisoners, Supported Housing, Social Work, Qualitative Research

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 2 SUOMALAINEN ASUNTOPOLITIIKKA Asumisen järjestämistä koskeva lainsäädäntö Kuntalaisuus Vastuu asumisen järjestämisestä Asuntopolitiikka Omistuspohjainen asuminen Yksityisten markkinoiden vuokra-asunto Arava-asuminen Vuokralaisen taloudellinen tukeminen Sosiaalivirasto vuokran maksajana Toimeentulotuki Ehkäisevä toimeentulotuki Asumistuki Sosiaalinen luototus Kuntien sosiaalitoimen asumispalvelut Palveluasuminen Hoito- ja huoltokodit Tukiasunnot Yömajat ja asuntolat Ensisuojat 21 3 VAPAUTUNEET VANGIT ASUNNOTTOMINA Asunnottomuuden määritelmät Kodittomuus Vapautuneiden vankien asunnottomuus Asumiskykyisyys ja asumiskyvyn arviointi Pohjimmaiset asuntomarkkinat Leimaavuus ja viranomaiskontrolli Pysyvyys ja kehämäisyys Asumisen porrasmalli 27

5 3.7 Vapautuneiden vankien asuminen Omistusasunnot Vapautuneet vuokramarkkinoilla Vapautuneiden vankien tuetun asumisen vaihtoehdot Yhteisölliset asumisyksiköt Tukiasunnot Asuntolat Tilapäisesti ulkona tai tuttavien luona asuminen 32 4 ESPOON KAUPUNGIN ASUNTOPOLITIIKKA Asunnottomuus Espoossa Espoon kaupungin sosiaalitoimi 35 5 VANKEUSRANGAISTUKSEN SUORITTAMINEN Rangaistukset Ehdonalaisesti vapautuminen Vangit, rikokset ja vankimäärät Vankilan sosiaalityö ja kuntouttava toiminta Vankiloiden päihdekuntoutus Uusintarikollisuus 42 6 SYRJÄYTYMINEN Käsitteen määrittelyä Huono-osaisuuden ulottuvuudet Vapautuneiden vankien syrjäytyminen 46 7 MARGINAALIT JA SOSIAALITYÖ Yksilön ja rakenteen ongelma Sosiaalityö marginaalissa Integroiva sosiaalityö Toiseutta tuottava sosiaalityö Osallistuva ja osallistava sosiaalityö Empowerment Vapautuneet ja sosiaalityön tarve Vapautuneiden kokemuksia palvelujärjestelmästä 53

6 7.5 Kontrolli ja vallankäyttö sosiaalityössä Asiakkaan kulttuurinen konteksti Vapautuvien vankien päihdeongelmat Huumeidenkäyttö ja rikollisuus Väkivalta ja velat 58 8 TUTKIMUSTEHTÄVÄ, TUTKIMUSKYSYMYKSET, TUTKIMUKSET Tutkimustehtävä ja tutkimuskysymykset Vapautuneisiin vankeihin liittyviä tutkimuksia 60 9 TUTKIMUSMENETELMÄT Opinnäytetyöprosessin eteneminen Tutkimusaiheen valinta ja aiheen tarkentuminen Tutkimusluvat Uusi strategia Opinnäytetyön kuvaus Kvalitatiivinen tutkimus Taustahaastattelut Teemahaastattelut Haastattelutilanteet Aineiston analyysi, tulkinta ja raportointi Opinnäytetyön rajaaminen Opinnäytetyön eettisyys TUTKIMUSTULOKSET Vankilan tuki vapautuvalle vangille Asioiden hoitaminen vankilassa Vankeusaikaa koskevat suunnitelmat Vapautumista koskevat suunnitelmat Vankilan näkökulma yhteistyöhön Valvonnan aikainen vapautuneen tukeminen Kriminaalihuoltolaitoksen Espoon aluetoimisto Valvontaan vapautuneiden valvottavien määrä Valvonnan sisältö ja reunaehdot Ilman valvontaa vapautuvat 78

7 10.4 Vapautunut Espoon kaupungin vuokra-asuntojonossa Vuokra-asunnonhakuprosessi Asunnon saamisen kriteerit Maksamattomat vuokrat ja häädöt asumishistoriassa Vapautunut Espoon kaupungin sosiaalitoimen asiakkaana Asiakkuuden määräytyminen Sosiaalitoimistosta saatava henkilökohtainen tuki Sosiaalitoimistosta saatava taloudellinen tuki Vapautuneet sosiaalitoimen asiakkaina Espoon sosiaalitoimen näkökulma yhteistyöhön Vastuun- ja työnjako vapautuneiden asioissa Yhteistyö muiden tahojen kanssa Espoon kaupungin päihdehuollon asumispalvelut Tilapäiset majoitusvaihtoehdot Y-Säätiön tuottamat asumispalvelut Tuki Y-Säätiön asunnoissa Y-Säätiön kokemukset asuttamistoiminnasta Espoossa Espoon Diakoniasäätiön tuetut asumispalvelut Kivitaskuyhteisö Lintumetsäyhteisö Tukiasuntotyö Ilman päihdeongelmaa vapautunut Espoolainen asunnoton JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA Asunnottomana vapautuvien erityisen tuen tarve Väliinputoajat Sosiaalitoimen asiakkuus Vastuu vapautuvan vangin asumisen järjestämisestä Vankilat ja kunnan sosiaalitoimi Vastuu asumisen tuen järjestämisestä kunnassa Yhteistyö rakenteellisena ongelmana Diakoninen näkökulma Diakonian ihmiskäsitys Diakonian olemus käytännön auttamistyössä Seurakuntien vankien parissa tekemä työ 109

8 Diakonian mahdollisuudet vapautuvien vankien asuttamisessa 110 LÄHTEET 111 LIITTEET Liite 1: Taustahaastattelut 123 Liite 2: Teemahaastattelurunko sosiaalivirastoille 124 Liite 3: Teemahaastattelut 126 Liite 4: Lupa haastattelumateriaalin käyttöön 127

9 1 JOHDANTO Vapautuvien vankien asunnottomuus on vakava ongelma pääkaupunkiseudulla ja aiheena ajankohtainen. Vuonna 2002 arvioitiin Suomessa vuosittain vapautuvan asunnotonta vankia, joista suurin osa vapautui pääkaupunkiseudulle. Vankien asunnottomuudelle ovat tunnusomaista asunnottomuuden äärimmäiset muodot: elämä kadulla, rappukäytävissä ja kavereiden nurkissa, huumeluukuissa. Asunnottomien vankien vakavat päihdeongelmat, ennen kaikkea huumeongelmat, ovat tavallisia ja syventävät osaltaan ekskluusiota, äärimmäistä syrjäytymistä yhteiskunnasta. Kriminalisoituneita huumeongelmaisia asunnottomia vankeja onkin kutsuttu yhteiskuntamme kaikkein syrjäytyneimmäksi ja huono-osaisimmaksi ryhmäksi, jonka asuttamista on pidetty toivottomana. Heidän asuttamisekseen ei ole ollut mitään tehtävissä. He muodostavat asunnottomuuden kovan ytimen. Opinnäytetyö koostuu laajasta teoriaosuudesta (luvut 2 7). Teoriaosuudessa olen käsitellyt asuntopolitiikkaa, koska nimenomaan asuntopoliittiset päätökset ohjaavat ja vaikuttavat asunnottomuuden hoitoa. Lisäksi teoriaosuus pyrkii valaisemaan asunnottomuuden, asumisen ja asuttamisen sekä tuetun asumisen tematiikkaa ja esittelee näkökulmia, teorioita ja termejä asunnottomuuskeskustelusta. Käsittelen rikosseuraamusalaa pääpiirteittäin ja avaan syrjäytymisen, huono-osaisuuden, marginalisaation ja voimavaraistumisen käsitteitä. Teoriaosuuteen on tullut teemahaastatteluaineiston johdattamana kokonaan oma lukunsa sosiaalityöstä, nimenomaan marginaalissa syrjäytyneiden sekä vapautuneiden vankien parissa tehtävästä sosiaalityöstä ja sen erityispiiteistä. Olen myös käsitellyt lyhyesti päihde- ja etenkin huumeongelmaa, koska aihe tuli voimakkaasti esiin lähdekirjallisuudessa. Luvussa kahdeksan käsittelen tutkimusongelmaa ja avaan tutkimuskysymyksiä. Luku sisältää myös katsauksen vapautuneiden vankien asumiseen liittyvään tutkimuskirjallisuuteen. Tutkimusmenetelmät -luvussa olen käsitellyt opinnäytetyön etenemistä ja kuvannut käyttämiäni tutkimus- ja aineistonkeruumenetelmiä. Selvitän otantaa ja kuinka olen haastatteluaineistoa käsitellyt ja tulkinnut. Tutkimustuloksissa kuvaan vankilan sosiaalityön, espoolaisten vapautuvien eh-

10 10 donalaisvalvonnasta vastaavan Espoon Kriminaalihuoltolaitoksen ja Espoon kaupungin vuokra-asunto- ja sosiaalitoimen mahdollisuuksia tukea Espooseen vapautuvan vangin asumisen järjestämistä ja asumista. Esittelen myös, mitä ja millaisia asumispalveluita ja asumiseen liittyviä tukipalveluita Espoo tarjosi vapautuvalle vangille vuonna Luvussa on esitelty myös kaksi asumispalveluita tarjoavaa kolmannen sektorin palveluntuottajaa. Johtopäätöksissä pohdin kartoitukseen tuloksia ja kirkon diakoniatyön periaatteita sekä pohdin, mikä diakoniatyön rooli saattaisi olla vapautuneiden vankien asumisen tukemisessa nykyisessä palvelujärjestelmässä. Vapautunet vangit ja heidän asunnottomuutensa on ammatillisesti merkittävä ja erittäin haastava aihe. Vapautuvien vankien problematiikka sijaitsee aivan sosiaalityön ja kirkon diakoniatyön ytimessä ja on siten ohittamaton ja luovuttamaton osa molempien perinteistä missiota. Kuitenkin asunnottomat vapautuneet vangit syrjäytyvät helposti kaikenlaisten yhteiskunnan palvelujärjestelmien ulkopuolelle. Olen rajannut kartoituksesta kokonaan pois nuorisovangit eli alle 21-vuotiaana vankeusrangaistustaan suorittavat sekä naisvangit. Molemmat ryhmät poikkeavat sen verran ehkä pitkänkin rikosuran tehneistä miesvangeista, että he ansaitsevat aivan oman kartoituksensa. Samoin olen rajannut kartoituksesta pois omistusasunnoissa, perheensä kanssa omissa asunnoissa ja opiskelijaasunnoissa asuvat vapautuvat vangit, sillä he ovat vähemmistönä vapautuvien vankien joukossa, eivätkä luultavasti asumisen tukitoimien tarpeessa.

11 11 2 SUOMALAINEN ASUNTOPOLITIIKKA 3.1 Asumisen järjestämistä koskeva lainsäädäntö Asumista turvataan Suomessa lainsäädännön avulla: Suomen uuden perustuslain 6 pykälän 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain 9 pykälän 1 momentin mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Perustuslain 19 pykälän 4 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä. (Suomen perustuslaki 2000). Myös muut kuin perustuslaki ohjaa asumisen järjestämistä Suomessa: Laki asunto-olojen kehittämisestä (919/1985) ohjaa julkisen vallan toimintaa. Sen mukaan julkinen valta edistää oikeutta asuntoon kehittämällä asunto-oloja erilaisin tukitoimin. Kunnan on myös huolehdittava siitä, että toimenpiteet asunto-olojen kehittämiseksi suunnataan erityisesti asunnottomien ja puutteellisesti asuvien asumisolojen parantamiseen. Sosiaalihuoltolain (710/82) mukaan asumispalveluja annetaan henkilölle, joka erityisestä syystä tarvitsee apua ja tukea asunnon tai asumisen järjestämisessä. Kunnan on hankittava tai varattava paikallista tarvetta vastaava määrä palvelu- ja tukiasuntoja ja tarpeen mukaan myös muita asuntoja näille kunnan erityistä apua tarvitseville henkilöille. (Jääskeläinen 2004, 2; Kärkkäinen, Hannikainen & Heikkilä 1998, 21; Tapanainen 1998, 5.) Nämä lait lähinnä ohjaavat kuntien toimintaa, sitovaa velvoitetta niistä ei kunnille seuraa. Laura Hassi-Nuorluoto on huomauttanut, että puhe jokaisen oikeudesta asumiseen on harhaanjohtavaa, sillä se ymmärretään helposti vaatimukseksi jokaisen oikeudesta asuntoon. Hassi-Nuorluoto korostaa, että kenelläkään ei voi olla oikeutta asuntoon, sillä asunto ei ole oikeus vaan tavara. Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies huomauttaa, että oikeutta asuntoon ei ole turvattu perustuslaissa yksilöllisenä subjektiivisena oikeutena. (Hassi-Nuorluoto

12 b, 161; Jääskeläinen 2004, 4; Kärkkäinen ym. 1998, 21.) Kuntalaisuus Kotikuntalain 2 pykälän mukaan henkilön kotikunta on pääsääntöisesti se kunta, jossa hän asuu. Jos henkilöllä ei ole käytössään asuntoa lainkaan, hänen kotikuntansa on se kunta, jota hän perhesuhteidensa, toimeentulonsa tai muiden vastaavien seikkojen johdosta itse pitää kotikuntanaan ja johon hänellä on edellä mainittujen seikkojen perusteella kiinteä yhteys (Jääskeläinen 2004, 3) Vastuu asumisen järjestämisestä Vastuu asumisen järjestämisestä on yksiselitteisesti kunnalla. Vuonna 1984 voimaantullut sosiaalihuoltolaki määrittelee asumispalvelut kunnan sosiaalitoimen tehtäväksi. Kunnilla on viimekädessä vastuu asunto- ja sosiaalipolitiikassa sekä palveluiden tuottamisessa ja niiden koordinoinnista. Asunnottomuus on ensisijaisesti paikallinen, kuntatason ongelma, samoin kuin kunnalla on paikallisella tasolla keskeinen rooli asunnottomuuden vähentämisessä luvulla kuntien vastuu on kasvanut samalla, kun valtio on vetäytynyt vastuusta. Nykyisin paikallisilla viranomaisilla on valtaa päättää, mihin kuntien rahat käytetään. (Asunnottomuuden vähentämisohjelma , 12; Hassi-Nuoluoto 2000a, 13; Kärkkäinen ym. 1998, 12-13, 27-28, 66.) Kunnan hallinto perustuu itsehallintoon eli kunnan valtaan hoitaa itse omia asioitaan. Mahdollisuus itsehallintoon syntyy kunnille kuuluvan verotusoikeuden kautta. Koska kunnat voivat itse määrätä verotulojensa suuruuden, on niillä vastaavasti melko suuret mahdollisuudet vaikuttaa tarjoamiensa yhteiskunnallisten palvelujen laatuun ja määrään ja melkoiset mahdollisuudet tuottaa variaatioita kunnallisten hyvinvointipalvelujen tasossa. (Mäntysaari 1991, ) Perinteisesti vastuunjako kuntien sisällä asunnottomien asuttamisessa on ollut sellainen, että erityistä apua, tukea ja huolenpitoa tarvitsevat asunnottomat ovat kuuluneet kunnan sosiaaliviranomaisten vastuulle ja ne asunnottomat, joiden ainoa ongelma on ollut asunnon puuttuminen, ovat kuuluneet kunnan asunto-

13 13 toimen piiriin. (Asunnottomuuden vähentämisohjelma , 22.) Palvelujärjestelmät sekä asuminen eivät nykyisellään muodosta kunnissa saumatonta kokonaisuutta. Kunnissa vuokra-asuntoja omistavat niin kunnat kuin yleishyödylliset yhteisöt. Laaja joukko erilaisia organisaatiota, säätiöitä, järjestöjä ja hengellisiä yhteisöjä myy kunnalle asumispalveluita ostopalvelusopimuksin. Yksityissektorilla on omat intressinsä esimerkiksi asunnottomien asuntolatoimintaan. Sosiaalibarometri 2004 mukaan 90 prosenttia kuntien sosiaalitoimista ostaa yksityisiä palveluja (Simonen, 2005). Vastuunjakokysymykset samoin kuin kilpailuttamisen pelisäännöt ovat sen sijaan usein epäselviä - erityisesti moniongelmaisten asiakkaiden kohdalla. Kolmas sektori toimii täydentävässä roolissa julkisen sektorin kantaessa kokonaisvastuun palvelujen organisoinnista. Kolmannen sektorin toimijoiden keskinäinen yhteistyö on kuitenkin ollut paikoin kehittymätöntä, puutteellista ja toimimatonta, samoin kuin kolmannen sektorin yhteistyö kunnan, erityisesti sen asuntotoimen kanssa. (Asunnottomuuden vähentämisohjelma , ) 2.2 Asuntopolitiikka Kun asunnottomuuden suunnitelmallinen poistaminen käynnistettiin Suomessa toisen maailmansodan jälkeen, perustui se kahdenlaisille toimenpiteille: säädeltyyn arava-asuntotuotantoon sekä valtion mahdollisuuteen tarjota lainaa pankkeja edullisemmin sosiaalista asunnonhankintaa varten. Nämä toimenpiteet loivat edellytykset jakaa asuntoja maalta muuttaneille kaupunkilaisille, pienituloisille ja asunnottomille. Vaikka säätelyn mahdollisuudet ovat sittemmin muuttuneet, ovat käytössä yhä ne samat välineet, joita asuntojen jakoon aikanaan luotiin. Valtakunnallisen aravapolitiikan tavoitteena on ollut ja on yhä asunnottomuuden vähentäminen. Aravapolitiikan avulla vuokra-asuntotarjontaa yritetään ohjata myös asunnottomille asunnontarvitsijoille. Aravarahoitteisen vuokraasuntokannan asunnonjakokäytäntöjä on suunnattu siten, että ne suosivat heikommin pärjääviä asunnon hakijoita, joilla ei ole taloudellisia resursseja hankkia asuntoa vapailta markkinoilta. (Hassi-Nuorluoto 2000, )

14 14 Asuntopolitiikan piiriin voidaan katsoa kuuluvan toimet asuntojen kysynnän ja tarjonnan säätelemiseksi, valtion taloudellinen tuki lainojen ja avustusten muodossa, kaupunkisuunnittelu, rakentamismääräykset ja vuokrasääntely. Myös ne toimet, joilla pyritään turvaamaan heikoimmin toimeentulevan väestön asuminen järjestämällä heille sellaista erityis- tai tukiasumista, mitä kukin ryhmä tai yksilö tarvitsee, ovat perinteisesti kuuluneet asuntopolitiikan piiriin. (Kärkkäinen ym. 1998, ) Suomalainen asuntopolitiikka perustuu omistusasumiselle. Vakinaisesti asutuista asunnoista lähes 70 prosenttia on omistusasuntoja. Koko asuntokannasta 12 prosenttia ja kaikista vuokra-asunnoista 40 prosenttia on aravavuokra-asuntoja. Suomessa on paljon pienituloisia, joiden ainoaksi asumisratkaisuksi jääkin aravavuokra-asunto. Vuokra-asuntokannan osuus on pieni verrattuna monen muun Euroopan Unionin maan vuokra-asuntokantaan. (Kärkkäinen ym. 1998, 14; Asunnottomuuden vähentämisohjelma 2001, 10.) Suomessa eräs tärkeimmistä asunnottomuuden syistä on kohtuuvuokraisten asuntojen puute. Valtaosa vuokra-asuntojen hakijoista on pienasuntokuntia. Aravavuokra-asuntojen hakijoista yhden hengen talouksia on yli puolet, mutta haettavina olevista asunnoista yksiöitä on vain vajaa neljännes. Tarjolla oleva vuokra-asuntokanta ei siis pysty vastaamaan kysyntää. Hakijoiden ja haettavien asuntojen välinen kuilu on kasvanut erityisesti kasvukeskuksissa. (Asunnottomuuden vähentämisohjelma 2001, 10.) Viime vuosina on käyty keskustelua aravajärjestelmän tulevaisuudesta. Valtion tukema arava-asuntotuotanto on vähentynyt voimakkaasti, koska nykyisessä korkotilanteessa markkinakorkoinen laina on halvempaa kuin aravalaina. On herännyt kysymys, tarvitaanko Suomessa enää sosiaalista asuntotuotantoa. Ympäristöministeriön asettama selvitysmies Lauri Tarasti otti selvityksessään voimakkaasti kantaa käytyyn keskusteluun sosiaalisen asuntotuotannon tulevaisuudesta. Selvitysmiehen vakaa näkemys on, että myös näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa on ryhmiä, joiden asumista ei pystytä vapaiden markkinoiden toimesta hoitamaan tyydyttävästi. Tällaiset ryhmät, kuten asunnottomat, mielenterveys- ja päihdeongelmaiset, tulevat jatkossakin tarvitsemaan valtion tukemaa asuntotuotantoa. (Ahtiainen 2002; Ympäristöministeriön tiedote

15 ) 2.3 Omistuspohjainen asuminen Oman omistusasunnon hankkimiseksi täytyy yleensä säästää huomattavan paljon rahaa ja ottaa lisäksi lainaa, usein 10 20, nykyisin jopa lähes 30 vuodeksi. Osaomistusasuminen on asumismuoto, jossa asukas sijoittaa aluksi vain osan asunnon hankintahinnasta (20-30 prosenttia) ja omistaa vastaavan suuruisen vähemmistöosuuden asunnosta. Asumisoikeusasunto sijoittuu hallintamuodoltaan vuokra-asumisen ja omistusasumisen väliin. Asukas maksaa asumisoikeusmaksuna 15 prosenttia asunnon hankintahinnasta ja lisäksi kuukausittain käyttövastiketta. (Espoon kaupunki 2005; Kuluttajavirasto 2005; Ympäristöministeriö 2005.) 2.4 Yksityisten markkinoiden vuokra-asunto Vuonna 2001 Suomessa oli yhteensä vuokra-asuntoa, joista noin puolet oli rahoitettu valtion arava- tai korkotukilainalla. Loput olivat vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja. Kaikkia vuokra-asuntoja koskee laki asuinhuoneiston vuokrauksesta, jossa on säännöksiä mm vuokrasopimuksesta, vuokran määrästä sekä vuokrasopimuksen irtisanomisesta ja purkamisesta. (Ympäristöministeriö ) Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokra määräytyy ensisijaisesti osapuolten välisin sopimuksin ja markkinoiden mukaan. Niitä omistavat yksityishenkilöiden lisäksi mm. vakuutusyhtiöt ja seurakunnat. Vapaiden markkinoiden vuokria ei Suomessa enää säännellä, vaan niiden suuruudesta, korotuksista ja laskuista päättää vuokranantaja. Vuokra-asuntoa voi jokainen etsiä itse tai kiinteistövälittäjän kautta. Välittäjän perimän palkkion lisäksi vuokranantaja vaatii yleensä vuokravakuuden. Yksityisten markkinoiden vuokrataso on monen velkaantuneen, toimeentulotuen varassa elävän vapautuneen vangin ulottumattomissa. Asumishakutilanteeseen oman haasteensa tuovat häiriöt luottotiedoissa, työttömyys ja vankilatausta. (Granfelt 2003, 36; Kuluttajavirasto ; Ympäris-

16 16 töministeriö ) 2.5 Arava-asuminen Kunnille ja muille julkisyhteisöille, yleishyödyllisille asuntoyhteisöille sekä vakuutusyhtiöille voidaan myöntää arava- ja korkotukilainoja vuokra-asuntojen rakentamiseen, hankintaan ja perusparantamiseen. Yleishyödyllisten asuntoyhtiöiden on toimittava laissa säädettyjen periaatteiden mukaisesti, ja niiden toiminta poikkeaa puhtaasti voittoa tavoittelevien liikeyritysten toimintaperiaatteista. Niiden toiminnan tavoitteena on kohtuuhintaisten, asumisturvaltaan hyvien asuntojen tuottaminen. Suurimmat ylishyödylliset asuinyhteisöt kuuluvat valtakunnallisiin konserneihin, joita ovat VVO-yhtymä Oy, Sato-Yhtymä Oy, YH-yhtymä Oy ja Tarveasunnot Oy. Paikallisesti toimii myös pienempiä yleishyödyllisiä asuntoyhteisöjä esim. opiskelija-asuntosäätiöt ja vanhusten palvelutalojen omistajat. (Ympäristöministeriö ) Asukkaat arava- ja pitkäaikaisella korkotukilainalla rahoitettuihin asuntoihin valitaan sosiaalisin perustein. Aravavuokra-asukkaaksi valitsemisen perusteena ovat hakijaruokakunnan asunnontarve, varallisuus ja tulot. Etusijalle on asetettava asunnottomat ja muut kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, vähävähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijaruokakunnat. Hakijaruokakunnan tulot eivät saa ylittää Valtioneuvoston vahvistamia tulorajoja. Tuloraja yksinäiselle asunnonhakijalle on euroa kuukaudessa sallittujen vähennysten jälkeen. Sallittuja vähennyksiä ovat esimerkiksi lapsi-, elatusapu- ja opintolainavähennykset. (Jääskeläinen 2004, 2; Ympäristöministeriö 2005 ja 2006.) Oikeus asukasvalintoihin on vuokratalon omistajalla, Valintaa tehdessään asukasvalitsijan on kuitenkin noudatettava valinnan perusteista annettua normistoa, jonka noudattamista valvoo kunta. Vuonna 2003 haettavia arava- ja korkotukivuokra-asuntoja oli , niihin hakijoita oli , eli 2,3 hakijaa yhtä asuntoa kohti. Kun kunnan aravavuokra-asunnonhakijoita on enemmän kuin jaettavia asuntoja, on ilmeistä, että laissa mainittujen asukasvalintaperusteiden tarkankin arvioinnin jälkeen jää vielä suuri joukko keskenään samanlaisessa asemassa olevia hakijoita. Tehtäessä asukasvalintaa tämän ryhmän sisällä on kes-

17 17 keistä, että valintaperusteet ovat syrjimättömiä. Mikäli nykyisten lain mukaisten asukasvalintaperusteiden mukaan samassa asemassa olevien hakijoiden välille ei pystytä osoittamaan tarkoituksenmukaisia syrjimättömiä valintaperusteita, tulisi eduskunnan oikeusasiamiehen mielestä harkita asukasvalintaa koskevan normiston kehittämistä. (Jääskeläinen 2004, 2, 6; Tilastokeskus 2004, 15.) Asukasvalinnalla voidaan pyrkiä luomaan asuntoyhtiön sosiaalista monimuotoisuutta, myös ennaltaehkäisemään ongelmia, joten asuntoa ei välttämättä aina saa sitä eniten tarvitseva, vaan asumiskykyinen asukas. Asumiskykyisyydellä tässä tarkoitetaan ylipäätään hakijan rikkeetöntä asumishistoriaa. Asunnon hakijoilta edellytetään vuokrarästittömyyttä tai vähintään sopimusta rästien maksamiseksi. Usein tällaisen henkilön kanssa tehdään aluksi vuokrasopimus yhden vuoden määräajaksi, jotta nähdään, suoriutuuko hän vuokranmaksusta. Vuokranantajat tarkistavat yleensä asunnonhakijoiden maksuhäiriöt luottotietorekisteristä. Ulosottorekisterit sisältävät näitä tietoja noin 10 edeltävän vuoden ajalta. Sitä aiemmista häiriöistä ei näy tietoa. (Salovaara-Karstu & Muttilainen 2004, 39, 78, 90.) 2.6 Vuokralaisen taloudellinen tukeminen Sosiaalivirasto vuokranmaksajana Sosiaalivirasto saattaa auttaa vuokralaista yksityisen vuokrasuhteen kuluissa kuten takuuvuokran ja vuokran maksamisessa. Sosiaaliviraston yksityiselle vuokranantajalle maksama vuokra saattaa kuitenkin kariuttaa vuokrasuhteen syntymisen alkuunsa, jos myös maksukykyisiä vuokra-asunnon hakijoita on markkinoilla runsaasti. Joissain tilanteissa varma vuokranmaksaja on taas edesauttanut asiaa. Näin oli varsinkin viime laman aikana. (Granfelt 2003, 36; Hassi-Nuorluoto 2000, 18.)

18 Toimeentulotuki Toimeentulotuki turvaa viimesijaisesti toimeentulon tilanteissa, joissa muut tulot ja varat ovat riittämättömät. Toimeentulotuen määrä on toimeentulotukilain mukaan määriteltyjen menojen sekä käytettävissä olevien tulojen ja varojen erotus. Toimeentulotukea saavien kotitalouksien osuus on vähentynyt nousukauden myötä. Vuonna 2000 toimeentulotukea sai kuitenkin liki taloutta. Asumismenojen takia tukea sai 14 prosenttia toimeentulotukiasiakkaista, ja asumismenoihin myönnetty toimeentulotuki onkin lisääntynyt eniten. Syynä on osaltaan vuokratason viimeaikainen nousu. (Espoon kaupunki 2006; Salovaara- Karstu & Muttilainen 2004, 61.) Ehkäisevä toimeentulotuki Ehkäisevällä toimeentulotuella on tuettu henkilöitä, joita on kohdannut äkillinen kriisi, esimerkiksi perheenjäsenen kuolema, vakava sairastuminen tai esimerkiksi rikoksen uhriksi joutuminen. Tukea on myös myönnetty henkilöille ja perheille, joiden toimeentulo on vaarantunut sellaisten menojen, esim. lainanlyhennysten vuoksi, joita ei voida toimeentulotukea myönnettäessä ottaa huomioon. Ehkäisevän tuen myöntämisellä vuokrarästien hoitoon on voitu välttää häätö, sen seurauksena mahdollisesti tapahtuva perheen hajoaminen ja perheen tilanteen muuttuminen entistä vaikeammaksi. Vaikka ehkäisevä tuki on koettu erityisen käyttökelpoiseksi akuuteissa kriiseissä, monissa kunnissa ei ole ollut ehkäisevää toimeentulotukea lainkaan budjetoituna. Niissä kunnissa, joissa ehkäisevää tukea oli käytetty, sitä pidettiin tuloksellisena. (Asunnottomuuden vähentämisohjelma 2001, 18; Salovaara-Karstu & Muttilainen 2004, 61.) Asumistuki Asumistukea myönnetään valtion varoista pienituloisille ruokakunnille vuokra-, omistus-, asumisoikeus- tai osaomistusasunnon asumismenojen pienentämiseksi. Tuensaajina voivat olla lapsiperhe, lapsettomat avio- ja avoparit, yksinäiset tai yhteisössä asuvat, myös eläkkeensaajat ja opiskelijat. Kansaneläkelaitos

19 19 myöntää ja maksaa kaikki asumistuet. (Ympäristöministeriö ) Sosiaalinen luototus Takaisin maksettava sosiaalinen luototus on osa kunnan sosiaalihuoltoa. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi vuokranmaksun vuoksi taloudellisissa vaikeuksissa olevien henkilöiden auttamiseen. Sitä myönnetään lähinnä vähävaraisille, mutta maksukykyisille henkilöille esimerkiksi pienten velkojen järjestelyyn ja välttämättömien hankintojen rahoittamiseen. (Salovaara-Karstu & Muttilainen 2004, 62.) 2.7 Kuntien sosiaalitoimen asumispalvelut Kuntien sosiaalitoimien asumispalvelut sisältävät vaihtelevan valikoiman erityyppisiä palveluja. Tähän asumispalvelujen kirjoon on pyritty luomaan yhtenäisyyttä ja johdonmukaisuutta erilaisten luokittelujen avulla. Yksi tapa asumispalvelujen luokittelemiseksi on luokittelu kohteena olevan asiakasryhmän mukaan. Tällaisia kohderyhmiä ovat esimerkiksi mielenterveys- ja päihdeongelmaiset, vammaiset, vanhukset, lastensuojelun jälkihuollon asiakkaat. Näille ryhmille kunnilla on omat asumispalvelujärjestelmänsä. Toisaalta asumispalveluja ryhmitellään hoitaviin ja tukeviin palveluihin. Tämä luokittelu tavoittaa kenties paremmin näiden asumispalvelujen sisältöä, mutta ei välttämättä kata kaikkia asumispalveluita. Kuntien asumispalveluyksiköissä oli vuonna 2000 noin asumisvuorokautta. Asumispalvelujen paikkaluku on noin ja asiakkaita on vuosittain noin (Hassi-Nuorluoto 2000, 10; Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, 31.) Palveluasuminen Palveluasuminen on huoltosuhteeseen perustuvaa ympärivuorokautista palvelua päihdeongelmaisille, jotka tarvitsevat tilapäisesti tai pysyvästi päivittäistä tukea ja apua. Asumispalvelut vaihtelevat suuresti luonteeltaan, eroja on mm. asumisajoissa ja henkilöstörakenteessa. Asumisen lisäksi palveluasumiseen

20 20 kuuluu vaihtelevasti myös muita palveluja, kuten mahdollisuus erilaisiin hoitoihin, kuntoutukseen sekä esim. ruokailuun. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, 31.) Hoito- ja huoltokodit Hoitokodit ovat kuntouttavia asumispalveluja aktiivi-ikäisille, ja niiden tavoitteena on kuntouttaa asiakas itsenäiseen asumiseen, mahdollisesti myös työhön. Hoitokoteja on sekä kuntoutusyksiköissä että erillisinä. Asumispalveluja tarjoavat myös huoltokodit, jotka on tarkoitettu pitempiaikaista, jopa pysyvää asumista varten iäkkäille päihteiden käyttäjille. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, 31.) Tukiasunnot Tukiasunnoissa asuvien selviytymistä pyritään edistämään erilaisilla tukitoimilla. Tarkkaa tietoa tukiasuntojen määrästä ei ole, vuonna 1995 niitä arvioitiin olevan lähes 7 000, joista noin puolet oli järjestöjen ylläpitämiä. Asunnot ovat joko yksittäisiä asuntoja, asuntoryppäitä samassa portaassa tai erityisesti itsenäiseen, tuettuun asumiseen tarkoitettuja rivi- tai kerrostaloasuntoja. Niissä saattaa olla yhteisiä päiväkeskus- ja harrastetiloja sekä tukiperheiden asuntoja. Tukiasuminen avulla pyritään tavoitteellisesti vahvistamaan asukkaiden valmiuksia itsenäiseen asumiseen. (Päihdepalvelujen laatusuositukset 2002, 31.) Yömajat ja asuntolat Kauppa- ja teollisuusministeriö vastaa järjestöjen ja yksityisten ylläpitämistä yömajoista ja asuntoloista. Osa asunnottomien päihdeongelmaisten ensisuojista ja palvelukeskuksista, samoin kuin majoituspaikoistakin, on kuntien sosiaalitoimen ylläpitämiä. Majoitustoiminnan taso on hyvin kirjavaa. Vaikka tosiasiallisesti sekä kunnan että yksityisten ja järjestöjen ylläpitämissä majoitusyksiköissä hoidetaan päihdehuollon asiakkaita, niiden liittyminen päihdehuollon palvelujärjes-