Perille paremmin palvelulla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perille paremmin palvelulla"

Transkriptio

1 LeasePlan asiakaslehti Perille paremmin palvelulla s.8 Leena Saarinen autoilee tehokkaasti ja fiilistellen s.4 Aurinkolasit silmien herkkyyden mukaan s.10 Silmät ristissä ratissa s.12 1

2 /kk Varaa koeajo lähettämällä ilmainen tekstiviesti NISSAN QQ2 numeroon the way you move

3 Pääkirjoitus Kilometrikorvaukset kuriin Äskettäin uutisoitiin erään kiinteistönvälitysyhtiön johdon saamista vankeustuomioista niin sanotussa kilometrikorvausjutussa. Yhtiön työntekijöille oli maksettu mittavia verottomia kilometrikorvauksia oman auton käytöstä tekaistuin perustein. Helsingin käräjäoikeuden mukaan ylisuuret kilometrikorvaukset olisi pitänyt käsitellä palkkana ja niistä olisi pitänyt toimittaa ennakonpidätys sekä sosiaaliturvamaksut. Verottomien kilometrikorvausten väärinkäytökset ovat tietysti oma lukunsa. Oman auton käytöstä maksetut kilometrikorvaukset aiheuttavat yrityksissä kuitenkin ongelmia, vaikka kaikki tehtäisiin lain kirjainta kunnioittaen. Vanhan viisauden mukaan sitä tehdään mistä palkitaan. Kun työntekijä voi tienata verotonta tuloa autoa ajamalla, niin onko silloin ihme että kilometrejä kertyy? Tämä ei luonnollisestikaan kannusta ajoreittien tehokkaaseen suunnitteluun. Monessa tapauksessa varsinaisen leipätyön saavutuksiin pohjautuvat kannustepalkkiojärjestelmät ovat paljon monimutkaisempia ja vaikeaselkoisempia kuin tämä malli, Oma auto työkäytössä saattaa olla myös imagohaitta. jonka mukaan sitä enemmän tienaat mitä enemmän ajat. Eräässä yrityksessä siirryttiin myyntihenkilöstön omien autojen ja kilometri korvausten käytöstä leasingautoihin. Asia herätti luonnollisesti vastustusta ja syykin selvisi, kun muutos oli viety läpi. Kenttähenkilöstön ajokilometrimäärät putosivat aiempaan verrattuna neljänneksen, kun ei enää ollut taloudellista kannustinta ajaa mahdollisimman paljon. Merkittävien kustannussäästöjen lisäksi säästyi siis myös aikaa varsinaiseen työhön ratin takana istumisen sijasta. Yrityksen ei myöskään tarvitse automaattisesti viedä säästyvää summaa työntekijältä pois. Se voidaan viedä kilometritehtailun sijasta lisäkannustimeksi vaikkapa myyntipalkkioihin, jolloin se ohjaa oikeaa tekemistä. Työntekijän oma auto työkäytössä saattaa olla myös imagohaitta. Toimin 90-luvun alussa elintarvikeyrityksen myyntiedustajana. Samalla myyntipiirillä liikuskeli pehmopaperiyhtiön myyntitykki, joka ajeli myymälästä toiseen kauppaamassa toilettipaperia. Ajopelinä hänellä oli huomattavan arvokas saksalainen kaksipaikkainen urheiluauto. Yrityksen ja sen tuotteiden imago suhteessa henkilöstön käyttämään autokalustoon saattaa aiheut taa kiusallisia ristiriitoja, tai ainakin huvittavia mielleyhtymiä, kuten tässä tapauksessa. Halusiko esimerkkitapauksen pehmopaperiyhtiö mahdollisesti kommunikoida autokalustonsa kautta ytimekkäästi: Meillä pyyhkii hyvin? Sisältö 3 Pääkirjoitus 4 Leena Saarinen, tehokas fiilistelijä 7 Sähköinen vahinkoilmoituslomake 8 Eniro arvostaa palvelua 10 Aurinkolasit valittava yksilöllisesti 12 Silmät ristissä ratissa 14 Autouutuuksia 16 Auto on vartijan työhuone 18 Palmu testaa 19 Ajankohtaista Liikkeellä on LeasePlan Finland Oy:n asiakaslehti, joka ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Päätoimittaja: Päivi Laine Toimitussihteeri: Mira-Monica Anttila Toimituskunta: Juha Rajaharju Tony Koljonen Heikki Helevä Pertti Palmu Mikke Biström Osoitelähde: LeasePlan Finland Oy:n asiakasrekisteri Painotalo Auranen Oy Osoitteenmuutokset: info@leaseplan.fi Mukavaa kevättä! Petteri Pihlas toimitusjohtaja LeasePlan Finland Oy LeasePlan Finland Oy Lars Sonckin kaari Espoo Puh

4 Liikkeellä Teksti: Mira-Monica Anttila Kuvat: Suomen Lähikauppa Oy Leena Saarinen autoilee tehokkaasti ja fiilistellen Leena Saarisen lapsuuteen kuului useampikin kuplavolkkari, joita hänen vanhemmillaan oli käytössä. 4

5 Suomen Lähikauppa Oy:tä johtava Leena Saarinen vaatii autoltaan suorituskykyä ja isoa tavaratilaa. Valinnat hän tekee pitkälti tunnepohjalta. Auto on pääasiassa työmatkaväline, mutta Saarinen käy myös monta puhelinkeskustelua autossa päivittäin. Jo ensimmäisessä työpaikassaan Saarinen sai työsuhdeauton. Edelleen hän käyttää autoaan pääasiassa työmatkailuun. Myös golf-matkat ja vapaa-ajan reissut hän huristee autolla. Käyttö asettaa autolle vaatimuksia. -Olen tottunut pitkiin matkoihin. Matkailimme jo, kun olin lapsi, pitkiä matkoja ympäriinsä, Saarinen muistelee. Kössöt nyppii Saarisella on tällä hetkellä allaan musta katumaasturi, Lexus RH400. Autovalinnan alkuvaiheessa hybridiys oli ehdoton kriteeri. Merkillä ei ollut väliä, mutta Lexus vaikutti hyvältä valinnalta. Merkin jälkeen löytyi vielä sopiva malli, missä golf-varusteet mahtuvat kulkemaan mukana. -Golf bagin on ehdottomasti mahduttava autoon. Mitkään pienet urheiluautot eivät siis tule kyseeseen, Saarinen kertoo. Tilan lisäksi autolla tulee olla suorituskykyä. Saarisen autojen täytyy olla 4-vetoja, ihan vain tunnesyistä. Ilman tihkukytkintä tai vakionopeudensäädintä hän ei tulisi toimeen. Vaikka Saarisella ei ole mitään pahoja autoilutapoja, hän toivoo autossaan olevan mukitelineen mahdolliselle virvoitusjuomalle ja paikan puhelimelle. Leena Saarinen, Suomen Lähikauppa Oy:n toimitusjohtaja Vähäpäästöinen auto oli Saariselle ehdoton edellytys. Muuten ekologisuus näkyy hänen elämässään arjen pieninä ratkaisuina, jotka jo maalaisjärjellä tuntuvat oikeilta. Jätteet lajitellaan ja lamput on vaihdettu energiansäästölamppuihin. -Puhelimessa puhumista en edes listaa tavaksi, koska se on autoillessa niin itsestään selvää. Välillä jopa huomaa aamulla ennen seitsemää autoillessa, että ei voi soittaa ja herättää muita, Saarinen hymyilee Lexus RX 400, hybridi Vaatimuksina iso tavaratila tihkukytkin vakionopeudensäädin 4-veto Ajamisen taidot isältä Saarisen ensimmäiset autoilumuistot liittyvät lapsuuden mökkitalviin. Saarisen perhe kulki mökkimatkat pienen järven jään yli. Paljon ennen ajokortin saamista myös Leena Saarinen harjoitteli ajamista talvisissa maisemissa. -Meillä oli leikki, että yritimme ajaa rakentamiamme lumiukkoja kumoon, Saarinen nauraa. Nurmeksessa kasvanut Saarinen on tottunut pitkiin välimatkoihin, jotka Pohjois-Karjalassa kuljettiin autolla. Autoilua kohtaan syntyi luontainen suhde. Ajokortin Saarinen sai isänsä opettamana. Isä myös antoi kuopuksensa ajaa paljon. Pitkien matkojen ansioista ajokokemusta kertyi jo nuorena. Leena Saarinen tunnetaan vahvatahtoisena naisena, joka laittaa asioita uuteen uskoon rivakalla tahdilla. -Jokainen meistä saa jonkinlaisen paketin luonteenpiirteitä. Minulla on aina ollut korkea energiataso ja vahva tahto. Nuorempana olin ehdottomampi, mutta nyt kun on enemmän maileja ja ikää, niin osaa ottaa asioita rennommin, Saarinen kertoo vahvuudestaan. Vahva persoona reagoi myös liikenteessä. Hitaat kuljettajat saavat Saarisen jupisemaan itsekseen. Hän kertoo käyttäytyvänsä hyvin liikenteessä, vaikka puheleekin paljon itsekseen. -Kössöt liikenteessä nyppii, miten niitä sattuukin minun kohdalleni niin paljon, Saarinen nauraa itseironisesti. Hybridillä golfaamaan -En ole mikään aktivisti, vaan ihan tavallisen ihmisen tietotasolla teen valintoja, Saarinen kertoo. Valintoja Saarinen on tehnyt myös Suomen Lähikauppa Oy:n tulevaisuuden kanssa. Kauppoja on noin 760, joissa työskentelee paljon ihmisiä. -Vaatii paljon taustatyötä ja selvityksiä, että saadaan kaikki toimimaan. Tavoitteena on, että meidän jokaisen lähikauppa on maailman paras kauppa juuri minulle, Saarinen suunnittelee. 5

6 Koe Vuoden Auto Esittelyssä Opel Insignia Sports Tourer. Menestys sen kun jatkuu! Esittelyssä nyt kaukana tavanomaisesta oleva farmarimalli, Opel Insignia Sports Tourer. Koe ainutlaatuinen muotoilu, hämmästyttävä suorituskyky ja saksalainen tekninen laatu pienimpäänkin yksityiskohtaa myöten. Opel on sitäpaitsi valittu parhaaksi saksalaiseksi automerkiksi 1. Kokonaishinta alk ². Vapaa autoetu/kk alk. 615, käyttöetu/kk alk. 435, leasinghinta/kk alk. 665 ³. Mukautuvat ajovalot (AFL). Älykäs ajovalojärjestelmä yhdeksällä eri pro ililla. Tunnistaa kaarteet, vaihtaa automaattisesti kaukovaloista lähivaloille ja mukautuu erilaisiin ajo-olosuhteisiin. Mukautuva neliveto (Adaptive 4x4). Huippuluokan voimanjakojärjestelmä, joka maksimoi pidon kaikissa olosuhteissa. Parantaa kiihtyvyyttä, vakautta ja hallintaa. Opel Eye. Älykäs kamerajärjestelmä tarkkailee tietä ja välittää informaatiota kuljettajalle. Sisältää nopeusrajoituksen tunnistuksen ja kaistavahdin. 6CO g/km, 5,8 11,8 l/100 km polttoaineenkulutus yhdistetyssä ajossa. Hintaan lisätään toimituskulut. Kuvan auto on lisävarusteltu. 1 AutoBildin laaturaportti 2008 (42/2008). 2 Autoveroton hinta alk , arvioitu autovero kk/ km.

7 Teksti: Mira-Monica Anttila Kuvat: Risto Laine Palveluksessa LeasePlan siirtyy käyttämään sähköistä vahinkoilmoitusta Mika Väisänen auttaa ja neuvoo LeasePlanin asiakkaita vakuutusasioissa. Uuden järjestelmän myötä vahinkoilmoituksen tekeminen on entistä helpompaa. LeasePlan siirtyy käyttämään sähköistä vahinkoilmoitusta. Tavoitteena on helpottaa tapahtumaketjua vahingon satuttua. Vuoden alusta myös vakuutusasioissa on tapahtunut muutoksia. Vuoden alusta asti LeasePlan on tarjonnut asiak kailleen mahdollisuutta vaihtaa autojen vakuutukset konsernin oman Euro Insurances -vakuutusyhtiön vakuutuksiin. Euro Insurances on jo pitkään toiminut muissakin Lease- Plan maissa, ja nyt palvelu on saatavilla myös LeasePlanin asiakkaille Suomessa. - Uuden vakuutusyhtiön myötä otamme käyttöön netin kautta täytettävän vahinkoilmoituslomakkeen, LeasePlanin vakuutuspäällikkö Mika Väisänen kertoo. - Sähköinen vahinkoilmoituslomake tulee käyttöön kaikille LeasePlanin asiakkaille vakuutusyhtiöstä riippumatta. Helppo ja nopea käytäntö Vahinkojen varalle LeasePlanilla on asiakkailleen helpot ja yksinkertaiset toimintaohjeet. Kaikista vahingoista tulee toimittaa vahinkoilmoitus LeasePlanille, joka toimittaa vahinkoilmoituksen eteenpäin vakuutusyhtiön käsiteltäväksi. LeasePlanin asiakkaat voivat tehdä ilmoituksen LeasePlanille sähköisellä lomakkeella. Mikäli vastapuoli on syyllinen vahinkoon, tulee hänen aina toimittaa vahinkoilmoitus omaan vakuutusyhtiöönsä. - Monet kokevat vahinkoilmoituksen täyttämisen vaikeaksi. Aiemmin meillä on ollut käytössä sähköpostilla toimitettava lomakepohja, joka kuitenkin oli vain välivaihe ennen uutta nettipohjaista systeemiä, Väisänen kertoo. - Uusi vahinkoilmoituslomake tulee käyttöön huhtikuun aikana ja sen toivotaan tuovan helpotusta vahinkoilmoituksen täyttämiseen. Sähköisen vahinkoilmoituksen lisäksi on hyvä pitää tallella myös vahinkopaikalla täytetty ja molempien osapuolien allekirjoittama ilmoitus mahdollisia lisäselvityksiä varten. Toimintaohjeita vahinkoasioiden hoitamiseen löydät osoitteesta: Lue lisää Euro Insurances -vakuutuksesta sivulta 19. 7

8 Referenssi Teksti: Mira-Monica Anttila Kuvat: Päivi Kosonen Tammella on käytössään automaattivaihteinen Mazda. Auto on hänelle työväline, ja sydän sykkiikin enemmän kaksipyöräisille moottorivälineille. Auttava Eniro arvostaa palvelua Pohjoismaiden johtava hakuyritys Eniro Finland on ollut LeasePlanin asiakkaana jo yli seitsemän vuoden ajan. Pitkän suhteen salaisuus on molemminpuoleinen arvostus, vaikka pienistä karikoistakin on kokemusta. Eniron hallintopäällikkö Paula Tammi kertoo yrityksen kilpailuttaneen leasingyhtiöt normaalin käytännön mukaan vuonna Yhtiö vaihtui LeasePlanista toiseen edullisemmalta vaikuttaneen hinnan perässä. Matkalla vehreämpään asiakassuhteeseen sillan alta kuitenkin ilmestyi yksi jos toinenkin peikko. Yksittäisen auton leasinghinta ei kertonutkaan koko totuutta. Säännöllinen raportointi helpottaa työtä Tammi ei kokenut saavansa muualta samanlaista palvelua kuin LeasePlanilta. Joskus tietojen saaminen toiselta kumppanilta oli kovankin työn takana. Hän arvostaa erityisesti LeasePlanin erikoistumista yritysten autoasioiden hoitoon. Tähän erikoistunut yritys osaa ottaa huomioon asiakkaan tarpeet eri tavalla kuin muutakin rahoitustoimintaa tekevä yritys. -Pidän siitä, että saan säännöllisesti raportteja niitä erikseen pyytämättä. Pääsen myös itse näkemään erilaisia asioita, kuten tankkaustietoja ja miten paljon kilometrejä on ajettu, Tammi kertoo. Tammi on ollut tyytyväinen myös yhteyshenkilöönsä. -Olemme puhuneet todella paljon puhelimessa. Hänen kanssaan on ollut helppo olla yhteydessä ja palvelu on pelannut, Turussa työskentelevä Tammi kertoo. Tammi vastaa Eniron puolesta koko autokannan hoitamisesta. Hän tietää missä autot menevät, kuka niillä ajaa ja miten polttoainekortit on jaettu. Hänellä on tiedossaan autojen käyttöiät ja kenellä ne ovat kiertäneet. Tammi kokee tämän hyväksi järjestelyksi, kun kaikki käytännön asiat ovat yhden ihmisen takana. Suomessa Eniro toimii kuudella paikkakunnalla: Espoossa, Turussa, Porissa, Tampereella, Raumalla ja Joensuussa. Toukokuussa 2009 aukeaa seitsemäs konttori Vaasaan. Yhteensä yritys työllistää noin 600 henkilöä. Enirolla autoja käyttävät pääasiassa myyjät, account managerit ja muu kentällä liikkuva henkilökunta. Suurimmillaan autokannassa on ollut yli 50 autoa ja pienimmilläänkin on ollut käytössä 40 autoa. Vihreitä tavoitteita Eniron kuljettajille on erilaisia tarpeita autojen suhteen. Valtaosa autoista on keskittynyt pääkaupunkiseudulle, jolloin ne liikkuvat Autokantaa uusitaan hiljalleen ympäristöystävällisemmäksi. kaupunkialueella. Erilaisten tarpeiden vuoksi auto kantaa uusitaan hiljalleen ympäristöystävällisemmäksi. Vähäpäästöiset ja -kulutuksiset autot ovat myös taloudellisempia. Enirolla vihreät arvot ovat mukana muussakin toiminnassa. Eniron tuotteita ovat muun muassa puhelinluettelot, eniro.fi, numeropalvelu ja Yritystele. Puhelinluettelot ovat sataprosenttisesti kierrätyskelpoisia. Toimistoilla on olemassa omat astiat bio- ja ongelmajätteille. Paperit kerätään hyötykäyttöön eikä kahvihuoneista löydy kertakäyttöastioita. Myös autoja kierrätetään firman sisällä. Kun uusi ihminen tulee taloon, ei hänelle anneta uutta autoa, vaan hän on autoketjussa viimeisenä. -Pidän omaa autorekisteriä, jossa on kaikki käytössä olevat autot. Jos uudelle työntekijälle ei siellä ole valmiina autoa, annetaan hänelle vanhin käytössä oleva auto ja sillä aikaisemmin ajanut saa käyttöönsä uuden auton, Tammi selostaa. -Käytämme autot kauden loppuun asti. Mikäli auto on kunnossa ja siinä on vähän kilometrejä, se siirretään vielä jatkokaudelle. 8

9 Referenssi 9

10 Lisävarusteet Teksti: Mira-Monica Anttila Kuvat: Kimmo Brandt Aurinkolasit silmän herkkyyden mukaan Autoilijan aurinkolasien valinnassa tulisi käytännön vaikuttaa trendikkyyttä enemmän. Näin sanoo ainakin optikko. 10 Taukojärvi nostaa optiikan, uv-suojan, tummuuden ja mahdollisuuden havainnointiin tärkeimmiksi aurinkolasien valintakriteereiksi.

11 Lisävarusteet -Leveät trendisangat ovat kuin hevosten silmälaput, toteaa optikko Hannu Taukojärvi. Taukojärvi tietää mistä puhuu, sillä hän toimii Silmäasemien vastaavana työnäköoptikkona. Ihminen muuttuu luonnostaan varovaiseksi, kun näkökentän reuna-alueilla näkyy liikettä. Leveiden kehysten johdosta silmän reuna-alueiden havainnointi estyy, ja luontainen varovaisuus katoaa. Tämä on erityisen vaarallista liikenteessä. Aurinkolasien valinnassa olisikin hyvä miettiä, mihin tarkoitukseen ne hankitaan. Ajaessa tarpeet ovat hieman erilaisia kuin esimerkiksi keväisillä laskettelurinteillä. -Tärkeintä on valita linssien värisävy ja tummuus oman silmän herkkyyden mukaan, Taukojärvi kertoo. Linssin tummuus ratkaisee Auringon valkoinen valo muodostuu todellisuudessa kaikista sateenkaaren väreistä. Aurinkolasit vähentävät liiallista valon määrää, joka aiheuttaa silmien häikäistymisen. Hyvät autoiluun tarkoitetut aurinkolasit suodattavat lisäksi valikoiden sinistä valoa. Sinisen aallonpituuden vähentäminen parantaa kontrastia ja mahdollistaa tarkemman kuvan piirtymisen verkkokalvolle. Linssin tummuus on ratkaiseva tekijä. EUmaissa on käytössä neljä eri tummuusluokkaa, jotka merkitään aurinkolaseihin CE-luokittelulla. Numero yksi on kaikkein vaalein ja numero neljä tummin linssi. On huomioitavaa, että Suomessa tummin linssi on kielletty liikenteessä. -Linssin tummuus määräytyy kunkin käyttäjän silmän herkkyyden ja käyttötilanteiden mukaan. Mikäli aurinkolasin linssi on liian tumma, siirtyminen valosta varjoon aiheuttaa ongelmia, esimerkiksi ajaessa auringosta hämärään parkkihalliin. Silmä ei ehdi muutokseen mukaan, Taukojärvi selventää. Lasit päähän kun siltä tuntuu Optikon mukaan kehyksillä ei ole aurinkolasien tehokkuuden kannalta suurta merkitystä. Valinnat riippuvat käyttäjän mieltymyksistä. Leveiden sankojen vastapainoksi Taukojärvi nostaa esille mallin, jossa linssi kaareutuu. Kaareva linssi suojaa sivuilta tulevalta häikäisyltä suoraa linssiä paremmin. -Suomessa aurinko paistaa niin vähän, että jos se paistaa, mene ulos. Jos aurinko häikäisee, laita lasit nenälle, Taukojärvi ohjeistaa hymyillen. Keskikesällä auringon UV-säteily on suurimmillaan. Silmän jatkuva altistuminen säteilylle heikentää mykiön valon läpäisykykyä ja aiheuttaa harmaakaihia. Optikkoliikkeestä hankituissa laseissa UV-suoja on aina 100 prosenttia. Faktaa Valitse käytännölliset aurinkolasit liikenteeseen: Kapeat kehykset pitävät näkökentän normaalina. Tummuus silmän herkkyden mukaan, CE-merkintä 1 3. Kaareva linssi ehkäisee sivuilta tulevaa säteilyä. 11

12 Tutkittua Teksti: Mira-Monica Anttila Kuvat: Kimmo Brandt 12 Silmät ristissä ratissa Oletko nukahtanut rattiin tai ollut lähellä sitä? Lähes viidesosa suomalaisista on. Valoisa kesäyö ja hiljainen tie. Olet ajanut jo pitkän matkan ja edessä on vielä saman verran. Silmissä alkaa tuntua väsymystä, mutta avaat ikkunan ja juot energiajuomaa. Hetken tunnet olevasi virkeämpi. Seuraavaksi pysähdyt jaloittelemaan. Jatkat virkeämpänä, soitat ystävällesi ja yrität siten torjua väsymystä. Puhelun jälkeen avaat radion. Tie on kuiva ja maisemat kauniit. Yhtäkkiä havahdut ja korjaat auton suuntaa. Mitä tapahtui? - Reaktio on sama kuin esimerkiksi elokuvaa katsoessa. Vieressä istuva huomaa torkahduksen, vaikka torkahtaja ei myönnä nukahtaneensa, kertoo Helsingin yliopiston tutkija Igor Radun. Radun toteutti tutkimuksen suomalaisten kuljettajien väsyneenä ajamisesta. Tulokset osoittavat, että suurin osa kuljettajista toimii samoin ennen nukahtamista. Tutkimuksen Väsyneenä ajaminen Mikä on tilanne Suomessa? julkaisi Liikenneturva keväällä Radun itse sai ajokorttinsa noin 10 vuotta sitten Dubrovnikissa. Tuore nuori kuljettaja lähti festivaalien jälkeen ajamaan 300 kilometrin matkaa takaisin kotiin. Radun opiskeli jo tuolloin psykologiaa ja osasi tarkkailla omaa käyttäytymistään. - Olin todella väsynyt. Tein kaikki normaalit asiat, avasin ikkunan, join cola-juomaa ja pysähdyin. Päätin ottaa pienet torkut tien vieressä, mutta heräsin vasta viiden tunnin kuluttua, hän kertoo. Riskiryhmässä vanhukset ja nuoret miehet Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Sirpa Rajalin listaa kolme ydintekijää, jotka vaikuttavat väsymiseen. Vuorokauden aika suhteessa nukkumisaikaan ja valvomisaikaan ovat merkittäviä tekijöitä. Paljon on myös kiinni kuljettajan asenteesta.

13 Tutkittua Radun korostaa matkustajien merkitystä onnettomuuksien ehkäisyssä. Toinen ihminen huomaa helpommin toisen väsymyksen kuin väsynyt itse. Rattiin nukahtaminen on erityisesti nuorten miesten ongelma. Radun arvioi tämän johtuvan nuorten miesten taipumuksesta uskoa kykenevänsä mihin tahansa. Toinen suuri riskiryhmä ovat vanhukset. Viidennes vakavista onnettomuuksista on heidän ajamiaan. Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu yöllä yhden ja viiden välillä, kun vireystaso on matalalla. Toinen ja yllättävä tilastoitu onnettomuusaika on iltapäivisin yhden ja kolmen välillä, jolloin vireystaso laskee hetkellisesti ja tarkkaavaisuus herpaantuu. Etenkin ikääntyneet kuljettajat torkahtelevat rattiin iltapäivisin. Kesä on erityisen onnettomuusherkkää aikaa. Radun arvioi valoisan vuodenajan saavan suomalaiset kuvittelemaan, että unta tarvitaan vähemmän kuin talvella. - Ihmiset tietävät olevansa väsyneitä, mutta eivät usko olevansa liian väsyneitä ajamaan. Jos on tosi väsynyt, ainoastaan uni voi auttaa, Radun toteaa. Väsymys vastaa humalaa Liikenneturvan julkaisema tutkimus erosi muista alan tutkimuksista, koska tieto kerättiin edustavalta otokselta tavallisia suomalaisia kuljettajia. Tavallisten kuljettajien rattiin nukahtamisia on aiemmin tilastoitu lähinnä kuolonkolarien yhteydessä. Useimmiten auto ajautuu pois päällysteeltä tai sitten keskiviivan yli. -Nukahtaneen kuljettajan käsissä ei ole korjaavia liikkeitä. Törmäysnopeus on suuri ja seuraukset tuhoisat, Rajalin kertoo huolestuneena. Rajalin arvioi univajeen olevan kansantauti, jolle kiireinen ja hektinen elämä altistaa. Kolmasosa suomalaisista nukkuu huonosti ja kiireeseen varastetaan lisäaikaa uniajasta. - Vuorokauden valvominen vastaa suorituskyvyn laskua yhden promillen humalassa, ja kuudentoista tunnin valvominen puolen promillen humalassa. Näitä lukemia ei tien päällä mikään mittari näytä, Radun toteaa. Monilla suomalaisista kuljettajista on alkometri. Vaikka mittari näyttäisi puhdasta nollaa, on omaa ajokykyään syytä miettiä tarkkaan. Humalassa nukuttu uni ei vastaa selvin päin nukuttua, kun syvää unta ei saavuteta. Radun kertoo autovalmistajilla olevan työn alla auton, jossa olisi alkolukkoa vastaava järjestelmä ja monitoreita kertomassa kuljettajan väsymyksen tilasta. Ohjelman on tarkoitus reagoida kuljettajan väsymykseen myös matkan aikana, ja tarpeen vaatiessa keskeyttää matka ja ohjata auto tien sivuun. 13

14 Autouutuuksia Teksti: Tony Koljonen Kuvat: Juha Rajaharju Kuljettajan auto Opel Insignia 4-ov Edition 2,0 CDTi Ecotec 96 kw/130 hv A6 Vuoden auto Paljon lunastettavaa Opelille. Huhut kertovat että moni ns. premiumluokan autoilija on koeajon jälkeen vaihtamassa autonsa Insigniaan. Onko tässä perää? Sisälle on vaivatonta 190 senttisen ruhonkin puolesta mennä, kunhan istahtaa etupenkeille. Taakse taivuttaessa osuu pää vääjämättä muotoilun alttarille uhrattuun, alas viistä- Teksti: Heikki Helevä Kuvat: Juha Rajaharju Suorituskykyä vaaraksi asti Volkswagen Golf Variant kw TSI Comfortline DSG 1,4-litrainen farmari automaattivaihteilla. Ei kuulosta järin sporttiselta, vai mitä? Kun mallimerkintään lisätään maagiset kirjainyhdistelmät TSI ja DSG, voidaan ennakkoluulot unohtaa. Kaksoisahtimen ja suorakytkentävaihteiston ansiosta käytännön suorituskyky Teksti ja kuvat: Juha Rajaharju Rehellisesti pikkuauto Ford Fiesta 1.6 TDCi ECOnetic Teho 66 kw Uusi Ford Fiesta sijoittui Vuoden 2009 auto -äänestyksessä 2. sijalle. Kyseessä on siis hyvin mielenkiintoinen tulokas. Fiestan uusimmassa sukupolvessa on nähtävissä selvää yhdennäköisyyttä pikkuserkkuunsa Ka:han. Ulkoinen olemus on onnistunut, vaikkakin rohkeimpia linjoja on selvästi vältetty. Ohjaamoon istuttaessa huomaa auton kabii- 14

15 Autouutuuksia vään kattolinjaan. Farmaria odotellessa täytyy mennä kuskin paikalle, mutta sen tekee mielellään. Insignia on kuljettajan auto. Ajoasento löytyy helposti. Hallintalaitteet ovat hyvin esillä, vaikkakin piilevästi käytettävissä. Rasvaiset sormenjäljet kojetaulun näytöllä kertovat toistenkin kokemuksista. Pyöritettävän säätimen ulkokehää pitää painaa navigaattorin valintojen vahvistamiseksi. Automaattiset kaukovalot toimivat pitkällä viiveellä. Kohtaamistilanteen jälkeen ajetaan sekunti pari lähivaloilla, ennen kun pitkät rävähtävät päälle. Nopeudella 80 km/h ajettaessa liikkuu auto 22 m/s. 22 metriin mahtuu vaikka hirvi vasoineen. Tekniset tiedot: EU-kulutus (l/100 km) kaup./maantie/yhd. 9,2/5,2/6,7 Päästöt (CO2) 177 g/km Käyttöetu 585 /kk Vapaa etu 765 /kk Kuljettajalla on riittävästi tilaa, mutta takapenkillä pituus haittaa. Kaikki kirjoittajat ovat LeasePlanin työntekijöitä. Istumatiloja testasivat Tony Koljonen ja Heikki Helevä. Molemmilla on pituutta yli 190cm. Ruokakassitesti selvittää auton soveltuvuutta arkikäyttöön. Ruokakassia oli mahdotonta kiinnittää. on vähintäänkin riittävä. Ajokortin kannalta yhdistelmä on lähes vaarallinen, sillä laajan vääntöalueen ja miltei huomaamattomien vaihteen vaihtojen takia nopeus nousee helposti yli sallittujen lukemien. Ulkonäön puolesta Golfilla on helppo sulautua massaan ja naapureiden kateudesta ei ole suurempaa pelkoa. Sisältä auto on tuttua Volkswagen laatua. Monista nykyautoista poiketen käyttökytkimiä ei tarvitse etsiä penkkien takaa tai kojelaudan alta vaan kaikki on selkeästi esillä. Hatchback-korimalli uusiutui syksyllä, mutta farmari edustaa vielä edellistä mallia, eikä uutta ole odotettavissa lähiaikoina. Kauppakassi pysyy hyvin koukussaan. Takapenkillä päälle on paremmin tilaa kuin jaloille. Tekniset tiedot: EU-kulutus (l/100km) kaup./maantie/yhd. 8,0/5,4/6,4 Päästöt (CO2) 148 g/km Käyttöetu 445 /kk Vapaa autoetu 625 /kk nin olevan mukavan valoisa. Hallintalaitteet ovat pääosin selkeitä, mutta lämmönsäätimien käyttökytkimet eivät ole kaikkein käytännöllisimpiä. Moottori tarjoaa nykydieselin tapaan hyvin vääntöä, mikä helpottaa ajamista ja tekee siitä hauskempaa. Erikoisuutena mainittakoon mittaristossa oleva vaihteen vaihtovalo, joka ohjaa kuskia kohti pienempää polttoainelaskua. Fiesta ei petä kuskiansa lupaamalla mitään itseään suurempaa. Se on rehellisesti pikkuauto, joka on parhaimmillaan taajama- ja kaupunkiympäristöissä. Kaiken kaikkiaan hyvin jännä auto. Kuljettaja mahtuu ajamaan, mutta takapenkillä saa istua polvet suussa. Tekniset tiedot: EU-kulutus (l/100km) kaup./maantie/yhd. 5,2/3,6/4,2 Päästöt (CO2) 98 g/km Käyttöetu 305 /kk Vapaa autoetu 470 /kk Kauppakassi matkaa mukavasti koukussa riippuen. 15

16 Referenssi Teksti: Laura Akkila Kuvat: Kimmo Brandt Vartija arvostaa kestävää ja käytännöllistä ajopeliä Turvatiimin huoltoleasingautot ovat kovassa käytössä. 16

17 Referenssi Auto on piirivartijan työhuone. Raskaassa vuorotyössä oleellista onkin auton turvallisuus, kestävyys ja ajoasennon mukavuus. Piirivartiointiyksikön vuoroesimies Vesa Hyysalo on tyytyväinen Toyota Yariksiin, jotka yritys otti käyttöön viime vuonna. Tärkeää automallissa on, että se soveltuu kovaan käyttöön ja tarvittavat lisäosat on helppoa asentaa sen sisälle. Suurin osa piirivartioiden käyttämistä autoista on vähäpäästöisiä dieselautoja, joiden väriksi valittiin Suomen talvessa käytännöllinen harmaa. Harmaan auton jälleenmyyntiarvo on myös valkoista parempi, kertoo vartija Vesa Hyysalo. Yarikseen mahtuu hyvin kiinni pultattu sekä kolaritestattu avaintolppa, jossa säilytetään kiinteistöjen avaimia turvallisesti. Lisäksi vakiovarusteina Turvatiimin autoissa on muun muassa palosammutin sekä ensiapulaukku. Turvatiimi - Turvallisuusalan yritys, joka toimii usealla paikkakunnalla Suomessa. - Työllistää 800 turvallisuusalan ammattilaista. - Syntyi vuonna 2004, kun useat turvallisuusalan toimijat yhdistyivät yritysostojen kautta. - Palveluihin kuuluu muun muassa kiinteistöjen ja työmaiden vartioimista, aulapalveluja, arvokuljetusta, yksittäisten henkilöiden sekä muuttojärjestelyjen vartioimista. - Navigaatiolaite puolestaan auttaa löytämään kohteet, mutta lisää myös meidän työturvallisuuttamme. Jos vartija ajaa jorpakkoon, hälytyskeskus paikallistaa auton tarpeen vaatiessa, Hyysalo esittelee. Piirivartija työskentelee yksin, ja päivät voivat venyä jopa 14-tuntisiksi. Ei siis ole ihme, että ajomukavuus on merkittävä tekijä automallin valinnassa. Kun autot ovat vielä yhteisessä käytössä, täytyy ajoasennon säätämisen olla helppoa vartijan raameihin katsomatta. - Kilometrejä kertyy vuorossa sen mukaan, liikunko kaupungissa vai kauempana. Tyypillisessä vuorossa ajetaan noin kilometriä. Vartija noudattaa samoja liikennesääntöjä ja joutuu etsimään parkkipaikan siinä kuin muutkin, kertoo Hyysalo. Yhtenäisyyttä autoiluun Ennen viime vuotta Turvatiimillä oli useita päällekkäisiä autoleasing-sopimuksia ja eri tavoin hankittuja autoja. Hajanaisuus johtui siitä, että yhtiö oli syntynyt monen turvallisuusalan yrityksen lyödessä voimansa yhteen. Turvatiimi halusi kuitenkin toimintaan taloudellista linjakkuutta ja ekologisuutta. - Uusien autojen ansiosta päästömme ovat laskeneet 30 prosenttia, mikä oli yksi tavoitteistamme. Sen lisäksi, että vartijat ovat kiitelleet työvälineitänsä, ajomatkojen ja kulujen seuranta on nyt paljon helpompaa, tulosyksikön päällikkö Matti Hirvonen sanoo. LeasePlanin raportoinnin ansiosta Turvatiimi voi seurata tankkauksia, viikoittain ajettuja kilometrejä ja tarkastella, jos autoja täytyy esimerkiksi vaihtaa piirien välillä, jotta asetetut kilometrirajat pysyvät kurissa. Käyttö on kovaa. Osalla autoista kuukauden ajomatkakertymät nousevat jopa kilometriin. - Autot huolletaan kilometrin välein. LeasePlan on ottanut meidän toiveemme joka suhteessa huomioon. Myös asiakkailta on tullut positiivista palautetta uudemmista ja aikaisempaa siistimmistä autoista, Hirvonen kertoo. 17

18 Palmu testaa LeasePlanin tekninen asiantuntija Pertti Palmu testaa mielivaltaisesti valitsemiaan autoja arvioiden niitä asiallisin ja asiattomin perustein. Työn sankari! kuva: Juha Rajaharju Hypistelen avaimia kädessäni. Uteliaisuus ei meinaa millään herätä. Lietsotaan vähän. Kaksiovinen malli, turbomoottori, nelivetoinen, japanilainen... Hmmm, ei oikein vieläkään. Edellä olevan listan olisi pitänyt säväyttää välit tömästi, normaalia autoista nutta henkilöä. kiinnostu- Todellisuus kuitenkin ruhjoo päähän nousseet mielikuvat sairaalakuntoon. Kaikki tekniset tiedot pitävät kyllä paikkansa, mutta jokin mättää. Ahaa! Diesel, avolava, vanha työjuhta. Ei mitään blingbling-vanteita, ei tärkättyjä kärpännahkaisia penkinpäällisiä. Ei rosteria tai hiilikuitua, eikä muitakaan puoleensavetäviä varusteita. Pelkkä nelivetoinen, karu avolavapakettiauto. Ou wau! Auto on ajotuntumaltaan suorastaan tylsä. Siinä ei ole mitään persoonallisia vikoja. Ohjaus ei puolla, eikä alustasta tai vaihteistosta kuulu mitään ylimääräisiä ääniä missään ajotilanteessa. Pah. Hyvä peli. Onneksi edes kääntöympyrä on nelivedon takia ärsyttävän suuri. Miten työkäytössä ollut auto on säilyttänyt ryhtinsä näin hyvin? Sisustan kuluneisuudesta kyllä huomaa ettei kyseessä ole 18 ollut mikään edustusreki, mutta kiillottunut rattikehä, sileät poljinkumit ja aavistuksen Ei mitään blingbling-vanteita, ei tärkättyjä kärpännahkaisia penkinpäällisiä. lintassa oleva kuljettajan penkki ovat vain normaalia kulumaa. Normaalikorkuiset henkilöautot kärsivät usein renkaiden ja tien pinnan aiheuttamasta melusta. Maastoajoneuvoissa sisälle tulevan metelin aiheuttavat yleensä karkeapintaiset renkaat, valittava voimansiirto, jollottavat pyörän laakerit, resonoivat korin ja lavan osat tai joku muu riemastuttava tekijä. Tien kohina ei kuulu perusmetelin yli. Tässä versiossa päällimmäisenä kuitenkin kuuluu vain moottorin ääni. Moottorin elämöinti ohjaamoon ei ole kuitenkaan häiritsevän voimakas, vaan pikemminkin tyypillinen tällaiselle autolle. Päinvastoin kuin joillakin lajitovereillaan tällä kaverilla on vielä melkoinen määrä kilometrejä edessä. Eteenpäin! Sanoi mummo lumessa.

19 LeasePlanin oma vakuutusyhtiö Suomeen Euro Insurances Ltd on LeasePlan Groupin oma vakuutusyhtiö, joka on toiminut jo pitkään monessa Euroopan maassa. Vuoden alusta vakuutus on saatu myös LeasePlan Finlandin asiakkaiden käyttöön. Vakuutus on mahdollinen kaikille LeasePlanin omistamille ja hallinnoimille ajoneuvoille, ja se on räätälöity nimenomaan leasingasiakkaiden tarpeisiin. Vakuutusmaksuista ei tule erillisiä las- kuja, vaan maksut liitetään leasingvuokraan ja vakuutus päättyy aina automaattisesti leasingsopimuksen päättyessä. Vakuutus on jatkossa kiinteä osa LeasePlanin palvelua. Tämän helpommaksi auton vakuuttaminen ei enää tule. Uuden vakuutuksen piiriin siirtyminen ei tuo asiakkaalle kustannuksia. LeasePlan hoitaa käytännön työn ja maksaa kulut. Euro Insurances vakuutuksesta voi tiedustella lisää Lease- Planin asiakaspalvelusta. Ajankohtaista Muutoksia autoverotuksessa Autoverotus muuttui huhtikuun alusta lähtien. Autoverosta maksettava arvonlisävero poistuu ja autoveroa korotetaan vastaavasti 22 prosenttia, näin ollen muutos ei vaikuta kulut tajahintoihin, eikä autojen verotusarvoihin. Lakimuutos koskee kaikkia autoveron alaisia ajoneuvoja. Verotusmuutoksella on väistämättömiä kustannusvaikutuksia leasingyhtiön toimintaan. Huoltoleasingvuokrat nousevat lain muutoksen myötä runsaat 6 % uusille, jälkeen rekisteröitäville henkilöautoille. Nykyisiin, voimassa oleviin autokohtaisiin sopi muksiin tai mahdollisesti jatkettaviin sopimuksiin lakimuutoksella ei ole vaikutusta. Koeajopäivä starttaa kahdeksannen kerran Lauantaina järjestettävä Koeajopäivä tar joaa vauhdikasta ohjelmaa koko perheelle Espoon Barona Areenalla (ent. LänsiAuto Areena). Esittelyssä on lähes 30 automerkkiä ja koeajettavana yli 100 autoa. Paikalla on myös Lease- Planin yhteistyökumppaneita esittelemässä palvelujaan. Mukana on muun muassa rengasliikkeitä, autovuokraamoja ja polttoaineyhtiöitä. Tänä vuonna esillä on myös kattava valikoima hyötyajoneuvoja. Uudet asiakkaat Omya Oy Sveitsiläislähtöinen Omya AG on kansainvälinen kalsiumkarbonaattia valmistava yritys. EMC Computer-Systems Oy EMC Computer-Systems Oy:n emoyhtiö EMC Corporation on maailman johtava tiedonhallinta- ja tallennusratkaisujen, -tuotteiden ja -palvelujen toimittaja. Securitas Direct Oy Euroopan johtava turvallisuuspalvelujen tuot - taja ja markkinajohtaja Suomessa. Tällä hetkellä kansainvälinen Securitas Direct -ryhmä työllistää yli henkilöä yhdeksässä Euroopan maassa. Koeajamaan pääsee sujuvimmin heti aamusta tai iltapäivällä. Lapset pääsevät puuhastelemaan Lastenmaailmaan tai voivat seurata ohjelmaa lavalta. Ohjelman lisäksi tarjotaan koko perheelle maittava ateria. Suuren suosion saavuttanut Koeajopäivä jär jes tetään jo kahdeksannen kerran. Ovet ovat avoinna Espoon Barona Areenalla klo Ilmoittaudu mukaan osoitteessa Tervetuloa viihtymään koko perheen kanssa! Visma Tarjoaa toiminnanohjauksen ja asiakkuuksienhallinnan tieto jär jestelmiä sekä taloushallinnon ulkoistamispalveluita. Visma työllistää Suomessa noin 600 ammattilaista 31 toimipisteessä eri puolilla maata. Lönnberg Painot Oy Toimii kahtena yksikkönä, Print ja Promo, jotka molemmat sijait sevat Helsingissä. Painot ovat erikoistuneet mainospainotuotteiden, vuosikertomusten, taidekirjojen, myymälämainonnan sekä pakkausten valmistamiseen. Samanaikaisesti pakettiautojen autoverotus muuttuu hiilidioksidipäästöihin perustuvaksi. Käytännössä muutos suosii jatkossa energiatehokkaita, vähän polttoainetta kuluttavia pakettiautoja. Nimityksiä KTM Johanna Ali on nimitetty LeasePlan Finland Oy:n operatiiviseksi johtajaksi. Ali on työskennellyt Lease- Plan Finland Oy:ssä kehitys- ja IT-asioista vastaavana johtoryhmän jäsenenä sekä tätä ennen Business Controllerina. Ennen LeasePlan-uraa hän toimi tilintarkastajana PricewaterhouseCoopers Oy:ssä. Aiempi operatiivinen johtaja, Kurt Kottelin, on päättänyt siirtyä uusien haasteiden pariin. Hän on lopettanut LeasePlanilla Petri Suomalainen on nimitetty LeasePlan Fin - land Oy:n IT-päälliköksi alkaen. Hän on työskennellyt Lease - Planissä IT-päällikön äitiysloman sijaisena, ja jatkaa nyt toimessa vakituisena. Ennen LeasePlanille tuloaan Suomalainen on työsken nellyt muun muassa Asianajotoimisto Roschierilla järjestelmäasiantuntijana. Suomalaisella on ollut myös oma IT-alan konsultointiyritys. 19

20 VV-Autotalot Oy seatcenter.fi Seat Center Helsinki Helsinki, Herttoniemi, Mekaanikonkatu 10 automyynti volkswagencenter.fi Volkswagen Center Espoo, Isonniitynkuja 2 automyynti Helsinki, Mekaanikonkatu 10 automyynti Vantaa, Kiitoradantie 2 automyynti vv-auto.fi

Työsuhdeauto. Ympäristötuholainen vai ekoteko?

Työsuhdeauto. Ympäristötuholainen vai ekoteko? Työsuhdeauto Ympäristötuholainen vai ekoteko? Agenda LeasePlan lyhyesti Työsuhdeautoilu Suomessa Työsuhdeautoilijoiden asenteet Työsuhdeautoilijoiden valinnat LeasePlanin rooli päästöjen vähentämisessä

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business.

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business. BMW. Ansaittu ajonautinto. i BMW on investoinut yli 1,2 miljardia euroa BMW EfficientDynamics -teknologioiden kehitykseen. Panostuksen ansiosta voit nauttia ajamisen ilosta ylivoimaisella tehon ja kulutuksen

Lisätiedot

Väärinkäsityksiä ylinopeudesta

Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Väärinkäsityksiä ylinopeudesta Jaakko Klang Turun seudun liikenneturvallisuustyö 26.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang 1 Pahinta, mitä voi tapahtua, on se, että

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 30.10.2015 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX 2 The difference is ABAX ABAX SÄHKÖINEN AJOPÄIVÄKIRJA Tähän esitteeseen on koottu vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät

Lisätiedot

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä

Lisätiedot

Vanha automies muistelee, osa 1 autoliikenteen alkutaival Viipurissa

Vanha automies muistelee, osa 1 autoliikenteen alkutaival Viipurissa ÄÄNITORVI 2013/1 Sisällysluettelo: Uusi päätorvi muistelee autohistoriaansa Virtuaalivierailu Tilastokirjastoon Vanha automies muistelee, osa 1 autoliikenteen alkutaival Viipurissa Uusi päätorvi muistelee

Lisätiedot

M{ZD{ CX _14R1_MAZ_CX5_V2_COVERS.indd /02/ :50:14

M{ZD{ CX _14R1_MAZ_CX5_V2_COVERS.indd /02/ :50:14 M{ZD{ CX-5 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 1 5 2 4 3 18 19 SKYACTIV TECHNOLOGY 20 21 6 1 7 5 2 3 4 8 22 23 TURVALLISIN PAIKKA MAANTIELLÄ Jokainen valmistamamme Mazda sisältää laajan valikoiman älykkäitä

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 20.10.2014 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

LIIKKEELLÄ. Opas yrityksen autopolitiikan suunnitteluun

LIIKKEELLÄ. Opas yrityksen autopolitiikan suunnitteluun LIIKKEELLÄ Opas yrityksen autopolitiikan suunnitteluun SISÄLLYS Johdanto.......... 3 Luku 1: Autoasiat järjestykseen.. 5 Luku 2: Hyvä autopolitiikka.... 9 Luku 3: Miten alkuun?....... 20 Johdanto 2 JOHDANTO

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus

Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus Suomalaisten liikennekäyttäytyminen ja sääntötuntemus Näin meillä seminaari 16.9.2014 Leena Pöysti Liikennekäyttäytymisen seuranta Seurantajärjestelmän tietoja kerätään tarkkailemalla ja automaattisilla

Lisätiedot

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi

Lisätiedot

UUSI CORSA OPC -HINNASTO

UUSI CORSA OPC -HINNASTO UUSI CORSA OPC -HINNASTO Uusi Opel Corsa täydentyy mallisarjan huipulle nousevalla Corsa OPC:llä. Jo uutuuden ulkonäkö kertoo siinä piilevästä voimasta ja nopeudesta. Kirkas sininen väri on Opelilla OPCmallien

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA

KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA Motivan HANKINTAPALVELU KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU- SEKÄ AJONEUVOHANKINNOISSA KOKEMUKSIA YMPÄRISTÖKRITEERIEN KÄYTÖSTÄ JOUKKOLIIKENNE-, HENKILÖKULJETUSPALVELU-

Lisätiedot

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan

Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa Kyselyn toteutti Liikenneturvan Ikääntyneiden näkemyksiä ja kokemuksia ajoterveydestä ja vanhuuteen varautumisesta selvitettiin lokakuussa 2018. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Taloustutkimus, ja siihen vastasi yhteensä

Lisätiedot

Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat

Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat Hinnasto 18.8.2014 Talvirenkaat 2 Nokian Renkaat Talvirenkaat, hinnasto 18.8.2014 HAKKAPELIITTA 8 Ennenkokematonta pitoa Vakaa ja tarkka ohjaustuntuma, luotettava talvipito Ympäristöystävällinen: pienempi

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Toiminnallisen määrittelyn tarina. Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä.

Toiminnallisen määrittelyn tarina. Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä. Toiminnallisen määrittelyn tarina Esimerkki Reaktorin tavasta tehdä toiminnallista määrittelyä. Toimitusjohtajan pulma Tässä on toimitusjohtaja Roope, jonka tavoitteena on pyörittää Rengasmaster Oy:tä

Lisätiedot

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat

KUN TARVITSET APUA. Hätätilanne. Yleiset paikat KUN TARVITSET APUA Hätätilanne Kun tarvitset apua, soita hätäkeskuksen hätänumeroon 112. Kun soitat hätänumeroon, et tarvitse suuntanumeroa. Yleisestä puhelimesta voit soittaa hätänumeroon ilman rahaa

Lisätiedot

Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla. Paavo Rousku 8.1.2016

Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla. Paavo Rousku 8.1.2016 Turvallisuus ja ajoneuvon kunnossapito matkalla Paavo Rousku 8.1.2016 ITSENSÄ JA OMAISUUTENSA SUOJAUS Suunnittele matkareitti huolella (myös vara) Yövy leirintäalueilla tai isohkoilla rasteilla Ajonkin

Lisätiedot

9. Kuinka monta tuntia nukut keskimäärin vuorokaudessa päiväunet mukaan lukien?

9. Kuinka monta tuntia nukut keskimäärin vuorokaudessa päiväunet mukaan lukien? Unikysely Lue koko kysymys ennen vastaamista. Valitse sopiva vaihtoehto tai kirjoita kysytty tieto lähinnä viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Merkitse myös kieltävä vastaus näkyviin. 1. Lomakkeen täyttämispäivämäärä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Volkswagen Caddy Transporter Crafter

Volkswagen Caddy Transporter Crafter Volkswagen Caddy Transporter Crafter Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori,

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

HINNASTO 1.6.2015 TALV IRENKAAT

HINNASTO 1.6.2015 TALV IRENKAAT HINNASTO 1.6.2015 TALV IRENKAAT 2 Nokian Renkaat Talvirenkaat, hinnasto 1.6.2015 HAKKAPELIITTA 8 Ennenkokematonta pitoa Vakaa ja tarkka ohjaustuntuma, luotettava talvipito Ympäristöystävällinen: pienempi

Lisätiedot

Uusi Kia Molempien parhaat puolet. Vastuullisuus ei ole koskaan ollut näin tyylikästä ja jännittävää. Uusi Kia Niro on aivan uudenlainen hybridi-crossover, joka todistaa, että voit saada kaiken tinkimättä

Lisätiedot

NISSAN Alusta Single Cab Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit

NISSAN Alusta Single Cab Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit NISSAN Alusta Single Cab Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit 14.9.2017 14.9.2017 NISSAN Alusta Single Cab Hinta ilman ALV Autoveroton Arvioitu Kokonais- Varuste- CO2 Kokonais- veroja 24 % ohjehinta sis.

Lisätiedot

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat

HePon ryhmäajokoulutus Ajomuodostelmat HePon ryhmäajokoulutus 9.4.2011 Ajomuodostelmat Peesaus Edellä ajavaan etäisyys 30 cm Kovissa nopeuksissa parikin metriä jo auttaa Älä aja renkaat limittäin Pidä veto koko ajan päällä Älä kiihdytä ja rullaa

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Tarkkaamattomuus tieliikenteessä. Petri Jääskeläinen

Tarkkaamattomuus tieliikenteessä. Petri Jääskeläinen Tarkkaamattomuus tieliikenteessä Petri Jääskeläinen Kun ajat, aja Kuljettajan keskeisin tehtävä on ajoneuvon turvallinen kuljettaminen. Tarkkaamattomuus tarkoittaa huomion kiinnittymistä pois tästä tehtävästä:

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Virkeä ja terve kuljettaja 1 Virkeä ja terve kuljettaja Ammattikuljettajalla riittävä uni ja lepo, säännöllinen

Lisätiedot

Sanna Vehnilä. ALD AUTOMOTIVE VMP Group Alina Hoivatiimi Oy /sopimusyrittäjät INFOPAKETTI

Sanna Vehnilä. ALD AUTOMOTIVE VMP Group Alina Hoivatiimi Oy /sopimusyrittäjät INFOPAKETTI Sanna Vehnilä ALD AUTOMOTIVE VMP Group Alina Hoivatiimi Oy /sopimusyrittäjät INFOPAKETTI ALD PALVELUTIIMI Yhteyshenkilö Sanna Vehnilä Vastaa Alina Hoivatiimi Oy:n Sopimusyritysten autoasioista, käyttäjäpalvelusta,

Lisätiedot

Käyttöopas yksityisautolle Android, ios ABAX MOBIILI

Käyttöopas yksityisautolle Android, ios ABAX MOBIILI Käyttöopas yksityisautolle Android, ios ABAX MOBIILI 2 The difference is ABAX The difference is ABAX 3 SISÄÄNKIRJAUTUMINEN Avaa ABAX-sovellus, ja klikkaa «Kirjaudu». Syötä käyttäjätunnuksesi ja salasanasi

Lisätiedot

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä meille ja automaattitrukit sisältävät paljon erilaisia turvalaitteita. Showajat: 11:30, 13:00 ja 14:30 ENSIMMÄINEN ESITELTÄVÄ Automaattitrukki Tervetuloa tänne Roclan osastolle hyvä yleisö! Minun nimeni on Markku Sivonen ja toimin tämän trukkiesittelyn assistenttina ja jututan

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caravelle Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Väsymys ja liikenne. Mikael Sallinen

Väsymys ja liikenne. Mikael Sallinen Väsymys ja liikenne Mikael Sallinen 1 1) Ajonaikainen väsymys 2) Keinot vähentää ajonaikaista väsymystä 2 Mitä vireys ja väsymys ovat? Vireys on elimistön ja erityisesti aivojen yleinen aktiivisuustaso.

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Autoilun viisaat valinnat. Työpaikat kohti viisaita liikkumisvalintoja -seminaari 14.3.2013 Vesa Peltola, Motiva Oy

Autoilun viisaat valinnat. Työpaikat kohti viisaita liikkumisvalintoja -seminaari 14.3.2013 Vesa Peltola, Motiva Oy Autoilun viisaat valinnat Työpaikat kohti viisaita liikkumisvalintoja -seminaari 14.3.2013 Vesa Peltola, Motiva Oy SISÄLTÖ Sähköautokaan ei ratkaise kaupunkien ruuhkaongelmia Tilankäyttö ja ruuhkat Liikenne

Lisätiedot

LIIKENNETURVA 34. LIIKENNETURVALLISUUSALAN TUTKIJASEMINAARI

LIIKENNETURVA 34. LIIKENNETURVALLISUUSALAN TUTKIJASEMINAARI Sirpa Rajalin LIIKENNETURVA 34. LIIKENNETURVALLISUUSALAN TUTKIJASEMINAARI 6.5.2009 12 edellisen kk:n aikana kuolleet Kuolleet tienkäyttäjäryhmittäin ja liikenneturvallisuustavoite Tavoite: alle 250 tieliikennekuolemaa

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa alkaen.

Kampanjahinnasto. Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa alkaen. Kampanjahinnasto BMW Group Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa 5.7.2017 alkaen. BMW Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi Puh:

Lisätiedot

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän m at k a i luau tot Matkailuautolla matkustaminen on kätevä tapa päästä lähelle luontoa. Matkanteko on lisäksi oikein mukavaa, sillä ohjaamon ja asunto-osan

Lisätiedot

Ammattikuljettajien suhtautuminen liikenteen automaatioon

Ammattikuljettajien suhtautuminen liikenteen automaatioon Ammattikuljettajien suhtautuminen liikenteen automaatioon Aineisto kerätty yhteistyössä AKT:n ja Rahtarit ry:n kanssa 0 kesäkuun aikana. Vastaajia oli yhteensä 0, joista kuorma-auton kuljettajia oli prosenttia

Lisätiedot

NISSAN Alusta Single Cab Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit

NISSAN Alusta Single Cab Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit NISSAN Alusta Single Cab Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit Tarkistathan haluamasi ajoneuvon tarkan saatavuustilanteen lähimmältä jälleenmyyjältäsi. Hinnastossa on saattanut tapahtua muutoksia sen julkistamisen

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/1 20.11.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/1 20.11.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (5) 1 Pakettiautojen puitesopimus vuodeksi 2015 HEL 2014-010670 T 02 08 01 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää hylätä Delta Auto Oy:n tarjouksen, Jarmo

Lisätiedot

NISSAN NV400 VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit

NISSAN NV400 VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit NISSAN NV400 VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit 14.09.2017 14-09-2017 NV400 VAN ETUVETO HINNASTO Autoveroton Arvioitu Kokonais- Tavaratila CO2 Kokonais- ohjehinta sis. alv autovero hinta Moottori

Lisätiedot

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Maakaasuyhdistyksen kevätpäivä 23.04.2009 Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Asko Salminen Veho Group Oy Ab Mercedes-Benz hyötyajoneuvot PL 118 / Lommilanrinne 3 02771 ESPOO,

Lisätiedot

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää ETULEIKKURIT Fiksu ja ammattitasoinen tapa hoitaa nurmikkoa. Etuleikkuulaitteella yllät joka paikkaan ja näet mitä leikkaat. Nopeasti ja mukavasti samalla kun lannoitat nurmikon ja vältät haravoinnin.

Lisätiedot

Nokian E-Truck. Luotettavat All Season -renkaat keskipitkään ja alueelliseen kuljetukseen

Nokian E-Truck. Luotettavat All Season -renkaat keskipitkään ja alueelliseen kuljetukseen Nokian E-Truck Luotettavat All Season -renkaat keskipitkään ja alueelliseen kuljetukseen Teiden tarinoita GERARD LEUSHUIS, HOLLANTI Lähden sunnuntaina ja palaan lauantaina, turvallisesti. Gerard Leushuis

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

QASHQAI. 16" & 17" 5,7 / 18" & 19" 5,9 l/100 km

QASHQAI. 16 & 17 5,7 / 18 & 19 5,9 l/100 km QASHQAI Malli: Moottori: VARUSTETASO: 4x4 dci 130 BUSINESS 360 KORIMALLI Korimalli Viistoperä 5-ovinen MOOTTORI Sylinterien määrä, moottorityyppi 4 rivissä Venttiileitä sylinteriä kohden 4 Puristussuhde

Lisätiedot

#vihreillävaloillamennään

#vihreillävaloillamennään #vihreillävaloillamennään Liikennekäyttäytyminen liikennevalo-ohjatuissa liittymissä Mediainfo 1 Ohjelma Valmistellut puheenvuorot: Avaus: apulaispormestari Aleksi Jäntti Hankkeen esittely ja alustavat

Lisätiedot

Kilpailuetua viestinnän ratkaisuilla. Jorma Kallio Jouni Keltanen Timo Lillbacka

Kilpailuetua viestinnän ratkaisuilla. Jorma Kallio Jouni Keltanen Timo Lillbacka Kilpailuetua viestinnän ratkaisuilla Jorma Kallio Jouni Keltanen Timo Lillbacka Jorma Kallio, toimitusjohtaja, CCC CCC Kansainvälinen suomalainen Vuodesta lähtien yli menestyksekästä asiakasprojektia yli

Lisätiedot

Puoli-integroidut T1 DBM T1 DB T1 EB T1 SG. Pituus / leveys / korkeus cm 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267

Puoli-integroidut T1 DBM T1 DB T1 EB T1 SG. Pituus / leveys / korkeus cm 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267 745 / 233 / 267 FIN Hinnat Kaikki 4 pohjaratkaisua Puoli-integroidut Integroidut Silver Black Silver Black Perushinta 56.660,- 56.660,- 67.750,- 67.750,- Magic Edition-varustepaketti 23.010,- 27.040,- 17.620,- 21.650,-

Lisätiedot

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750

L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3300 3750 3750. L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli (mm) 3750 3750 TEKNISET TIEDOT Täysin uusi Ford Transit alustavat tekniset tiedot Mallisto Täysin uusi Transit Van -pakettiauto L1 L2 L3 L4 L5 Akseliväli 3300 3750 3750 Kokonaispituus 5531 5981 6704 Kokonaispaino 3100

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN

Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN Onspot - Automatic Traction Control System OTA TALVI HALLINTAAN ÄLÄ YLLÄTY KOSKAAN! Hälytyskeskus antaa ilmoituksen, ja samalla sää heittäytyy hankalaksi. Tummat pilvet kasaantuvat taivaalle ja lumi alkaa

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4

SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 kuva SISÄLLYSLUETTELO 1. RUTAKON KOULUN LIIKENNEKASVATUSSUUNNITELMA... 3 2. JALANKULKIJANA LIIKENTEESSÄ... 4 3. PYÖRÄILIJÄNÄ LIIKENTEESSÄ... 5 3.1 PYÖRÄN VARUSTEET... 5 3.2. OHJEITA PYÖRÄIJÄLLE... 6 4.

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen käytöstä tiellä annetun valtioneuvoston asetuksen (1257/1992)

Lisätiedot

NISSAN NV400 VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit

NISSAN NV400 VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit NISSAN VAN Etuveto Hinnasto, varusteet ja värit 27.08.2018 Tarkistathan haluamasi ajoneuvon tarkan saatavuustilanteen lähimmältä jälleenmyyjältäsi. Hinnastossa on saattanut tapahtua muutoksia sen julkistamisen

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

Nopeudenrajoitin. Perusväri (Cristal valkoinen) 0 0,00 0. Erikoisväri (Eclair keltainen ja Dragée sininen) 200 35,19 235,19

Nopeudenrajoitin. Perusväri (Cristal valkoinen) 0 0,00 0. Erikoisväri (Eclair keltainen ja Dragée sininen) 200 35,19 235,19 UUSI RENAULT TWINGO Suositushinnasto 6.6.05 VERSIO HV CO G/KM VAIHTEISTO AUTOVEROTON HINTA ARVIOITU AUTOVERO * YHTEENSÄ KÄYTTÖETU Twingo SCe 70 S&S Expression 70 95 5v manuaali 55,7 94,8 90 5 45 Twingo

Lisätiedot

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen

GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen GREDDY PROFEC B SPEC II säätäminen Päätin tehdä tällaisen ohjeen, koska jotkut ovat sitä kyselleet suomeksi. Tämä on vapaa käännös eräästä ohjeesta, joka on suunnattu Evoille (joka on koettu toimivaksi

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Volkswagen Caddy Transporter T6 Crafter

Volkswagen Caddy Transporter T6 Crafter Autokalusteet ammattilaisille Volkswagen Caddy Transporter T6 Crafter Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa.

Lisätiedot

EkoAuton julkistustilaisuus 22.2.2011

EkoAuton julkistustilaisuus 22.2.2011 EkoAuton julkistustilaisuus Katja Lohko Trafi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Trafi 2 Sisältö Trafin Ekoautoilusivusto ja henkilöauton hankintaohje Turvallinen auto Ympäristöä vähemmän kuormittava

Lisätiedot

Säästä rahaa ja ympäristöä. vähäpäästöisellä autoilulla

Säästä rahaa ja ympäristöä. vähäpäästöisellä autoilulla Säästä rahaa ja ympäristöä vähäpäästöisellä autoilulla Pysäköintialennus vähäpäästöisille henkilöautoille Vähäpäästöisyyden kriteerit (voimassa alkaen 1.1.2017) Saat 50 prosentin alennuksen pysäköintimaksuista

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla

HW 3600. - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 HW 3600 - roudansulatusta uudella tasolla HW 3600 - liikkuva lämmöntuottaja ympärivuotiseen käyttöön Liikkuva lämmöntuottaja > 100 0 C Tällä liikkuvalla lämmöntuottajalla voit toimittaa 100 0 C

Lisätiedot

Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö

Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö Rattijuopumus on Suomessa hana -ilmiö Päihdeseminaari 4.9.2014, Sampola, Tre Matti Joki Yhteyspäällikkö, Liikenneturva, Tampere Käyttäytymistiedejäsen, liikennevahinkojen Tutkijalautakunta, Pirkanmaa,

Lisätiedot

ELÄ ENEMMÄN NYT MEILTÄ FREELANDER 2 TD4 S AUTOMAATTI +1 000 ETUSI JOPA 3 351

ELÄ ENEMMÄN NYT MEILTÄ FREELANDER 2 TD4 S AUTOMAATTI +1 000 ETUSI JOPA 3 351 ELÄ ENEMMÄN NYT MEILTÄ FREELANDER 2 TD4 S AUTOMAATTI +1 000 ETUSI JOPA 3 351 UUSI MALLISTO ANTAA ENEMMÄN VASTINETTA RAHALLE Koko Land Rover -mallisto on uudistunut vuoden sisällä. Uudet mallit täyttävät

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Sirpa Rajalin & Leena Pöysti. Leena Pöysti

Sirpa Rajalin & Leena Pöysti. Leena Pöysti Sirpa Rajalin & Leena Pöysti Leena Pöysti Liikenneturvan tutkijaseminaari 5.5.2011 Taustaa.. Turvavyön käyttö, selvin päin ajaminen ja nopeusrajoitusten noudattaminen ovat niitä käyttäytymistekijöitä,

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet

Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Autokunto-ohjelmiston käyttöohjeet Koskilinjat Oy Panu Toropainen SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...I 1. TÖIHIN SISÄÄN JA ULOS KIRJAUTUMINEN...1 1.1. Työlle kirjautuminen...2 1.2. Vikailmoituksen tekeminen...5

Lisätiedot

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Sairaanhoitajaopiskelija Terhi, 21v Sairaanhoitaja Noora, 28v Allergia- ja astmahoitaja Kirsi, 34v Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Laatupäällikkö Teija, 50v Yksikönjohtaja

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Volvo S80 henkilöauto kov myydään nettihuutokaupalla -sivustolla ajalla klo 13:00

Volvo S80 henkilöauto kov myydään nettihuutokaupalla  -sivustolla ajalla klo 13:00 MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 26.01.2017 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caddy Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caddy Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot