Raaka-ainekatsaus. Kaikki hyvin Hyvää vuodenjatkoa. Yhdysvallat. Eurooppa. Yhdysvalloista tähän saakka myönteisiä tietoja

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raaka-ainekatsaus. Kaikki hyvin 21.1.2010. Hyvää vuodenjatkoa. Yhdysvallat. Eurooppa. Yhdysvalloista tähän saakka myönteisiä tietoja"

Transkriptio

1 Raaka-ainekatsaus Kaikki hyvin Hyvää vuodenjatkoa Kun joulun ja uudenvuoden jälkeen on palattu arkeen, markkinoilta on saatu myönteisiä signaaleita. Olemme laatineet yleiskatsauksen markkinatilanteesta ja raakaaineiden hinnoista. USA:n ostopäällikköindeksit hyvällä tasolla Yhdysvallat Näkemystämme USA:n tilanteesta on jälleen korjattava ylöspäin. Obaman hallinto on jatkanut elvytystä verohelpotusten muodossa, joten lyhyen aikavälin näkymä vaikuttaa myönteiseltä. Helpotusten vaikutus tuntuu suurimpana ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Yhdessä kvantitatiivisen QE2-elvytyksen kanssa helpotukset saavat esimerkiksi pörssikurssit nousemaan. Hintojen nousu vähentää säästämistä ja lisää kulutusta. Eurooppa Myös Euroopassa tilanne muuttuu varmasti paremmiksi. Tiedot ovat yllättäneet myönteisyydellään velkakriisistä ja reuna-alueen mailta veloitettavista koroista huolimatta. Joka tapauksessa USA:lla vaikuttaa menevän paremmin kuin Euroopalla alkuvuonna 2011, joten euron alamäki jatkuu. EUR/USD kävi tasolla 1,34 alkuvuonna. Euron heikkous selittyy mielestämme meneillään olevalla velkakriisillä. Samalla dollari vahvistuu USA:n QE2-paketin nostaessa hintoja. Yhdysvalloista tähän saakka myönteisiä tietoja Tätä kirjoitettaessa 39 pörssinoteerattua yritystä on julkistanut tilinpäätöksensä Yhdysvalloissa. Niistä 26 on yltänyt odotettua parempaan tulokseen. Yhdysvalloissa yrityksillä menee paremmin kuin markkinoilla uskotaan. Myönteisiä yllätyksiä on tulossa lisää. Olemme uskoneet viikosta 50 alkaen, että markkinat kehittyvät myönteisesti, ja pysymme kannassamme. Martin Jansson, raaka-ainestrategi, Näkemyksemme kahdesta neljänneksestä: Kort Neutral Koppar Zink Nickel Aluminium Olja El Stål Järnmalm Lähteet: Reuters Ecowin, Handelsbanken Capital Markets Eurooppalaiset CDS-tasot ovat tulleet viime aikoina alaspäin Lähteet: Handelsbanken Capital Markets, Reuters Ecowin Lång 24 januari

2 Näkemyksemme: perusmetallit Nousupaineita tuotantokustannuksista Metallien hinnat nousevat. On epäselvää, kuinka suuri osa noususta johtuu uusien esiintymien löytämisen vaikeudesta ja nykyisten esiintymien louhimisen muuttumisesta kalliimmaksi. Kaaviossa oikealla on kuvattu perusmetallien inflaatiokorjattujen keskimääräisten hintojen muuttuminen vuoteen 1972 verrattuna. Inflaatiokorjattu hinnannousu osoittaa, kuinka paljon vaikeampaa ja kalliimpaa nykyään on tuottaa metalleja. Samalla kysyntä on lisääntynyt. Alumiini erottuu muista. Sen raaka-ainetta bauksiittia riittää, ja tuotantokustannukset määräytyvät pitkälle energian hinnan mukaan, josta inflaation vaikutus on poistettu. Alumiinin hinta pikemminkin nousu- kuin laskusuunnassa Uskomme edelleen alumiinin hinnan nouseva, kun suuret varastot on saatu purettua ja ylituotanto loppuu. Öljyn ja hiilen hinnannousu nostaa tuotantokustannuksia merkittävästi. Kiinassa alumiinia tuotetaan vain vähän. Uudessa viisivuotissuunnitelmassa tehostetaan energian hyödyntämistä, joten useita vanhoja sulattamoja ilmeisesti suljetaan, jolloin tuotanto vähenee. Hiilen vienti Australiasta on vähentynyt Queenslandin tulvien vuoksi. Yhdysvaltojen kylmä talvi estää kompensoimasta tätä ostamalla hiiltä maailmanmarkkinoilta. Siksi termisen hiilen hinta on noussut 30 %, ja lisää korotuksia on tulossa. Hiilen hinnalla on suuri merkitys hiiltä käyttäville kiinalaisille alumiinisulattamoille. Sinkki on nopeasti pelattava jokerikortti Yleisistä sinkin hintaan kohdistuvista odotuksista poiketen uskomme sen kallistuvan. Se ei kallistu yhtä nopeasti kuin muut perusmetallit, mutta useita suuria kaivoksia suljetaan niiden ehtymisen vuoksi. Lisäksi markkinoilla reagoidaan tulevaisuuden mukanaan tuomiin ongelmiin, joita aiheutuu, kun Kiinan kaivosten tuotantoa ei voida lisätä. Kaikki tämä nostaa hintaa. Inflaatiokorjatut hinnat vuoteen 1972 verrattuna Copper Nickel Zinc Aluminium -50 Lähteet: Handelsbanken Capital Markets, Reuters Ecowin Kiinan alumiinintuotanto vähenee Lähde: Handelsbanken Capital Markets Kiina on vielä alumiinin viejä, mutta kuinka kauan? Aikaisemmin on nähty, että sinkkikaivosten tuotanto voi muuttua nopeasti ylitarjonnasta pulaksi ja taas takaisin. Sinkin tuotannon käynnistämiseen ja pysäyttämiseen kuluu vähemmän aikaa kuin muiden perusmetallien, ja kynnys on matalampi kuin kuparin tai nikkelin tuotannolla. Lähde: Handelsbanken Capital Markets 24 januari

3 Näkemyksemme: rauta ja teräs Suhdannevaihtelua Uskomme, että raaka-aineiden hinnoilla on edessään noususuhdanteen vahva osa. Hinnat nousevat korkeimmalle, kun teollisuus hyödyntää tuotantokapasiteettiaan täysimääräisesti. Näin käy noususuhdanteen melko myöhäisessä vaiheessa. OECD-maat eivät ole vielä toipuneet taantumaa edeltäneelle tasolle Terästehtaat hyödyntävät kapasiteettiaan vasta kohtalaisesti. Suhdanteen myöhemmässä vaiheessa teräksen tuottajilla on suurempi vaikutus hintoihin. Nykyään raaka-aineiden hinnannousu siirretään loppukäyttäjän maksettavaksi. Painopiste rautamalmista hiileen Queenslandissa on 84 hiilikaivosta. 44 niistä tuottaa hiiltä, josta voidaan valmistaa rautamalmiin sekoitettavaa koksia, jota tarvitaan tuotettaessa terästä masuuneissa. Muiden kaivosten tuottamaa hiiltä lähinnä poltetaan lauhdevoimaloissa. Nykyään 25 % kaivoksista on suljettu kokonaan tulvan vuoksi. 60 % on suljettu osittain tai joutunut lopettamaan hiilen toimitukset, kun tulva on tuhonnut rautateiden kaltaista infrastruktuuria. Kaivoksissa käytettävät laitteet ja koneet ovat selviytyneet paremmin kuin helmikuun 2008 tulvasta. Tuolloin monet kaivokset jouduttiin sulkemaan pitkäksi ajaksi, kun uusia koneita odoteltiin. Arvioimme, että tällä kerralla kaivokset saadaan käyntiin nopeammin, mutta toisaalta kuljetushankaluudet kestävät pidempään. Lähteet: Ecowin ja Handelsbanken Capital Markets Australian hiilikaivokset sijaitsevat Queenslandissa, New South Walesissa ja Victoriassa Tavallisesti Yhdysvallat pysyy paikkaamaan hiilipulan markkinoilla, mutta siellä vallitsee poikkeuksellisen kylmä talvi, mikä rajoittaa hiilentuotantoa. Vaikeassa tilanteessa laadultaan parasta termistä hiiltä voidaan käyttää teräksen tuotannossa. Termisen hiilen hinta on noussu jo noin 30 %. Kiinan terästehtailla on vielä runsaasti koksia varastoissaan, mutta koksimarkkinoilla vallitsee hauras tasapaino ja Australian tulvat pahentavat tilannetta. Arvioimme, että koksin hinta vaikuttaa teräksen hintaan ensimmäisen vuosipuoliskon aikana samalla tavalla kuin rautamalmi vaikutti siihen viime vuonna. Lähde: Raw Materials Group 24 januari

4 Näkemyksemme: öljy ja sähkö Öljy luo pelkoa USA vastaa edelleen 23 prosenttia koko maailman öljynkulutuksesta Kiinan hämmästyttävästä kasvusta huolimatta. Siksi öljyn hinta määräytyy pitkälle Yhdysvaltojen kulutuksen mukaan. Makrotalouksista saatujen tietojen kohentuminen on nostanut öljyn hintaa voimakkaasti. OPEC-maissa on edelleen käyttämätöntä kapasiteettia, mikä hillitsee hinnannousua, mutta vuoden kuluttua noususuhdanne on saanut tuotannon palautumaan jälleen täydelle teholle, ja silloin hinnat nousevat huomattavasti. Hinta on viime aikoina kohonnut tarjontaan perustuvan terminoinnin vuoksi (backwardation). Kun OPEC nostaa tuotantoa jälkimmäisen vuosipuoliskolla, käyrä tasaantuu ennen noususuhdanteen vahvinta vaihetta ja uutta hinnannousua. Sähkön hinta on kääntynyt laskuun Handelsbankenin sähkösertifikaatti kuvaa hintaa vuoden 2011 toisen neljänneksen aikana. Siten sertifikaatin kohteena on kevätsähkön hinta. Neljänneshinta on kunkin neljänneksen aikana odotettu spot-hinta. Vaikka sähkön hinta voi olla korkea Q2:n ensimmäisenä kuukautena huhtikuussa pitkän talven sattuessa, kesäkuu on puhdas kesäkuukausi. Siksi talven ja kesän välisen Q2:n hinnoittelu voi olla vaikeaa. Sopimuksilla on taipumus nousta kylminä talvipäivinä ja laskea kuin kivi kevättulvien ja leudon sään saapuessa huhtikuussa. Brent jyrkässä nousussa Källa: Handelsbanken Capital Markets och Ecowin Makrotalouksista markkinoiden parempia tietoja Sähköntuottajille on nyt vähemmän kannattavaa säästää vesivarantoja, sillä kevät lähestyy ja termiinikäyrä laskee. Tuottajat saavat paremman tuoton kuluttamalla vesivarantoja ja myymällä sähkön nyt kuin pitämällä vettä patoaltaissa ja myymällä sen myöhemmin sähkönä. Säilytämme kuusi viikkoa sitten suosittelemamme sähkön position. Spreadi on liikkunut position avauksen tasolta -3,15 tasolle -3,60. Källor: Handelsbanken Capital Markets och Bloomberg, Vesitasapaino menettää merkitystää kevään lähestyessä Lähteet: Handelsbanken Capital Markets ja Shepherd Energy 24 januari

5 Tiedot lyhyesti Kuparin hinta ja varastot Brent-öljy Lähteet: Handelsbanken Capital Markets, Reuters Ecowin Lähteet: Handelsbanken Capital Markets, Reuters Ecowin Kiinan rautamalmin maahantuonti Teräksen kustannusveturit Lähteet: Handelsbanken Capital Markets, Bloomberg Lähteet: SBB, Handelsbanken Capital Markets Yhteenveto Markkinoilta on saatu useita myönteisiä signaaleja. Suhtaudumme edelleen myönteisesti perusmetalleihin ja öljyyn. Odotamme Kiinan tuonnin vahvistuvan ensimmäisen vuosipuoliskon aikana, mikä tukee hintoja. Yhdysvalloissa suhdannekehitys vahvistuu jatkuvasti. Tämä kohdistaa paineita öljyn hinaan, joka on hieman 100 dollarin alapuolella. Noususuhdanteen vahvin osa on edessäpäin. Raaka-aineiden hinnat nousevat edelleen, kun teollisuus ottaa kaiken kapasiteettinsa käyttöön. 24 januari

6 Kaupankäyntisuositukset Trade Entry rate T/P S/L Exit rate Entry date Exit date Status El Nordpool EUR systempris, säljer spread Q3-11/Q Nov Open Kommentti: Spreadi on mennyt oikeaan suuntaan ja on voiton puolella. Avaustaso oli -3,15, ja nyt spreadi on -3,60. Tällä positiolla on vielä pitkästi jäljellä erääntymiseen toukokuussa. Kaupankäyntisuosituksissa Handelsbanken Capital Marketsin raaka-ainedeski koostaa historiikin suosittelemistamme positioista ja niiden statuksesta. 24 januari

7 Research Disclaimers Handelsbanken Capital Markets, a division of Svenska Handelsbanken AB (publ) (collectively referred to herein as SHB ) is responsible for the preparation of research reports. All research reports are prepared from trade and statistical services and other information which SHB considers to be reliable. SHB does not represent that such information is true, accurate or complete and it should not be relied upon as such. In no event will SHB or any of its affiliates, their officers, directors or employees be liable to any person for any direct, indirect, special or consequential damages arising out of any use of the information contained in the research reports, including without limitation any lost profits even if SHB is expressly advised of the possibility or likelihood of such damages. No independent verification exercise has been undertaken in respect of this information. Any opinions expressed are the opinions of employees of SHB and its affiliates and reflect their judgment at this date and are subject to change. The information in the research reports does not constitute a personal recommendation or investment advice. Reliance should not be placed on reviews or opinions expressed when taking investment or strategic decisions. SHB, its affiliates, their clients, officers, directors or employees own or have positions in securities mentioned in research reports. SHB and/or its affiliates provide investment banking and non-investment banking financial services, including corporate banking services; and, securities advice to issuers of securities mentioned in research reports. This document does not constitute or form part of any offer for sale or subscription of or solicitation of any offer to buy or subscribe for any securities nor shall it or any part of it form the basis of or be relied on in connection with any contract or commitment whatsoever. Past performance may not be repeated and should not be seen as an indication of future performance. The value of investments and the income from them may go down as well as up and investors may forfeit all principal originally invested. Investors are not guaranteed to make profits on investments and may lose money. Exchange rates may cause the value of overseas investments and the income arising from them to rise or fall. This research product will be updated on a regular basis. The distribution of this document in certain jurisdictions may be restricted by law and persons into whose possession this document comes should inform themselves about, and observe, any such restrictions. No part of SHB research reports may be reproduced or distributed to any other person without the prior written consent of SHB. Research reports are distributed in the UK by SHB. SHB is authorised by the Swedish Financial Supervisory Authority (Finansinspektionen), and authorised and subject to limited regulation by the UK Financial Services Authority. Details about the extent of our authorisation and regulation by the UK Financial Services Authority are available from us on request. In the United Kingdom, the research reports are directed only at Professional clients and Eligible counterparties (as defined in the rules of the FSA) and the investments or services to which they relate are available only to such persons. The research reports must not be relied upon or acted on by private customers. UK customers should note that SHB does not participate in the UK Financial Services Compensation Scheme for investment business and accordingly UK customers will not be protected by that scheme. This does not exclude or restrict any duty or liability that SHB has to its customers under the regulatory system in the United Kingdom. SHB employees, including analysts, receive compensation that is generated by overall firm profitability. The views contained in SHB research reports accurately reflect the personal views of the respective analysts, and no part of analysts compensation is directly or indirectly related to specific recommendations or views expressed within research reports. For specific analyst certification, please contact Robert Gärtner In the United Kingdom SHB is regulated by the FSA but recipients should note that neither the UK Financial Services Compensation Scheme not the rules of the FSA made under the UK Financial Services and Markets Act 2000 for the protection of private customers apply to this research report. When Distributed in the United States Important Third-Party Research Disclosures: Research reports are prepared by SHB for information purposes only. SHB and its employees are not subject to the FINRA s research analyst conflict rules. SHB research reports are intended for distribution in the United States solely to major U.S. institutional investors, as defined in Rule 15a-6 under the Securities Exchange Act of Each major U.S. institutional investor that receives a copy of research report by its acceptance hereof represents and agrees that it shall not distribute or provide research reports to any other person. Reports regarding fixed-income products are prepared by SHB and distributed by SHB to major U.S. institutional investors under Rule 15a-6(a)(2). Any U.S. person receiving these research reports that desires to effect transactions in any fixed-income product discussed within the research reports should call or write SHB. Reports regarding equity products are prepared by SHB and distributed in the United States by Handelsbanken Markets Securities Inc. ( HMSI ) under Rule 15a-6(a)(2). Any U.S. person receiving these research reports that desires to effect transactions in any equity product discussed within the research reports should call or write HMSI. HMSI is a FINRA Member, telephone number ( ). Please be advised of the following important research disclosure statements: SHB is regulated in Sweden by the Swedish Financial Supervisory Authority, in Norway by the Financial Supervisory Authority of Norway, In Finland by the Financial Supervision of Finland and in Denmark by the Danish Financial Supervisory Authority. SHB has recently had, currently has, or will be seeking corporate finance assignments with the subject company. According to the Bank s Ethical Guidelines for the Handelsbanken Group, the board and all employees of the Bank must observe high standards of ethics in carrying out their responsibilities at the Bank, as well as other assignments. The Bank has also adopted guidelines to ensure the integrity and independence of research analysts and the research department, as well as to identify, eliminate, avoid, deal with, or make public actual or potential conflicts of interests relating to analysts or the Bank. As part of its control of conflicts of interests, the Bank has introduced restrictions ( ethical walls ) in communication between the Research department and other departments of the Bank. In addition, in the Bank s organisational structure, the Research department is kept separate from the Corporate Finance department and other departments with similar remits. The guidelines also include regulations for how payments, bonuses and salaries may be paid out to analysts, what marketing activities an analyst may participate in, how analysts are to handle their own securities transactions and those of closely related persons, etc. In addition, there are restrictions in communications between analysts and the subject company. For full information on the Bank s ethical guidelines and guidelines on conflicts of interests relating to analysts, please see the Bank s website the bank/ir/corporate social responsibility/ethical guidelines or Guidelines for research.

8 Contact information Capital Markets Per Beckman Head Per Elcar Global co-head of Equities Björn Linden Global co-head of Equities Jan Häggström Head of Economic Research and Chief Economist, SHB Magnus Fageräng Head of Structured Products Dan Lindwall Head of Corporate Capital Markets Peter Karlsson Head of Equity & Credit Research Debt Capital Markets Tony Lindlöf Head of Debt Capital Markets Kjell Arvidsson Head of Syndicated Loans Pär Jäderberg Head of Structured Finance Kenneth Holmström Head of Origination Måns Niklasson Head of Acquisition Finance Ulf Stejmar Head of Corporate Bonds Fixed Income, Foreign Exchange & Commodities John Arne Saetre Head of Fixed Income, Currencies and Commodities Warwick Salvage Head of Fixed Income Håkan Larsson Head of Currencies Torbjörn Iwarson Head of Commodities Carl Cederschiöld Head of Regions & business development Patrik Meijer Head of Flow Rates Patrik Castman-Langlet Head of Derivative Sales Lars Henriksson Head of F/X Sales Trading Strategy Claes Måhlén Chief Strategist FICC Martin Enlund Senior FX Strategist Henrik Erikson Senior Fixed Income Strategist Jenny Mannent Senior FX Strategist Johan Sahlström Senior Credit Strategist Martin Jansson Senior Commodity Strategist Nils Kristian Knudsen Senior Strategiest FX/FI Economic Research Jan Häggström Head of Economic Research Sweden Petter Lundvik USA, Special Analysis Gunnar Tersman Eastern Europe, Emerging Markets Helena Trygg Japan, United Kingdom Anna Råman Swedish Economy Eva Dorenius Web Editor Denmark Jes Asmussen Head, Economic Research Rasmus Gudum-Sessingø Danish economy Thomas Haugaard Latin America, Emerging Markets Finland Tiina Helenius Head, Economic Research Tuulia Asplund Finnish economy Norway Knut Anton Mork Head, Economic Research Shakeb Syed Norwegian economy Ida Wolden Bache Norwegian economy Nils Kristian Knudsen Norwegian economy Regional Sales Copenhagen Kristian Nielsen Gothenburg Karl-Johan Svensson Gävle Andreas Edvardson Helsinki Mika Rämänen Linköping Yngve Welander London Gunnel Welford Luleå Ove Larsson Luxembourg Christiane Junio Malmö Jonas Darte Oslo Petter Fjellheim Stockholm Malin Nilén Umeå Kenneth Båtsman Toll-free numbers From Sweden to N.Y. & Singapore From Norway to N.Y. & Singapore From Denmark to N.Y. & Singapore From Finland to N.Y. & Singapore Within the US Svenska Handelsbanken AB (publ) Stockholm Copenhagen Blasieholmstorg 11 Havneholmen 29 SE Stockholm DK-1561 Copenhagen V Tel Tel Fax Fax Helsinki Aleksanterinkatu 11 FI Helsinki Tel Fax Oslo Tjuvholmen Allé 11, Postboks 1249 Vika NO-0110 Oslo Tel Fax London 3 Thomas More Square London GB-E1W 1WY Tel Fax New York Handelsbanken Markets Securities, Inc. 875 Third Avenue, 4 th Floor New York, NY Tel Fax FINRA, SIPC

Talouden näkymät 2014: USA:n rahapolitiikka kiristyy

Talouden näkymät 2014: USA:n rahapolitiikka kiristyy Talouden näkymät 2014: USA:n rahapolitiikka kiristyy Marraskuu 2013 Handelsbanken Capital Markets, Finland Tiina Helenius, pääekonomisti, Suomi Globaali teollisuussuhdanne kääntymässä, mutta vaimeammin

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousnäkymät: eurokriisi & maailmantalous ratkaisuna on kilpailukyky!

Vuoden 2013 talousnäkymät: eurokriisi & maailmantalous ratkaisuna on kilpailukyky! Macro Research 21 November 2012 Vuoden 2013 talousnäkymät: eurokriisi & maailmantalous ratkaisuna on kilpailukyky! Marraskuu 2012 Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets Synkkyyden

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 31 januari 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9659.75 1.11 63.40 B 13 Lyijy 2455 0.33 16.11 B 60 Sinkki 2350 0.86 15.42 C -17.5 Alumiini 2480 0.40 16.28 C -10 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 31 maj 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9217,25 0,11 57,16 C -10 Lyijy 2520 0,55 15,63 B 15 Sinkki 2270-0,53 14,08 C -19 Alumiini 2650 0,95 16,43 C -7 Nikkeli 23200

Lisätiedot

Strukturoituja tuotteita Sijoita pääomasuojatusti. Ilkka Pihlaja 010 444 2231 ilkka.pihlaja@handelsbanken.fi

Strukturoituja tuotteita Sijoita pääomasuojatusti. Ilkka Pihlaja 010 444 2231 ilkka.pihlaja@handelsbanken.fi Strukturoituja tuotteita Sijoita pääomasuojatusti Ilkka Pihlaja 010 444 2231 ilkka.pihlaja@handelsbanken.fi Miksi pääomasuojattuja sijoituksia? Tuottava salkku rajatulla tappioriskillä Alhaisempi riski

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousnäkymät: maailmantalouden epäsymmetriset haasteet

Vuoden 2015 talousnäkymät: maailmantalouden epäsymmetriset haasteet Vuoden 2015 talousnäkymät: maailmantalouden epäsymmetriset haasteet Lokakuu 2014 Handelsbanken Capital Markets Tiina Helenius, pääekonomisti, Suomi Suhdanne: kehittyvä maailma vs. kehittynyt maailma USA

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 8 mars 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9445-0,86 60,24 C -11 Lyijy 2550-1,18 16,26 B 6 Sinkki 2359-2,52 15,05 C -27 Alumiini 2565 0,08 16,36 C -34,8 Nikkeli 26826-2,27

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 7 mars 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9879,75 0,35 62,94 C -11 Lyijy 2620 0,10 16,69 B 6 Sinkki 2454-1,36 15,63 C -27 Alumiini 2606 0,50 16,60 C -33 Nikkeli 28900

Lisätiedot

Talous & sijoitusmarkkinat syksyllä Brexitin jälkeen

Talous & sijoitusmarkkinat syksyllä Brexitin jälkeen Talous & sijoitusmarkkinat syksyllä Brexitin jälkeen Janne Ronkanen, ekonomisti, Handelsbanken Suomi Syyskuu 2016 Riskinotto elpyi nopeasti ja sijoitusvirrat palanneet EMmarkkinoille globaaliin makron

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousnäkymät. Lokakuu 2017 Tiina Helenius, pääekonomisti Handelsbanken Capital Markets, Suomi

Vuoden 2018 talousnäkymät. Lokakuu 2017 Tiina Helenius, pääekonomisti Handelsbanken Capital Markets, Suomi Vuoden 2018 talousnäkymät Lokakuu 2017 Tiina Helenius, pääekonomisti Handelsbanken Capital Markets, Suomi Kolmas kerta toden sanoo? Reflaatioperiodit: #1 - G20 koordinoitu elvytys #2 EKP:n & BoJ:n rajoittamaton

Lisätiedot

Talousnäkymät osakesijoittajalle 2012: kestääkö kasvu, onko eurokriisi ohi?

Talousnäkymät osakesijoittajalle 2012: kestääkö kasvu, onko eurokriisi ohi? Macro Research 15 March 2012 Talousnäkymät osakesijoittajalle 2012: kestääkö kasvu, onko eurokriisi ohi? Pörssi-ilta Tampereella 8.3.2012 Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 12 november 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8657.5-2.10 59.40 C 5 Lyijy 2547-2.13 17.48 C -26 Sinkki 2450-3.31 16.81 C -25 Alumiini 2449.5-0.63 16.81 C -27 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 27 oktober 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8490-1.69 57.37 C -7.5 Lyijy 2600-1.87 17.57 C -28.5 Sinkki 2620-2.83 17.71 C -29 Alumiini 2376-1.02 16.06 C -32.8 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 23 mars 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9557.5 0.82 60.55 C -7 Lyijy 2695 0.67 17.07 B 15 Sinkki 2369 2.11 15.01 C -21 Alumiini 2607.5 0.67 16.52 C -27.5 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 1 november 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8305 1,40 55,22 C -14,3 Lyijy 2484,75 1,63 16,52 C -28,5 Sinkki 2470 1,88 16,42 C -30 Alumiini 2394 1,70 15,92 C -29 Nikkeli

Lisätiedot

Näkemyksemme: perusmetallit

Näkemyksemme: perusmetallit 17.12.21 Raaka-ainekatsaus Odotamme vuotta 211 Katsaus vuodelle 211 Vuoden lopussa esitetään yleensä näkemyksiä ensi vuodesta. Toimitamme loppiaiseksi vuosikatsauksemme, jossa on ajatuksia vuodesta 211.

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Ilman Kiinaa game over 22.10.2010

Raaka-ainekatsaus. Ilman Kiinaa game over 22.10.2010 22.10.2010 Raaka-ainekatsaus Ilman Kiinaa game over Laskuriskit hallitsevat suhdannetta Perusnäkemyksemme on ennallaan. Amerikan talousriskit ovat edelleen suuria. Luvut ovat viime kuun aikana olleet pääasiassa

Lisätiedot

Irlanti hakee pankkien pääomituksella markkinoiden uskottavuutta

Irlanti hakee pankkien pääomituksella markkinoiden uskottavuutta Markkinakatsaus 4. huhtikuuta 2011 Irlanti hakee pankkien pääomituksella markkinoiden uskottavuutta Luottotappioiden kanssa kamppaileva Irlannin pankkisektori tarvitsee markkinoiden ennakko-odotusten mukaisesti

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Takaisin suhdanteeseen 1.4.2011

Raaka-ainekatsaus. Takaisin suhdanteeseen 1.4.2011 1.4.2011 Raaka-ainekatsaus Takaisin suhdanteeseen Eurooppa elpyy Markkinoilla on siirretty Japanin maanjäristys taka-alalle, ja samoin on käynyt Libyan ja Lähi-idän levottomuuksille. Euroopan velkakriisi

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Väkivahva suhdanne lännessä 04.03.2011. Eurooppa elpyy USA. Markkinanäkemys. Saksan ostopäällikköindeksi kaikkien aikojen korkein

Raaka-ainekatsaus. Väkivahva suhdanne lännessä 04.03.2011. Eurooppa elpyy USA. Markkinanäkemys. Saksan ostopäällikköindeksi kaikkien aikojen korkein 04.03.2011 Raaka-ainekatsaus Väkivahva suhdanne lännessä Eurooppa elpyy Euroopassa elpyminen noudattaa viitoitettua tietä suhteellisen hyvin. Valmistussektori laajeni helmikuussa nopeimmin 10 vuoteen.

Lisätiedot

Maailmantalous 2015-2017 - kuka voittaa ja kuka häviää muutoksissa? Kesäkuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi

Maailmantalous 2015-2017 - kuka voittaa ja kuka häviää muutoksissa? Kesäkuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi Maailmantalous 2015-2017 - kuka voittaa ja kuka häviää muutoksissa? Kesäkuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi Sisällysluettelo Globaalit teemat Matala öljyn hinta Vahva USA:n dollari

Lisätiedot

Globaalit markkinanäkymät vaihtelevat

Globaalit markkinanäkymät vaihtelevat Markkinakatsaus 6. kesäkuuta 2011 Globaalit markkinanäkymät vaihtelevat Yhdysvalloista tulevat talousluvut ovat tuottaneet pettymyksiä, eikä Euroopassakaan ole aihetta juhlaan, vaikka odotukset velkakriisin

Lisätiedot

Talouden näkymät syksyllä 2016:

Talouden näkymät syksyllä 2016: Talouden näkymät syksyllä 2016: Taistelu tuulimyllyjä vastaan Marraskuu 2016 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Capital Markets Suomi Suhdannekuva maailmasta toinen vuosipuolisko 2016 vahvempi

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 22 augusti 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli LME Varasto Jalometalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8822,25 0,14 56,38 C -22 Lyijy 2300-0,38 14,70 B 5 Sinkki 2169-1,26 13,86 C -26,5 Alumiini 2360

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 5 augusti 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9183-1,72 60,02 C -26 Lyijy 2432-1,44 15,90 C -16,5 Sinkki 2278,5-2,64 14,89 C -26 Alumiini 2474,75-0,85 16,17 C -30 Nikkeli

Lisätiedot

USA:ssa asuntojen hinnoissa vain vähäisiä laskupaineita

USA:ssa asuntojen hinnoissa vain vähäisiä laskupaineita Markkinakatsaus 4. lokakuuta 2010 USA:ssa asuntojen hinnoissa vain vähäisiä laskupaineita On vielä liian aikaista arvioida, miten Yhdysvaltojen asuntomarkkinat ottavat vastaan asuntokaupan verohelpotusohjelman

Lisätiedot

Kiinassa tasapainoillaan

Kiinassa tasapainoillaan Markkinakatsaus 5. syyskuuta 2011 Kiinassa tasapainoillaan Läntisissä talouksissa seurataan kadehtien Kiinan talouskasvun vauhtia. Kiinakaan ei kuitenkaan ole menestystarina vailla ongelmia. Ulkoiseen

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 11 augusti 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8870 2,51 57,93 C -22,5 Lyijy 2324,75 1,91 15,18 C -10 Sinkki 2167,75 2,01 14,16 C -30,5 Alumiini 2422,75 0,93 15,82 C

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 6 maj 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8730,75-0,73 54,43 C -26 Lyijy 2237-2,96 13,95 B 14,5 Sinkki 2085-1,47 13,00 C -17 Alumiini 2590-1,86 16,15 C -9 Nikkeli 24200-1,33

Lisätiedot

Itä-Eurooppa kahdessa leirissä

Itä-Eurooppa kahdessa leirissä Source Markkinakatsaus 17. lokakuuta 2011 Itä-Eurooppa kahdessa leirissä Itä-Euroopan taloudet voi karkeasti jakaa kahteen leiriin: Venäjä-vetoiseen raaka-ainetalouksien ryhmään ja uusien EU-maiden sekä

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 27 juli 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9797,75-0,43 61,67 C -22 Lyijy 2730 0,40 17,18 C -20 Sinkki 2516-0,32 15,84 C -29 Alumiini 2663 0,76 16,76 C -24 Nikkeli

Lisätiedot

Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä?

Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä? Macro Research 18 March, 2011 Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä? Maaliskuu 2011 Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets Talouskasvu ja talouspolitiikka dominoivat

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 30 december 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9518.5 1.14 64.95 B 45 Lyijy 2548 1.21 17.39 B -1 Sinkki 2423.5 0.77 16.54 C -12.5 Alumiini 2453.75-0.21 16.74 C -20

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 17 maj 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8833 0,36 56,37 C -24 Lyijy 2289,75 0,43 14,61 B 10 Sinkki 2152 0,51 13,73 C -20,5 Alumiini 2532,5-0,88 16,16 B 7 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 25 mars 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9708,25 0,07 61,94 C -12 Lyijy 2692 0,52 17,17 B 28 Sinkki 2409-0,25 15,37 C -20 Alumiini 2635,5 0,48 16,81 C -30 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 10 maj 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8945,25 0,64 56,17 C -26 Lyijy 2337 1,19 14,67 B 32 Sinkki 2182 0,25 13,70 C -17 Alumiini 2621,75 0,11 16,46 C 0 Nikkeli 24750

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 25 maj 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8946.25 0.92 57.23 C -13 Lyijy 2502.5 0.61 16.01 B 0 Sinkki 2217 1.85 14.18 C -21.5 Alumiini 2524 0.76 16.15 C -11 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 18 augusti 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8915-0,22 56,70 C -23 Lyijy 2358-0,72 15,00 C 2 Sinkki 2210-0,15 14,06 C -28 Alumiini 2410 0,50 15,33 C -36 Nikkeli 21798-0,42

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 1 mars 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9887 0,13 62,66 C -8 Lyijy 2562,75 0,38 16,24 B 10 Sinkki 2526 0,40 16,01 C -29 Alumiini 2602 0,35 16,49 C -32 Nikkeli 29130

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 4 februari 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9960.75 0.21 64.56 B 11 Lyijy 2571 0.31 16.66 B 75 Sinkki 2494 0.77 16.17 C -19 Alumiini 2537 0.44 16.44 C -16 Nikkeli

Lisätiedot

Onko rupla jo heikentynyt tarpeeksi?

Onko rupla jo heikentynyt tarpeeksi? Markkinakatsaus 9. helmikuuta 2009 Onko rupla jo heikentynyt tarpeeksi? Vaikka finanssikriisi iski Venäjälle verraten myöhään, heikentyi rupla vauhtiin päästyään huomattavasti. Öljyn hinnan laskun myötä

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 28 april 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9449 0,68 57,43 C -25,5 Lyijy 2528,25 0,08 15,37 B 36 Sinkki 2280 1,56 13,86 C -17 Alumiini 2775 1,26 16,87 C -9 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Normaalia matalampi. 9. marraskuuta 2010. QE2 on tullut. IMF:n uusi BKT-ennuste. Neutral. BKT alhaisella normaalilla tasolla

Raaka-ainekatsaus. Normaalia matalampi. 9. marraskuuta 2010. QE2 on tullut. IMF:n uusi BKT-ennuste. Neutral. BKT alhaisella normaalilla tasolla 9. marraskuuta 21 Raaka-ainekatsaus Normaalia matalampi QE2 on tullut Kuten yleisesti odotettiin, Fed päätti ostaa valtion obligaatioita 6 miljardilla dollarilla. Fed onnistui jälleen pitämään markkinat

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 6 december 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8755 0.18 60.02 C 45 Lyijy 2360.75 1.37 16.18 C -25 Sinkki 2230 0.22 15.29 C -13 Alumiini 2322-0.17 15.92 C -20 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 15 oktober 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8370 0.76 54.80 C -15 Lyijy 2402 0.38 15.73 C -28.5 Sinkki 2400.5 0.62 15.72 C -30 Alumiini 2403 0.37 15.73 C -34.5 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 23 augusti 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8845 1,03 55,97 C -21 Lyijy 2305 1,63 14,59 B 0 Sinkki 2185 1,25 13,83 C -29 Alumiini 2359 0,46 14,93 C -37 Nikkeli 21105

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 14 oktober 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8395 0.58 55.16 C -10 Lyijy 2417 1.04 15.88 C -28.5 Sinkki 2405 1.31 15.80 C -30 Alumiini 2420 0.96 15.90 C -37 Nikkeli

Lisätiedot

Presentation. Bull & Bear sertifikaatit

Presentation. Bull & Bear sertifikaatit Presentation Bull & Bear sertifikaatit Maailman nopeimmin kasvava arvopaperimarkkina ETF + ETN = ETP Pörssinoteeratut arvopaperit ja rahastot Globaali ETP markkina kasvoi vuonna 2009 yli 55 prosentilla

Lisätiedot

Entä jos euro ei kestä?

Entä jos euro ei kestä? Markkinakatsaus 5. joulukuuta 2011 Entä jos euro ei kestä? Emme pääskenaariossamme ennusta euroalueen täydellistä hajoamista. Uskomme Suomen pysyttelevän samalla puolella euroalueen rajaa kuin Saksa, niin

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 3 februari 2011 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9984 0.24 64.48 B 18 Lyijy 2597 1.92 16.77 B 75 Sinkki 2510 1.42 16.21 C -19 Alumiini 2543.5 0.53 16.43 C -15.5 Nikkeli

Lisätiedot

Renminbi vahvistuu vielä merkittävästi

Renminbi vahvistuu vielä merkittävästi Markkinakatsaus 18. lokakuuta 2010 Renminbi vahvistuu vielä merkittävästi Aliarvostettu valuutta antaa Kiinan vientituotteille epäreilun kilpailuedun kansainvälisillä markkinoilla, mikä on vastoin WTO:n

Lisätiedot

Syksyn markkinaturbulenssin makroperusteet. Lokakuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi

Syksyn markkinaturbulenssin makroperusteet. Lokakuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi Syksyn markkinaturbulenssin makroperusteet Lokakuu 2015 Tiina Helenius, pääekonomisti, Handelsbanken Suomi Agenda Pysyvät ja rakenteelliset muutokset maailmantaloudessa Kiinan talouden kasvurakenteen muutos

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 15 december 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9137.5-1.11 62.48 C 52 Lyijy 2416.75-0.96 16.52 C -17 Sinkki 2276-2.23 15.56 C -15 Alumiini 2347.5-0.87 16.05 C -19 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Mustien joutsenten vuosi 2011 16.5.2011

Raaka-ainekatsaus. Mustien joutsenten vuosi 2011 16.5.2011 16.5.2011 Raaka-ainekatsaus Mustien joutsenten vuosi 2011 Odotettuja yllätyksiä musta joutsen Tähän asti vuosi 2011 on tarjonnut useita kirjailija Nicholas Talebin suositun käsitteen mukaisia mustia joutsenia.

Lisätiedot

Kreikka kiikun kaakun

Kreikka kiikun kaakun Markkinakatsaus 20. kesäkuuta 2011 Kreikka kiikun kaakun Markkinoiden luottamus velkasuohon vajoavaan Kreikkaan on nyt käytännössä kadonnut, ja velkakriisin viimeinen näytös on vääjäämättä taas lähempänä.

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 22 oktober 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8305-0,19 55,70 C -18 Lyijy 2460 0,69 16,50 C -28,5 Sinkki 2450 1,59 16,43 C -30 Alumiini 2345 0,05 15,73 C -33,3 Nikkeli

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 9 december 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 9091 1,16 62,53 C 32 Lyijy 2436 1,02 16,75 C -20 Sinkki 2306 1,05 15,86 C -11 Alumiini 2402 1,45 16,52 C -17 Nikkeli 24270

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Onko 2008 unohdettu? 8.10.2010. USA laskee mutta Aasia nousee. Laukaisevaa tekijää odotellessa

Raaka-ainekatsaus. Onko 2008 unohdettu? 8.10.2010. USA laskee mutta Aasia nousee. Laukaisevaa tekijää odotellessa 8.1.21 Raaka-ainekatsaus Onko 28 unohdettu? USA laskee mutta Aasia nousee Viimeisimmän raketin kipinän raaka-ainemarkkinoilla sytytti Bernanken puhe Jackson Holessa. Sen mukaan on todennäköistä, että Fed

Lisätiedot

USA:n työttömyysasteen huippu alkuvuonna 2010

USA:n työttömyysasteen huippu alkuvuonna 2010 Markkinakatsaus 7. joulukuuta 2009 USA:n työttömyysasteen huippu alkuvuonna 2010 Työttömyysasteen kehitykselle vähintään yhtä tärkeä kuin talouskasvu on yrityksissä piilevä ylikapasiteetti, josta viitteitä

Lisätiedot

Inflaatio voi yllättää Yhdysvalloissa

Inflaatio voi yllättää Yhdysvalloissa Markkinakatsaus 15. huhtikuuta 2011 Inflaatio voi yllättää Yhdysvalloissa Yhdysvalloissa talouden kapasiteetin käyttöaste saattaa olla luultua korkeampi. Laaja finanssi- ja rahapoliittinen elvytys tällaisessa

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 29 oktober 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8320-1,23 56,50 C -12 Lyijy 2495-2,24 16,94 C -28,5 Sinkki 2490-2,98 16,91 C -30 Alumiini 2330-1,20 15,82 C -34 Nikkeli

Lisätiedot

Yritysten velkaantuminen vahvistaisi kasvua USA:ssa

Yritysten velkaantuminen vahvistaisi kasvua USA:ssa Markkinakatsaus 7. helmikuuta 2011 Yritysten velkaantuminen vahvistaisi kasvua USA:ssa Tähän mennessä elvyttävä rahapolitiikka on tukenut Yhdysvalloissa kasvua ja työllisyyttä ilman inflaation kiihtymisen

Lisätiedot

EKP ja Fed ottavat kiristämisen ensiaskelia

EKP ja Fed ottavat kiristämisen ensiaskelia Markkinakatsaus 8. maaliskuuta 2010 EKP ja Fed ottavat kiristämisen ensiaskelia Vaikka EKP ilmoitti viime viikolla toimistaan epätavallisten rahapoliittisten elvytyskeinojensa poisvetämiseksi, ei keskuspankki

Lisätiedot

Suhdanne syksyllä 2008 - makronäkymät kiinteistösijoittajan kannalta

Suhdanne syksyllä 2008 - makronäkymät kiinteistösijoittajan kannalta Presentation 21 August, 2008 Suhdanne syksyllä 2008 - makronäkymät kiinteistösijoittajan kannalta Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets Makrokysymykset kiinteistösijoittajalle

Lisätiedot

Kiina torjuu inflaatiota puoliteholla

Kiina torjuu inflaatiota puoliteholla Markkinakatsaus 31. tammikuuta 2011 Kiina torjuu inflaatiota puoliteholla Elvytystoimet auttoivat Kiinaa välttämään taantuman, mutta niiden seurauksena maan talous on alkanut ylikuumentua. Kuumenemisen

Lisätiedot

Ukrainan kriisi heikentää ruplaa

Ukrainan kriisi heikentää ruplaa Macro Research Ukrainan kriisi heikentää ruplaa Venäjän rupla oli jo heikentymistrendissä ennen Ukrainan kriisiä ja kriisin eskaloitumisen jälkeen heikentyminen kiihtyi. Odotamme ruplan heikentyvän lisää

Lisätiedot

Miten Kiinan kasvun hidastuminen vaikuttaisi USA:han?

Miten Kiinan kasvun hidastuminen vaikuttaisi USA:han? Markkinakatsaus 1. helmikuuta 2010 Miten Kiinan kasvun hidastuminen vaikuttaisi USA:han? Kiinan talouspolitiikan kiristäminen jarruttaa hieman Kiinan talouskasvua, mikä vaimentaa USA:n vientiä Kiinaan.

Lisätiedot

Aloittiko EKP koronnostojen sarjan?

Aloittiko EKP koronnostojen sarjan? Markkinakatsaus 11. huhtikuuta 2011 Aloittiko EKP koronnostojen sarjan? Euroopan keskuspankki EKP ilmoitti markkinoiden odotusten mukaisesti ohjauskoron nostosta huhtikuun korkokokouksessa. Koko euroalueen

Lisätiedot

Euro palannee heikentymisuralle

Euro palannee heikentymisuralle Macro Research Euro palannee heikentymisuralle Odotamme euroalueen elpymisen jatkuvan, mutta EKP:n toimintaympäristö on silti lähivuodet hyvin erilainen kuin Fedin, jonka odotamme aloittavan koronnostot

Lisätiedot

Pelot Kiinan kiristystoimista liioiteltuja

Pelot Kiinan kiristystoimista liioiteltuja Markkinakatsaus 15. maaliskuuta 2010 Pelot Kiinan kiristystoimista liioiteltuja Viimeisimmät uutiset luovat pelkoja Kiinan talouspolitiikan rajusta kiristämisestä. Uskomme näiden pelkojen olevan kuitenkin

Lisätiedot

Inflaatio-odotusten kiihtyminen riski Yhdysvalloissa

Inflaatio-odotusten kiihtyminen riski Yhdysvalloissa Markkinakatsaus 24. tammikuuta 2011 Inflaatio-odotusten kiihtyminen riski Yhdysvalloissa Elpynyt talous on saanut Yhdysvaltain keskuspankin selvittelemään nykyisen elvyttävän rahapolitiikan purkamisen

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Heiluri heilahtaa takaisin 19.11.2010. Käänteinen QE2-efekti. Mitkään uutiset eivät ole hyviä

Raaka-ainekatsaus. Heiluri heilahtaa takaisin 19.11.2010. Käänteinen QE2-efekti. Mitkään uutiset eivät ole hyviä 19.11.2010 Raaka-ainekatsaus Heiluri heilahtaa takaisin Käänteinen QE2-efekti Olemme syksyn aikana viitanneet kesän puolivälistä lähtien toteutuneeseen raaka-aineiden vahvaan trendiin, jota ovat vauhdittaneet

Lisätiedot

Euroalue kaipaa heikompaa valuuttaa

Euroalue kaipaa heikompaa valuuttaa Markkinakatsaus 12. syyskuuta 2011 Euroalue kaipaa heikompaa valuuttaa Euroalueen kriisi on syventynyt ja kasvuennusteita on laskettu. Odotamme EKP:n kääntävän kurssinsa kohti elvytystä ja tekevän kaikkensa

Lisätiedot

Baltian devalvaatioblues

Baltian devalvaatioblues Markkinakatsaus 8. kesäkuuta 2009 Baltian devalvaatioblues Hermostuneisuus Baltian tilanteen ympärillä on taas lisääntynyt, spekulointi Latvian latin devalvoimisesta on voimistunut ja Ruotsi kasvattaa

Lisätiedot

Valtionlainojen korot vaimeassa nousussa

Valtionlainojen korot vaimeassa nousussa Markkinakatsaus 10. kesäkuuta 2013 Valtionlainojen korot vaimeassa nousussa Pitkien valtion obligaatioiden korot Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa nousevat seuraavan 12 kuukauden aikana maltillisesti.

Lisätiedot

EKP voi välttää deflaation kulkemalla Japanin tietä

EKP voi välttää deflaation kulkemalla Japanin tietä Macro Research EKP voi välttää deflaation kulkemalla Japanin tietä Euroalueen yritykset tekevät heikkoa tulosta, koska niillä ei ole hinnoitteluvoimaa. Siksi ne eivät myöskään ole halukkaita investoimaan

Lisätiedot

Raaka-ainekatsaus. Täydellinen myrsky. 21 helmikuuta 2011. Geopoliittisia levottomuuksia. Perusmetallit. Onko yllätysten aika ohi?

Raaka-ainekatsaus. Täydellinen myrsky. 21 helmikuuta 2011. Geopoliittisia levottomuuksia. Perusmetallit. Onko yllätysten aika ohi? 21 helmikuuta 2011 Raaka-ainekatsaus Täydellinen myrsky Geopoliittisia levottomuuksia Mubarak oli tuskin syösty vallasta, kun levottomuudet jo levisivät merkittäviin öljymaihin. Nyt mellakat aiheuttavat

Lisätiedot

Irlannin hätärahoituksesta päätetty

Irlannin hätärahoituksesta päätetty Markkinakatsaus 22. marraskuuta 2010 Irlannin hätärahoituksesta päätetty Irlannin pankkisektorin pitkään jatkuneet ongelmat ja sitä kautta huolet koko maan talouden tilasta ovat kärjistyneet syksyn aikana.

Lisätiedot

Espanjalta vaaditaan kovempia otteita

Espanjalta vaaditaan kovempia otteita Markkinakatsaus 3. joulukuuta 2010 Espanjalta vaaditaan kovempia otteita Kreikka ja Irlanti saavat jo apua velkakriiseihinsä EU:lta ja IMF:ltä. Portugali voi olla seuraavana jonossa, mutta kuinka käy Espanjan?

Lisätiedot

Markkinakatsaus, 17. helmikuuta 2014. Analyytikko Jan Häggström, +46 8 701 1097, jaha05@handelsbanken.se

Markkinakatsaus, 17. helmikuuta 2014. Analyytikko Jan Häggström, +46 8 701 1097, jaha05@handelsbanken.se Macro Research Pula työpaikoista ja rahasta pitää euroalueen inflaation loitolla Rahan määrän supistuminen ja korkea työttömyys ovat ainesosat jatkuvalle tavoitteita hitaammalle inflaatiolle monissa euroalueen

Lisätiedot

Keskuspankkioperaatiot tarkastelussa

Keskuspankkioperaatiot tarkastelussa Markkinakatsaus 16. tammikuuta 2012 Keskuspankkioperaatiot tarkastelussa Uutisoinnissa keskuspankkien taseista ja elvytystoimista vilisee erilaisia rahapolitiikan termejä, kuten määrällinen elvytys, setelirahoitus,

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 26 november 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8250-1,08 57,70 C 48 Lyijy 2315-0,43 16,19 C -23 Sinkki 2137,25-1,96 14,95 C -6 Alumiini 2272-0,74 15,89 C -29 Nikkeli

Lisätiedot

Kiinan inflaatio ja ylijäämä puhuttavat

Kiinan inflaatio ja ylijäämä puhuttavat Markkinakatsaus 15. marraskuuta 2010 Kiinan inflaatio ja ylijäämä puhuttavat Kuluttajahinnat nousivat Kiinassa lokakuussa. Tämä on eräs huolenaihe lisää maan talouden ylikuumenemisesta pelkääville. Pankkien

Lisätiedot

Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä?

Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä? Macro Research 7 April, 2011 Suhdannenäkymät 2011-2012 - tyyntä myrskyn edessä? Maaliskuu 2011 Tiina Helenius Pääekonomisti, Suomi Handelsbanken Capital Markets Talouskasvu ja talouspolitiikka dominoivat

Lisätiedot

Kiinan kasvu hidastuu, mutta ei romahda

Kiinan kasvu hidastuu, mutta ei romahda Markkinakatsaus 24. lokakuuta 2011 Kiinan kasvu hidastuu, mutta ei romahda Euroalueen kangerrellessa velkakriisin kourissa ja USA:n talouden kasvaessa selvästi potentiaaliaan hitaammin, katseet on käännetty

Lisätiedot

Tähänkö meidän on tyytyminen?

Tähänkö meidän on tyytyminen? Macro Research Tähänkö meidän on tyytyminen? Euroalueen talous on vieläkin kovemmassa vastatuulessa kuin mitä ennen kesää ennustimme. Siksi näkymät vuoden 2015 toiselle puoliskolle ovat odotettua heikommat.

Lisätiedot

Odotettavissa korjausliike pitkissä riskittömissä koroissa

Odotettavissa korjausliike pitkissä riskittömissä koroissa Markkinakatsaus 1. kesäkuuta 2009 Odotettavissa korjausliike pitkissä riskittömissä koroissa Pitkien riskittömien korkojen nousu toukokuun 20. päivän jälkeen pitäisi nähdä korkosokkina, joka koituu vahingoksi

Lisätiedot

Öljyn hinta korreloi läheisesti valuuttakurssien

Öljyn hinta korreloi läheisesti valuuttakurssien Macro Research Öljyn hinta korreloi läheisesti valuuttakurssien kanssa Öljyn dollarimääräisen hinnan ja dollarin valuuttakurssin välillä on havaittavissa vahva korrelaatio, mutta tätä ei pidä tulkita seuraussuhteeksi

Lisätiedot

Viro pysyy tiellä kohti euroaikaa

Viro pysyy tiellä kohti euroaikaa Markkinakatsaus 14. syyskuuta 2009 Viro pysyy tiellä kohti euroaikaa Viro, kuten muutkin Baltian maat, on keskellä erityisen vaikeita aikoja. Tuotanto on pudonnut rajusti, työttömyys on enemmän kuin kaksinkertaistunut

Lisätiedot

Kumpaan euroleiriin Suomi kuuluu?

Kumpaan euroleiriin Suomi kuuluu? Markkinakatsaus 31. toukokuuta 2013 Kumpaan euroleiriin Suomi kuuluu? Julkisen talouden ja työmarkkinoiden indikaattoreilla mitattuna Suomen talous on Saksan ja Ranskan puolivälissä, mutta vientisektorin

Lisätiedot

Eurotalouksien välinen tasapaino järkkyy

Eurotalouksien välinen tasapaino järkkyy Markkinakatsaus 19. huhtikuuta 2010 Eurotalouksien välinen tasapaino järkkyy Kotimainen kysyntä on näyttänyt euroalueella synkältä, joten toivo elpymisestä nojaa pitkälti viennin varaan. Vientimahdollisuudet

Lisätiedot

USA:n finanssipaketilla onnistumisen mahdollisuus

USA:n finanssipaketilla onnistumisen mahdollisuus Markkinakatsaus 30. maaliskuuta 2009 USA:n finanssipaketilla onnistumisen mahdollisuus Finanssijärjestelmän pelastussuunnitelma on asteittain konkretisoitumassa ja kokonaiskuva hahmottuu pikkuhiljaa. Ensimmäinen

Lisätiedot

Putin palaa muuttuuko politiikka?

Putin palaa muuttuuko politiikka? Markkinakatsaus 19. maaliskuuta 2012 Putin palaa muuttuuko politiikka? Putin palaa Venäjän presidentiksi kierrettyään perustuslakia käymällä välillä pääministerin postilla. Uudella Putinin kaudella poliittisen

Lisätiedot

Inflaatio ja työttömyys synnyttävät paineita

Inflaatio ja työttömyys synnyttävät paineita Macro Research Inflaatio ja työttömyys synnyttävät paineita EKP:lle Euroalueen inflaatio kääntyi syyskuussa jälleen negatiiviseksi oltuaan plussan puolella vain 4 kuukautta. Jatkossa inflaatio saa nostetta

Lisätiedot

Toivonpilkahdus. Markkinakatsaus 2. helmikuuta 2009

Toivonpilkahdus. Markkinakatsaus 2. helmikuuta 2009 Markkinakatsaus 2. helmikuuta 2009 Toivonpilkahdus Viimeisin euroalueen ostojohtajien suhdannetiedustelu (PMI) tammikuulta koheni yllättäen tammikuussa, ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008 elokuun. Jotta

Lisätiedot

Baltian kovat haasteet

Baltian kovat haasteet Markkinakatsaus 23. maaliskuuta 2009 Baltian kovat haasteet Baltian taloudet ovat kärsineet kovia meneillään olevassa maailmantalouden taantumassa. Kokonaistuotannon odotetaan supistuvan tänä vuonna tuntuvasti,

Lisätiedot

Raaka-ainenoteeraukset

Raaka-ainenoteeraukset 23 november 2010 Raaka-ainenoteeraukset LME Metalli 3m USD % 3mSEK C-3M, USD Kupari 8156-1.33 56.45 C 22 Lyijy 2215-0.67 15.33 C -24 Sinkki 2115.75-0.91 14.64 C -17.5 Alumiini 2267-0.79 15.69 C -28.5 Nikkeli

Lisätiedot

Työmarkkinoilla luvassa viileä talvi

Työmarkkinoilla luvassa viileä talvi Markkinakatsaus 8. lokakuuta 2012 Työmarkkinoilla luvassa viileä talvi Työllisyyden kasvu pysähtyminen elokuussa ja irtisanomisuutisten virran on kiihtyminen syksyn aikana viittaavat Suomen työmarkkinoiden

Lisätiedot

Ylikuumentuminen näkyy jo työvoimakustannuksissa

Ylikuumentuminen näkyy jo työvoimakustannuksissa Macro Research Ylikuumentuminen näkyy jo työvoimakustannuksissa Puoli vuotta sitten ihmeteltiin, miten palkkainflaatio voi olla niin hidasta Iso-Britanniassa, vaikka työmarkkinoiden tilanne oli alkanut

Lisätiedot

Euroalueen inflaatio vaimeaa lähivuodet

Euroalueen inflaatio vaimeaa lähivuodet Markkinakatsaus 20. huhtikuuta 2009 Euroalueen inflaatio vaimeaa lähivuodet Euroalueen inflaatiovauhti on hidastunut vuoden 2008 loppupuolella laskeneiden raaka-aineiden hintojen myötä. Energian ja ruuan

Lisätiedot