Turun. brändikäsikirja. Versio 08/2019. Sisältö. Johdanto. Mikä brändi on? Turku-brändin. perustukset. Turun. brändipersoona. Turkubrändin.
|
|
- Auvo Järvinen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Versio 08/2019 brändikäsikirja
2 3 Olemme kaikki viestinviejiä Brändin määritelmä ja merkitys Vahvoille perustuksille on hyvä rakentaa. Brändiäkin... 8 Historia... 9 Merellisyys Kulttuuri Koulutus, tiede ja elinkeinoelämä Millainen Turku on? Näin Turku puhuu tasot Kehittyvä 800-vuotias Tunnuksen käyttö Värit Typografia Kuvien käyttö
3 3
4 Olemme kaikki viestinviejiä brändi muodostuu meidän kaikkien teoista ja niistä kertovasta viestinnästä ja markkinoinnista. Tekoja puolestaan ohjaavat kaupunkistrategian 2029 valinnat, arvot ja visio. Visiomme mukaisesti Turku on rohkeasti uudistuva eurooppalainen yliopisto- ja kulttuurikaupunki, jossa on hyvä elää ja onnistua yhdessä. Enää ei kysytä, oletko syntynyt Heidekenillä. Haluamme, että kaikki kaupungin asukkaat voivat tuntea itsensä turkulaisiksi. Turkulaisuus on elämän parasta aikaa. brändikäsikirja määrittelee kaupungin kattobrändin ja kertoo, miltä Turku ja kuulostaa. Se opastaa meitä kertomaan Turusta yhtenäisellä tavalla ja auttaa meitä yhteisten tavoitteidemme saavuttamisessa ja entistä vahvemman rakentamisessa. Jokainen kaupungin työntekijä on osaltaan brändilähettiläs, jonka kautta ihmiset kaupunkiamme arvottavat. Siksi onkin tärkeää, että brändilähettiläämme perehtyvät tämän oppaan sisältöön huolella. Käsikirja antaa meille työkalut yhtenäisen brändin rakentamiseen. Minna Arve, kaupunginjohtaja 4
5 5
6 Brändin määritelmä ja merkitys Englanninkielen sana brand juontaa karjankasvattajiin ja tarpeeseen merkitä oma karja polttomerkein. Sanan merkitys on muuttunut markkinoinnin käsitteeksi, jolla tarkoitetaan tuotetta, joka pyrkii fyysisten ja aineettomien ominaisuuksiensa avulla erottumaan kilpailijoistaan. Myös kaupunki on brändi. Brändiin liittyy vahva emotionaalinen lataus arvot ja persoonallisuus, jotka vasta erottavat brändin kilpailijoistaan. Huomioitavaa on, että paitsi viestintää, brändi on ennen kaikkea tekoja. Jokainen kaupungin työntekijä luo päivittäisessä työssään brändiä. 6 Kuva: istockphoto
7 7
8 Vahvoille perustuksille on hyvä rakentaa. Brändiäkin. Merellisessä Turussa historia on läsnä luvulta lähtien uudet aatteet ja virtaukset ovat saapuneet Suomeen kautta. Pitkä historia ja edelläkävijyys ovat muovanneet Turusta sivistysja kulttuurikaupungin, joka näkyy nykyajassa monipuolisena osaamisena ja tapahtumien kirjona. Kaunis ja tapahtumarikas kaupunkimme kiinnostaa niin asukkaita kuin matkailijoitakin. Uutta osaamista kasvaa korkeakouluissamme ja oppilaitoksissamme. Monikulttuurinen kaupunkimme on sopivan kokoinen, kodikas ja turvallinen. Turussa kaikki on lähellä. kulmakivet ovat historia, merellisyys ja kulttuuri sekä koulutus, tiede ja elinkeinoelämä. 8 Kuva: Seilo Ristimäki
9 Historia Turussa historia tuntuu kaikkialla. Turku on Suomen ensimmäinen kaupunki. Eurooppalaiset kulttuurin, tieteen, uskonnon ja politiikan vaikutukset ovat saapuneet ensin Turkuun, josta ne ovat levinneet muualle maahan Suomen vanhin koulu, Katedralskolan i Åbo 1543 Ensimmäinen suomenkielinen aapinen, Mikael Agricolan Abckiria 1562 Suomen ensimmäinen haarukka käyttöön linnan hovissa 1640 Suomen ensimmäinen yliopisto, akatemia 1747 Suomen ensimmäinen vakituinen orkesteri, Akatemian soittokunta 1838 Suomen vanhin teatteri, Åbo Svenska Teater 1970 Suomen vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty rockfestivaali, Ruisrock 2019 Suomen ensimmäinen kaupunkifunikulaari Katso lisää: HISTORY 9 Kuva: Tiia Suorsa
10 Merellisyys Maailman kauneimman saariston pääkaupunki. merelliseen brändiin kuuluvat saaristo, viihtyisät Aurajoen rannat, merellinen asuminen, vuosisatoja jatkunut laivanrakennus, ruotsinlaivat ja ikoniset tapahtumat kuten the Tall Ships Races. Saaristomeren saarta ja luotoa ovat mielenkiintoinen vierailukohde ympäri vuoden. Lähimmille asutuille saarille pääsee siltoja pitkin, kauempana oleville yhteysaluksella. Turku suojelee Itämerta. Yhdessä Helsingin kanssa kaupunki toteuttaa yli sadan kohdan Itämeri-toimenpideohjelmaansa. 10 Kuva: Esko Keski-Oja
11 Kulttuuri Turku on värikäs kulttuurikaupunki. keskustan lukuisat tapahtumat, konsertit, teatterit, museot ja ravintolat ovat kaupunkikulttuurin ydin. Kulttuurikeskus Logomo avattiin vuonna 2011, jolloin Turku oli Euroopan kulttuuripääkaupunki. Logomo kokoaa edelleen satoja luovan talouden ammattilaisia saman katon alle. seudulla on kuvattu 2000-luvulla yli 50 pitkää elokuvaa sekä lukuisia tv-sarjoja, lyhytelokuvia, animaatioita ja dokumenttielokuvia. Turku tunnetaan Paavo Nurmen kotikaupunkina ja aktiivisena sporttikaupunkina. Kannustamme kaikkia asukkaita liikkumaan ja tarjoamme erinomaiset areenat niin harrastamiseen kuin huippuurheiluun. Kulinaristeille Turku tarjoilee lähellä tuotettuja laadukkaita raakaaineita ja runsaan kattauksen arvostettuja ravintoloita. 11 Kuva: Sanna Moisala
12 Koulutus, tiede ja elinkeinoelämä Vaikuttavaa verkostoitumista. talousalue (Turku Business Region) on maailmanluokan innovaatiokeskittymä, jossa toimii noin yritystä ja kuusi tiede- ja ammattikorkeakoulua sekä runsas valikoima ammatillisia oppilaitoksia. Joka neljäs turkulainen on opiskelija. menestyksen taustalla on monipuolinen elinkeinorakenne sekä korkeakoulujen, yritysten ja julkisen sektorin välinen yhteistyö. Menestystä tuetaan kehittämällä Kupittaan alueen kampus- ja tiedepuistoaluetta eli Tiedepuistoa yhä vetovoimaisemmaksi. Kärkialamme ovat: Bio- ja kiertotalous sekä cleantech (CleanTurku) Terveys ja hyvinvointi (HealthTurku) Elokuvat, pelit ja matkailu (ExperienceTurku) Meriteollisuus (MaritimeTurku) Valmistava- ja teknologiateollisuus (TechTurku) EDUCATION SCIENCE CONNECTIONS 12 Kuva: Turku Science Park
13 13
14 Millainen Turku on? Turku on vastakohtien ja kohtaamisten kaupunki. Turussa kohtaavat ainutlaatuisella tavalla historia ja tulevaisuus, kauneus ja karuus, kansainvälisyys ja nurkkakuntaisuus sekä arvokkuus ja kansanomaisuus. Turku herättää tunteita. Jokainen suomalainen tuntee jotain, kun sanotaan Turku. Meillä on siis ylivoimainen etumatka ihmisten sydämiin. Turussa jokainen kaupungin asukas on turkulainen. Vierailijoille sanotaan, että turkulaisuus on ihmisen parasta aikaa. Turkulaisuudesta ollaan aidosti ylpeitä. seuranhakuilmoitus voisikin olla vaikka tällainen: Hyvin koulutettu, kohta 800-vuotias edelläkävijä etsii uusia kumppaneita sekä uutta yhdessä koettavaa ja opittavaa. Viihdyn kanssasi Aurajoen rannoilla, saaristomerellä ja kansainvälisissäkin ympyröissä. Nimim. Åboriginal 14 Kuva: Seilo Ristimäki
15 Näin Turku puhuu ääni on rennon asiallinen ja konstailematon. Äänensävymme on ystävällinen ja käytämme selkeää ja ymmärrettävää yleiskieltä kulloisenkin kanavan, vastaanottajan ja tilanteen mukaan. Vuorovaikutustilanteissa kaupungin työntekijöiden oma ääni saa kuulua. Tärkeintä on, että viestimme toimintalupaustemme hengessä ystävällisesti, arvostavasti ja kuunnellen, myös ruotsiksi. Kaksikielisyys on Turulle rikkaus ja monikulttuurisuus voimavara. Markkinoinnissa sävymme on rohkeampi. Se on itsevarma ja -ironinen, mutta lempeän huumorin värittämä. Puhetapaa kuvaavat monitasoiset kiteytykset, kuten: Tänään tehdään lisää historiaa. Kaikki eivät voi syntyä Turussa, mutta onneksi tänne voi muuttaa. The (b)oldest city in Finland Urban legends since 1229 Old Town but pretty funky 15 Kuva: Minna Kankare
16 16
17 Ominaisuudet tasot Turku-brändi on määritelty neljän eri tason mukaan, jotka muodostavat brändin ytimen. Ensimmäinen taso muodostuu brändin tärkeimmistä fyysisistä ominaisuuksista*. Toinen taso kertoo näistä johtuvat keskeisimmät hyödyt. Kolmannella tasolla ovat brändin arvot ja neljännellä tasolla brändin persoona. Näistä tasoista tiivistyy ydin. Se ei ole slogan, vaan markkinoinnin ja toiminnan kantava ajatus. Historia, Meri ja saaristo, Kulttuuri, Yliopistot, Sopivan kokoinen, Aurajokivarsi, Tapahtumarikas, Portti länteen, Monipuolinen, Luonto Hyödyt Kiinnostava, Kaunis, Elävä, Viihtyisä, Osaava työvoima, Turvallinen, Kodikas, Arjen kumppani, Osallistava, Jokaiselle jotakin, Yritysystävällinen, Kansainvälinen Arvot Suvaitsevaisuus, Yhteistyö, Uudistuminen, Asukaslähtöisyys, Vastuullisuus Persoonallisuus Kehittyvä 800-vuotias, vuosi vuodelta vahvempi. YDIN Turku parasta aikaa 17 * ominaisuudet perustuvat sisäisiin ja ulkoisiin tutkimuksiin. Kuva: istockphoto
18 Kehittyvä 800-vuotias Suomen Turku täyttää vuonna 2029 kunniakkaat 800 vuotta. Edelläkävijältä vaaditaan rohkeutta. Vaikka juuremme ovat vahvasti historiassa, on katseemme suunnattu kohti tulevaa. Esimerkkinä tästä on kunnianhimoinen tavoitteemme olla juhlavuonnamme hiilineutraali kaupunki. Maailma muuttuu ja Turku myös. Vahvoille perustuksillemme on hyvä rakentaa sekä tuttua ja turvallista että uutta ja ennennäkemätöntä. Haluamme että Turussa vietetty aika on parasta niin asukkaille ja yrityksille kuin vierailijoillekin. Siksi brändimme ydin on: Turku parasta aikaa. 18 Kuva: istockphoto
19 Graafinen ohjeisto pähkinänkuoressa Katso koko graafinen ohjeisto täältä 19
20 Tunnuksen käyttö KOMPAKTI- VAI ÄÄRIVIIVAVERSIO? Kompaktiversio on parhaimmillaan suuressa koossa ja valkoisella tai erittäin vaalealla ja rauhallisella taustalla. Ääriviivaversio toimii myös pienemmässä koossa ja kirjavammilla taustoilla. Negatiivikäytössä tulee suosia ääriviivaversiota. 20
21 Tunnuksen käyttö SUOJA-ALUE Tunnuksen suoja-alue vastaa kruunun korkeutta joka suunnassa. Sääntö pätee tunnuksen kaikkiin versioihin. 21
22 Tunnuksen käyttö Min 16 mm / 60 px Min 16 mm / 60 px Min 16 mm / 60 px Min 24 mm / 100 px Min 16 mm / 60 px Min 16 mm / 60 px Min 16 mm / 84 px Min 20 mm / 94 px MINIMIKOOT Tunnuksen eri versioiden minimikoot on määritelty kunkin version alla. Turku-Åbo -pystytunnuksesta on kaksi erilaista muunnelmaa. 22
23 Värit CMYK C100 M56 Y0 K0 RGB R25 G72 B137 CMYK C0 M18 Y83 K0 RGB R255 G194 B51 CMYK C80 M0 Y0 K0 RGB R0 G172 B239 CMYK C0 M100 Y80 K0 RGB R237 G26 B59 CMYK C0 M0 Y0 K100 RGB R0 G0 B0 CMYK C0 M0 Y0 K0 RGB R0255 G255 B255 HEX #006bb6 PANTONE 293C HEX #ffc233 PANTONE 122C HEX #00aeef PANTONE 2995C HEX #ed1a3b PANTONE 199 C HEX # PANTONE Black C HEX #ffffff CMYK C0 M100 Y30 K0 RGB R237 G12 B110 HEX #ed0c6e CMYK C49 M0 Y25 K0 RGB R125 G205 B200 HEX #7dcdc8 CMYK C0 M75 Y100 K0 RGB R242 G101 B34 HEX #f26522 CMYK C24 M17 Y27 K0 RGB R195 G196 B183 HEX #c3c4b7 CMYK C80 M0 Y65 K0 RGB R0 G169 B122 HEX #00a97a CMYK C0 M0 Y0 K85 RGB R64 G64 B64 HEX # PANTONE Pantone Rubine Red C PANTONE 325 C PANTONE 166 C PANTONE 7537 C PANTONE 3405 C PANTONE Cool Gray 10 C 23
24 Typografia Helvetica Neue Helvetica Neue LT Std Light Helvetica Neue LT Std Roman Helvetica Neue LT Std Medium Helvetica Neue LT Std Bold Arial Arial Regular Arial Bold Helvetica Neue LT Std Light Italic Helvetica Neue LT Std Italic Arial Italic Arial Bold Italic kaupungin tekstityyppi on Helvetica Neue ja sen eri leikkaukset. Kun Helvetica Neue ei ole käytettävissä, esim. sähköisissä materiaaleissa ja verkossa, käytetään Arial-fonttiperhettä. 24
25 Kuvien käyttö Turku käyttää viestinnässään elämänmakuisia kuvia. Kuvissa on tunnistettavia paikkoja, aitoja tunteita, realistisia ihmisiä, arkea, juhlaa ja tapahtumia, joissa usein on brändin mukaisesti vastakohtia ja kohtaamisia. Kuva: Katariina Salokannel Kuva: Tiia Suorsa Kuva: Seilo Ristimäki Kuva: Laura Kemppainen 25
26 26
27 Kysy lisää kaupungin brändipoliiseilta Juha Elo Markkinointipäällikkö Konsernihallinto, Viestintä ja markkinointi Saara Malila Viestintäjohtaja Konsernihallinto, Viestintä ja markkinointi Kuva: istockphoto
28 KONSERNIHALLINTO Kaupunkikehitysryhmä Viestintä ja markkinointi 28 Taitto: Laura Sarlin, kaupunki
/ 2017 GRAAFINEN OHJEISO
GRAAFI OHJEIS Kevät / 2017 SISÄLTÖ TUNNUS VÄRIT KEHYSELEMENTTI TYPOGRAFIA TONE OF VOICE LASAUTUKSET SOVELLUKSIA TUNNUS TUNNUSSuoja-alueet Merkki Merkki + logo = tunnus Logo Turun Kaupunginteatterin tunnus
GRAAFINEN OHJEISTO JÄSENYHDISTYKSILLE
GRAAFINEN OHJEISTO JÄSENYHDISTYKSILLE Haluamme uudella tunnuksella muistuttaa ihmisille, että aivot luovat pohjan kaikelle inhimilliselle vuorovaikutukselle. Tyylitellyn aivot-tunnuksen voi nähdä myös
GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY
GRAAFINEN OHJEISTO OLLILA TRANS OY Ohjeiston sisältö Tämän ohjeiston tarkoitus on antaa selkeät suuntaviivat Ollila Trans Oy:n viestinnälle. Annettuja ohjeita noudattamalla yrityksestä annetaan yhtenäinen,
SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA
Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS TUNNUS SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO VÄRIMÄÄRITYKSET TYPOGRAFIA 2 3 4 5 6 Suomen Lions-liitto ry:n graafinen ohjeisto on tehty yhtenäistämään järjestön
Tunnus. Typografia. Värit. Kuvamaailma. Sovellukset. päävärit lisävärit. värivariaatiot koko käyttö suoja-alue. internet Office
graafinen ohjeisto Tunnus värivariaatiot koko käyttö suoja-alue Typografia internet Office Värit päävärit lisävärit Kuvamaailma valokuvat graafiset elementit kuvituskuvat Sovellukset PowerPoint Mikä on
SISÄLLYS. 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS 02 Mobiilimaksu-tunnus 04 Tunnuksen käyttö 07 Värit 08 Typografia 09 Maksunappi 10 Maksunapin sijoittelu 10 Maksuikkuna 2 TUNNUS Mobiilimaksu-tunnus koostuu sim-kortin muotoisesta
Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto
Kauneimmat Joululaulut: Visuaalisen ilmeen ohjeisto 7.3.2017 Tämä on vuonna 2017 uusitun Kauneimpien Joululaulujen visuaalisen ilmeen ohjeisto. Ohjeiston mukana toimitetaan alkuperäiset logotiedostot,
MUSTA: CMYK RGB Pantone Black 6
GRAAFINEN OHJEISTO 01 VÄRIT Hammas Hohde Oy:n värit ovat vihreä ja musta. Värejä käytetään pääasiallisesti graafisissa elementeissä, grafiikoissa, otsikkoteksteissä yms. Kahdesta samansävyisestä väristä
MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO
MAKULIHAN YRITYSILMEEN GRAAFINEN OHJEISTO 2011 Tämä graafinen ohjeisto esittelee Makulihan logon ja sen sovellukset, sekä antaa ohjeet yritysilmeen käyttöön. Ohjeistoa ja sähköisiä originaaleja käytetään
GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0
03.11.2017 GRAAFINEN OHJEISTO versio 1.0 SISÄLLYS Graafisen ohjeiston tarkoitus on nimensä mukaisesti ohjeistaa, selkeyttää ja yhdenmukaistaa Vierailu- ja innovaatiokeskus Joen yhteydessä tapahtuvaa viestintää.
Analyysi Turun kaupungin brändistä 2018
Analyysi Turun kaupungin brändistä 2018 Tutkimuksesta Kyselytutkimus Turun kaupungin brändistä, markkinoinnista ja viestinnästä. Tutkimusajankohta: 15.11-14.12.2018 Haastattelut tehtiin SSI:n Internetpanelin
Hai uoto. luokseen kutsuva loistokunta. Graafinen ohjeisto
Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Esipuhe 3 Tunnus 4 Versiot 5 Käyttö 9 Vaakuna 10 Värit 11 Typografia 12 Graafiset elementit 13 Lomakepohjat 14 Vaakunalla 14 Markkinointitunnuksella 15 Kirjekuoret ja käyntikortit
KALAJOKI VIIDEN TÄHDEN ELÄMÄÄ. Graafinen ohjeisto
KALAJOKI Graafinen ohjeisto JOHDANTO Kalajoen kaupunki toteuttaa markkinointia ja viestintää vuoden 2018 alusta tämän graafisen ohjeiston mukaisesti. Ohjeisto korvaa aiemmin käytössä olleen ohjeiston.
SISÄLLYS JOHDANTO 5. KUVAT 1. TUNNUS - SANOMA 6. VERKKOSIVUT 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET. 2.1 Suoja-alue. 7.
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS JOHDANTO 1. TUNNUS - SANOMA 2. TUNNUS - KÄYTTÖ 2.1 Suoja-alue 2.2 Eri osien käyttö 2.3 Minimikoot 5. KUVAT 6. VERKKOSIVUT 7. TUOTEKORTIT JA ESITTEET 7.1 Tuotekortit 7.2 Esitteet
ABMcomposite Graafinen ohjeisto 1.0
Esipuhe Tämä kevyt graafinen ohjeisto antaa perusohjeet ABMcompositen visuaalisten elementtien käytöstä markkinointiviestinnässä. Eri viestintätilanteissa harkitusti ja johdonmukaisesti käytetty visuaalinen
KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018
1 KVPS Tukena Oy Graafinen ohjeisto 04/2018 2 Graafinen ohjeisto Tervetuloa tutustumaan KVPS Tukena Oy:n graafisiin ohjeisiin. Tämä ohjeisto sisältää ohjeita ja vinkkejä brändi-identiteetin käyttöön ja
TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS
TEKIN VISUAALINEN OHJEISTUS VISUAALINEN OHJEISTUS Visuaalinen ilme on osa TEKin brändiä. Visuaalinen ilme symboloi organisaatiota, vahvistaa tavoiteltuja mielikuvia, lisää näkyvyyttä ja erottuvuutta. Ulkoisille
Osa 1 Perussuom alaisten graafinen ohjeisto
Osa 1 Perussuom alaisten graafinen ohjeisto Jos haluat lisätietoja, ilmoituspohjia tai tilata sivuilla esiteltyjä tuotteita, ota yhteyttä Matias Turkkila, 040 172 7525, matias.turkkila@perussuomalaiset.fi
Graafinen ohjeisto 004. Turun kaupungin graafinen ohjeisto, versio 180215
Graafinen ohjeisto 004 Turun kaupungin graafinen ohjeisto, versio 180215 Sisältö 01 Johdanto 02 Kruunuvaakuna 03 Tunnus 04 Tunnuksen käyttö 05 Toimiala- ja lautakuntatunnukset 06 Asiayhteydenmukaiset tunnukset
A-KILTOJEN LI TTO RY A-Kiltojen Liitto ry - Graafinen ohjeistus 4/2019
A-KILTOJEN LIITTO RY A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liitto ry:n tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla
Tunnus. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita.
Graafinen ohjeisto Tunnus Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n visuaalinen ilme heijastaa keskusliiton visiota ja missiota sekä uudelle liitolle asetettuja tavoitteita. Visio: Suomi on Euroopan kilpailukykyisin
Graafinen ohjeisto. Turku Centre for Computer Science
Graafinen ohjeisto Turku Centre for Computer Science tunnus Tunnus. Turku Centre for Computer Sciencen tunnus muodostuu kahdesta elementistä: nuolimaisesta liikemerkistä ja TUCSnimilogosta. Liikemerkkiä
3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO
3D TALO FINLAND OY GRAAFINEN OHJEISTO 1 SAATESANAT 3D TALO FINLAND OY 3D Talo Finland Oy on Kuopiolainen virtuaalitodellisuusteknologiaan erikoistunut yritys. Toimintamme keihäänkärkenä on suunnitella
Jämsän graafinen ilme on raikas, moderni ja keveä, mutta myös perinteisiin nojaava ja visuaalisesti aikaa kestävä ja klassinen.
Graafinen ohjeisto Uuden yhdistyneen Jämsän yhtenäinen graafinen ilme vahvistaa omalta osaltaan kaupungin tunnettavuutta ja vetovoimaisuutta. Alueelta löytyy mielenkiintoista ja vahvaa historiaa, mutta
1/2016 GRAAFINEN OHJEISTO
GRAAFINEN OHJEISTO 1.1.2016 1 Sisällys 1. Tunnus... 4 2. Värit... 5 3. Suoja-alue... 6 4. Typografia... 6 5. Käyntikortti... 7 6. Lomakkeisto... 8 7. Kirjekuoret... 9 8. PowerPoint... 10 9. Ilmoittelu...
Suomen Ampumaurheiluliitto Finnish Shooting Sport Federation. Graafinen ohje visuaalinen ilme
Graafinen ohje visuaalinen ilme Sisällysluettelo 2. Saatesanat 3. Tunnus 4. Värit 5. Typografia 6. Tunnuksen kieliversiot ja juhlatunnus 7. Esimerkkejä graafisen ilmeen sovelluksista Graafinen ohje visuaalinen
Tuhat tarinaa hengittäjistä. Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille
Tuhat tarinaa hengittäjistä Hengitysliiton graafinen ohje yhdistyksille Tuhat tarinaa Graafiset ohjeet yhdistyksille Tästä paketista löydät graafisia ohjeita ja neuvoja materiaalien tuottamiseen oman yhdistyksesi
LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO. SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011
LIITE 1. Graafinen ohjeisto 1(12) GRAAFINEN OHJEISTO SammutinHuolto Nevanperä Ky 2011 2(12) Sisältö 1. Johdanto 3 2. Tunnus 4 - Tunnuksen koko 5 - Tunnuksen suoja-alue 6 - Tunnuksen käyttö 7 3. Värimääritykset
Koonti kyselyjen tuloksista
Koonti kyselyjen tuloksista Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti Tampere-talolla 25.4.2017 1 27.4.2017 Tampereen kaupungin johdolle järjestettiin 25.4.17 yhteinen Tampereen Raadilla toteutettiin
SISÄLLYS YRITYSTUNNUS JA SLOGAN 3 YRITYSILMEEN VÄRIT 4 ROTUKARJA-LOGO 5 LUOMU-LOGO 6 KIELLETTYJÄ ESIMERKKEJÄ 7 GRAAFINEN TUNNISTE 8 TYPOGRAFIA 9
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS Tämä graafi nen ohjeisto esittelee Tammisen yritystunnuksen ja sen sovellukset sekä antaa ohjeita yritysilmeen käyttöön. Ohjeiston johdonmukainen käyttö on tärkeää laadukkaan
GRAAFINEN OHJEISTUS. Graafinen ohjeisto
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGO SLOGANILLA Elämän peruspilarit Tunnus kokonaisuutena kuvaa vahvaa I-kirjainta viitaten Iisalmen kaupungin nimeen. Logon kantava idea tulee Koljonvirran pohjassa säilyneistä alkuperäisen
GRAAFINEN OHJEISTO 2017
GRAAFINEN OHJEISTO 2017 Graafinen ohjeisto ja sen käyttötarkoitus Sisällys Tullinkulman Työterveys Oy:n uusi aputoiminimi on Pirte ja se otetaan käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen markkinoinnissa ja muussa
1 Graafinen ohjeisto
Graafinen ohjeisto 1 Sisällys Johdanto... 2 Tunnuksen versiot... 3 Tunnuksen suoja-alue... 4 Tunnuksen käyttö... 5 Slogan... 6 Graafiset elementit ja niiden käyttö... 7 Värimaailma... 8 Typografia... 9
Johdanto. REIM Group Oy Ltd
Graafinen ohjeisto Johdanto 3 REIM Group Oy Ltd Osakkaiden sijoitus taloyhtiön osakkeisiin on elämän tärkeimpiä ja kalleimpia sijoituksia. Sijoituksen jälkeen omaisuudesta huolehtimaan REIM on paras mahdollinen
GRAAFINEN OHJEISTO 8/ Saimaan ammattikorkeakoulu Graafinen ohjeisto
GRAAFINEN OHJEITO 8/2018 1 aimaan ammattikorkeakoulu Graafinen ohjeisto Johdanto Tämä opas käsittelee LUT-korkeakoulujen kirjoitusasuja, ilmeitä ja visuaalisia elementtejä. LUT-korkeakoulut on keskittymä,
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ
GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT LOGO Nenäpäivä-tunnuksen kanssa saa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 12/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu
RAJAT YLITTÄVÄÄ VOIMAA. Brändikäsikirja
RAJAT YLITTÄVÄÄ VOIMAA Brändikäsikirja RAJAT YLITTÄVÄÄ VOIMAA Imatran brändikäsikirja Sisällys... 2 Johdanto... 3 Arvokartta... 5 Tavoitemielikuva...6 Brändipersoona...8 Brändiattribuutit...9 Ydinviesti...10
YRITYSTUNNUS TEKSTILOGO SYMBOLI
YRITYSTUNNUS Yritystunnus koostuu tekstilogosta ja symboliosasta, joiden kokosuhteen toisiinsa tulee pysyä muuttumattomana. Tekstilogo on 100% musta. Symboliosa on oranssi-harmaa-liukuvärinen ja pallomainen,
TYS KILPAILUSEMINAARI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS. Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti
TYS KILPAILUSEMINAARI 4.4.2017 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti uudistuva eurooppalainen yliopisto- ja
GRAAFINEN OHJEISTO KEVYT
päivitetty 25.6.2015 MESSUJEN GRAAFINEN OHJEISTO KEVYT YLEISET 21 SARKA-MESSUT 4 Messutunnukset 7 Liikemerkki / synty 8 Liikemerkki / ryhmässä 9 Liikemerkki / kuosipinta 1 10 Liikemerkki / kuosipinta 2
2 reserviläisliitto.fi
GRAAFINEN OHJEISTO 2 reserviläisliitto.fi RESERVILÄISLIITON GRAAFINEN OHJEISTO Uudistetun graafisen ilmeen ja logon tarkoituksena on helpottaa yhdistyksen tunnistettavuutta, erottuvuutta ja omalta osaltaan
1.Esipuhe. Esipuhe. Graafinen ohjeisto Rauman Lukko
Sisällys Sisällys 1. Esipuhe Teksti 2. Liikemerkki ja värit eri käyttötilanteissa 2.1 Esimerkkejä liikemerkin käytöstä eri taustoissa 3. Liikemerkin mitat ja suoja-alue 4. Logo ja liikemerkki 5. Slogan
PUDASJÄRVI LOGO
LOGO LOGO Pudasjärven visio on olla modernisti luonnonmukainen Euroopan hirsipääkaupunki, persoonallisuuksia kiehtova ja avosylin vastaanottava kaupunki. Avainsanat suunnittelussa olivat: hirsi, luonnonmukaisuus,
2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä:
GRAAFINEN OHJEISTO VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 suomalaisten lahjoitusvaroilla. Alusta asti Turun yliopisto on tehnyt työtä koko yhteiskunnan palvelemiseksi.
Graafiset ohjeet. Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU. LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1
Graafiset ohjeet Päivitetty 27.5.2013 I LVI-TU LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry I Graafiset ohjeet I 1 Sisältö Tunnus...3 Typografia...4 Värit...5 Käyntikortit ja sähköinen allekirjoitus...6 Lomakkeet
Graafinen ohjeisto. Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö.
GRAAFINEN OHJEISTO Graafinen ohjeisto Graafisessa ohjeistossa linjataan Inaria-brändin visuaalinen ilme ja sen käyttö. Se tarjoaa työkalut sekä yrityksen sisäiseen brändin kehittämiseen että tavoitteelliseen
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 10/2018 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väyläviraston liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta
GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015
GRAAFINEN OHJEISTO Versio 1.0 heinäkuu 2015 2 Sisällys: LOGO, VÄRIT JA TYPOGRAFIA Logo... 4 Logon käyttö... 5 Värimaailma... 6 Typografia... 7 LOMAKKEISTO JA MUU MATERIAALI Käyntikortti... 8 Facebook-materiaalit...
Graafinen. ohjeistus
Graafinen ohjeistus 1/2015 A-Kiltojen Liitto ry Graafinen ohjeistus Tunnus, käyttö A-Kiltojen Liiton tunnuksen väri on vihreä. Tunnusta tulee pääasiallisesti käyttää valkoisella tai mahdollisimman vaalealla
SINIVALKOINEN JALANJÄLKI OHJEISTUS TUNNUKSEN KÄYTÖSTÄ
SINIVALKOINEN JALANJÄLKI OHJEISTUS TUNNUKSEN KÄYTÖSTÄ SISÄLTÖ TUNNUS JA SEN KÄYTTÖOIKEUS 3 TUNNUKSEN RAKENNE 4 VÄRIT 5 TUNNUKSEN KÄYTTÖ 6 CO-BRANDING 9 SJ-TUNNUS ja YHTEISÖmerkit 11 TYPOGRAFIA 14 GRAAFISIA
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019
VÄYLÄVIRASTO GRAAFINEN OHJEISTO 4/2019 YKSINKERTAINEN ON KAUNISTA Väylän liikemerkki koostuu sanasta VÄYLÄ ja sinisen sävyisestä tunnuksesta. Tunnuksessa on V-kirjain, jonka negatiivisesta tilasta muodostuu
Energiatehokkuussopimusten. graafinen ohjeisto
Energiatehokkuussopimusten ilme graafinen ohjeisto Energiatehokkuussopimusten tunnus Suomalaisille energiatehokkuussopimuksille on suunniteltu oma tunnus, jota käytetään kaikessa energiatehokkuussopimusten
Saatesanat...3. Liikemerkki...4. Värit...5. Logo suomenkielisenä...6. Logo ruotsinkielisenä...6. Liikemerkin käyttötapoja...7. Logon käyttötapoja...
Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Saatesanat...3 Liikemerkki...4 Värit...5 Logo suomenkielisenä...6 Logo ruotsinkielisenä...6 Liikemerkin käyttötapoja...7 Logon käyttötapoja...8 Tunnuksen suoja-alue...9 Typografia...10
SISÄLLYS. Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11. Uusimaa hanke Graafinen ohjeistus
GRAAFINEN OHJEISTUS SISÄLLYS Tunnus 3 Värit 5 Typografia 6 Visuaalinen elementti 7 Ilmesovellukset 8 Kuvien käyttö 11 Uusimaa 2019 -hanke Graafinen ohjeistus TUNNUS Uusimaa 2019 -hankkeen tunnus on kaksikielinen.
Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n uudistuneen ilmeen graafinen ohjeistus on käytännön työkalu kaikille viestinnän kanssa tekemisissä oleville.
Graafinen ohjeisto Miten graafisilla sovelluksilla viestitään ja opastetaan? Toimiva graafinen ilme sovelluksineen kiteyttää yrityksen imagon, yhtenäistää yrityskulttuuria ja vapauttaa tärkeitä resursseja
Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO
Key to Freedom GRAAFINEN OHJEISTO 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 5 Logon eri versiot... 7 Kuinka logoa ei tule käyttää... 11 Logon suoja-alue... 13 Slogan... 15 Typografia... 17 Värimaailma... 19 Käyntikorttipohja...
PERUSFONTTi. LiSÄFONTiT. ABCabc ABCabc ABCabc ABCabc ABCabc ABCabc 0123
BRÄNDIOPUS LOGO DO S Logoa saa käyttää markkinointiviestinnällisissä kampanjamateriaaleissa. Kun logoa käytetään kaupallisessa käytössä, tulee käytön liittyä aina Nenäpäivän varainhankintaan. Logo ja Nenäpäivä-brändi
2 reserviläisliitto.fi
GRAAFINEN OHJEISTO 2 reserviläisliitto.fi RESERVILÄISLIITON GRAAFINEN OHJEISTO Graafisen ilmeen ja tunnuksen perustarkoituksena on yleisesti ottaen tehdä edustajansa helposti tunnistettavaksi ja omalta
GRAAFINEN OHJEISTO
GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLTÖ LEIRITUNNUS 3 LEIRITUNNUKSEN KÄYTTÖ 4 SUOMEN PARTIOLAISTEN TUNNUS 5 TYPOGRAFIA & VÄRIT 6 VÄRIEN, KUOSIEN JA TYPOGRAFIAN KÄYTTÖ 7 ILME-ESIMERKKI 8 KUVIEN KÄYTÖSTÄ 9 KÄYTTÖOHJE:
Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO. Selvitystyön raportti
Paluumuuttajien työllistyminen Uudenmaan ja palvelut liiton GRAAFINEN OHJEISTO Selvitystyön raportti Päivitetty 3/2015 GRAAFINEN OHJEISTO TUNNUS 3 TUNNUKSEN VERSIOT JA KÄYTTÖ 4 VÄRIT 5 GRAAFINEN ELEMENTTI
Ohjeita noudattamalla ja soveltamalla luodaan yhtenäinen ilme kaikkiin säätiön materiaaleihin tunnuksesta sähköiseen viestintään asti.
YLEISTÄ Graafisen ohjeiston tarkoitus on toimia tukivälineenä eri sidosryhmille sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Ohjeistossa on esitelty ohjein ja esimerkein Epilepsiatutkimussäätiön visuaalinen
Logo. 2. Toissijainen käyttö. 1. Ensisijainen käyttö. YTN graafinen ohjeisto
Graafinen ohjeisto Logo YTN:n logosta on kaksi versiota. Ensisijaisesti käytetään logon versiota numero 1. Versiota 2 käytetään erityistilanteissa, kuten erittäin pienessä koossa. 1. Ensisijainen käyttö
Grisaille Graafinen opas
Sisällys Yritystunnuksen käyttö Yritystunnuksen käyttötapoja... 3 Esimerkkejä yritystunnuksen vääristä käyttötavoista... 4 Yritystunnuksen käyttö valokuvan kanssa... 5 Yritystunnuksen käyttö valokuvan
SISÄLLYS 1. YLEISTÄ VAAKUNA TUNNUKSET Puolangan logo Slogan TYPOGRAFIA VÄRIT
Graafinen ohjeistus 28.10.2016 SISÄLLYS 1. YLEISTÄ... 3 2. VAAKUNA... 4 3. TUNNUKSET... 5 3.1. Puolangan logo... 5 3.2. Slogan... 6 4. TYPOGRAFIA... 7 5. VÄRIT... 8 6. GRAAFINEN ELEMENTTI... 9 7. SÄHKÖPOSTIN
SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9
Suomen Lions-liitto ry:n GRAAFINEN OHJEISTO SISÄLLYS SISÄLLYS 2 TUNNUS 3 SUOJA-ALUE JA PIENIN KOKO 4 VÄRIMÄÄRITYKSET 5 TYPOGRAFIA 6 GRAAFISET ELEMENTIT 7 KÄYNTIKORTIT 8 KIRJELOMAKKEET 9 KIRJEKUORET 10
Kuvat ovat tärkeä osa Espoon kaupungin viestintää, ja siksi ne on suunnitellaan ja valitaan huolellisesti.
-verkkosivuston KUVAMAAILMAn ohjeistus JOHDANTO Kuvat ovat tärkeä osa Espoon kaupungin viestintää, ja siksi ne on suunnitellaan ja valitaan huolellisesti. Espoo.fi-sivuston kuvat tukevat kaupungin visuaalista
ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013
ViNOn graafinen ohjeisto, alpha 22.1.2013 Johdanto Graafiset ohjeistot ovat viestinnän alan yleinen käytäntö. Kaikessa järjestöviestinnässä käytetään organisaatiokohtaisia graafisia ohjeistuksia, jotta
TILASTOKESKUKSEN GRAAFINEN OHJE
TILASTOKESKUKSEN GRAAFINEN OHJE 2.0 2015 SISÄLTÖ ESIPUHE 3 1 PERUSELEMENTIT 1.1 Tunnus 4 1.1.1 Tunnuksen suoja-alue 5 1.1.2 Tunnuksen käyttö 6 1.1.3 Tunnusoriginaalihakemisto 7 1.2 Värit 8 1.3 Typografia
Graafinen ohjeisto. STTK / Graafinen ohjeisto
TOIMIHENKILÖKESKUSJÄRJESTÖ STTK 1 Graafinen ohjeisto V.1 / 2013 Johdanto Sisällysluettelo 2 Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n graafinen ohjeisto sisältää visuaalisen identiteetin ydinelementit, niihin
KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU - GRAAFINEN OHJEISTO
GRAAFINEN OHJEISTO KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU - GRAAFINEN OHJEISTO KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU / Graafinen ohjeisto Kajaanin ammattikorkeakoululla on oma tunnistettava, visuaalinen ilmeensä, joka näkyy
TIVIA GRAAFINEN OHJEISTO LOGO VÄRIT TYPOGRAFIA MUODOT
TIVIA GRAAFINEN OHJEISTO Visuaaliset ydinelementtimme Graafinen ohjeisto antaa tarkat määritelmät Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset ry:n ilmeen ydinelementeistä. Ohjeiston päämääränä on yhdenmukaistaa
KOMIA SEINÄJOEN KAUPUNKISEUTU
KOMIA SEINÄJOEN KAUPUNKISEUTU graafinen ohjeisto MUUTAMA SANA KOMIASTA Seinäjoen kaupunkiseutu muodostuu seuraavista kunnista: Alavus, Ilmajoki, Jalasjärvi, Kauhava, Kurikka, Kuortane, Lapua ja Seinäjoki.
TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016
TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT GRAAFINEN OHJEISTO 2016 TULLI GRAAFINEN OHJEISTUS ILMEEN PERUSELEMENTIT 2 SISÄLTÖ Saatteeksi... 3 Tullin tunnus... 4 Tullin tunnusvaihtoehdot... 5 Tullin
GRAAFINEN OHJEISTO. Päivitetty:
Päivitetty: 8.2.2016 Liikemerkki - vaaka Woikosken liikemerkki muodostuu aina tekstilogosta ja sen yhteydessä olevasta tunnuksesta. Liikemerkin muotoja tai niiden suhteita ei saa venyttää tai vääristää
Graafinen. ohjeisto. Laureamkon Brändikirja Graafinen ohjeisto
Graafinen ohjeisto 1 Graafinen ohjeisto Liitteenä Laurea-ammattikorkeakoulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ohjeiston mukaiset mallit, joiden pohjalta visuaalista ilmettä toteutetaan. Sisällys 2
Oikeusministeriön sähköisten demokratiapalveluiden graafinen ohjeisto
Oikeusministeriön sähköisten demokratiapalveluiden graafinen ohjeisto Johdanto Oikeusministeriön sähköiset demokratiapalvelut on koottu osoitteen demokratia.fi alle. Tästä ohjeistosta löydät sekä demokratia.fi:n
Visuaalinen identiteetti. Graafinen ohjeistus
Visuaalinen identiteetti Graafinen ohjeistus MEDRIAN OY SISÄLTÖ 01 VÄRIT 04 02 03 3... CMYK ja RGB 4... HELPien värit TYPOGRAFIA 5... Ensisijainen fontti 6... Toissijainen fontti 7... WWW-sivut LOGO 8...
1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE VÄRILLINEN LOGO LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA MUSTA LOGO 7 1.
1 LOGO JA SEN KÄYTTÖ 1.1 LOGO JA TURVA-ALUE 4 1.2 VÄRILLINEN LOGO 5 1.3 LOGO VÄRILLISELLÄ POHJALLA 6 1.4 MUSTA LOGO 7 1.5 EI NÄIN 8 3 1.1 Logo ja turva-alue neste jacobsin logo Neste Jacobsin uusi tekstilogo
Sisällysluettelo. Esipuhe...2. Sisällysluettelo Tunnus Tunnuksen mittasuhteet ja suoja-alue Tunnuksen minimikoko...
Visual Manual 1 Esipuhe Pohjois-Karjala pyrkii pitkäjänteisillä ja johdonmukaisilla markkinointiviestinnän toimenpiteillä luomaan seudusta vahvan ja halutun brändin. Tavoitteena on rakentaa ja viestiä
HAAGA-HELIA AVAA OVET TYÖELÄMÄÄN TUNNUS ESITTELY
GRAAFINEN OHJEISTUS HAAGA-HELIA AVAA OVET TYÖELÄMÄÄN TUNNUS ESITTELY Haaga-Helian graafinen ohjeisto linjaa sen, miltä näytämme ulospäin ja miten käytämme erilaisia graafisia elementtejä viestinnässä ja
GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006. Päivitetty 11/2012
GRAAFINEN OHJEISTO 1/2006 Päivitetty 11/2012 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1. Tunnus - Suoja-alue ja mittasuhteet - Käyttö - Visuaalinen hierarkia 2. Värimaailma - Värimääritykset - Värien käyttö 3. Typografia
tunnus värit Sisältö typografia johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 sovellukset
Graafinen ohjeisto värit tunnus 2 Sisältö johdanto... 3 tunnus... 4 värit... 7 typografia... 8 sovellukset...10 typografia sovellukset JOHdanto Siuron Piharakennus Oy on kasvava pirkanmaalainen maarakennusyhtiö,
G r a a f i n e n o h j e i s t u s
Graafinen ohjeistus Naisten Valmiusliiton graafinen ilme on merkittävä osa yleisölle välittyvästä mielikuvasta. Graafisen ohjeistuksen avulla luodaan huoliteltu ja yhtenäinen ilme, joka antaa Naisten Valmiusliitosta
HEIKKINEN YHTIÖT YRITYSILME 071212
LOGON PERUSVERSIO PERUSVERSIO Ensisijaisesti käytettävä versio logosta. Käytetään valkoisella tai hyvin vaalealla pinnalla. PERUSVERSIO PUNAINEN NEGA Käytetään tässä ohjeistossa määritellyllä punaisella
Graafinen ohjeisto 21.01.2013
Graafinen ohjeisto 21.01.2013 Tunnus Kansallisen digitaalisen kirjaston asiakasliittymä Finna on arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteinen helppokäyttöinen verkkopalvelu. Finna-palvelu auttaa käyttäjiä
GRAAFINEN OHJEISTO. kesä 2017 / v.1.0
GRAAFINEN OHJEISTO kesä 2017 / v.1.0 JOHDANTO Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus on ohjeistaa Eläinterapeutin visuaalisen ilmeen käyttöä ja määritellä ulkoasua, sekä visuaalista viestiä. Graafisen ohjeistoon
suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli
gr a a f ine n oh je is t o suomen palopäällystöliiton jäsenmatrikkeli l ogo Suomen Palopäällystöliiton logo on sinetin ja tekstin yhdistelmä. Tässä on esitettynä sen perusversio jota pyritään käyttämään
Logon perusmuoto ja käyttö
Logon perusmuoto ja käyttö 100% musta 80% musta Ensisijaisesti pyritään aina käyttämään tällä sivulla esitettyä vihreän väristä logon perusmuotoa. Sivun oikealla puolella on esiteltynä logon toimivuus
Sisältö. Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12
Graafinen Ohjeisto Sisältö Graafisen ohjeiston tarkoitus 3 Typografia 4-5 Logo ja liikemerkki 6 Värimaailma 7 Huomioitavaa logosta ja väreistä 8 Maskotti 9 Pohjia 10-12 Ella Nurminen Työssäoppimisen näyttötyö
esittely Tunnusta ei saa skaalata eikä mittasuhteita vääristää.
GRAAFINEN OHJEISTO Päivitys: maaliskuu 2017 TUNNUS esittely Muistiliiton tunnus muodostuu punaisesta ympyrä- ja kaari-teemasta (liikemerkki) sekä Muistiliittotekstiosuudesta (logo) täydennettynä ruotsinkielisellä
Parasta Lapsille. Graafinen ohjeisto. päivitetty 2016
Parasta Lapsille Graafinen ohjeisto päivitetty 2016 Logo Parasta Lapsille -logo on ollut jo vuosikymmenet samanlainen. Tämän graafisen ohjeiston yhteydessä 2014 logoon tehtiin pientä päivitystä linjoihin
Graafinen ohjeisto Visual Identity Guide
Graafinen ohjeisto Visual Identity Guide Logo Logo Iso Roobertinkatu Tikkuraitti - Asematie www.ilmastokatu.fi Iso Roobertinkatu Tikkuraitti - Asematie Logo Logon käyttö Logon käyttö Kuvituselementit Kuvituselementit
Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä
Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN
Suunnittelijan sana. 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia
Graafinen ohjeisto Sisältö 2 Suunnittelijan sana 3 Logo 4 Logon eri versiot 5 Logon käyttö 6 Logon virheellinen käyttö 7 Värimaailma 8 Typografia Suunnittelijan sana Tämän graafisen ohjeiston tarkoitus
INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO
INFRA RY:N GRAAFINEN OHJEISTO 11.01.2019 SISÄLLYSLUETTELO Saatesanat...3 01 Tunnus Tunnuksen osat ja versiot...4 Suoja-alueet...5 Alueyhdistysten tunnukset...6 Tunnuksen virheellinen käyttö...7 Musta ja
Brändiohjeisto. Nenäpäivä-säätiö
Brändiohjeisto Nenäpäivä-säätiö Logo Nenäpäivä-logon kanssa voi leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä paikkoja ja sen avulla saa yllättää. Nenäpäivän
tunnus värit typografia SISÄLTÖ saatesanat 3 tunnus 4 värit 9 typografia 12 lomakkeisto 16 kuvamaailma 25 sovellukset 28
GRAAFINEN OHJEISTO typografia sovellukset kuvamaailma lomakkeisto värit tunnus SISÄLTÖ saatesanat 3 tunnus 4 värit 9 typografia 12 lomakkeisto 16 kuvamaailma 25 sovellukset 28 SAATESANAT HAAGA-HELIA on
Me olemme Tyks Graafinen ohjeisto
Versio 1/2019 Me olemme Tyks Graafinen ohjeisto Sisällysluettelo Tunnuslause 3 Logo 7 Toimipaikat ja toimialat 12 Värit ja värien käyttö 17 Symboli 20 Typografia 23 Yhteystiedot 25 Versio 1/2019 3 tunnuslause
Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.
GRAAFINEN OHJEISTO Emma & Elias on RAY:n avustusohjelma lasten ja perheiden hyväksi. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa. 2 TUNNUS RAY:N KÄYTTÖÖN JÄRJESTÖJEN JA RAY:N KÄYTTÖÖN