Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella."

Transkriptio

1 Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/39/07.04/2010 Nro 12/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL PORI HANKKEEN KUVAUS Hanke Suomen Hyötytuuli Oy suunnittelee noin 20 tuulivoimalan rakentamista Pyhärannan kunnan Ylikylän alueelle. Tuulivoimaloiden lopullinen määrä ratkaistaan myöhemmin. Tuulivoimaloiden napakorkeus on 120 metriä ja roottorin halkaisija metriä. Voimaloiden välimatka toisiinsa nähden on vähintään 500 metriä. Voimalat ovat teholtaan 2-5 MW ja koko tuulipuisto teholtaan MW. Tarkoitukseen varatun alueen pinta-ala on noin 13 km 2. Tuulivoimalaitosyksiköiden maa-alueet ovat yksityisessä omistuksessa. Suomen Hyötytuuli Oy ja alueen maanomistajat ovat sopineet voimaloiden tonttien vuokrauksen periaatteista. Alueella on metsätieverkosto, jota voidaan hyödyntää tuulivoimaloille tarvittavien tieyhteyksien rakentamisessa. Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella. Ympäristö Suunnittelualue sijoittuu Pyhärannan kunnan keskustan itäpuolelle Ylikylän alueelle noin kahden kilometrin etäisyydelle ydinkeskustasta. Hankealue sijoittuu osittain myös Laitilan kaupungin alueelle. Hankealue on suurelta osin metsäistä aluetta ja rajautuu osin soistuneisiin, ojitettuihin alueisiin. Voimaloiden suunnitellut rakennuspaikat ovat moreeni- ja kalliopohjaisia mäkiä. Hankealue on valtaosin rakentamatonta aluetta. Suunnitellulle tuulipuistoalueelle sijoittuu rekisteritietojen mukaan 2 asuinrakennusta ja 7 vapaa-ajan rakennusta. Suunnittelualueen ympäristöön noin 500 metrin vyöhykkeelle sijoittuu lisäksi 9 asuinrakennusta ja 1 vapaa-ajan rakennus. Alue on ELY-keskuksessa olevien tietojen mukaan kaavoittamatonta. Alue on maakuntakaavana vahvistetussa seutukaavassa merkitty pääosin maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Alueelle on osoitettu ratavaraus (URPO-rata), joka on merkitty myös Varsinais-Suomen maakuntakaavaehdotukseen. VARSINAIS-SUOMEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS YMPÄRISTÖ JA LUONNONVARAT Vaihde kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi fax (02) Lemminkäisenkatu B, PL 523, Turku Valtakatu 6, Pori

2 2/5 Hankealueella ja sen ympäristössä on useita muinaisjäännöksiä. Lähin valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö, 1800-luvulta oleva pappilarakennus, sijaitsee keskellä Ylikylän kylätaajamaa vajaan 2 kilometrin etäisyydellä hankealueesta. Untama-Kodjala valtakunnallinen maisema-alue perinnemaisemakohteet mukaan lukien sijoittuu noin kahden kilometrin etäisyydelle hankealueesta. Alueen pohjoisreunalla pieneltä osin rajauksen sisäpuolella sijaitsee Lounais-Suomen ympäristökeskuksen päätöksellä yksityismaalle perustettu Sorklonvainion luonnonsuojelualue. Alueella ei ole ELY-keskuksen tietojen mukaan tehty luontoinventointia. Hankealueen koillisosasta ELY-keskuksessa on tiedossa yksi liito-oravahavainto. Pohjavesialue sijoittuu lähimmillään noin kilometrin etäisyydelle hankealueesta. Hankkeen ympäristövaikutukset Suomen Hyötytuuli Oy:n hakemus tarkoittaa esitetyssä muodossa enintään 20 tuulivoimalan rakentamista tarvittavine rakennus- ja huoltoteineen sekä sähkönsiirtorakenteineen. Hankkeella on sen laajuudesta johtuvia merkittäviä ympäristövaikutuksia, jotka liittyvät maisemaan ja luontoon. ASIAN KÄSITTELY Vireille tulo ja lisäselvitykset Kuuleminen Suomen Hyötytuuli Oy on pyytänyt Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta harkitsemaan, tuleeko edellä esitettyyn hankkeeseen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. ELY-keskus on pyytänyt Pyhärannan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lausunnon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta hankkeessa. Rakennustarkastajan antamassa lausunnossa ei ole pidetty ympäristövaikutusten arviointimenettelyä tarpeellisena, jos vastaavat selvitykset tehdään kaavoitustyön yhteydessä. ELY-keskus on pyytänyt sähköpostitse myös Laitilan kaupungin ympäristösihteerin lausuntoa ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta hankkeessa. Sähköpostitse annetun kannanoton mukaan alueella ei ole kaavoitussuunnitelmia, asutusta eikä sellaisia luonto-, virkistys- tai muita arvoja, joiden kanssa suunniteltu toiminta olisi ristiriidassa. Hankkeen laajuus edellyttäisi YVAmenettelyä. Suomen Hyötytuuli Oy:lle on ilmoitettu lausuntojen sisältö mahdollisen vastineen antamista varten. RATKAISU JA PERUSTELUT Hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista arviointimenettelyä. Hankekokonaisuuteen liittyy myös tuulivoimaloiden yhdistäminen valtakunnalliseen sähköverkkoon ja sen edellyttämät rakennustyöt.

3 3/5 Perustelut Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVAL) 4 :n mukaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin edellä tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, arviointimenettelyä edellyttävien hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa YVA-asetuksen 7 :n mukaisesti otetaan lisäksi huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. YVA-asetuksen 6 :ssä luetellaan hankkeet, joihin sovelletaan arviointimenettelyä. Tuulivoimalat eivät kuulu asetuksen hankeluetteloon. Tuulivoimaloiden lisääminen asetuksen hankeluetteloon on vireillä, mutta asetuksen muutos on vielä valmisteilla. Hankkeen ominaisuudet. Suunniteltu tuulivoimapuisto käsittää enintään 20 turbiinia, joiden suunniteltu teho on 2 5 MW sekä 110 kv voimajohtolinjan sähkön siirtämiseksi valtakunnan verkkoon. Tuulipuiston sijoitusalue on kooltaan 13 km 2. Hankkeen sijainti. Hanke sijoittuu kahden kunnan alueelle. Alueelle ei osoiteta tuulipuistoa Varsinais-Suomen seutukaavassa eikä maakuntakaavaehdotuksessa. Tämä ei kuitenkaan estäne hankkeen toteuttamista. Tämän suuruusluokan hankkeiden toteuttamisen edellytykset tulee kuitenkin selvittää yleiskaavalla. Vaikka tuulipuisto ei sijoitu maisemallisesti tai luontonsa kannalta herkälle alueelle, sen rakentaminen aiheuttaa huomattavia vaikutuksia maisemaan. Hankkeen vaikutuksia luontoon ei ole kartoitettu. Luontoon ja maisemaan kohdistuvien vaikutusten lisäksi hankkeella on vaikutuksia myös alueen melutasoon ja liikenteeseen varsinkin rakentamisaikana. Vaikutusten luonne. Hankkeen vaikutus on pysyvä ja ulottuu maisemassa laajalle alueelle. Suomen Hyötytuuli Oy:n Pyhärannan kunnan ja Laitilan kaupungin alueelle suunniteltu tuulipuistohanke kokonaisuutena arvioiden sen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne huomioon ottaen hankkeen toteuttaminen aiheuttaa laadultaan ja laajuudelta YVA-asetuksen hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. YVA-laki edellyttää, että hankkeen arviointimenettely ja kaavoitus sovitetaan yhteen (YVAL 5.1 ). Tällöin vaikutusten arviointi on mahdollisuuksien mukaan suunniteltava siten, että se palvelee sekä kaavoitusta että ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Tehtäviä selvityksiä voidaan käyttää hyväksi molemmissa menettelyissä. Menettelyihin liittyviä vuorovaikutustilaisuuksia ja nähtävillä oloja voidaan myös tarpeen mukaan sovittaa yhteen ja järjestää samanaikaisesti. Sovelletut säännökset Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) 4, 6 ja 19

4 4/5 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 5, 6 ja 7 Hallintolaki (434/2003) 60 MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Turun hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea muutosta valittamalla. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. Johtaja Risto Timonen Ylitarkastaja Seija Savo PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Suomen Hyötytuuli Oy, saantitodistuksin, suoritemaksutta Jäljennös päätöksestä Pyhärannan kunta Laitilan kaupunki Ympäristöministeriö Päätöksen nähtävillä olo Kuulutus on Pyhärannan kunnan ja Laitilan kaupungin ilmoitustauluilla ja päätös on nähtävänä Pyhärannan kunnanvirastossa, Pajamäentie 4, Pyhäranta Laitilan kaupunginviraston yhteispalvelupisteessä, Keskuskatu 30, Laitila sekä sähköisesti Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kotisivuilla alkaen. Liite Valitusosoitus

5 5/5 Liite elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen saa hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tavallisella kirjeellä toimitetussa tiedoksiannossa vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Asian katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä. Todisteellisesti toimitetussa tiedoksiannossa tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Milloin kysymyksessä on sijaistiedoksianto, päätös katsotaan tiedoksi saaduksi kolmantena päivänä tiedoksiantotodistuksen osoittamasta päivästä. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava: * valittajan nimi ja kotikunta * jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, on myös tämän nimi ja kotikunta ilmoitettava * postiosoite, puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa * päätös, johon haetaan muutosta * miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi * perusteet, joilla muutosta vaaditaan Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava muutoin kuin sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä: * elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä * todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta * asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle * asiamiehen valtakirja, asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos valitusviranomainen niin määrää * toimitettaessa valituskirjelmä sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuden kirjaamoon. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmän voi toimittaa perille henkilökohtaisesti, lähetin välityksellä, postitse tai sähköisesti. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava käytettävissä hallinto-oikeuden vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä valitusajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Turun hallinto-oikeuden yhteystiedot: Postiosoite: PL 32, Turku Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2-4 Puhelin: , Telekopio: Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi Aukioloaika: (tavallinen / todisteellinen tiedoksianto)

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS 8.3.2010 Diaarinumero VARELY/18/07.04/2010 Nro 6/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI EPV Tuulivoima Oy Frilundintie

Lisätiedot

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/18/07.04/2012 17.1.2013 Nro 2/2013 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Megatuuli Oy, Teknobulevardi 3-5 01530 Vantaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA

PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/13/07.04/2010 Nro 3/2010 Päiväys 25.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA TuuliWatti Oy c/o ST1 Oy PL 100 00381 HELSINKI

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

Radanvarsi 2 c/o St1Oy, PL PORI HELSINKI

Radanvarsi 2 c/o St1Oy, PL PORI HELSINKI Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 8.11.2010 Diaarinumero VARELY/62/07.04/2010 Nro 14/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Pori Energia Oy TuuliWatti Oy Radanvarsi 2

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Tuuliwatti Oy Purotie HELSINKI

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Tuuliwatti Oy Purotie HELSINKI 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 6/YVA LOS-2009-R-18-53 Päiväys 7.9.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Tuuliwatti Oy Purotie 1 00380 HELSINKI HANKKEEN KUVAUS

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys.

Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 13.9.2010 Diaarinumero VARELY/51/07.04/2010 Nro 13/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Pori Energia Sähköverkot Oy/ Eltel Networks

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 7/YVA LOS-2009-R-27-53 Päiväys 20.10.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Honkajoen kunta Porhontie 5 38950 HONKAJOKI HANKKEEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/2/07.04/2010 Nro 1/2010 Päiväys 7.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA BroiCo Oy Nokkamäentie 390 32700 HUITTINEN HANKKEEN

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

Suunnittelualue sijoittuu noin 2 km Lokalahden taajaman länsipuolelle.

Suunnittelualue sijoittuu noin 2 km Lokalahden taajaman länsipuolelle. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 11.10.2011 Diaarinumero VARELY/15/07.04/2011 Nro 6/2011 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Kluuvikatu

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta PÄÄTÖS Dnro KASELY/13/07.04/2012 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 11.4.2012 11.4.2013 TuuliSaimaa Oy Snellmaninkatu 3 B 53100 LAPPEENRANTA ASIA Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA PÄÄTÖS Pvm: 29.5.2019 Dnro: POPELY/899/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (4) Lupatunnus Terho Kääriäinen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.11.2011 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen: KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Kraftnät Åland Ab PL Maarianhamina

PÄÄTÖS 1(5) Kraftnät Åland Ab PL Maarianhamina 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 1/YVA LOS-2009-J-16-53 Päiväys 13.5.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Kraftnät Åland Ab PL 71 22100 Maarianhamina HANKKEEN

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie HUHTAMO HANKKEEN KUVAUS.

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie HUHTAMO HANKKEEN KUVAUS. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/29/07.04/2011 14.5.2012 Nro 3/2012 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Jussi ja Erja Pöyri Riuttantie 141 32770 HUHTAMO

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 56/04/1 Dnro ISY-2004-Y-92 Annettu julkipanon jälkeen 9.6.2004 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Pyhä-Luoston kansallispuisto LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 8.11.2017 1 (5) Lupatunnus Aurion Resources Oy c/o Ab Scandinavian GeoPool Ltd BOX 131 77623 Hedemora, Sweden MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti.

PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. PÄÄTÖS Nro 94/05/1 Dnro ISY-2005-Y-180 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2005 HAKIJA Järvi-Suomen Uittoyhdistys ASIA Uittoyhdistyksen kiinteän omaisuuden myynti. HAKEMUS Järvi-Suomen Uittoyhdistys on ympäristölupavirastolle

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 05.07.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/79/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS KASELY/33/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA TuuliSaimaa Oy Laserkatu 6 53850 Lappeenranta HANKE, JOTA

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: ) Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2012 1 (5) Lupatunnus Arctex Oy c/o Citco Finland Oy Mannerheimintie 16 A 3 00100 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen

Lisätiedot

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1 Kuulutus 1 (1) KaivNro 30.9.2016 7363 KUULUTUS Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 30.9.2016 hyväksynyt seuraavan valtausoikeuden siirtoa koskevan hakemuksen:

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.10.2015 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. c/o Roschier Asianajotoimisto Oy Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 55/07/2 Dnro Psy-2006-y-164 Annettu julkipanon jälkeen 25.4.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kahden pienvoimalaitoksen rakentaminen Kalajanjoen sivu-uomaan, Haapajärvi Merja ja Pasi Tytärniemi Reisjärventie

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2017 1 (4) Lupatunnus HL2011:0043 Heikki Rantala PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Rantala Heikki Siirron jälkeen luvanhaltija: Hovilainen Tarmo

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Pauli Ylispangar Aapiskuja 86 62800 Vimpeli VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.5.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA 1 PÄÄTÖS Nro 105/08/2 Dnro Psy-2008-y-132 Annettu julkipanon jälkeen 15.9.2008 ASIA LUVAN HAKIJA Tuhkan käyttö Pirinsuon luonnonravintolammikon munkkien ja kanavien sulattamiseen, Taivalkoski Pekka Vääräniemi

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2017 1 (4) Antti Kalenius PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Antti Kalenius, Eero Halonen, Jari Landén, Niko Kolkka Siirron jälkeen luvanhaltijat:

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus Betonimiehenkuja 2 02150 Espoo Suomi VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

KUULUTUS. Turussa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

KUULUTUS. Turussa Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KUULUTUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on 27.4.2017 antanut päätöksen koskien Santalahdensalmen meriveden pinnankorkeuksien seurantasuunnitelman hyväksymistä. Päätös on nähtävänä

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045.

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.11.2011 kaivoslain

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011090 FinnAust Mining Southern Oy c/o Asianajotoimisto Borenius & K.. Yrjönkatu 13 A 00120 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ-

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2014 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.1.2014

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.3.2012 1 (5) Lupatunnus BR Gold Mining Oy Lahnakankaantie 143 86800 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2011 kaivoslain

Lisätiedot