Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta."

Transkriptio

1 PÄÄTÖS KASELY/33/07.04/2010 Kaakkois-Suomi ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA TuuliSaimaa Oy Laserkatu Lappeenranta HANKE, JOTA PÄÄTÖS KOSKEE ASIAN KÄSITTELY Tuulivoimapuiston rakentaminen Lappeenrannan kaupungin omistamalle Muukon teollisuusalueelle. Hankkeen kuvaus Hanke käsittää ensimmäisessä vaiheessa neljän enintään 3 MW:n tuulivoimalan rakentamisen Lappeenrannan kaupungin omistamalle alueelle Muukon kankaalle. Mahdollisessa toisessa vaiheessa turbiinien määrä kasvaisi enintään yhdeksään kappaleeseen. Tällöin tuulivoimapuiston kokonaisteho olisi noin 27 MW. Tuulivoimaloiden tornien korkeus on noin 100 metriä. Roottoreiden halkaisija on noin 100 m, jolloin rakenteen ylin korkeus on 150 metriä. Voimalat sijoittuvat Muukon kankaalle noin 500 metrin etäisyydelle toisistaan. Vireilletulo Hankeesta on pidetty neuvottelu Lappeenrannassa. Neuvotteluun oli kutsuttu yhteysviranomaisen lisäksi Lappeenrannan kaupungin edustaja. Neuvottelussa päätettiin, että TuuliSaimaa Oy tekee tarkennetun hakemuksen arviointimenettelyn tarpeellisuuden harkinnasta. Hakemuksen TuuliSaimaa Oy toimitti Kaakkois-Suomen ELY-keskukselle Kuuleminen Lappeenrannan kaupungintalolla käydyssä neuvottelussa käytiin läpi hanke ja siihen liittyvät erityiskysymykset, hankkeesta laadittuja ympäristöselvityksiä sekä YVAlainsäädännön keskeiset asiat. 1

2 KAAKKOIS-SUOMEN ELINKEINO- LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Kaakkois-Suomen ELY-keskus katsoo, että kyseessä oleva TuuliSaimaa Oy :n tuulivoimahanke ei edellytä YVA-lain mukaista ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT YVA-lain 2 luvun 4 :n 1. momentin mukaan YVA-menettelyä sovelletaan asetuksella tarkemmin säädettäviin hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia tai joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. TuuliSaimaa Oy:n tuulivoimahanke ei sisälly YVAasetuksen hankeluetteloon. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin 1 momentissa tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. TuuliSaimaa Oy:n tuulivoimahankkeesta ei aiheudu edellä mainittuja merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Hankkeen koko, mittasuhteet ja luonne eivät poikkea alueella jo olevasta toiminnasta ja rakenteista. Alue sijaitsee rautatien ja nelikaistaisen valtatie 6:n molemmin puolin osittain Muukon teollisuusalueella. Rautatien kaksoisraiteen suunnittelun ja aiemmin rakennetun valtatien 6 suunnittelun yhteydessä alueelle on valmistunut meluselvitykset, joiden perusteella voidaan todeta, että tuulivoiman melu ei erotu muusta ympäristömelusta alueella. Suunniteltujen voimaloiden välittömässä läheisyydessä ei ole melulle häiriöherkkiä kohteita. Lähimpää asuinrakennukseen on matkaa n. 600 metriä. Tuulivoimaloista syntyvä meluvaikutus ei ulotu asuinkiinteistöihin. Korkeutensa vuoksi voimalat näkyvät kaukomaisemassa mm. Suur-Saimaalta katsottuna. Alueen kaukomaisemassa on jo nyt teollisia elementtejä Kaukaan ja Joutsenon mesäteollisuuden piiput ja rakenteet. Voimalaitokset eivät sijaitse lintujen vakiintuneilla lentoreiteillä. Muukonkangas on moreenihiekkakangasta. Kosteikkoalueita alueella ei ole. Puusto on noin 30 vuoden ikäistä männikköä. Tuulivoimalat sijoittuvat pohjavesialueelle Joutsenonkangas I- luokka ( A). Kaakkois-Suomen ELY-keskus katsoo, että tässä tapauksessa on kyse sellaisesta YVAlain 4 :n 2 momentin mukaisesta hankkeesta, josta ei todennäköisesti aiheudu laadultaan ja laajuudeltaan YVA-lain 4 :n 1 momentissa tarkoitettujen hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Kaavoitus ja maankäyttö Alue on merkitty Etelä-Karjalan maakuntakaavaehdotuksessa (03/2010) tuulivoimatuotantoon soveltuvaksi alueeksi. Oikeusvaikutuksettomassa Lappeenrannan keskustaajaman yleiskaavan tarkistuksessa v.1999 aluetta koskevat seuraavat kaavamerkinnät: Teollisuusalue pohjaveden muodostumisalueella (Tpvs), moottorirata-alue (EM) ja maa- ja metsätalousvaltainen alue (M). Oikeusvaikutteisessa Etelä-Karjalan seutukaavassa 4 (vahvistettu 2001) alue on osittain ilman kaavamerkintää ja osittain teollisuusaluetta (T). 2

3 Alue kuuluu Lappeenrannan lentokentän lähestymisalueeseen eikä sillä voi ylittää 150 metrin rakennuskorkeutta. Finavia on antanut asiasta lentorajoituslausunnon. YVA-lain 25 :n mukainen selvilläolovelvollisuus Hankkeesta vastaavan tulee YVA-lain 25 :n mukaisesti olla riittävästi selvillä hankkeen ympäristövaikutuksista. TuuliSaimaa Oy on valmistelemassa kaavoitus- ja rakennuslupamenettelyä varten selvitystä, joka sisältää, luontoselvityksen, linnustoselvityksen, suojaetäisyydet (vakituinen asutus ja loma-asutus, vedenottamot, liikenneväylät ja muut häiriintyvät kohteet myös ilmailuliikenne), melumallinnus, välkeilmiö, pohjavesivaikutukset, turva-alueen tarve ja vaikutukset jokamiehenoikeuksiin. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET MUUTOKSENHAKU Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 2, 4, 6 ja 19 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 4, 6 ja 7 Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Kouvolan hallinto-oikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettavaa Kouvolan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea valittamalla muutosta. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. (Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä 19 :n 3 momentti) Ylijohtaja Leena Gunnar Ylitarkastaja Antti Puhalainen 3

4 Liitteet Valitusosoitus PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös Hankkeesta vastaava, saantitodistuksin, suoritemaksutta Päätöksen jäljennös Lappeenrannan kaupunginhallitus Etelä-Karjalan liitto Ympäristöministeriö Päätöksen nähtävillä olo Kuulutus on nähtävänä Lappeenrannan kaupungin ilmoitustaululla ja sähköisesti Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen kotisivuilla 4

5 Liite ympäristökeskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Tähän päätökseen tyytymätön hankkeesta vastaava saa hakea muutosta valittamalla. Kirjallisesti tehtävä valitus on osoitettava Kouvolan hallintooikeudelle. Tähän päätökseen eivät muut tahot saa hakea muutosta valittamalla. (YVA-laki 19 3 mom.) Valitusaika Valitusaika on 30 päivää siitä, kun tämä päätös on saatu tiedoksi. Tiedoksisaantipäivää ei lueta määräaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Valituksen sisältö Valituksen liitteet Tiedoksisaantipäivän osoittaa tiedoksianto- tai saantitodistus. Jos kysymyksessä on sijaistiedoksianto, päätös katsotaan tiedoksisaaduksi, ellei muuta näytetä, kolmantena päivänä tiedoksianto- tai saantitodistuksen osoittamasta päivästä. Virkakirjeen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon saapumispäivänään Valituskirjelmässä on ilmoitettava - valittajan nimi ja kotikunta - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla muutosta vaaditaan sekä - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitettava. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on mainittava myös tämän nimi ja kotikunta Valituskirjelmään on liitettävä - ympäristökeskuksen päätös, johon muutosta haetaan alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta - asiamiehen valtakirja. Asianajajan tai yleisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos valitusviranomainen niin määrää. 5

6 - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle Valituksen toimittaminen Valituskirjelmä on toimitettava Kouvolan hallinto-oikeuden kirjaamoon. Lähettäjän vastuulla asiakirjat saadaan lähettää myös postitse tai lähetin välityksellä. Postiin asiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Kouvolan hallinto-oikeuden käyntiosoite Kauppalankatu 43 C, KOUVOLA postiosoite PL 401, KOUVOLA puhelinvaihde , telekopio aukioloaika klo

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta PÄÄTÖS Dnro KASELY/13/07.04/2012 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 11.4.2012 11.4.2013 TuuliSaimaa Oy Snellmaninkatu 3 B 53100 LAPPEENRANTA ASIA Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Ruokolahden Kerimäen alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Ruokolahden Kerimäen alueelle. PÄÄTÖS Dnro KASELY/10/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 18.5.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA TuuliSaimaa Oy Laserkatu 6 53850 Lappeenranta HANKE,

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/8/07.04/2013 Kaakkois-Suomi 14.5.2013 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Palin Granit Oy PL 55 20101 Turku HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/18/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 25.11.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEISTA VASTAAVAT Stora Enso Oyj SG-Power Oy Kotkan kaupunki Sunilan

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro Kaakkois-Suomi 21.10.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkamills Oy PL 62-63 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS KOSKEE Tuulivoimaloiden

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 24.2.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA PVO-Innopower Oy Töölönkatu 4 PL 40 00101 Helsinki

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Kouvolan kaupunki/ Tekniikka- ja ympäristöpalvelut PL 32, Kuusankoski

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Kouvolan kaupunki/ Tekniikka- ja ympäristöpalvelut PL 32, Kuusankoski Päätös Dnro KASELY/118/2015 21.1.2015 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta HANKKEESTA VASTAAVA Kouvolan kaupunki/ Tekniikka- ja ympäristöpalvelut PL 32, 45701 Kuusankoski

Lisätiedot

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA PÄÄTÖS Pvm: 29.5.2019 Dnro: POPELY/899/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimaloiden rakentaminen Kotkan kaupungin Hallan alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimaloiden rakentaminen Kotkan kaupungin Hallan alueelle. PÄÄTÖS Dnro KASELY/13/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 9.9.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA VentusVis Oy Snellmaninkatu 3 53100 Lappeenranta HANKE,

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/18/07.04/2012 17.1.2013 Nro 2/2013 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Megatuuli Oy, Teknobulevardi 3-5 01530 Vantaa

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS Dnro KASELY/11/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 21.10.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Virolahden kunta PL 14 49901 Virolahti HANKE, JOTA

Lisätiedot

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Pyhä-Luoston kansallispuisto LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimaloiden rakentaminen Haminan kaupungin Mäkelänkankaan alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimaloiden rakentaminen Haminan kaupungin Mäkelänkankaan alueelle. PÄÄTÖS Dnro KASELY/55/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 26.11.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Haminan kaupunki PL 70 49401 HAMINA HANKE, JOTA

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen: KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös

Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Perusturvan hallintopäällikkö Yleinen päätös Kirkkonummen kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KIRDno-2017-35 SOL Palvelut Oy:n siivouspalveluiden hyväksyminen kunnan perusturvalautakunnan valvottavaksi yksityiseksi sosiaalipalveluksi Kun kunnan

Lisätiedot

Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella.

Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 18.8.2010 Diaarinumero VARELY/39/07.04/2010 Nro 12/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI HANKKEEN

Lisätiedot

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Muutoksenhaku hankintaa koskevaan päätökseen, EU-kynnysarvon tai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu VAASA. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus

Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu VAASA. Asia. Hankkeen ja ympäristön kuvaus PÄÄTÖS Dnro EPOELY/72/07.04/2013 20.9.2017 Prokon Wind Energy Finland Oy Yrittäjänkatu 13 65380 VAASA Asia Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta Isonkyrön kuntaan sijoittuvan Prokon

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS. Hämeenlinnan kaupunki, Liikuntatoimisto, Poltinahontie 9 A, Hämeenlinna 2.4.2009 HAM-2009-R-5-531 JOT/10A/2009 Jakelun mukaan Ahveniston moottoriradan ympäristöluvan tarkistaminen, Hämeenlinna YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTA KOSKEVA PÄÄTÖS 1. HANKETIEDOT

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta.

Ympäristönsuojelulain 80 perusteella ELY-keskuksen tulee selvityksen perusteella tehdä arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta. PÄÄTÖS VARELY/493/2015 26.7.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien päätelmien, ympäristönsuojelulain tai ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 40 Apollo-Rakenne Oy:n asiakirjapyyntö rakennusvirastolle HEL 2016-010823 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Apollo-Rakenne Oy:n pyytämää HKR- Rakennuttajan

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 3/2015 Hallinto- ja kehittämisosasto Hallintopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Pelastuslaitos 3/2015 Hallinto- ja kehittämisosasto Hallintopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 3 Palkkatietojen luovuttaminen Pelastusalan ammattilainen -lehdelle HEL 2015-003265 T 07 00 03 Suomen Palomiesliiton tietopyyntö 20.2.2013 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

Kainuun prikaati Päätös 1 (3)

Kainuun prikaati Päätös 1 (3) Kainuun prikaati Päätös 1 (3) KAJAANI 18.8.2016 MM17530 Laki puolustusvoimista (22.12.2009/1617) 14 Kainuun prikaatin toimintakäsky 2016 KIINTEISTÖJEN TILAPÄINEN KÄYTTÄMINEN PUOLUSTUSVOIMIEN SOTILAALLISEEN

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS 8.3.2010 Diaarinumero VARELY/18/07.04/2010 Nro 6/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI EPV Tuulivoima Oy Frilundintie

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p Etelä-Savo PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 03.02.2010 Dnro ESAELY/49/07.00/2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 15.1.2010 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat

Lisätiedot

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit

Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa. Kati Sandberg, Pietarsaari ja valituksen liitteestä ilmenevät asiakumppanit Vaasan hallinto-oikeus Välipäätös 1(4) Antopäivä Päätösnumero 28.03.2018 18/0119/1 Diaarinumero 01661/17/2299 Asia Muutoksenhakijat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva hakemus kunnallisasiassa Kati Sandberg,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Pelastuslaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 186 Poistumisturvallisuuden arviointi / Tenholantien yksikkö, Sinivida Oy, Tenholantie 9 HEL 2015-013792 T 09 00 00 Poistumisturvallisuusselvitys 14.12.2015 Päätös Ehdot

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 7/YVA LOS-2009-R-27-53 Päiväys 20.10.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Honkajoen kunta Porhontie 5 38950 HONKAJOKI HANKKEEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/4830/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Keravan lämpövoima Oy, Keravan voimalaitos, Myllykorventie 20 Keravan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään

Lisätiedot

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (6) 83 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta. JARDno-2017-1802 Valmistelija / lisätiedot: Kristiina

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 6 Työterveys Helsinki, fysioterapiapalveluiden hankinta H062-13, optiokauden käyttöönotto HEL 2017-001287 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa hankintapäätökseen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (5) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/3 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Huittinen

Lisätiedot

Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.

Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta. MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto Päätöksistä 1-4, 6, 8-12 ei saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätökset kos kevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 410/2015 136 ). Valitusviranomainen

Lisätiedot

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme

73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen. Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2017 1 (5) 73 Enerkon Ympäristöpalvelut Oy:n hakemus jätteenkäsittelytoiminnan olennaiseen muuttamiseen TRE:4648/11.01.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Pasi Halme Valmistelijan

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA

PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/13/07.04/2010 Nro 3/2010 Päiväys 25.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA TuuliWatti Oy c/o ST1 Oy PL 100 00381 HELSINKI

Lisätiedot

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/12234/2017 25.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Borealis Polymers Oy, Petrokemian laitokset, Petrontie 52, Porvoo Borealis

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 27.05.2019 Kokousaika 27.5.2019 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE

PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta. Pvm.: Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 3.1.2014 Dnro: POPELY/35/07.04/2013 HANKE Murtomäen tuulivoimahanke, Pyhäjärvi HANKKEESTA VASTAAVA YIT Rakennus Oy

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan

Lisätiedot